Jo muinaisilla hallitsijoilla ja muilla merkkihenkilöillä on jo kautta historian ollut tarvetta selvitellä sukulaisuussuhteitaan. Asia oli tärkeä periytyvien arvonimien johdosta. Muinaisilla hallitsijoille oli myös tarve todistaa sukututkimuksella polveutuvansa merkittävistä, jopa yhteytensä jumaliin esi-isinään ja oikeuttaan näin omaan valta-asemansa. Sukututkimuksen tekijältä saatettiin tällöin edellyttää jo valmiiksi määritetyn polveutumisen todistelua. Tällaisilla vääristellyillä sukupuilla on historiallinen arvonsa, mutta tieteellisen sukututkimuksen kannalta niillä ei ole käyttöä.
Kuninkaiden ja yleensä hallitsijoiden sukupuut ovat tavallaan sukututkimuksen esiaste. Sukututkimusta kirjallisessa muodossa edustaa Raamattu. Sukututkimuksen alullepanijana voidaan pitää saksalaista professori Johann Christoph Gatter (1727–1799). Hän julkaisi 1788 teoksen Abriß der Genealogie. Gatterin tavoitteena oli tieteellisesti selvittää maanomistukseen ja perimiseen liittyviä seikkoja.
Merkittävä apu vähitellen kehittyvälle sukututkimukselle oli erilaisten rekisterien syntyminen. Rekisterit olivat perinteisesti sisältäneet lakien, etuoikeuksien ja omaisuuserien listauksia, mutta vähitellen ne laajenivat koskemaan myös syntymiä, kuolemia ja vihkimisiä. Euroopassa Espanjan vanhimmat sukututkimuksen lähteet alkavat 1300-luvun loppuvuosilta
Mormonit ovat uskonnollisista syistä ovat laatineet valtaisat henkilörekisterit myös kirkkokuntaan kuulumattomista. He ovat myös tallentaneet usein vaikeasti saatavissa olevaa tietoa helpommin käytettävään muotoon ja kehittäneet ilmaisia tietokoneohjelmia sukututkimuskäyttöön. Familysearch Mormonikirkon (MAP) maailmanlaajuinen tietokanta. The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. (Mormonien ylläpitämä tietokanta)
Raamatussa kerrotaan Israelin kansasta, joka oli jakautunut sukukuntiin, sukuihin ja perheisiin, ks. esim. Joos. 7:14. Perheestä käytetään mainituissa raamatunkohdassa, niin kuin usein muulloinkin VT:ssa, sanaa ’talo’, joka tarkoittaa suurempiakin yksikköjä, kuten esim. sanonnoissa ’Israelin heimo’, ’Daavidin suku tai huone’ jne.
Perheen ytimen muodostivat isä, äiti ja lapset. Israelilainen perhe oli kuitenkin paljon laajempi; siihen luettiin myös sivuvaimot, 1Moos. 22:24, Tuom. 8:31 jne., sekä näiden lapset, Tuom. 10:4, 2Kun. 10:1, sekä palvelijat ja orjat perheineen. Usein perheyhteisöön kuului myös vävyjä ja miniöitä. Perheenisä vastasi perheen turvallisuudesta sekä valvoi lakia ja järjestystä sen jäsenten kesken. Sen lisäksi hän hoiti perheen uskonnollisia ja jumalanpalvelusmenoihin liittyviä velvollisuuksia, Joos. 24:15, Tuom. 17, Job 1:5. Perhe-elämällä on keskeinen sija Jumalan kymmenen käskyn laissa, ns. dekalogissa. Puolet toisen taulun käskyistä suojaa nimenomaan perhettä, 2Moos. 20:12,14,17.
Sana ”suku” tarkoittaa Raamatussa eri yhteyksissä jälkeläisiä, veriheimolaisia, omaisia, esi-isiä. Kun sanaa käytetään ensimmäisen kerran Raamatussa (Aadamin suku, 1Moos. 5) se ilmaisee sukulaisuutta alenevassa polvessa. Israelilaisille oman suvun tunteminen oli hyvin tärkeätä
VT:ssa on runsaasti sukuluetteloja, varsinkin 1. ja 4. Mooseksen kirjassa, 1. Aikakirjassa, Esran kirjassa ja Nehemian kirjassa. UT:ssa on kaksi Jeesuksen sukuluetteloa, Matt. 1:1-17, Luuk 3:23-38. Israelilaiset merkitsivät esi-isänsä huolellisesti muistiin, ja sukuluetteloja pidettiin arvokkaina asiakirjoina sekä koko kansan että yksityisen ihmisen kannalta. Raamatun sukuluetteloissa sukulaisuus voidaan ilmaista joko alenevassa polvessa. Raamatun sukuluettelot ovat yleensä otteita täydellisemmistä sukuluetteloista, jotka oli merkitty muistiin erityiseksi kirjaksi, 1Moos. 5:1, Neh. 7:5, tai jotka sisältyivät johonkin historialliseen teokseen, 1Aik. 9:1, 2Aik. 12:15. Raamatun sukuluetteloita ei siis ole tarkoitettu täydellisiksi, vaan ne sisältävät sen, mikä Raamatun sanomalle on tärkeää kussakin tilanteessa.
Juutalaiset jatkoivat sukuluettelojen pitämistä aina vuoteen 70 jKr., jolloin kaikki kirjoitetut sukuluettelot tuhoutuivat roomalaisten hävittäessä Jerusalemin. Leevin sukukunta ja etenkin Aaronin suku ovat säilyttäneet kuitenkin meidän päiviimme saakka perimätiedon sukuperästään.
Ne sukuluettelot, joista Paavali varoittaa 1Tim. 1:4:ssä ja Tit. 3:9:ssä olivat todennäköisesti mytologisia taruja ja järkeileviä tulkintoja, joiden lähtökohtana oli VT:n sukuluettelot patriarkoista, sankareista jne. Sellaisia tarinoita tunnetaan sekä apokryfisista että muista juutalaisista lähteistä. 1Tim. 1:4:ssä mainitaan ”loppumattomat sukuluettelot” yhdessä tarujen kanssa.
Opinnäytetöitä:
Sari Myllylä ”Sukututkimusohjelmien käytettävyys” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101614/Myllyla_Satu.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Linkkejä:
Lähteet ja kirjallisuus:
Digi IRT
Wikipedia
Matti J. Kankaanpää, Tuula Kiiski ”Sukututkimus askel askeleelta” (Suomen Sukututkimusseura 1999)
Marja Pirttivaara ”Juuresi näkyvät: geneettisen sukututkimuksen ABC” (Siltala 2017)
Pentti Juhani Mattila 