Opintomatka Japaniin 1985


Vuonna 2005 kokoontui Tallinnaan vuonna 1985 valmistunut Helsingin teknillisestä koulusta valmistunut kirjapainoalan teknikkoryhmä muistelemaan ikimuistoista opintomatkaansa Japaniin. Tallink-hotellin kokoushuoneissa palautimme mieleen dia- ja valokuvien avulla ihmeellisen matkamme kommelluksineen, joista selvisimme. Saimme nähdä kuinka eräs matkalla mukana ollut oli tehnyt matkasta upean kansion valokuvineen, lentolippuineen, rahoineen, kuitteineen ja muine dokumentteineen varustettuna. Samat ihmiset olivat jaksaneet vaivojaan säästelemättä järjestellä luokan parhaaksi luokkamme tapaamiset ja silloin aikanaan matkamme, kiitos heille. Kaikkia entisiä opiskelijoita ei pystytty enää tavoittamaan. Opettajamme Merja Nieppola oli myös matkalla mukana. Ensimmäisen kerran kävimme muistelemassa Japanin matkaamme Hotelli Parkissa Käpylässä pian matkamme jälkeen. Toinen muistelutapaaminen oli kun juhlimme valmistumistamme teknikoiksi 1992 Tukholman risteilyllä, josta tuli lisää muistelemista.

Helsingin teknillisestä koulusta valmistui kirjapainoalan teknikkoryhmä 22 vuonna 1985. Luokan luokkayhdistys asetti perinteisen opintomatkan päämääräksi Japanin. Matkaprojekti vaati monenlaista osaamista alkaen varojen hankkimisesta matkan rahoittamiseksi. Suomalaiset Japanilaisten kirjapainoalan laitteiden maahantuojat olivat suureksi avuksi järjestettäessä vierailuja opastuksineen alan parhaisiin yrityksiin. Tässä on lainaus matkatoimikunnan kirjoituksesta Gratek 22 kurssijulkaisusta: ”Kiinnostus Japaniin, maailman nopeimmin muuttuvaan yhteiskuntaan kasvoi sitä mukaa kun matkustusajankohta läheni. Maantieteellisen eristyneisyytensä takia Japani on ollut varsinkin suomalaisen turistin horisontista katsottuna melko hankalasti saavutettavissa. Nykyään kuitenkin Finnairin laajentunut verkosto takaa sujuvan pääsyn tuohon vanhojen perinteiden ja nopean taloudellisen kasvun maahan. Kiinnostusta lisäsi myös halu nähdä tuo eksoottinen talouskasvun pikkujättiläinen, joka on saavuttanut nykyisen elintasonsa viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana… Matkan ajankohdaksi valittiin pääsiäisen seutu, jotta menetettäisiin mahdollisimman vähän koulupäiviä. Startti tapahtui 3.4.1985 Helsinki-Vantaan lentoasemalta Frankfurtin kautta Singaporeen… Singaporesta matka jatkuu Kiotoon, jossa kirsikkapuu on juuri tähän vuodenaikaan kauneimmassa kukassaan. Opintokäynnin kohteeksi Kiotossa valitsimme Dai Nipponin. Tuosta vanhan keisarillisen Japanin kulttuuri- ja hallintoelämän keskuksesta matkamme jatkuu maailman nopeimmalla junalla ’Hikarilla’ 210 km:n tuntinopeudella kohti Tokiota. Atamissa noustaan junasta ja unohdetaan tekniikan nähtävyydet hetkeksi, ajetaan bussilla Fuij-vuoren rinnettä ylös henkeäsalpaavissa maisemissa. Illansuussa matka jatkuu Tokioon. Tokiossa on isännäksemme lupautunut yksi saariryhmän suurimmista lehtitaloista… Paluu arkeen on totta 14.4,. jolloin Finnairin kone starttaa Tokiosta suoraan kohti Helsinkiä reitillään pohjoisnavan yli… Tätä kurssimatkaamme ei olisi voinut toteutua ilman Gratek-ilmoittajiemme tukea, joten haluamme tässä yhteydessä esittää matkatoimikunnan välityksellä koko Gratek 22:n lämpimän kiitoksen tästä opiskelumme huipennuksesta. Arigatoo Gozaimashita.”

Matka alkoi Helsingistä ja ensimmäinen pysähdys oli Frankfurtissa, josta lentokone vei seuraavaan välilaskupaikkaan Intian Bombeihin, jossa viivyimme n. 6 tutia. Täältä matka jatkui ensimmäiseen kohteeseen Singaporeen, jossa muutaman päivän vietettyämme jatkoimme kahdessa eri ryhmässä Japanin Kiotoon ja loppuryhmä suoraan Tokioon, sillä lentokone oli ylibuukattu.

Kioton lähettyvillä oli kirjapainoalan tehdasvierailuja Dai Nippon Screenille ja Ryobin tehtaille. Luotijunalla Hikarilla ja bussilla matka jatkui kohti Tokiota, mutta pysähdyimme Atamissa ja siellä bussilla menimme Fuji-vuoren rinteille. Tästä jatkoimme bussilla Tokioon, jossa luokka tutustui perusteellisesti Asahi Shimbunin sanomalehtitaloon. Vapaa-aikanamme saimme tutustua Tokion suurkaupunkiin mm. Akihabaran elektroniikkakeskukseen.

Luokkamme opiskelijat: Raoul Finell, Heikki Hietanen, Timo Hurme, Timo Jääskeläinen, Timo Kantokorpi, Kari Komsi, Matti Keinänen, Kimmo Levonen, Marita Liikala-Kylliäinen, Pentti Mattila, Harri Moberg, Ilkka Nieminen, Jarmo Norrbacka, Timo Nurmi, Matti Pajunen, Jukka Pekkarinen, Seppo Rosendahl, Sirpa Räsänen, Jyrki Salmi, Markku Salmi, Peter Sipilä, Marita Soukka, Jorma Surakka, Keijo Tanskanen, Juha Toljander, Timo Turpela, Marjatta Varpiola, Ahti Vartiainen ja Timo Yrjönen. Ilkka ja Jyrki ovat jo kuolleet. Katso http://www.koulukaverit.com (Helsingin teknillinen koulu).

Tietoa Japanista

Japan Foundation sivu japanin itseopiskeluun: https://nihongo-e-na.com/eng/
Opi japania animen ja mangan avulla: http://www.anime-manga.jp/
Online-sanakirja https://jisho.org/
Japan Today https://japantoday.com/
The Asahi Shimbun http://www.asahi.com/ajw/

Japanin museot http://www.emuseum.jp/top?d_lang=en
Suomalais-Japanilainen Yhdistys http://www.suomi-japani.net

Japani Japani, japaniksi Nippon tai Nihon, on saarivaltakunta Aasiassa. Nousevan auringon maa eli Nippon, joka on Japanin varsinainen nimi. Alkuaan nimi oli Dai Nippon eli auringon nousun suuri maa. Nipponin yleismaailmallisesti tunnettu Japani juontaa ”jamato” heimosta. Tästä Jamato-vallasta tuli vuosisatojen saatossa mahtava Japanin imperiumi Dai Nippon. Siihen kuuluu kaikkiaan n. 20 000 saarta, jotka muodostavat 1200 km pitkän, kaarevan jonon. Valtaosa asutuksesta on keskittynyt neljään suurimpaan saareen, Hokkaidoon, Honsuun, Shikokuun ja Kyushuun. Japanissa asuneista alkukansoista voidaan mainita ainut, joilla on joitakin valkoisen rodun piirteitä. Aikanaan ainukansa piti hallussaan suurinta osaa nykyisen Japanin saarista ja kahdeksanteen vuosisataan asti he hallitsivat Honshun pohjoisosaa. Suurin osa kansasta sulautui japanilaisiin. Nykyisin ainuja asuu Hokkaidolla. Japanilaiset ovat alkujaan mongolirotuinen kansa, joka on vaeltanut Koillis-Aasiasta Korean niemen kautta Japaniin ensimmäisen vuosisadan aikana. Hannibalin retkien ja puunilaissotien aikaan Kiinan Han-dynastian kulttuurivaikutukset levisivät Japanin saariston länsirannikolle. Tuli raudan ja pronssin käsittelytaito, riisinviljely. Korean kanssa kosketuksissa olevia saarten osia hallitsi 200-luvulla prinsessa Himeko, keisarisuvun esiäiti, auringonjumalattaren jälkeläinen. Kuningatar pyysi aika ajoin Koreasta apua vihollisheimoja vastaan. Kanssakäyminen toi saarille kiinalaisia taitoja ja tietoja, kudonnan, lääketieteen, konfutselaiset aatteet ja budhalaisuuden. Kolmannella vuosisadalla Koreasta tulleet ratsumiehet valloittivat paremmalla aseistuksellaan ja sotataidollaan useiden keskenään kiistelevien heimojen alueet. Syntyi yläluokka, joka alkuperäisen papiston myötävaikutuksella sai hallitsijalle pyhyyden loukkaamattomuuden samalla kun luotiin kiinalaismallinen keskitetty hallinto. Hallitsijalle laadittiin sukupuu lähes tuhat vuotta taaksepäin keisari Jimmuun asti, joka oli elänyt 660 eKr.

Japanilaisissa kodeissa vallinnut shintolainen perhekultti edellytti keisaripalvontaa. Kodeissa olevat alttarit vainajien muistolaattoineen, tuhkamaljoineen, kynttilöineen, tiukuineen, hedelmineen, riisi- ja teekuppeineen tuntuvat menettäneen entistä merkitystään, koska keisarilta on poistettu jumaluus, eikä keisaria palvota enää jumalana. Shinto-uskovaiset seurustelevat vainajahenkien kanssa, pitäen heitä päivittäisten tapahtumien tasolla. Auringonjumala, josta Japanin keisarisuku on polveutunut sinto-uskonnon mukaan, asuu Ise-temppelissä kaikkea hallitsevana henkenä. 400-500 luvulla Korean kuningaskunnista lähti aristokraatteja, oppineita, käsityöläisiä ja munkkeja Japaiin ja veivät mukanaan Kiinan kirjoitusjärjestelmän ja budhalaisuuden. Japanin historiankirjoituksen alku ajoittuu 700-luvulle kronikkojen ilmestymiseen Koijkin (Vanhojen asioiden kronikka) Nihanshokin (Japanin kronikka). Perimätiedon mukaan Japanin ensimmäisenä keisarina oli 600-luvulla eKr. auringonjumalattaren jälkeläinen Jimmu.

Hallinnon ja kulttuurin keskus oli pitkään Kansain alueella (Nara, Kioto), ja Tokugawa-sotilashallinto siirsi painopisteen 1600-luvulla vielä idemmäksi Edoon, josta 1868 tuli maan pääkaupunki nimellä Tokio. Nara, joka on 50 km Kiotosta etelään on ollut Naran aikakautena vuosina 710-784 Nipponin pääkaupunki. Samurait ovat olleet Japanin johtava luokka n. 700 vuoden ajan. Samurait eivät olleet maanomistajia, eikä aseistautuneita maanviljelijöitä, vaan ammattisotilaita. Korean niemimaalla oli 500- ja 600 luvulla käyty useita sotia joihin Japanin keisarillinen hovi oli sekaantunut. Minamassa sijaineen japanilaisen siirtokunnan tuhouduttua 562, ja Pache-dynastian hävitessä 660, suuri määrä ihmisiä pakeni Koreasta Japaniin. Siirtolaisten joukossa oli hevosten kasvatusta harjoittaneita yhdyskuntia. Näistä hevosella ratsastavista jousimiesten yhdyskunnasta voidaan ajatella syntyneen ehkä varhaiset samuraiden esiasteet.

Seppo Vänskä ”Japani yllättää yhä uudelleen” (Kustannus Oy Uusi Tie 2013) lainaus sivulta 89: ”Azuchi on merkittävä paikkakunta Japanin historiassa. Mahtava alueherra (daimyoo, suomeksi suuri nimi) Nobunaga Oda (1534-82) voitti valtataistelussa daimyoo-kollegansa 1500-luvun loppupuolella. Siitä alkoi Azuchi-Momoyama-kausi (1573-1603). Nobunga Oda rakensi Azuchin linnan. Hän suosi kristinuskoa, joka oli rakentanut Japaniin jesuiittojen lähetystyön kautta vuonna 1549, mutta vastustti buddhalaisuutta hävittäen sen temppeleitä muun muassa Hiei-vuorella olevan Enryakujin. Alueherra Hideyoshi Toyotomista (1536-98) tuli Nobunaga Odan seuraaja, ja hän jatkoi maan yhdistämistä. Hän suhtautui edeltäjäänsä kriittisemmin kristinuskoon, mikä osaltaan johti vuonna 1614 annettuun kristinuskon kieltävään lakiin. Sen perusteella Japani sulki käytännössä ovensa ulkomaalaisilta aina vuoteen 1868 asti. Seuraava vallanpitäjä leyasu Tokugawa (1546-1616) perusti oman hallituksensa Edoon eli Tokioon, josta tuli maan uusi pääkaupunki Kioton sijaan. Edo-kausi oli vuosina 1603-1868 ja se päättyi Meiji-restauraatioon.”

Chr. A. R. Christensen ”Maailman tapahtumat – eilen ja tänään – Oman aikamme historia II” (Otava 1943) sivulta 159 lainaus: ”1860-luvun lopulla tapahtuu kumminkin ällistyttävä muutos. Amerikkalaisten, englantilaisten ja ranskalaisten laivastojen brutaalit esiintymiset Japanin rannikolla olivat nöyryyttäneet maata pahoin, ja nyt oli tullut valtaan uusi sukupolvi, joka näki maan heikkouden sekä ulkoa uhkaavan vaaran hyvin selvästi. Japani alkaa ällistyttävän nopeasti muuttua. Satamat avataan vieraille kauppiaille ja merenkulkijoille, uusia tavaroita, uusia ajatuksia ja järjestelmiä vyöryy maahan. Keskiaikainen feodaaliyhteiskunta murtuu muutamassa vuodessa, etuoikeudet katoavat, talonpojat saavat viljelemänsä maan omakseen. Uusi tekniikka tekee tuloaan höyryn ja sähkön voimalla, ja tuo ihmeellinen saarelaiskansa osoittaa suorastaan tarumaista kykyä kaiken uuden omaksumisessa ja sulattamisessa. Mutta nyt ei käykään niin kuin Kiinan avautuessa länsimaiselle sivistykselle. Japani – paljon ’nuorempi’ kansakunta, jonka sivistys on kuitenkin kovempipohjainen kuin intialaisten ja kiinalaisten – omaksui itselleen uudesta kaiken sen, mitä se saattoi käyttää hyväkseen, mutta ei hylännyt sisintä perinnäisolemustaan, ei antanut kenenkään uhata maan poliittista riippumattomuutta eikä vieraitten loisten imeä taloudellisesti kansakunnan ydintä… Valtio, keisari ja uskonto sulautuvat yhteen korkeammaksi ykseydeksi, johon nähden yksityinen ihminen, hänen toiveensa, kaipauksensa tai intohimonsa eivät merkitse mitään. Keisari ei ole pelkästään valtion pää, hän on myöskin jumala; hän ruumiillistaa auringonjumalatarta, jonka symboli loistaa veripunaisena ja leimuavana Japanin valloittajanviirissä. Isänmaallisuus ei ole pelkästään rakkautta maata ja kansaa kohtaan, ei pelkkää uhritaitoa ja yhteenkuuluvaisuuden ilmausta, vaan todellista uskontoa. Ja sen lisäksi tulee vielä yksi tekijä, joka juuri lujittaa japanilaisten yhteiskuntamuodon paljon vahvemmaksi kuin mikään verellä ja raudalla yhteen liitetty eurooppalainen valtio voi olla: sokea tottelevaisuus, alistuminen ja lojaalisuus tässä yhteiskunnassa ei ole – ei ainakaan kaikissa tapauksissa – ylhäältä päin harjoitetun sorron, rautaisen kurin tai valtavaatimusten toteutuksen tulos, vaan se on yksinkertaisesti suoranaista perhetunnetta, joka on laajentunut koko kansan käsittäväksi; se on läheistä yhteenkuuluvaisuuden tuntoa, molemmin puoleista lojaalisuutta, joka auttaa yhteiskunnalle suuremman kiinteyden ja lujuuden kuin mikään poliisivalta olisi koskaan voinut aikaansaada.”

Ensimmäisessä maailmansodassa Japani, keisarina Yoshihito (Taisho) (1912–26), sai Saksan omistukset Kiinassa ja Tyynellämerellä ja valloitti keisari Hirohiton (Showa) (1926–89) aikana 1932 Kiinalta Mantšurian, josta se muodosti Mantšukuon keisarikunnan. Japani aloitti täysimittaisen sodan Kiinaa vastaan 1937 ja liittoutui Italian ja Saksan kanssa.

Teppo Turkki ”Kahdeksan pilven takaa – Japanin murros ja uusi nousu” (Edita 2005), josta lainaus sivulta 17: ”Japanilaisten keskimääräinen ansiotulo kaksinkertaistui 1960-luvulla seitsemässä vuodessa. Maailmalla syntyi käsite Japan Inc, ’liikeyritys Japani’. Japanista kasvoi nopeasti 1970-luvulla ensimmäinen aasialainen laajan massatuotannon ja koulutuksen yhteiskunta, jonka henkisen ydin rakentui yritystoiminnan kilpailulogiikasta ja uhrautuvan työntekijän, yrityssamurain identiteetistä. Japanilaisessa politiikassa käytetty puhekieli muistutti 1980-luvulla enemmän liiketoiminnan ja investointipäätösten johtamisliturgiaa kuin kansalaisyhteiskunnan puhetta. Japania ohjasi, johti ja kontrolloi vahva hallintoeliitti yhdessä isähahmoisten politikkojen ja suuryritysten huippujohtajien kanssa. Yksi elektroniikkayhtiö Sonyn perustajista ja sen hallituksen puheenjohtaja, harmaahiuksinen talousikoni Akio Morita kohosi 90-luvun alussa japanilaiseksi isähahmoksi ylitse muiden. Japani saavutti 1980-luvulla toisen maailmansodan jälkeisen unelmansa ja kansallisen teknokraattisen tavoitteensa nousemalla aasialaiseksi mahtimaaksi ja maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi Yhdysvaltojen jälkeen… 90-luku tunnetaan Japanissa ’menetettynä vuosikymmenenä’. Silloin paljastui sarja räikeitä ja kuohuttavia poliittisia skandaaleja ja korruptiotapauksia, jotka nostivat julkisuuteen ja kansalaisten tietoisuuteen vallan, yhteisten varojen sekä resurssien systemaattista ja laajaa väärinkäyttöä… Toisen maailmansodan jälkeiset japanilaiset sukupolvet, joita lasketaan olevan sosiaalisesti neljä, ovat kaikki eläneet keskenään hyvin erilaisessa arjen ja arvojen todellisuudessa. 1960-luvulla japanilainen perhe oli yksikkönä alisteinen Japanin kansalliselle kasvuideologialle ja menestysprojekteille. Japanilainen mies sitoutui soturin lailla työnantajaansa, maksoi veroja ja pyrki olemaan patriarkaalisen yrityskapitalistisen valtion hyvä ja kuuliainen kansalainen… Mutta kuplatalouden (baburu keizai) puhkeaminen vuoden 1991 puolivälissä vei keski-ikäiseltä japanilaiselta mieheltä, salarymanilta ja ylpeältä yrityssamurailta, pois kolme olemassaolon sosiaalista peruspilaria. Hän menetti elinikäisen työsuhteen, senioriteettiasemaan perustuvan hierarkisen arvostuksen ja ansiotulon sekä sosiaalisen kuulumisen yrityksen sisällä toimineisiin yhteisöihin… Japanilaisten huolehtiva, patriarkaalinen yrityskulttuuri kääntyi 90-luvun lopulla kilpailukeskeiseksi markkinataloudeksi. Keski-ikäinen japanilainen mies joutui ulos yksin kylmään… Pahimmassa tapauksessa japanilaisella miehellä on edessään vain työttömyys, avioero ja asunnottomuus, ankea elämä Osakan tai Tokion puistojen sinisten muovihökkeleiden surullisissa asunnottomien yhdyskunnissa. Taustalla väijyy vähintään uhkakuva tästä. ”
Japania kohtasi perjantaina 11 maaliskuuta vuonna 2011 vakava maanjärjestys ja tsunami, minkä seurauksena tuli myös ydinvoimalakatastrofi, koska voimalalla ei ollut sähkö jäähdystysveden kierrättämiseksi polttoainesauvojen jäähdyttämiseksi ja seurauksena on ollut säteilyn lisääntyminen voimaloiden ympärillä.

Elokuva Japanista

On tehty elokuva Japanin kristittyjen vainoista, katso tarkemmin oheisesta linkistä:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/scorsesen-uusin-elokuva-silence-kasittelee-uskon-syvinta-olemusta-japanin-vainottujen-kristittyjen-kautta/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/17/kurosawan-samurait-kino-klassikossa
On kirjoitettu kirja: ”Eiga: katsaus japanilaiseen elokuvaan” (Japanilaisen kulttuurin ystävät ry 2003).

Perhe

Perhe on Japanissa yhteiskunnan perusyksikkö. Rakenne on yhä jyrkän hierarkinen. Suvun päämies on ehdoton valtias, ja kullakin suvun jäsenellä on oma, tarkoin määrätty asema. Järjestetyt avioliitot ja sulhasen adoptointi pojattoman morsiamen perheeseen ovat edelleen yleisiä. Perheessä valitsevien kaltaiset ylemmän ja alemman, opettajan ja oppilaan suhteet muodostavat kaikkien ryhmien perustan. Kulttuurin perusta tuli Kiinasta ja uusin tekniikka länsimaista.

Koulutus

Japanilaiset ovat eräs maailman parhaiten koulutettu kansa. Koulutus on jaettu neljään eri portaaseen: Lastentarha (1-3 vuotta), peruskoulu (6 vuotta), keskikoulu (3 vuotta) lukio (3 vuotta) yliopisto (n. 4 vuotta). Sen ohella on Junior-College (2 vuotta) ja monissa yliopistoissa jatkokursseja varsinaisen tutkinnon jälkeen. Oppivelvollisuus alkaa kuudennesta ikävuodesta ja se on yhdeksänvuotinen. Yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskelevien oppilaiden määrä nousee jatkuvasti. Teknilliset korkeakoulut viisivuotisine oppijaksoineen . Sen lisäksi on eri puolilla Japania monia eri ammatteihin valmistavia kouluja, joissa opetetaan monipuolisesti käytännön tietoja.

Graafisen alan koulutusta annetaan monella eri tasolla. Graafisella alalla toimii kaksi yliopistoa, yksi Junior-College, yksi teknillinen oppilaitos ja 42 ammattikoulua, joista 15 on vammaisille tarkoitettuja. Eräs hyvä esimerkki on roomalais-katolisen lähetysseuran teknillinen korkeakoulu Tokiossa. Tämä korkeakoulu, nykyään valtion tukema teknillinen oppilaitos perustettiin vuonna 1933 roomalaiskatolisen munkkiyhdyskunnan toimesta. Teknillinen koulutus ja ammattiin koulutus tapahtuvat seuraavanlaisen moton hengessä: ”Jumala johdattaa meitä rakkauteen, luova tekniikka aikaansaa paremman yhteiskunnan, humanistinen ajattelutapa tasoittaa kehityksen tien.”


Japanin Shizuokassa järjestettiin 39. WorldSkills -kilpailu 14-21.11.2007 joihin osallistui 823 kilpailijaa 47:stä maasta. Painaminen oli yksi 40:stä kilpailulajista. 1950-luvulla perustettiin WorldSkills järjestö edistämään nuorison ammattitaidon arvostusta ja tasoa. Kilpailun lisäksi se on yleisötapahtuma, jossa ammatit saavat arvostusta yleisön silmissä.

Katso oheisesta linkistä: 
Tuula Okkonen ”Yhdysvaltojen näkemykset, suunnitelmat ja toimenpiteet Japanin koulujärjestelmän uudistamiseksi 1942-1947” (Historian laitos, Oulun yliopisto).
http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514267648.pdf

Japanin Suomalainen koulu

Jukka Rokka ”Maalla, merellä, ilmassa” (ari kustannus 1978) lainaus sivulta 124: ”Myöhemmin, kun useita muitakin perheitä saapui Japaniin ja suomalaisten lasten luku yhä vain lisääntyi, jouduimme pohtimaan lasten koulukysymystä oikein tosissaan. Ja lopulta päädyimme ajatukseen saada Japaniin suomalainen koulu. Noista koulumme alkuajoista kirjoiteltiin paljon myös kotimaahan. Esimerkiksi vuosikertomuksessa vuodelta 1964 kirjoitin kouluasiasta seuraavaa: ’Vuoden merkittävimpänä tapahtumana pidämme suomalaisten lasten koulua, jonka olemme tämän toimintavuoden aikana Japaniin saaneet. Koulu sijaitsee Ootsun kaupungissa, Chausujaman rukoushuoneen yhteyteen rakennetussa kouluhuoneistossa. Paikka on kaunis ja viihtyisä, kiehtoen sekä opettajan että lapset mahtavien vuorten ja kauniin Biwa-järven lumoihin. Tuon lumouksen tunteen karistaa kuitenkin säännöllisin ajoin kilisevän koulunkellon todellisuus: on astuttu suomalaiseen opinahjoon! Opettajana toimii sisaremme (hum. Kand.) Hanna Helimäki, joka tämän vaativan mutta siunatun työmuodon sanoo saaneensa suoraan Jumalalta.”

Paavo Joensuu ”Ystävän puhe siunaustilaisuudessa (”Jukka Rokka” kirjasta Kuva ja Sana 2003): ”Jukka Rokka syntyi Uudenkirkon Inon kylässä 1.6.1913 kaksoisveljensä Toivon kanssa. Perheeseen syntyi kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Heistä ainoastaan Jukan sisar, Helvi, on elossa ja tänään keskellämme… Jukka Rokan lapsuusvuosien aikana tapahtui Venäjällä vallankumous ja Suomessa raju kansalaissota. Jos hiukankin eläydymme ajattelemaan nuoren pojan tuntoja ja tuolloin saamia vaikutteita, ymmärrämme, miksi Jukka jo nuorukaisena hakeutui vapaaehtoisena armeijan soittokuntaan. Sotilasuralle. Koti, uskonto ja isänmaa. Siinä sanakolmikko, jonka puolesta hän antautui innolla toimimaan. Jopa niin, että sotilaskoulutuksen eräässä vaiheessa hän antoi sadanpäämiehensä kastaa hänet täysveriseksi rajasissiksi. Kastaminen tapahtui Rajajoessa, Suomenlahden ja Kronstatinlahden linnoitussaaren näkymissä… Terijoen varuskunnan soittokunnassa alkanut palvelu johti Jukka Rokan Lahteen Tampereen rykmentin soittokuntaan. Näiden kaupunkien kaupunginorkestereissa hän myös soitti trumpettia ja kontrabassoa… Jukka Rokka avioitui Irjan (o. s. Sopanen) kanssa. Häät vietettiin vuonna 1936 Terijoella, ja koti perustettiin Lahteen, jonne Jukka Rokka jo aiemmin oli siirretty. Rokan perheeseen syntyi 7 lasta, joista Terttu, Kaarina ja Mauri saivat elää vain lyhyen tovin… Eva-Maria syntyi Kiinassa, ja Keiko Japanissa… Jukka Rokan uskoontulo tapahtui 17.6.1942. Tuolloin hän oli Tampereella torvisoittokunnan mukana soittamassa ns. murheen murtajaistilaisuudessa eli viihdyttämässä sodan masentamia ihmisiä. Vapaa-aikanaan hän kävellessään ohjautui helluntailaisten kesäjuhlien iltatilaisuuteen… Kaste 6.1.1943 johti hänet siunaustoivotusten kanssa Lahden helluntaiseurakunnan jäseneksi… Ja kohta hän hakeutui Toimi Yrjölän Ebeneser-lähetyskouluun… Rokan perheen ensimmäinen lähetysmatka alkoi joulukuun 1947 lopulla… Rokan perheen toiminta Kiinassa, Thaimaassa, Japanissa ja korealaisten parissa – on lähes kohtuutonta yrittää tässä yhteydessä niistä edes otantoja esittää.”

Seppo Vänskä ”Japani yllättää yhä uudelleen” (Kustannus Oy Uusi Tie 2013), josta lainaus sivulta 70: ”Vuoden 1982 alusta vanhin suomalainen lähetysjärjestö Japanissa, SLEY, liittyi Jasukon ylläpitäjäjärjestöksi Fidan, Kylväjän ja Kansanlähetyksen rinnalle. Näin kaikki neljä lähetysjärjestöä toimivat yhdessä omien lastensa koulutuksen hyväksi… Suomessa koulun asioita hoitamaan perustettiin koulutoimikunta, jossa erityisesti Seppo Honkasen ja Matti Heinäsen panos oli 1980-luvulla merkittävä. Suomen valtio oli samoihin aikoihin hyväksynyt Jasukon viralliseksi ulkomailla toimivaksi yksityiskouluksi. Se merkitsi suurta helpotusta taloudessa, koska valtio kustansi 85 prosenttia opettajien palkoista ja antoi tarvittavat oppikirjat… Johtokunta suunnitteli avointen ovien päivän järjestämistä, jotta koulua voitaisiin tehdä hiukan tunnetummaksi. Sellainen tilaisuus järjestyi huhtikuulle 1982, jolloin myös suomalaisia kansanedustajia vieraili koululla. Heidän joukossaan olivat muun muassa Markus Aaltonen SDP, Esko Almgren (entinen opettajani Kotkan lyseossa) SKL, Veikko Vennamo SMP ja Jutta Zilliacus RKP. Opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen oli myös matkassa mukana. Hän keräsi matkoillaan erikielisiä Raamattuja ja sai minulta japaninkielisen Uuden testamentin pokkariversion. Mukava oli vaihtaa ajatuksia arvokkaiden vieraitten kanssa. Mieleeni jäi pöytäkeskusteluista Veikko Vennamon syvällinen tunnustus: ’Minä luen joka päivä Raamattua. Se on maailman viisain kirja.’ Avointen ovien päivässä paikalla oli myös NHK:n televisioryhmä, ja sen tekemä juttu näytettiin illan tv.uutisten yhteydessä.” 

http://www.finland.or.jp/public/default.aspx?contentid=310697&nodeid=41264&contentlan=1&culture=fi-FI

Kokemuksia Japanista

Peter Tsukahira ”Valtakunnan kulttuuri – paluu alkuperäiseen” (Päivä Osakeyhtiö 2017), josta lainaus sivulta 129: ”Tokio oli 1980-luvulla merkittävästi erilainen kuin Tokio, jonka muistin lapsuusvuosiltani kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Siihen aikaan Japani teki kovasti töitä saavuttaakseen länsimaat taloudellisesti. Nyt Japani oli paitsi saanut ne kiinni, myös ohittanut lähes kaikki maailman maat. Siihen mennessä Japanin talous oli kasvanut yhtä suureksi kuin kaikkien Euroopan maiden taloudet yhteensä. Vain Yhdysvallat oli yhä sitä edellä, ja jotkut ennustivat, että pian Japani jättäisi senkin taakseen… Menin töihin Tokion keskustaan yhteen maailman suurimmista elektroniikka- ja tietoliikenneyrityksistä. Nippon Electric Corporationilla eli NEC:llä oli 12 000 työntekijää pelkästään sillä alueella, jolla työskentelin Tamachin rautatieaseman lähellä. Kuuluin markkinointiosastolle, minulla oli työsopimus, ja pöytäni oli sivurakennus numero kahdessa… Japani on muuttunut paljon siitä, kun olin töissä NEC:ssä, mutta silti siellä ollaan poikkeuksellisen uhrautuvaisia, kun palvellaan kulttuuriin rakentuneiden sanattomien ja ääneen lausuttujen sääntöjen sosiaalista järjestystä. Jokainen japanilainen elää päivittäin muita ihmisiä kohtaan tunnettujen velvollisuuksien ja velvoitteiden jäykässä kehyksessä. Ryhmää pidetään aina yksilöä tärkeämpänä, ja paine mukautua on aina suuri. Opin, että japanilainen kulttuuri, joka kehittyi vähitellen tuhansien vuosien aikana, perustuu riisinviljelyyn. Ihmiset oppivat kaksi suurta arvoa, jos heidän elossa säilymisensä on riippuvainen tällaisesta maanviljelyksestä. Ensimmäinen on yhteisön arvo. Jos kaikki eivät tee työtä yhdessä istutus- ja sadonkorjuukierron tärkeimmissä kohdissa, seuraa nälänhätä. Ryhmän yhteinen ponnistus ja sopusointuiset ihmissuhteet menevät sen vuoksi kaiken muun edelle. Toinen arvo on prosessi. Riisinviljelyssä ei voi hypätä joidenkin vaiheiden yli ja silti onnistua, eikä voi vitkastella ja tehdä prosessin lopussa töitä poikkeuksellisen kovasti kuroakseen menetetyn ajan umpeen. Prosessin jokainen askel on hoidettava tehokkaasti ja oikeaan aikaan tai sato ja koko yhteisö ovat vaarassa.”

Peter Tsukahira vietti lapsuutensa USA:ssa, että Japanissa ja on nykyään Israelin kansalainen. Hän tuli uskoon vuonna 1973 ja on siitä lähtien toiminut kutsumuksensa mukaisesti sekä pastorina että liikemiehenä jo yli 30 vuoden ajan. Peter ja hänen vaimonsa Rita muuttivat Tokioon, Japaniin vuonna 1982 ja johtivat siellä kasvavaa kansainvälistä seurakuntaa. Vuonna 1987 Tsukahirat muuttivat Haifaan, Israeliin. Persianlahden sodan jälkeen, vuonna 1991 Peter oli mukana perustamassa Kehilat HaCarmel -seurakuntaa Karmel-vuorelle ja hänestä tuli yksi seurakunnan pastoreista sekä raamatunopettajista. Nykyään hän johtaa Or HaCarmel (Karmelin valo) -palvelukeskusta ja Karmel-vuoren raamattukoulua (Mount Carmel School of Ministry). Peter Tsukahiralta on julkaistu Valtakunnan kulttuuri – paluu alkuperäiseen (Päivä 2017) ja Jumalan hyökyaalto (Päivä 2011).

https://www.petertsukahira.com/about-peter

Jukka Rokka ”Maalla, merellä, ilmassa” (ari kustannus 1978) lainaus sivulta 48: ”Terroritekoja tapahtuu myös Japanissa. Pikkulasten ryöstöt (kidnapping) valtavine lunnasvaatimuksineen, pankkirosvoudet ja lentokonekaappaukset ovat tulleet kuvaan melkein joka viikkoisina ilmiöinä. Japanissa keräämieni lehtileikkeiden joukosta poimin tähän muutamia: ’Entinen 29-vuotias filminäyttelijä kidnappasi kuusivuotiaan pojan, vaatien hänen vapauttamisestaan 5 miljoonaa jeniä lunnaina. Pojan ryöstänyt filmisankari oli entisen poliisipäällikön poika. Kun lunnaat vietiin sovitulle paikalle, kävi ilmi että ryöstetty poika oli kuristettu kuoliaaksi. Mutta myös poliisi ennätti paikalle ja kidnappaaja pidätettiin. Syyksi pojan murhaan hän sanoi: Koska se huusi kuin kadotettu.’ … Meidän Japanissa-olomme aikana suurin pankkiryöstö tapahtui joulukuussa 1968. Silloin yksi ainoa mies saaliinaan 300 miljoonaa jeniä, eikä varkaan jäljille liene vieläkään päästy. Poliisiksi naamioituneena tuo ryöstäjä oli ilmestynyt erään teollisuuslaitoksen palkka- ja joulubonusrahoja kuljettavan vartioidun rinnalle ja ilmoittanut: ’Autoonne on asetettu dynamiittipommi. Olkaa hyvä ja poistukaa heti autosta. Olen saanut määräyksen ajaa auton sivuun ja poistaa pommin.’ – Auto tyhjeni miehistä. ’Poliisi’ nousi siihen ja – ajoi tiehensä kenenkään häiritsemättä. Auto ja tyhjät rahalaatikot löydettiin myöhemmin, mutta ’saalis’ oli kadonnut. Japanissa ja koko maailmassa voittamattomana pidetty vapaapainin kuningas Rikidozan sai surmansa nuoren gangsterin veitsestä vuonna 1963. Tapaus sai gangsterimaailmassa aikaan suurta kuohuntaa. Japanissa jengien väliset kahakat ovat tavallisia ja gangsterit iskevät yhteen käyttäen sekä samurain miekkoja että keittiöveitsiä. Mutta näin ei tapahdu vain gangsterimaailmassa, vaan jopa korkeimmissa portaissakin. Nyrkkitappelut esimerkiksi hallituksen istunnoissa ja parlamenttitalossa eivät ole vieraita.”

Seppo Vänskä ”Japani yllättää yhä uudelleen” (Kustannus Oy Uusi Tie 2013), josta lainaus sivulta 30: ”Hamada opetti minulle uuden sanan buraku. Se tarkoittaa japanilaista historiallista ihmisryhmää, jonka esi-isät polveutuvat nahkureista, teurastajista, likaisen työn tekijöistä. Huolimatta jo 1800-luvun loppupuolella säädetystä laista, joka kielsi burakulaisten syrjimisen, käytännössä heitä ei pidetty edes ihmisinä… Enemmän buraku-ryhmään liittyvistä asioista löytyy muun muassa Ilmari Vesterisen kirjoista Hiljaiset japanilaiset, Tietolipas 107, 1987 ja Japanilaiset, Gaudeamus, 1987… Kirkon lähetyssihteeri Raimo Harjula kävi kaksikin kertaa luonamme Japanissa. Ootsussa käsin kiersin hänen kanssaan monenlaisissa paikoissa. Mieleen jäi vierailu kiotolaisessa buddhalaistemppelissä, joka on erikoistunut abortoitujen sikiöiden tuonpuoleiseen elämään. Abortin tehneelle perheelle on mahdollista seurata temppelissä lapsen kasvua ja elämää. Näin he uskovat. Siksi temppelissä käynnit ovat perheelle tärkeitä ja osittain surutyötä tai sitten oman syyllisyyden käsittelyä japanilaiseen malliin… 1970-luvulla tuli Suomessa tunnetuksi romanialainen luterilaisen kirkon pastori Richard Wurmbrand, joka joutui virumaan 14 vuotta kommunistien vankilassa uskonsa tähden. Suomen virallinen kirkko piti häntä epäluotettavana henkilönä ja sulki häneltä kirkkojen ovet. Mutta Uusi Tie järjesti vierailun vastalauseista huolimatta ja julkaisi useita hänen kirjojaan. Wurmbrand kävi matkoillaan myös Japanissa. Sain kunnian olla isännöimässä hänen vierailuaan Tokushimassa. Ennen arki-iltana pidetyn puhetilaisuuden alkua Wrumbrand halusi käydä hiukan jaloittelemassa. Kiersimme kahdestaan käsikynkkää muutaman korttelin matkan ja keskustelimme Japanin lähetystyöstä. Vanha ja kokenut sananpalvelija antoi alttiisti ohjeita nuorelle lähetille. ’Ole yhteydessä päättäjiin ja lehden toimittajiin, sillä siitä on hyötyä, että asiasi tulee tunnetuksi.'”

Mailis Janatuinen ”10 matkaa Mongoliaan” (Perussanoma Oy 2016), josta lainaus sivulta 26: ”Poissa ollessani oli Japani joutunut Mongolia-boomin valtaan. Televisiossa esitettiin dokumentteja paimentolaisten elämästä, Tsingis-kaanin haudan etsimisestä ja muista yhtä eksoottisista aiheista. Missä vain Mongoliasta puhuinkin, löytyi heti ihmisiä, jotka tahtoivat tehdä jotain tuon maan hyväksi. Japani eli noina vuosina taloudellista nousukautta ja oli hukkua tavaraan. Kirpputorikulttuuria siellä ei juurikaan tunnettu. Ihmiset heittivät roskiin täysin käyttökelpoisia vaatteita, kenkiä, koriste-esineitä, urheiluvälineitä, kodinkoneita, polkupyöriä ja ties mitä. Tajusin, että voisimme tehdä paljon hyvää Mongolian köyhille, jos vain saisimme systeemin pyörimään. Jo samana vuonna (1997) me luterilaiset lähetimme helluntailaisten kontissa avustustavaraa Mongoliaan. Osan tavaroista keräsimme eri seurakunnista, mutta suurimman osan saimme Koben maanjärjestysvarastosta. Vuonna 1995 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen Kobeen oli virrannut niin paljon avustustavaraa, ettei se enää kelvannut kenellekään. Tonnikaupalla pahvilaatikoita makasi pölyttymässä eräässä suuressa varastossa Koben satamassa. Sieltä sai käydä hakemassa mitä halusi edellyttäen että tavara meni hyväntekeväisyyteen.”

Uskonto

Sintolaisuus oli alkuaan luonnonvoimien vuorien, virtojen, eläinten ja kasvien palvontaa. Mahtava Fuij-vuori on ollut sintouskonnon voimakas symboli. Myöhemmin sintouskontoon tuli henkien, varsinkin sankarien ja hallitsijasuvun henkien jumaloiminen. Pyhässä kirjassa Kojaki mainitaan useita luonnonhaltijoita, joista kaksi synnytti Japanin saaret. Toisen maailmansodan aikana shintolaisuus oli virallisena valtionuskontona. Internetistä löytämälläni kotisivulla http://www.netikka.net/mpeltonen/heimot2.htm todetaan, että Israelin Vanhan Testamentin temppelipalveluksella ja pappien vaatetuksissa on yhteys shintolaisuuden temppeleiden rakenteeseen ja pappien vaatetukseen, mikä antaa olettaa japanilaisten olevan mahdollisesti Israelin kadonneita heimoja. Budhalaisen japanilaisen kodissa on jumalille omistettu nurkkaus. Kaupoissa on myynnissä epäjumalankuvia, kotialttareita, taikaesineitä jne. Myös kungfutselaisuus tuli maahan 500-luvulla ja on vaikuttanut syvästi japanilaiseen ajatteluun ja elämään.

Japanilaisten uskonto on shinto, jonka perusajatus on ihmisen riippuvuus luonnosta, joka on täynnä jumaluuksia. Shinto-pyhäkköjä on pieniä ja suuria, sekä kodeissa olevat shinto-alttarit, joille asetetaan riisiuhri esi-isille. Samoissa kodeissa voi olla myös budhalaisalttari. Yleistä on, että avioliitot solmitaan shinto-menoin ja hautajaiset budhalaisittain. Budhalaistemppeleitä ja luostareita on kaikkialla maassa. Zeniksi nimitetty budhalaisuus tuli Kiinasta Kamakura-kaudella.

Jukka Rokka ”Maalla, merellä, ilmassa” (ari kustannus 1978) lainaus sivulta 75: ”Tämä Japanin vanha šinto-uskonto on yhä vieläkin voimakas. Sillä sanotaan olevan 269 eri lahkokuntaa, 115 000 temppeliä, 200 000 pappia ja 90 miljoonaa ’uskovaa’. Šintolaisuus, joka on nipponilaisten ikivanha kansallisuskonto, oli valtansa päivinä luonteeltaan militaristinen keisarivallan kannattaja. Šintolaisuuden tunnuslause on: ’Ole uskollinen – hillitse itsesi.’ Šinto tarkoittaa jumalten (henkien) tietä. Jumalia tämän uskonnon mukaan on peräti 8 miljoonaa, joista tärkein on Amaterasu Omikami (=Auringonjumalatar). Keisari – Tenno Heika – on auringonjumalattaren poika, joka on sekä Jumala että laki. Hänen saarivaltakuntansa on ’Nousevan auringon maa’ eli Nippon, joka on Japanin varsinainen nimi. Alkuaan nimi oli Dai Nippon (=auringonnousun suuri maa). Nipponin yleismaailmallisesti tunnettu nimi Japon, Japan eli Japani juontaa ’jamato’ -nimisestä heimosta, joka muinaisina aikoina osoittautui muita heimoja mahtavammaksi. Heimoa hallinneesta ylipapista tuli myös muiden heimojen hallitsija, niiden uskontojen ylimmäinen pappi. Ja seurauksena oli Jamato-valta, jonka ylimmäispapillisesta valtiaasta tuli koko maan hallitsija. Tästä Jamato-vallasta kehittyi seuraavien vuosisatojen saatossa mahtava Japanin  imperiumi – Dai Nippon, jonka valtaistuimella istuva hallitsija oli kansalle sekä laki että jumala… Kun Japani kärsi tappion toisessa maailmansodassa ja joutui liittoutuneiden miehitysvallan alaiseksi, niin silloin myös keisari menetti yksinvaltansa ja keisarillinen šinto-uskonto poistettiin erikoisasemastaan… Japanilaisissa kodeissa vallinnut šintolainen perhekultti edellytti keisaripalvontaa. Nyt, kun se on kielletty, suvun esi-isien palvontakin tuntuu menettäneen entisen merkityksensä. Kodeissa olevat alttarit vainajien muistolaattoineen, tuhkamaljoineen, kynttilöineen, tiukuineen, hedelmineen, riisi- ja teekuppeineen tuntuvat jollain lailla menettäneen entisen merkityksensä. Ja kaikki tämä vain sen vuoksi, että itse Ise-temppelin korkein henki (aurinkojumala) ei voi käyttää jumaluudesta riisuttua keisaria välimiehenä, jakaaksensa japanilaisille syntien anteeksiantamusta ja sielun rauhaa. – Entisajan hyvät siunaukset ovat kuin pannaan julistettua historiaa. Aurinkojumala, josta Japanin keisarisuku on polveutunut šinto-uskonnon mukaan, asuu Ise-temppelissä kaikkea hallitsevana henkenä…  Šinto-uskovaiset seurustelevat vainajahenkien kanssa, pitäen heitä päivittäisten tapahtumien tasolla. Siksi joka-aamuiset sekä päivä- ja iltapäivärukoukset ovat välttämättömiä. Temppeleissä käydään ahkeraan, sillä siellä olo tuntuu niin hyvältä, he sanovat.

Japanin toiseksi suurin uskonto on budhalaisuus. Budhan palvojien luvun lasketaan olevan noin 46 miljoonaa. Temppeleitä on 115 000 ja pappeja 130 000. Myös budhalaisuus on jakautunut eri lahkoihin, joita sanotaan olevan 170, ja yhä uusia ilmestyy. Koska japanilainen ei uskonnollisessa vakaumuksessaan ole kovin tarkka, niin hän voi samanaikaisesti kuulua useampaan uskontokuntaan. Tämä selittää myös noiden eri uskontojen suuret jäsenluvut; nehän näet ylittävät väkiluvun. Budhan opin mukaan ei ole kaikkivaltiasta, iankaikkista Jumalaa. Se opettaa, ettei ihmisellä ole iankaikkista sielua. Maailman muut suuret uskonnot sen sijaan opettavat sekä jumalan että sielun iankaikkisuutta. Budha sanoo: ’Ole selväjärkinen – hävitä itsesi.’ Se merkitsee: tee itsestäsi jumala – katoa nirvanaan (=kaiken olevaisen loppu). Tämän opin mukaan ihminen ei tarvitse jumalaa eikä välimiestä: hänen itsensä on tultava jumalaksi. Se merkitsee, että hänen on synnyttävä uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta onnistuu pääsemään nirvanaan. Budhan mukaan ei ole olemassa jumalaa, joka kostaisi tai palkitsi ihmiselle hänen tekonsa; ihmisen itsensä on selvitettävä kaikki, selviydyttävä kaikesta ja vapautettava itsensä nirvanaan.”

Vishal Mangalwadi ”Kirja, joka muutti maailmasi – Miten Raamattu muokkasi läntistä maailmaa” (Päivä 2017) lainaus sivulta 350: ”Eurooppalaiset saapuivat Japaniin 1500-luvun puolivälissä… Japanilaiset halusivat ehdottomasti saada selville muukalaisten salaisuudet. Kuten David S. Landes on muistuttanut, muilta oppiminen on ollut yksi japanilaisten kulttuurin vahvuuksia. Japanin kieli, kirjoitusmerkit, silkinvalmistus, kirjapainotaito, maalaustaide, asuntojen sisustus ja uskonto ovat paljolti peräisin Kiinasta, osittain Korean välityksellä. Muilta oppiminen ei saanut japanilaisia tuntemaan itseään muita huonommiksi, koska he aina kehittivät oppimaansa… Japanilaiset omaksuivat Euroopasta muutakin kuin tiedettä ja teknologiaa. Moni japanilainen omaksui myös kristinuskon. 1600-luvun alkuun mennessä 300 000 – 700 000 japanilaista – myös moni hallitsevaan luokkaan kuuluva – oli kääntynyt kristinuskoon. Jotkut kääntyivät vilpittömästi, toiset edullisempien kauppasuhteiden toivossa. Jotkut ’kääntyivät’ urkkiakseen tietoja teknologisista salaisuuksista. Portugalilaiset ja espanjalaiset merimiehet, kauppiaat ja sotilaat olivat kuitenkin huonoja lähetystyöntekijöitä. Heidän ylimielinen käytöksensä sai Japanin valtaapitävät kääntymään kristinuskoa vastaan. Lopulta, vuonna 1612 shogun Tokugawa Ieyasu kielsi kristinuskon. Vuonna 1616 kaikki Japanin satamat Nagasakia ja Hiradoa luukuun ottamatta suljettiin muilta ulkomaisilta kauppa-aluksilta paitsi kiinalaisilta. Espanjalaisiin aluksiin ulotettiin täyskielto vuonna 1624 ja portugalilaisiin vuonna 1639. Vuonna 1637 japanilaisilta kiellettiin ulkomaanmatkat. Vuonna 1637 ja 1638 yksin Shimabarassa tapettiin lähes 37 000 kristittyä… Vuoden 1720 tienoilla jotkut yksittäiset japanilaiset oivalsivat, ettei lähes täydellinen eristäytyminen ollut järkevää… Lopulta, vuonna 1867 Japanin uusi keisari Meij avasi Japanin tärkeimmät satamat ulkomaankaupalle… Toisen maailmansodan jälkeen Japani kutsui neuvonantajaksi yhdysvaltalaisen tohtori W. Edwards Demingin, joka oli laadun parantamisen johtava asiantuntija.”

G. J. Ramstedtin kirjasta ”Lähettiläänä Nipponissa” (WSOY 1998), josta sivulta 391: ”…ainoastaan roomalaiskatolista kirkkoa ja sen tunnustajia Japanissa on aika ajoin vainottu. Tämä johtuu siitä, että Rooman paavi taivaanvaltakunnan avainten haltijana oli asetettu korkeammalle kuin Japanin keisari ja Japanissa voimassa olevat lait, mitä tietysti ei voitu sulattaa. Riita saatiin kuitenkin sovitetuksi, joten roomalaiskatolinen kirkko nykyään on tunnettu tasavertaiseksi muiden kirkkokuntien kanssa ja saattanut levitäkin varsin laajalle, mutta japanilaiset katoliset eivät tunnusta sitä ehdotonta ylivaltaa roomalaiskatoliselle kirkolle, joka aikanaan herätti vihat tätä kirkkoa vastaan.”

Kristillisyys Japanissa

Kristinusko tuli Japaniin 1500-luvulla espanjalaisen jesuiittapapin Saint Francis Xavierin, oikealta nimeltään Francisco de Jassu y Javier (s. 1506, k. 1552). Xavier toimi Ignatius Loyolan rinnalla jesuiittaveljeskunnan luomiseksi. Vuodesta 1541 hän toimi menestyksellisesti lähetyssaarnaajana mm. Intiassa, Ceylonissa, Malakassa ja Molukeilla, sekä vuosina 1549–51 Japanissa. Xavier julistettiin pyhäksi 1622. Vuonna 1547 Francis Xavier saapui Japaniin ja tapasi jalosyntyisen Anjiro samurain Kagoshimalta. Francisco Xavierin maahantulon jälkeen oli kulunut 32 vuotta, niin Japanissa oli 200 kirkkoa, 20 sairaalaa ja n. 150 000 kristittyä, mutta vuonna 1587 valtaan noussut hallitsija Tojotomi Hidejosi, joka rupesi vainoamaan kristittyjä ja määräsi kristityt tuhottavaksi, eikä maasta saanut löytyä Raamattua. Siihen aikaan oli maassa 137 jesuiittapappia ja noin 650 000 kristittyä.

Jukka Rokka ”Maalla, merellä, ilmassa” (ari kustannus 1978) lainaus sivulta 90: ”Luin aikoinaan The Voice of Healing -lehdestä edesmenneen toimittajan Gordon Lindsayn artikkelin, jossa hän haastatteli katolista arkkipiispaa tohtori John M. Stanleytä. Tuossa haastattelussa arkkipiispa mainitsi, että monet entisajan katoliset olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä ja harjoittivat kielilläpuhumista. Hän mainitsi myös, että heidän kaikkien aikojen suurin lähetyssaarnaajansa Francisco Xavier oli Pyhällä Hengellä täytetty mies, jonka sanotaan matkallansa Intian ja Kiinan kautta Japaniin puhuneen sekä hindustania että kiinan kieltä Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena… Japanin kaikkein verisin marttyyriaika koitti kuitenkin vuonna 1616. Silloin keisarilliset julisteet määräsivät kristittyjen vainon ja kristinuskon täydellisen tuhon koko saarivaltakunnassa. Maasta ei saanut löytyä yhtään kristittyä eikä Raamattua. Kristityt joutuivat hirvittävän vainon kohteeksi. Heitä poltettiin rovioilla, mestattiin miekoilla, lävistettiin keihäillä, sahattiin kappaleiksi, ristiinnaulittiin, heitettiin kiehuviin rikkilähteisiin, haudattiin elävältä, keitettiin vedessä jne.”

Vuoden 1946 perustuslain nojalla Japanissa vallitsee uskonnonvapaus. Pääuskontoina ovat shintolaisuus ja buddhalaisuus, jotka osittain elävät rinnakkain siten että ihmiset saattavat noudattaa molempien rituaaleja elämänsä eri vaiheissa.

Vuonna 1600 huhtikuussa Japaniin saapui englantilainen Will Adams, Charity-aluksen navigaattori. Adams kohosi shogun Ieyasun palveluksessa samurain asemaan ja avioitui japanilaisen kanssa. Adams haudattiin Yokosukan sataman läheisyyteen. Japanin kaikkein verisin aika kristityille koitti vuonna 1616, sillä heitä poltettiin rovioilla, mestattiin miekoilla, lävistettiin keihäillä, ristiinnaulittiin jne.

Kristillisyys koettiin Tokugawan shogunaatissa yhteiskunnallista järjestystä uhkaavaksi tekijäksi. Vuosina 1622-33 kristittyjä teurastettiin ja kristittyjä yritettiin saada luopumaan uskostaan. Kristinuskon harjoittaminen kiellettiin kokonaan Japanissa, mutta kiellon kumoamisen jälkeen Japanista löytyi yhä kristittyjä perheitä vainosta huolimatta. Japanin protestanttinen lähetystyö alkoi uudestaan vuonna 1859. Tänä päivänä Japanissa on alle 3% Japanilaisista on kristittyjä.

Gertrud Aulénin ”Kristinuskon voittokulku lähetyshistoria” (Suomen Lähetysseura, Helsinki 1927) kirjasta lainaus japanilaisesta Nisimasta: ”Shimeta – eläköön, huudahti riemuiten Nisiman isoisä päivänä, jolloin Nisima syntyi, ja koko perhe riemuitsi hänen kanssaan. Talossa oli jo neljä tytärtä, mutta vasta nyt oli tuo kauan kaivattu poika vihdoinkin tullut. Helmikuun 12 p. 1843 oli ilonpäivä samurai-kodissa ja pikku poika sai myös onnennimen Shimeta. Hän kuului vanhaan samurai-perheeseen ja hänet kasvatettin tarkalleen niinkuin samurai, niinluin Japanissa oli tapana yli 200 vuotta takaperin. Jo 5-vuotiaana hän sai kunniamerkin, samuraimiekan, ja tapausta vietettiin suurin juhlallisuuksin, lukemattomin leikkikaluin ja makeisin. Shimetan lapsuus kului lääninruhtinaan palatsissa, eristyksessä maailmassa, missä hän vietti surutonta ja onnellista elämää. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä japanin että kiinankielellä, ratsastamaan ja käyttämään miekkaa sekä vielä monta muuta asiaa, jotka japanilaisen samurain piti taitaa. Jo 11-vuotiaana hänen piti ryhtyä lääninruhtinaan palvelukseen – suureksi surukseen, sillä hän olisi mieluummin jatkanut opintojaan. Hän luki kaikkia kirjoja, mitä käsiinsä sai, sekä sopivana että sopimattomina aikoina; omin neuvoin hän alkoi opiskella hollanninkieltä ja kiinnostui kovasti erääseen Amerikan kuvaukseen, mutta vielä enemmän hollanninkieliseen raamatunhistoriaan, jonka hän aivan sattumalta sai käsiinsä ja alkoi salaisesti lukea öisin. Kertomus Jumalasta taivaan ja maan luojana aikaansai täydellisen vallankumouksen hänen ajatusmaailmassaan. Koko maailma oli siis Jumalan ja hän itse Jumalan omaisuutta. Nisima oli aikaisemmin oppinut, että mikään velvollisuus ei ollut suurempi kuin pojan kuuliaisuus isäänsä kohtaan, mutta nyt hän sanoi itsekseen: ’Minä en kuulu enää vanhemmilleni vaan Jumalalle’…

Hän tahtoi pelastaa ja kohottaa kansansa. Hehkuva isänmaanrakkaus, tiedonjano ja halu oppia tuntemaan Jumala yhtyivät tuossa 17-vuotiaassa aatelisnuorukaisessa. Hänen täytyi päästä ulos maailmaan. Mutta japanilaisten oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla lähtemästä maastaan. Isä ja ruhtinas varoittivat häntä ajattelemasta tällaista… Elokuussa 1865 laiva laski vihdoinkin Bostonin satamaan ja kapteeni vei suojattinsa laivanvarustajansa mr Hardyn luo, joka oli hyvä ja hurskas mies…

Kun hän myöhemmin antoi kastaa itsensä, otti hän myös kasvatusisänsä nimen ja kutsui itseänsä siitä päivästä lähtien Josef Hardy Nisimaksi… Kun suuri japanilainen lähetystö saapui Amerikkaan tarjottiin Nisimalle tulkin paikka. Täten Nisima joutui tekemisiin Japanin etevimpien, vaikutusvaltaisimpien miesten kanssa. Hän seurasi heitä koko heidän pitkän tutkimusmatkan ajan, ja tietojensa ja lahjakkuutensa, mutta ennen kaikkea totisen, epäitsekkään luonteensa vuoksi hän saavutti heidän erikoisen arvonantonsa ja kunnioituksensa. Hänestä tuli aivan korvaamaton apulainen Tanakalle, joka oli saanut osalleen koululaitoksen tutkimisen ja josta kotiin palattua piti tulla opetusministeri. Nisima laati koko suunnitelman Japanin uudeksi opetuslaitokseksi. Nisima toimi tulkkina ja neuvonantajana ensin Amerikassa ja sitten Euroopassa, missä käytiin useissa maissa ja perinpohjin tutkittiin mitä erilaisempia koulumuotoja…
Vuonna 1874 hänet vihittiin papiksi ja hänestä tuli siten ensimmäinen japanilainen pappi. Mutta sitä ennen hänet oli otettu lähetyssaarnaajaksi suuren amerikkalaisen lähetysseuran American Boardin palvelukseen ja hän sai esittää suunnitelmansa suurelle lähetysystäväjoukolle… Nisima sai johtaa rakastamaansa koulua 15 vuotta. Vuonna 1888 sen valmistavalla osastolla oli 233 oppilasta, korkeakouluosastolla 426, teologisella osastolla 81, tyttökoulussa 176 ja sairashuoneessa 13 sairaanhoitajataroppilasta. Hänen ansiostaan saivat nuoret syvän kristillisen sivistyksen. Hän sai laskea uusien yliopistorakennuksien peruskiven, mutta kuten sanottu ei hän saanut nähdä niitä valmiina.” Katso lisää Josef Hardy Nisima:n kirjasta ”Miksi? ja kaksitoista kuukautta ainoastaan” (Suomen lähetysseura 1915).

Maarit Niiniluoto kertoo kirjassaan ”Toivo Kärki – Siks oon mä suruinen” (Tammi 1982), josta lainaus sivulta ”Äitini Ester Salome Kurvinen, syntynyt 1883, oli värikäs persoona, joka sai 17-vuotiaana uskonnollisen herätyksen ja lähti samassa iässä Japaniin kuudeksi vuodeksi erään lähetyssaarnaajan ja hänen vaimonsa kanssa ensimmäisinä suomalaisina. Hän opetti siellä kristinoppia ja urkuharmonin soittoa japanilaisille pakanoille. Näistä kokemuksistaan äitini on kirjoittanut herkän ja hoksaavan kirjan Kuusi vuotta Japanissa pääpiirteissään (julkaistu 1908)… Toisaalta Kurvisen suvussa oli jo melkoisia lähetyssaarnauksen tradioita. Äitini isä oli tunnettu matkasaarnaaja ja kirjailija Pietari Kurvinen (1846-1925), kuulun esiäitini Mateli Kuivalattaren (1771-1846) tyttären Kristiinan poika. Hän toimi 1860- ja 70-luvulla lähetyssaarnaajana Afrikassa, Ambomaalla, nykyisessä Angalossa, siellä hänet myös vihittiin viipurilaissyntyisen Gustafva Wilhelmina Roswallin, iso-äitini kanssa.”

Toivo Rapeli ”Monikasvoinen itä” (Kirjapaja 1973) lainaus sivulta 153: ”Vähitellen käsitin kaiken: Tokiossa, jumalanpalvelus Ikebukuron kirkossa, jälkijuhla, vastaanottojuhla Vasedan yliopistolla ja päätteeksi suurlähettilään kutsu… Ikebukuron kirkko on sikäläisiä oloja ajatellen varsin tilava. Sinne mahtuu runsaasti toista sataa henkeä, tarvittaessa enemmänkin… Kirkonmenojen alkaessa oli kirkko täynnä väkeä aina takaosassa olevia huoneita myöten… Mieleeni muistui tapaus vuodelta 1953. Kastoin silloin tässä samassa kirkossa Ohga sanin, joka silloin nautti ensimmäisen kerran Herran Ehtoollista. Tilaisuuden jälkeen Ohga san ilmoitti, että hänellä on jotain sydämellään. Minulla on suru, joka tekee mieleni raskaaksi. Mikä se on? Vaimoni palvelee epäjumalia. Mitä minun on tehtävä? Pitäisikö minun hävittää nuo epäjumalat? Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään kun vastasin: Älkää hävittäkö. Tuskin se auttaa. Antakaa niiden olla paikoillaan siihen saakka, kunnes Jumala itse tarttuu asioiden kulkuun. Ollessani toisen kerran Japanissa vuonna 1959 tuli Ohga san jo ennen jumalanpalveluksen alkua luokseni ja kertoi suuren uutisen: Vaimoni on tullut kristityksi, ja hän tahtoo ottaa kasteen tänä päivänä… Rouva Ohga kertoi, että hän oli omin käsin kantanut ulos epäjumalat kodistaan…
Vasedan yliopiston rehtorina toimii professori Sukenaga Murai. Muutama sana tästä hienosta ja merkittävästä kristitystä persoonallisuudesta. Hän on äitinsä puolelta sukua keisarilliselle perheelle. Lapsuudestaan saakka hän on etsinyt vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Hän löysi vastauksen kristinuskosta vasta miehuusvuosinaan, jolloin hänet kastettiin. Hänen puolisonsa Teiko Murai kuuluu niin ikään keisarilliseen sukuun. Murain aviopuolisoilla on erityinen rakkaus lapsiin. He ovat perustaneet omilla varoillaan yksityisen lastenkodin ja lastentarhan Tokion lähelle Nakajamaan. Se on tuonut suurta siunausta tuhansien lasten elämään. Kaiken kasvatuksen pohjana heidän lastentarhassaan on Jumalan sana… Vasedan yliopistossa, joka on toiseksi suurin koko Japanissa, on  noin 40 000 opiskelijaa, varsinaisia ja apulaisprofessoreja on noin 1500. Yliopisto on tullut kuuluisaksi kautta koko maailman televisiossa nähtyjen ylioppilasmellakoiden takia… Kun professori Murai tuli valituksi, eräs maan johtavista sanomalehdistä, Asahi Šimbun, joka leviää noin 3 miljoonan kappaleen painoksena, kirjoitti vaalin tapahduttua: Professori Murai voitti kilpailijansa siksi, että hän on kristitty ja sellaisena luotettava ja uskollinen… Suomessa käynyt pastori Tagenori Eguchi puhui vakavasti: Vuonna 1900 saapuivat ensimmäiset suomalaiset lähetit Japaniin. Heidän mukanaan oli mm. neiti Mandi Veste. Suomessa käydessämme olimme päättäneet käydä kaikkien Japanissa työtä tehneiden lähettien haudoilla. Jouduin muutamien japanilaisten kanssa laskemaan kukkia Pusulaan haudatun opettaja Vesten haudalle. Kävimme Pusulassa myös pienessä museossa, jossa oli vanhoja esineitä. Museon pöydällä oli vieraskirja, jota selaillessani löysin japanin kielellä kirjoitetut sanat: ’Rukoillen muistan Japanin kansaa. Rukoilkaa sen puolesta.’ Lukiessani nuo sanat kaukana omasta maastani ne pysähdyttivät minut. Suomessa rukoillaan japanilaisten puolesta! Silmiini kihosivat kyyneleet ja käteni menivät ristiin. Tämä lähetyssaarnaaja saarnaa vielä kuoltuaankin. Sellaisia työntekijöitä me tarvitsemme.”

Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Kirja joka muuttaa kansat – Raamattu kansakuntia uudistava voima” (WYAM Kustannus 2007) lainaus sivulta 154 ”Suuressa kirjahyllyssä silmiini osui vanha kirja nimeltään Adventures for God. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten poimin sen hyllystä. Se avautui kohdasta, jossa kerrottiin Japanista ja William Merrell Voriesista. Kirjan oli kirjoittanut Valittujen Palojen päätoimittaja Clarence Hall (Clarence W. Hall, Adventures for God (New York 1959) toisen maailmansodan jälkeen. Vories, joka oli ammatiltaan arkkitehti, saapui Japaniin vuonna 1905 tarkoituksenaan voittaa ihmisiä Kristukselle. Vories ei kuitenkaan ollut perinteinen lähetystyöntekijä, vaan hän päätti elää Jeesuksen elämää todeksi tavallisten japanilaisten keskellä. Hän muutti Japanin sisäosan syrjäisimmälle alueelle ajatuksenaan ’löytää niin huomiota herättämätön paikka, ettei se houkuttele paikalle muita lähetystyöntekijöitä’. Vories sai englanninopettajan työn Omi-Hachimasta, joka on nykyisin Shigan prefektuuri, ja piti vapaa-ajallaan raamattupiiriä. Kun nuoria opiskelijoita alkoi tulla uskoon, heidän perheensä ajoivat heidät pois kodeistaan. Monet muuttivat asumaan Voriesin pieneen asuntoon. Vories keräsi rahaa ja rakennutti suuremman talon, jossa oli asuntola sekä tilat raamattupiirille ja vapaa-ajan viettoon. Vaikeudet kuitenkin kasvoivat. Kun useita nuoria miehiä kääntyi Voriesin työn kautta kristityiksi, buddhalaiset papit alkoivat huolestua. He yllyttivät roskasakkia hyökkäämään uusia uskovia vastaan pesäpallomailoin ja saivat maakuntalehdet kirjoittamaan negatiivisesti Voriesista ja kristinuskosta. Lopulta he painostivat koulua antamaan Voriesille potkut. Vain kaksi vuotta työskenneltyään Vories löysi itsensä kaukaisesta maasta vailla toimeentuloa, vastuullaan joukko nuoria miehiä, jotka etsivät häneltä ohjausta elämäänsä. Eräänä yönä Vories rukoili epätoivoisesti ja kyseli Jumalalta, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Voriesin mieleen nousi hänen arkkitehtikoulutuksensa. Pitäisikö hänen perustaa oma yritys? Arkkitehtitoimiston pystyttämisessä sellaiseen syrjäiseen kolkkaan ei ollut taloudellisesti mitään järkeä. Hän kuitenkin teki niin ja alkoi opettaa talonsuunnittelua luonaan asuville miehille. Ei kestänyt kauankaan kun Vories ja hänen arkkitehtitiiminsä pyörittivät maan vaikutusvaltaisinta suunnitteluyritystä. Vories keksi, miten rakentaa taloja, jotka kestäisivät toistuvat maanjäristykset. Vuoteen 1950 mennessä yritys oli suunnitellut ja toteuttanut jo 2800 rakennusta ympäri maata. Työntekijöiden rohkeus soveltaa Jeesuksen esimerkkiä henkilökohtaisessa elämässään ja työssään jätti kuitenkin suurimman vaikutuksen Japanin yhteiskuntaan.”
Risto Siltanen ”Lea Kärnä – Sisua, kyyneleitä ja uskoa – Lähetyspioneerin rikas taival elämäkertana” Kuva ja Sana 2005), josta lainaus sivulta 101: ”Mikään matkoistamme ei näyttänyt sujuvan ihan suunnitelmien mukaan. Emme olleet päässeet kunnolla ulapalle kun laiva pysähtyi. Kukaan ei ilmoittanut mitään mistään hämmingistä. Laiva vain alkoi kääntyä ja oli palaamassa takaisin rantaan. Pitihän meidän saada jonkinlainen selvyys asiasta, joten lähdimme tiedustelemaan tilannetta. Meille kerrottiin Korean sodan juuri syttyneen, eivätkä miehistön jäsenet osanneet varmuudella sanoa, pääsisimmekö Japanin ollenkaan. Ei siinä kuitenkaan niin hullusti käynyt kuin aluksi oletimme. Keikuimme merellä jonkin aikaa, kunnes tämän norjalaisen laivan kapteeni sai tiedon, että matkan jatkaminen kohti Japania ja rantautuminen Jokohaman satamaan oli mahdollista ja turvallistakin. Jokohamasta matkamme jatkui Osakaan, jossa viivyimme pari viikkoa tutun lähetyssaarnaajan talostaan tarjoamassa majapaikassa. Sinä aikana meille kävi täysin selväksi, että Kioto tulisi olemaan meidän työmaamme, ja sinne me lopulta päädyimmekin… Olimme Japanissa ensimmäisinä suomalaisina helluntaiherätyksen lähetteinä. Evankeliumiyhdistys oli tehnyt pääkaupunkiseudulla työtä jo vuosisadan alusta lähtien. Siihen aikaan jonkin verran päälle 1,2 miljoonan asukkaan Kiotossa oli yksi englantilainen lähetyssaarnaajapari tekemässä työtä. Lisäksi Amerikan Assemblies of God oli aloittanut kansallisin voimin työn Kioton lounaisosassa, kun taas me olimme vastakkaisella suunnalla koillisessa. Kenraali Douglas MacArthurin ollessa sodan jälkeen rauhanneuvottelussa keisari Hirohiton kanssa joutui keisari toteamaan, että suuri ’Auringon kuningattaren poika’ oli mennyttä. Keisarin sanotaan ehdottaneen marsalkalle, että kun hän radiossa ilmoittaisi olevansa samanlainen ihminen kuin muutkin japanilaiset, niin pitäisikö saman tien julistaa koko maa kristityksi. Kristittynä miehenä MacArthur ojensi keisaria ja sanoi, että ei se sillä tavalla onnistu. Kansalaisista tulee kristittyjä ihan muuta tietä kuin radiossa ilmoittamalla. Antautuminen oli hirveä isku Japanille. Se oli sama kuin me saisimme tietää, että Jumalaa ei olekaan olemassa ja että Raamattu on pelkkää satua… Tapani oli ollut T. L. Osbornin kanssa kirjeenvaihdossa aika pitkään. Osborn oli ollut kerran aikaisemmin puhumassa Japanin työntekijöille halustaan tulla pitämään kokoussarjan Japanissa. Nämä työntekijäpalaverit olivat siinä määrin myönteisiä ja uskoa vahvistavia, että tullessamme takaisin Japaniin saimme tietää Osbornin olevan tulossa kesällä 1956 Nagoyan kaupunkiin. Päävastuussa olivat muutamat amerikkalaiset ja eräs Norjan amerikkalainen lähetystyöntekijä. Uskossa veljet vuokrasivat kaupungin suuren stadionin. Lentokoneesta ja helikopterista he jakoivat kutsuja. Niitä satoi kuin lunta koko kaupungin ylle… Osborn pyysi meitä menemään Kiotoon ja keräämään kaikki mahdolliset Sanan julistajat, mistä kirkosta tahansa, kunhan kristittyjä olivat… Mutta kun Jumala laittoi oman mainoskampanjansa käyntiin, niin väkimäärä lisääntyi tästäkin. Ensimmäisenä iltana eräs valkoisen kepin kanssa kokoukseen tullut sokea sai näkönsä. Siitä ihmeestä alkoi puskaradio pauhata täysillä, ja sen seurauksena paikalla oli seuraavissa kokouksissa moninkertainen määrä väkeä.”
Lähetyssaarnaaja Jukka Rokka kertoo kirjassaan ”Maalla, merellä, ilmassa” Ari kustannus 1978 kokemuksistaan mm. Japanissa. Toivo Rapelin kirjassa ”Matkustin Nipponiin” SLEY 1956, jossa hän kertoo mm. Japanin matkastaan.

Mauno Saaren kirjasta ”Saarnaaja – Niilo Yli-Vainion taistelu, testamentti ja päiväkirjat” (WSOY 1983) lainaus: ”Kyoto 15.4.78. Vapaasti sovituksesta. Ehkä 200 henkilöä. Moni halusi pelastua. 40-50 ’lensi’ lattiaan. Väkevä voima. Hyvä kokous!! Tuntee selvästi, että henkivalloissa on tullut voitto. Ylistetty Jeesus ikuisesti. Voi miten rakastan Häntä! Tuli kasetti Suomesta. Radiosta 10.4. nauhoitettu. Keskusteluni Lounelan kanssa. – Ilmoittivat Suomesta telexillä Tokioon Lompololle, (Kirjeenvaihtajalle) että olen Kyotossa… Japanilaista taikauskoa: Kaikki tärkeät ratkaisut kysytään tietäjältä. Liikeasiat, tuloasiat, naimakaupat ym. Eräs mies rakensi talon. Uima-altaan, ojan ja muuta. Poika sairastui: Tietäjä tuli ja sanoi: Viha on uima-altaassa, se peitettiin hiekalla. Kanava tehtiin toiseen paikkaan. – Eräs mies tuli J. Romun luo ja pyysi saada olla 2 viikkoa hänen luonaan, tietäjä oli käskenyt olla 2 viikkoa pois kotoa.” Kato lisää: http://www.pihkala.net/Kirjat/HerraElaaEichiItoo.pdf

Martin Schlunk ”Kristillisen lähetystyön historia” (Suomen Lähetysseura 1973), josta lainaus sivulta 185: ”Erityisasemassa ortodoksisen kirkon lähetystoiminnassa on työ Japanissa. Siellä ei toimittu Venäjän imperiumin valtapiirissä. Vetoaminen Venäjän viranomaisiin ei tullut kysymykseen, sellainen olisi päinvastoin saattanut käydä kohtalokkaaksi koko lähetystyölle nousevan aasialaisen suurvallan maassa. Tämän tajusi selvästi mies, joka tuli kantamaan päivän kuorman ja helteen tällä ortodoksisen kirkon kentälle, Ivan Kasatkin (1836-1912) eli munkkivihkimyksessä saadun nimen mukaan Nikolai. Hän tuli Hakodateen, Japanin pohjoissaarelle Venäjän konsulaatin papiksi vuonna 1861… Nikolai paneutui nyt tarmokkaasti opintoihin; julkinen lähetystyö ei tullut kysymykseen, koska kristinusko oli Japanissa vielä kielletty. Kristinusko kiinnosti kuitenkin monia… Uskoipa Japanin hallitus hänelle ja hänen johtamilleen papeille venäläisten sotavankien sielunhoidon. Nikolain kuollessa vuonna 1912 Japanin ortodoksisessa kirkossa oli yli 33 000 jäsentä.” 

Samurait

Mitsuo Kure:n kirjasta ”Sotaisat samurait” (Gummerus 2006) lainaus sivulta 120: ”Kyushussa asuvat kristityt olivat alun perin olleet Arima-sukuun kuuluneen daimonin suojeluksessa. Toyotomien tuhoamisen jälkeen 1615 Tokugawabakufu käski kaikkia daimioita eliminoimaan alueillaan olevat kristityt. Vaino toteutui kuitenkin vain nykäyksittäin ja silloinkin epätasaisesti. Osakan sotaretkellä kunnostautunut Matsukura Shigemasa suhtautui aluksi suopeasti kristittyihin, mutta saatuaan kolmannelta Tokugawa-shogunilta Iemitsulta moitteita innottomuudesta, hän alkoi vainota kristittyjä tosissaan. Hänen katsotaan lopulta olleen vastuussa 10 000 ihmisen kuolemasta… Pyrkiessään epätoivoisesti todistamaan uskollisuuttaan Tokugawoille Matsukura Shigemasa ehdotti äärimmäisen kunnianhimoista suunnitelmaa hyökätä Filippiineillä olevaan Luzoniin, jossa sijaitsi Japaniin lähetettyjen espanjalaisten lähetyssaarnaajien tukikohta. Saatuaan bakufulta epävirallisen hyväksynnän hankkeelleen hän lainasi rahaa Sakain, Hiraton ja Nagasakin kauppiailta ostaakseen paljon aseita. Bakufu tuli pian toisiin aatoksiin ja päätti, ettei aika vielä ollut kyllin kypsä japanilaisten kristittyjen ulkopuolisten tukijoiden tuhoamiseksi. Kansainvälinen tilanne oli siihen aikaan epävakaa… Konishi Yukinagan vasalli Masuda Jinbei oli vakaumuksellinen kristitty. Hän osallistui muiden Konishi Yukinagan ja Arima Harunobun kannattajien kanssa kokoontumisiin, joissa suunniteltiin kapinaa Matsukura suvun julmuuksia vastaan… Huhtikuussa 1638 bakufu takavarikoi Matsukurien läänityksen ja tyranni Katsuie teloitettiin…”

Japanin kieltä puhuu lähes 115 miljoonaa ihmistä, eli se on maailman kuudenneksi käytetyin kieli. Liittämällä taipuvaa japanin kieltä kirjoitetaan osaksi kiinalaisperäisin käsitekirjoitusmerkein ja osaksi näistä kehitetyin japanilaisin foneettisin tavumerkein. Kiinan kielestä japani poikkeaa jyrkästi rakenteeltaan, mutta on saanut tästä runsaasti vaikutteita sanastoon, äännejärjestelmään ja kirjoitustapaan. Kun kiinalainen kulttuuri länsimaisen ajanlaskun alkuvuosisatoina levisi Korean kautta Japaniin, ei japanin kielellä ilmeisesti ollut omaa kirjoitusjärjestelmää. Koska kiina on taipumaton yksitavuinen kieli ja japani taipuva monitavuinen, syntyi varsin hankala yhdistelmä. Japanin kielen sanoilla ei ole sukua, lukua eikä artikkelia. Monikko voidaan ilmaista useilla eri liitesanoilla tai toistamalla sana.

Sadassa vuodessa 1868-1967 Japanin väkiluku kasvoi 34 miljoonasta yli 100 miljoonaan. Asukastiheys on maailman suurimpia. Nykyisten japanilaisten esi-isät, joiden alkuperästä kiistellään, asuttivat maan Kyushun pohjoisosasta alkaen ja työnsivät vähitellen saarilla aiemmin eläneet ainut pohjoiseen Hokkaidonsaarelle.

Mannermaalta tuli kiinalaista vaikutusta, samoin buddhalaisuus. Daimioista ja samuraista tuli ajan mittaan suljettuja yhteiskuntaluokkia, jotka hallitsivat alueitaan. Vuonna 1192 syntyi dualistinen hallitusjärjestelmä, kun uuden shoogunin viran perinnöllisestä haltijasta tuli todellinen hallitsija keisarin edustaessa korkeimman vallan elävää, pyhää symbolia. Ensimmäinen shoguni Yoritomo Minamoto, joka perusti shogunaatin ja sai diktaattorin valtuudet, piti päämajaansa Kamakurassa keisarin jäädessä Kiotoon, eli Shogun ja keisari hallitsivat Japania yhdessä aina 1800-luvulle saakka. 1500-luvulla saapuivat kauppiaat ja lähetyssaarnaajat Portugalista Japaniin. Erityisesti Tokugawa-shogunaatin aikana (1603–1868), jolloin asemapaikka oli Edossa (nykyisin Tokio), keisarit olivat täysin syrjässä.

Kun yhdysvaltalaiset tulivat 1853 ja 1854 Tokionlahdelle, Japanin oli avattava satamansa. Nuori keisari Mutsuhito (Meiji) (1867–1912) otti 1868 uudistusten johdon käsiinsä ja kukisti šogunin. Feodaalilaitos lakkautettiin, hallinto keskitettiin, sota- ja koululaitos uudistettiin ja annettiin perustuslaki. Talouselämä vilkastui, minkä jälkeen Japani oli valmis laajentumaan myös alueellisesti. Voitokkaan Kiinan sodan (1894–95) seurauksena Japani sai Formosan (Taiwan) ja Venäjän sodan (1904–05) jälkeen Port Arthurin, osan Sahalinin saarta ja Korean. Iso-Britannia liittoutui Japanin kanssa 1902.

Suomalaisia Japanissa

Gustaf Johan Ramstedt (1873-1950) oli suomalainen tutkimusmatkailija, tieteilijä ja diplomaatti. Suomen itsenäistymisen jälkeen Ramstedt meni vuonna 1919 diplomaatiksi Japanin, Kiinan ja Siamin asiainhoitajaksi Tokioon. Hän toimi tehtävässään aina vuoteen 1929 saakka. Hän opiskeli Japanin kielen ja alkoi tutkia Korean kieltä. Hän on kirjoittanut kirjat ”Seitsemän retkeä itään 1898-1912” (1944) ja ”Lähettiläänä Nipponissa, muistelmia vuosilta 1919-1929” (WSOY 1998), josta sivulta 253 lainaus: ”Tokiossa olevat suomalaiset ja eräät japanilaiset luterilaiset lähetyssaarnaajat, jotka lähetyssaarnaaja Watanabe – muuten naimisissa suomalaisen naisen, omaa sukua Siiri Pitkäsen kanssa – oli koonnut, kutsuivat minut ja tyttäreni tervetuliaisjuhlaan Uenon puiston suureen ravintolaan. Juhlapäivällisillä pidettyjen puheiden joukosta muistan elävästi pastori Jamagutshin muotokauniin ja lennokkaan tervetuliais- ja ylistyspuheen, jossa hän erikoisen lämpimin sanoin ylisti Suomea ja suomalaisia, johon vastatessani vertasin Suomea ja Japania kuuseen ja kirsikankukkaseen, joiden välille ei koskaan voi syntyä minkäänlaista eturistiriitoja eikä väärinkäsityksiä. Tätä pastori Jamagutshin puhetta seurasi kuitenkin jälkinäytös. Puhuessaan pastori Jamagutshi oli selittänyt, että tervetuliaisjuhla samalla oli muodostunut japanilais-suomalaisen yhdistyksen perustamistilaisuudeksi ja sen ensimmäiseksi kokoukseksi. Jo seuraavana aamuna tuli luokseni Tsukiji-Sejoken-hotelliin Japanin valtiollisen poliisin edustaja, eräs Oka-niminen, hyvin hillitysti ja miellyttävästi käyttäytyvä herrasmies, vaatimaan minulta lähempiä tietoja tuosta japanilais-suomalaisesta yhdistyksestä, josta hänen saamiensa tietojen mukaan oli puhuttu Ueenon puiston päivällisillä, vaati nähdäkseen yhdistyksen sääntöjä selittäen samalla, että koko yhdistys on laiton, koska sitä ei ollut asianmukaisesti rekisteröity. Ilmoitin kohteliaasti, että olin yllättyneen iloinen siitä, että Japanin valtiollinen poliisikin tunsi mielenkiintoa tällaisen yhdistyksen perustamista kohtaan ja että hän samoin kuin kaikki muutkin asiaan innostuneet japanilaiset ovat tervetulleita yhdistyksen jäseniksi, kunhan nyt sellainen yhdistys ensiksi perustetaan…”

Marutei Tsurusen kirja ”Martti Turusen Japanilainen elämä” (1994), jossa hän kertoo kuinka oli syntynyt uskovaiseen perheeseen Jaakonvaaran kylään Pielisjärvellä n. 35 kilometriä Lieksasta etelään ja avioitunut uskovan aviopuolison kanssa, joilla molemmilla oli lapsuuden unelma lähetystyöstä ensin Afrikassa, mutta kokivat johdatusta Japaniin lähetystyöhön. Heidät lähetettiin Japaniin ja koulutettiin tehtäviinsä, jonka jälkeen Turunen oli huomannut kuinka oli erkaantunut kirkon opeista ja erosi kirkon lähetystyöstä ja vaimostaan, sekä avioitui japanilaisen naisen kanssa, koska oli kokenut sen oikeaksi kutsumukseen. Hänestä tuli Japanin kansalainen ja politiikko.

Puupiirros

Kävin Brysselissä Ukiyo-E japanilaisessa puupiirrosnäyttelyssä. Näyttelyssä näytettiin video, jossa esiteltiin puupiirrosten tekeminen kirsikkapuulle ja painaminen. Puupiirros saadaan aikaan piirtämällä käsin tehdylle paperille mustalla painovärillä ääriviivapiirros, joka liimataan piirrospuoli puuta vasten. Paperi revitään ja hierotaan pois niin, että painoväri jää liimautuneena puulaattaan. Tämän jälkeen painaja kaivertaa mustan viivan vasemmalta ja oikealta puolen leikkuuveitsellä leikkuuviivat eli painojäljessä esille ja tämän jälkeen kaivertaa painamattomat kohdat sopivalta syvyydeltä pois. Painaja vedostaa ensimmäisen arkin levittämällä sudilla juoksevan värin painolaatan painopinnan päälle ja asettaa painoarkin laatan päälle, joka hangataan bampunarusta tehdyllä kerällä käyttäen sitä hankaimena saadakseen painavista kohdin väri paperiin. Seuraava osaväri maalataan vedosarkkiin oikealla lopullisella värillä ja liimataan väripuoli puuta vasten ja kuoritaan ylimääräinen paperi, jotta puulla oleva väri tulee näkyviin kaivertamista varten. Näin toistetaan niin kauan kuin on painettavaia värejä. Painaja painaa ensin mustalla ääriviivapiirroksenja sen jälkeen tekee kohdistimen seuraaviin puulaattoihin puutikusta, jotta värit kohdistuisivat tarkasti toisiinsa. Gutenbergin aikaiset puulaatat värjättiin tahmaisella värillä telalla ja puristettiin viinipuristimen kaltaisella laitteella. Japanilainen puupiirros on huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa.

https://penttijuhani.wordpress.com/tag/puupiirros/

Museoita

https://www.printing-museum.org/en/

https://newspark.jp/en/

Kirjallisuutta:

Atso Eerikäinen ”Vihkipappina Tokiossa” (Books on Demand 2012).
Lasse Lehtonen ”Japanilainen musiikki” (Gaudeamus 2019)

TV-ohjelmia Japanista

https://areena.yle.fi/1-4511726
https://areena.yle.fi/1-50149442

Linkkejä:
https://www.seejapan.co.uk/
http://www.nummelat.fi/
http://www.pihkala.net/indexSF.htm
https://japantoday.com/
http://www.asahi.com/ajw/

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, nykyään media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi. Erilaisissa vapaaehtoistöissä olen ollut vuodesta 1997 alkaen vieraillen lastenkodeissa Venäjällä ja Intiassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: