Unkari

Vaimon kanssa oltiin interrailmatkalla, jolloin kävimme myös Unkarin Budapestissä 1970-luvun lopussa. Tämän vuoksi olen kerännyt tietoa Unkarista.

Vuoden 2011 väestölaskennassa unkarilaisista noin 38,9 prosenttia ilmoitti olevansa katolilaisia, noin 11,6 prosenttia kalvinisteja ja 2,2 prosenttia luterilaisia, sekä muita uskontoja 1,9 prosenttia. Juutalaisia elää Unkarissa nykyään vielä 100 000, enemmän kuin missään Itäisen Keski-Euroopan maassa, mutta ennen holokaustia heitä oli 800 000. Uskontokuntiin kuulumattomia oli noin 18,2 prosenttia.

Unkarin historia

Antiikin aikana nykyisen Unkarin tienoilla oli kaksi Rooman provinssia, Pannonia ja Daakia. Rooma menetti Pannonian 300-luvun lopulla, minkä jälkeen sen valtasivat ensin germaaniheimot, sitten slaavit. Kaarle Suuren frankit valloittivat vuoden 800 aikoihin alueen länsiosan. Etelä- ja itäosat olivat löyhästi Bysantin ja Burlgarian alla. Unkarilaiset elivät 800-luvulla vielä nykyisen Ukrainan lounaisosissa. Unkarilaiset kärsivät kuitenkin ratkaisevan tappion Saksan kuninkaalle Otto I:lle vuonna 955. Vuonna 974 ruhtinas Géza kääntyi kristinuskoon ja hänen poikansa Vajk kastettiin Tapaniksi.

Paavi Sylvester III kruunasi Tapani I:n Unkarin kuninkaaksi joulupäivänä vuonna 1000 tai uutenavuotena 1001. Tapani hävitti lopullisesti vanhan heimo- ja klaanijärjestelmän ja loi pohjan sekä kirkolliselle että maalliselle hallinnolle. Tapanin pitkä hallituskausi oli suhteellisen rauhallista aikaa, mutta hänen kuolemaansa vuonna 1038 seurasivat monivuotiset levottomuudet. Valtataistelut aiheuttivat Unkarille paljon harmia.

Unkariin alkoi kehittyä feodaalinen yläluokka, ja osa ennen vapaista talonpojista joutui maaorjiksi. Kapinaliike pakotti kuningas Andreas II:n allekirjoittamaan vuonna 1222 Kultaisen bullan, joka on Unkarin vanhin valtio-oikeudellinen asiakirja. Siinä määriteltiin alemman aatelin oikeudet ja rajoitettiin kuninkaan valtaa eri tavoin. Mongolit hyökkäsivät Unkariin keväällä 1241 ja löivät kuningas Béla IV:n joukot hajalle Muhin taistelussa. Kun mongolit vetäytyivät vuoden kuluttua, laajat alueet oli hävitetty ja jopa puolet, varovaistenkin arvioiden mukaan 15–20 prosenttia, väestöstä saanut surmansa. Béla järjesti armeijan uudelleen, rakennutti ketjun uusia linnoituksia ja kutsui uudisasukkaita autioituneille alueille. Häntä onkin kutsuttu Unkarin toiseksi perustajaksi. Kun Andreas III kuoli 1301, Árpádien suvun miespuolinen linja sammui. Kuninkaiden ja suuraatelin välinen taistelu oli johtanut siihen, että laajat osat maata olivat paikallisten mahtisukujen hallussa ja kuninkaalla oli määräysvalta vain maan keskiosassa. Anjou-suvun Napolin haaraan kuulunut Kaarle Robert oli 13-vuotias, kun hänet valittiin kuninkaaksi. Hänen valtansa oli aluksi kiistanalainen, mutta hän kykeni kukistamaan kapinalliset mahtimiehet ja lopettamaan sekasorron. Kaarlen poika Ludvig (hallitsi 1342–1382) alisti sekä Moldovan, Valakian ja Sebian vasalleikseen ja valtasi Dalmatian rannikon. Vuonna 1370 Ludvig peri Puolan kruunun enoltaan Kasimirilta. Unkarissa Ludvigin aikaa onkin pidetty sen historian loistavimpana.

Unkarin kirjallisuus

Tibor Klaniczay ”Unkarin kirjallisuus” (SKS 1986), josta lainaus sivulta 15: ”Aluksi Unkarin hallitsijat olivat maahantuloa johtaneen ruhtinas Árpádin jälkeläisiä, mutta vuonna 1301 suku sammui ja seuraavan kahdensadan vuoden aikana maa ehti nähdä monta eri kuningassukua. 1300-luvulla valtikkaa pitelivät ritarikulttuuria levittäneet ranskalais-italialaisen (napolilaisen) Anjou-suvun kuninkaat, 1400-luvulla mm. saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi valittu kuningas Sigismund, hänen sotapäällikkönsä valtionhoitaja János Hunyadi sekä viimeinen tämän poika, kuningas Matias (Mátyás) Corvinus. 1400-luvulla unkarilaiset saivat uuden uhan v. 1452 jo Konstantinopolinkin valloittaneista turkkilaisista, mutta toistaiseksi vaara onnistuttiin torjumaan. Kulttuurin kukoistusta Unkarissa oli 1300-luvulla takaamassa jo noin 80 dominikaani- ja fransiskaaniluostaria ja vielä iso joukko pienempien munkkikuntien luostareita. Kirkkoja nousi tiheään, kun niitä rakensivat luostareiden lisäksi myös kaupungit. Maallisesta kulttuurista huolehti yhä kasvava aristokratia omissa hoveissaan… Unkariin perustettiin yliopistoja jo keskiajalla, mutta jokaisen toiminta jäi lyhytaikaiseksi (Pécs 1367, Óbuda 1395, Pozsony 1467). Kirjapainokin sai odottaa perustamistaan vielä pitkään, vaikka yksi lyhytikäinen kokeilu ehdittiin tehdä Budassa jo v. 1473 (András Hessin kirjapaino).”

Jukka Haverinen ”Budabest II” (Kustannus Oy Taifuuni 1998), josta lainaus sivulta 10: ”Ehkä halvin vaihtoehto matkustaa Budabestiin on mennä Tallinnasta junalla Varsovaan ja vaihtaa Krakovan junaan, josta liikennöi torstaisin ja sunnuntaisin unkarilainen Volán-bussi Budabestiin… Kun vielä 1869 Budapestin asukkaista 72 prosenttia tunnusti katolista uskoa, niin ennen toista maailmansotaa Budabest tunnettiin yhtenä suurimmista juutalaiskaupungeista: 30-luvulla kaupungin asukkaista oli 59,1 prosenttia katolisia, 23,2% juutalaisia (joita 1873 oli ollut vain 10,9%), 10,0% protestantteja ja evankelisia 4,8 prosenttia. Maailmansotien välillä Unkarin alueen väestöstä juutalaisia oli noin kuusi prosenttia. Juutalaiset tulivat kaksoisvaltakunnan itäisistä provinsseista. Noista Galitsian, Böömin, Määrin ja Puolan viheliäisistä kylistä ja kaupungeista. Heidän ansiostaan Budabestista tuli valtava pääkaupunki… Yksi maailman suurimmista, muttei varmaankaan kauneimmista synagogista on Budapestissä. Deák térin tuntumassa olevaan Dohány utcan synagogaan mahtuu 3400 henkeä, joten se on New Yorkin synagogan (jonka mallina Budabestin synagoga oli) jälkeen maailman toiseksi suurin synagoga… Pääsynagoga sijaitsee ’juutalaisen kaupunginosan’ reunalla, se oli myös vuonna 1944 perustetun juutalaisgeton raja… Budapestistä löytyy 20 synagogaa ja rukoushuonetta, jotka edustavat juutalaisen uskon eri suuntauksia.”

Jani Heikkinen ”Budapest – kirjailijan kaupunki” (SKS 2006), josta lainaus sivulta 88: ”Ajatus suomalaisista ja unkarilaisista sukulaisina istuu tiukassa. Vielä nykyäänkin unkarilaisista puhuttaessa mainitaan tuo erityinen suhde. Heimoaate, suomalais-ugrilaisten kansojen yhteenkuuluvuuden, yhdistämisen ja yhtenäistämisen aate eli kiivainta kauttaan 1920- ja 1930-luvulla. Unkarin ja Suomen välisen heimotyön voidaan varsinaisesti katsoa alkaneen Unkarista kielentutkija Pál Hunfalvyn aloitteesta. Suomen kielestä kiinnostunut Hunfalvy oli 1850-luvulla kirjeenvaihdossa Elias Lönnrotin kanssa unkarin kielen opiskelusta Suomessa ja suomen opiskelusta Unkarissa. Varhaisempia heimoaatteen kannattajia ja heimotyön tekijöitä olivat E. A. Ingman, Oskar Blomstedt ja Antti Jalava… Aatteella oli omat äänenkannattajansa, kuten Suomen Heimo, jotka julkaisivat Unkari-aiheisia artikkeleita runsaasti… Suomen kansalle ja koululaisille ensimmäiset tiedot sukukansasta välittyivät Zacharias Topeliuksen (1818-1898) Maamme kirjasta 1867.” Topeliuksen maamme kirjan digitaaliversio löytyy: https://maammekirja.fi/

Unkarin noin sadan tuhannen juutalaisen yhteisö on elänyt maassaan kauan. Juutalaiset asettuivat asumaan Budaan mongolien invaasion jälkeen 1200-luvun keskivaiheilla. Turkkilaiset valloittivat alueen 1540-luvun alussa ja poistuivat 1600-lopulla. Sen jälkeen Unkari liitettiin Habsburgien valtakuntaan. Historiansa aikana juutalaisväestö on joutunut sopeutumaan eri valloittajien alaisuuteen, kuten turkkilaisten, itävaltalaisten, saksalaisten tai kaikkein viimeisimpänä venäläisten. Historiansa aikana yhteisö on joutunut asumaan eri maissa, ja tuona aikana Unkarin rajat ovat siirtyneet monta kertaa.

Myrna Grant ”Vaellus – Unkarin juutalaisen Rose Warmerin riipaiseva tarina” (Karas-Sana Oy 1980), josta lainaus sivulta 84: ”Vuonna 1941 koko Unkari järkyttyi, kun levisi tieto, että päämisteri Teleki oli ampunut itsensä. Hallitsijan oli pakko nimittää päämisiteriksi natsi, ja Unkarin juutalaisten elämä muuttui äkkiä hyvin surkeaksi. Elokuussa 1941 hallitus käännytti takaisin noin 17 000 vailla minkään maan kansalaisoikeutta olevaa juutalaista, jotka olivat hakeneet Unkarista turvapaikkaa, ja työnsi heidät Ukrainaan. Saksalaiset miehittivät parhaillaan niitä seutuja ja sieppasivat tuhansia näistä juutalaisista orjatyöhön. Loput katosivat. Se oli hirveää… Oli kesä 1941. Pidimme edelleen ulkoilmakokouksia Budapestissä ja levitimme evankeliumia sekä kristittyjen että juutalaisten keskuudessa. Eräänä päivänä Millerit katosivat. Karl, lähetyksessä työskentelevä amerikkalainen, tuli juosten kertomaan minulle, että Millerit olivat vankilassa. Kauhistuimme. Miten se oli mahdollista? Hehän olivat amerikkalaisia! Mutta Yhdysvaltojen kansalaisuuskaan ei muuttanut miksikään sitä tosiasiaa, että he olivat myös juutalaisia…Muutaman pitkän päivän kuluttua Yhdysvaltojen konsulaatti sai vapautetuksi Millerit…Tiesin ilman pienintäkään epäilystä, että Jumala oli kutsunut minut todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta omalle kansalleni, juutalaisille. Tiesin, etteivät he luottaneet ei juutalaisiin ja että Jeesuksen rukoileminen tuntui heistä epäjumalanpalvelukselta… Unkarin apu Saksalle ei koko aikana ollut mitenkään kokosydämistä. Unkarin valtionhoitaja Nicholas Horty ei suostunut yleiseen liikekannallepanoon, vaikka Saksa niin vaati. Hallitus yritti kaikin keinoin irrottaa Unkarin sodasta… ’Unkari käyttäytyy enemmänkin puolueettoman valtion tavoin kuin Saksan liittolaisen tavoin Hitler jyrisi. Hän kutsui valtionhoitajamme Horthyn ja hänen hallituksensa puheilleen Saksaan tuona keväänä 1944, jolloin Unkari vapisi. Ja syytti Horthya Unkarin ’petoksesta’. Hitler julisti, että Saksan oli pakko miehittää Unkari. Kun hallitusmiehemme palasivat Budapestiin seuraavana päivänä, miehitys oli jo tapahtunut. ”

Myrna Grant ”Vaellus – Unkarin juutalaisen Rose Warmerin riipaiseva tarina” (Karas-Sana Oy 1980) kerrotaan Unkarissa 1909 syntyneestä maallistuneeseen juutalaiseen perheeseen syntyneestä Rosesta, josta tuli myöhemmin rajaliitosten kautta Tšekkoslovakialainen, mutta hänellä ei saanut Tšekkoslovakian kansalaisuutta sodan jälkeen, vaikka asui siellä siskon perheen luona. Rose kertoo, kuinka oli lapsuudesta asti kapinallinen ja luki itsenäisesti perheensä kirjastosta Nietzcheä jne., jotka kehottivat olemaan vahvempia, irtautumaan sovinnaisen moraalin otteesta, sekä vapautui rajoituksistaan. Rosesta tuli kapinallinen kotona, sekä koulussa ja kertoi muille juutalaisille kavereilleen, että koulussa opettivat valheita, sillä Jumalaa ei ole olemassa. Rosen unelmana oli tulla tanssia ja taiteilija. Hän pääsikin ensin Wieniin ja Budapestiin opiskelemaan taidetta. Rose oli varma, että hänestä tulee kuuluisa taiteilija, kuvanveistä. Budapestissä hän joutui taitelijapiirien kautta Gnostilaiseen salaseuraan, jossa tutkivat kaiken mystisen lisäksi Raamattua ja harrastivat spiritismiä. Rose teki virheen avioiduttuaan miehensä kanssa, jonka serkku johdatti Rosen meedioksi, joka toi sanomia ihmisille vainajilta. Rose huomasi, että nämä vainajahenkinä esiintyvät henget olivatkin demoneja, jotka kehottivat häntä tekemään itsemurhan, kun ei totellut henkiä. Rose pakeni miestään Englantiin, jossa maahanmuuttajana joutui epäinhimillisiin työoloihin kartanossa, jossa vapaa-aikaa ei juuri ollut. Hän palasi Budapestiin, jossa kävi eräässä Baptistien seurakunnassa ja ryhtyi väittelemään amerikkalaisen juutalaisen pastori Millerin kanssa, mikä johti siihen, että Rose tuli uskoon. Rose oli niin innokas, että tekivät hänestä seurakunnan evankelistan, joka kiersi eri maissa etenkin juutalaisille kertomassa Jeesus messiaasta ja armosta, jota Jeesus tarjosi. Monissa maissa juutalaiset siirrettiin keskitysleireille, mutta kukaan ei huomannut, että Rose on juutalainen kuin vasta 1944, jolloin hänet siirrettiin Birkenaun keskitysleiriin Puolaan. Rose kertoo, että 90% ihmisistä junavaunuista siirrettiin suoraan polttouuneihin, vain työhön kykenevät saivat elää. Rose evankelioi keskitysleirillä, mutta muut juutalaiset pitivät häntä petturina, kun on kääntynyt natsiuskoon, johon yrittää heidätkin käännyttää. Vartijat ja juutalaiset pahoinpitelivät Rosea. Rose siirrettiin eri keskitysleirin, missä tarvittiin orjatyövoimaa. Hän vapautui englantilaisten valloittamalla alueella. Hänellä tarjottiin muuttoa Ruotsiin tai Yhdysvaltoihin, mutta hän koki, että hänen pitää löytää omaiset Tšekkoslovakiassa. Venäläiset sotilaat olivat siellä ongelmana, koska ryöstelivät jne. paikallista väestöä. Rose jatkoi siellä juutalaisten evankeliointia, vaikka salainen poliisi seurasi hänen toimintaansa ja epäili vakoilijaksi, kun osaa niin monia kieliä puhua ja oli yhteyksiä Yhdysvaltoihin. Kommunistihallinnon tultua hän koki, että on saatava viisumi nopeasti ettei joutuisi uudestaan vankileirille ja pääsisi juuri perustettuun Israeliin, mutta viisumia ei myönnetty, kun juutalaiset pitivät häntä kristittynä. Hän kuitenkin pääsi turistimatkalle Kanadaan ja Yhdysvaltoihin monien vaikeuksien jälkeen, missä hänen veljensä asui. Lopulta Rose sai viisumin monien ponnistelujen jälkeen Israeliin, jossa jatkoi evankeliumin työtä, vaikka se olikin vaikeaa.

Tunnettuja unkarilaisia

Franz Liszt oli säveltäjä, pianisti, joka syntyi Unkarissa 22.10.1811 ja kuoli 31.7.1886. Liszt jäi eläkkeelle Roomaan ja vuonna 1861 hän oli jo liittynyt fransiskaanilaiseen ritarikuntaan kesäkuussa 1857, hän sai vuonna 1865 ja sai tilauksia katoliselta kirkolta. Hän palasi Pestiin, missä hänen oli määrä johtaa ensimmäisen oratorionsa, Die Legende von der heiligen Elisabethin, luomista . Hän oli fransiskaanina Pestin luostarissa.

Sissi eli Elisabeth Amalie Eugenie, s. 24.12.1837, k. 24.10.10.1898 oli Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Hän oli naimisissa Itävallan keisari Frans Joosef I:n kanssa vuodesta 1854 alkaen. Elisabet oli Baijerin herttua Maksimilian Joosefin ja prinsessa Ludovikan tytär. Häntä kutsuttiin jo nuorena nimellä Sisi (elokuvissa ja joissain kirjoissa Sissi). Wienissä vuonna 1867 Elisabet kiinnostui Itävaltaan kuuluvan, laajempaa itsehallintoa kaipaavan Unkarin tilanteesta. Hänen myötävaikutuksellaan tilanne ratkaistiin perustamalla Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia, jossa Unkarilla oli itsehallinto ja tasavertainen asema Itävallan kanssa. Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin vuonna 1867 virallisesti Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Tämä oli ainoa kerta, kun hän puuttui politiikkaan. Kansan suhtautuminen Elisabetiin oli ristiriitaista: silloin kun keisarinna oli Wienissä ja näyttäytyi julkisuudessa, hän oli hyvinkin pidetty, mutta koska hän oli usein ulkomailla eikä käynyt Wienissä kuin pari kertaa vuodessa, häntä syytettiin velvollisuuksiensa unohtamisesta. Elisabet rakasti Unkaria ja halusi keskustella unkariksi myös Frans Joosefin kanssa. Unkarissa sijainnut Gödöllon palatsi oli Rudolfin kuolemaan asti yksi hänen lempipaikoistaan. Joan Haslip ”Keisarinnan yksinäisyys” (WSOY 1970).

Opinnäytetöitä:

Maiju Hakkarainen ja Antti Rajala ”Debrecenin Suurmetsän nuoret kertovat – Unkarilaisten nuorten kokemuksia sosiaalisista verkostoista jokapäiväisessä elämässä” (Humanistisen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2009)

Maria Tyni ”Ryhmäretkimateriaali Unkariin” (Kajaanin ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2011)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/37938/tyni_maria.pdf?sequence=1

Jenni Parviainen ”Opas Budapestin ruokamatkailuun” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2017)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/142158/parviainen_jenni.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Outi Vuori ”Suomi-Unkari seuran jäsentutkimus” (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2007)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17682/jamk_1187342515_2.pdf?sequence=2

Yliluutnantti Joni North ”Maskirovka jäillä – harhauttaminen Neuvostoliiton, Unkarin ja Tsekkoslovakian konfilkteissa” (Maanpuolustuskorkeakoulu, Pro Gradu tutkielma 2013)
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92264/SM%20758.pdf?sequence=2

Jari Vähkyrä ”Kansainvälisen kulttuurivaihdon kokemuksia ja vaikutuksia Jyväskylän konservaritoriossa” (Jyväskylän yliopisto, Pro gradu -tutkielma 2015)
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/45955/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201505201911.pdf

Jutta Lehtonen ”Toisen luokan kansalaiset – Budapestin romanien huono-osaisuus ja elinolot paikallisesta näkökulmasta” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/handle/10024/95422

Kirjallisuus:

Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen ”Unkari: maa, kansa ja historia” (SKS 2004)
Reima Luoto ”Unkari: matkailijan tietokirja” (Fenix-kustannus 2001)
Mauritz Hellström ”Tonava kaunoisen Unkari” (Recallmed 2003)
Väinö Musikka ja Sándor Kulai ”Unkarin kirja” (WSOY 1942)
Peter Hajdu ”Suomalais-ugrilaiset” (SKS 1975)
Myrna Grant ”Vaellus – Unkarin juutalaisen Rose Warmerin riipaiseva tarina” (Karas-Sana Oy 1980)
Jani Heikkinen ”Budapest – kirjailijan kaupunki” (SKS 2006)