Ihmisille on luonnostaan taipumus parantaa elämäänsä ja suorituksiaan, sillä emme ole täydellisiä ja tietomme on kovasti vajavaista. Monet teollisuuden laatujärjestelmät perustuvat jatkuvaan prosessin parantamiseen. Muistan ajan eräässä seurakunnassa, joka halusi olla etsijäystävällinen seurakunta mahdollisille uusille vierailijoille seurakunnassa. Olin hämmästynyt, kun kuulin, että Jumalan Hengen läsnäolo piti piilottaa, ettei Herran Henki saisi aikaan mitään hämmennystä tai ilmöitä, jotka voisi hämmentää ja pelottaa vierailijan pois, kuten parannuksenteon kyyneleitä jne. Tarkoituksena oli kertoa kuinka kiva on käydä seurakunnassa, jossa Jumala on piilotettu, jotta vierailijat voisivat tuntea olonsa mukavaksi. Eli vieralijoille piti nähdäkseni kertoa Jumalasta jollaista ei ole edes olemassakaan, vähän niin kuin joulupukista. Seurakunta lähetti kirjeitse paljon kutsuja ja yksi mahdollisuus oli silloin, jos vastasi myöntävästi kutsuun, että tiimi vieraili kodissa, jollaisella matkalla olin kerran mukana, mutta kutsuja oli Jehovan todistaja, joka yritti väittelyiden avulla saada meidät vakuuttuneiksi heidän uskonsa oikeessa olosta. Tämän samaisen seurakunnan kyselyevankeliointi tiimin mukana olin eräässä osotoskeskuksessa, jossa pysäytimme ihmisiä jotta kuulisimme vastauksen joihinkin väittämiin uskoon liittyvistä asioista. Erässä nuori nainen sanoi, että hänellä on kova kiire, mutta voi vastata, jos siihen ei mene paljon aikaa. Kyselymme päättyi, niin kysyin häneltä, että haluaako hän kuulla kuinka minä tulin henkilökohtaisesti tietämään, että on elävä Jumala olemassa. Hän vastasi myöntävästi ja kerroin kuinka tulin uskoon. Tämän jälkeen hänellä oli paljon kysymyksiä joihin pyrimme vastaamaan. Lopuksi kysyin, että haluaisiko hän, että rukoilisimme hänen puolestaan, että Jumala ilmaisisi itsensä myös hänelle. Rukoillessamme hän rupesi itkemään Pyhän Hengen kosketuksesta ja julistimme hänen kaikki syntinsä anteeki annetuiksi. Toivottavasti hän ei myöhästynyt mistään oikeasti tärkeästä. Kaikki ei ole vakuuttuneita parannuksenteon tarpellisuudesta, kuten ne joiden mielestä kerran pelastettu on aina pelastettu. He ajattelevat parannuksen tekoa tekevä on epävakaa uskon vaelluksessaan, kun pitäisi luottaa vain Raamatun lupaukseen pelastuksesta. Näinhän se on, että pelastumme yksin armosta uskon kautta ilman tekoja ottamalla vastaan armon Jeesuksen sijaiskuoleman sovituksesta. Pelastuaksemme emme tarvitse ansioita, mutta elääksemme yhteydessä Jumalaan meidän täytyy olla oikeassa suhteessa meidän luojaamme ja rakkaudesta tehdä Jumalan meille edeltä valmistettuja tehtäväksi antamiaan rakkauden tekoja. Ihminen helposti etääntyy Jumalasta ja Jeesus varoitti tästä ilmestyskirjassa luvussa 2:4-5 tästä näin: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.”
UT:ssa on Johannes Kastaja kehottaa: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”, Matt. 3:2. On tärkeää panna merkille, että kääntymiskehotukseen (tehkää parannus!) liittyy kaikkialla UT:ssa evankeliumin toteamus Jumalan valtakunnan läheisyydestä. Jumala tahtoo Johannes Kastajan parannussaarnan ja kasteen kautta aikaan sisäiseen muutokseen, Luuk. 1:16,17, tehdä sen soveliaaksi tulevaan aikakauteen, Messiaan valtakuntaan, Mark. 1:3. Jumala valmistaa itselleen Messiasta odottavan seurakunnan, jonka Hän itse käännyttää puoleensa, Matt. 11:12-14. Jeesuksen kääntymysjulistus on jatkoa Johanneksen alkamalle julistustyölle, Matt. 12:41. Hänelläkin liittyy kääntymiskäskyyn (”Tehkää parannus”) evankeliumin sanoman toteaminen (”Taivasten valtakunta on tullut lähelle”) 4:17. Näin kääntymiskehotus on syvällisesti ajatellen lahjan tarjoamista, ja kääntyminen on iloa tuottava kokemus. Kääntyminen merkitsee saapumista Jeesuksen tykö, joka tuo taivasten valtakunnan lähelle ja joka lahjoittaa messiaanisen lunastuksen hengessä köyhille (katuvaisille). Kristuksessa Jumala tarjoaa ja lahjoittaa kääntymyksen syntiselle. Jeesus on tullut kutsumaan syntisiä kääntymykseen. Jeesuksen elämän ja lunastustyön kautta Isä vetää hyvyydessään syntisiä kääntymykseen, antaen Poikansa syntisiin kohdistamien hyvien tekojen – syntien anteeksiannon ja terveeksitekemisen – välityksellä kääntymyksen lahjan. Jumala saa aikaan rakkauden Häneen itseensä ja Hänen tahtoonsa.
Jeesus asettaa aina kääntymisen pelastumisen ehdoksi, Matt. 18:3. Elämän tie on kääntymyksen tie. Jeesus sano kääntymystä portiksi, mutta se on myös tie, jota koko elämän ajan tulee vaeltaa. Jumalan lopunajallinen pelastustarjous edellyttää ratkaisua. Jeesuksen käsky: ”Tehkää parannus” (= kääntykää) koskee poikkeuksetta kaikkia. Hän osoitti, että on vain yksi tie pelastukseen: alistuminen Jumalan vapauttavaan kuningasvaltaan Hänen yhteydessään. Jeesus näyttää, että kaikki ovat luonnostaan Jumalan tuomion alaisia. Opetuslapsena pysyminen edellyttää jokapäiväistä kääntymistä, Luuk 9:23. Ellei kääntyminen ole jatkuvaa ja kristityn koko elämään leimansa antavaa, se on turhaa.
Jeesuksen kääntymisjulistukseen sisältyy myös julistus uskosta, Mark. 1:15. Juuri uskoa tarvitaan Jumalan tai Jeesuksen puoleen käännyttäessä. Kääntyminen ei merkitse ainoastaan vanhan syntielämän hylkäämistä, vaan ennen kaikkea myönteistä, luottamuksellista antautumista Jumalan pelastussanomalle, evankeliumille Jumalan vapauttavasta kuningasvallasta, joka murtautuu esiin Hänessä. Kääntyminen merkitsee tulemista lapsen kaltaiseksi. Todellinen kääntyminen on ihmiselle itselleen mahdotonta; Jumala yksin voi saada aikaan täydellisen mielenmuutoksen, Mark. 10:27. Julistuksessaan Jeesus samanaikaisesti sekä vaatii kääntymystä että tarjoaa sitä lahjana. Kääntymisvaatimuksen myötä tarjotaan samalla uudeksi luomista, jonka Jumalan valtakunnan lunastusvoimat, ennen kaikkea syntien anteeksiantaminen.
Kääntymisen mahdollistaa se, että Jeesus väkevämpänä tunkeutuu väkevän taloon ja ottaa tältä saaliin, Matt. 12:28, 29, Luuk. 11:20-22. Myös apostolien julistuksessa kääntyminen on perusvaatimuksena mukaan ”parannuksenteko” kuuluu opin alkeisiin. Kääntymys on kääntymistä pois pahuudesta, ja palaamista Jumalan yhteyteen. Kääntymyksen perustuksena on Kristuksessa ilmi tuotu pelastus, Jumala on armossaan suonut meille tilaisuuden kääntymiseen nyt lopun aikana ennen tuomiota. Hän antaa etsikkoajan kääntymistä varten, Ilm. 2:21, ja tarjoaa armossaan voiman sekä mahdollisuuden vapautua pahan vallasta. Vapautuminen tapahtuu uskon kautta evankeliumiin sekä Jeesuksessa, Messiaassa, meitä lähelle tulleen Jumalan kuningasvallan kautta.
Raamatussa Joonan kirjassa puhutaan kuinka Jumala halusi Joonan lähettää varoittamaan niiniveläisiä tumiosta, joka odotti heitä, jos eivät käännyt pahoilta teiltään ja etsiä Jumalan armoa: ’Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: ’Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen.’ Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä… Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi. Ne, jotka kunnioittavat vääriä jumalia, hylkäävät armonantajansa. Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen minä täytän. Herrassa on pelastus.’ Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle. Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: ’Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun.’ Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: ’Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään.’ Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: ’Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet – raavaat ja lampaat – maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.’ Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.”
Johan Arndt ”Totisesta Kristillysyydestä” (Ev. Lut. Herätysseura ry. 1976), josta lainaus sivulta 33: ”Opi siis tästä ymmärtämään, mitä on oikea katumus ja parannus, sillä siinä monikin eksyy, kun luulee sen jo oikeaksi parannukseksi, että hän lakkaa ulkonaisesta epäjumalanpalveluksesta, murhasta, huoruudesta, saastaisuudesta, varkaudesta, Jumalan pilkkaamisesta ja monesta muusta ulkonaisesta julkisynnistä. Ja se onkin ulkonainen parannus, josta profeetat monessa paikassa puhuvat, kuten Jesajan 55. luvussa. Siinä sanotaan: Jumalaton hylätköön tiensä. Mutta profeetat ja apostolit vaativat paljon tarkempaa parannusta, nimittäin sydämen parannusta, jonka tähden he vaativat, että ihmisen tahdossa pitää tulla kuoletetuksi kaikkinainen ylpeys, ahneus ja hekuma, ihmisen pitää kieltää itsensä ja vihata itseänsä, kieltää maailma ja kaikki mitä siinä on, antaa itsensä Jumalalle ristiinnaulitsemalla lihansa, ja joka päivä uhrata Jumalalle otollista uhria, murheellista henkeä, ahdistettua ja särjettyä sydäntä, kts. Ps. 51:19. Oikean parannuksen tulee olla niin kuin Daavidin katumuspsalmeissa sellaisesta sisällisestä sydämen parannuksesta puhutaan ja kirjoitetaan… Jos nyt ihminen ulkonaisella tavalla parantaa itsensä ja rangaistuksen pelosta lakkaa muutamista julkisynneistä, mutta ei muutu sydämensä puolesta eikä ole alkanut elää uutta elämää Kristuksessa, niin hän kuitenkin joutuu kadotukseen eikä häntä suinkaan auta ’Herran, Herran!’ huutaminen, vaan hirmuiset sanat ’Minä en tunne teitä’, mahtavat kaiketi kerran kuulua, sillä: ’Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, Matt. 7:21.”
Stephen Hill ”Herätyksen palo” (Aika Oy 2001), josta lainaus sivulta 108: ”Herätyskokouksissa on käynyt monia toimittajia, ja jokainen heistä kertoo lukijoilleen samaa: Pensacolassa tapahtuu jotakin poikkeavaa. He näkevät tuhansien ihmisten jonottavan kokouksiin. He saavat tietää monien tulleen toiselta puolelta maailmaa… Ennen kaikkea he kuitenkin huomaavat, että tulijat ovat nöyriä ja särkyneitä ja että heidän elämänsä muuttuu. Kristillisten julkaisujen toimittajat tunnistavat tämän ilmiön katumukseksi. Maalliset toimittajat ovat ymmällään, kun suuret ikäluokat ja sukupolvi X:ään kuuluvat virtaavat kokouksiin joukoittain. Muuan toimittaja kysyi minulta, miksi tuhannet nuoret tungeksivat Brownsvillen seurakuntaan. Vastaukseni oli yksinkertainen: ’He janoavat totuutta, eikä mikään eikä kukaan pysty tyydyttämään heitä samalla tavalla kuin Jeesus.’ Uskon, että Jumala alkaa toimia lastensa elämässä sitten, kun he laskevat elämänsä hänen jalkojensa juureen ja pyytävät häntä tutkimaan sydäntään ja katuvat itsekkyyttään… Jokaiseen herätyskokoukseen kuuluu vakava itsetutkiskelu ja oman elämän arviointi. Jokaisessa kokouksessa näemme ihmisten, jotka eivät ole koskaan tunteneet Herraa, tulevan synnintunnon valtaamina juoksujalkaa alttarille. Pyhä Henki osaa suunnata hellävaraisen mutta silti läpitunkevan valonsa heidän elämänsä pimeyteen, ja ihmiset alkavat anoa Herralta anteeksiantoa.”
Jumala antoi Steve Hillille varoituksen, jota käsittelee kirjassaan ”Hengellinen lumivyöry” hän palauttaa mieleen elävästi hämmästyttävän näyn jonka hän sai Jumalalta. Lumi Hänen näyssään edustaa vääriä oppeja jotka ovat tasaisesti peittämässä vankkaa Kristus totuuden perustaa:
– Universalismi (kaikki pääsevät taivaaseen)
– Vääränlaisen menestysevankeliumin ylikorostaminen
– Armo joka antaa luvan elää synnissä (hyperarmo)
– Ihmisten korottaminen
– Haasteet Raamatun arvovaltaa vastaan
– Epäusko helvettiä ja Jumalan tuomioita kohtaan
Tommy Tenney ”Tähtäimessä Jumala” (Aikamedia Oy 2003), josta lainaus sivulta 15: ”Seurakunnat ovat pullollaan ihmisiä, jotka pystyvät voittamaan raamattutietokilpailuja mutta eivät tunne Jumalaa… Jollemme ole varovaisia, voimme ryhtyä palvomaan omaa mukavuuttamme – miellyttää pastoria, seurakuntarakennusta ja ystäväpiiriä – ja unohtaa ne tuhannet tyytymättömät ja kuolevat ihmiset, jotka kulkevat joka päivä miellyttävän seurakuntamme ohi… Pohjimmiltamme me emme kaipaa ylistysmusiikkia vaan sitä, että ylistyksen kautta henkemme saa olla yhteydessä Jumalan Henkeen… Monin paikoin seurakunta, Kristuksen ruumis, on elänyt omavanhurskaassa itseriittoisuudessa niin kauan, että se murehduttaa Jumalaa. Hän ei haluaisi nähdä meitä alennustilassa… Katumus valmistaa tien ja tasoittaa polut. Se täyttää notkot ja alentaa huiput elämässämme ja seurakunnassamme. Katumus valmistaa meitä Jumalan läsnäolon kokemiseen. Kaikkivaltiaan edessä ei ole mahdollista elää ilman katumusta., sillä vain katuva mieli rakentaa meille tien Jumalan luo (ja tuo Jumalan meidän luoksemme.) Johannes Kastaja tiesi sen. Hän raivasi tien, ja Jeesus saapui… Seurakuntiin tulevat ihmiset lähtevät useimmiten melko pian pois. He ovat kohdanneet enemmän ihmisiä ja ohjelmia kuin kaikkivaltiasta, väkevää Herraa. Tarvitsemme Damaskoksen tien kokemuksia, joissa ihmiset kohtaavat Jumalan… Välttelemme kaikin voimin oman syntimme kohtaamista, nöyrtymistä ja parannuksentekoa, vaikka muuta tietä uudistukseen ei meille tarjota… Aloin huomata, että suunnittelemme kokouksemme liian usein miellyttämään ihmisiä. Muotoilemme ne julistamaan sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, ja haluamme niiden olevan korkealaatuista viihdettä… Tästä lähtien voisimme rukoilla näin: ’Isä, me tunnustamme haluavamme nähdä elämässämme ja seurakunnassamme muutoksen, jotta voisimme saada aikaan muutoksen myös kaupungissamme. Anna meille sellainen kaipaus puoleesi, että saamme nähdä, kuinka kirkkautesi alkaa virrata meistä pelastamaan kadotettuja. Anna läsnäolosi säteillä meistä ympäristöömme, niin kuin se säteili Charles Finneystä. Hän näki tehtaiden läpi kulkiessaan, kuinka työläiset vajosivat sinun kirkkautesi edessä polvilleen ja huusivat armoa, vaikka hän ei ollut lausunut eikä saarnannut ainuttakaan sanaa. Anna läsnäolosi himmeimmänkin varjon parantaa kadulla tapaamamme sairaat ja rammat. Anna läsnäolosi kyllästää meidät niin, etteivät pelastumattomat ystävämme voi astua koteihimme tai olla lähellämme tuntematta katumusta. Tulkoon sinun kirkkautesi heidän elämäänsä pelastavan synnintunnon – ei meidän sanojemme vaan sydämestämme asuvan läsnäolosi ja voimasi vuoksi.'” Tällaisesta asiasta pitäisi tehdä parannus, jota Jumala odottaa meiltä.
A. A. Allen ”Jumalan ihmeitätekevän voiman hinta” (Risti Voitto ry. 1953), josta tämä lainaus: ”Pysyisin täällä polvillani, kunnes jumala vastaa tai sitten kuolen yritykseeni! Silloin Jumalan kirkkaus alkoi virrata kammiooni. Hetkisen ajattelin vaimoni avanneen komeron oven. Mutta hän ei ollut sitä tehnyt. – JEESUS OLI AVANNUT TAIVAAN OVEN, ja kammio oli täynnä Jumalan kirkkauden loistetta! En tiedä, kuinka kauan olin ennen tämän tapahtumista viipynyt kammiossani, enkä välitäkään sitä tietää. Tiedän vain, että rukoilin SIIHEN ASTI! Jumalan läsnäolo oli niin todellinen, niin ihmeellinen ja niin voimallinen, että luulin kuolevani siihen polvilleni. Minusta tuntui, että jos jumala tulisi vähänkin lähemmäksi, minä en kestäisi sitä! Kuitenkin minä tahdoin juuri sitä, ja juuri sitä minä olin päättänyt saada. Jospa Hän vain nyt puhuisi minulle! jospa Hän vastaisi vain tähän yhteen kysymykseeni: ’Herra, miksi en voi parantaa sairaita? Miksi en voi tehdä ihmetekoja Sinun nimessäsi? Miksi eivät tunnusmerkit seuraa minun julistustani niin kuin ne seurasivat Pietarin, Johanneksen ja Paavalin?’ Tunsin itseni pieneksi kuin kivensirunen taivasta tavoittelevien Kalliovuorten juurella. Olin arvoton edes Hänen ääntään kuulemaan. Mutta Hän ei puhunut minulle minun arvollisuuteni tähden. Hän puhui, koska minä tarvitsin sitä. Näytti siltä kuin jumala olisi puhunut nopeammin kuin mikään inhimillinen olento, nopeammin kuin mitä kykenin tajuamaan. Sydämeni huusi: ’Puhu hiukan hitaammin! Tahdon painaa mieleeni joka ainoan sanan!’ Tuntui siltä kuin jumala olisi puhunut minulle niin nopeasti ja niin monista asioista, etten ikinä voisi muistaa kaikkea. jumala antoi minulle luettelon asioista, jotka olivat minun ja Jumalan voiman välillä. jokaisen uuden edellytyksen jälkeen, joka luettelosta painui mieleeni, seurasi lyhyt selitys asian tarpeellisuudesta. Muutamat Jumalan puhumista asioista muistuttivat Raamatun lauseita. Tiesin, että jotkut niistä todella olivat niitä, mutta nuo ensimmäiset kolme – voisivatko nekin olla Raamatusta? Jos olisin tiennyt, että asioita oli niin monta, olisin varannut kynän ja paperia! En ollut odottanut Jumalan puhuvan sellaisella määrätietoisella tavalla enkä antavan sellaista pitkää luetteloa. En ollut koskaan kuvitellut olevani niin suuresti vailla Jumalan kirkkautta. En ollut käsittänyt, että elämässäni on niin monta asiaa, jotka synnyttävät epäuskoa ja estävät uskoani. Jumalan puheen jatkuessa aloin etsiä taskuistani kynää. Vihdoin löysinkin lyhyen kynänpätkän, mutta sen terä oli taittunut. Nopeasti teroitin sen hampaillani. Etsin paperin palasta. En voinut löytää mitään. Yhtäkkiä välähti mieleeni täynnä talvivaatteita oleva pahvilaatikko, jonka ääressä olin rukoilemassa. – Kirjoittaisin laatikolle! Pyysin, että Herra olisi armollinen ja alkaisi alusta uudelleen sekä sallisi minun kirjoittaa paperille asian kerrallaan. Pyysin Häntä puhumaan tarpeeksi hitaasti, niin että voisin saada kaiken kirjoitetuksi. jumala teki niin. Hän puhui minulle asiasta kerrallaan. Jumalan puhuessa minä kirjoitin ne muistiin. Kun viimeinenkin asia oli kirjoitettu listalle, jumala puhui vielä kerran sanoen: ’Tämä on vastaus. Kun sinä olet laskenut pyhityksen ja kuuliaisuuden alttarille viimeisenkin näistä listalla mainituista asioista, SINÄ ET OLE AINOASTAAN PARANTAVA SAIRAITA, VAAN MINUN NIMESSÄNI SINÄ OLET AJAVA ULOS RIIVAAJIA. KUN MINUN NIMESSÄNI SAARNAAT SANAA, OLET NÄKEVÄ VOIMALLISIA IHMEITÄ, SILLÄ KATSO, MINÄ ANNAN SINULLE VALLAN KAIKEN VIHOLLISEN VALLAN YLI.’
Samalla jumala ilmaisi minulle, että samat asiat, jotka estävät Häntä siunaamasta työtäni ja vahvistamasta Sanaansa sitä seuraavin merkein, ovat estämässä tuhansia muitakin. Nyt alkoi kammiossani pimetä. Tunsin, että Hänen valtava voimansa alkaa nousta ylöspäin. Vain hetkisen vielä Hänen läsnäolonsa tuntui, ja sitten olin yksin. Yksin enkä kuitenkaan yksin. Vapisin yhä vieläkin Jumalan voiman alla. Painauduin sen pakkilaatikon kantta vasten, johon olin kirjoittanut. Pimeässä revin sen palasen irti. Vihdoinkin! Tässä siis oli se hinta, mikä minun pitäisi maksaa Jumalan voiman ilmenemisestä elämässäni ja Sanan palveluksessani.”
Carl Olof Rosenius, (3. helmikuuta 1816 – 24. helmikuuta 1868) oli ruotsalainen hengellinen vaikuttaja, herätyssaarnaaja ja kirjailija, jonka sukujuurten on arveltu johtavan Suomeen (tämä on totta, sillä minäkin olen http://www.Geni.com mukaan avioliittojen kautta sukua: Carl Olof Rosenius is your 10th great grandmother’s husband’s third great niece’s husband’s niece’s husband’s brother). Hänen vanhempansa olivat Anders Rosenius ja Sara Margareta Norenius. Carl syntyi kolmantena lapsena seitsemästä. Yliopisto-opinnot Carl aloitti Uppsalassa 1838 tarkoituksenaan valmistua papiksi, jotka jäivät kesken saatuaan epäilyksiä Raamatun luotettavuudesta. Hän tutustui Tukholmassa metodistisaarnaaja George Scottiin (s. Edinburgh 1804 ja kuoli 1874), joka kutsuttiin Ruotsiin 1830. Scottista tuli pitkäksi aikaa Roseniuksen työtoveri. Keväällä 1840 24-vuotiaana Rosenius päätti lopettaa opiskelunsa ja jäädä Tukholmaan ja tehdä Jumalan valtakunnan työtä Scottin apulaisena. Rosenius jäi tekemään Jumalan valtakunnan työtä tavallisena maallikkona ilman mitään erityistä koulutusta. Alusta alkaen hänen toimintansa oli menestyksellistä. Ihmiset tulivat häntä kuuntelemaan ja hänen kirjoituksiaan luettiin.
Luis Palau ”Elämällä on tarkoitus” (Uusi tie 1982), josta lainaus sivulta 42: ”’Daavid on sydämeni mukainen mies’, sanoi Jumala. Saul ei ollut. Saulin ratkaiseva, korjaamaton valinta oli viime kädessä se, ettei hän murtunut eikä katunut, eikä siksi myöskään saanut anteeksi. Herra antoi hänelle tilaisuuden muuttua ja kääntyä kerran toisensa jälkeen. Yhä uudelleen Hän lähetti Samuelin. Mutta ylpeä Saul ei voinut myöntää tappiotaan eikä epäonnistumistaan eikä syntiään. ’Kyllä minä selviän’, hän ajatteli. ’Pusken vaikka läpi harmaan kiven, mutta kyllä minä jotenkin tästä selviydyn.’ Hän epäonnistui. Kumman kaltainen sinä olet, Saulin vai Daavidin? Oletko kuin Saul, joka oli kuningas ja ulkonaisesti menestyvä mies – mutta sydämessäsi kuollut, sielussasi kuollut? Vai oletko kuin Daavid, valmis hyväksymään julkisen häpeän, valmis menettämään maineesi ihmisten silmissä, kunhan vain suhteesi Jumalaan on kunnossa? Jos haluat olla Daavidin kaltainen, mene yksin Jumalasi eteen. Kerro Hänelle: ’Haluan aloittaa uudelleen alusta juuri tässä. En niin kuin Saul, syyttäen kaikkia muita, teeskennellen, eläen menneen voitelun varassa. Vaan niin kuin Iisain poika… halukkaana murtumaan… Kristuksen verellä puhdistettuna… eläen valkeudessa, sydän valmiina tekemään Jumalan tahdon.’ Tie Jumalan sydämeen on murtumisen tie. Daavid vaelsi sitä, Saul ei halunnut. Entä sinä?”
Aapeli Saarisalon ”Rosenius evankelisen uskon mies” (WSOY 1973) lainaus sivulta 31: ”Näissä mietteissä menin Tukholmaan elokuun puolivälissä ja etsin käsiini Scottin. Hädän ajamana astuin tuntemattoman eteen ja kerroin nopeasti hänelle tilani. Tähän hän vastasi ensin muutamia yksinkertaisia ja lyhyitä huomautuksia tämän kiusauksen laadusta yleensä. Sitten hän sanoi: ’Herra (Rosenius) on tutkinut ja tuntee siis ne todisteet Raamatun jumalallisesta alkuperästä, jotka teologiassa tavallisesti esitetään?’ – ’Tunnen.’ – ’Mutta ymmärrän, että ne eivät nyt tunnu päteviltä.’ – ’Eivät.’ – ’Haluan kuitenkin esittää erään todisteen, joka on hyvin yksinkertainen ja juuri yksinkertaisuutensa vuoksi aika voimakas, nimittäin tämän: Ellei Raamattu todella sisällä Jumalan sanaa, niin kuin itse vakuuttaa, kenen sanaa se sitten on? Ovatko pahat vai hurskaat ihmiset laatineet tämän kirjan? Onko mahdollista, että pahat ihmiset ovat kirjoittaneet kirjan, joka niin henkevästi, voimallisesti ja syvästi kuvailee ja tuomitsee juuri heidät ja heidän olemuksensa? Mutta yhtä mahdotonta on, että hurskaat ihmiset olisivat voineet sen kirjoittaa, ellei se ole totta, sillä voivatko hurskaat ihmiset runoilla valheita ja julkaista ne Jumalan sanana? – huomaa! vuosisata toisensa jälkeen runoillaan yhtä ja samaa, yhteen liittyvää valhetta, sepitetään tapahtumia ja ihmetekoja, jotka kaikki tähtäävät samaan suureen pääajatukseen – ja kaikki olisi kuitenkin valhetta – ja he julkaisevat sen Jumalan sanana! Sopiiko sellainen yleensä yhteen sen pyhän, voimakkaan ja korkean hengen kanssa, joka Raamatussa vallitsee? Lyhyesti, Raamatussa on itsessään oma todistuksensa, siinä on sellainen henki, että joka sen tuntee, mutta ei halua uskoa sen sisältävän Jumalan sanaa, sen on uskottava mitä karkeinta mielettömyyttä.’ Näin puhui Scott. Tällöin kävi valon ja lohdutuksen säde sieluni lävitse, ja silmissäni oli muutamia ilon kyyneliä – se oli virkistyksen hetki, jollaista minulla ei kuukausiin ollut…
Miten sitten oli saanut Roseniukselle suureksi avuksi tulleen englantilaisen pastorin George Scottin tulemaan Tukholmaan ja toimimaan siellä monina vuosina siunaukseksi? Vuonna 1804 saapui Ruotsiin englantilainen koneenrakentaja Samuel Owen rakentamaan maahan ensimmäisiä höyrykoneita. Työnsä ohella hän harrasti raittiusasiaa ja vähän ennen lähtöään Englannista hän oli herännyt kantamaan huolta sielunsa tilasta. Hän oli saanut rauhan uskossa Jeesukseen, ja tämä uusi elämän suunta tuli näkyviin Ruotsissa. Hän on itse kertonut muutoksesta ja sen seurauksista: ’Kun tulin Ruotsiin, ei täällä ollut englantilaista kirkkoa eikä Jumalaa pelkäävää englantilaista väkeä, jonka kanssa olisin voinut seurustella. Sen vuoksi tunsin pian hengellisen elämäni riutuvan ja lankesin useihin synteihin. Vuonna 1825 tein matkan Englantiin. Valitin siellä erälle ystävälleni, ettei Ruotsissa ole englantilaista kirkkoa. Hän neuvoi minua menemään lähetysseuraan ja pyytämään lähettiä. Tein niin, ja seura lupasi lähettää matkaan jonkun, niin pian kuin voisi löytää sopivan nuoren miehen. Hiukan toista vuotta myöhemmin lähetettiin tänne herra Stephens. Oltuaan vähän yli vuoden maassa hän alkoi saarnata ruotsin kielellä. Pian kuitenkin huomattiin, että huoneisto oli aivan liian pieni kuulijoille. Kokouspaikkana käytettiin huvimajaa, jonka eräs aatelinen neljäntoista vuoden ajaksi antoi käyttöön. Vuonna 1830 Stephens palasi Englantiin, ja samana vuonna tuli George Scott hänen tilalleen ja alkoi vuoden oleskelunsa jälkeen saarnata ruotsiksi. Pienen rukoussalin lisääntyvä tungos sai pian Scottin ja hänen ystävänsä ajattelemaan erillisen kappelin pystyttämistä. Vuonna 1838 alettiin rakentaa niin sanottua englantilaista kirkkoa, jonka rakennustyöt saatiin päätökseen 1840… Loppukesästä 1840 kirkko oli valmis ja vihittiin käyttöönsä lauantai-iltana 24. lokakuuta. Vihkimisen toimitti pastori Brandell Norlannista…
Palmusunnuntaina 20. maaliskuuta 1842 Scott piti iltapäivällä saarnan englantilaisessa kirkossa. Jo ennen tilaisuuden alkua oli kirkon lähistöllä merkkejä häirinnästä, mutta varsinainen meteli alkoi, kun Scott oli ryhtynyt saarnaamaan. Osa väestä huusi ulkopuolella, osa tömisteli ja kiljui kirkon sisäpuolella. Scottin oli mahdotonta jatkaa puhettaan. Hän valitti sitä, että tällaista saattoi sattua, ja keskeytti jumalanpalveluksen. Hän poistui kirkosta sisäkautta ja meni turvaan. Meteli kadulla kesti kaksi tuntia, mutta mitään pahempaa ei sillä kertaa sattunut. Scott peruutti pääsiäisajan jumalanpalvelukset, ja kuukautta myöhemmin ylikäskynhaltijan virasto kielsi häntä pitämästä jumalanpalveluksia tai uskonnollisia tilaisuuksia ruotsin kielellä. Tätä päätöstä tuomiokapituli oli halunnut jo neljä vuotta sitten, Englantilainen kirkko pysyi tämän jälkeen kiinni viisitoista vuotta… Scott toimi kotimaassaan vielä kolmisenkymmentä vuotta ja seurasi kiinnostuneena sieltä käsin Ruotsin hengellistä kehitystä… Rosenius pysyi koko ikänsä luterilaisen kirkon jäsenenä, mutta antoi arvoa myös muille yhteisöille ja sille hyvälle, mitä niissä kussakin oli. Työskentely yhdessä Scottin kanssa aiheutti sen, että epäiltiin hänen olevan taipuvainen metodismiin… Marraskuussa 1848 Pietisten-lehdessä Rosenius kirjoitti uskonnonvapaudesta. Kirjoituksen otsikkona oli ’Muutama sana konventikkeliplakaatista’. Rosenius sanoi: ’Tämä on ikävä puheenaihe, mutta kun monet yksinkertaiset autuutta etsivät sielut, varsinkin valtakunnan tietyissä osissa, ovat usein saaneet kuulla vastustajainsa pelotteluja ja säikyttelyjä, haluamme tässä antaa heille muutaman yksinkertaisen ja suoran neuvon. Konventikkeliplakaatti on vanha, vielä voimassa oleva säännös kuningas Fredrikin ajoilta, vuodelta 1726, ja siinä Ruotsin kristittyjä kielletään kokoontumasta koteihinsa Jumalan sanan kuuloon. Tästä näemme, että hallitus, joka Ruotsissa oli 120 vuotta sitten, kielsi nämä kokoukset. Mutta hallitus, joka nyt on Ruotsilla, sallii nämä kokoukset, näkee niitä pidettävän joka viikko pääkaupungissa ja koko valtakunnassa eikä kiellä niitä, vaan päinvastoin suojelee niitä. Suojeluksi hallitus nimittäin on tarkoittanut kieltonsa, ettei saa nostaa laillisia syytteitä näitä kokouksia vastaan, ellei niissä ole esiintynyt huonoa käytöstä, mikä vaatii syytettä, ja ellei kuitenkaan oikeuskanslerinvirasto ole ensin antanut erityistä lupaa oikeudenkäynnin aloittamiseen… Viranomaiset yrittivät 1850-luvun alussa kiristää otettaan säätämällä uusia lakeja ja valvomalla tarkemmin hengellisiä kokouksia. Syytteitä nostettiin, ja monet maallikot saivat rangaistuksen, mutta varsin pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei virkavallan pakkotoimenpitein saatu aikaan sellaista yhtenäisyyttä, jota haluttiin. Kehitys oli kulkemassa vapaampaan suuntaan… Kesti kuitenkin vielä viisi vuotta, ennen kuin Rosenius sai luvan jälleen saarnata Betlehemin kirkossa viidentoista vuoden tauon jälkeen.”
Hesekiel 33:7-20 ”Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut. Ja sinä, ihmislapsi! Sano Israelin heimolle: Näin te sanotte: ’Niin, rikoksemme ja syntimme ovat meidän päällämme, ja me riudumme niiden tähden. Kuinka me voisimme pysyä elossa?’ Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo! Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee. Jos minä sanon vanhurskaalle, että hän totisesti saa elää, mutta hän sitten luottaa vanhurskauteensa ja tekee vääryyttä, niin hänen vanhurskauttansa ei ensinkään muisteta, vaan hän kuolee vääryydessään, jota on tehnyt. Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden – antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee – niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava. Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää. Ja vielä sinun kansasi lapset sanovat: ’Herran tie ei ole oikea’. Juuri heidän omat tiensä eivät ole oikeat. Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja vääryyttä tekee, on hänen sentähden kuoltava. Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestansa ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, saa hän sentähden elää. Ja vielä te sanotte: ’Herran tie ei ole oikea’: minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan.”
Raamatun Nehemian kirjan luku 9: ”Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten, säkit yllä ja multaa pään päällä. Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset. Sitten he nousivat seisomaan, kukin paikallansa, ja heille luettiin Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännes päivää; ja toisen neljänneksen aikana he tunnustivat syntinsä ja kumartaen rukoilivat Herraa, Jumalaansa. Ja Jeesua, Baani, Kadmiel, Sebanja, Bunni, Seerebja, Baani ja Kenani nousivat leeviläisten korokkeelle ja huusivat suurella äänellä Herraa, Jumalaansa; ja leeviläiset Jeesua, Kadmiel, Baani, Hasabneja, Seerebja, Hoodia, Sebanja ja Petahja sanoivat:
”Nouskaa ja kiittäkää Herraa, Jumalaanne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kiitettäköön sinun kunniallista nimeäsi, joka on korotettu yli kaiken kiitoksen ja ylistyksen. Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja taivaan joukot kumartavat sinua. Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham. Ja sinä havaitsit hänen sydämensä uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä teit hänen kanssaan liiton antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. Ja lupauksesi sinä olet täyttänyt, sillä sinä olet vanhurskas. Ja sinä näit meidän isiemme kurjuuden Egyptissä ja kuulit heidän huutonsa Kaislameren rannalla. Sinä teit tunnustekoja ja ihmeitä rangaisten faraota ja kaikkia hänen palvelijoitansa ja kaikkea hänen maansa kansaa; sillä sinä tiesit näiden kohdelleen heitä ylimielisesti, ja sinä teit itsellesi nimen, niinkuin se tänäkin päivänä on. Meren sinä halkaisit heidän edessänsä kahtia, niin että he kulkivat meren poikki kuivaa myöten; mutta heidän takaa-ajajansa sinä syöksit syvyyteen, niinkuin kiven valtaviin vesiin. Sinä johdatit heitä päivällä pilvenpatsaasta ja yöllä tulenpatsaasta, valaisten heille tien, jota heidän oli kuljettava. Ja sinä astuit alas Siinain vuorelle ja puhuit heille taivaasta ja annoit heille oikeat tuomiot ja totiset lait, hyvät säädökset ja käskyt. Sinä ilmoitit heille pyhän sapattisi ja annoit heille käskyt, säädökset ja lain palvelijasi Mooseksen kautta. Sinä annoit heille leipää taivaasta heidän nälkäänsä, ja sinä hankit heille vettä kalliosta heidän janoonsa. Ja sinä käskit heidän mennä ottamaan omaksensa maan, jonka sinä olit kättä kohottaen luvannut heille antaa. Mutta he, meidän isämme, olivat ylimielisiä; he olivat niskureita eivätkä totelleet sinun käskyjäsi. He eivät tahtoneet totella eivätkä muistaneet ihmeellisiä tekoja, jotka sinä olit heille tehnyt, vaan olivat niskureita ja valitsivat uppiniskaisuudessaan johtajan palatakseen takaisin orjuuteensa. Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala, armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa: sinä et heitä hyljännyt. Vaikka he tekivät itsellensä valetun vasikankuvan ja sanoivat: ’Tämä on sinun jumalasi, joka on johdattanut sinut Egyptistä’, ja vaikka he paljon pilkkasivat Jumalaa, niin sinä suuressa laupeudessasi et kuitenkaan hyljännyt heitä erämaassa. Pilvenpatsas ei väistynyt heidän luotansa päivällä, johtamasta heitä tiellä, eikä tulenpatsas yöllä, valaisemasta heille tietä, jota heidän oli kuljettava. Hyvän Henkesi sinä annoit heitä opettamaan, mannaasi et kieltänyt heidän suustansa, ja vettä sinä annoit heille heidän janoonsa. Neljäkymmentä vuotta sinä elätit heitä erämaassa, niin ettei heiltä mitään puuttunut, eivät heidän vaatteensa kuluneet, eivätkä heidän jalkansa ajettuneet. Sinä annoit heidän haltuunsa valtakuntia ja kansoja ja jaoit ne alue alueelta; ja he valloittivat Siihonin maan – Hesbonin kuninkaan maan – ja Oogin, Baasanin kuninkaan, maan. Ja heidän lastensa luvun sinä teit paljoksi kuin taivaan tähdet, ja sinä veit heidät siihen maahan, josta olit antanut heidän isillensä lupauksen, että he saavat mennä ottamaan sen omaksensa. Ja lapset tulivat ja ottivat sen maan omaksensa, ja sinä nöyryytit heidän edessään maan asukkaat, kanaanilaiset, ja annoit nämä heidän käsiinsä, sekä heidän kuninkaansa että sen maan kansat, niin että he tekivät näille, mitä tahtoivat. Ja he valloittivat varustetut kaupungit ja lihavan maan ja ottivat omikseen talot, jotka olivat täynnä kaikkea hyvää, kallioon hakatut vesisäiliöt, viinitarhat, öljypuut ja hedelmäpuita suuret määrät. He söivät ja tulivat ravituiksi ja lihaviksi ja pitivät hyviä päiviä sinun antimiesi runsaudessa. Mutta he niskoittelivat ja kapinoivat sinua vastaan, heittivät sinun lakisi selkänsä taa ja tappoivat sinun profeettasi, jotka heitä varoittivat palauttaakseen heidät sinun luoksesi; ja he pilkkasivat paljon Jumalaa. Sentähden sinä annoit heidät heidän ahdistajainsa käsiin, ja nämä ahdistivat heitä. Mutta kun he ahdinkonsa aikana huusivat sinua, niin sinä taivaasta kuulit ja suuressa laupeudessasi annoit heille vapauttajia, jotka vapauttivat heidät heidän ahdistajainsa käsistä. Mutta rauhaan päästyään he jälleen tekivät sitä, mikä on pahaa sinun edessäsi. Silloin sinä jätit heidät heidän vihollistensa käsiin, niin että nämä vallitsivat heitä. Mutta kun he jälleen huusivat sinua, kuulit sinä taivaasta ja pelastit heidät laupeudessasi monta kertaa. Ja sinä varoitit heitä palauttaaksesi heidät seuraamaan sinun lakiasi, mutta he olivat ylimielisiä eivätkä totelleet sinun käskyjäsi, vaan he rikkoivat sinun oikeutesi – se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä – mutta he käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja olivat niskureita eivätkä totelleet. Sinä kärsit heitä monta vuotta ja varoitit heitä Hengelläsi profeettaisi kautta, mutta he eivät ottaneet sitä korviinsa. Niin sinä annoit heidät pakanallisten kansojen käsiin. Mutta sinä suuressa laupeudessasi et tehnyt loppua heistä etkä hyljännyt heitä; sillä sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala. Ja nyt, Jumalamme, sinä suuri, väkevä ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden: älä katso vähäksi kaikkea sitä vaivaa, joka on kohdannut meitä, meidän kuninkaitamme, päämiehiämme, pappejamme, profeettojamme, isiämme ja koko sinun kansaasi, Assurin kuningasten ajoista aina tähän päivään saakka. Sinä olet vanhurskas kaikessa, mikä on meitä kohdannut; sillä sinä olet ollut uskollinen teoissasi, mutta me olemme olleet jumalattomat. Meidän kuninkaamme, päämiehemme, pappimme ja isämme eivät ole seuranneet sinun lakiasi eivätkä tarkanneet sinun käskyjäsi ja säädöksiäsi, jotka sinä olit heille antanut. Ja vaikka he elivät omassa valtakunnassansa ja siinä antimien runsaudessa, jonka sinä olit heille antanut, ja avarassa ja lihavassa maassa, jonka sinä olit heille antanut, eivät he kuitenkaan palvelleet sinua eivätkä kääntyneet pois pahoista teoistansa. Katso, me olemme nyt orjia; siinä maassa, jonka sinä meidän isillemme annoit, että he söisivät sen hedelmiä ja antimia, siinä meidän täytyy orjina olla. Sen runsas sato tulee niille kuninkaille, jotka sinä meidän syntiemme tähden olet pannut meitä hallitsemaan; he vallitsevat meitä ja meidän karjaamme, niinkuin tahtovat, ja me olemme suuressa ahdistuksessa.”
Opinnäytetöitä:
Toni Terho ”Helluntailiikkeen spiritualiteetti” (pro gradu -tutkielma 2005)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21728/hellunta.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Teemu T. Mantsinen ”Normaali kristitty – helluntailainen” (Turun yliopisto, pro gradu -tutkielma 2009)
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/44627/gradu2009mantsinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Rosa Hukka ”Kuorolaulua ja herätyskokouksia” (Lahden ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2016)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/114413/Hukka_Rosa.pdf;jsessionid=2ED9B52387FB3CEAFC54BBA3CF3311B1?sequence=1
Mikael Jutila ”Äijäsolu – Pienryhmätoimintaa nuorille aikuisille miehille helluntaiseurakunnassa” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/65967/Jutila_Mikael.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kirjallisuus:
Stephen Hill ”Radikaali kristitty” (Elämän Sana Kustannus 2003)
Stephen Hill ”Hengellinen lumivyöry” (KKJMK 2014)
Luis Palau ”Elämällä on tarkoitus” (Uusi tie 1982)
Lähteet:
Digi IRT
Pentti Juhani Mattila 