Amerikan Yhdysvallat

Isäni setä Juho ”John” Mattila Tyrnävältä meni Portlandiin Oregonin osavaltioon metsätöihin 1918 kansalaissodan jälkiselvittelyjä karkuun. Isäni äidin (mummoni) sisko Ida Oksa os. Manninen meni Alavudelta San Franciscoon Kaliforniaan palvelijaksi. Ida Manninen meni yhdessä serkkujensa Häkkisten kanssa Yhdysvaltoihin, osa serkuista oli muuttanut jo aiemmin Yhdysvaltoihin. John Mattila ja Ida Manninen olivat muuttaneet 1900-luvun alussa Yhdysvaltoihin, mutta kuolivat lapsettomina 1970-luvulla.  Käy tutustumassa heidän tarinaansa: https://penttimattila.net/2021/02/28/sukuni-vaiheet-tyrnavalta-helsinkiin/

Olen muutaman kerran vieraillut Amerikan Yhdysvalloissa Oregonin, Washingtonin ja Floridan osavaltioissa mm. vaimoni sukulaisen ystävän luona hänen kutsustaan jouluna 2007, hiihtolomalla 2009 ja jouluna 2009, sekä Miamissa Floridassa 2013. Olen toki jo ennen tätä matkaani ollut kiinnostunut Amerikan historiasta. Tässä seuraavassa tekstissä olen lyhyesti käynyt läpi Amerikasta saamaani historiatietoa.

Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon, Ensimmäisten löytöretkeilijöiden seikkailut” (K. J. Gummerus 1956) kerrotaan mm. irlantilaisesta Pyhästä Brandanuksesta, joka olisi kuullut Jumalan äänen kehottavan häntä lähtemään saarnaamaan Jumalan sanaa meren toiselle puolelle tuntemattomaan maahan jo 6. vuosisadalla ja käynyt Amerikassa Vinlandissa eli Viinimaassa. Kuvaus on ”Navigatio Saneti Brandani” kirjassa.


Gavin Menziesin kirjassa ”1421 kun Kiina löysi maailman” (Genimap 2005) kerrotaan kuinka kiinalaiset kävivät Amerikassa 70 vuotta ennen Kolumbusta ja olivat Australiassa 350 ennen Cookia jne. katso: http://www.1421.tv/

Erik Punainen (s. 950, k. 1003) oli Grönlannin ensimmäisiä skandinaavisen asutuksen perustajia. Hän sai lisänimensä punaisen partansa takia. Häntä kutsuttiin myös isänsä mukaan Erik Torvaldsson. Erik syntyi Norjassa ja perhe muutti Islantiin ja josta hän joutui muuttamaan Grönlantiin. Erikillä oli tytär ja neljä poikaa, eräs heistä oli Leif Eriksson. Leif Eriksson (s.970, k. 1020) josta Grönlantilaisten saaga kertoo, että vuonna 1000 Leif Eriksson purjehti kauaksi länteen ja kävi maassa jolle antoi nimet Markland ja Vinland, eli kävi Amerikassa. Hjalmar R. Holand on vuonna 1946 tehnyt kirjan ”America 1355-64” näistä viikinkien retkistä Amerikkaan. Hans R. Wasastjernan kirjasta ”Minnesotan suomalaisten historia” (Minnesotan suomalais-amerikkalainen seura 1957) sivulta 69 lainaus: ”Valkoisen miehen saapumisen tarkka ajankohta peittyy historian hämärään. Syksyllä 1898 eräs lähellä Alexandriaa asuva ruotsalainen farmari Olof Ohman löysi puuta hakatessaan maasta suuren, litteän kiven juurien seasta. Hänen poikansa huomasi siinä kummallisia kaiverruksia. Kivi vietiin Ohmanin farmikotiin, missä nämä merkit puhdistettiin. Kaikkien hämmästykseksi löydettiin pitkä kirjoitus kiven toiselta, leveämmältä puolelta ja reunasta. Kivi on paikallista harmaata kiveä ja 31 tuuman pituinen, 16 tuuman levyinen ja 6 tuuman vahvuinen. Se painaa 202 paunaa, joten se nähtävästi on tuolla paikalla isommasta kivestä hakattu. Kivi vietiin Kensingtonin kauppalan ja asetettiin siellä näytteille paikallisen pankin ikkunaan. Näin sitä alettiin kutua ’Kensingtonin riimukirjoitukseksi’.  Kivi herätti heti melkoista väittelyä: epäiltiin sen aitoutta. Kirjoitus saatiin täydellisesti käännetyksi vasta sitten, kun H. R. Holand, tunnettu norjalainen tiedemies ja historioitsija, kiinnostui siihen, sai kiven haltuunsa ja ryhtyi sen alkuperäisyyttä tutkimaan. Hänen käännöksensä on nyt hyväksytty sekä Amerikassa että ulkomailla ja on seuraava: ’8 goottia ja 22 norjalaista tutkimusmatkalla Vinlandista lännelle. Meillä oli leiri 2 kalliosaaren luona yhden päivän matkan päässä pohjoiseen tästä kivestä. Me olimme kalastamassa eräänä päivänä. Kun me tulimme kotiin, löysimme 10 miestä punaisena verestä ja kuolleina. Ave Maria, päästä meitä pahasta.’ Seuraavat kolme riviä ovat kiven reunassa: ’Kymmenen joukkomme miestä on meren rannalla katsomassa laivojamme. 14 päivän matka tältä saarelta. Vuonna 1362.’”

Helge Ingstad ”Ennen Kolumbusta – ensimmäisten Amerikan löytäjien jäljillä” (Kirjapaja 1967), josta lainaus: ”Tehtyäni v. 1953 tutkimusmatkan Grönlannin muinaispohjoismaisille seuduille sain asiasta toisen käsityksen. Kirjassani Landet under Leidarstjernen (1959) perustelin ajatusta, että Vinland sijaitsisi pohjoisessa, todennäköisesti Newfoundlandissa. Esitin samalla, että jos Pohjois-Amerikan rannikot tutkittaisiin järjestelmällisesti sekä mereltä että ilmasta, olisi mahdollista löytää joitakin jälkiä Vinlandin-kävijöistä. V. 1960 ryhdyin sellaiseen tutkimukseen, ja minulla oli onni myötä. Newfoundlandin pohjoiskärjestä, L’Anse aux Meadows -nimiseltä paikalta löysin vihdoin joukon syvälle hautautuneita rakennusten perustuksia. Järjestin sen jälkeen arkeologisia tutkimusmatkoja (1961-64), joihin osallistui tiedemiehiä viidestä eri maasta. Saatiin kaivetuksi esiin rakennusten perustuksia ja tehtiin joukko mielenkiintoisia löytöjä. Kyseisen aineiston pohjalta voidaan tuskin tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että perustukset ovat pohjoismaista alkuperää ja rakennettu noin v. 1000, toisin sanoen juuri siihen aikaan, jolloin Leif Eerikinpoika ja muut pohjoismaiset purjehtivat Vinlandiin – Pohjois-Amerikkaan… Iänmäärittelyt (C-14) on suorittanut Trondheimissa sijaitsevan Norjan teknillisen korkeakoulun fysiikan laitoksen radiologisen dateerauksen laboratorio… Kaksi viimeistä matkaa on suurimmaksi osaksi rahoittanut National Geographic Society, Washington D.C., mutta apua ovat antaneet myös Newfoundlandin hallitus ja New Hampshiren Early Sites Foundation.”

Heyerdahl, Thor (1914–2002), norjalainen kansa- ja eläintieteilijä, tutkimusmatkailija ja kirjailija. Heyerdahl johti useita purjehdusretkikuntia selvittääkseen mm. Etelä-Amerikan ja Polynesian sekä Vanhan ja Uuden maailman välisiä kulttuuri- ja asutusyhteyksiä (mm. balsalautalla Perusta Polynesiaan purjehtinut Kon-Tiki-retkikunta 1947, kaisla-alusta Marokosta Barbadokselle käyttänyt Ra-retkikunta 1970). Hän tutki myös mm. Pääsiäissaaren muinaiskulttuuria. Useita hänen teoksiaan on suomennettu. Teoksia: Lautalla yli Tyynenmeren, Aku-Aku, Ra-kaislaveneellä yli Atlantin ja Fatuhiva. Thor Heyerdahl toteaa kirjassaan ”Tigris. Matka kulttuurimme lähteille” Tammi 1979: ”Faaraoiden taiteilijat kuvasivat muinaisen Egyptin kaislaveneet niin yksityiskohtaisesti että pystyin kopioimaan aluksen peräsinjärjestelmää ja takilaa myöten, kun rakensin kaisla-alukset Ra I ja Ra II kokeillakseni niitä aavalla valtamerellä. Samanlaisia huolellisia yksityiskohtia ei ole Mesopotamian taiteessa, mutta kuninkaanpalatsissa Niinivessä British Museumiin tuodussa seinänkappaleessa on kuvaus Assyrian ja Babylonian kaislaveneitten välisestä taistelusta. Alukset ovat niin suuria, että assyrialaiset sotilaat seisovat perijonossa kannella valmistautuessaan nousemaan babylonialaisten alukseen ja tappamaan pakenevat miehet ja naiset ja heittämään sitten uhrit mereen kalojen ja rapujen ruuaksi. Nämä suuret korkokuvat osoittavat selväasti, että Kaksoivirran maan kaislaveneet oli rakennettu samalla tavoin kuin Niilin alukset.”

Kristoffer Kolumbus (Cristobal Colón) syntyi 7.2.1446 Genovassa. Tunnettu diplomaatti, filosofi ja tutkija Salvador de Madariaga selittää, että Colón oli juutalaista syntyperää, käännynnäinen. Heinäkuun loppupuolella vuonna 1492 Kolumbuksen johtama laivasto oli valmiina lähtöön Palos-satamasta. Vuonna 1493 Kolumbus palasi ensimmäiseltä matkaltaan ja kertoi löytäneensä lännestä Intiaan vievän meritien (Väli-Amerikan saaristosta käytetään nimitystä Länsi-Intia). Samana vuonna kuin Kolumbus löysi Amerikan, kaikki Espanjan juutalaiset karkotettiin maasta ja osa näistä maanpakoon ajetuista löysi uuden kotimaan Amerikasta. Espanjan kruunu julisti 1493 heti Kolumbuksen matkan jälkeen, että omistusoikeus länsi-intialaisiin alueisiin kuului Espanjan kuningas Ferdinandille ja hänen puolisolleen Kastilian Isabellalle, sillä he olivat hyväksyneet Cristoforo Colombon mielikuvitukselliset suunnitelmat, vaikka Portugalin hallitus oli hylännyt Kolumbuksen ehdotuksen. Pian Kolumbuksen matkojen (1492–1504) jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa siirtolaisia Pohjois-Amerikkaan, ensin espanjalaisia, sitten myös englantilaisia, hollantilaisia, ranskalaisia. Luis de Santangel, juutalainen jonka isoisä on pakotettu kääntymään kristityksi, lainaa 5 miljoonaa maravedia Kristoffer Kolumbukselle rahoittaakseen tämän merimatkan paikkaan, jonka nykyään tunnemme Amerikkana.


Dominikaanisessa tasavallassa on kaupunki Ciudad Trujillo aiemmalta nimeltään Santo Domingo, joka on Amerikan vanhin kaupunki, sillä sen perusti 1496 Bartolomeo Kolumbus Kristoffer Kolumbuksen veli. Fernando Colón kirjoitti pitkän ajan kuluttua isänsä elämäkerran, joka julkaistiin 1541. Luis oli Kolumbuksen läheinen ystävä, ja koska hänellä on vaikutusvaltaa kuningas Ferdinandiin, hän taivuttelee myös kuninkaan tukemaan matkaa. Kolumbuksen tehtyä löytönsä Luis on ensimmäisten eurooppalaisten joukossa jotka kuulevat siitä, Kolumbuksen lähettämän henkilökohtaisen kirjeen kautta. Myöhemmin samana vuonna Luis myös auttaa juutalaisia rahoittamalla laivoja, jotka kuljettavat heidät pois Espanjasta karkotuksen jälkeen.

Amerikan manner on saanut nimensä italialaisen löytöretkeilijä Amerigo Vespuccin (s. 9.3.1454, k. 22.2.1512) mukaan, joka teki useita matkoja uuteen maailmaan 1400-luvun lopussa ja 1500 -luvun alkupuoliskolla. Amerigo Vespucci esitti ensimmäisenä olettamuksen, etteivät Atlantin valtameren länsipuolelta löydetyt maat kuuluneet Aasiaan. Hän oli sitä mieltä, että Brasilia oli uuden tuntemattoman maanosan itäistä rannikkoseutua. Saksalaisen humanistin Ringmannin ehdotti vuonna 1507, että uuden maanosan nimeksi valittaisiin Amerigo Vespuccin kunniaksi Amerikka.

Ennen Kolumbuksen Amerikan löytämistä ovat Viikingit jo ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa käyneet Amerikassa. Ranskalaiset olivat Pohjois-Amerikan ensimmäisiä eurooppalaisia uudisasukkaita. 1500-luvulla ranskalainen merenkulkija Jacques Cartier (s. 31.12.1491, k. 1.9.1557 ranskalainen tutkimusmatkailija jota pidetään Kanadan löytäjänä) perusti Kanadan itärannikolle siirtokunnan. Missisippi-joen varsille olivat myös ranskalaiset siirtolaiset asettuneet asumaan. Yhdistääkseen Kanadan ja Louisianan ranskalaiset olivat ryhtyneet valloittamaan Missisipin ja Ohion jokialuetta. Sillä alueella matkusti ranskalaisia lähetyssaarnaajia ja tutkijoita. Ranskalaiset siirtolaiset ostivat intiaanien turkiksia ja tulivat intiaanien kanssa hyvin toimeen. Pitkin rantoja syntyi ranskalaisia linnoituksia.
Hernando de Soto vuosina 1539-43 saapui Tampa Bayhin mukanaan noin 700 miestä, 200 hevosta, sikalauma ja suuri määrä aseita ja muonavaroja. Hän eteni sisämaahan pohjoiseen halki nykyisen Georgian ja Etelä-Carolinan Tennesseehen ja siitä halki Alabaman Arkansasin ja lopulta Missisippin alajuoksulle Lousianaan. Tuonaikaiset kirjalliset kuvaukset Soton tutkimusretkestä antavat pintapuolisen kuvan tuon alueen alkuperäiskansoista. Pensacolan kaupunki Floridassa oli eurooppalaisten siirtolaisten ensimmäisiä asutuksia Yhdysvalloissa. Espanjalainen Juan Ponce de León saapui alueelle 1513. Kolme vuotta myöhemmin Don Drego Miruelosta tuli ensimmäinen Pensacolan lahden läpi purjehtinut. Kaupunki nimettiin aluetta asuttaneen intiaaniheimon mukaan, joka mainitaan ensimmäisen kerran 1686. Pensacolassa on asunut 1700-luvulta lähtien juutalaisia ja heillä on siellä kaksi synagogaa. Suomalaisia merimiehiä on jäänyt asumaan Pensacolaan 1900 -luvun alussa. Siellä on 1900-luvun alussa ollut Suomen merimieslähetysasema ja saarnamies.


James Truslow Adams ”Amerikan Eepos” (Kustannusosakeyhtiö Union 1947), jossa kerrotaan tekijän esi-isien toinen haara, joka tuli Espanjasta ja asettui asumaan Etelä-Amerikkaan vuonna 1558. Toinen haara, jolla oli sama nimi kuin hänellä, muutti Englannista Virginiaan vuonna 1658. Lainaus tästä kirjasta sivulta 16: ”Meksikon kaakkoisosassa ja Jukatanin niemimaalla oli asunut salaperäinen kansa, jota kutsumme maja-kansaksi. Tällä kansalla oli kivestä rakennettuja kaupunkeja, ja se tunsi kirjoitustaidon ja ajanlaskun. Voimme joltisestikin seurata sen historiaa aina vuoteen 418, ehkä kauemmaksikin, sen omien aikakirjojen perusteella. Jostakin syystä sen sivistys rappeutui, mutta asteekit kohosivat sivistykseen kauempana pohjoisessa Meksikon korkeammilla seuduilla, ja heidän sivistyksensä perustui näköjään maja-kansan sivistykseen. Täällä oli melkein uskomattoman taaja väestö, päinvastoin kuin metsästäjäkansan keskuudessa suurimmassa osassa Amerikkaa. Varhaiset kronikankirjoittajat ovat ilmoittaneet, että yhdessä ainoassa juhlatilaisuudessa voitiin uhrata kaksikymmentätuhattakin ihmishenkeä. Nämä intiaanit, jotka olivat rakentaneet niin tiheäväestöisen ja hyvin järjestetyn maanviljelysvaltion, olivat luultavasti vaeltaneet pohjoisesta vuoden 1000 paikkeilla ja joutuneet kosketuksiin varhaisemman maja-kansan kanssa. Heilläkin oli kirjoitusmenetelmänsä ja kalenterinsa, ja heiltä on jäänyt käsikirjoituksia luettavaksemme. Päinvastoin kuin pohjoiset heimot he olivat oppineet sulattamaan metalleja, ja vaikka heillä ei ollut rautaa, heidän kulta- ja jalokivikoristeittensa ja pukujensa loisto muistuttaa ’Tuhannen ja yhden yön’ tarinoita. Kuninkaan palatsi oli niin iso, että joku kertoo kulkeneensa eräiden sen osien läpi väsyksiin asti näkemättä sitä kuitenkaan kokonaan. Jalosukuisilla oli vankka kultapanssari sulkakoristeineen mekkonsa alla. Rikkaat käyttivät kalliista kivistä taitavasti veistettyjä, kultaan upotettuja koristeita. Erääseen hautaan oli kätketty omistajansa kanssa neljäsataakahdeksankymmentä unssia kultaa… Loistostaan ja suuresta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta organisaatiostaan huolimatta tämä sivistys erosi vain vähän pohjoisesta sivistyksestä, ja sen uskonto oli kammottava julmuudessaan. Asteekkien erikoisjumala, Quetzalcoatl, parrakas ja vaaleaihoinen, joka oli opettanut heille kaiken, mitä he tiesivät taiteesta ja taideteollisuudesta, kuuluu kuitenkin vastustaneen ihmisuhreja. Kauan, kauan sitten, tarina kertoi, hän oli mennyt merten rannikolle, purjehtinut itään eikä häntä sen koommin ollut näkynyt. Mutta hän oli luvannut palata, ja häntä odotettiin jatkuvasti… Cortesin rakentamassa uudessa yhteiskunnassa intiaanit olivat kylläkin sosiaalisesti ja taloudellisesti alemmassa asemassa, mutta heillä oli tietyt oikeutensa yhteiskunnan jäseninä, ja espanjalaisten Meksikoon siirtämässä sivistyksessä oli intiaaneilla osansa ja elämisen mahdollisuutensa. Aviositein intiaanit sekaantuivat valkoihoisiin, mikä merkitsi paljon sekä intiaanien että valkoihoisten kannalta. Sadassa vuodessa ensimmäisen espanjalaisen saapumisesta intiaanien asema oli muuttunut tavattomasti. Heille oli opetettu katolista uskontoa, ja vaikka kumpikaan rotu ei sitä kovinkaan hyvin ymmärtänyt, vanhan uskonnon veriuhrit olivat kuitenkin jääneet menneisyyteen. Juhlatilaisuuksissa ei enää teurastettu joukoittain ihmisiä julmistuneen jumalan lepyttämiseksi. Uusi sivistys oli kehittynyt hämmästyttävän nopeasti, sivistys, johon intiaanit saivat osallistua, vaikka heidän asemansa olikin melko riistonalainen ja onneton. Vuonna 1574 Amerikassa oli noin kaksisataa espanjalaista kaupunkia, asukkaina satakuusikymmentätuhatta espanjalaista, enimmäkseen miehiä. Intiaanikyliin oli järjestetty kouluja, ja jo vuonna 1522 perustettiin Mexicon kaupunkiin koulu, jossa kävi tuhat intiaanipoikaa oppimassa käsiteollisuutta ja tavallisia lukuaineita. Kolmetoista vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen korkeampi oppilaitos uuteen maailmaan erikoisesti saman kaupungin alkuasukkaita varten. Intiaanityttöjä varten järjestettiin myös oppilaitos. Meksikon yliopisto perustettiin 1551…” 


Mayat, joukko kielellisesti toisilleen sukua olevia intiaanikansoja Keski-Amerikassa, erityisesti Jukatanin niemimaalla. Nykyään mayoja on n. 2 miljoonaa, pääosa Guatemalassa. Tärkeimmät kansat ovat varsinaiset mayat Jukatanissa sekä quichét ja cakchiquelit Guatemalassa; muista erillään asuvat huasteekit. Mayojen vanha kulttuuri on Amerikan huomattavimpia; enimmillään mayoja asui alueella toistakymmentä miljoonaa. Merkittäviin saavutuksiin he pääsivät varsinkin rakennustaiteen, matematiikan (mm. nollan käsite tunnettiin), uskonnollisiin tarkoituksia palvelleen tähtitieteen ja ajanlaskun aloilla; uskonnolla oli keskeinen asema, ja uskonnon yhtenä piirteenä olivat ihmisuhrit. Kirjoitus muistutti hieroglyfejä, ja sitä on saatu tulkittua vasta 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Pääelinkeinona oli maanviljely, mutta mayat myös sotivat jatkuvasti. Mayojen varsinainen historia alkaa n. 300 jKr., jolloin syntyi useita mahtavia kaupunkivaltioita. Tämä ns. klassinen kulttuuri kukoisti Guatemalassa ja Meksikon Chiapasin alueella n. 300–900. Kaupunkivaltioita johtivat pappiskuninkaat.
Merkittävimmät rakennukset olivat katkaistujen pyramidien huipulle rakennettuja temppeleitä koristeellisesti veistettyine julkisivuineen. Kulttuuri rappeutui monista syistä, mm. keskinäisten sotien vuoksi ja kaskiviljelyn edellytysten heikennyttyä, ja mayojen pääosan muutto Jukatanin niemimaalle autioitti kaupungit ja johti ns. uuden valtakunnan kulttuurin syntyyn. Tärkeimmät kaupungit Chichén Itzá, Mayapán ja Uxmal muodostivat 1007–1204 erityisen liiton. Meksikosta vaeltaneet tolteekit vaikuttivat kulttuuriin, mutta heidän hyökkäilynsä heikensi mayojen valtakuntaa, joka 1400-luvulla käydyn sisällissodan jälkeen rappeutui nopeasti.


Asteekit, atsteekit, intiaanikansa Meksikon eteläisellä ylängöllä nykyään Méxicon kaupungin tienoilla. Pohjoisesta 1100-luvulla tulleet asteekit omaksuivat muinaisten tolteekkien kulttuurin ja loivat 1300- ja 1400-luvulla kulttuuriltaan kehittyneen valtakunnan, joka ulottui Meksikonlahdesta Tyyneenmereen. Sen pääkaupunki, Texcocojärven saarille rakennettu Tenochtitlán, oli nykyään Méxicon paikalla. Asteekkien valtakunta kehittyi monarkiaksi, vaikka hallitsija muodollisesti valittiinkin. Muutoin valtio oli hyvin virkavaltainen. Kuninkaan suuri valta perustui osittain hänen asemaansa uskonnollisena johtajana. Vaikutusvaltainen oli myös neljän miehen neuvosto.

Käytössä oli yleinen asevelvollisuus, joskin armeijan ytimen muodostivat koulutetut ammattisotilaat. Asteekit alistivatkin 1400-luvulla naapurikansat veronalaisuuteensa. Asteekkien pääelinkeinona oli maissinviljely. He olivat rakentajia ja käsityöläisiä; kulta, hopea, kupari, tina ja lyijy tunnettiin. Säilyneet, yleensä uskontoon liittyvät taideteokset ovat korkeatasoisia. Asteekeilla oli käytössä eräänlainen kuvakirjoitus ja jokseenkin tarkka ajanlasku. Uskonto oli monijumalainen. Temppelit rakennettiin korkeiden pyramidien huipulle. Asteekit tunnetaan ihmisuhreistaan, he saattoivat jumaliaan lepyttääkseen uhrata tuhansia ihmisiä porrastemppeleissään. Arvokkaammat uhrit koristeltiin kukkasin. Kun uhrattava ehti porraspyramidin huipulle hänet kaadettiin alttarille. Uhrattavilta kiskottiin sydän irti laavalasisesta tehdyn veitsen avulla.


Kun espanjalainen löytöretkeilijät saapuivat Tenochtitlániin 1519, oli kuninkaana Montezuma II, jonka loistavia aarteita, upeaa hovia ja viehättäviä puutarhoja löytöretkeilijät ylistivät. Hernando Cortésin johtamina Espanjan kuningas Kaarle I:n nimessä ja naapurikansojen tuella espanjalaiset 1521 kukistivat asteekit. Cortés, Hernando, (1485-1547), espanjalainen löytöretkeilijä, Meksikon valloittaja  Cortés osallistui vuodesta 1504 Länsi-Intian retkiin. Vuonna 1519 hän lähti Amerikan mantereelle, perusti Vera Cruzin kaupungin, valloitti asteekkien pääkaupungin Tenochtitlánin ja vangitsi näiden kuninkaan Montezuman. Hänet nimitettiin Uuden-Espanjan kuvernööriksi 1522, mutta hän palasi 1540 kotimaahan jouduttuaan epäsuosioon. Cortés oli äitinsä puolelta sukua inkavaltakunnan kukistaneen löytöretkeilijä Francisco Pizarron serkku. Meksiko Méxicat joita kutsuttiin myös asteekeiksi. Meksikolaiset olivat kiinnostuneita itsestään ja historiastaan.

Tämän johdosta syntyi runsaasti historiallisia, myyttisiä tai kuvailevia kirjoituksia sekä uskonnollisten menojen ohjeita ja ennustuksia kirjoitettuna sekä kuvin että foneettisin merkein. Atsteekkien valtakunnassa käräjöitiin hanakasti ja merkittiin kaikki kiistat ja riidat asiakirjoihin joiden selvittelyyn käytettiin karttoja ja sukutauluja. Vanhoja kuvakirjoituksia on siirretty latinalaiseen kirjainasuun, joko intiaanien kielellä tai espanjaksi käännettyinä. Näin tallennettiin kronikoita, mm. Cuauhtitánin vuosikirjat, Chimlpahin Quauhtlehuanitzinin, Tezozomocin ja Ixtlilxochitlin historialliset tekstit. Espanjalaiset ovat itsekkin laatineet tärkeitä asiakirjoja. Isä Bernardino de Sahagún, saapui Meksikoon vuonna 1529. Hän opetteli nahuatlin kielen, kirjoitti sitä intiaanien sanelun mukaan. Näin hän loi kirjallisen muistomerkin ”Uuden Espanjan yleisen historian”.


Alueesta muodostettiin Uuden-Espanjan varakuningaskunta 1535. Intiaanien asema kurjistui heidän jouduttuaan pakkotyöhön kaivoksiin ja suurtiloille. Lähetystyötä harjoittaneesta roomalaiskatolisesta kirkosta tuli merkittävä poliittinen ja taloudellinen tekijä. Ristiriita siirtolaisten ja Espanjasta tulleiden virkamiesten välillä johti 1810-21 vapaussotaan, joka päättyi Meksikon itsenäistymiseen. Kenraali Agustín de Iturbido huudatti itsensä keisariksi 1822, mutta luopui vallasta jo 1823. Kiista Texasin omistuksesta johti sotaan Yhdysvaltojen kanssa. Meksikon hävittyä sen oli  1848 luovutettava Texasin lisäksi Pohjois-Kalifornia, New Mexico ja osa Arizonasta. Vuonna 1858 presidentiksi tulleen sapoteekki-intiaanin Benito Juárezin uudistuspolitiikka johti sisällissotaan 1858–60, mikä antoi ranskalaisille syyn sekaantua maan asioihin. Nämä nostivat 1864 Meksikon keisariksi Itävallan arkkiherttuan Maksimilianin, mutta 1867 hänet syöstiin vallasta ja Juárez palasi presidentiksi vuoteen 1872 asti.
Presidentti Porfirio Díazin aikana (1877–1911) pientalonpoikien asema kurjistui, mikä johti Francisco I. MaderonEmiliano Zapatan ja Pancho Villan johtamaan Meksikon vallankumoukseen 1910–17. Vuonna 1917 annettiin edistyksellinen perustuslaki, joka sisälsi mm. maareformin. Uudistuksia toteutettiin kuitenkin hitaasti, ja olot säilyivät levottomina. Presidentti Lázaro Cárdenas (1934–40) otti maahan paljon poliittisia pakolaisia Euroopasta ja kansallisti rautatiet sekä ulkomaiset öljy-yhtiöt. Tolteekit, uto-aztekin kielikuntaan kuulunut esihistoriallinen intiaanikansa, joka hallitsi Meksikon eteläylängöllä 900-luvulta 1100-luvulle pääkaupunkinaan Tollan. Siirtomaavalloitus alkoi Pedro de Valdivian johdolla 1541. Vuonna 1818 Chile julistautui argentiinalaisen José de San Martinin johdolla käydyn vapaussodan jälkeen itsenäiseksi tasavallaksi. Ns. salpietarisodassa 1879–84 Boliviaa ja Perua vastaan Chile sai Antofagastan alueen. Oikeiston ja vasemmiston vaihdellessa vallassa vuosikymmenien ajan ei mitään elinkeinoelämän rakenteellisia muutoksia saatu aikaan. Eversti Carlos Ibáñez hallitsi diktaattorina 1927–31, ja vuosina 1938–47 vallassa oli radikaalisten puolueiden kansanrintama. Myös 1964 presidentiksi valitun Eduardo Frein yritys ostaa ulkomaalaisten omistamat kaivokset epäonnistui. Nicaragua on ollut Espanjan siirtomaana 1500-luvulla ollut maaitsenäistyi 1821 ja kuului 1823–38 Keski-Amerikan Yhdysvaltoihin.

Keski-Amerikan Yhdysvallat perustettiin 1823. Sen pääkaupunki oli aluksi Guatemala, vuodesta 1834 San Salvador. Siihen kuului viisi valtiota, jotka olivat vapautuneet Espanjan vallasta vuonna 1821, El Salvador, Guatemala, Honduras, Nicaragua ja Costa Rica. Liittovaltio hajosi 1838-1839 sisällissotien seurauksena. Hajoaminen alkoi Nicaraguan erottua liittovaltiosta 5.11.1838. Hallinnollisesti Nicaragua kuului itsenäisyyssotiin saakka Meksikon varakuningaskunnan ja Guatemalan kenraalikapteenikunnan alaisuuteen. Britit ahdistelivat Nicaraguan Karibian rannikkoa Jamaikalta käsin aina 1600-luvulta saakka.Itsenäistymisestänsä lähtien maata on rasittanut sisäinen epäsopu ja maa on sekaantunut sotiin ja kiistoihin naapurimaiden kanssa. Suurin osa kansasta on köyhiä maattomia talonpoikia, jotka työskentelevät suurtiloilla. Vuonna 1855 yhdysvaltalainen William Walkerista tuli maan presidentti, mutta hän menetti viran 1857. Sisällissotaa 1912 rauhoittamaan tullut Yhdysvallat piti maata miehitettynä 1912–24 ja 1925–33. Somozan julma diktaattorisuku, Anastasio Somoza García ja pojat Luis Somoza Debayle sekä Anastasio Somoza Debayle, hallitsivat maata 1936–1979, jolloin Anastasio Somoza kukistui 50 000 henkeä vaatineessa sisällissodassa. Valtaan tuli vasemmistolaisen sandinistisen kansallisen vapautusrintaman muodostama juntta, jonka johtajana oli 1985 presidentiksi tullut Daniel Ortega Saavedra ja jota Neuvostoliitto auttoi.

Amerikan Yhdysvallat


Kuningatar Elisabet vuonna 1578 antoi sir Humphrey Gilbertille valtakirjan asuttaa ja ottaa haltuunsa kaikki kaukaiset ja pakanalliset maat, jotka eivät ole minkään kristityn ruhtinaan varsinaisessa omistuksessa. Gilbertin velipuoli Raleigh vasta toteutti tämän, sillä neitseellisen kuningattaren kunniaksi (neitsyt latinaksi on virgo) nimettiin Pohjois-Amerikan itäinen rannikkoalue Virginiaksi. Kuningas Jaakko I:n (1603-25) antoi luvan kuuliaisille alamaisille johtaa ja hoitaa kahta eri siirtokuntaa Pohjois-Amerikassa. Tämän seurauksena muodostui Lontoon toinen Plymouthin kauppakomppania. Kuningas Jaakon tarkoituksena oli varmistua etteivät loukkaa Floridan espanjalaisasutusta. Toukokuussa 1607 Lontoon kauppakompanijan rahoittamana ja lähettämänä saapui siirtolaisia Chesapeakin lahteen ja siitä nousivat jokea, jolle annettiin nimi James River ja perustivat Amerikan mantereelle ensimmäisen pysyvän englantilaisen asutuksen, Jamestownin. Kuvernööriksi nimitettiin lordi de la Waren.
Englantilaiset perustivat ensimmäisen siirtokuntansa Virginiaan 1585 ja uudelleen 1607 ja aloittivat laajamittaisen siirtolaisuuden 1620, kun ”pyhiinvaeltajaisät” saapuivat Mayflower-laivalla Massachusettsiin. Espanjalaiset olivat ottaneet haltuunsa alueita Floridasta jo vuodesta 1513 alkaen, hollantilaiset perustivat Uusien-Alankomaiden siirtokunnan nykyisen New Yorkin paikalle 1624 ja ruotsalaiset Uuden-Ruotsin Delawarejoen varrelle 1638. Hollantilaiset valtasivat Uuden-Ruotsin 1655, mutta menettivät sen 1664 englantilaisille, jotka ottivat haltuunsa myös Uudet-Alankomaat 1674.

James Truslow Adams ”Amerikan Eepos” (Kustannusosakeyhtiö Union 1947), josta lainaus: ”Vuonna 1584 Richard Haklyut vaati kirjoituksissaan, että Englannin oli perustettava siirtokuntia muutamiin Amerikan osiin ja linnoitettava ne ja ryöstettävä Espanjan kultalaivat, ’sillä silloin epäilemättä Espanjan maailmanmahti sortuisi ja Espanjan kuningas jäisi yhtä paljaaksi kuin Aisopoksen ylpeä varis, ja paavin valta kärsisi suurempia vaurioita kuin milloinkaan ennen… Espanjan laivaston Armadan tappio ja Espanjan vallan heikentyminen, joka oli siitä seurauksena, merkitsi, että Espanjan valta Amerikassa käytännöllisesti katsoen rajoitettiin Meksikon pohjoisrajaan ja että se ei milloinkaan pääsisi leviämään pohjoiseen suurelle mantereelle, mihin myös oli pyritty… Englantilaiset tuskin tunsivat Espanjan valtaa Amerikassa ja sitä kulttuuria, jota he siellä niin loistavasti edustivat, eivätkä siitä paljon välittäneetkään – sen enemmän kuin heidän amerikkalaiset jälkeläisensäkään kolmen vuosisadan aikana. Heidän silmissään Espanja ja sen imperiumi oli pelkästään vihollinen ja mahdollinen saalis kateutensa, tietämättömyytensä, vihansa ja uskonkiihkonsa ansiota… Vuonna 1607 tehtiin uusi yritys siirtokunnan perustamiseksi Jamestowniin Virginiaan, kolmenkymmenen mailin päähän joen suusta, jotta espanjalaiset eivät olisi päässeet yllättämään… Kuinka epävarma tilanne kuitenkin oli, käy ilmi siitä tosiseikasta, että vaikka kolmetuhatta uutta siirtolaista saapui vuosien 1619 ja 1622 välillä, jälkimmäisen vuoden lopulla oli vain noin tuhtatkaksisataa jäljellä, vanhoja ja uusia, ja näistä intiaanit pian tappoivat nelisen sataa. Taudit ja vastoinkäymiset vaativat peloittavan veronsa, mutta kamppailevan siirtokunnan onnistui kuitenkin pysyä hengissä. Englantilaisia oli asettunut Amerikan mantereelle. Itsehallinto oli myös saatu… Lisää siirtolaisia tuli. Toiset asettuivat Massachusettesin lahden rantamille. Pieni kalastajasiirtokunta perustettiin Cape Anniin. Kuningas itse oli luvannut virginialaisille, että he saisivat laatia omat lakinsa, mutta pohjoisen siirtokuntalaisilla ei ollut mukanaan asiapapereita eikä omistuskirjoja. Pyhiinvaeltajat olivat jo Mayflowerissa joutuneet ajattelemaan sitä uutta tilannetta, että oltiin kaikkien lakien ulkopuolella, sillä sekalaisessa seurakunnassa oli joitakin levottomia aineksia. Ketään ei ollut asetettu hallitsemaan heitä. Jonkinlaista hallintoa kuitenkin tarvittiin. Oli siis selvää, että heidän piti hallita itse itseään. Tilanteen yksinkertainen logiikka pakotti heidät laatimaan sopimuksen, jonka kaikki allekirjoittivat ja jossa he suostuivat ’alistumaan sellaiseen hallintoon ja tyytymään sellaisiin kuvernööreihin, jollaisia he yhteisestä sopimuksesta valitsisivat’. Logiikka ja asiakirja olivat yksinkertaiset, mutta päätös oli erikoisen englantilainen ja aikaa voittaen siitä tuli luonteenomainen myös amerikkalaisille. Allekirjoittajilla ei ollut aikomusta luoda ’demokratiaa’ tai muuta mitään maailman hallitustapaa. He yksinkertaisesti välttivät mahdollisen anarkian ja rautaisen diktaattorin vaaran suostumalla alistumaan yhteisesti ilmaisemaansa tahtoon… Pyhiinvaeltajat olivat aina seisoneet omilla jaloillaan, ja suurista vastuksista ja pienistä voitoista huolimatta he olivat myös kestäneet taistelussa. Nämä esimerkit samoin kuin Englannin olosuhteet saivat nyt aikaan suuren muuttoliikkeen Amerikkaan… Oli tyypillisesti englantilaista, että siirtolaiset menivät meren yli saadakseen vapauden itselleen… Ranska oli voimakas ja kunnianhimoinen. Siinä paloi kiihko levittää kristinuskoa alkuasukkaiden keskuuteen turkisten vastineeksi. Vuonna 1608 se perusti Quebecin linnoitetun aseman. Sieltä käsin kulki kymmenien vuosien aikana lähetyssaarnaajia, turkiskauppiaita ja pelottomia tutkimusmatkailijoita lännen ja lounaan erämaihin… Väsymättömät jesuiitat olivat perustaneet moniin paikkoihin lähetysasemia ja messusivat nyt villeille kuulijoilleen siellä täällä vesireittien ja intiaaniteiden varsilla, sillä ranskalaiset olivat kulkeneet alkuasukkaiden vuosisatoja sitten viitoittamia teitä. Ranskalaiset ja intiaanit veljestyivät ja ymmärsivät tosiaan… Mutta espanjalaisetkaan eivät olleet joutilaina. Vuonna 1608 he perustivat Uuteen Meksikoon Santa Fe’n, joka on niin ollen Plymouthia kaksitoista vuotta vanhempi… Ranskalaisten kilpailun torjumiseksi sijoitettiin lähetysasemia myös Texasiin, minne San Antonio perustettiin 1/18. Oli myös katsottu tarpeelliseksi perustaa siirtokuntia Kaliforniaan, kun Englannin merirosvot ryöstivät espanjalaisia laivoja rannikolla. Vuonna 1697 uskottiin koko Kalifornia siirtolaissuunnitelma Espanjan jesuiittain toimeksi, jotka perustivat useita lähetysasemia etelään… On kuultu paljon ’keskiväylän’ kauhuista, joita neekeriorjat joutuivat kokemaan, sitten kun heitä oli Afrikassa otettu kiinni ja ajettu laivoihin meren yli kuljetettavaksi. Mutta skotlantilaiset ja saksalaisewt eivät matkustaneet paljoakaan paremmin. Matkalla ruoka oli usein niin määrä ja matoista, ettei sitä voinut syödä. Jos tyven ilma sattui viivyttämään laivan kulkua, oli aina nälkä- tai janokuolema uhkaamassa. Monesti tapeltiin rotan raadoista ja ainakin kerran tiedotettiin virallisesti, että oli syöty kuusi ihmisen ruumista ja leikattiin juuri seitsemättä, kun näköpiiriin tuli toinen laiva, josta saatiin hiukan ruokaa. Terveydenhoitoa ei ollut järjestetty juuri millään tavalla. Jouduttiin elämään uskomattomassa liassa ja syöpäläisten vallassa. Eräässä siirtolaislaivassa kuoli kolmesataaviisikymmentä matkustajaa neljästäsadasta… Siirtolaisten maksettavaksi asetettiin odottamatta maksuja ja niin suuria, että kun he saapuivat maahan ja eloon jääneet joutuivat vastaamaan kuolleiden matkustuskustannuksista, heidän oli usein pakko myydä itsensä orjiksi. Perheitä hajotettiin ja niiden jäseniä myytiin useille väliaikaisille omistajille, ikäänkuin he olisivat olleet neekeriorjia.” 

Vuonna 1619 Virginiaan saapui ensimmäinen laivalastillinen mustia orjia, mikä loi pohjan etelävaltioiden tulevalle taloudelle. Vuonna 1620 saapuivat pyhiinvaeltaja-isät Mayflower laivalla. He olivat saaneet Lontoon kauppakomppanijalta lupakirjan perustaakseen siirtokunnan Virginiaan, mutta sen sijaan he saapuivatkin Cape Codiin, jonka tienoot oli määrätty Plymouthin kauppakomppanijalle. Pyhiinvaeltaja-isien tarkoituksena oli löytää paikka jossa voisivat elää rauhassa irti Euroopan poliittisesta ja uskonnollisesta tyranniasta. Nämä Puritaanisiirtolaiset sulautuivat vuonna 1691 lähellä sijaitsevaan Massachusetts Bayn siirtokuntaan, joka oli perustettu vuonna 1630 kuningas Kaarle I:n lupakirjan nojalla. Anu Leena Kimanen on tehnyt Pro gradu -tutkielman ”Uskon yhdistämät, Englantilaisten puritaanien uskonnollinen yhteisö ennen sisällissotaa” vuonna 1999.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19570/uskonyhd.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Roger Williams (1603-1683) lähti Englannista Pohjois-Amerikkaan 1630 anglikaanisen kirkon suvaitsemattomuuden johdosta. Hän perusti 1636 uudisasutuksen Providenceen, josta Rhode Islandin ohella tuli kotipaikka täydelliselle uskonnonvapaudelle. Kirkon ja valtion erottaminen oli hänelle sydämenasia. Roger Williams vastusti, että intiaaneilta otettiin maata. Ensimmäisen yksityislupakirjan siirtokunnan perustamiseen antoi Kaarle I vuonna 1632 katoliselle lordi Baltimorelle, joka perusti Marylandin siirtokunnan vainotuille katolisille turvapaikaksi. Vuonna 1663 Kaarle II:n antoi kahdeksalle aatelismiehelle yksityisoikeuden perustaa Pohjois- ja Etelä-Carolinan siirtokunnat Marylandin eteläpuolelle.


William Penn (1644-1718) perusti Kaarle II:lta vuonna 1681 saamansa lupakirjalla Pennsylvanian siirtokunnan vuonna 1682 joka kuului Delawaren alueeseen. Willian Penn oli kveekari ja menestyvin kaikista yksityissiirtokuntien perustajista. William Penn istui useita kertoja vangittuna Lontoossa syytettynä lahkolaistoiminnasta. Towernissa hän kirjoitti kuuluisan työnsä No cross, no crown (ilman ristiä, ei kruunua), jossa hän puolusti kveekarien oppeja ja tapoja sekä hyökkäsi papiston huonoa käytöstä vastaan. Valtion kveekareihin kohdistama vaino herätti ajatuksen, että Amerikkaan tehtäisiin yhteiskunta, jonka perustana on periaate kaikkien kristillisten tunnusten täydellisestä suvaitsevaisuudesta. Vuonna 1712 Delaware erosi Pennsylvaniasta. James Oglethorpe vuonna 1733 perusti Georgian Savannah-virran rannikolle. Vuonna 1664 Englanti ja Hollanti joutuivat toiseen Hollannin sotaan, niin Kaarle II:n antoi veljelleen Yorkin herttualle oikeuden Connecticutin ja Delawaren väliseen maahan. Retkikunta lähti ja saavuttuaan Hudsonin suulle vaati Uutta Amsterdamia antautumaan. Näin Uusien Alankomaiden siirtokunta joutui englantilaisille ilman sotaa.

Pappi, lähetyssaarnaaja ja intiaanien apostoli John Eliot s. 1604, Englannissa ja siirtyi Amerikkaan 1631. Kuoli 1690 Roxburyssä USA:ssa. Oli pappina Roxburyssä Bostonista etelään ja hänellä oli rakkaus intiaanien evankelioimiseen. Julkaisi intiaanien kielellä katekismuksen, Vanhan ja Uuden testamentin. Perusti intiaaneille kouluja. Englantilaiset ja skotlantilaiset papit vuonna 1644 pyysivät Englannin parlamenttia antamaan kannatusta lähetyssaarnaajien lähettämiseksi intiaanien keskuuteen. Mutta vasta kertomukset Eliotin työstä herättivät niin paljon harrastusta tähän asiaan, että jotain voitiin saada toimeen. Heräävä lähetysmieli sai tukea siitä mielipiteestä, joka oli monella jumaluusoppineella, että intiaanit olivat Israelin kymmenen vankeuteen viedyn sukukunnan jälkeläisiä. Lähde: Henry Ussing ”Evankeliumin voittokulku kautta maailman” Gummerus 1905.
John Eliotista oli tullut puritaani Englannissa. Puritaanit (on latinaa), englanniksi reformoituja, jotka 1560-luvulta lähtien pyrkivät puhdistamaan anglikaanisen kirkon katolisuuden jäänteistä ja edustivat ankaraa, lainomaista raamatullisuutta. Tasavallan aikana 1649–60 puritaanit saattoivat toteuttaa joukon tavoitteitaan, mutta restauraatio 1660 merkitsi uutta vainoa, joka päättyi vasta 1689. Vainottuina monet heistä muuttivat Amerikkaan. Puritanismilla on ollut syvällinen vaikutus Ison-Britannian ja Yhdysvaltain henkiseen ja yhteiskunnalliseen elämään.


Martin Schlunk ”Kristillisen lähetystyön historia” (Suomen Lähetysseura 1973), josta lainaus sivulta 115: ”Vuonna 1620 purjealus Mayflower laski ankkurin Amerikan rannikolla ja siitä nousi maihin ryhmä puritaaneja, joista on käytetty nimitystä ’pyhiinvaeltajaisät’. Tapaus tuli aloittamaan uuden tärkeän kauden siirtomaahistoriassa. Ensimmäinen siirtolaisjoukko koetti pitää yllä hyviä suhteita intiaaneihin, mutta mitään varsinaista lähetysyötä se ei tehnyt. Siirtolaisia tuli lisää, ja kun intiaanit osoittautuivat julmiksi ja epäluotettaviksi, sai alkunsa säälimätön hävityssota; sanonnaksi tuli: ’Kuollut intiaani on hyvä intiaani’. Sodalla tuli olemaan uskonnollistakin väriä. Uusi Englanti, niin kuin aluetta ruvettiin nimittämään, oli puritaaneille Kanaanin maa, ja taistelu intiaaneja vastaan oli pyhää sotaa. Tätä synkkää taustaa vasten näkyy kirkkaana hahmona ensimmäinen suuri evankelinen lähetyssaarnaaja, pastori, John Eliot. John Eliot syntyi Englannissa 1604. Hän sai kunnollisen teologisen koulutuksen Cambridgen yliopistossa, toimi puritaanisen Thomas Hookerin koulussa opettajana ja koki totisen kääntymisen uuteen elämään. Vuonna 1631 hän muutti Amerikkaan ja tuli pian Roxburyn seurakunnan papiksi Massachusettsiin. Lokakuussa 1646 hän lähti kolmen ystävän kanssa julistamaan evankeliumia intiaaneille Charles-joen vesiputousten äärelle; sen tuli tapahtua heidän omissa majoissaan ja heidän omalla kielellään, jonka hän oli oppinut. Saarnassaan Eliot liittyi tekstiin Hes 37:9-10, jossa puhutaan kuolleitten luitten virkoamisesta eloon – ensimmäinen evankelinen lähetyssaarna, josta meille on säilynyt tieto… Eliotilla oli muutamia edelläkävijöitä, joille tämä lupaus oli antanut aiheen käydä käännyttämään intiaaneja. Heistä on mainittava Roger Williams ja Thomas Mayhew. Viimeksi mainitusta tuli kantaisä suvulle, joka sitten viidessä polvessa palveli lähetystyössä… Aluksi Eliot harjoitti intiaanilähetystä pappistehtäviensä ohella. Miten hän siinä pystyi ei vain oppimaan hyvin vaikean kielen, vaan myös panemaan alulle kristillisen kirjallisuuden, jää tavallaan ihmeeksi; Uusi testamentti valmistui painosta 1661, Vanha testamentti 1663. Suurin ihme oli, että hänen työnsä tuotti kauniita tuloksia. Jo vuonna 1650 syntyi ensimmäinen kristillinen intiaanisiirtokunta Netick. 25 vuoden kuluttua intiaanikyliä oli 14 ja niissä 1100 asukasta Eliotin johdon alaisina, ja enemmän kuin kaksinkertainen määrä oli samoin voitettu kristinuskolle muilla paikkakunnilla. Eliotin siirtokunnissa on annettu seuraava kuvaus: ’Lakeja, jotka kielsivät poppamiesten toiminnan, moniavioisuuden, sapatin häpäisemisen ja juoppouden, sovellettiin käytäntöön ankarasti. Intiaanit tottuivat maanviljelykseen ja karjanhoitoon, metsätöihin ja säädyllisen elämäntavan muotoihin. Monet oppivat luku- ja kirjoitustaidon enimmäkseen intiaani-opettajilta. Julkisten laitosten ylläpitämiseksi otettiin käytäntöön kymmenykset, satoa korjattaessa ja puitaessa osa pantiin kohta erilleen ja varastoitiin jokaisessa kylässä Jumalan omaisuutena… Jumalan valtakunnan historian suuria salaisuuksia on, että 25 vuoden kuluttua hirvittävä intiaanisota tuhosi vaivalloisen työn tulokset lähes kokonaan… Kulkipa hän 86 vuotiaanakin rakkaitten intiaaniensa perässä. Toukokuun 26. päivänä 1690 John Eliot vaipui työteliään elämän jälkeen rauhallisena viimeiseen uneen pappilassaan Roxburyssä… Ensimmäinen pysyvä hedelmä, minkä Eliotin työ kantoi, oli seuran perustaminen vuonna 1649 evankeliumin levittämiseksi Uudessa Englannissa (Society for the Propagation of the Gospel in New England)… Puoli vuosisataa myöhemmin, vuonna 1698, syntyi Society for Promoting Christian Knowledge (SPCK, Kristillisen tiedon levittämisseura), joka myöhemmin tuki lähetystyötä Intiassa.”

Harriet Beecher-Stowe ”Tuomo sedän tupa eli alhaisten elämää – kuvauksia neekeriorjain elämästä Amerikan Yhdysvalloissa” (WSOY 1953), jonka esipuheessa esitellään kirjan kirjoittajaa näin: ”Rouva Harriet Beecher-Stowen nimi ei ollut tunnettu kirjailijanimi, kun se ensi kerran esiintyi ’Tuomo sedän tuvan’ kansilehdellä. Lähimmät omaiset kyllä tiesivät hänen jo pienenä lapsena ja koulussa rakastaneen aineenkirjoittamista enemmän kuin muita opinharjoituksia. Jo varhain teki hän tavattomiakin kirjallisia kokeita, kuin esim. 12 vuotiaana kirjoitti tosissaan vakavan tutkimuksen siitä, voiko sielun kuolemattomuutta todistaa luonnonilmiöiden avulla, johon kysymykseen hän vastasi kieltävästi. Tutkimuksen aine muistuttaa isästä, joka oli sekä saarnaajana että ihmisenä etevä pappi Lyman Beecher Litchfieldin kaupungissa Connecticutin valtiossa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja. Myöhemmin hän muutti papiksi Bostoniin, mutta kutsuttiin sieltä jonkun vuoden perästä jumaluusopillisen seminaarin johtajaksi Cincinnatiin Ohion valtioon. Täysi-ikäiseksi tultuansa oli Harriet Beecher kerran saanut 50 doll. palkinnon eräästä kirjoituksestansa ja sen jälkeen kyhännyt pieniä kirjoituksia ja kertomuksia paikkakunnan sanomalehtiin. Lapsuuden kodissa vallinnut totinen, syvä kristillinen elämä oli painanut lasten mieliin siveellistä vakavuutta ja lämmintä elämäniloa, jotka usein kulkevat yhdessä… Ohiossa rehotti orjuus kaikessa voimassaan. Yksin Beecherinkin perheessä oli orjia palvelijoina, ja neiti Harriet opetti heitä, seurusteli heidän kanssaan. Auttoipa hän joskus orjia pakosallekin, kun joku onneton koetti pelastua joutumasta myydyksi eteläisiin valtioihin, missä orjia yleensä kohdeltiin paljoa pahemmin kuin pohjoisissa osissa Yhdysvaltoja… V. 1846 joutui Harriet Beecher 35 vuotiaana naimisiin professori Kalvin Stowen kanssa, joka oli raamatullisen jumaluusopin opettajana hänen isänsä johtamassa seminaarissa. Kolme vuotta myöhemmin professori Stowe siirtyi opettajaksi Bowdoinin yliopistoon Mainen valtioon… ’Tuomo sedän tupa’ julkaistiin ensin erään sanomalehden novellina ja ilmestyi sitten erityisenä kirjana 20 p. maalisk. 1852.” 
Kirjan voi käydä lukemassa: https://www.gutenberg.org/files/16393/16393-h/16393-h.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher_Stowe
James Truslow Adams ”Amerikan eepos” (Kustannusosakeyhtiö Union 1947), josta lainaus sivulta 85: ”Siirtoasutuksen aikana ja pitkälti myöhemminkin Euroopan sotivat kansat sotkivat aina Amerikassa asuvat kansalaisensa kiistoihinsa. Se, mitä sanotaan ranskalaisten ja intiaanien sodaksi ja joka päättyi v. 1763, oli vain Euroopan seitsenvuotisen sodan amerikkalainen vaihe. Pariisin rauhansopimuksessa Ranska luovutti Englannille koko Missisipin itäpuolella olevan alueensa, paitsi New Orleansin kaupunkia, joka joutui Espanjalle samana päivänä, ynnä sen ohella Ranskan kaikki mahdolliset oikeudet Missisipin itäpuolella. Siten Englanti sai haltuunsa koko Pohjois-Amerikan mantereen aina arktisille alueille asti mainitun suuren joen itäpuolelta, paitsi Espanjalle Meksikon lahden rannalla ja Kaukolännessä kuuluvia alueita. Espanjalaiset eivät kuitenkaan pysyneet joutilaina, vaan työnsivät pian asutustaan pohjoiseen Tyynen meren rannikolla ja perustivat San Franciscon kaupungin melkein samalla hetkellä kuin englantilaiset ja siirtokuntien asukkaat tappoivat toisiaan Bunker Hillin rinteillä… Noin v:sta 1761 siihen saakka, kunnes siirtokunnat julistautuivat itsenäiseksi 1776, Adams työskenteli herkeämättä sen asian hyväksi, jolle hän oli pyhittänyt elämänsä, harjoittaen kiihotusta sanomalehdistössä ja kaupunkikokouksissa, järjestellen yhdenmukaisia komiteoja kaikissa siirtokunnissa, vieläpä suunnitellen tapahtumia, joiden tarkoitus oli kiihdyttää kansan mielialoja. Kerran jo näytti siltä, kuin hänen ponnistuksensa olisivat olleet turhia, mutta lopulta Englannin hallituksen tyhmyys edisti hänen pyrintöjään…  Siirtokuntien lopullisen irroittautumisen edelliset vuodet voidaan jakaa kolmeen jaksoon. Ensimmäisen jakson aikana, sokerilain säätämisestä kaikkien haitallisten asetusten kumoamiseen asti, v:een 1770, eri ryhmillä oli asianhaarain pakosta yhteinen oppositio Englannin politiikkaa vastaan. Kauppiaat eivät tarvinneet propagandaa tajutakseen, että heidän liiketoimintaansa haitattiin vakavasti, eivätkä he juuri välittäneet niistä kansanomaisista iskulauseista, joita kansan uudet johtajat käyttivät vaikuttaakseen siihen… Amerikkalaisten vapautta ja moraalisuutta hän vertasi Englannin tyranniuteen ja siveelliseen alennustilaan. Hän julisti, että emämaan tarkoituksena oli saattaa siirtokunnat ’orjuuteen, köyhyyteen ja kurjuuteen’ ja saattaa ne lopullisesti perikatoon, ja hän takoi kansan päähän ’orjuuden ja tyranniuden’ sanoja, kunnes pelkkä toistaminen sai tilanteen näyttämään todelliselta… Lopulta sota voitettiin ja päättyi ja rauha tehtiin 1783. Englanti tunnusti siirtokuntien eron imperiumista ja Amerikan Yhdysvaltain olemassaolon, kuten Ranska ja Hollanti jo olivat tunnustaneet… Amerikka oli sodan aikana ollut sisäisesti hajanainen. Kaikki kolmetoista siirtokuntaa pysyivät kateellisina toisilleen ja epäluuloisina toisiaan ja kaikkia sen jälkeen seuranneita kansallisia hallituksia kohtaan.”
Katso lisätietoja: https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Adams

Lännenelokuvistaan on tunnettu John Ford s. 1.2.1894, k. 31.8.1973 oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja.  Ford syntyi irlantilaisen siirtolaisperheen kuopukseksi Cape Elizabethin kylässä lähellä Portlandia, Mainen osavaltiossa. Fordin oikea nimi oli John Martin Feeney. Hänet tunnetaan erityisesti lännenelokuvistaan, mutta hän ohjasi myös monia muita elokuvia. Ford voitti neljä Oscar-palkintoa parhaasta ohjauksesta.

Ford toimi myös veljensä Francisin apulaisena tämän ohjaamissa elokuvissa. Mykkäelokuvan kaudella Ford ohjasi yli 60 elokuvaa, joista muutama oli kokopitkä nykyajan mittapuulla. Näihin elokuviin kuului kymmeniä lännenelokuvia, joissa pääosassa oli usein Harry Carey. Fordin yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista mykkäwesterneistä on Rautahepo vuodelta 1924. Ford ohjasi yli 60 äänielokuvaa. Parhaiten niistä muistetaan hänen lännenelokuvansa kuten Hyökkäys erämaassa (1939), Aavikon laki (1946), Etsijät (1956) ja Mies, joka ampui Liberty Valancen (1962). Fordin luottonäyttelijä oli John Wayne.

Mikael Soininen (1860-1924) opettaja, tutkija ja poliitikko kävi stipendin saaneena perehtymässä Yhdysvalloissa kouluoloihin 1884-85. Soininen julkaisi väitöskirjan ”Koulutoimesta Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa” 1887.

Uusi Ruotsi Delawaressa


Suur-Savosta lähti 1500 – 1600 luvuilla väkeä Ruotsiin Värmlantiin. Myös Taalainmaalle oli muuttanut suomalaisia, jotka jatkoivat myöhemmin Amerikkaan. Vaikeudet metsäsuomalaisilla Ruotsissa oli syy heidän muuttoonsa Uuteen Ruotsiin Amerikkaan. Suomen kieli säilyi Pennsylvaniassa ja Delawaressa puhekielenä aina 1700-luvulle. Hollantilaiset perustivat 1612 Uuden Amsterdamin kaupungin Hudson-joen rannalle. Englantilaisten siirtokunnat sijaitsivat Atlantin rannikolla.

Urho Toivola kirjoittaa ”Aurinkoista Amerikkaa”: ”1600-luvulla rakensivat ruotsalaiset ja suomalaiset siirtolaiset Delaware-joen laaksossa tupansa paksuista hirsistä ristisalvoksella kotoiseen tapaan. Sen aikaista siirtolaiskotia kuvaili Turun Akatemian professori Pietari Kalm monelle kielelle käännetyssä matkakertomuksessaan. Tämä suomalaisen professorin lähes kaksi sataa vuotta vanha kuvaus näyttää epämääräisyydestään huolimatta yhä vieläkin olevan parhaita tietolähteitä silloisen rakennustavan tutkijoille”.

Delawaren siirtokunnan jouduttua vuonna 1655 Hollannin valtaan saapui sinne hollantilaisilla laivoilla suomalaisia siirtolaisia, usein vankilasta vapautettuja. Kun Delawaren siirtokunta vuonna 1664 joutui Englannin haltuun, niin siirtolaisuus Pohjoismaista keskeytyi, vaikka suomalaisia oli jo n. 500.


S. Ilmosen kirjassa ”Delawaren suomalaiset” mainitaan, että syyskuussa 1664 siirtokunnan varakuvernööriksi nimitettiin englantilainen kapteeni Edward Carr. Enää ei riittänyt vanha tapa, että miestä nimitettiin ristimänimellä ja perään liitettiin the Finn, vaan asianomaisen tuli ottaa käyttöön oikea sukunimi. Tämän toimenpiteen seurauksena tulevat vanhat Vermlannin suomalaisten alkuperäiset sukunimet kirjoihin, eli Halttusia, Savolaisia, Hommasia, Liukkoisia, Minkkisiä jne. Delawaren osavaltion kotisivu on http://www.delaware.gov, eli Delaware on osavaltio Yhdysvaltojen itärannikolla ja sen suurin kaupunki on Wilmington (Delaware).

Salomon Ilmonen (1871-1940 kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Suomi-Synodin pastori.) Jo 1890 -luvulla S. Ilmonen alkoi haastatteluin keräämään tietoja Pohjois-Amerikan suomalaissiirtokuntien asukkaista. Nämä tiedot Ilmonen julkaisi kirjassaan ”Amerikan suomalaisten historia II ja elämäkertoja”. Suomi-synodi on ollut Amerikan Suomalaisten kirkollinen yhteenliittymä, joka on perustettu Calumetissä 1890. Ylin toimeenpaneva valta on ollut 4-miehisellä konsistoriolla, jonka puheenjohtajana on kirkkokunnan Hancockissa asuva esimies. Synodi piti yllä Suomi-opistoa ja julkaisi Amerikan Suometarta ja Paimen-Sanomia. S. Ilmonen kertoo kirjassaan ”Delawaren suomalaiset” (Karisto 1988), että toimiessaan pappina New Yorkissa, niin New Yorkin kirjastossa hän kävi aineistoa läpi 1600- ja 1700 luvuilta, myös Wilmingtonin ja Philadelphian kirjastossa, sekä Pennsylvanian Historiallisen Seuran kirjastosta löysi aineistoa kirjaansa. Werner Nikander ”Amerikan suomalaisia – muotokuvia ja lyhyitä elämäkerrallisia tietoja vv. 1922-1927 (Suomalais Lut. Kustannusliikkeen kirjapaino 1927), josta lainaus sivulta 86: ”Ilmonen, Salomon, pastori, Los Angeles, Calif. Synt. helmik. 14 p. 1871 Ilmajoella, Suomessa. Siirtyi Amerikkaan 1891. Los Angelesin Ev.-Lut. seurakunnan S.-S,:n pastori, Amerikan Suom. Historiallisen Seuran, American Historical Association ja American Church History Society yhd:ien jäsen. Tullut ylioppilaaksi Suomi-Opistossa, Hancockissa, Mich. v. 1904, vihitty papiksi v. 1906, opiskeli lyhyen ajan Californian yliopistossa. Toiminut pappina Brooklynissä, New Yorkissa, Ohiossa, Pensylvaniassa, Detroitissa ja v:sta 1927 Los Angelesissa, Calif., ollut Suomi-Opiston taloudenhoitajana ja opettajana. Kirjoittanut Amerikan suom. raittiusliikkeen, Delawaren suomalaisten- ja Amerikan suomalaisten historiat I, II ja III ynnä pienempiä julkaisuja.”


Ilmonen oli julkaissut sukututkimustuloksiaan kirjana nimeltä ”Amerikan suomalaisten historia I” (Hancock, Michigan Suom.-Lut. Kustannusliikkeen kirjapainossa USA 1919). S. Ilmosen käyttämät lähdekirjat ovat: Amandus Johnson, The Swedish settlements on the Delaware; Israel Acrelius, History of New Sweden; A. Ferris, History of original settlements on the Delaware; Samuel Hazzard, Annals of Pennsylvania; Jehu Curtis Clay, Annals of the Swedes on the Delaware; H. C. Conrad, History of the state of Delaware; George Smith, History of Delaware county; J. L. Bozeman, The history of Maryland; Samuel Smith, History of the county of New Jersey; Thomas E. Goedon, The history of Pennsylvania; Scharf ja Westcott, History of Philadelphia; The Record of Upland Court; Minutes of the provincial council of Pennsylvania; The record of Holy Trinity Church of Wilmington; Wiliam Flinck, Lutheran landmarks and pioneers in America jne.

Siirtolaisten purjehdusolosuhteet olivat 1600-1700-luvulla kurjat, sillä eurooppalaisen siirtolaisuuden alettua kasvamaan voimakkaasti kävivät siirtolaiskuljetuksissa esiintyvät epäkohdat räikeimmiksi ja näkyvimmiksi. Laivat olivat monesti hengenvaarallisia ja terveydelliset olot laivoissa huonot, sillä matkustajat saivat kärsiä usein nälkää ja janoa. Meno- ja tulosatamissa ei siirtolaisille oltu järjestetty kunnollisia majoituspaikkoja, minkä vuoksi joutuivat matkustajat tautien ja nylkyreiden uhreiksi.

S. Ilmosen kirjassa ”Amerikan suomalaisten historia III” mainitaan mm. näin: ”Suomalaiset lukeutuvat New Jerseyn valtion varhaisimpiin asukkaisiin, sillä Uuden Ruotsin siirtokuntaan tulleet suomalaiset ryhtyivät noin v. 1645 vuosituhansia luonnontilassa levänneitä korpia ja koskemattomia metsiä raivaamaan. Silloin syntyivät nuo vanhat suomalaisten rakentamat kylät: Mulikka-Mäki ja Finn. Tästä vanhimmasta siirtolaisjoukosta polveutunut väestö on vuosisatojen kuluessa niin perinpohjin amerikkalaistunut, ettei kansallisuutemme jälkiäkään tapaa muualta kuin historian lehdiltä ja vanhoista asiakirjoista sekä muutamista nimistä, joissa vielä on jäljellä suomalaista alkuperua.”


V. Rautanen kertoo kirjassaan ”Amerikan suomalainen kirkko” (Suomalais-Luterilainen kustannusliike Hancock, Michigan 1911) näin: ”Nuijasodan aikana 16 vuosisadalla Kaarle IX käskystä suuret suomalaisjoukot vaelsivat Ruotsin sydänmaille Nerikeen ja Värmlandiin, Ångermanlandiin, Helsinglandiin ja Gestriklandiin… Luultavaa on, että Värmlandin suomalaisia oli mukana, sillä he olivat Ruotsissa joutuneet kansallisen vainon alaisiksi ja tulivat mieluummin vapaaseen maahan. Tulokkaat ostivat maan intiaanipäälliköltä Mitatsimint’iltä Christian Creek ja Schyulkil jokien väliltä, joka alue nimitettiin Uudeksi Ruotsiksi.” Tässä samassa kirjassa Rautanen kertoo, että skandinaavisilla luterilaisilla ja laestadiolaisilla oli epäluuloja toisiaan kohtaan Amerikassa ja suomalaisilta laestadiolaisilta estettiin ehtoolliselle pääsy, niin he perustivat oman seurakunnan Apostolis-luterilainen seurakunta Calumetin Pine Streetille vuonna 1873 Salomon Kortetniemen johdolla. Lokakuussa 30.10.1877 oli Oulusta saapunut Frans Nikka ja Juhani Takkinen saarnaajiksi. Takkinen teki lähetysmatkoja Michiganiin, Minnesotaan, Dakotaan jopa Tyynenmeren rantavaltioihin saakka.

Akseli Järnefelt Rauanheimo ”Uuteen maailmaan” (WSOY 1921) kertoo kirjassaan historiallista fackta tietoa romaanin muodossa. Kirjassa mainitaan kuinka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat ja päätti houkutella sinne asukkaita julkaisemallaan kirjelmällä vuonna 1579 lupaamalla herttuakunnan uudisasukkaille 7 verovapaata vuotta. Ja 1500-luvun lopussa suomalaisia muutti Savosta Vermlantiin, koska Suomessa oli ollut katovuosia ja sotaa. Täältä Vermlannista suomalaisia taas vietiin Uuden Ruotsin Delawaren siirtokuntaan, koska Ruotsalaiset eivät pitäneet suomalaisten tavasta polttaa metsiä kaskeamalla ja heitä vainottiin uudessa kotimaassaan Ruotsissa. Sukunimet uudessa maassa Amerikassa muuttuivat kuten Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cock ja Cox, Kolehmaisesta Coleman, Tossavaisesta Thorson ja Tussey, Väinämöstä Vanneaman, Halttusesta Holsten, Sinikasta Sinnex ja Seneca jne…
Delawaren Uuden Ruotsin siirtolan lähettyvillä asui Lenapi-intiaanit (Lenni-lenape, Delaware), jotka tulivat toimeen suomalaisten kanssa, mutta vähän etäänpänä asuvat Minquasit olivat vihamielisiä ja sotaisia. Suomalaiset saivat maata Lenapi-intiaaneilta.


Sanomalehtimies Akseli Rauanheimo s. 27.3.1871 Nurmeksessa, k. 19.5.1932 Montrealissa Kanadassa (vanhemmat Otto Aadolf Järnefelt ja Ada Adolfina Pfaler). Tuli ylioppilaaksi 1890 ja fil. kandidaatiksi 1893. Tämän jälkeen ryhtyi sanomalehtimieheksi Uuteen Suomettareen. Siirtyi Yhdysvaltoihin jossa toimi ”New Yorkin Lehden” ja ”Siirtolaisen” toimittajana. Palasi takaisin Suomeen 1900 ja palasi Uuden Suomettaren toimittajaksi 1908. New Yorkiin perustettiin Suomen hallituksen tiedonantotoimisto jossa Rauanheimo julkaisi 1919-1920 ”Finland Reviewsiä”. Hän palasi tämän jälkeen Suomeen kirjoittamaan suunnittelemiaan kirjoja ”Suomalaiset Amerikassa” 1899, ”Meikäläisiä merten takana” 1921, ”Suomi ja Amerikka” 1922, ”Kanadan opas” 1929, ”Kanadan kirja” 1930. Vuonna 1923 perustettiin Suomen konsulinvirka Kanadaan Montrealiin ja tähän virkaan Rauanheimo nimitettiin.


Ruotsalaisen siirtokunnan alku oli hollantilaisen kauppayhtiömiehen Willem Usselinxin, joka vuonna 1624 teki kuningas Kustaa II Aadolfille esityksen siirtokunnan perustamisesta Amerikkaan. Vuonna 1637 Uuden Hollannin siirtokunnan kuvernööri Peter Minuit teki uuden esityksen ruotsalais-hollantilaisen siirtokunnan perustamisesta Delaware-joen rannikolle. Valtiokansleri Oxenstierna oli asialle myötämielinen ja esitettiin Minuitin laatima siirtokuntasuunnitelma Ruotsin valtioneuvostolle 1636.

Ruotsissa innostuttiin asiasta ja perustettiin hollantilaisten rahamiesten avulla kauppayhtiö, joka varusti kaksi laivaa Kalmar Nyckel ja Gripen tarvittavilla aseilla, muonavaroilla ja miehistöllä. Ensimmäinen retkikunta lähti Ruotsista saman vuoden syksyllä ja saapui vaikean merimatkan jälkeen keväällä 29.3.1638 Delaware-joelle, nykyisen Wilmingtonin kaupungin seuduille. Retkikunta osti kuudelta intiaanipäälliköltä siirtolaa varten tarvittavat maa-alueet. Siirtokunnan turvaksi rakennettiin puinen linnoitus, joka sai nimekseen Kristiinan linna. Ruotsalaiset eivät olleet halukkaita muuttamaan uudisasukkaiksi, mutta suurilla lupauksillakaan ei saatu varsinaisiasiirtolaisia, vaan toisen retkikunnan mukaan lähti virkailijoita, turkisten ostajia ja sotilaita. Hollantilaiset osakkeenomistajat luopuivat vuonna 1640 kauppayhtiöstä. Kauppayhtiön johtajaksi valittiin suomalainen amiraali Klaus Fleming ja kauppayhtiön jäseneksi Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe.


Keväällä 1641 Tukholmasta Kalmar Nyckel ja Charitas laivat lähtivät kohti Delawarea ja saapuivat perille marraskuun alussa. Tämän jälkeen Delaware joen rannalle syntyi Finland niminen uudisasutus. Delawaren siirtokunnassa käynyt luutnantti Mauno Kling kierteli hallituksen toimesta Varmlannissa kehoittamassa suomalaisia siirtymään Delawareen, jossa he saisivat vapaasti harjoittaa kaskenpolttoa. Koska tämänkään ei auttanut, niin hallitus käski ottaa suomalaisia kiinni viedä heidät vangittuna Karlstadin linnoitukseen ja siellä laittaa heidät siirtolaislaivaan. Siirtokunnan huomattavin kuvernööri oli Johan Printz Ruotsin Suomalainen. Vuonna 1949 lähtenyt retkikunta, jossa oli mukana 70 suomalaista, joutui Porto Ricon rantamilla haaksirikkoon ja espanjalaisten vankeuteen.

Vapaaksi päästyään jatkettuaan matkaa St. Cruzin saaren edustalle joutuivat he ranskalaisten vankeuteen, jolloin ranskalainen kuvernööri kidutti ja surmautti osan retkeläisistä ja osan otti orjikseen. Samoin 1654 lähtenyt 350 hengen suuruinen retkikunta joutui Kanarian saarten edustalla taisteluun kolmen turkkilaisen laivan kanssa, mutta pääsivät jatkamaan matkaa ja lähes neljän kuukauden merimatkan jälkeen Delaware-joelle saavuttaessa oli vain puolet enää hengissä. S. Ilmonen mainitsee kirjassaan ”Delawaren suomalaiset” että ”Pastori Campanius teki lähetystyötä intiaanien keskuudessa, opeteltuaan ensin heidän kielensä, ja käänsi Lutherin ’Vähän katekismuksen’ intiaanien kielelle.”
Uuden Ruotsin Kuvernööri Printzin paluuseen Ruotsiin oli kuitenkin se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan antautumisen kautta. Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.


Hollantilaiset perustivat Manhattanin eteläkärkeen Nieuw Amsterdamin kauppa-aseman 1624 ja ostivat intiaaneilta koko Manhattanin saaren 1626. Englantilaiset valloittivat kaupungin 1664 ja antoivat sille sen nykyisennimen. Itsenäisen liittovaltion pääkaupunkina se oli 1785–90 ja New Yorkin osavaltion pääkaupunkina vuoteen 1797. 1900-luvulla New York on ollut Yhdysvaltain talous- ja kulttuurielämän keskus. Siellä on myös YK:n päämaja.

Ossi Viidan kirjassa ”Suden hetkiä, Amerikansuomalainen olympiavoittaja Ville Ritola” (Siirtolaisuusinstituutti 1997) mainitaan, että Suur-New Yorkin alueella arvoitiin 1920-luvun alussa asuneen noin 25 000 suomalaista. Miehiä työskenteli tällä alueella rakennustöissä ja naisia piikoina. Suomalaiset asettuivat New Yorkissa Brooklyniin, Harlemiin ja Bronxiin. Enimmillään Harlemissa on asunut 8 000 – 9 000 suomalaista ja Brooklynissä 10 000.Näissä kaupunginosissa olivat suomalaisten kaupat ja leipomot. Brooklynissä oli Finntown suomalaisten rauhallinen kaupunginosa. Harlemin suomalaisasutus on keskittynyt 120. ja 130. katujen välille ja etelä-pohjoissuunnassa kulkevien viidennen ja Madison Avenuen rajaamalla alueelle. Harlemin kauppakeskus sijaitsi suomalaisasutuksen lomassa 125. kadulla. New Yorkissa asuu paljon juutalaisia ja myös Messiaanisia juutalaisia.

Mayme Sevander kertoo kirjassaan ”Vaeltajat” (Siirtolaisuusinstituutti Turku 2000) 6000 amerikansuomalaisen muutosta Neuvosto-Karjalaan 1920- 1930-luvuilla heidän mentyä rakentamaan ihanneyhteiskuntaa. Mayme Sevander oli 11-vuotias kun hän vanhempiensa kanssa muutti Neuvostoliittoon. Hänen isänsä suku oli Ruotsin Nikkalasta kotoisin olleita Kurkisia, joista Yhdysvalloissa tuli Corganeita, eli hänen nimensä oli Oskar Corgan, joka kuoli tammikuussa 1938. Hänen äitinsä oli Katri Corgan (os. Alalauri, Oulunläänin Lumijoelta).

Gustaf Schröderin kirja ”Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa kuvauksia Ruotsin suomalaisten elämästä ja eränkäynnistä Wermlannin ja Taalain metsäseudulla.” WSOY 1894 löytyy netistä http://www.gutenberg.org/etext/16652.

Tanskalaisilla oli siirtokunta Amerikassa, kun he vuonna 1666 asuttivat St. Thomasin ja St. Johnin saaret Puerto Ricon itäpuolella. Vuonna 1733 tanskalaiset ostivat vielä Ranskalta St. Croix’n saaren, ja nämä kolme saarta Neitsytsaarina tunnetulla alueella pysyivät Tanskalla vuoteen 1917, jolloin Yhdysvallat osti ne.1700-luvun puoliväliin mennessä briteillä oli jo 13 siirtokuntaa, joiden hallinnosta vastasi kuvernööri mutta ylin päätösvalta oli Lontoon parlamentilla ja kuninkaalla. Työvoimaksi plantaaseille alettiin tuoda jo 1600-luvun alussa neekeriorjia Afrikasta. Ranskalaisten kiilauduttua 1608 perustamastaan Quebecistä käsin Mississippijoelle puhkesi suuri siirtomaasota (1755–63), jonka voitettuaan Iso-Britannia sai sekä Kanadan että Itä-Louisianan. Kun Iso-Britannia pyrki pitämään siirtokunnat raaka-aineiden tuottajina, kielsi uudisasutuksen länteen ja halusi maksattaa sotamenot siirtokunnilla, laajeni Lexingtonissa 1775 puhjennut kahakka Pohjois-Amerikan vapaussodaksi (1775–83). Sen aikana siirtokunnat julistautuivat itsenäisiksi 4.7.1776. Kerrotaan, että äänestettäessä, oliko erottava Englannista vai ei, äänet olisivat menneet tasan, mutta kokouksesta myöhästynyt Pensylvanian valtion edustaja, suomalainen John Morton (Juho Marttinen) ja miettimisen jälkeen asettui itsenäisyysjulistuksen kannalle.

Ruotsalainen Svenska Dagbladet -lehti kertoi huhtikuussa 2006, että amerikkalaiset sukututkijat ovat seuranneet Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin juuria taaksepäin kymmenen sukupolvea ja löytäneet Ruotsista kotoisin olevan Måns Anderssonin. Sukututkijain mukaan Måns Andersson oli ensimmäisiä ruotsalaisia, jotka muuttivat siirtolaisiksi Amerikan Delawareen 1639. Suomi – USA lehdessä 1/2008 on Matti Höökin artikkeli ”Onko G. W. Bush savolainen intiaani?” sivulla 29.John Morton (Juho Marttinen) oli Pennsylvanian valtion ylituomari ja oli kotoisin Suur-Rautalammin pitäjästä Värmlantiin muuttaneita Marttisia. Marttisilla on sukuseura. George Washingtonin johdolla ja Ranskan avustamana siirtokunnat voittivat sodan, ja Iso-Britannia tunnusti niiden itsenäisyyden ja luovutti lisäksi Itä-Louisianan.

Reino Keron kirjassa ”Suureen länteen, Siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan todetaan: ”Beltin pienessä kaivoskaupungissa Montanassa sanottiin 1890-luvun puolivälissä  olleen 1500 asukasta ja 33 kapakkaa peliluolineen. Belt oli asukasmäärältään pieni, mutta suomalaispappi oli sitä mieltä, että ’kyllä se asuu perkele pikkupaikoissa yhtä toimekkaasti viettelyään harjoitellen kuin suurissakin’. ja todisteeksi tästä hän kertoi, että Beltissä oli ’juuri työmiesten asuntojen takana oikein suuri kylä porttoloita’. Toisessa Montanan pikkukaupungissa, Sand Couleessa, ei ollut porttoloita, mutta ’siinä suhteessa on asiat niin viisaasti täällä järjestetty, että aina maksupäiväin ajaksi tänne tulee noita ilolintuja lähellä olevasta Great Fallsista, pystyttävät telttansa juuri Suomalaisten kaupunginosan, pussin perän päähän ja niin saavat miltei poikkeuksetta kuntinsakkin meikäläisistä (Johannes Bäck Siirtolainen-lehden toimittajalle 1890-luvun lopulla. Johannes Bäckin kokoelma HYK).


Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan 1866-1930 välisenä aikana noin 350 000 siirtolaista. Ensimmäiset suomalaiset Amerikan siirtolaiset olivat merimiehiä, joita karkaili 1800-luvun puolivälissä Amerikan vesillä liikkuneista laivoista. Amerikassa julkaistaan englanninkielistä The Finnish American Reporter lehteä (PO Box 479, Hancock, MI 49930.
Helsingin Sanomissa oli 22.7.2008 artikkeli laulaja Hiski Salomaasta, joka oli köyhän torpparin Anna-Leena Mötön avioton poika Kangasniemeltä. Hiski oli saanut räätälin ammatin ja oli käynyt kahdeksan viikkoa kiertokoulua ja rippikoulun. Kangasniemeltä Hiski muutti Michiganiin 18vuoden ikäisenä ja hänen sukunimensä oli silloin vielä Möttö. Hän avioitui Aini os. Saaren kanssa. Aini Salomaa kuoli 1953.

Katso Ylen Areenasta dokumentti: https://areena.yle.fi/1-50173267

Suurmiehien ja kaupunkien esittelyä


George Washington oli Englannin ja Ranskan välisessä sodassa noussut 22-vuotiaana everstiksi ja koko Virginian nostoväen päälliköksi. Sodan päätyttyä Washington oli avioitunut ja vetäytynyt maatilalleen Mont Vernoniniin Potomac-joen rannalle. 

Vuonna 1682 ranskalainen La Salle valloitti Ranskan siirtokunnaksi Meksikon lahden ranta-alueen ja antoi Mississipin laaksolle nimen Louisiana Ranskan kuninkaan kunniaksi johon syntyi huomattava siirtokunta ja sinne perustettiin vuonna 1718 New Orleansin kaupunki. Amerikan sisämaahan syntyi laaja Uuden Ranskan siirtomaa. Ranskalainen siirtokuntatyyppi erosi suuresti englantilaisista, sillä kuninkaan asiamiehet harjoittivat isällistä vallankäyttöä kaikkein huonoimmassa muodossa.

Benjamin Franklin s. 17.1.1706 Bostonissa Massachusettissa, k. 17.4.1790 oli Yhdysvaltalainen kirjailija, tiedemies ja keksijä. Kahdentoista vuoden ikäisenä Benjamin Franklin ryhtyi kirjapainajan oppipojaksi. Philadelphiassa hän aloitti oman menestyvän kirjapainotoiminnan. Franklin innostui ystäviensä kautta tekemään sähköön liittyviä kokeita ja esitti teorian sähkön olemuksesta. Benjamin Franklin osasi puhua kuutta kieltä.

William Pitt nuorempi (s. 28.5.1759, k. 23.1.1806 brittiläinen valtiomies ja pääministeri, hänen isänsä oli William Pitt vanhempi silloinen lordi Chatham) lähetti Amerikkaan useita retkikuntia. Ranskalaisten linnoitukset antautuivat englantilaisille. Englantilaiset ja ranskalaiset palkkasivat sotavoimiensa lisäksi joukoittain intiaaneja apuvoimiksi, etenkin tiedustelijoiksi. Ranskalaisten palkkaamat intiaanit nylkivät päänahkoja englantilaisilta ja koristelivat vöitään niillä.

Valtiomuototaistelu päättyi 1787 liittovaltiomuotoisen perustuslain hyväksymiseen, ja 1789 George Washington valittiin presidentiksi. Uusia alueita hankittiin ostoin, 1803 laaja Länsi-Louisiana Ranskalta ja 1819 Florida Espanjalta, valloituksin ja sodin, joista 1812–14 Isoa-Britanniaa vastaan Kanadan rajakysymyksestä käyty sota tosin päättyi tuloksetta mutta menestyksellisen Meksikon sodan (1846–48) jälkeen valtion alue ulottui Tyynellemerelle asti. Ulkopolitiikan linjaksi 1823 otettu Monroen oppi aloitti Yhdysvaltain eristäytymisen Euroopasta.


Jefferson, Thomas (1743-1826), yhdysvaltalainen valtiomies, Yhdysvaltain kolmas presidentti. Demokraatteihin lukeutunut Jefferson oli keskeisiä itsenäisyysjulistuksen laatijoita 1776 ja vaati osavaltioille suurempaa itsenäisyyttä. Hän oli presidenttinä 1801-09; hänen aikanaan ostettiin Louisiana Ranskalta 1803. Jefferson edisti demokraattisten perinteiden vakiintumista Yhdysvaltojen politiikassa. Jefferson oli myös lahjakas ja vaikutusvaltainen arkkitehti. Presidentti Jefferson määräsi yksityissihteerinsä Meriwether Lewisin tekemään tieteellisen tutkimusretken Amerikan mantereen kaukaiseen luoteisosaan. Tällä retkellä tehty yleiskatsaus kehitellyt päätelmät olivat tärkeitä Yhdysvalloille, kun neljäkymmentä vuotta myöhemmin kiisteltiin Ison Britannian kanssa Oregonin alueesta.


C. G. Finneyn kirjassa ”Ihmeellisiä herätyksiä” (Ristin Voitto 1970), kerrotaan Charles G. Finneyn muistelmat (s. 29.8.1792). Tästä kirjasta sivulta 63 lainaus: ”Evan’s Millsin herätys ja sen seuraukset. Jonkin matkan päässä Evans’ Millsistä oli saksalainen siirtokunta. Siellä oli seurakunta, jossa oli useita vanhimpia ja huomattavan suuri joukko jäseniä, mutta ei pappia eikä säännöllisiä hengellisiä kokouksia. Kerran vuodessa sinne tavallisesti tuli Mohawk Valleystä pappi toimittamaan kasteita ja Herran ehtoollisen viettoa. Hän kuulusteli lapset ja otti seurakunnan yhteyteen ne, joilla oli vaaditut tiedot. Sitten heistä tehtiin ’kristittyjä’: heitä vaadittiin osaamaan katekismuksensa ulkoa sekä kykenemään vastaamaan määrättyihin opillisiin kysymyksiin – sitten heidät otettiin seurakunnan yhteyteen. Heidän oltuaan ehtoollisella heistä oli selvää, että he nyt olivat uskovia ja kaikki oli hyvin. Näin oli seurakunta järjestetty, ja tällaisena se jatkoi elämäänsä. Mutta jouduttuaan enemmän tai vähemmän niiden tapausten yhteyteen, joita kylässämme sattui, he pyysivät minua sinne saarnaamaan. Suostuin siihen, ja ensimmäiseksi saarnanaiheekseni otin nämä Raamatun sanat: ’Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.’ Koko siirtokunta lähti yhtenä miehenä liikkeelle, ja koulutalo, jossa heidän jumalanpalveluksensa pidettiin, täyttyi ääriään myöten.  Aloitin osoittamalla, mitä pyhitys ei ole. Tällöin otin esille kaiken, mitä he pitivät kristillisyytenä, ja osoitin, ettei se ole suinkaan pyhyyttä. Toiseksi osoitin, mitä pyhitys on. Kolmanneksi osoitin, mitä tarkoittaa Herran näkeminen, ja sitten, miksi ne, joilla ei ole pyhyyttä, eivät koskaan näe Herraa, miksi he eivät koskaan pääse Hänen läheisyyteensä ja miksi Hän ei ota heitä vastaan. Ja sitten lopetin terävin huomautuksin, jotta asia olisi mennyt omiintuntoihin. Ja Pyhän Hengen voimasta se sattuikin tuntoihin. Herran miekka iski heihin oikealta ja vasemmalta. Muutaman päivän perästä vallitsi koko siirtokunnassa synnin hätä. Seurakunnan vanhimmat ja muut oli vallannut suuri pelko. He tunsivat, ettei heillä ollut pyhyyttä. Heidän pyynnöstään ilmoitin pitäväni kokouksen etsijöille opastaakseni heitä…Sivulla 107: Pian nousi roomalaiskatolinen vaatturi ja sanoi: ’Minun täytyy kertoa, mitä Herra on tehnyt sielulleni. Olen kasvanut roomalaiskatolilaisena, enkä ole koskaan uskaltanut lukea Raamattua. Minulle sanottiin, että jos sen tekisin, paholainen veisi minut elävältä. Kun joskus rohkenin vilkaista siihen, oli minusta kuin paholainen olisi kurkistanut olkani takaa valmiina minua noutamaan. Mutta nyt näen sen kaiken olleen silmänlumetta.’”


Lewisin ja Clarkin tutkimusretki 1804-1806 oli ensimmäinen koko Pohjois-Amerikkaa käsittävä tutkimusretki. Retken nimi tuli kapteeni Meriwether Lewisin ja vänrikki William Clarkin mukaan ja heistä on tullut Amerikan sankareita ja heidän patsaita on kaikkialla. Retki alkoi 14.5.1804 St. Lousiasta Missourin osavaltiosta ja perille retkeläiset pääsivät Tyynen meren rannalle Columbia joen suulle 7.11.1805. Retkellä oli mukana Clarkin isokokoinen orja York ja oppaana intiaaninainen Sacajawea. Takaisin retkikunta palasi 23.9.1806. Charley Van Pelt on kirjoittanut ”Lewis & Clark Trail of Discovery 1804-1806” 1995 www.charleyvanpelt3d.com. Gary Allen Hood ”After Lewis & Clark, The Forces of Change 1806-1871” Gilcrease Museum, Tulsa, Oklahoma 2006.


Edward Ball on kirjoittanut sukukirjan ”Vereen kirjoitettu, Plantaasin orjat ja isännät” Otava 1998, jossa kerrotaan englantilaisen Elias Ballin suvusta, sillä Elias saapui Englannista vuonna 1698 Etelä-Carolinaan perinnöksi saamalleen plantaasille. Vuoteen 1865 mennessä Ballin suku omisti jo kaksitoista plantaasia Charlestonin ympärillä. Frederick Douglass (1818-1895) syntyi orjaksi Marylandissa, mutta hänen onnistui karkaamaan New Yorkkiin. Hänen elämästään on julkaistu kirja ”Frederick Douglass Amerikkalaisen orjan omaelämänkerta” (Like 2006). Kirjan liitteestä tällainen lainaus: ”Sen, mitä olen sanonut uskonnosta ja sitä vastaan, olen tarkoittanut koskevaksi ainoastaan tämän maan orjanomistajien uskontoa vailla minkäänlaista viittausta todelliseen kristillisyyteen; sillä tämän maan kristillisyyden ja Kristuksen kristillisyyden välillä näen loputtoman syvän kuilun, niin syvän, että toisen pitäminen hyvänä, puhtaana ja pyhänä tarkoittaa väistämättä toisen torjumista pahana, turmeltuneena ja syntisenä. Toisen ystävänä pitäminen merkitsee väistämättä toisen pitämistä vihollisena. Rakastan Kristuksen puhdasta, sovinnollista ja tasapuolista kristillisyyttä; siksi vihaan tämän maan turmeltunutta, orjia pitävää, naisia ruoskivaa, kehtoja rosvoavaa, puolueellista kristillisyyttä.”


Presidentti Theodore Rooseveltin voimakkaan ulkopolitiikan seurauksena Yhdysvallat pani alulle Panaman kanavan rakentamisen; kanava valmistui 1914. Väestön rakenne muuttui räjähdysmäisen siirtolaisuuden johdosta, ja siirtolaisuutta rajoitettiin vasta 1924; samana vuonna edellisellä vuosisadalla sodissa voitetut ja reservaatioihin ajetut intiaanit saivat kansalaisoikeudet. Vastoin puolueettomuusjulistustaan Yhdysvallat lähti 1917 mukaan 1. maailmansotaan, mutta julisti sodan jälkeen taas isolationismia ja jäi Kansainliiton ulkopuolelle.


Jonathan Edwards (s. 5.10.1703 East Windsor Connecticutissa, k. 22.3.1758 Princeton New Jerseyssä Amerikassa) toimi pastorina Massachusettin Northamptonissa, kun siellä oli herätystä vuodesta 1734 aina 1742 asti. Jonathan Edwards oli pappi, raamatuntuntija ja lähetystyöntekijä, jota monet pitivät Yhdysvaltojen historian suurimpana ajattelijana. Jonathan Edwardsin kirja ”The Works of Jonathan Edwards” Edinburgh, The Banner of Truth Trust 1992. Ja Ralph Turnbull on kirjoittanut kirjan ”Jonathan Edwards, The Preacher” Grand Rapids, Michigan, Baker Book House 1958. Patricia Tracy, ”Jonathan Edwards, Pastor”. New York, Hill and Wang 1979. Ian Murray ”Jonathan Edwards, A New Biography” Edinburgh, Banner of Truth Trust, 1992.


Jonathan Edwards pohtii kirjoissaan mm. ”Hengellinen ylpeys on monestakin syystä kaikkein vastenmielisin ominaisuus, sillä se on kaikkein lähinnä perkelettä. Se on lähinnä sitä syntiä, johon hän syyllistyi valon ja kirkkauden täyttämässä taivaassa, jossa hänet oli korotettu korkealle jumalallisessa tiedossa, kunniassa, kauneudessa ja onnessa. Ylpeyttä on paljon vaikeampi havaita kuin muita turmeluksen muotoja, koska siinä on kysymys lähinnä siitä, että ihmisellä on liian korkea käsitys itsestään.”


Päivä osakeyhtiön klassikkosarjassa ”Jonathan Edwards, herätyksen mies” (Päivä 2000) todetaan mm. ”Heinäkuussa 1751, kuukautta ennen työhön asettamista, Bostonin komissio antoi Jonathanille suuren luottamustehtävän: hänen piti tavata mohawkien päälliköt Albanyssa. Tämän jälkeen hänelle ilmoitettiin, että komissio tahtoo tavata intiaanit ja hänet Stockbridgessä elokuussa. Jonathanin päiväkirjojen joukossa on paperilappunen, joka kertoo, mitä hän kirjoitti ja sanoi mohawkeille: ’Teidän tulonne tänne ilahduttaa kaikkien hyvien ihmisten sydäntä. He toivovat, että siitä seuraisi teille suurempi valo ja tieto kristinuskosta, joka tuottaa teille iankaikkisen pelastuksen ja onnen. Me emme tahdo kieltää teiltä Raamatun, Jumalan sanan, tuntemista, niin kuin ranskalaiset papit kieltävät intiaaneiltaan. Me tahdomme, että voisitte lukea Jumalan sanaa niin kuin mekin ja tietää yhtä paljon kuin me. Täällä asuessani minä olen halukas tulemaan teidän luoksenne aika ajoin ja tekemään kaikkeni opettaakseni teille oikeaa kristinuskoa.’”

Whitefield, George (s. 16.12.1714 Gloucesterissa Englannissa ja kuoli 30.9.1770 Newburyport Massachusettsissa Amerikassa), englantilainen saarnaaja. 16 vuoden ikäisenä Whitefield oli saanut uuden suunnan elämälleen, sillä hän kertoo näin: ”Aloin paastota kahdesti viikossa lähes 36 tuntia yhteen menoon, rukoilin monta kertaa päivässä, nautin pyhää ehtoollista joka sunnuntai ja paaston aikana olin melkein syömättä nuo 40 päivää. Tuona aikana kävin kolme kertaa päivässä jumalanpalveluksessa, sitä paitsi 7 kertaa vietin yksityisen rukoushetken. En ollut ollenkaan selvillä siitä, että minun olisi tarvinnut uudestisyntyä, syntyä uudeksi luomukseksi Kristuksessa Jeesuksessa. Se oli minulle outo asia kuin että olisin epäillyt luonnollista syntymääni. Kerran sitten Charles Wesley antoi minulle erään kirjan, jonka avulla Jumala osoitti että minun oli uudestisynnyttävä; muussa tapauksessa joutuisin ikuiseen kadotukseen”. Whitefield on Wesleyn veljesten rinnalla metodismin perustajia. Hän sai saarnoillaan suuria kuulijajoukkoja Isossa-Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa. Teologisilta katsomuksissaan hän liittyi kalvinistiseen predestinaatio-oppiin, mikä johti hänet 1741 välirikkoon John Wesleyn kanssa. Kirja: Whitefield George ”Journals” London. The Banner of Truth Trust 1960 ISBN 0-85151-147-3.


Cooper, James Fenimore (1789-1851), yhdysvaltalainen kirjailija. Cooperin Nahkasukka-sarja, jonka teokset tapahtumien ajallisen järjestyksen mukaan ovat Hirventappaja, Viimeinen mohikaani,  ja Ruohoaavikko, kertoo intiaanien parissa elävästä metsästäjästä, Natty Bumposta; hahmon esikuvana pidetään kuuluisaa eränkävijää Daniel Boonea. Cooper oli ensimmäinen laajemmin tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija ja intiaaniromaanin luoja. Hän kirjoitti myös useita meriromaaneja.


Vähitellen pohjois- ja etelävaltioiden välille kehittyi ristiriitoja erilaisen elinkeinorakenteen vuoksi. Pohjoisen orastava teollisuus tarvitsi tullisuojaa mutta ei neekeriorjia, kun taas etelän plantaasiviljelyn kannattavuus riippui paljolti orjista ja vapaakaupasta. Neekeriorjuuden vastustajana tunnettu republikaani Abraham Lincoln (s. 12.2.1809 Kentucky, k. 15.4.1865 Washington DC) valittiin 1860 presidentiksi, erosi 11 etelävaltiota unionista, perusti Pohjois-Amerikan konfederaation (Confederate States of America) ja valitsi presidentikseen Jefferson Davisin. Kun Lincoln ei hyväksynyt eroa, puhkesi Pohjois-Amerikan sisällissota (1861–65), jonka päättyminen etelävaltioiden antautumiseen merkitsi unionin säilymistä ja orjuuden lakkauttamista. Etelän toipuminen kesti kauan, ja valkoisten katkeruus mustan väestön saamien oikeuksien vuoksi ilmeni lynkkauksina ja Ku Klux Klanin tapaisten järjestöjen harjoittamana väkivaltana. Mustien taloudellinen ja sosiaalinen asema pysyi kuitenkin lähes ennallaan.


Dwight Lyman Moody (1837-1899) oli amerikkalainen saarnaajaa, syntyi Northfieldissä köyhään perheeseen. Tuli 18-vuotiaana herätykseen ollessaan kenkäkaupassa töissä. Muutti 1856 Chicagoon aloitti vapaa-aikana pitää pyhäkoulun pitämisen katupojille. Vuonna 1860 hän jätti liikemiesuransa ja ryhtyi kokopäiväiseksi evankelistaksi. Perusti 1863 Chicagoon Illions Street-seurakunnan ja kävi 1867 ensimmäisen kerran Englannissa. Vuosina 1873-75 hän teki toisen Euroopan matkan laulaja Ira D. Sankeyn kanssa. Matkalta palattuaan hän muutti Northfieldiin jonne hän perusti useita kouluja mm. seminaarin ja raamattuopiston. Samalla hän matkusti kaupungista kaupunkiin pitäen kokouksia, joissa oli kymmeniä tuhansia kuulijoita.


John Raleigh Mott (1865–1955), yhdysvaltalainen evankelinen teologi. Mott perusti kansainvälisen kristillisen ylioppilasliikkeen. Hän sai 1946 Emily Balchin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon.


Yhdysvaltain etelä- ja pohjoisvaltioiden välillä 1861–65 käytiin sisällissota. Pohjois-Amerikan sisällissodan perimmäisinä syinä olivat Yhdysvaltain pohjois- ja etelä osavaltioiden väliset taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset eturistiriidat. Kun orjuuden vastustajana tunnettu republikaani Abraham Lincoln valittiin 1860 presidentiksi, erosi 11 etelävaltiota unionista, perusti konfederaation ja valitsi presidentiksi Jefferson Davisin. Sota alkoi 1861. Robert E. Leen johtamat etelävaltiolaiset saivat aluksi voittoja, mutta Ulysses S. Grantin tultua pohjoisvaltioiden ylipäälliköksi niiden joukot valloittivat etelän. Sisällissodan päättyminen etelävaltioiden antautumiseen 1865 merkitsi unionin säilymistä ja orjuuden lakkauttamista koko Yhdysvalloissa.

Abraham Lincolnin puhe Gettysburgissa 19.11.1863. Kahdeksankymmentäseitsemän vuotta sitten isämme loivat tällä mantereella uuden kansakunnan, joka oli syntynyt vapaudessa ja vihkiytynyt sille periaatteelle, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Nyt olemme joutuneet suureen sisällissotaan, joka on koetteleva, kestääkö ajan mittaan se kansakunta tai ylipäätänsä mikään kansakunta, joka on näin syntynyt ja vihkiytynyt. Olemme kokoontuneet tuon sodan suurelle taistelukentälle. Olemme tulleet luovuttaaksemme osan tätä kenttää viimeiseksi leposijaksi niille, jotka antoivat henkensä, jotta tuo kansakunta voisi elää. On täysin sopivaa ja asianmukaista, että näin teemme. Laajemmassa mielessä emme kuitenkaan voi omistaa, pyhittää, vihkiä tätä maata. Ne urhoolliset miehet, elävät ja kuolleet, jotka täällä taistelivat, ovat sen pyhittäneet, eivätkä meidän vähäiset voimamme kykene siihen mitään lisäämään tai siitä vähentämään. Maailma ei paljonkaan kiinnitä huomiota siihen, mitä täällä lausumme, eikä kauan sitä muista, mutta maailma ei koskaan voi unohtaa sitä, mitä he täällä tekivät. Pikemminkin meidän elossa olevien tulisi omistautua sille keskeneräiseksi jääneelle työlle, jota täällä taistelleet edistivät niin jalosti. Pikemminkin meidän tulisi omistautua jäljellä olevaan suureen tehtävään, jotta näiltä kunniakkailta vainajilta saisimme lisää uhrimieltä sen asian suorittamiseksi, jonka puolesta he täysin uhrautuivat; meidän tulee täällä juhlallisesti päättää, että nämä vainajat eivät kuolleet turhaan, että tämä kansakunta Jumalan varjeluksessa syntyy uudelleen vapaana ja ettei tämä hallitus, jonka kansa on valinnut keskuudestaan kansan hyväksi toimimaan, katoa maan päältä.

Stephen Hill ”Herätyksen palo” (Aika Oy 2001), josta lainaus sivulta 183: ”Yksi voimakkaimpia esimerkkejä uskon miehestä on Abraham Lincoln. Yhdysvaltojen kuudestoista presidentti koki virka-aikanaan henkilökohtaisen herätyksen ja otti Jeesuksen vastaan vapahtajanaan. Hänen uskollaan oli syvä vaikutus hallituksemme ja kansakuntamme tulevaisuuteen. Maaliskuun 30. päivänä 1863 tallennettu julistus on merkki siitä, että Lincoln näki kansakunnan tarvitsevan kokonaisuutena samaa nöyrää katumusta, joka oli tuonut hänelle itselleen armon ja syntien anteeksiantamuksen.”

Frank Bartleman (1871-1935) lehtimies kirjoitti vuonna 1925 kirjoituksena kirjaksi ”How Pentecost Came to Los Angeles – How It Was in the Beginning” ja suomeksi ”Azusa-katu 312” Ristin Voitto 1986.

Saarnaaja ja ihmeiden mies Asa Alonzo Allen syntyi 27.3.1911 Arkansissa. Ristin Voitto julkaisi 1953 A. A. Allenin kirjan ”Jumalan ihmeitätekevän voiman hinta” ja ”Jumalan viimeinen sanoma kuolevalle maailmalle” Ristin Sanoma 1962 Helsinki. ”Jumalan ihmeitätekevän voiman hinta” kirjassa todetaan mm. näin: ”Sinä hetkenä tiesin, että ellen minä tahdo kohdata Jumalaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa, enemmän kuin ruokaa, enemmän kuin lihan tyydyttämistä, Jumala ei koskaan vastaisi minulle siihen kysymykseen, joka oli sydämelläni… Vihdoinkin olin siinä mielentilassa, että olin altis viipymään kunnes Jumala vastaisi, mitä tahansa se sitten maksaisikaan. Tunti toisensa jälkeen taistelin vihollista ja lihaani vastaan. Monta kertaa olin jo melkein lopettamaisillani. Tuntui kuin päivät kuluisivat enkä minä pääsisi yhtään eteenpäin. Monta kertaa olin kiusauksessa lopettaa yritykseni ja tyytyä olemaan ilman vastausta – jatkamaan kuten ennenkin. Mutta syvällä sielussani tiesin, etten koskaan voisi tyytyä siihen. Olin koetellut ja huomannut, ettei se ollut tarpeeksi. Ei pysyisin täällä polvillani, kunnes Jumala vastaa tai sitten kuolen yritykseeni. Silloin Jumalan kirkkaus alkoi virrata kammiooni. Hetkisen ajattelin vaimoni avanneen komeron oven. Mutta hän ei ollut sitä tehnyt. – JEESUS OLI AVANNUT TAIVAAN OVEN, ja kammio oli täynnä Jumalan kirkkauden loistetta.” Roberts Liardon on kertonut A. A. Allenin elämäntarinan kirjassaan ”Jumalan kenraalit” Uskon Sanan kustannus 1996.


Stuart Nicholsonin kirjaa ”Ella Fitzgerald” (Art House Oy 2003), josta sivulta 31 lainaus: ”Jo hyvin nuoresta hän osallistui Bethany African Methodist Episcopal -seurakunnan jumalanpalveluksiin… Seurakunnan kautta Ella samoin kuin lukemattomat muut lapset saivat tuntuman järjestelmälliseen musiikkikasvatukseen. On oikeastaan mahdotonta yliarvioida seurakunnan osuutta hänen kehityksessään, ja se jatkuu edelleen muovaten perinteistä pohjaa varttuvien lasten kasvatuksessa. Seurakunnat ovat ylipäätään toimineet harjoituspohjana jazzin merkittävimpien vokalistien kehityksessä, mainittakoon mm. Ethel Waters, Sarah Vaughan ja Dinah Washington samoin kuin muutamat soul-musiikin värähdyttävimmät laulajat Sam Cooke, Aretha Franklin, Patti LaBelle ja Whitney Houston.”Ja sivulta 121 lainaus: ”Syyskaudella 1947 Ella antautui mukaan tehtävään, joka kestäisi hänen koko elämänsä: orpojen ja hädänalaisten lasten auttamiseen. Hänet pyysi mukaan Edna Blue, Foster Parents Planin eroamassa oleva puheenjohtaja, joka pyysi Ellaa seuraajakseen saattamaan loppuun kehityssuunnitelman orpojen ja vammautuneiden lasten auttamiseksi sodan runtelemassa Euroopassa. Ellan panokseksi tulisi koota varoja ja perustaa koti Napolin orvoille pienokaisille. Vuosien varrella Ellan rakkaus lapsiin pantiin merkille, hänen hyväntekeväisyyskonserttinsa saivat huomiota, samoin hänen avokätiset lahjoituksensa kaikille mahdollisille hätääkärsiville lapsille, ja tuo toiminta kulminoitui silloin, kun Los Angelesin Wattsin Lynnwoodin kaupunginosaan perustettiin Ella Fitzgeraldin lastensuojelukeskus hänen omalla myötävaikutuksellaan 1977. Elämänsä viimeisinä vuosina hän tunsi erityisesti huolta hyväksikäytetyistä lapsista, ja keskuksesta tuli hänen keskeisin toimipaikkansa, jossa hän avusti kärsiviä tuoden näille joululahjoja joka vuosi. Satojatuhansia dollareita on onnistuttu vuosien kuluessa keräämään hyväntekeväisyystanssiaisilla, jotka ovat Ellan panoksella vetäneet esiintyjiksi muutamia jazzin ja populaarimusiikin hienoimpia esiintyjävoimia…”

Billy Graham on yksi tunnetuimmista evankelistoista s. 1918 Charlottessa Pohjois-Carolinessa. Hänellä on ollut viikoittainen radio-ohjelma yli 50 vuotta. Hänellä on myös televisio-ohjelmia. Billy Graham oli Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1954 ja Missio Helsingissä 1987 stadionilla kuutena missioiltana joihin osallistujia oli kaikkiaan 183 000 osanottajaa. Leena Lehtinen (Kalevi Lehtisen vaimo) on tehnyt pro gradu -työn Åbo Akademediin Billy Grahamista.

George W. Bush ”Ratkaisun hetket” (WSOY 2010), josta tämä lainaus sivulta 14: ”Olin kuukausikaupalla rukoillut Jumalaa osoittamaan minulle, miten toteuttaisin Hänen tahtonsa. Raamattua lukemalla olin alkanut ymmärtää houkutusten todellisen luonteen, ja minulle oli alkanut valjeta se totuus, että rakkaus maallisiin nautintoihin saattaa syrjäyttää Jumalan rakastamisen.” Lainaus sivulta 145: ”Toisaalta olin sitä mieltä, että teknologian tulisi kunnioittaa moraalin asettamia rajoja. Pelkäsin, että jos ihmiskantasolujen tuhoaminen tieteen vuoksi hyväksyttäisiin, se johtaisi meidät tieteiskirjallisuuden ja lääketieteellisen todellisuuden väliselle liukkaalle jäälle. Näin hengessäni, kuinka tutkijat kloonaisivat laboratoriossa sikiöitä saadakseen aikaan korvaavia elimiä. Aavistin etukäteen, kuinka houkuttelevaa olisi valmistaa desingvauvoja, joista vanhemmat saisivat itselleen ikioman vaaleatukkaisen koripallonpelaajan. Eikä painajaismainen kuvitelma täysimittaisesta ihmiskloonauksesta häämöttänyt kaukanakaan. Tiesin näiden mahdollisuuksien kiehtovan joitakin ihmisiä, mutta jos tiede valitsisi tämän suunnan, takaisin kääntyminen tulisi olemaan hyvin vaikeaa… Uskoni ja omatuntoni saivat minut tekemään sen johtopäätöksen, että ihmiselämä on pyhä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja siksi jokainen ihminen on Hänen silmissään arvokas. Koin, että äidistään riippuvainen syntymätön lapsi on erillinen ja itsenäinen olento, jolla on luontainen oikeus tulla suojelluksi.”

New York


Esko Tommola on kirjoittanut kirjan ”Uuden maan rakentajat” (Otava 1988), jossa suomalaisten siirtolaisten vaiheista New Yorkissa.
Nicky Cruz (s. 1938 Puerto Ricossa) toimi nuoruudessaan New Yorkissa Mau-Mau-jengin johtajana, mutta kääntyi kristityksi saarnaaja David Wilkersonin työn seurauksena. Hänen elämästään on kirjoitettu kirja ”Juokse poika juokse” ja ”Sydän tulessa” Kuva ja Sana 2006. Nicky Cruzin kotisivu www.nickycruz.org

Kalifornia

Eurooppalaisten saapuessa Kaliforniaan 1700-luvulla, niin  siellä asuu arviolta 300 000 aasialaisten jälkeläistä, joiden uskotaan tulleen sinne Siperiasta Alaskan maayhteyden kautta. Espanjalaiset perustivat San Franciscon 1776. Se liitettiin Yhdysvaltoihin 1848 ja sen väkiluku kasvoi nopeasti kultaryntäyksen vuoksi. San Francisco tuhoutui maanjäristyksessä ja tulipalossa 1906. Kaupungin kaakkoispuolella sattui voimakas järistys 1984 ja itse kaupungissa 1989. Vuonna 1848 eräs maatyöläinen löysi Sacramentosta kultahippuja joesta, mikä käynnisti kultakuumeen. Vuonna 1849 Kaliforniaan saapui kymmeniätuhansia kullanetsijöitä. Laittomuus, uhkapelit ja juopottelu rehottivat. Kultakuumeesta eivät rikastuneet kullankaivajat vaan heitä varustaneet kauppiaat. Suomalainen Merimieslähetys aloitti toimintansa San Franciscossa.
San Francisco oli pitkään tärkeä suomaiskeskus 1800-luvulla, jossa asui tuhansia suomalaisia merimiehiä. San Franciscossa toimi merimiespappina vuosina 1890- 93 Matti Tarkkanen (s. Laihialla 31.10.1862). San Franciscoon hän perusti aseman ja hän kirjoitti vuonna 1896 kirjasen ”Siirtolaisuudesta” (Helsingissä : Kansanwalistus-seura). Matti Tarkkanen vuodesta 1898 alkaen vuoteen 1906 oli Merimieslähetyksen sihteeri ja ”Merimiehen Ystävän” toimittaja. 1900-luvun alussa San Franciscossa oli 25 suomalaista kapakkaa. Sopivana kokoontumispaikkana merimiehille oli lähetysseuran lukusali johon oli tilattu n. 70 lehteä ja aikakauskirjaa monilla eri kielillä. Merimiesten kotikirjeitä se välitti myös. Vuonna 1890 oli perustettu evankelisluterilainen Suomi-Synodi niminen kirkkokunta johon kuului kolmisenkymmentä seurakuntaa. Synodi asian tutuksi tekemiseksi pastori Tanner kirjoitti 46 sivuisen vihkosen ”Suomi-Synoodista”, jossa hän tuomitsee lahkolaiset, villihenkiset, harhaoppiset ja seurakuntia hajoittavat voimat ankarasti. Jouluna vuonna 1894 toimitti Calumetin Betlehemin seurakunnan pastori E. W. Hynninen ensimmäisen joululehden kirkkokunnalle. A. Renvall toimi pappina 9 vuotta (1897-1906), jonka jälkeen San Franciscoon siirtyi Rock Springs’istä pastori Lauri Ahlman. Suomalaisia on asunut San Franciscossa vuoden 1926 tienoilla yli kolmetuhatta henkeä.

Hollywood on kaupunginosa Los Angelesissa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Hollywood tunnetaan erityisesti elokuvastudioistaan ja monista tähtinäyttelijöistään. Sanaa pidetään usein synonyymina yhdysvaltalaiselle elokuvateollisuudelle. 

Lily Leino ”Hollywood taikakaupunki” (Otava 1949), josta lainaus sivulta 7: ”Vanhoina hyvinä päivinä, jolloin Los Angeles oli ilmastonsa vuoksi juuri alkanut houkutella luokseen turisteja, seudun tarjoamat nähtävyydet olivat harvat ja jokseenkin vailla mielikuvitusta. Pari puistoa, hiekkarannikko, appelsiini-istutuksia, kamelikurkifarmi ja joitakin öljylähteitä, ei muuta. Olihan täällä myös joukko hassahtaneita henkilöitä, jotka ilmestyivät mistä milloinkin, pystyttivät veivattavan kameran ja alkoivat sen edessä kujeilla. Kuiskailtiin, että he valmistivat niitä eläviä kuvia, joita esiteltiin tivoleissa ja ’nikkelimyllyissä’ ja joita kukaan kunnon kansalainen ei käynyt katsomassa. Varmaan huonomaineisia nuo näyttelijät kaikki tyynni; ei ihme, että he esiintyivät nimettöminä ja että teatteritaiteilijat, jotka joskus eksyivät kameran eteen, tekivät sen salaa. Vaikka suurin osa kuvausta suoritettiin kadulla, puistoissa, rannalla tai missä vain ryhmän johtaja oli päättänyt valmistaa sen päivän filminsä (tällöinhän elettiin yhdenkasetin eli 12 minuutin elokuvan aikakautta), oli näillä ryhmillä myös päämajansa, joita he nimittivät studioiksi. Pikkupojat aidan takaa seurasivat ihastuneina salaperäistä toimintaa, ja jos joku aikuinen sattui paikalle, hän sai auliisti siirtyä porttien sisäpuolelle katselemaan lähemmin omituisia olentoja. Kuten eläintarhassa konsanaan… Ylenkatsotut elävät kuvat muodostivat Los Angelesin ensimmäisen maailmanmaineen saavuttaneen teollisuuden, raivasivat tien toisille ja yhä tänä päivänä kangastavat kirkkaimpina miljoonien mielessä. Tänne tulee vieraita joka maanosasta, jotka hinnalla millä tahansa haluavat studioihin ’vain katsomaan’, ja jos he täyttävät jomman kumman kahdesta ehdosta, on kaikki selvää. Joko heidän on oltava kuuluisuus – prinssi, kansainvälisesti tunnettu taiteilija tai vaikkapa tärkeä teatterinomistaja – tai heidän on tunnettava joku vaikutusvaltainen henkilö, joka voi avata heille studion oven.”

Jane Scovell ”Oona O’Neill Chaplin elämäkerta” (WSOY 1998), josta lainaus sivulta 147: ”Epäamerikkalaista toimintaa tutkivan senaatinkomitean mukaan maailman huvipääkaupunki oli 1950-luvun alussa kommunistien vallassa. Taistellessaan heitä vastaan Ronald Reganin johtama elokuvanäyttelijöiden ammattiyhdistys laati uskollisuusvalan. Jo ennen sitä vuosina 1948 ja 1949 Kalifornian yliopisto ja Los Angelesin kaupunki olivat määränneet työntekijöilleen samanlaisen valan. Viihdealalla kommunistien kannattajiksi epäiltyjen nimiä levitettiin pelätyllä mustalla listalla, joka leimasi ihmisen syylliseksi, syyttömäksi tai syylliseksi yhteydenpitoon. Vaikka Charlie Chaplinin nimi erottui joukosta huomiotaherättävällä tavalla, hänellä toisin kuin muilla listalle joutuneilla oli varaa pitää puoliaan kiivasta hyökkäystä vastaan. Chaplinin tapauksessa vasemmistosympatiat olivat Yhdysvaltain viranomaisille nähtävästi vähemmän kuin hänen seksuaaliset taipumuksensa. Sivuuttaen Chaplinin hyvän ja onnellisen elämän Oonan kanssa viranomaiset kaivoivat esiin koomikon vanhat lihan synnit – hänen Lolita-tyyppiset suhteensa, Barryn isyysjutun – sekoittivat ne silloiseen politiikkaan ja tarjosivat kansalle koko paketin. Aina vakuuttaen olevansa koomikko eikä kommunisti Chaplin uskoi ihmisten vihamielisten tunteiden syntyvän siitä, että hän oli toisinajattelija ja kieltäytyi nöyristelemästä vallan edustajille.”


Erkki ja Ilona Kanto kirjaa ”Miten Hollywood valloitetaan?” (Karisto 2001), josta lainaus sivulta 74 (Koskien Renny Harlinia): ”Ohjaajan apulaisena toimi nuori neitonen Sirpa Pajunen. Tälle kenraali Aimo Pajusen tyttärelle Renny menetti sydämensä käydessään ennen Prison-elokuvaa Suomessa. Niinpä he työskentelivätkin yhdessä Los Angelesissa Rennyn uran alussa.” 


Elokuvaohjauksen isänä pidetään D. W. Griffithiä (1875-1948), joka syntyi köyhtyneeseen etelävaltiolaiseen everstin perheeseen viidentenä lapsena, joka sai kasteessa nimen David Wark. Vuosien 1908 ja 1912 välisenä aikana Griffith perehtyi elokuvan silloisen kehitysvaiheen tuloksiin ja muovasi itsenäisesti ilmaisuvälineen, joka oli teatteria herkempi, kirjallisuutta eloisampi ja runoutta koskettavampi. Hän loi elokuvataiteen, sen kielen ja lauseopin. Hän keksi uusia tapoja käyttää kameraa toiminnallisesti. Hän kehitti leikkauksen irrallisten otoksien alkeellisesta yhteen liittämisestä määrätietoiseksi taiteelliseksi ilmaisukeinoksi. Ensimmäisenä ohjaajavuotenaan hän valmisti toistasataa elokuvaa, yli kaksi filmiä viikossa.  Hän perusti tuotantoyhtiö Trianglen vuonna 1914. Seuraavaksi syntyi Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915), josta tuli yksi elokuvahistorian merkkipaaluista, joka oli aikanaan myös valtava kaupallinen menestys, silloin 100 000 dollarin elokuvan tuotantokustannuksilla saatiin lähes 10 miljoonan dollarin lipputulot. Ku Klux Klanin synnystä kertova elokuva aiheutti kuitenkin myös protesteja, ja elokuvaa pidetään yhä vastuullisena klaanin uudelle nousulle. Griffith oli yhteistyössä kahden huomattavan tuottaja-ohjaaja, Mark Sennetin ja Thomas H. Incen kanssa. He työskentelivät kukin omassa studiossaan ja heillä oli vapaat kädet tuottaa mitä halusivat. Kukin heistä suoritti osuutensa Triangle Companyn kolmiosaisessa tuotannossa, joka käsitti pääasiallisesti komedioita, ohjelmafilmejä ja Griffithin valmistamia erikoisfilmejä. Incen filmit olivat enimmäkseen lännenelokuvia.

Katso Carl Dreyerin La Passion de Jaenne d’Arc (Jeanne d’Arc’in kärsimys, 1928)
https://archive.org/details/DreyersThePassionOfJoanOfArc

Antti J. Pietilä (1878-1932, teologi, Helsingin yliopiston dogmatiikan ja siveysopin professori 1919-32) on kirjoittanut matkakertomuksen matkastaan Yhdysvaltoihin 1925, jonne hän saapui laivalla kirjassaan ”Helsingistä Astoriaan, Amerikan-kävijän havaintoja ja ajatuksia” (WSOY 1927). Kirjasta lainaus: ”San Franciscon suomalainen kirkko on liian vaatimaton, muistuttaen lähinnä jotakin tavarasuojaa, eikä siihen mahdu ihmisiäkään muuta kuin ehkä satakunta. Yhtäkaikki muodostuivat siinä pidetyt tilaisuudet erittäin lämpöisiksi ja mieleenpainuviksi, vaikka minä sain niiden johdosta kyllä jälkeenpäin mielipahaa, kun jokin jumalankieltäjä otti niitä myöhemmin mitä raaimmalla tavalla rienatakseen sanomalehdissä. Päätilaisuus oli kuitenkin Berkelyn kirkossa sunnuntaina heinäkuun 12:na erittäin edustavan yleisön läsnäolossa. Kansalaisia oli koolla kolmeensataan henkeen, mm. Suomen lähetetty konsuli J. A. Lindfors, joka oli ollut minua vastassa Oaklandin asemalla ja sittemmin osoittanut minua kohtaan mitä suurinta ystävällisyyttä ja auliutta… Sellaisten yhteiskunnanuudistajain kuin Ellen Keyn ’lapsen vuosisadasta’ ovat jo meilläkin irrottaneet voimia, joiden hallitseminen ja oikeaan suuntaan ohjaaminen kysyy niin hyvin viisautta kuin tarmoakin. Mutta liioittelematta voi sanoa, että Amerikassa lapsen ’vapauttaminen’ on jo suureksi osaksi pantu toimeen ja että siellä, jos missään, on tilaisuus tehdä havaintoja sen vaikutuksista. Kouluissa ovat opettajat yleisesti suorastaan lasten armoilla, kodeissa vanhemmat. Eivätkä Amerikan suomalaisten olot tee tässä kohden mitään poikkeusta… Pohjois-Minnesotassa Pelikan-järven rannalla asuu Mr. John Takala Kuortaneelta farmilla, jonka hän on erämaahan raivannut… Takala asuu intiaanien naapurina. Kymmenkunnan mailin päässä hänen farmiltaan on intiaanikylä, jossa asuu kuutisen sataa chippeway-heimon jäsentä, ’kuningas’, Mr. William G. Isham johtajana.”

Karin Henriksson ”Ronald Reagan – elämäkerta” (Minerva Kustannus Oy 2016) lainaus sivulta 36: ”Reaganin oman, karumman kuvauksen mukaan oli käynyt niin, että eräs nuori näyttelijä, jolla oli samanlaiset ’all-american’-ominaisuudet kuin hänellä, oli tehnyt hiljattain itsemurhan – paikka oli siis auki. Hän läpäisi koe-esiintymisen. Matkalla takaisin Davenporttiin hän sai agentilta sähkeen, jossa luki: ’Warner Brothers tarjoaa seitsemän vuoden sopimusta. Vuoden koeaika. Alkupalkka 250 dollaria viikossa. Mitä vastaan?’ Reagan vastasi salamannopeasti: ’Allekirjoita ennen kuin muuttavat mielensä.’ Toukokuussa 1937 hän ajoi koko matkan Iowan Davenportista Los Angelesiin allaan vasta ostettu ylpeydenaiheensa, avomallinen Nash… Reagan itse selitti, että B-elokuvat olivat nopeasti tehtailtuja filmejä, jotka oli tarkoitettu esitettäväksi jälkimmäisenä elokuvana kahden elokuvan ’double feature’ -näytöksissä. Myöhemmin hän pilaili joskus, että oli ’B-elokuvien Errol Flynn’… Reagan oli päässyt teatterin makuun jo lapsena, kun vanhemmat kävivät oopperoissa ja osallistuivat näytelmien lukuharjoituksiin, sekä myöhemmin yliopistossa opiskellessaan, kun hän kävi yhdessä tyttöystävänsä perheen kanssa katsomassa näytelmän Journey’s End (Matkan loppu)… Yhteensä Reagan esiintyi 53 elokuvassa: 32:ssa ennen toista maailmansotaa, 21:ssä sen jälkeen sekä muutamissa sodan aikaisissa opetusfilmeissä, jotka olivat osa kotirintaman propagandaa. Reagan oli reservin ratsumies (mutta häntä ei hänen likinäköisyytensä vuoksi voitu määrätä rintamalle), ja hänen sijoitettiin yhdessä muiden tunnettujen näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa armeijan First Motion Picture Unit -yksikköön Los Angelesin Culver Cityyn. Siellä hän sai osana erittäin valikoitunutta joukkoa katsella keskitysleireillä kuvattuja dokumenttifilmejä. Filmien kauhukuvat vaikuttivat häneen niin voimakkaasti, että hän on myöhemmin parissa yhteydessä puhunut aiheesta ikään kuin olisi itse ollut paikan päällä… Reagan kuului muita ammattiliittoja vähemmän taistelunhaluisena pidetyn SAG:n hallitukseen (oltuaan siitä tauolla asepalveluksen aikana). Hän osallistui tuloksettomaan sovitteluun liittojen välillä ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että CSU:n puheenjohtajat välittivät enemmän kommunistien vaikutuksesta valkokankaalla kuin ammattiliittojen tavoitteista, SAG pyrki pitämään studiot toiminnassa, ja Reagan itse matkusti Warner Bros. -yhtiölle vuokratulla bussilla kuljettaakseen henkilökuntaa töihin kiviä ja Coca-Cola-pulloja heittelevien lakkolaisten ohi. Näistä konflikteista on olemassa yksityiskohtaisia kuvauksia, ja niihin liittyy monenlaisia aineksia: nouseva sodanjälkeinen politiikka, työoikeudelliset vaatimukset, elokuvayhtiöiden tulostavoitteet, ilmapiiri maissa, joihin elokuvia vietiin, sekä mainittu ammattiliittojen keskinäinen valtataistelu.”


Ted Turner & Bill Burke ”Ted Turner – elämäni mediabisneksessä” (Otava 2009), jossa kerrotaan Ted Turnerin tarina miljonääriksi. Hänen isänsä oli aloittanut ulkomainosalalla ja Ted jatkoi sitä, sekä laajensi sen radio ja TV-alalle yrityksen hallituksen vastustuksesta huolimatta. Tässä on lainaus sivulta 114, jossa Terry McGuirk kertoo TV-bisneksen alkuvaiheista jotakin: ”Olin ainoa kaveri, joka lähti sinne Kanava 17:stä, ja saavuin Charlotteen pian WRET:n kuuluisan ’pee-aa-maratonin’ jälkeen. Se temppu oli helpottanut tilannetta jonkin verran, mutta asiat olivat yhä huonossa jamassa. Tedin palkkaamat uudet myyntimiehet perivät hommansa ryhmältä, joka oli saanut kaupungissa erittäin huonon maineen. Muistan yhä käyneeni eräässä paikallisessa huonekaluliikkeessä sillä seurauksella, että sen omistaja ajoi minut kaupastaan aseella uhaten. Toimitusjohtajamme oli kaveri nimeltä Sandy Wheeler. En tiedä, mistä Ted hänet löysi, mutta hän oli aika erikoinen tyyppi, sillä koko henkilökunnan oli osallistuttava kokoushuoneessa joka aamu kello kymmenen rukoushetkeen. Aseman kaikki muu toiminta yksinkertaisesti pysähtyi… Vuonna 1980 käynnistyy CNN uutiskanava, jonka juhlista lainaus sivulta 210: ”Tilasimme sinne asevoimien yhdistetyn soittokunnan, jossa oli maa- ja ilmavoimien, laivaston sekä merijalkaväen huippumuusikoita. He saapuivat muutamaa tuntia ennen ohjelman alkamista, kun me pystytimme katsomoa ja esiintymislavaa. Pyysin muusikoiden harjoitusten aikana heitä soittamaan virren ’Sua kohti Herrani’, koska olin lukenut, että soitettiin Titanicin kannella aluksen upotessa. Nauhoitimme lähetyksen siltä varalta, että kylmä sota kuumensi ydinsodan tasolle – silloin CNN voisi päättää viimeisen lähetyksensä tällä asevoimien soittokunnan esityksellä. Nämä olivat nuoria sotilaita, ja kyyneleet nousivat silmiini heidän soittaessaan tuota kaunista sävelmää. (Sivumennen sanoen tuo nauhoite on yhä CNN:n arkistossa – mutta onneksi heidän ei ole tarvinnut koskaan soittaa sitä!). Aloitin ohjelman vieraiden saavuttua muutamalla kommentilla ja luovutin sen jälkeen puheenvuoron muille puhujillemme. Olin kutsunut Reesen ja Tunerin muiden johtomiesten ohella myös Kansallisen kaapelitelevisioliiton puheenjohtajan Tom Wheelerin lausumaan muutamaan sanan siitä, kuinka tärkeä tämä uusi kanava oli kaapelialalle. 

Käsittelin oman vuoroni koittaessa sitä tärkeää roolia, joka CNN:llä tulisi käsitykseni mukaan olemaan niin tiedon välittämisessä kuin ihmisten yhdistämisessäkin. Luin lopuksi seuraavan julistuksen, joka PR-osastomme laatima: On toimittava vakaumuksensa mukaan muiden odottaessa. On luotava positiivinen voima kyynikkojen maailmassa. On jaettava ihmisille tietoa, kun sitä ei aiemmin ollut. On tarjottava sitä niille, jotka haluavat valinnanvapautta. Omistan tämän uutiskanavan – Cable News Networkin – Amerikalle; Amerikan kansalle, jonka tiedonjano ja paremman elämän kaipuu on mahdollistanut tämän hankkeen; Kaapeliteollisuudelle, jonka pioneerihenki on johtanut tähän suureen askeleeseen tiedonvälityksessä…” Ja jossa kerrotaan myös mm. hänen kolmannesta avioliitostaan Jane Fondan kanssa, joka oli avioliiton aikana tullut uskoon mm. presidentti Jimmy Carterin ja hänen vaimonsa avustuksella. Lainaus sivulta 381, jossa Jane Fonda kertoo tästä tilanteestaan näin: ”Sellaista saattaa tapahtua, se on pehmenemistä, luopumista – nöyrtymistä ja avautumista hengelle. Se on ihmeellinen asia, ja koska se tapahtui elämässäni myöhään, olen hyvin tietoinen siitä. Ted ei voi antaa sen tapahtua. Hän uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta ei pysty sallimaan, että se tapahtuu hänelle itselleen tai että se olisi elämyksellinen kokemus, koska se avaa ihmisen kaikelle eikä hän pysty avaamaan sieluaan pyhälle hengelle, tai miksi sitä nyt halutaankin kutsua… En pitänyt sitä siihen aikaan uskontona. Tunsin vain kuuden vuoden ajan, että minua johdatettiin. Atlantaan saapuessani tapasin monia suurenmoisia ja fiksuja ihmisiä, jotka olivat uskonnollisia ja kävivät kirkossa. Ted ei tiennyt sitä, mutta kun kävimme kaikkien noiden vuosien aikana lukemattomilla vastaanotoilla ja erilaisissa juhlissa, olin aina jossakin nurkassa ja keskustellut usein Nancy McGuirkin – Terryn vaimon – tai Rosalyn Carterin kanssa. Tutkiskelin asioita, eikä Tedillä ollut siitä aavistustakaan. En koskaan kertonut hänelle noista keskusteluista, koska tiesin, että hän olisi yrittänyt taivutella minut luopumaan siitä.” (Jane Fondakin on kirjoittanut omat muistelmansa, jotka Otava julkaisi Suomessa 2005).

Michigan

Michigan, lyhennetään MI, Yhdysvaltain osavaltio maan pohjoisosassa Isojen järvien alueella. Pääkaupunki Lansing. Suurin kaupunki Detroit. Maasto on alavaa ja kumpuilevaa, osin soistunutta. Ilmasto on mantereinen ja kostea. Pääelinkeinot ovat ajoneuvo-, kone- ja elintarviketeollisuus, matkailu ja metsä- ja maatalous (viljan-, perunan- ja hedelmänviljelyä).Pohjoisessa on suomalaisasutusta pääkeskuksenaan Hancock. Ranskalaisia muutti alueelle 1600-luvun jälkipuoliskolla. Osavaltio Michiganista tuli 1837. Hancock, kaupunki suomalaisten Kuparisaareksi nimittämällä Keweenawinniemellä Yläjärven rannalla Michiganissa Yhdysvalloissa. Hancock on amerikansuomalaisten kulttuurikeskus, jossa oli mm. Suomi-Synodin päämaja ja jossa yhä on sen 1896 perustama Suomi College. Calumet, kylä Keweenawinniemellä (Kuparisaarella) Michiganissa Yhdysvalloissa 18 km Hancockista koilliseen. Huomattava suomalaiskeskus.

Juuso Hirvonen ”Michiganin kuparialue ja suomalaiset siirtolaiset” (Tekijän kustannuksella Päivälehden kirjapainossa, Duluth, Minn., 1920), josta lainaus sivulta 7: ”Amerikan mantereella asuvien suomalaisten ja toistenkin kansallisuuksien keskuudessa tunnetaan Kuparialue, ja erityisemmin Kuparisaari. Nimensä on tämä alue saanut siitä luonnollisesta syystä kuin täällä löytyy kuparia huomattavan paljon… Houghton kaunti on väkirikkain ja taloudellisesti varakkain yläniemekkeellä, sillä kupariteollisuuden keskustana on se vuosien kuluessa kohonnut molemmissa suhteissa. Suomalaiseen asutukseen nähden on Houghton kauntissa suomalaisten lukumäärä suurin Michiganin valtiossa, kenties koko maassa. Tarkkoja laskelmia ei tämän kirjoittaja ole suomalaisten nykyisestä asutuksesta saanut, vaan jotensakin varmojen laskelmien mukaan tiedetään Houghton kauntissa asuvia suomalaisia olevan yli 30.000. Houghton kauntin virastopaikka on Houghtonin kauppala, jossa sijaitsee kauntin talo virastoineen, oikeustaloineen ja vankiloineen. Houghton on huomattava siitäkin kun täällä sijaitsee Michiganin valtion Kaivosopisto, jossa valmistetaan insinöörejä ja geolookeja kaivantoja ja vuoriteollisuutta varten. Kaivosopistossa lueskelevat insinööriksi aikovat Amerikan eri valtioista, vaan on Euroopan eri maista, Japanista, Kiinasta ja Australiasta harjoitellen kaivanto-insinööriksi. Useita suomalaisiakin, Suomesta tulleita, on täällä vuosien kuluessa opiskellut… Vanhojen kertomusten mukaan ovat eurooppalaiset ja tämän mantereen itäisimmissä osissa asuneet, purjehtineet laivoillaan Kuparisaaren pohjoisrannikoille. Kun ei ollut vielä kulkutietä yläniemekkeelle, oli mahdotonta Kuparialueen muille sisämaan paikkakunnille päästä. Saaren sen aikaiset asukkaat, intiaanit, eivät noita kauempaa tulleita valkoihoisia muukalaisia vieraanvaraisesti ja ystävyydellä vastaan ottaneet. Vanhojen kertomusten mukaan on huomatumpana maihin nousupaikkana ollut Copper Harbor. Sitä todistavat siellä vanhan asutuksen muistot, toista sataa vuotta takaisin. Copper Harborin hautausmaalla, joka sijaitsee Superiorin rannikolla olevalla metsäkummulla, on vainajien hautakivissä ja risteissä vuosiluvut todistuksena niiden alla nukkuvien kuolemasta kuluneen liki sata vuotta. Pitemmän aikaa on Copper Harbor ollut huomattuna satamana, puutavaraliikenteen ja asutuksen keskustana. Siellä on tunnettu William Wilkinsin pyöreistä siiteritukeista rakennettu sisällissodan aikainen linnoitus, joka rakennustapansa puolesta toteaa sen ajan oloja. Linnoituksen säilyttämiseksi historiallisena muinaismuistona, on nyt Keveenaw kauntin historiallisen seuran toimesta ryhdytty. Siellä on ollut sotilaskasarmeja kaikkine osastoineen ja varustuksineen… Lac La Belle, Keveena kauntin huomatuimpia paikkoja on pitemmän aikaa ollut luonnon kauneudesta tunnettu Lac La Belle. Superior järven kanssa yhteydessä joen kautta, joka tuonnoin kaivettiin laivojen kulkuväyläksi. Lac La Belle järven länsi-pohjois rannikolle on muodostunut asutus, joka tuonnoin Keveenaw kauntin keskuksessa toimineiden kaivantojen ollessa oli hyvin asuttu. Sinne oli rautatiekin, jota myöten kuljetettiin kuparikiveä Lac La Bellen rannalla olleeseen kivien murskaamoon, josta oori lastattiin laivoihin ja vietiin itään…
Hancock. Ensimmäinen talo rakennettiin Hancockiin v. 1846, hirsihökkeli. 1852 oli 2 muuta huonetta rotkossa vanhan sulattimon luona. Ensimmäinen maan omistaja asuja oli Douglas, joka sitten muutti Houghtoniin. V. 1852 saapui Boswell asumaan Hancockiin. Ensimmäinen kaupparakennus oli Leopold Bros. v. 1858, jotka tulivat Eagle Harborissa. Ensimmäiset kauppalan virkamiehet valittiin v. 1863… Koulu perustettiin 1869 ja uudistettiin 1875. Nykyään osa kaupungissa korkeakoulu ja 5 muuta koulua sekä Suomi Opisto. Metodisti seurakunta perustettiin v. 1860, lutherilainen ja katolinen 1861, vapaamuurarit 1862, Odd Fellows 1867. Kerredgen teatteriin mahtuu 1400 katsojaa. Ensimmäinen sanomalehti oli A. Scottin ja A. Hamiltonin ’Hancock Times’ v. 1870… Jaakko Strang syntyi v. 1813 Scipiossa, New Yorkin valtiossa. Hän oli farmarin poika ja väitti olevansa kuninkaallista sukua Ranskasta. Strang oli lahjakas hyvämuistinen ja jo 23 vuotiaana hän valmistui lakimieheksi. Hän oli kaunopuhuja, mutta kunnianhimoinen ja itserakas. Aluksi oli hän sanomalehtimiehenä ja postimestarina; nai neiti Mary Piercen ja muutti v. 1843 Wisconsiniin Burlingtoniin, jossa toimi lakimiehenä. – Siihen aikoihin oli mormonismi korkeimmillaan ja Strang pian tutustui siihen ja kävi tapaamassa liikkeen johtajaa Smithiä Nauvoossa. Smith huomasi heti Strangissa sopivan välikappaleen liikkeen levittämiseksi; Strang kastettiin helmikuussa mormoniksi ja jo maaliskuulla nimitettiin ’kirkon vanhimpien’ joukkoon. Hänet määrättiin perustamaan Wisconsiniin ’Siionin valtakunnan vesa’. – Tämän jälkeen joutui Smith salamurhaajien uhriksi Illinoisissa ja heti julisti Strang itsensä Smithin seuraajaksi, osoittaen Smithin kirjeen, jossa viikkoa ennen kuolemaansa Smith puhuu ennustaen loppuaan ja määrää Strangin seuraajakseen… Nauvoon mormonit leimasivat kirjeen väärennetyksi, mutta Strang sai kannattajia Wisconsinissa, perusti sanomalehden ’Voree Herald’, ja niin jakaantui mormonikirkko kahtia, joista pääsuunta siirtyi Utahiin ottaen Suolajärven kaupungin temppelisijakseen… Saatuaan paljon uskovaisia Strang päätti muuttaa siirtolansa ja valitsi Majava-saaren, jossa silloin asui vain muutamia kalastajia ja turkisten pyytäjiä. V. 1849 oli mormoneja jo satoja siellä. Nykyinen nimi on ’Pyhä Jaakko’ (St. James) ja lahti on St. James Bay… V. 1850 julistettiin saari kuningaskunnaksi ja Strangin virallinen nimi oli ’Apostoli, profeetta, näkijä, kääntäjä ja kuningas’… Strang oli taitava diplomaatti ja rakensi ystävälliset välit intiaanien kanssa… Kuningaskunta ei enää pysynyt pystyssä. Useat lähtivät samalla laivalla, jolla kuoleva kuningas vietiin. Mannermaalaiset y.m. hyökkäsivät siirtolan kimppuun, tapernaakkeli poltettiin, kirjapaino hävitettiin, kuninkaan asunto ja kirjasto rikottiin… Varsinaisesti Suomesta tänne tulleista suomalaisista oli ensimmäinen G. F. Bergstad, joka saapui Hancockiin kesällä v. 1858. Sitä ennen lienee joitakin Norjan ja Ruotsin suomalaisia tänne tullut, vaan ne olivat asettuneet Calumetiin ja sen takana Keveenaw kauntissa siihen aikaan toimiville kaivannoille, joten Bergstadt tänne tultuaan ei löytänyt Hancockin alkavasta asutuskylästä yhtään omaa kansalaistaan. G. F. Bergstadt oli syntynyt Nurmijärvellä, Uudellamaalla, Suomessa. Hänen äidinisä oli sen ajan tunnettu herännäisliikkeen saarnaaja rovasti Berg, joka toimi pappina Jaakkimassa ja myöhemmin Sortavalassa… Amerikkaan matkusti hän 18 vuotiaana, kahden suomalaisen toverinsa kanssa, kuljettuaan eräällä purjelaivalla, joka matka Atlantin yli kesti kuusi viikkoa. Saavuttuaan Filadelphiaan, tulivat he sieltä Hancockiin tarkoituksella tavata suomalaisia, joita kerrottiin Kuparisaarella olevan. Tänne tultuansa eivät he ketään kansalaista tavanneet… Hän meni Millwaukeehen, jossa ruotsalaisten keskuuteen jouduttuaan tarjoutui tilaisuus toimia siellä. Ollessaan useita vuosia Milwaukeessa, tutustui siellä Chicago-Milwaukee & St. Paul rautatieyhtiön virkailijoihin, saaden edullisemman paikan sanotun rautatieyhtiön palveluksessa Minneapolisissa, jossa toimi pitemmän aikaa hyvällä menestyksellä. Bergstadt oli hyvin monille suomalaisille apuna Cokaton ja ympäristön asutusaikana, avustaen heitä maansaannissa ym… Jäljelle jääneen omaisuutensa määräsivät Bergstadt-puolisot testamentissaan Suomi-Opistolle… Ensimmäiset suomalaiset, jotka asettuivat Calumetiin asumaan, tulivat vuonna 1865… Tiedettiin Norjassa olevista kaivannoissa olevista tottuneista kaivosmiehistä, joita lähettivät Kuparisaaren kaivosyhtiöt hakemaan kaivantomiehiä vuonna 1864 erään Christian Tofte-nimisen miehen toimesta Norjaan. Norjassa olevissa Alten Kaa-vuonossa sekä Zuenangen ja Rörosin kuparikaivannoissa työskenteli silloin suomalaisia, jotka olivat sinne aikojen kuluessa siirtyneet Suomesta ja useat siellä syntyneitä Suomesta tulleiden vanhempiensa jälkeläisiä. Kun silloiset työolot Norjassa olevilla kaivannoilla olivat epäedullisemmat täkäläisiin palkkoihin nähden, lähti joukko kaivantomiehiä edellä mainituilta kaivannoilta Toften mukana Amerikkaan… Työvoiman tarve lisääntyi vuosi vuodelta ja työolot silloisiin aikoihin katsottuna olivat tyydyttävät. Tieto tästä levisi Suomeen. Täällä asuvat kirjoittivat omaisilleen ja ystävilleen, kutsuen niitä tänne, kun sitte vuosina 1867 ja 1868 Suomessa vallitsi hirveä nälänhätä hallavuosien johdosta, siirtyi sieltä näin ja vielä seuraavinakin vuosina paljon suomalaisia tänne maahan, olleet nekin suureksi osaksi pohjoisimmilta paikkakunnilta, Tornionjokivarsilta ja muista Oulun läänin peräpohjolaisista kunnista. Näin ollen muodostuivat varhaisimmat suomalaisen siirtolaisuuden Calumetissa Norjan, Ruotsin ja Suomen suomalaiset, vieläpä osa Lapistakin tulleita… Osa suomalaisista lähti kauemmaksi, Minnesotan, Dakotan ja aina Oregonin ja Washingtonin valtioihin asti, josta he löysivät maata ja pyrkivät sen omistajaksi, toiset oston ja toiset palveluksen kautta. Siten on nykyään suurilla suomalaisten asuttamilla alueilla New York Millsissä ja Cocatossa Minnesotassa, Savossa, Lake Nordenissa, etelä Dakotassa, Wingissä, Rollassa, Gagleyssä, Braddokissa ja Bronketissa Pohjois Dakotassa kuin myöskin Bentletonin lihavilla nisun viljelysalueilla Oregonissa ym. hyvin useita entisiä Calumetissa ja Kuparisaarella taannoin kaivantotöissä olleita suomalaisia, nykyään varakkaina maanviljelijöinä… Kirkollinen toiminta Kuparisaarella johtaa alkunsa suomalaisen siirtolaisuuden varhaisemmilta ajoilta. Ensimmäisten suomalaisten Norjasta saavuttua Kuparisaarille vuonna 1865, ryhtyivät he huolehtimaan kirkollisen toiminnan alkamisesta. Ollen pienenä joukkona, eivät he voineet yksinään alkaa seurakunnallista toimintaa, vaan yhtyivät ennen tulleiden ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa yhteen ja perustivat seurakunnan ja kirkon Quincyn törmälle Hancockin kaupungin takana olevalle harjanteelle. Tämä tapahtui kesäkuun 16 päivänä, 1867. Ensimmäinen seurakunnan pappi oli norjalainen A. F. F. Fredericksen, joka suomalaisille saarnasi tulkin kautta… Kohta suomalaisten siirtolaisten Kuparisaarelle saavuttua, alkoivat he näet pitämään keskuudessaan hartausseuroja, sillä osa siirtolaisista Norjasta ja Ruotsista tulleista olivat uskonnolliselta mielipiteeltään laestadiolaisia. Heidän joukossaan olivat mm. seuraavat saarnaajat Antti Witikkahuhta, Hammerfestistä, ja Salomon Korteniemi, Alkkulan seurakunnan lukkari ym. Nämä pitivät seuroja kansalaistensa kodeissa, kuuluen useat vuodet pääasiassa kaikki samaan seurakuntaan, siihen asti, kunnes v. 1871 edellä mainitun pastorin ja laestadiolaiseen suuntaan kuuluvien kiivaimpien joukkojen välillä syntyi riitoja, joka johti seurakunnan jakaantumiseen. E. L. suuntaan kuuluvat jäivät seurakuntaan ja edellä mainitut Witikkahuhta, Korteniemi, Vuolle, Hyry, Sikanen ym. heihin yhtyneet päättivät perustaa oman kirkkonsa, joka v. 1873 rakennettiin Calumetiin, ’Mäntykadulle’. Tämä oli ensimmäinen paikkakunnan suomalainen kirkko…
A. J. Muikku. – Amerikan ensimmäisen suomalaisen sanomalehden perustaja ja toimittaja, suomalaisen sanomalehdistömme tien raivaaja, oli syntynyt Liperissä, Kuopion läänissä. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Anders Muikku, syntynyt Pielisjärvellä v. 1818 ja äitinsä Maria Jaakopin tytär Leskinen, syntynyt Joensuussa, v. 1823. Muuttaneet Liperistä Joensuuhun v. 1847, pojan A. J. Muikun ollessa 3 vuotias. Sen mukaan kuin Joensuun kaupungin pastorinviraston antama todistus huhtikuun 29 päivältä v. 1916 toteaa, niin oli A. J. Muikku, syntynyt 22 p. maaliskuuta v. 1846… Oleskellut v. 1875 lähtien Pohjois-Amerikassa, jossa on kuollut 5 p. helmikuuta v. 1877, Michiganin valtiossa, Calumetin kaupungissa… Suomalaisten sanomalehtien varsinaisessa merkityksessä Kuparisaarella ilmestyminen voidaan laskea alkaneeksi edellä kerrottujen lehtien olemassaolon jälkeen, silloin kuin alkoi ilmestymään ’Amerikan Suomalainen Lehti’ 1879, jonka toimittaja oli kansalaisemme Aleks Leinonen. Sanomalehden toimittaja Aleks Leinonen oli syntynyt Paltamossa, Oulun läänissä, huhtikuun 28 p. 1846. Käytyään Kajaanin alkeiskoulun, jatkoi opintojaan Oulussa. Toimi maanmittaustehtävissä, kunnes tuli Amerikkaan vuonna 1870. Täällä työskenteli aluksi rautateillä Minnesotassa, Iowassa ja Nebraskassa sekä maanmittaustöissä Texasissa, harrastaen kirjallisuutta ja maankielen oppimista. Tuli Kuparisaarelle, jossa oli muodostunut yhtiö sanomalehden ulosantoa varten… Henry Sakari, kauppias Hancockissa, syntynyt Mataringin seurak. 1863. Tuli Amerikkaan v. 1887 Kuparisaarelle ja toimi kaivantotöissä useita vuosia, kunnes alkoi harjoittamaan pienempää kauppaa Hancockissa. Tarmokkaalla toimella ja ahkeruudella edistyi niin, että avasi toistakymmentä vuotta sitten kaupan, joka vuosien kuluessa vaurastui aina monipuolisemmaksi, liha-, ruoka-, sekatavara- ja vaate sekä kenkäkaupaksi. Ollen nykyään alallaan paikkakunnan ja koko Kuparisaaren vanhin suurliike… Oscar Keckonen kauppias, Calumetin sekä ympäristön huomatuimpia suurliikemiehiä. Oscar Keckonen on syntynyt Muhoksella, Oulun läänissä, syyskuun 6 p. v. 1876. Tuli Amerikkaan vanhempiensa kanssa v- 1881. Kävi täällä koulua ja varttuneemmaksi tultuansa työskenteli pajatöissä, perehtyen siten rautaliikealaan perinpohjin. Toimi sen jälkeen kauppa-apulaisena Red Jacketissa, saavuttaen siten rautakaupan ja rakennusjärjestelyn alalla tietopuolisen ja käytännöllisen kokemuksen. Oman rautakauppansa, tunnetun toiminimellä ’Keckonen Hardware’ avasi hän toukokuulla v. 1898 Red Jacketissa, jota on jatkanut näihin asti hyvällä menestyksellä… Mr. Keckonen on ollut jäsen pitemmän aikaa Vapaamuurarien yhdistyksessä, samoin Elk’ien, Odd Fellow ja Eagle seuroissa ym… William Johnson, Hancock, Mich., on syntynyt Quincyn kaivannolla Hancockissa helmikuun 3 p. 1883. Käytyään paikkakunnallaan valtion koulua, meni Valparaisoon yliopistoon Indianassa, jossa lueskeli ja suoritti kirjanpitokurssin v. 1902. Toimi isänsä liikkeessä laajojen metsätöiden johtajana… Elli Suokas-Steinback, laulajatar Hancockissa, on syntynyt Viipurin kaupungissa Suomessa, marraskuun 22 p. v. 1893. Isänsä oli kirjapainon työmies silloisen Viipurin Sanomain, nykyään Karjalan kirjapaino osakeyhtiössä, josta sittemmin muutti Helsingin Sanomiin Helsinkiin samaan toimeen, joten tyttärensä Elli kävi koulua Helsingissä. Päästyään läpi suomalaisen tyttökoulun, meni oppilaaksi Kansallisteatterin oppilaskouluun ja samalla innostuneena musiikkitaiteeseen ja omanneena harvinaisen hyvät soololaulajan taipumukset sekä pehmeän äänen, antautui tunnettujen musiikkihenkilöiden kehotuksesta vapaaoppilaaksi Helsingin Musiikkiopiston laulunopettajalle Abraham Ojanperälle… Hän tuli Amerikkaan joulukuulla v. 1915, asettuen New Yorkiin, jossa opiskeli englanninkieltä ja musiikkia etevien opettajien, kuten Frank La Fargen, Betsy Shepheid, Annie Wilsonin, Youngin ym. johdolla… Mentyään keväällä v. 1918 avioliittoon hammaslääkäri P. E. Steinbackin kanssa, kotiutui hän Hancockin asukkaaksi, ja on täällä saavuttanut Kuparialueen toiskielisten, korkealla musikaalisella kehityksellä olevain suosion ja tunnustuksen… Chas. A. Kukkonen, suomalainen valokuvaaja Hancockissa, on syntynyt Muhoksen pitäjässä Oulun läänissä lokakuun 19 p. 1889. Tullut Amerikkaan elokuulla v. 1903 Hancockiin. Kohta tänne tultuaan alkoi opiskelemaan Englannin kieltä. Kävi täällä koulua mm. Suomi-Opistoa. Opittuaan maan kieltä ja tutustuen oloihin, alkoi harjoittelemaan valokuvausammattia v. 1905. Saavutettuaan oppia ja kokemusta alallaan, perusti oman valokuvausliikkeensä v. 1912, jota on laajentanut sitä mukaa kuin työtä on lisääntynyt, ostaen oman talon, jonne laittoi tilavan, uudenaikaisen atelierin, ollen alallaan suurin paikkakunnalla.”

Leastadiolaiset olivat Amerikassa perustaneet Apostolis-luterilaisen seurakunnan. Pekka Raittilan kirjassa ”Lestadiolaisuus Pohjois-Amerikassa vuoteen 1885” (Suomen kirkkohistoriallinen seura 1982), jossa lainataan Amerikan suomalaista lehteä 5.12.1879 nro 23 (Kertomus matkoista ja toimista Suomalaisten asuinpaikoilla, Minnesotan valtiossa) Takkisen matkatoverista Mällisestä: ”Takkisen toverina oli Allouezissa asuva Aapo Mällinen”. Matkakertomusta lainattiin Suomenkin lehtiin, kuten Keski-Suomi 1880 nro 1. Allouezin kaivoskylä sijaitsi 6-7 kilometriä Calumetista pohjoiseen ja sinne rakennettiin 1876 vähäinen kirkko.

Takkisen kirjeet on julkaistu: Johan Takkinen ”100 kirjettä ajalta 1874-1892” Vanhinten kirja 2, Tampere 1966, jossa olevassa kirjeessä ”J. Takkinen Kristilliseen kuukausilehteen N:o 11-12 1884 Kirje Ameriikasta” mainitaan, että Dulutissa on kristillisyys ja papin toimia toimittaa Aapram Mällinen.

https://mendocinohistory.pastperfectonline.com/bysearchterm?keyword=Finland

Uuras Saarnivaaran kirjassa ”Amerikan laestadiolaisuuden eli Apostolis-luterilaisuuden historia” (National Publishing Company painossa Ironwoodissa Mich. 1947) on sivulla 290: ”Saarnaajia, jotka ovat kuolleet ennen suurseuralaisuuden ja heidemanilaisuuden eroa tai jotka eivät ole tehneet selvää ratkaisua puoleen tai toiseen: Mällinen Abraham, Thomson, Minn. syntyi 18 (5).4. 1852 Tyrnävällä. Tuli Amerikkaan 1872. Oli vv. 1883-1911 Thomsonin seurakunnan opettajana. Abraham Mällinen avioitui Calumetissa Michiganissa 2.12.1876 Maria Liisa Pekkalan kanssa s.1859, k. 1933 Minnesotassa. Maria Liisa Mallisen e. Pekkala s. 1859, vanhemmat Johan Jacobsson Pekkala s. 25.8.1825 ja Maria Carolina Isakintytär Pekkala s. 8.1.1824 Herajärveltä. Abraham Mallinen kuoli 1.8.1911 Thomson Township MN. Abram Mällisen vanhemmat Tyrnävän rippikirjan palkollisista 1854-1864 mukaan ovat olleet renki Johan Matinpoika Mällinen s. 2.2 (1).1817 Temmes ja Brita Maria Henrikintytär Marttila s. 20.8.1810 Muhokselta. Limingan vihityt 1834-1879 mainitaan, että heidät vihittiin avioliittoon 28.1.1844. Johan Matinpoika Mällinen kuoli 27.2.1861 Tyrnävällä. Temmeksen rippikirjat 1817-1827 kertoo, että Johan Mällisen isä on Matti Henrikinpoika Mällinen s. 19.4.1773 ja hänen vaimonsa Anna Jaakobintytär s. 1.10.1778. Abram ja Maria Liisa Mallisen lapsia oli Evelina, Hilda, August, Luisa, Abram, Alma, Benjamin ja Charles. Abraham Mallinen jr. kuoli 4.9.1920 ja haudattiin 22.9.1920.”


Hans R. Wasastjerna ”Minnesotan suomalaisten historia” (Minnesotan suomalais-amerikkalainen historiallinen seura Duluth, Minn. 1957) sivulta 736 lainaus: ”Vasta huomattavasti heinä- ja perunakauden jälkeen alettiin Thomsonissa harrastaa viljan kasvattamista. Leikkaaminen tapahtui sirpillä. Vasta v. 1893 ostettiin paikkakunnalle ensimmäinen puimakone, sekin yhteisvoimin. Ensimmäinen itsesitova leikkuupuimuri oli Abraham Mällisellä… Ensimmäiset Thomsoniin saapuneet suomalaiset olivat lestadiolaisia. Kirkollinen toiminta alkoi jo niin varhain kuin v. 1877. Siitä lähtien pidettiin jokseenkin säännöllisesti rukous- ja raamatunlukutilaisuuksia uudisasukkaitten pienissä tuvissa. Isaac Raattaman saapuminen ja asettuminen seudulle tuli olemaan vuosikymmeniä tämän suunnan henkisen elämän perustana… Abraham Mällinen tuli silloin viralliseksi papiksi, jolla oli myös valtion myöntämä vapaa matkustusoikeus rautateillä.”

Juho Takkinen (23.10.1838-13.2.1892) oli kotoisin Kuusamon Posiolta, jossa oli aloittanut saarnaajan työn. Johan Takkinen avioitui vuonna 1884 Eeva Karoliina Sakarin (s. 3.7.1855) kanssa Ameriikassa. 

Aapeli Saarisalon kirjassa ”Laestadius Pohjolan pasuuna” (WSOY 1970) sanotaan Laestadiuksen saarnoista: ”Mutta silloin alkoi väkeä virrata kirkkoon, se tuli aivan täyteen! Ja siellä ihmiset joutuivat valtaviin liikutuksiin aivan kuin kirkko olisi ollut täynnä mielipuolia! Mutta kun he tulivat kotiin, oli heidän ymmärryksensä tallella! Muutamien tyhmyrien järki jopa selveni. Mutta toiset alkoivat nähdä kummallisia näkyjä ja ilmestyksiä.”

Minnesota

Minnesota, lyhennetään MN, Yhdysvaltain osavaltio maan pohjoisosassa Kanadan rajalla. Pääkaupunki Saint Paul. Yläjärven länsipuolella oleva Minnesota on kumpuilevaa tasankoa. Ilmasto on mantereinen. Pohjoisosissa kasvaa havumetsiä, etelämpänä lehtimetsiä. Maa- ja metsätalouden ohella kaivostoimintaa sekä sellu-, kone-, elektroniikka- ja metalliteollisuutta. Runsaat rautamalmivarat. Luonnonoloiltaan ja elinkeinoiltaan Suomea muistuttavassa Minnesotassa on suomalaisten siirtolaisten (104 000 as. 1990) osuus osavaltion väestöstä Yhdysvaltain suurin (2,4 %). Osavaltio Minnesotasta tuli 1858.

Amerikassa oli toinenkin suomalainen luterilainen kirkkokunta ”Amerikan Evankelis Luterilainen Kansalliskirkko” jonka säännöt hyväksyttiin Minnesotan valtiossa vuonna 1901. Tämän kirkkokunnan esimieheksi päätettiin pyytää Calumetin kansallisseurakunnan pastori J. W. Eleoheimoa. Vapaan kansan kirkkokunnan perustivat Johannes HummeriViktor Niemi ja pastori W. Williamson ja kirkkokunta laillistettiin Ohion osavaltiossa toukokuussa 1900. Kirkkokunta yhdistyi Kansalliskirkkokuntaan Calumetin kirkolliskokouksessa 1901. Amerikassa ei ole valtiokirkkoa, vaan kansalaiset uskonsa mukaan pitävät yllä seurakuntia.
Hans R. Wasastjerna on kirjoittanut kirjan ”Minnesotan suomalaisten historia” (Minnesotan suomalais-amerikkalainen historiallinen seura Duluth, Minn. 1957 USA). Lainaus tästä kirjasta sivulta 72: ”Minnesota oli kaukana varsinaisilta amerikkalaisilta siirtokunta-alueilta; esim. St. Louis oli 800 mailia etelään. Vasta sitten, kun presidentti Thomas Jefferson sai Napoleonilta Lousianan vyöhykkeen, tilanne muuttui. Presidentti halusi tietoja tuolta suunnattomalta alueelta, joka ulottui Tyyneen valtamereen saakka. Hän järjesti v. 1804 historiallisesti kuuluisan Lewis & Clark retkikunnan matkalle länteen, ja lisäksi hän lähetti luutnantti Zebulon Montgomery Piken 20 sotilaan kanssa Minnesotaan. Kun 26-vuotias luutnantti miehineen saapui mainitun vuoden syyskuun 21 pnä saarelle, jolle myöhemmin annettiin nimeksi Pike Island, silloin ensi kerran tähtilippu kohosi tankoon Minnesotan alueella. Pike sai Sioux-intiaanit myöntämään linnoituspaikat Minnesota- ja St. Croix-jokien suulle… Mutta intiaanien kanssa tehtyjen sopimusten jälkeen Minnesota avautui uudisasukkaille. Kuuden vuoden aikana 1851-57 heitä saapui lähes 150,000. Maaliskuun 11 pnä 1858 Minnesota otettiin 32:ksi Yhdysvaltain osavaltioksi… Heikko sato, huonot metsästystulokset ja muut vaikeudet olivat tehneet Sioux-intiaanit levottomiksi. Nälkiintyneet ja ärsyyntyneet intiaanit tekivät hyökkäyksen elokuussa v. 1862 Yellow Medicine- ja Redwood Falls-intiaanitoimistoja vastaan. Monet valkoihoisten uudisasutukset joutuivat samaan aikaan hyökkäysten kohteiksi. Sisällissotaan valmistautuvia vapaaehtoisia sotilaita oli lähetettävä taisteluun. Fort Ridgelyä ja New Ulmia vastaan tehdyt hyökkäykset torjuttiin. Sotaa kesti kuukauden päivät. N. 600 valkoihoista sai surmansa, huomattava osa heistä avuttomia vaimoja ja lapsia. Intiaanit kukistettiin Wood Laken taistelussa. N. 300 intiaania joutui vangiksi lähellä Mankatoa ja Fort Snellingiä. Heistä todettiin 39 syyllisiksi raakuuksiin ja tuomittiin kuolemaan. Tämä kapina päätti Sioux-intiaanien heimon tarinan Minnesotan alueella. Heidät karkotettiin Etelä-Dakotan, Montanan ja Wyomingin aavikolle osan paetessa pohjoiseen Kanadan alueelle. Heidän päällikkönsä Little Crow hyökkäsi kesällä 1863 Minnesotaan, mutta sai pian surmansa. Rauha palasi… Minneapolis on ollut suomalaisen painetun sanan keskuksena. Ilmestymisjärjestyksessä viides amerikansuomalaisten keskuudessa syntynyt sanomalehti, joka samalla oli ensimmäinen laatuaan Minnesotassa, Uusi Kotimaa, julkaisi siellä lauantaina, elok. 20 pnä 1881 näytenumeron, jossa sanottiin mm.: Uusi Kotimaa niminen sanomalehti, annetaan Minneapolisissa, Minnesotassa, jokaisena Torstaina, tämän näyttölehden kokoisena ja näköisenä, tulevan Syyskuun 8 päivästä alkaen… Uuden Kotimaan tilaushinta oli kaksi dollaria vuodelta Amerikassa ja 10 markkaa Suomessa. Kesäkuussa 1893 perustettiin kaupungissa jälleen ’yhtiö’, joka julkaisi säännöllisesti kerran viikossa ilmestyvää, seitsemänpalstaista ja nelisivuista sanomalehteä nimeltä Amerikan Uutiset. Toimittajina olivat aluksi Fred Karinen ja August Edwards… että suomalaiset Minnesotassakin kaipasivat omakielistä luettavaa. Niin syntyi se värikäs sanomalehdistö ja kustannustoiminta, josta jo edellä on useaan otteeseen näkynyt esimerkkejä. Mutta kirjat maksoivat rahaa. Sitä oli kaivosmiehellä tai farmarilla aina niukasti. Saatavissa olevan suomalaisen kirjallisuuden taso oli myös niin vaihteleva, että olisi kaivattu jonkinlaista ohjausta siitä, mitkä kirjat olisivat olleet lukemisen arvoisia. Niinpä sitten lopulta kirjallisuutta harrastavat amerikansuomalaiset olivat perustaneet Calumetissa, Mich. Amerikan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran v. 1878. New York Millsissä perustettiin tämän esikuvan mukaisesti v. 1886 Sivistys- ja lukuseura, jolle hankittiin oma lainakirjasto… Vuonna 1935 Minnesotan Uutisten kirjapaino, Northwestern Publishing Company kustansi J. A. Mattisen kirjoittaman 126-sivuisen Thomsonin Maanviljelysseudun Historian… Kommunistisen liikkeen piirissä harjoitettiin 1930-luvulla voimakasta kiihotusta työläisten houkuttelemiseksi Karjalan Neuvostotasavaltaan. Moniin tuhansiin nousee niiden joukko, jotka myivät kaiken omistamansa ja lähtivät ihanteittensa innoittamina kohti tuntemattomia päämääriä. Heidän joukossaan oli useita satoja Minnesotasta lähteneitä suomalaisia.

Prof. Kolehmainen kirjoitti heidän myöhemmistä kohtaloistaan Wisconsin suomalaisessa historiassa: ’Vain harvat suomalaiset löysivät onnensa Karjalasta. Suuri joukko heitä palasi takaisin Yhdysvaltoihin, palasi pettyneinä, hiljaisina, haluttomina kertomaan kadottamistaan unelmista. Pimeys on laskeutunut monien muiden kohtaloiden ylle.’ Todennäköisesti kommunistipuolue menetti huomattavasti kannatusta kaikkialla amerikansuomalaisten keskuudessa näiden tapahtumien johdosta”
Duluth, kaupunki Saint Louisin joen suulla Yläjärven läntisimmässä perukassa Minnesotassa Yhdysvalloissa. Duluth on Saint Lawrencen vesitien päätekohta ja maan vilkkain sisävesisatama, josta viedään Minnesotan rikkaiden rautamalmi- ja öljyesiintymien sekä Red River Valleyn vehnänviljelyalueen tuotteita. Suurmyllyjä, öljynjalostamoja, metalliteollisuutta Suomalaisasutusta.

Bob Dylanin sukujuuret ovat Liettuassa ja Ukrainassa. Dylanin äidinpuoleiset isovanhemmat olivat liettualaiset Harold ja Lyba Edelstein, jotka muuttivat 1902 Pohjois-Hibbingiin, Minnesotaan pakoon Venäjän tsaarien juutalaisvainoja. Dylanin isänpuoleiset isovanhemmat Zigmar ja Amy Zimmerman muuttivat Amerikkaan Duluthiin Ukrainan Odessasta. Heidän kuudes lapsi oli Abraham H. Zimmerman, joka syntyi 1911. Edelstein vanhin tytär oli Florence, joka meni naimisiin Wisconsinin Superiorista Hibbingiin muuttaneen Ben Stoven kanssa ja heidän kolmas lapsi oli Beatrice, joka syntyi 1915. Kesäkuun 10 vuonna 1934 Abraham Zimmerman ja Beatrice Stove menivät naimisiin Duluthissa. Heidän ensimmäinen lapsensa oli Robert Allen (Bob Dylan) 24.5.1941. Lähde Tenho Immonen: ”Bob Dylan ikuinen vaeltaja”. 


Bob Dylan ”Muistelmat – osa 1″ (WSOY 2004), josta lainaus sivulta 26: ” Kerroin hänelle äidinpuoleisesta isoäidistäni, joka asui meillä kotona. Mummo oli täynnä jaloutta ja hyvyyttä ja sanoi minulle kerran, että onni ei ole sitä, mitä tavoittelee matkansa päässä. Vaan että onni on itse matka. Hän neuvoi minua olemaan myös lempeä, sillä jokainen elämän varrella kohdattu ihminen taistelee ankaraa taistelua… Isäni oli polion rampauttama ja se esti häntä osallistumasta sotaan, mutta setäni ja enoni olivat lähteneet ja tulleet elävinä takaisin. Paul-setä, Maurice-setä, Jack, Max, Louis, Vernon ja muutamia muitakin sukulaisiani oli kuljetettu Filippiineille, Anzioon, Sisiliaan, Pohjois-Afrikkaan, Ranskaan ja Belgiaan. He toivat mukanaan muisto- ja lahjaesineitä: oljista punotun japanilaisen savukekotelon, saksalaisen leipälaukun, brittiläisen emalimukin, saksalaiset suojalasit, brittiläisen pistimen, saksalaisen Luger-pistoolin – kaikenlaista roinaa. He palasivat siviilielämään aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut eivätkä puhuneet sanaakaan siitä mitä olivat nähneet tai tehneet… Isoäitini asui Duluthin 5. kadulla kaksikerroksisen huoneiston yläkerrassa. Takahuoneen ikkunasta näkyi Yläjärvi pahaenteisenä ja luotaantyöntävänä, hieman kauempana häämöttivät rautarunkoiset rahtilaivat ja proomut, ja sekä oikealta että vasemmalta kuului sumutorvien törähtelyä. Mummoni oli jalkapuoli ja hän oli aiemmin ollut ompelijatar. Joinakin viikonloppuina vanhempani ajoivat Iron Rangelta Duluthiin, jättivät minut  pariksi päiväksi hänen luokseen. Hän oli tumma ja hän poltti piippua. Sukuni toinen puolisko oli sekä iholtaan että hiuksiltaan vaaleampi. Isoäitini puheessa oli mieleenpainuva korostus – hänen kasvoillaan oli aina hieman toivottomalta näyttävä ilme. Elämä ei ollut kohdellut häntä lempeästi. Hän oli tullut Amerikkaan Odessasta, etelävenäläisestä satamakaupungista, joka ei ollut kovin erilainen kuin Duluth. Kaupunkien luonteenlaatu ja ilmasto ja maisemat muistuttivat toisiaan ja molemmat sijaitsivat suuren veden rannalla. Alkujaan mummoni oli kotoisin Turkista ja oli purjehtinut Trabzon-nimisestä satamakaupungista Mustameren yli – muinaiset kreikkalaiset käyttivät merestä nimeä Euksinos Pontos… Mummoni esi-isät olivat asuneet Konstantinopolissa.”
Bob Dylan asui Dylanin isällä oli Hibbingissä sähköliike yhdessä veljiensä kanssa, sekä sekatavarakauppa, jossa Dylanin äiti oli myyjänä. Hibbingissä 6-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Hibbingissä asuu nykyään 17 000, joista monella on suomalaiset sukujuuret. Kirkko ja Kaupunki lehdessä 20.6.2001 oli Juhani Huttusen kirjoitus Rockmuusikko Bob Dylan tuli uskoon marraskuussa 1978. ”Marraskuun 17. päivänä Kaliforniassa joku yleisöstä heitti hopeisen ristin lavalle. Dylan poimi sen taskuunsa. Kaksi päivää myöhemmin hän hypisteli tuota ristiä hotellihuoneessaan. Äkkiä hän tunsi, kuinka Kristuksen majesteetillinen voima löi hänet maahan. Perustukset järkkyivät: Dylan kertoi, että hotellihuone liikkui! Hän oli tärissyt, kokemus oli fyysinen. Bob Dylan oli tullut uskoon. Viisi päivää myöhemmin hänellä oli Teksasissa pidetyssä konsertissa iso risti kaulassaan. Bob Dylan kulkeutui muutaman ystävänsä kautta helluntaiherätykseen kuuluvaan Vineyard Fellowshippiin. Marraskuussa Dylan aloitti jälleen kiertueen. Mikään ei ollut entisellään. Hän oli hylännyt vanhat laulunsa. Yleisö säikähti, mutta vastaanotto ei ollut niin tyly kuin lehdissä kirjoitettiin. Vuodesta 1988 Dylan on ollut yhtämittaa kiertueella. Silloin tällöin hän soittaa vanhoja evankelioiviakin laulujaan.” Lisätietoja www.bobdylan.com

Chicago on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin kaupunki Michiganjärven eteläpäässä Illinoisissa; esikaupunkeineen 8,3 milj. as. Liike-elämän keskus on Michiganjärven rannalla ja siitä käytetään nimitystä The Loop (Silmukka) aluetta ympäröivän ilmaradan mukaan. Pilvenpiirtäjistä korkein on Sears Tower, (443 m, 110 kerrosta, valmistui 1974). Chicago on merkittävä kulttuurikaupunki, jossa on useita korkeakouluja (mm. University of Chicago), huomattavia museoita, suuri akvaario ja kuuluisa sinfoniaorkesteri. Chicagossa on maan toiseksi suurin sisävesisatama, jonne valtamerilaivat pääsevät Saint Lawrencen vesitietä pitkin. O’Haren kansainvälinen lentoasema on liikennemäärältään maailman suurin (69,2 miljoonaa matkustajaa 1996). Chicago on monipuolinen teollisuuskaupunki, jossa on valtavia teurastamoja, myllyjä, teräs-, kulkuneuvo- ja huonekalu-, lääke-, vaatetus- ja graafista teollisuutta. Chicago syntyi 1803 turkismetsästäjien suojaksi rakennetun linnoituksen ympärille ja sai kaupunginoikeudet 1837.

Denver, Coloradon osavaltion pääkaupunki South Platten varrella Yhdysvalloissa 20 km Kalliovuorten reunavuorista it, 1 609 m merenpinnan yläpuolella. Denver on kaivosalueen, elektronisia laitteita ja maatalousalueen kauppakeskus sekä matkailu-, parantola- ja urheilukeskus. Pohjois-Amerikan länsiosien asuttamisen päästyä vauhtiin 1800-luvulla Denveristä tuli tärkeä liikenneristeys. Kansainvälinen lentoasema Stapleton Field. Ensimmäiset suomalaiset tulivat Oregonin osavaltioon Californiasta, jonne kultakuume oli heidät kuljettanut. Jo 1860-luvulla oli pieni joukko metsätöissä Oregonin eteläosassa Coos Bayssä. Siellä olevan suomalaisen asutuksen keskus on ollut Marshfield, jossa heitä on ollut toista sataa.

Washingtonin osavaltio

Portland, Oregonin osavaltion suurin kaupunki Columbian sivujoen Willametten varrella Yhdysvaltain luoteisosassa; 539 000 as. (2002), esikaupunkeineen 1,5 miljoonaa asukasta. Portland on huomattava kauppa- ja teollisuuskeskus sekä vilkas jokisatama; telakka-, kemian-, alumiini-, elintarvike-, puu- ja tekstiiliteollisuutta. Kaksi yliopistoa. Alueella on suomalaisasutusta. Ammattikoulutus esim. Western Culinary Institutessa maksaa vuosimaksuna 15.000 $ + kirjat 150 $ + asunto (2008), eli ammattiin kouluttautuminen maksaa toisin kuin täällä Suomessa. Portlandissa Oregonin osavaltiossa on Finnish-American Historical Society of the West www.finamhsw.com. Sanomalehti The Oregonian kotisivu on www.oregonlive.com Suomalaisia on asunut Portlandissa vuodesta 1873 alkaen ja vuoden 1926 tienoilla heitä oli noin kolmetuhatta henkeä. Suomalaisilla on Portlandissa kirkko ja pappila, raittiusseura ja työväenyhdistys. Suomalaisia on toiminut lakimiehinä, lääkäreinä ja liikemiehinä.

Mark Driscoll ”Herätyskutsu – Onko kristinuskolla tulevaisuutta?” (KKJMK Oy 2015), josta lainaus sivulta Olen käyttänyt viimeiset 20 vuotta elämästäni palvelemalla yhtä Amerikan maallistuneimmista ja vapaamielisimmistä kaupungeista. Seattle ei ole pelkästään jälkikristillinen; se on monin tavoin esikristillinen. Emme ole koskaan kokeneet kristinuskon kukoistusta. Puritaanit saapuivat toiselle puolelle maata. Suuret herätykset eivät koskettaneet horroksessa uinuvaa kotikaupunkiani. Evankeliset seurakuntien perustamisliikkeet, kirkkokunnat, kustannusyhtiöt ja teologiset oppilaitokset levisivät etelään ja keskilänteen mutta eivät koskaan Amerikan suurille luoteisalueille. Piirikuntani äänesti innokkaasti homoliittojen ja marihuanan puolesta, eli voin nyt vedellä sätkää mennessäni naimisiin miehen kanssa. Hollannissa marihuanan rikosluokitus poistettiin, Jamaikalla sitä katsotaan läpi sormien, mutta me laillistimme sen. Joten niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, olemme kai siis vasemmistolaisempia kuin Amsterdam ja Kingston. Perustin Mars Hill -seurakunnan kristillisen yliopistotoimintani pohjalta Seatllessa vuonna 1996. Olimme tuolloin pieni joukko rahattomia, vastakääntyneitä, naimattomia indierokkareita.” 


Astoria Oregonissa sijoittuu Columbia joen rannalle ja on tunnettu suomalaisesta asutuksesta ja kaupungista löytyy Finnware ”Siskojen kauppa”, Suomi-Hall, Suomi sauna jne. Kesällä Astoriassa järjestetään Suomalaisten juhlatapahtumia. Astoriassa on vanhaa puukerrostaloasutusta. Astoriassa on asukkaita n. 10 000. Astoria on saanut nimensä miljonääri John Jacob Astorilta, sillä vuonna 1810 hänellä oli siellä Pacific Fur Company. Astorian matkailu nähtävyyksiä on korkealla mäellä sijaitseva näköalatorni ja pitkä silta Seasideen. Astorian torni Astoria Column kertoo alueen historiasta, sillä arkkitehti Electus Lithfield New Yorkista suunnitteli ja kuvat maalasi italialainen kuvanveistäjä Attilio Pusteri. Esikuvana Astorian tornilla on ollut keisari Trajan Roomaan vuonna 114 jKr. rakennuttama rakennus. Tornin korkeus on noin 39 metriä ja portaissa on 164 askelmaa. Astorian alueella ilmestyy The Daily Astorian www.dailyastorian.com Astoriaan suomalaiset saapuivat Californiasta vuoden 1870 tienoilla. Vuonna 1875 joukko suomalaisia saapui Ashtabula Harborista Astoriaan harjoittaen kalastusta. http://www.astoriascanfest.com/
Paavo H. Korpelan ja Jorma Salkosalon kirjassa ”Merikaupungista merille ja merten taakse, Raahen laivoja ja merimiehiä” (www.migrationinstiture.fi 2007), jossa on Jaakko Rautiaisen kirjeitä mm. Astoriasta jne. vanhemmilleen 1900-luvun alusta.

Oklahoma, lyhennetään OK, Yhdysvaltain osavaltio maan keskiosassa Texasin pohjoispuolella; 181 185 km2, 3,5 milj. as. (2002). Oklahoman pääkaupunki on Oklahoma City. Oklahoma on suurimmaksi osaksi preeria-aluetta. Idässä maasto on mäkistä, lännessä ylänköä. Ilmasto on mantereinen, ja länsi- ja pohjoisosat ovat vähäsateisia. Maatalous on erikoistunut karjankasvatukseen ja kasvihuoneviljelyyn. Alue on myös tärkeä kaasun ja öljyn tuottaja. Oklahomasta tehtiin 1803 Intiaaniterritorio, jonne siirrettiin Yhdysvaltojen intiaaneja. Ensimmäiset siirtolaiset tulivat alueelle 1880-luvun lopulla. Osavaltio siitä tuli 1907.

Oklahoman Tulsassa vaikutti saarnamies nimeltä Kenneth Erwin Hagin s. 20.8.1917 McKinney Texas, k. 19.9.2003. Oltuaan nuorena 16 kuukautta vuoteenomana Hagin uskoi, että Markus 11:23, 24 todella tarkoittaa sitä mitä siinä sanotaan. Toimittuaan yksinkertaisessa uskossa hän nousi terveenä vuoteestaan. Kenneth Hagin on kirjoittanut paljon kirjoja kuten ”Uskon ihmeisiin” Päivä 1978. Kotisivu www.rhema.org

T. L. Osborn syntyi vuonna 1923 maanviljelystilalle Oklahomaan 13-lapsiseen perheeseen. Hän teki uskonratkaisun 12-vuotiaana herätyskokouksessa Oklahomassa. Tulevan vaimonsa Daisy Washbornin hän tapasi Kaliforniassa. Keväällä 1944 Osbornin perhe siirtyi Oregonin Portlandiin, jossa he ottivat vastaan seurakunnan pastorin tehtävät. Vuodesta 1947 tuli Osbornien palvelutyön käännekohta, sillä Jeesus ilmestyi T. L. Osbornille. Ihmeet ja merkit seurasivat tämän jälkeen heidän ilosanoman julistustaan eri puolilla maailmaa. T. L. Osborn on vieraillut myös Suomessa muutamia kertoja.

Oklahomassa on syntynyt televisioevankelista Oral Roberts (s. 24.1.1918). Oral Roberts perusti Oral Roberts Universityn Tulsaan, jonka vihki käyttöön Billy Graham vuonna 1967. Vuonna 1977 Roberts sai näyn City Faith Medical and Research Centeristä Tulsaan, joka rakennettiin 1979-81. Oral Roberts on vieraillut Suomessa 1960-luvulla. Oral Roberts on kirjoittanut yli sata kirjaa joista on suomennettu: ”Seitsemän parantumisen lähdettä, teidän terveydeksenne ja parantumiseksenne” Ristin Voitto 1961, josta tämä lainaus: ”Minä rukoilen kaikenlaisten ihmisten puolesta, että he tulisivat terveiksi. Huomaan, ettei ole mitään sairautta, mitä ei voitaisi parantaa. Valitettavasti näyttää kuitenkin olevan ihmisiä, jotka eivät voi tulla terveiksi, ennen kuin he muuttuvat sisäisesti. Se ei johdu siitä, ettei Jumala rakastaisi heitä, eikä siitäkään, ettei parantumista olisi luvattu heille. Se johtuu osaksi siitä, etteivät he käsitä, että heidän täytyy ensiksi hoitaa kuntoon sielunsa sairaus. Sellaisille ihmisille on olemassa jumalallinen apukeino parantumiseksi ja terveydeksi. Olen kiitollinen tästä, koska se tekee rukoukseni heidän puolestaan tehokkaammaksi. Jumalallinen apukeino on Jaak. 5:16 ’Tunnustakaa siis toisillenne syntinne… että te parantuisitte.’ Eräs mies, joka tuli luokseni, jotta rukoilisin hänen parantumisensa puolesta, käyttäytyi hyvin merkillisesti. Sillä hetkellä, jolloin oli laskemaisillani käteni hänen päälleen rukoillakseni hänen puolestaan, hän yhtäkkiä vetäytyi taaksepäin, kääntyi ja käveli nopeasti pois puhujalavalta häviten väkijoukkoon. Muutamia päiviä myöhemmin hän tuli uudelleen luokseni. Hän näytti huomaavan, että tunnistin hänet, sillä hän sanoi: ’Veli Roberts, varmaan te ihmettelitte, miksi niin äkkiä lähdin pois eräänä iltana.’ ’Kyllä minä ihmettelin’, vastasin hänelle. ’Seisoessani edessänne tunsin, että te olitte Jumalan mies’, hän sanoi. ’Yhtäkkiä tunsin myös, että olin sairas yhtä hyvin sisäisesti kuin ulkoisesti. Tunsin, että Jumala oli ilmaissut sen teille ja että ainoa tehtäväni oli mennä korjaamaan eräitä asioita eräitten ihmisten kanssa. Olen tunnustanut niille, joita kohtaan olen rikkonut ja nyt minä uskon olevani valmis parantumaan.’ ”
Muita kirjoja mm. ”Neljän mies” ja ”Pelon ja sairauden voittajaksi” Ristin Voitto, ”Usko ja parantuminen” Ristin Voitto, Miracle of Seed Faith ”Vehnänjyvän ihme” RV-kirjat 1984, jossa Oral Roberts opettaa, että Jumala haluaa täyttää kaikki tarpeemme siemenuskon kolmen pääperiaatteen mukaan, jotka ovat: 1. Jumala on sinun tarpeittesi täyttäjä (ei kukaan ihminen). 2. Anna, niin saat. 3. Odota ihmettä. Antamisessa Jumala näytti esimerkkiä, sillä Hän antoi parastaan, oman poikansa – ei mitään vähempää. Ja hänen kirjansa ”Tee mahdottomia”www.uskonkirjat.net 2003. Oral Roberts osti televisioasemilta lähetysaikaa ja lähetti 10.000 hengen telttakokoukset television kautta. Ihmiset näkivät television kautta kuinka Jeesus on sama Jeesus, joka paransi ihmisiä Oral Robertsin televisio lähetyksissä, mikä oli silloin ainutlaatuista.
Kris Kristoffers on tunnettu country -musiikin laulaja ja lauluntekijä, sekä elokuvanäyttelijä syntyi vuonna 1936 Brownsvillessä Teksasissa. Kotisivu http://www.kriskristofferson.com/

Washingtonin osavaltiossa on Seattlen kaupunki Puget Soundin lahden ja Washingtonjärven välisellä kannaksella, jossa on 570 000 asukasta vuonna 2002, esikaupunkeineen 2,7 milj. asukasta. Seattle (Sealth) oli myös Suquamish ja Druwamish intiaaniheimojen päällikkö. Hän syntyi 1789 ja kuoli 1866. Seattlen kaupunki on saanut nimensä Intiaanipäällikkö Seattlelta. Seattle on Yhdysvaltain länsirannikolta lähtevän meriliikenteen tärkeimpiä satamia ja lentoliikenteen keskus (Seattlen-Tacoman kansainvälinen lentoasema). Kaupungissa on lentokone- ja ohjus- (Boeing), telakka-, säilyke-, puunjalostus- sekä rauta- ja terästeollisuutta. Kolme yliopistoa. Vuoden 1962 maailmannäyttelyyn rakennettiin kulttuurikeskus Seattle Center ja ”avaruusneula” Space Needle (185 m). Historiallisessa keskustassa on 18 m korkea toteemipaalu. Suomalaisia on asunut 1926 vuoden tienoilla noin 5.000 ja suomalaisilla on ollut siitä asti kirkko, pappila, raittiustalo ja työväenhaali. Suomalaisia on Seattlessa asunut vuodesta 1880 alkaen. Seattlen Ballardin kaupunginosassa, joka sijaitsee pohjoiseen keskustasta, Salmon Bayn yläpuolella, sijaitsee Nordic Heritage Museum http://www.nordicmuseum.org/, jossa voi tutustua skandinaaviseen maahanmuuttohistoriaan. Ballardin kaupunginosassa sijaitsee mm. Viking Bank ja Leif Eriksson Hall.


Niilo Ylivainion kirjassa ”Oli mies Jumalan lähettämä” (RV-kirjat 1982) kerrotaan Seattlen matkasta näin: ”Olimme huhtikuussa Pohjois-Amerikassa, Seattlen kaupungissa. Jumala toimi siellä väkevällä tavalla. Minä mainitsin tämän raamatunkohdan (Kun te seisotte ja rukoilette, antakaa toisillenne anteeksi, että Jumalakin antaisi teille anteeksi.) eräässä kokouksessa. Ihmisiä tuli pitkissä jonoissa esille, ja he kaatuivat suurin osa Jumalan voimassa maahan. Minun edessäni seisoi yksi tumma nuori nainen. Kyyneleet virtailivat hänen silmistään. Minä kysyin: ’Mitä sinä odotat Jeesukselta?’ Hän sanoi: ’Minä olen niin katkera.’ Sanoi: ’Minun kodissani asuu katkeruus ja viha. Me emme ole kahteen viikkoon kukaan puhuneet toisillemme mitään.’ Minä kysyin: ’Tahdotko sinä vapautua nyt?’ Hän sanoi: ’Tahdon.’ Minä kohotin käteni ja sanoin: ’Jeesuksen Kristuksen nimessä vapautan sinut synneistäsi nyt.’ Ja silloin Pyhä Henki lankesi hänen päälleen, ja putosi siihen lattialle ja alkoi ylistää Jeesusta. Hän koki uudestisyntymisen, anteeksiantamuksen, ja siellä hän ylisti Herraa.” Niilo Ylivainion puheita mp3-muodossa löytyy kuunneltavaksi www.saarna.net

Helsingin Sanomissa oli 23.2.2010 uutinen: ”VANCOUVER 2010 Jorma Salmi on joka paikan höylä Entinen olympiakiekkoilija seuraa edelleen tarkasti vanhan kotimaansa tapahtumia.” ja kirjoitus jatkuu näin sieltä täältä lainattuna: ”’Olen sellainen joka paikan höylä. Ajan autoa, kannan laukkuja, ihan mitä vain’, Salmi kertoi toimenkuvastaan. Hän asuu Yhdysvaltojen puolella Seattlessa, runsaan 200 kilometrin päässä Vancouverista etelään. ’Kun Vancouver sai kisat, sanoin heti, että sinne haluan vapaaehtoiseksi…’ Ikäisekseen vetreässä kunnossa oleva Salmi puhuu edelleen hyvää suomea, vaikka on asunut Yhdysvalloissa jo 42 vuotta. Hän teki pitkän työuran Finnairin myyntitehtävissä eri puolilla maata… Salmi pelasi aikanaan 48 maaottelua. Tilastoista löytyy yhdet olympia- ja kolmet MM-kisat… Hän on Suomen Jääkiekkoleijona numero 129.” Jorma Salmeen tutustuin kesällä 2009 hänen veljenpojan hautajaisissa.


Spokane on kaupunki Columbian sivujoen Spokanen varrella Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa 380 km Seattlesta itään, jossa on n. 196 000 asukasta. Kauppa- ja teollisuuskeskus; puu-, paperi-, alumiini- ja sementtiteollisuutta. Gonzagan yliopisto, joka on perustettu 1887.

Tunnettu saarnamies John G. Lake (s. 18.3.1870 Ontariossa Kanadassa) asui Spokanessa. Spokanessa John G. Lake perusti parantumishuoneita vanhaan toimistorakennukseen. Satatuhatta parantumista on arvioitu tapahtuneen noissa huoneissa. Spokanen sanomalehdet julkaisivat monia parantumistodistuksia. Spokanen pormestari on pitänyt julkisen tilaisuuden John G. Laken kunniaksi. Lake perusti Spokaneen The Apostolic Church -seurakunnan, jossa kävi tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa etsimässä rukousta ja parantumista. Lisäksi hän vieraili kodeissa. Toukokuussa 1920 Lake muutti Spokanesta Portlandiin Oregoniin ja aloitti toisen apostolisen seurakunnan ja samanlaisen parantumistyön kuin Spokanessa. Vuonna 1924 Lake tunnettiin Yhdysvalloissa johtavana parantumisevankelistana. Hän oli perustanut 40 seurakuntaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Seurakunnissa oli tapahtunut niin monia parantumisihmeitä, että häntä kutsuttiin tohtori Lakeksi.

Jukka Rokan kirjassaan ”Lupausten aarrekammiot” (Ristin Voitto 1976) kertoo: ”Tunnetun Jumalan miehen, tri John G. Laken, paranemiskokouksista Amerikassa ja muualla kerrotaan viiden vuoden ajalta noin satatuhatta paranemista. Hänen saarnakokoelmassaan kerrotaan paljon Jumalan ihmeistä. Lainaamme tähän hänen kertomansa tapauksen, joka sattui Hollannin hovissa, kuningatar Julianan syntymän yhteydessä. Näin tri Lake siitä kertoo: ’Hollannin kuningatar Vilhelmiina oli ollut kuusi kertaa äitiystilassa, mutta ei ollut koskaan onnistunut saattamaan lasta synnytysasteelle. Koko Euroopan lääketiede oli voimaton auttamaan lasta syntymään. Seurakunnassamme Etelä-Afrikassa oli muuan rakas naishenkilö, joka aikaisemmin oli palvellut kuningatar Vilhelmiinan sairaanhoitajana. Hänen Afrikan-kuumeeseen kuolemaisillaan ollut poikansa, joka oli ollut tiedottomana kuusi kuukautta, oli ihmeellisesti parantunut. Kuningattaren ystävänä äiti kirjoitti poikansa parantumisesta, ja jonkin ajan kuluttua saimme kuningattarelta kirjeellisen anomuksen rukoilla Jumalaa, että hänestä todella voisi tulla äiti. Esitin hänen kirjeensä seurakunnalle eräänä sunnuntai-iltana, ja seurakunta polvistui rukoukseen. Ja ennen kuin minä nousin polviltani, minä käännyin ja sanoin: ’Hyvä on, äiti, kirjoita ja kerro kuningattarelle, että Jumala on kuullut rukouksemme; hän on synnyttävä lapsen’. Vajaata vuotta myöhemmin syntyi lapsi.’ – Se oli nykyinen Hollannin kuningatar Juliana.” Lake palasi Spokaneen vuonna 1931 ja hän kuoli 16.9.1935.

Kalama on perustettu 1840 luvulla. Kalama sijaitsee Portlandista Highway 5:ttä lähestyttäessä Kelsoa Columbia joen lähettyvillä. Kalama on saanut nimensä Hawaijilaiselta John Kalamalta, joka asettui asuttamaan paikka mentyään avioliittoon Nisqually päällikön tyttären kanssa. Vuonna 1895 Kalamaan on perustettu kalanviljelylaitos Kalama Riverille.Columbia joki Pohjois-Amerikan länsiosassa, jonka pituus on 2 000 km, sadealue 668 000 neliökilometriä. Columbia alkaa Kalliovuorilta Brittiläisen Kolumbian itärajalta Kanadasta, virtaa Columbian laakion halki syvissä kanjoneissa sekä Kaskadivuorten poikki ja laskee Tyyneenmereen Yhdysvaltain puolella. Suurin sivujoki on Snake River. Columbian arvioidut vesivoimavarat ovat Pohjois-Amerikan suurimmat. Patojen avulla (mm. Bonneville ja Grand Coulee Dam) säännöstellään joen vesimäärää sähkövoiman tuottamiseen ja keinokasteluun.
Kaskadit on toimivien tulivuorten muodostama n. 1100 km pitkä vuorijono Yhdysvaltojen länsirannikolla. Kaskadien korkein toimiva tulivuori on Washingtonin osavaltiossa sijaitseva Mount Rainier (4392 m) jonka edellinen purkaus on ollut 1854. Lähellä oleva Mount St. Helens purkautui 18.5.1980 jolloin räjähdyspurkaus vei mennessään vuoren keilamaista lakea 400 metriä ja aiheutti suurta tuhoa ympäristössä.

Florida

Hannu Vaurula ”Herätä kuolleet – Mies ja sanoma” (Kuva ja Sana 1996), josta lainaus sivulta 137: ”Floridassa sen sijaan suomalaisten turistien ja talvensa Floridassa viettävien suomalaisten määrä sävyttää melko paljon työtä. Talvikautena Floridassa lasketaan olevan suomalaisia yhteensä yli 25 000, kun heitä kesän aikana on ehkä puolet tuosta määrästä. Seurakunnan toiminta pyörii luonnollisesti läpi koko vuoden, mutta on vilkkaimmillaan turistiaikana, erityisesti Suomen talven aikana. Seurakunnassa oli silloin ja nykyäänkin hyvin korkeatasoinen musiikkitoiminta, ylistysmusiikissa on oikeaa amerikkalaista keveyttä, laulu ei laahaa, ja seurakunnan musiikkia haluttiin kuulla mielellään.” Petri Kosonen, joka on ollut myös pastorina Floridassa Lake Worthissa on kirjoittanut kirjan ”Ylistyksen ytimessä” (Aikamedia 2020).

Tampa, satama- ja kylpyläkaupunki Floridan länsirannikolla Yhdysvalloissa, jossa on 315 000 asukasta (2002), esikaupunkeineen 2,1 miljoonaa asukasta. Tupakka- ja säilyketeollisuutta. Kansainvälinen lentoasema. Kaksi yliopistoa. Tampassa on Etelä-Afrikkalaissyntyinen pastori Rodeney Howard-Brown ja hänen vaimonsa Adonica jotka ovat työskennelleet vuodesta 1987 alkaen Amerikassa. He perustivat Revival Ministries Internationalin (RMI:n) ja heillä seurakunta The River Church (www.revival.com) ja River Bible Isnstitute-raamattukoulu. Rodney Howard-Brown on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan ”Pyhän Hengen virrassa, käytännön käsikirja Hengen lahjoista” RMI Finland ry. Kirjassa ”The Coming Revival” 1991 Rodney Howard-Brown kirjoittaa: ”Pyhä Henki vuodatetaan niin valtavan voimallisesti, ettei sellaista ole tällä planeetalla koettu koskaan aikaisemmin”.


Miami, kylpyläkaupunki Atlantin rannikolla Floridassa Yhdysvalloissa. Subtrooppisen ilmastonsa vuoksi Miami on merkittävä matkailukeskus ja lomanviettopaikka. Miami on yksi Etelä- ja Keski-Amerikan kaupan tärkeistä keskuksista, ja useat ylikansalliset yritykset ovat perustaneet pääkonttorinsa sinne. Väestöstä puolet on latinalaisamerikkalaista alkuperää. Little Havanna on kuubalaisten asuttama kaupunginosa. Kansainvälinen lentoasema; kone-, elintarvike-, elektroniikka- ja vaatetusteollisuutta. Yliopisto (perustettu 1925) Coral Gablesin esikaupungissa.

Lakeland, kaupunki Floridan keskiosassa Yhdysvalloissa 50 km Tampasta itään 79 000 as. Sitrushedelmien tuotantoa ja jalostusta.

Atlanta, Georgian osavaltion pääkaupunki Yhdysvalloissa. Atlantan väestöstä yli puolet on mustia. Atlanta on Yhdysvaltain kaakkoisosan tärkein kauppa-, liikenne- ja teollisuuskeskus. Siellä on monien merkittävien kansallisten liikeyritysten pääkonttoreita (mm. Coca Cola), yliopistoja ja muita oppilaitoksia. Hartsfieldin kansainvälinen lentoasema, joka on maailman toiseksi vilkkain. Nähtävyyksiä ovat ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin ja kirjailija Margaret Mitchellin kotitalot. Atlantassa järjestettiin kesäolympialaiset 1996. Mitchell, Margaret (1900–49), yhdysvaltalainen kirjailija. Mitchellin ainoasta teoksesta, Yhdysvaltain etelävaltioita sisällissodan aikana kuvaavasta romaanista Tuulen viemää (Pulitzer-palkinto 1937), tuli suurmenestys ja sen mukaan tehdystä elokuvasta Hollywoodin suosikkiklassikoita.


New Orleans on kaupunki Mississipin suistossa Louisianassa Yhdysvalloissa. New Orleansin vanha kaupunki on Mississipin pohjoisrannalla. Näissä ns. ranskalaiskortteleissa kohtaa vanhan eurooppalaiskulttuurin ja orjuudenaikaisen Syvän etelän tunnelmaa. Kuusi yliopistoa. Satama on maan vilkkain. Useita öljynjalostamoja ja kemianteollisuutta. Kansainvälinen lentoasema Moisant on 18 km keskustasta läntinen Kaupunki on rakennettu merenpinnan tason alapuolelle, minkä vuoksi kaupunkia suojaamaan tarvitaan paitsi vallitus myös pumppujärjestelmä. Ranskalaiset perustivat New Orleansin 1718. Se oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa jazzmusiikin syntysijoja.


Billy Graham kertoo kirjassaan ”Tulevaisuus on toivoa täynnä – Vuosisadan poikkeavin Ilmestyskirjaa käsittelevä teos” Kuva ja Sana 1985 kuinka Saint Helenan tulivuoren ympäristössä olevia varoitettiin: ”Mutta Trumanin Harry kieltäytyi hievahtamasta paikoiltaan. Harry oli Spirit Laken virkistysmajan hoitaja alueella, joka sijaitsee pohjoiseen St Helenan savuverhoisilta rinteiltä. Ratsuväki varoitti Harrya tulevasta tuhosta. Naapurit pyysivät häntä liittymään evakkomatkalle. Jopa Harryn sisar kutsuttiin puhumaan järkeä vanhalle miehelle. Mutta Harry vähät välitti varoituksesta…Toukokuun 18. päivänä 1980, kun kuumat virrat kuplivat vuoren uumenissa ja muovasivat maiseman uuteen muottiin, keitti Harry kananmuniaan ja pekonia, ruokki kuusitoista kissaansa ja aikoi sen jälkeen istuttaa petunioita nurmikolleen. 8.31 tulivuori räjähti. Ennättikö Harry katua päätöstään sinä sekunnin murto-osana joka edelsi ääntä nopeammin liikkuvia aaltoja, jotka peittivät alleen sekä hänet että kaiken muun satojen neliökilometrien säteellä… Harry on legenda Oregonin kolkalta, koska hän kieltäytyi kuuntelemasta. Hänen hymynsä koristaa julisteita, T-paitoja ja olutkolpakoita. Laulelmat kertovat vanhasta Harrysta, uppiniskaisesta miehestä, joka pani korvansa vuoren seinämää vasten, mutta ei välittänyt varoituksesta.”

Havaijinsaaret


Havaijisaaret, Yhdysvaltain Havaijin osavaltion muodostava yli 20 saaren saariryhmä Kravun kääntöpiirin molemmin puolin Tyynessämeressä, 1 185 500 as. (1999). Suurimmat saaret ovat Havaiji, Maui, Oahu, Kauai, Molokai, Lanai, Niihau ja Kahoolawe, jotka viimeksi mainittua lukuun ottamatta ovat asuttuja. Saaret ovat koralliriuttojen ympäröimiä tulivuorisaaria. Tyynenmeren laatta liukuu pois purkauspaikan päältä, joten uusia tulivuorisaaria syntyy jatkuvasti. Ilmasto on trooppinen. Havaijin alkuperäinen kasvisto ja eläimistö on kokenut kovia ihmisen vallattua saaret. Esim. 140 alkuperäisestä lintulajista 70 on hävinnyt ja 30 on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Kotoperäisistä kasvilajeista puolet on uhanalaisia. Pääkaup. Honolulu on Oahun saaressa. Pääosan väestöstä muodostavat japanilaiset, valkoihoiset, filippiiniläiset ja kiinalaiset.
Alkuperäisiä asukkaita, polynesialaisia, on enää 1,5-2 %. Koneistetut suurviljelmät tuottavat ananasta (60 % maailmantuotannosta), ruokosokeria, banaaneja, riisiä ja tupakkaa. Matkailu on saarten huomattavimpia tulonlähteitä. Englantilainen James Cook löysi saaret 1776 ja antoi niille nimen Sandwich Islands. Yhdysvaltain vaikutuspiiriin mm. lähetyssaarnaajien myötä joutuneitten saarten heimokuningatar Liliuokalani pantiin viralta 1893 ja maa julistettiin tasavallaksi. Havaijisaaret liitettiin 1898 Yhdysvaltoihin, ja se sai 1959 osavaltion aseman. Japanilaisten hyökkäys Pearl Harborin laivastotukikohtaan 7.12.1941 johti Yhdysvallat 2. maailmansotaan.

Cook, James (1728–79), englantilainen tutkimusmatkailija. Cook teki kolme matkaa Tyynenmeren alueelle. Ensimmäisellä matkalla 1768–71 hän otti Australian itärannikon Ison-Britannian omistukseen. Vuosina 1772–75 hän ensimmäisenä kiersi maapallon lännestä itään purjehtien. Kolmannella retkellä 1776–79 Cook löysi mm. Havaijisaaret ja jatkoi Beringinsalmeen. Hän sai surmansa paluumatkalla kahakassa Havaijissa. Cook aloitti järjestelmällisen valtamerten tutkimuksen.

Alaska


Alaskan löysi Vitus Beringin johtama venäläisten retkikunta 1741. Venäläiset perustivat 1799 Venäläis-Amerikkalaisen Turkiskomppanian, joka Pietarista käsin omilla laivoillaan Etelä-Amerikan ympäri tullen harjoitti liiketoimintaa tällä alueella. Suomen jouduttua 1809 Venäjän yhteyteen avautui suomalaisillekin mahdollisuus osallistua tähän liiketoimintaan. Suomalaisen merisotakoulun suorittanut luutnantti, myöhemmin amiraali A. A. Etholén palveli vuodesta 1823 kapteenina turkiskomppanian Alaskaan kulkevilla laivoilla, tullen vuonna 1839 nimitetyksi Alaskan kuvernööriksi. Vuonna 1840 Alaskaan siirtyi pastori Uno Cygnaeus. Turkuun perustettiin vuonna 1849 oma Alaskan tuotteita välittävä yritys Venäläis-Suomalainen Valaanliike Yhtiö. Myöhemmin Alaskaan tuli toinenkin suomalainen kuvernööriksi kapteeni Johan Hampus Furuhjelm. Parhaimmillaan Alaskan suomalaisia on ollut 1860 luvulla noin puolitoista tuhatta henkeä. Venäjä myi alueen Yhdysvalloille 1867, ja siitä tuli osavaltio 1959. Ensimmäinen suuri muuttoliike Alaskaan tapahtui Klondiken kultalöydön jälkeen 1896.

Martin Schlunk ”Kristillisen lähetystyön historia” (Suomen Lähetysseura 1973), josta lainaus sivulta 142: ”Venäjän valta levisi Beringin salmen toiselle puolellekin, kun venäläiset olivat vuonna 1730 löytäneet Alaskan. Aleuttien saariryhmä yhdistää ketjuna Kamtšatkan niemimaan Alaskaan. Merenkulkijoiden kertomukset saivat etenkin kauppiaita ja turkismetsästäjiä lähtemään löydetyille alueille. Mutta myös kirkko oli liikkeellä. Vuonna 1793 Valamon luostarin igumeni sai määräyksen hankkia munkkeja lähetettäväksi Alaskan etelärannikolla olevalle Kodiakin saarelle. Vielä saman vuoden aikana Valamon ja läheisen Konevitsan munkeista koottu retkikunta, jonka johtajana oli arkkimandriitta Joasaf Bolotov ja joka käsitti kahdeksan muuta veljeä, oli matkalla kohti kaukaista työkenttäänsä… Innokenti Venjaminov (1797-1879) on epäilemättä Venäjän kirkon suurin lähetyssaarnaaja. Venäjän imperiumin itäisimpien alueiden lähetystyö liittyy erottamattomasti häneen. Ioann Venjaminov oli lähtöisin aivan toisista piireistä kuin Makari Gluharev. Hän syntyi Siperian sydämessä Baikal-järven seudulla, kirkonvartijan kodissa. Isä kuoli varhain, poika varttui setänsä, erään diakonin hoidossa. Hän kävi Irkutskin pappisseminaarin, nai erään papin tyttären, vihittiin 1821 papiksi ja sai viran Irkutskissa. Vuonna 1823 hänen piispansa pyysi, että hän lähtisi hoitamaan kristittyjä kaukaisella Aleuttien saarilla… Paikalliseen kieleen hän perehtyi ja käyttikin sitä sitten jatkuvasti opetustyössään. Kansan tavaton alttius ja opinhalu innosti häntä. Vuonna 1834 Venjaminov muutti Sitkaan, Amerikan rannikolle. Viittä vuotta myöhemmin, 1839, hän palasi Venäjälle voidakseen esittää Pyhälle Synodille laajan suunnitelman valtakunnan itäisten alueiden lähetystyön uudistamiseksi. Siellä hän sai tiedon, että hänen vaimonsa, joka oli jäänyt Irkutskiin, oli kuollut. Kun hän ei nyt enää olisi muuten voinut hoitaa papillisia tehtäviä, hän rupesi vuonna 1840 munkiksi. Vihkimyksessä hän otti nimen Innokenti. Parin viikon kuluttua hänet nimitettiin piispaksi, jonka hoitoon tuli valtava itäinen hiippakunta: Kamtšatka, Aleutit ja Kurilit… Yhtenä merkkinä oli Ortodoksisen lähetysseuran perustaminen tammikuussa 1870.”


Ensimmäisen kerran kuulin Alaskalaista Debbie Richiä 1.3.2008 Helsingissä Arken Helsinki seurakunnan kokouksessa, jossa Debbie kertoi todistuksena, että oli useamman lapsen yksinhuoltaja ja perheen oli tultava toimeen omin avuin puutteessa. Debbien oli Alaskassa pienen seurakunnan ylistysjohtaja/pastori jolla ei ollut rahaa edes välttämättömiin tarpeisiin, koska seurakunta pystyi maksamaan pientä palkkaa. Mutta kerran sinne tuli Herran lähettämänä saarnaamaan Rodney Howard-Brown antamisesta. Suurin osa seurakunnasta puisteli päätään opetuksesta ja lähti pois kesken kokouksen, mutta Debbie otti vastaan Rodneyn opetuksen antamisesta. Hän on iloinen siitä, että Rodney ei antanut hänen tarpeisiinsa rahaa, koska hän olisi hetken päästä pitänyt ottaa yhteys Rodniin pyytääkseen uusiutuviin tarpeisiinsa lisää rahaa, vaan hän otti vastaan Raamatun antamisen opetuksen ja siihen kuuluvan siunauksen. Hänestä on tullut niin siunattu, että hän kykenee antamaan muille ja kiertää kaikkialla maailmassa jakamassa opetusta antamisesta, mikä oli ennen tätä mahdotonta, koska hänellä ei ollut rahaa edes omiin tarpeisiinsa. Hän sanoi, että se ei ole Herralle mieleen (ei miellytä), että uskovat kerjäävät, manipuloivat tai jopa valehtelevat saadakseen tarpeisiinsa rahaa, vaan hän saarnaa mitä Raamattu opettaa antamisesta ja siihen kuuluvasta siunauksesta. Oli todella mielenkiintoinen saarna. Debra K. Rich on kirjoittanut kirjan ”Antaminen, avain läpimurtoon” Kustantaja: Vedä henkeä – Take It Now Ministries.

Kanada


Akseli Rauanheimo ”kirjassaan Kanadan-kirja” (WSOY 1930) kertoo aikalaisilleen Kanadaan muuttamisesta ja kuinka tulisi valmistautua tuleviin olosuhteisiin tuntemalla maa ja olosuhteet ennakkoon. John Cabot tutki 1497 Englannin laskuun Labradorin rannikkoa sekä Nova Scotiaa sekä tulivat Acadian rannikolle, Uuteen Englantiin ja aina Virginiaan saakka. Italialainen Juan Verrazzano otti vuonna 1524 Ranskan palveluksessa ollessaan selkoa rannikosta, joka ulottui Cape Hatterasista Nova Scotiaan.

Ranskalainen Jacques Cartier purjehti 1534-36 Saint Lawrencen jokea ja perusti ensimmäisen siirtokunnan. Cartier oli tullut siihen käsitykseen, että tämän maan täytyi olla se maa jonne Jumala ajoi Kainin veljesmurhan jälkeen, koska maa oli sangen karua seutua. Kun paikalliset intiaanit sanoivat paikan nimeksi ”Kannata”, luuli Cartier sen tarkoittavan koko maata, ja näin maan nimeksi tuli Kanada, jonka intiaanikielinen merkitys on kylä. Kanadaan saapui ranskalaisia lähetyssaarnaajia, jotka käännyttivät intiaaneja, toimivat myös löytöretkeilijöinä.

Kalle K. Auermaa ”Liikemiehen matkahavaintoja – Kanada ja Japani” (WSOY 1924), josta lainaus sivulta 15: ”Toinen Englannin johtava yhtymä on englantilais-kanadalainen Canadian Pacific Railway Co, Ltd. – Kanadan-Tyynenmeren Rautatieyhtiö, ja sen kanssa sen sisaryhtiö – Canadian Pacific Ocean Services Ltd. – Kanadan-Tyynenmeren Höyrylaivayhtiö… Se on samalla nuorin koko tämän yhtymän haarautumista ja syntyi vasta v. 1903. Tällöin nimittäin rautatieyhtiö osti Elder Demster & Beaver Co:n laivoineen päivineen. Sen lisäksi yhtiö vielä v. 1917 otti huostaansa myöskin kapteeni Allanin v. 1822 perustaman Allan Line-nimisen laivayhtiön. Täten on siis Canadian-Pacific Railway Co. pantu kokoon neljästä eri yhtiöstä, jotka nyttemmin on tarkoin liitetty yhteen, ja se harjoittaa yhden ainoan johtoelimen alaisena maailman nopeinta matkustaja-, posti- ja tavaraliikennettä Englannin ja brittiläisen kruununsiirtokunnan Victorian eli Hongkongin välillä Kanadan, Japanin ja Kiinan satamain kautta, tarjoten matkustavalle yleisölle tilaisuuden tehdä tämän suunnattoman maa- ja merimatkan Liverpoolista Hongkongiin uskomattoman lyhyessä ajassa – 33-35 päivässä… Hankittuani, paitsi asiaankuuluvaa Lontoon poliisin lähtöviseerausta, vakuudeksi myöskin Kanadan Lontoossa olevilta viranomaisilta erikoisen kauttakulkuluvankin, etten suinkaan joutuisi niitten matkustajain joukkoon, joitten passiin voidaan painaa takaisinpalautusleima Amerikan puoleisella rannalla, läksin matkan alkutaipaleelle Lontoosta Liverpooliin. Saapuessaan Canadian Pacific Ocean Services Ltd:in omistamalle 12.600 tonnin kantoiselle kaksipiippuiselle ’Metagama’-laivalle, huomaa matkustaja heti sulautuvansa mitättömän pieneksi jäseneksi tähän suurenmoiseen liikkuvaan yhteiskuntaan, jossa näytti vallitsevan omat ja lyhyet, mutta hyvin ja määrätietoisesti laaditut lait ilman pienintäkään poikkeusta yhden tai toisen eduksi. Laivalla oli lastina 260 siviilimatkustajaa, joku määrä siirtolaisia ja aika paljon aina kaukaiseen itään – Shanghaihin ja Hongkongiin saakka – Lontoosta ja muualta palaavia sotilaita, tuhatkunta säkkiä postia ja joku määrä kappaletavaraa… Montreal, Kanadan ja Euroopan välisen kaupan ja meriliikenteen keskipiste, jonne laivat kesäaikana saapuvat, on saanut nimensä kaupungin pohjoispuolelta reunustavasta Mount Royal-nimisestä vuoresta. Tämä historiallisesti merkillinen ja muistorikas paikka on alkujaan ollut Hotschelaga-nimisen intiaaniheimon leiripaikkana, jonka olemassaolon keksi ranskalainen Jacques Cartier v. 1535. Noin sataneljäkymmentä vuotta myöhemmin oli tämä paikka jo tunnettu jonkunlaisena St. Lawrence-joen varrella olevana kauppalana. V. 1760 ranskalaiset luovuttivat Quebecin lopullisesti Englannille, ja siitä lähtien on Montrealin kaupunki kehittynyt nopeasti… Sen lisäksi Torontosta kahtia jakautuva rautatielinja kokoaa kuuluisille Niagaran putouksille tai muualle aikovat matkustajat ensiksi Torontoon, josta kunkin on mukavaa jatkaa matkaansa mieleisiänsä teitä. Toinen näistä rautateistä kulkee Detroitin, Chicagon ja maailmankuulun myllykaupungin Minneapolisin kautta, yhtyen jälleen Candian Pacific rautatieverkkoon Kalliovuorten rinteillä. Tämä ns. ’märkäin miesten’ eli Amerikan ammatillisten kieltolainrikkojain ja väkijuomain salakuljettajien kulkutie ei tarjoa mitään erikoista nähtävää tavalliselle huvimatkailijalle… Toinen, mutta verraten lyhyt sivurata kiertelee pitkin kirkasvetisen Huron-järven rantamia maailman rikkaimman kupari- ja nikkelialueen halki Sudburyn pikkukaupunkiin, jossa se jälleen yhtyy päärataan… Vancouverin kaupunki oli matkan päämääränä, joka näin vaihtelevien elämyksien jälkeen nyt on saavutettu. Kaupunki sai alkunsa v. 1886, siis vuotta myöhemmin kuin Kanadan-Tyynenmeren rautatie valmistui. Sen silloiset puurakennukset paloivat poroksi jo seuraavana vuonna, ja siksi koko kylä tekeekin uuden uutukaisen vaikutuksen uusine suoraseinäisine taloineen. Kaupunki sijaitsee Vancouver-saaren takana Burrad-vuonon mantereenpuoleisella rannalla, ja sieltä lähtevät valkoiset Empress-jättiläishöyryt (Tyynenmeren valkoiset pääskyset) Japaniin, Kiinaan ja Manilaan sekä Australiaan ja Uuteen Seelantiin, Honolulun ja Fidshi- eli Suva-saarten kautta.”

Valentin (Ensio Rislakki) ”TAU-WOW” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 7: ”Ensimmäinen valkoinen mies, joka kävi Kanadassa oli norjalaisen merirosvon poika Leif, jolla oli kunniallinen sukunimi Eriksson. Hän saapui sinne v. 997. Sen jälkeen saapui Kanadaan kolme suurta ’C:tä’. Ensimmäinen heistä oli John Cabot, italialainen merimies, joka sai kymmenen puntaa löydöstään Englannin kuninkaalta. Hän teki matkansa v. 1497, luuli löytäneensä tien Japaniin ja sai Lontoon kauppiailta sankarin nimen. Parturilleen hän lupasi suuren saaren ja köyhille munkeille piispantuolit. Mutta kun hän seuraavan kerran Kanadassa käydessään toi tullessaan vain kuivattua kalaa, villieläinten vuotia ja keripukkiin kuolleita merimiehiä, häipyi hänen maineensa äkkiä ja merien usvat peittivät hänen nimensäkin. (Usvat häipyivät sitten myöhemmin, koska hänestä sentään puhutaan kirjoissa.) Seuraava suuri ’C’ oli Jacques Cartier, joka v. 1534 lähti Ranskan laskuun perustamaan siirtokuntaa Kanadaan. Hän saapuikin Gaspén lahdelle ja pystytti rannalle puisen ristin, johon oli naulattu Ranskan liljat ja maalattu sanat: ’Vive le Roy de France’. Tällä tavalla syntyi ranskalaisten Kanadan alku, josta sitten monien vaiheitten jälkeen on kehittynyt nykyinen Dominion of Canada, jonka heraldinen motto kuuluu: ’A mari usque ad mare’ – merestä mereen. Cartier tapasi intiaanien päällikön Donnaconan, joka lahjoitti hänelle kaksi kappaletta omia lapsiaan ja näytti ylpeillen sotasaalistaan, ihmisten päänahkoja. Mutta sitä ihmeellistä ja kimaltelevaa itämaista kaupunkia, jota Cartier oli tullut etsimään, ei hän löytänyt. Noustuaan nykyiselle Mont Royalin vuorelle hän näki edessään köyhän ja alkeellisen intiaanikylän, jonka asukkaat eivät tunteneet rautaesineitä, ei purjeita, ei pyöriä eikä edes keittoastioita. Halvaantuneet, sokeat ja vanhukset huusivat häneltä apua, ja Cartier, yksinkertainen merimies, teki parhaansa: rukouksin ja ristinmerkein hän yritti auttaa vaivaisia. Cartier kävi monta kertaa Kanadassa, mutta kaikki kotona olevat halusivat kultaa ja hopeaa; mahtavat metsät, viljavat maat ja kauniit maisemat eivät ketään houkutelleet. Intiaanipäällikkö Donnacona seuralaisineen vietiin Ranskaan jonkinlaisena mainoksena ja houkutuksena, mutta Donnacona ja seurue heittivät henkensä Ranskan kulttuurin puristuksessa. Siitä huolimatta Cartier v. 1541 viisi laivanlastia täynnä ihmisiä ja tavaraa lähti Kanadaan. Kolme kuukautta keinuivat purret Atlantilla. Vesi loppui ja sioillekin oli juotettava omenaviiniä. Perille saavuttua oli jo syksy ja vastassa kova talvi. Seuraavana keväänä tipahtaa Cartier vuorostaan historian lehdiltä. Uusi Ranska ei syntynyt vieläkään. Kolmas ’C’, joka tuli perustamaan Uutta Ranskaa, oli Samuel Champlain. Siihen aikaan kun hän lähti Kanadaan, oli Henrik IV, Syntiseksi sanottu, Ranskan kuninkaana. Champlain kertoi kuninkaalleen hedelmistä, puista, kaloista sekä linnuista, joilla ei ollut jalkoja ja jotka sen vuoksi olivat aina ilmassa, mikä ilmeisesti oli yhtä suuri valhe kuin erään silloisen matkailijan kertomus Meksikon metsistä… Mutta Henrik IV halusi siirtomaita, ja v. 1603 onkin Champlain kaksi alusta St. Lawrence-joen suulla Kanadassa. Ja tästä nyt syntyi todenteolla se Uusi Ranska, jota jo aikaisemmin oli yritetty. Sen synty on kova ja ankara tarina, täynnä nälkää, kylmää ja kuolemaa, mutta Champlain oli sisukas mies, jolla lisäksi oli tarpeeksi onnea matkassa. Hirvittävin vastus oli irokeesi-intiaanien viha, joka lankesi siirtolaisten ylle… Kun Champlain v. 1635 kuoli perustamassaan Quebecissä, oli Ranskan siirtomaa Kanadassa jo varmistettu ja vasta paljon myöhemmät tapaukset tekivät Kanadasta Englannin alusmaan… Kun illalla tulin kotiin, otin professori George M. Wrongin kirjoittaman teoksen ’The Canadians, the Story of a People’… Näin kertoo prof. Wrong: ’Irokeesien taholta pelätty uhka kävi vuonna 1648 kouraantuntuvaksi. Eräiden St. Josephin asukkaiden ollessa heinäkuun 4. päivänä varhaismesussa irokeesit, jotka yön kuluessa olivat hiipineet lähelle, murtautuivat paaluvarustuksen lävitse, sytyttivät muutamia hataria asumuksia tuleen ja aloittivat verilöylyn. Miesväestä olivat monet poissa. Kun kauhun valtaamat vanhukset, naiset ja lapset ryntäsivät kirkkoon etsimään suojaa, isä Daniel lähti papillisessa asussaan tapaamaan hyökkääjiä. He pistivät hänet kuoliaaksi, halkaisivat hänen ruumiinsa ja valelivat kasvojaan hänen verellään. He kantoivat ruumiin kirkkoon, sijoittivat sen alttarin eteen ja sytyttivät hataran rakennuksen polttaen sen mukana avuttomat vanhukset ja lapset. Sen jälkeen he poistuivat tältä murheelliselta näyttämöltä raahaten mukanaan noin seitsemänsataa kurjaa vankia, joista monet saivat matkalla surmansa. Lähempänä Sainte Marieta sijaitseva St. Michelin kylä joutui saman kohtalon alaiseksi. Huronian asukkaille koitti tietenkin kauhujen talvi. Heiltä puuttui johto ja he olivat menettäneet rohkeutensa. Saman syksyn ja talven kuluessa tuhatkunta irokeesia ryhtyi nykyisestä Pohjois-New Yorkista käsin metsästystä harjoittaen asteittain etenemään Huronia kohti hyökätäkseen varhain keväällä sinne ja tuhotakseen jäljellä olevat Huronian kylät. Maaliskuun 16. päivän aamuna kello yhdeksän tienoissa Sainte Marien papit näkivät liekkejä ja savupilviä, jotka tuntuivat kohoavan kolmen mailin päässä olevasta St. Louisin kylästä, missä toimi kaksi pappia, Brébeuf ja Gabriel Lalemant. Samana varhaisaamuna teurastus oli alkanut. Irokeesit olivat tulleet edellisenä vuonna raunioitettujen kylien ohitse St. Ignaceen. He kohtasivat vain vähäistä vastarintaa; St. Ignace oli pian tulessa, ja muutamien irokeesien jäädessä paikalle surmaamaan tai ottamaan vangeiksi onnettomia asukkaita pääjoukko hyökkäsi St. Louisiin. Siellä käytiin jonkin verran taisteluja, mutta lopulta irokeesit sytyttivät kylän tuleen ja veivät takaisin St. Ignaceen onnettoman joukon miehiä, naisia ja lapsia, mm. molemmat papit, jotka kumpikin oli riisuttu koleassa maaliskuun ilmassa alastomiksi. Irokeesit olivat jo aloittaneet pappien kiduttamisen kiskomalla heidän sormistaan ja varpaistaan kynnet. Saapuessaan St. Ignaceen pappien oli kuljettava villien muodostaman kujanteen halki näiden lyödessä nuijilla heidän alastomia ruumiitaan. Sen jälkeen alkoi hidas kidutus…”

Markku Henriksson ”Kanada vaahteralehden maa” (Gaudeamus 2006), josta lainaus sivulta 43: ”Kanadan ranskankielisen historiankirjoituksen isänä pidetään yleensä ranskalaista munkkia Pierre-Francois-Xavier de Charlevoix’ta. Hän opetti 1700-luvun alussa Quebecin jesuiittakoulussa ja palasi Pohjois-Amerikkaan uudelleen pariksi vuodeksi 1720-luvulla, jolloin hän muun muassa matkusti kanootilla Suurilta järviltä Mississippijokea pitkin Lousianaan. Vuonna 1744 hän julkaisi kolmiosaisen teoksen Uuden Ranskan historiasta, Histoire et description generale de la Nouvelle France… Yhdysvaltain historiankirjoituksen isä Francis Parkman vaikutti paljon myös 1800-luvun jälkipuoliskon ja myöhempienkin historioitsijoiden käsityksiin Kanadasta… Viikingit asuttivat Grönlantia 900-luvun lopulta 1400-luvun alkuvuosiin saakka. Grönlannista he tekivät matkoja myös länteen Hellulandiin, Marklandiin ja Vinlandiin. Nykynäkemyksen mukaan Helluland (Latteiden kivien maa) sijaitsi nykyisen Buffininsaaren alueella ja Markland (Metsämaa) Labradorin rannikolla. Vinlandin sijaintia ei tiedetä varmasti vieläkään. Yksittäisiä viikinkiesineitä on löydetty melko paljon pitkin Kanadan itärannikkoa, mutta Amerikoissa on tehty vain yksi viikinkien asumukseksi tunnustettu argeologinen löytö. Sen tekivät norjalaiset Helge ja Anne-Stine Ingstad vuonna 1960 Newfoundlandin pohjoisosasta, L’ Anse aux Meadowista. Paikalla on yhä nähtävissä viikinkitalojen perustuksia… Talojen jäännösten lisäksi L’ Anse aux Meadowista löydetty vähäinen esineistö viittaa siihen, että siellä asui myös naisia.”

Kuuluisin näistä retkeilijöistä oli Lasalle, joka saapui Mississippi-joelle saakka ja laskeutui sitä myöten Meksikon lahdelle, julistaen Ranskan kuninkaan alaiseksi tämän suunnattoman alueen ja antoi alueelle nimen Louisiana. Se pysyi Ranskan alusmaana senkin jälkeen, kun Kanada oli joutunut Englannille. Vasta Samuel de Champlain aloitti 1608 Ranskan siirtomaavallan perustamalla Quebecin siirtokunnan. Ranskalaiset laajensivat vähitellen aluettaan, joutuivat lopulta suureen siirtomaasotaan (1755-63) Isoa-Britanniaa vastaan ja menettivät sille Kanadan. Tästä alkoi brittien siirtomaavalta. Ranskalaisten ja englantilaisten välillä oli aluksi riitoja, mutta ne rauhoitettiin 1774 annetulla Quebec Actilla. Pariisin rauhaa solmittaessa vuonna 1783 brittihallitus ei ollut kiinnostunut intiaaneista. Jäätyään vaille brittien tukea irokeesit joutuivat luopumaan laajoista alueista New Yorkissa ja Pennsylvaniassa.

Vuosina 1783-84 brittien intiaaniministeriö osoitti laajoja alueita Ontariojärven pohjoispuolelta missisaugoiksi kutsumiltaan lähinnä ojibwaylaisilta intiaaneilta. Yli 300 000 hehtaaria näistä maista annettiin Irokeesiliiton kuuden kansakunnan kotimaaksi. Kuuden kansakunnan reservaatissa asuu nykyään yli 20 000 irokeesia. Siihen kuuluu 13 erilaista rekisteröityä intiaaniryhmää. Maa jaettiin 1791 ranskalaisten Ala-Kanadaan (Quebec) ja englantilaisten Ylä-Kanadaan (Ontario). Vuonna 1840 alueet yhdistettiin ja 1867 Kanadasta tehtiin dominio. Yhdysvaltain kanssa käytiin 1812-14 rajasota, mutta raja vahvistettiin vasta 1846. Ontariossa Akseli Rauanheimon kirjassa olevan tilaston mukaan vuodelta 1930 asuu eniten suomalaisia n. 46.000, Quebecissä 3.000 ja Brittiläisessä Columbiassa 8.000.

Buffy Sainte-Marie on cree-intiaaniheimoon syntynyt kanadalainen folkmuusikko, joka teki tunnetuksi Universal Solider nimisen kappaleen, jonka Hector lauloi Suomeksi Palkkasoturi nimellä.

Näyttelijä Pamela Andersonilla (s. 1967 Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa) on suomalaiset sukujuuret Hyytiäisen suvun kautta. Pamelan Saarijärvellä asunut isoisoisä Juho Hyytiäinen muutti Kanadaan vuonna 1908. Pamela on julkaissut kirjan Star, jonka hän on kirjoittanut omasta elämästään: 
http://www.pamelaanderson.com ja http://www.hyytiainen.fi. Iltalehdessä 16.7.2007 oli iso artikkeli ”Hyytiäiset viettivät sukukokoustaan ilman kuuluisaa Amerikan-serkkuaan”. Sukukokous oli ollut Helsingin Käpylässä Karjalatalossa.

Albert Benjamin Simpson Kanadalainen saarnaaja s. 1843, k. 1919. Hän kirjoitti 70 kirjaa Raamatusta ja kristillisestä elämästä. Hän perusti Christian and Missionary Alliance tunnustuskunnan ja innosti tuhansia lähtemään lähetystyöhön ja perustamaan seurakuntia. Peter Youngren on tehnyt kirjasen ”Hän itse A. B. Simpson Ihmeellinen todellisuus Kristuksesta sinussa” EKM 2007 ja A. B. Simpson ”Parantumisen evankeliumi”, josta seuraava lainaus: ”Pyhä Henki tuo tämän uuden elämän meidän elämäämme. Herran Jeesuksen lunastustyö ei ole täydellinen ilman Hänen siunattua palvelutehtäväänsä. Tänä päivänä syntisten Pelastaja ei kohtaa sairaita ja sokeita näkyvällä, fyysisellä läsnäololla. Hän kohtaa heidät Pyhän Hengen kautta. Koko sama vanha fyysinen voima on läsnä. Kaikki ikiaikaiset vaikutukset kärsivälle on tuotu esiin, mutta lähestymistapa vain on hengellinen, ei fyysinen.”

Kalle Ranta on kirjoittanut kirjan ”Arpi korvassa ja sydämessä” (WSOY 2000), jossa Kalle Ranta e. Tiirikainen syntynyt 1919 Kanadassa Ontarion Potts Townshipin kunnassa. Kalle Rannalla on ollut värikäs elämä, sillä hän muutti Emil-setänsä kanssa Neuvostoliiton Karjalaan 1932. Venäjältä Kalle ja hänen vaimonsa muuttivat Suomeen 1992.

Siirtolaisuus lisäsi väkilukua ja rautatiet mahdollistivat lännen asuttamisen. Westminsterin statuutilla 1931 tunnustettiin Kanadan itsenäisyys, ja uusi perustuslaki 1982 katkaisi muodollisestikin viimeiset siirtomaasiteet.


1990-luvulla oli John Arnottin seurakunnassa oli tapahtunut ihmeellisiä asioita Kanadan Torontossa https://ctftoronto.com/about John Arnotilta on Suomeksi julkaistu kirja ”Isän siunaus, totuus Torontosta” Kuva ja Sana 1996. Isän siunaus kirjasta lainaus: ”Joitakin vuosia sitten minulle selvisi valtavan paljastuksen tavoin, että kristillinen usko on täysin samanlaista kuin rakkaus ja ’romanssi’ tai aviosuhde. Sitä ennen ajattelin, että siinä oli kyse totuuden ymmärtämisestä ja opin puhtauden varjelemisesta. Uskoin, että jos vain pystyisimme saavuttamaan saman opillisen puhtauden kuin alkuseurakunnallakin oli, se toisi meihin Jumalan läsnäolon ja voiman. Mutta ei varhaiskristityilläkään ollut kristillistä oppia täydellisesti hallussaan… Miksi luulet, että meillä on nykyään tuhansia eri suuntauksia? Koska ihmiset uskovat, että heidän oppinsa on oikeampi kuin lähimmäisen. Mutta se ei korosta rakkautta. Mikä siis on puhdas oppi? Jumala on rakkaus. Se on puhdas oppi. Se on totuus. Älä käsitä minua väärin. Kristuksessa Jeesuksessa oleva totuus on hyvin tärkeä. Juuri se totuus tekee meidät vapaiksi (Joh. 8:32). Mutta vaikka meillä miten olisi totuus, mutta meillä ei ole rakkautta, meillä ei enää ole totuutta. (1 Joh. 4:8,16).Samassa kirjassa John Arnott kertoo kuinka kaikki alkoi Torontossa näin: ”Lokakuussa 1992 Carol ja minä aloimme antaa koko aamumme Herralle, käytimme aikaa palvomiseen, lukemiseen, rukoilemiseen ja Herran luona olemiseen. Puolentoista vuoden ajan teimme näin ja rakastuimme Jeesukseen yhä uudelleen. Me lähdimme Jeesuksen läheisyyteen johtavalle tielle… Kuulimme Argentiinassa käynnissä olevasta herätyksestä ja lähdimme sinne marraskuussa 1993 toivoen, että Jumalan voitelu hipaisisi jotenkin meitäkin. Henki kosketti meitä väkevästi kokouksissa, joita johti Claudio Freidzon, Argentiinan Assemblies of God -seurakunnan johtaja… Palasimme Argentiinasta suurten odotusten vallassa uskoen, että Jumala tekisi jotakin uutta seurakunnassamme… Kutsuimme puhujaksi Randy Clarkin, ystävän ja pastorin St. Lousin Vineyard Christian Fellowship -seurakunnasta, Missourista… Tammikuun 20. päivänä 1994 Isän siunaus tuli 120 ihmisen osaksi, kun he osallistuivat seurakuntamme torstaikokoukseen. Randy todisti, ja sielunhoito alkoi. Ihmiset kaatuivat lattialle Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta, nauroivat ja itkivät…”

Toronto

Kun eurooppalaiset muuttivat nykyisen Toronton alueelle, siellä asui huroneja, jotka olivat syrjäyttäneet irokeesit noin vuonna 1500. Ranskalaiset perustivat kauppa-aseman ja Fort Rouillé -linnoituksen vuonna 1750 mutta hylkäsivät sen jo vuonna 1759. Vuonna 1793 Ylä-Kanadan ensimmäinen varakuvernööri John Graves Simcoe perusti Toronton paikalle Yorkin kaupungin ja linnakkeen. Hän siirsi sinne provinssin pääkaupungin ja rakensi teitä kaupungista sisämaahan nopeuttaakseen ympäröivän alueen uudisasutusta. Kaupungin hallinnollinen asema houkutteli sinne kauppiaita, käsityöläisiä ja työmiehiä. Silti sen asukasluku oli vain 700 vielä 1812.

Vuoden 1812 sodassa yhdysvaltalaiset valtasivat Yorkin kaksi kertaa. Sodan jälkeen kaupunkiin muutti paljon siirtolaisia Britanniasta ja sen väkiluku alkoi kasvaa nopeasti. Asukkaita oli jo 9 000 vuonna 1834, jolloin kaupungin nimeksi muutettiin Toronto. Vuonna 1853 Torontoon rakennettiin rautatie, ja 1867 siitä tuli Ontarion pääkaupunki. Tämän jälkeen sen väkimäärä alkoi kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1885 asukkaita oli 100 000 ja vuonna 1934 jo 629 000. 1900-luvun alussa Toronto toimi kaupan solmukohtana New Yorkin ja Montrealin ja vastikään asutettujen Kanadan länsiosien välillä.

Valentin ”TAU-WOW – matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta83: ”Toronton ’Agricola Finnish Lutheran Congregation’ eli Agricolan Suomalainen Luterilainen Seurakunta on kaupungin suurin suomalaisseurakunta: siihen kuuluu kaksisataaviisikymmentä jäsentä. Suomessa, jossa kirkko hyvin monille ei merkitse mitään muuta kuin kirkollisverokuittia, ei varmaan voida ymmärtää, että näin pieni seurakunta vapaaehtoisesti jaksaa ylläpitää kirkkoa ja pappilaa ja pappia. Ihmetys kasvaa, kun kuulee, ettei tämä seurakunta ole suinkaan ainoa suomalaisseurakunta Torontossa: siellä on kaikkiaan kuusi seurakuntaa. Se kuulostaa pahalta, riidan käry tuntuu ilmassa, mutta täytyy toiselta puolen muistaa, että Amerikassa tullaan autuaaksi täsmälleen sillä tavalla kuin kukin haluaa. Niinpä siis tämän Agricolan seurakunnan lisäksi on Toronton suomalaisilla evankelinen seurakunta; sitten on oma seurakunta baptisteilla; helluntaiseurakunnalla on omat touhunsa, ns. ’Yhdistynyt kirkko’, johon lukeutuvat metodistit ja presbyteriaanit saarnaavat oppiaan erikseen muista, ja kaiken pisteeksi on vielä laestadiolaisilla oma pieni seurakuntansa.”

Vancouver

Vancouverin ympäristössä on asunut hyvin pitkään salish intiaaneja. Nykyisen kaupungin paikalle perustettiin 1870-luvulla sahakylä nimeltä Granville, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1886. Samalla se nimettiin uudelleen Vancouveriksi kapteeni George Vancouverin mukaan. Hän oli englantilainen merikapteeni, joka oli tehnyt seudulle tutkimusmatkan vuonna 1792. Vancouver tuhoutui vuoden 1886 heinäkuussa suuressa tulipalossa, mutta kaupunki jälleenrakennettiin ja toipui nopeasti. Seuraavana vuonna valmistunut junarata vauhditti Vancouverin kasvua. 

Valentin ”TAU-WOW – Matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 196: ”Vancouverin saaren ja mantereen välissä on Malkosaari eli Malcolm Island, jossa on Sointula niminen kylä. Nämä nimet liittyvät kiinteästi varsin merkilliseen ihanneyhteiskunta-kokeiluun, jonka suomalaiset työläiset panivat alulle lähes viisikymmentä vuotta sitten. Ihanneyhteiskunta on tietenkin sortunut jo aikoja sitten, mutta Sointula elää. Se on varmaan Kanadan suomalaisin kylä, jonka asukkaat harrastavat osuustoiminnallista suurkalastusta ja maanviljelystä. Pääsy Sointulaan ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin olin kuvitellut: edestakainen matka sinne vie ainakin viisi päivää, piletti on kallis ja sitä paitsi amerikkalaiset turistit tilaavat etukäteen moniksi päiviksi kaikki paikat rannikkolaivoihin. Kun lisäksi kuulin, että Sointulan miehet olivat parhaillaan kalassa, luovutin pelin. Mutta Nanaimossa minä kävin. Se on kahdeksankymmenen mailin päässä Victoriasta eikä sitä voi sivuuttaa, sillä juuri siellä perustettiin Kalevan Kansan Sointula v. 1901. Suomalaisia työläisiä oli saapunut jo 1880-luvulla British Columbiaan niin runsaasti, että heillä jo viime vuosisadan lopulla oli neljä raittiusseuraakin; niitä olivat ’Lännen Rusko’, ’Aallotar’ ja ’Kansallis Raittius Veljeys Seura’. Suuri osa miehistä oli nimittäin innostunut ryyppäämiseen ja olivat samaa mieltä Oscar Wilden kanssa siinä, että ’työ on juopottelevien luokkien kirous’. … Eräs Sointulan perustajista, Matti Halminen, mainitsee Sointulaa käsittelevässä kirjassaan: ’Kalevan Kansan perustaminen oli meille sen ajan historiallinen tehtävä – pyrkimys vanhasta uuteen, valheesta totuuteen, orjuudesta vapauteen…’ Kalevan Kansa ei ollut ensimmäinen, joka perusti ihanneyhteiskunnan Malkosaarelle. Muuan englantilainen katusaarnaaja toi sinne joukon uskonlahkolaisiaan jo vuosia ennen suomalaisia, mutta riidat ja köyhyys hävittivät tämän siirtolan jo alkuunsa. Suomalaisten tullessa saarelle oli siellä pieni lautakämppä ja kasa ruostuneita putkia muistona ihanteitten sortumisesta. Pitkätukkainen kiihkoilija Matti Kurikka, joka oli lähtenyt Australiaan uskonveljiensä kanssa, saapui sieltä Kalevan Kansan yhteiskunnan johtajaksi.”

Port Arthur

Port Arthur (Ontario) on kaupunki, joka muodostui suojaisaan Thunder Bayn lahteen Yläjärven länsirannalle 1850-luvulla. Kanadan provinssit yhdistettiin 1867 Simon James Dawson sai Kanadan julkisten töiden osastolta tehtäväkseen suunnitella ja toteuttaa Dawson Route vankkuritien Thunder Bayn lahdelta Red Riverin siirtokuntaan. Tietyömaan satamapaikka Yläjärven rannalla sai virallisen nimensä 1870 kun eversti Garnet Wolseley antoi tuolle pienelle tulipalon tuhoamalle paikkakunnalle nimeksi Prince Arthur Landing kuningatar Viktorian pojan mukaan. Vuonna 1871 valmistui Prince Arthur Landing Town Plot eli kaupungin kaavasuunnitelma, joka samalla virallisti paikkakunnan nimen ja mahdollisti lainmukaiset maakaupat. Prinssi Arthur itse saapui paikkakunnalle vasta 1890 Kanadan kiertomatkallaan. Vuonna 1883 kaupungin nimeksi oli jo vaihdettu Port Arthur Canadian Pacific Railwayn toivomuksesta. Port Arthurin kukoistuskausi jäi kuitenkin lyhyeksi rautatieyhtiön siirtäessä toimintojaan pois kaupungista ja muuttaessa pääratansa linjauksen pohjoisemmaksi. Paikallinen talous oli lamassa aivan 1800-luvun loppuun saakka, kunnes 1897–1899 liikemiehet William Mackenzie ja Donald Mann hankkivat omistukseensa rautatieyhtiöt Ontario & Rainy River Railwayn sekä Port Arthur, Duluth & Western Railwayn. Näistä muodostettiin yhdistämisen myötä uusi rautatieyhtiö, Canadian Northern Railway. Yhtiön Yläjärven päätoimipaikaksi tuli Port Arthur, joka nousi tärkeäksi viljan laivaussatamaksi vuonna 1901 kun CNoR:n rautatie Port Arthurin ja Winnipegin välille valmistui.

Valentin ”TAU-WOW – Matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 210: ”Port Arthurissa ilmestyy suomenkielinen sanomalehti ’Canadan Uutiset’, jota julkaisee mr. Karl E. Hill. Ei se vallan suurta pisnestä ole, mutta miehensä se kuitenkin elättää – toistaiseksi. Torontossa ilmestyä puolueeton ’Vapaa Sana’ sekä kommunistien julkaisema sanomalehti ovat saman kohtalon edessä: toistaiseksi… Mr. Hill oli eräänä iltana kutsunut luokseen joukon Port Arthurin suomalaisia. Toisena iltana oli isäntänä mr. Nelson, metsäpomo.”

Opinnäytetöitä Kanadasta:

Laura Hämäläinen ”Kanadan imago matkailumaana” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155951/Laura_Hamalainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

TV-ohjelmia Kanadasta:

https://areena.yle.fi/1-3628371 (Kanadan suomalaiset: utopia)

Linkkejä:

Hanna Suorsa ”Kanadan suomalaisten siirtolaisten kokemuksia identiteetistä, sopeutumisesta ja ikääntymisestä” (Siirtolaisinstituutti 2009)
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/180343/WR-62%20Hanna%20Suorsa%20-%20Kanadansuomalaisten%20siirtolaisten%20kokemuksia%20identiteetist%C3%A4%2C%20sopeutumisesta%20ja%20ik%C3%A4%C3%A4ntymisest%C3%A4.pdf?sequence=1&isAllowed=y

http://suomikanadaseura.fi/
https://www.lhpk.fi/kanadan-luterilainen-kirkko-ja-lahetyshiippakunta/
http://www.todistaja.com/Seurakunnat.html

Kirjallisuutta:

Elis Sulkanen ”Amerikan suomalaisen työväenliikkeen historia” (1951).
Eija Kettunen-Hujanen ”Elämän pakkoraossa vai matkalla vaurauteen – Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta 1918-1930 muuttaneiden siirtolaisten sopeutuminen Kanadaan” (Joensuun Yliopisto, väitöskirja 2000)
Keijo Korhonen ”Haavoitettu jättiläinen – Yhdysvallat syyskuun 2001 jälkeen” (Otava 2002).
Vernon McLellan on toimittanut kirjan ”Billy Graham Mies ja usko” Aikamedia 2003.
Antero Holmila, Matti Roitto ”Rooseveltista Trumpiin – Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja kriisit 1900-luvun alusta tähän päivään” (Docendo)
Silja Pitkänen, Ville Juhani Sutinen ”Amerikansuomalaisten tarina” (Tammi)
Auvo Kostiainen, Pekka Haikkala ”John Mortonin suomalaiset juuret – Historiaa ja DNA-tutkimusta” (Marttisen Sukuseura ry. 2021)
Valentin ”TAU-WOW – Matkani Kanadassa” (Otava 1950)
Kalle K Auermaa ”Liikemiehen matkahavaintoja: Kanada ja Japani” (WSOY 1924)
Markku Henriksson ”Kanada: vaahteralehden maa” (Gaudeamus 2006)
Matti Halminen ”Kalevan kansan ja Kanadan suomalaisten historiaa” (1936)

Galleria:

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, nykyään media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi. Erilaisissa vapaaehtoistöissä olen ollut vuodesta 1997 alkaen vieraillen lastenkodeissa Venäjällä ja Intiassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: