David Yonggi Cho

David Yonggi Cho s. 14.2.1936, k. 14.9.2021 oli eteläkorealainen helluntaispastori ja seurakunnan johtaja. Yonggi Cho johti Soulissa lähes miljoonan jäsenen Yoido Full Gospel -helluntaiseurakuntaa. Yonggi Cho oli Etelä-Korealainen budhalainen, joka oli oppinut englannin kielen amerikkalaisilta sotilailta. Sairastaessaan tuberkuloosia, hermoromahdusta, sydänvaivoja ja vatsan toimintahäiriöitä, löysi Jeesuksen tutkiessaan sairaana vuoteenomana ollessaan Raamattua, sillä 17 vuotias tyttö oli vieraillut hänen luonaan kertoen Jeesuksesta. Nyt, kun pastori Yonggi Cho oli löytänyt Jeesuksen, niin buddahalaiset perheenjäsenet olivat kehottaneet häntä poistumaan kotoa tultuaan uskovaiseksi. Tämän jälkeen Yonggi Cho oli kokenut Jumalan kutsuneen hänet palvelutyöhönsä.

Yonggi Cho ”Täyttä elämää” (Kuva ja Sana 1986), josta lainaus sivulta 7: ”Synnyin eteläisessä Koreassa japanilaismiehityksen aikaan. En pysty kuvaamaan tässä luvussa sitä käsittämätöntä kärsimystä, jota koimme silloin. Korea sijaitsee Japanin ja Kiinan välissä. Tämän epäsuotuisan maantieteellisen aseman takia olemme joutuneet monien näiden kahden kansakunnan välisten sotien taistelukentäksi. Nämä olosuhteet ovat kuitenkin synnyttäneet itsenäisen ja omanarvontuntoisen kansan, joka on ylpeä perinnöstään ja kielestään, jotka ovat säilyneet hengissä keskeytyksettä yli viisituhatta vuotta. Isäni oli työteliäs mies ja myös hyvin uskonnollinen. Hän kuuluikin alueemme johtaviin budhalaismaallikoihin. Buddhalaisuus on hiukan erilaista Koreassa ja Japanissa kuin Etelä-Aasiassa. Me harjoitamme älyllisempää, filosofisempaa buddhalaisuutta. Korealaiset alkoivat kunnioittaa kristinuskoa nähdessään, miten kristityt joutuivat kärsimään toisen maailmansodan aikana. Kaikki korealaiset arvostivat heidän isänmaallisuuttaan ja sankaruuttaan. Aloitimme heti sodan jälkeen maamme jälleenrakennuksen. Monet amerikkalaiset lähetystyöntekijät tulivat auttamaan meitä, eikä heidän apunsa unohtunut koskaan. Mutta pian sodan jälkeen venäläiset kehottivat Pohjois-Korean kommunisteja hyökkäämään etelään. Yhdistyneet kansakunnat kutsui tätä Korean konfliktiksi, ja se oli jopa tuhoisampi kuin toinen maailmansota. Olimme sen jälkeen köyhtyneitä ja täysin vailla itseluottamusta.”

Nell L. Kennedy ”Yonggi Cho ja Korean ihme” (Päivä Oy 1980), josta lainaus sivulta 60: ”Isä ja äiti rukoilivat Buddhaa. Vastausta ei kuulunut. Yonggi ei muistanut isovanhempiensa sen enempää kuin oman perheensäkään milloinkaan saaneen vastausta rukouksiinsa, joita olivat hätänsä hetkinä lähettäneet. Vanhemmat veivät hänet sairaalaan, joka oli jo entisestään täpö täynnä. Röntgenkuvauksien ja loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen lääkäri kutsui Chon perheen vastaanottohuoneeseen ja katsoi Yonggia suoraan silmiin. ’Nuori mies, haluan olla sinulle rehellinen’, sanoi valkotakkinen mies, joka edusti juuri sitä ammattikuntaa, mihin Yonggi Cho pyrki. ’Onko mitään ruokaa, mitä sinun tekisi mieli oikein kovasti?’ ’Olipa siinä kysymys, tohtori! Sota on tuskin ohi. Kolme ateriaa päivässä on sula mahdottomuus. Kuinka minä voisin voisin odottaa saavani mitään erikoisruokia?’ Yonggi vastasi. Lääkäri ei katsonut potilastaan, vaan teki seuraavan kysymyksen. ’Onko ketään sukulaista, jonka erityisen mielelläsi tapaisit?’ ’Ei, tohtori.’ ’Olen hyvin pahoillani, mutta emme voi tehdä mitään hyväksesi. Sinulla on korkeintaan kolme kuukautta elinaikaa, tuskin niinkään paljon.’ Lääkäri painoi päänsä… ’Voit itse katsoa kuvaa. Oikea keuhkosi on kuin hunajakenno, vasen keuhkosi on kuihtunut kokonaan. Ei ole mitään mahdollisuutta pelastaa sitä, mikä on jäljellä.’ … Eräänä päivänä maatessaan kuumeisena ja yskiessään verta Yonggi säpsähti nähdessään oudon tytön tulevan huoneeseensa ja istuutuvan. Kuullessaan koputuksen ovelta hän ei olisi ikinä arvannut, että saisi naisvieraan. Koreassa naisia ei paljon arvostettu, miehet olivat aina ehdottomasti yläpuolella. Tytöllä, joka oli vain noin kahdeksantoista ikäinen, oli Raamattu kädessään. Äkäisenä Yonggi käski hänen häipyä. Olipa siinä häpeämätön nainen! Tulla nyt noin julkeasti miehen silmien eteen! ’Ala laputtaa!’ hän sanoi osoittaen heikosti ovea. ’Herra, sydämeni on raskas tämän talon tähden. En voinut olla tulematta. Jokin pakotti minut tänne. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miksi tunsin tähän taloon sellaista vetoa ohi kulkiessani. Nyt näen, että sinä olet kuoleva mies. Siksi haluan kertoa sinulle Jeesuksesta Kristuksesta, Vapahtajastani.’ ’Senkin kristitty koira! Likainen kristitty! Mene ulos huoneestani!’ Yonggi kiljui. Tyttö puhui lujasti. ’Minä en lähde minnekään, ennen kuin otat Jeesuksen Kristuksen vastaan. Sinulla ei ole voimia, minä olen voimakkaampi. Vaikka tulisit työntämään minua ulos, en sittenkään lähtisi.’ Lujista sanoistaan huolimatta tyttö hymyili säteilevästi, ja ylimielisyydessäänkin Yonggi tajusi rauhan hänen kasvoillaan. Mutta tytön alkaessa puhua Jeesuksesta hän tuli yhä vihaisemmaksi. Raivoissaan hän kirosi tätä sekä englanniksi että koreaksi. Hän uhkaili tyttöä sanomalla, että hänen suustaan tulevat miljoonat tubibakteerit tarttuisivat tämänkin ja riuduttaisivat kuoliaaksi, niin kuin Yonggin itsensäkin. Tyttö ei liikahtanutkaan, vaan vastasi: ’Minun Jeesukseni suojelee minua.’ Hän luki pojalle Raamattua tämän vastahakoisuudesta välittämättä. Hän rukoili. Sitten hän lauloi laulun. Näin hän jatkoi iltaan asti jatkuvan yskimisen ja valituksen säestyksellä. Pimeän tullessa hän lähti. Oven sulkeuduttua tytön jälkeen Yonggi lausahti: ’Kiitos Buddhalle, hän on poissa.’ … Tuli seuraava aamu, ja niin tuli tyttökin… Seuraavana aamuna hän tuli taas… Kuullessaan viidentenä päivänä hiljaisen koputuksen ovelta ja nähdessään tytön taas astuvan sisään Yonggi huomasi, että hänessä itsessään oli alkanut tapahtua muutos. Hän oli melkein iloinen tytön tulosta… Lopulta Yonggi sanoi tytölle: ’Sinun Jeesuksesi – kuka Hän sitten onkin – haluan oppia tuntemaan Hänet.’ Tyttö katsoi ylös kyyneltensä läpi ja asetti Raamattunsa maton kuviolle, mistä poika otti sen. ’Tässä on sinulle koko vastaus’, hän sanoi painaessaan Raamatun Yonggin käteen… Lopulta Yonggi kykeni lähtemään saman lääkärin vastaanotolle, jolta oli kuullut ennusteen: kuolema kolmessa kuukaudessa. Hitaasti lääkäri kohotti päänsä ja istui katsellen potilastaan merkillisesti. Perusteellisten röntgentutkimusten jälkeen hänellä ei ollut annettavana muuta selitystä kuin käsien levitys ja olankohautus: ’En tiedä, minne se on hävinnyt tai mitä on tapahtunut, mutta kehossasi ei ole merkkiäkään siitä, että sinulla olisi koskaan ollutkaan tubia. Tämä on todella outoa! Kaiken lisäksi sydämesi näyttää aivan normaalikokoiselta, vaikka se oli aikaisemmin huomattavasti laajentunut. Tämä on lääketieteellinen ihme! Sinä olet uusi mies!’ … Illalla isä tuli hänen luokseen ja ilmoitti tuomion, ilman vanhinta poikaa pidetyn perheneuvottelun tuloksen. Sanoen, ettei hänellä olisi enää osaa eikä arpaa pojan elämään tai kuolemaan, isä lisäsi sen, mitä oli oikeastaan tullut ilmoittamaan: jos Yonggi halusi puhua kristinuskosta ja seurata tätä typerää harhaoppia, hän ei enää ollut Chon poika, vaan saisi lähteä talosta… Kaiken keskellä Cho vilkaisi ylöspäin ja hänen katseensa kiintyi miehen kasvoihin. Mies katseli häntä suoraan silmiin. Veri norui Hänen otsassaan olevasta haavasta, ja Hänen päässään oli orjantappuraseppele. ’Minun Herrani! Minun Herrani!’ Hiljaisuuden rikkoivat Chon omilta huulilta pulpahtavat sanat. Mies polvistui Chon tasolle, osoitti häntä sormellaan ja puhui selkeästi ja kuuluvasti: ’Nuori mies’, hän sanoi, ’sinä olet kunnianhimoinen. Sinä tavoittelet mainetta ja rahaa. Vakuutan sinulle, että kaikki tässä valtakunnassa tulee murenemaan. Mutta minulla on valtakunta, joka ei kaadu. Sinun on lähdettävä julistamaan minun valtakuntaani, joka ei kukistu.’ … Miehet tulivat kotiin hänen mukanaan ja istuutuivat hänen huoneensa maalattialle olkimaton päälle. ’Pastori, missä sinun tuolisi, pöytäsi ja pyöräsi ovat? Oletko valehdellut meille? Sinähän sanoi, että sinulla on uusi pöytä, tuoli ja plokupyörä.’ Yonggi Cho rukoili hartaasti, että osaisi vastata oikein. Hänen kasvonsa vääntyivät tuskaiseksi ja huulet pysyivät vaiti. Kun hän lopulta avasi suunsa, sanat hämmästyttivät häntä itseäänkin. ’Hyvä mies, olitko olemassa ennen syntymääsi?’ ’Totta kai olin olemassa. Mitä tekemistä sillä on tämän kanssa?’ ’Missä sinä olit?’ ’Olin äidissäni – hänen sisällään.’ ’Näkikö aitisi sinut?’ ’Ei, mutta olin silti siellä.’ ’Täsmälleen!’ Vatsaansa taputtaen Cho täydensi vertauksen: ’Minun polkupyöräni, tuolini ja pöytäni ovat minun sisälläni. Tiedän, että ne ovat minussa, ja kun aika koittaa, tekin näette ne.’ Miehet säntäsivät ulos pastorin huoneesta kuin olisivat kuulleet vuoden herpaisevimman kaskun ja nauroivat koko paluumatkan… Pakkamisensa jatkuessa mies ja vaimo pitivät yläkerrassa pikaneuvottelun ja päättivät antaa polkupyörän korealaispojalle. Päivän päätyttyä Cho kantoi pyörän selässään kotiin. Hän ei ollut pyytänyt sitä eikä sanonut amerikkalaisille sanaakaan toiveistaan… Tutkiessaan Jumalan Raamatussa antamia ohjeita ja esimerkkejä Yonggi Cho löysi menestyksen kaavan. Ajattele sitä. Näe se. Nimeä se. Sano se – rohkeasti. Tämä toimisi urheilijan, arkkitehdin, perheenemännän, lääkärin elämässä. Totuudet Jumalasta eivät rajoittuneet uskontoon; eikä niitä pitäisi rajoittaa uskonnolla.”

Hannu Vaurula ”Herätä kuolleet – Mies ja sanoma” (Kuva ja Sana 1996), josta lainaus sivulta 93: ”Kun Yonggi Cho vuonna 1958 astui palvelemaan seurakuntaa, oli siinä 32 jäsentä. Koreassa oli juuri loppunut sota, kodit oli poltettu, ja saarnaajat oli karkotettu Siperiaan. Cholla oli kuitenkin näky ja rohkeus lähteä toteuttamaan tuota näkyä. Uskollisesti Koreassa rukoiltiin, ja nythän me tiedämme Korea ihmeen, valtavan seurakunnan kasvun… Muistan kun Cho vieraili Suomessa 70-luvun lopussa seurakuntakasvun seminaarissa, jakoi sekin helluntaiseurakunnissa mielipiteitä. Kaikki eivät pitäneet hänen uskonhengestään.”

Yonggi Cho ”Luova usko” (Ristin Voitto 1978) sivulta 54 lainaus: ”Kun minä kaksikymmentä vuotta sitten tulin Pusanista Söuliin, oli aivan rutiköyhä. Minun korkein toiveeni oli, että saisin opiskella teologiaa Söulissa sijaitsevassa seminaarissa. Mutta minulla ei ollut rahaa opiskeluun eikä ruokaan eikä majoitukseen. Kun juna saapui Söulin asemalle, ei minulla ollut paikkaa, minne mennä. Rukoilin Herraa. Silloin Jumalan Henki sanoi minulle: ’Mene raamattukoulun asuntolaan.’ Niinpä lähdin sinne ja kirjoittauduin asuntolaan. Huoneestani löysin muutaman peitteen ja tyynyn, joten kävin nukkumaan. Seuraavana aamuna menin ruokalaan, tilasin ruokaa ja söin. Kun oppitunnit alkoivat, tulivat opintorehtori ja asuntolan johtaja. He kutsuivat minut välittömästi toimistoon. – Kuka sinä olet? he kysyivät. – Olen tullut tänne opiskelemaan. – Onko sinulla rahaa? – Ei ole. – Mikäs kerjäläinen sinä olet! Täällä on viime aikoina ollut useita kaltaisiasi. Lähde tiehesi täältä! Sinulla ei ole oikeutta syödä ja nukkua täällä! – Mutta minä olen tullut tänne opiskellakseni saarnaajaksi. – Ei käy. Sinä olet kerjäläinen. Häivy tästä koulusta! Minä tulin valtavan surulliseksi. Kun tulin raamattukouluun, luulin, että tapaan joukon enkeleitä, mutta tapasinkin siellä myös paholaisen. Pettyneenä lähdin toimistosta. Olin valmis kääntymään takaisin kotikaupunkiini. Juuri silloin rehtori tuli virkahuoneestaan. Tervehdin häntä sanoen: – Hello sir, how do you do. – Hello, vastasi hän hämmästyneenä. – Puhutko englantia? – Kyllä puhun. Olen aikaisemmin opiskellut lääketiedettä. – Vai niin, olen juuri etsinyt itselleni sihteeriä. Ja hänen täytyy olla sellainen, joka puhuu hyvää englantia. Tule toimistooni! Siellä hän otti esille Newsweekin ja Valitut Palat ja pyysi minua lukemaan. Ja minä luin. Hän sanoi: – Palkkaan sinut heti sihteerikseni. Maksan sinun kulusi täällä koulussa. Hän pyysi heti opintorehtoria ja asuntolan johtajaa tulemaan toimistoonsa. Kun he näkivät minut, he pelästyivät. Rehtori sanoi: – Olen juuri palkannut tämän miehen sihteerikseni. Antakaa hänelle paras huone. Minä maksan hänen oleskelunsa täällä koulussa. He muuttuivat hyvin ystävällisiksi minua kohtaan. – Tarvetuloa, tervetuloa! he sanoivat.

Älä koskaan pety! Sinä et tiedä, minä silmänräpäyksenä sinua kohdellaan kuin kuningasta tai kuningatarta! Tällä tavoin Jumala varusti minut kaikella, mitä ikinä tarvitsin… Hän antoi minulle toisen käskyn: – Nouse ylös ja lähde slummikortteliin! Rakenna sinne talo, johon tulee sekä saarnaajan asunto että kokoushuone. Tämä Jumalan sana tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ajattelin, että olin kadottamassa ymmärrykseni! Tulin tänne pyytääkseni ruokaa, ja nyt ajattelin rakentavani saarnaajan asuntoa! Mistä saisin rahat siihen? Minä luulin, että nälkä esti minua ajattelemasta johdonmukaisesti. Yritin kerta toisensa jälkeen ravistaa ajatukset pois mielestäni, mutta Jumalan kutsuva ääni kaikui sisimmässäni niin kirkkaana ja mahtavana, että nousin ja hoipertelin ulos lähetysasemalta. Minusta tuntui siltä kuin olisin ollut humalassa. Sitten menin erään rakennusmestarin luokse ja aloin tehdä rakennussopimusta, uskon varassa. Tein luonnoksen talosta, jota olin ajatellut, ja pyysin rakennusmestaria rakentamaan sen. Minulla ei ollut tonttia, ei ollut rahaa – minulla oli ainoastaan Jumalan sana. Rakennusmestari ihmetteli, kuka maksaa talon. – Jeesus, sanoin minä. – Okei, jos Jeesus maksaa, niin mielelläni minä rakennan, vastasi rakennusmestari ja hymyili. Hän luuli, että lähetyssaarnaajat vastaisivat rakentamisesta ja että Jeesus oli lähetysjärjestö. Mutta minä tarkoitin todellista Jeesusta, en lähetysjärjestöä. Sen jälkeen rakennusmestari pyysi minua tilaamaan rakennustarpeita, sementtikiviä ja muita tarpeita. Menin ja tilasin kaikki tarpeet luotolla. Sitten jatkoin matkaani slummialueelle. Minullahan ei ollut tonttia, johon rakentaa. Niinpä etsiskelin jotakin sopivaa. Sillähän ei ollut mitään merkitystä, vaikka löytäisin kuinka hienon tontin, koska minullahan ei kuitenkaan ollut yhtään rahaa. Minä löysinkin suurenmoisen, aurinkoisen ruoholäntin. Istahdin siihen ja aloin puhua Jumalan kanssa. ’Tämä paikka vaikuttaa kerrassaan hienolta? Enköhän rakentaisi tänne?’ Tunsin sisälläni lämpimän ailahduksen. Kun rakennusmestari tuli, minä näytin hänelle tontin ja sanoin: – Tähän sinun pitää rakentaa! Rakennusmestari tuli traktoreineen ja alkoi tasata tonttia. Siinä minä seisoin ja katselin. Minä tunsin itseni tosiaan tyhmäksi. Yhtäkkiä sukelsi maanomistaja paikalle. Hän ryntäsi minua kohti ja otti minua kauluksesta kiinni. – Kuka on antanut luvan sinulle rakentaa tähän? – Jumala! – Sinähän et ole viisas! Kutsun poliisin, ja hän saa viedä sinut mielisairaalaan. Rakennusmestari vaikutti hyvin hämmentyneeltä. Ja minullahan ei ollut antaa minkäänlaista selitystä hänelle. Sitten tuli toinen mies. Hän hyökkäsi myös päälleni vieläpä uhkasi tappaa minut. Minä kysyin: – Mikä sinua vaivaa? Mitä sinä haluat? – Tämä alue on minun. Kaksi omistajaa samalla tontilla! Kuinka se oli mahdollista? Sitten vähitellen sain tietää, että eräs japanilainen oli varsinaisesti omistanut tontin. Toisen maailmansodan jälkeen japanilaiset oli lähetetty kotiin. Nämä molemmat miehet, jotka olivat tehneet työtä japanilaiselle, väittivät nyt kumpikin, että alue oli heidän. Varsinaisesti tämä asia kuului tuomioistuimelle. Kun minä käsitin tämän, tulin hyvin iloiseksi. Pyysin heitä rauhoittumaan ja sanoi: – Jos te alatte kiistellä tästä tontista tuomioistuimessa, te ainoastaan häviätte. Asianajajat vievät kaikki teidän rahanne, ja olette korvianne myöten velassa selviydyttyänne sieltä. Teidän on niin ollen paras sopia keskenänne sovussa ja jakaa alue. Sain heidät hyväksymään tämän ja allekirjoittamaan paperin, joka sitten jätettiin oikeuteen. He olivat niin kiitollisia avustani, että he palkkioksi eivät antaneet ainoastaan pientä maapalasta vaan suuren maa-alueen. Minä puolestani annoin siitä osan Assemblies of God -nimiselle järjestölle, ja nyt alueella sijaitsee sekä lähetysasema että raamattukoulu. Ystäväni, jos te vaellatte uskossa, teidän uskonne tullaan koettelemaan. Mutta jos te kestätte koetuksen, Jumala tulee tekemään ihmeitä uskonne kautta. Rakennusmestari saattoi siis jatkaa työtä rakennuksella kunnes kaikki oli selvää. Niin tuli se päivä, jolloin kaikki piti maksaa. Minulla ei ollut penniäkään millä maksaa. Mutta jatkoin rukoilemista…

Sitten eräs liikenainen tuli vierailulle. Hän oli hyvä kristitty. Kun hän näki juuri valmistuneen talon, hän sanoi: – Pastori Cho, luulin, että sinä olit köyhä. En saattanut aavistaakaan, että olet näin rikas. Mistä olet saanut varat tähän kaikkeen? – Minulla ei ole rahaa, minä vastasin. – Mutta kuinka olet voinut rakentaa tämän talon? – Uskon kautta. – Tarkoitatko todella sitä? – Kyllä, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. – Mutta jos Jumala ei vastaakaan, mitä sinä sitten teet? – Sisar, älä sano, että Jumala ei vastaa! Se on liian myöhäistä nyt. Hänen täytyy vastata! Ei ole muuta mahdollisuutta! Hän ravisteli päätään. – Olen aina pitänyt sinua ymmärtäväisenä nuorena miehenä. En voinut tietää, että olet noin tyhmä. Nythän sinut viedään vankilaan. Mutta minä vastasin: – Sisar, minä luotan Herraan! – Minä pelkään pahoin, että sinä olet tehnyt suuren erehdyksen. Minun on niin sääli sinua. En todellakaan haluaisi, että sinut vietäisiin vankilaan ja että koko elämäsi menisi pilalle. Sitten hän jatkoi: – Kuinka paljon olet velkaa? – 3000 dollaria. Hän mietti. Sitten hän otti esille sekkivihkonsa ja sanoi: – Minä luulen, että minun täytyy auttaa sinut ulos tästä pinteestä. Tämän kerran autan sinua, mutta älä antaudu tällaiseen uskonseikkailuun enää toista kertaa! Hän luuli, että hän auttoi minua, mutta Jumalahan sen teki! Kun Jumala on antanut uskoa sydämeemme, Hän kokeilee sitä aina. Toisinaan Hän kokeilee sinua aina murtumisrajaan saakka. Mutta luota Jumalan sanaan!”

Yonggi Cho ”Elä rikkaasti Kristuksessa” (Kuva ja Sana 1980) lainaus sivulta 39: ”Aloittaessani papinvirkani eivät monetkaan saarnasi saavuttaneet menestystä. Oma käsitykseni saarnaamisesta ei ollut kovin mainio ja pettymykseni yhä vain kasvoi. Aluksi halusin olla Billy Grahamin kaltainen. Kuuntelin usein hänen saarnojaan ja jopa opettelin ulkoa muutaman niistä. Puhuessani omassa kirkossani yritin saarnata kuten hän. Saatoin aloittaa saarnani sanoilla: Hyvät naiset ja herrat! Mutta kun olin päässyt puoliväliin, hengitin raskaasti ja olin aivan uuvuksissa. Tajusin, etten voinut olla samanlainen kuin Billy Graham. Sen jälkeen päätin, että halusin olla samanlainen kuin Oral Roberts. Yritin saarnata Oral Robetsin iskevään tyyliin ja odotin saavani seurakunnaltani vastakaikua. Mutta mitään ei tapahtunut. Tunsin itseni täysin masentuneeksi. – Jumala, minä rukoilin, – haluan olla Billy Graham tai Oral Robertsin kaltainen. Auta minua! Sitten Pyhä Henki puhui sydämelleni: – Poikani, tarvitsen vain yhden Billy Grahamin ja yhden Oral Robertsin tässä maailmassa. Haluan sinun olevan seksi ja ainoa PAUL YONGGI CHO…

Olen syntynyt Koreassa sen ollessa Japanin miehittämä. Valloittajat ylpeilivät syntyperällään halventaen alinomaan meidän korealaista perintöämme. Jopa omassa maassammekin meitä pidettiin kolmannen luokan kansalaisina. Koko Korean väestö kärsi heikosta kansallisesta itsetunnosta. Oppikouluaikana kommunistit hyökkäsivät isänmaahani. Se merkitsi Korean sodan alkua. Sota vei meiltä senkin vähän, mitä meillä oli, ja perheeni eli hirvittävässä köyhyydessä. Oli päiviä, joina seuraavan aterian saaminen osoittautui erittäin epävarmaksi ja öitä, joina tauti jäyti ruumistani. Mutta kun hyväksyin Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni, tiesin heti olevani erilainen. Olin Kuningasten Kuninkaan ja herrain Herran lapsi. Juttelin Jumalalle kuin ystävälleni. Muutuin ja asenteeni omiin ajatuksiini, omaan elämääni ja omaankuvaani muuttui suunnattoman myönteiseksi. Jeesukseen Kristuksen uskomalla kohosin ympärilläni vallitsevan aineellisen, henkisen, ja hengellisen köyhyyden yläpuolelle. Minulla oli uusi identiteetti, henkilöllisyys… Nuorena miehenä luvuin perheeni uskosta, budhalaisuudesta, ja minusta tuli kristitty. Päätöksestäni oli seurauksensa, että perheeni karkoitti minut kotoa ja julisti minut pannaan. Vaikka yksinäisyydessäni koin eron kipeänä, tiesin tarvitsevani iankaikkista suhdetta Jumalaan enemmän kuin perhesiteiden antamaa hyvänolontunnetta tunnetta…
Vuonna 1964 olin nuori pappi ja seurakuntalaisiani oli monta tuhatta. Aloin ajatella, että olin eräs Jumalan monitaitoisista palvelijoista ja itseriittoisuus oli vähällä saada vallan minussa. Sitten Jumala antoi koettelemukseni ruumiillisen heikkouden. Koin hermoromahduksen ja minulla oli myös jotakin vikaa sydämessäni. Siitä hetkestä lähtien olin uudelleen pakotettu tukeutumaan Kristuksen voimaan pelkästään jokapäiväisten tehtävieni suorittamisessa. Toipumisvaiheeni aikana oli Jumalalla aikaa ja tilaisuus näyttää minulle ne monet muutokset, joiden oli tapahduttava elämässäni, papinviranhoidossa ja kirkossani. Siinä vaiheessa epäilin Jumalan viisautta Hänen salliessaan sairauden lamauttaa kaiken toimintani. Mutta Jumalan sopeutettua muuttuneen mielenlaatuni tarvittaviin muutoksiin heikkous hävisi. Sain voimaa panna toimeen nuo muutokset. Siitä lähtien ei elämäni, papinviranhoito eikä kirkko ole enää ollut entisensä. Kaikki kolme kohosivat ulottovuuteen, josta aiemmin olin vain uneksinut.”

Yonggi Cho ”Menestyvä elämä” (RV-kirjat 1981) sivulta 29 lainaus: ”Toiseksi, vaikka sinulla on korkea tavoite, sinun tulee aloittaa yksinkertaisesti ja tehdä työtä päästäksesi eteenpäin. Älä anna periksi, älä sano että se on mahdotonta, sillä jos Jumala kehottaa meitä tekemään jotakin, me voimme tehdä sen Hänen avullaan. Hän ei koskaan pyydä sinulta mahdottomuuksia. Älä ajattele, että sinulla täytyy olla kaksisataa denaria – tämä on yhtä paljon kuin tavallisen työläisen kahde…nsadan päivän palkka. Aloita pienestä. Aloita viidestä leivänpalasesta ja kahdesta kalasta. Nykyajan nuorten vaikeutena on se, että niin pian kuin he ovat päässeet koulusta ja ovat suorittaneet yliopistollisen loppututkinnon, he haluavat heti päästä käsiksi suuriin tehtäviin ja ansaita paljon rahaa. Jeesus opetti opetuslapsiaan aloittamaan siitä, mitä heillä oli, vaikka se olisi ollut kuinka vähän tahansa. Raamattukoulun oppilaat tulevat usein luokseni ja sanovat valittaen: ’Miksi emme aloittaisi rytinällä?’ Sitten he lainaavat rahaa eri tahoilta, ostavat tontin luotolla ja rakentavat kauniin kirkon. Eivätkä sitten selviäkään tästä. Velat painavat päälle, ja he alkavat uskoa Jumalan jättäneen heidät. Jeesus pyysi opetuslapsia ruokkimaan kansan sillä, mitä heillä oli: viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hän pyysi heitä aloittamaan vähästä, mutta sitten kun Hän siunasi tuon vähän, se moninkertaistui ja siitä jäi runsaasti ylikin.”

Yonggi Cho ”Menestyvä elämä” (RV-kirjat 1981) sivulta 142: ”Vaikka olen palvellut pastorina melkein kaksikymmentä vuotta, en voi selittää uskon todellisuutta. Ainoa minkä voin sanoa, on, että kun sinulla on usko, sinulla on usko; ja kun sinulla ei ole uskoa, niin sinulla ei ole uskoa. Monet sairaat tulevat luokseni parannettavaksi, mutta monessa tapauksessa huomaan, että heillä ei ole hitustakaan uskoa sydämessään. Niin, toivoa heillä on, mutta ei uskoa. Minä kehotan aina näitä ihmisiä tutkimaan sydäntään, tunnustamaan syntinsä ja odottamaan Herraa, kunnes he Pyhän Hengen voimasta tulevat osalliseksi uskosta. Usko on Herran lahja. En nyt tarkoita inhimillistä uskoa vaan yliluonnollista uskoa – sitä uskoa joka tulee ylhäältä. Usein kun sairaat tulevat luokseni, huomaan että heillä on sielussaan tämä selittämätön, ihmeellinen ja ihmettä tekevä todellisuus, jota kutsutaan uskoksi. Silloin tiedän heti, että tämä henkilö tulee parantumaan. Ja aivan oikein! Kun rukoilen hänen puolestaan, hän uskoo, ja Jumalan voima vapauttaa hänet hänen sairaudestaan. Meidän täytyy varata aikaa voidaksemme ottaa uskon vastaan. Jos sinulla ei ole uskoa, sinun täytyy hiljentyä tutkimaan sydäntäsi ja etsiä Herraa. Jos tarvitset vieläkin suurempaa uskoa, sinun täytyy joskus paastota ja rukoilla. Jos uskoa ei synny viikon kuluessa, sinun täytyy jatkaa rukoilemista. Mutta jos saat tämän voimakkaan uskon, voit ’siirtää vuoria’. Usko on mahtavaa ja ihmeellistä todellisuutta. Mutta en voi ottaa esiin uskoa ja näyttää sitä sinulle, sillä se on jotakin hengellistä…”

Yonggi Cho Kirjassaan ”Miksi ihminen kärsii?” (Kuva ja Sana 1987), josta lainaus: ”Toivon vain sydämestäni, että sairasvuoteilla kärsivät veljet ja sisaret löytävät sen Jeesuksen, jonka minä olen löytänyt. ’Jeesuksen, joka kantoi meidän sairautemme.’ Toivon, että he polvistuvat hänen eteensä ja ottavat myös vastaan iankaikkisen pelastuksen ja paranemisen, niin että Jumala saa kunnian heidän parantumisestaan, koska se on Jumalan tahto kaikkia kohtaan” ja toisaalla ”Kun joku haluaa parantua sairauksistaan, hänen täytyy tunnustaa syntinsä. Synti on paholaisen tärkein ase. Muista: näkyvä sairaus saa voimansa näkymättömästä, paholaisesta. Jokaisen joka haluaa vapaaksi sairauksistaan, on tunnustettava syntinsä ja uskottava Jeesukseen. Silloin pahuuden voimat lähtevät hänestä. Kun hän rukoilee Herran Jeesuksen nimessä, paholainen pakenee ja Jeesuksen elämä alkaa tehdä hänessä työtään. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös sairaus ilman pahuuden henkeä on kuollut. Kun paholainen on raivattu tieltä, mikrobit nääntyvät kuoliaiksi ja sairaus katoaa itsestään.”

Yonggi Cho ”Pyhä Henki ja sinä – Yonggi Chon henkilökohtainen todistus Pyhästä Hengestä ja Hänen lahjoistaan” (Kuva ja Sana 1993), josta lainaus sivulta 20: ”… Pyhän Hengen toimiessa ihmisten lähimpänä esimiehenä. Voimme tehdä johtopäätöksen, että koko syy, miksi evankeliumin levittäminen etenee nykyään niin hitaasti, miksi kirkko taantuu työssään sielujen voittamiseksi ja miksi se on ollut romahduksen partaalla, on siinä, että tämä työtoveruus Pyhän Hengen kanssa on katkennut. Näinä päivinä ihmiset eivät tunnusta Pyhää Henkeä eivätkä ota Häntä vastaan. Koska he eivät luota Häneen, he epäonnistuvat yrittäessään tehdä Jumalan työtä omien kykyjensä ja omien ponnistelujensa avulla. Ilmestyskirja osoittaa selkeästi tämän traagisen epäonnistumisen: ’Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.’ (Ilm. 3:20.) Jos nämä sanat olisi osoitettu jumalattomalle maailmalle, ne eivät olisi yllättäviä. Mutta ne annettiin Laodikean seurakunnalle, lopunajan uskoville. Mikä kammottava näky! Ajattele sitä. Herramme sanoi, että Hän olisi ikuisesti meidän kanssamme Pyhän Hengen kautta, ja silti kristilliset yhteisöt yrittivät tehdä Jumalan työtä ihmiskeskeisen jumalanpalveluksen kautta, ajavat ulos Pyhän Hengen ja jättävät Hänet oven ulkopuolelle!”

Sivulta 66 lainaus: ”Raamattu käskee meitä myös muuttamaan asenteemme ja ajatuksemme: ’Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jesuksessa.’ ((Room. 6:11.) Meidän on uskottava, että ’jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.’ (2. Kor. 5:17.) Saatat ehkä ihmetellä, miksi Roomalaiskirjeen 7. luvun kirjoittaja on yhä ahdistunut syntiä koskevasta kysymyksestä, kun hän 6. luvussa kuoli Kristuksen kanssa, haudattiin ja nousi sitten kuolleista uutena, vanhurskaana ihmisenä. Syy on yksinkertainen. Kun vanha minä oli kuollut ja uusi ihminen ylösnoussut, hän luotti Kristuksen voimaan ja ansioon. Mutta koska hän ei täysin käsittänyt turmeltunutta tilaansa, hän vajosi takaisin orjuuden ikeisiin. Monet uskovat eivät ymmärrä, että aivan samoin kuin meillä ei ollut voimaa tehdä sitä, mikä on vanhurskasta, kun olimme synnissä, niin meillä ei myöskään ole uudestisyntymisemme jälkeen voimaa itsessämme pitää kiinni vanhurskaudesta ja pyhyydestä. Kun alamme uskoa, että pystymme olemaan vanhurskaita ja pyhiä omien ponnistuksiemme avulla, saamme maistaa tappion katkeraa kalkkia. Aadamin jälkeläiset ovat pitäneet kiinni hänen ajatuksestaan – että hän pystyisi ja voisi tehdä kaiken itse. Mutta todellisuudessa he ovat palvelleet paholaista, olleet sen orjia, raahaantuneet eteenpäin tappion kärsineinä. Sokeina he eivät osaa ulos harhamaailmastaan eivätkä pysty luottamaan täysin Jumalaan. Vakuuttuneina siitä, että kykenevät viemään eteenpäin pelastusta ja pyhyyttä omin voimin, he kärsivät tappion, koska eivät yksinkertaisesti osaa hallita synnillisiä halujaan. ”

Sivulta 94 lainaus: ”Evankelioimismatkoillani olen nähnyt tuhansien uskovien täyttyvän Pyhällä Hengellä. Mekein poikkeuksetta tämä siunaus on tullut, kun sitä etsivät ovat päättäneet haluavansa ottaa sen ehdottomasti vastaan olosuhteista tai omanarvontunnostaan piittaamatta, päättäväisyyden kyyneleet silmissään. Jos ihmiset, jotka haluavat saada Pyhän Hengen, ovat puolittain epäileviä omasta toivostaan, jos he rukoilevat haaleasti asennoituneina, että Jumala antaisi heille Pyhän Hengen kasteen, jos tahtoo, he eivät voi saada, vaikka rukoilisivat miten pitkään. Pyhällä Hengellä täyttymisen siunaus tulee aina, kun päätät, ettet lähde pois siitä paikasta saamatta vastausta kiihkeään, epätoivoiseen tarpeeseesi… Meidän ei ensinnäkään pitäisi rukoilla Pyhän Hengen saamista virheellisin perustein. Et suoraan sanoen saa huutaa Jumalaa avuksesi voidaksesi mahtailla tai ylvästellä erityisen huomion keskipisteenä, kuten saattaa käydä, kun on kyse suuren voiman saamisesta. Ihmiset, jotka ovat pyytäneet tällaista voimaa, ovat joskus saaneet toisenlaisen hengen, himoitsevan hengen, eivät suinkaan Pyhää Henkeä. Mutta kun sydämemme motivaatio on puhdas – kun haluamme tulla voimakkaammaksi ja tehokkaammaksi työvälineeksi, jota Jumala käyttää, kun haluamme tulla paremmaksi Jumalan työkaluksi hinnalla millä hyvänsä, toimia Kristuksen Hengen todistajana – pahat henget eivät koskaan pääse lähellemmekään.”

Yonggi Cho on myös kirjoittanut Raamatun ilmestyskirjan selitysteoksen ”Näkyjä lopullisesta voitosta” (Kuva ja Sana 1996) tässä sanotaan mm. ”Mahtava ääni sanoi: ’Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan’ (jae11). Tuohon aikaan Vähässä-Aasiassa oli yli sata seurakuntaa. Miksi niistä kaikista Jeesus valitsi ainoastaan seitsemän? Ensinnäkin, uskon että jokainen niistä yli sadasta seurakunnasta voitiin rinnastaa johonkin noista seitsemästä, joilla oli omat erityispiirteensä. Toiseksi, näiden seitsemän tyyppiseurakunnan kautta Jeesus halusi valottaa seurakunnan kaksituhatvuotista historiaa aina Johanneksen ajoista tähän päivään saakka. Seurakunnan aika voitiin jakaa seitsemään jaksoon, joita kutakin edusti yksi tietty seurakunta.”… ”Sana seurakunta esiintyy seitsemän kertaa Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa, mutta sitä ei näy edes yhtä kertaa luvuissa 4-19. Miksi? Siitä syystä, kuten luku 4 osoittaa, että Jeesus tulee hakemaan seurakunnan taivaallisen valtaistuimensa ääreen… Näky, jota Johannes nyt katseli, oli vaihtunut maasta taivaaseen. Vain vähän aikaa sitten Jeesus oli seisonut kultaisten kynttilänjalkojen keskellä ja puhunut seitsemälle seurakunnalle. Nyt tuo näky katosi, ja kun taivaan mahtavat portit avautuivat pasunan kaltainen ääni sanoi: ’Nouse tänne ylös.’ Samalla tavoin Jumala käyttää pasunan ääntä, kun Hän kutsuu seurakunnan itseään vastaan yläilmoihin. 1 Tess. 4:16-17…” Ja vielä ”Kuitenkin useiden uskovien huulilla on kysymys: ’Temmataanko meidät ennen vaivanaikaa vai joudummeko kohtaamaan sen?’ Tämä on vakava kysymys. Jotkut teologit ovat sitä mieltä, että seurakunta temmataan vaivanajan puolivälissä, toisten mielestä taas seurakunta joutuu kohtaamaan koko vaivanajan. Mielestäni kumpikin noista vastauksista on väärä, sillä ne eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että Kristuksen tulemuksia on kaksi. Kristuksen ensimmäinen tulemus on Hänen tulonsa yläilmoihin, kuten se on kuvattu 1 Tess. 4… Ilmestyskirjan luvut 19-20 kertovat meille, että kun maapallon viimeinen päivä lähestyy Harmagedonin taistelun jälkeen, niin silloin Jeesus tulee maan päälle lukuisten pyhiensä kanssa. Nyt Hänen jalkansa koskettavat maata.”

Korealaisen pastorin David Yonggi Chon kirjassa ”Siunattuja jo sytyessämme” (Kuva ja Sana 2010), jossa Yonggi Cho selittää mm. Raamatun tuhlaajapoika vertausta, josta tämä lainaus: ”Itsekäs ihminen matkaa aina nautinnonhalun tietä, joka johtaa lopulta tuhoon. Itsekkyys tekee ihmisestä mielihyvän orjan. Tästä syystä erittäin itsekkäistä ihmisistä tulee alkoholin, huumeiden, uhkapelin ja vääristyneen seksualisuuden orja. Itsekäs ihminen ei ota huomioon, kuinka paljon hän haavoittaa läheisiään (vanhempiaan, puolisoaan, veljiään, siskojaan ja ystäviään). Hän tavoittelee vain omaa mielihyväänsä. Itsekkäät ihmiset ovat ihmiskunnan pohjasakkaa ja maan saaste ja häpeä…”

Nykyään Soulin Yoidon Täyden evankeliumin seurakunnassa on n. 800.000 jäsentä. Tri Paul Yonggi Cho on vieraillut myös Suomessa 1990-luvulla ja hänen kirjojaan on myös Suomennettu. Kirjassaan ”Miksi ihminen kärsii?” Kuva ja Sana 1987 ”Toivon vain sydämestäni, että sairasvuoteilla kärsivät veljet ja sisaret löytävät sen Jeesuksen, jonka minä olen löytänyt. ’Jeesuksen, joka kantoi meidän sairautemme.’ Toivon, että he polvistuvat hänen eteensä ja ottavat myös vastaan iankaikkisen pelastuksen ja paranemisen, niin että Jumala saa kunnian heidän parantumisestaan, koska se on Jumalan tahto kaikkia kohtaan”

Kirjallisuus:

Nell L. Kennedy ”Yonggi Cho ja Korean Ihme – Tri Paul Yonggi Chon elämä” (Päivä 1980)
David Yonggi Cho ”Siunattuja jo syntyessämme” (Kuva ja Sana 2010)
Yonggi Cho ”Pelastus, parantuminen, menestys” (Kuva ja Sana 1996)
Yonggi Cho ”Näkyjä lopullisesta voitosta” (Kuva ja Sana 1996)

Linkit:

https://english.fgtv.com/

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: