Ensimmäisen kerran Lontoossa ja Birminghamissa olen käynyt työmatkalla vuonna 1988, ollessani myyntimies kirjapainoalalla. Toinen kerta oli, kun tyttäremme asui Englannissa ja olemme vierailimme hänen luonaan keväällä 2006. Tämän vuoksi Englannin historia kiinnostaa erityisesti.
Englannin historiaa
Englannin vanhinta väestöä edustavat iberit ja 500-luvulta eKr. alkaen mantereelta tulleet keltit. Kelttiläisiä kieliä puhuvia kansoja oli mm. Galatalaiset Vähässä-Aasiassa ja Balkanilla. Galatia, Vähän-Aasian keskiosassa sijainnut muinainen maakunta, joka oli saanut nimensä sinne 200-luvulla eKr. muuttaneista kelttiläisiin heimoihin kuuluneista galatalaisista. Galatalaisvaltion historia päättyi Deiotaruksen pojan Deiotarus II:n kuolemaan, minkä jälkeen Galatia liitettiin Roomaan provinssina vuonna 25 eKr., jonka keskuspaikaksi tuli Ancyra (nyk. Ankara). Raamatussa löytyy apostoli Paavalin Galatalaiskirje. Hieronymus (331-420) kirjoitti: ”Galatalaisilla on oma kielensä, ja se on melkein sama kuin (itägallialaisten) treverien kieli.”
G. M. Trevelyan ”Englannin historia” (WSOY 1948), josta lainaus sivulta 11: ”Heti aluksi voidaan huomauttaa, että niiden kansanheimojen vaellukset Englantiin, joiden jälkeläiset muodostavat nykyään sen asujaimiston, päättyivät suurin piirtein normannivalloitukseen. Tähän tapaukseen, jolla oli sinänsä suurempi merkitys yhteiskunta- ja sivistyskehityksen uusille urille suuntaajana kuin rotusekoituksen aiheuttajana, päättyivät kokonaisten kansanheimojen väkivaltaiset maahantunkeutumiset. Hastingin taistelun jälkeen voidaan havaita ainoastaan vierasmaalaisten käsityöläisten ja työmiesten – flaamien, hugenottien, irlantilaisten ym. – vähittäistä maahanmuuttoa saarelaisten omalla suostumuksella… Viimeisellä vuosisadalla e. Kr. Britannian belgeillä ja muilla eteläisillä heimoilla oli läheiset poliittiset suhteet Pohjois-Galliassa asuvien heimolaistensa kanssa; olivatpa jotkut niistä tunnustaneet mannermaan belgien kuninkaan korkeimmaksi hallitsijakseen. Niinpä kun britit saivat tietää, että roomalaiset olivat tulossa kukistamaan pohjoisgallialaisia heimoja, he lähettivät Kanaalin toiselle puolelle miehiä ja laivoja, jotka taistelivat Caesaria vastaan sekä maalla että merellä. Tämä oli yhtenä syynä siihen, että hän jatkoi sotaretkeään Britanniaan saakka. Iberien ja kelttien uskonnosta tiedämme vain sen verran, mitä voidaan päätellä kristillisiin aikoihin säilyneestä kelttien kansanrunoudesta. Paikallisia jumalia ja jumalattaria asusti tietyissä lähteissä, luolissa, vuorilla ja metsissä; niistä kehittyi myöhempinä aikoina paikallisia keijukaisia ja vesihiisiä. Seikkaperäisin aikalaisen antama kuvaus kelttien uskonnosta on Julius Caesarin kirjoittama. Häntä kiinnosti erityisesti järjestäytynyt, vaikutusvaltainen pappiskunta, druidit, joka oli mahtava Galliassa ja mahtavin Britanniassa. Nuorison kasvatus oli kokonaan druidien käsissä, he käyttivät lakia tuomioistuimissa, ja he julistivat uppiniskaiset maallikot kirkonkiroukseen… Papiston valta oli vastenmielinen roomalaiselle patriisille, sillä Rooma ei ollut vielä silloin alistunut itämaisten pappiskuntien vaikutusvallan alaisiksi.’ Kaikki gallialaiset’, hän huomauttaa, ’ovat kansakuntana hyvin taipuvaisia taikauskoon, ja siitä syystä pahasti sairaat taikka sotaan tai vaaroihin joutuneet henkilöt toimittavat ihmisuhreja tai lupaavat niin tehdä, ja he käyttävät druideja näiden menojen suorittamiseen.’ Ja hän lisää: ’Germaanit eroavat suuresti gallialaisista näissä tavoissa, sillä heillä ei ole mitään druideja uskonnollisina johtajinaan.’… Roomalaisvalloitus sattui kelttiläisten ja saksien maahantulon väliin ja viivästytti viimeksi mainittujen tuloa ehkä noin 200 vuotta. Keltit, saksit ja tanskalaiset purjehtivat Britanniaan teurastaakseen tai karkottaakseen asukkaat ja asettuakseen heidän entisille asuinsijoilleen, mutta roomalaiset tulivat hyötyäkseen maasta ja hallitakseen sitä korkeamman sivistyksen oikeudella… Pohjoisten kansojen asettuminen Britanniaan on sen historian ratkaisevin tapaus. Anglosaksien, juuttien, tanskalaisten ja norjalaisten vaihtelevat hyökkäysretket muodostavat oman aikakautensa. Sen alkusoittona ovat saksilaisten merirosvojen ensimmäiset ryöstöretket Roomalais-Britannian rannikolle jo ennen vuotta 300 j. Kr., ja se päättyy vuoden 1020 tienoilla, jolloin Knut Suuri saattoi päätökseen skandinaavivalloituksen sovittamalla keskenään lähisukulaiset saksit ja tanskalaiset yhdenvertaisuuden pohjalla. Näiden kahden aikamäärän välillä saaren asujaimiston rotuaines muuttui perin pohjin. Sittemmin normannien, flaamien, hugenottien, juutalaisten, irlantilaisten ja muiden siirtolaisten maahanmuutto on aiheuttanut jatkuvasti vähäisiä muutoksia, mutta suurin piirtein kansan rotukoostumus määräytyi lopullisesti Knut Suuren aikana. Pohjoisten kansojen maahanmuutolla on suurempi merkitys kuin roomalaisvallalla, vieläpä suurempi kuin normannivalloituksella… Jo niin varhain kuin 200-luvun loppupuolella roomalaiset rakensivat laivaston, jonka nimenomaisena tehtävänä oli puolustaa Britannian ja Gallian rannikoita ryösteleviä saksilaisia merirosvoja vastaan… Merkillisin näistä vallantavoittelijoista oli Carausius, joka suojeli Britanniaa saksien rosvoretkiltä. Oman laivastonsa turvissa hän vv. 286-293 hallitsi saarta itsenäisenä valtakunnan osana. Carausiusta on nimitetty Britannian ensimmäiseksi merikuninkaaksi… Saaren asema, joka oli käynyt kestämättömäksi piktien ja skottien hyökkäysten johdosta, roomalaishallinnon luhistuminen, puolustustoimenpiteet, joiden johdon eräät käytännöllishenkiset lähetyssaarnaajat, kuten esimerkiksi Pyhä Germanus, olivat ottaneet käsiinsä Rooman kenraalien jälkeen… Gildas, näiden turmion aikojen hämäräsanainen ja kyynelehtivä kronikoitsija, joka kirjoitti noin v. 540, yli sata vuotta varsinaisen valloituksen alkamisen jälkeen, näyttää uskovan, että hävitys eteni nopeasti saaren keskiosien halki, kunnes hävittäjät saapuivat johonkin kohtaan sen länsirannikkoa, ja että valloittajat sitten vetäytyivät takaisin itään päin jättäen jälkeensä raunioita… Walesin kristittyjen keskuudessa säilynyt perimätieto on koottuna Gildas-papin sanoihin: ’Jokaisen yhdyskunnan ovat muurinmurtajien iskut jaottaneet maan tasalle. Kaikki asukkaat ja heidän kirkkojensa vartijat on teurastettu, papit niin kuin yhteinen kansakin, kun miekat välkkyivät ja liekit loimusivat kaikilla tahoilla. Kuinka hirveää olikaan nähdä kaduilla maahan revittyjä torneja, hävitettyjen muurien kiviä, pyhiä alttareita, silvottuja ruumiita ja kaikkialla hyytynyttä verta…’ Roomalaiskaupunkien ja -kartanoiden hävitys oli täydellinen. Anglosaksit eivät alkuunkaan olleet kaupunkiasukkaita. Heillä ei ollut taipumusta kaupankäyntiin, orjakauppaa lukuunottamatta, ja he unohtivat vanhan merenkäyntitottumuksensa saatuaan haltuunsa hyviä viljelysmaita maan sisäosissa. Heidän sivistyspyrkimystensä korkein huippu oli asettuminen maaseudulle suuriksi kyläkunniksi ja maan viljeleminen yhteisesti kyläkunnittain. Tästä tuli uuden englantilaisen kulttuurin vankka pohja. Tämän pyrkimyksen ohjaamina he alkoivat heti rakentaa itselleen hirsitaloja, jotka ryhmittyivät päällikön hirsikartanon ympärille… Bedan aikaisen perimätiedon mukaan ’koko anglien kansa’ oli lähtenyt matkalle jättäen entiset asuma-alueet autioiksi. Heidän kuningasperheensä, jonka merkittävin henkilöhahmo historiassa ja taruissa oli ollut Offa I, lähti ’Angelin’ vanhasta, Slesvigissa sijainneesta kuningaskunnastaan hallitsemaan Merciaa Englannissa… Walesilaiset vihasivat sakseja niin syvästi, etteivät he edes yrittäneet käännyttää heitä kristinuskoon. Tästä laiminlyönnistä heitä myöhemmin Bedan ajan saksit soimasivat, kun evankeliumi oli tuotu heille Roomasta ja Skotlannista käsin, mutta ei Severn-joen takaa… Augustinus ei käännyttänyt Englantia. Hän käännytti Kentin, perusti Canterburyn piispanistuimen ja teki lujan tukikohdan roomalaisen kristillisyyden levittämiselle saaren muihin osiin… Kentin ulkopuolella roomalainen kristillisyys saavutti ensimmäisen voittonsa, kun Paulinus käännytti Northumbrian suuren Edwin-kuninkaan, jälleen kristityn kuningattaren avulla (627)… Alfred saattoi omistautua sydäntään lähinnä oleviin tehtäviin. Hän pani alulle englanninkielisen suorasanaisen kirjallisuuden kääntämällä Bedan latinankielisiä teoksia anglosaksin kielelle sekä kääntämällä ja selittämällä jumaluusopin, historian ja maantieteen käsikirjoja alamaistensa tarpeiksi. Hänen aloitteestaan alettiin kirjoittaa anglosaksikronikkaa, ensimmäistä englanninkielistä historiankuvausta. Hän kutsui luokseen ulkomaalaisia samoin kuin Merciasta ja Northumbriasta paenneita oppineita toivoen voivansa ainakin Wessexissä korjata viikinkiretkien tuhot, sotaretkien, jotka olivat lakaisseet maan pinnalta vanhan Englannin luostarit ja oppineet ja joiden jäljiltä oli jäänyt papisto, joka ei enää ymmärtänyt omien messujensa latinaa. Lisäksi Alfred perusti ensimmäiset yleiset koulut, joissa ylimysten ja thegnien pojille opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa; siten muutamat ylimpien piirien maallikot saivat ensimmäisen kerran tilaisuuden hankkia itselleen opillista sivistystä kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä uudenaikaisen hallinnon palveluksessa… Anglosaksilais-tanskalaisena aikana vakiinnutettiin oikeussäännöksi, että ’joka miehellä pitää olla herransa’, joka vastasi tuomioistuimen edessä hänen pahoista teoistaan. Ainoastaan siten voitiin yhtyneessä Englannin kuningaskunnassa turvata yhteiskuntarauha, kun vanhat klaanit ja suvut, jotka olivat jo kauan kulkeneet rappiotaan kohti, menettivät nyttemmin kaiken merkityksensä lainkäytön ja hallinnon aloilla. Koska miehen sukulaiset eivät enää hänestä vastanneet, täytyi hänen herransa vastata hänestä heidän asemastaan. Herra – joko thegni tai kirkonmies – hoiti kullakin paikkakunnalla monia oikeudellisia, sotilaallisia ja taloudellisia tehtäviä, joista alkukantaisemmissa yhteiskunnissa oli huolehtinut klaani ja joista nykyaikana huolehti valtio… Normandian ylimystö, jonka sukujuuret johtivat Skandinaviaan, oli säilyttänyt viikinkien vanhan tarmokkuuden sodankäynnissä ja uusien maiden asuttamisessa, mutta se oli omaksunut latinalaisen kulttuurin. Tästä tai muista syistä johtuen normanneilla oli eräs ominaisuus, joka oli puuttunut alkuperäisiltä skandinaaveilta sekä kotona että Englannissa, nimittäin valtiollisen yhteyden ja hallinnollisen keskityksen taju. Se oli arvokkain niistä monista lahjoista, joita Vilhelm Valloittaja antoi Englannille.”
https://ort.fi/pyha-germanus-auxerrelainen
Ciceron kirjeissä Atticukselle sanotaan: ”Älä tuota orjiasi Britanniasta, koska he ovat niin typeriä ja niin täysin vailla mahdollisuutta oppia opetuksesta, että heitä ei voi pitää kelvollisina muodostamaan osaa ateenalaisessa taloudessa”. Englannin varhaishistoriasta on tehty erinomainen kirja: Anne Savage (translated and collated) ”The Anglo-Saxon Chronicles, The authentic voices of England, from the time of Julius Caesar to the coronation of Henry II” Papermac 1982 ISBN 0333 37041 4. Roomalaiset valloittivat Englannin ja 55-54 eKr. Caesar käy Lontoossa. 43 jKr. ja roomalaiset jäivät pysyvästi Britanniaan. Irlannin kelttiläiset välttyivät joutumasta Rooman valtakunnan osaksi. Kreikkalainen historioitsija Polybios (n.200-120 rKr.) julkaisi teoksen Rooman noususta maailmanvallaksi. Hän kertoo Italian gallialaisista ja heidän sodistaan Rooman kanssa. Syyrialais-kreikkalainen filosofi Poseidonios (n. 135-50 eKr.), jolla oli laaja historiateos, joka on suurimmaksi osaksi kadonnut, mutta säilyneissä teksteissä on arvokkaita silminnäkijöiden kuvauksia gallialaisista.
Pyhä Albanus https://ort.fi/pyha-albanus-verulamiumilainen-englannin-ensimmainen-marttyyri
Diodoros kirjoitti n. 60-30 eKr. 40 niteisen maailmanhistorian, josta suurin osa on säilynyt mm. Britanniaa ja Galliaa käsittelevä osa 5. Aasialais-kreikkalainen historioitsija Strabon (n. 64 eKr.-21 jKr.) on säilynyt materiaalia, joka käsittelee Galliaa ja Britanniaa. Vuosien 122-132 jKr. aikana Hadrianuksen muuri rakennetaan Britannian pohjoisrajalle. 400-luvulla Britteinsaarille tulivat germaaniheimot anglit ja saksit, jotka tulivat Pohjois-Saksasta Schleswigistä ja juutit Etelä-Tanskasta. Heidän joukossaan saattoi olla Hollannissa asuneita friisejä. Pelagius (k.418) oli alkujaan Morgan, joka syntyi Britannian Cambriassa (Wales) ja Italiassa vaikuttanut kirkonmies. Pelagius joutui riitaan Augustinuksen kanssa, koska kielsi perisyntiopin. Jeesus oli vain erinomainen opettaja ja seurattava esikuva, mutta ei syntien sovittaja, eli kristillisyyden tärkein opinkohta kiellettiin. Paavi Gregorius Suuri (s. 540, k. 604 ja oli vallassa 590-604) lähetti Britanniaan benediktiläismunkkeja 596, ja heidän saarnojensa johdosta maan asukkaat kääntyivät kristinuskoon ja perustivat pieniä kuningaskuntia. Eräs englantilaisen benediktiläisluostarin munkki Winfrid eli Bonifatius sai vaikeuksien jälkeen luvan luostarin apotilta lähteä pakanalliseen Germaniaan nykyisen Hessenin seuduille kertomaan ilosanomaa. Bonifatiuksen vihki Rooman piispa Mainzin arkkipiispaksi ja myöhemmin Hollannissa kahdeksankymmenen vuoden iässä lähetystyössä ollessaan Bonifatius kärsi marttyyrikuoleman 754.
Muinaisenglanti on Ison-Britannian eteläosissa vuodesta 450 aina normannien valloitukseen 1066 asti puhuttu kieli. Kieltä on kutsuttu myös anglosaksiksi. Muinaisenglantia kirjoitettiin aluksi riimuilla, mutta myöhemmin vaihdettiin latinalaiseen aakkostoon. Englannin kielen kirjoitusjärjestelmä ei ole foneettinen, vaan noin 85% sanoista ääntyy säännöllisesti. Perussyy tähän on se, että normannien (viikinkien) valloittaessa Englannin muinaisenglannin säännöllinen kirjoitusjärjestelmä tuhottiin. Englantia alkoivat kirjoittaa normannikirjurit, jotka eivät osanneet kieltä kunnolla. Kielessä on paljon lainasanoja. Beowulfin suomentaneet Osmo Pekonen ja Clive Tolley esipuheessa kertovat, että Bewulfin tarina sai nykyisen muotonsa kenties Itä-Anglian kuningaskunnassa, jolla oli läheiset yhteydet Skandinaviaan.
Sutton Hoossa kuuluisa laivahauta vuodelta 625 todistaa selvistä kulttuuriyhteyksistä muinaiseen Ruotsiin, jossa lienee itäanglilaisen dynastian alkuperä. Nennius, (eli 800-luvulla), walesilainen historioitsija. Englannin ja Walesin historian tutkimukselle arvokkaassa teoksessaan Historia Brittonum Nennius kertoo mm. kuningas Arthurista.
Arthurin tarina, muinaiskelttiläinen taru, joka kertoo brittien tarukuninkaasta Arthurista ja hänen ritareistaan, pyöreän pöydän ritareista. 800–1100-luvun kronikoissa Arthur kuvataan sotapäälliköksi, joka menestyksellisesti puolusti brittien valtakuntaa pakanallisia piktejä ja saksilaisia vastaan. Vanhimmat historialliset tiedot Arthurista ovat peräisin Nenniuksen teoksesta Historia Britonum 800-luvun alusta. Geoffrey Monmouthilaisen kronikka Historia Regum Britanniae (n. 1136) kertoo laajasti hänen vaiheistaan ja urotöistään. Tarun mukaan hän haavoittui kuolettavasti taistelussa petollista sisarenpoikaansa Modredia vastaan, jolle hän oli uskonut valtakuntansa.
Walesin annaalit ovat 900-luvun puolivälissä kootut vuosikirjat sisältäen vanhoja pääsiäistaulukoita, joiden avulla laskettiin keväisen juhlan ajankohta kunakin vuonna. Joidenkin vuosien kohdalle on marginaaliin merkitty tärkeitä tapahtumia. Vuodelta 518 on merkintä Badonvuoren taistelusta, jossa ”Arthur kantoi Herramme Jeesuksen Kristuksen ristiä harteillaan kolme päivää ja kolme yötä ja keltit olivat voitokkaita.”
Toinen merkintä on vuodelta 539 ”Camlannin taistelu, jossa Arthur ja Medraut menehtyivät; Britanniassa ja Irlannissa oli rutto.”800-luvulla viikingit alkoivat ryöstää maata, kunnes englantilaiset tunnustivat Wessexin kuninkaan Alfred Suuren (hallitsi 871–899) yhteiseksi hallitsijakseen. Voitettuaan viimeiset viikingit hänen pojanpoikansa Edgar (959–975) saattoi kutsua itseään Englannin kuninkaaksi. Alfred Suuri, (849–899), anglosaksien kuningas. Alfred oli viides Aethelwulf (s. 795/810, k.858, kuninkaana 839-58) kuninkaan poika (the West Saxons). Aethelwulfin isä oli kuningas Egbert s. 769/80, k. 839 ja oli kuninkaana 802-39). Hänen isoisänsä Egbert oli yhdistänyt 7 pientä kuningaskuntaa yhtenäiseksi valtakunnaksi. Alfred suuri sai jo viisivuotiaana Roomassa paavi Leo IV:ltä voitelun kuninkaaksi, mutta vasta veljensä Ethelredin luoltua tuli Wessexin kuninkaaksi.
Alfred Suuresta tuli Wessexin kuningas 871-99. Hallituskautensa alussa hän taisteli viikinkejä vastaan, mutta voitti 878 tanskalaiset ja pakotti näiden päällikön Guttormin ottamaan kristillisen kasteen. Alfred kutsui maahan oppineita mm. Irlantilaissyntyisen filosofin ja teologin John Scotus Erigenan (815-877) ja pani alulle englanninkielisen kirjallisuuden mm. kääntämällä itse Bedan teoksia latinasta anglosaksien kielelle ja Roomalaisen Anicius Manlius Severius Boethiuksen (480-524) teoksen Filosofian lohdutus eli The Consolation of Philosophy vuodelta 523. Beda Venerabilis (672-735) oli eräs Britannian huomattavampia teologeja, tiedemiehiä ja Englannin historiakirjoituksen isä 700-luvulla. Beda oli seitsemän ikäisenä mennyt oppilaaksi Wearmouthin luostarikouluun ja siirtyi sieltä Jarrowin luostarrin, josta tuli hänen kotinsa. Bedan päätyö oli 731 valmistunut Englannin kansan kirkkohistoria Historia Ecclesiastica Gentis Anglorum, jonka hän omisti Northumrian kuningas Oswaldille. Katso lisää: http://www.fordham.edu/halsall/basis/bede-book1.html (Bede, the Venerable, Saint, 673-735.: Bede’s ecclesiastical history of the English people ; edited by Bertram Colgrave and R. A. B. Mynors. Oxford, Clarendon Press., 1969).
Alfred vakiinnutti myös hallinnon ja lainkäytön. Vielä 884 ja 893 hän joutui puolustamaan maataan tanskalaisia viikinkejä vastaan, ja vasta 897 hänen onnistui rauhoittaa maansa hallituskautensa loppuvuosiksi maahantunkeutujilta.
Bedan kirjoituksissa kerrotaan, että anglit tai enkelit saapuivat meren yli Angelnin tai Enkelin kuningaskunnasta Schleswigistä ja perustivat Mercian kuningaskunnan, jolla oli taisteluja Britannian herruudesta erityisesti Northhumbrian kanssa. Mercian kuningas Penda löi 600-luvulla Northumbrian kuninkaan Oswaldin. Oswaldin veli, Bernician hallitsija Oswig kukisti Pendan. Seuraavaksi vallan kaappasi Pendan poika Wulfhere, jota on pidetty Mercian ensimmäisenä kristittynä hallitsijana. Mercian kuningas Offa hallitsi vuosina 757-796 ainakin Kentiä, Sussexia, Middlesexiä ja Northhumbriaa.
Erkki Toivanen ”Iltakävelyllä” (Otava 2002), josta lainaus sivulta 19: ”Liddingtonin mäellä, Ridgewayn varrella, Arturin legenda ankkuroituu aikaan ja paikkaan, saa maata jalkojen alle. Euroopan vanhin tie vie meidät monien yhteisten arvojen, ihanteiden ja myyttien lähteille. Ridgewaylla tulee toinenkin sankarihahmo, Alfred, Alfred Suuri – ainoa Englannin hallitsija, jonka nimeen tuo epiteetti on liitetty. Vuonna 865 Pohjanmeren poikki saapui Englannin rannikolle ennennäkemätön suuri viikinkilaivasto. Se ei tullut ryöstelemään niin kuin aikaisemmat laivueet. Se toi monituhantisen viikinkiarmeijan valtaamaan saarta tanskalaisten eli taanien pysyväksi asuinsijaksi. Kymmenessä vuodessa Englannin kuningaskunnista Anglia, Mercia ja Pohjois-Humbria alistuivat tanskalaisvaltaan. Vain lännessä sijainnut Wssex torjui maahantunkeutujat. Alfred, Wessexin hallitsijan Aetwulfin neljästä pojasta nuorin, oli palannut Roomasta isänsä hoviin, Berkshiren kummuille. Tanskalaisten edetessä idästä Ridgewayta pitkin kohti länttä, 21-vuotias Alfred liittyi vanhempien veljiensä mukana kuninkaan joukkoihin. Puolustajat katkaisivat viikinkien kulun Uffingtonin Valkean hevosen tuntumassa. Kuningas ja vanhemmat veljet olivat vielä rukoilemassa Kaikkivaltiaan siunausta aseilleen, kun Alfred komensi joukot yllätyshyökkäykseen tanskalaisten linnoittamalle kummulle. Kronikka kertoo hänen rynnänneen ’villisian tavoin mäkeä ylös vastustajan kimppuun’. Yllätys onnistui. Tanskalaiset kärsivät tappion ja kääntyivät pakoon. He jättivät taistelukentälle kuolettavasti haavoittuneen kuninkaansa ja viisi taistelussa kaatunutta sotapäällikköään. Ashdownin kummun rinteet olivat ruumiiden peitossa. Urhea Alfred valittiin kuninkaaksi vanhimman veljensä kuoltua, vaikka hän oli veljeksistä nuorin. Yksi voitto ei kuitenkaan teljennyt tanskalaisten tietä Länsi-Englantiin. Alfredin joukot kärsivät tappion viikingeille Wiltonissa 871. Kuninkaan oli pakko maksaa tanskalaisille lunnaat ja alistua verovelvolliseksi, maksamaan danegeldiä.”
Thomas Cussansin ”Kings & Queens of the British Isles” Times Books 2002, jossa on mainittu kuningas Alfred the Greate s. 849, k. 26.10. 899, joka kokosi lakeja, perusti kouluja ja käännätti latinalaisia kirjoja englanniksi. Kuningas Alfredin sukupuun arkkipiispa Asser laati aina Nooan ja Methuselahin kautta Aadamiin, eli sukututkimuksella on perinteitä Englannissa.
Alfred the Greaten elämästä on lisää luettavaa Penguin classics kirjasarjan kirjassa ”Alfred the Great Asser’s life king Alfred and other contemporary sources” ISBN 0-14-044409-2. Tämä arkkipiispa Asser oli Sherbornen arkkipiispa vuonna 890 ja hän kuoli 909.The Stone of Destiny (kohtalon kivi) oli merkkinä the Picts (pihtien) yliherruudesta, kun Kenneth Mac Alpin kruunattiin vuonna 843 Sconessa Itä-Skotlannissa. Hän oli tuonut nk. Kohtalon kiven joka siitä lähtien tunnettiin Sconen kivenä. Se oli Kelttiläisten ja Irlantilaisten itsenäisyyden avainsympoli. Sanottiin että se oli tuotu Irlantiin Pyhältä Maalta (Israelista) Egyptin ja Espanjan kautta kauan ennen Kristuksen syntymää. Fergus toi sen Skotlantiin vuonna 500 jossa se oli ollut Tarassa, missä kaikkien kuninkaiden väitetään tulleen kruunatuiksi sen päällä. Kennethin ajoista lähtien Kohtalon kivestä tuli perustavan laatuinen Skotlantilaisten kuninkaiden merkki kuten se oli joskus ollut Irlantilaisten kuninkaiden merkki. Jokaisen Skotlantilaisen kuninkaallisen osa seremoniaa aina John Ballioliin vuoteen 1292 asti.
Skotlannin valloituksen jälkeen alamaisuuden merkkinä Edward I poisti kiven ja sijoitti sen Westminister Abbey kruunausvaltaistuimen alle, josta tuli ensimmäisen Englannin kuninkaan valtaistuin. Jokainen seuraava Englannin ja Britannian hallitsija on kruunattu Kohtalon kiven yllä. Kivi on palautettu Skotlantiin vuonna 1996.Tanskalaiset onnistuivat vielä saamaan maan haltuunsa, ja Knuut Suuresta tuli Englannin kuningas vuosiksi 1016–35. Anglosaksien Edvard Tunnustaja oli valtaistuimella 1042–66. Viimeisen onnistuneen maihinnousun tekivät 1066 normannit Vilhelm Valloittajan johdolla, ja heistä tuli väestön yläluokka. Läänityslaitos kotiutui Englantiin. Bayeux’n seinävaate on todennäköisesti Vilhelm Valloittajan velipuolen Bayeuxin Odon teettämä tekstiilityö. Siinä kerrotaan 1066 tapahtuneen Englannin valloituksen keskeisistä tapahtumista.
Henrik II (1154–89) teki Englannista lujan valtion, mutta hänen poikansa, veljensä Rikhard Leijonamielen (1189–99) jälkeen kuninkaaksi tullut Juhana Maaton (1199–1216) joutui riitaan sekä kirkon että ylimysten kanssa. Windsor, virallisesti New Windsor, kaupunki Thamesin varrella Englannissa Isossa-Britanniassa 30 km Lontoosta länteen. Windsorissa sijaitseva Britannian kuninkaallisten asuntona edelleen toimiva linna Windsor Castle on kaupungin kauas näkyvä maamerkki. Linnan rakentamisen aloitti Vilhelm Valloittaja n. 1070, ja sitä rakennettiin koko keskiajan lisäämällä siipiä ja torneja pihojen ympärille. Windsor Castle jakautuu kahteen rakennusryhmään ja siihen kuuluu mm. mahtava pyöreä torni ja useita kappeleita, joista merkittävin on myöhäisgoottilainen Pyhän Yrjön kappeli (aloitettu 1477). Linnassa on myös huomattava taidekokoelma. Marraskuussa 1992 tulipalo tuhosi osan Windsorin linnasta ja sen taideaarteista.
Rikhard I Leijonamieli s. 8.9.1157, k. 6.4.1199. Rikhard I vietti kymmenvuotisesta valtakaudestaan vain viisi kuukautta Englannissa. Vuonna 1173 Rikhard nousi kapinaan isäänsä Henrik II:sta vastaan. Tarkoituksena oli syöstä Henrik II vallasta ja tehdä Henrik Nuoresta Englannin hallitsija. Poikien kapina tukahdutettiin 1174. Rikhard kruunattiin herttuaksi 20.7. ja kuninkaaksi 3.9.1189. Rikhardin valtakauden alkua leimasivat kruunajaisista alkaneet mellakat juutalaisia vastaan. Antisemitismi lisääntyi, koska jotkut olivat velkaantuneet otettuaan lainoja juutalaisilta. Pahin välikohtaus sattui 16.3.1190 Yorkissa, jossa 150 juutalaista teki polttoitsemurhan Yorkin linnassa, jotteivät olisi joutuneet heitä ahdistaneen väen käsiin. Rikhard suojeli juutalaisia ja tukahdutti mellakat. Tämän jälkeen Rikhard lähti sotaretkille Eurooppaan ja ristiretkelle Jerusalemiin. Rikhardin poissa ollessa Juhana veli tavoitteli kruunua. Veljesten tavatessa Rikhard antoi Juhanalle anteeksi ja nimesi Juhanan kruununperijäksi. Lopulta hänet pakotettiin 1215 allekirjoittamaan englantilaisten vapauskirja Magna Charta. Kuningas Juhana lisänimeltä Maaton s. 24.12.1166 Beaumont Palace Oxford, k. 18.10.1216. Hallitsi vuodesta 1199 kuolemaansa asti. Hän oli myös Normandian herttua (1199-1204) ja edellisen kuninkaan Rikhard I veli. Juhanan valtakaudella Englantilaiset menettivät Ranskassa olevan Normannian. Juhanan 9 vuotias poika Henrik III seurasi isäänsä valtaistuimelle Juhanan kuoltua ja hallitsi Englantia 1216-1272. Juhana ja hänen veljensä Rikhard I yhdistetään usein Robin Hoodin seikkailuihin. Robin Hood legenda mainitaan ensimmäisen kerran 1300-luvulla John Fordunilaisen ja Walter Bowerin teoksessa Scotichronicon mainitaan 1200-luvun puolenvälin tienoilla olleen rahvaan parissa ihailtu ryövärijohtaja. 1200-luvun alusta löytyy merkintöjä Robert Hood nimisestä lainsuojattomasta Yorkhirestä. Kuninkaan valtaa rajoittamaan syntyi myös parlamentti Henrik III:n (1216–72) aikana 1265.
Satavuotinen sota (1337-1453) oli Englannin ja Ranskan välillä. Satavuotisen sodan varhaisimmat juuret on siinä, kun frankkien kuningas Kaarle Yksinkertainen antoi viikinkipäällikkö Rollolle läänitykseksi Normandian vuonna 911. Tämä johti voimakkaan Normandian syntyyn ja lopulta normanni Vilhelm I Valloittajan suorittamaan Englannin valloitukseen 1066. Normannikuninkaat hallitsivat sekä Normandiaa ja Englantia 150 vuotta. Englannin ylimysaatelisto puhui 1300-luvulle asti ranskaa. Yorkien ja Lancasterien välinen ruusujen sota (1455–85) heikensi ylhäisaatelin valtaa.
John Wycliffe s. 1320, k. 1384 oli englantilainen Raamatun kääntäjä ja varhainen uskonpuhdistaja. Hän syntyi Yorkhiressä ja siirtyi Oxfordiin. Siellä hänestä tuli teologian tohtori ja Balliol Collegen esimies Oxfordin yliopistoon. Hän korosti henkilökohtaista Raamatun lukemista. Wycliffen teesit todettiin harhaoppisiksi Oxfordissa 1381 ja Wycliffen luut kaivettiin esiin ja poltettiin roviolla. Canterburyn tarinoita on kokoelma Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittamia runomuotoisia tarinoita. Kertomuksia yhdistää kehyskertomus pyhiinvaeltajista matkalla Southwarkista Canterburyyn englantilaisen pyhimyksen Thomas Becketin haudalle. Valtaistuimelle noussut Tudor-suku (1485–1603) uudisti Englantia monella tavalla. Henrik VIII:n (1509–47) avioliitot aiheuttivat eron katolisesta kirkosta, minkä jälkeen hänen tyttärensä Elisabet I (1558–1603) vakiinnutti tilalle anglikaanisen kirkon.
Henrik VIII irroitti Englannin kirkon katolisesta kirkosta vuonna 1534. Parlamentti hyväksyi lakiehdotuksen, joka vahvisti kuningas Henrik VIII:n asemaa Englannin valtionkirkon ylimpänä johtajana. Tämän lain kyseenalaistaminen tulkittiin valtiopetokseksi, ja näin menettivät henkensä monet kunnon miehet. Lontoon Charterhousen luostarin priori John Houghton hirtettiin ja hänen ruumiinsa silvottiin Tyburnissa.
Thomas More, Henrikin lapsuudenystävä mestattiin Towerissa kuukauden vankeuden jälkeen. Henrik takavarikoi luostareiden kaiken omaisuuden. Kuningas antoi uskonpuhdistuksen toteuttamisen protestanttisille kristityille ja kuninkaasta tuli kirkon päämies. Kuninkaan pyrkimyksenä oli maallisen vallan siirtäminen kirkossa paavilta hallitsijalle, ja uudistukset keskittyivät kirkon hallinnollisiin kysymyksiin. Kirkon oppi säilytettiin suurelta osin entisellään, vaikka eräät uskonpuhdistuksen keskeiset tavoitteet toteutettiinkin. Anglikaaniseen kirkkoon kuuluu kaksi kolmannesta Ison-Britannian väestöstä. Anglikaanisia kirkkoja on myös muissa englanninkielisissä maissa.
Anglikaaneja arvioidaan olevan yli 70 miljoonaa. Hallitsija on Englannin kirkon maallinen päämies. Kirkolla on kahden arkkipiispan, kolmen muun piispan ja virkaiältään vanhimpien piispojen muodostama edustus parlamentin ylähuoneessa. Kirkolliskokouksen päätökset hyväksyy parlamentti. Englannin kirkon johtava piispa on Canterburyn arkkipiispa.
Sir Walter Raleigh (1552-1618) oli englantilainen löytöretkeilijä, syntyi Devonshiren Hayesissä, opiskeli Oxfordissa. Hän taisteli vuodesta 1569 vapaaehtoisena Ranskassa hugenottien puolesta sekä osallistui Irlannin kapinan kukistamiseen. Raleigh pääsi Englannin hovissa kuningatar Elisabethin suosikiksi. Hän sai hallitsijalta valtuudet vallata tuntemattomia maita ja kaapata espanjalaisia aluksia. Ensimmäisenä hän valtasi Englannille tukikohdan Pohjois Amerikasta ja perusti siirtokunnan, jonka nimeksi hän määräsi Virginia neitsytkuningattaren kunniaksi. Hänet nimitettiin Jerseyn kuvernööriksi 1600, mutta Jaakko I:n noustua valtaistuimelle hän menetti virkansa ja tuomittiin kuolemaan salavehkeilystä syytettynä. Hän oli Towerin vankilassa vuosikausia, mutta hänet vapautettiin, jotta voisi käydä Guayanassa. Matka epäonnistui ja hänet vangittiin uudelleen ja mestattiin. Vankeudessa Raleigh kirjoitti ”History of the World”.
Sir John Hawkins oli ensimmäinen Brittiläinen, joka teki orjahankintamatkan vuonna 1562. Vuonna 1730 Britanniasta oli tullut maailman suurin orjakaupan maa. Vuonna 1789 pääministeri William Pitt esitteli lakkautettavaksi orjakaupan, mutta epäonnistui.
William Shakespeare s. 26.4.1564, k. 23.4.1616 oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Historiallisissa näytelmässään Shakespeare käytti kahta päälähdettä Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertoja ja Raphael Holinsheadin Englannin historiaa käsitteleviä kronikoita. Shakespearen näytelmät jäivät ”Kuninkaan miesten” omistukseen. Teatteriseurueiden välisissä kilpailutilanteissa ilmestyivät hänen elinaikanaan ja ajalle tyypillisesti ilman hänen lupaansa neljä näytelmätekstiä (”bad quartos”) sekä neljäntoista yksittäisen näytelmän kvarttopainokset tekijän tai seurueen julkaisemina. Ensimmäinen koottu laitos, First Folio (1623), sisälsi 36 näytelmää, joista 18 julkaistiin tuolloin ensi kerran. Mukana ei ollut näytelmää Pericles. Muiden kirjoittamiksi on tulkittu eräitä jaksoja näytelmissä Henrik VI (1–3), Titus Andronicus, Macbeth ja Henrik VIII.
Elisabetin aikanaan Englanti kehittyi merivallaksi. Sir Francis Drake s. 1540, k. 28.1.1596 oli englantilainen laivakaappari, merenkävijä ja poliitikko, jonka kuningatar Elisabeth I löi ritariksi. Espanjan Filip II:n ”voittamaton armada” tuhottiin 1588 ja ensimmäinen siirtokunta perustettiin Virginiaan Pohjois-Amerikkaan. Drake oli hyvin armelias kaappari joka ei teloittanut vankejaan eikä raiskannut naisia. 1600-luvulla merten herraksi noussut Alankomaat ohitettiin sotien ja 1651 Englannin kaupan tukemiseksi annetun purjehdussäännön avulla. Elisabetin jälkeen valtaistuimelle nousi skotlantilainen Stuart-suku, jonka pyrkimykset itsevaltiuteen aiheuttivat pitkän riidan parlamentin kanssa. Jaakko I (James I) s. 19.6.1566 Edinburghin linnassa, k. 27.3.1625. Oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas. Kutsui itseään Iso-Britannian kuninkaaksi. Hän hyväksyi virallisen raamatun käännöksen, joka tunnetaan nimellä King James Bible. Jaakko I:n jälkeen valtaistuimelle noussut Kaarle I (1625–49) ei kutsunut parlamenttia koolle 12 vuoteen sen 1628 säätämän Petition of Rights -lain vuoksi. Puhjenneessa sisällissodassa 1642–49 kuningas Kaarle I mestattiin 30.1.1649.
Cromwell, Oliver (1599–1658), Englannin tasavallan protektori. Radikaaleihin puritaaneihin kuulunut Cromwell tuli Englannin sisällissodassa 1644 parlamentin ratsuväen komentajaksi, ja hän voitti kuninkaan joukot 1645. Cromwellin puhdistama parlamentti tuomitsi Kaarle I:n kuolemaan 1649 ja julisti tasavallan. Parlamentti hajotettiin 1653, jolloin Cromwellista tuli protektori. Hän piti sotajoukon avulla lujaa puritaanista järjestystä valtakunnassa, mm. kapinaan nousseessa Irlannissa. Cromwellin aikana Englannin asema Euroopassa parani, sillä hän oli taitava valtiomies. Cromwell oli suvaitsevainen juutalaisia ja kveekareita kohtaan. Pian Cromwellin kuoleman jälkeen kuninkuus palautettiin. Cromwell kuoli syyskuun 3 päivä 1658 ja hänen poikansa Richard nimitettiin lordiprotektoriksi 1658. Kuninkuus palautettiin Englantiin kaksi vuotta Cromwellin kuoleman jälkeen ja hänen ruumiinsa kaivettiin haudasta ja ripustettiin hirsipuuhun. K. F. Kivekäs on kirjoittanut kirjan ”Oliver Cromwell” (Otava 1917).
Tunnettu puritaanisaarnaaja John Bunyan syntyi Englannissa Bedfordshiren kreivikunnassa Harrowdenissa 1628. 16 vuotta täytettyään Bunyan joutui armeijaan ja osallistu 1642 elokuussa alkaneeseen sisällissotaan. Pastori John Giffordin työn tuloksena John Bunyan vakuuttui Jumalan lapseudesta ja hänet kastettiin 1653. Kuningas Edvard kuoli vuonna 1553 nousi hänen sisarpuolensa Maria Tudor kuningattareksi. Katolilaisena hän ryhtyi vainoamaan protestantteja ja Englannin uskonpuhdistajiin kuuluneet Latimer ja Ridley poltettiin roviolla kuningattaren luvalla. Toukokuussa 1660 kuningasvalta palaantui ja Bunyan vangittiin ja hän oli vankina 12 vuotta ja vapautui 1672. Mutta vuonna 1675 maassa peruutettiin suvaitsevaisuusjulistus ja Bunyan joutui vankilaan puoleksi vuodeksi ja todennäköisesti silloin kirjoitti tunnetun kirjan Kristityn vaellus, joka ilmestyi 1678 lontoolaisen Nathaniel Ponderin kustantamana..
Kaarle II:n (1660–85) aikana parlamentti sääti katolilaisia vastaan suunnatun Test Actin 1673 ja habeas corpus -lain 1679. Parlamentti teki 1688 vallankumouksen katolista Jaakko II:ta (1685–88) vastaan ja kutsui Vilhelm III:n (1689–1702) hallitsijaksi. Declaration of Rights -asiakirja 1689 sinetöi parlamentin voiton. John Wesley (1703–91), englantilainen pappi. Wesley vihittiin papiksi 1728 Oxfordissa, jossa hän toimi metodisteiksi nimitetyn toveripiirin johtajana. Metodistien liike alkoi varsinaisesti 1739, jolloin John Wesley veljensä Charles Wesleyn (1707–88) kanssa aloitti George Whitefieldin kehotuksesta ulkoilmakokoukset, ja herätyksen saaneet liittyivät yhteisiin seuroihin. Metodistit irtautuivat itsenäiseksi kirkkokunnaksi 1700-luvun lopulla. John Wesley rukoili kerran, kun herätys oli jo hiipumassa, ”Oi Herra, lähetä meille entinen herätys ilman virheitä. Mutta jos niin ei voi tapahtua, lähetä se – kaikkine virheineen. Me tarvitsemme herätyksen.”
Sir Isaac Newton s. 25.12.1642, k. 20.3.1727 oli englantilainen fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi. Hän loi perustan klassiselle mekaniikalle kirjassaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuonna 1687, jossa hän esitti painovoima- ja liikelakinsa. Newton valmistui yliopistosta vuonna 1665. 1690-luvulla Newton kirjoitti kirjoituksia Raamatun tulkinnasta mm. An Historical Account of two Ntable corruptions of Scripture. Vuonna 1701 Newton oli Englannin parlamentin jäsen. Vuonna 1705 Newton lyötiin ritariksi työstään rahapajassa. Newton kuoli Lontoossa ja haudattiin Westminster Abbeyyn.
Kapteeni William Kidd s. 1645 Skotlannissa, k. 23.5.1701 Lontoossa. Laivojen kaappariluvan Kidd Englannin kuninkaalta ja hänellä oli neljä vaikutusvaltaista aatelista jotka rahoitti ja rakennutti Kiddille laivan Adventure Galley. Vuonna 1696 Kidd kävi New Yorkissa, jossa hän asui vaimonsa Sarahin kanssa. New Yorkista hän sai miehistön metsästämään merirosvoja Madagaskarilta. Merirosvojen metsästys ei tuottannut tulosta ja miehistölle oli luvattu osuutta saaliista. Kiddiä pidettiin yleisesti merirosvona ja vuonna 1699 hänen saavuttua Bostoniin, niin kuvernööri vangitsi Kiddin ja lähetti Lontooseen tutkittavaksi. Toukokuussa 1701 Kidd todettiin syylliseksi tykkimies William Mooren murhaan ja viiteen merirosvoukseen. Hänet hirtettiin 23.5.1701 Lontoossa. Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin reaaliunioni merkitsi Ison-Britannian syntyä.
Hannoverin hallitsijasuvun (vuodesta 1714) aikana kehittyi parlamentarismi whigien (myöh. liberaalit) ja toryjen (konservatiivit) kilpaillessa vallasta. 1700-luvun lopulla tekstiiliteollisuudessa alkoi koneistuminen, joka levisi nopeasti myös muille aloille. Espanjan perimyssodassa (1701–13) Iso-Britannia sai Gibraltarin, joka on edelleen brittiläinen kruununsiirtomaa, ja suuressa siirtomaasodassa (seitsenvuotinen sota, 1755–63) Ranskaa vastaan Intian ja Kanadan. Toisaalta se menetti Pohjois-Amerikan vapaussodassa (1775–83) siirtokuntansa, joista muodostui Yhdysvaltain itsenäinen liittovaltio. Britit kuitenkin hankkivat uusia siirtomaita ja vahvistivat merenherruuttaan.
James Cook (s. 27.10.1728, k. 14.2.1779) oli brittiläinen tutkimusmatkailija ja hän kartoitti aiemmin tuntemattomia alueita muun muassa Uuden Seelannin rannikon ja Australian itärannikon. Cookin saavutukset perustuvat hyvään merimiestaitoon, erinomaiseen kartoittamiskykyyn ja poikkeukselliseen rohkeuden yhdistelmään. Ensimmäisellä matkalla 1768–71 hän otti Australian itärannikon Ison-Britannian omistukseen. Vuosina 1772–75 hän ensimmäisenä kiersi maapallon lännestä itään purjehtien. Kolmannella retkellä 1776–79 Cook löysi mm. Havaijisaaret ja jatkoi Beringinsalmeen. Hän sai surmansa paluumatkalla kahakassa Havaijissa. Cook aloitti järjestelmällisen valtamerten tutkimuksen. Matkojen jälkeen Cookin päiväkirjat julkaistiin ja niistä tuli hyvin suosittuja. Horatio Nelson (1758–1805), varakreivi, Brontën herttua, englantilainen sotilas, amiraali. Nelson, joka oli taisteluissa menettänyt oikean kätensä ja silmänsä, tuhosi 1798 Abukirin luona Napoleonin Egyptin-retken laivaston. Hän kaatui Trafalgarin meritaistelussa 1805. Tässä taistelussa saavutettu voitto turvasi Isolle-Britannialle merten herruuden.
Sir Walter Scott (1771-1832) Skotlantilainen kirjailija, joka runoili, toimi kääntäjänä ja oli opiskellut lakimieheksi. Vuonna 1820 hän julkaisi historiallisen romaanin Ivanhoe, jossa kerrotaan mm. englannin juutalaisista. Ivanhoe on WSOY:n toimesta julkaistu myös Suomeksi. Sir Walter Scottia pidetään historiallisen romaanin perustajana. Omien sanojensa mukaan hän pyrki kirjassaan Waverley (1814) välittämään tuleville sukupolville jonkinlaisen käsityksen sen esi-isien tavoista ja menneistä ajattelu- ja tuntemistavoista, jotka olivat yhteydessä silloisiin historiallisiin oloihin. Romaaninsa kirjoittamisen aikoihin hänen kotiseutunsa Skotlanti oli kokenut rajuja historiallisia muutoksia, joiden myötä ihmiset olivat menettäneet kosketuksensa esi-isien tapoihin.
Hän oli kiinnostunut kuvaamaan ihmisten luonteita ja intohimoja oman aikansa lakien ja tapojen värittämänä. Walter Scottin kirjassa ”Kenilworth” Otava 1912 kertoo erään jaarlin niin kutsutusta vaimosta, jonka seurassa hän ei voi julkisesti näyttäytyä, vaan vain salassa metsätilallaan kohdella häntä kreivittärenä. Kirja on luettavissa englannin kielellä http://www.gutenberg.org/etext/1606 Vuosina 1793–1815 maa oli miltei yhtämittaisesti sodassa ensin vallankumouksellisia, sitten Napoleonin Ranskaa vastaan. Amiraali Nelsonin voitot Ranskan laivastosta sinetöivät Ison-Britannian merten ylivallan, jota Napoleonin mannermaasulkukaan ei pystynyt murtamaan. Britit vaikuttivat ratkaisevasti myös Napoleonin kukistumiseen Waterloon taistelussa 1815. Wienin kongressi tunnusti 1815 Ison-Britannian suorittaman Kapmaan ja Ceylonin valloituksen.
John Newton syntyi 24.7.1725 Lontoossa. John Newton, jonka isä purjehti merikapteenina Välimerellä. Äiti piti Johnista kotona Englannissa hyvää huolta. Äiti sairasti, mutta yritti opettaa lapselleen kaikkea, mikä elämässä on tärkeää: lukemista, lauluja, Raamattua. Kun John oli seitsemän vuoden ikäinen, äiti kuoli. Isä meni uuteen avioliittoon. Sen jälkeen John sai olla paljon oman onnensa nojassa. Hän kuljeskeli päivät kaupungilla ja oppi kaikenlaista pahaa. Mutta 11-vuotiaana John pääsi isän kanssa merille. Muutaman vuoden kuluttua isä jätti pojan Espanjaan ystävänsä huostaan. John hoiti kuitenkin tehtävänsä huonosti ja siksi hän pakeni merille, nyt ilman isää. John kohtasi elämässä kaikenlaista. Hän sai huonoja vaikutteita ja tunsi olonsa ahdistuneeksi. Hän työskenteli mm. Guinea-nimisellä aluksella, joka kuljetti orjia Afrikasta Länsi-Intiaan. John oli itsekin lähes orjan asemassa. Tästä elämänvaiheesta hän myöhemmin kirjoitti näin: ”Jospa olisitte nähneet minut, kun minä masentuneena ja yksinäisenä yön hiljaisuudessa kävelin meren rantaan pesemään ainoaa paitaani pannakseni sen jälleen päälleni, jotta se nukkuessani kuivuisi. Kunpa olisitte nähneet minut, kurjan. Kun joku vene tuli saarelle, jossa olin, häpeäntunne pakotti minut usein piiloutumaan vieraiden katseilta. Ja jos olisitte tunteneet minun käyttäytymiseni, minun väärät periaatteeni ja minun sydämeni, joka oli vielä mustempi kuin ulkonainen elämäni, kuinka vähän olisitte voineet aavistaa, että minut oli tarkoitettu Luojan erityisen huolenpidon ja Jumalan hyvyyden kohteeksi.”
Tänäkin päivänä orjuus mitä erilaisimmissa muodoissa on todellisuutta niin kuin Gary A. Haugen ja Gregg Hunter ”Viattomina vietellyt (hyväksikäytettyjen lasten tie vapauteen)” Kuva ja Sana 2006 www.ijm.org kirjasta sen voi lukea. Orjuudella yleensä tarkoitetaan alistussuhdetta, jossa orja elää alistettuna toisen henkilön valtaan, vailla itseensä ja elämäänsä liittyviä oikeuksia. Sotien ja ryöstöretkien yhteydessä saatiin orjia. Orjia saatiin myös rikoksiin syyllistyneistä ja velkaantumisen seurauksena. Orjan kuuluessa isännälleen omaisuutena, niin orjien lapset olivat myös isännälleen kuuluvia orjia. Orjia ostettiin ja myytiin. Erityisesti ihmisarvoa alentavaa orjuutta on ilotaloissa, haaremeissa tai yksityisten omistajien mielivallan sanelemissa tehtävissä oleminen. Nykyajan orjuudesta on mielenkiintoinen kirja nimeltä ”Orja, kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen”, jonka ovat kirjoittaneet Mende Nazer ja Damien Lewis Otava 2005. Noina kurjina vuosina John Newton alkoi opiskella. Matematiikan tehtäviä hän piirsi tikulla hiekkaan. Opiskeluun häntä kannusti myös erään mukavan Mary Catlett -nimisen tytön tapaaminen. John avioitui Mary Catlettin kanssa 1750. John sai yhteyden isäänsä kirjeitse. Isä lähetti pojalle rahaa ja John pääsi matkustamaan takaisin Englantiin ryhtyäkseen toden teolla opiskelemaan. Laivassa John sai käteensä Tuomas Kempiläinen kirjan ”Kristuksen seuraamisesta”. John innostui kirjasta. Hän alkoi kysellä, miten hänkin voisi seurata Jeesusta. Pahaksi onneksi laiva joutui myrskyyn. Toista vuorokautta tapeltiin aaltoja vastaan. John kohtasi sinä yönä Jumalan ja päätti aloittaa uuden elämän. Englantiin saapuminen merkitsi Johnille sitä, että hän opiskeli papiksi ja ryhtyi seurakuntatyöhön. Tämä mies, John Newton, kirjoitti virsikirjamme uudenvuodenvirren ”On Jeesus nimi ihanin”. John Newton kuoli Lontossa 21.12.1807.
Benjamin Disraeli (1804–81), Beaconsfieldin jaarli, englantilainen valtiomies ja kirjailija. Kuningatar Viktorian erityistä arvostusta nauttinut Disraeli oli pääministerinä 1868 ja 1874–80. Hän laajensi ja vahvisti Ison-Britannian siirtomaavaltaa ja järjesti Berliinin kongressissa 1878 Balkanin asiat maansa etujen mukaisesti. Hänen romaaneistaan on suomennettu Alroy.
David Livingstone s. 19.3.1813 Skotlannissa, k. 4.5.1873 Sambiassa oli Skotlantilainen lääkäri joka tuli tunnetuksi tutkimusmatkailijana. Livingstone on haudattu Westminster Abbey kirkkoon Lontooseen. William Booth (1829-1912) oli Pelastusarmeijan perustaja. William tuli 15-vuotiaana kääntymykseen ja liittyi metodisteihin. Kotikaupungissaan Nottinghamissa hän oli nähnyt köyhien sukankutojien hädänalaisen aseman. Hän otti tunnuslauseekseen pelastettu pelastamaan. Evankeliumin julistusta hän harjoitti rinnan avustustoiminnan kanssa. Vuonna 1846 hänestä tuli metodistisaarnaaja ja pappi hänestä tuli 1853. Räikeiltä tuntuvat käännytyskeinot herättivät vastustusta ja hän erosi metodeista ja perusti 1865 vaimonsa Catherinen kanssa Itä-Lontoon köyhälistökortteliin vapaan Itä-Lontoon kristillisen lähetyksen. Tarkoituksena oli sotilaalliseen tapaan järjestettynä laitoksena tehdä työtä sekä sielun että ruumiin kurjuuden poistamiseksi. Katso lisää http://www1.salvationarmy.org/ihq/www_sa.nsf
Aapeli Saarisalo ”Aurora Karamzin ja hänen aikansa” (WSOY 1972), josta lainaus sivulta 19: ”Lordi Radstock, oikealta nimeltään Granville Augustus William Waldegrave syntyi 1.4.1833 vara-amiraali, lordi Radstockin ainoana poikana. Hänen äitinsä oli Englannin pankin johtajan tytär. Äidinäiti oli syntyisin vanhasta ranskalaisesta hugenottiperheestä ja oli jäänyt nuorena leskeksi neljän lapsensa kanssa. Radstockin äidinäiti käytti perimäänsä suurta omaisuutta vainottujen Ranskan evankelisten ja Saksan luterilaisen sekä Lontoon ja Dublinin köyhien hyväksi ja Intian, Siperian ja Kiinan lähetystyöhön. Hän vietti lukemattomia öitä valvoen sairaiden ja kuolevien parissa. Hän koetti myös antaa lohdutusta kuolemaan tuomituille rikollisille. Tällaisessa evankelisessa ilmapiirissä lordi Radstock kasvoi moraalisesti puhtaaksi nuorukaiseksi… Radstock antautui upseerin uralle, joutui mukaan Krimin sotaan ja sairastui rintamalla vakavasti kuumeeseen. Hän luuli jo viimeisen hetkensä tulleen, mutta hän ei ollut valmis lähtemään ja pyysi Jumalalta vielä toipumista. Hänen rukouksensa kuultiin, ja siitä asti hän katsoi päässeensä henkilökohtaiseen pelastuksen tuntemiseen. Kun Radstock palasi sodasta, hän alkoi uhrata aikansa vierailuihin eräässä suuressa sairaalassa, missä hän luki Raamattua sairaille ja kuoleville. Sairaalaan tuotiin muun muassa Manilasta kotoisin oleva alkuasukaspotilas, joka ei osannut sanaakaan englantia ja jonka silmät kertoivat vihasta ja kurjuudesta. Hän näytti luotaantyöntävältä, koska hänen kasvojansa jäyti syöpä. Lordi Rastock ei osannut puhua hänen kanssaan espanjaa, mutta päätti kuitenkin lukea hänelle espanjankielistä Raamattua ja tarkkailla samalla hänen ilmeitään. Radstock luki raamatunkohtia uudestaan ja uudestaan muutaman viikon ajan. Potilaan katkerat ilmeet lientyivät, ja sairaanhoitajatkin huomasivat, miten hänen vihamielinen käytöksensä muuttui lempeäksi. Pian tämän muutoksen jälkeen hän kuoli… Lordi Radstock tuli 1860-luvulla sen suuren herätyksen keskushenkilöksi, joka levisi koko Englantiin, Skotlantiin ja myöhemmin mannermaalle. Hänelle tuli läheiseksi jo varhaisemmin alkanut Plymouth-veljien herätysliike, joka toimi epävirallisena seurakuntayhteytenä sekä valtiokirkon että vapaakirkollisten välillä. Pian lordi Radstock tuli tunnetuksi myös uskolla parantamisen julistajana… Vuonna 1864 Radstock perusti suuren siirtolaiskodin Lontooseen Venäjältä, Saksasta ja Skandinaviasta tulevia siirtolaisia varten, jotka joutuivat vaikeisiin oloihin, kun heitä vastaanottaneet asiamiehet sijoittivat heidät huonoihin asuntoihin. Kieltä taitamattomina siirtolaiset vajosivat useasti juopotteluun ja epäsiveelliseen elämään. Radstock osti vanhan suuren lähellä rautatieasemaa ja satamaa olevan hotellin ja sisusti sen tarkoitukseen sopivaksi. Vuosien kuluessa noin satatuhatta siirtolaista kulki tämän kodin kautta Amerikkaan. Monet heistä saivat pysyvän hengellisen siunauksen.”
Charles Chaplinin kirjaa ”Oma elämäkertani” (WSOY 2000), jossa hän kertoo mm. lapsuudestaan ja äidistään, joka vei lapset aina sunnuntaisin Lontoon Christ Curchiin ja kertoi lapsilleen elävästi Jeesuksesta, niin että Charles Chaplin muistaa sen vielä vanhoilla päivillään. Lainaus tästä kirjasta alkaen sivulta 270, jossa Charles Chaplin keskustelee äitinsä kanssa ennen hänen kuolemaansa ja sen jälkeen Charlesin mietteitä äitinsä kuoleman jälkeen: ”Hän mietti (Charlesin äiti). ’Jospa olisit antanut lahjasi palvelemaan Herraa – ajattele kaikkia niitä sieluja joita olisit voinut pelastaa.’ …
En voi uskoa, että olemassaolomme täällä on tarkoitukseton ja satunnainen, kuten tiedemiehet väittävät. Elämä ja kuolema ovat liian tarkoituksellisia, liian peruuttamattomia ollakseen sattumanvaraisia.
Elämän ja kuoleman sattumanvaraisuus – nero sortuu parhaimmassa luomisvireessään, maailmaa järkyttävät onnettomuudet, maanjäristykset, tuhotulvat ja -palot – voivat näyttää tarkoituksettomilta ja turhilta. Mutta jo se tosiseikka, että tällaista tapahtuu, on todistuksena tietystä tarkoituksesta ja päämäärästä, joka on meidän kolmiulotteisen käsityskykymme saavuttamattomissa…
En ole uskonnollinen dogmaattisessa mielessä. Ajattelen kuten Macaulay, joka kirjoitti, että samoista uskonnollisista asioista väiteltiin jo 16:nnella vuosisadalla ja samoin filosofisin oivalluksin kuin nykyaikanakin; mutta huolimatta lisääntyneestä tiedosta ja tieteellisestä kehityksestä, ei kukaan filosofi, menneisyydessä tai nykyisyydessä ole kyennyt tuomaan lisävalaistusta tähän asiaan…
Vanhentuessani olen yhä enemmän alkanut miettiä uskoa. Me elämme uskosta enemmän kuin aavistammekaan ja me saavutamme uskon kautta enemmän kuin tajuammekaan. Usko on luullakseni jokaisen idean edelläkävijä. Ilman uskoa ei olisi voitu kehitellä hypoteesejä tai teorioita, luonnontieteellisiä enempää kuin matemaattisiakaan. Usko on järkemme jatke, sisäänpäin kääntynyt voima. Uskon kieltäminen on itsensä kieltämistä, sen hengen kieltämistä, joka saa kaikki luovat voimamme liikkeelle.
Uskoni on usko tuntemattomaan, kaikkeen siihen mitä emme ymmärrä järjellämme; uskon että kaiken ymmärtämisemme takana on toisten ulottovuuksien yksinkertainen totuus, sekä että tuntemattoman piirissä on määrätön varasto voimaa, jonka voi saavuttaa vain uskon avulla. Sillä usko on kaikkien saavutusten alku.”
Biritannian ja Englannin nykyisyydestä jotakin
Tieteen Kuvalehdessä 8/2011 ”Arkistojen uumenista, Sananjulistus vaihtui matkailubisnekseen”, kerrotaan brittiäisestä baptistipastorista Thomas Cookista, joka järjesti vuonna 1841 maailman ensimmäisen valmismatkaretken Leicesteristä 20 kilometrin päässä olevaan Loughboroughiin. Tälle raittiusseuram matkalle osallistui 570 henkilöä. Pakettimatka oli maksanut yhden sillingin, johon silloin sisältyi edestakainen junamatka seisomapaikalla, evästarjoilu ja viihdyke, joka tarkoitti mukaan lähteneen torvisoittokunnan esittämää musiikkia. Menestyksekkään matkan kannustamana Cook innostui tarjoamaan retkiä muuallekin Englantiin. Cookilta hankki valmismatkan 150 000 ihmiselle Lontoon ensimmäiseen maailmannäyttelyyn. Tämän jälkeen Cook ryhtyi järjestämään kiertomatkoja Euroopassa, Afrikassa ja Amerikassa. Osalla matkoista hän itse toimi oppaana. Vuonna 1872 Cook organisoi ensimmäisen maailmanympäripurjehduksen. Kymmenhenkinen seurue lähti Liverpoolista. Cook lähetti matkan varrelta viestejä The Times –lehdelle, jonka lukijat saivat tietää maailman tapahtumista Cookin kertomana. Cook kuoli 1892 ja jätti jälkeensä kansainvälisen menestyvän matkatoimiston, joka toimii vieläkin.
Smith Wigglesworth s. 8.6.1859 Yorkshiressä Englannissa, k. 1947. Tuli uskoon 1867 Menstonin metodistikirkossa. Muutti Bradfordiin ja tutustui Pelastusarmeijaan ja Plymouthin veljiin. Työskenteli köyhien lasten parissa Liverpoolissa pitämällä heille evankelioimiskokouksia ja ruokkimalla heitä. Keski-ikään asti Smith Wigglesworth avusti saarnaavaa vaimoaan putkimiehen töiden ohella, mutta saatuaan Pyhän Hengen kasteen, niin hän jätti putkimiehen työnsä ja lähti matkustelemaan. Näillä matkoillaan hän saarnasi niin, että ihmeet ja merkit seurasivat hänen julistustaan. Wigglesworthin vaimo Mary Jane ”Polly” Featherstone kuoli ennenaikaisesti 1913. Smith Wigglesworthin kirjoja on julkaistu Suomeksi ”Voima palvella” Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus 2003 ja ”Pyhän Hengen voitelu” Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus 2004, josta tämä lainaus: ”’Jos Raamattu sanoo jotakin,’ oli Wigglesworthilla tapana sanoa, ’silloin se pitää paikkansa; sitä ei enää tarvitse rukoilla; se on vain otettava vastaan ja toimittava sen mukaan. Jos emme toimi uskon mukaan, menetämme siunauksemme. Usko kasvaa toiminnan seurauksena, sen perusteella, että käytämme sitä mitä meillä on ja minkä oikeaksi tiedämme. Sinun elämäsi täytyy edetä uskosta uskoon.'”
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen huhtikuussa 1921 matkusti Wigglesworth Tukholmaan entisen babtistipastori Lewi Pethruksen kutsumana, mutta Tukholman viranomaiset pidättivät Wigglesworthin, koska hän laski kätensä sairaiden päälle rukousjonoissa. Wigglesworth vapautettiin, mutta Pethrusta kuulusteltiin sen mahdollisuuden johdosta, että Wigglesworth olisi käyttänyt hypnoosia. Wigglesworth oli kolme viikkoa Tukholmassa enimmäkseen NMKY:n auditoriossa. Lehdistö hyökkäsi häntä vastaan ja uskonnolliset johtajat arvostelivat ankarasti Wigglesworthin kokouksia. Eniten heitä närkästytti sairaiden puolesta rukoileminen julkisesti.
Roberts Liardonin kirjassa ”Hengen huuto” kerrotaan näin: ”Minä tunsin saaneeni valtavan ilmestyksen, kun ensimmäisen kerran tajusin, että Jumalan tarkoitus on että jokaista uudestisyntynyttä vauvaa Kristuksessa pitää sanoa pyhäksi, sillä hänet oli kutsuttu pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan luo ja erotettu Hänelle , koska hän oli ymmärtänyt, että Jeesus on Jumalan Poika”. Kotisivu www.smithwigglesworth.com Rees Howells syntyi 10.10.1879 Brynammanin kaivoskylässä Etelä-Walesissa. Norman Grubb kertoo kirjassaan ”Esirukoilija Rees Howells, kertomus Jumalalle eletystä elämästä” (Kristillinen Kirja- ja Musiikki Kustannus Pietarsaari 2004 www.kkjmk.net) kuinka vähäpätöisestä hiilikaivostyöläisestä tuli suuri esirukoilija ja kristillinen vaikuttaja, pastori ja lähetystyöntekijä.
Barry Miles ”Paul McCartney – Eilinen” (Kustannus Oy Jalava 2002), josta lainaus sivulta 24: ”Britanniassa kuusikymmentäluvun vallankumouksellisuuden voidaan katsoa johtuvan kolmesta syystä: ilmaisesta koulutuksesta, vapaasta pääsystä taidekouluihin ja sodanjälkeisestä talouden nousukaudesta. Taidekouluihin pääsemiseksi tarvittiin vain kansiollinen riittävän tasokkaita töitä, joilla rehtori saatiin vakuuttuneeksi siitä, että kyseinen oppilas hyötyisi neljän vuoden maalausopinnoista – ja valtio maksaisi opetuksen! Aivan kuten Simon ja Howard Horne kirjoittivat teoksessaan Welcome to Bohemia!: ’Taidekoulut olivat Britannian koulutusjärjestelmän särö, tila, jossa sekä keski- että työväenluokkaiset nuoret torjuivat niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin ja elivät, vaikkakin vain lyhyen aikaa, kulttuurisen vapauden kuvitelmaa.’ Taidekoulut tuottivat vain muutamia kuvataiteilijoita, mutta sen sijaan loistavia muotisuunnittelijoita ja laumoittain rockartisteja, jotka varmistivat, että brittiläinen rock antoi maapallon kevyelle musiikille suunnan yli kymmeneksi vuodeksi: Eric Clapton, David Bowie, Pete Townshend, kaikki Pink Floydin jäsenet, Keith Richards, Ron Wood, Kinksien Ray ja Dave Davies, Jeff Beck ja Erick Burdon, nimetäkseni vain kaikkein tunnetuimmat. Beatlesien saapuessa Hampuriin vuonna 1960 kaksi heistä oli yhä kirjoilla Liverpoolin taidekoulussa… Huolimatta siitä, kuinka kehno opiskelija John Lennon oli, hän kuitenkin oli taideopiskelija, eikä rekkakuski kuten Elvis Presley.”
Kaupunkeja Britanniassa
Lontoo
Lontoo sijaitsee Thames-joen suussa ja on perustettu Roomalaisten toimesta vuonna 43. Nykyisen Cityn paikalla oli sotilasleiri, josta myöhemmin muodostui linnoitettu kaupunki Londinium. Siitä on vieläkin jäljellä 100-luvulta olevien muurien jäännöksiä. Hallinnollisesti Lontoon alueeseen kuuluu 32 kaupunkia ja tätä aluetta kutsutaan Lontoon seuduksi The London Region). Vilhelm Valloittaja julisti Lontoon Englannin pääkaupungiksi vuonna 1066. Hän antoi kaupungille vapaakirjan ja perusti Towerin linnan. Asutus levisi jo varhain Westminsteriin, josta tuli hallinnollinen keskus kaupankäynnin keskittyessä Lontoon nykyiseen Cityyn. Keskiajalla Lontoossa oli yksi hansan tärkeimmistä konttoreista. Kun meriliikenne 1500-luvulla siirtyi Atlantille, tuli Lontoosta maailmankaupan keskus.
Rutto vieraili Lontoossa useaan otteeseen 1600-luvulla. Vuonna 1666 Lontoossa oli suurpalo, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Kaupungin uudelleenrakennus kesti yli 10 vuotta.
Nottingham
Saksit perustivat Nottinghamin kaupungin Trentjoen varteen 600-luvulla. 800-luvulla alueen valloittivat tanskalaiset viikingit. Vilhelm Valloittaja määräsi Hastingsin taistelun jälkeen jokivarteen rakennettavaksi linnoituksen. Legenda Robin Hoodista 1100-luvulla eläneestä lainsuojattomasta yhdistetään Nottinghamiin ja Serwoodin metsään. Englannin sisällissota alkoi Nottinghamista 1642. YorkYork on perustettu vuonna 71 ja se oli Rooman vallan aikana Pohjois-Englannin hallinnon keskus. Keisari Septinius Severus kuoli Yorkissa 211. Viikingit valloittivat Yorkin kaupungin vuonna 866 ja kutsuivat kaupunkia Jorvikiksi. Englannin kuninkaan hovi sijaitsi ajoittain Yorkissa.
Kirjallisuus:
Robert Verkaik ”Miten tavallisesta lontoolaispojasta tuli Isisin pyöveli” (Minerva 2017)
Hannu Leinonen, Eino Lyytinen ”Iso-Britannia – imperiumista Euroopan reunalle ”Painatuskeskus 1993)
Francis Coleman ”Iso-Britannia – maa ja sen kansa” (Ruutu 1982)
Opinnäytetyöt:
Emmi Aspholm ”BREXITIN VAIKUTUKSET MAAHANTUONTIIN” (Hämeen ammattikorkeakoulu 2022)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/750824/Aspholm_Emmi.pdf?sequence=2&isAllowed=y
TONI RÄSÄNEN ”TIETOINTENSIIVISEN ASIANTUNTIJAPALVELUYRITYKSEN KANSAINVÄLISTYMISEN HAASTEIDEN TUNNISTAMINEN – ISO-BRITANNIAN MARKKINAT” (Lappeenranta University of Technology, Kandidaatintyö 2014)
https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/103101/Kandidaatintyo_Rasanen.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Pentti Juhani Mattila 