Gospel kahvila

Olen pohtinut Gospel kahvila ajatusta, mikä voisi edistää meidän kaikkien henkistä hyvinvointiamme. Ihmisillä on tapana rajata ystäväpiiriänsä siten ettei kaikki mahdu mukaan tai eivät edes ansaitse ystävyyttämme monista eri syistä, minkä takia joistakin tulee syrjittyjä. Syrjään jääneestä saattaa tulla yksinäinen, kuten eräs opiskelija sanoi minulle, että hän on pahis, eikä kukaan halua olla hänen ystävänsä. Sanoin hänelle, että osoita sinä ensin ystävyyttä jollekin, sillä se voi olla ainoa keino päästä tilanteesta.

2000-luvun alussa Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkoteihin vierailuja tehdessäni pysähdyin muutaman kerran Lappeenrannan Gospel-kahvilaan, jossa toiminta oli välillä käsittääkseni kellon ympäri tapahtuvaa, siellä koin olevan yhteisöllisyyttä, jonne voi poiketa kuuntelemaan lauluja ja tarvittaessa keskustelemaan mieltä painavista asioita, mutta toiminta siellä on loppunut. Jatkaessani matkaa Lappeenrannasta Pietariin, niin Pietarissa ja Hatsinassa vierailessani yllätyin siitä, kuinka ammattimaisesti pieni venäläinen seurakunta toteutti näytelmiä ja juhlia asianmukaisine pukuineen, mikä lisäsi seurakunnan sisäistä yhtenäisyyttä yhteisen tekemisen kautta. Kahvila tyyppinen yhteisöllinen toiminta saattaisi pienentää uskosta luopuvien ja seurakunnan toiminnasta poisjäävien määrää, eli opetuslapseuttaa ne, joilla ei ole suhdetta seurakunnan toimintaan, eivätkä tunne seurakunnasta ketään. Myös kahvila ajatukseen sopisi hyvin kristillinen karaoke, jollaisen olen nähnyt toimivan eräässä järvenpääläisessä seurakunnassa, jonne kristillisen karaoken sydämelleen saanut toi laitteet ja osaamisensa luodakseen yhteishenkeä seurakuntaan yhdessä tekemiselle laulun muodossa. Espanjassa vieraillessani olen laittanut merkille myös siellä perheiden ja sukujen yhteisöllisyyden, eli ollaan riippuvaisia toisistamme hyvässä mielessä.

Mikään itsetarkoitus ei saa olla Gospelkahvila tai sitä kautta tehtävä toiminta, vaan yksin Jeesus. Jeesus voi tällaisen työn kautta auttaa avuntarpeessa olevia ihmisiä toimiessaan käyttämiensä ihmisten kautta, jotka ovat eksyksissä, mikä on hyvä pitää aina mielessä.

Tass Saada ”Taistelin Arafatin joukoissa: PLO:n tarkka-ampujan tie uuteen elämään” (Perussanoma Oy 2018), josta lainaus sivulta 159: ”Minulle avautui tilaisuus avata pieni kahvila historialliseen rakennukseen, joka sijaitsi Kansas Cityn keskustassa vastapäätä liittovaltion oikeustaloa. Siellä tarjottaisiin piirakoita, voisarvia, voileipiä ja muuta vastaavaa vain aamiaiseksi ja lounaaksi. Karen ja minä rukoilimme asian puolesta ja tunsimme, että Jumala näytti meille vihreää valoa. Annoimme kahvilalle nimen ’Cafe Demi-Tass’ pienen espressokupin mukaan… Omistimme sen Herran käyttöön, ja siitä tuli eräänlainen evankelioiva työmuoto… Aloimme tarjota kahvilassa esirukouspalvelua, joka kosketti ja rohkaisi monia ihmisiä.” Aikanaan Tass Saada myi kahvilansa ja sai siitä sen mitä oli pyytänyt.

Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Oletko se todella sinä, Jumala? – Kirja Jumalan äänen kuulemisesta” (YWAM Kustannus Oy 2013), josta lainaus sivulta 98: ”pysähdyimme Pink Pussycat -yökerhon viereen. Kristillinen kahvila, jota käytimme päämajanamme, oli kerhon naapurissa. Purimme autosta laatikot, joissa melkein kuivat lehtiset olivat. Veimme ne alakerran punamustaksi maalattuun saliin, jossa kadun ihmisille tarjoitiin ilmaista kahvia ja edullisia voileipiä. Sisään tuli nuoria muutaman hengen ryhmissä, kunnes paikalla oli 30 ihmistä. Katselin kapeisiin muotihousuihin pukeutuneita teini-ikäisiä poikia ja minihameisia tyttöjä viimeisen huudon mukaisissa kengissään.”

Näiden esimerkkien pohjalta Gospel Café toiminta voisi toimia kahvilana, jossa voi ruokailla pienimuotoisesti, sekä voisi olla kirjojen kierrätystä. Kahvilatoiminta voisi toimia, liiketoimintaperiaatteella, sillä ilmaista ei osata aina arvostaa. Kahvilaan voisi sisältyä, jos tarvetta on, myös hengellistä ohjelmaa, jolloin se saattaisi pitää sisällään opetusta, ylistystä, profeetallista palvelua, keskustelua, rukouspalvelua jne. Arki-iltaisin voisi kahvilassa voisi kokoontua kasvuryhmiä miehille, naisille ja nuorille. Espanjan olen vieraillut erään suomalaisen seurakunnan omistamassa liiketiloissa toimivassa kohtaamipaikassa, jossa on tarjolla edullista lounasta ja joinakin päivinä oli mahdollisuus osallistua karjalanpiirakoiden valmistamisen oppimiseen henkilökunnan opastuksella aamupäivän aikana, jonka jälkeen piirakat oli asiakkaiden herkkuina ostettavissa. Tässä tuli samalla tutustuttua moneen henkilöön ja heidän tarinaansa. Tosi merkityksellinen kohtaamispaikka. Tällä seurakunnalla oli myös kirpputori vuokratussa jo varsinaisesta käytöstä poistetussa luostarissa, jota ovat remontoineet, jossa on myös majoituspalveluita.

Olen vieraillut Israelin Tel Avivissa, jossa on evankeliointijärjestö perustanut hotellin, joka normaalin hotellitoiminnan lisäksi on mahdollistanut tälle järjestölle toimintakeskuksen heidän palvelytölleen, kuten TV-studiot, kokoontumistilat jne. Tämä järjestö keräsi maailmanlaajuisesti varoja tälle hankkeelle. Tähän liittyen Raamatussa Paavalin Roomalaiskirjeessä luvusta 16:23 lainaus: ”Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja, tervehtii teitä. Erastus, kaupungin rahainhoitaja, ja veli Kvartus tervehtivät teitä.”

Ikäihmisillä ystävyyssuhteet katkeilevat monenlaisten syiden vuoksi tuoden yksinäisyyttä ja erilaisia ongelmia, jotka voisivat ratketa ystävien kohtaamisen kautta esim. Gospel kahvilassa. Marjatta Marin & Sinikka Hakonen ”Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa” (PS-kustannus 2003), josta lainaus sivulta 72: ”Sosiaaliset verkostot ovat osa ihmisen elinpiiriä. Niihin kuuluvat perhe, ystäväpiiri ja naapurusto kuin myös työyhteisö, kaupungin ja viime kädessä koko maapallon asukkaat… Sosiaalisten verkkojen taustalla oleva ajatuskulku voidaan pelkistää seuraavanlaiseksi ketjuksi: – ihmiset tarvitsevat toisiaan erilaisista syistä – nämä tarpeet näkyvät ihmisten välisissä sosiaalisissa suhteissa, jotka organisoituvat enemmän tai vähemmän pysyviksi ja näkyviksi verkoiksi – nämä verkot saavat merkityksensä niistä tarpeista, jotka ovat niiden taustalla.” Ja sivulla 161 Leonie Hohenthal-Antin kirjoittaa: ”Senioriteatteri käsitteenä ja ilmiönä on Suomessa uusi. Kulttuuritilastot eivät rekisteröi ikäihmisten teatteriryhmiä, eikä harrastajateatterikentällä senioriteatterilla ole vielä omaa paikkaa kuten esimerkiksi lapsi- ja nuorisoteattereilla, joilla on jo lukuisia omia vuotuisia tapahtumia.”

Seurakunnissa Pietarissa ja Hatsinassa, sekä Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkotien näyttömöillä olen nähnyt laadukkaita teatteriesityksiä. Suomessa on huoneteattereita, jotka toimivat huoneessa. Huoneteatterista on Aino Suhola tehnyt pro gradu -tutkielman vuonna 1978.

Nell L. Kennedy ”Yonggi Cho ja Korean ihme” (Päivä Oy 1980), josta lainaus sivulta 159: ”Kirkon henkilökunta oli kehittänyt järjestelmän, jonka mukaan kaikki seurakunnan jäsenet luetteloitiin. Nopeasti pastorilla oli mahdollisuus saada käsiinsä kenen tahansa seurakuntalaisen valokuva, selostus hänen elämänvaiheistaan ja perheestään. Kuin lääkäri, joka silmäilee nopeasti potilaansa sairaskertomusta, pastori saattoi valmistautua hoitamaan kutakin tapausta erikseen. Oli tärkeää, että hän kuulumisia kysellessään muisti lasten nimet tai huomasi onnitella työssä tai yhteiskunnassa saavutetun menestyksen johdosta. Paimenen oli tärkeää tuntea laumansa jokainen jäsen nimeltä.”

Samuli Sirén ”Elämästä on kysymys” (Omakustanne 2017), josta lainaus sivulta 15: ”Eräässä seurakunnassa oli pysähdytty paikoilleen. Siellä ei koettu ’että he kaikki olisivat yhtä’, seurakunnan yhteys piti etsiä seurakunnan jäsenluettelosta. Kerran kuussa oli virallinen seurakuntakokous, mutta vain hyvin pieni joukko vaivautui kuuntelemaan virallisia asioita ja keskustelemaan niistä. Seurakunnan vastuuhenkilöt kantoivat huolta tilanteesta, ja he muuttivat kokouksen sisältöä. Ennen asioitten käsittelyä järjestettiin kahvitarjoilu, jonka aikana seurakuntalaiset saivat vaihtaa kuulumisia ja tutustua toisiinsa. Kahvittelu antoi luontevan mahdollisuuden olla yhdessä, mistä sitten seurasi myös yhteyden kokemista. Perheellisiä kehotettiin tuomaan myös lapset mukaan. Kun kahvit oli juotu ja kuulumiset kerrottu, laulettiin reipas ja tuttu ylistyshenkinen yhteislaulu. Tilaisuuden virallista osuutta ei menty jatkamaan ison salin puolelle vaan asioitten käsittelyä jatkettiin kahvipöytien äärellä. Lapsille jaettiin piirrustuslehtiöitä ja värikynät… Viralliset asiat hoidettiin etukäteen niin valmiiksi, ettei niitten käsittelyssä tarvinnut turhaa jahkailla… Seurakunta kadottaa valtavan suuren voimavaransa, jos sen sisälle muodostuu ylipääsemättömien muurien jakamia ryhmittymiä. Tehtävät ovat erilaisia, ja henkilökohtaiselle ystävyyssuhteillekin täytyy olla tilaa, mutta yhteyttä ei olisi missään varaa kadottaa. On tappio, jos lapset ja nuoret, keski-iän kypsyneet, vanhukset, oppineet, musikaaliset, rikkaat ja köyhät lokeroituvat omaan soppeensa. Vielä voi löytyä väliinputoajia, jotka eivät tunne sopivansa mihinkään lohkoon… Pirstaloituneessa seurakunnassa kanssakäyminen ja sisäisen yhteyden tunteminen eri ryhmään kuuluvan kanssa voi tuntua jopa mahdottomalta… Mutta jos todellisen elämän kokemnen Kristuksessa tulee tärkeimmäksi hengellisen elämän perustaksi, se kaataa raja-aidat, ja voidaan kokea apostolisen ajan keskinäisen yhteyden väkevää voimaa. Silloin myös erilaiset ihmissuhteet ovat rikastuttavia eivätkä erottavia tekijöitä.”

Lukupiireillä on pitkä 300 vuoden historia, joista Anneli Suova on tehnyt opinnäytetyön Humanistiseen ammattikorkeakouluun nimellä ”Erään kirjallisuuspiirin muotokuva”.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/5750/Suova_Anneli.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mira Heikkinen on tehnyt opinnäytetyön Oulun seudun ammattikorkeakouluun vuonna 2011 nimellä ”Elämänkaari: Eläkeläisten lukipiiri Sotkamossa”.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/34833/Heikkinen_Mira.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työ/virikekeskus voisi sopia kahvila toimintaan myös. Työkeskuksissa ideana olisi työllistää ohjaajia ja aktivoida asukkaita toimeliaiksi ja kesäisin tarjota turistipalveluita samalla idealla ja tiloilla, eli esitellä perinteisiä karjalaisia tieto/taitoja workshoppien ja perehdyttämisen kautta saada Suomen kulttuuri nostettua nuoren sukupolven ja muun Suomen tietoisuuteen. Tämä tarjotaan niistä kiinnostuneille, että osallistujat tietää ja myöhemmin osaa kanteleensoiton ja niiden valmistuksen, pelimanni, kangaspuiden (raanujen) ja karjalaisen ruuan ympärille liittyvät taidot vapaamuotoisesti ilman määräaikoja ja opetussuunnitelmia. Tämä toiminta saattaa hyvinkin lisätä yritteliäisyyttä. Toimintakeskukseen pitäisi yhteiskunnan tuella palkata aiheeseen liittyvät ohjaajat ja osaajat. Toimintakeskukset voisivat kesäisin tarjota lomalaisille uudenlaisen turismin myötä uutta harrastus ja viriketoimintaa yhdessä paikallisten majoitusalan yritysten kanssa. Toimintaan pitäisi saada yhteistyökumppaneita, kuten Marttoja, koulujen yrityskokeiluja, kansalaisopistoja. Toimintaa voisi tarjota mielenterveydestä kärsiville kuntouttavana toimintana. Osallistumismaksut turisteille ja muille pitäisi miettiä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan auttaisi näiden ihmisten kohtaaminen ja keskusteleminen heidän kanssaan, josta koostin tämän blogitekstin: https://penttimattila.net/2021/01/10/mielenterveys/ eli kahvila toiminta voisi olla avuksi tässäkin asiassa. Joitakin vuosia sitten vierailimme vaimoni kanssa Fuengirolan Svenska Kyrkanin kahvilatoiminnassa, niin pastori huomasi heti meidät muukalaiset ja tuli kysymään keitä me ollaan. Vastasimme, että olemme Suomesta ja tultiin kahville. Pappi sanoi, että hänen vaimonsa on suomalainen ja tulee keskustelemaan meidän kanssamme, kun vapautuu keittiövuorosta. Hän tulikin ja meillä oli pitkä keskustelu, jonka muista myös lämpimänä kokemuksena heidän kahvilatoiminnastaan.

Kahvilan toimintaan voisi sisällyttää selviytymistarinoita, joita olen kuullut mm. Pietarin matkoillani, jossa tutustuin entisten narkomaanien perustamaan seurakuntaan nimeltään Morningstar ja heidän kuntoutuskotitoimintaansa päihderiippuvaisille. Heidän kokouksissaan oli aina paljon ihmisten kertomia omakohtaisia selviytymistarinoita, minulla tuli ihan kyyneleet silmiin, kun kuulin kuinka vaikeista asioista Jumala oli heidät auttanut ja pelastanut.

Yhteisöllisyydellä varmaan voidaan tarkoittaa sitä, että voimme tuntea olevamme vaikutusympäristössä tärkeitä, tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja tunnemme kuuluvamme joukkoon, eikä ulkopuoliseksi. Muistan nuoruudestani omakotialueelta, jossa asuimme, kotirouvien seurapiirin, jossa siihen osallistuvat saivat kokea yhteyttä, vertaistukea ja apua, eli monia hyviä asioita, vaikka olivat kovin erilaisista taustoista tulleet tähän yhteisöön, vaikka seurasin tilannetta etäältä. Itse olen saanut olla mukana seurakunnan kotisolutoiminnassa, jossa kokoonnutaan jonkun perheen kotiin kasvamaan kristittyinä kokemalla yhteyttä samalla tavoin kuin nämä kotirouvat seurapiirissään. Intiassa eräässä seurakunnassa vieraillessani sain tutustua paikalliseen seurakuntaan, jonka pastorit vierailivat vuoden aikana noin 2000 kotisolutapaamisessa, jossa ihmiset voivat tulla paremmin kuulluiksi, kohdatuiksi rukouksin ja nähdyiksi, kuin suurissa seurakunnan kokouksissa. Käsittääkseni kummi- ja rippikoulutoiminta on tarkoitettu, että voisi päästä yhteyteen toisten kristittyjen kanssa ystävyyden ja kristinuskon totuuksia oppien.

Yhteisöllisyyttä voi tarkastella monella tavoin, kuten Egyptissä 300-luvulla on ilmeisesti alkaneet luostarit, mutta myös Syyrian alueilla lama ja yhteiskunnallinen sorto saivat yhä useammat vetäytymään autiomaahan erakoiksi ja sitä kautta syntymään luostariyhteisöjä. Erakot ovat muodostaneet jumalanpalvelusyhteisöjä, ja alkoi syntyä suurempia erakkoyhdyskuntia. Pakomiosta (k. 346) pidetään varsinaisen luostarilaitoksen isänä, sillä hän organisoi ja perusti askeettiyhteisön tradition mukaan vuonna 325. Munkkien tehtävänä olivat maanviljely, jumalanpalvelukset, rukous, raamatunluku ja mietiskely. Alkuaikoina munkit saivat yleensä pitää omaisuutensa ja jatkaa elämistään vaimonsa kanssa. Ensimmäisen luostarisäännön kehitti Basileios Suuri (k. 379). Basileioksen säännön mukaan: luostarit ovat piispan alaisuudessa. Luostarien tehtäviksi tulivat hartaus, laupeudentyö ja teologinen tutkimus. Luostariin tuleva sitoutuu omaisuudettomuuteen, naimattomuuteen sekä kuuliaisuuteen luostarinsa johtajalle. Lännessä luostarijärjestelmä oli pitkään riippuvainen Rooman valtakunnan itäosista tulleista vaikutteista; Basileios Suuren luostarisäännöstä oman versionsa kehitti muun muassa Augustinus, kun taas erityisesti Johannes Cassaianus levitti luostarijärjestelmää egyptiläisten esikuvien mukaisena nykyisen Etelä-Ranskan alueelle. Samaan perustaan nojaa lännessä sittemmin suurimman vaikutusvallan saanut Benedictus Nursialaisen (480-543) luostarisääntö. Säännöt määräsivät luostareita korostamaan käytännön työtä (”Rukoile ja tee työtä” – ”Ora et labora”). Luostarien tehtäviksi tulivatkin laupeudentyö ja sivistys.

Stanley Sjöberg ”Näin toimii usko” (Lähetysnuoret ry. 1983), josta lainaus 60: ”On olemassa kristittyjä seurakuntamalleja, jotka yksinkertaisesti ovat luomassa kollektiivista yksinäisyyttä. Mutta nykyään ollaan palaamassa alkuperäiseen yhteysmuotoon pienryhmien muodossa, jotka täydentävät suuria jumalanpalveluksia. Niissä voidaan keskustella, rukoilla henkilökohtaisella tasolla, kertoa kokemuksia ja ylläpitää luovaa yhteyttä. Kristittyjen yhteys merkitsee sitä, että jokainen yksilö uskova panee täyden panoksensa asiaan. Tullessamme Jumalan luo meidän tulee antaa jotain jotain itsestämme saadaksemme osamme Herran siunauksesta. Samalla tavoin meidän täytyy tulla seurakuntayhteyteen sellaisella mielellä, että tahdomme itse olla antamassa, ottamassa vastuuta, avaamassa keskustelua ym. Silloin tulee yhteydestä sekä itsellemme että muille rikastuttava. Saamme olla muille siunaukseksi.”

Inkeri Numminen ”Arvo Ylpön vuosisata” (WSOY 1987), josta lainaus sivulta 90: ”Suomeen oli jo 1900-luvun vaihteessa alettu levittää osuustoiminta-aatetta periaatteina taloudellinen yhteistoiminta, itsemääräämisoikeus ja omatoimisuus. Osuustoiminnalla nähtiin olevan ihmisiä yhdistävä, ei erottava vaikutus. Ensimmäisiä osuuskauppoja oli perustettu jo 1800-luvun loppupuolella. Suomessa osuustoiminta-aate oikein roihusi. Intomieliset osuustoimintaihmiset olivat dosentti Hannes Gebhardin johdolla jo vuonna 1899 perustaneet Pellervo-seuran. Jo seuraavana vuonna se oli alkanut julkaista omaa lehteä… Vuonna 1905 oli Helsingissä perustettu osuusliike Elanto, sen jäsenistö koostui kaikista kansalaispiireistä. Vuonna 1908 osuusliike oli avannut ensimmäisen halpahintaisen ja siistin kahvilan Helsingin Mikonkadun varrella. Alusta lähtien se oli saavuttanut suuren suosion. Kahvilassa viihtyivät opiskelijat, taiteilijat ja virkamiehet… Kahvilassa saattoi lukea päivän sanomalehden kun sinne Työmiehen ja Hufvudstadsbladetin lisäksi tuli Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar. Kahvila oli suosittu keskustelupaikkana.”

Opinnäytetöitä:

Jonna Karppinen, Minna-Kristiina Mattila, Anu Paavola – Karaoketilaisuuden järjestäminen” (Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/80470/Paavola%20Anu.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Elina Ketola ”Torstaisin ei tarvitse olla yksin – Senioriteatteri Kutkutus hyvinvoinnin tekijänä” (Mikkelin ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2009)

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/5144/OPINNAYTETYO.pdf;jsessionid=18CAFA060A99308FD7E7C856D1A1942F?sequence=1

Aino Harjula ”Yhteisöllisyys korkeakoulun käytävillä” (Humak ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/169022/Harjula_Aino.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Johanna Karhu ”Yhteisöllisyyttä rakentamassa” (Lahden ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)

Juha Lalli ”Tutkimus seurakunnan vapaaehtoistoiminnasta” (Humak ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2017)

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/136253/Lalli_Juhana.pdf?sequence=1

Emmi Lainio ”Valamon luostarin kirjasto – ortodoksisen kirjallisuuden keidas” (Turku AMK, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/157941/Lainio_Emmi.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kirjallisuutta:

Sirpa Törmä ”Solunjohtajan käsikirja” (2019)
Jari Sinkkonen ”Kiintymyssuhteet elämänkaaressa” (Duodecim 2018)
Terhi Paananen, Hans Tuominen ”Aarre – Isosen kirja” (2014)
Merja Koivula ”Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa” (Jyväskylän yliopisto 2010)

Puheita aiheesta:

http://www.tunturipuro.fi/sanni-tunturipuron-haastattelu-luovuudesta/

Linkkejä:

https://rednet.punainenristi.fi/node/8307
https://www.kolmassektori.com/ruoka-apu/
https://www.facebook.com/Cafe-Agape-250511555357045

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: