Israelin historia alkuvaiheet löytyvät Raamatun lehdiltä. Raamatussa oleva historia on pystytty argeologisin kaivauksien löytöjen avulla pitkälle pystytty vahvistamaan. Olen koonnut tähän eri lähteistä mitä voimme tietää Israelin historiasta.
Eero Junkkaalan kirjassa ”Faktaa vai fiktiota” (Uusi Tie 2006) mainitaan, että keväällä 1980 Ebalin koillisrinteeltä oli Haifan yliopiston Adam Zertalin johtama tutkimusryhmä löytänyt Joosuan rakentaman alttarin, joka on ajoitettu 1200-luvulle eKr. Zertal on kirjoittanut löydöstään Biblical Archaeology Review lehteen otsikolla ”Onko Joosuan alttari Ebalilta löydetty?”.
Samuel Lamb:n kirjassa ”Jumalan mies” (kkjmk 2006) on paljon tietoa Israelin, Jerusalemin ja maailman historiasta, kannattaa lukea.
Aapeli Saarisalon kirjassa ”Vapahtajan kotijärveltä” (WSOY 1953) sivulla 206: ”Laakis-kirjeet löydettiin Raamatun mainitsemasta sen nimisestä kaupungista Jerusalemin eteläpuolelta v. 1935, ja niihin kuuluu 18 täyteen kirjoitettua ruukunkappaletta, yhteensä 90 riviä muinaisheprealaista tekstiä. Nämä ovat tärkeimmät alkuperäiset todistuskappaleet maanpaon edellisestä Israelista, ja ne on kirjoitettu juuri ennen Jerusalemin piiritystä tai sen aikana 587-586 eKr., ennen kuin Nebukadnessar vei kansan pakkosiirtolaisiksi, profeetta Jeremian aikoihin. Kuningas Omrin ja hänen poikansa Ahabin palatsia kaivattaessa löydettiin Samariassa samanlaisia ruukunkappalekirjoituksia sekä kirjoitusta täyteen hakattu sarkofagin kansi, jonka alla on levännyt foinikialaisten kuningas Ahiramin ruumis. Tämä hallitsija piti valtaa Bybloksessa 1200-luvulla eKr.”
Vuonna 2008 israelilainen arkeologian professori Josef Garfinkel ilmoitti, että kaikkien aikojen vanhin heprealainen teksti on kaivettu esiin muinaisen Elan linnakkeen kaivausten yhteydessä. Ela tai Khirbet Qeijafa kohoaa sen laakson laidalla, missä Daavid löi Goljatin, raportoi Reuters. Viisi riviä muinaista hepreaa on kirjoitettu mustalla musteella saviastian sirpaleeseen. Paikalta löytyneiden esineiden iänmääritys osoittaa, että teksti on kirjoitettu noin 3 000 vuotta sitten, jolloin se on Kuolleen meren kirjakääröjä 1 000 vuotta vanhempi. Asiantuntijat eivät ole vielä pystyneet tulkitsemaan tekstiä täysin, mutta useita sanoja, kuten ”tuomari”, ”orja” ja ”kuningas” pystyttiin tunnistamaan. Arkeologit sanoivat myös, että muutkin linnakkeen kaivauksissa löytyneet esineet osoittavat, että Jerusalemissa oli hyvin todennäköisesti vahva kuningas ja keskushallinto, mikä sattuu samaan aikaan, kun Daavid hallitsi muinaista Juudaa. ”Khirbet Qeijafan sijainti ja ajanlasku luovat ainutlaatuisen yhtymäkohdan mytologialle, historialle, historian tutkimukselle ja arkeologialle koskien kuningas Daavidia”, sanoi professori Josef Garfinkel. Tähän päivään mennessä vain neljä prosenttia Ela-linnakkeen alueesta on kaivettu, joten luvassa on lisää jännittäviä löytöjä.
Helsingin Sanomissa 30.10.2008 oli uutinen: ”Tutkija uskoo: Kuningas Salomon kaivokset Jordaniassa”. Eli Jordanian eteläosasta Khirbat en-Nahasista on löydetty 3000 vuotta vanha kuparikaivosalue, jota arvellaan argelogisissa piireissä kuningas Salomon kaivoksiksi, kertoo Science Daily -verkkolehti. Kuolleenmeren eteläpuolella olevaa Faynanin aluetta kutsuttiin Raamatussa Edomiksi, josta tämä merkittävä argeologinen löytö on tehty. Kalifornian San Diegon yliopiston tutkijaryhmä Thomas Levyn johdolla ja jordanialaisen Mohammad Najjarin johtamat arkeologit kaivoivat vain syvemmältä kuin aiemmin oli samasta paikasta kaivettu. Kaivauksissa löytyi puuainetta, siemeniä ja egyptiläisiä esineitä joiden iäksi Oxfordin yliopiston tutkija Thomas Higham määritti radiohiilimenetelmällä 1000-900 eKr.
Poul Borchsenius kertoo kirjassaan ”Pitkä vaellus” (Ristin Voitto 1976, että kreikkalainen maantieteilijä Strabo kertoo juutalaisia asuneen kaikissa kaupungeissa ja on ollut vaikea löytää paikkaa, missä tätä heimoa ei esiintyisi. Sibyllain kirjat sanovat, että ”kaikki maat ja kaikki meret ovat täynnä juutalaisia”. Strabon (n. 63 eKr.-20 jKr.), kreikkalainen maantieteilijä. Strabonin 17-osainen teos Geografika on arvokas antiikin maantieteen, mutta myös kirjallisuus- ja kulttuurihistorian sekä lääketieteen tuntemuksen lähde. Sibylla, antiikin kreikkalaisessa ja roomalaisessa maailmassa itämaista alkuperää oleva, Apollonin haltioittamana puhuva ennustajatar. Alkujaan ajateltiin sibylloja olevan vain yksi, myöhemmin useita. Tunnetuimmat olivat Delfoin ja Cumaen sibyllat. Sibyllan kirjat olivat ennustusten ja määräysten kokoelmia. Tärkein oli Cumaen sibyllan ennustuskokoelma Rooman Capitoliumilla. Sibylla on kuvallisesti ennustajatar. Strabonin Historia kirja on kateissa. Sen olemassaolo tidetään, koska Strabon lainaa sitä itse ja muutkin kirjoittajat mainitsevat sen. H. L. Jones on kääntänyt Strabonin kirjat englanniksi Geography v. 1… 8 Hardvard University Press 1969, jotka kuuluvat Loeb Classical Library sarjaan.
Professori F. Heman Baselista kirjassaan ”Juudaankansan historia Jerusalemin hävityksen jälkeen” mainitsee Ranskalaisen Jakob Basnagen, joka on tehnyt 5 niteisen ja 15 osaisen kirjan juutalaisten historiasta 1700 luvulla. Ja 1900 -luvulla tri H. Grätz on tehnyt 11 niteisen teoksen juutalaisten historiasta. Ruotsalainen historian dosentti Hugo Valentin (1888-1963) Uppsalan yliopistosta on kirjoittanut kirjan Judarnas i Sverige 1924.
Antiokhos seleukidien hallitsijasuvun usean kuninkaan nimi. Antiokhos III Suuri (223-187 eKr.), Seleukos II Kallinikoksen poika. Hän tuli kuninkaaksi murhatun vanhemman veljensä Seleukos III Keraunoksen jälkeen. Antiokhos teki useita sotaretkiä, kerran peräti Baktriaan saakka. Tästä uroteostaan hän sai lisänimen Suuri. Hänen valtakuntaansa kuului myös Palestiina, jonka hän kuitenkin menetti, samoin kuin Foinikian ja Koile-Syyrian, kärsittyään v. 217 eKr. tappion Rafian luona Gassan eteläpuolella taistelussa Egyptin kuningasta Ptolemaios IV Filopatoria vastaan. Antiokhos sai maan kuitenkin takaisin voitettuaan v. 198 eKr. egyptiläisen sotapäällikön Skopaan Paneaan luona lähellä Jordanin lähteitä. Siten Palestiina joutui lopullisesti Syyrialle. Antiokhos III suhtautui ystävällisesti juutalaisiin ja antoi Jerusalemin temppelille tietyt takuut. Vuonna 187 eKr. hän sai surmansa yrittäessään ryöstää erästä temppeliä Elymaisissa Persianlahden pohjoispuolella. Antiokhos IV Epifanes (loistava), Antiokhos III:n toinen poika. Vuosina 189-175 eKr. hän oli Roomassa panttivankina, mutta sitten hän tuli kuninkaaksi murhatun veljensä Seleukos IV:n sijaan. Palatessaan sotaretkeltä Egyptiä vastaan v. 170 eKr., jolloin hän otti Egyptin kuninkaan Ptolemaios VI Filometorin vangiksi, hän Jerusalemissa kukisti erottamansa ylipappi Jaasonin johtaman kapinan. Jonkin aikaa sen jälkeen hän rakennutti Jerusalemiin linnoituksen ja tuotti sinne makedonialaista sotaväkeä voidakseen paremmin pitää kaupunkia valvonnassaan. Juutalaisia Antiokhos IV pyrki kreikkalaistamaan. Hän yritti pakottaa heitä omaksumaan kreikkalaisten uskonnon ja kulttuurin. Jerusalemin temppelistä tehtiin Zeuksen palvontapaikka, ja Mooseksen lakiin pitäytyviä rangaistiin kuolemalla. Erityisesti vainottiin niitä, jotka ympärileikkasivat lapsensa. Lisäksi maata riistettiin aineellisesti. Kaikki tämä johti ns. makkabilaiskapinaan, joka alkoi v. 168 eKr. Antiokhos IV kuoli v. 163 eKr. yrittäessään ryöstää temppeleitä Persiassa. Häntä on nimitetty VT:n Antikristukseksi.
Eero Kuparisen kirjassa ”Antisemitismin musta kirja, juutalaisvainojen pitkä historia” (Atena 2008) näin: ”Tilanne muuttui kuitenkin huonompaan suuntaan seleukidi hallitsija Antiokhos IV Epifaneen (175-163 eKr.) aikana. Antiokhos julisti vuonna 167 eKr. Mooseksen lait kumotuksi sekä kielsi juutalaisen uskonnon kultin harjoittamisen. Myös juutalaiseen perinteeseen kuuluvat tavat, kuten sapatin vietto, tooran luku ja ympärileikkaus, kiellettiin. Vastaisuudessa juutalaisia vaadittiin kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan myös kreikkalaisille jumalille. Jerusalemin temppeliin pystytettiin Zeus Olympioksen alttari, ja kun temppeliin olivat saaneet aiemmin astua vain juutalaiset, siitä tehtiin nyt avoin pyhäkkö kaikkien uskontojen harjoittajille.”
Juutalaisia Italiassa on ollut Pompeiuksen ajoista alkaen (Pompeius, Gnaeus, lisänimeltään Magnus, (106 eKr.-48 eKr.), roomalainen sotapäällikkö ja valtiomies). Pompeius nujersi merirosvot Välimerellä ja laajensi Rooman valtaa idässä. Vuonna 60 eKr. hän solmi triumviraatin Crassuksen ja Caesarin kanssa, mutta keskinäiset erimielisyydet johtivat kansalaissotaan, jossa Pompeius oli senaatin puolueen johtajana. Tappiollisen Farsaloksen taistelun (48 eKr.) jälkeen Pompeius surmattiin Egyptissä. Pompeius oli valloittanut Juudean ja Jerusalemin, niin hän toi vuonna 61 eKr. 5 000 juutalaista vankina Roomaan. Heille oli täytynyt lahjoittaa vapaus sen vuoksi, että he orjinakin ollessaan noudattivat tapojaan ja menojaan sekä pitivät kiinni uskontolaeistaan. Juutalaiskorttelit sijaitsivat Vatikaanikukkulan rinteellä sekä eräällä Tiberin saarella jonka juutalaissilta yhdisti rantaan. Vaikka he eivät olleet Rooman kansalaisia, saattoivat he kuitenkin lukuisuutensa takia esiintyä jonkinlaisena mahtina yleisillä paikoilla ja tuomioistuimien edessä. Pompeius oli ratkaissut Jerusalemissa ylipapin nimityskiistankin. Plutarkhos kirjoittaa Antoniuksesta ”Fonteius Capito sai tehtäväksi noutaa Kleopatra Syyriaan, ja heti tämän saavuttua Antonius antoi hänelle lahjaksi ei vähemmän eikä halpa-arvoisempaa kuin Foinikian, Koilee-Syyrian, Kyproksen, suuren osan Kilikiaa, samoin Juudeasta alueen, josta saadaan balsamia, ja Arabiasta sen osan nabatealaisten asumaa aluetta, joka rajoittuu Välimereen.” Josefus kirjoittaa näistä asoista myös ” Osa Kleopatran vaatimuksista sai Antoniuksen synkistymään. Näiden jalojen miesten ja merkittävien kuninkaiden tappamista hän piti katalana tekona. Lähempää ystävyyttä heitä kohtaan hän ei kuitenkaan osoittanut, Niinpä hän erotti heidän maistaan laajoja alueita, myös Jerikon palmualueen, jossa kasvaa balsamia. Ne hän lahjoitti Kleopatralle, samoin kaikki Eleutheros-joen eteläpuoleiset kaupungit Tyrosta ja Sidonia lukuun ottamatta.”
Saadia (Said) ben Josef Fajumin kaupungista Ylä-Egyptistä (892-942) saattoi alkuun juutalaisten uskonnollis-filosofisen tieteen. Hän oli talmud-taitoinen oppinut, joka oli kabbalistien jezirah-kirjan varustanut selityksillä ja koroitettu gaoniksi eli korkeimpaan oppiarvoon Suran talmudikoulussa. Hänen huomattavin teoksensa on ”Uskosta ja tietämisestä” (emunot we deot).
Roomassa Tituksen riemukaaren kohokuva esittää triumfikulkuetta, jossa kannetaan Jerusalemin valloituksen yhteydessä 70 jKr. temppelistä ryöstettyä Menorahia eli seitsenhaaraista kynttilänjalkaa.
Jaenistä kotoisin ollut Chasdailbn Schaprut (Hasdai Ibn Šaprut) (s. 915- k. 970) tutki lääketiedettä ja kieliä. Lähetystöjen matkoilla pikkuhoveissa Pohjois-Espanjassa, Leoniassa ja Navarrassa käytti Abderraman III (Abd al Rahman) häntä tulkkina. Hän kohosi pian tulkista kalifin kauppa- ja raha-asioiden hoitajaksi, jonka valvonnan alaisina olivat kaikki verot ja tullitulot ja jonka tuli ottaa vastaan vieraat lähettiläät ja heidän lahjansa, sekä jakaa heille taas vastalahjoja. Hän pääsi ruhtinaan erikoiseen suosioon silloin kun Kreikan kuninkaalta Konstantinus VIII:lta tuli lähetystö Kordovaan saadakseen Espanjan kalifin yhtymään liittoon itämaiden kalifia vastaan. Paljon vaivaa Chasdai näki saadakseen selvitetyksi, että asuuko vielä jossain päin maailmaa juutalainen kansa ja valtakunta kuninkaallisine hallitsijoineen. Hän sai selvitettyä, että eräällä Volgan saarella teltan kaltaisessa palatsissa asuu juutalainen kuningas Obadjasta, josta Kasaarien hallitsijasuku on saanut alkunsa. Kasaarien valtakunta koki lopun venäläisen suuriruhtinaan Svjatsislavin Kiovasta toimesta 969 valloittamalla Kasaarien pääkaupungin Itelin (Atel).
Jehuda Halevi syntyi Toledossa Espanjassa 1085 ja hän kirjoitti kirjan nimeltä ”Kusari”, eli se kertoo kasaarien pakanakuninkaasta, joka valitsi kansansa uskonnoksi juutalaisuuden ja heistä tuli käännynnäisiä.
Ruotsin juutalaisten historian kirjoittaja Hugo Valentin arvelee ruotsalaisten joutuneen juutalaisten kanssa tekemisiin jo 800-luvun alkupuoliskolla. Tähän aikaan, mahdollisesti jo 700-luvun lopussa, alkoivat silloin vielä pakanalliset ruotsalaiset käydä vilkasta kauppaa suureksi osaksi juutalaissekaisten kasaarien kanssa, mahtavan kauppakansan, joka hallitsi Volgan, Donin ja mahdollisesti myös Dnjeprin alajuoksuja, toisin sanoen tärkeimpiä Ruotsin ja suurten itämaisten kulttuurimaiden Bysantin ja Abbasidien kalifikunnan välisiä yhdysteitä. 800-luvulla muodostuivat Karpaatit Kasaarivaltakunnan länsirajaksi, vaikkakaan se ei merkinnyt lännessä asuville kansoille muuta kuin verovelvollisuutta. (Kasaarit olivat turkinsukuinen puolipaimentolaiskansa, joka perusti 800-luvulla valtakunnan Kaspianmeren pohjoispuolelle. 700-luvulla Kasaarien yläluokka oli kääntynyt juutalaisuuteen. 700-800 -luvuilla monet itäslaavilaiset heimot maksoivat veroja kasaareille. Heidän vaikutuksensa väheni, sillä varjagi Oleg siirtyi Novgorodista etelään ja karkoitti Kasaarit Kiovasta ja perusti Kiovan Rusin n. 880. Kiovan ruhtinas Svjataslav tuhosi Kasaarien valtakunnan 967).
Jerusalemin kuningaskunta, ristiretkeläisten 1099 perustama valtio, joka käsitti laajimmillaan Palestiinan, Tripoliin, Antiokian ja Edessan ja joka hajosi lopullisesti 1291 kristittyjen menetettyä Akkan. Jerusalemin kuningaskunta rakentui läänityslaitoksen pohjalle, ja sen puolustuksesta vastasivat hengelliset ritarikunnat.
Mose ben Maimun (Maimonides eli Maimunin poika), josta käytetään myös nimeä Rambam, joka tulee sanoista rabbi Moses ben Maimon syntyi pääsiäisiltana v. 4885 juutalaisen ajanlaskun mukaan, mikä vastaa meidän vuottamme 1135 Kordovassa Espanjassa ja kuului oppineeseen sukuun. Hänen isänsä Maimun ben Josef oli ollut talmudtutkimusten ohella harrastanut matematiikkaa ja tähtitiedettä ja hänen sukutaulunsa johti rabbi Juuda ha-Nasiin, joka oli toisella kristillisellä vuosisadalla toimittanut Mišnan ja polveutui suoraan kuningas Daavidista. Kun almohadit valloittivat Kordovan vuonna 1148 muutti perhe pois Espanjasta. Vaellusaikana isä opetti pojalleen talmudia, matematiikkaa ja tähtitiedettä. Muhamettilaisilta opettajilta poika oppi luonnon- ja lääketieteestä. Vuonna 1190 Mose ben Maimun julkaisi viimeisen suuren teoksensa joka julkaistiin usealla kielellä latinaksi Doctor perplexorum ”epäilijöiden opettaja”. Teos jakaantuu kolmeen pääosaan. Maailman luominen tyhjästä ja Jumalan kautta on Maimonidekselle ilmestyksenä järkkymätön totuus. Totuus on myös järkiperäinen. Tehtävän suoritus vaati filosofian perussyiden kumoamista ja luomista todistavien järkisyiden etsimistä ja esittämistä. Sulttaani Saladinin (1137-1193) aikana, kun Saladinista sai Egyptin, Palestiinan, Syyrian ja Eufratin maat valtaansa, niin hän antoi juutalaisille suuremmat vapaudet ja heidän olosuhteensa paranivat. Maimoniniksen olosuhteet paranivat myös, sillä visiiri Alfadhel otti Maimonideksen lääkärikseen ja antoi hänelle vuosipalkan sekä hänen nimensä kirjoitettiin lääkärien luetteloon. Maimonides kuoli 13.12.1204.
Dominikaanimunkisto jonka johtajana siihen aikaan oli Raymond Pennafortelainen katsoi munkiston tehtäväksi juutalaisten ja muhamettilaisten käännyttämisen. Tätä silmälläpitäen luostareiisa opetettiin hepreaa, kaldeaa, ja arabiankieltä, jotta lähetyssaarnaajat voisivat ymmärtää ja tutkia juutalaisten ja arabialaisen kirjallisuuden ja tieteen teoksiin. Munkkikunnan ensimmäinen juutalaislähetyssaarnaaja oli juutalainen Pablo Christiani ja oli liittynyt munkistoon Montpellerissä. Hän matkusteli Etelä-Ranskassa ja saarnasi juutalaisille kristusta sekä koetti väittelyillä, raamatun ja talmudin todisteilla johtaa heidät Jeesuksen jumalallisuuden ja messiaanisuuden ymmärtämiseen, vaikka se oli aikalailla tuloksetonta. Dominikaanimunkiston kenraali, joka oli myös kuningas Jayme I:sen rippi-isä sai aikaan suuren julkisen väittelyn Barcelonassa vuonna 1263. Hovin läsnäollessa rabbiini Nachmani Moses ben Nachman Gerudi (1195-1270) puolusti juutalaisuutta. Nachmani selitti, että juutalainen uskoo ainoastaan raamatun totuuteen ja talmudin selityksiin siinä määrässä kuin ne tarkoittavat lainkäyttöä. Mutta hagadalaiset selitykset voidaan hyväksyä tai hyljätä itsekohtaisen harkinnan mukaan. Heprealaiset kirjaimet merkitsevät myös numeroja eli kulakin kirjaimella on lukuarvo. Näitä sanojen lukuarvolaskuja ja vaihtoja juutalaiset nimittävät gematriaksi. Tämä on johtanut mitä mielivaltaisimmille selityksille. Vanhin kirja, jossa käsitellään gematriaa on Jezirah (luomisen kirja). Siitä tuli vertaiskuvallisen raamatunselittelyn oppikirja. Myös toinen laaja teos Sohar joka 13:nnella vuosisadalla tuli teosofisen salaopin kautta tunnetuksi perustuu samoihin periaatteisiin.
Helsingin Sanomissa 24.12.1999 oli Jyri Palon artikkeli ”Juutalaiset olivat Euroopan vainottuja läpi koko vuosituhannen”, jossa kirjoitetaan mm. että 31.3.1492 hallitsijat Isabel ja Fernando antoivat Espanjan juutalaisille karkotusmääräyksen. Juutalaisilla oli ollut viisi kuukautta aikaa lähteä maasta tai kääntyä katolilaisuuteen. Ehkä noin 200 000 juutalaista lähti. Lähtijöiltä vietiin omaisuus, sillä talon sai vaihtaa aasiin, viinitarhan vaatteeseen jne. Juutalaisia käännynnäisiä nimitettiin ’sioiksi’ ja heitä uhkasi inkvisitio, sillä inkvisitio halusi varmistaa etteivät harjoittaneet enää juutalaisia tapoja, jos epäilyissä oli perää niin heidän kohtalonsa oli polttoroviolla. Käännynnäisistä polveutui mm. diktaattori Francisco Franco. Nuori Espanja menetti hyvissä asemissa olleiden juutalaisten karkotuksessa valtavasti oppineisuutta ja kulttuuripääomaa. Englannista juutalaiset häädettiin 1290, Ranskasta 1306 ja Portugalista 1497. Juutalaisia ei ole ollut Espanjassa neljään vuosisataan, mutta nykyään heitä on 30 000. Espanjassa on ikivanhoja synagogia katolisen kirkon käytössä tai muistomerkkeinä. Mallorcan saarella, Palman kaduilla on arvokkaita vanhoja hopeasepän liikkeitä, joiden omistajia kutsutaan ”chueta”, eli he ovat juutalaisen käännynnäisen katolilaisia jälkeläisiä. Vuosisatoja he ovat kastaneet lapsensa kristinuskoon, mutta vieroksunta jatkuu.
Inkvisitio on katolisen kirkon tuomioistuin, jonka tehtävänä oli harhaoppisten etsiminen, tutkiminen ja rankaiseminen. Inkvisitio sai alkunsa varsinaisesti 1100-luvulla taistelussa harhaoppeja vastaan. Paavi Gregorius IX loi 1232 paavillisen inkvisitiolaitoksen, jonka hoito uskottiin pääasiallisesti dominikaaneille. Hän hyväksyi rangaistukseksi roviolla polttamisen ja Innocentius IV 1252 myös kidutuksen käytön kuulusteluissa. Aluksi inkvisitio toimi etenkin Italiassa ja Etelä-Ranskassa, mutta 1400-luvulla varsinkin Espanjassa. Katolinen reaktio elvytti 1500-luvulla inkvisition, mutta valistuksen seurauksena se lakkautettiin useimmissa maissa 1700–1800-luvun vaihteessa. Inkvisition langettamien kuolemantuomioiden kokonaismääräksi on arvioitu kymmenisen tuhatta tai enemmän. Innocentius IV oli ensimmäinen paavi, joka julkisessa virkakirjelmässään torjuu ja kieltää, että juutalaiset käyttävät pääsiäisenä kristityiden verta ja tappaisivat sen vuoksi salaa kristityiden lapsia. Lyonista hän lähettää vuonna 1247 bullan Ranskan ja Saksan kirkkoruhtinaille. Paavi sanoo moittien: ”Saksan juutalaisilta olemme saaneet kuulla tuskallisia valituksia siitä, että muutamat papit ja varsinkin maalliset ruhtinaat, aateliset ja mahtavat miehet maissansa ja hiippakunnissansa virittävät jumalattomia pauloja juutalaisia vastaan, jotta väärällä tavalla voisivat ryöstää heiltä heidän omaisuutensa ja anastaa se itsellensä. Vaikka raamatussa sanotaan muiden lakimääräysten ohella: ’Älä tapa’, ja kielletään pääsiäisenä pääsiäisenä mitään murhaa tekemästä, niin syyttävät he kuitenkin väärin juutalaisia, että he pääsiäisenä syövät ehtoollista murhatun lapsen sydämen ääressä. He luulevat juutalaisen lain muka määräävän sellaista, vaikka se on ilmeisesti lakia vastaan. Häijyydessään heittävät he juutalaisen eteen ruumiin, jos he jostain sellaisen löytävät. Tämän tapaisen sepustusten nojalla raivoavat he juutalaisia vastaan ja ryöstävät heiltä heidän omaisuutensa ilman syytöstä, ilman tunnustusta, ilman todistuksia, mikä on ristiriidassa apostolisen istuimen heille armossa suomiin etuoikeuksiin nähden… ”
Vuonna 1450 oli Saharassa käynyt pankkiasiantuntija Antonio Malfante Genovasta, joka kertoi kirjeessä ystävälleen Giovanni Marionille Genovaan Saharan matkastaan. Hän oli ollut arabien karavaanin mukana, jonka päämääränä oli Timbuktu, mutta olikin jäänyt Tuatin keitaalle, josta tämä lainaus: ”Täällä on paljon juutalaisia. Heidän on hyvä elää täällä, sillä he ovat siirtokuntien esimiesten suojatteja, minkä takia he saavat elää rauhassa. Kaupankäynti täällä on heidän käsissään ja monet heistä nauttivat täyttä luottamusta.”
Espanjassa Aragoniassa vuonna 1507 kirjoitti inkvisition sihteeri Juan de Andrias kastetuista juutalaisperheistä sukuluettelon, jonka nimi oli Aragonian vihreä kirja, jossa todetaan, että löytyi vain yksi aatelisperhe jossa ei olisi ollut juutalaisverta. Kuningas Filip IV käski vuonna 1623 kenraali-inkvisitorin hävittämään tämän aatelistoa halventavan kirjan. Sevillassa löydettiin yksi kappale tätä kirjaa ja sen toimitti Amador de los Rios vuonna 1750 painoon. Vihreästä kirjasta sai kardinaali Mendoza y Bobadilla aiheen kirjaansa Tizon de la nobleza ”Aatelin häpeäpilkku”.
Benedictus (Baruch) de Spinoza (1632–77), alankomaalainen filosofi. Spinoza, jota pidetään yhtenä Euroopan suurimmista ajattelijoista, kuului Portugalista Alankomaihin vainoja pakoon siirtyneeseen juutalaiseen sukuun. Kokonaisvaltaista ja omaperäistä filosofiaansa Spinoza itse piti lähinnä Descartesin filosofian tulkintana. Spinozan ajattelua pidettiin pitkään pelottavana ateismina; yleisempää huomiota häneen alkoivat kiinnittää vasta 1800-luvun romanttisen filosofian panteismiin taipuvat edustajat.
Spinoza syntyi 24.11.1632 Amsterdamissa juutalais-portugalilaiseen perheeseen. Jo varhaisessa nuoruudessaan hän riitaantui synagogan rabbiinien kanssa, jotka ensin yrittivät huomattavaa vuotuista palkkiota vastaan saada hänet olemaan esittämättä julkisesti uskontoa koskevia kysymyksiään; Spinozan kieltäydyttyä he vainosivat häntä jopa murha-aikein. Spinoza erotettiin 1656 juutalaisesta seurakunnasta, mutta hän ei kuitenkaan liittynyt kristilliseen kirkkoon. Samalla hän muutti etunimekseen Benedictus. Hän eli Amsterdamissa ja Haagissa ansaiten elatuksensa hiomalla optisia linssejä; monet historioitsijat kuvaavatkin hänen läpikuultavan kirkasta kieltään vertaamalla sitä valon taittumiseen linssin polttopisteessä. Hän eli hyvin koruttomasti ja torjui ylhäisten ja varakkaiden suojelijoidensa lahjat, koska ei katsonut niitä tarvitsevansa. Pfalzin kuuriruhtinas Karl Ludwig (1617–80), joka tunnettiin harvinaisen ennakkoluulottomana hallitsijana, tarjosi hänelle professorin virkaa Heidelbergin yliopistossa. Spinoza kuitenkin kieltäytyi myös siitä, koska uskoi olevansa kykenemätön esittämään filosofiaansa tavalla, joka ei loukkaisi kuuriruhtinaan alamaisten uskonnollisia vakaumuksia. Spinoza kuoli 21.2.1677 Haagissa vain 44-vuotiaana. Hänen ympärilleen oli kerääntynyt laajahko oppilaspiiri, joka julkaisi hänen kirjallisen jäämistönsä.
Läpi hajaannuksen vuosisatojen Palestiina on säilyttänyt juutalaisten keskuudessa Pyhän maan asemansa, eikä juutalainen asutus ole koskaan täysin hävinnyt sieltä. Sir William Matthew Flinders Petrie (s. 3.6.1853, k. 28.7.1942 Jerusalemissa, oli englantilainen arkeologi ja egyptologi ja hän on kirjoittanut yli sata kirjaa, vaikka hänellä ei ollut muodollista koulutusta) teki vuonna 1896 faarao Merenptahin (hallitsi 1213-1203 eKr.) voittoja ylistävän piirtokirjoituslöydön Thebasta Egyptistä, jossa rivillä 27 mainitaan Israel Palestiinassa asuvaksi kansaksi. Tämä merkitsee sitä, että Israelin kansan Exodus on tapahtunut ennen sitä.
Jerusalemin juutalainen seurakunta perustettiin uudelleen 1267 ja on siitä lähtien ollut yhtäjaksoisesti olemassa. Paluumuuttoa alkoi vähäisessä määrin esiintyä varsinkin Turkin vallattua Palestiinan 1517-18. Järjestelmällinen, maataloussiirtoloiden perustamiseen pohjautuva juutalainen asutustoiminta alkoi 1870-luvulla jo ennen sionistisen liikkeen (Theodor Herzl) syntyä (1897). 1880-luvulla jättivät muutamat varattomat Venäjän juutalaiset kotimaansa. He saapuivat Palestiinaan ja asettuivat sinne asumaan, mutta siitä tuli pettymys, sillä Turkin hallitus, jonka vallan alla maa tällöin oli, ei katsellut heitä suopein silmin ja aiheutti heille paljon harmia. Koko asutuspuuha olisi kerrassaan pysähtynyt, ellei juutalainen miljonääri vapaaherra Edmond de Rothscild olisi puuttunut asiaan ja tukenut juutalaisia. Suomessa oli vuonna 1867 tuhoisa nälkävuosi, minkä vuoksi J. V. Snellman kääntyi tunnetun frankfurtilaisen pankkiirin C. von Rothschildin puoleen saadakseen lainaa. Loppujen lopuksi Rothschild antoi lainan omasta pussistaan viljan hankkimiseksi Suomeen..
Joosef II (Pyhän Rooman keisari ja Itävallan arkkiherttua 1741-1790) määräsi 4.7.1787 juutalaisten ottamaan saksalaisen sukunimen. Muut maat seurasivat perässä, Ranska 1808, Baden 1809. Jos ei ollut mietittynä uutta saksalaista sukunimeä, niin viranomainen keksi sen juutalaisten puolesta. Katso lisää…http://www.avotaynu.com (juutalaisten sukujen tutkimus).
Israelin historiasta lisää
Herodes Antipas, (21 eKr.-39 jKr.), Herodes Suuren poika, hallitsi vasalliruhtinaana, tetrarkkina, 4 eKr.-39 jKr. Herodes Antipas toimi Jeesuksen aikana tämän kotimaakunnassa. Hän hylkäsi vaimonsa ja nai velipuolensa vaimon Herodiaan. Kun Johannes Kastaja nuhteli häntä, hän mestautti Johanneksen. Herodes Antipas karkotettiin hänen anottuaan keisarilta kuninkaan arvoa.
Herodes Agrippa I, Julius Agrippa I (k. 44) , sai vähitellen isoisänsä Herodes Suuren koko valtakunnan hallittavakseen (41-44). Herodes Agrippa järjesti ensimmäisen kristittyjen seurakunnan vainon.
Herodes Agrippa II, (k. n. 100), Herodes Agrippa I:n poika , hallitsi tetrarkkina osia Palestiinasta vuodesta 50. Yritettyään estää roomalaisten ja juutalaisten välistä sotaa Herodes Agrippa liittyi sodan syttyessä 66 roomalaisiin ja osallistui Jerusalemin piiritykseen.
Kirkkoisä Kyrillos ”Jerusalemin uskontunnustus – Kyrillos jerusalemilaisen katekeesit” (2013) lainaus sivulta 22: ”Juutalaiskapinan kukistamisen yhteydessä vuonna 70 roomalaisia joukkoja johtanut Titus (keisarina 79-81) valloitti Jerusalemin sekä tuhosi temppelin ja osan kaupunkia. Kaupunki perustettiin uudelleen 130-32 keisari Hardianuksen (117-138) toimesta. Siitä rakennettiin roomalainen kaupunki, jonka nimeksi annettiin Aelia Capitolia. Paikalle, jossa temppelin kaikkein pyhin oli sijainnut, pystytettiin keisarin patsas. Muillekin keskeisille paikoille rakennettiin temppeleitä ja monumentteja roomalaisten jumalien kunniaksi. Pakanallinen roomalainen kausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Äitinsä keisarinna Helenan (k. 330) tukemana Konstantinus määräsi aloitettavaksi tutkimukset ja kaivaukset kristillisten pyhien paikkojen löytämiseksi. Kirkkohistorioitsija Eusebius (k. 340) kertoo tapahtumista teoksessaan Konstantinuksen elämä. Purettavien pakanallisten muistomerkkien joukossa oli Venuksen eli Afroditeen temppeli, joka oli Hardianuksen aikana rakennettu kaupungin laidalla olevan kallion päälle. Purkutoimien yhteydessä vuonna 325 tehtiin hämmästyttävä löytö, kun ’vastoin kaikkia odotuksia pyhitetty ja kaikkein pyhin Vapahtajan ylösnousemuksen muistomerkki tuli päivänvaloon…’ Kristuksen hautaluola eli ylösnousemuksen ja siten koko kristillisen uskon ydinsanoman konkreettinen historiallinen tapahtumapaikka oli löytynyt. Muutkin Vapahtajan viimeisten päivien keskeisten tapahtumien näyttämöt paikallistettiin; yläsali, jossa ehtoollinen asetettiin, Gertsemane, jossa Kristus annettiin vihollisten käsiin ja Öljymäki, jossa hän astui taivaisiin. Kaikille näille paikoille rakennettiin kirkko. Pyhän haudan kirkko vihittiin käyttöön 13. syyskuuta vuonna 335, vaikka se valmistui lopullisesti vasta vuosia myöhemmin.'”
Israelin museovirasto (IAA) ilmoitti lokakuussa 2007, että se on löytänyt louhoksen, josta saatiin Temppelivuoren kivijalan rakentamiseen käytetyt valtavat kivet. Kivilouhos sijaitsee neljä kilometriä vanhankaupungin luoteispuolella, Ramat Shlomon lähistöllä. Se löytyi sattumalta ennen erään peruskoulun rakentamista suoritettujen arkeologisten pelastuskaivausten aikana. Louhoksesta löydetyt valtavat kivet ovat jopa kahdeksan metriä pitkiä, ja ne ovat samanlaisia kuin Temppelivuoren rakennusten alaosissa olevat. Näiden erittäin korkealaatuisten kivien käyttö takasi Temppelivuoren rakenteiden vakauden tuhansien vuosien ajan ilman että tarvittiin laastia tai sementtiä. Kivilouhokselta löydettiin myös useita saviesineitä, kolikkoja ja työkaluja ensimmäiseltä vuosisadalta. Ramat Shlomo on noin 80 metriä korkeammalla kuin Temppelivuori. Tämä seikka ja muinaisen, pohjoisesta Jerusalemiin johtaneen valtatien läheisyys tukevat teoriaa, että tästä louhoksesta saatiin Temppelivuoren suuret kivet. Oletettavasti härät vetivät jättikivet rinnettä alas kaupungin rakennustyömaille. Rabbi Chaim Richman Jerusalemin Temppeli-instituutista kommentoi sensaatiomaista löydöstä Aruz-7:lle: ”Juuri nyt, kun muslimit yrittävät pyyhkiä kaikki jäljet pyhän temppelimme läsnäolosta ja kun jopa jotkut omien johtajiemme joukossa ovat taipuvaisia luopumaan siitä ja näkemään sen tarpeettomana taakkana – juuri nyt, tämän löydöksen kautta, Jumala lähettää juutalaiskansalle suudelman, kuin sanoakseen: Älkää murehtiko, en ole unohtanut teitä…” (Lähde: Word of Life Israel).
Toisella matkalla yövyimme autiomaassa beduiinien telttamajoituksessa Kfar Hanokdimissa. Kävimme myös Masadan kalliolinnoituksen rauniolla josta jatkoimme Kuolleen meren kautta Tiberiaksen kaupunkiin. Tel Danissa laskimme kumilautoilla Jordan-jokea pitkin. Matkamme päättyi Nasaretin kautta Tel Avivin upeisiin hiekkarantoihin.
Risto Santalan kirjasta ”Kenen te sanotte minun olevan?” (2008) sivulta 58 lainaus: ”Tukholman rabbi, prof. Gottlieb Klein. Hänen pientä, saksaksi kirjoitettua kirjaansa Onko Jeesus historiallinen henkilö, voidaan pitää eräänä ratkaisevimmista lausunnoista keskusteltaessa Jeesuksen historiallisuudesta. Kirjasen esipuheessa prof. Klein esitti toivovansa, että hänen esitelmänsä ’auttaisi tietämään, että tässä käsiteltävä ongelma ei ole lainkaan ongelma, vaan että Uuden testamentin historian laiminlyöty opiskelu rabbinistisista lähteistä käsin on ainakin osittain aikaansaanut määrätyissä piireissä vallitsevan kaaoksen’. Klein osoitti yksityiskohtaisesti, että Jeesuksen puheista fariseuksia ja saddukeuksia vastaan käy ilmi hänen opettajantoimensa uskottavuus. ’Jos Jeesus olisi ollut tekaistu henkilö, kulttisankari tai jotakin muuta, meillä olisi aivan toisenlaiset kertomukset hänen toiminnastaan.’ Kohdasta, missä Jeesus kehottaa parantamaansa pitalista näyttämään itsensä papeille ja uhraamaan Mooseksen säätämän lahjan (Matt. 8:4), Klein sanoo: ’Tässä näemme Jeesuksen aikansa kehyksissä. Voimme suorastaan kontrolloida nämä kertomukset. Tausta on niin aidosti juutalainen, että vain mitä hillittömin mielikuvitus voisi tehdä historian Jeesuksesta vain käsitteen tai kulttisankarin.’…
Klein esittää evankeliumeista useita eri pikkupiirteitä, jotka todistavat, miten tarkkaan Jeesus tunsi juutalaiset puolueolot ja juuri hänen ajalleen ominaiset tavat. Hän viittaa mm. Isä meidän rukoukseen. Matteuksen evankeliumin mukaan se käsittää seitsemän rukousta. ’Juutalaisen tavan mukaan rukouksessa tulee olla seitsemän pyyntöä. Toisaalta rukous jaetaan kolmeen pääjaksoon. Sen pitää alkaa hymnillä, Jumalan ylistyksellä, hepr. shevah. Sen jälkeen seuraa henkilökohtainen rukous tefillah ja lopun muodostaa doxologia eli kiitos, hodajah. Tämä järjestys on myös Isämeidän rukouksessa. ’Edelleen rukouksen, vieläpä yksityinenkin, tulee olla monikkomuodossa. Myös Isämeidän on monikkomuodossa. Tämä selittyy sillä, että rukoilija samastuu seurakuntaan. Näin on tehty keskiajalta tähän päivään asti. Merkillinen yksityiskohta valaisee ensimmäisen rukouksen mahdollista taustaa. Siitä sanoo Klein: ’Sanatarkasti kuuluu muuan kohta vanhassa midrashissa: Pyhä, siitä ylistys Hänelle, antaa kuolleitten nousta ylös tässä maailmassa, jotta Hänen pyhä nimensä pyhitettäisiin. Siksi rukoilkoon jokainen: Pyhitetty olkoon sinun nimesi, sinun valtakuntasi tulkoon, sillä näitten rukousten täyttymyksenä seuraa ylösnousemus. Tässä meillä on messiaaninen rukous, minkä vain Jeesus on osannut rukoilla sinä aikana.”
Öljymäellä Herra itki kappelissa, joka voi olla Ariel Livsonin mukaan kolmas Golgatan sijaitipaikka perustuen esim. Matteus 25:51-54, jossa kerrotaan temppelin esiripun repeämisestä jne., jonka sadanpäämies ja ne jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät mitä tapahtui, niin heidän täytyi olla silloin Öljymäellä nykyisen Herra itki kappalein kohdalla, sillä temppelin pääovi oli suoraan sitä kohti, eikä muuten olisi voinut nähdä mitä Temppelin esiripulle tapahtui jne. Mielenkiintoinen näkemys Raamatun sanan pohjalta.
Ensimmäisellä ja toisella matkallamme kävimme Jad Vashemissa juutalaisvainojen museossa, jossa eräs keskitysleirivanki näytti käteensä tatuoitua vankinumeroa. Jad Vashemen oli vaikuttava paikka juutalaisvihasta toisen maailmansodan aikoihin erilaisine todisteineen, jossa olisi voinut olla pidempäänkin.
Kävimme Kukonlaulun kirkossa, joka on rakennettu ylipapin palatsin paikalle, jossa Pietari kielsi tuntevansa Jeesusta. Ylipapin asunnon kellarissa oli vankihuoneita, jossa Jeesuskin oli ollut. Hasmonit pitivät ylipapin virkaa hallussaan vuoteen 37 eKr. Tämän jälkeen johdossa oli pappisjoukko, joka valvoi etujaan Herodesten ja roomalaisten vallanpitäjien kanssa. Rooman valtakauteen asti ylipappi oli, paitsi kultin johtaja, myös Suuren neuvoston puheenjohtaja ja kansan korkein edustaja vieraiden vallanpitäjien edessä. Getsemanen puisto on vastakkaisella rinteellä aikalailla lähellä. Kävimme Siionin vuorella ja Roninien Raamattukodissa (www.bibletranslators.org).
Tauno Kuosa ”Oman aikamme maailmantapahtumat I 1945-1953 – Hyökkäävä kommunismi” (WSOY 1965), josta lainaus sivulta 344: ”Englannin hallitus antoi v. 1917 ns. Balfour’n julistuksen, jonka mukaan Palestiinasta oli tehtävä juutalaisten kansalliskoti. Englanti antoi tämän lupauksen palkitakseen juutalaisia siitä avusta, jonka he olivat antaneet ympärysvalloille ensimmäisessä maailmansodassa. Englanti ei pitänyt kuitenkaan kiirettä tämän lupauksensa lunastamisessa, kun Palestiinasta oli sodan jälkeen tullut Englannin mandaatti. Juutalaisia loukkasi etenkin se kitsaus, millä Englanti myönsi juutalaissiirtolaisille maahantulolupia. Tämä johtui siitä, että Englanti ei halunnut loukata arabeja tukemalla juutalaisten pyrintöjä. Englanti piti arabien ystävyyttä juutalaisten myötätuntoa tärkeämpänä sekä Keski-Idän öljyn että tämän strategisesti tärkeän alueen rauhan turvaamiseksi… Arabit olivat päättäneet vastustaa ehdottomasti juutalaisten Palestiinaa koskevia suunnitelmia. He vetosivat tämän kantansa tueksi sekä historiallisiin tapahtumiin että Palestiinan kansallisuusoloihin. Arabit olivat pitäneet Palestiinaa hallussaan toista tuhatta vuotta… Presidentti Truman ryhtyi tukemaan näitä juutalaisten vaatimuksia. Hän esitti elokuussa 1945 Englannin pääministerille Attleelle vaatimuksen, että Englannin olisi myönnettävä 60-100 000 maahantulolupaa Saksan juutalaisten siirtämiseksi Palestiinaan… YK:n yleiskokous päätti toukokuun 15. päivänä 1947 asettaa erityisen 11 jäsentä käsittävän komitean Palestiinan kysymystä tutkimaan. Terroriteot jatkuivat edelleen Palestiinassa komitean valmistellessa ehdotuksiaan. Komitea päätyi yksimielisesti siihen käsitykseen, että Englannin mandaattihallinto on lopetettava. Palestiinasta on tehtävä mahdollisimman pian itsenäinen valtio. Komitean enemmistö suositteli Palestiinan jakamista juutalais- ja arabivaltioihin. Jerusalemista olisi tehtävä kansainvälinen kaupunki. Koko maa olisi kuitenkin säilytettävä yhtenä taloudellisena yksikkönä… Juutalaiset julistivat nimittäin heti keskiyön jälkeen Israelin valtion perustetuksi, kuten he olivat jo etukäteen ilmoittaneet… Uusi valtio sai hyvän vastaanoton suurimpien valtojen taholta. Yhdysvallat tunnusti sen jo keskiyön jälkeen toukokuun 16. päivän 1948 vastaisena yönä. Neuvostoliitto seurasi toukokuun 17. päivänä sen esimerkkiä.”
Ristiretket
Michael Coren ”Radikaalin islamin sota kristinuskoa vastaan” (Perussanoma Oy 2015), josta lainaus sivulta 35: ”Tarkastelemme aluksi ristiretkien ajankohtaa. Ne alkoivat vuonna 1095, kun paavi Urbanus II teki saarnamatkan Ranskaan. Ensimmäisen ristiretken nimellä tunnettu operaatio tapahtui vuosina 1096-1102. Siihen liittyen kristityt valtasivat Jerusalemin muslimeilta kesällä 1099. Koska Jerusalem tarvitsi tukea ympäristön alueilta, kristittyjä siirtokuntia perustettiin myös Antiokiaan, Tripoliin ja Edessaan. Nämä kaikki saivat sotilaallista apua 1100-luvun alkupuoliskolla, jonka aikana tehtiin myös toinen ristiretki (1147-1149). Ristiretket eivät rajoittuneet tuona aikana Pyhään maahan; niitä tehtiin myös Espanjaan, Saksaan, Baltiaan, Puolaan ja Böömiin, ja taisteluja käytiin paavin vihollisia vastaan jopa Italiassa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan ole yhtä lailla suuren yleisön tiedossa eikä niitä ympäröi samanlainen myyttien ja harhakuvitelmien verho kuin Palestiinan taisteluja. Tähän on olemassa erilaisia poliittisia, tunneperäisiä ja teologisia syitä. Jerusalem ja suuri osa sen ympäristöä joutui muslimipäällikkö Saladinin käsiin vuonna 1187. Vaikka kolmas ristiretki (1189-1192) ja saksalaisten ristiretki (1197-1198) valloittivat takaisin suuren osan menetetyistä alueista, Jerusalemin kaupunki pysyi muslimien vallassa. Seurasi suuren suosion saaneita, pääosin ei-sotilaallisia retkiä: lasten ristiretki vuonna 1212 ja paimenten ristiretki vuonna 1251. Sotilaallisia operaatioita olivat neljäs ristiretki (1202-1204), joka päätyi lopulta Konstantinopoliin, ja viides ristiretki (1217-1229), jonka tuloksena Jerusalem vallattiin väliaikaisesti takaisin, kunnes se menetettiin uudelleen 1244…”
Qumranin kääröt
Kuolleenmeren kääröt tai Qumranin tekstit todistavat Raamatun muuttumattomuutta. Kääröt ovat reilun 900 käsikirjoituksen löydös, joka löydettiin vuosina 1947–1956 yhdestätoista Qumranin lähistöllä sijaitsevasta luolasta lähellä Kuollutta merta. Suurin osa löydöistä on säilynyt vain katkelmina, käsikirjoituspalasina. Vain kymmenkunta käsikirjoitusta on säilynyt kokonaisena tai lähes kokonaisena. Suurin osa on kirjoitettu nahalle, mutta joukossa on myös joitakin papyrusfragmentteja. Tekstit on kirjoitettu hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Suurin osa käsikirjoituksista sijoittuu vuosien 200 eKr ja 100 Jkr. välille. Kääröillä on ollut satoja eri kirjoittajia. Qumranin kääröt kertovat kristinuskoa vanhemmasta juudealaisesta ryhmästä ja juutalaisista uskomuksista ja käytännöistä. Qumranin tekstien joukossa on Vanhan testamentin eli Heprealaisen Raamatun (Tanakin) kirjojen käsikirjoituksia, apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia tekstejä. Katso digitoituja Kuolleenmeren kääröjä tästä linkistä:
http://dss.collections.imj.org.il/
https://www.imj.org.il/en/wings/shrine-book/dead-sea-scrolls
Ensimmäisen matkan torstaina siirryimme Kuolleenmeren ja Qumranin kautta Tiberiakseen. Kuollut meri (suolameri, aromeri) on Jordanin syvänteen eteläpuolella 394 m merenpinnan alapuolella, 76 km pitkä, 15-16 km leveä ja syvyys n. 400m. Jordan vuorivirrat tuovat päivittäin 6 miljoonaa tonnia vettä, eikä Kuolleela merellä ole laskujokea, joten vesi haihtuu ilmaan. Kuolleessa meressä suolapitoisuus on 30 prosenttia, minkä seurauksena on helppo kellua. Rannalla oli myös savea savikylpyjä varten. Kulleenmeren läheisyydessä on Ahavan kosmetiikkatehdas ja tehtaan myymälä, jossa turistit poikkeavat.
Nykyään ei järven rannalla ole kyliä eikä kaupunkia, mutta n. 4000 vuotta sitten siellä oli Sodoman kaupunki. Professori Aapeli Saarisalo kertoo kirjassaan ”Asuttu puolikuu” WSOY 1934 näin: ”Raamatun esitys Sodoman ja sen liittolaiskaupunkien perikadosta (1 Moos. 19) ei sellaisenaan ole tutkittavissa, mutta on löydettävissä sitä valaisevia todisteita. Professori Albright (amerikkalainen Johns Hopkins-yliopiston professori ja Jerusalemin muinaistieteellisen laitoksen esimies William E. Albright s. 1891, k. 1971) tutki Sodoman pyhäkkökukkulan (Bab ed-Dra’-kummun), josta koottu ruukunsirpalevarasto kuuluu kaikki varsinaiseen pronssikauteen. Sen luonteenomaisia piirteitä – tietynlaisia reunuskorvia, laskostettuja ynnä terävässä kulmassa pitkälle sisäänpäin käännettyjä astian reunoja sekä erikoisia koristeita – ei tavata enää missään aikakaudessa myöhemmin… Mutta Jordanin alajuoksun kaupungit (siis myös Sodoma naapuristoineen) ovat muinaisjäännöksistä päättäen joutuneet asumattomiksi jo varhaisen pronssikauden lopulla ja yht’äkkiä.” 1 Mooses 13:12-13 puhutaan Sodomasta sen kohtalosta.
Ninarose Maozin kirjasta ”Luvatun maan Ariel” (Kuva ja Sana 2016) lainaus sivulta 84: ”1980-luvun lopulla Kalifornian yliopiston arkeologian ja Raamatun professori Robert Eisenman aiheutti akateemisessa maailmassa aikamoisen skandaalin. Mikrofilmit, jotka oli otettu kääröistä, julkaistiin. Näin kääröjen tutkimus avautui kaikille, jotka sitä halusivat… Robert Eisenman kirjoitti 900-sivuisen kirjan Jeesuksen veljestä, Jaakob Vanhurskaasta, ja tuli siihen tulokseen, että Qumran oli yksi alkuseurakuntalaisten hengellisistä keskuksista, jolle alkuseurakuntalaiset antoivat nimen Damaskos. Essealaiset eivät itse tunteneet nimeä essealainen…” Katso lisää… http://roberteisenman.com/
Qumranista on löytynyt tuhansia vuosia vanhoja Raamatun kirjakääröjä joiden avulla on voitu päätellä, että nykyinen Raamattumme on muuttumaton. Ariel Livsonin kirjasta ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 316: ”Essealaiset kutsuivat hengellistä johtajaansa Vanhurskauden Opettajaksi ja tämän vihollista Vääryyden Opettajaksi. Välirikon alkaessa Vanhurskauden Opettaja lähti lähiempien kannattajiensa kanssa pois Jerusalemista Kulleenmeren pohjoispäähän Qumraniin, jonne he perustivat kylän ja koko yhteisön hengellisen keskuksen; tälle he antoivat nimeksi Damasko, joka on arameaa ja tarkoittaa turvapaikka. Lähi-idässä oli siis kaksi Damaskoa Jeesuksen aikana. Sen lisäksi, että essealaisilla oli Qumranissa yhteinen omaisuus, he myös viljelivät maata. He eivät myöskään menneet täällä naimisiin. Qumran oli näin samalla kertaa maailman ensimmäinen luostari- ja kibbutsiyhteisö. Koska he valmistautuivat viimeiseen sotaan, heidän täytyi jollain tavalla lisääntyä, ja näin he muun muassa adoptoivat orpolapsia muualta Israelista ja kasvattivat heidät ja kouluttivat heidät essealaisuuteen Qumranissa. Heidän Yhdyskuntasäännössään, joka löydettiin vuonna 1947, kerrotaan tarkoin miten heidän tuli elää ja olla ja miten jäseneksi päästiin… Essealaiset toimivat Qumranissa lähes 200 vuotta, lukuun ottamatta pientä taukoa 31 eKr. sattuneen maanjärjestyksen jälkeen. Kun roomalaiset hyökkäävät Jerikosta En-Gediin vuonna 69 jKr., he matkalla sinne tuhoavat ja polttavat Qumranin.” Ja lainaus sivulta 325: ”Teorian vastustajat siis väittävät, että Paavali oli ulkomailla, kun taas essealaisten Damasko oli Juudean alueella eli kotimaassa. Paavali siis toimi Jerusalemissa ennen Damaskoon lähtöä. Kreikankielisessä alkutekstissä ei mainita sanaa ulkomaat, khoora, vaan tas exoo, joka tarkoittaa ulkona tai ulkopuolella oleva. Oikea sanantarkka käännös kuuluu siis näin: Ja rankaisemalla heitä monta kertaa kaikissa synagogissa yritin pakottaa heitä tekemään peruutuksen, ja koska olin hulluna raivosta heitä vastaan, menin niin pitkälle, että vainosin heitä myös ulkopuolisissa kaupungeissa. Kun olin näissä yrityksissä matkalla Damaskoon… Tässä ei puhuta ulkomaista ollenkaan vaan Jerusalemin ympäristöstä ja yleensä Juudean alueesta…” Ja sivulta 86 lainaus: ”Argeologit olivat ihmeissään kun huomasivat, että lähes kaikki Qumranista löydetyt rahat ja esineet olivat alkuseurakunnan ajalta. Paikalla oli ollut hyvin vähän toimintaa ennen vuotta 30 jaa. ja jälkeen 70 jaa. Jaakobin kirje Uudessa testamentissa muistuttaa eniten Qumranin kommentaarien sisältöä…”
Raija Sollamo & Mika S. Pajunen ”Kuolleenmeren kirjakääröt” (Gaudeamus 2017), josta lainaus sivulta 53: ”Damaskon kirja on sikäli ainutlaatuinen Qumranin yhteisön tekstien joukossa, että se tunnettiin jo ennen kuin Qumranin ja sen lähiympäristön luolien kirjakääröt löydettiin. Vuonna 1896 Vanhan Kairon synagogan varastohuoneesta eli genizasta paljastui muiden tekstien ohella myös kaksi Damaskon kirjan käsikirjoitusta (A ja B). Ne julkaisi neljätoista vuotta myöhemmin romanialainen rabbi Solomon Schechter... Teoksen nimeksi on vakiintunut ’Damaskon kirja’ (The Damascus Document) tai ’Damaskon sääntö’ (Tge Damascus Rule). Nimet juontuvat siitä, että teoksessa viitataan usein uuteen liittoon, joka solmittiin ’Damaskon maassa’. Qumranin yhteisön jäsenet ymmärsivät olevansa uuden liiton kansaa. Suomennoksessa puhutaan tutumman Damaskoksen sijaan nimenomaan Damaskosta, sillä Damaskon maa maantieteellisenä suureena jää kirjassa epämääräiseksi… Damaskon kirja oli kohdistettu kaikkialla Palestiinan kaupungeissa ja kylissä asuville essealaisliikkeen jäsenille, joiden joukkoon myös naiset lukeutuivat. Alexandriassa vaikuttaneen hellenistijuutalaisen filosofin Filonin (n. 20 eaa – 40 jaa.) ja juutalaisen historioitsijan Josefuksen (n. 37 – n. 100) mukaan essealaisia asuikin monissa Juudan kaupungeissa ja kylissä – Filon tosin antaa ymmärtää, että essealaiset välttivät kaupunkeja ja asuivat kylissä.”
Holokausti
Holokausti oli Saksan natsien suorittama järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha toisen maailmansodan aikana. Kuuden miljoonan juutalaisen lisäksi samassa yhteydessä surmattiin miljoonittain muitakin natsien halveksumia ihmisiä kuten slaaveja, romaneja ja kehitysvammaisia. Saksan juutalaiset olivat joutuneet natsien kiihtyvien sortotoimenpiteiden kohteeksi jo vuodesta 1933 alkaen, ja vainot levisivät Saksan miehittämille alueille toisen maailmansodan alettua. Päätöksen kansanmurhasta eli lopullisen ratkaisun saksalaiset tekivät vuoden 1941 lopulla, ja sitä alettiin toteuttaa järjestelmällisesti vuoden 1942 alusta. Aluksi juutalaisia oli teloitettu ampumalla. Sen osoittauduttua epäkäytännölliseksi saksalaiset perustivat Puolaan tuhoamisleirejä ja ryhtyivät kuljettamaan ghettoihin kokoamiaan juutalaisia niihin tapettavaksi myrkkykaasulla.
Shlomo Venezia ”Sonderkommando – Tarinani Auschwitzista” (LIKE 2008), josta lainaus sivulta 17: ”Nimeni on Sholomo Venezia, olen syntynyt Thessalonikissa Kreikassa 29. joulukuuta 1923. Sukuni lähti Espanjasta, kun juutalaiset karkotettiin maasta, mutta ennen asettumistaan Kreikkaan esi-isäni asuivat jonkin aikaa Italiassa. Siitä tulee sukunimeni Venezia. Espanjan juutalaisilla ei siihen aikaan ollut sukunimiä, heidän nimensä oli tyyppiä Isaac Salomonin poika. Italiassa he valitsivat sukunimekseen uusien kotikaupunkiensa nimiä. Siksi lukuisten juutalaisperheiden nimenä on kaupungin nimi. Minun sukuni sai Venezia-nimen ansiosta pitää Italian kansalaisuuden.”Peter Tsukahira ”Jumalan hyökyaalto – Israel ja lopun ajan profetiat” (Päivä Oy2003), josta lainaus sivulta 62: ”Niin tuskallista kuin se onkin, meidän tulee ymmärtää holokaustia Israelin kykenemättömyytenä pitää Mooseksen liittoa. Ymmärrämme, että on inhimillisesti mahdotonta noudattaa Tooran kirjainta ja henkeä. Laki annettiin saattamaan Israelin kansa siihen pisteeseen, jossa se tunnistaisi puutteensa ja syntinsä niin, että se huutaisi Jumalan puoleen Hänen armoonsa luottaen. Jeesuksen päivinä Hänen suurimmat vihamiehensä olivat uskonnolliset ihmiset, jotka luulivat olevansa vanhurskaita noudattamalla Tooraa eli Mooseksen lakia. Vielä nykyäänkin ääriuskonnolliset juutalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että kykenevät rabbiinisen viisauden avulla noudattamaan lakia ja siten ansaitsemaan Jumalan vanhurskauden. Jeesus varoitti vuorisaarnassaan, ettei Hän tullut kumoamaan Tooraa, vaan täyttämään sen. Tässä on lunastuksen lupaus sekä jyrkkä varoituksen sana. Jeesus sanoi, ettei edes pisteitä jätettäisi huomioon ottamatta! Kaikki siunaukset toteutuisivat, samoin kaikki kiroukset. Näkökulma holokaustista Jumalan liittokirousten täyttymyksenä ei ole vain minun ajatukseni. Rabbi Yisrael Meir Lau syntyi Puolassa vuonna 1937. Hän menetti molemmat vanhempansa juutalaisvainoissa, mutta hän ja hänen veljensä selvisivät Buchenwaldin keskitysleiristä ja muuttivat Israeliin vuonna 1946. Pitkän esi-isiensä ketjun seuraajana hänet vihittiin rabbiksi vuonna 1971, ja lopulta hänestä tuli Israelin ashkenasi-juutalaisten päärabbi vuonna 1993. Hän sai Israel-palkinnon toukokuussa 2005, ja tiedostusvälineet kertoivat, että häntä harkittiin jopa Israelin valtion presidenttiehdokkaaksi. Rabbi Lau kertoi Jerusalem Post -lehdelle: ’Kolmannen ja viidennen Mooseksen kirjan mainitsemat kiroukset toteutuivat holokaustin aikana’ (Jerusalem Post, 6. tammikuuta 2005, sivu 1)… Mitä Jumala teki juutalaisvainojen aikana? Hän itki liittokansansa puolesta. Hän itki niin kuin kuningas Daavid itki poikaansa Absalomia. Toinen Samuelin kirja 18:33 kertoo, että vaikka kuninkaan poika oli kapinoinut, hän meni huoneeseensa ja itki sanoen: ’Poikani Absalom, minun poikani, oma poikani Absalom! Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi! Absalom, poikani, oma poikani!’ Tällainen on Jumalan sydän, Hänen, joka on isä Israelille. Tällainen sydän on Jumalalla, joka ottaa rakkaudellisen vastuun kaikesta kuninkaallisella huolenpidollaan. Käyttikö Jumala natseja välikappaleena langettaessaan Israelille tuomion? Muistakaamme, että Saatana itse on Jumalan luoma mutta toimii tieten tahtoen ja johdonmukaisesti Jumalan hyvyyttä vastaan. Monta kertaa Raamatussa on kerrottu, että Jumala käytti Israelin vihollisia toteuttamaan tahtonsa kansan ojentamiseksi. Laulussa, jonka Mooses lauloi autiomaassa, kerrotaan selvästi, ettei mikään tappio voinut kohdata Israelia, ellei kaikkivaltias Jumala sallinut sitä. Hengen innoittamana Mooses lauloi: Kuinka yksi ajaisi tuhatta takaa, kuinka kaksi ajaisi pakoon kymmenentuhatta, jollei heidän kallionsa olisi heitä myynyt ja Herra luovuttanut heitä” (5. Moos. 32:30)… Jumala on oikeudenmukainen ja pitää sanansa. Jumalan sana sanoo: ’Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!’ (Matt. 7:1). Apostoli Paavali opetti, että Jumala antoi Tooran, lain, Israelille, ’kasvattajaksi’, kunnes messiaaninen usko voisi syntyä heidän sydämiinsä. Paavali ymmärsi, että asettamalla luottamuksensa Jeesukseen Israel pelastuisi Tooran sisältämistä kirouksista.”
Exodus
Steve Lightle on saanut sydämelleen Israelin toisen Exoduksen Alian, sillä hän jo vuonna 1974 näki näyn, jossa Neuvostoliiton juutalaiset palaavat Israeliin, joka alkoi toteutua vuonna 1991, eikä ole vielä päättynyt. Vuonna 1982 Steve Lightle oli tutustunut Gustav Schelleriin, joka perusti vuonna 1991 Ebenezer Operation Exoduksen. Kutsuessaan juutalaisia palaamaan Israeliin, joka merkitsee Messiaan toista tulemista (Jer. 23:3-8). Steve Lightlen puheita voi kuunnella tästä linkistä https://raamattu365.fi/sermon/preacher/105
James W. Goll ”Tuhkasta syntyi herätys” (Kuva ja Sana 2014) lainaus sivulta 52: ”Katso, minä käsken monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista (Jer. 16:16)… Eräät, jotka muuten ovat hyvin perillä Raamatusta, kohottelevat kulmakarvojaan hämmästyksestä, kun esille nousee aihe ’kalastajat ja metsästäjät’. Mistä Jeremia oikein puhuu? Kalastajat käyttävät syöttiä houkutellakseen saalistaan haluttuun paikkaan. Metsästäjät ajavat takaa ja jäljittävät saalistaan, ja heidän lopullisena päämääränään on tuhoaminen. Jumala osoittaa armoaan ennen tuomion vapauttamista. Hän on kutsunut Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin palaamaan takaisin omaan kotimaahansa. Ensin Hän on hyväntahtoisesti lähettänyt kalastajia rohkaisemaan, houkuttelemaan ja viettelemään juutalaisia suostumaan Jumalan kutsuun. Nämä kalastajat ovat hyväntahtoisia, koska he haluavat juutalaisille pelkkää hyvää. Heidän tehtävänään on välittää armoa ja vapautusta ja houkutella juutalaisia kohti heidän jumalallista kohtaloaan, pois uhkaavan vaaran alta… Entä sitten metsästäjät? Historiallisesti he ovat osoittautuneet väkivaltaisiksi toimijoiksi. He tulevat sen jälkeen, kun kalastajat ovat ensin yrittäneet houkutella ihmisiä turvaan… Euroopan juutalaiset saivat monilta kalastajilta ennakkovaroituksen Hitleristä ja natsipuolueesta. Vain harvat ottivat vaarin varoituksesta. Hetki löi vuonna 1938, kun Hitler päästi irralleen Gestapon ja SS:n metsästäjät ajamaan takaa ja kokoamaan yhteen kaikki löytämänsä juutalaiset. Heidän päämääränään oli juutalaisten täydellinen tuho… Juutalaisviha paloi Hadrianuksen sisällä niin kirkkaana, että muutti Jerusalemin nimeksi Aelia Capitolina (Hadrianuksen etunimi oli Aelius) ja julisti sen ’ikuiseksi ajoiksi roomalaiseksi kaupungiksi, jonne yksikään juutalainen ei saanut tulla kuoleman uhalla’. Hän rakensi Jupiterin temppelin entisen temppelin paikalle, jossa oli uhrattu Jehovalle… Ensimmäiset Espanjaan (josta käytettiin enimmäkseen nimeä Tarsis) saapuneet juutalaiset olivat luultavasti israelilaisia kauppiaita, jotka neuvottelivat Salomon temppelin rakentamiseen tarvittavan kullan ja hopean ostosta ja laivauksesta. Alueesta tuli myöhemmin turvapaikka maanpakoon joutuneille juutalaisille babylonialaisten tunkeuduttua maahan ja tuhottua Salomon temppelin.”
Maija ja Hannu Nyman ”Tapani Oksanen – Tammelantorilta Toiviomatkoille” (Kuva ja Sana 2019), josta lainaus sivulta 140: ”Tunsin jo 1970-luvun alussa vahvaa sympatiaa niitä Neuvostoliiton juutalaisia kohtaan, jotka halusivat lähteä maastaan. Silloin se oli lähes mahdotonta. Tämän vuoksi muistan, miten pysähdyin oppaana Golaninen-retkellä Ayelet Hashaharin kibbutsilla ja ostin sen myymälästä suuren julisteen, jossa Neuvostoliiton symbolisilla työkaluilla oli kirjoitettu ’Let my people go’ (Päästä kansani lähtemään, Mooseksen sanat faaraolle). Tähän samaan exodusideologiaan oli moni suomalainen syttynyt 1980-luvun lopulla. Siinä oli perussyy heidän halukkuuteensa lähteä tammikuussa 1991 ’sodan jalkoihin’ Israeliin, jotta lentoyhteys säilyisi ja samalla Neuvostoliiton juutalaisille tarjoutuisi mahdollisuus hyödyntää näitä lentoja. Suomen hallitukselta ei ollut saatu lupaa täyttää näitä lentokoneita ainoastaan juutalaisilla emigranteilla. Näitä uskomattoman kritiikkiryöpyn alla tehtyjä lentoja myöhemmin arvioidessaan Tapani Oksanen kaivaa esille kolmen tammikuun 1991 matkan taloudelliset laskelmat. ’Minulla on edelleen tallessa kyseisten viikkojen taloudelliset laskelmat. Kaikki matkat menivät tappiolla. Asialla on selkeä logiikka, koska annoimme erityisen edulliset hinnat asiakkaille, mutta lentoyhtiön ja hotellien hinnat olivat normaaleja. Ulkopuoliset kuvittelivat meidän tekevän bisnestä sodan aikana, mutta totuus oli toisenlainen.’ Näitä kahta julkisuudessa ryöpytettyä lentoa seurasi tauko, ja kriisin jälkeen Toiviomatkojen ensimmäinen turistiryhmä Israeliin lähti 13.3.1991, mukana 97 ihmistä.”
Israelin muinaisuus
Armas Salonen kirjassaan ”Sumeri ja sen henkinen perintö” Otava 1962 mainitsee: ”Nimitämme nyt alkavaa aikaa Uurin I:n dynastian ajaksi. Aikaisemmin sitä nimitettiin Lagasa-kaudeksi, koska useimmat kirjalliset jäänteet olivat Lagasan kaupungista peräisin. Poliittinen painopiste siirtyy tällä kaudella taas etelään noin vuosiksi 2500-2350 eKr. Uur (Raamatusta tunnettu Kaldean Uur, Aabrahamin kotikaupunki) oli Sumerin metropoli. Sen loistosta on todistuksena valtava kuninkaiden hautausmaa.” Ja ”Kuninkaiden ja kuningattarien seurassa haudattiin suuria seurueita, jopa 80 henkeä (miehiä ja naisia) käsittäviä. Nämä vapaaehtoisesti kuolemaan käyneet ihmiset (mies ihmisuhreista saattaa olla kysymys) uskoivat lujasti sen ajan sumerilaisen esi-isiltään perimään uskontoon, Inannan-Dumuzi-uskontoon, jonka mukaan he saisivat jatkaa elämäänsä jumaliksi korotettujen hallitsijain kanssa Inannan ja Dumuzin pyhän avioliiton, hieros gamoksen merkeissä. He halveksivat – tai heidät pakotettiin halveksimaan – tämän maailman elämää niin, että luopuivat siitä hallitsijainsa kanssa.” Jaakko Hämeen-Anttilan suomentaman ”Gilgamesh, kertomus ikuisen elämän etsimisestä” (Basam Books 2000) kirjan esipuheessa mainitaan, että 2800-2600 eKr. hallitsi Urukin kaupungissa, Raamatun Erekissä (1 Moos. 10:10), sumerilainen kuningas Gilgamesh. Sumerilainen kuningaslista mainitsee Gilgameshin ensimmäisen dynastian viidentenä hallitsijana, eli hän on historiallinen henkilö.
Galilea
Ester Toivonen-Siirala kirjoittaa kirjassaan ”Israelissa tapahtui” Kuva ja Sana 1970 näin: ”Ensimmäinen Kapernaumissa käyneen pyhiinvaeltajan kertomus lienee vuodelta 385 jKr. Kertoja oli nainen nimeltään Sylvia Aquitanilainen, jonka matkakertomus kuului: ’Kapernaumissa on tehty apostolien johtajan talon paikalle kirkko. Sen seininä ovat entiset talon seinät. Siellä Jeesus paransi halvatun. Kaupungissa on myös synagooga, jossa Jeesus paransi riivatun. Sinne mennään korkeita portaita myöten ja tämä synagooga on rakennettu neliökivistä. Aivan lähellä ovat myös kiviportaat, joilla tiedetään Herran seisoneen.'”
Ariel Livson ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 390: ”Tabghalla on kaikesta huolimatta pitkät perinteet. Jo vuonna 386 jKr. paikalla vieraili Egeria-niminen espanjalainen nunna. Hänen päiväkirjansa on osittain säilynyt ja siinä Egeria kertoo seuraavaa: Lähellä Kapernaumia on nähtävänä muutamia kivirappuja, joilla Herra seisoi. Siellä, järven rannalla, on ruohojen ja palmujen peittämä tasanko, jonka keskellä on seitsemän lähdettä, jokainen hyvin vesirikas. Se on se tasanko, jolla Vapahtaja ruokki kansanjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Sen kiven ylle, jolle Vapahtaja pani leivät, on rakennettu kirkko. Lähellä kirkkoa kulkee se tie, jonka varrella apostoli Matteus piti tullihuonettaan. Lähellä, vuorella, on luola, johon Herra meni julistettuaan autuudet.”
Ensimmäisellä ja toisella matkallamme vierailimme Golanin ylängöllä ja söimme Druusien pitämässä ruokapaikassa.
Kaikilla kerroilla vierailimme Tel Danin luonnonpuistossa, jossa on yksi Jordan joen lähteistä. Tel Danissa on kaivettu esille Daanin kaupungin rauniot ja Israelin kansan uhripaikka. Tel Danin piirtokirjoitus on musta basalttinen kivilevy, jolle on aremeaksi kaiverrettu aremealaisen kuninkaan kuvaus tämän voitoista heprealaisista. Kirjoitus on ajoitettu 800-700 luvulle eKr. ja siinä mainitaan Daavidin huone. Daan oli Kanaanin maan pohjoisin kaupunki. Sanontana oli ”Daanista Beersebaan asti”, so. maan pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään asti. Kaupungin vanha nimi oli Lais eli Lesem. Josefus sanoo sen sijainneen Libanus-vuoren lähistöllä, Jordanin lähteillä ja puolestaan päivänmarssin etäisyydellä Siidonista (Muinaishistoria 5.3.1). Eusebius sanoo sen olleen 4 roomalaisen peninkulman (n. 60 km:n) päässä Paneaasta (Filippuksen Kesareasta) Tyyron tien varrella. Siinä tapauksessa se olisi sijainnut Tell el-Qadissa (tuomarinkukkulalla) Baniasin länsipuolella olevalla tasangolla. Jordanin suurin lähde on sen länsipuolella. Raamatussa Tuomarien kirjassa luvussa 18 kerrotaan Daanin heimon siirtymisestä pohjoiseen.
Ensimmäisellä matkalla kävimme Nasaretissa, joka on (arabiaksi En-Nasira, hepreaksi Natseret) lepää ikäänkuin maljakossa, joka laskeutuu koillispuolella olevalta 573 m korkealta Jebel es-Sikh-vuorelta… Nasaretin nimeä ei ole mainittu VT:ssa eikä muinaisten historoitsijoiden teoksissa. Sen historia alkaa enkelin ilmestymisellä Marialle, (Luuk. 1:26-38). Kristinuskon vastustajien taholta on väitetty, ettei Nasaretia ollut olemassakaan, ennen kuin eräälle Galilean kylälle annettiin nimi nasaretilaisen lahkon mukaan. Mutta evankeliumien todistusta vahvistavat myöhemmät kirjallisuuden maininnat. Myös kirkkoisät tunsivat Konstantinuksen aikana Nasaret-nimisen juutalaisen paikan. Jeesuksen aikana oli joka tapauksessa aihetta pitää sitä vähäpätöisenä (Joh. 1:46). Juutalaissodassa Nasaret hävitettiin muun Galilean ohella, jo siitä syystä, että se sijaitsee sen kolmion sisällä, jonka muodostivat 3 Josfuksen muodostamaa linnoitusta: 4 km lounaaseen Yafa, 5 km kaakkoon Iskal ja 3 km koilliseen Ar Reine. Silloiseen pääkaupunkiin Sipporiinkin oli vain 8 km… Kaikkien kristittyjen oli pysyttävä poissa Nasaretista vv. 135-335. Pyhiinvaelluksen kohteena oli enkelin ilmoituksen (annuntiatio). paikka sekä Joosefin talo (nutritio). Jo v. 670 kummallakin paikalla oli Arnulfin mukaan hyvin suuri kirkko. Lisäksi käytiin Marian kaivolla (Ain Sitti Miriam). Nasaretin naisista sanoo v. 570 täällä käynyt kristitty toivioretkeläinen, että ’tämän kaupungin heprealaisten naisten viehättävyys on suurempi kuin koko maan muiden naisten’. 638 muhamettilaiset miehittivät Nasaretin, mutta hävittivät mm. suuren Ravitsemuskirkon vasta vv:n 671 ja 710 välillä, rakentaen sen kivistä samalle paikalle moskeijansa. Siten jäi Pyhän perheen talo unhoon… V. 970 Nasaretin valloitti kreikkalainen keisari Zimisces. Ristiretkeläiset miehittivät Nasaretin Tankredin johdolla v:n 1099 lopulla ja rakensivat pian uudelleen Ilmoituksen kirkon… 1187 Saladdin miehitti Nasaretin. 1263 Egyptin verenhimoinen sulttaani Baibars hävitti kaikki Nasaretin katoliset luostarit sekä Annuntiatiokirkon, ja kristittyjen täytyi valita joko uskosta luopuminen tai kuolema. 1272-1291 kristityt saivat jälleen asua Nasaretissa Hugo de Lusignanin ja Baibarsin välisen sopimuksen pohjalla, mutta Akkon menetyksen jälkeen Nasaretkin hävitettiin täydellisesti. V. 1551 ja 1564 fransiskaani Bonifatius Ragusalainen kävi Nasaretissa ja paikallisti esimmäisenä P. Gabrielin kirkon Joosefin kodin paikaksi. 1620 fransiskaanit saivat jälleen asettua Nasaretiin druusiemiiri Fakr ed-Dinin suojeluksessa. Peter Quaresmius, joka julkaisi pitkän esityksen kaupungin historiallisista paikoista, puhuu ensimmäisenä traditiosta, jonka mukaan Joosefin koti oli nykyisen P. Joosefin kirkon paikalla, fransiskaaniluostarin pohjois päässä.Hän puhuu myös ensimmäisenä ’Kristuksen pöydästä’, joka oli nykyisen Mensa Christi -kappelin paikalla…
Plinius nuorempi (Gaius Plinius Caecilius Secundus n. 61–113), roomalainen kirjailija. Plinius oli Plinius vanhemman sisarenpoika ja ottopoika, joka toimi 110-luvun alussa Trajanuksen käskynhaltijana Bithyniassa. Hänen tuotannostaan on säilynyt vain Trajanuksen ylistyspuhe ja kulttuurihistoriallisesti kiintoisa kirjekokoelma, josta on suomennettu valikoima Kirjeitä keisariajan Roomasta. Bitynian maaherran Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle vuodelta 112 jKr. jossa hän kysyy keisarilta, miten tulisi suhtautua kristittyihin. Hän oli antanut kristityille mahdollisuuden luopua uskostaan, mutta jos he olivat kieltäytyneet, hän oli teloituttanut heidät. Rooman kansalaiset oli lähetetty Roomaan kuulusteltaviksi. Plinius kuvasi kristittyjen tapoja ja kysyi keisarilta, oliko hän menetellyt oikein. Vastauskirjekin on tallella. Keisari hyväksyi maaherransa menettelyn. Kirjeenvaihto kertoo, että kristinusko oli levinnyt laajalle Vähässä-Aasiassa ja että roomalaiset olivat ilmiön kanssa ymmällään. Kristityistä ainakin osa oli valmis marttyyrikuolemaan uskonsa tähden.
Tyros, muinainen foinikialainen satamakaupunki, joka sijaitsi nykyisen Surin paikalla Libanonissa. Sidonin ohella Tyros oli Foinikian merkittävin kaupunki. Sen suuruudenaika oli noin vuodesta 1100 eKr. vuoteen 332 eKr., jolloin Aleksanteri Suuri valloitti sen. Aleksanterin piiritys kesti seitsemän kuukautta ja sen jälkeen Tyros vallattiin, jossa syntyi hirmuinen verilöyly ja 8 000 kuoli sekä 2 000 ristiinnaulittiin rannalle ja 30 000 asukasta myytiin orjiksi. Ainoastaan Melkartin temppeliin paenneet Tyroksen kuningas Azemilkos, kaupungin johto ja Karthagon valtuuskunta säästettiin. Tyros oli tunnettu lasi-, metalli- ja purppuratuotteistaan. Aleksanteri palasi Egyptistä Tyrokseen, jossa oli kolme kuukautta. Samarian kaupungin asukkaat olivat nousseet kapinaan ja polttaneet makedonialaisen satraapin elävältä, minkä Aleksanteri kosti teloittamalla syylliset ja ajamalla väestön ulos kaupungista ja ottamalla tilalle uudet asukkaat.
Eero Junkkaalan ja Mikko Louhivuoren kirjassa ”Raamatun maa Pyhän maan arkeologiaa ja geologiaa” Otava 1993 mainitaan mm., että vuonna 1967 hollantilaisen Leidenin yliopiston suorittaessa kaivauksia H. J. Frankenin johdolla Tell Deir Alla -nimisellä rauniokummulla Jordanvirran itärannalla, niin he löysivät katkelmallisen tekstin, jossa mainittiin näkijä Bileam Beorin poika. Kalkkikiviseinään kirjoitettu teksti oli peräisin kerrostumasta, joka oli ajoitettu 700 -luvulle eKr.
Ensimmäisellä Galilean retkellä kävimme Kaanaan kylään Nasaretissa ja Vanhan testamentin profeetta Elian uhripaikka Muhrakalla, joka on Karmel-vuorella. Mediggossa kävimme myös, joka oli kuuluisa taistelupaikka. Sen lähistöllä Barak ja Debora olivat saaneet voiton Siseran johtamista kanaanilaisista (Tuomarien kirja 4-5; 5:19) ja siellä kaatui kuningas Josia taistellessaan faarao Nekoa vastaan (2 Kuningasten kirja 23:29). Mediggon kukkulalta ja teiden risteyspaikasta on hyvä näkymä Harmageddonin laaksoon, lopunajan suurelle taistelupaikalle Raamatun Ilmestyskirjan mukaan. Karmelin vuoren tapaus, jossa Elia kokosi kansan Jahven vanhan, hävitetyn alttarin ympärille, jonka hän pystytti uudelleen. Hän otti sitä varten 12 kiveä tahtoen siten osoittaa, että 12 sukukunnan jako kahteen kuningaskuntaan oli vastoin Jumalan tahtoa. Sitten hän huusi Herran puoleen. Taivaasta lankesi tuli, joka poltti uhrin ja hävitti alttarin. Jahve oli osoittanut olemassaolonsa. Baalin profeetat, jotka osoittautuivat pettureiksi, laahattiin Kiisonin purolle, vuoren juurelle, ja surmattiin Eliaksen käskystä, 1. Kun. 18:1-40; 5. Moos. 17:2-5; 5. Moos. 13:13-16. Kansa oli nyt tunnustanut Jahven ja totteli Jahven profeettaa.
Mesusa on oikeaan ovipieleen kiinnitetty pieni kotelo, jossa on pergamenttikäärö johon on kirjoitettu kolme raamatunkohtaa, mikä on juutalaisten uskontunnustus ja alkaa sanalla ”Shema” kuule 5 Moos. 6:4. Mesusan pergamenttirullasta näkyvää Jumalan nimeä koskettaa ohikulkijat kunnioittavasti sormellaan, jonka jälkeen suutelevat sormeaan.
Toisen matkan päätteeksi lomailimme Tel Avivin rannoilla ja kävin Jaffassa, joka on Raamatun Joppe, josta Apostolien teoissa kerrotaan. Sillä apostoli Pietari näki siellä näyn.
Josefus
Josefus syntyi noin 37 jKr. ylhäiseen pappissukuun Jerusalemissa. Hän jatkoi opintojaan 19-vuotiaaksi, ja hänestä tuli farisealaisen uskonnollisen puolueen jäsen. Josefus lähetettiin 64 jKr. Roomaan anomaan eräiden siellä vangittuina olleiden juutalaisten pappien vapauttamista. Keisari Neron puolison Poppaean suosiollisella avustuksella hän onnistui tehtävässään. Josefuksen palatessa Jerusalemmin, niin kapinan merkit olivat jo ilmassa. Kapinan seurauksena roomalaiset hävittivät Jerusalemin 70 jKr. Josefus oli ollut Galilean alueen komentaja. Josefus oli tappioiden seurauksena paennut luolaan 40 miehen kanssa, jotka teki itsemurhan, mutta Josefus antautui Vespasianuksen armeijalle. Josefus ennusti Vespasianukselle, että tästä tulee Rooman keisari. Josefukselle myönnettiin Rooman kansalaisuus ja hän aloitti uuden elämän Flavius Josefuksena, Josefus ja hänen neljäs vaimonsa jalosukuinen periätär asettuivat samaan palatsiin asumaan, jossa Vespasianus oli aikaisemmin asunut. Hänen viimeinen kirjansa, Contra Apionem eli Apionia vastaan, kuvaa parhaiten hänen uskollisuuttaan omalle kulttuurilleen. Josefus kuoli noin 70-vuotiaana ja hänelle pystytettiin patsas Roomaan.
Siionismi
Eliezer Ben-Yehuda s. 7.1.1858 palautti Hebrean kielen puhutuksi kieleksi. Eliezer Yitzhak Perelman syntyi pienessä liettualaisessa kaupungissa, joka on nykyisessä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli Hebreaa, Tooraa, Mishnaa ja Talmudia. Tutkinnon hän suoritti Pariisin Sorbonnen yliopistossa. Vuonna 1881 hän muutti Israeliin Ottomaanien valtakuntaan. Elizer Ben-Jehuda kuoli vuonna 1922. Kirjallisuutta: Jack Fellman Revival of classic tongue. Eliezer Ben Yehuda and Modern Hebrew Language. Mouton Publishers 1973 ISBN 9027924953. Robert st John Tongue of the prophets The Life Story of Eliezer Yehuda. Greenwood Press 1972 ISBN 0837126312 ja Suomeksi Robert St. John ”Profeettojen kieli – Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta” (RV-kirjat).
Vuonna 1898 lahjakas Theodor Herzl wieniläinen kirjailija ja sanomalehtimies oli kiinnittänyt huomiota Pariisissa Dreyfus-juttuun, mikä oli osoitus juutalaisvihasta. Tämän seurauksena hän kirjoitti Der Judenstaat, Juutalaisvaltio, josta tuli siionismin klassillinen teos: ”Ajatus jonka haluan esittää tässä kirjoituksessa, on ikivanha: ajatus juutalaisvaltion jälleen pystyttämisestä. Ympäri maailman kuuluva juutalaisia vastaan nostettu huuto on herättänyt tämän uinuvan ajatuksen.” Kirjassa Herzl käy läpi juutalaisongelmaa, sillä juutalaisten sulautuminen muihin kansoihin on yrityksistä huolimatta epäonnistuneet ja kansat perinteisesti ovat pysyneet juutalaisvastaisina. Herzlin johtopäätös on ”Olemme yksi kansa, yksi kansa. Sen vuoksi ei kukaan muu kuin juutalaiset itse voi ratkaista juutalaiskysymystä.”
Šolom Aleichem eli Solomon Naumovitš Rabinovitš syntyi 2.3.1859 Perejaslav, Poltavan kuvermentissä, nykyisen Ukrainan alueella ja kuoli New Yorkissa 13.5.1916 oli venäjänjuutalainen. Hänen perheensä oli varakas, ja hän sai perinteisen uskonnollisen kasvatuksen. Neljätoistavuotiaana Rabinovitš lähti venäläiseen kymnaasiin. Valmistuttuaan hän työskenteli muutamia vuosia hallituksen palkkaamana rabbina. Rabinovitš julkaisi ensimmäiset teoksensa teoksensa venäjäksi ja hebreaksi vuonna 1879 käyttäen kirjailijanimeä Šolom Aleichem. Hän avioitui vuonna 1883 rikkaan juutalaisen tilanomistajan tyttären kanssa ja päätti ryhtyä kirjoittamaan jiddisin kielellä. Apen kuoltua hänestä tuli varakas, ja hän ryhtyi käymään kauppaa pörssissä. Hän julkaisi vuosina 1888–1889 aikakauskirjaa Di jidiše Folksbibliotek, mutta vuonna 1890 hän menetti kaiken omaisuutensa keinottelussa ja joutui pakenemaan velkojiaan. Vuonna 1891 hän muutti Odessaan ja sen jälkeen Kiovaan. Vuonna 1905 hän pakeni Venäjän juutalaisvainoja ja asui enimmäkseen Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Hän kirjoitti romaaneja, novelleja ja näytelmiä, joiden aiheena oli Venäjän juutalaisten arkielämä. Hän kuvasi yhteiskunnan heikko-osaisia surumielisen huumorin sävyttämänä. Musikaali Viulunsoittaja katolla perustuu hänen kertomuksiinsa Tewje, maitomies. (Tevje der Milchiger, 1917.) Saksankielestä suomentanut Liisa Ryömä. Jiddišinkielisen alkuteoksen mukaan tarkistanut Daniel Katz. Helsinki: Tammi, 1969.
Viulunsoittaja katolla (Fiddler on the Roof) on Norman Jewisonin tuottama ja ohjaama musikaalielokuva vuodelta 1971. Se perustuu samannimisen näyttämömusikaaliin vuodelta 1964, josta elokuvakäsikirjoituksen sovelsivat alkuperäismusikaalin tekijät Jerry Bock ja Joshep Stein. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Elokuvassa köyhää ukrainanjuutalaista maalaismiestä Tevjeä esittää musikaalin Lontoon-versiossa näytellyt Israelilainen Topol, ja muita päärooleja Leonard Frey, Paul Mann, Molly Picon ja Norma Crane.
Iso-Britannia valloitti Palestiinan Turkilta 1917 ja tuolloin annetulla ns. Balfourin julistuksella myönsi juutalaisille oikeuden kansallisen kodin perustamiseen sinne. Brittiläinen miehitys jatkui vuodesta 1923 lähtien Kansainliiton alaisuudessa mandaattina 25 vuoden ajan. Juutalaisten muuttoliike Palestiinaan jatkui ja voimistui erityisesti 1930-luvulla kansallissosialismin tultua valtaan Saksassa. Arabiväestö asettui vastustamaan muuttoliikettä, ja väestöryhmien välillä alkoi esiintyä aseellisia yhteenottoja, joihin sekaantui myös arabeja naapurimaista. Brittiläinen tutkimuskomissio ehdotti 1937 maan jakamista juutalaiseen ja arabialaiseen osaan, mutta ehdotus ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta. Tasapainoilua yrittänyt brittiläinen mandaattihallinto kielsi lopuksi juutalaisten maahanmuuton lähes kokonaan 1940. Juutalaisyhdyskuntien suojaksi syntynyt aseellinen Haganah-järjestö aloitti sissitoimet brittejä vastaan 1943, vaikka Palestiinan juutalaisia toisaalta taisteli Euroopassa brittien joukoissa.
Sodan jälkeen Euroopan veteraaneja liittyi Haganahin riveihin. Ihmisten salakuljetus paisui suureksi Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisten pyrkiessä esteistä välittämättä Palestiinaan. Kun mandaattikausi päättyi 14.5.1948 keskiyöllä, David Ben Gurion (1886-1973) johtama juutalaisyhteisön toimeenpaneva komitea julisti Israelin valtion itsenäiseksi.
Mary Bergin (Wattenberg) kirjassa ”Päiväkirja 1939-1944, kasvun vuodet Varsovan ghetossa” (Minerva 2007) kertoo olostaan Varsovan ghetossa ja ihmeellisestä pelastuksesta Amerikkaan, koska hänen äitinsä oli Yhdysvaltojen kansalainen. Juutalaiset pakotettiin asumaan rajatuilla alueilla joita kutsuttiin ghetoiksi. Kuuluisin ja suurin ghetto oli Varsovan ghetto johon siirrettiin 480 000 juutalaista. Marraskuussa 1940 gheton portit suljettiin ja juutalaiset joutuivat asumaan ahtaissa oloissa. Vuosien 1941-42 välinen talvi oli kylmä, eikä ollut ruokaa. Ghetossa puhkesi myös epidemioita joihin kuoli viisituhatta ihmistä kuukaudessa.
Ensio Lehtonen kirjoittaa kirjassaan ”Israelin toivo” Kuva ja Sana 1970 näin: ”Muinainen Keserea on avautunut vuosi vuodelta kaivauksien edistyessä yhä kokonaisempana historiallisena muistomerkkinä. On vain parikymmentä vuotta, kun Keserean vastaperustetun kibbutsin kyntäjän aura kolahti roomalaisen pylvään päähän. Siitä alkoivat kaivaukset, jotka yhä jatkuvat.” Turkulainen evankelista Aili Heinonen on useasti käynyt Israelissa ja kertonut näistä matkoistaan mm. ”En voi enää vaieta” NorthSky2005.
Juutalainen tarkoitti alkuaan Juudan kuningaskunnan kansalaista. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen sanottiin uuden valtion israelilaisia juutalaisiksi. Kaikissa maissa, joihin he myöhemmin asettuivat, he herättivät huomiota eristyneisyytensä johdosta. He pitivät yhä edelleen itseään Jumalan valittuna kansana. Jerusalemin kukistuessa ja temppelin tullessa hävitetyksi juutalaiset lakkasivat olemasta itsenäisenä kansana. Sen jälkeen he asuivat levinneinä kaikkiin maihin, joissa he olivat muodostaneet suuria seurakuntia jo kauan ennen Tituksen valloitusretkeä.
Melkein kaikki nykyajan juutalaiset ovat farisealaisia opiltaan, vaikka eivät nimitä itseään farisealaisiksi. He ovat yhä yhtä kiintyneet isiensä perintöön. Kukaan ei avoimesti tunnustaudu saddukealaiseksi, mutta monet ”reformoiduiksi”, joiden mielipiteet ovat samanlaiset kuin saddukealaisten. Perinteisesti pidetään juutalaisena henkilöä, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä. Hän säilyttää juutalaisuutensa siitä riippumatta, missä määrin hän noudattaa uskonnon sääntöjä.
Juutalaisia estettiin harjoittamasta maanviljelystä ja monia muita ammatteja, heidän oli pakko hakeutua aloille, joita kristityt halveksivat. Juutalaisten enemmistöllä ei ole ollut muita mahdollisuuksia kuin harjoittaa pikkukauppaa, eli käytettyjen tavaroiden osto, korjaus ja myynti, sekä panttilainausta. Myös rahakauppa, jonka kirkko oli kieltänyt kristityiltä, joutui sen vuoksi suurelta osin juutalaisten hoidettavaksi.
Tom Hess on kirjoittanut kirjan ”Päästä minun kansani” (Shalom – kustannus Oy).
Kaija Taival ”Iloa tuhkan sijaan – Messiaanisen juutalaisen Michael Yaronin tarina” (Päivä Osakeyhtiö 2015), lainaus sivulta 16: ”Uskonnolliset juutalaiset – miehet ja pojat – käyttävät kipaa: pientä pyöreää päähinettä. Sen tarkoitus on osoittaa kunnioitusta Jumalalle. Se merkitsee, että Jumala on pyhä ja ihmisen yläpuolella ja hänen ja ihmisen välillä on kuilu. Maallistuneina juutalaisina Michaelin isä ja molemmat pojat käyttivät kipaa vain juhlapäivinä. Näin maallistuneet yleensäkin tekivät.”
Alexander Walker ”Elizabeth” (Gummerus 1991) lainaus sivulta 23: ”Sara Taylor puolestaan suuntasi ehtymättömän energiansa joihinkin hyväntekeväisyyskohteisiin, kuten sionismiin, jota Cazaletit tukivat. On todennäköistä, että Elizabethin myöhempi kääntyminen juutalaisuuteen ja hänen elinikäinen tukensa Israelille on jollain tavalla perua nuoruusvuosina kotona kuulluista myötätuntoisista puheista.”
Israelin valtion perustamisvaiheista jotakin
Michael Freedland ”Frank Sinatra – Loppuun asti” (Like 1998), josta lainaus sivulta 174: ”Nancy nuorempi kertoo kirjassaan isänsä osallisuudesta rahojen salakuljettamiseen Yhdysvalloista otaksuttua juutalaisvaltiota varten, mutta hänen pyrintöjensä täydelliset yksityiskohdat ovat pysyneet tähän saakka salassa. Teddy Kollek, josta tuli Jerusalemin tarunhohtoinen pormestari ja joka on viimeisiä yhä hengissä olevia perustajia, kertoi yksinomaan minulle, mitä tapahtui. ’Meillä oli New Yorkista lähdössä laiva, jonka piti pysähtyä luullakseni Meksikossa noutamaan aseita Israelille’, hän sanoi. ’Yhsysvallat oli niihin aikoihin ottanut periaatteekseen olla tukematta maita, jotka aseistautuivat sotaa varten. Kaikilla ympäröivillä valtioilla oli aseita, mutta Israelilla ei ollut. Tarvitsimme aseita suojellaksemme itseämme – pysyäksemme hengissä.’ Sellaisen välttämättömyyden tuloksena syntyi ajatus tehdä Frank Sinatrasta rahankuljettaja. Kollek ja ryhmä ihmisiä, jotka pyrkivät kiihkeästi keksimään, miten kiertäisivät amerikkalaiskiellon, asuivat siihen aikaan pienessä newyorklaisessa Hotel 14 -nimisessä majatalossa. Se oli Copacabana-yökerhon yläpuolella. ’FBI piti meitä silmällä’, hän kertoi minulle. ’Olimme paljon heidän suurennuslasinsa alla ja tajusimme, että kaikki mitä teimme tutkittiin perin pohjin. Koska asuimme Cobacabanan alapuolella, meillä oli tapana käydä kerhossa nauttimassa esityksistä. Meillä oli tapana käydä siellä rentoutumassa.’ Sen ajan pääesiintyjä oli Frank Sinatra. Ryhmä paitsi nautti hänen esityksestään, myös ystävystyi itsensä Frankin kanssa. Ilta illan jälkeen he kävivät hänen näytöksissään, ja ilta illan jälkeen Frank pysähtyi rupattelemaan heidän pöytänsä ääreen. He saivat selville jo varhaisvaiheessa, että katolinen italialainen, jolla oli paljon juutalaisia ystäviä, ei ollut unohtanut, että juutalaiset olivat olleet kilttejä hänelle Hobokenissa. Frank innostui heidän asiastaan ja suhtautui siihen myötämielisesti, ja Kollek alkoi aprikoida, voisiko hän mahdollisesti taivutella Frankin auttamaan heitä. Paitsi että Frank saatiin taivutelluksi asian taakse, hän myös ajoi sitä innokkaammin kuin he olivat uskoneet mahdolliseksi. He kertoivat hänelle ongelmastaan: heillä oli miljoonan verran rahaa, joka heidän täytyisi saada heti useille merentakaisille asekauppiaille. Voisiko Frank auttaa? ’Ilman muuta’, hän vastasi. ’Mitä te haluatte minun tekevän?’ Hänen täytyi viedä Yhdysvaltain sionistien tukijoilta salaa kerättyä rahaa täynnä oleva olkalaukku New Yorkin satamalaiturille… ’Emme unohtaneet koskaan, miten Sinatra auttoi meitä’, sanoi Kollek… Siitä tuli alku Sinatran ja Israelin valtion väliselle yhteydelle, joka on aina säilynyt tärkeänä hänelle…
Lainaus sivulta 337: ”Hän lähti vuonna 1962 Lasten maailmankiertueena tunnetulle matkalle ja kävi eri paikoissa Hong Kongissa Italiaan asti esittelemässä sitä, että hänen ’ylietuoikeutettuna aikuisena piti auttaa kovaosaisia lapsia’. Hän kävi sairaaloissa, lasten keskuksissa ja kodeissa ja antoi myös konsertteja edistääkseen erilaista nuorison hyväntekeväisyystyötä. Missä hän kävikin, hän maksoi paitsi omat kulunsa, myös orkesterinsa ja kaikkien muiden mukana olleiden kulut. Israelissa hän tapasi pääministeri David Ben-Gurionin ja istutti puun vanhan ystävänsä ja entisen agenttinsa Bert Allenbergin muistoksi. Ja hän avasi Nasaretiin nuorisokeskuksen sekä arabi- että juutalaisnuorten käyttöön. Keskus oli saatettu tarkoittaa kahden kansan yhteiskäyttöön, mutta arabikansakuntia huolestutti se, että Sinatra oli nimenomaan Israelissa ja puhui päälle päätteeksi hyvää maasta. Hänet pantiin välittömästi Arabiliiton pitämälle mustalle listalle.”
Lähetystyö Israeliin
Liisa Komulainen ”Lähetys oli kutsumuksemme” (Suomen Lähetysseura 1985) lainaus sivulta 133: ”Talon, johon Rauha Moisio saapui, oli Suomen Lähetysseura vuokrannut vuonna 1939. Asukkaita Sylvesterinpäivänä 1946 siinä oli 12: Aili Havas, juutalaiskristitty rouva Margot Moses sekä 10 lasta… Koulun Aili Havas oli aloittanut vuonna 1945 viidelle kouluikäiselle lapselle omassa huoneessaan.”
Juutalaisten ja kristittyjen suhde
Kristityt ovat saaneet juutalaisilta Jumalan Sanan Raamatun. Mooseksen laki on yhä voimassa (ei ole kumottu, vaan täytetty) ja se osoittaa juutalaiseen Jeesukseen, mutta pelastus tulee ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Juutalaisten kutsu on yhä voimassa noudattamalla Mooseksen rituaalilakia, joka profetoi edelleenkin messiaan tulemuksesta esikuvillaan, eli juutalaiset uskoviksi tultuaankin eivät ole vapaita juutalaisuuden seremonioista, sen vuoksi on olemassa messiaanisia seurakuntia (juutalaisia jotka uskovat Jeesukseen). Pakanauskovat on ainoastaan vapautettu noudattamasta Mooseksen rituaalilakia ympärileikkauksineen jne. Juutalaisten kutsua eivät kristityt ole korvanneet.
Pauli Rahkonen ”Israel, heprean kieli ja Raamattu” (KKJMK Oy 2009), josta lainaus sivulta 60: ”Juutalaisten kannalta ehkä kohtalokkain kristillinen teologi on ollut Martin Luther (1483-1546). Ehkä olisi aika kritisoida Lutheria muutenkin. Hän puhuu Raamatun arvovallasta, mutta hylkää määrätyt Raamatun osat ’olkikirjeinä’ (esim. Jaakobin kirje), koska niitä ei voinut pakottaa hänen teologiaansa tai koska hän ei oikeastaan ymmärtänyt niitä. Luther oli myös sangen tuomiohenkinen kirjoittaen mm. ’me kiroamme uudelleenkastajat’. Kirjassaan ’Uskon puolesta’ James Kittelson kirjoittaa aivan oikeutetusti: Luther tuomitsi kaikki, jotka opettivat vastoin evankeliumia sellaisena kuin hän sen ymmärsi, eikä hänellä ollut mitään suosikkeja. Hänelle kaikki nuo muut (reformoidut uskonpuhdistajat) olivat saatanan välikappaleita, myös Zwingli, Oecolampadius ja uudestikastajat (Kittelson 1996:278)… Luther kirjoitti joukon kirjoja juutalaisia vastaan: v. 1538 Kirje sapattilaisia vastaan, v. 1543 Juutalaisista ja heidän valheistaan… Hän neuvoi ruhtinaita aktiiviseen politiikkaan juutalaisten maasta karkottamiseksi. Heidän synagoogansa ja kirjansa oli poltettava. Heidät oli pakotettava lähtemään kaupungeista ja luopumaan liiketoimistaan. Luther piti juutalaisia ’myrkyllisenä hiivana kristityssä leivässä’. Kaikki tämä opetus otettiin Saksassa käyttöön 400 vuotta myöhemmin 1930-luvulla. Natsit tekivät juuri niin kuin Luther oli neuvonut ja paljon enemmänkin.”
Julia Fisherin kirjasta ”Israelin uudet opetuslapset – Miksi niin monet Juutalaiset valitsevat Jeesuksen?” (Päivä osakeyhtiö 2010) sivulta 83 lainaus: ”Mitä tulee Israelin olemiseen valona kansoille, niin ensinnäkin matkustaessani ulkomaille ja tavatessani muiden maiden kristittyjä huomaan, että ihmisillä on kasvava nälkä saada tietää enemmän uskonsa juurista. Kun kristityt pyrkivät takaisin uskonsa juurille, siihen liittyy suuri vaara: monet päätyvät rabbiiniseen juutalaisuuteen – mutta siellä meidän juuremme eivät ole!”
Peter Tsukahira vietti lapsuutensa USA:ssa, että Japanissa ja on nykyään Israelin kansalainen. Hän tuli uskoon vuonna 1973 ja on siitä lähtien toiminut kutsumuksensa mukaisesti sekä pastorina että liikemiehenä jo yli 30 vuoden ajan. Peter ja hänen vaimonsa Rita muuttivat Tokioon, Japaniin vuonna 1982 ja johtivat siellä kasvavaa kansainvälistä seurakuntaa. Vuonna 1987 Tsukahirat muuttivat Haifaan, Israeliin. Persianlahden sodan jälkeen, vuonna 1991 Peter oli mukana perustamassa Kehilat HaCarmel -seurakuntaa Karmel-vuorelle ja hänestä tuli yksi seurakunnan pastoreista sekä raamatunopettajista. Nykyään hän johtaa Or HaCarmel (Karmelin valo) -palvelukeskusta ja Karmel-vuoren raamattukoulua (Mount Carmel School of Ministry). Peter Tsukahiralta on julkaistu Valtakunnan kulttuuri – paluu alkuperäiseen (Päivä 2017) ja Jumalan hyökyaalto (Päivä 2011).
Ruth Ward Heflin ”Kirkkaus – Taivaan ilmapiirin kokeminen maan päällä” (McDougal Publishing 1998). Lainaus sivulta 29: ”Tietyt meille vieraat itämaiset käsitteet auttavat meitä ymmärtämään Jumalaa. Miten Salome pystyi saamaan Johannes Kastajan pään? Hänen tanssinsa miellytti kuningasta niin, että tämä oli valmis antamaan mitä tahansa. Äitinsä yllytyksestä hän pyysi Johanneksen päätä. Tässä tapauksessa tanssia käytettiin kielteisessä tarkoituksessa. Tanssia voi käyttää myös myönteisessä tarkoituksessa ja ylistyksemme miellyttää Kuningasta, me voimme saada mitä ikinä haluamme. Ylistys luo ilmapiirin, jossa tapahtuu ihmeitä. Kun tanssin, tunnen aina voitelun jaloissani, ja muistan lupauksen, että mihin ikinä jalallamme astumme, maa on meidän.”
Ja sivulta 51 lainaus: ”Samalla tavalla ylistyksesi voi muuttaa ilmapiirin työpaikallasi. Tahdotko muuttaa ilmapiirin seurakunnassasi. Lakkaa arvostelemasta ja valittamasta ja moittimasta. Mene kirkkoon aikaisin ja ylistä vähän. Jää vähäksi aikaa kokouksen jälkeen ja ylistä taas hiukan. Usein vastuuhenkilöt ovat aivan yhtä huolissaan tilanteesta kuin sinäkin, mutta he eivät tiedä, kuinka sitä voi muuttaa. Ylistys muuttaa ilmapiirin. Mene kirkkoosi ja muuta ilmapiiri täyttämällä kirkko Jumalan ylistyksellä… Miten Daavid pystyi tekemään lukuisat psalminsa? Hän lauloi ne. Hän kuuli ne ensi kerran silloin, kun ne tulivat ulos hänen huuliltaan. Samoin me kuulemme uuden laulun ensimmäisen kerran, kun lausumme sen profetaalisessa voitelussa. Se on Herran profetaalinen laulu, joka tulee julki. Daavid ei istunut miettimään läpi kutakin psalmia, säveltämään musiikkia ja sitten yhdistämään sanoja ja musiikkia. Hänen kielestään tuli ’kerkeän kirjurin kynä’, kun hän alkoi ylistää Herraansa… Seuraava tilanne kuvaa käsitystäni ylistämisen ja palvonnan erosta. Olen mukana Palmusunnuntain kulkueessa. Otamme vaatteita yltämme ja heitämme niitä tielle, niin että Herra voi ratsastaa niiden päällä. Poimimme palmun oksia, huiskutamme niitä ja viskelemme niitä Hänen kulkureitilleen. Huudamme koko joukon kanssa: ’Hoosianna! Hoosianna! Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen.’ Tämä on ylistystä. Äkkiä havaitsen pienen aasin kulkemassa Palmusunnuntain reittiä. Se jatkaa kulkuaan kunnes on suoraan kohdallani. Se pysähtyy. Jeesus, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, istuu tuon aasin selässä. Hän katsoo minuun. Hän sanoo: ’Ruth, minä rakastan sinua.’ Kyyneleet virtaavat poskillani, kun vastaan: ’Herra, minä rakastan Sinua.’ En enää heiluta palmunoksaa enkä huuda ’Hoosianna!’ Minä kumarrun palvontaan sanoen: ’Minun Herrani ja minun Jumalani.’ Näyttää kuin kansanjoukko ei enää olisi läsnä. Todellisuudessa ihmispaljous on edelleen kaikkialla ympärilläni. Muut heiluttavat yhä palmunoksia. He huutavat edelleen ’Hoosianna!’ Mutta minä en enää ollenkaan tiedosta, mitä ympärilläni tapahtuu. Hän katsoo minua, ja sieluni vuotaa iankaikkinen rakkaus kaikessa täyteydessään. Sillä hetkellä ymmärrän, kuinka paljon Hän rakastaa minua. Tunnen Hänen majesteettisuutensa tavalla, jolla en ole koskaan ennen sitä tuntenut. Kenenkään ei tarvitse kertoa minulle, että Hän on Kuningas. Minä tiedän sen, ja minä palvon Häntä kumartuen Hänen eteensä, tunnustaen Hänen majesteettisuutensa, Hänen valta-asemansa. Palvonta on sitä, että sinä sulkeudut omiin oloihisi Jumalan kanssa.” Ruth Heflin asui vuosikymmeniä juutalaisten keskuudessa ja toimi Mt. Zion Fellowship-nimisen yhteisön pastorina Jerusalemissa. Hän oli syntynyt perinteiseen helluntailaiseen perheeseen.
Lance Lambert
Lance Lambert on englantilaissyntyinen juutalainen kristitty julistaja. Hänen palvelutyönsä kotipaikkana oli vuosien ajan kurssikeskus Britanniassa. Myöhemmin Lancen koki lähteä Israeliin, ja siellä hän on asunut kymmeniä vuosia opettaen messiaanisia, profeetallisia totuuksia sekä Israelissa että maailmanmatkoilla lupauksen maan rajojen ulkopuolella.
Antisemitismi on uusi sana (ollut käytännössä n. vuodesta 1880), mutta juutalaisvihaa, jota tämä sana tarkoittaa,on ollut jo muinaisina aikoina. Esterin kirjassa esitetään Haamanin syytökset juutalaisia vastaan. Niiden tarkoituksena oli tuhota juutalaiset. Roomalainen historioitsija Tacitus väittää, että juutalaiset opettivat käännynnäisiä halveksimaan isänmaata. Juutalaisten vainoja pantiin toimeen. Apostolien teot Raamatussa 18:2 mainitsee, että keisari Klaudius karkotti kaikki juutalaiset Roomasta, ja Ap. t. 19:33-34 kertoo Efesossa heränneestä kiihkeästä juutalaisvihasta.
Ensimmäinen ristiretki Palestiinaan tapahtui 1096-1099. Turkkilaissukuisten kansan valloitettua 1070-luvulla Palestiinan, niin pyhiinvaellusmatkat kävivät kristityiltä mahdottomiksi. Paavi Urbanus II kirkolliskokouksessa 1095 kehoitti pyhään sotaan. Ensimmäistä ristiretkeä on sanottu myös kansan ristiretkeksi, sillä ensimmäisinä Pyhää maata kohti lähti huonosti varustautunutta rahvasta. Saavuttuaan Vähään-Aasiaan ristiretkeläiset riitautuivat keskenään ja ryöstelivät alueen kristittyjä asukkaita. Kun he kohtasivat turkkilaiset, nämä tuhosivat heidän joukkonsa lähes viimeiseen mieheen. Mutta samaan aikaan oli lähtenyt liikkeelle paremmin varustettu sotajoukko, joka muodostui Pohjois-Ranskan ritareista. Tämä joukko eteni Konstantinopolin kautta Vähän-Aasian halki, valloitti Antiokian ja lopulta heinäkuussa 1099 Jerusalemin, jonka kaikki muslimit ja juutalaiset surmattiin säälimättä. Valloitetusta alueesta muodostettiin läänitysvaltio, Jerusalemin kuningaskunta ja sen johtaja oli ristiretken johtajana toiminut Ala-Lothringenin herttua Gottfried ja otti itselleen arvonimen Pyhän haudan suojelija. Tämän jälkeen tehtiin vielä useita ristiretkiä.
Alkuseurakunnan jälkeen nousi uusia sukupolvia joiden Raamatun tuntemus ja sen tutkiminen oli vähentynyt tai Raamattu katsottiin kansalle jopa tarpeettomaksi, vaikka Raamatun kautta voi vain oppia tuntemaan Jumalan, Hän tahtonsa ja tien Hänen luokseen. Kun kristityillä ja kirkkojen johtajilla ei ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, niin kaikki muu korvasi tämän suhteen, kuten kirkolliset toimitukset ja uskonnolliset suoritukset (hyvät teot). Itse toiminta ja sen pyörittäminen tuli kirkon tärkeimmäksi asiaksi ja sitä kautta Jumalan Sanan auktoriteetin hyväksikäyttäminen erilaisiin omiin tarkoituksiin. Tämän vuoksi tuli mukaan ihmisten pakkokäännyttäminen ja muut lieveilmiöt keinoja kaihtamatta kirkolle tärkeäksi asiaksi, vaikka se ei ole Raamatun Jumalan tahto, vaan ilosanoman (evankeliumin) julistaminen kaikille luoduille, jotta he voisivat tarttua siihen uskolla kiinni ja tulla uusiksi luomuksiksi eli Jumalan lapsiksi.
Työväenliikkeen läpimurron yhteydessä voimistui omituinen salaliittoteoria, joka levisi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Salaliittoteoria perustui väärennettyyn asiakirjaan ”Siionin viisaitten pöytäkirja”, jonka väitettiin olevan juutalaisten vuonna 1897 pitämästä maailmankongressista ja sen avulla pyrittiin osoittamaan suurpääoman yhteydet kommunismiin. Kommunismin ja rahan avulla juutalaisten muka piti hallita maailmaa. Natsismi käytti kaikkia näitä aineksia propagandassaan, mutta liitti mukaan rotuteoriansa. Natsit eivät pitäneet juutalaisia ali-ihmisinä, vaan vihamielisenä rotuna, joka jo syntymästään lähtien oli arjalaisen rodun vannoutunut vastustaja. Tällä tavoin juutalaiset saatiin sopimaan historiakäsitykseen, jota kutsutaan yhteiskunnalliseksi darvinismiksi ja joka natsivaritaation mukaan oli oppi rotujen kamppailun historiasta, jossa vahvin voittaisi ja heikko kuolisi yhteiselämän ollessa ajan oloon mahdotonta.
Kristalliyöksi kutsuttu tapahtuma oli marraskuun 9. päivänä vuonna 1938 Saksan ja Itävallan alueella, kun hyökättiin juutalaisten omistamien kauppojen, synagogien ja asuntojen kimppuun, jotka ryöstettiin ja tuhottiin ja joiden ikkunat rikottiin, mistä Saksan natsihallinto keksi alun perin vähättelevän pilkka-nimen ”Kristallnacht”, Kristalliyö. Lähes kaikki Saksan valtakunnan alueen synagogat poltettiin ja noin sata juutalaista menetti henkensä.
Toisen maailmansodan aikaan Babi Yar´n vainot Kievissä, jossa saksalaiset olivat myös tuhonneet juutalaisia, sillä SS-rynnäkköjoukot tuhosivat 33 000 juutalaista, jotka marssitettiin jyrkänteen reunalle ja amuttiin jolloin ruumiit putosivat avoimeen louhokseen. Tähän oli mennyt aikaa kaksi päivää.
Simon Wiesenthal s. 31.12.1908 Buczaczis Itävalta-Unkarissa kuoli syyskuussa 2005 kirjoittamista teoksista on suomennettu Tappajat joukossamme 1967.
Algoth Niska s. 1888 Viipurissa ja tutustui vuonna 1938 itävaltalaiseen juutalaiseen liikemieheen Albert Amtmaniin, joka oli paennut natsien vainoja Suomeen. Niska auttoi juutalaisia ja pelasti 150 juutalaista toisen maailmansodan aikana. Niska on saanut nimensä israelilaiseen muistomerkkiin muiden juutalaisia pelastaneiden joukkoon.
Juutalaisia asuu eri puolilla maailmaa, kuten Venäjän juutalainen toimittaja Anna Politkovskaja, joka oli syntynyt New Yorkissa 1958 Neuvosto-Ukrainalaiseen YK-diplomaattiperheeseen. Hänet murhattiin Moskovassa 2006.
Valituissa Paloissa Toukokuussa 2006 oli artikkeli: ”Kenelle taivas aukeaa?” ABC-televisioyhtiön uutisankkuri Barbara Walters oli haastatellut 21-vuotiasta Jihad Jarraria, joka oli yrittänyt räjäyttää seitsemäntoistavuotiaana pommin tappaakseen monia. Barbara Walters oli kysynyt eikö Jihad ole kaivannut toisenlaista elämää, kuten naimisiin menoa ja lapsia, sekä normaalia elämää. ”Kyllä minä sitä mietin, mutta halusin tappaa juutalaisia”. Palkaksi siitä Jihad uskoo pääsevänsä paratiisiin, jossa häntä odottaa seksuaalinen hurmio silkkivuoteilla maitoa ja hunajaa solisevien jokien keskellä. Walters oli kysynyt, olisiko hän ei-muslimina tervetullut paratiisiin, tyly vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Ette. Te joudutte tietenkin helvettiin”. Jotkut islamilaiset kirjoitukset lupaavat marttyyreille pääsyn niiden hurskaiden joukkoon, jotka palkitaan seksuaalisilla riemuilla seitsemänkymmenenkahden neitseen kanssa.
Vuosisatojen ajan juutalaiset säilyttivät identiteettinsä ja haaveilivat paluusta Palestiinaan. Vähittäistä muuttoa tapahtuikin, kunnes 1897 perustettiin sionistinen maailmanliike asetti tavoitteeksi oman valtion perustamisen ja britit lupasivat sen Balfourin julistuksessa 1917. Vuonna 1947 YK teki päätöksen vuodesta 1920 brittien mandaattina olleen Palestiinan jakamisesta arabien ja juutalaisten kesken. Arabit eivät hyväksyneet jakoa, mutta juutalaiset perustivat 1948 Israelin valtion, kun britit vetivät joukkonsa alueelta. Tämän jälkeen juutalaisten maahanmuutto lisääntyi rajusti. Seurauksena oli arabivaltioiden ja Israelin välinen sota 1948–49, joka päättyi YK:n välitykseen. Naapurivaltioihin sijoittui 750 000 arabipakolaista, ja arabiliitto otti tehtäväkseen Israelin tuhoamisen. Vuonna 1956 Israel hyökkäsi Egyptiin Suezin selkkauksen aikana, mutta YK painosti sen vetäytymään. Kun Egypti valmisteli hyökkäystä Israeliin, otti Israel aloitteen. Kuuden päivän sodassa se löi vastustajansa ja miehitti Siinain, Gazan, Jordanin länsirannan sekä Golanin. Lokakuun sodassa 1973 Israelin onnistui torjua Egyptin ja Syyrian hyökkäys. Vuodesta 1969 pääministerinä ollut työväenpuolueen Golda Meir joutui kuitenkin eroamaan syytettynä vihollisen sotavoiman aliarvioimisesta. Työväenpuolueen Jitzhak Rabin toimi pääministerinä vuoteen 1977, jolloin vaalit voittaneen oikeistolaisen Likud-ryhmittymän johtajasta Menachem Beginistä tuli pääministeri. Egypti ja Israel solmivat 1978 Yhdysvaltain välityksellä ns. Camp Davidin sopimukset, jotka 1979 johtivat rauhansopimukseen ja Israelin vetäytymiseen Siinailta 1982 .
Messiaaninen juutalaisuus
Messiaaniseksi juutalaisuudeksi kutsuttu liike alkoi muodostua 1800-luvulla englanninkielisessä maailmassa luoden pohjan nykyajan messiaanisille liikkeille.
Apostolien teoissa juutalainen apostoli Paavali oli ensimmäinen messiaaninen juutalainen ja hän kuvaa itseään näin Ap.t. 24:14-15: ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.'”
Kai Kjær-Hansen ja Ole Chr. M. Kvarme ”Messiaaniset juutalaiset – Kristitty vähemmistö Israelissa” (Suomen Lähetysseuran julkaisu Kirjaneliö 1979) lainaus sivulta 18: ”Ensimmäiset kristityt juutalaiset eivät pitäneet itseään entisinä juutalaisina. Vaikka kirkkohistoria on suurelta osaltaan pakanallista alkuperää olevan kirkon historiaa, kirkko syntyi Jerusalemissa juutalaisessa ympäristössä, tai toisella tavoin sanottuna: Kristillisen kirkon alkuna oli messiaaninen seurakunta Jerusalemissa. Tästä näkökulmasta katsottuna on aivan luonnollista, että messiaaniset juutalaiset eivät pidä itseään uutena, ennen näkemättömänä keksintönä. He pitävät itseään juutalaisina, koska he ovat juutalaisia. Näin tehdessään he seisovat ensimmäisten kristittyjen rinnalla, jotka myös pitivät itseään juutalaisina, koska olivat juutalaisia. Vaikka kristinuskon juutalaisia piirteitä on tällä vuosisadalla enemmän korostettu, jopa niin, että tällä perusteella on vastustettu evankeliumin viemistä juutalaisille, toistamme muutamia usein esitettyjä näkökohtia: Jeesus oli juutalainen, hänen äitinsä oli juutalainen, hän oli kasvanut juutalaisessa ympäristössä ja juutalaiset kirjoitukset olivat hänen Raamattunsa. Apostolit olivat juutalaisia, jotka olivat kohdanneet Messiaansa juutalaisessa Jeesuksessa. Myös apostoli Paavali – pakanoiden apostoli – oli syntyään juutalainen ja piti itseään jatkuvasti juutalaisena. Hän ei koskaan olisi hyväksynyt väitettä, että hän ei enää olisi ollut juutalainen tultuaan Jeesus-uskoon. Hän piti itseään sataprosenttisena juutalaisena. Me pidämme tätä näkökohtaa oikeana, vaikka juutalaiset ja jotkut juutalaiskristityt ryhmät erosivat hänestä, koska hän toimi pakanoiden parissa ja koska hänellä oli erilainen käsitys lain merkityksestä pakanakristityille. Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Uuden testamentin pohjalta emme missään tapauksessa voi kieltää, ettei heissä olisi tapahtunut muutosta heidän tullessaan Jeesus-uskoon. Mutta he elivät jatkuvasti juutalaisina juutalaisten tavoin. Heidän uskonsa ei erottanut heitä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalasta. Se ei tehnyt Moosesta tarpeettomaksi, vaan asetti hänet uuteen yhteyteen, hänet tulkittiin nyt Kristus-kokemuksen valossa. Tämä kokemus vei heidät lähemmäksi heidän isiensä Jumalaa. Se, että he uskoivat ja julistivat, että vain Jeesuksen nimessä oli pelastus (Apt 4:12), ei tehnyt heistä entisiä juutalaisia. Uskoessaan Jeesukseen Messiaana heistä ei ollut tullut entisiä juutalaisia, joilla oli uusi Jumala.”
Ja sivulta 105 alkaen toinen lainaus: ”Jotta ymmärtäisimme tämän paremmin, toistamme keskustelun, joka käytiin Yhdysvalloissa messiaanisen ja ortodoksisen juutalaisen välillä. Tämä keskustelu oli yhtä hyvin voinut tapahtua Israelissa. Ortodoksinen juutalainen (A): ’Juutalainen voi tulla pelastetuksi ja pyhäksi Jumalan edessä vain täyttämällä lain. Sen vuoksi noudatan kaikkia tooran käskyjä.’ Messiaaninen juutalainen (B): ’Oikein. Toivoisin vain, että minäkin voisin pitää kaikki käskyt.’ A: ’Mitä? Miksi sinä tahdot noudattaa lakia? Etkö sinä juuri ole luopunut siitä.’ B: ’En ole koskaan luopunut siitä. Jeesus sanoi, että hän ei tullut tekemään lakia turhaksi, vaan täyttämään sen. Tiedän, että Jumala iloitsee jokaisesta juutalaisesta, joka noudattaa lakia, mutta minä en vielä ole tavannut ketään, joka olisi sen tehnyt. Sano, etkö koskaan ole tehnyt työtä sapattina tai muutoin jättänyt pyhittämästä sitä?’ A: ’En koskaan.’ B: ’Silloin olet eräs niistä harvoista, jotka pystyvät siihen. Mutta sapattikäskyt ovat hyvin mielenkiintoisia. Se, joka ei niitä pidä, saa rangaistuksen.’ A: ’Tiedän sen… Se rangaistaan kuolemalla.’ B: ’Mutta jos nyt juutalainen ei noudata sapattilakeja, noudatatko sinä silloin sitä lakia, joka käskee sinua rankaisemaan häntä?’ A: ’En ole koskaan surmannut ketään, joka ei ole pyhittänyt sapattia, jos sitä tarkoitat. Pidän kaikki säädökset, joita ortodoksiset juutalaiset noudattavat tänään. Joitakin lain kohtia on mahdotonta noudattaa.’ B: ’Minun tarkoituksenani on sanoa, että sinä et noudata kaikkia säädöksiä, jotka Jumala antoi kansallamme. Onko tämä oikein?’ A: ’Teknisesti katsoen olet oikeassa.’ B: ’Mutta Jumala vaatii, että meidän on pidettävä kaikki lain käskyt ja määräykset, eikä niin?’ Esimerkiksi 3 Moos 19:37.’ A: ’Niin, hän vaatii sen.’ B: ’Mihin tämä silloin vie:’ A: ’Eikö olisi oikeampaa kysyä, mihin se vie sinut. Sinä olet juutalainen ja kiivailet lain pitämisen puolesta. Mutta samalla myönnät, että jätät suurimman osan siitä pitämättä. Minä ainakin yritän. Kukaan ei ole täydellinen. En usko, että Jumala vaatii täydellisyyttä.’ B: ’Hän vaatii juuri sitä. Vain lain täydellinen noudattaminen kelpaa hänelle. Jos juutalainen rikkoo yhtä lain kohtaa vastaan, hän on langennut Jumalan silmissä. Pyhimmätkin keskuudessamme tekevät syntiä. Me teemme kaikki syntiä. Mitä meille silloin tapahtuu. Luulen, että Jumalan on valmistanut meille tien. Ja se on Jeesus, luvattu Messias, ainoa täydellinen, joka kuoli meidän syntiemme tähden. Kun luotamme häneen, olemme täydellisiä hänen edessään. Toisin sanoen: Jeesus tekee meidät puhtaiksi (kosher).'”
James W. Goll ”Tuhkasta syntyi herätys” (Kuva ja Sana 2014) sivulta 69 lainaus: ”Kishinevissä JosephRabinowitz ja neljäkymmentä perhettä perustivat maailman ensimmäisen heprealais-kristillisen tai messiaanisen seurakunnan nimeltä Uuden liiton israelilaiset. Hänen työllään ja kirjoituksillaan oli suuri vaikutus Venäjällä ja Euroopassa, ja ne tunnettiin ympäri maailmaa. Vuonna 1888 Rabinowitz totesi: ’Olen syventynyt kahteen asiaan: ensimmäinen on Herra Jeesus Kristus ja toinen Israel.’ … Rabinowitzin Kishineviin perustama messiaaninen seurakunta oli merkki kalastajien ajan alusta ja heidän lähettämisestään Euroopan juutalaisten luokse, ja aivan erityisesti pohjoiseen maahan… Jeb Zabotinsky oli yksi kalastaja. Hän oli ensimmäisiä Israelin pioneereja ja matkusteli vuonna 1933 ympäri Eurooppaa – ja eritoten ympäri Saksaa – ja varoitti: ’Teillä ei ole täällä minkäänlaista tulevaisuutta. Tulkaa takaisin omaan maahanne vielä kun ovet ovat auki.’ Tuhannet noudattivat Zabotinskyn kehotusta, toiset taas pakenivat pohjoiseen, mutta miljoonat Saksassa, Itävallassa ja Balkanilla asuvat juutalaiset jäivät paikoilleen.”
Kaikki kristinuskoa tunnustavat juutalaiset eivät suinkaan samastu messiaaniseen juutalaisuuteen, eivätkä kaikki messiaaniset juutalaiset samastu historialliseen kristinuskoon. Nimitystä ”juutalaiskristitty” käytetään tavallisesti perinteisten kristillisten kirkkojen piirissä uskoaan harjoittavasta syntyperäisestä juutalaisesta, kun messiaanisilla juutalaisilla tarkoitetaan synagogassa kokoontuvia ja juutalaista kalenteria ja juutalaisia tapoja noudattavia Jeesukseen uskovia, olivatpa nämä etnisesti juutalaisia tai eivät. Termejä käytetään kuitenkin osin epäselvästi rinnakkain kun tarkoitetaan yleisesti Jeesukseen uskovia juutalaisia.
Messiaanisen liikkeen kannattajien lukumäärä oli vuonna 1998 noin 250000 ympäri maailman. Se on kasvanut voimakkaasti varsinkin Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa sekä Israelissa.
Useimmat messiaaniset seurakunnat noudattavat perinteistä juutalaista synagogapalveluksen mallia esineistöineen, rukouksineen ja Tooran lukuineen, poikalapsille suoritetaan ympärileikkaus ja juutalaiset juhlapäivät vietetään perinteiden mukaisesti. Sen sijaan Tooran ohella pyhänä kirjana luetaan Uutta Testamenttia, hepreaksi Brit Hadasha. Toiset seurakunnat taas sitoutuvat väljemmin juutalaisiin perinteisiin ja ovat jumalanpalvelusmuodoissaan lähempänä vapaita kirkkokuntia.
Useimmat messiaaniset seurakunnat pidättäytyvät perinteisten kristillisten symbolien kuten ristin käytöstä ja sunnuntain sijasta juhlapäivänä vietetään sapattia. Kristillisen kirkon juhlia kuten joulua tai pääsiäistä ei vietetä seurakunnissa, joskin yksityiset jäsenet saattavat juhlia niitä perhepiirissä. Uskoville suoritetaan kristillisen käytännön mukainen upotuskaste ja ehtoollista vietetään UT:n asetuksen mukaisesti. Liikkeen hengelliset johtajat ovat koulutukseltaan pääosin eri evankelisten vapaiden suuntien pastoreita.
Julia Fisher on kirjoittanut ”Israelin uudet opetuslapset – Miksi niin monet juutalaiset valitsevat Jeesuksen?” (Päivä Oy 2010).
Jakov Damkani on kirjoittanut kirjan ”Miksi juuri minä?”, jossa hän kertoo kuinka oli syntynyt uskonnolliseen juutalaiseen perheeseen Israelissa ja tuli Yhdysvalloissa evankelioinnin seurauksena uskoon.
Kaija Taival on kirjoittanut kirjan ”Iloa tuhkan sijaan – messiaanisen juutalaisen Michael Yaranin tarina” (Päivä 2015).
Jouko Piho !Ihmeellinen Israel – Jouko Pihon 141 raporttia Israelista syksyllä 2015″ (Neos 2017) lainaus sivulta 74: ”King of Kings -seurakunta… lauantaina kokoontuvista messiaanisista eli Jeesukseen uskovista juutalaisseurakunnista poiketen sunnuntaina klo 17. Kokoustila on Jaffa-kadun 97 varrella olevassa Klal-rakennuksessa. King of Kings on yksi Israelin suurimpia messiaanisia seurakuntia, ellei suurin. Kokouksessa oli arvioni mukaan läsnä noin 500 ihmistä. Messiaanisia juutalaisia arvioidaan olevan noin 15 000 yli 8 miljoonan asukkaan Israelissa eli toistaiseksi aika vähän… Seurakunnalla on kokouksien lisäksi monia eri toimintamuotoja lapsille ja nuorille sekä King’s Kindness niminen sosiaalinen auttamistyö, jossa annetaan raha- ja ruoka-apua sekä neuvontaa köyhille ja tarpeessa oleville.”
Israelin jakaantuminen
Kuningas Salomo oli viimeinen jakamattoman Israelin kuningas. 1 Kuningasten kirjassa luvussa 10: ”Kun Saban kuningatar kuuli, mitä Salomosta kerrottiin Herran nimen kunniaksi, tuli hän koettelemaan häntä arvoituksilla. Hän tuli Jerusalemiin sangen suuren seurueen kanssa, mukanaan kameleja, jotka kantoivat hajuaineita, kultaa ylen paljon ja kalliita kiviä. Ja kun hän tuli Salomon luo, puhui hän tälle kaikki, mitä hänellä oli mielessänsä. Mutta Salomo selitti hänelle kaikki hänen kysymyksensä; kuninkaalle ei mikään jäänyt ongelmaksi, jota hän ei olisi hänelle selittänyt. Kun Saban kuningatar näki kaiken Salomon viisauden, linnan, jonka hän oli rakentanut, ruuat hänen pöydällänsä, kuinka hänen palvelijansa asuivat ja hänen palvelusväkensä palveli ja kuinka he olivat puetut, ja näki hänen juomanlaskijansa ja hänen polttouhrinsa, jotka hän uhrasi Herran temppelissä, meni hän miltei hengettömäksi. Sitten hän sanoi kuninkaalle: ”Totta oli se puhe, jonka minä kotimaahani sinusta ja sinun viisaudestasi kuulin. Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan oltu minulle kerrottu. Sinulla on paljon enemmän viisautta ja rikkautta, kuin minä olin kuullut huhuttavan. Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijasi, jotka aina saavat olla sinun edessäsi ja kuulla sinun viisauttasi. Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan, hän on pannut sinut kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on.” Ja hän antoi kuninkaalle sata kaksikymmentä talenttia kultaa, hyvin paljon hajuaineita ja kalliita kiviä. Niin paljon hajuaineita, kuin mitä Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sinne ole sen jälkeen tullut. Myöskin Hiiramin laivat, jotka kuljettivat kultaa Oofirista, toivat Oofirista hyvin paljon santelipuuta ja kalliita kiviä. Ja kuningas teetti santelipuusta kalustoa Herran temppeliin ja kuninkaan linnaan ja kanteleita ja harppuja laulajille. Sellaista santelipuumäärää ei ole tuotu eikä nähty tähän päivään asti. Kuningas Salomo taas antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, ja sen lisäksi hän antoi muutakin kuninkaallisella anteliaisuudella. Sitten tämä lähti ja meni palvelijoineen omaan maahansa.”
Myös 2 Aikakirjassa luvussa 9 puhutaan Salomonin luona vierailleesta Saaban kuningattaresta. Josefus (Antiquities VIII, 165) sanoo, että Saban kuningatar oli Egyptin ja Kuusin naisfaarao Hatsepsut. Josefuksen (Antiq. II,10) mukaan Saba oli Etiopian / Kuusin (Sudan) kuninkaan kaupunki, jolle Persian kuningas Kambyses maan valloitettuaan oli antanut nimen Meroe. Josefuksen (Antiq. VIII 6:5) Saban kuningatar oli Egyptin ja Etiopian / Kuusin hallitsijatar. Etiopialaisen Kebra Negast-tarinan mukaan hän oli Etiopian kuningatar, josta Salomon lapsena syntyi maan ensimmäinen keisari Menelik. Hatsepsut (Hatsepsowe) Thutmosis I tytär, joka hallitsi Amunin temppelin rikkauksien turvin oli Egyptin suurin naishallitsija. Hän kuvautti itseään patsaissa miehisin arvomerkein. Hän on kuuluisan Der el-Bahrin Amunin temppelin rakennuttaja ja hän sai mainetta myös retkikunnasta, jotka lähetti Pwene-maahan. Jeesus mainitsee lääkäri Luukkaan ja Matteuksen evankeliumissa Etelän kuningattaren. Matteus 12:42 ”Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo. ” Ainut ongelma tässä on vain, että Israelin kuningas Salomo hallitsi n. 972-n.931/930 eKr. ja Egyptin faarao Hatsepsut hallitsi nykykäsityksen mukaan 1479-1425 eKr., eli ajanlaskussa on jokin ongelma. Tutankhamonin haudasta on löydetty mm. ruokomatto ja palmunsiemeniä joiden iäksi on saatu radiohiili-menetelmällä n. 846 ja 899 eKr. Tämä osoittaa, että Amarna-kausi oli 800-luvulla eKr., eikä silloin olisi näitä aikaan liittyviä ongelmia. Helsingin Sanomissa 25.9.2007 oli STT-AFP:n uutinen Tutankhamonin haudasta löytyi 3 000 vuotta vanhoja hedelmiä. Kairossa Egyptiläisten argeologien ryhmä on löytänyt Tutankhamonin haudasta kahdeksan hedelmäkoria. Korit ja niiden sisältämät luumarjahedelmät ovat säilyneet Kuninkaiden laaksossa Luxorissa Etelä-Egyptissä sijaitsevassa haudassa yli 3 000 vuotta. Dum-palmujen soikeita luumarjahedelmiä tarjottiin faaraoiden aikaan useasti hautajaisissa. Tämäkin tieto sijoittaa Tutankhamonin 1000 – 900 eKr. aikoihin. Brittiläinen egyptologi David M. Rohlin mukaan egyptiläisessä ajanlaskussa on n. 300 vuoden virhe. David M. Rohl on kirjoittanut kirjan A Test of Time: The Bible – from Myth to History 1995; US edition Pharaos and Kings: A Biblical Quest 1996 ISBN 0609801309.
Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) kerrotaan, että kuningas Salomon (972-939 eKr.) oli saanut vaimon Egyptin faarao Psusennes II:n tyttärestä, joka olisi kertonut Salomolle Puntinmaan sijainnin ja jonne (Raamatun 1 Kuningastenkirjan luvussa 9:n puhutaan Oofirista) hän lähetti retkikunnan yhdessä foinikialaisen Hiiramin kanssa. Kirjassa arvellaan, että Puntinmaa eli Oofir olisi sijainnut nykyisessä Zimbabwessa Sambesi virran varella. Hieronymus ja Septuaginta sijoittivat Oofirin Intiaan. Kaikki mainitut kauppatavarat ovatkin Intiassa yleisiä. Jo toiselta vuosituhannelta eKr. tunnemme vilkkaan meriliikenteen Intiasta Arabiaan ja Persian lahteen. Lähes 100 km pohjoiseen Bombaystä sijaitsee muinainen satamakaupunki Upara, joka voi olla samaa sanajuurta kuin Oofir.
Maija Hurrin kirjassa ”Ensi vuonna Jerusalemissa!” (RV -kirjat 1992) kerrotaan useita tarinoita kuinka eri puolilta maailmaa asuvat juutalaiset palaavat Israeliin mm. Falasaperhe jne… Falašojen perimätiedon mukaan he polveutuvat Menelik I, kuningas Salomonin ja Saban kuningattaren pojasta. Juutalaisista Etiopiassa mainitaan antiikin kreikkalaisissa lähteissä 200 eKr. 100-luvulla jaa. Etiopian juutalaiset kuuluivat Aksumin kuningaskuntaan, jossa kristinuskosta tuli varhain valtionuskonto. 300-luvulla jKr. juutalaisuus oli laajalle levinnyt uskonto falašojen alueella. 950-luvulla falašat kapinoivat Aksumia vastaan kuningatar Judithin johdolla. Aksumin kuningaskunnan Zagwe dynastian aikana falašoilla oli suuri vaikutusvalta maassa. 1200-luvun lopulla valtaan nousi amharalainen hallitsijasuku, jonka jäseniä sanottiin salomonideiksi. 1450-luvulla Etiopia valloitti falašojen maat ja heitä alettiin vainota. Falašat kapinoivat 1500-luvulla ja 1616 Etiopialaiset suorittivat keisari Susneyosin johdolla falašojen joukkomurhia. 1800-luvulla Falašoiden luona työskenteli eurooppalaisia lähetyssaarnaajia, jotka kertoivat, että juutalaisessa uskossa odotettu messias oli jo elänyt Jerusalemissa. Vuonna 1862 joukko falašoja lähti vaellukselle kohti Palestiinaa tarkistamaan asiaa. Taudit ja nälkä pakottivat kuitenkin falašat hylkäämään retken jo Axumissa. Keisarien asema heikentyi 1700- ja 1800-luvulla, kunnes paikallinen johtaja ras Kasa kruunattiin 1855 keisariksi, kuninkaiden kuninkaaksi (negus negesti). Menelik II tunnusti Eritrean Italian siirtomaaksi 1889, mutta voitettuaan 1896 Aduan taistelun hän esti Italiaa valtaamasta koko maata. Valtion johtoon nousi 1928 Haile Selassie, joka julistautui keisariksi 1930. Italia valtasi Etiopian 1935–1936, ja keisari pakeni maasta, mutta palasi 1941 brittijoukkojen vapautettua alueen. Eritrea liitettiin takaisin Etiopiaan 1952. Israel julisti vuonna 1975, että falašoilla oli oikeus Israelin kansalaisuuteen. Etiopian sisällissodan aikana tuhannet falašat joutuivat pakolaisleireille Sudaniin. Sieltä noin 6 00 falašaa pääsi Israeliin vuosien 1979 – 1984 välillä. Sisällissodan pahetessa Israel käynnisti operaatio Mooseksen vuosina 1984 – 1985, jolloin 7 000 falašaa kuljetettiin ilmateitse Israeliin. Vuonna 1991 kuljetettiin 14 000 falašaa Addis Ababan lentokentältä Israeliin.
Ussherin ajanlaskun mukaan luominen oli vuonna 4004 eKr., vedenpaisumus oli vuonna 2348 eKr., Abrahamin kutsuminen vuonna 1921 eKr., Exodus Egyptistä oli 1491 eKr., Jerusalemin temppelin perustaminen vuonna 1012 eKr ja Jerusalemin tuho babylonialaisten toimesta 586 eKr.
Kuningas Rehabeamin Salomon pojan päästyä valtaistuimelle pohjoiset heimot nousivat kapinaan. Vain Benjamin suku pysyi Daavidin suvun yhteydessä. Temppeli antoi leeviläisille mahdollisuuden seurata juudan heimoa. Valtakunta jakaantui pohjoiseen Israelin ja eteläiseen Juudan valtakuntaan.
Pohjoiset heimot, joihin liittyivät Jordanin itäpuoliset, valitsivat Jerobeamin kuninkaakseen. Hän oli palannut pitkästä maanpakolaisuudesta Egyptistä, jonne oli paennut Salomoa. Hän toi maahan sekä Beeteliin että Daaniin vasikanpalvelun. Pohjoinen Israelin kuningaskunta oli sangen vähän vakiintunut; Jerobeamin, Baesan ja Omrin hallitsijasuvut vuorottelivat. 1 Kun. 14:6-16 ” ja kun Ahia kuuli hänen askeleensa hänen tullessaan ovessa, sanoi hän: ”Tule sisään, Jerobeamin vaimo; miksi sinä tekeydyt tuntemattomaksi? Minä olen saanut ilmoittaakseni sinulle kovan sanoman. Mene ja sano Jerobeamille: ’Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen korottanut sinut kansan seasta ja asettanut sinut kansani Israelin ruhtinaaksi ja reväissyt valtakunnan Daavidin suvulta ja antanut sen sinulle. Mutta sinä et ole ollut niinkuin minun palvelijani Daavid, joka noudatti minun käskyjäni ja seurasi minua kaikesta sydämestänsä, niin että hän teki ainoastaan sitä, mikä oli oikeata minun silmissäni. Vaan sinä olet tehnyt enemmän pahaa kuin kaikki sinun edeltäjäsi: sinä olet mennyt ja tehnyt itsellesi muita jumalia, valettuja kuvia, ja olet vihoittanut minut ja heittänyt minut selkäsi taakse. Katso, sentähden minä annan onnettomuuden kohdata Jerobeamin sukua ja hävitän Israelista Jerobeamin miespuoliset jälkeläiset, kaikki tyynni, ja minä lakaisen pois Jerobeamin suvun, niinkuin saasta lakaistaan, kunnes siitä on tullut loppu. Joka Jerobeamin jälkeläisistä kuolee kaupungissa, sen koirat syövät, ja joka kuolee kedolle, sen syövät taivaan linnut. Sillä Herra on puhunut.’ Niin nouse nyt ja mene kotiisi. Kun sinun jalkasi astuu kaupunkiin, kuolee lapsi. Ja koko Israel on pitävä valittajaiset hänelle, ja hänet haudataan. Sillä Jerobeamin jälkeläisistä on hän yksin tuleva hautaan, koska Jerobeamin suvussa on vain hänessä havaittu jotakin Herralle, Israelin Jumalalle, otollista. Mutta Herra on herättävä itsellensä Israeliin kuninkaan, joka hävittää Jerobeamin suvun. Se on se päivä; ja mitä sitten? Herra on lyövä Israelia, niin että se tulee ruovon kaltaiseksi, joka häilyy vedessä. Ja hän kiskaisee Israelin irti tästä hyvästä maasta, jonka hän on antanut heidän isillensä, ja hajottaa heidät tuolle puolelle Eufrat-virran, koska he ovat tehneet itsellensä asera-karsikkoja ja siten vihoittaneet Herran. Ja hän antaa alttiiksi Israelin niiden syntien tähden, jotka Jerobeam on tehnyt ja joilla hän on saattanut Israelin tekemään syntiä.”
Juutalaiset pitivät tarkkaa huolta sukuluetteloistaan, eivätkä vähiten ne, jotka olivat kuninkaallista sukua. Vanhan Testamentin selitysopin professori Arthur Hjelt kirjassaan ”Israelin kansan historia” (WSOY 1913) mainitsee mm., että Rehabeam aloitti sodan Jerobeamia vastaan jota kesti niin kauan kuin hän eli (1 Kun. 14,30). Jerobeamin oli pakko vetäytyä Jordanin itäpuolelle, jossa hän varusti itselleen asuntopaikaksi Penuelin (1 Kun. 12, 25). Ja farao Siisak (on arveltu hänen olleen Sosenk eli Shosenq I mutta hän ei vallannut Jerusalemia tai Ramses II joka oli vallannut Jerusalemin ja sopisi paremmin Siisakiksi) tuli Jerobeamin avuksi. Farao Sosenk (Shosenq I) on ikuistanut sotaretkensä kuuluisassa kivipiirroksessa, joka on Karnakin temppelin seinässä. Siinä mainitaan hänen valoittaminaan enemmän kuin puolitoista sataa kaupunkia, niistä lukuisia Keski-Palestiinasta. Jisreeliin lakeudelle saakka farao näkyy ulottaneen retkensä palauttaakseen Jerobeamille Rehabeamin valloittaman alueen.
Samaria
Samaria (vartiopaikka), Omrin perustama ja Israelin pääkaupunki (Raamatussa ensimmäisessä Kuningasten kirjassa luvussa 16 ja jakeessa 24 tämä mainitaan), sijaitsi erinomaisen kauniilla paikalla, 100 m laakson yläpuolelle kohoavalla hedelmällisellä kukkulalla. Israelin kuningas Omri hallitsi 887-875 ja hän oli ensimmäinen Israelin kuningas, joka mainitaan assyrialaisten kivikirjoituksessa. Samaria oli pohjoisvaltakunnassa myös epäjumalanpalveluksen keskus. Suurista assyrialaisista hallitsijoista Tiglat-Pileser III (Puula) (745-724 eKr.) teki useita sotaretkiä Syyriaan ja Palestiinaan. Hän omaksui järjestelmän, jossa voitetut valtakunnat liitettiin Assyriaan maaherrojen hallitsemina provinsseina, kun ensin oli viety suuret määrät paikallista väestöä pakkosiirtolaisuuteen.
Ester Toivonen-Siirlan kirjassa ”Israelissa tapahtuu” Kuva ja Sana 1970 mainitaan: ”Sen lisäksi, että samarialaisia on surmattu kymmenintuhansin, heitä on myyty myös orjiksi. Esimerkiksi Intiaan ja Persiaan myytiin v. 521 eKr. käydyn sodan jälkeen kaksikymmentätuhatta miestä, naista ja lasta Samariasta.”
Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan: ”Kahdessa suuressa kaivauskampanjassa on käyty Samarian rauniokummun kimppuun. Vuodesta 1908 vuoteen 1910 olivat puuhassa amerikkalaiset George A. Reisner, Clarence S. Fisher ja D. G. Lyon Harvardin yliopistosta, vuodesta 1931 vuoteen 1935 amerikkalais-brittiläinen miehistö englantilainen arkeologin J. W. Crowfootin johdolla. Israelin pääkaupungin perustukset lepäävät koskemattomassa maaperässä. Omri oli hankkinut todellisen uudismaan… Omrin jälkeen täällä piti hovia hänen poikansa Ahab, uusi kuningas. Hän rakensi edelleen isänsä suunnitelmien mukaisesti. Rakennelmat on tehty huomattavan taidokkaasti; vain mahtavat ja huolellisesti hakatut kalkkikivimöhkäleet ovat kelvanneet. Rauniomaata pois korjattaessa herätti kaivajien huomiota sangen pian lukematon joukko murentunutta norsunluuta olevia sirpaleita. Norsunluulöydöt eivät Palestiinassa merkitse sinänsä mitään epätavallista. Miltei jokaisella kaivauspaikalla tavataan kallisarvoista norsunluuta, mutta aina vain yksittäisinä kappaleina. Mutta Samariassa maaperä oli kerrassaan sitä täynnä. Kaikkialta, joka neliömetriltä löydettiin kellastuneita, ruskehtavia palasia ja pikku laattoja, niiden ohella fragmentteja, joista yhä oli havaittavissa ihastuttava tekotapa, siroja reliefejä, foinikialaisten mestarien veistämiä. Näille löydöille oli vain yksi selitys: tämä palatsi oli kuningas Ahabin kuuluisa ’norsunluinen palatsi’! (1 Kun. 22:39)… Efesoksen Menanderilta, foinikialaiselta historiankirjoittajalta, on saatu todisteet kuivuuskauden ja Ahabin siidonilaisen apen Etbaalin historiallisuudesta. Raamatullinen Etbaalin foinikialainen nimitys oli Ittobaal, ja tämänniminen kuningas hallitsi Ahabin aikoihin Tyroksen rannikkokaupungissa. Menander kertoo katastrofaalisesta kuivuudesta, joka kuuluu kuningas Ittobaalin aikana saaneen valtaansa koko palestiinan ja Syyrian ja kestäneen koko vuoden…”
Ensimmäisessä Aikakirjassa luvussa 5:25-26 ”Mutta he tulivat uskottomiksi isiensä Jumalaa kohtaan ja juoksivat haureudessa maan kansojen jumalain jäljessä, niiden kansojen, jotka Jumala oli hävittänyt heidän edestänsä. Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat.”
Tiglatpileser III:nen nuolenpääteksti: ”Hänen kansansa ylhäiset seivästin elävältä ja esitin tämän näytelmän hänen maalleen. Hänen lukemattomat puutarhansa ja hedelmäviljelyksensä löin maahan. Damaskolaisen Resonin (Resinin) kotikaupunkia piiritin ja valloitin sen. Kahdeksansataa ihmistä sekä heidän omaisuutensa vein pois. Damaskoksen alueen kuusitoista kaupunkia hävitin kuin vedenpaisumus kummun.” (Sotaretki länteen 734-733 eKr.) ”Beet-Omri (Israel), jonka kaupungit olin lukenut kaikki maani alueeksi aikaisemmilla sotaretkilläni ja jättänyt jäljelle vain Samarian kaupungin – – – Laajan Naftalin voitin Assyrian maan alueeksi. Virkamieheni asetin niiden käskynhaltijoiksi. Beet-Omrin maan, koko sen kansan ja tämän omaisuuden vein pois Assyriaan.” (Sotaretki länteen ja sotaretki Gasaa ja Damaskosta vastaan 734-733 eKr.) ”Pekahin, kuninkaansa, he kukistivat, ja Hosean asetin kuninkaaksi heidän ylitseen.” (Sotaretki Gasaa ja Damaskosta vataan).
Hoosea teki kapinan vuonna 724 eKr. Vuonna 724 eKr. alkoi Salmaneser V (724-722 eKr.) piirittää Samariaa, ja hänen kuolemansa jälkeen Sargon II valloitti sen 722 eKr. ja lähetti pakkosiirtolaisuuteen 27 900 kaupungin asukasta ja rakensi sen uudelleen assyrilaisen provinssin hallituskaupungiksi. Pakkosiirtolaisuuteen viedyt israelilaiset siroteltiin hajalleen Assyrian maakuntiin, ja he menettivät kokonaan kosketuksen omaan kansaansa. Assyrialaisten kohokuvissa näkyy pakkosiirtolaisten vaellusta, eli säkeillä kuormitetut naiset ja raskaita taakkoja kantavat tytöt laahustavat väsyneinä jalan miesten ajaessa härkien vetämiä ja viljalla kuormattuja rattaita, joissa pienet lapset saivat istua. Sargon II annaaleissa mainitaan seuraavaa: ”Hallitukseni alussa ja ensimmäisenä hallitusvuotenani valloitin Samarian — voitto, 27290 henkeä, jotka siellä asuivat, kuljetin pois; 50 vaunua minä valitsin sieltä kuninkaallista sotajoukkoani varten —, minä panin jälleen kuntoon ja tein sen entistään paremmaksi. Minä sijoitin sinne väkeä maista, jotka olin valloittanut. Asetin käskynhaltijani hallitsemaan heitä. Määräsin heille verot ja maksut, niinkuin assyyrialaisille.”
Toisessa Kuningasten kirjassa luvussa 17:5-41 ”Ja Assurin kuningas hyökkäsi koko maan kimppuun ja meni Samariaan ja piiritti sitä kolme vuotta.”
Sen jälkeen kun assyrialaiset olivat valloittaneet Galilean v. 734 eKr. ja 12 vuotta myöhemmin jäännöskin oli joutunut heidän käsiinsä, alettiin Efraimin ja Manassen vanhoja Jordanin länsipuolella olevia alueita nimittää Samariaksi. Tämä alue oli tunnettu Jeesuksen aikana keskimmäisenä Palestinan kolmesta maakunnasta. Samaria oli ensin assyrialaisten, sitten lyhyen aikaa Juudalla ja sen jälkeen Baabelille, edelleen persialaisille, kreikkalaisille, Egyptin Ptolemaiokselle ja Syyrian seleuukideille. Kun makkabiakaiset olivat vapauttaneet Juudan, he alistivat myös Samarian valtansa alle. Kun Pompeius v. 63 eKr. valloitti Palestinan, Samaria joutui Syyriassa toimineen Rooman maaherran alaisuuteen.
Ylhäisin luokka ja vaikutusvaltaisin kansan osa vietiin maanpakoon ja heidän tilalleen tuotiin muukalaisia Babyloniasta. Ja vaikka näitä myöhemmin tuotiin vielä lisää, näyttävät israelilaiset kuitenkin olleen enemmistönä. Kun juutalaiset torjuivat samarialaisten tarjouksen osallistua temppelin uudelleen rakentamiseen, aiheutti se katkeruutta. Vuonna 331 eKr. Aleksanteri Suuri tuhoaa Samarian ja sijoitti varuskunnan sinne, jonka vahvuus oli 600. Aleksanteri Suuri antoi luvan rakentaa temppelin Garissim-vuorelle.
Ariel Livson kirjoittaa ”Israel luvattu maa” (2016) sivulla 342, josta lainaus: ”Nehemia sai myös Persian kuninkaan vakuuttuneeksi siitä, että Juudean alue erotettaisiin Samarian poliittisesta hallinnasta. Tämä ja pappi Esran uskonnolliset uudistukset saivat samarialaiset takajaloilleen, ja lopputulos oli se, että he rakensivat kilpailevan temppelin Gerissimin vuorelle (II Makk. 6:2). Siitä lähtien he ovat väittäneet, että profeetta Elia olisi varastanut liitonarkun Gerissimin vuorelta ja vienyt sen Moorian vuorelle. Lopullinen välirikko syntyi vuonna 120 eKr., kun JohannesHyrcanus hävitti samarialaisten temppelin Gerissimin vuorella ja pakotti samarialaisia noudattamaan Jerusalemin juutalaisuutta (Josefus, sota, 1:62-6). Kun roomalainen kenraali Pompeius vuonna 64 eKr. vapautti samarialaiset Jerusalemin alaisuudesta, heillä ei sen jälkeen ollut enää mitään yhteyksiä juutalaisten kanssa.”
Herodes Suuri, joka sai kaupungin lahjaksi keisari Augustukselta, muutti sen nimen kreikkalaiseksi Sebasteksi. Nykyisessä Sebastien kylässä on paljon raunioita herodilaiselta ajalta. Herodes Suuri oli Antipaterin poika ja nimitettiin vuonna 40 eKr. Juudan kuninkaaksi. Idumealainen Antipater oli Juudean maaherra ja Caesarin nimittämä. Edomilaiset valloittivat Juudan eteläosan, sen jälkeen kun heidät oli ajettu pois Petrasta (Seela). He perustivat Juudaan Idumean, pääkaupunkina Hebron. Kaivaukset ovat paljastaneet myös vanhan israelilaisen kuninkaankaupungin jäännöksiä Omrin, Ahabin ja Jeehun aikakausilta. Kaupungista sai nimensä myös valtakunta. Puhutaan Samarian maasta, ja Samarian kaupungeista. Kun Samarian kaupunki lakkasi olemasta, Samaria tuli maakunnan nimeksi.
Ristiretkeläiset rakensivat Samariaan Johannes Kastajan muistoksi kirkon. Kirkkoisä Hieronymuksen mukaan Johannes Kastaja oli haudattu Samariaan. Samarialaisten historiatietoja on niukasti, mutta VT:n apokryfikirjojen, Josefuksen maininnat ja Talmudin ja Mishnan antamat tiedot antavat tietoa samarialaisista Raamatun lisäksi.
Samarialaiset pitelivät usein pahoin niitä juutalaisia, jotka Samarian kautta matkustivat juhlille Jerusalemiin. Sen vuoksi tulikin tavaksi välttää Samarian kautta kulkua ja kuljettiin Jordanin itäpuolitse. Juutalaisilla ei ollut mitään tekemistä samarialaisten kanssa. Juutalaisten kapinan aikana Cerealis surmautti 11 600 samarialaista. Muutamia vuosisatoja heidän lukunsa näyttää olleen melko suuri ja he olivat laajalle levinneet. Nykyään heitä on vain muutamia satoja; he asuvat Garissim-vuoren juurella sijaitsevan synagoogansa ympärillä Nabluksen kaupungissa sekä Jaffassa. Samarialaiset väittävät vielä nytkin viettävänsä pääsiäistä ikivanhaan tapaan. Kaksi päivää ennen ensimmäistä täyttäkuuta Niisan-kuussa juliaanisen ajanlaskun mukaan samarialaiset siirtyvät vuorelle, jonne aivan ”uhripaikan” viereen pystytetään teltat
Leeviläiset
Jaakobin poikien jälkeläiset asettuivat Pyhään maahan heimoalueittain, leeviläiset saivat Israelissa pappeuden ilman erityistä asuinaluetta. Leevin heimon jälkeläisiä, eräänlaisia temppelin vahtimestareita ja suntioita, temppelin hallinnon sihteereitä ja ovenvartijoita, asemaltaan pappien alapuolella.
5 Mooses 10:8-9 kerrotaan, kun Israel oli menossa Egyptistä luvattuun Kanaanin maahan näin: ”Siihen aikaan Herra erotti Leevin sukukunnan kantamaan Herran liitonarkkia, seisomaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimeensä, niin kuin tähän päivään saakka on tapahtunut. Sen tähden Leevi ei saanut osuutta eikä perintöosaa veljiensä rinnalla, sillä Herra on hänen perintöosansa, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on hänelle puhunut.”
1 Aikakirja 16:1-40 Ja hän (Daavid) asetti Herran arkin eteen leeviläisiä palvelemaan ja kunnioittamaan, kiittämään ja ylistämään Herraa, Israelin Jumalaa: Aasafin johtajaksi, toiseksi Sakarjan, sitten Jegielin, Semiramotin, Jehielin, Mattitjan, Eliabin, Benajan, Oobed-Edomin ja Jegielin soittamaan harpuilla ja kanteleilla, Aasafin helistäessä kymbaaleja ja pappien, Benajan ja Jahasielin, soittaessa yhtämittaa torvia Jumalan liitonarkin edessä. jne.
Apostolien teoissa luvussa 4:36 ”Niinpä Joosef, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi – se on käännettynä: kehoittaja – leeviläinen, syntyisin Kyprosta.”
Talmud
(Talmud on hepreaa ja tarkoittaa oppimista), kaksi isokokoista kokoelmaa eri juutalaisten rabbiinien opetuksia ajanlaskumme kuudelta alkuvuosisadalta. Toinen niistä on syntynyt Palestinassa (Palestiinan Talmud) ja toinen Baabelissa (Baabelin Talmud). Jälkimmäisestä, joka on kooltaan edellistä laajempi, on vähitellen tullut juutalaisuuden tärkein ohjekirja. Molemmissa on kaksi pääosaa: Mishna (hepreaa ja tarkoittaa toistamista), kokoelma sääntöjä kaikkia elämän tilanteita varten esitettynä systemaattisessa järjestyksessä, sääntöjä, joita ovat laatineet farisealaiset kirjanoppineet. Tällainen Mishna oli olemassa jo Jeesuksen aikana, UT:ssa sitä mainitaan nimellä ”vanhinten perinnäissääntö”, ”isien perinnäissäännöt”. Kummassakin Talmudissa esiintyvän Mishnan on lopulliseen muotoonsa saattanut Jehuda ha-Nasi, n. 200 jKr. Koska farisealaiset kirjanoppineet pyrkivät saattamaan kaikki elämän tilanteet, Jumalan tahdon hallittaviksi, sisältää Mishna sekä uskonnollisia määräyksiä että siviili ja rikosoikeuden alaan kuuluvien tapausten käsittelyä. Lisäksi siihen kuuluu temppelin ja temppelijuhlamenojen kuvausta ynnä kokoelma eetillisiä mietelauseita. Mishna jakautuu 6 pääosaan, jotka taas sisältävät yhteensä 63 ”traktaattia”.
Talmudin toinen osa Gemara (on hepreaa ja tarkoittaa täydennystä) on edellistä paljon laajempi ja sisältää eri rabbiinien keskusteluja ja lausuntoja Mishnan säädöksistä, niiden tulkintaa. Mishnaa ynnä näitä Gemaran selityksiä nimitetään yhteisesti halaka eli elämänohjeita. Mutta Gemara sisältää myös joukon muita kirjanoppineitten lausuntoja, varsin erilaisia laadultaan: rabbiinista dogmatiikkaa, kosmologiaa sekä lääketieteellisiä havaintoja ja neuvoja. Lisäksi teoksessa on lukemattomia kertomuksia, vertauksia ja muuta esitystä valaisevaa. Tämän kaiken yhteisenä nimenä on haggada. Mishna ja Gemara on siten yhdistetty, että aluksi esitetään pala Mishnasta (5-20 riviä) ja sitten seuraa monta foliosivua Gemaraa. Sitten esitetään uusi kappale Mishnaa ja uusi osa Gemaraa.
Gemarakin jakautuu samanlaisiin osiin ja traktaatteihin kuin Mishna. Baabelin Talmud käsittää 6000 isokokoista sivua enemmän kuin 2000 rabbiinin lausuntoja. Midrashit ovat Talmudin kaltaisia sisällöltään ja eroavat niistä oikeastaan vain aineistonsa järjestyksessä, sillä näissä rabbiinien lausunnot liittyvät Raamatun teksteihin, etenkin Mooseksen kirjoihin, yhtäjaksoisina selityksinä. Tosiasiallisesti Midrash sisältää Talmudin jokaisen kappaleen. Vanhimmat Midrashit ovat Mekhilta (selittää osan 2. Moos.), Sifra (selittää 3. Moos.) ja Sifre (selittää 4 ja 5. Mooseksen kirjoja). Traktaatti Berakhot sisältää rukousta koskevia määräyksiä, mm. määrättyjä ylistyskaavoja.
Juutalaisten pakkosiirtolaisuuden jälkeen syntyi erityinen opettajakunta kirjanoppineet opettamaan kirjoitettua lakia, sillä silloin Raamattu (Vanha testamentti) ei ollut kaikkien saatavissa. Kansalla ei ollut kirjoja, ei lukutaitoa eikä heprean kielen tuntemusta, koska tämä kieli ei enää ollut kansan kielenä. Tämän takia muodostui oppineiden miesten piiri, joka otti kirjoitusten tutkimisen elämäntehtäväkseen ja johon kuuluvia pidettiin niiden etevinä selittäjinä. Ensimmäisenä kirjanoppinut nimitystä Raamatussa käyttää Esra 7:6 ja Nehemia 7:4.
Talmudin tuntemuksesta on paljon hyötyä UT:n ymmärtämiseen. Siinähän on niitä ”vanhinten sääntöjä”, joista usein puhutaan UT:ssa. Traktaatti Berakhot esim. valaisee juutalaisuuden ja synagogapalveluksen rukouselämää. Traktaatti Shabbat sisältää sapattia koskevia määräyksiä, joiden tunteminen tietenkin on omansa helpottamaan Jeesuksen ja farisealaisten välisten sapattia koskevien taistelujen ymmärtämistä. Traktaatti Pesahim sisältää pääsiäisen viettoa koskevia säädöksiä ja se siis auttaa ymmärtämään kertomuksia Jeesuksen viimeisestä pääsiäisateriasta ja Ehtoollisen asettamisesta. Traktaatissa Sanhedrin on suurta neuvostoa koskevia säädöksiä tuota hallintoelintä, joka julisti Jeesukselle kuolemantuomion.
Opinnäytetyöt:
Simon Elo ”JUUTALAISVALTION KANSALLINEN HISTORIANKIRJOITUS Israelin itsenäisyyssodan ja Kuuden päivän sodan israelilainen historiantutkimus kansakunnan rakentamisen välineenä vuosina 1988–2018” (Pro gradu -tutkielma Poliittinen historia Turun yliopisto, kevät 2022)
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/153565/Elo_Simon_Juutalaisvaltion_kansallinen_historiankirjoitus.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kirjallisuus:
Hannu Juusola ”Israelin historia” (Gaudeamus 2005)
Ilmari Soisalon-Soininen ”Israelin kansan historia” (Gaudeamus 1987)
A. F. Puukko ”Israelin uskonnon historia” (Otava 1940)
Arthur Hjelt ”Israelin kansan historia” (WSOY 1913)
Risto Huvila ”Israelin ihme ja presidentti Truman” (Aikamedia 2018)
Pentti Juhani Mattila 