Olen eläkeläinen Pentti Mattila ja koko elämäni ajan olen toiminut kirjapainoalan eri ammateissa ja tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin vuonna 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana Porvoossa ja Helsingissä, myöhemmin media-alan opettajana. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ammattikoulun opettajan tehtäviin valmistuttuani sieltä 1994 keväällä.
Osallituin Päivälehden Museon kirjoituskilpailuun vuonna 2023, mutta kirjoitukseni ei voittanut tätä kilpailua. Muokkaisin tämän kirjoitukseni tarinakseni tänne kotisivulleni.
Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä. Olen miettinyt mikä minut veti kirjapainoalalle, sillä heti ei tule mieleen, että suvussa olisi kirjapainajia. Vanhempien rakentaessa talkootyönä Tapanilaan omakotitaloa, niin he lähettivät meidät lapset alle kouluikäisinä ollessamme Ilomantsiin äitini vanhempien maatilalle. Maatilalla asui vielä kaksi enoani, jotka olivat muutaman vuoden vanhempia kuin minä. Mummollani Hiljalla oli sukukirja, jonka hänen veljensä Otto Kukkonen oli tuonut. Otto Kukkonen oli ollut Otavan kirjasarjamyyjä kiertäen eri puolilla maata kuplavolkkarillaan. Kukkonen-Renqvist-Reenpää sukukirjan viimeisellä sivulla olivat mummoni miehensä Emil Volotisen ja veljensä Otto Kukkosen kanssa mainittuina. Myöhemmin olen jatkanut sukuselvitystä, niin Otavan perustaja Alvar Renqvist on minun pikkuserkku kahden sukupolven erolla
Mutta tätä asiaa ei ehkä äitini ortodoksisessa suvussa arvostettu, sillä mummoni oli avioitunut ortodoksiseen sukuun.
Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Tapanilan Elannossa lihatiskillä muistaakseni 1972 ja sen jälkeen Tilgmannin Chromo-nimisessä yrityksessä, jossa päällystettiin paperirullia Vuosaaressa. Ollessani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainosta. SKK:n syväpainossa kävin varusmiespalveluksessa Kotkan rannikkopatteristossa 17.2.1075 – 14.10.1975 Kotkan Kirkonmaalla ja Rankin saarella, mutta erikoistumiskoulutus It-tykkimieheksi oli Upinniemessä.
Kävin Malmilla kansakoulun ja Ala-Malmilla kansalaiskoulun. Kansalaiskoulun viimeiseltä luokalta meni Käpylän kirjapainokouluun 5 opiskelijaa. Minä myös veljeni kanssa 1970-luvun alussa. Veljeni kanssa opiskelimme painajan opintolinjalla, veljeni Pekka Herkaman luokalla ja minä taas Armas Lohilahden, joka opetti kohopainotekniikkaa.
Ammattikoulu-urani aloitin kuitenkin ensin Vallilan ammattikoulussa Radio- TV asentajan linjalla 1971. Enoni Olavi toimi jo Radio- ja TV asentajana. Opettajana toimi mm. Sariola ja Folke Mattila, joka opetti ammattiaineita ja matematiikkaa. Folke Mattila pyöritti myös elokuvakerhoa koulun juhlasalissa. Folke Mattila ei ole sukulainen, vaikka onkin sama sukunimi. Oppikirjailija Vesa Volotinen (Volotisen sukuseuran sihteeri myös) on myös ollut Vallilassa opettajana. Luokallani opiskeli Laitisen veljekset, Kähönen ja Rantanen, jotka nimeltä vielä muistan. Muistan yhden vanhemman opiskelijan aina puhuneen ravintolailloistaan, joissa hän sai tapella, sillä hän oli väkivaltainen ja haki tappeluita päteäkseen niissä. Opiskelumotivaation kadottua ja opiskelu matematiikan osalta alkaessa tuntua liian vaativalta, niin tästä johtuen siirryin toisella luokalla Käpylän ammattikouluun painajan linjalle veljeni ohjaamana. Samalla luokalla Käpylän ammattikoulussa opiskelivat vuonna 1972 – 1973 seuraavat opiskelijat luokalla 1 A: Matti Ahonen, Vesa Akkanen, Pertti Alaja, Pertti Haapanen, Pentti Havasara, Reijo Kotilainen, Kari Muranen, Nils Romström, Matti Saastamoinen ja Tomi Tontti, joista moni keskeytti opintonsa. Tämä Pertti Alaja oli myöhemmin Käpylän ammattioppilaitosessa toimineen pastorin Risto Alajan serkku ja tämä Pertti Alaja työskenteli Lahdessa. Koulun toimesta teimme mm. päivän retken bussilla Porvooseen, jossa tutustuimme WSOY:n painotaloon ja kaupunkiin.
Siskoni Sinikka opiskeli kuvanvalmistutekniikkaa Käpylän ammattikoulussa myös muutama vuosi jälkeeni Tauno Tiilaksen luokalla. Siskoni oli meistä sisaruksista nuorin, mutta kun tuli uusi tietotekniikka käyttöön kirjapainoalan reprotaloissa, eikä hän opiskellut sitä, niin jäi hänen osaamisena kirjapainoissa käyttökelvottomaksi, eikä töitä enää ollut jatkossa. Siskoni kuoli 2021. Käpylän koulun jälkeen menin Valtion painatuskeskukseen kohopaino-oppilaaksi, jossa olin ison kohopainokoneen painajan apulaisena rasvaamassa rasvanippoja, sekä vaihdoin kehilöt. Painokoneen käydessä tarkkailin kaksoisarkinvartijana silmämääräisesti ettei kahta arkkia mennyt päällekkäin painokoneeseen painoarkin puristusvaiheessa, jotta painojälki syntyisi, sillä muuten kohopainokirjakkeet puristuisivat kasaan jne. Välillä pääsin käsinalistettavia kohopainokoneita käyttämään, joskus jopa Heidelbergin tiikeliäkin. Vajaan vuoden olin ollut siellä ja minusta tuntui, ettei kohopainajalla olisi tulevaisuutta, joten lähdin etsimään muita ratkaisuja. Käpylän ammattikoulussa oli opettajana ollut lyhyen aikaa Otavan syväpainosta tullut Esa Ruotsalainen, joka oli käyttänyt meitä Otavan syväpainossa vierailulla.
Sain jotenkin siirrettyä Valtion painatuskeskuksen kohopainajaoppisopimuksen SKK Ruoholahdenkadun syväpainjaoppilaaksi. SKK:n syväpaino fuusioitui 1980 luvulla Herttoniemeläisen Hertson kanssa, josta tuli Helprint, joka muutti Mikkeliin. Käsittääkseni Helprintissä otettiin käyttöön ensimmäisiä filmille tulostavia tietokonejärjestelmiä. Suomessa käytettiin vanhaa tekniikkaa, jossa syväpainokoneiden painosylinteri syövytettiin valoherkän gelatiinipaperin avulla, joka oli valotettu painoaiheen arkkiasemointifilmillä. Välivaiheena oli Otavalla tekniikka, että sivujen opaalifilmit asetettiin lukusylinterille, josta ne luettiin scannereilla titokonejärjestelmälle ja lopuksi kaiverruskone kaiversi syväpainosylinterit painatusta varten. Uuden digitaalisen kaiverrustekniikan tullessa syväpainoalalle, niin Suomessa luovuttiin syväpainotekniikasta, koska olisi pitänyt investoida kalliisiin digitaalisiin kaiverruskoneisiin, sillä syväpainotekniikka oli muutenkin kalliimpi tapa tehdä painotöitä, sopi suuriin painoksiin. Minäkin olin mukana Helprint työnantajan tutustumisretkellä bussilla Mikkeliin, koska yritys muutti toimintansa Mikkeliin, mutta en kuitenkaan muuttanut sinne. Lopuksi Helprintin Herttoniemen yksikössä minua koulutettiin asemoijaksi, mutta puolen vuoden kuluttua siirryin Suomenojan Tilgmannille syväpainajaksi painamaan pullon etikettejä syväpainokoneella. Siirryin vielä Kunnallispainoon kolmivärisen Kiebler kohopainorotaation painajaksi, jossa olin pari vuotta. Kunnallispainossa ollessani näin Helsingin Sanomissa lehti-ilmoituksen, että Helsingin teknillisessä koulussa on pääsykoe teknikko-opiskelijoille. Osallistuin pääsykokeisiin ja pääsin opiskelemaan kirjapainoalan teknikoksi. Teknikkolukujen aikana, varsinkin kesinä olin Helsingin Sanomilla Vantaalla Ilta-Sanomia painamassa, koska minulla oli painajan tutkinto, muuten olisin saanut olla rullakellarissa vaihtamassa paperirullia. Valmistuttuani Teknillisestä koulusta 1985 olin vielä syksyyn saakka painamassa Ilta-Sanomia aamuvuorossa, sillä työpaikkoja oli niukasti.
1980 luvulla oli vaikea saada koulutustaan vastaavaa työpaikkaa, mutta Työvoimatoimistossa minulle tarjottiin repron työnjohtajan paikkaa Lönnrotinkadun Interprintissä, joka oli elokuva-alan yhtiöiden omistama kirjapaino, josta myös toimitusjohtaja Pentti Erviälä omisti osan. Vaikka en ollut repron ammattilainen, mutta kelpasin heille tähän työn, koska olin joustava ja halusin yrittää. Pentti Erviälä tunsi jokaisen työntekijän ja osasi kertoa heidän taustansa osaamisensa jne. Siellä tekstitettiin myös elokuvakopiot omalla osastollaan kohopainotekniikalla, kun filmin emulsiopuolelle oli levitetty vahaa, jonka kohopainolaatta tekstin osalta syrjäytti. Vahattu elokuvafilmi laitettiin happokäsittelyyn, joka poisti emulsiokuvan filmiltä ja niin tekstitys oli filmillä. Lopuksi filmit pestiin vahasta ja toimitettiin elokuvateattereihin. Ollessani siellä 1987, niin siellä oltiin siirtymässä digitaaliaikaan elokuvien tekstityksessä elokuvateattereissa, jota sain seurata repron työnjohtajana. Interprintissä tehtiin elokuvajulisteita ja elokuvateattereiden viikko-ohjelmia, sekä asiakastöitä. Tuotantopäällikkönä oli silloin Kari Roihankorpi. Interprintissä minut lähetettiin AEL jatkokoulutuskursseille, jossa sai uusia visioita alan kehityksestä. Interprint oli hankkinut uutta tekniikkaa ennen minun sinne tuloani, mutta se TetraColor laite Drupa-messuilta hankittuna ei kai koskaan toiminut kuin sen olisi pitänyt, yrityksistä huolimatta ja se aiheutti pienelle yritykselle ongelmia virheinvestoinnin vuoksi. Laite oli siirretty jo pressujen alle minun tullessani töihin. Jossain vaiheessa se siirrettiin pois. Interprintin toimitusjohta Pentti Erviälä oli tehnyt monia filmien kohopainatustekniikkaan edistyksellisä parannuksia, sillä mm. fotopolymeerilaatat oli otettu metallilaattojen tilalle. Elokuvien tekstityksessä oli kahden filmikelan välissä pieni kohopainoyksikkö, jossa oli kohopainolaatta elokuvan repliikistä ja koneenhoitaja piti huolta nuotinnuksen mukaan, että repliikit tuli painettua oikeisiin filmiruutuihin, sillä kohopainolaatan kirjasimet paljastivat vahan alla olevan emulsiopinnan ennen kuin se meni happoaltaaseeen, jolloin syntyi tekstitys. Muistan, kun noin vuoden kuluttua oli Interprintissä yhtiökokous tuloni jälkeen, kaikki oli iloisia kokoukseen mennessään, mutta kokous ei mennyt kai hyvin, sillä toimitusjohtaja sai tunnin aikaa jättää tavaransa ja avaimensa ennen lähtöään. Toimitusjohtajaksi irtisanomisten ajaksi tuli lakimies. Iso osa työntekijöistä irtisanottiin, minut muiden mukana, koska toiminta ei ollut kannattavaa ja kirjapainotoimintaa karsittiin kovalla kädellä.
Minut palkkasi talouspäällikkö Pertti Käck Tehomainos J. W. Thompsonille faktorin paikalle, mikä tarkoitti sitä, että olin mainostoimistossa painotöiden painatukseen liittyvien asioiden asiantuntija. Lama puski päälle 1980-luvun lopussa ja vuoden kuluttua töihin tultuani faktoriksi, niin he totesivat tarpeen vähentää väkeä, eikä faktorin tehtävää nähty tarpeellisena. Tämän jälkeen olin työttömänä kunnes löysin HelRot nimisestä kirjapainoalan tarvikkeita myyvästä firmasta myyntimiehen työn autoedulla. HelRotia veti omistajana Jorma Pitkänen, jonka oheen tuli Matti Painilainen todellinen alan myyntimiesten konkari, jonka mukana sain olla oppimassa myyntimiehen työtä. Työkaverina HelRotissa oli valokuvauksen asiantuntija Tony Elf, jonka kanssa kierrettiin Suomea etsiessämme uusia asiakkaita. Sain olla messuilla mukana Englannin Birminghamissa ja Tanskan Kööpenhaminassa, jossa etsittiin uusia tuotteita myytäväksi, kuten uusi vedostusmenetelmä Trueproof. Myyntimiestyö ei tuottanut riittävästi tulosta, joten olin taas työtön. Priima Offsetissa Tapanilassa toimin asemoijana ja autonkuljettajana. Priima Offsetin omistaja oli Osmo Rinkinen, joka teki paljon alihankintaa WSOY:lle painaen sanakirjoja Miller-painokoneella. Priima Offsetissa ei ollut vakinaista painajaa, vaan kaikki painajat tulivat, kun oli tarvetta, tai Rinkinen painoi itse.
Priima Offsetissa ollessani näin ilmoituksen painajaopiskelijoiden opettajan paikasta Porvoossa 1990. Sain paikan ainoana hakijana. Porvoossa sanoivat, että jos haluan jatkaa opettajana, niin minun pitää käydä pätevöitymässä Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa alan opettajaksi. Valmistuin sieltä 1994. Porvooseen tulessa siellä oli käytössä perinteiset latomakoneet, joita oltiin hankkimassa lisää, kerroin ettei se ole järkevää, joten peruivat tilauksen. Latomakoneet korvattiin Macintosh tietokoneilla neuvojeni mukaan. Minä olin tässä asiantuntijana, sillä minulla oli ollut jo 1980-luvun alussa Commodore 64 ja olin hankkinut Macin kotiini myös. Vuonna 1998 minulle aukesi mahdollisuus palata Käpylään opettajaksi, josta jäin eläkkeelle 2018. Käpylässä opetin aluksi oppisopimusoppilaita, kävin ottamassa vastaan työkokeita eripuolilla maata. Käpylässä oli mahdollisuus päivittä työelämätaitoja opettajille tarkoitetun projektin myötä. Sain osallistua silloisen Yliopistopainon digipainon diogituotantoon. Opin paljon työekennellessäni siellä jopa niin hyvin, että minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa työtäni siellä. Olin mukana valtakunnallisessa Painoviestinnän opettajat ry:n toiminnassa ja olin puheenjohtajan yhden vuoden, mutta yhdistyksen kokouksessa Tallinnassa 25.4.2015 valittiin seuraajakseni Markku Pitkänen Stadin ammattiopistosta Helsingistä. Hänen kautensa jatkuu nykyisen hallituksen toimikauden loppuun asti, keväälle 2016, jonka jälkeen tuli uudeksi puheenjohtajaksi Juha Roinevirta. Tämän jälkeen pääsin opettamaan offsetpainamista, digitaalipainamista, seripainamista, videotyöskentelyn perusteita ja 3 D tulostusta.
Isäni suku on tullut Suomeen Saksasta 1500-luvulla DNA- ja sukunimitutkimusten mukaan (Varhaisin tunnettu sukunimi on Mällinen, joka tulee saksalaisesta Melleke nimestä). Isäni suku on ollut ateistinen monessa polvessa kieltäen Jumalan olemassaolon. Isäni isä Jaakko Aleksanteri Mattila e. Mikander oli Tyrnävällä kuulunut punakaartiin ja osallistunut kansalaissodassa Oulun taisteluihin ja hänet oli pidätetty ja tuomittu Oulun Raatin saaren punavankileirille. Isäni äidin suku Alavudelta oli körttiläistä sukua. Mummoni Hulda Manninen oli tullut Tyrnävälle siskonsa kanssa piijoiksi ja tapasi Tyrnävällä tulevan miehensä. Mummoni Hulda kuoli vuonna 1939. Samaan aikaan, kun vaarini Jaakko Aleksanteri menetti vaimonsa, niin hän menetti samalla pientilansa ja joutui antamaan neljä poikaansa sukulaistensa kasvatettavaksi eri maatiloille. Vaarini joutui näin irtolaiseksi ja kulkurina kulki maata ympäri sinne tänne. Vasta sodan jälkeen hän löysi sotalesken vaimokseen ja sai samalla kodin, jossa sai asua perheensä ja vaimonsa lapsien kanssa. Äitini isän ortodoksinen suku on Pohjois-Karjalasta, mutta äitini äidin suku on Ilomantsin Kukkosia ja yksi tunnetuin sukulainen on Henrik Renqvist Karjalan herättäjä 1800-luvulla. 50-luku sai ihmiset muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Synnyin Helsingissä 50-luvun puolivälissä, eikä isäni vakaumuksellisena ateistina halunnut, että lapset kastetaan kirkon jäseniksi. Vasta 5 vuoden vanhana minut kastettiin yllättäen Luterilaiseen kirkon jäseneksi.
Armeijassa oloaikana isäni Veikko asui Limingassa. Veikko muutti Limingasta Helsinkiin vuonna 1950 yhdessä veljensä Toivon kanssa. He asuivat Helsingissä Erottajan pommisuojassa eli väestösuojassa olevassa yhteismajoituksessa ja kävivät Koffilla töissä Hietaniemen rannassa. Isäni veli Toivo pääsi opiskelemaan Kotkaan teknilliseen kouluun rakennusalalle, mutta hänen täytyi harjoitella ensin kaksi vuotta, siksi hän oli Olympiakylää rakentamassa Käpylään aina Olympiavuoden 1952 syksyyn saakka, jolloin hän siirtyi Kotkaan. Rakennusmestariksi valmistuttuaan hän sai työpaikan Haminan varuskunnasta. Isäni Veikko siirtyi Alppilaan Pelastusarmeijan Alppikadulla sijaitsevaan miesten asuntolaan asumaan. Tämän jälkeen Veikko asui Kalevi Nordblomin ja Taunon kanssa Kruunuhaassa vuokralla. Veikko Mattila on tehnyt pitkän työuran Helsingin kaupungilla, josta hän sai Suomen kaupunkiliiton hopeisen ansiomerkin tunnustukseksi 20-vuotisen toiminnasta kaupungin palveluksessa. Tämä ansiomerkki luovutettiin Helsingissä 1982. Minä isäni Veikon poikana jatkoin Helsingin kaupungin palveluksessa ammattikoulun opettajana. Isäni Veikon työt olivat alkaneet Helsingin kaupungilla 1958 jonka jälkeen hän toimi erilaisissa tehtävissä 1984 asti. Tämä Helsingin kaupungilla tehtävä työ oli pääasiassa toimia kuljetinlaitteen hoitajana siirrettäessä hiilikasoja laivoista maalle jne. Laivat toivat hiiltä eri maista ja laivoilla vieraillessa Veikko osti makeisia lapsille, sekä puolalaista viskiä omiin tarpeisiinsa, vaikka se oli kiellettyä.
Vanhempien väliset suhteet toisiinsa olivat vaikeat, koska syyttivät toisiaan ongelmistaan. Tämän vuoksi äitini yritti päästä eroon alkoholisoituneesta miehestään, mutta lastensuojeluviranomaiset saivat pysymään heidät yhdessä niin kauan, kunnes lapset olivat aikuisia. Minulla oli kansakoulussa vaikeuksia sopeutua saamieni traumojen johdosta, sillä minua älykkyyskokeilla ja palikkatesteillä testattiin, olen normaali vai pitäisikö siirtää apukouluun, mutta päätyivät siihen tulokseen, että aloitan koulun yhdessä veljeni kanssa seuraavana vuonna uudestaan, koska en ollut vielä koulukypsä.
Rippikoulussa rippikoulupappi antoi luettavaksi Nicky Cruzin kirja ’Juokse poika juokse’ ja opiskellessani ammattikoulun opettajan pätevyyttä Jyväskylässä, niin näin kaupan ilmoitustaululla 1994 ilmoituksen Nicky Cruz jäähallikokouksesta, jossa kävin, mutta minulla ei ollut voimaa vielä silloin tehdä uskonratkaisua, mutta prosessi lähti uskoontuloprosessi liikkeelle.
Alkoholin tuoma hetkellinen unohdus ongelmista sai aikaan usein ongelmanratkaisuna käytettynä riippuvuuden ja orjuuden, minkä seurauksena alkoholin käyttö oli pakonomaista. Ja alkoholin käytön tuomiin murheisiin oli taas saatava lohdutusta ja lievitystä alkoholista ja kierre oli valmis, josta omin voimin ei yleensä ole pois pääsyä. Tätä jatkui parikymmentä vuotta ja toi vakavia ylipääsemättömiä ongelmia, sillä alkoholi oli paljon rakkaampi asia kuin työ tai perhe. Tämän seurauksena olin menettämässä molemmat. Kolmekymmentä vuotta sitten koin eräänä yönä keväällä vuonna 1994, että kaikki asiat ovat kaatumassa päälleni ratkaisemattomien ongelmieni seurauksena, niin ettei minulla olisi perhettä, ystäviä tai työpaikkaa tai edes tulevaisuutta. Tilanne oli todella epätoivoinen. Tunsin olevani syntinen. Halusin tunnustaa syntisyyteni ja tehdä parannusta teoistani.
Herättyäni kahden aikaan yöllä kaikki elämäni asiat palautuivat mieleeni kuinka olen epäonnistunut elämässäni jo 40 vuoden iässä. Minulle tuli mieleen tässä epätoivoisessa tilanteessa ajatus: Jeesus jos olet olemassa, niin auta minua. Kun olin sanonut ajatuksissani nämä sanat, niin näin huoneen tulevan täyteen käsittämätöntä kirkkautta (Jumalan kirkkautta) ja näin kuinka tästä valosta erkani valopallo joka tuli suoraan päätäni kohti. Tilanne oli pyhä ja pelottava ja ajattelin, että tämä hetki on kuolemani hetki, sillä en kyennyt liikkumaan. Tunsin kuinka sähkövirta kulki ruumiini lävitse edes takaisin ja kuulin taivaallista ennen kuulumatonta musiikkia ja tunsin vapautta ja iloa. Tämän tapauksen jälkeen ymmärsin, että Jeesus oli kuullut epätoivoisen rukoukseni ja vapauttani minut Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen synnin orjuudesta ja kahleista. Tämä tilanne oli todellinen, ei unta. Tapahtumassa Jeesus pelasti minut, ei uskonto tai seurakunta, vaan ylösnoussut elävä persoona Jeesus. Jumalan armo on ollut voima jonka avulla olen voinut elää synnitöntä elämää.
Tämän jälkeen koin kuinka Jeesus johdatti minua uskovien yhteyteen ja olin niin rakastunut Jeesukseen, etten tiennyt mitään muuta rakkaampaa asiaa kuin lukea Raamattua. Löydettyäni seurakuntayhteyden seurakunnasta, jossa vaikutti Torontolaisuus, niin sain halun lähteä todistamaan Jeesuksen minulle osoittamasta rakkaudesta niin, että olen vieraillut Etelä-Suomen vankiloissa, Venäjällä (Pietarissa ja Lahdenpohjassa Karjalassa), Intiassa Bangaloressa, sekä Kenian Siayassa kertomassa todistustani ylösnousseen Jeesuksen avusta meille epätoivoisille ihmisille. Olen kuulunut moniin eri seurakuntiin, koska seurakuntakodin löytäminen ei ole helppoa aina. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä epätietoiseksi siitä, että onko Jeesus kykenevä auttamaan sinua, sillä sinä voit kokea sen myös itse tunnustaen, ettet voi omin avuin selvitä ongelmistasi ja tarvitsevasi Jeesuksen apua pyytäen Jeesusta sydämeesi suun tunnustuksella ja uskomalla sydämessäsi tähän, sekä tekemällä parannuksen entisestä elämästä Pyhän Hengen voimalla, ei omalla yrittämisellä, sinä pelastut tulevalta tuomiolta. Miksi asia on näin? Siksi koska Jeesus otti ristillä meidän ansaitun tuomiomme paikkamme ja vuodatti viattoman verensä meidän edestämme, jotta olisimme vapaita syyllisyydestä. Tämän jälkeen on hyvä etsiä uskovien yhteyttä ja oppia tuntemaan Herrasi Jeesus aina syvemmin ja kertoa ystäville saamastasi avusta antaen kunnia Jeesukselle.
Eräs opo, kun siirryin opettajaksi toiseen kouluun totesi kerran keskustelussamme, että hän oli huomannut merkittävän muutoksen opettajan työssäni, sillä olin ollut suurissa vaikeuksissa opiskelijoiden ja muiden asioiden kanssa, kun aloitin opettajan työni 1990, mutta olin selvinnyt niistä voittajaksi ja toivoi joillekin toisillekin opettajille käyvän samoin.
Vaikka omasta mielestäni elämässäni ei ole kadehdittavaa, mutta siitä huolimatta on kadehtijoita, jotka keksivät kaikenlaisia tarinoita vahingoittaakseen minua, kuten Hymy-lehdessä 2/2007 oli Meri Martikaisen artikkeli Eduskuntavaalien vapaamuurarit. Lainaus Hymystä: ”Kristillisdemokraattisen puolueen tiettävästi ainoa vapaamuurariehdokas on Helsingin vaalipiirin Pentti Osmo Mattila Helsingistä. 51-vuotias
ammattioppilaitoksen opettaja on Pyramidi-loosin 87:n jäsen, jonka
tunnuslause on: ’Toinen toistamme tukien’. Mattilan muurariveljet samassa
loosissa ovat asianajajia, varatuomareita, lakimiehiä – joukossa on myös
yksi komissario sekä viihdetaiteilija Eino Grön. Pentti Mattila valittiin
syksyllä 2006 Kristillisdemokraattien Malmin paikallisosaston
puheenjohtajaksi ja Helsingin piirihallituksen jäseneksi. Hän on
kansainvälisen Gideon-järjestön aluejohtaja.”
”Kristillisdemokraattisen puolueen puoluesihteeri Annika Kokon mielestä
heidän ehdokkaansa vapaamuurariudella ei ole puoluepoliittista merkitystä. -En näe vapaamuurartiuden olevan ristiriidassa puolueemme ideologian kanssa. En jaksa uskoa, että vapaamuurarijärjestö on enää samalla
tavalla voimissaan, vaan on enemmänkin rinnastettavissa esimerkiksi Lions
Clubin toimintaan, Kokko sanoi Hymylle.”
Soitin Hymyn toimitukseen ja artikkelin kirjoittaja soitti minulle kysyen
toista etunimeäni. Sanoessani että se on Juhani, niin hän oli pahoillaan
erehdyksestä, sillä olivat sekoittaneet toiseen Pentti Mattilaan. Virhe tuli oikaistua seuraavassa Hymy lehdessä.
Pentti Juhani Mattila 