Exodus on kreikkaa ja tarkoittaa lähtöä. Mooseksen toisen kirjan nimi, koska tässä kirjassa kuvataan israelilaisten Egyptistä lähtöä. Kirjan 18 alkulukua käsittelee orjuuden aikaa. Mooseksen kasvatusta vapauttajaksi, lähtöä ja erämaanmatkaa Siinaille. Loppuosassa on tärkein Siinailla tehty liitto ja lain antaminen, lait, jotka sisältyvät ’liiton kirjaan’, 2. Moos. 20-24, ynnä ilmestysmajan rakentaminen. Jaakobin perheestä on nyt tullut Israelin kansa, Jumalan ’valittu kansa’, jolla on oma erikoinen tehtävänsä.
Nämä kertomukset ovat saaneet viime aikoina sekä Egyptissä että Siinailla suoritetuista muinaistieteellisistä tutkimuksista huomattavaa vahvistusta. Vaikkakaan Egyptistä lähdön aikaa ei vielä ole täysin saatu määritellyksi on itse kertomus niin yksityiskohtainen ja maalauksellinen, että sitä voi seurata askel askeleelta. Kansa lienee vaeltanut pitkin Wadi Tumilat-nimistä laaksoa Karvasmeren seuduille ja mennyt siitä Punaisen meren lahdelman yli. Vertauskuvallisesti tämä kirja esittää vapahduksen kulun. Mutta koska vapahdus johtaa uuteen Jumala-suhteeseen, joka ilmenee palvonnassa ja Jumalan kansan jäsenyydessä, tulee Exodus-kirjakin uhri- ja kulttisäännöksineen esikuvaksi niistä ehdoista, joihin Jumala-suhteen yleensä on mahdollista perustua. Se opettaa, ettei ilman vapahdusta voi lähestyä pyhää Jumalaa, eipä edes vapahdettukaan kansa voi säilyttää suhdetta häneen ilman uudistuvaa puhdistusta vaelluksen saastasta.
Tehtyään liiton Herra asuu vapahdetun kansansa luona kirkkautensa pilvessä. Galatalaiskirje selittää, missä suhteessa lakiliitto oli Aabrahamin liittoon. Kymmenissä käskyissä Jumala opetti kansalleen vanhurskautensa vaatimukset, jotka tuomitsivat sitä ja vakuuttivat sille sen syntisyyttä. Pappissääty ja uhrit (joissa näkyy ihania vertauskuvia Vapahtajasta) tarjosivat kansalle tietä anteeksi saamiseen, puhdistukseen, kansan jäsenyyden palauttamiseen ja palvontaan.
David Wilkerson ”Pyhä jäännös” (Kuva ja Sana 1992), josta lainaus sivulta 79: ”Jumala vihaa napinaa ja valitusta! Itse asiassa Hän antoi Israelin kärsiä kaikenlaisia vaikeuksia neljänkymmenen vuoden ajan vain siitä syystä, että kansa oli muuttunut luontaisiksi napisijoiksi. Ja heidän vaikeutensa olivat suoranaista seurausta heidän kielenkäytöstään! Herra varoittaa meitä: ’Älkää napisiko, niin kuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta’ (1 Kor. 10:10). Napina saa alkunsa ajatuksistamme – tyytymättömyyden ajatuksista: Herra on kohdellut meitä väärin, uskovat ovat ymmärtäneet meidät väärin. Yleensä tämä alkaa siitä, ettei kunnioiteta saarnavirkaa hoitavia ihmisiä, niitä, jotka Jumala on kutsunut ja jotka Pyhä Henki on voidellut. Napisijat eivät ole koskaan tyytyväisiä. Jos teet sitä, mitä sinun heidän mielestään pitäisi tehdä, heillä on heti kymmenittäin uusia vaatimuksia, jotka sinun pitäisi täyttää. Luettelo ei lopu koskaan, koska heidän henkensä on riistäytynyt hallinnasta – se ei ole enää Pyhän Hengen voiman vaikutuksen alaisena! Raamattu sanoo heille: ’He ovat napisijoita kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan’ (Juuda 16). Israelilaiset valittivat, koska heillä ei ollut vettä – niinpä Jumala antoi sitä heille kalliosta. He valittivat, kun heillä ei ollut leipiä – joten Jumala antoi heille maasta. Sitten he valittivat, koska heillä ei ollut lihaa – ja Jumala antoi heille lihaa taivaalta. Jumala antoi heille kaikki nämä asiat – ja Raamattu sanoo, että kansa suhtautui tähän vastahakoisesti! He valittivat heti, kun heidän tarpeensa oli tyydytetty! Ja tänäkin päivänä on olemassa ihmisiä, jotka, jos Jumala vastasi heidän rukouksiinsa, valittaisivat saamastaan!”
Kun israelilaisten täytyi erämaavaelluksensa loppupuolella kiertää Edomin maa ja siten mielestään kuluttaa aikaa ja voimia turhiin mutkitteluihin, he tulivat kärsimättömiksi ja rupesivat napisemaan Jumalaa ja Moosesta vastaan. Silloin Jumala lähetti myrkyllisiä käärmeitä kansan sekaan, ja monet kuolivat niiden puremasta. Kun kansa sitten tunnusti syntinsä, rukoili Mooses heidän puolestaan Herraa ja sai häneltä käskyn valmistaa vaskesta käärmeenkuva ja pystyttää se tangon huippuun. Ne käärmeitten puremat israelilaiset, jotka katsoivat tähän v:seen, jäivät eloon, 4. Moos. 21:9. Tämä vaskikäärme pidettiin säilössä ja sen nimenä oli Nehustan (vaski). Mutta kun sitä myöhemmin palvottiin epäjumalana, antoi kuningas Hiskia hävittää sen, 2. Kun. 18:4. Jeesus puhuu v:stä ristiinnaulitsemisensa vertauskuvana. Samoin kuin vaskikäärmeen tankoon ripustamisen tarkoituksena oli valmistaa kaikille kuolettavasti haavoittuneille tilaisuus pelastua luomalla siihen uskon katse, on Jumala salliessaan ripustaa Ihmisen Pojan ristille tahtonut myös valmistaa kaikille tilaisuuden nähdä Ristiinnaulittu ja saada ikuinen elämä uskosta häneen, Joh. 3:14.
Kaaleb oli Kenissiläinen Jefunnen poika, Otnielin vanhempi veli. Mooses lähetti Juudan sukukunnan päämiehiin kuuluneen Kaalebin yhdessä muiden sukukuntien yhdentoista edustajan kanssa vakoilemaan Luvattua maata. 4 Moos. 13: 26 – 14:39. ”Ja he palasivat maata vakoilemasta neljänkymmenen päivän kuluttua. He vaelsivat ja tulivat Mooseksen, Aaronin ja kaiken Israelin kansan luo Paaranin erämaahan Kaadekseen. Ja he tekivät heille ja kaikelle kansalle selkoa matkastaan ja näyttivät heille sen maan hedelmiä. Ja he kertoivat hänelle sanoen: ”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” Ja Kaaleb koitti tyynnyttää kansaa napisemasta Moosesta vastaan ja sanoi: ”Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.” Mutta ne miehet, jotka olivat käyneet hänen kanssaan siellä, sanoivat: ”Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi.” Niin he saattoivat israelilaisten keskuudessa pahaan huutoon sen maan, jota olivat olleet vakoilemassa, sanoessaan: ”Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä, ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.” Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua, ja kansa itki sen yön. Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: ”Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?” Ja he puhuivat toinen toiselleen: ”Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin.” Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen. Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ”Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.” Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa. Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.” Mutta Mooses sanoi Herralle: ”Ovathan egyptiläiset kuulleet, että sinä voimallasi olet vienyt tämän kansan heidän keskeltänsä. Ja he ovat puhuneet siitä sen maan asukkaille; hekin siis ovat kuulleet, että sinä, Herra, olet tämän kansan keskellä, sinä Herra, joka olet sille ilmestynyt silmästä silmään, ja että sinun pilvesi pysyy heidän päällänsä ja että sinä kuljet heidän edellänsä pilvenpatsaassa päivin ja tulenpatsaassa öin. Mutta jos sinä nyt surmaat tämän kansan, niinkuin yhden miehen, niin kansat, jotka saavat kuulla sitä kerrottavan sinusta, sanovat näin: ’Koska Herra ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, jonka hän oli heille valalla vannoen luvannut, tappoi hän heidät erämaahan.’ Osoittautukoon nyt sinun suuri voimasi, Herra, niinkuin olet puhunut sanoen: ’Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.’ Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka.” Ja Herra vastasi: ”Minä annan anteeksi, niinkuin sinä olet anonut. Mutta niin totta kuin minä elän, ja niin totta kuin Herran kirkkaus on täyttävä kaiken maan: ei kukaan niistä miehistä, jotka ovat nähneet minun kirkkauteni ja minun tunnustekoni, jotka minä olen tehnyt Egyptissä ja tässä erämaassa, mutta kuitenkin nyt jo kymmenen kertaa ovat minua kiusanneet eivätkä ole kuulleet minun ääntäni, ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata, jonka minä valalla vannoen lupasin heidän isillensä; ei yksikään minun pilkkaajistani ole sitä näkevä. Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen. Mutta koska amalekilaiset ja kanaanilaiset asuvat laaksoissa, niin kääntykää huomenna toisaanne päin ja painukaa erämaahan, Kaislameren tietä.” Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen: ”Kuinka kauan tämä häijy joukko napisee minua vastaan? Minä olen kuullut, kuinka israelilaiset napisevat minua vastaan. Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, aivan niinkuin te olette minulle puhuneet, niin minä teille teen. Tähän erämaahan kaatuvat teidän ruumiinne, teidän kaikkien, jotka olette katselmuksessa olleet, niin monta kuin teitä on kaksikymmenvuotisia ja sitä vanhempia, jotka olette napisseet minua vastaan. Totisesti, te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi, ei kukaan teistä, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika. Mutta teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, heidät minä vien sinne, ja he saavat tulla tuntemaan sen maan, jota te halveksitte. Mutta teidän ruumiinne kaatuvat tähän erämaahan, ja teidän lastenne täytyy harhailla paimentolaisina tässä erämaassa neljäkymmentä vuotta ja kärsiä teidän uskottomuutenne tähden, kunnes teidän ruumiinne ovat maatuneet tähän erämaahan. Niinkuin te neljäkymmentä päivää vakoilitte maata, niin saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, neljäkymmentä vuotta kärsiä pahoista teoistanne ja tulla tuntemaan, mitä se on, että minä käännyn teistä pois. Minä, Herra, olen puhunut. Totisesti, niin minä teen tälle häijylle kansalle, joka on käynyt kapinoimaan minua vastaan: he hukkuvat tähän erämaahan, tänne he kuolevat.” Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt maata vakoilemaan ja jotka palattuaan olivat saattaneet koko kansan napisemaan häntä vastaan, saattamalla sen maan pahaan huutoon, ne miehet, jotka olivat saattaneet sen maan pahaan huutoon, kuolivat äkkikuolemalla Herran edessä. Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jäivät eloon niistä miehistä, jotka olivat käyneet maata vakoilemassa. Ja Mooses puhui tämän kaikille israelilaisille. Niin kansa tuli kovin murheelliseksi.”
Kaaleb ja Joosua olivat ainoat erämaassa katselmuksessa olleet aikuiset miehet, jotka pääsivät Luvattuun maahan; muut kuolivat erämaassa, tätä perustellaan sillä, että Kaalebissa oli ”toinen henki, niin että hän on minua (Herraa) uskollisesti seurannut”. Luvatun maan valloituksen päätyttyä tuolloin 85-vuotias Kaaleb sai Hebronin perintöosakseen.
Israelin toinen Exodus mainitaan Esran kirjassa, jossa voi selvästi huomata 2 erillistä kirjaa yhdistettyinä ja niiden välillä on n. 56 v:n ero kertomusten tapahtuma-ajassa. Kuusi ensimmäistä lukua käsittävässä alkuosassa kerrotaan juutalaisten paluusta Kooreksen (Kyyroksen) hallitessa 538 eKr., Serubbaabelin johdolla, rakennustöistä ja niiden vaikeuksista, pyhäkön valmistumisesta ja kulttitoimitusten alkamisesta 516 eKr., sen jälkeen kun profeetat Haggai ja Sakarja olivat varoittaneet kansaa siitä alakuloisuudesta ja välinpitämättömyydestä, johon vaipumalla se taas oli tehnyt syntiä ja jota Herra oli rangaissut kuivuudella ja nälällä. Kolme viimeistä lukua kuvaa Esran omaa matkaa Jerusalemiin Artahsastan (Artakserkses Longimanuksen) aikana (465-423 eKr.) ja hänen toimittamiaan uudistuksia, etenkin muukalaisten vaimojen erottamista. Maanpaosta palanneita sanottiin tästä alkaen juutalaisiksi, koska enemmistö heistä kuului Juudan heimoon ja koska he asettuivat Juudeaan. Suurin osa muista heimoista jätti käyttämättä palaamisvapautensa, ja heistä muodostuivat ’hajalla asuvat’. Maanpaon jälkeiset kirjat käsittelevät ainoastaan Herralle uskollisen ’pienen jäännöksen’ vaiheita.
Nehemia, joka on hepreaa ja tarkoittaa Herra lohduttaa, Hakaljan poika, Nehemian kirja, israelilainen, joka kohta pakkosiirtolaisuuden päätyttyä tuli Persian kuninkaan Artahsastan (Artakserkses I Longimanuksen) palvelukseen juomanlaskijana. Saatuaan veljeltään Hananilta ja muutamilta muilta miehiltä tiedon hätätilasta, joka vallitsi Jerusalemissa, Nehemia hankki matkustusluvan Jerusalemiin jälleenrakentaakseen kaupungin ja saadakseen sikäläiset olosuhteet järjestetyksi. Hän sai kuninkaalta tarvittavat valtuudet ja saattojoukon ja ryhtyi 444 eKr. hoitamaan Juudean maaherran virkaa. Suurista vaikeuksista huolimatta hänen onnistui jumalanpelkonsa ja lannistumattoman tahdonvoimansa ansiosta rakentaa uudelleen Jerusalemin muurit sekä Esran avulla järjestää uskonnolliset ja yhteiskunnalliset olot. Kun 12 vuotta kestänyt loma-aika, jonka Nehemia oli saanut korkeasta virastaan hovissa, oli päättynyt, palasi hän takaisin Persiaan. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin sai uudelleen luvan lähteä Jerusalemiin, missä hänen poissaollessaan oli ilmaantunut monenlaisia epäkohtia ja muutenkin oli vielä paljon uudistuksia toteuttamatta. Nehemian elämän loppuvaiheista ja kuolemasta ei ole säilynyt minkäänlaisia tietoja. ”Samoin kuin Esra oli hurskaan papin esikuva, oli Nehemia hurskaan, viisaan, rohkean ja voimakkaan isänmaanystävän ja valtiomiehen perikuva”. Jumalanpelko, epäitsekkyys, lähimmäisenrakkaus, isänmaanrakkaus, viisaus, rohkeus, helläsydämisyys ja pyhä intomielisyys Herran asian puolesta samoin kuin muutkin hyveet, jotka ovat tunnusmerkillisiä suuren miehen persoonallisuudelle, olivat ominaisia N:lle. Hän oli valtiomies, joka tiesi, että hän itse oli Herran palveluksessa ja oli saanut virkansa taivaallisen kuninkaan kädestä”.
Kolmannesta Israelin Exoduksesta on tehty vuonna 1960 elokuva, joka perustuu Leon Urisin samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi Otto Preminger, ja sen pääosissa olivat Paul Newman ja Eva Marie Saint. Yli kolmituntinen Exodus on kuuluisa etenkin musiikistaan, josta se palkittiin Oscarilla.
Elokuvan tapahtumat liittyvät toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, 1940-luvun loppuun. Kitty Fremont (Eva Marie Saint) on amerikkalainen sairaanhoitaja, joka päätyy Kyprokselle töihin eristysleirille, jossa on kiinniotettuna Palestiinaan pyrkiviä juutalaisia pakolaisia. Kitty tutustuu siellä Karen-nimiseen tanskanjuutalaiseen tyttöön, jonka hän päättää adoptoida. Palestiinassa syntynyt juutalainen Hagana-järjestön upseeri Ari Ben Canaan (Paul Newman), saapuu Palestiinasta Kyprokselle pyrkimyksenään vapauttaa leirin juutalaiset ja tuoda heidät Palestiinaan. Esiintymällä brittiupseerina – käyttäen sotavuosina laillisesti ansaittua brittiläistä sotilasarvoa ja kunniamerkkejä – Canaan onnistuu huijaamaan brittisotilaita ja saa leirin juutalaiset laivaansa, mukaan lukien Karen-tytön. Brittiviranomaiset onnistuvat kuitenkin pysäyttämään laivan etenemisen, ja laivan juutalaiset päättävät ruveta nälkälakkoon Famagustan satamassa. Britit uhkaavat vallata aluksen ja estää nälkälakon pakkotoimin, mihin pakolaiset vastaavat, että laiva räjäytetään sillä hetkellä, jona ensimmäinen aseistettu sotilas koskee reelinkiin. Tästä tuleekin ratkaisematon tilanne. Dramaattisessa kohtauksessa brittien lähettämä muona heitetään laivalta mereen samalla, kun laivan mastoon nousee sinivalkoinen sionistilippu ja taustalla soi Hatikva-sävelmä. Samalla aluksen nimi maalataan peittoon ja tilalle kirjoitetaan suurin valkoisin kirjaimin uusi nimi EXODUS.
Kitty rupeaa laivan johtajan Ari Ben Canaanin ja brittiviranomaisten välikädeksi, joka vie viestejä osapuolilta toisille. Laivan juutalaislääkärin kuollessa Kitty päättää jäädä laivaan hoitamaan ihmisiä. Lopulta tilanne on pakko ratkaista tavalla tai toisella. Kun Canaan olisi jo luovuttanut lasten tähden, näiden vanhemmat päättävätkin samasta syystä toisin: heidän lapsensa joko kuolisivat laivassa nälkään – tai pääsisivät Palestiinaan. Tämä kauhistuttava mahdollisuus silmiensä edessä brittiviranomaiset sallivat laivan lähteä Palestiinaan. Ben Canaan ja muutkin Haganan miehet katoavat jäljettömiin ennen satamaviranomaisten tuloa. Palestiinassa juutalaiset aloittavat taistelun itsenäisen Israelin valtion puolesta brittiviranomaisia ja arabinaapureitaan vastaan.
KIrjallisuutta
Edvin Wirén ”Kun hän avasi kirjan” (2. p. 1964).
Leon Uris ”Exodus” (Bantam Books 1986)
Lähteet:
Aapeli Saarisalo ”Raamatun sanakirja)*
Digi IRT (Raamatun Iso Tietokirja
Wikipedia
Pentti Juhani Mattila 