Hyvät uutiset vankiloihin

Raamatussa Hebrealaiskirje 13:3 sanotaan: ”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”

Olen ollut mukana Etelä-Suomessa vapaaehtoistyössä vankilavierailuilla 1990-lopusta 2000 luvun alkuun. Tulin mukaan erään Helsingissä toimivassa seurakunnassa, jossa eräs seurakunnan jäsen Pauli halusi viedä toivoa ja tulevaisuutta myös vangituille. Menin hänen ryhmäänsä mukaan. Pauli pyysi minua jatkamaan minua tätä työtä. Aluksi vierailimme Keravan nuorisovankilassa, jonka jälkeen työtä tuli jatkamaan yhteiskristilliseltä pohjalta Matti Einiö. Vierailukohteet lisääntyivät Keravan lisäksi Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Riihimäelle. Järjestetyissä kokouksissa laulettiin, kerrottiin Raamatun opetusta ja omista kokemuksista, kuinka selvitä vaikeuksista Jumalan avulla, kuinka saada vastaanotettua Jumalan armo, sekä oltiin heidän ystäviään tarjoamalla kahvia pullan kera. Sanan koskettamat kuulijat saivat rukousta.  

Vieraillessani ryhmän mukana mm. Riihimäellä, niin tutustuin erääseen uskovaan romaanimieheen, joka oli istumassa elinkautista tuomiotaan. Vieraillessamme vankilan kirkossa hän osoitti olevansa aito kristitty, jolla on Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän puolestaan oli tehty armonanomuksia, joiden seurauksena hän aikanaan vapautui vankilasta. Vankilasta vapauduttuaan hän oli kadottanut uskonsa ja unohtanut olevansa kristitty, jolla on Herran pelkoa, mikä estää tekemästä syntiä. Hän palasi tietojeni mukaan vanhaan syntiseen rikolliseen elämään takaisin, jonka seurauksena hän joutui palamaan vankilaan takaisin. Hän ryhtyi käymään hengellisissä kokouksissa uudestaan jonkun ajan kuluttua lankeemuksestaan. Kerrankin, kun olin mukana, hän kertoi, että miksi Jumala on antanut ihmisille ja hänelle vapaan tahdon? Tämän vuoksi hän on langennut. Ymmärsin hänen syyttävän Jumalaa lankeemuksestaan, kun on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän on. Puhe ei osoittanut hänen kunnioittavan Jumalaa, vaan arvostelevana. Ehkä hän oli saanut Jumalasta ja Hänen armostaan väärän kuvan, sillä Jumala antaa armonsa niille, jotka tekevät parannuksen teoistaan ja ovat alamaiset Jumalan tahdolle tekemällä sen, eikä vain puhu siitä. Vasta nyt jälkeenpäin vuosien jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka väärin on ollut antaa ymmärtää kaiken hyväksyvästä armon Jumalasta, mikä on eksytystä.

Kerran vuosia sitten eräs vankilatyötä johtava henkilö pyysi minua pitämään Raamattutunnin eräässä nuorisovankilassa, johon suostuinkin, vaikka en ole pitänyt aiemmin Raamattutunteja. Menin vankilaan, jossa olikin noin kymmenen hengen ryhmä odottamassa. Vartijat poistuivat ja jättivät minut vankien kanssa Raamattutunnin pitoon pariksi tunniksi, mutta eräs henkilö sanoi, että on väärässä paikassa, voisiko hän päästä pois. Vastasin minulle sen sopivan hyvin, mutta huomattiin, ettei ole yhtään vartijaa saapuvilla päästääkseen häntä pois, joten hän joutui kärsimään tästä opetuksesta sen kaksi tuntia, kunnes vartijat saapuivat paikalle. Jostain syystä voimme olla väärässä paikassa, jonne emme ole halunneet mennä.

Ilkka Puhakka ”Mitä silmät ei nää” (Päivä Oakesyhtiö 2008), josta lainaus sivulta 40: ”Nizni Tagil sijaitsee Uralvuoriston Aasian-puoleisella alueella, jonka jälkeen alkaa Siperia. Kaupungissa sijaitsee KGB:n erikoisvankila, joka on tarkoitettu KGB:n ja miliisin entisille upseereille sekä valtion korkea-arvoisille virkamiehille, kuten syyttäjille ja vakoilijoille. … vuode Nizni Tagilissa poistuivat minulta uskon häpeän. En osaa sanoa, mitä sen ilmenemismuodot ovat. Ylisanoja. Suurempaa julistusta kuin mihin itse uskoin. Alisanoja paikoissa, joissa pelkäsin joutuvani naurunalaiseksi. Mielistelyä hyväksynnänkipeänä. Jotakin, missä en ollut sisintäni myöten aito. Teologisia venytyksiä oman tiedon loppuessa. Mitä lie. Häpeään liittyy voimakkaasti tunne, ettei hyväksytä tai joutuu naurunalaiseksi… Lokakuun 8. päivä 1994 oli minulle merkittävä. Silloin vierailimme Gerlassa, viisisataa vuotta vanhassa vankilassa. Tiesin etukäteen, että juutalainen, luterilainen pappi Richard Wurmbrand oli ollut tuomittuna tuossa vankilassa. Vuonna 1945 Wurmbrand osallistui vaimonsa Sabinan kanssa kommunistihallituksen järjestämään ’Kulttien kongressiin’, jossa papit vannoivat uskollisuutta uudelle hallitukselle. Silloin vaimo sanoi Wumbrandille: ’Mene ja poista tuo häpeä Kristuksen yltä!’ Vaimo sanoi myös, ettei hän halua rinnalleen pelkuria, vaan kristityn! Niinpä Wurmbrand oli julistanut kokouksessa, että kristityn tehtävänä on korottaa yksin Kristusta. Karkauspäivänä vuonna 1948 hänet pidätettiin ja vuonna 1950 hänet tuomittiin 30 vuodeksi vankilaan. Myös hänen Sabina-vaimonsa pidätettiin ja lähetettiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön Tonavan kanavatyömaalle. Vuonna 1965 norjalaiset kristityt ostivat Richard Wurmbrandin vappaksi, kun diktaattori Ceausescu myi juutalaisia saadakseen länsivaluuttaa. Wurmbrandista maksettiin kolme kertaa niin suuri summa kuin diplomaatista. Päivänä, jolloin Wurmbrand käveli ulos vankilasta, hän tapasi englantilaisen miehen, jolla oli näky rautaesiripun takana olevien vainottujen kristittyjen auttamisesta. Tästä sai alkunsa Stefanus-lähetys, joka teki työtä kommunistimaissa ja tekee edelleen työtään kaikkialla, missä vainotaan kristittyjä… Venäjällä riidat työntekijöiden kesken ovat normaaleja, vaikkakin aluksi ihmettelin, miten tätä työtä voidaan tehdä niin riitaisan väen kanssa. Riitojen syynä ovat johtajuuskysymykset: lähes jokainen mies haluaa olla ensisijaisesti johtaja, muiden pääasiallinen tehtävä tuntuu olevan johtajan arvosteleminen ja kampittaminen. Toinen perusongelma on mustasukkaisuus: ketä on huomioitu enemmän, ja kuka on saanut tärkeämpiä tehtäviä enemmän? Nämä riidat johtavat usein ihmisten eroamisiin ja uusien yhdistysten perustamiseen. Mutta silti työ etenee ja laajenee. Toisaalta: ei tässä mitään outoa ole suomalaisittainkaan tai alkukirkon näkökulmasta tarkasteltuna… Kesällä 2002 tapasin Pietarissa nuoren Yan Volovin, joka oli silloisen vankilamatkamme isäntänä. Yan toimii ACCR:n vankilatyön johtajana. ACCR on venäläinen kristillisten kirkkojen yhdistys, joka kuuluu kansainväliseen Prison Fellowship -järjestöön. Yanista jäi mieleen se, että hän oli erittäin tarmokas ja tehokas. Silloin hän kertoi näystänsä saada jokaiseen vankiselliin oma televisio ja satelliittivastaanottimet, jotta järjestö voisi lähettää vangeille itse tuottamaansa ja tekemäänsä hengellistä ohjelmaa.”

Henrik Renqvist e. Kukkonen s. 1.8.1789 Ilomantsi, k. 5.11.1866

Juhani Salokannel ”Hengen paloa & Renqvist-Reenpäät kustantajina 1815-2015” (Otava 2015), josta sivulta 20 lainaus: ”Nuori pappi tarttui innolla työhön, niin innokkaasti että nostatti kolmessa vuodessa pienen hengellisen kansanliikkeen. Moinen into ja menestys suututtivat hänen esimiehensä – tuolloin kirkko ei odottanut seurakuntalaisilta minkäänlaista aloitteellisuutta, rahvaan omakohtainen uskoontulo, jopa kokoontuminenkin omin päin, oli ankarasti kielletty. Ja aivan kuin epäilyttävän liikehdinnän sytyttämisessä ei olisi ollut kylliksi, uusi apupappi äityi vielä moitiskelemaan kirkkoherran toimintatapoja… Porvoon piispa vei häneltä ensiksi viran, hän oli palkatta kolme vuotta ja kulki käräjiltä toisille, sitten hänet nimitettiin ylimääräiseksi saarnaajaksi Porvooseen. Sieltä tuli lähtö vankilasaarnaajaksi Svartholman linnoitukseen. Piispaksi oli edennyt taannoinen Ilomantsin kirkkoherra, joka kääntyi näin entistä suojattiaan vastaan. Svartholman entinen merilinnoitus Suomenlahden saaressa Loviisan lähellä toimi vankilana. Renqvist oli siellä miltei kymmenen vuotta ja tosiasiassa vankina itsekin, hän ei saanut poistua saarelta… Elinkautis- ja muiden vankien sielunhoitajana toiminen, karut asuinolot, rajoitukset yhteydenpidossa, kaikki tämä kuulostaa ankealta ja oli sitä aivan varmasti.” Henrik Heikinpoika Renqvist is Pentti Mattila’s third great uncle (Lähde: http://www.geni.com).

Anne Miettinen ”Ihmeitä Filippiinien slummeissa” (Hosea International Finland ry 2009), josta lainaus sivulta 32: ”Mindoron saari kuuluu Filippiinien viidenneksi suurimpaan saariryhmään… Ensimmäinen vierailukohteemme oli syrjäisillä vuorilla sijaitseva vankila. Siellä eli noin tuhat vankia eräänlaisessa siirtolayhdyskunnassa kaikesta eristettynä. Mindoro on aina ollut vankilasaari. Sen toisessa päässä olivat poliittiset vangit ja terroristit, mutta tänne toiseen päähän, jossa kävimme, oli sijoitettu muut rikolliset: henkirikosten tekijät, varkaat ja huumeidenkäyttäjät. Vankilasiirtolaa vartioitiin tarkasti. Matkustimme sinne kuorma-autolla, jonka avonaiseen takaosaan oli laitettu isot lankut penkeiksi ja ihmiset istuivat niillä rivissä käytännöllisesti katsoen toistensa sylissä. Pastori Sonion seurakunta teki paljon vankilatyötä ja mahdollisimman moni halusi tulla mukaan, olimmehan tulleet kaukaa Australiasta asti saarnaamaan vangeille.”

Kerran olen erään evankelioimisryhmän mukana eräässä vankilassa Riihimäellä, jossa tapahtuman jälkeen vankilapastori puhui, kuinka sinne on tulossa vierailemaan julkisuudessa hyvin tunnettu henkilö. Tämä vieraileva henkilö on erityisen suosittu, koska hän rukoilee ihmisten puolesta mm. sairaiden. Rukousvastauksia rukoiltuihin rukouksiin tapahtui hänen kokouksissaan. Sitten vankilapastori sanoi, että hänen täytyy kuitenkin puhua ennen tilaisuutta tilaisuuteen osallistuville, etteivät odottaisi mitään liikoja tapahtuvaksi, koska he voivat pettyä odotuksissaan. Jäin miettimään tämän sanoman sisältöä, joka ei ole kovinkaan paljoa Raamatun sanoman mukainen, sillä meidän tulisi uskoa Raamatun lupauksiin lasten tavoin, eli luottaa siihen mitä Jumala on luvannut tehdä, niin Hän sen tekee. Ei ole mitään suurempaa kuin odottaa ja janota Jumalan ihmeitä ja siunauksia elämäämme, jotta voisimme olla suuria siunauksia kaikkialla maailmassa. Meidän tulisi olla tarkkoja, jotta puheemme ei olisi kovin sekavia ja epäselviä mielipiteitämme, vaan tasapainoista Raamatun sanaa.

Kun olin mukana vankilatyötä tekemässä, niin oli puhetta vääristä profetioista tiimin jäsenten kanssa. Sanoin heille, että samalla tavalla, kun on liikkeellä oikeaa ja väärää rahaa, niin on myös vääriä profetioita, enkä väärän rahan pelossa heitä aitoja rahoja pois ja olisin onneton. Sama koskee profetioita, ne pitää koetella Raamatun sanalla, ovatko aitoja. Ja eräs vankilatyössä ollut sisar kertoi, kuinka hän oli pyytänyt Herran siunausta ja Herra oli antanut syöpäsolun, että sellaisen siunauksen hän oli saanut, että saisi nöyryyttä tähän vankilatyöhönsä. Onkin tärkeää olla toinen toistemme tukena menessämme eteenpäin Jeesuksen tuntemisen lisääntyessä, jolloin saamme selvyttä mieltä painaviin kysymyksiin.

Kerran käytiin tamperelaisen evankelista ja vankilatyöntekijä Pekka Katajiston kanssa Rovaniemeläisessä seurakunnassa, jossa Pekka julisti Jeesuksesta, joka parantaa, mutta seurakunnassa oli vallalla käsitys, että sairaus on Jumalalta saatu suuri siunaus. Pekka rukoili lopuksi sairaiden puolesta ja muutama todisti parantuneensa. Me saatiin lähteä pois, niin ettei meille puhuttu enää mitään, oltiin kuin spitaalisia sen sanoman takia, joka ei sopinut heille. Pekka on nyt jo kuollut. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, kuinka uskonnollisia ollaan seurakunnissa.

Olin myös käynnistämässä eräässä järvenpääläisessä seurakunnassa vankilatyötä, jossa vedin tällaista vierailuryhmää vähän aikaa, jossa käytiin Riihimäelle, jonne olin saanut hengellisen työn luvan vankilan johtajalta pastorin suosituksesta. Minun tilalleni tuli uusi henkilö vetämään vankilatyötä ja muiden kiireiden vuoksi vankilatyö jäikin pois.

Kirjallisuutta:

Ilkka Puhakka ”Mitä silmät ei nää” (Päivä Oakesyhtiö 2008)
Olli Karhi ”Klinu: elinkautusvanki Reijo Loikkasen tarina” (Karas-sana 1993)

Janika Lindström ja Kimmo Kumlander ”Auttamista, vaikuttamista, asiantuntemusta – Järjestöjen monet roolit kriminaalityössä” (Humanistinen ammattikorkeakoulu 2014)
https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2014/11/Jarjestojen-monet-roolit-kriminaalityossa.pdf

Opinnäytetöitä:

Tuulimaria Bützow ”’Ku käet ristiin laitetaan nii joku pittää minusta huolen’ – Uskonnollisuuden merkitys vapautuneille naisvangeille” (Kirkkososiologian pro gradu -tutkielma 2019)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305058/Butzow_Tuulimaria_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Linkkejä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mathilda_Wrede
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Renqvist
https://tayteenvapauteen.yhdistysavain.fi/
https://en.wikipedia.org/wiki/At_Folsom_Prison
https://marttyyrienaani.fi/tyomme/meista/
https://www.natgeotv.com/fi/ohjelmat/natgeo/vankilassa-ulkomailla

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: