Jeesuksen ruokkimisihmeet

Raamatussa puhutaan että kansa seurasi Jeesusta autioihin paikkoihin kuulemaan Jeesuksen opetusta ja parantumaan sairauksista. Kansa oli lähtenyt ruokaa ja Jeesuksen tuli sääli kansaa kohti ja Jeesus teki ruokkimisihmeen, jotta kanssa saisi syödäkseen paikassa missä ei ollut ruokaa saatavilla kuin muutamia leipiä ja kalasia, jotka hän moninkertaisti. Jeesus puhui myös, että me hänen seuraajansa teemme samoja ihmeitä ja suuremmassa määrin kulkiessamme Hänen johdatuksessaan ja häntä totellen auttaaksemme lähimmäisiämme heidän puutteessaan. Tämän vaati luottamusta Jumalan sanaan ja uskoa että voimme tehdä minkä sana sanoo, vaikka mielemme voi olla täynnä epäilystä ja epäuskoa.

Matteus 14: 13-21 ”Kun Jeesus sen kuuli, lähti hän sieltä venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. Ja tämän kuultuaan kansa meni jalkaisin kaupungeista hänen jälkeensä. Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa. Mutta kun ilta tuli, menivät hänen opetuslapsensa hänen tykönsä ja sanoivat: ”Tämä paikka on autio, ja päivä on jo pitkälle kulunut; laske siis kansa luotasi, että he menisivät kyliin ostamaan itsellensä ruokaa.” Mutta Jeesus sanoi heille: ”Ei heidän tarvitse mennä pois; antakaa te heille syödä.”  He sanoivat hänelle: ”Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa.” Mutta hän sanoi: ”Tuokaa ne tänne minulle.”  Ja hän käski kansan asettua ruohikkoon, otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi, mursi ja antoi leivät opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle. Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, kaksitoista täyttä vakallista. Ja niitä, jotka aterioivat, oli noin viisituhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia.” Ja Matteus 15: 30-39 ”Ja hänen tykönsä tuli paljon kansaa, ja he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän paransi heidät, niin että kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan, raajarikkojen olevan terveitä, rampojen kävelevän ja sokeain näkevän; ja he ylistivät Israelin Jumalaa. Ja Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi: ”Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää; enkä minä tahdo laskea heitä syömättä menemään, etteivät nääntyisi matkalla.”  Niin opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää, että voimme ravita noin suuren kansanjoukon?” Jeesus sanoi heille: ”Montako leipää teillä on?”  He sanoivat: ”Seitsemän, ja muutamia kalasia.” Niin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle. Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, seitsemän täyttä vasullista. Ja niitä, jotka aterioivat, oli neljätuhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia. Ja laskettuaan kansan tyköänsä hän astui venheeseen ja meni Magadanin alueelle.”

Markuksen evankeliumi 8:13-21 ”Ja hän jätti heidät ja astui taas venheeseen ja lähti pois toiselle rannalle. Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä. Ja hän käski heitä sanoen: ”Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta.”  Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: ”Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut? Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?”  He sanoivat hänelle: ”Kaksitoista.” ”Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?”  He sanoivat: ”Seitsemän.” Niin hän sanoi heille: ”Ettekö vieläkään ymmärrä?” 

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: