Lordi Radstock

Englantilainen Plymouth Veljiin kuuluva lordi Radstock (Granville Augustus William Waldegrave) syntyi 10.4.1833 Lontoossa, kuoli 8. 12.1913 Pariisissa, oli brittiläinen lähetyssaarnaaja. Lordi Radstock vieraili Suomessa 1879. Radstock oli pitänyt kokouksia Ruotsissa. Konstantin Boije oli pyytänyt Radstockia tulemaan Suomeen. Radstock piti Helsingin Saksalaisessa seurakunnassa kaksi ensimmäistä kokousta ranskan kielellä. Sitten Radstock saarnasi Helsingin Vanhassa kirkossa, hänen mukanansa tulleen saarnaaja Fredrik Tiseliuksen tulkitessa kokouksen ruotsiksi. Seuraavana päivänä kokoukset jatkuivat ja useita ihmisiä tuli uskoon. Tuolloin tulivat uskoon muun muassa Mia Sahlberg (1849-1931), Emma Åhman (Mäkinen) (1849-1915), Elin Weclman ja Tekla Mömmö (Renfors). Radstock vieraili myös Turussa ja Viipurissa noin kaksi viikkoa kestäneen matkansa aikana. Helsingissä Radstock oli 11 päivää. Suomen ensimmäisen diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin (1808–1902) osallistui seurueineen kokouksiin. Hän oli tutustunut Radstockiin Pariisissa, hänen luonaan Radstock piti ensimmäisen salonkikokouksen tulopäivänsä iltana 19. syyskuuta 1879 tai seuraavana päivänä lauantaina. Karamzinin kodista tuli yksi vapaakirkollisten ja muiden uskovien kokoontumispaikka.

Aapeli Saarisalo ”Aurora Karamzin ja hänen aikansa” (WSOY 1972), josta lainaus sivulta 32: ”Lordi Radstock uskoi kuitenkin, että kutsu oli Jumalalta. Hän lähti matkaan sairaana ja heikkona, ja heikkous paheni matkan jatkuessa. Mutta ylitettyään Venäjän rajan hän tunsi itsensä terveeksi. Tätä ihmeellistä paranemista hän myöhemmässä elämässään piti tärkeänä merkkinä. Hänen uskoaan koeteltiin usein myöhemminkin, eikä vain hänen, vaan myös läheisten uskoa. Keväällä 1874, kun työ Pietarissa oli päässyt hyvään vauhtiin, häntä murehdutti syvästi oman äitinsä sairaus, joka lopulta päättyi kuolemaan… Pietarissa hän kulki talosta taloon saarnaten kymmenen viisitoista tuntia päivässä evankeliumia. Monet pelkäsivät ortodoksisen kirkon vastusta, vaikka lordi Radstock saikin toimia rauhassa tässä vaiheessa. Mutta kirkolliset ennakkoluulot ovat vaikeimpia voittaa. Venäjän kirkon Pyhä Synodin prokuraattoriksi (johtajaksi) tuli näihin aikoihin Pobedonostsev, mies, joka lujasti uskoi keisarin valtaan ja halusi sitä kaikin tavoin tukea. Pobedonostsev oli vakavasti huolissaan vapaiden evankelisten liikkeiden leviämisestä maahan, ja hän katsoi näitten uhkaavan valtakunnan perustuksia. Tosin hän ei vielä ollut saanut sitä vaikutusvaltaa, joka hänellä oli seuraavalla vuosikymmenellä Aleksanteri III:n noustua valtaistuimelle, mutta silti monet pelkäsivät kirkon vainoa. Ortodoksisen kirkon papisto, joka oli tietämätöntä, taikauskoista ja usein viinan kahleissa, oli jo ajat sitten menettänyt otteensa sivistyneistöön. Näin ollen olikin ymmärrettävää, että lordi Radstockin työ sai suurinta vastakaikua juuri Pietarin hienostopiireissä, joissa iloisen pinnan alla oli paljon ahdistusta ja etsivää mieltä. Tähän perinteiden ilmapiiriin lordi Rastock toi sanoman vapaasta armosta, syntien anteeksiantamuksesta ja ilosta. Yksi ensimmäisistä ja innokkaimmista lordin kuuntelijoista oli varakas kaartineversti Paškov, suuri taiteen harrastaja, jonka palatsi oli täynnä taideaarteita. Hänen asemansa ja vaikutusvaltansa takia hänen kääntymyksensä herätti suurta huomiota. Hänen varallisuutensa soi hänelle keinot levittää evankeliumia laajalti ympäri Venäjää. Palatsinsa hän avasi evankeliumin julistuspaikaksi, ja sinne saivat sekä ylhäiset että alhaiset kokoontua sanan kuuloon… Toinen huomattava ylimys, joka tuli kääntymykseen, oli kreivi Bobrinski, maan sisäministeri… Kreivi Korff oli hoviherra ja asemansa vuoksi läheisessä kosketuksessa keisarin perheeseen. Monien venäläisten tavoin hän oli uskonnollinen, mutta uskonto ei tyydyttänyt hänen sydäntään. Radstockin puheitten vaikutuksesta hän tajusi, että hänenkin edestään oli annettu täydellinen uhri ja että ennen palvelutyötä oli anteeksianto, jonka perustana oli Jumalan sovitustyö Kristuksessa. Kreivi Korff ja hänen vaimonsa tulivat kääntymykseen ja antautuivat koko sydämestään evankeliumin palvelukseen. Ruhtinatar Liewen, ruhtinatar Golitsyn, madame Tšertkov, ruhtinatar Gargarin ja monet muut ’ylhäiset naiset’ olivat myös siinä joukossa, joka antoi koko elämänsä Kristukselle… Lordi Radstockin Pietarin-toiminnasta saamme välähdyksiä Auroran veljen, vapaaherra Emile Stjernvall-Walleenin kirjeistä, jotka hän on lähettänyt Auroralle Pietarista.” 

Ulla Riutta ”Katso mikä aamu” (Päivä Oy 1985), josta lainaus sivulta 26: ”Pietarissa ja sen ympäristössä vaikutti merkillinen herätys, joka oli alkanut ylhäisön piirissä, kirjaimellisesti ruhtinaitten palatseissa ja kreivien linnoissa… Pietarin herätys alkoi jo pääsiäisviikolla 1874, jolloin englantilainen ylimys lordi Radstock vieraili kaupungissa julistaen sanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta ’rikkaille köyhille’, kuten hän säätynsä edustajia nimitti. Yhteydet venäläisiin aatelisperheisiin olivat synnyttäneet hänessä halun julistaa evankeliumia Venäjällä. Radstockin väkevä julistus herätti heti suurta kohua ja mielenkiintoa kaupungin ylhäisöpiireissä, olihan julistaja itsekin aatelista syntyperää… Monia korkeassa asemassa olevia henkilöitä tuli uskoon, mm. kreivi Korff ja ruhtinas Lieven, jotka vastasivat keisarihovin tapahtumista päivittäin. Keskeiseen asemaan nousi eversti Paškov, joka eläkkeellä olevana oli omistautunut rikkauksiensa vaalimiseen. Hänen jo aiemmin Englannissa uskoontullut puolisonsa halusi antaa palatsin kokouspaikaksi, eikä eversti sivistyneenä miehenä ryhtynyt vastustamaan… Sivistynyt kun oli eversti liittyi seuraan sillä seurauksella, että kohtasi pian itsekkin Vapahtajansa. Paškovista kehittyi tämän hengellisen liikehdinnän johtomies niin, että evankelisia kristittyjä alettiin Venäjällä kutsua paškovilaisiksi… Radstockin Pietarin vierailua seurasi kymmenen vuoden suotuisa jakso, jona aikana työ pääsi hyvään vauhtiin. Ainakin neljäkymmentä aateliskotia avautui evankeliumille. Kirjallisuuden levitystä varten perustettu seura painoi yli 200 kirjasta, jotka miljoonkappalein levisivät eri puolille Venäjää. Tehtiin laajamittaista sosiaalista työtä… Keisari saatiinkin Paškovia ja Korffia vastaan suunnattujen toimenpiteiden taakse. Nämä joutuivat valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta: joko maastakarkotus tai julistustyön lopettaminen. Keisari sai vastauksen. Miehet ilmoittivat, etteivät voi eivätkä halua lopettaa julistusta Kristuksesta. Molemmat karkotettiin elinikäiseen maanpakoon, jossa Korff kuoli vuonna 1933… Mutta maaseudulta uskovia perheitä karkotettiin Siperian ja Kaukasuksen taa, omaisuutta takavarikoitiin ja lapsia erotettiin vanhemmistaan ’oikeaan uskoon’ kasvattamiseksi… Pietarissa venäläisen ylimystön piirissä alkanut herätys levisi paitsi eri kansankerroksiin, myös yli rajojen. Suomesta Pietariin työnhakuun tulleet nuoret olivat otollista maaperää herätykselle. Kun lordi Radstock samoihin aikoihin vieraili myös Helsingissä, yhteydet Pietarin ja Suomen vapaakirkollisten herätyksen välillä ovat mitä ilmeisimmät… Merkittävänä alkuna voidaan pitää vuotta 1880, jolloin Ruotsin Lähetysliitto lähetti lähetyssaarnaaja N. F. Höijerin työhön Venäjälle. Höijer toimi ensin Kronstadtissa ja myöhemmin Pietarissa. Julkinen vapaakristillinen toiminta oli tuolloin kiellettyä ja niinpä Höijer järjesti työn raittiusseuran nimiin. Pietarista löydettiin huoneistoksi venäläinen klubi, jossa alettiin pitää eräänlaisia ’raittiusseuroja’. Itse asiassa ne olivat hengellisiä kokouksia, jotka yllätystarkastuksen sattuessa nopeasti voitiin muuttaa raittiustyöksi. Tehokasta raittiustyötä tämä toiminta olikin, sillä monista juopoista tuli kertaheitolla raittiita kokouksissa.”

Edvard Radzinskin kirjassa ”Aleksanteri II, Venäjän suuri vapauttaja” (WSOY 2005) mainitaan: ”Tsaari oli alkanut viime aikoina selvästi huomata, että ortodoksisen kirkon vaikutusvalta oli heikentynyt. Protestanttisen saarnaajan lordi Redstockin äskeinen vierailu Pietarissa oli todiste siitä. Tuo tylsään harmaaseen takkiin pukeutunut pitkä, vanha, leveäotsainen englantilaismies, jonka kaljun päälaen ympärillä hapsotti vaaleita hiuksia ja poskilla lyhyet punertavat pulisongit, oli ollut valtava menestys ortodoksisessa pääkaupungissa. Hän oli suorastaan tartuttanut uskonsa ihmisiin. Hänen saarnojaan kuunnelleet rikkaat ihmiset olivat lahjoittaneet maatiloja ja uhranneet tuhansia ruplia hyväntekeväisyyteen. Häntä oli pyydetty jatkuvasti esiintymään kaikkein vaikutusvaltaisimpiin salonkeihin. Nelisenkymmentä maan ylhäisintä perhettä oli avannut hänelle kotinsa oven. Kulkulaitosministeri kreivi Aleksei Bobrinski, jolla oli läheiset yhteydet hallitsijaan, sekä tunnettu pohatta ruhtinas Vasili Paskov olivat kääntyneet protestanttiseen uskoon.”

Eräänä yönä koki eversti Pashkov kääntymisensä. Silloin ratkaisivat suhteensa kristillisyyteen keisarin hovimestari kreivi Modest Korff, myöhemmin everstin karkoituskaveri kreivit von der Pahlen ja Paul Nicolay (1880-1919) lanko, Shuvaloff, ruhtinattaret Gagarin ja Lieven, joista viime mainittu vielä pakolaisena Englannissa. Nicolay-suku oli kotoisin Ruotsista ja jo 1500 luvulla sukua muutti Keski-Eurooppaan. Strassburgissa 1737 syntyneestä Ludwig Heinrich Nicolaysta tuli suvun aatelisen haaran kanta-isä. Venäjällä suku sai vapaaherran paronin arvon vuonna 1788. L.H. Nicolay osti Viipurin lähellä olevan Monrepos-nimisen ratsutilan. L. H. Nicolayn vuonna 1777 syntynyt poika Paul tuli suomalaiseksi vapaaherraksi, jonka sukukartanona oli Viipurin Monrepos.

On säilynyt asiakirja, josta selviää, että jo 1876 eversti Pashkov, hovimestari Korff, ruhtinatar Gagarin ja kenraalitar Tshertkov jättivät sisäministerille sääntöehdotuksen uskonnollisten ja siveellisten kirjojen levittämistä varten. Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli tarjota kansalle tilaisuus hankkia itselleen edullisesti raamatunosia ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta. Pyhän Synodin kannattamana ministeri hyväksyikin säännöt joulukuun 4 pnä mainittuna vuonna.

Sosiaalinen toiminta oli erittäin laaja tämän kristillisyyden piirissä. Perustettiin pesulaitos, oli ompeluopisto nuorille tytöille, siitä varttuneimmille annettiin ompelusta kotona tehtäväksi, sitten keittiö, josta tehdastyöläiset ja varattomat ylioppilaat saivat halvalla ruokaa, oli lastenseimi, joissa pienokaisia hoidettiin äitien työssä ollessa ja kauppaliike, jossa myytiin varattomien naisten valmistamia käsitöitä. Kaikki nämä rahoitti eversti Pashkov etupäässä. Eri työalojen hoitajat olivat uskovia ja pitivät viikoittain rukouskokouksia. Pashkovin koti oli muuttunut kirkoksi, joissa oli osanottajia 1400 – 1500 henkeen asti. Sankeyn laulut, jotka kaikki olivat käännetty venäjäksi, kajahtivat silloin tuhansin äänin.

Eversti Pashkovia vastaan laadittiin syytekirjelmä: ”Tänä vuonna (syytekirjelmä jätettiin keisarille toukok. 1880) ovat kokoukset, joita pidetään säännöllisesti joka viikko Pashkovin luona, melkoisesti laajentuneet. Paitsi sitä, että Pashkov käy ajurien pihoilla, hän avaa kerran tai kahdesti viikossa talonsa suurenmoiset salit rukouskokouksille, joihin kokoontuu kaikenlaisia ihmisiä korkeasukuisista perheistä alkaen halvempiin asti. Hänen salinsakin alkavat jo käydä ahtaiksi. Viime sunnuntaina oli siellä koolla noin 1500 henkeä. Monet tulevat uteliaisuudesta, toiset kuulemaan Jumalan sanaa. Toiset, varsinkin korkeammista piireistä, ovat kiintyneet niihin kokouksiin uskonkiihkolla. He haluavat uusia ilmestyksiä. Pashkov on alkanut nyt seurata jonkinlaista protestanttista rukousjärjestystä. Siellä on tarjolla kirjoja, laulukirjoja, joiden laulut ovat huonosti käännetty värssyiksi. Herra Pashkov nousee puhujalavalle ja ehdottaa laulettavaksi laulun. Joku hänen perheensä jäsen johtaa säveltä harmonilla. Laulu lauletaan äänissä, ja köörin yhtyvät kaikki kokoontuneet seuraten sanoja kirjasta. Sitten seuraa Pashkovin saarna ja taas laulu. Herra Pashkov saarnaa typerästi ilman lahjoja, alati viitaten Radstockin opetuksen tunnettuihin kohtiin: Rakastakaa Kristusta, älkää välittäkö töistä. Ei työ pelasta teitä. Kristus on tullut kaikkien lunastajaksi ja enempää ei tarvita.” Kirjelmä päättyy viiteen ponsilauselmaan, joissa eräässä pykälässä esitetään, että Pashkov karkotettaisiin maasta joksikin ajaksi. Mutta keisarin suopeus aiheutti sen, ettei yliprokuraattorin kirjelmä antanut aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Vasta kun Aleksanteri II oli kuollut ja kahden vuoden kuluttua edellisestä kirjelmästä Pobedonostsev uudelleen valitti, tällä kertaa sisäministerille, nousi vastustus äärimmilleen ja Paškovin kohtalona oli joutua ensin poliisivalvontaan ja pakotettiin myöhemmin muuttamaan ulkomaille.

Kaartineversti Vasili Alexandrovits Pašhkov syntyi 1834 rikkaaseen perheeseen. Melko nuorena sai hän haltuunsa suuren omaisuuden, kuten Undorffin arvokkaat kuparikaivokset lähellä Siperian rajaa ja suuret maa-alueet Nishi-Novgorodin ja Orenburgin kuvernementissä sekä talokiinteistöt Pietarissa, joista marmoripalatsi Englannin rantakadulla Nevan varrella. Vakiintuneen tavan mukaan Vasili meni sotilasuralle aloittaen junkkarikoulun ja päätyi everstiksi ennen neljääkymmentä ikävuotta. Hän eli porvarillista elämää, von Hedenström mainitsee kirjassaan ”Venäjän historia” Pashkovista ”Hän oli Pietarin ensimmäinen valssintanssija”. Pietarin pitkinä talvisina öinä vuotivat virtoina viini ja samppanja Pashkovin kuin muidenkin ylhäissukuisten palatsien pöydillä. Mutta tyydyttikö tuo kaikki ihmissielun syvintä kaipausta? Eräs näistä tyytymättömistä oli kenraali-adjutantti Tshertkovin puoliso, eversti Pashkovin sisar. Kenraalitar Tshertkov oli kuoleman kautta kadottanut lapsensa ja se käänsi hänen katseensa taivaallisiin. Ylhäisten venäläisten tavoin matkustelivat Tshertkovit ulkomailla, ja eräällä tällaisella matkalla tapasi kenraalitar tunnetun englantilaisen herätyssaarnaajan lordi Radstockin ensin Englannissa ja sittemmin Pariisissa. Heränneen mielen vakavuudella oman ja seurapiirinsä hengellistä tarvetta ajatellen pyysi rouva Tshertkov lordi Radstockin Pietariin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Granville_Waldegrave,_3rd_Baron_Radstock

Opinnäytetöitä:

Elina Joona ” KUVAILEVA KIRJALLISUUSKATSAUS VIADIAN LÄHIÖTALOTOIMINNASTA” (Diakonia-ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja(AMK), diakoninen hoitotyö Opinnäytetyö, 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/227991/Joona_Elina.pdf.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Minna Sahlberg ” SUOMEN VAPAAKIRKON PERHETYÖ vapaaehtoisten perheohjaajien kokemana” (Opinnäytetyö, kevät 2010 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä, Pieksämäki)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/13951/sahlberg_minna.pdf?sequence=1

Kirjallisuus ja lähteet:

Uuras Saarnivaara ”He elivät Jumalan voimasta” (Ev. Lut. Herätysseura r.y. 1983)

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: