Ranska

Ranskassa olen muutaman kerran vieraillut, sillä tyttäreni opiskeli Pariisissa. Pari kertaa on tullut käytyä Rouenissa jne…

Helena Petäistö ”Ranskalaiset korot” (Tammi 1995), josta lainaus sivulta 16: ”Nykyään näyttää olevan toisaalta myös hienoa sanoa, että eivät ranskalaiset mitään vaikeita ole; he ovat vain erilaisia. Minusta he ovat kyllä molempia. Ja jos kerran ranskalaiset itsekin myöntävät olevansa vaikeita, niin miksi meidän pitäisi hienostella? … Mutta ovathan he tietysti myös erilaisia. Ajatellaan nyt vaikka sitä liikelounasta, joka ei millään ota sujuakseen ranskalaisen ja suomalaisen välillä. Tai sujuuhan se; ruoka on maukasta, viini hyvää ja ravintola erinomainen ainakin laskun loppusummasta päätellen. Mutta kuitenkin. Kun lounastilaus on tehty, suomalainen vaihtaa pari sanaa ja kaivaa pikaa paperit esiin salkustaan. Ranskalainen ei siitä silminnähtävästi mitenkään erikoisemmin ilahdut eikä innostu. – Eihän tuo kaveri hallitse asioita ollenkaan, aivan huithapeli tyyppi. Ei tuollaisen kanssa kannata aikaansa tuhlata. Parempi etsiä joku toinen firma, ajattelee suomalainen harmissaan. Lähes yhtä paljon harmittaa myös ranskalaista: – Mitä minä tässä istun tuollaisen hepun kanssa, jolla ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja? Tylsä tyyppi, joka ei osaa edes keskustella mistään. Mistä minä tiedän, millainen hän on. Pitäköön tuotteensa, löytyy niitä muualtakin. Lounaan jälkeen omille tahoilleen lähtee kaksi fiksua liikemiestä, jotka pitävät toisiaan täysinä tomppeleina… Mutta niin uskomattomalta kuin se meistä tuntuukin, ranskalaisen kaupankäynti ei ole tuote- vaan ihmisläheistä. Ranskalaiselle on ensiarvoisen tärkeää tuntea henkilö ja firma, jolle hän antaa tilauksensa.”

Ranskan historiasta jotakin

Keltit muuttivat 400-luvulla eKr. nykyisen Ranskan alueelle. Gaius Julius Caesar valloitti Ranskan alueen Reinille asti ja muodosti siitä 51 eKr. Rooman provinssin. Kansainvaellusten aikana maahan tunkeutui useita germaaniheimoja.
Irenaeus s. 130, k. 202 oli nykyisen Lyonin piispa Ranskassa. Hänet tunnettiin erityisesti gnostilaisuuden vastustajana. Irenaeus oli Polykarpoksen oppilas ja Polykarpos oli apostoli Johanneksen (Johanneksen evankeliumin tekijä) oppilas. Irenaeus on todennäköisesti ollut kreikkalainen ja kotoisin Ploykarpoksen kotikaupungista Smyrnasta nykyisestä Turkin Izmiristä. Irenaeus kuoli marttyyrinä. Hänet haudattiin Pyhän Johanneksen kirkon alle Lyoniin. Kalvinistit hugenotit tuhosivat Irenaeuksen haudan vuonna 1562. Irenaeus kirjoitti lukuisia kirjoja joista merkittävin on viisiosainen Adversus Haereses eli Harhaoppeja vastaan.

Frankkien germaanikansa oli jakaantunut moniin pieniin heimoihin joilla oli oma kuningas. Frankit alistivat valtaansa koko koillisen Gallian. Merovingisukuinen Klodvig, joka tuli saalilais-frankkien kuninkaaksi isänsä Kilderikin jälkeen 481, oli frankkien valtakunnan varsinainen perustaja. Klodvig tuli erään frankkiheimon kuninkaaksi 481 Länsi-Rooman häviön jälkeen, eikä Pohjois- ja Keski-Galliassa ollut Roomalaista keisaria. Klodvig teki valloituksia ja sai vuonna 486 heistä voiton Soissonsin kaupungin luona. Taistelun jälkeen roomalaiset tunnustivat Klodvigin kuninkaaksi Loire-joelle asti. Klodvig oli pakana, mutta hänen puolisonsa burgundilainen prinsessa oli burgundilaisten tavoin kristitty. On tarina jossa Klodvik taisteli toista germaanikansaa alemanneja vastaan, jotka yrittivät Reinin yli tunkeutua frankkien asuinalueille. Voitto oli kallistumassa alemannien puolelle. Silloin Klodvig huudahti: ”Auta minua Jeesus Kristus, jota puolisoni sanoo Jumalan pojaksi, sillä minun jumalani hylkäävät minut. Jos hädässäni autat, tahdon uskoa sinuun.” Klodvig sai täydellisen voiton 496. Nyt Klodvig kääntyi kristinuskoon. Piispa Remigius opetti hänelle kristinuskon pääkohdat ja jouluaattona hänet kastettiin Reims’in pääkirkossa. Vuonna 508 valitsi Klodvig Pariisin pääkaupungiksi. Klodvigin kultua hänen poikansa Klotar I ja Teoderik I jakoivat isänsä valtakunnan Clotiklen ollessa leskikuningatar. Klodvigista tiedetään paljon koska piispa Gregorius Toursilainen kirjoitti ”Historia francorum” ja Englanniksi Gregory of Tours ”History of the Franks” Penguin 1974 ISBN 0140442952.
Grimberg – Kansojen historia – 7. kansainvaellukset (WSOY 1981), josta lainaus sivulta 44: ”Muilla germaanilaumoilla on ollut tehtävänä tien raivaaminen frankeille. Viimeksi mainittujen merkillisin hallitsija oli Teoderikin aikalainen Klodvig (466-511), nimi yksinkertaistettiin sittemmin Ludvigiksi, ranskaksi Louis). Poliittisessa viekkaudessaan ja tarmokkuudessaan, joihin ominaisuuksiin yhtyi täydellinen välinpitämättömyys oikeudesta ja kunniasta, Klodvig oli Geiserikin henkinen sukulainen. Astuessaan valtaistuimelle vuonna 481 Klodvig oli ainoastaan frankkilainen pikkukuningas, jonka valtakunta ei käsittänyt muuta kuin pohjoisen Reinin molemmat rannat. Mutta hän laajensi sitä viekkautta ja väkivaltaa käyttäen, niin että se lopulta käsitti suurimman osan Galliaa sekä laajoja osia Germaniaa. Hän voitti roomalaiset, alemannit, thyringit, burgundit ja länsikootit. Kaikista näistä kansanaineksista muodostui hänen ja hänen seuraajiensa aikana frankkien kansa. Pääkaupungiksi hän valitsi Pariisin. Klodvig ja hänen kansansa olivat kauan pakanoita, mutta hänen puolisonsa oli kristitty ja koetti käännyttää miestään. Pitkän aikaa Klodvig harasi vastaan. Hän ei pitänyt varsinkaan siitä, että Kristus oli alhaista syntyperää. Mutta kuinka ollakaan – vähitellen hän alkoi pohtia, oliko hänen puolisonsa jumala ehkä sittenkin väkevämpi kuin hänen omat jumalansa. Ehkä kannattaisi olla hyvissä väleissä hänen kanssaan? Sitten tapahtui – kertoo frankkilainen kronikoitsija piispa Gregorius Toursilainen – sellaista mikä suuresti muistuttaa Konstantinuksen kääntymystä… Reimsin katedraalissa toimitettiin vuonna 496 Klodvigin kastaminen, ja loisto, jota roomalaiskatolinen kirkko tällöin näytti komein juhlakulkuein, vahakynttilöin ja suitsutuksin, teki pakanoihin valtavan vaikutuksen. He luulivat tulleensa paratiisiin… Kolme tuhatta frankkia seurasi heti kuninkaansa esimerkkiä, ja vähitellen kääntyi suurin osa kansasta… Klodvigin politiikasta kertoo Gregorius Toursilainen useita kuvaavia juttuja teoksessaan Frankkien historia, jonka hän kirjoitti satakunta vuotta Klodvigin ajan jälkeen… Klodvig oli vaarallinen kaikille sukulaisilleen, joita hän saattoi epäillä kilpailijoikseen… Siveellinen turmelus oli nyt tunkeutunut kaikkiin yhteiskuntakerroksiin, myös kirkkoon. Gregorius Toursilainen tarjoaa meille kuvakokoelman: piispoja, apotteja ja pappeja, joista monien luonteessa irstailu ja juopottelu, vallanhimo, ahneus ja kaikkinainen rikollisuus ilmenevät silmiinpistävimpinä ominaisuuksina… Vuoden 732 suuri maailmantapahtuma, frankkien voitto arabialaisista… Poitiersin voittaja Kaarle Martell oli valtakunnan hovimestari, frankkien valtakunnan korkein hovivirkamies sekä samalla kuninkaan ensimmäinen ministeri ja sotajoukon ylipäällikkö. Hänen liikanimensä, joka merkitsee ’vasaraa’, kuvasi hyvin miehen voimaa ja iskuvalmiutta. Näine ominaisuuksineen hän kykeni ottamaan käsiinsä valtakunnan asioiden johdon aikana, jolloin Klodvigin suku, merovingit, oli joutunut täydellisesti rappiolle. Sellaisten varjokuninkaiden suvulla, jotka tuottavat lapsia maailmaan viisitoista tai neljätoistavuotiaina ja ovat loppuun kuluneita 23 ja 24 vuotta täytettyään, ei ole suuriakaan mahdollisuuksia elää kaupan maan päällä… Vallanhimoiset mahtimiehet alkoivat tavoitella ohjaksia käsiinsä, kuten käy aina kun kuningassuku on heikko… Mihin frankkien kuninkaat eivät enää pystyneet, nimittäin pitämään valtakuntaa, sen kykeni tekemään voimakas Kaarle Martell… Kun Kaarle Martell oli saavuttanut voittonsa Poitiersin luona, hänen asemansa frankkien valtakunnassa oli niin vahva, että kun nimellisesti hallitseva kuningas kuoli, Martell saattoi jättää valtaistuimen tyhjäksi ja hallita itse kuolemaansa saakka, vuoteen 741.”

Kaarlen poika oli Pipin Pieni frankkien kuningas, joka hallitsi 751-768. Frankit alistivat muut heimot ja muodostivat frankkien valtakunnan, joka oli kukoistavimmillaan Kaarle Martellin pojanpojan Kaarle Suuren aikana (762–814). Verdunin jaossa 843 valtakunnan länsiosasta muodostui Ranska, jossa läänityslaitos heikensi kuninkaan valtaa.

Kaarle Suuri, ranskaksi Charlemagne (742-814), Pipin Pienen poika, frankkilais-roomalaisen valtakunnan keisari. Frankkien kuningas Kaarle Suuri hallitsi vuoden 800 vaiheilla lähes koko silloista kristittyä Länsi-Eurooppaa, Englantia ja Irlantia lukuun ottamatta. Kaarle itse piti velvollisuutenaan hallita tätä valtakuntaa kristittynä monarkkina, ja hän antoikin voimakasta tukea paavi Leo III:lle, joka lopullisesti sitoi hallitsijan itseensä kruunaamalla tämän keisariksi vuonna 800. Ritarirunoudessa Kaarle kuvataan ihanteellisena ritarina ja hallitsijana. Hänen yhteen sulattamansa antiikin ja germaanien perintö ja kristillinen aatemaailma antoivat suuntaa keskiajan kehitykselle.

Vuonna 768 Kaarle ja hänen veljensä Karlman (k. 771) perivät isänsä ja saivat kumpikin oman osansa frankkien valtakunnasta. Karlmanin kuoltua 771 Kaarlesta tuli koko frankkien valtakunnan kuningas. Kirjoittamassaan elämäkerrassa ”Vita Caroli” kuvaa Kaarlen uskottu ja neuvonantaja Einhard (k. 840) kuninkaansa hurskaaksi kristityksi, joka katsoi hallitsijana täyttävänsä ensisijaisesti uskonnollista tehtävää. Kaarle kuunteli mielellään kappaleita kirkkoisä Augustinuksen (354-430) teoksesta De civitate Dei (Jumalan valtakunnasta), jonka opetusten valossa hän piti velvollisuutenaan luoda alamaisilleen elinympäristö, joka olisi edullinen heidän tiellään ikuiseen pelastukseen. Kaarle Suuri laajensi paljon isältään perimäänsä valtakuntaa. Naapurikansojen, esim. saksilaisten ja langobardien, hyökkäykset oli ehkäistävä alistamalla heidät ja liittämällä heidän alueensa valtakunnan yhteyteen. Vuoden 800 tienoilla Kaarle Suuri hallitsi aluetta, joka ulottui Elbeltä Pyreneiden takaiseen ”Espanjalaisen rajamaahan” ja Keski-Italiasta Pohjanmerelle. Näin laajan alueen ja siellä asuvien lukuisien omaa kieltään puhuvien ja omien oikeusäännöstensä alaisina elävien kansojen hallitseminen ei ollut helppoa.

Kaarle pyrki saattamaan yhteiset säännökset voimaan koko valtakunnassa, kuten käy ilmi säilyneistä asiakirjoista, kapitulaareista. Näissä kaikki valtakunnan asukkaat velvoitettiin vannomaan uskollisuutta hallitsijalle. Keväisin ja syksyisin pidettiin alueittain kokouksia, joissa neuvoteltiin arvohenkilöiden kanssa ja joissa hallitsijan ratkaisut saatettiin heidän tietoonsa. Kaarle toimi itse korkeimpana oikeudenjakajana, ja hänen aikanaan kreivikuntien lainkäyttöä tehostettiin. Hallitsijan ja kreivikuntien välisen kosketuksen säilymisestä asetettiin huolehtimaan lähettiläskreivejä (missus dominicus). Kaarle Suurella oli valtakunnassaan myös korkein kirkollinen lainsäädäntävalta. Hän vahvisti siellä noudatettavat luostarisäännöt, sääteli jumalanpalvelusmenot ja velvoitti kaikki alamaisena kuulumaan seurakuntiin. Hän kutsui oppineita hoviinsa Aacheniin elvyttämään klassista sivistystä (ns. karolinginen renessanssi). Teologia, historiankirjoitus ja runous kukoistivat ja koululaitosta kehitettiin.

Länsi-Rooman valtakunnan häviön (476) jälkeen olivat Konstantinopolissa asuvat Bysantin keisarit ainoita vanhojen Rooman keisarien perillisiä. Paavi halusi palauttaa entisen Rooman valtakunnan tekemällä frankkien kuninkaasta keisarin. Kun Kaarle sitten joulupäivänä 800 osallistui messuun Rooman Pietarinkirkossa, paavi Leo III (795-816) odottamattomasti kruunasi hänet keisariksi. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen myös Bysantti tunnusti Kaarlen keisariuden 812. Vuonna 806 Kaarle Suuri järjesti vallanperimyksen säätämällä, että keisarikunta hänen kuoltuaan oli jaettava hallittavaksi hänen kolmelle pojalleen, joiden silti oli pyrittävä säilyttämään valtakunnan yhtenäisyys. Veljeksistä kuitenkin kaksi kuoli, ja ainoan elossa olevan, Ludvigin, Kaarle 813 kruunasi Aachenissa kanssahallitsijakseen (Ludvig Hurskas, 778-840; hallitsi 814-838). Joitain kuukausia myöhemmin Kaarle Suuri kuoli Aachenissa, jossa hän mieluiten oli asunutkin ja jonne hänet myös haudattiin. Frankkien kuningas Ludvig Hurskas (778-840) oli keisarina 814-840. Ludvig Hurskas lähetti munkki Ansgarin Ruotsiin lähetystyöhön.

Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.

Rollo laajensi sodilla Normandian nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin.

Herttuasopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Läänittämistilaisuudessa oli Ranskassa tapana, että vasalli lankesi polvilleen lääninherransa eteen ja suuteli hänen jalkojaan. Rolfia pyydettiin tekemään samoin, mutta hän kieltäytyi. Sovittiin, että eräs Rolfin miehistä suorittaisi tuon menon hänen sijastaan. Mutta tämäkin oli liian ylpeä kumartuakseen kuninkaan jalkoihin. Seisoaltaan hän nosti jalan suutansa kohti, jolloin kuningas valtaistuimineen kaatui. Se aiheutti suuren naurun normannien joukossa, mutta kuninkaan täytyi tyytyä siihen alamaisuuden osoitukseen, minkä oli saanut (911). Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa. Kolmesataa vuotta Rollon jälkeläiset hallitsivat herttuoina Normandiaa. Normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ranskan kielen ja tavat.
Normannit pohjoisen miehet olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia viikinkejä, jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskaa, jota nykyisin kutsutaan Normandiaksi. Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.

Rollo englanniksi Hrolf Ganger laajensi sodilla Normandia nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin.
Kuninkaanvalta alkoi vahvistua Kapetingien aikana (987–1328) voimakkaiden kuninkaiden ja porvariston vaurastumisen ansiosta.

Temppeliherrain ritaristo, latinaksi Pauperes commilitones Christi templique Salomonis, ranskalaisten ristiritarien 1119 Palestiinassa perustama hengellinen ritarikunta, jonka tehtävänä oli pyhiinvaeltajien suojeleminen. Temppeliherrain ritaristo levittäytyi kaikkialle Länsi-Eurooppaan, jossa se vaurastui hyvin järjestetyn idänkaupan ja pankkitoimen ansiosta, mikä herätti ruhtinaissa kateutta. Ritareita syytettiin kerettiläisyydestä, ja tunnustusten saamiseksi heitä kidutettiin. Ranskan ritarikunnan omaisuus takavarikoitiin ja suurmestari ja useita ritareja poltettiin 1310–14. Paavi määräsi 1311 ritarikunnan lakkautettavaksi.

Kirkon asema heikkeni paavien jouduttua Avignoniin (1309–77). Valois-suvun (1328–1498) nousu valtaistuimelle oli osasyynä Englannin kanssa puhjenneeseen satavuotiseen sotaan (1337–1453), jossa Jeanne d’Arc sai aikaan kansallisen innostuksen.

Vuonna 1309 Ranskan kuningas siirsi katolisen kirkon hallinnon Etelä-Ranskaan Avignoniin, joka siihen aikaan kuului Sisilian kuningaskunnalle. Avigonissa kirkko joutui alistumaan Ranskan kuninkaan tahtoon. Vuosina 1309-1377 Avignonissa asui seitsemän paavia. Avignon on ollut asuttu hyvin aikaisessa vaiheessa. Rooman valtakunnassa se oli Gallia Narbonesisin provinssin keskus ja tunnetaan nykyisin Provencen nimellä. 1100-luvulla Avignon julistautui itsenäiseksi, mutta menetti sen 1266, kun Ranskan kuningas Ludvig VIII valtasi kaupungin.

Filip II August (1180–1223) hankki Normandian ja Anjoun takaisin, Ludvig IX Pyhä (1226–70) lujitti valtakuntaa sekä kehitti oikeuslaitosta ja Filip IV Kaunis (1285–1314) kutsui 1302 koolle valtiopäivät (états généraux). Kirkon asema heikkeni paavien jouduttua Avignoniin ( 1309–77). Valois-suvun (1328–1498) nousu valtaistuimelle oli osasyynä Englannin kanssa puhjenneeseen satavuotiseen sotaan (1337–1453), jossa Jeanne d’Arc sai aikaan kansallisen innostuksen.

Jeanne d’Arc (Joan of Arc englanniksi) eli Orleansin neitsyt syntyi 6.1.1412 ja on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys. Jeanne syntyi pienessä Dorémyn kylässä Ranskassa. Jeanne oli jo pienenä uskonnollinen lapsi. Jeannen elämä mullistui 15 vuoden iässä, kun hän alkoi kuulla ääniä. Hänen mukaansa pyhä Mikael kutsui häntä ja pyysi häntä vapauttamaan Ranskan maahan tunkeutuneista englantilaisista. Jeanne sai prinssi Kaarle VII vakuuttumaan tehtävästään. Kaarle antoi Jeannen johtoon yhden joukko-osaston, ja Jeanne pystyi valloittamaan englantilaisten valtaaman Orléansin kaupungin takaisin Ranskalle. Pohjois-Ranskassa Jeanne ei voittanut taisteluja englantilaisia vastaan ja hänet luovutettiin burgundilaisten toimesta englantilaisille. Helmikuussa 1431 englantilaiset aloittivat oikeudenkäynnin Jeannea vastaan Rouenissa. Jeanne d’Arc poltettiin roviolla kerettiläisenä 30. toukokuuta vuonna 1431 siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen. Paavi armahti Jeannen kerettiläisyydestä ja Jaennen maine puhdistettiin virallisesti 1455 ja julistettiin pyhimykseksi 1920.

Jeanne d’Arc eli Orleansin neitsyt syntyi 6.1.1412 ja on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys. Jeanne syntyi pienessä Dorémyn kylässä Ranskassa. Jeanne oli jo pienenä uskonnollinen lapsi. Jeannen elämä mullistui 15 vuoden iässä, kun hän alkoi kuulla ääniä. Hänen mukaansa pyhä Mikael kutsui häntä ja pyysi häntä vapauttamaan Ranskan maahan tunkeutuneista englantilaisista. Jeanne sai prinssi Kaarle VII vakuuttumaan tehtävästään. Kaarle antoi Jeannen johtoon yhden joukko-osaston, ja Jeanne pystyi valloittamaan englantilaisten valtaaman Orléansin kaupungin takaisin Ranskalle. Pohjois-Ranskassa Jeanne ei voittanut taisteluja englantilaisia vastaan ja hänet luovutettiin burgundilaisten toimesta englantilaisille. Helmikuussa 1431 englantilaiset aloittivat oikeudenkäynnin Jeannea vastaan Rouenissa. Jeanne d’Arc poltettiin roviolla kerettiläisenä 30. toukokuuta vuonna 1431 siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen. Paavi armahti Jeannen kerettiläisyydestä ja Jaennen maine puhdistettiin virallisesti 1455 ja julistettiin pyhimykseksi 1920.

Hugenotit olivat Ranskassa 1500- 1600-luvuilla protestanteista ja kalvinisteista käytetty nimitys. Pärttylinyönä eli pyhän Bartolomeuksen päivänä 24.8.1572 tapahtui hugenottien joukkomurha Pariisissa, jossa kuoli yli 3000 hugenottia. Hugenotit joutuivat sorron kohteiksi ja Hugenottien vaino päättyi 1764. Jeanne de la Mothe Guyon (1648-1717) tuomittiin Bastiljin vankilaan uskonsa tähden 7 vuodeksi, sillä katolinen kirkko piti häntä harhaoppisena. Hänen kuolemansa jälkeen hollantilainen protestanttipastori Poiret julkaisi hänen teoksensa ja ovat nykyäänkin luettavissa, myös Suomeksi.

Henrik IV edisti myös elinkeinoelämää ja suosi alkavaa siirtomaiden (Kanada) hankintaa. Ludvig XIII:n (1610–43) ministeri Richelieu (1624–42) poisti viimeisetkin esteet itsevaltiuden tieltä ja harjoitti reaalipolitiikkaa tukemalla protestantteja kolmikymmenvuotisessa sodassa. Yksinvaltiuden huipentuma oli aurinkokuningas Ludvig XIV:n (1643–1715) barokkikausi, jolloin merkantilistista talousjärjestelmää noudattava Ranska oli Euroopan johtava valtio. Vuonna 1682 kuningas Ludvig XIV siirsi hovinsa Versaillesin palatsiin.

Blaise Pascal (s. 19.6.1623, k. 19.8.1662 Pariisissa) oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. Hän rakensi mekaanisia laskimia, tutki todennäköisyysteoriaa, nesteiden ja kaasujen virtausta. Vuonna 1654 Pascal koki uskonnollisen herätyksen jouduttuaan onnettomuuteen, minkä jälkeen hän käytti aikansa uskostaan kirjoittamiseen. Teoksessa Lettres provinciales (Maaseutukirjeitä, 1657) hän arvosteli jesuiittojen moraalia. Pascalin kuoleman jälkeen julkaistiin teoksessa Mietteitä (suomennettu 1952 ja 1996), jossa hän puolustaa kristinuskoa mm. vapaa-ajattelijoita vastaan, hän on siirtynyt varhaisemmasta tieteellisestä asennoitumisestaan mystiikkaan. Muita teoksia: Geometrisestä mielestä ja muita pohdiskeluja (kirjoitusvalikoima, suomennettu 2002).

Blaise Pascal syntyi vuonna 1623 ja on Ranskan kirjallisuuden suurimpia nimiä. Pascalit olivat vanhaa arvossa pidettyä virkamiessukua. Blaisella oli sisar Jacquelin, johon hän oli hyvin kiintynyt, joka sairastui isorokkoon. Tämän seurauksena Jacquelinista tuli uskova, joka meni nunnaksi Pariisin Port-Royalin luostariin vuonna 1652. Blaisen ollessa sielunhädässä, niin sisar sai johdattaa Blaisen Jumalan luokse. Blaise Pascal kirjoitti Maaseutukirjeitä jesuiittoja vastaan. Hän toi päivänvaloon jesuiittojen periaatteen, että ”tarkoituksella on merkitystä toiminnalle”, jonka nojalla synnilliset teot ovat luvallisia, kunhan vain niillä tarkoitetaan hyvää. Hänen jäämistössään oli joukko paperille kirjoitettuja hajanaisia mietelmiä elämän arvoituksista, joka on julkaistu v. 1670 ”Pascalin ajatuksia”.

Agnes Langenskjöld ”Blaise Pascal” (WSOY 1926) lainaus sivulta 7: ”Auvergnen maakunnassa olevassa pienessä Clermont-Ferrandin kaupungissa, joka sijaitsee Puy de Dome vuoren juurella, näki Blaise Pascal päivänvalon kesäkuun 19:nä 1623. Hän kuului varakkaaseen ja arvossapidettyyn virkamiessukuun. Hänen isänsä, sittemmin kamarioikeuden presidentti Etienne Psacal, oli kaupungin arvokkaita hallitusmiehiä… Etienne Pascal ryhtyi kasvattajan toimeensa vakavasti. Hän ei mennyt uusiin naimisiin – käytännöllinen, järkevä Gilberte sai jo neljätoistavuotiaana ottaa huolekseen perheenemännän vaativan tehtävän. Isä möi virkansa voidakseen kokonaan omistautua huolehtimaan lapsistaan. Hänestä tuli näiden opettaja, ja hän huolehti heidän kehityksensä, erityisesti pojan, pienimmistäkin yksityiskohdista… Ensimmäinen tunnettu tulos tästä on laskukone, jonka hän keksi helpottaakseen isän työtä. Tämä oli nimittäin vuodesta 1638 lähtien kruunun intendenttinä Rouenissa ja hänen tehtävänään oli muun muassa verojen kanto, johon liittyi monia laskutoimituksia… Mutta Gilberte erosi varhain perhepiiristä: vuonna 1641 hän meni naimisiin pikkuserkkunsa Florin Perierin kanssa… Johdannossa on jo viitattu siihen, että 1600-luvun alkua Ranskassa leimaa uskonnollinen herätys monella taholla. Sellainen herätys tuli 1600-luvulla myöskin Normandiaa… Jansenismi – liike sai nimensä Cornelius Janseniuksesta, alankomaalaisesta teologista, joka päätti uransa Ypersin piispana – oli eräs ajan monia uskonpuhdistusliikkeitä… Jansenisti on, sanottiin sattuvasti kalvinisti, joka käy messussa… Saint-Cyranin aikaansaama jansenistinen herätys saapui 1640-luvun alussa Rouenin seuduille ja tuli siten yhä lähemmäksi Pascalin perhettä. Tähän asti oli tämä kuten olemme nähneet pysynyt jokseenkin syrjässä ajan polttavista uskonnollisista kysymyksistä. Mutta siihen se ei voinut pitkäksi aikaa jäädä. Muutos tapahtui tammikuussa 1646… Mutta eräänä päivänä kuulee Etienne Pascal, että kaksi herraa aikoo käydä kaksintaisteluun. Tämä on ankarasti kiellettyä ja sitä paitsi syntistä, ja hänhän on velvollisuudentuntoinen mies, joka kunnioittaa sekä Jumalan että kuninkaan käskyjä. Niin hän lähtee jalkaisin määräpaikalle. Mutta tiellä hän liukastuu ja nyrjäyttää jalkansa. Hänet viedään sairaana kotiin, lääkäri olisi heti kutsuttava – mutta hän on itsepäinen; ei kelpaa kukaan muu kuin kaksi kaupungin lähistöllä asuvaa tilanomistajaa, jotka ovat omistautuneet vapaaehtoiseen sairastenhoitoon ja jotka yleisesti tunnetaan taitaviksi tämän laatuisissa tapauksissa… He ovat hurskaita miehiä, uuden julistuksen valtaamia, eivätkä he tyydy parantamaan vain potilaan ruumiillista sairautta. He vaikuttavat myöskin hengellisesti voimakkaasti häneen ja hänen molempiin lapsiinsa. He puhuvat heidän kanssaan, he antavat heidän lukea Janseniuksen, Saint-Cyranin, Arnauldin kirjoja ja heidän kylvönsä lankeaa hyvään maahan… Niin tapaamme vuoden 1646 lopussa koko Pascalin perheen uuden elävän uskonnollisuuden valtaamana ja näemme sen vähitellen yhä läheisemmin liittyvän jansenistiseen leiriin… Kun Pascalin omaiset tahtoivat viitata ulkonaiseen näkyvään aiheeseen, josta johtui hänen lopullinen kääntymyksensä, puhuivat he eräästä Singlinin, Port-Royalin aiemmin mainitun rippi-isän saarnasta, jonka Pascal oli eräänä päivänä kuullut ja jonka jokainen sana tuntui koskevan häntä persoonallisesti… Pascalin elämän suuri ratkaisu tapahtui 23:nentena marraskuuta 1654, puoli yhdentoista ja puoli yhden välillä yöllä. Silloin tapahtui se armon ihme, mitä Pascal oli tavoitellut: tien epäilyksestä uskoon, pimeydestä valoon raivasi silloin hänelle voimakkaampi käsi kuin hänen omansa.”

Voltaire oikealta nimeltään François-Marie Arouet (21.11.1694 Pariisissa notaarin poikana, k. 1778), ranskalainen kirjailija, yhteiskuntafilosofi ja historioitsija. Voltaire oleskeli paljon vapaa-ajattelijoiden seurassa ja omaksui tuolloin kriittisen asenteen valtioon ja kirkkoon. Suorasukaisen kriittisyytensä takia hän joutui useita kertoja vankilaan sekä 1726 maanpakolaisuuteen, jolloin hän vietti kolmisen vuotta Englannissa ja oppi tuona aikana ihailemaan sen yhteiskunnallista vapautta ja oikeudenmukaisuutta.
Maanpaon jälkeen Voltairen kiinnekohtana oli vuosikymmenen ajan Cireyn linna, jossa hän asui rouva du Châteletin vieraana. Hänet kutsuttiin Versaillesiin vuosiksi 1744–47. Ranskan hovielämä tuotti kuitenkin Voltairelle pettymyksen, ja hän lähti rouva du Châteletin kanssa Puolan pakolaiskuninkaan hoviin Lothringeniin. Rouva du Châteletin yllättäen kuoltua 1749 Voltaire hyväksyi Preussin kuninkaan Fredrik Suuren itsepintaisen vierailukutsun. Molemminpuolinen innostus laantui kuitenkin muutamassa vuodessa. Vuodesta 1755 Voltaire asui Ferneyn linnassa, lähellä Sveitsin rajaa, aina valmiina poistumaan maasta, mikäli se oli tarpeen. .

Voltairen ajattelun tunnuspiirteitä olivat ehdoton ja perusteltu uskonnonvastaisuus ja rationalismi. Nämä periaatteet käyvät parhaiten ilmi teoksista Lettres philosophiques eli Lettres anglaises (1734) ja Dictionnaire philosophique (1764). ”Filosofisissa kirjeissään” Voltaire käsittelee pääasiallisesti Englannin yhteiskunnallisia oloja ja todistelee, että uskonnonvapaus ja poliittinen suvaitsevaisuus takaavat valtiolle rauhallisen kehityksen. ”Dictionnaire philosophiquessa”, Voltairen myöhäisvuosien pääteoksessa, on useita Encyclopédieen aiottuja filosofisia esseitä historiasta, kaunokirjallisuudesta ja luonnontieteistä. Johtoajatuksena on kristinuskon käsittäminen mielettömäksi historialliseksi jäänteeksi: rationalismissa oli uuden ajan sarastus. Voltairen ensimmäinen merkkiteos maanpakolaiskauden jälkeen oli Histoire de Charles XII (1731, suomenn. Kaarle XII:n historia 1921). Montesquieun hengessä Voltaire ymmärsi, ettei historia ole yksinomaan kuninkaiden, ruhtinaiden ja taisteluiden vaiheita: olennaista on tallentaa eri aikakausien tavat, lait ja henki. Hän keräsi laajalti asiatietoja ja osoitti näin dokumenttien arvon historiankirjoitukselle. Voltairen toinen keskeinen historiateos on Le siècle de Louis XIV (1751). Ludvig XIV:n vuosisadan historiassa on kaksi osaa, ja ne vastaavat Voltairen vanhaa ja uutta käsitystä historiankirjoituksen tehtävistä. Teoksesta tuli päätösluku kansojen tapoja ja hengenlaatua käsittelevään suurtyöhön Essai sur les mœurs et l’esprit des nations (1756); Voltaire loi siinä mm. historianfilosofian käsitteen.

Nacy Mitford ”Aurinkokuningas” (Uusi kirjakerho 1979), josta lainaus sivulta 14: ”Muutamien kuukausien kuluttua Bernini palasi kotiin runsaasti rahaa ja kiitoksia mukanaan. Hänen matkansa olisi ollut ajan tuhlausta, ellei hän olisi veistänyt Lufvig XIV:n kuvapatsasta, joka kuuluu Versaillesin suurimpiin aarteisiin ja on ainoa kuninkaan elinaikana hänestä tehty veistos. Valitettavasti Ludvigia esittävät maalaukset eivät ole miellyttäviä, ehkäpä sen vuoksi, että peruukki niissä aina näyttää tunkkaiselta, kun taas veistoksen tukka aaltoilee vapaasti kiharana. Jos kasvoja tarkastelee huolellisesti, ne ilmentävät usein huumoria ja ystävällisyyttä, kuten Louvressa olevassa Mignardin maalauksessa, mutta kauniit ne eivät ole. Joissakin muotokuvissa piirteet ovat selvästi itämaiset ja Ludvig XIV:n suonissa virtasikin luultavasti sekä juutalaista että maurilaista verta, jotka oli peräisin Aragonian kuningassuvusta… Ludvig XIV tuli kuninkaaksi viisivuotiaana ja hänen pitkän alaikäisyytensä aikana asioita hoiti kokonaan kardinaali Mazarin, joka ehkä oli Annan rakastaja, mahdollisesti puolisokin.”

Yhteiskunnalliset epäkohdat ja heikot hallitsijat Ludvig XV (1715–74) ja Ludvig XVI (1774–92), valistuskirjailijain toiminta ja Pohjois-Amerikan vapaussodan esimerkki synnyttivät 1789 suuren vallankumouksen (sijoittuu 1789 – 1815 väliseen aikaan), joka sai koko Euroopan kuohumaan. Georges Jagues Danton (1759-1794) ranskalainen vallankumousmies ja asianajaja ja oli mukana Bastiljin hävityksessä, joka aloitti vallankumouksen radikalisoitumisen. Oli oikeusministerinä ja Pariisissa vangitutti vallankumouksen vihollisia joita mestattiin joukoittain. Joutui myöhemmin Robespierren uhriksi ja mestattiin. 1792 Ranska julistettiin tasavallaksi. 1793 Ludvig XVI mestattiin ja 1793–94 Maximilien Robespierre (1758-28.7.1794) kukisti verisesti vastustajansa.

Giljotiini, (ranskaa guillotine), mestauskoje, jonka raskas terä pudotessaan katkaisi teloitettavan kaulan. Giljotiinia vastaava mestauskoje oli käytössä keskiajalta lähtien useissa maissa. Nimensä se sai ranskalaisen lääkärin ja poliitikon Joseph Guillotinin (1738–1814) mukaan, jonka aloitteesta se otettiin Ranskassa 1792 yleiseen käyttöön niin, että siitä tuli hirmuvallan symboli. Ranskassa giljotiini pysyi käytössä vuoteen 1981, ja tilapäisesti sitä on käytetty muuallakin. Robespierren murhan jälkeen 1794 vallankumous alkoi laantua. Englantilainen kirjailija Charles Dickens kirjoittaa näistä tapahtumista kirjassaan ”Kaksi kaupunkia” WSOY 2002. Muutokset vakiinnutettiin direktoriohallitusta (1795–99) seuranneella Napoleon Bonaparten konsulikaudella (1799–1804).

Napoleon I, eli Napoleon Bonaparte, italialainen Napoleone Buonaparte (1769–1821), Ranskan keisari, Carlo Bonaparten ja Laetitia Bonaparten poika. Napoleon oli ollut vuodesta 1796 naimisissa Joséphine Beauharnaisin kanssa. Tästä avioliitosta ei ollut lapsia, ja Napoleon solmi 1810 uuden avioliiton Itävallan keisarin Frans I:n tyttären Marie Louisen kanssa. Heidän ainoa poikansa, Rooman kuningas ja 1815 Napoleonin seuraajaksi määrätty Napoleon II, syntyi 1811 ja kuoli 1832. Napoleon I, oli Ranskan keisari 1804–14 sekä 1815, oli aikansa tunnetuin eurooppalainen sotapäällikkö ja hallitsija. Hänen valtakaudellaan pyrittiin alkuun vakiinnuttamaan Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen tavoitteita. Ainutlaatuisen sotilaallisen menestyksen myötä Napoleonista tuli yhä enemmän itsevaltias. Vuoteen 1812 mennessä Ranska oli alistanut valtaansa miltei koko Manner-Euroopan. Napoleonin sotaretki Venäjälle (1812) päättyi täydelliseen tappioon, minkä jälkeen Venäjän, Ison-Britannian, Itävallan ja Preussin sotavoimat 1814 valloittivat Pariisin ja Napoleon karkotettiin.

Napoleon Bonaparte syntyi 15.8.1769 Ajacciossa Korsikassa aatelisperheen poikana. Käytyään sotakoulua Briennessä ja Pariisissa Napoleon aloitti upseerinuransa 1785. Ensimmäisen kerran hän saavutti kuuluisuutta vallatessaan Toulonin kaupungin briteiltä 1793, minkä johdosta Bonaparte nimitettiin kenraaliksi. Robespierren kannattajana hän oli joutua teloitetuksi 1794; saman vuoden lokakuussa hän kuitenkin tasavaltalaisten sotilaallisena johtajana kukisti kuningasmielisten kapinayrityksen Pariisissa (vendémiaire-kapina).

Sotatoimet Isoa-Britaniaa vastaan aloitettiin uudelleen, ja Napoleon kokosi valtavaa armeijaa suunniteltua maihinnousua varten. Lordi Horatio Nelsonin (1758–1805) johtama brittiläinen laivasto teki Trafalgarin meritaistelussa lokakuussa 1805 tyhjiksi nämä suunnitelmat. Muualla Euroopassa Napoleon samaan aikaan saavutti loistavia voittoja. Ulmin taistelun jälkeen ranskalaiset valloittivat Wienin marraskuussa 1805. Austerlitzin taistelu 2.12.1805 itävaltalaisia ja Mihail Kutuzovin (1745–1813) johtamia venäläisiä joukkoja vastaan on kuuluisin Napoleonin voitoista, ja se johti Itävallan kanssa tehtävään rauhansopimukseen. Seuraavana vuonna Preussi julisti sodan Ranskalle. Vuoden 1806 taistelut, mm. Jenan ja Auerstedtin, olivat nekin Napoleonille voittoisia.

Hugo Victor Marie (1802–85), kirjailija. Hugo oli Ranskan romantiikan johtomies ja 1800-luvun monipuolisimpia ja tuotteliaimpia kirjailijoita. Prosaistina hänet tunnetaan etenkin 1400-luvun Pariisin värikkäänä kuvaajana romaanissa Pariisin Notre-Dame. Jouduttuaan Napoleon III:n vastustajana maanpakoon hän kirjoitti edistyksellisiä näkemyksiä ja sorrettuja puolustavaa paatosta sisältävän laajan romaanin Kurjat.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/24/les-miserables-kurjat-uusi-draamasarja-on-nayttava-tulkinta-klassikkoromaanin?ref=ohj-articles

Hävityn Saksan-Ranskan sodan (1870–71) aikana Ranska julistettiin tasavallaksi. Elsass-Lothringenin menetys koettiin häpeällisenä, ja tyytymättömyys purkautui lyhytaikaisen Pariisin kommuunin perustamiseen 1871. Kolmannen tasavallan perustuslaki (1875–1940) antoi presidentille vähän valtaa, mikä aiheutti horjuvuutta sisäpolitiikassa. Sisäpoliittisista skandaaleista oli tunnetuin ns. Dreyfusin juttu, syyttömän juutalaisen upseerin tuomitsemisesta aiheutunut tapahtumasarja. Kirkko erotettiin valtiosta 1905. Alfred Dreyfus s. 9.10.1859, k. 12.7.1935 oli juutalainen Ranskan armeijan kapteeni. Dreyfus tuomittiin 1894. Syyttäjän syytteessä hänen väitettiin paljastaneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Tuomio oli elinkautinen Ranskan Guayanan Pirunsaarella. Hänet vapautettiin syytteistä 1906. Dreyfusin muistelmat on Suomennettu 1919 nimellä Väkivaltaa ja vääryyttä nimellä.

Ranska solmi 1891 Venäjän kanssa liiton ja 1904 tehtiin Ison-Britannian kanssa sopimus, entente cordiale. Saksan vastainen liittolaispolitiikka johti 1. maailmansotaan 1914. Saksan hävittyä Ranska sai Elsass-Lothringenin takaisin sekä suuren sotakorvauksen, jonka maksun vauhdittamiseksi se miehitti 1923 Ruhrin alueen.

Hal Vaughan on kirjoittanut kirjan ”Vihollisen vuoteessa – Coco Chanelin salainen sota” (Otava 2011), jossa kerrotaan Chanelin toiminnasta saksalaisten miehittäjien yhteistyökumppanina. Kirjasta lainaus sivulta 17: ”Gabrielle Chanel kasvoi edustamaan ranskalaisen eleganssin syvintä olemusta. Hän syntyi köyhien lasaretissa Saumurissa ranskalaisessa Loiren jokilaaksossa hehkuvan kuumana elokuun iltapäivänä vuonna 1883… Gabrielle Chanelin äiti Jeanne Devolle oli tyttölapsen aikaan yhä naimaton. Tytön isä, katukaupustelija Albert Chanel, taipui naimaan hänen äitinsä vasta vuosia myöhemmin… Kun Jeanne kuoli 33-vuotiaana 1895, Albert antoi molemmat poikansa lapsityövoimaksi maalaistaloon. Hän lähetti 12-vuotiaan Gabriellen ja tämän kaksi sisarta Keski-Ranskaan, tummasävyiselle Corrézen vuoriseudulle. Siellä, tarkalleen ottaen Etienne Aubazinelaisen 1100-luvulla perustamassa luostarissa ja orpokodissa, Chanelin sisaruksista tuli katolisten nunnien holhokkeja… Tiedämme myös, että 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Aubazinen kaltaiset katoliset laitokset iskostivat katolisen nuorison tajuntaan juutalaisvihan. Gabrielle Chanel ei ollut poikkeus. Hän sortui usein juutalaisvastaisiin purkauksiin… Vuoteen 1920 tultaessa Periisi oli kaikkien kirjoittavien, maalaavien, säveltäjien ja kuvanveistoa harjoittavien Mekka. Tauotta juhliva kaupunki veti puoleensa taiteilijoita, muusikkoja, säveltäjiä ja kirjoittajia. He halusivat päästä mukaan uuteen aikakauteen: juoda ja maistaa ilon täyttämää elämää kaikkine huvituksineen ja luovine keksintöineen. Pariisilainen yhteisö kokoontui katukahviloissa, ateljeissa ja iltatilaisuuksissa, joita värittivät keskustelut, musiikki ja taiteita kohtaan tunnettu intohimo. Kaupunki oli ’unohtanut synkät vuodet’… komea venäläinen suuriruhtinas Dmitri Pavlovits ainakin oli. Hän oli joutunut serkkunsa, Venäjän tsaari Nikolai II:n epäsuosioon vuonna 1916, sillä Nikolai ei pitänyt ensinkään huvittavana sitä, miten avoimesti 21-vuotias kaartilainen Dmitri eli homoseksuaalisessa suhteessa hyvännäköisen, ajoittain naiseksi pukeutuneen ja biseksuaalin serkkunsa prinssi Feliks Jusupovin kanssa. Prinssi Feliks valitsi vielä Dmitrin avukseen murhaamaan munkki Grigori Rasputinin. Rasputinilla oli niin suuri vaikutusvalta tsaariin, että se riitti synnyttämään pelonsekaisia tunteita sekä hovissa että Venäjän parlamentissa. Heti ensimmäisen maailmansodan ensimmäisinä päivinä Dmitri karkotettiin Persian rintamalle, mutta karkotus kääntyi hänen onnekseen, sillä sen ansiosta nuori suuriruhtinas välttyi bolsevikkivallankumouksen melskeiltä ja mitä luultavimmin myös kuolemalta. Dmitri pakeni Ranskaan eikä ehtinyt haalia mukaansa kuin kallisarvoisen jalokivikokoelman, jonka kruunasivat upeat, moninkertaiset Romanovien helminauhat. Osa niistä päätyi Chanelin kaulaan ja innoitti kantajansa uuteen Chanel-keksintöön: pukukorumuodin luomiseen… Ranskassa Beaux’sta tuli pian arvostettu kemisti ja eksoottisten parfyymien koostaja. Chanelin tavatessaan hän suoritti parhaillaan kokeita siitä, miten synteettiset aineosat tehostavat useita luonnonkukista valmistettujen sekoitusten tuoksua. Beaux’lla oli laboratorio Grassessa. Tämä Ranskan Rivieran tuntumassa sijaitseva pikkukaupunki tunnetaan maailman parfyymintuotannon keskuksena… Vuonna 1921 Beaux esitteli Cocolle joukon koosteita, joille hän oli antanut numerot 1-5 ja 20-24… Coco päätti, että tämä parfyymi oli esiteltävä hänen vuoden 1921 vaatemallistonsa kera. Hän antaisi sen nimeksi Chanel No. 5.”

Pariisi

Pariisi on syntynyt La Citén saarella olleen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Gaius Julius Caesar valloitti sen 52 eKr. ja antoi sille nimen Lutetia Parisiorum pariisi-heimon mukaan. Pariisiin kristinuskon toi Pyhä Denis 200-luvulla. Frankkien hallitsija Klodvig teki kaupungista asuinpaikkansa 500-luvun alussa. Roomalaisten valta päättyi vuonna 508. Viikingit hävittivät Pariisia 800-luvulla. Vuonna 845 Ragnar Lodbrok tunkeutui sadankahdenkymmenen laivan päällikkönä Seinelle ja ryösti maaliskuun 28 päivänä Pariisin ja keisari Kaarle Kaljupään (823-877) jonka oli pakko lunastaa itsensä viikingeiltä vapaaksi seitsemällätuhannella hopeapunnalla. Paluumatkalla Ragnar Lodbrokin viikingit sairastuivat kulkutautiin. Tauti levisi sitten laajalti tanskalaisten keskuuteen.

Vuodesta 987 hallinneet kapetingit asuivat Pariisissa ja suojasivat sen muureilla 1190–1210. Pariisi oli satavuotisen sodan aikana (1337–1453) englantilaisten miehittämä ja hugenottisodissa (1562–98) katolilaisten tukikohta. Ludvig XIV muutti 1682 hovinsa Louvresta Versaillesiin. Pariisin piispan avustaja Joseph de Beaufort kokosi Veli Laurentiuksen (n.1610-1691) kirjeistä ja hengellisen elämän periaatteista kirjan ”Jumalan läsnäolon harjoitus” Päivä Oy 2006.

Louvre oli 1100-luvulla kuninkaiden linnoitus ja palatsi. Kukin hallitsija laajensi ja uudisti sitä vuorollaan. Vuonna 1793 Ranskan tasavalta perusti Louvren tiloihin museon, jossa tehtävässä se toimii edelleen. Pariisissa olisi ollut enemmänkin nähtävää, mutta matkamme oli vain vajaan pääsiäisen loman mittainen.

Pekka Haarla ”Ranska 80” (Kauppalehti Oy 1980), josta lainaus sivulta 9: ”Aikakirjat tietävät nimittäin kertoa, että Pariisin yliopistossa on ollut jopa kolmeen otteeseen suomalainen rehtori. Ensimmäinen oli Johannes Petri vuonna 1357, toinen Petrus Roodh de Abo vuonna 1416 ja kolmas Olavi Maununpoika 1435. Suomen katolisen ajan piispoista kokonaista seitsemän suoritti aikanaan maisterintutkinnon Pariisissa. Kaikkiaan 41 suomalaista on merkitty opiskelleeksi Pariisin yliopistossa vuosina 1340-1489.”

Pariisin riemukaari, joka on rakennettu 1806-36 Napoleonin voittojen kunniaksi. Riemukaaren alla on tuntemattoman sotilaan hauta. Riemukaareen oli myös pitkät jonot. Eräs henkilö päivitteli uupuneena metrossa kuinka paljon Pariisissa on turisteja joka paikassa. Kirkot ovat turistikohteita ja muistomerkkejä, sillä ihmiset menivät toisesta ovesta ja kiersivät kirkon mennäkseen ulos.

Pariisin Notre Damen katedraali on rakennettu kahden vanhan kirkon raunioille. Katedraalin suunnitteli ja rakennutti Pariisin piispa Maurice de Sully. Notre Damen rakentaminen aloitettiin vuonna 1163 ja valmistui 1325.

Lyon

Lyon on kaupunki itäisessä Ranskassa. Lyonin asukasluku on noin päälle 510 000 ja esikaupungit mukaan luettuina yli 1,7 miljoonaa. Kaupungin keskusta sijaitsee Rhônen ja sen sivujoen Saônen yhtymäkohdassa. Lyonissa on kolme yliopistoa.Lyon perustettiin Rooman valtakunnan aikana 43 eaa., jolloin sen nimeksi tuli Lugdunum. Siitä tuli nopeasti Gallian keskus, koska se sijaitsi Kaakkois-Ranskasta Pohjois-Ranskaan vievän väylän varrella kahden merkittävän joen yhtymäkohdassa. 1400-luvulla Lyonista tuli Ranskan taloudellinen keskus ja se jatkoi kehitystään Pariisin kanssa kilpailevana kaupunkikeskuksena. Lyonissa on neljä linjaa käsittävä metrojuna, joka avattiin vuonna 1978. Lyonia palvelee myös neljä linjaa sisältävä pikaraitiotieverkosto, tavallinen bussilinjat, sekä johdinlinja-autoverkosto. Fourvièren kukkulalle vie myös kaksi köysiratajunaa, joita voi käyttää kaupungin sisäisen liikenteen lipuilla. TGV-luotijuna kulkee Lyonista Pariisiin kahdessa tunnissa ja Pariisista edelleen Lilleen, sekä Lyonista Marseilleen tunnissa. Lyonissa on kaksi päärautatieasemaa, joita käyttävät myös TGV-junat; Part-Dieu sekä Perrache.

Lyonissa alkoi Valdolainen herätys noin 1100-luvulla, jonka katolinen kirkko kuitenkin tuomitsi harhaopiksi eli lahkoksi. Liikkeen nimi viittaa lyonilaiseen kauppiaaseen Pierre Valdesiin (Valdoon), jonka kääntymyksestä se sai alkunsa 1170-luvulla. Nykyisin valdolaisia on jäljellä noin 45 000 etupäässä Pohjois-Italiassa, mutta myös Etelä-Saksassa ja Etelä-Amerikassa. Keskiaikaiset valdolaiset kritisoivat katolisen papiston heikkoa oppineisuutta, syntistä elämää ja kirkon omaisuutta, ja katsoivat itse edustavansa oikeaa, apostolista kristillisyyttä. Valdolaiset käänsivät osia Raamatusta kansankielelle. Erityisen tärkeinä pidettiin evankeliumeita ja Apostolien tekoja. Osa valdolaisista sitoutui siveyteen ja köyhyyteen, ja vietti elämänsä kiertelevinä saarnaajina ja maallikkorippi-isinä. He eivät tunnustaneet paavin valtaa ja pitivät synnissä elävien pappien jakamia sakramentteja pätemättöminä. Katolisen kirkon näkökulmasta maallikoiden saarnaus sekä sakramenteiksi laskettu ripittäytyminen ja siihen liittyvä synninpäästö maallikoiden kesken edustivat harhaoppisuutta. Katolinen kirkko vainosi ja valdolaista oppia tunnustaneita ryhmiä keskiajalta aina uuden ajan alukuun. Liike levisi Etelä-Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Unkariin, Puolaan sekä Böömiin. Vuonna 1848 valdolaiset saivat takaisin uskonnonvapautensa. Geni.com löytyy Peter Waldon suvusta selvitystä:
https://www.geni.com/people/Peter-Waldo/6000000036675653177

Normandia

Normandia on Ranskan historiallinen maakunta Englannin kanaalin rannikolla. Normandia koostuu nykykyisin Basse-Normandien ja Haute-Normandien hallintoalueista. Se on saanut nimensä normanneista eli viikingeistä, joiden päällikölle Rolfille Ranskan kuningas Kaarle Yksinkertainen läänitti alueen 911. Normandia yhdistettiin Ranskaan 1202. Normannit pohjoisen miehet olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia viikinkejä, jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskaa, jota nykyisin kutsutaan Normandiaksi. Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.

Gange-Rolf meni sitten meren yli länteen, Sudersaarille, ja sieltä Ranskaan. Hän ryösti siellä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; hän salli monien pohjoismaalaisten asettua sinne asumaan, ja maata on siitä alkaen sanottu Normandiaksi. Rolfista polveutuvat Normandian jaarlit. Gange-Rolfin poika oli Vilhelm, tämän poika Rikard, tämän poika Rikard toinen, tämän poika Robert Pitkämiekka, tämän poika Englannin kuningas Vilhelm Äpärä. Tästä polveutuvat kaikki Englannin kuninkaat…” Orkneylaisten saagassa (Otava 2008) todetaan näin: ”Jaarli Rögnvaldr meni naimisiin Hrolf Nenän tyttären Ragnhildrn kanssa: heidän poikansa Hrolfr valtasi Normandian. Tämä Hrolfr oli niin isokokoinen, että yksikään hevonen ei jaksanut häntä kantaa, sen takia häntä kutsuttiin Hrolfr Kävelijäksi. Rouenin jaarlit ja Englannin kuninkaat ovat hänen jälkeläisiään.”

Antti Tuurin suomentamassa ”Egillin Kalju-Grimrinpojan saaga” (Otava 1994) kerrotaan kuinka mahtimiessuku joutui lähtemään Norjasta Islantiin jouduttuaan Harald Kaunotukan
epäsuosioon. Egill on elänyt noin 910 – 990 aikoihin. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana myös nimellä Robert ja norjalaisisessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Kansa kärsi suuresti normannien hävityksestä, mutta kuningas ei kyennyt auttamaan. Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen (Kaarle Kaljupään pojanpoika) teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan.

Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Läänittämistilaisuudessa oli Ranskassa tapana, että vasalli lankesi polvilleen lääninherransa eteen ja suuteli hänen jalkojaan. Rolfia pyydettiin tekemään samoin, mutta hän kieltäytyi. Sovittiin, että eräs Rolfin miehistä suorittaisi tuon menon hänen sijastaan. Mutta tämäkin oli liian ylpeä kumartuakseen kuninkaan jalkoihin. Seisoaltaan hän nosti jalan suutansa kohti, jolloin kuningas valtaistuimineen kaatui. Se aiheutti suuren naurun normannien joukossa, mutta kuninkaan täytyi tyytyä siihen alamaisuuden osoitukseen, minkä oli saanut (911). Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa. Kolmesataa vuotta Rollon jälkeläiset hallitsivat herttuoina Normandiaa. Normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ranskan kielen ja tavat.

Vilhelm I eli Vilhelm Valloittaja, eli noin 1028 – 1087) oli Normandian herttua vuosina 1035–1087 ja Englannin ensimmäinen normannikuningas 1066–1087. Vilhelm oli Normandian herttuan, Robert I:n, ja tämän rakastajattaren Herlevan ainoa poika. Näin ollen hän syntyi aviottomana lapsena Falaisessa, Ranskassa, ja hänestä on käytetty Englannin aikakirjoissa myös nimitystä Vilhelm Äpärä. Robert kuoli pyhiinvaellusmatkalla palatessaan Jerusalemista vuonna 1035 ja Vilhelmistä tuli Normandian herttua seitsemänvuotiaana. Hänet tunnettiin nimellä Vilhelm II, Normandian herttua (ransk. Guillaume II, duc de Normandie). Vilhelm meni naimisiin vuonna 1053 Alfred Suuren jälkeläisen, serkkunsa Flanderin Matildan kanssa. Ajatus Englannin kruununtavoittelusta saattoi perustua tähän, sekä siihen, että Vilhelm oli aiemmin saanut Harald Godwininpojan panttivangiksi Ranskassa tämän haaksirikkouduttua purjehdusmatkallaan, ja Harald oli mahdollisesti vapautuakseen vannonut valan, jonka mukaan Vilhelmistä tulisi Englannin hallitsija. Vilhelmin valtiaaksi tulon tarina on kuvitettu kuuluisaan Bayeux’n seinävaatteeseen, mutta koska se on normannien teettämä, ei tarinaa voi pitää täysin luotettavana eikä valan sisältöä tiedetä. Haraldin vapauttaminen antaisi ymmärtää tämän luovuttaneen oikeutensa Englannin kruunuun.

Rouen

Päästäkseen Pariisista Roueniin junalla, silloin täytyy Pariisin Charles De Gaullen Terminaali 2:sta mennä RER B junalla Orsay-Ville suuntaan. Pois pitää jäädä esim. Chatelet-Les Hallesin asemalle, josta liukuportaita pitkin Metroon seuraten Correspondance Metro 4 kylttejä. Metrolla Saint-Lazare metroasemalle, josta noustaan lähtevien kaukojunien asemalle, josta lähtevät mm. Roueniin menevät junat. Toisen luokan paikoissa ei taata istumapaikkaa kaikille lipun ostaneille, vain nopeimmat saavat ne. Junamatka Pariisista Roueniin kestää vähän yli tunnin.

Rouen, Haute-Normandien pääkaupunki. Seinen varrella Pohjois-Ranskassa n. 125 km joen suulta, jossa asuu n. 106 000 as. (2000). Normandian tärkein kulttuurikeskus ja merkittävä kauppa- ja teollisuuskeskus sekä jokisatama. Auto-, kemian-, paperi-, tekstiili-, metalli-, telakka- ja öljynjalostusteollisuutta. Lukuisia historiallisia rakennuksia, mm. goottilainen katedraali 1200–1500-luvulta, Saint-Ouenin luostarikirkko 1100–1400-luvulta, oikeuspalatsi 1500-luvulta ja kellotorni Le Gros Horloge 1300-luvulta. Yliopisto. Roomalaiset perustivat siirtokunnan nykyisen Rouenin seuduille ja antoivat sille nimen Rotomagus. Rouen, antiikin Rotomagus, tuli Normandian pääkaupungiksi 991. Keskiajalla Rouenissa asuivat Normandian herttuat, jotka ottivat Englannin kruunun haltuunsa vuonna 1066. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisissessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.

Cathedrale de Notre-Dameen on haudattu Normandian herttuoita, kryptassa on Englannin kuninkaan Rikhard Leijonamielen sydän. Jeanne d’Arc poltettiin siellä 1431. Lyhyen kävelymatkan päässä Gros Horogelta on palace du Vieux Marchélla iso risti paikalla, jossa Jeanne d’Arc poltettiin. Juutalaisten muistomerkki on 1500-luvulla rakennetun Palais de Justicen sisäpihalla. Muistomerkki on jäänne tiettävästi 1100-luvulla rakennetusta juutalaisesta talosta. Paikalla on ollut getto, joka hävitettiin, kun juutalaiset karkotettiin Rouenista vuonna 1306.

Caen

Caen on 115 000 asukkaan kaupunki Luoteis-Ranskassa, Ala-Normandian hallintoalueella. Kaupunki tunnetaan Vilhelm Valloittajan aikaisista rakennuksista ja hänen hautapaikastaan, sekä toisessa maailmansodassa vuonna 1944 kokemistaan iskuista. Caen sijaitsee kymmenkunta kilometriä Englannin kanaalin rannikolta Ornejoen varrella Meriyhteys on järjestetty kanavan avulla. Kaupunki kärsi suuria tuhoja toisessa maailmansodassa ja on rakennuskannaltaan uudenaikainen. Kaupungissa kuitenkin säästyi myös vanhoja rakennuksia. Niistä tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat kaupungin linna, Château de Caen, jonka on rakennuttanut Vilhelm Valloittaja sekä kaksi 1060-luvulla rakennettua luostaria. Luostarit ovat Abbaye aux Hommes (miesten luostari), joka tunnetaan myös nimellä St-Étienne sekä Abbaye aux Dames (naisten luostari), joka tunnetaan myös nimellä La Trinité. Liittoutuneet pitivät Caenia tärkeänä kohteena ja Normandian maihinnousun ”Sword Beach” -maihinnousuranta sijoitettiin sen vuoksi kaupungin lähelle. Britit pommittivat Caenia raskaasti maihinnousun alussa ilmeisesti olettaen kaupungin olevan evakuoitu. Näin ei kuitenkaan ollut, ja 2000 kaupungin asukasta kuoli parina ensimmäisenä päivänä.

Rollo

Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisissessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.
Snorri Sturlusonin (suom. J. A. Hollo) kirjassaan ”Norjan kuningassaagat (Kringla heimsins)” (WSOY 1960) luvussa Harald Kaunotukka kohdassa 24 sanotaan näin: ”Ragnvald Mörenjaarli oli kuningas Haraldin rakkain ystävä, ja kuningas piti häntä suuressa arvossa. Ragnvaldilla oli vaimonaan Rolf Nevjan tytär Hild. Rolf ja Tore olivat nimeltään heidän poikansa. Ragnvald-jaarlilla oli poikia myös sivuvaimostaan… Rolf oli suuri viikinki. Hän oli niin kookas, ettei yksikään hevonen jaksanut häntä kantaa, ja siitä syystä hän kulki jalkaisin minne ikinä menikin; siksi häntä sanottiin Gange-Rolfiksi. Hän teki monta ryöstöretkeä itään. Eräänä kesänä, palatessaan itään tekemältään viikinkiretkeltä, hän tuli Vikeniin ja meni ryöstämään rannikkoa. Kuningas Harald oli juuri silloin Vikenissä. Saatuaan kuulla mitä oli tapahtunut hän vihastui kovin, sillä hän oli ankarasti kieltänyt ryöstöt maassa. Kuningas kuulutti nyt käräjillä että hän julisti Rolfin lainsuojattomaksi Norjassa. Tämän kuultuaan meni Rolfin äiti Hild kuninkaan luo ja rukoili armahdusta Rolfille. Mutta kuningas oli niin vihainen, että Hildin rukoukset olivat turhia… Gange-Rolf meni sitten meren yli länteen, Sudersaarille, ja sieltä Ranskaan. Hän ryösti siellä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; hän salli monien pohjoismaalaisten asettua sinne asumaan, ja maata on siitä alkaen sanottu Normandiaksi. Rolfista polveutuvat Normandian jaarlit. Gange-Rolfin poika oli Vilhelm, tämän poika Rikard, tämän poika Rikard toinen, tämän poika Robert Pitkämiekka, tämän poika Englannin kuningas Vilhelm Äpärä. Tästä polveutuvat kaikki Englannin kuninkaat…”

Orkneylaisten saagassa (Otava 2008) todetaan näin: ”Jaarli Rögnvaldr meni naimisiin Hrolf Nenän tyttären Ragnhildrn kanssa: heidän poikansa Hrolfr valtasi Normandian. Tämä Hrolfr oli niin isokokoinen, että yksikään hevonen ei jaksanut häntä kantaa, sen takia häntä kutsuttiin Hrolfr Kävelijäksi. Rouenin jaarlit ja Englannin kuninkaat ovat hänen jälkeläisiään.”

Rollo eli Hrolf Ganger laajensi sodilla Normandian nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristiuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne.

Vuonna 1066 Normandian herttua Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin. Niihin aikoihin hallitsi Englannissa Edvard Tunnustaja, kuningas, joka oli viettänyt nuoruutensa Normandiassa. Wilhelm herttuakin, joka oli Edvardin sukulainen, kävi hänen luonaan Lontoossa. Herttua itse väitti lapsettoman Edvardin luvanneen hänelle Englannin kruunun. Vuonna 1066 Edvard Tunnustaja kuoli viimeisenä Alfred Suuren jälkeläisenä. Anglosaksit eivät tahtoneet hallitsijakseen vierasta valtiasta, vaan valitsivat Harald Godwininpojan. Rooman paavi antoi erään kardinaalin esityksestä Wilhelmin aikeelle siunauksensa ja lähetti pyhitetyn lipun, sormuksen, jossa sanottiin olevan apostoli Pietarin hiuskarvan. Kreivejä ja paroneja miehineen, jopa piispoja ja apottejakin osallistui sotahankkeeseen Englannin valloittamiseksi. Syksyllä nousi 60 000 miehen suuruinen sotajoukko Englannin etelärannikolle Normandiasta. Hastingsin taistelussa kuningas Harald kaatui. Taistelun jälkeen Wilhelm marssi Lontooseen. Anglosaksit ja normannit huusivat hänet siellä Englannin kuninkaaksi. Tärkein arkkihiippakunta Canterbury sekä rikkaimmat piispa- apottikunnat annettiin normanneille. Ne anglosaksit, jotka olivat sotineet Wilhelmiä vastaan, menettivät tiluksensa. Hänen vasallejaan olivat aatelismiehet, joita Englannissa sanottiin lordeiksi. Normannit kohtelivat anglosakseja röyhkeästi. He rakensivat kivilinnoja ja aitasivat itselleen laajoja metsästysmaita.

Keskiajalla Rouenissa asuivat Normandian herttuat, jotka ottivat Englannin kruunun haltuunsa vuonna 1066. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisisessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.

Cathedrale de Notre-Dameen on haudattu Normandian herttuoita, kryptassa on Englannin kuninkaan Rikhard Leijonamielen sydän. Jeanne d’Arc poltettiin siellä 1431. Lyhyen kävelymatkan päässä Gros Horogelta on place du Vieux Marchélla iso risti paikalla, jossa Jeanne d’Arc poltettiin. Juutalaisten muistomerkki on 1500-luvulla rakennetun Palais de Justicen sisäpihalla. Muistomerkki on jäänne tiettävästi 1100-luvulla rakennetusta juutalaisesta talosta. Paikalla on ollut getto, joka hävitettiin, kun juutalaiset karkotettiin Rouenista vuonna 1306.

Ranskan uskonnosta jotakin

Brian Houston ”Elä, rakasta, johda – Paras on vielä tulossa” (Päivä Osakeyhtiö 2015), josta lainaus sivulta 181: ”En unohda koskaan ensimmäistä perjantai-illan kokoontumista Pariisissa – valojen kaupungissa, rakkauden kaupungissa, jonka historiallisissa katedraaleissa käy päivittäin matkailijoita mutta harvoin jumalanpalveluksiin osallistujia. En tiedä, missä historian vaiheessa näin kävi, mutta Ranska ajautui maana kauas Jumalasta – yli 40 prosenttia väestöstä väittää, ettei sillä ole mitään hengellistä uskoa. Mutta se ei estänyt meitä tekemästä sitä, minkä koimme Jumalan kutsuvan meitä tekemään. Pariisiin oli määrä olla meidän aivan ensimmäinen yrityksemme perustaa Hillsong-seurakunta Länsi-Euroopaan (Lontoon lisäksi)…”

Matkakertomus autolla Ranskan Caeniin

Tästä matka jatkui Caeniin, jossa majoituimme, jonka jälkeen suuntasimme maihinnousurannikon kohteisiin kunnioittaen liittoutuneiden uhrauksia taistellessaan Hitlerin Saksan harjoittamaa tyranniaa tuottavaa diktatuuria ja etnisiä puhdistuksia vastaan. Seuraavanakin päivänä vierailimme maihinnousurannikon kohteissa, jonka jälkeen palasimme Brysseliin ja sieltä Hampurin ja Jönköpingin kautta Helsinkiin.

Paluumatkalla pysähdyimme sateisessa Hampurissa ajaen ohi Bremenin sinne. Näillä paikoilla on suuri merkitys myös Suomen historiaan. Kristinusko tuli Ruotsiin ranskalaisen arkkipiispa Ansgariuksen (Ansgar) (s. 801 Amies – k. 865 Bremen) toimesta. 14 vuotiaana Ansgar tuli munkiksi Corveyn benediktiiniluostariin. Rimbertin n. 875 kirjoittamassa Ansgariuksen elämäkerrassa Vita Ansgari (www.fordham.edu/halsall/basis/anskar.html) ja Adam Bremeniläisen Hampurin arkkihiippakunnan historiassa n. 1075 mainitaan, että Ansgarius teki Ruotsin Birkaan kaksi lähetysmatkaa vuosina 829-31 ja vuonna 850 avustajansa Witmarin kanssa. Birkaan perustettiin vuonna 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä. Ruotsalaiset edustajat olivat pyytäneet frankkien kuningasta Ludvig Hurskasta lähettämään Ruotsiin kristinuskon julistajia ja tämä lähetti Ansgarin. Ansgar lähetettiin vuonna 826 lähetystyöhön ensin Tanskaan, jossa hän kastoi Tanskan kuninkaan Harald Klakin. Toinen Hampurille tunnettu asia on: St. Pauli, joka oli aikoinaan aluetta, jonne joutui ne, jotka eivät olleet tervetulleita varsinaiseen kaupunkiin. Köyhät, sairaat ja likaiset majoitettiin sivuun keskustasta. Nykyisin alue on yksi Hampurin suosituimmista, mutta vielä 60- ja 70-luvuilla Reeperbahnin korttelit tunnettiin vain jatkuvista katunujakoista ja maksullisista naisista. Myös satama on jättänyt jälkensä St. Pauliin ja Reeperbahniin. Hampurin satama on yksi Euroopan vilkkaimmista. Aikoina, jolloin merimiehet vielä viettivät päiväkausia samalla paikkakunnalla, leimasi laivamiesten läsnäolo alueen elämää. Reeperbahnin ympäristö oli tärkeä myös yhdelle kaikkien aikojen menestyneimmistä yhtyeistä, The Beatlesille. Nuori yhtye viipyi kaupungissa muutaman kuukauden esiintyen milloin missäkin kapakassa. Kokemuksen katsotaan olleen käännekohta Beatlesien tiellä kohti kuuluisuutta. Tässä on video aiemmalta Hampurin matkalta…

Takaisintulomatkalla tuli pysähdyttyä Ruotsin kauniissa Jönköpingissä, josta on kotoisin Uuden Ruotsin kuvernööri Johan Printz (alkujaan Johan Björninpoika, syntyi 20. heinäkuuta 1592 Bottnaryd – kuoli 3. toukokuuta 1663 Jönköping). Hän purjehti Amerikkaan vuonna 1643 ja jatkoi edeltäjänsä Peter Hollander Ridderin paikalla yli kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana Printz onnistui elvyttämään siirtokunnan talouden ja nostaa Uuden-Ruotsin hetkelliseen menestykseen. Siirtolaisten vähäinen määrä ja kauppatavaroiden niukkuus vaikeuttivat 1640-luvun lopulta lähtien Uuden-Ruotsin kasvua, ja kilpailevien siirtomaavaltojen lisääntynyt painosti sai Printzin jättämään virkansa 1553.

V. Rautanen kertoo kirjassaan ”Amerikan suomalainen kirkko” (Suomalais-Luterilainen kustannusliike Hnacock, Michigan 1911) näin: ”Nuijasodan aikana 16 vuosisadalla Kaarle IX käskystä suuret suomalaisjoukot vaelsivat Ruotsin sydänmaille Nerikeen ja Värmlandiin, Ångermanlandiin, Helsinglandiin ja Gestriklandiin… Luultavaa on, että Värmlandin suomalaisia oli mukana, sillä he olivat Ruotsissa joutuneet kansallisen vainon alaisiksi ja tulivat mieluummin vapaaseen maahan. Tulokkaat ostivat maan intiaanipäälliköltä Mitatsimint’iltä Christian Creek ja Schyulkil jokien väliltä, joka alue nimitettiin Uudeksi Ruotsiksi.” Uuden Ruotsin Kuvernööri Printzin paluuseen Ruotsiin oli syynä se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan antautumisen kautta. Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.
Tämän jälkeen Tukholmaan päin mentäessä kävimme kreivi Pietari Brahen vaimolle tehdyssä Brahehus nimisessä lesken asunnon raunioilla vuodelta 1650, joka tulipalossa vahingoittui. Per Abrahamsson (Pietari Abrahaminpoika) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydboholm, Ruotsi – 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.

Kirjallisuutta

Kari Kyrönseppä ”Provencen syleilyssä” (Otava 2002)
Helena Petäistö ”Ranskalaiset korot” (Tammi 1995)
Pekka Haarla ”Ranska 80” (Kauppalehti 1980)
Liisa Väisänen ”Ranska, rakkaudella” (Kirjapaja 2019)
Marianne Mehling ”Pariisi ympäristöineen” (Otava 1990)
Nancy Mitford ”Aurinkokuningas” (Uusi kirjakerho 19179)