Abraham

Minua on aina kiinnostanut Abrahamin elämäntarina, mikä sai Kaldean Urista kotoisin olevan pakana  Abramin lähtemään tutun kansansa, sukulaistensa ja jumaliensa keskeltä tuntemattomille seuduille.  Abramista perheineen tuli vaeltava paimentolainen teltoineen, kun jätti sivistyksen asunnot ja kulttuurin taakseen. Mikä sai Abramin luottamaan Jumalan puheeseen niin, että toimi Jumalan puheen mukaan, ja se kerrotaan Raamatussa 1 Moos. 1 12:1-4 ”Ja Herra sanoi Abramille: ’Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.'” Jumala otti yhteyden Abramiin ja antoi ohjeet tulevista toimista ja Abram uskoi ja totteli Jumalaa. Abram lähti, niin kuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.  Abram-nimen murteellinen muoto, jolloin sen merkitys on ”isä (jumala) on korkea”. Tämän muinaisseemiläisen nimen tavallisin muoto oli Abiram. Heprealainen kansanetymologia kääntää Abrahamin ”(kansojen) paljouden isäksi”. Abraham oli Terahin poika, joka sukulaisineen muutti Kaldean Urista ensin Harraniin ja sieltä Terahin kuoltua edelleen Kanaaniin veljenpoikansa Lootin kanssa. Kanaanissa Jumala ilmestyi Abrahamille luvaten hänelle paljon jälkeläisiä ja ilmoittaen, että nämä saisivat Kanaanin omakseen.

Näiden tapausten jälkeen Jumala taas lupasi Abrahamille jälkeläisiä. Abraham uskoi lupaukseen, ”ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi” ja teki hänen kanssaan liiton. Saara oli kuitenkin jo ehtinyt antaa hänelle sijaisvaimoksi orjattarensa Hagarin, joka synnytti Ismaelin. Tämä oli säilyneiden mesopotamialaisten lakitekstien mukaan yleisesti tunnettu käytäntö. Laki takasi sijaisvaimon ja lapsen oikeudet, mutta kun Iisak oli syntynyt, Abraham Saaran vaatimuksesta karkotti Hagarin ja Ismaelin.

Kysymykseen Abrahamin historiallisuudesta on annettu monenlaisia vastauksia. Uusimmassa tutkimuksessa pidetään yleensä selvänä, että kertomuksilla on todellinen historiallinen tausta, mutta missä määrin ainekset ovat sekaantuneet suullisessa traditiossa, on kiistanalaista. Historiasta on koetettu löytää kiinnekohtia, joista voitaisiin päätellä, mihin aikoihin Abraham eli, mutta vaikeudet ovat olleet ilmeiset. Kedorlaomerin sotaretki ja Sodoman tuho voitaisiin ehkä ajoittaa, jos saataisiin lisää tietoa tekstilöytöjen ja Kuolleenmeren seudun arkeologian avulla, mutta silloinkin jäisi selvitettäväksi, onko Abraham-kertomukset vasta myöhemmin liitetty näiden tapausten yhteyteen. Kertomusten autenttiselta vaikuttava tausta on saanut tutkijat ehdottamaan mm. seuraavia ajoituksia: 1900 -1700 tienoot eKr. (W. F. Albright), 1800-1600 eKr. (H. H. Rowley), 1300-luku eKr. (C. H. Gordon). Asutushistoriallinen tutkimus näyttäisi parhaiten tukevan varhaista ajoitusta.

Minua on myös mietityttänyt, miksi Jumalan kutsui Abramin pois sukunsa ja kansansa keskeltä lähteä uskon kuuliaisuudessa vaeltamaan Jumalan luvattua maata kohden, eroon omista juuristaan ja kansansa vaikutuksilta. Ehkä Jumala halusi opettaa Abramille tiensä tuntemuksensa kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä ettei Abraham palaisi takaisin vanhaan elämäänsä. Kukaan ei tuntisi tänään Abramia, josta tuli Raamatun Abraham Jumalan kutsun myötä, jos hän ei olisi vastannut Jumalan kutsuun myöntävästi. Näyttäisi siltä, että Abraham oli uloskutsuttu kansansa keskeltä vaeltamaan Jumalan yhteydessä, kuten Jeesuksen opetuslapsetkin. Uuden testamentin Kreikan sana ekklesia johtuu sanasta ekkletos, eli ’ulos kutsuttu tai huudettu’, joka vuorostaan on johdos verbistä ekkaleo, ’huutaa tai kutsua ulos’. Sanan ekklesia alkuperäinen merkitys on nähtävästi ollut ’ne, jotka (taloista) ulos kutsuttuina muodostavat (kansan) kokouksen’. Etymologisesti ekklesia voisikin tarkoittaa kristillisessä kielenkäytössä niiden muodostamaa joukkoa, jotka Jumalan eskatologisen kutsumisen kautta on kutsuttu ulos maailmasta olemaan Hänen seurakuntansa (kansansa). Tämä tulkinta on aivan tyydyttävä, mutta sanan alkujuuriin ei UT näytä panevan painoa. Ainakaan siihen ei viitata missään, silloinkaan kun se kävisi luontevasti. (Uskovia nimitetään kuitenkin usein ”kutsutuiksi”, ja ”valituiksi”.)

Paavalin kirje Roomalaisille 3:1-25 ”Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ’Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!’ Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: ’Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi’. Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna. Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä – niinkuin kirjoitettu on: ’Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut’ – sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ’Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva’, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut – sillä hän oli jo noin satavuotias – ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.”

Hebrealaiskirje 11:8-20 ”Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. Koska Abraham ja Saara uskoivat, he kykenivät saamaan jälkeläisen, vaikka Saara oli hedelmätön ja heidän aikansa jo oli ohi. Abraham piti lupauksen antajaa luotettavana, ja siksi hän, yksi ainoa, mieskuntonsa jo menettänyt, sai jälkeläisiä yhtä suuren määrän kuin on taivaalla tähtiä, yhtä luvuttoman joukon kuin on meren rannalla hiekkajyväsiä. Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin. Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ’Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.’ Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä. Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Esaulle. Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena. Uskon tähden puhui Joosef loppunsa lähetessä siitä, että Israelin kansa kerran lähtee Egyptistä, ja määräsi, mitä hänen luilleen oli tehtävä.”

Aapeli Saarisalon Tietosanakirjassa teltta sana selitetään: Egyptiläisillä ja assyrialaisilla on kartionmuotoinen teltta. Sitä vastoin Palestinan beduiinien teltta on pitkänomaisen suorakaiteen muotoinen ja vain niin korkea, että siinä juuri mahtuu seisomaan. Teltta oli vanhastaan paimentolaisten ja leiriytyvien sotilaiden asumus, 4. Moos. 13:19, Tuom. 7:13; 2. Sam. 11:11.

Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: ”Eridusta pohjoiseen Eufratin oikealla rannalla oli suuri ja tärkeä Uri:n kaupunki, jonka kuninkaat 3:n vuosituhannen alkupuoliskolla olivat Babylonian yliherroina. Urissa palveltiin kuun jumalaa, jonka nimi oli Sin eli Nannar. Tämä kaupunki, joka Raamatussa käy nimellä Ur Kasdim ( 1 Mos. 11, 28, 31; 15,7; Neh. 9,7) s. o. kaldealaisten Ur, on siitä meille erityisen huomattava, että se oli Abrahamin kotipaikka. Sen raunioita, jotka kätkeytyvät El-Mukaijar-nimiseen kumpuun, on toistaiseksi vain vähän tutkittu ja epäilemättä tullaan niistä tulevaisuudessa tekemään vielä tärkeitäkin löytöjä. Seuraava huomattava kaupunki, jolla on Babylonian vanhimmassa historiassa mitä suurin merkitys, on Larsa, 1 Mos. 14,1. 9 mainittu Ellasar, nykyisen Senkere-kaupungin kohdalla Eufratin vasemmalla puolella muutaman kanavan varrella. Se oli auringon jumala Shamashin palveluspaikkana. Tälle jumalalle rakennetun temppelin nimenä oli E-barra s. o. ’valkea huone’. Pohjois- ja Etelä-Babylonian rajakaupunkina oli Uruk, Raamatun Erek (1 Mos. 10,10), jonka jätteet tavataan nykyisen Varkan raunioiden alla. Se näkyy olleen babylonialaisen muinaisuuden tärkeimpiä opinahjoja ja kuuluisa kirjallisuusaarteistaan. Siinä palveltiin taivaan taattoa, kaikkein jumalten isää ja kuningasta Anua sekä tämän tytärtä, elon ja rakkauden jumalatarta Ishtaria. Vielä on etelä-Babylonian vanhoista merkillisistä kaupungeista mainittava Lagash; sen paikka todennäköisesti osoittavat ne monet muistomerkit, jotka ovat tulleet päivän valoon Tello-nimisestä kummusta, joka sijaitsee Tigris- ja Eufratvirtoja yhdistävän kanavan Shatt-el-Hain varrella.”

Katso lisätietoja… https://www.penn.museum/

Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan mm. että vuonna 1854 J. E. Taylor Lontoon British Museumin toimeksiannosta oli saanut tehtäväkseen tutkia Mesopotamian eteläosan Tell el-Muqaijariassa sijaitsevaa muinaista Raamatun Kaldean Urin kaupunkia ja hän löytää raunioista savilieriöitä, joissa on nuolenpäämerkkejä, jotka toimitetaan Lontooseen tulkittavaksi. Uusi amerikkalaisbrittiläinen retkikunta saapuu vuonna 1923 Sir Charles Leonard Woolleyn johdolla Tell el-Muqaijarin porrastornin raunioille. Ensimmäinen esille tullut alue oli pyhä alue, jossa oli jäännökset viidestä temppelistä, jotka olivat puoliympyränä Ur-Nammun rakentamaa porrastornia vasten. Urissa Pyhä temppelialue ei ollut varattuna vain jumalten palvontaan, vaan siellä otettiin vastaan uhrilahjoja, kymmenyksiä ja veroja, jotka kirjattiin tarkasti savitauluihin. Verot maksettiin luonnon tuotteina, jokainen Urin asukas maksoi omalla tavallaan. Kuuden vuoden aikana sieltä löytyi Sumerilaisia temppeleitä varastosuojineen, työpajoja ja tuomioistuimia, huvilatyylisiä asuintaloja. Urin kuningashaudoista on löytynyt kultaisia maljoja, pikareita, harppuja, lyyria jne. Esineistöstä on voinut päätellä, että kokonainen saattue kymmeniä ylhäisiä seurannut vainajaa kuolemaan hautakammioon. Heidät on muurattu hautaan ulkoa käsin ja sisällä olijat olivat ottaneet jotakin myrkkyä vapaaehtoisesti seuratakseen kuningastaan toiseen elämään. Kahden vuosisadan ajan olivat Urin asukkaat haudanneet näihin hautapaikkoihin ylhäiset henkilönsä. Jatkettuaan kaivauksia hautoja syvemmälle, niin hän löytää savikerroksen jollaista muodostuu vain vedessä kerrostumalla. Tämän savikerroksen paksuus on noin kolme metriä, jonka alta löytyy taas rauniomaata eli ihmisasutuksen jäännöksiä. Löydetyt ruukut ovat olleet käsintehtyjä, joista tutkijaryhmä päättelee löytäneensä venepaisumuksen jäljet. Urin valtavasta löydöstä kerrotaan USA:ssa ja Englannin päivälehdissä monipalstaisin otsikoin. Wooley jatkaa kaivauksiaan 16 jalan syvyyteen (5 metriä) savikerroksesta erään tiilikiveyksen alle, jonka hän suurella varmuudella sijoittaa aikaan ennen tulvaa. Urissa voitiin laskeutua kapeaan kaivoskuiluun ja silmin katsella ja käsin kosketella suunnattoman tulvan jättämää ainesta. Ja ihmisasutusten kerroksia, joista voidaan lukea aika kuin kalenterista, eli se on tapahtunut v. 4 000 eKr.

Tell Haririssa vuonna 1933 tehtiin kuvapatsaslöytö, joka saa ranskalaisen professori André Parrotin tunnetun argeologin tulemaan löytöpaikalle. Kuvapatsaassa on teksti ”Olen Lamgi-Mari… Marin kuningas… suuri… Issakku… joka lahjoittaa… kuvapatsaansa Istarille”. Tämä Marin palatsi oli ollut n. 2000 eKr. yksi maailman suuria nähtävyyksiä. Täällä hallitsi viimeisenä kuninkaana Zimrilim, jonka Babylonian Hammurabin sotajoukot kukistivat n. 1700 eKr. ja hävittivät Marin valtion. Taas 1. Moos 24:1-4, 10, jossa Aabraham lähettää palvelijansa hakemaan puolisoa pojalleen Iisakille, Aabraham palvelija meni Marin kuninkaiden kaupunkiin. Aabrahamin on täytynyt elää vuonna 1900 eKr. ja Marin löydöt ovat ajoitetut vuoteen n. 1900 eKr., sillä Harran ja Naahor löydettyjen palatsiarkistojen tietojen mukaan kukoistavia kaupunkeja.

 Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: Hammurabin nimi löytyy mainittuna Raamatussakin, nimittäin 1 Mos. 14 luvussa, jossa kerrotaan Elamin kuninkaan Kedorlaomerin sotaretkestä Palestiinaan Abrahamin aikana. Kanaanin kansat — erittäinkin mainitaan Sodoman, Gomorran, Adman ja Sebojimin kaupungit kuninkaineen — olivat maksaneet 12 vuoden kuluessa veroa Elamin kuninkaalle, mutta 13:na vuotena he kapinoiden kieltäytyivät sitä tekemästä. Se oli syynä Kedorlaomerin retkeen. Kanaanilaiset kuninkaat voitettiin Siddimin laaksossa, jonka nykyään peittää Kuollut meri, ja Sodoman ja Gomorran kaupungit ryöstettiin. Otettujen sotavankien joukossa oli myös Abrahamin veljen poika Lot, joka asui Sodomassa.

Armas Salonen kirjassaan ”Sumeri ja sen henkinen perintö” Otava 1962 mainitsee: ”Nimitämme nyt alkavaa aikaa Uurin I:n dynastian ajaksi. Aikaisemmin sitä nimitettiin Lagasa-kaudeksi, koska useimmat kirjalliset jäänteet olivat Lagasan kaupungista peräisin. Poliittinen painopiste siirtyy tällä kaudella taas etelään noin vuosiksi 2500-2350 eKr. Uur (Raamatusta tunnettu Kaldean Uur, Aabrahamin kotikaupunki) oli Sumerin metropoli. Sen loistosta on todistuksena valtava kuninkaiden hautausmaa.” Ja ”Kuninkaiden ja kuningattarien seurassa haudattiin suuria seurueita, jopa 80 henkeä (miehiä ja naisia) käsittäviä. Nämä vapaaehtoisesti kuolemaan käyneet ihmiset (mies ihmisuhreista saattaa olla kysymys) uskoivat lujasti sen ajan sumerilaisen esi-isiltään perimään uskontoon, Inannan-Dumuzi-uskontoon, jonka mukaan he saisivat jatkaa elämäänsä jumaliksi korotettujen hallitsijain kanssa Inannan ja Dumuzin pyhän avioliiton, hieros gamoksen merkeissä. He halveksivat – tai heidät pakotettiin halveksimaan – tämän maailman elämää niin, että luopuivat siitä hallitsijainsa kanssa.” 

Persian lahden lähettyvillä oli monta muuta suurta kaupunkia yhdessä rykelmässä. Yhdessä ne käsittivät suuren miljoonakaupungin, joka oli muinaisajan (sumerilaisten) ensimmäinen suuri sivistyskeskus. Nykyään sen paikalla on Tell el-Muqaijar-niminen rauniokumpu. Ennen Baabelin kukoistusaikaa Uur oli tärkeä valtiollinen keskus ja sumerilaisen kulttuurin tyyssija kuunpalvonnalle omistettuine temppeleineen. Aabrahamin aikana tämä kulttuuri oli jo suuresti rappeutunut. Muinaistieteellisiä kaivauksia on Uurin paikalla vuonna 1854 suorittanut Englannin konsuli Taylor. John George Taylor (aktiivinen 1851–1861; tunnetaan myös nimellä JE Taylor ja JG Taylor) oli ulkoministeriön brittiläinen virkamies ja myös tärkeä varhainen arkeologi, joka tutki Lähi-idän antiikkia. Hän oli yksi ensimmäisistä arkeologeista, joka tutki merkittäviä hautakumpuja Persianlahden alueella, ja hän teki joitain erittäin tärkeitä löytöjä.

Lähteet ja kirjallisuus:

DIGI IRT (Iso Raamatun Tietosanakirja)
Aapeli Saarisalo ”Raamatun tietosanakirja”