Anteeksiantaminen

Käsittääkseni kristillisen uskon keskeisempiä asioita on anteeksiantaminen, sillä Jumalan on meille anteeksiantanut syntimme, jos otamme anteeksiantamuksen vastaan, mutta Jumala edellyttää myös meiltä anteeksiantamusta lähimmäisille, jotka ovat rikkoneen meitä vastaan. Nykyään ihmiset pahoittavat mielensä helposti ja loukkaantuvat syvästi loukkaajiinsa, minkä seurauksena ihmissuhteet katkeavat ja syntyy vihaa ja katkeruutta. Tämän seurauksena yleensä voi olla yksinäisyyttä ja lopulta pahoinvoinnin kierre on valmis, joilloin päihteet saattavat tulla mukaan. Anteeksiantamisella on parantava vaikutus ihmissuhteisiin.

Niinkuin mainitsin, niin anteeksiantaminen on kristillisen uskon keskeisimpiä asioita, vaikka se on vaikeasti ymmärrettävissä, kun saatamme sekoittaa Jumalan ja maallisen lain toisiinsa. Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen opettamassa rukouksessa on seitsemän osarukousta. Yhdestä näistä sanotaan: Anna meille syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi. Meidän tulisi antaa sydämestämme anteeksi. Jeesus puhui vertauksen palvelijasta, jolla oli suunnattoman suuri velka. Hän anoi Herraltaan anteeksiantoa ja sai koko velan anteeksi. Tämä palvelija ei kuitenkaan antanut anteeksi kanssapalvelijalleen. Tämän vuoksi hänen Herransa peruutti hänen saamansa anteeksiannon ja sai kärsittäväkseen anteeksiantamattomuudesta johtuvan tuomion. Raamatussa todetaan varsinkin englanninkielisessä NKJV-käännöksessä Matteus 18:34-35, että anteeksiantamaton henkilö annetaan kiduttajien käsiin ja suomalaisessa puhutaan (Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.)

Anteeksiantaminen ei tarkoita vääryyden sallimista ja hyväksymistä. Rikoksen uhrin tulee oikeudessa todistaa tekijää vastaan samalla kun hän antaa tälle anteeksi. Tämä ei ole mitenkään helppoa. Jumalan anteeksiantamisen vaatimus johtuu siitä ettei sydämmessämme olisi vihaa ketään kohtaan, sillä joka vihaa (on katkera) ei tunne Jumalaa. Maallinen oikeus pyrkii olemaan oikeudenmukainen uhria kohtaan ja pyrkii rankaisemaan syyllistä. Jumalan lain ja maallisen lain välillä on ero, sillä Jumala haluaa pelastaa meidät armosta anteeksianatamisen ja sen vastaanottamisen kautta taivaaseen ja maallinen laki jakaa oikeutta rikosasioissa, jotta voisimme elää rauhassa pelkäämättä tulla rikoksen uhriksi ilman seuraamuksia, eli antakaa Jumalalle mikä Jumalan on ja keisarille mikä keisarin on. Pekka Simojoki laulaa Kahden maan kansalaisista mm. näin: ”Jalat pidän mullassa maailman, Katseellani taivasta tavoitan, Tiedän minne matkaani tehdä saan, Olen kansalainen kahden maan.” Monesti tuntuu ettei voi, eikä ole voimia antaa anteeksi, niin silloin voi rukoilla ja anoa Taivaalliselta Isältä armon voimaa tehdä päätös antaa anteeksi, vaikka mitään tunnetta siihen ei olisi.

Markuksen evankeliumissa 11:22-26: ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.” Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Jeesus kehotti meitä ettemme tuomitsisi, sillä samalla mitalla meidätkin tuomitaan.  Raamatussa löytyy esimerkki, kuinka voi itse itsensä tuomita. Daavid teki aviorikoksen, minkä seurauksena Jumala lähetti profeetta Naatanin kertomaan kertomusta miehestä, joka oli ottanut köyhän ainoan karitsan. Kuultuaan kertomuksen kuningas Daavid tuomitsi tämän väärin tehneen. Profeetta Naatan sanoi, että Daavid itse on tämä mies. Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies, mutta neljä hänen jälkeläisistään kuoli väkivaltaisesti tämän synnin takia. Toinen esimerkki Daavidista oikeuden omiin käsiin ottamisesta löytyy, kun Daavid oli vartioitunut vuoristossa myös Naabalin lampaita, mutta odotti saavansa Naabalilta jotakin palkitsemista tekemästään hyvästä. Mutta houkka Naabal lähetti Daavidin miehet tyhjin toimin takaisin. Tämä oli Daavidille suuri loukkaus ja hän lähti rankaisemaan Naabalia. Naabalin ymmärtäväinen vaimo Abigail, joka on esikuva Jeesuksesta, totesi että hän on syyllinen ja hyvitti Daavidia tuomillaan lahjoilla. Daavid ylisti Naabalin vaimon ymmärtäväisyyttä, ettei hän tullut vuodattaneeksi turhaan verta tuomitsemalla itse Naabalin. Jumala tuomitsi Naabalin aikanaan. Kaikilla meillä uskovinakin on potentiaalia mitä hirmuisimpiin rikoksiin, jos olemme ylpeitä ja tuomitsevia. Myöhemmin Daavidista oli tullut armahtavainen, sillä Siimei kiroili häntä ja Serujan poika pyysi, että saisiko hän lyödä tältä kiroilijalta pään pois, mutta Daavid kielisi tekemästä.

Martti Luther julkaisi Vähä Katekismuksen (saksaksi Enchiridion. Der kleine Catechismus) vuonna 1529 kristinopin opettamisen apuvälineeksi:

 ”Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

Mitä se merkitsee? Vastaus:
Pyydämme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä ottaisi huomioon syntejämme eikä niiden vuoksi torjuisi pyyntöjämme. Sillä me emme ensinkään ansaitse sitä, että saisimme mitä pyydämme, vaan Jumala tahtoo antaa meille kaiken armosta. Me teemme näet joka päivä paljon syntiä emmekä ole ansainneet mitään muuta kuin rangaistuksen. Samoin haluamme mekin todella sydämemme pohjasta armahtaa niitä, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, sekä mielellämme tehdä heille hyvää.” Katso mitä Iso Katekismus sanoo: https://www.tunnustuskirjat.fi/ik/1pyynto.html#viides

John Beveren erinomaisessa kirjassa ”Saatanan syötti” (KKJMK 2010) kerrotaan myös tästä asiasta, että ”Kidutuksen aiheuttajat ovat demonihenkiä. Jumala antaa ’kiduttajille’ luvan aiheuttaa ruumiillista ja henkistä tuskaa mielensä mukaan, vaikka olisimme uskovia.” Tunnen muutaman iäkkään ihmisen, joista toisen ikä on jo yli 90 vuotta ja hän on ollut vuodepotilaana sairaalassa n. 10 vuotta, jotka ovat anteeksiantamattomia ja katkeria nuoruudessa koetuissa vääryyksistä tai pettymyksistä puolisonsa ja sukulaistensa taholta. Tämä iäkäs ihminen, kun häntä on käynyt katsomassa sairaalassa, puhuu vain niistä nuoruudessa kokemistaan vääryyksistä, eikä pääse anteeksiantamattoman mielenlaadun takia irti niistä. Nykyään hänen puheestaan ei saa mitään selvää.  Sivulta 146 John Beveren kirjasta lainaus: ”Mies oli vastustellut Jumalan kutsua elämässään useiden vuosien ajan, koska hänen liiketoimensa menestyivät hyvin… Hän kuoli leikkauspöydälle ja huomasi jääneensä taivaan porttien ulkopuolelle. Jeesus seisoi siellä ja otti hänet käsittelyyn hänen tottelemattomuutensa vuoksi. Mies pyysi Herraa, että jos hän antaisi hänelle vielä jatkoaikaa, hän palvelisi tätä. Herra suostui siihen. Ennen kuin Herra antoi hänen palata takaisin ruumiiseensa, hän näytti hänelle näyn helvetistä. Hän näki vaimonsa äidin palavan helvetin liekissä. Hän oli hämmästynyt. Nainen oli lausunut ’syntisen rukouksen’, tunnustanut olevansa kristitty ja osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin. ’Miksi hän on täällä?’ hän kysyi Herralta. Herra vastasi hänelle, että nainen oli kieltäytynyt antamasta anteeksi eräälle sukulaiselleen ja siksi hänelle ei voitu antaa anteeksi hänen syntejään… Pietari puhui ihmisistä, jotka olivat päässeet syntiä (maailman saastutuksia) pakoon Jeesuksessa Kristuksessa olevan pelastuksen kautta. Kuitenkin he kietoutuivat uudelleen syntiin (joka voi olla anteeksiantamattomuus) ja tulevat sen voittamiksi. Synnin voittamaksi tuleminen tarkoittaa sitä, että he eivät palanneet Herran luo ja tehneet parannusta tahallisesta synnistään. Pietari sanoi, että vanhurskaudesta pois kääntyminen oli pahempaa kuin se, etteivät he olisi edes tulleet sitä tuntemaan. Toisin sanoen Jumala tarkoittaa, että olisi parempi olla koskaan pelastumatta, kuin vastaanottaa iankaikkisen elämän lahja ja kääntyä sitten siitä pysyvästi pois. Myös Juuda kuvasi seurakunnassa olevia ihmisiä, jotka olivat ’kahdesti kuolleita’ (Juuda 12-13). Kahdesti kuollut tarkoittaa sitä, että sinä olit kerran kuollut ilman Kristusta, sitten sinut tehtiin eläväksi, kun otit hänet vastaan, sitten kuolit uudelleen lähtiessäsi lopullisesti pois hänen teiltään. Näemme, että monet tulevat Jeesuksen luokse puolustaen itseään sanomalla: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’ (Matt. 7:22-23). He tunsivat hänet. He kutsuivat häntä Herraksi ja tekivät tunnustekoja hänen nimessään. Mutta hän ei tuntenut heitä. Kenet Jeesus tuntee? Apostoli Paavali kirjoittaa: ’Mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee’ (1. Kor. 8:3). Jumala siis tuntee ne, jotka rakastavat häntä. Saatat sanoa: ’Minä rakastan Jumalaa. En vain rakasta tätä veljeä, joka on loukannut minua.’ Silloin olet joutunut petetyksi etkä rakasta Jumalaa, sillä on kirjoitettu: ’Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa,’ mutta vihaa veljeänsä… jonka on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt’ (1. Joh. 4:20). Petos on kauhea asia, sillä petetty uskoo koko sydämestään olevansa oikeassa… Francis Frankipane on määritellyt katkeruuden erinomaisella tavalla: ’Katkeruus on täyttymätön kosto.’ Se syntyy silloin, kun kostoa ei ole voitu täyttää siinä mitassa kuin me haluaisimme. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu suoraan tästä aiheesta. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’etti mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi. (Hebrealaiskirje 12:14-15)… Raamattu sanoo, että ihminen, joka ei pyri rauhaan päästämällä irti otteensa loukkauksista, lopulta saastuu. Se mikä on kallisarvoista, turmeltuu lopulta anteeksiantamattomuuden syntiin.”

R. T. Kendall”Täydellinen anteeksiantamus – Vapauttava haaste – ovi ehjään elämään” (Päivä 2002), josta lainaus sivulta 19: ”Kuitenkin kun huomasin taas miettiväni ’sitä, mitä he tekivät’, sisälläni alkoi kiehua. Sanoin itsekseni: ’Nuo ihmiset pääsevät pinteestä. Se ei ole oikein. He eivät jää kiinni. He eivät paljastu. Kukaan ei saa tietää. Se ei ole reilua.’ Ja ihana rauha kaikkosi jälleen. Siksi huomasin kiinnostavan kehän: kun tunsin täydellisen anteeksiantamuksen hengen niitä kohtaan, jotka olivat tehneet minulle vääryyttä, rauha palasi, ja kun mietin tyytymättömänä sitä mahdollisuutta, etteivät he paljastui, rauha katosi. Jouduin tekemään tärkeän päätöksen: valitsinko rauhan vai katkeruuden? En voinut valita molempia. Aloin ymmärtää, että juuri minä hävisin eniten – minä kärsin eniten – siinä, etten antanut anteeksi. Katkeruuteni tuhosi vain minua itseäni. Kun olemme katkeria, uskottelemme itsellemme, että ne, jotka meitä loukkasivat, joutuvat todennäköisemmin rangaistavaksi, jos me tavoittelemme kostoa. Emme uskalla luopua koston ajatuksista. Jos emme suunnittele oikeuden toteuttamista, miten oikeus toteutuisi? Uskottelemme itsellemme, että meidän tulee puuttua asioihin. Tämä on valhe – Paholaisen valhe. ’Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ’Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan’ – näin sanoo Herra.’ (Room. 12:19). Vahingoitamme vain itseämme, kun mietimme mitä meille tapahtui ja kuvittelemme, millaista on, kun ’ne’ saavat rangaistuksensa. Eniten tuotamme surua Jumalan Pyhälle Hengelle. Tämän takia menetämme sisäisen rauhan. Olen tullut siihen tulokseen, että eniten tuotamme surua Hengelle katkeruudella. Sanon näin pääasiassa siksi, että sen apostoli Paavali mainitsee ensimmäisenä heti varoitettuaan Hengen murehduttamisesta: ’Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.’ (Ef. 4:30-32)… Kerran esimerkiksi näin jumalanpalveluksessa ihmisen, joka oli vakavasti vahingoittanut lastamme. Se tapahtui juuri ennen omaa saarnavuoroani. Minusta tuntui samalta kuin Corrie ten Boomista on täytynyt tuntua. Herra tuntui välähdyksenomaisesti sanovan minulle: ’Sinä sanot, että haluat uudistusta tähän seurakuntaan. Entä jos sen tuleminen on kiinni siitä, annatko sinä täydellisesti anteeksi tälle ihmiselle?’ Olin kauhuissani. Tunsin olevani itsekäs. Olin loukussa. Mutta jouduin päättämään siinä hetkessä – ainakin siltä tuntui – halusinko todella herätystä omaan seurakuntaamme. Toisin sanoen: kumpi oli minulle tärkeämpää: tasoihin pääseminen lastamme loukanneen ihmisen kanssa vai Hengen siunaus? Valitsin jälkimmäisen, mutta rukouksellani oli silti luonnollinen selitys. En halunnut tunnolleni sitä, että estin Hengen siunauksen, jota ympärilläni olevat ihmiset hartaasti rukoilivat. Tämä ei vieläkään ole minulle helppoa, ja ajattelen että – ehkä kuitenkin – olen täydellisesti antanut anteeksi tälle ihmiselle. Olen pyytänyt Herraa siunaamaan häntä ja päästänyt hänet vapaaksi, mutta helppoa se ei ole ollut. Täydellinen anteeksiantamus ei silti välttämättä tarkoita, että haluaisimme viettää lomamme tämän ihmisen kanssa… haluan sanoa, ettei täydellinen anteeksiantamus tarkoita silmien sulkemista niiltä, jotka jatkavat toisten vahingoittamista. Apostoli Paavali määräsi, että Korintin haureellinen mies oli erotettava seurakunnasta, ettei koko seurakunta saastuisi (1. Kor. 5:5)… Paavali sanoi, ettei rakkaus muistele kärsimäänsä pahaa (1. Kor. 13:5), mutta hän ei tarkoittanut, että rakkaus olisi sokea vääryyksille. Jotkut ajattelevat, että anteeksiantaminen tapahtuu niin, että teeskennellään, ettei pahaa olekaan. Kreikan sana logizetai, joka tässä on käännetty sanalla muistella, tarkoittaa: laskea tai lukea syyksi. Se tarkoittaa pohjimmiltaan, että rakkaus ei varastoi väärintekoa – se tarkoittaa, ettei vääryys tallennu mielemme tietokoneeseen, jotta palaisimme asiaan myöhemmin. Nykyään voisimme sanoa: rakkaus ei talleta vääryyttä tiedostoihin. Mutta sitä, että vääryys on olemassa kasvojesi edessä, ei saa kieltää Itse asiassa kreikan kielessä vääryyden vastineena on kakon: paha. Vääryys – paha – tunnistetaan, me emme ole sille sokeita, meidän ei tarvitse teeskennellä, ettei se tapahtunut. Siitä ei täydellisessä anteeksiantamuksessa ole kyse… Meidän on kysyttävä itseltämme: miten paljon siitä, mitä aion sanoa tai tehdä, on yritystä rangaista? Jos niin on, murehdutamme Pyhää Henkeä, olipa oikeus meidän puolellamme kuinka suuresti hyvänsä… Katkeruus on sisäinen tila. Se on liiallista kostonhalua, joka kumpuaa syvästä kaunasta. Se on ensimmäisenä Jumalan Henkeä murehduttavien asioiden luettelossa (Ef. 4:30). Siitä tuli Esaulle pakkomielle (1. Moos. 27:41) ja on yleisimpiä syitä siihen, että ihmiset jäävät vaille Jumalan armoa. ’Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet’ (Hepr. 12:15). Katkeruus ilmenee monin tavoin – kiukkuisuutena, korkeana verenpaineena, ärtyisyytenä, unettomuutena, tarpeena päästä aina tasoihin, masennuksena, eristyneisyytenä, jatkuvana kielteisyytenä ja yleisenä huonovointisuutena. Siksi meidän täytyy alkaa yrittää vapautua katkeruuden ja anteeksiantamattomuuden hengestä, sillä muuten yritykset antaa anteeksi epäonnistuvat… Olen varma, että kaikki lapsemme enemmin tai myöhemmin huomaavat, missä me olemme vanhempina epäonnistuneet, ja joutuvat antamaan meille anteeksi. Minäkin olen joutunut antamaan isälleni anteeksi hänen epätäydellisyytensä.”

Matkustaessani Yhdysvalloissa Longviewsitä Astoriaan, matkalla pysähdyimme tohtori Johnin klinikalla, jossa ystävämme oli ollut työharjoittelussa. Tohtori John antoi ystävämme ystäville neuvon, joilla on rintasyöpä. Tohtori Johnin mukaan katkeruus on merkittävässä roolissa syövän syntyvaiheissa. Parantuminen edellyttää anteeksiantamista niille, joita vastaan on katkeruutta, jolloin voi vapautua katkeruuden tuomasta siteestä sairauteen. Nämä olivat hänen maksuttomia neuvoja meille.

Joyce Meyerin kirjassa ”Vievätkö tunteesi sinua?” (Kuva ja Sana 2010) todetaan sivulla 51 näin: ”(Matt. 7:13,14) Jeesus sanoi: ’Minä olen tie.’ Tässä raamatunkohdassa Hän puhuu kahdesta eri tiestä, tuhoon johtavasta laveasta tiestä ja elämään johtavasta kaidasta tiestä. Kun mietin tätä raamatunkohtaa, Herra kirkasti sitä minulle. Hän sanoi: ’Lavealla tiellä on tilaa lihallisille asioille kuten katkeruudelle, anteeksiantamattomuudelle, kaunalle ja kostonhalulle. Kaidalla tiellä on tilaa vain Pyhän Hengelle.’ On helppo valita lihassa lavea tie, mutta sen lopussa odottaa tuho. On paljon vaikeampaa valita elämään johtava kaita tie. Tunteet yrittävät saada meidät valitsemaan helpon tien, toimimaan niin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Viisaus yrittää saada meidät valitsemaan kaidan tien, joka johtaa elämään. Kumman valitsemme?”

David Pawson ”Valmiina Jeesuksen takaisin tuloon – Tessalonikalaiskirje 1 &2” (KKJMK OY 2017), josta lainaus sivulta 170: ”Mikä oli presidentti Nixoniin liittyvää suuri kriisi? Miksi henkilökohtaisesti uskon, että presidentti Ford teki hyvin suuren virheen antaessaan presidentti Nixonille anteeksi? Time-lehdessä oli melko syvällinen ja hyvä artikkeli, jonka otsikko kuului Anteeksiantamisen teologia. Se, joka sen oli kirjoittanut, ymmärsi todella Raamattua, sillä hän sanoi: ’Et voi antaa anteeksi ennen kuin toinen on tunnustanut ja katunut tekojaan. Anteeksi antaminen ennen sitä on sen tosiasian pois pyyhkäisemistä, jonka mukaan jokaisen yläpuolella on laki.’ Tämä on kyllä syvällinen toteamus. Onko Yhdysvaltojen presidentin yläpuolella laki vain onko hän sen yläpuolella? Se on tuo syvä periaate, josta väitettiin. Antikristus sanoo: ’Ei ole muita lakeja kuin ne lait, jotka minä säädän.’ Saat kiittää Jumalaa, jos elävät maassa, jonka johtajat tunnustavat yläpuolellaan olevat lait… Kun jonkun kansakunnan hallitsijat eivät tunnusta yläpuolellaan olevia moraalilakeja, heissä vaikuttaa tulevan Antikristuksen henki – laittomuuden henki. Sillä laittomuuden todellinen henki ei ole välttämättä lakien rikkominen, vaan niiden tunnustamatta jättäminen. Se on henki, joka pyyhkii yli maamme juuri nyt. ’Kuka voi sanoa minulle, mitä minun pitää tehdä? Vanhempani eivät saa määrätä lakeja minulle. Kouluni ei saa sanoa minulle, mitä minun pitää tehdä. Yliopiston opettajat eivät voi sanoa opiskelijoille, mitä heidän pitää tehdä. Me laadimme itse omat lakimme.’ Antikristus tulee olemaan tämän asenteen ruumiillistuma, koska hän ei tunnusta yhtään Jumalan käskyistä, yhtäkään moraaliperiaatetta, joiden varaan Jumala on sanonut rakentaneensa maailmankaikkeuden, ja sanoo sen sijaan. ’Minä laadin lait, minä olen laki.’ Tämä on kauhea näkymä, mutta näin tulee tapahtumaan.”

Pirjo Alajoki ”Menneisyys kantaa – anteeksiantamuksen kautta” (Uusi Tie 2003), josta lainaus sivulta 12 : ”Elämä on rosoista ja monimutkaista. Särmät ihmisluonteessa hioutuvat vuosien myötä elämän koulussa. Vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa joudumme jatkuvasti tekemisiin kolmen perusasian: vihan, syyllisyyden ja anteeksiantamisen kanssa. Viha ja syyllisyys ovat epämukavia ja hyvin syvältä kumpuavaa pahaa oloa tuottavia tunteita. Mitä läheisimmistä ihmissuhteista on kysymys, sitä voimakkaammin nämä tunteet vaikuttavat. Monet ihmiset kantavat sisimmässään taakkoja, jotka juontavat juurensa sukukaunasta, joka saattaa olla peräisin jopa sukupolvien takaa. Vuosikymmenien kuluessa se on myrkyttänyt ihmissuhteita moneen suuntaan, kun sovintoa ei ole saatu aikaan. Sukukauna vääristää ihmisen näkökulmaa elämään yleensä ja vaikuttaa siten hänen muihinkin ihmissuhteisiinsa… Lapsuuden perheessä opitut elämisen mallit ja tunteiden käsittelytavat heijastuvat muihin ihmissuhteisimme. Perhe on ratkaisevassa asemassa, mutta ystävä, naapuri, kummi tai sukulainen voi omalla toiminnallaan jopa estää lapsen vinoon kasvamisen, mikä muuten tapahtuisi puutteellisessa kasvuympäristössä… Jumalan suunnitelmissa perheellä ja suvulla on suuri merkitys. Se on perusyksikkö, jossa jokaisen ihmisen on tarkoitus saada elämän eväät ja perusvalmiudet yhteiskunnassa elämistä varten… Joku on tehnyt perheessä vääryyttä toiselle tai aiheuttanut häpeää suvulle tavalla tai toisella. Iso tai pieni asia jää muhimaan vuosikausiksi, jopa vuosikymmeniksi ilman, että kukaan voi tai haluaa korjata sitä. Ihmissuhteetmenevät poikki, yhteydenpito lopetetaan suvun kesken ja vanhat asiat alkavat elää omaa elämäänsä ihmisten mielissä. Aina edes kuolemakaan ei murra tätä vihollisuuden ja kaunan muuria, mistä on osoituksena se, että ei osallistuta sen sukulaisen hautajaisiin, jolle vihotellaan. Ihmiset jämähtävät kiinni siihen vääryyteen, mikä on tapahtunut, eivät käsittele asiaa tunnetasolla eivätkä anna anteeksi. Anteeksiantamattomuus ja kauna vääristävät ihmissuhteita ja näkökulmaa koko elämään. Kaikki osapuolet joutuvat kärsimään kylvämisen ja niittämisen lain seurauksista. Joka kylvää petosta, saa niittää petosta, joka kylvää vihaa ja epäsopua, saa osakseen vihaa ja epäsopua, joka kylvää katkeruutta, saa osakseen katkeruutta, joka kylvää epäluuloja, saa osakseen epäluuloja ja joka kylvää armahdusta, saa osakseen armahduksen… Tärkeä tekijä on syyllisyys. Sen juuret ovat alkuperäisessä synnissä, mutta tunnustamattomat ja katumattomat synnit omallatunnollamme ruokkivat sitä. Jos me olemme syyllisiä johonkin, meillä on taipumus hyökätä, sietokykymme on alentunut ja meillä on anteeksiantamaton mieli. Tämä taas lisää syyllisyyttämme. Toinen sisäinen tekijä on avuttomuuden tunne. Se saattaa olla seurausta puutteellisesta itsetunnosta tai emotionaalisen tai fyysisen tuen puutteesta. Sitä ruokkivat pelon ja itsensä hylkäämisen synnit sekä toisilta saatu sääliä osoittava tuomio. Kolmas tekijä on epärealistiset odotukset, joiden syynä saattaa oli ylikorostunut itsetunto tai vallan väärinkäyttö. Sellainen toiminta, jossa palkitaan vihaista käyttäytymistä kuten raivokohtauksia, pitää yllä tätä. Samoin ahneus, omahyväisyys, itsekkyys ja ylpeys ruokkivat sitä. Neljäs tärkeä sisäinen tekijä on päämäärättömyys. Sen juuret ovat siinä tietoisuudessa, että ilman Kristusta ihmisillä ei voi olla tyydyttävää elämän tarkoitusta. Päämäärättömyyttä ruokkii se, mikä pyrkii tuhoamaan ja hajottamaan elämää tässä maailmassa… Synnillinen teko johti synnilliseen olotilaan ja tämä lankeemuksen tila periytyi kaikille Aadamin jälkeläisille. Ihmisissä ei siis tule näkyviin ainoastaan Jumalan kuva, vaan myös langenneen Aadamin kuva ja luonto. Niin kuin David Augsburger sanoo: ’Emme ole syntisiä, koska teemme syntiä, vaan teemme syntiä, koska olemme syntisiä. Emme ole sitä, mitä meidän tulisi olla, ja me tiedämme sen! Se saa meidät pelkäämään. Syyllisyys on syvällä omassa persoonallisuudessamme.”

Muistaakseni 2000-luvun alussa olin mennyt seurakunnassa mukaan rukouspalveluun palvelemaan. Ollessani kerran seurakunnassa rukouspalvelussa, niin eräs mies, jonka puolesta rukoilin sanoi, että hän haluaisi rukoilla puolestani. Hämmästyin tästä, mutta otin vastaan. Sitten hän kertoi kuinka Jumala oli puhunut hänelle, että hänen tulee ajaa parisataa kilometriä ja tulla puhumaan minulle, tuntemattomalle miehelle siitä, etten saa pitää itseäni toisten loukkausten yläpuolella ja etten saa sanoa, että ei sillä ole merkitystä, vaan minun tulee tunnustaa, että loukkaukset satuttavat ja antaa ne anteeksi.

Opinnäytetöitä:

Päivi Tikka ”ANTEEKSIANTAMISEN VAIKUTUS IHMISEN HYVINVOINTIIN Terveydenhuollon asiakkaiden kokemuksia anteeksiantamisen prosessista” (Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/44108/ONTanteeksiantaminen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sasu Rauhala ”ANTEEKSIANTAMINEN RAUHAN PRAKTISENA SYLLOGISMINA DESMOND TUTUN UBUNTUTEOLOGIASSA” (Teologisen etiikan pro gradu -tutkielma 2017)
https://core.ac.uk/download/pdf/84364073.pdf

Kirjallisuus:

Desmond Tutu ”Anteeksiantaminen: tie tulevaisuuteen” (Gummerus 2001)
Joyce Meyer ”Auta minua antamaan anteeksi” (Kuva ja Sana 2014)