Kristinuskon totuuksien siirtämiseksi seuraaville sukupolville yksi tärkeä työmuoto on kotiopetuksen lisäksi pyhäkoulutyö.
Pyhäkoulu, on perinteisesti sunnuntaisin lapsille järjestetty oma jumalanpalvelus- tai hartaustilaisuus, jossa heille opetetaan kristillisen uskon sisältöä havainnollisessa muodossa. Pyhäkoulutyö sai alkunsa Englannissa 1700-luvun lopulla, sillä Robert Raikes (1735-1811) perusti pyhäkoulun (the Sunday School) Isoon-Britanniaan 1780. Maallikoilla on ollut suuri osuus pyhäkouluissa johtajina ja opettajina.
Pyhäkoulun perustajaa tai perustamisajankohtaa ei oikeastaan ole, vaan sen juuret ovat kirkon opetustoiminnassa. Jo vuoden 1571 kirkkolaki velvoitti vanhemmat antamaan lapsille opetusta kristinuskosta. Kaikki vanhemmat eivät siihen kuitenkaan kyenneet oman puutteellisen tai olemattoman lukutaitonsa vuoksi. Siksi opetus jäi lukkareille ja palkatuille pitäjänkoulumestareille. 1600-luvulla alettiin käyttää Gezelius- piispojen mallia lasten sunnuntaiopetuksessa. Tällä haluttiin poistaa lukutaidottomat rippikoululaiset. Motiivina lasten sunnuntaikoululle oli saada lapset käyttämään aikansa oikein sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Kaikki yli kuusivuotiaat lapset saivat opetusta. Myös lukkarin koulu ja kinkerit auttoivat lukutaidottomuudessa Opetusta annettiin kaikille lapsille ja opettajina näissä pietistien pitämissä kouluissa olivat lukutaitoiset maallikot. Pyhäkoulutoiminnan uranuurtajia Suomessa ovat olleet Johan Fredrik Bergh (1795-1866) ja Aron Gustaf Borg (1810-1883).
Lauri Halla ”Suuret lahjat pienten hyväksi – Aaron Gustaf Borg ja Suomen pyhäkoulu” (Suomen pyhäkouluyhdistys 1963), josta lainaus: ”Aaron Gustaf Borgin nimi on jäänyt Suomen kirkon historiaan ennen kaikkea hänen pyhäkouluasiaan osoittamassa harrastuksen vuoksi… Borgin tultua Kuopioon oli useissa rovastikuntakokouksissa puhetta oman hiippakuntalehden perustamisesta. Asia joutui ratkaisuasteelle Iisalmen kokouksessa v:n 1859 alussa… Hiippakunnan Sanomat alkoivat ilmestyä heinäkuun alusta v. 1859 ja jatkuivat seuraavan vuoden loppuun… Pyhäkouluista on Borg hankkinut tietoja paitsi Kuopion myöskin Porvoon hiippakunnasta… V:n 1860 alusta on lehdessä Borgin toimittama sarja ’Kysymyksiä ja vastauksia, Luettavia lapsilta suurina juhlina’. Borgista oli hyvin tärkeää, että lapset oppivat ymmärtämään kirkkovuotta ja ainakin suurimpien juhlapyhien merkityksen. Hiippakunnan Sanomissa on Petter Soinisen kuvaus pyhäkoulustaan. Lehden seuraavassa numerossa on tuusniemeläisen Matti Holopaisen kertomus omasta pyhäkoulustaan. Pekka Lappalainen Vehmasmäestä halusi tietää kuinka toiset pitävät pyhäkoulua… Nähtävästi Borg ajatteli, että kun sisälehti (lastenpostilla) palveli erityisesti pyhäkoulua, ei sille ulkolehdessä voitu antaa enempää tilaa, kun oli niin paljon muita ajankohtaisia asioita (sisälähetys ja diakonia, pakanalähetys, raamattuseurat, Ingmannin raamatunkäännös, lukkarien asema, kansankirjastot), joita oli muistettava… Näin syntyi Borgin Lasten-Postilla. Se oli 324 sivun laajuinen… Borg vetoaa vanhempiin ja moittii heitä suorin sanoin kelvottomasta kasvatuksesta. ’Katsokaa, rakkaat vanhemmat, kuinka varsin väärällä ja taitamattomalla kannalla lasten kasvatus meidän tykönämme on. Usiammilla ei ole koko lasten kasvatuksesta parempaa ymmärrystä, kuin että he luulevat velvollisuutensa täyttyneensä, että silloin tällöin sanalla eli vitsalla oikaisevat lasten juonia eli pahoja tapoja, ja noin 5-6 vuoden iällä panevat kirjan lasten käteen ja opettavat heitä kirjasta lukemaan Jumalan sanaa, vähät huolien siitä, ymmärtävätkö mitä siinä lukevat, vai ei! … Mutta rukouksia ette te, lasten äidit, ette te, lasten isät, rukoile lastenne puolesta ettekä heidän ylitsensä, että he jo pienuudesta rupeaisivat tuntemaan, kuinka te heidän hyväksensä etsitte sen oikean Isän apua ja turvaa taivaissa… Borg viittaa kirjoittamaansa ’Osoitukseen vanhemmille, kuinka he puhelisivat lastensa kanssa’ ja pyytää sydämellisesti, että tämä lastenpostilla otettaisiin vastaan ’täältä kohta poislähtevän ystävän kädestä ja että kirjaa lukevat vanhemmat tekisivät tämän vahvan, turvallisen ja uskollisen päätöksen: Minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa.’ … 1870-luku muodostaa Borgin pyhäkoulutyön kohokohdan myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Tärkein hänen julkaisuistaan on ’Piplia-historia eli Pyhän Raamatun Kertomukset Sunnuntaikouluille’. Se ilmestyi v:n 1875 puolivälissä tekijänsä kustantamana. Käy lukemassa tämä kirja https://www.doria.fi/handle/10024/127926 … Kun lasten jumalanpalvelus alkaa, veisataan virsi. Se ei saa olla tuntematon eikä liian pitkä. Edellisellä tunnilla se jo on läpikäytävä ja harjoitettava sekä sisällys selvitettävä. Virsivaraston ei tarvitse olla suuren: riittää kun lapsille opetetaan muutamia kauneimpia virsiä Jeesus-nimestä ja Jumalan armotöistä sekä rukous- ja kiitosvirsiä ja, jos aikaa riittää, jokunen joulu- ja helluntaivirsi. Ennen rukousta sopii veisata virrestä alkupuoli ja sen jälkeen loppupuoli. Rukouksesta kirjoittaja neuvoo opettajia: ’Rukoile uskossa, rukoile hartaasti, lyhyvillä, palavilla sanoilla, niin olet rukoillut niinkuin tässä tarvitaan.’ … Kinkerit olivat kirkossamme lakisääteisiä toimituksia, joilla varsinkin lasten ja nuorison kristinopin taitoa kuulusteltiin. Tällä selvitettiin kyläkunnan hengellistä ja siveellistä elämää koskevia kysymyksiä. On luonnollista, että pyhäkouluasia Borgin seurakunnassa kiinteästi kuului kinkeriohjelmaan. Oli kaksi syytä, joiden vuoksi pyhäkoulutarkastukset vaativat täydennyksekseen kinkerit.”
Postilla tarkoitetaan Raamatun tekstejä selittävää saarnanomaista tekstiä. Postilla sisältää koko kirkkovuoden tekstit. Sana on lyhentynyt latinankielistä ilmauksesta Post illa verba textus ”näiden tekstisanojen jälkeen”. Saarnakokoelman merkityksessä postilla-sanaa on käytetty 1200-luvulta alkaen. Monet papit ja muut uskonnolliset persoonat ovat laatineet postilloita, joita toiset papit ovat käyttäneet apuna saarnojensa valmistelussa. Maallikkoiden käytössä postilla on hartauskirja. Postillat ovat kuuluneet erityisesti luterilaiseen perinteeseen.
E. Kilpeläinen ”Suomen pyhäkoulu” (Suomen Ev. Luth. pyhäkouluyhdistyksen kustantamana 1912), käy lukemassa oheisesta linkistä:
Olavi Rimpiläinen ”Joensuun seudun uskonnollinen elämä 1848-1953” (Joensuun kaupungin historia 1975), josta lainaus sivulta 28: ”Nuoresta kaupunkiseurakunnasta puuttuivat Pohjois-Karjalan maaseutupitäjissä yleiset ja tavallisesti kiertokoulumuotoiset kirkolliset pientenlastenkoulut, joitten piiristä nousivat jo 1850-luvulla sunnuntaikoulut eli pyhäkoulut. Viimeksimainittujen tavoitteet olivat korostetusti tiedollisia. Joensuussa vasta yritettiin pyhäkoulutyötä, kun koko Suomea jo perustettiin työn edistämiseksi 1888 Suomen evankelisluterilainen pyhäkouluyhdistys ja Pohjois-Karjalaa varten 1890 sen alaosastoksi piiriyhdistys. Joensuussa ensimmäiset pyhäkoulutyön käynnistämisyritykset tehtiin yksityisten ja vuosisadan lopulla virinneen kristillisen yhdistystoiminnan taholta. Keväällä 1881 piirilääkäri H. Hällströmin Emilia-tytär alkoi pitää pyhäkoulua kotinsa ’tuvassa’ ja sai pian avukseen Julia-siskonsa. Aluksi oppilaita oli 25, mutta 1888 koulussa oli jo neljä luokkaa. Vuodesta 1897 koulu toimi muissa tiloissa (kirkossa, kansakoulussa, rukoushuoneella)… Pyhäkoulun harataushetkiluonnetta korostettiin periaatteellisesti, ja kokoontumisten ohjelma oli sunnuntain tekstin lukeminen ja selittäminen sekä Suomen Pyhäkouluyhdistyksen toimittaman Pyhäkoulun Laulukirjan laulut. Lisäksi pidettiin joulu- ja kevätjuhlia. Lasten määrä kasvoi tasaisesti vuodesta toiseen (1896 30 ja 1911 120). NNKY aloitti pyhäkoulutoiminnan kirkossa 1907, ja tämän työmuodon kantavia voimia olivat em. Hällströmin sisarukset sekä tyttökoulun johtajatar Thilda Beyrath… Lapsille järjestettiin varsinaisen pyhäkoulun lisäksi juhlia ja lastenjumalanpalveluksia tarjoiluineen ja lahjoineen (Lasten Joulukirkko -lehti). Lapset saattoivat tilata Lasten Pyhäkoululehteä, ja uutterimmille kävijöille vuosikerta annettiin lahjaksi.”
Bill Wilson on kirjoittanut elämäntyöstään pyhäkoulutyöstä kirjan nimeltä ”Kenen lapsi tämä on? Kertomus toivosta ja avusta epätoivossa elävälle sukupolvelle” Hän aloitti työnsä nuorena miehenä elävöittämällä perinteistä pyhäkoulua seurakunnassa, jossa silloin oli. Aikanaan hän saapui New Yorkin vaikeisiin slummiolosuhteisiin ja perusti Metro-seurakunnan tähän pyhäkoulutyöhönsä. He hakevat nämä lapset pyhäkouluun sadoilla busseillaan ja vievät takaisin koteihin samalla bussivastaavien vieraillessa lasten kodeissa. Hän kertoo sivulla 102, kuinka hän sai menestyksen työssään näin: ”Pyhäkoulussamme käy viikoittain reilusti yli 20 000 lasta, ja tuossa luvussa on vasta kahdentoista ikäiset ja sitä nuoremmat. Mikä on suosion salaisuus? Henkilökuntamme koostuu yli sadasta kokopäivätyöntekijästä ja yli 350 vapaaehtoisesta, jotka tekevät enemmän kuin 20 000 henkilökohtaista vierailua näiden lasten luo joka viikko. Kun kerron tämän luvut pastoreille, he joko ajattelevat että valehtelen tai että olemme jotain supermiehiä. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Uskon suosion salaisuuden missä tahansa seurakunnan toimintamuodossa yksinkertaisesti olevan henkilökohtaisissa vierailuissa. Olen halukas tekemään kaiken, jotta työ saadaan tehtyä… Ellemme ole työkentällämme jatkuvasti, en usko meidän pystyvän rakentamaan sellaisia suhteita kuin tämän päivän maailmassa tarvitaan, jotta tämä sukupolvi saadaan Kristukselle… Bussireitti, jolla ajan ja jonka varrella vierailen kodeissa, sijaitsee Bushwickin osassa Brooklynia. Lukuun ottamatta poliiseja, jotka nyt partioivat kolmen ryhmissä, olen ainoa valkoinen henkilö kadulla. Minua on hakattu ja puukotettu useampia kertoja. Minua uhkaillaan usein. Jengit ovat yrittäneet vetää minua ulos bussista. Henkilökunnan jäsenet ovat lähteneet täällä asumisen aiheuttamien psyykkisten ongelmien tähden. Minun olisi helppo sanoa, ’Annan jonkun muun tehdä tämän.’ tai ’En tunne minua johdatettavan’ tai ’Tämä ei voi olla Jumalan tahto minua varten.’ Kuitenkin, jos valitsisin tuon lähestymistavan, minusta tulisi sellainen, mitä monet papit, valitettavasti, ovat – kynää teroittavia, papereita siirteleviä hallintoviranomaisia, niin vieraantuneita ihmisistä, että he todella ajattelevat auttavansa istumalla toimistossa, asumalla lähiöissä ja kirjoittamalla kirjoja evankelioinnista. Siksi jokaisella henkilökunnastamme on bussireitti. Me kaikki käymme kodeissa. Me kaikki kohtaamme riskit… Salaisuus on siinä, että asettaa tarkan ajan joka viikko, jolloin lähtee ulos ja vierailemaan, oli kyse sitten pyhäkoululuokasta, nuorisoryhmästä, bussireitistä tai aikuisten tapaamisesta. Laita tuo aika sivuun ihmissuhteiden rakentamista varten – äläkä anna minkään kutistaa tuota aikaa. Kyse on vain itsekurista ja tärkeysjärjestyksistä. Varmista, ei vain sitä, että ihmisesi ovat seuraavan viikon jumalanpalveluksissa ja oppitunneilla vaan myös, että heidän tarpeisiinsa vastataan. Ole valmistautunut voittamaan heidät Jumalalle heidän omissa kodeissaan… Jokainen seurakunta antaa tänä päivänä tietyn kuvan yhteisöstään. Kysymys kuuluu, minkälaisen? Jokainen meidän osassamme New Yorkista tietää, keitä olemme. Rakennuksemme ei todellakaan ole suurin alueella. Se ei edes näytä kirkolta. Se on vanha varastorakennus. Meillä ei ole tv- tai radio-ohjelmaa. Meillä ei ole ilmoitustauluja ympäri kaupunkia. Miten kaikki siis tietävät meistä? Yksinkertaista. Olemme tehneet itsemme tunnetuksi vierailuohjelmamme kautta olemalla kaduilla joka viikko ja joka korttelissa kaikkialla lähiseuduillamme… Rakkauden näkeminen toiminnassa synnyttää tuon tulen toisissa… Edward Kimball, kenkäkauppias ja pyhäkoulunopettaja Chicagossa, rakasti poikia. Hän vietti tuntikausia vapaa-ajastaan vierailemalla nuorten katulasten luona Chicagon keskustassa, yrittäen voittaa heidät Kristukselle. Hänen ansiostaan nuori poika nimeltä D. L. Moody pelastui vuonna 1858. Moody varttui saarnaajaksi. Vuonna 1879 Moody voitti Jumalalle nuoren miehen nimeltä F. B, Meyer, josta myös tuli saarnaaja. Henkilökohtaisten vierailujen ahneena intoilijana, Meyer voitti nuoren miehen nimeltä J. W. Chapmanin Kristukselle. Chapman vuorostaan kasvoi saarnaajaksi ja välitti Kristuksen sanoman pesäpallon pelaajalle nimeltä Billy Sunday. Urheilija/evankelistana Sunday sai aikaan herätyksen Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, joka oli niin suuri menestys, että toinen evankelista nimeltä Mordecai Hamm kutsuttiin Charlotteen saarnaamaan. Hammin saarnan aikana teini nimeltä Billy Graham antoi elämänsä Jeesukselle. Se kaikki alkoi yhden lapsen voittamisesta Jeesukselle. Emme kaikki voi olla kuin D. L. Moody, Billy Sunday tai Billy Graham, mutta me kaikki voimme olla välineinä tuon prosessin aloittamiseksi jonkun sellaisen elämässä, joka voi olla… Kokemus on osoittanut, että jos sinulla on polttava halu saavuttaa jotakin, on harvinaista, että tarvitset opaskirjaa näyttämään tietä. Teini-ikäisenä aloitin St. Petersburgissa toimintamuodon, joka oli pohjimmiltaan sitä, mitä nytkin teen. Kirkon kirjastossa ei ollut aihetta käsitteleviä kirjoja. Ei ollut malleja, joita seurata. Raamattukoulussa ei ollut kurssia nimeltä Bussiseurakunta 101 tai Pyhäkoulu 101. En saanut muodollista koulutusta sellaista työtä varten, jota tein, mutta syvällä sielussani tiesin, että kaltaiseni lapset täytyi tavoittaa. Tiesin myös, miksi he tarvitsevat Herraa. Tosiasia, ettei minulla ollut yksityiskohtaista suunnitelmaa, oli epäoleellinen. Minun täytyi vain päästä sinne ja saada se tapahtumaan. Ollessani yhdeksäntoistavuotias minulle sanottiin, ’Bill, sinulla on suurin bussiseurakunta uskontokunnassamme.’ ’Et voi olla tosissasi’, vastasin. ’Minähän vasta opettelen, miten päästä alkuun.’ Minulle pojan tai tytön kotona vieraileminen ja lapsen kuljettaminen kirkkoon oli juuri sitä, mistä pyhäkoulutoiminnassa oli kysymys… Myöhemmin, kun aloin matkustaa maassa, käsitin, että tuhansista kirkoista vain kourallinen yritti tosissaan tavoittaa nuorisoa tai ylipäänsä ketään yhteisössään. Suurimmassa osassa viikoittainen rutiini oli tärkeämpi kuin uudistuminen tai elpyminen. Saavutetun statuksen ylläpitämistä pidettiin luovuutta ja muuttumista parempana… Jos odotat yliluonnollista ilmestystä tai salamaa kirkkaalta taivaalta ohjaamaan tulevaisuuttasi, saat odottaa ikuisesti. Olen tavannut kymmenittäin vilpittömiä ihmisiä, jotka ovat odottaneet ihmisiän, että Jumala puhuisi heille. He ajattelevat, Jos en kuule Herran ääntä, minun ei pidä sekaantua Jumalan valtakunnan työhön. Lukemattomat hyvää tarkoittavat kristityt ovat eläneet ja kuolleet odottaen Jumalan kutsuvan heitä johonkin – eivätkä he koskaan tehneet mitään odottaessaan… Suuri osa siitä, mitä teen, on pelkkää stressiä ja kupua. En erityisesti nauti Bushwickissa asumisesta. En usko, että kukaan nauttii, mutta me teemme niin. Se ei ole jotakin, mikä on ollut elinikäinen tavoite kenellekään meistä. Olen puhunut tuhansille ihmisille ghetossa, ja tapaan harvoin ketään, joka rakastaa aluetta. Miksi elän ja saarnaan täällä? Koska jonkun täytyy tehdä se. En reagoinut korvinkuultavaan ”kutsuun’. Reagoin epätoivoiseen tilanteeseen. Haluatko kutsun Jumalalta? Voit saada sen heti avaamalla silmäsi erityiselle tarpeelle, joka ympäröi sinua. Sitten astu esiin ja heitä koko elämäsi tehtävään. Siten sinä vastaat Jumalan kutsuun… Kirjoittamamme opetussuunnitelma on yli nelinkertaistunut viimeisten seitsemän vuoden aikana. Sitä markkinoidaan tavaranimellä Lasten kirkko, ja koko jutusta on tullut niin suosittu, että Lastenkirkkoa on alettu käyttää synonyymina meidän tavallemme pitää pyhäkoulua. Viimeisimmäksi kustantamo, CharismaLife, on kääntänyt Voimatyökalupakin (Lasten kirkon ensimmäinen vuosi) espanjaksi – Iglesia Para Ninos.”
Martin Ski on kirjoittanut kirjan ”T. B. Barrat – Helluntaiapostoli” (RV-kirjat 1990), josta lainaus sivulta 25: ”Hän itse aloitti pyhäkoulutoiminnan työläisten lapsille, sillä täällä oli käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja… Hän laati leikkejä lapsille, ja talvella hän valmisti heille luistimia ja kelkkoja…” Thomas Ball Barratt (1862–1940) oli norjalainen metodistipastori, joka tunnetaan helluntaiherätyksen edelläkävijänä Euroopassa. Barratt koki hengellisen uudistumisen vieraillessaan Azusa-kadun herätyksen keskellä toimitalon rakentamisen yhteydessä Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Palattuaan joulukuussa 1905 takaisin Osloon hänen pitämissään jumalanpalveluksissa alkoi esiintyä voimakasta uskonnollista heräämistä, jonka myös sanomalehdet havaitsivat. Anglikaaninen pappi Alexander Poddy vieraili Barrattin tilaisuudessa vuonna 1907 ja kutsui hänet puhumaan Englantiin. Puhujamatkan seurauksena helluntailiike levisi Englantiin ja sieltä myöhemmin Manner-Eurooppaan.”
Bill Wilson Huuto kaupungista: älkää heittäkö heitä hukkaan: Tässä slummissa palvelustyötä tekevällä Metro Ministriesillä on erilainen toimintafilosofia. Olemme vakuuttuneita siitä, että on helpompi rakentaa poikien ja tyttöjen elämää kuin korjata miehiä ja naisia. Ennaltaehkäisy on kaiken toimintamme perustana… Vuodesta 1980 lähtien Metro Ministries on ollut eturivissä tavoittamassa Yhdysvaltain unohtuneita kaupunkislummeja. Entisen Rheingold-panimon tiloissa toimiva Metro-seurakunta pitää yhtä Yhdysvaltain suurimmista pyhäkouluista. Sen palveluksessa on yli 60 kokopäiväistä työntekijää ja 300 vapaaehtoista, jotka vierailevat yli 16 000 lapsen luona viikoittain. Lauantaisin ja sunnuntaisin paikka herää henkiin! Metro Ministries on ottanut tehtäväkseen muuttaa Amerikan – lapsi kerrallaan… Pyhäkoulutapaamisten aikana lapset saavat nauttia kaikesta hauskasta, peleistä, musiikista ja työntekijöiden rakastavasta huomiosta. He saavat kuunnella raamattutunteja, jotka korostavat Jumalan henkilökohtaista rakkautta jokaista heitä kohtaan. ’Jumala rakastaa sinua’ on se viesti, joka välittyy erityisesti elokuvista, videoanimaatioista ja sketseistä. Oppitunneilla he oppivat uusia arvoja: kuinka tärkeää on tehdä työtä ja menestyä koulussa; opettajien ja vanhempien kunnioittamista; ettei tule valehdella, pettää tai varastaa; huumeiden ja alkoholin välttämistä. Vierailijat järkyttyvät usein kun alamme kerätä kolehtia. Uskon kuitenkin, että lasten täytyy oppia tukemaan Jumalan työtä antamalla omastaan.”
Michael Freedland ”Frank Sinatra – Loppuun asti” (Like 1998) lainaus sivulta 337: ”Hän lähti vuonna 1962 Lasten maailmankiertueena tunnetulle matkalle ja kävi eri paikoissa Hong Kongissa Italiaan asti esittelemässä sitä, että hänen ’ylietuoikeutettuna aikuisena piti auttaa kovaosaisia lapsia’. Hän kävi sairaaloissa, lasten keskuksissa ja kodeissa ja antoi myös konsertteja edistääkseen erilaista nuorison hyväntekeväisyystyötä. Missä hän kävikin, hän maksoi paitsi omat kulunsa, myös orkesterinsa ja kaikkien muiden mukana olleiden kulut. Israelissa hän tapasi pääministeri David Ben-Gurionin ja istutti puun vanhan ystävänsä ja entisen agenttinsa Bert Allenbergin muistoksi. Ja hän avasi Nasaretiin nuorisokeskuksen sekä arabi- että juutalaisnuorten käyttöön. Keskus oli saatettu tarkoittaa kahden kansan yhteiskäyttöön, mutta arabikansakuntia huolestutti se, että Sinatra oli nimenomaan Israelissa ja puhui päälle päätteeksi hyvää maasta. Hänet pantiin välittömästi Arabiliiton pitämälle mustalle listalle”
Opinnäytetöitä:
Timo Salmela ”Kuopion Hiippakunnan Sanomia 1859-1860” (Itä-Suomen Yliopisto, pro gradu -tutkielma 2012)
Marianne Hellman ”Vaihtoehtona kotikoulu” (Satakunnan ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2009)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/12215/2009_hellman_marianne_ruisma_teresa.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Neea Hakola ja Noora Ijäs ”Lapsen silmin – Pyhäkoulumateriaalia Suomen Raamattuopistolle” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/84530/Hakala_Neea_Ijas_Noora.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Johanna Ahvenainen ”Pyhäkoulunopettajan opas” (Centria ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/161559/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6_2019_Johanna_A_14_3_theseus.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Riikka Niemi ”Kannusta pyhäkouluun! Selvitys pyhäkoulutyöstä Kannuksen seurakunnassa” (Centria ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/78836/niemi_riikka.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kirjallisuutta:
Lauri Halla ”Suuret lahjat pienten hyväksi: Aaron Gustaf Borg ja Suomen pyhäkoulu” (Suomen pyhäkouluyhdistys 1963)
Kaisa Eskelinen ”Pyhäkoulu: kokonaisohjelma pyhäkoulun 11-14 -vuotiaita varten” (Lasten keskus 1979)
Martti Ruuth ”Suomen pyhäkoulun historia” (Helsinki 1928)
Aaron Gustaf Borg ”Lasten postilla: saarnoja lapsille kotona ja pyhäkoulussa” (1859)
Gustaf Flyborg ”Lastenpostilla, eli kaikkien sunnuntai- ja juhlapäivien 1:sen vuosikerran evankeliumitekstien lyhyt ja yksinkertainen selitys kysymyksissä ja vastauksissa” (Werner Söderström 1894)
Linkkejä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurakuntien_Lapsity%C3%B6n_Keskus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Superkirja
https://www.cbn.com/superbook/
http://www.jippiimissio.fi/
https://www.oulunseurakunnat.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille/pyhakoulu/radiopyhakoulu
https://evl.fi/tutki-uskoa/kirjat/virsikirja
https://www.suomenkotikouluyhdistys.fi/
https://helsinginkristillinenkoulu.fi/
https://www.kristillinenkoulu.org/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Narnian_tarinat
Pentti Juhani Mattila 
One thought on “Pyhäkoulutyö”