Aluevaalit

Suomeen on saatu aikaan uudet hyvinvointialueet, joissa päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto. Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien. Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan kuitenkin erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.1.2022. Helsingin kaupunki ei ole hyvinvointialue eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen eikä siellä siten toimiteta aluevaaleja.

Maakunta- ja soteuudistuksella tarkoitetaan Suomen julkisen hallinnon ja sosiaali- ja terveydenhuollon eli sote-palveluiden uudistamista, jonka tarkoituksena on siis siirtää julkisten sote-palveluiden vastuu kunnilta 18 perustettavalle maakunnille. Samassa yhteydessä valmistellaan valinnanvapauslaki, joka antaa palveluiden käyttäjille vapauden valita lain piiriin kuuluvissa palveluissa maakunnan yhtiön, yksityisen yhtiön tai järjestön tuottaman palvelun väliltä. Käsittääkseni tämän Sote-uudistuksen seurauksena lisääntyy byrokratia ja virkamiesten määrä jotka pyörittävät tätä käsittämättömän laajaa himmeliä. Ehkä kannattaisi pysyä vanhassa järjestelmässä jota valtio tukisi tarpeellisilta osin, kuin rakentaa uutta käsittämättömän vaikeasti hallittavaa organisaatiota, jossa väärinkäytösten riski kasvaa organisaation laajuuden vuoksi.

Risto Uimonen ”Tulos tai ulos” (WSOY 2019) sivulla 65 mainitaan: ”Yksi suurimpia ja kiistanalaisempia asioita oli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja sen järjestäminen peruskuntia ja kuntayhtymiä leveämmille harteille. Sipilä oli ollut aktiivisesti ajamassa ja hyväksymässä edellisen vaalikauden lopulla yhdessä seitsemän muun eduskuntapuolueen puheenjohtajan kanssa uudistusta, joka perustui viiteen sote-alueeseen. Sopimus tästä syntyi maaliskuussa 2014. Jyrki Kataisen hallitus luopui suunnitelmastaan tehdä sote-uudistus kuntien varaan. Keskusta luopui puolestaan ajamasta omaa malliaan, jossa sote-palvelut olisi järjestänyt 18 maakuntaa. Tämä tarkoitti sitä, että Sipilä luopui yhteisten edun nimissä Keskustan ikiaikaisesta tavoitteesta, maakuntahallinnosta. Hän sai siitä kipakkaa palautetta puolueessaan.” Ja sivulta 291 lisää: ”Vapaavuori kokosi vastustavaan rintamaansa 21 suurinta kaupunkia. Lisäksi hän tiesi, että Kokoomuksen eduskuntaryhmässä oli voimakasta vastustusta sotea ja sen kanssa samassa poliittisessa paketissa kulkenutta maakuntauudistusta kohtaan. Kolmas syy liittyi edunvalvontaan. Sote- ja maakuntauudistus olisivat nimittäin siirtäneet toteutuessaan suuren osan kaupunkien tehtävistä maakunnille… Vapaavuoren haastattelu A-studiossa 4.6.2018 paljasti, kuinka tiukkaa linjaa hän veti ja kuinka kovaa kieltä hän käytti. Hän sanoi heti ohjelman alussa, että ’yhä lähempänä katastrofia ollaan’ ja että sote ’ei toteuta tavoitteita kustannusten osalta eikä terveyspolitiikan osalta’ ja että ’hallitus erittäin kovasti yrittää runtata läpi erittäin pienellä vähemmistöllä läpi uudistusta, johon kukaan ei enää usko’.”

Joachim Bodamer ”Ihminen vailla minuutta – Miten voimme säilyttää henkisen ja fyysisen terveytemme teknistyvän maailman kasvavassa paineessa” (WSOY 1966), josta lainaus sivulta 11: ”Eivät yksin sairaus, sairauden käsite ja terapian saavutukset ole käyneet hämäriksi. Tekniikan jatkuvasti muovatessa maailmaa, massayhteiskuntien ja joukkohuollon syntyessä myös lääkärin asema on täysin muuttunut. Lääkäristä on tullut sosiaalivakuutuksen epäitsenäinen palvelija, jolta on riistetty parhaat vaikuttamismahdollisuudet. Huomattavan osan voimistaan hän joutuu käyttämään oman yhteiskunnallisen asemansa puolustamiseen. Sekä lääkäriä että potilasta sitoo heitä hallitseva byrokratia. Sairaudesta on tullut hallintotoimi ja lääkärin suhde potilaaseen on muuttunut ihmissuhteesta sosiaalipoliittiseksi. Tässä on lääketieteen ja lääkärin ammatin nykyisen problematiikan ydin. Sitä on tässä syytä ainakin hahmotellen kosketella, sillä lääkäri on samoin kuin potilaskin teknisen elämänmuodon hyökkäysten alainen… On valitettavaa, ettei oteta kuuleviin korviin sellaisten perinnöllisyystutkijoiden kuin H. J. Mullerin ja G. G. Wendtin varoituksia. Viimeksi mainittu on äskettäin julkaissut teoksen, jonka nimeen, ’Lääketieteen kehitys ihmiskunnan biologisen tulevaisuuden vaarana’, on tiivistetty kärjistetyssä muodossa teoksen sisältö. Ihmisen geenirakenne on vuosituhansien ajan virittynyt ja kehittynyt yhä hienommaksi. Kun nyt lääketiede häikäilemättä puuttuu kehityksen kulkuun, tasapaino perintötekijöiden ja mutaatioista syntyneiden uusien muotojen välillä järkkyy pahasti ja luonnollinen valinta estyy. Röntgensäteet, radium ja radioaktiiviset isotoopit edistävät Wendtin mukaan suuressa määrin mutaatioita ja aiheuttavat siis epämuodostumia. Myös kemialliset aineet ovat laajemmassa määrin mutaatioita suosiva kuin me yleensä luulemme… Kaikki puhuu sen puolesta, että tekniikka koko maapalloa käsittävänä prosessina on vasta alullaan. Mutta meidän ympäristömme on jo muuttumassa työpajamaisemmaksi, ja vauhti kiihtyy huimaavammaksi. Järjestöjen valta kasvaa yhä laajemmaksi, ihmisen oma ratkaisuvapaus supistuu yhä enemmän ja meidän riippuvaisuutemme oman teknisen mielikuvituksemme luomuksista muuttuu hetki hetkeltä suuremmaksi.”

Juho Saari ”Yksinäisten Suomi” (Gaudeamus 2016), josta lainaus sivulta 11: ”Yhteiskunnallinen eriarvoisuus aiheuttaa yksinäisyyttä, ja yksinäisyys aiheuttaa hyvinvointi- ja terveysvajeita, jotka puolestaan muuntuvat eriarvoisuudeksi yksilön toimintakyvyissä ja elämänmahdollisuuksissa. Yksinäisyyteen liittyvät hyvinvointi- ja terveysvajeet jakautuvat väestötasolla kaikkialla suurin piirtein samalla tavalla. Koska jakaumien taustalla oleviin tekijöihin voidaan vaikuttaa, ne ovat myös julkisen vallan toimenpiteiden piirissä. Suomalaisten todellinen perusturva ovat toiset ihmiset, jotka vaikeina aikoina kannattelevat ja hyvinä aikoina iloitsevat mukana. Yksinäisyys on tuossa perusturvassa oleva vuotava haava ja ammottava aukko… Lähtökohtana on, että yksinäisyys ei ole yksinomaan tai ensisijaisesti yksilön ominaisuus vaan sen esiintyvyys on kytköksissä yhteiskunnan rakenteellisiin jakoihin ja kulttuurisiin eroihin… Otetaan esimerkiksi modernisaation ja yksinäisyyden suhteesta kotitalousrakenteiden muutoksen (kotitalouksien koon pienentyminen ja yksin asumisen yleistyminen) ja sosiaalisen eristyneisyyden välinen yhteys. Tällöin sosiaalista eristyneisyyttä aiheuttava sosiaalinen mekanismi on se, että kotitalouden sisäisten ja ulkopuolisten sosiaalisten kontaktien määrä on usein pienempi yhden hengen kotitalouksissa kuin useiden henkilöiden kotitalouksissa eivätkä kotitalouden ulkopuoliset kontaktit korvaa kotitalouden sisäisten kontaktien puutetta. Vastaavasti muuttoliike lisää sosiaalista eristyneisyyttä, koska kaikki eivät välttämättä onnistu rakentamaan sosiaalisia suhteita uudella asuinpaikallaan sukulaisten ja ystävien jäädessä eri paikkakunnalle. Vaurastuminen puolestaan vähentää ihmisten riippuvuutta muista esimerkiksi siksi, että he voivat itse tuottaa tarvitsemansa palvelut (esim. ruoanlaitto) tai ostaa ne kotitalouden ulkopuolelta (esim. käydä ravintolassa). Vaurastuneet ihmiset eivät ole riippuvaisia muiden tuesta tai suuren kotitalouden tarjoamista ’mittakaavahyödyistä’ (yksi keittiö riittää useammalle ihmiselle), vaan heillä on varaa asua yksin… Yksinäisyyteen liittyy myös useita kielteisiä ’perustunteita’ (primary emotions), joiden luokittelusta ei tosin ole päästy yksimielisyyteen. Joka tapauksessa yksinäisyyden kannalta keskeisiä perustunteita ovat ainakin ujous, ahdistus, viha, häpeä ja syyllisyys. Näillä kaikilla tunteilla ja yksinäisyydellä on ilmeinen evolutiiviseen valintaan liittyvä yhteys: yksinäisyyden kokemus on varoittava signaali, joka ilmaisee sitä, että yksilön suhde hänen selviytymisensä kannalta tärkeisiin ryhmiin tai yhteisöihin on tavalla tai toisella epätasapainossa… Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä yksinäisyys on ollut osa sielunhoitotyön kehittämistä ja teologista tutkimusta. Alan tutkimuksen ehkä merkittävin edustaja oli Irja Kilpeläinen (1911-1999), joka teki työuransa sairaalateologina. Hänen kirjansa Ajatuksia yksinäisyydestä (1980) myi peräti neljä painosta, ja se julkaistiin myöhemmin uudestaan isokokoisena tekstinä (1984) sekä äänikirjana. Julkaisuvuonna Kilpeläinen sai myös kirkon tiedonvälityspalkinnon, mikä kertoo hänen saamastaan arvostuksesta… Mutta kenen vastuulla kanssaihmisten kokema yksinäisyys loppujen lopuksi on? Enemmistön vastaus kyselyissä on, että vastuu yksinäisyydestä kuuluu läheisille. Tällöin yksinäisyys näyttäytyy yksityisasiana ja yksilön ominaisuutena – ei yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä, joka kytkeytyy yhteiskunnan rakenteellisiin jakoihin ja kulttuurisiin eroihin. Kansalaisjärjestöt ja poliitikot ovat kuitenkin askel kerrallaan alkaneet ymmärtää yksinäisyyden yhteiskunnallisen merkityksen, ja suomalaisten kokema yksinäisyys onkin vaiheittain noussut myös politiikan asialistoille.”

Sairaanhoidon länsimaiset juuret

Länsimaisessa kulttuurissa kristinusko sai aikaan vuoden 100 jKr. aikoihin avun tarpeessa olevien hoitamiseksi ja yhteisöjen velvollisuudeksi. Alkuseurakunnissa oli diakoneja, seurakunnan palvelijoita, jotka huolehtivat köyhistä ja mahdollisesti sairaista. Miesten lisäksi diakoniatyöhön otettiin Raamatun mukaan 60 vuotta täyttäneitä leskivaimoja, jotka olivat auttamistyöhön tottuneita

Hoitolaitosten rakentaminen sai länsimaissa järjestyneitä muotoja jo 300-luvulta jKr. aikoihin. Kristittyjen laitokset antoivat hoitoa lähinnä pitkäaikaisesti sairaille ja niitä hospitaali (latinaksi), sananmukaisesti siis majataloiksi.

Rooman keisarin Konstantinus Suuren (noin 274–337) ja hänen äitinsä Helenan (noin 257–326/329) toiminta sai aikaan sairaanhoidon kasvua erityisesti Rooman keisarikunnan itäisellä alueella. Valtakunnan läntisessä osassa laitosten perustaminen oli hitaampaa.

Roomassa ensimmäisen kristittyjen sairaalan perusti noin vuonna 380 roomalainen ylhäisönainen Fabiola (k. 399), joka omistautui kokonaan sairaiden ja köyhien hoidolle. Yleensä hoivalaitoksissa ei ollut palkattua henkilökuntaa ja hoidettavat saivat parhaansa mukaan huolehtia itsestään ja kohtalotovereistaan. Vähitellen arvostus sairaiden hoitoa kohtaan kasvoi ja mm. Flaccilla, keisari Theodosius I:n (379–395) puoliso, kiinnitti huomiota sairaiden hoitoon ja vieraili henkilökohtaisesti sairaaloissa.

Sairaiden hoitamiseen tarkoitetun henkilökunnan on lisääntynyt 400-luvulla, sillä keisari Honoriuksen valtakaudella (395–423) pelkästään Alexandriassa työskenteli sairaaloissa 600 naista. Siellä toimi 400-luvulla Parabolani-niminen järjestö eli ”uskalikot”, jotka olivat omistautuneet sairaiden hoitoon. Pyhän Hieronymuksen (k. 420) kirjeistä käy ilmi, että sairaiden hoitajille kuuluivat yleiset taloustyöt, kuten lattioiden pesu, huoneiden lämmittäminen, ruoan valmistaminen ja tarjoilu sekä astioiden tiskaaminen.

Rooman valtakunnan läntisellä alueella sairaaloiden kehitys jatkui nopeasti laajenevan luostaritoiminnan piirissä. Luostareihin kuuluivat olennaisina osina sairashuone, yrttitarha ja kirjasto. Erityisesti benediktiinien munkkikunnan infirmariumit eli sairashuoneet olivat tunnettuja hoidon hyvästä tasosta. Hoitajina toimivilla munkeilla ja nunnilla ei ollut varsinaista lääketieteellistä koulutusta, mutta monet heistä olivat taitavia haavojen sitojia, lastoittajia ja lääkekasvien käyttäjiä. Luostarilääkintä alkoi rappeutua, kun Clermontin kirkolliskokous vuonna 1130 kielsi munkeilta ja papeilta lääketieteen opiskelun ja harjoittamisen.

Järvinen, Päivi H.: Hoitotyön alkujuuria etsimässä. Pohjois-Suomen hoitotyön julkaisuja B 1, 1984, Kemi-Rovaniemi 1984

Neuman-Rahn, K.: Sairaanhoidon historia. Seymer, Lucy Ridgley: A General History of Nursing. 1956

Opinnäytetöitä:

Jani-Jukka Miettinen ”Terveyspalveluiden järjestäminen osana sote-rakenneuudistusta” (Laurea ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2016)

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/104221/Miettinen_Jani-Jukka.pdf?sequence=1

Anne Kemppainen, Jutta Nurminen ”Etänä Enemmän – sote-työ uudistuu- hanke” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2019)

Linkkejä aiheesta:

https://vaalit.fi/aluevaalit
https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/aluevaaliohjelma/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointialue
https://soteuudistus.fi/mika-on-hyvinvointialue

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: