Puolassa on noin 40 miljoonaa asukasta. Maassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (97,8 prosenttia). Noin 87 prosenttia väestöstä on katolilaisia. Katolisten lisäksi maassa on muiden muassa ortodokseja, uniaatteja eli kreikkalaiskatolilaisia, protestantteja ja juutalaisia.
Puolan perustajana pidetään Piastia, mutta ensimmäinen historiallinen hallitsija oli Mieszko I, joka kääntyi kristinuskoon vuonna 966. Kuningas Boleslaw Krzywousty kuoli vuonna 1138, valtakunta jaettiin hänen poikiensa kesken. Vuonna 1320 Wladyslaw I:stä tuli uudelleen yhdistyneen Puolan kuningas. Valtakunta nousi loistoonsa Jagellojen suvun aikana, kun Liettuan kanssa tehtiin liitto 1386 ja puolalais-liettualaiset löivät Saksalaisen ritarikunnan Tannenbergin taistelussa vuonna 1410. Lublinin sopimuksella 1569 perustettiin Puola-Liettuan liittovaltio, jonka johdossa oli vaaleilla valittu kuningas. Puola-Liettualle oli ominaista aatelisvalta, talonpoikien heikko asema, kansan heterogeenisuus ja joidenkin vähemmistöjen vahva autonomia, mikä teki siitä hyvin hajanaisen valtion.
Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – Ihmisryöstöt Suomessa ja Karjalasta” (SKS 2014), josta lainaus sivulta 83: ”Liettuan valtakunta ulottui 1300-luvulla Itämereltä Mustallemerelle. Hallitsijan katolisen kasteen jälkeen 1387 Liettuasta ja Puolasta muodostui unionivaltakunta. Liettuan yhteiskunta ja kulttuuri pysyi pitkälti itämaisena. Se muodosti poliittisen, kulttuurillisen ja uskonnollisen raja-alueen tataariordien, Moskovan valtakunnan ja Krakovan kuningaskunnan välillä.”
Olaus Magnus Gothus ”Pohjoisten kansojen historia – Suomea koskevat kuvaukset” (Otava 1973), josta kirjailijan esittelystä lainaus: ”Tällä pitkällä matkalla nuori maisteri oppi laajemmin tuntemaan maataan ja kansaansa. Matkansa kaniikki Olaus teki, omituista kyllä, omalla kustannuksellaan eikä anevaroilla. Hänestä tuli jo 1522 Strängnäsin tuomiorovasti. Pari vuotta myöhemmin Kustaa Vaasa lähetti hänet Roomaan suostuttelemaan paavia ruotsalaisten vaatimuksiin piispojen nimittämisessä. Tehtävä onnistui suurimmalta osalta, sillä ainakin Johannes Magnuksesta tuli paavin hyväksymä Ruotsin arkkipiispa. Seuraavina vuosina Olaus matkusteli diplomaattisissa tehtävissä Pohjois-Saksan kaupungeissa, Puolassa ja Alankomaissa. Näiltä matkoilta Olaus ei enää palannut kotimaahansa. Vakinaiseksi asuinpaikaksi tuli ensin kymmeneksi vuodeksi Danzig, jonne hänen veljensä arkkipiispa oli asettunut 1527 toimittuaan ensin Kustaa Vaasan neuvottelijana Puolassa ja katkaistuaan sitten suhteensa uskonpuhdistuskauttaan elävään Ruotsiin ja sen kansalliseen kuninkaaseen. Veljekset eivät luopuneet katolisuudestaan; kuningas puolestaan erotti heidät viroistaan. Danzigiin, Puolan suojeluksessa olevaan vapaakaupunkiin, keskittyi tuolloin lahjakas katolinen pakolaisjoukko. Piispantarkastusmatkaltaan sinne samaan aikaan pakeni myös Ruotsin kulttuurihistoriassa keskeisen merkityksen saavuttanut Hans Brask.”
Ruotsi-Suomen yhteys Puolaan tulee Kustaa Vaasan pojan Sigismundin kautta. Juhana III ennen kuninkuutta Juhana-herttua s .20.12.1537 ja kuoli 17.11.1592 oli Ruotsin kuningas vuosina 1568-1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556-1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas. Kaarina Hannuntytär, Juhanan vihkimätön vaimo, synnytti Juhana-herttualle neljä lasta. Juhana kuitenkin halusi naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa. Katariina oli Puolan mahdollisen tulevan kuninkaan äitinä poliittisista syistä haluttu puoliso ja häntä kosi tuloksetta myös Venäjän tsaari Iivana IV lisänimeltään Julma. Avioliitto ei Juhanan veljelle, kuningas Eerik XIV:lle sopinut, sillä Ruotsi oli samaan aikaan valmistautumassa sotaan Puolaa vastaan. Avioliitto kuitenkin toteutui 4.10.1562 kun Juhana ja Katariina menivät naimisiin Vilnassa. Katariina tuli Suomeen ja Kaarina Hannuntytär sai vetäytyä Vääksyn kartanoon Kangasalalle. Kun Juhana tuntui tekevän omaa ulkopolitiikkaansa Puolan kuninkaan kanssa, kärjistyivät Juhanan välit kuninkaaseen Eerik XIV 1563 niin, että valtiopäivät tuomitsivat hänet kuolemaan ja menettämään asemansa. Juhana yritti taivutella suomalaisia puolelleen, mutta suurin osa ylhäisaatelistosta pysyi kuninkaan puolella, joten kun Eerik XIV tuli Suomeen kymmenen tuhannen miehen kanssa, oli Juhanalla puolellaan vain 1200 miehen joukko. Eerik XIV miehitti Turun ja piiritti Turun linnaa ampuen sitä tykeillä. Juhana antautui ja vietiin vaimoineen vangiksi Tukholmaan. Juhanan Turun linnaan keräämät taideaarteet ryöstettiin ja vietiin Ruotsiin, eikä niitä koskaan palautettu. Useita Juhanan puolella toimineita mestattiin, mutta Juhanan ja Katariinan henki antautumisehtojen nojalla säilyi. Vankeusaikana syntyi Juhanan ja Katariinan poika Sigismund. Vankeuden aikana Iivana IV vielä ehdotti Katariina Jagellonican luovuttamista Venäjälle.
Juhanan pojasta Sigismundista tuli vuonna 1587 Puolan kuningas. Juhana toivoi Sigismundin tulevan Ruotsinkin kuninkaaksi ja palaavan Ruotsiin, mitä suuri osa ylhäisaatelistosta Kaarle-herttuan johdolla vastusti, sen sijaan valtakunnanmarski Klaus Fleming puolsi Sigismundin kuninkuutta. Peläten ruotsalaisten vastusta tämä kuitenkin päätti jäädä Puolaan. Juhana kohdisti ylhäisaatelistoon rankaisutoimia, kuten aatelisetuoikeuksien muuttamista siten, että aateliston alempien kerrosten valta lisääntyi ylempien kustannuksella. Vuonna 1590 säädettiin uusi kruununperimysjärjestys, jonka mukaan Eerik XIV:n sukuhaara menetti oikeutensa kruunuun ja kuninkuus saattoi periytyä myös naispuolisen linjan kautta.
Ruotsin valtaistuimella Sigismundin kausi jäi varsin lyhyeksi, ja sitä varjosti jatkuva valtataistelu Kaarle-herttuan – Sigismundin sedän – kanssa. Suomen kannalta merkittävin Sigismundin kauden tapahtuma oli vuosina 1596-1597 käyty nuijasota, joka liittyi osaltaan taisteluun valtaistuimesta.
Sigismund kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi syksyllä 1593 hänen isänsä Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592. Sigismund oli jo aiemmin valittu Puolan kuninkaaksi 1587. Maan ylhäisaateli Kaarle-herttuan johdolla kuitenkin vastusti katolisen Sigismundin kruunausta. Luterilaisessa Ruotsissa katolisen Sigismundin pelättiin merkitsevän vastauskonpuhdistusta. Sigismund painostettiin allekirjoittamaan niin sanottu Uppsalan julistus, jossa Ruotsin todettiin pysyvän luterilaisena valtiona.
Sigismund ei koskaan saanut Ruotsia kunnolla valtaansa. Puolan valtiopäivät eli sejm antoi kuninkaalle luvan poistua maasta vain vuodeksi, eli Sigismund joutui pian jättämään Ruotsin Kaarle-herttuan sijaishallinnon käsiin. Kaarle-herttua ryhtyi nopeasti laajentamaan valtaansa ja horjuttamaan Sigismundin asemaa.
Ulla Koskinen ”Soturiaatelin aika Suomessa” (into 2022), josta lainaus sivulta 157: ”Juhana III:n kiinnostus oli ollut loppuvuoden muualla. Hän oli työskennellyt pitkään luodakseen liiton Puolan ja Ruotsin välille, ja ainutlaatuinen tilaisuus koitti, kun Puolaan tuki kuninkaanvaali vuonna 1587. Juhanan ja Puolan primsessan Katariina Jagellonican poika Sigismund oli vasta parikymppinen, mutta sukujuuriensa vuoksi otollinen ehdokas uudeksi kuninkaaksi. Juhana ei aluksi lämmennyt ajatukselle, sillä pelkäsi poikansa siinä tapauksessa joutuvan syrjään Ruotsin valtaistuimelta Kaarle-herttuan ja ylimysten paineessa. Sigismundille oli kuitenkin voimakasta kannatusta, ei vähiten tätinsä, Puolan kuningattaren Anna Jagellonican taholta. Juhana muutti mielensä ja nuori Sigismund todella valittiin Puolan uudeksi kuninkaaksi. Laadittiin suunnitelmat, kuinka uutta personaaliunionia tuli hallita. Kuninkaan piti käydä Ruotsissa joka toinen tai joka kolmas vuosi, ja väliajat hallittaisiin Kaarle-herttuan johdolla… Vihdoin Puolan uusi hallitsija kuitenkin purjehti tiehensä neuvonantajiensa kanssa ja jätti isänsä murehtimaan Tukholman linnaan. 17.12.1587 Sigismund kruunattiin Krakovassa kuninkaaksi.”
Kaarle-herttua kaappasi vallan Aarborgan valtiopäivillä 1597. Hän julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella.
Kyösti Skyttä, Päivi Skyttä ”Tuntematon Snellman” (Kirjayhtymä 1981), josta lainaus sivulta 250: ”Puolalaisilla on pitkä aseellinen, kansallisen vapaustaistelun perinne. Ensimmäisen laajemman kansallisen innostuksen Puola kokee 1600-luvulla kun Ruotsi hyökkää maahan ja valtaa sen 1655. 1700-luvulla jakavat Venäjä, Preussi ja Itävalta Puolan keskenään kolmeen kertaan; toisen jaon (1793) jälkeen puolalaiset kapinoivat Kosciuszkon johdolla, kapina on aluksi menestyksellinen mutta päätyy tappioon ja Puolan kolmanteen jakoon 1795 jolloin maa menettää itsenäisyytensä kokonaan. Napoleonin sotia seuranneessa Wienin kongressissa Puolan kysymys ratkaistaan perustamalla Puolan kuningaskunta (ns. Kongressi-Puola), jonka hallitsijana on Venäjän tsaari. Aleksanteri I antaa Puolalle oman valtiosäännön, jonka mukaan maalla on omat valtiopäivät ja oma hallinto, raha ja armeija. Tyytymättömyys maan venäläistä ylijohtoa vastaan kuitenkin säilyy.”
K. O. Lindeqvistin kirjassa ”Isonvihan aika Suomessa” WSOY 1919: ”v. 1705 mainitaan Pohjanmaan kaupunkeihin majoitetun 99 puolalaista, jotka sotatantereilla olivat joutuneet vangeiksi. Kaupunkilaisten tuli valvoa, etteivät vangit päässeet karkaamaan, ja sen vuoksi porvarien täytyi suorittaa vahtipalvelusta… Sotavankeja käytettiin toisinaan työntekoonkin, joko yleisissä töissä tai yksityisten palveluksessa; Pohjanmaallakin kehotetaan v. 1711 porvareita vain ruokapalkasta ottamaan heitä palvelukseensa, hallitus kun siten olisi päässyt heitä elättämästä…”
Tauno Kuosa ”Oman aikamme maailmantapahtumat I 1945-1953 – Hyökkäävä kommunismi” (WSOY 1965), josta lainaus sivulta 143: ”Englanti ja Ranska olivat lähteneet v. 1939 sotaan Puolan pelastamiseksi Saksan käsistä. Churchill teki jo yksin tästä syystä parhaansa itsenäisyyden palauttamiseksi Puolalle, kun liittoutuneiden johtomiehet sopivat sodanaikaisissa neuvotteluissaan Euroopan olojen järjestämisestä sodan jälkeen. Stalinilla oli kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia. Neuvostoliitto oli jo v. 1939 saanut Stalinin ja Hitlerin välisen sopimuksen perusteella Itä-Puolan, eikä Stalin aikonut luopua tästä valloituksestaan Saksan kukistamisen jälkeenkään. Hän aikoi myös käyttää Puolalle jääviä alueita länteen päin tapahtuvan etenemisensä tukikohtana. Stalin tuki tämän vuoksi venäläisten miehittämällä alueella toimivaa etupäässä puolalaisten kommunistien muodostamaa Lublinin hallitusta vaatien, että länsivaltojen on tunnustettava se Puolan lailliseksi hallitukseksi Lontoossa olevan pakolaishallituksen asemesta. Hän saikin lopuksi ajetuksi tahtonsa läpi tässä kysymyksessä. Roosevelt, Churchill ja Stalin sopivat tosin helmikuussa 1945 Jaltan konferenssissa, että Puolalle oli muodostettava väliaikainen, kaikkia mielipidesuuntia edustava hallitus… Truman, Stalin ja kesällä 1945 Churchillin jälkeen Englannin päämisteriksi tullut Clement Attlee olivat jo sitä ennen tehneet Potsdamin konferensissa voittajavaltojen välillä paljon kiistaa aiheuttanutta Puolan länsirajaa koskevan sopimuksen. Truman ja Attlee suostuivat siihen, että linja Oder-läntinen Neisse tuli muodostamaan väliaikaisesti Puolan länsirajan. Chrurchill oli tehnyt aikaisemmin parhaansa taivuttaakseen Neuvostoliiton hyväksymään Oderin ja itäisen Neisse-joen Puolan uudeksi länsirajaksi. Churchill oli ehdottomasti kieltäytynyt suostumasta rajan vetämiseen läntisen Neisse-joen kautta, koska näiden Oderin lisäjokien välisellä alueella asui n. 3 miljoonaa saksalaista. Truman ja Attlee suostuivat kuitenkin Stalinin vaatimuksesta siihen, että tämä alue luovutettiin lopulliseen rauhantekoon asti Puolan hallintoon. Koko Puola harppasi näiden päätösten johdosta aimo askelen länttä kohti. Se menetti idässä n. 100 000 neliökilometrin suuruisen alueen, missä ennen sotaa asui n. 10,7 miljoonaa ihmistä. Näiden joukossa oli ollut lähes neljä miljoonaa puolalaista. Se tuli nyt saamaan lännessä ainakin toistaiseksi korvaukseksi idässä menettämistään alueista suunnilleen samansuuruisen alueen, minkä asukasluku oli ollut ennen sotaa n. 8,6 miljoonaa… Puolalaiset olivat nimittäin havainneet jo heti Saksan luhistuttua, mihin Neuvostoliitto pyrki Euroopassa. Stalin oli tuonut sen selvästi julki mm. Churcillille toukokuun 5. päivänä lähettämässään kirjeessä, missä hän selosti Puolaa koskevia suunnitelmiaan. Puolan asema Neuvostoliiton naapurina edellytti hänen mukaansa sen vastaisilta hallituksilta aktiivista ystävyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Neuvostoliitto ei voi hyväksyä Puolan hallitukseen muita kuin sellaisia henkilöitä, jotka ovat käytännössä osoittaneet neuvostoystävyytensä ja jotka ovat valmiit vilpittömään yhteistoimintaan Neuvostoliiton kanssa. Kuten pian kävi ilmi, Stalin katsoi vain kommunistien sekä näiden johtoon tahdottomasti alistuvien muiden puolueiden jäsenten täyttävän nämä ehdot… Kommunisteilla oli nyt kaikki valta käsissään. Hallitus ei tyytynyt kuitenkaan siihenkään, vaan pyrki juurimaan pois kaiken vielä ilmenevän opposition. Sejm oli tosin julistanut uuden perustuslain hyväksymisen yhteydessä, että kaikki puolalaiset ovat vapaat ja tasa-arvoiset. Kommunistit näyttivät kuitenkin olevan ainakin hallituksen mielestä muita tasa-arvoisemmat Orwellin kuuluisan sanonnan mukaisesti… Kommunistit eivät kuitenkaan tyytyneet vain vastustajiensa syrjäyttämiseen poliittisilta johtopaikoilta… Kommunistit olivat päättäneet yhdistää Puolan sosialistipuolueen kommunistiseen puolueeseen varmistautuakseen sosialistien ehdottomasta kuuliaisuudesta.”
Puolasta kirjoitettua
Suomi-Puola lehti 2019-2020, josta lainaus sivulta 40: ”Jukka Kiljunen: Kun radio oli nuori: Helsinki-Varsova Suomen radioistumisen uranuurtajina. Ehkä on yllättävää, että puolalaisella teknologialla oli suorastaan uraauurtava rooli Suomen radioistumisessa 1920-luvun loppupuolella, kun ns. kidekoneet korvautuivat putkiteknologialla ja lähetyksiä voitiin kuunnella ilman kuulokkeita ja akkujen sijasta virta alettiin saada sähköverkosta. Myös ensimmäisten Suomessa tuontiosista vuodesta 1955 koottujen televisioiden teknologia oli Puolasta. Säännöllisesti tv-lähetyksethän meillä alkoivat 1956. Vastaanottimien merkki molemmissa tapauksissa oli Helvar. Puolassa teknologia oli edellä suomalaista niin radio- kuin tv-alallakin. Helvar Oy perustettiin Helsingissä pian sata vuotta sitten 28.1.1921. Helvarin alkuajoista kertovan historiikin mukaan agentuuriliikkeen nimeksi tuli Helsingfors-Warszawa A/B HELWAR O/Y. Yhtiön nimessä ovat Puolan ja Suomen pääkaupunkien nimien alkutavut. Perustajajäseninä oli neljä suomalaista ja yksi puolalainen. Yksi suomalaisista oli Walter Greuling, jolla oli hallussaan 25 prosenttia osakkeista. Hän oli myöhemmin toimitusjohtajana vuodesta 1967 toimineen Dieter Aminoffin isoisä. Greuling osti kaikki osakkeet 1930 ja nimi muutettiin muotoon O.Y. Helvar. Yhtiö on edelleen Aminoffin suvun omistuksessa.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helvar
Puolalaisia kirjailijoita
Henryk Adam Aleksander Pius Sienkiewicz s.5.5.1846, kuoli 15.11.1916 oli puolalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1905. Hän oli yksi 1800-luvun loppupuolen merkittävistä romaanikirjailijoista. Hän julkaisi teoksensa ajan tyylin mukaisesti jatkokertomuksina sanomalehdissä, ja oli suosittu jo omana aikanaan. Sienkiewiczin pääteos Quo vadis kertoo Rooman keisarin Neron aikaisesta elämästä. Muutkin teokset sijoittuvat historiaan, kertoen usein Puolan sankariajoista.
Lech Walesa
Lech Walesa syntyi 29.9.1943 Lipnon piirikunnan Popowon kylässä. Kävi kansakoulun Chalinin kylässä ja valmistui v. 1961 maatalouskoneasentajaksi Lipnon ammattikoulusta. Työskenteli kaksi vuotta Lochocinin koneasemalla ennen asevelvollisuutta Koszalinin tykistöyksikössä. Armeijan jälkeen hän työskenteli Lenien koneasemalla kunnes siirtyi 1967 kesäkuussa Gdanskin Leninin telakalle sähkömieheksi. Avioitui vuonna 1969. Sai potkut telakalta 1976 arvosteltuaan ammattiliiton vaalikokouksessa Gierekiä. Siirtyi tämän jälkeen maanrakennuskoneita valmistavan Zrembin palvelukseen. Oli luomassa vapaiden ammattiliittojen perustavaa toimikuntaa Gdanskissa vappuaattona 1978. Pääsi toukokuussa 1979 Elektromontazin palvelukseen, mutta sai puolta vuotta myöhemmin potkut joulukuun 1970 tapahtumien muistotilaisuuden vuoksi, Johti elokuun 1980 lakkoa ja nousi sen jälkeen riippumattoman itsehallitun Solidaarisuus-ammattiliiton johtoon.
Elokuvia Puolasta
The Zookeeper’s wife elokuva on ohjaaja Niki Caron viides pitkä elokuva. The Zookeeper’s Wife kertoo Jan ja Antonina Żabińskin tarinan 1940-luvun Varsovasta. Paikallista eläintarhaa pyörittäneen pariskunnan molemmat osapuolet olivat arvostettuja tekijöitä alallaan, ja kun natsi-Saksa miehitti Puolan vuonna 1939, Żabińskit saivat jatkaa tehtävissään. Juutalaisia he eivät olleet. Diane Ackermanin kirjaan pohjautuva elokuva kertoo, miten äidillinen Antonina (Jessica Chastain) ja yhtä sydämellinen Jan (Johan Heldenbergh) eivät jää pelkiksi sivusta katsojiksi saksalaisten saavuttua eristämään juutalaiset Varsovan laidalla sijaitsevaan ghettoon. Natsi-Saksan johtava eläintieteilijä Heck (Daniel Brühl) on sivistynyt mies. Heck ihastuu Antoninaan, joka on kuitenkin uskollinen miehelleen. Tätä Heckin heikkoutta Antonina ja Jan käyttävät hyväkseen pyytäessään lupaa sikalan perustamiseksi suljettuun eläintarhaan. Heck antaa luvan, mutta ei ole tietoinen siitä, että koko sikala on vain kulissi, jonka takana Antonina ja Jan pelastavat satoja juutalaisia ghettosta. Andrzej Witold Wajda syntyi 6.3.1926 Suwalki, Puolassa ja kuoli 9.10.2016 Varosvassa Puolassa. oli puolalainen elokuvaohjaaja ja Puolan elokuvataiteen tunnetuimpia henkilöitä. Hän sai kunnia-Oscarin vuonna 2000.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Schindlerin_lista
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Schindler
Museoita
http://muzeumdrukarstwa.muzeumwarszawy.pl/
http://www.book.art.pl/index.php/en/
Linkkejä:
http://www.suomi-puola.net/ (Suomi – Puola yhdistysten liitto)
https://puola.fi/
https://www.puola.travel/fi
https://www.tv7.fi/vod/player/59021/ (Kai Karjalainen Puolassa)
Kirjallisuus:
Päivi Erola ”Puola: Itämeren rannoilta Tatran vuorille” (Tammi 2007)
Peter Johnsson, Yrjö Lautela ”Puola: vanhaa ja uutta Eurooppaa” (Edita 2004)
Lech Waleca (LEC-kustannus Oy 1982)
Anna ja Jukka Soisalon-Soininen ”Mannerheim – Puolan vuodet” (Readme.fi 2021)
Pentti Juhani Mattila 