Olen vieraillut Espanjassa turistina vuodesta 2009 alkaen, mutta yhden työmatkan tein koulumme opettajien kanssa Zaragozaan tutustuen ensin suomalaisen yrityksen hankkimaan pakkausteollisuuden kirjapainoon Barcelonassa, sekä sen jälkeen media-alan ammatilliseen koulutukseen Zaragozassa. Sukututkimusta tehdessäni isäni serkku vuonna 2004 jo kuollut Esko Pietilä Kemistä kertoi, että oli jo 1970-luvulla hankkinut Espanjasta loma-asunnon, jonne hän monesti ajoi perheineen autollaan Kemistä lomiensa aikana, mutta jälkipolvet ovat luopuneet siitä jo.
Apu-lehdessä nro 40 (4.10.1958) on käsitelty Jussi Laisaaren arvoitusta, sillä kymmenkesäinen poika oli kadottanut Neuvostoliiton Inkerinmaalla evakoidun perheensä, mutta poika löytää avun Espanjan Sinisen divisioonan sotilaista, jotka ottavat orvoksi jääneen pojan mukaansa Espanjaan joulun alla 1943. (Pekka Mutanen on kirjoittanut tästä myös kirjassaan ”Siperia opettaa kestämään” 2010). Katso lisää:
https://www.apu.fi/artikkelit/jussi-laisaaren-arvoitus-osa-14-kadonneen-jaljilla
Ja lisää: https://www.apu.fi/artikkelit/laisaaren-arvoitus-osa-44-jaahyvaiset-laisaarelle
Antti Karisto ”Satumaa – Suomalaiseläkeläiset Espanjan Aurinkorannikolla” (SKS 2008), josta lainaus sivulta 28: ”Espanjassa asuvien suomalaisten keskuudessa on aika ajoin keskusteltu siitä, että suomalaista siirtokuntaa tulisi tutkia. Nämä ajatukset otettiin esille, kun presidentti Martti Ahtisaari vieraili Andalusiassa. Ahtisaarelle ihmeteltiin, että Espanjan suomalaiset eivät ole tutkijoita kiinnostaneet, ja hän lupasi välittää terveiset Helsingin yliopiston rehtorille… Kuulin että Diakonissalaitoksella on Aurinkorannikolla sosiaalityöprojekti, joka tuntui kinnostavalta tutkimuskohteelta… Niinpä kun hain ja sain lukuvuodeksi 1997-98 Suomen Akatemian varttuneen tutkijan apurahan ja etsin siihen liittyen itselleni tutkimuskohteita vetämässäni ’Vanhuuden voimavarat’ -tutkimusprojektissa, päätin tarttua toimeen… Reijo Räisäseltä olin kuullut, että Helsingin Diakonissalaitoksella on Aurinkorannikolla kaksi sosiaalipäivitysasemaa, ja yksi palkattu sosiaalityöntekijä niitä johtamassa… Diakonissalaitoksen sosiaalipäivystysasemasta sainkin Espanjaan tultuani tukikohdan… Autio antoi aikaansa ja asiantuntemustaan, ja tutustuin myös projektin vapaaehtoistyöntekijöihin… Ensiaskeleni Espanjassa otin loppuvuodesta 1997, kun Helsingin Diakonissalaitos järjesti Fuengirolassa sosiaalipoliittisen yleisötilaisuuden… Vielä 1950-luvulla matkailua rajoitettiin Suomessa taloudellisista syistä, ja viranomaiskäytäntöjä ohjasi ajatus, että passin ja matkustusluvan saa vain välttämättömiä ulkomaanmatkoja varten. Matkavaluutan ostosta perittiin 30 prosentin leimaveroa vuosina 1951-57, ja turistivaluutan kurssi oli puolet korkeampi kuin viralliset kurssit. Tämänkin jälkeen asunnon ostoon ulkomailla tarvittiin Suomen Pankin lupa, joka heltisi lähinnä terveydellisistä syistä muuttavalle (sama käytäntö oli Ruotsissa ja Norjassa)… Los Pacosin rakentaminen oli seuraava vaihe suomalaisten asettautumisessa Aurinkorannikolle… Los Pacosin suomalaishistoria alkoi vuonna 1968, kun imatralaiset Teuvo ja Varpu Hakulinen ostivat muutaman hehtaarin kuivaa kumpareista maata. Ensimmäiset rivitalot nousivat rivakasti ja maata ostettiin lisää. 1960- ja 70-luvun taitteessa Hakuliset rakennuttivat kymmeniä rivitalohuoneistoja. Hakulisten liikekumppaneina oli niin ikään imatralainen Laitisen pariskunta, joka kuitenkin vetäytyi hankkeesta jouduttuaan ristiriitoihin Hakulisten kanssa. Yksi alkuaikojen lospacosilainen vaikuttaja oli kouvolainen Kalle Kivelä, joka perusti sinne ravintolan, ’Kallen kaivohuoneen’. Vuosina 1974-75 kylä sai kaksi maamerkkiä: ravintola Parillan ja viisikerroksisen El Condorin, johon yleisten tilojen lisäksi tuli viitisenkymmentä huoneistoa. Turismi tuki Los Pacosin talviasutuksen kasvua. Keihäsmatkat ehti kuljettaa sinne matkailijoita kahden vuoden ajan, ja sen konkurssin jälkeen Los Pacosin matkoja möivät muun muassa Top Club, Sumen Matkatoimisto ja Aurinkomatkat. 1980-luvun jälkipuoliskolla Fuengirolan kunniapormestariksi nimitetyllä Teuvo Hakulisella oli matkailunkin langat käsissään. Los Pacos oli ykköskohde hänen ostamansa Lahti Toursin (sittemmin Vip Matkojen) valikoimassa. Los Pacosin kasvattamiseksi oli hulppeita suunnitelmia, ja suuret suomalaiset rakennusyhtiöt ilmestyivät Aurinkorannikolle. YIT aloitti rakentamalla satakunta kerrostaloasuntoa Torremolinosin Carihuelaan. Haka rakensi toistasataa asuntoa käsittävän Girasolin Los Pacosin kupeeseen, ja omat projektinsa oli myös Polarilla. Suurisuuntaisimpia olivat Puolimatkan hankkeet: sen vuonna 1988 julkistaman projektin piti tuottaa tuhat asuntoa Calahondaan 1990-luvun puoliväliin mennessä.” Katso: https://www.olekustannus.com/los-pacos-50-vuotta/
Aurinkorannikolla on myös paljon ruotsalaisia. Suomen ruotsalainen Tommy Lilja ”Sinun täytyy tietää mistä on kyse” (semnos förlag https://tommylilja.org 2019) kertoo sivulla 22: ”Kun minä ja hurjat kaverini matkustimme Espanjan aurinkorannikolle 17-vuotiaana, olin ainoa, joka soitti kotiin.”
Käytännön asioita
Pidempään Espanjassa asuvat tarvitsevat asioidensa hoitoon NIE-numeroa, kuten pankkitilin avaamiseen, sähkö- tai puhelinsopimusta tehtäessä, sekä työsopimuksen solmimista varten, myös kirjautuminen EU-kansalaisille tarkoitettuun ulkomaalaisrekisteriin. Suomessa asuva voi hakea NIE-numeroa Espanjan suurlähetystöstä Helsingissä. Espanjassa NIE-numeroa voi hakea asianhoitajan välityksellä ulkomaalaisasioita hoitavalta poliisiasemalta. NIE-numero myönnetään pysyväluontoisena. Ulkomaalaisrekisteriin kirjautuminen on pakollista EU-maiden asukkaille, jotka oleskelevat Espanjassa yli 90 vuorokautta. EU-kansalaisen rekisteröintitodistus oikeuttaa oleskeluun, opiskeluun ja työntekoon Espanjassa, myös eläkeläiset tarvitsevat tämän. Rekisteröityminen tapahtuu kolmen kuukauden sisällä Espanjaan saapumisesta ja on tehtävä henkilökohtaisesti oman maakunnan ulkomaalaisasioista vastaavalle poliisiviranomaiselle. Aika on varattava ennakolta internetin kautta. Hakemisessa käytetään lomaketta EX-18. Mukana pitää olla henkilötodistus, sekä pankin leimaama maksulomake, jolla suoritetaan käsittelymaksu. Eläkeläiset tarvitsevat todistuksen eläkkeestä ja voimassa olevasta sairasvakuutuksesta. Suomen ja Espanjan välisen sosiaaliturvasopimuksen ansiosta suomalaiseläkeläinen voi Espanjaan pysyvästi muuttaessaan kirjautua maan sosiaaliturvan piiriin. Tämä riittää todistukseksi sairasvakuutuksesta. EU-kansalaisen rekisteröintitodistus eli residensia on tavallisesti voimassa viisi vuotta. Viiden vuoden oleskelun jälkeen on mahdollisuus hakea pysyvää oleskelulupaa.
Espanjan historiaa
Espanjan Helsingin matkailutoimiston julkaisu (numero 2), josta tämä lainaus sivulta 2: ”On pystytty dokumentoimaan, että jo 1100-luvulla tehtiin useita pyhiinvaelluksia alueelta, joka vastaa nykyisen Suomen eteläosia, aina Santiago de Compostelaan (joka silloin kuului Leónin kuningaskuntaan, Iberian niemimaan länsiosassa). Pyhiinvaeltajat seurasivat ensin ’Pyhän Henrikin pyhiinvaellusreittiä’, jota voidaan pitää ’Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitin’ ensimmäisenä etappina. He saapuivat Turkuun, josta lähtivät laivalla Durhamiin, Gdanskiin tai muihin nykyisen Saksan satamiin, josta matka jatkui kohti Santiagoa. Siihen aikaan, jolloin Suomi ei vielä ollut itsenäinen, mutta sillä oli jo selkeä oma identiteetti Suomen suurruhtinaskuntana Venäjän keisarikunnassa, lukuisat suomalaiset matkailijat vierailivat Espanjassa, kuten esimerkiksi taidemaalari Albert Edelfelt (Porvoo, 1854-1905).” www.spain.info
Olaus Magnus Gothus ”Pohjoisten kansojen historia – Suomea koskevat kuvaukset” (Otava 1973), josta lainaus sivulta 105: ”Pohjoismaihin siis tuodaan kolmen lajin viinejä: makeita, happamia ja mietoja. Ensin mainitut tuodaan kuten jo sanottu Espanjan maakunnista, joissa muinoin hallitsivat goottien kuninkaat, kai 38 luvultaan, ja käskivät istuttaa viinitarhoja.” Pohjoisten kansojen historian ensimmäinen latinankielinen laitos ’Historia de gentibus septentrionalibus’ ilmestyi 1555 Roomassa.
Maija ja Hannu Nyman ”Tapani Oksanen – Tammelantorilta toiviomatkoille” (Kuva ja Sana 2019), josta lainaus sivulta 12: ”Muslimien valloitettua Raamatun maat ja sen pyhät paikat 600-luvulla pyhiin vaeltaminen sinne muuttui hyvinkin vaaralliseksi. Koska kristinuskon painopiste oli noina vuosisatoina Euroopassa, oli luonnollista valita pyhiinvaellusten kohteet yhä enemmän Euroopasta. Olihan se taloudellisestikin edullisempaa. Erityisen tärkeäksi tuli vielä nykyäänkin suuressa suosiossa oleva Santiago de Compostela, jonne apostoli Jaakobin maalliset jäännökset olisi legendan mukaan tuotu ja haudattu vuonna 813.”
Anneli Lillkvist on kirjoittanut kirjan omakohtaisista kokemuksistaan muutaessaan Espanjaan, sekä koronarajoituksista siellä ”Kun Espanjan aurinko pimeni” (2020).
Tuula Koponen, Pentti Väistö ”Elämä ja tupakkasota – Erkki Poikosen ensimmäiset 80 vuotta” (Omakustanne 2010), josta lainaus sivulta 116: ”Aurinko ja terveydelle suotuisa ilmasto ovat houkuttaneet suomalaisia Espanjaan 1950-luvun lopulta alkaen, jolloin Suomi ja Espanja sopivat viisumivapaudesta. Vuonna 1959 alkoivat myös tilauslennot ja säännöllinen reittiliikennekin pääsi käyntiin jo 1961. Noihin aikoihin Malagan kahden puolen olevaa noin 200 kilometrin rannikkokaistaletta alettiin yleisesti kutsua Aurinkorannikoksi, Costa del Sol. Matkailu pääsi vauhtiin ja kenraali Francisco Francon valtakaudella. Massaturismin kukoistuskausi alkoi kuitenkin vasta diktatuurin kukistuttua 1970-luvun puolivälissä. Länsimaiseen demokratiaan nojautuva perustuslaki tuli voimaan Espanjassa vuonna 1978. Ensimmäiset vakituiset suomalaisasukkaat muuttivat Espanjaan kuitenkin jo 1940-luvulla. He olivat oman aikansa poliittisia pakolaisia, suomalaisia sotilaita, jotka turvallisuussyistä lähtivät Yhdysvaltoihin mutta myös toisen maailmansodan ulkopuolella pysytelleeseen Espanjaan. Heistä muistetaan ainakin everstiluutnantti Carl Magnus von Haartman ja eversti Reino Hallamaa, joka jäi sotahistoriaan Suomen armeijan radiotiedustelun isänä. Hallamaata voi syystä pitää Aurinkorannikon suomalaisena kantaperheenä. Reino Hallamaa oli saanut Tukholmassa uuden henkilöllisyyden insinööri Richard Palmina. Hän matkusti ensin Ranskaan mutta kun Venäjä vaati hänen luovuttamistaan sieltäkin, hänet siirrettiin ensin ranskalaisten hallussa olleelle miehitysvyöhykkeelle Saksaan ja lopulta 1947 Espanjaan… Kun suomalaisten lomalennot Malagaan alkoivat, Hallamaa perusti loma-asuntoihin keskittyneen rakennusyhtiön…” Katso lisää: Robert Brantberg ”Tiedustelueversti Hallamaa – Voiton avaimet” (Kustannusosakeyhtiö Revontuli 2014).
Kalevi Toiviainen ”Tähtiä Espanja taivaalta – Espanjan kulttuurin ja espanjalaisuuden vaikuttajia” (Kirja kerrallaan 2010), josta lainaus: ”Espanjassa käy vuosittain noin 80 000-100 000, siellä asuu enemmän tai vähemmän pysyvästi parikymmentä tuhatta, ja muutamia tuhansia toimii erilaisissa ammateissa. Silti maata tunnetaan riittämättömästi ja yksipuolisesti. Espanja on kuten Suomikin Euroopan unionin äärilaidalla, eikä sielläkään tunneta kovin hyvin maatamme… Miksi maassa, jossa kirkot täyttyvät pyhäpäivisin messuista ja arki-iltaisinkin on kävijöitä, väitetään kuitenkin kirkon vastustuksen olevan jyrkintä? Espanjan valtiollinen elämä on historiansa valossa kautta vuosisatojen ollut mitä kiinteimmin yhteydessä maan katoliseen kirkkoon, ja sen kulttuuri on ollut ja on havaittavalla tavalla kirkon uskon sävyttämä, mutta jo kauan on yhteisen keskustelupohjan puuttuminen yhteiskunnallisten ja kirkon tavoitteiden välillä ollut ilmeistä.”
Espanjalainen Parador-hotelliketju on valtio-omisteinen, joka koostuu kymmenistä hotelleista, joille on tyypillistä sijainti historiallisilla paikoilla ja tärkeiden luontokohteiden läheisyydessä. Monet hotelleista on perustettu vanhoihin palatseihin ja luostareihin, tavoitteena samalla säilyttää arvokkaat rakennukset loistossaan. Paradores-järjestelmä perustettiin jo 1920-luvulla ja nämä hotellit ovat edelleen erittäin arvostettuja. Monet hotellirakennuksista ovat hienoja käyntikohteita jo itsessään, joten piipahda vaikkapa vain lounaalla tai päiväkahvilla jos jokin näistä komeista kohteista osuu matkasi varrelle.
Espanja kieltä voi opiskella netissä mm. https://en.duolingo.com/course/es/en/Learn-Spanish
Sari Korpijärvi on tehnyt opinnäytetyön Tampereen ammattikorkeakoululle 2008 nimellä ”Suomalaisyrittäjät Aurinkorannikolla – Tietopaketti yrityksen perustamista Espanjaan suunnitteleville”
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/9103/KorpijÃ%3Frvi.Sari.pdf?sequence=2
Stig Westerdahl on kirjoittanut kirjan ”Askelmerkit Espanjaan – Käytännön ohjeita Espanjaan aikoville suomalaisille” (Olé Kustantamo 2001).
Liisa Väisänen ”Enemmän Espanjaa – Matkoja maahan josta on moneksi” (Kirjapaja 2018), josta tämä lainaus sivulta 9: ”Itse asiassa espanjan kieltä ei ole olemassakaan. Se, minkä me tunnemme espanjana, on kastilian kieli. Espanjassa on 17 itsehallintoaluetta. Autonomia määrä suhteessa keskusvaltaan vaihtelee alueiden välillä suuresti. Kysymys siitä, ’kuinka Espanjassa se ja tämä on’, on väärin aseteltu. Kukin alue voi määrätä vähintään sosiaalitoimen ja koulutuksen aivan haluamallaan tavalla. Itsenäisimmillä alueilla ei ole keskusvaltion kanssa muuta yhteistä kuin ulkopolitiikka ja maanpuolustus… Paco ja Pepe ovat aina lempinimiä. Jos lukija nyt luulee, että Pepe on lempinimi Pedrolle, niin väärään osui. Kun asuu maassa, joka on tulivillaan historiaa, ovat jopa lempinimet arvokkaan historiallisia. Pepe on lyhenne kirjaimista PP. Arvoitus ratkeaa, kun silmiin osuu kirkossa käydessä pyhän Joosefin patsas. Joosef, se puuseppä, oli Jeesuksen nimellinen isä, ja latinaksi hänestä käytetään nimitystä Pater Putativus. Joosefin patsaissa lukeekin ’S. José PP’. Siispä Pepe on lempinimi kaikille Joseille. Samalla logiikalla naiset, joiden nimi on Josefa, ovat Pepitoja.”
Elio Antonio de Nebrija (1444-1522) loi Euroopan ensimmäisen kastilian kansankielen kieliopin, Arte de la lengua, vuonna 1492 ja omisti sen kuningatar Isabella I:lle.
Signe Toksvig kirjassa ”Satukuningas Andersen” (WSOY 1939), mainitaan Andersenin Espanjan matka sivulla 337: ”Andersen ei koskaan voittanut arpajaisista, vaan toivoi aina, että onni lahjoittaisi hänelle Espanjan-matkaan tarvittavat rahat, mutta hän joutui kuitenkin saamaan varat puoli vuotta kestävään matkaelämäänsä satujensa ja kertomustensa uudesta kootusta laitoksesta. Barcelona, Malaga, Granada, Cadiz, Sevilla, Cordoba, Madrid, Toledo -… vuoden 1863 aikana H. C. Andersen kirjoitti viimeisen matkakirjansa I Spanien (Espanjassa), matkakuvauksistaan parhaimman. Se on kiinteä kauneuden ja huumorin kudelma.”
Suomenkielisiä radioasemia on eri puolilla maailmaa, kuten Espanjassa… http://www.tunturisusi.com/radiot/
Espanjan historiasta jotakin
Espanja historiasta on kirjoitettu mielenkiintoinen kirja Juan Lalaguna ”Matkaopas historiaan – Espanja” (UNIpress Suomi 2010).
Espanjan historiaa tarkasteltaessa, niin Iberit ja keltit ovat Pyreneiden niemimaan vanhimmat tunnetut asukkaat. Iberia, latinaksi Hiberia, Pyreneiden niemimaan ja myöhemmin Espanjan kreikankielinen nimi. Iberia, muinainen iberien asuttama maakunta Kurajoen (antiikin Kyros) yläjuoksun varrella nykyään Georgian seuduilla. Hispania, Pyreneiden niemimaan, myöhemmin Espanjan latinankielinen nimi.
Grimberg kansojen historia – 7 kansainvaellukset (WSOY 1981), josta lainaus sivulta 14: ”400-luvun alusta lähtien oli myös Reinin-raja vailla puolustajia. Silloin seurasivat useat germaanikansat länsigoottien esimerkkiä. Osa näistä kansainvaelluksista muodostui vain ohimeneväksi tapahtumaksi, mutta muutamat germaaniheimot asettuivat asumaan Rooman valtakunnan alueelle eivätkä lähteneet enää ajamallakaan takaisin. Maahantunkeutujien uusien laumojen etunenässä tulivat vandaalit, jotka olivat goottien läheisiä heimolaisia ja puhuivat itägermaanista kieltä kuten nämäkin. He tunkeutuivat Galliaan, kulkivat Pyreneiden poikki ja ottivat Espanjan haltuunsa. Jonkin ajan kuluttua he puolestaan joutuivat länsigoottien hyökkäyksen kohteeksi, ja heidät tungettiin niemimaan eteläisimpään osaan, joka sai vandaaleista nimen Andalusia, samoin kuin Katalonia kenties sai nimensä länsigooteista: nimimuoto Gotalania merkitsisi samaa kuin Goottien maa. Espanjasta vandaalit siirtyivät vuonna 429 kuningas Geiserikin johdolla Afrikkaan.”
Espanjan alkuperäisväestön ja roomalaisten uudisasukkaiden vastarinta oli käytännössä loppunut Geiserikin tullessa kuninkaaksi, mutta vandaalit eivät olleet maan ainoa germaaniheimo. Myös paljon lukuisemmat visigootit halusivat Iberian omakseen. Geiserik käski vuonna 428 rakentaa laivoja, jotka kuljettaisivat hänen väkensä Pohjois-Afrikkaan. Geiserik syntyi noin vuonna 390 roomalaisen äidin poika, sillä äiti oli joutunut vandaalien orjaksi. Historoitsija Jordanes kertoi, että Geiseria oli keskimittainen mies, joka oli vammautunut pudottuaan hevosen selästä. Geiserik oli luova ajattelija, joka eli noin 87 vuoden ikäiseksi hänen kuollessa 25.1.477. Geiserik johti vandaalit Etelä-Espanjasta Afrikkaan ja valloitti Karthagon. Vuonna 442 vandaalien valtakunnasta tuli ensimmäinen Roomasta riippumaton germaanivaltio, ja 455 vandaalit hyökkäsivät Roomaan. Kuningas Eurich (k. 483) kohotti sen mahtavuuteensa, kun hän liitti suurimman osan Espanjaa valtansa alle.
Vuoden 1100 tienoilla eKr. foinikialaiset perustivat Gadeiran eli Gaderin (nykyinen Cádiz) ja muitakin länsirannikon siirtokuntia. Kreikkalaisia saapui itärannikolle 700-luvulla eKr. ja valloittivat sen pohjois- ja länsiosan. Idässä ja etelässä Iberien valta säilyi, kunnes Karthago ryhtyi karkottamaan kreikkalaisia 300 eKr. Vuoden 240 eKr. karthagolaiset Barkas-suvun johdolla laajensivat alueitaan ja perustivat Barcelonan, joka on johdettu Barkas nimestä. Puunilaiset, latinaksi Poeni, myöhemmin Punici, roomalaisten foinikialaisista ja karthagolaisista käyttämä nimitys. Puunin kieli, foinikian kieleen pohjautuva muinainen kieli. Foinikea ei oikeastaan ole maa, vaan joukko satamakaupunkeja pienine maa-alueineen. Suotuisa ilmasto ja Libanonin vuorivirtojen runsas vesi tekivät rannikon hedelmälliseksi. Foinikean nimi on kreikkaa. Foinikialaiset eli puunilaiset itse nimittivät maataan Kanaaniksi, ja itseään kanaanilaisiksi, vertaa Raamatun Kanaanin maahan.
Björn Landström kirjoittaa kirjassaan ”Tie Intiaan” (Otava 1964) sivulla 24: ”Löytääkseen tien rikkaille tinakaivoksille karthagolaiset lähettivät noin 525 eKr. Himilkon retkikuntineen pohjoiseen pitkin Välimeren rannikkoa. Teoksessaan Historia naturalis roomalainen Plinius mainitsee tuosta matkasta lyhyesti: ’Kun Karthago oli valtansa huipulla, Hanno matkasi Gadesista Arabian rajoille ja kertoi tästä merimatkasta kirjoituksessa samalla tavoin kuin Himilko, joka samaan aikaan oli lähetetty tutkimaan Euroopan uloimpia rajoja.’ Valitettavasti ei Himilkon kertomuksesta oli säilynyt juuri mitään. Ainoa lähteemme on Avienuksen Ora maritima, 300-luvulta eKr. peräisin oleva kertomaruno, joka perustuu kreikkalaisille tarinoille. Hänkin mainitsee lyhyesti ja ohimennen Himilkosta. Hän sanoo, että tartessolaiset purjehtivat usein estrymnien maahan, ja että myöhemmin myös karthagolaiset ja Herakleen pylväiden luona asuvat suuntasivat kulkunsa sinne. Hänen mukaansa Himilko sanoi, että matka Estrymniaan vaati neljä kuukautta, että hänelle aiheuttivat suuria vaikeuksia tyynet säät, matalat vedet, laivojen kulkua estäneet levät, meri joka laski, niin että vesi tuskin peitti merenpohjan, sumu ja kaikenlaiset merieläimet ja hirviöt. Neljä kuukautta pohjoista kohti on pitkä matka, ja saatamme ajatella, että Himilko tutki tarkoin rannikot ja ehkä perusti siirtokuntia, ennen kuin hän pääsi estrymnien maahan. Tämä oli varmasti etelä-Englannissa, jossa vuorovesi aiheutti hankaluuksia vuorovedettömän Välimeren miehelle ja jossa oli sumua ja tyyniä kausia. Kaivokset, jotka jo kauan olivat tuottaneet Välimeren kansoille näiden tarvitseman tinan, hän löysi Cronwallista.”
Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirjassa todetaan Tarsiksesta näin: ”1. Moos. 10:4:n mukaan Jaavanin (Kreikan) poika, 1. Aik. 1:7. Sittemmin Tarsis tarkoitti kaukana lännessä sijaitsevaa foinikialaisten maata, josta tyyrolaiset laivoillaan toivat hopeaa, rautaa, tinaa ja lyijyä, Hes. 27:12; Hes. 38:13; Jer. 10:9. Sinne aikoi Joona paeta, Joona 1:3. Koska roomalaiset ja kreikkalaiset käyttivät eräästä Espanjan seudusta nimeä Tartessis, on Tarsis tarkoittanut Espanjaa.”
Digi-IRT sanoo: ”Foinikea kreikaksi foinÿkê, mahdollisesti palmumaa. Kapea, n. 200 km pitkä rannikkokaistale, joka rajoittuu Eleutheros-jokeen (nykyisin Nahr el-Kebir) pohjoisessa ja Karmelvuoreen etelässä, Välimereen lännessä ja Libanoniin idässä. Siellä sijaitsi joukko kauppa- ja merenkulkukaupunkeja, joista Tyyro ja Siidon ovat tunnetuimmat, mutta lisäksi voidaan myös mainita Sarefat (nyk. Sarafand), Gebal (Byblos), Berytos (Beirut) ja Ugarit (Ras Šamra). Egyptin historiassa mainitaan Foinikia jo hyksojen aikana (1700-luvulla eKr.), ja faarao Thotmes III (n. 1482-1450) väittää valloittaneensa maan. Amarna-kirjeissä (1300-luvulta) on aika paljon Foinikiaa koskevia tietoja.
Foinikialaiset olivat alun perin seemiläisiä, jotka Herodotoksen mukaan olivat lähtöisin Persianlahtea ympäröiviltä alueilta. He asettuivat ensin Kanaanin maahan, mutta vähitellen heidät tungettiin luoteissuuntaan merta kohti. Kuitenkin he edelleen kutsuivat itseään kanaanilaisiksi ja uutta maa-aluettaan Kanaaniksi, nimitys jota myös VT on joskus käyttänyt Foinikiasta, Jes. 23:11, Ob. 1:20. Foinikialaisten kieli oli kanaanilaista murretta, läheistä sukua heprealle ja mooabin kielelle, ja sen kirjainkirjoitus muistutti heprean kirjoitusta. Heidän uskontonsa, johon Ras Šamran löydöt ovat luoneet uutta valoa, oli länsiseemiläis-kanaanilaista. Foinikialaiset palvoivat luomisen jumalaa Eliä, hänen poikaansa Baalia, jota myös kutsuttiin Alijan Baaliksi (”voimakas herra”) ja taivaankuningatarta Aseratia (Anat). Lisäksi he palvoivat monia muita jumalia, joista useimmat olivat peräisin Egyptistä ja Assyria-Babyloniasta. Heidän jumalillaan oli ajoittain voimakas vaikutus Israeliin, mikä johti kansan luopumiseen ainoan tosi Jumalan palvonnasta. Esim. Israelin kuninkaan Ahabin aikana, jonka puoliso Iisebel oli foinikialainen prinsessa, 1Kun. 16-19.
Rannikolla asuminen teki foinikialaisista selväpiirteisen kauppa- ja merenkulkijakansan. Heidän laivansa kulkivat laajalti ympäri Välimerta, ja heidän väitetään purjehtineen aina Britanniaan asti. Foinikialaiset perustivat siirtomaavallan, jonka keskuksia oli Kyproksella, Sisiliassa, Maltalla ja Pohjois-Afrikassa, jonne he perustivat Karthagon kaupungin. Lähi-idän maiden kanssa he harjoittivat laajaa välityskauppaa. He myivät myös omia tuotteitaan, mm. setri- ja kypressi puuta Libanonin metsistä sekä teollisuustuotteita. Foinikia oli laajalti tunnettu tekstiilin ja lasin valmistuksestaan sekä purppuravärjäämöistään.”
Sidonin tytärkaupungista Tyroksesta tuli 1100 luvulla eKr. Välimeren mahtavin merikaupunki, jonka se säilytti 400 vuoden ajan. Tyroslaiset perustivat Gadesin eli Cadizin ja he löysivät Kanarian ja Madeiran saaret. Eräs Tyroksen mahtavimmista kuninkaista oli Hiiram II, joka hallitsi 969-936 eKr. Kuningas Salomon aikalaisena.
Karthago, Carthago, Tyroksen foinikialaisten Pohjois-Afrikan rannikolle Tunisinlahden rannalle 800-luvulla eKr. perustama siirtokunta. Karthago, joka oli vaurastunut maan viljavuuden ja varsinkin kaupankäynnin ansiosta, oli Afrikan pohjoisrannikon foinikialaisten siirtokuntien johdossa. 500-luvulla eKr. karthagolaiset saivat vaikutusvaltaa Sisiliassa, Sardiniassa, Korsikassa ja Espanjassa ja hallitsivat myös Atlantin rannikoilla käytävää Euroopan ja Afrikan kauppaa.
Roomalaiset hallitsivat 200-luvulta eKr. alkaen koko niemimaata, jonne jo foinikialaiset, kreikkalaiset ja karthagolaiset olivat perustaneet siirtokuntia. Puunilaissodat päättyivät Karthagon täydelliseen häviöön 146 eKr.
Aapeli Saarisalon Uudessa testamentissa Paavalin kirje Roomalaisille 15:21-24 ”Sen vuoksi olinkin usein estynyt tulemasta tykönne. Mutta koska minulle nyt ei ole enää tilaa näissä paikkakunnissa ja kun jo monta vuotta olen halunnut tulla luoksenne, niin minä, jos Espanjaan matkustan, (tulen tykönne,) sillä toivon ohi matkustavana näkeväni teidät ja teidän auttavan minua sinne, kun ensin vähän saisin iloita seurastanne.” Ja Saarisalon selitys: ”Espanja (Hispania) oli tuohon aikaan roomalainen maakunta. Rooman ja Espanjan välillä oli vilkkaat yhteydet ja apostolin aikaan siellä asui juutalaisia. UT ei kerro, toteutuiko Paavalin toivomus, mutta muitten, myöhempien kirjoitusten perusteella on pääteltävissä, että Paavali kävi Espanjassa.”
Puunilaissotien jälkeen se jälleenrakennettiin ja liitettiin Rooman Africa-provinssiin. 100-luvulla jKr. Karthago oli Rooman kukoistavimpia kaupunkeja, Pohjois-Afrikan pääkaupunki ja pohjoisafrikkalainen kulttuurin keskus. Jouduttuaan vandaalien, bysanttilaisten ja arabien käsiin se rappeutui vähitellen. Sen paikalla sijaitsevat nykyään Kairouanin ja Tunisin kaupungit. Puunilaisesta kaupungista on hyvin vähän jäännöksiä. Roomalaiselta ajalta sen sijaan on mm. amfiteatteri, teatteri ja prokonsulin palatsi.
Juutalaisten asettuminen Espanjaan lienee tapahtunut samoihin aikoihin foinikialaisten kanssa. Heidän mainitaan muuttaneen sinne kun Jerusalem ensimmäisen kerran hävitettiin Nebukadnessarin toimesta. Toisen kerran kun Jerusalem hävitettiin Tituksen toimesta, niin 80 000 vankia myytiin orjiksi Espanjaan. Granadassa asui melkein yksinomaan juutalaisia ja kaupunkia nimitettiin juutalaiskaupungiksi. Toledon ja sen ympäristön rakentajina mainitaan juutalaiset. Länsigootit ottivat Espanjan haltuunsa, sillä kuningas Vallia oli perustanut tolosalaisen länsigoottien valtakunnan. Historioitsija Isidorus Sevillalainen (n. 560-636) kertoo, että Espanjassa vandaalit ”tappoivat monia ja tekivät tihutöitä verisillä retkillään, sytyttivät kaupunkeja tuleen ja tuhlasivat ryöstämänsä omaisuudet”.
Foinikia, kreikaksi Foinike, latinaksi Phoenicia, Syyrian Välimeren-rannikon keskiosan vanha nimi, seemiläisiin kansoihin kuuluvien foinikialaisten asuma-alue. Foinikian asukkaat olivat Välimeren huomattavinta kauppakansaa 2. ja 1. vuosituhannella eKr. Tärkeimpiä heidän kaupungeistaan olivat Sidon, Byblos, Tyros ja Karthagon siirtokunta Pohjois-Afrikassa; yhtenäistä valtakuntaa he eivät kyenneet milloinkaan muodostamaan. Israelin profeetat moittivat foinikialaisia heidän suurista kauppavoitoista paisuneen ylpeytensä takia. Foinikialaiset olivat jo ennen Israelin kuningaskunnan syntymistä, siis tuomarien ajan lopulla, levittäneet kauppavaltansa Välimeren saarille, Kyproon ja Sisiliaan sekä rannikoille, perustaen mm. Karthagon, ja tunkeutuneet aina Espanjassa olevaan Tarsiiseen saakka. Sieltä he saivat hopeaa, tinaa, lyijyä ym. Profeetat inhoavat tätä kaikkialla maailmassa tapahtuvaa keinottelua, joka ei luo uusia arvoja, vaan ainoastaan ansaitsee toisten työllä. Aamos (Hes 1:9) ja Joel (Joel 3:4) nuhtelevat heitä myös orjakaupasta.
Myös läntiselle Välimerelle foinikialaiset perustivat tukikohtia, mm. Cádizin. He keksivät purppuranvärjäyksen ja välittivät monia muita keksintöjä, mm. äännekirjoituksen, jonka myös kreikkalaiset omaksuivat. Kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos kertoo heidän purjehtineen Afrikan ympäri. (Nekho II:n aikana heidän kerrotaan purjehtineen Afrikan ympäri.) Laajojen merimatkojensa johdosta foinikialaisista tuli erinomaisia kulttuurin levittäjiä, mutta itse he eivät ole paljoakaan lisänneet kulttuuriarvoja. Aleksanteri Suuri lopetti Foinikian kauppavallan 300-luvulla eKr.
Puunilaissodat, Rooman ja Karthagon läntisen Välimeren herruudesta käymät kolme sotaa. Ensimmäisen puunilaissodan (264–241 eKr.) aikana Rooma rakennutti itselleen laivaston ja voitti Karthagon laivaston 260 eKr. Mylaen luona. Kun Karthago oli hävinnyt vielä Aegatessaarten taistelun 241 eKr., sen oli suostuttava rauhaan ja luovutettava Roomalle Sisilia. Sotien välillä Rooma valloitti Korsikan ja Sardinian ja Karthago hankki uusia alueita Hispaniasta. Karthagon sotapäällikkö Hannibal aiheutti 2. puunilaissodan (218–201 eKr.) valtaamalla Pyreneiden niemimaalla Rooman liittolaiskaupungin Saguntumin 219 eKr. Hän eteni Espanjasta Pyreneiden ja Alppien yli Italiaan ja aiheutti Roomalle mm. Cannaen tappion 216 eKr. Lopulta roomalaiset siirrettyään sodan Karthagon alueelle saivat ratkaisevan voiton Scipio Africanus vanhemman johdolla Zaman luona 202 eKr. Seuraavana vuonna solmitussa rauhassa Karthagon oli luovutettava Roomalle alueensa Hispaniasta ja laivastonsa, maksettava sotakorvaus ja luvattava, ettei se aloittaisi sotaa ilman Rooman suostumusta. Karthagon vaurastuminen sai Rooman aloittamaan 3. puunilaissodan (149–146 eKr.), jossa Scipio Africanus nuorempi tuhosi epätoivoisesti puolustautuneen Karthagon täydellisesti 146 eKr.
Hannibal, (247 eKr.–183 eKr.), Hamilkar Barkasin poika, karthagolainen sotapäällikkö. Hannibalia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen suurimmista sotapäälliköistä. Hän taisteli menestyksellisesti roomalaisia vastaan 2. puunilaissodan aikana; lopulta Rooman ja Karthagon välinen kamppailu läntisen Välimeren alueista kuitenkin päättyi roomalaisten voittoon. Hannibal syntyi 247 eKr. tunnetun karthagolaisen sotapäällikön Hamilkar Barkasin (k. 229 eKr.) poikana. Hamilkarin ponnisteluista huolimatta karthagolaiset olivat 241 eKr. menettäneet 1. puunilaissodassa Roomalle Sisilian, jossa heidän tärkeimmät kauppa-asemansa sijaitsivat. Karthagon oli pakko 238 eKr. luopua myös Sardiniasta ja Korsikasta. Roomalaisille menetettyjen kauppa-asemien korvaamiseksi Hamilkar alkoi 237 eKr. rakentaa uutta karthagolaista sotilastukikohtaa nykyisen Espanjan alueelle, missä oli runsaita malmiesiintymiä. Sinne pääsi 9-vuotias Hannibal isänsä mukana.
Hasdrubal kuoli 221 eKr., ja hänen seuraajakseen tuli Hannibal, joka sitkeän piirityksen jälkeen valloitti Rooman liittolaiskaupungin Saguntumin. Roomalaiset vaativat, että karthagolaiset luovuttaisivat Hannibalin heille. Tämän vaatimuksen torjuminen merkitsi 2. puunilaissodan (218–201 eKr.) alkamista. Hannibal oli kouluttanut eri tahoilta keräämänsä palkkasoturit erinomaiseksi jalkaväkiarmeijaksi, joka yhdessä hänen numidialaisen norsuratsuväkensä kanssa muodosti tehokkaan kokonaisuuden, varsinkin saarto-operaatioissa. Hannibal lähti siitä otaksumasta, että roomalaiset saatettiin voittaa vain omalla maaperällään, ja hän uskoi lisäksi saavansa liittolaisia Pohjois-Italiasta; olihan Gallia Cisalpina liitetty Roomaan vasta 222 eKr.
Hannibalin äkillinen ilmestyminen Espanjasta norsuineen Alppien ylitse Pohjois-Italiaan aiheutti suuren hämmingin. Roomalaiset sotapäälliköt eivät näet olleet pitäneet mahdollisena, että mikään armeija kykenisi ylittämään Alppeja. Hannibalilla oli aluksi suurta menestystä. Hän voitti roomalaiset 218 eKr. Ticinusjoen ja Trebian taistelussa ja 217 eKr. Trasimenusjärven luona. Tilanteen pelastamiseksi roomalaiset kutsuivat Quintus Fabius Maximuksen (k. 203) diktaattorikseen 217. Fabius käytti uutta taktiikkaa, sillä hän vältti suoraa kosketusta Hannibaliin, mutta pysytteli koko ajan tämän kintereillä. Siitä hän sai lisänimen Cunctator (vitkastelija). Muut roomalaiset päälliköt vaativat suoria otteita. Hannibal voitti sitten ylivoimaisesti konsulien Lucius Aemilius Paulluksen (k. 216 eKr.) ja Gaius Terentius Varron johtaman Rooman armeijan Cannaen taistelussa 216 eKr.
Rooma jäi kuitenkin Hannibalilta valloittamatta. Ennen pitkää hän ei kyennyt estämään roomalaisia valloittamasta takaisin niitä Etelä-Italian kaupunkeja, jotka olivat siirtyneet hänen puolelleen. Kun sitten roomalaisten onnistui katkaista myös Hannibalin huoltoreitti Pyreneitten niemimaalta, kävi karthagolaisten asema Italiassa kestämättömäksi. Hannibal kutsuttiin takaisin Karthagoon 203 eKr. Siellä hänen oli käytävä taisteluun roomalaisten sotapäällikköä Publius Cornelius Scipiota (236–183 eKr.) vastaan, joka oli vuodesta 204 lähtien kahakoinut menestyksellisesti Karthagon seudulla. Hannibal ei onnistunut kääntämään sotaonnea, ja 202 hän hävisi Zaman taistelun, minkä jälkeen Karthagon oli 201 eKr. pakko suostua häpeälliseen rauhaan.
Hannibal ryhtyi johtamaan maansa taloudellista jälleenrakentamista. Mutta hallitseva ylimystö, joka pelkäsi Hannibalin nauttimaa kansansuosiota, pakotti hänet jättämään kaupungin. Hän pakeni Syyrian kuninkaan Antiokhos III:n (242–187 eKr.) hoviin, jossa sai tilaisuuden auttaa Antiokhosta tämän sodassa roomalaisia vastaan. Mutta kun roomalaiset voittivat tämänkin sodan, pakeni Hannibal Bithynian hoviin, missä hän 183 eKr. otti hengen itseltään ollessaan vaarassa joutua roomalaisten käsiin.
Kalevi Toiviainen ”Tähtiä Espanja taivaalta – Espanjan kulttuurin ja espanjalaisuuden vaikuttajia” (Kirja kerrallaan 2010), josta lainaus 21: ”Hispanian roomalaiset keskukset näyttävät ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ehtineen sivistykselliseen nousuun ja liittäneen siten Iberian nimimaan Rooman maailmanvaltaan myös kulttuurisesti. Siitä kertoo, Hispaniasta ilmaantui Martialiksen lisäksi useita muitakin merkittäviä kirjailijoita. Heistä kuuluisimpia olivat Senecat, isä ja poika. Nykyisessä Córdobassa (Rooman ajan Corduba) matkailijaa tervehtii musta kuvapatsas, joka kuvaa heistä isää, Lucius Annaeus Seneca (55 eKr.-49 jKr.). Hän syntyi tässä kaupungissa varakkaaseen ritarisukuun ja opiskeli nuorena Roomassa, palasi sitten Hispaniaan ja toimi siellä asianajana ja virkamiehenä. Vanhempana hän ryhtyi kirjallisiin harrastuksiin, joiden kohteena olivat historia ja retoriikka… Trajanus (keisarina 98-117), joka oli syntynyt Italicassa, sotilaskoloniassa nykyisen Sevillan pohjoispuolella. Hän oli menestynyt sotilaskeisari, mutta myös rakentaja, jonka maineesta muistuttaa tänäkin päivänä hänen Méridaan eli silloiseen Emerita Augustaan rakennuttamansa teatteri. Trajanuksen keisarikausi kuuluu roomalaisen hallinnon ja sivistyksen onnellisimpaan ja humaaneimpaan aikakauteen lukuun ottamatta yhtä poikkeusta. Hän on näet kuuluisa myös siitä, että hän antoi hallitsijan ohjeet kristittyjen kohtelemisesta. Bithynian (nykyisen Turkin pohjoisosan) ja Pontoksen provinssin maaherran, jo mainitun Plinius nuoremman (noin 61-113) tiedusteltua niitä keisarilta. Pikkutarkka Plinius oli kertonut, että hänen hallintoalueellaan oli ilmiannettu kaikenikäisiä ja kaikkiin säätyihin kuuluvia kristittyjä, miehiä ja naisia ja että näiden taikauskon rutto oli levinnyt kaupunkeihin ja kyliin. Kirjeen mukaan heillä oli tapana kokoontua tiettynä päivänä (sunnuntaina) yhteen laulamaan vuorolauluna ylistystä Kristukselle ikään kuin kuninkaalle. Samalla he sitoutuivat valallisesti pysymään erossa varastamisesta, ryöstämisestä ja aviorikoksesta. Sen jälkeen heillä oli tapana hajaantua koteihinsa, mutta kokoontua uudelleen yksinkertaiselle aterialle… Hispaniasta tuli vielä kolmaskin keisari. Hän oli Caucan (nyk. Coca Segovian luoteispuolella) kaupungista kotoisin ollut Theodosius Suuri (itäisen osan keisari 379-395, koko valtakunnan 394-395). Hän aloitti sotapäällikkö-uransa isänsä johdolla, mutta kun isä joidenkin väärien syytösten perusteella tai muusta syystä teloitettiin, poikakin vetäytyi maatilalleen Hispaniaan. Theodosius jouduttiin kuitenkin kutsumaan sieltä takaisin, koska kokeneita komentajia ei liiaksi ollut. Keisarin hänen ongelmanaan olivat gootit, joiden pursuamista valtakunnan alueelle ei enää voitu hillitä, ja nämä pääsivätkin asettumaan Tonavan eteläpuolelle. Hän oli viimeinen keisari, jolla lopulta oli koko valtakunta hallinnassaan, tosin vain puolisen vuotta. Mutta hän oli myös ensimmäinen keisari, joka omalta pohjaltaan tahtoi jo ollessaan itäisen osan hallitsija toteuttaa keisariuden ja kirkon liiton. Kristinusko oli voittanut, ja Theodosius julisti sen Nikaian tunnustuksen muodossa valtionuskonnoksi vuonna 380 sekä kielsi pakanauskonnot kokonaan myöhemmin. Vuonna 381 hän kutsui Konstantinopoliin kirkolliskokouksen, joka kiteytti lopulliseen muotoonsa Nikaiassa vuonna 325 määritellyn opin Kristuksesta ja laati niin sanotun nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen… Länsigoottien pikkukuningaskuntien hajanaisuus ja keskinäiset riidat tekivät Iberian niemimaan helpoksi saaliiksi arabien sotajoukoille, jotka vuonna 710 nousivat maihin Tarifan kaupungin lähellä Espanjan eteläisimmässä kolkassa. Se oli vielä vain tiedusteluretki, mutta vuonna 711 arabit tulivat 7000 miehen joukolla… Länsigootit eivät kestäneet ryntäystä, vaan hyökkääjät voittivat goottilaiskuningas Roderikin armeijan… Vallan ja tavoitteiden vaihdellessa vaihteli myös islamin suhde Espanjan muihin uskontoihin, kristinuskoon ja juutalaisuuteen. Periaatteessa muslimit sallivat valloittamiensa maiden kansojen säilyttää oman uskontonsa, mutta asettivat muille kuin muslimeille niin huomattavia veroja, että yhä useammat alkoivat kääntyä islamiin.”
Länsigootit perustivat Rooman hajotessa 400-luvulla oman valtakunnan, jonka etelästä tulleet arabit 711 valloittivat. Maurien vallassa ollut Espanja koostui useista Damaskoksen kalifaatin alaisista emiirikunnista, mutta 756 Abd-er-Rahman perusti riippumattoman Córdoban emiirikunnan, joka puolestaan myöhemmin jakautui useiksi pieniksi valtakunniksi. Vähitellen kuitenkin kristityt alkoivat pohjoisesta edeten vallata alueita maureilta ja perustivat mm. Aragonian ja Kastilian valtiot. Viikingit Hastein ja Björn tekivät ryöstöretkiä 62 laivalla Etelä-Espanjaan vuonna 859. Normannimunkki ja historoitsija Guillaume de Jumièges on kuvaillut tapahtumia. Toinen normannimunkki ja historioitsija Dudo arvoi Hasteinin luonnetta yli sata vuotta myöhemmin seuraavasti: ”inhottava ja itsepäinen, äärimmäisen julma ja raaka, turmiota tuottava, hankala, hurja, kiivas, pahamaineinen, epäluotettava, röyhkeä, laista piittaamaton, kuolemaa kylvävä, töykeä, aina valpas, uhmakas petturi ja pahuuden vaalija…”
Viikinkivaaran vuoksi Cordoban emiiri rakennutti maurien ensimmäisen laivaston voittaakseen viikingit merellä. Viikingit ottivat opikseen saamastaan tappiosta maurien laivastolle. Kaarle Martel pelasti Länsi-Euroopan maureilta ja maurit pelastivat Välimeren viikingeiltä.
Armas Salonen ”Allahin kansat, Islamilaisten kansojen historia vuoteen 1950” (WSOY 1950): ”Abdarrahmanin saapuessa Espanjaan sitä hallitsi Jusuf ibn Abdarrahman al-Fihri tukenaan Kais-heimoon kuuluva johtaja as-Sumail al-Kilabi. Syyskuussa v. 755 Abdarrahman, oleskeltuaan Syyriasta pakonsa jälkeen ensin Afrikassa, nousi maihin Almunecarissa ja kävi heti Jusuf al-Fihrin kimppuun. 15. p:nä toukokuuta v. 756 hän oli jo Gordoban valtias ja hänet tunnustettiin emiiriksi, arabian amir. Hänen onnistui yhdistää islamin Espanjassa olevat hajanaiset voimat ja laajentaa taisteluissa kristittyjä vastaan. Koko hänen 32-vuotinen hallituskautensa (756-788) oli yhtämittaista taistelua kapinallisia vastaan – Kais- ja Kelb-heimot kävivät täälläkin jatkuvaa verisotaansa. Abdarrahmanin syrjäyttämä Jusuf al-Fihri yritti saada valtansa takaisin, mutta kaatui v. 759 Toledon luona. Eteläarabialaiset ja berberit nousivat yhtämittaa Abdarrahmania vastaan. Näihin taisteluihin osallistui kerran frankkien valtakunnan mahtava perustaja Kaarle Suurikin. Asianlaita oli nimittäin se, että Padeborniin, missä Kaarle Suuri oleskeli v. 777 voitettuaan saksilaiset, ilmestyi jemeniläinen sheikki Sulaiman al-Arabi entisen emiirin Jusufin sukulaisen kanssa pyytäen suuren kuninkaan apua taistelussa umaijadeja vastaan. Kaarle Suuri, joka arveli olevan viisasta olla hyvissä väleissä islamin mahdin kanssa ja piti umaijadi Abdarrahmania vallananastajana, lupasi näille muslimilähettiläille apuaan lailliseksi katsomansa Jusufin suvun saattamiseksi jälleen valtaan. Suunnitelman mukaan piti Barcelonan käskynhaltijan heti liittyä Kaarle Suuren lähettämään armeijaan tämän ylitettyä Pyreneiden vuoret ja Jusufin sukulaisten taas piti heimonsa Fihrin voimalla hyökätä etelästä umaijadien kimppuun. Salahanke paljastui kuitenkin liian aikaisin ja jemeniläiset kukistivat sen. Frankkien ilmestyessä v. 778 Saragossan luo sen asukkaat kieltäytyivät tottelemasta al-Arabia ja sulkivat porttinsa kristittyjen edestä… Kuollessaan v. 1106 Jusuf ibn Tasefin jätti pojalleen Alille mahtavimman valtakunnan, mitä islamilaisessa lännessä oli koskaan ollut. Ali osoittautui kiihkouskonnolliseksi mieheksi ja vaati mitä jyrkintä islamin lain noudattamista suvaitsematta minkäänlaisia uudistuksia. Kun esim. al-Ghazalin suuri teos ’Uskontotieteen henkiinherättäminen’ tuli Espanjassa tunnetuksi, Cordoban kadi antoi Alille fetwan, jonka mukaan tämä islamin ortodoksian suuri uudistaja tuomittiin kerettiläiseksi. Hänen teoksensa poltettiin julkisesti Cordobassa ja niiden lukemisesta määrättiin kuolemanrangaistus. Muun uskoisia, kuten juutalaisia ja kristittyjä, joita arabian kielen omaksuneina nimitettiin nimellä mustariba ’mozarabit’, vainottiin ankarasti. Lucenan juutalaiset kuitenkin ostivat suurella rahasummalla uskontonsa harjoittamisen vapauden… Jo joulukuussa v. 1118 Aragonian kuningas Alfonso I valloitti Saragossan, v. 1125 hän hyökkäsi etelään aina juutalaisten Lucena kaupungin lähelle, missä Arnisolin luona tuotti muslimeille musertavan tappion saamatta kuitenkaan Granadaa haltuunsa.”
Cid, oikealta nimeltään Rodrigo (Ruy) Díaz de Vivar (n. 1043-99), espanjalainen puolittain legendaarinen kansallissankari. Cid, jonka Alfonso VI oli karkottanut maanpakoon 1081, taisteli sekä kristittyjä että maureja vastaan mutta pysyi kuninkaalleen uskollisena. Vasta Cidin valloitettua 1094 maureilta Valencian Alfonso leppyi hänelle. Sankarirunoelma El poema del Cid eli Cantar de mio Cid (n. 1140) on Espanjan kirjallisuuden vanhin kansalliseepos. Cid on aiheena myös muissa kansanrunoissa ja Corneillen draamassa.
Ismail ibn-Nagrela, (Samuel Ha-Nagid), nimitetään Granadan juutalaisyhteisön kuvernööriksi (nagid). Samuel oli alkuaan kauppias Cordobassa, mutta pakeni Malagaan, kun berberit ryöstivät kaupungin vuonna 1013. Habbus, eräs berberien hallitsija, kutsuu hänet palvelemaan Granadaan, ja Samuelista tulee valtion pääministeri vuodesta 1038 kuolemaansa asti 1055. Samuel Ha-Nagid on lahjakas oppinut ja runoilija. Hän uskoo Siioniin palaamiseen, ja varakkaana miehenä hän tukee Jerusalemin synagogia lähettämällä niille oliiviöljyä. Yksitoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen muslimit mellakoivat ja tappavat 1 500 juutalaista Granadassa, mukaan lukien Samuel Ha-Nagidin pojan.
Ariel Livson ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 346: ”Vuonna 1165 rabbi Benjamin Tudelainen lähti kotikaupungistaan Tudelasta Espanjasta pitkälle merimatkalle, jonka aikana hän vieraili monissa juutalaisissa yhdyskunnissa sekä idässä että lännessä. Me emme tiedä hänestä palkoakaan. Mutta hän ikuisti matkansa kirjassaan Book of Travels. Vieraillessaan Persiassa (nykyisen Iranin ja Pakistanin raja-alueella) ja Arabian niemimaalla hän tapasi useita muslimiheimoja, jotka hänen mielestään olivat varmasti kadonneitten israelilaisten jälkeläisiä… Benjamin Tudelaisen päiväkirja, joka on käännetty monille kielille, innosti monia ’Kymmenen Kadonneen Sukukunnan” etsinnässä… Portugalilainen tutkimusmatkailija Antonio Montezinoksen (marraanojuutalainen) raportti 120 vuotta myöhemmin herätti valtavasti kiinnostusta: Tein jännittävän matkan Etelä-Amerikkaan. Nyt kun olen palannut Amsterdamiin, minun on jaettava kanssanne muutamia uskomattomia uutisia. Andien vuoristolaaksoissa elää juutalainen intiaaniheimo. Todellakin, minä itse kuulin heidän lausuvan Sem’aan, joka on juutalaisten uskontunnustus, ja näin heidän noudattavan juutalaisia rituaaleja… Hollanninjuutalaisella tutkijalla Menasse ben Israelilla, joka oli erittäin arvostettu sekä kristillisissä että juutalaisissa piireissä, oli keskeinen rooli Amerikan intiaanien yhdistämisessä Israelin kadonneisiin sukukuntiin. Häneen oli syvästi vaikuttanut Montezinoksen raportti. Hän kirjoitti kirjan ’The Hope of Israel’. Vuonna 1655 Menasse ben Israel tapasi Oliver Cromwelin. Hän omisti kirjansa parlamentille ja jätti anomuksensa Englannista karkotettujen juutalaisten palauttamiseksi.”
Vuonna 1212 maurit kärsivät tappion ns. Tolosan taistelussa, ja Aragonian kuninkaan Jaakko I:n kuollessa 1276 maureilla oli hallussaan enää Granada ympäristöineen.
Maimonides, Moses, rabbi Moše ben Maimûn lyhennetään Rambam (1135–1204), juutalainen filosofi. Maimonides syntyi Espanjassa mutta joutui pakenemaan Egyptiin. Hän oli huomattavin keskiajan juutalaisista filosofeista. Maimonides pyrki yhdistämään Aristoteleen filosofian ja juutalaisen uskonnon sekä korosti järjen ja ilmoituksen yhdenmukaisuutta. Hän vaikutti mm. Tuomas Akvinolaiseen ja Spinozaan.
Las Casas, Bartolomé de (1474–1566), espanjalainen lähetyssaarnaaja. Las Casasin ansiosta annettiin Espanjassa intiaanien asemaa turvaavia asetuksia. Intiaanien puolustamiseksi hän asettui tukemaan afrikkalaisten orjien tuomista Amerikkaan. Intiaanien hyväksi tekemänsä työn vuoksi Las Casasia on sanottu intiaanien apostoliksi.
Córdoba, Gonzalo Hernández de (1454–1515), espanjalainen sotapäällikkö. Córdoba kunnostautui 1492 Granadan valloituksessa ja voitti ranskalaiset Napolissa 1495 ja 1501, mikä turvasi Espanjan vallan Italiassa. Hänen organisaatiokykyynsä perustui espanjalaisen jalkaväen ylivoimaisuus.
Isabella I Katolilainen (1451-1504), Espanjan kuningatar vuodesta 1479. Isabellan ja Aragonian Ferdinand Katolilaisen 1469 solmima avioliitto merkitsi Espanjan syntyä. Isabellasta tuli 1474 Kastilian kuningatar, ja Ferdinandin saatua 1479 Aragonian kruunun Isabella alkoi käyttää Espanjan kuningattaren arvonimeä. Vuonna 1492 he valloittivat maurien viimeisen tukikohdan Granadan ja lähettivät Kolumbuksen etsimään meritietä Intiaan; löytöretkien tuloksena Espanja sai laajat siirtomaat Väli- ja Etelä-Amerikasta. Niistä saaduilla suurilla rikkauksilla rahoitettiin valloitusretket Italiassa yhtä hyvin kuin kirjallisuuden ja taiteen nousu.
Björn Landström ”Kolumbus” (Otava 1966) sivulta 32 lainaus: ”Kuningaspari, joka oli yhdistävä Espanjan ja tekevä siitä suurvallan, joutui valtaistuimelle monien epätavallisten olosuhteiden johdattamana. Kastilian ja Leónin kuningas Juhana II sai ensimmäisessä avioliitossaan pojan Henrikin ja toisessa avioliitossaan tyttären Isabellan ja pojan Alfonsin. Henrik peri kruunun v. 1454 ja jatkoi Henrik IV:nä jo monen sukupolven ajan huonosti hoidetun valtakunnan laiminlyömistä. Hän oli naimisissa Alfonso V:n sisaren, Portugalin Johannan kanssa, ja avioliitosta syntyi tytär, joka myös sai nimekseen Johanna. Tästä käytettiin usein nimeä Beltraneja, koska yleisesti uskottiin, että kuningattaren rakastaja Beltran de la Cueva oli Johannan todellinen isä. Valtakunnan voimakas oppositio ei hyväksynyt vastasyntynyttä prinsessaa vaan vaati Henrik IV:ttä tunnustamaan velipuolensa Alfonsin kruununperijäksi. Kuningas kieltäytyi, ja kruununperimyksestä syntyi jo pieni sisällissotakin, kun Alfonso yhtäkkiä kuoli v. 1468. Silloin oppositio käänsi katseensa Isabellaan. Isabella, joka pakotettiin elämään velipuolensa hovissa prinsessa Johannan syntymän jälkeen, oli hyvin uskonnollinen, ja hän kerrotaan syvästi paheksuneensa hovissa vietettyä siveetöntä elämää. Jotta Isabellasta ei voisi tulla kruununperijää, Henrik IV suunnitteli naittavansa hänet eräälle ritarilleen. Oppositio halusi heti syöstä kuningas Henrikin valtaistuimelta ja nimitti Isabellan hallitsevaksi kuningattareksi, mutta Isabella ei halunnut pirstoa jo ennestäänkin repaleista valtakuntaa ja suostui vain siihen, että hänestä tehtäisiin kruununperijä. Kuningas hyväksyi järjestelyn, ja cortes, Kastilian valtiopäivät, teki Isabellasta laillisen kruununperijän. Mutta sitten Henrik perui päätöksensä ja uhkasi sulkea Isabellan vankilaan. Prinsessa Johanna korotettiin taas kruununperijäksi. Samaan aikaan Isabellan kannattajat olivat käyneet salaisia neuvotteluja avioliitosta Isabellan ja Aragonian prinssin Ferdinandin välillä. Molemmat osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen ja allekirjoittivat avioliittosopimuksen, jossa Ferdinandin osalta mm. määrättiin, ettei hän saanut Isabellan mieltä kuulematta ja ilman hänen lupaansa päättää Kastilian siviili- ja sotilaallisista asioista, että hänen oli jatkettava sotaa maureja vastaan Granadassa ja ettei hän saanut vaatia itselleen niitä Kastilian alueita, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet hänen isälleen, Aragonian kuninkaalle. Molemmat sopimuspuolet olivat rutiköyhiä, ja rahat säädynmukaisten vihkiäisten järjestämiseksi oli hankittava lainaamalla. Vihkiminen tapahtui lokakuussa 1469… Kolmen vuoden pikkukahakoiden ja diplomaattisten juonitteluiden jälkeen Espanjan kruununperimyssota päättyi v. 1479, ja kaikki asianosaiset tunnustivat Isabellan Kastilian kuningattareksi. Samana vuonna Ferdinandin isä kuoli, ja tämän jälkeen kuningaspari hallitsi sekä Kastiliaa että Aragoniaa. Poloinen Johanna, joka pelkällä olemassaolollaan oli aiheuttanut suunnattomasti onnettomuutta, meni erääseen portugalilaiseen luostariin. Hänen kihlattunsa, kuningas Alfonso, oli jo päättänyt luopua kruunusta ja vetäytyä hänkin luostariin, kun hän odottamatta kuoli v. 1481…”
Katariina Aragonialainen:https://fi.wikipedia.org/wiki/Katariina_Aragonialainen
Borgia suku: https://fi.wikipedia.org/wiki/Borgia
Pyhä Avilan Teresa syntyi Teresa de Cepeda y Ahumadiksi Avilassa 28.11.1515 kolmantena lapsena yhdeksästä vaikutusvaltaisille Don Alonso Sanchez de Cepedalle ja tämän toiselle vaimolle Doña Beatriz Davila y Ahumadalle. Teini-ikäisenä hän välitti vain pojista, vaatteista, flirttailusta ja kapinoimisesta, kunnes hänen isänsä päätti lähettää hänet nunnaluostariin tytön ollessa 16-vuotias. 20-vuotiaana 1535 tai 1536 hän astui karmeliittaluostariin Avilassa, jossa hän myös otti käyttöön nimensä Jeesuksen Teresa, josta kolmea vuotta myöhemmin hän sairastui vakavasti ja oli koomassa neljä päivää 1543 hänen isänsä kuoli ja kaikki hänen sisarensa muuttivat Amerikkaan yksi toisensa jälkeen. Pyhimys perusti 1562 ensimmäiset reformoidut karmeliitat Avilassa ja tulevina vuosina 17 nunnaluostaria. Philip II:n tuella paljasjalkakarmeliittojen provinssi hyväksyttiin ja vahvistettiin kanonisesti 22. kesäkuuta 1580. Pyhä Teresa kuoli 4. lokakuuta 1582 ja vietiin aluksi Avilaan, sekä sittemmin Albaan. Seppo A. Teinonen ”Sisäinen linna – Avilan Teresa” (Kirjapaja 2007).
Pauli Rahkonen kirjoittaa kirjassaan ”Israel, heprean kieli ja Raamattu” (www.kkjmk.net 2009) sivulla 14: ”Heprean lähimmät tunnetut kielisukulaiset, foinikia ja moab ovat hepreaan nähden likeisempiä kuin vaikkapa hämeen ja savon murteet. Oikeastaan heprea, foinikia, moab ja miksei edomkin luetaan kilitieteellisesti kanaanilaiskieliin (Aulis J. Joki Maailman kielet, SKS, Juva 1984, s. 79).” ja sivulla 60 todetaan, että sefardijuutalaiset pakenivat Espanjasta suurin joukoin Pohjois-Amerikkaan ja Egyptiin 1400-luvulla.
Isabellan ja Ferdinandin tyttären Johannan poika Kaarle I (Espanjan kuninkaana 1516–56) valittiin saksalaisen isoisänsä, Kaarle I syntyi ja kasvoi Burgundin Marian ja Maksimilianin hovissa, joka oli Pyhän saksalais-roomalaisen imperiumin hengellinen ja poliittinen keskus. Habsburgin Maksimilianin jälkeen 1519 keisariksi (Kaarle V). Kun hänen valtakuntansa 1556 jaettiin, sai hänen poikansa Filip II (1556–98) Espanjan lisäksi Franche-Comtén, Alankomaat sekä italialaiset ja amerikkalaiset alueet. Portugali liitettiin Espanjaan vuosiksi 1580–1640. Katolisen reaktion innokkaana edistäjänä Filip kävi sotia turkkilaisia vastaan, jotka voitti Lepantossa 1571, ja Ranskan hugenotteja, Alankomaiden protestantteja sekä Englantia vastaan. Alankomaiden pohjoiset maakunnat irtosivat 1581 Espanjasta, ja Englanti löi Espanjan ”voittamattoman armadan” 1588. Filip II:n seuraajat Filip III (1598–1621), Filip IV (1621–65) ja Kaarle II (1665–1700) olivat vähäpätöisiä hallitsijoita, joiden aikana Espanjan mahtava valtakunta rappeutui. Lerman herttua oli Filip III:n suosikki, joka hoiti maan hallitusta. Lerman herttuan aikaansaannosta oli moriskojen karkotus, sillä Filip II:n vainojen jälkeen he olivat uutteruutensa vuoksi kohonneet huomattavaan varallisuuteen. Karkotus toimitettiin vuoden 1609 asetuksella. Sen jälkeen, kun ahkerat työtä tekevät moriskot karkotettiin, köyhyys levisi ja valtion raha-asiat joutuivat toivottomaan tilaan. Moriskot, eli maurilaiset, jotka arabivallan häviämisen jälkeen jäivät Espanjaan ja omaksuivat kristinuskon.
Tuukka Hurme ”Espanjan kuningas Filip II Verdin oopperan roolihenkilönä ja historiallisena henkilönä” (Lahden ammattikorkeakoulu Musiikki- ja draamainstituutti, opinnäytetyö 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/45324/Hurme_Tuukka.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Tapio Hiisivaara ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949) lainaus sivulta 34: ”Felipe II siis määräsi Madridin Espanjan pääkaupungiksi, ja se tapahtui vuonna 1561. Siitä lähtien Madrid alkoi nousta, kun Habsburgien ja Bourbonien kuningashuoneisiin kuuluvat hallitsijat sitä kilvan koristivat ja hankkivat sinne suurenmoisia taideaarteita. Mutta Madrid ei ole Espanjaa. Se on toisin paikoin hiukan espanjalaisen näköinen, mutta sen rakennukset ovat – varsinkin julkiset – vieraita, edustavat ei-espanjalaisia rakennustyylejä, renesanssia, barokkia ym., ja ulkomaalaisilla arkkitehdeillä, ennen kaikkea ranskalaisilla, on ollut suhteettoman paljon sanottavaa sen rakentamisessa. Kun Napoleon otti petoksella Espanjan kuninkaan vangiksi ja asetti veljensä Josephin Espanjan valtaistuimelle, Madrid kannatti väkivalloin asetettua kuningasta.”
Grimberg Kansojen historia – 12. tieteen ja taiteen vuosisata (WSOY 1982), josta lainaus sivulta 127: ”Pieni espanjalaisjoukko oli saanut vuonna 1521 määräyksen puolustaa Pamplonan linnoitusta Navarrassa ylivoimaista ranskalaista piiritysarmeijaa vastaan. Tehtävä oli toivoton, ja kaikki upseerit, yhtä ainoaa lukuun ottamatta, äänestivät antautumisen puolesta. Tuo mies oli baskien vuoristosta Biskajanlahden rantamilta kotoisin oleva ritari. Oikea baski ei antaudu milloinkaan. Baskilainen sisu on Espanjassa tullut aivan sananparreksi. Ritarin espanjankielinen nimi on Don ingo Yanet de Onaz y de Loyloa, mutta jokapäiväisessä puheessa se on lyhennetty Ingnatius Loyolaksi… Pitkän sairautensa aikana viruessaan kotona isiensä linnassa Loyola koetti haihduttaa mielestään tuskaansa lueskelemalla. Hän pyysi ritariromaaneja, mutta tuossa syrjäisessä paikassa ei sellaista lukemista ollut lainkaan tarjona, ainoastaan muutamia pyhimystaruja sekä suuri teos Kristuksen elämästä. Puolittain vastahakoisesti Loyola ryhtyi nyt lukemaan. Hänen itsensä edes huomaamatta, miten kaikki tapahtui, nuo kertomukset alkoivat kiinnostaa häntä. Kun nyt sotilaan ura oli kerta kaikkiaan tukossa, hän piankin alkoi haaveilla sen sijaan pääsevänsä toiseksi Franciscukseksi tai Dominicukseksi, jopa voivansa voittaa heidät kummatkin… Voiko ajatella kahta toisistaan jyrkemmin eroavaa todella uskonnollista tyyppiä kuin Ignatius Loyola ja Martti Luther? … Eräänlaiseen lopputulokseen hän pääsi kerran elokuun aamuna 1534, jolloin oli yhdessä kuuden ystävänsä kanssa mennyt pieneen kirkkoon Montmartrelle, joka siihen aikaan vielä oli asumaton. Nuo seitsemän nuorta miestä nauttivat ehtoollista ja tekivät sitten tavanomaiset kolme munkkilupausta sekä sitoutuivat matkaamaan Jerusalemiin käännyttämään muhamettilaisia… Mainittu elokuun aamu Montmartren kirkossa oli jesuiittaveljeskunnan syntymähetki… Vielä tänäkään päivänä ei kukaan jesuiitta saa päästää julkisuuteen yhtäkään sanaa ilman esimiestensä lupaa. Ainoatakaan jesuiitan kirjoittamaa kirjaa ei saa julkaista, jollei Societas Jesu, Jeesuksen seura, anna painatuslupaa… Jesuiitan ensimmäinen velvollisuus on sokea, ehdoton kuuliaisuus esimiehiään kohtaan.”
Tiina Miettinen ”Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle” (Atena 2019), josta lainaus sivulta 107: ”Surullisin esimerkki löytyy silti muualta Euroopasta, mahtavasta Habsburgien ruhtinassuvusta, joka hallitsi Espanjaa 1600-luvulla. Kun poliittiset tekijät yhdistettiin tavoitteeseen pitää valta vain pienen piirin käsissä, päädyttiin Habsburgien sukupiirin useassa sukupolvessa liian läheisiin sukulaisavioliittoihin. Koska mieslinjaista sukua pidettiin vahvasti henkilön ainoana sukuna 1600-luvulla, ei naisten katsottu olevan yhtä läheisiä sukulaisia kuin veljien. Biologisesti tilanne on tietenkin sama. Ajatustapa salli kuitenkin jopa enon avioitumisen sisarentyttärensä kanssa. Sukulaisavioliittojen vaarat ehkä ymmärrettiin mutta niitä ei haluttu – tai niitä ei poliittisessa tilanteessa voitu – ajatella. Monien liian läheisten sukulaisavioliittojen seurauksena Espanjan Habsburgien viimeinen kruununperillinen Kaarle II (1661-1700) oli sekä fyysisesti että psyykkisesti pahoin sairas.”
Espanjan siirtomaa-aika
Espanjan siirtomaavalta syntyi hiljalleen, kun Espanja sai päätökseen ensin Espanjan takaisinvaltauksen maureilta. Viimeinen maurien linnake oli Granadassa, joka valloitettiin 1492. Samana vuonna kuningas Ferdinand Katolinen ja kuningatar Isabella lähettivät Kristoffer Kolumbuksen etsimään läntistä meritietä Intiaan. Näin syntyi tie Espanjan imperiumin kasvulle. Espanjan ja Portugalin kilpailun rauhoittamiseksi katolinen kirkko jakoi 7.6.1494 Tordesillasin sopimuksella maailman Espanjan ja Portugalin kesken. Jaossa Espanja sai nykyisen Brasilian länsipuolella olevan osan maailmasta ja Portugali itäpuolelle jääneet alueet. On arvioitu, että Portugali sai niin suuren osuuden Etelä-Amerikasta ”vahingossa”, sillä tuohon aikaan ei vielä tiedetty, kuinka pitkälle itään Brasilian rannikko ulottui. Sevilla oli Atlantin kaupan pääsatama vuoteen 1680 saakka, jolloin Cadizi:n tuli Casa de Contratacion, eli Kauppakamari valvomaan Atlantin kaupan vientiä ja tuontia. Francisco Lopez de Gomara kertoi kirjassaan Historia de las Indias Pizarron ja hänen 200 miehensä saaliinjakoa inkapäällikkö Atahualpan yritettyä turhaan ostaa vapauttaan. Kastilian kruunu sai viidenneksensä, jokainen sotilas 18,6 kg kultaa ja 41,4 kg hopeaa, ja kapteenin osuus oli kymmenkertainen.
Inkeri Kilpinen ”Kulkurin kertomuksia – Andeilta Amazonille” (Kirjayhtymä 1982), josta lainaus sivulta 27: ”.. on myös käsite, jokainen paikka, joka tarjoaa nopean rikastumisen, on etsijälleen El Dorado, kultaisten unelmien täyttymyksen maa… Kun espanjalaiset valloittajat olivat ryöstäneet Meksikon ja Perun, alkoi Bogotan tienoilla tihkua tietoja kummallisesta kullatusta kaupungista ja sen kullalla kuorrutetusta hallitsijasta (espanjaksi El Dorado). Huhu sai siivet selkäänsä ja espanjalaisten silmät kiilumaan kullanhimosta. Lainoppinut Jiménez de Quesada oli retkikunnan johtaja, joka v. 1535 lähetettiin rannikolta Santa Martasta etsimään El Doradoa. Kahden vuoden vaikean ja vaarallisen matkan jälkeenhän löysi chibcha -intiaanit, voitti helposti jakaantuneen ja näin heikentyneen heimon, keräsi kullat ja jalokivet, alisti intiaanit orjikseen, korvasi yhteisen maan omistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän suurtilasorrolla ja kuninkaat vieraan valloittajien väellä. Mutta hän ei löytänyt matkansa pääkohdetta, kultaista kaupunkia. Ei sittenkään vaikka hän ja hänen jälkeensä pian alueelle saapuneet saksalaiset saalistajat samoin kuin Pizarron veli käyttivät koeteltuja keinoja itsepäisten intiaanien kielten laukaisemiseksi: elävää miestä kärvennettiin nuotion yllä paistinvartaassa niin hitaasti ja niin kauan, että salaisuus lopulta heltiäisi kidutettavan huulilta. Nyt ei hellinnyt. Mutta legenda kultaisesta kaupungista eli sitkeästi, ja sitä etsittiin jopa kaukaa Amazon-joen tiheiköistä. Jotkut uskovat yhä sen olemassaoloon.”
Kirjapainoalan historiasta
Espanjan kuningashuone suosi taide- ja käsiteollisuutta ja vuonna 1763 kuningas Carlos III asetuksella oli vapauttanut kirjapainajat, kirjakkeiden leikkaajat ja –valajat sotapalveluksesta, sekä alentanut kirjakemetallin hintaa kolmannekseen entisestä, jotta ammattikunta olisi voinut kehittyä näiden erioikeuksien avulla. Joachin Ibarra syntyi kirjapainajan poikana Zaragosassa vuonna 1725 ja muutti Madridiin, jossa kuningas teki hänestä hovikirjapainajansa. Vuonna 1772 Ibarrasta tuli kuuluisa painamalla Sallustiuksen teosten loistopainoksella. Muita merkittäviä Ibarran painamia painotöitä oli vuonna 1780 latinalainen Raamattupainos, Marinan kaksiosainen Espanjan historia ja Don Quijote neljänä osana. Viimeiset elinvuotensa hän käytti suuren Espanjan kirjallisuuden historian painamiseen ehtimättä saada sitä valmiiksi ennen kuolemaansa vuonna 1785, jolloin leski ryhtyi jatkamaan kirjapainotoimintaa. Toinen huomattava espanjalainen kirjapainaja oli Valenciassa toiminut Benito Montfort, joka kuoli muutamia kuukausia Ibarran jälkeen. Katso lisää Espanjasta tästä linkistä…
Marxilaisvaikutteinen autoritäärinen sosialismi eteni verkkaan Pablo Igleasiasin huomassa. Tämä köyhän pyykkärinaisen poika perusti tukikohdastaan Madridin kirjapainajain ammattikillasta käsin 1888 sekä maan ensimmäisen sosialistisen puolueen (PSOE) että ensimmäisen sosialistisen ammattiliiton, Union General de Trabajadoresin (UGT). Vaikka ammattiyhdistysten perustamisen oikeus oli taattu uudella yhdistymisvapauslailla 1887, sosialistinen liike oli ollut vuoteen 1909 asti juuri muuta kuin Pablo Iglesias ja hänen kirjapainajakiltansa, joka kohentaa jäsentensä työolosuhteita.
Inkvisitio Espanjassa
Espanjan kaupunkien juutalaisvainoja oli vuosina 1348-51, 1391, 1449 ja 1473. Syitä vainoamiseen oli uskonnollisten asioiden lisäksi heidän varallisuutensa ja sosiaalinen menestys. Juutalaiset asuivat yleensä kaupungeissa toimien rahoittajina, kauppamiehinä, lääkäreinä, virkamiehinä ja ylimystön neuvonantajina. Heillä oli erityisen vahva asema Andalusiassa, sillä heillä oli Sevillan ja Toledon verohallinto käsissään. Ylimyssuvut joiden suonissa oli juutalaista verta joihin kuului kuten Trastámarat, säästyivät vainoilta. Katoliset hallitsijat, Kastilian Isabella ja Aragonian Ferdinand loivat inkvisition 1478 ja karkottivat juutalaiset Espanjasta 1492.
Liisa Väisänen ”Enemmän Espanjaa – Matkoja maahan josta on moneksi” (Kirjapaja 2018), josta lainaus sivulta 166: ”Espanjan inkvisition päämäärä oli yksinkertainen: tuhota väärä oppi. Mitä väärä oppi kulloinkin oli, vaihteli. Aluksi inkvisitio kohdistui voimakkaimmin muslimeihin ja juutalaisiin, myöhemmin protestantteihin. Eniten syytteitä jaettiin tässä järjestyksessä: 1) jumalanpilkasta, esimerkiksi kiroilusta, väärästä opista, 2) juutalaisuudesta, 3) islaminuskosta, 4) inkvisition vastustamisesta, 5) protestantismista, 6) noituudesta, 7) kaksinnaimisesta, 8) paheeseen ja tai väärään oppiin kehottamisesta. Pahimmillaan inkvisition toiminta oli vuosien 1550 ja 1580 välisenä aikana. Roviolle joutuivat ne, joita syytettiin väärästä opista ja jotka eivät katuneet, ne jotka oli jo armahdettu ja silti palasivat väärään oppiin, ne jotka karkasivat inkvisition kynsitä, mutta myös jo kuolleet, jotka eivät katuneet. Roviolla siis poltettiin kuolleitakin. Rovio oli kuuluisin rangaistus, mutta ei toki ainut. Tyypillinen pienemmän rikkeen rangaistus oli sata ruoskan iskua. Myös omaisuuden takavarikointi oli tyypillistä. Katumusharjoituksina määrättiin esimerkiksi pyhiinvaelluksia tai rukouksia… Kun ei ole eriäviä mielipiteitä, ei ole valtakunnan sisäisiä ongelmia, oli tuon ajan logiikka. Inkvisitiossa uskonto otettiin täydellisen itsevaltiuden välineeksi. Inkvisition tehtävä oli taata ja tukea kuninkaan absoluuttista valtaa… Kaikki tieto ja pelastus annettiin kirkoissa. Kun inkvisiittori tuli paikkakunnalle, se oli aikamoinen tapahtuma. Aluksi pidettiin erikoismessu, johon kaikkien paikkakuntalaisten oli pakko osallistua. Messussa pidettiin saarna, jonka lopuksi kehotettiin kaikkia harhaoppisia tulemaan tunnustautumaan. Kaikille annettiin 30-40 päivää aikaa ilmoittautua vapaaehtoisesti. Tunnustuksia kutsuttiin nimellä Auto de Fe. Ne, jotka kertoivat itse, saivat kevyemmän rangaistuksen… Jokaisen harhaoppisen oli pakko kertoa jonkun toisen harhaoppisen nimi, nimenomaan sellaisen, joka ei vielä ollut tunnustanut. Siitä syntyi tietysti tapa maksella vanhoja kalavelkoja ihan viattomillekin ihmisille.”
Juha Pekka Helminen, Aura Korppi-Tommola ja Juha Korppi-Tommola ”Espanja diktatuurista demokratiaan” (Kleio ja Nykypäivä 1994), josta lainaus sivulta 19: ”Kehityksensä huipun inkvisitio saavutti vastauskonpuhdistuksen aikana. Silloin kerettiläisyyden eri muodot tuotiin perinpohjaisesti esille Francisco Peňan vuonna 1578 julkaisemassa ja Espanjan oloihin sovelletussa Nicolás Aymerichin Inkvisiittorin käsikirjassa (Directorium inquisitorum. Avignon 1376). Teoksen mukaan oli olemassa kahdeksan selvää tapausta. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat kaikki katolisesta kirkosta erotetut ja kirkonkiroukseen joutuneet. Toiseen ryhmään kuuluivat kaikki simoniaan eli kirkonvirkojen myyntiin syyllistyneet. Kolmannen ryhmän muodostivat kaikki Rooman kirkon vastustajat, jotka kielsivät sen Jumalalta saaman oikeutuksen. Neljänteen ryhmään kuuluivat ne, jotka syyllistyivät Raamatun vääriin tulkintoihin. Kaikki lahkolaiset kuuluivat viidenteen ryhmään. Kuudenteen ryhmään kuuluivat puolestaan Rooman kirkon sakramenttien kieltäjät. Seitsemäs ryhmä muodostui niistä, jotka ajattelevat uskonkappaleista erilailla kuin Rooman kirkko. Viimeiseen ryhmään kuuluivat kaikki ne, jotka epäilivät katolista uskoa. Inkvisiittorin käsikirjassa annettiin myös hyvin seikkaperäiset ohjeet siitä, kuinka mahdolliset kerettiläistapaukset voitiin tunnistaa. Espanjan inkvisitioon liittyi myös erityispiirteenä väittely ’veren puhtaudesta’ (esp. limpieza de sangre). Se jakoi espanjalaiset kahteen ryhmään. Toisaalta olivat ne, jotka olivat ’aina olleet kristittyjä’ ja toiseen ryhmän muodostivat ne, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon, siis juutalaiset ja muslimit. Jo vuodesta 1488 alkaneiden limpieza de sangre -säädösten myötä oikea katolinen usko ja veren puhtaus yhdistettiin. Kerettiläisestä ja pakanasta ei voinut koskaan tulla espanjalaista, eikä kristinuskoon kääntyneestä juutalaisesta (converso) eikä maurista (morisko) voinut koskaan tulla kunnon kristittyä.”
Opus Dei
Juha Pekka Helminen, Aura Korppi-Tommola ja Juha Korppi-Tommola ”Espanja diktatuurista demokratiaan” (Kleio ja Nykypäivä 1994), josta lainaus sivulta 118: ”Vaikka Espanja on maallistunut, eräillä katolisen kirkon ilmentymillä on edelleenkin paljon painoarvoa yhteiskuntaelämässä. Niin voidaan sanoa hyvällä syyllä vaikkapa Opus Deistä (suom. Jumalan työ), jonka espanjalainen Josemaria Escrivá de Balaguer perusti vuonna 1928. Siitä on muodostunut tämän vuosisadan jälkipuoliskon vaikutusvaltaisin katolisen kirkon järjestö. Espanjalaiset ovat kunnostautuneet katolisen kirkon järjestöjen perustajina aikaisemminkin. Domenicus perusti dominikaanien sääntökunnan 1200-luvulla ja Ignatius Loyola perusti puolestaan jesuiittajärjestön vuonna 1534… Jesuiitoista puhuttiin vastauskonpuhdistuksesta lähtien kavalina, häikäilemättöminä ja valheellisina. Nykyisin ’jesuiittamaisuus’ sopii kuvaamaan paremminkin Opus Dein toimintaa… Opus Dein kielteiseen maineeseen on syynä erityisesti sen läheiset suhteet hallitusvaltaan Francon pitkällä diktatuurikaudella… Opus Dein perustaja José Maria Escrivá syntyi Barbastrossa Aragoniassa tammikuussa 1902. Kahden vuoden ikäisenä tuleva pyhimys parantui epilepsiasta ihmeteon välityksellä. José Maria valmistui papiksi Zaragozan pappisseminaarista 1925. Jo opiskeluaikanaan seminaarissa hän herätti huomiota ’pyhimysmäisellä’ käyttäytymisellään. Nuori kirkonmies opiskeli myös oikeustiedettä ja väitteli tohtoriksi Madridissa sisällissodan jälkimelskeissä 1939… Vuonna 1968 hän anoi ja sai Peraltan markiisin arvon.”
Heikki Brotherus ”Ritarikadun salaisuudet” (WEILIN+GÖÖS 1985), (Madrid 1954-1957) josta lainaus sivulta 320: ”Melko myöhään, vasta asianhoitaja-aikanani, jolloin luottamuksellisten suhteiden rakentaminen oli mahdollista, opin senkin, että Espanjan asioita hoiti ja järjesteli katolinen vapaamuurarijärjestö Opus Dei. Tietenkään se ei ollut tekemisissä muiden vapaamuurarien kanssa, jotka olivat valtakunnan vihollisia, mutta ei myöskään kirkon talutusnuorassa. Kirkon hyväksymä se kuitenkin oli, samoin kuin paavinkin, vähän niin kuin jesuiittajärjestö, mutta papistoa siihen ei kuulunut. Opus Dei tunki lonkeronsa joka paikkaan. Se valvoi nimityksiä ja sai mieleisensä miehet tärkeisiin avainasemiin. Sen vaikutusvalta oli rajaton, sillä se oli nimetöntä. Kuiskailtiin vain, että se-ja-se on Opus Dein miehiä, mikä selitti jonkun muuten vaikeasti ymmärrettävän asian. Järjestön perusperiaatteet olivat kuin partiopoikien opaskirjasta. Rehellisyys, köyhyys ja Jumalan rakkaus kuuluivat niihin, mutta köyhiä joukossa ei ollut eikä aina kovin rehellisiäkään. Se missä määrin Jumala ohjasi Opus Dein jäseniä, oli tietysti ulkopuolisilta salattu.”
Espanjan kirjallisuus
Washington Irving (1783-1859) kirjailija, lakimies ja Yhdysvaltain Madridin lähettiläs Espanjassa 1842-45. Hän matkusteli paljon ja keväällä 1829 hän teki matkan Sevillasta Granadaan. Siellä hän asui useita kuukausia Alhambran palatsissa, jonka tuloksena hän julkaisi kirjan Alhambra Lontoossa 1832, joka on matkapäiväkirja ja tarinakokoelma, jonka on Suomeksi kustantanut WSOY 1969, mutta ensimmäinen painos tuli jo 1880 R. Mellinin kääntämänä. Alhambra kirjasta lainaus: ”Alhambra on Granadan maurikuninkaiden ikivanha linnoitus tai puolustusmuureilla varustettu palatsi, josta käsin he hallitsivat maallista paratiisiaan ja joka oli heidän Espanjan-valtansa viimeinen tukipiste. Itse palatsi on vain osa linnoitusta, jonka monitorniset muurit kiertävät säännöttöminä korkeaa Sierra Nevadan kynnyskukkulaa, kaupungin laidassa kohoavaa mahtavaa näköalapaikkaa. Linnoitukseen mahtui maurilaisvallan aikaan neljänkymmenentuhannen miehen armeija, ja välistä se oli kuninkaiden turvapaikkana, kun alamaiset kapinoivat. Granadan kuningaskunnan siirryttyä kristittyjen käsiin Alhambra jäi kruununmaaksi, ja ajoittain Espanjan hallitsijat asuivatkin siellä. Keisari Kaarle V ryhtyi rakentamaan sen muurien suojiin komeaa palatsia, mutta toistuvien maanjärjestysten vuoksi työ oli jätettävä kesken. Alhambran viimeiset kuninkaalliset asukkaat olivat Filip V ja hänen kaunis kuningattarensa Parman Elisabet, jotka oleskelivat linnassa 1700-luvun alussa.”
Merja Vannela ”Espanjan, Italian ja Portugalin kirjallisuus” (Kirjastopalvelu Oy 1989), josta lainaus sivulta 11: ”Romaaniset kielet ovat syntyneet puhutusta latinan kielestä, ns. kansanlatinasta, joka Rooman valtakunnan laajenemisen myötä levisi koko Välimeren alueelle sekä Germaniaan ja Daakiaan. Lopullinen eriytyminen latinasta tapahtui viimeistään 500-luvulla puhekielen muuttuessa eri tavoin valtakunnan eri osissa. Alueiden alkuperäiskielet katosivat, mutta antoivat vaikutteita siihen latinaan, jonka roomalaistuneet yhteiskunnat omaksuivat. Italia ja Pyreneiden niemimaan romaaniset kielet eteläromaanisia Välimeren kieliä. Niissä on paljon yhteisiä rakennepiirteitä, jotka selvästi poikkeavat pohjoisromaanisesta ranskasta ja itäromaanisesta romaniasta. Portugalin kieli on romaanisen perheen läntisin edustaja Euroopassa. Juuri Portugalista alkoi Rooman kieliperinteen leviäminen uudelle mantereelle. Rakeenteellisesti portugalin kieli on kuitenkin hyvin mediterraaninen ja muistuttaa Pyreneiden niemimaan itärannikolla puhuttua katalaania jopa enemmän kuin sepanja. Pyreneiden niemimaan ja Apenniinien niemimaan kieliolojen välillä on merkittävä historiallinen ero. Portugali, espanja ja katalaani ovat syntyneet vuosien 711 ja 1492 välillä tapahtuneen ns. uudelleenvalloituksen l. Reconquistan tuloksena: kristittyjen pikkukuningaskunnat työntyivät kiiloina pohjoisesta etelään ja kuljettivat mukanaan omaa pohjoisessa muotounutta kieltään… Poetugalissa yleiskieli syntyi varhain. 1200-luvun trubaduurilyriikka edusti melko yhtenäistä kielellistä normia, jonka perustana oli Galizan (esp. Galicia) ja Pohjois-Portugalin puhuttu kieli. Santiago de Compostelassa muinoin puhuttu kieli oli pohjimmiltaan samaa kuin Viseussa tai Brangancassa viljelty… Espanjassa poliittinen yhtenäisyys ja yleiskielen normi ovat peräisin vasta 1500-luvulta. Alfonso X ’Oppinut’ koetti tosin aikaansaada pysyvän normin jo 1200-luvulla Toledon alueen kielen perusteella. Kastilian kuningaskunnan asema osana Leónin valtiota vahvistui kuitenkin lopullisesti vasta vuonna 1492, Kastilian (ja Leónin) Isabellan ja Aragonian (ja Katalonian) Ferdinandin solmiman personaaliunionin vietyä voiton maurien hallitsemasta Granadan kuningaskunnasta. Espanjan klassinen kirjallisuus, Espanjan suurvalta-asema ja espanjan kieli Amerikan valloituksen välineenä sanelivat lopullisesti kielillisen normin muodon… Espanjan kirjallisuuden syntyvaiheet sijoittuvat ajallisesti Kastilian kuningaskunnan poliittisten ja sotilaallisten laajentumispyrkimysten aikakauteen vuosiin 1050-1100, jolloin Pyreneiden niemimaa kokosi voimiaan karkoittaakseen etelästä Eurooppaan tunkeutuneet maurit maaperältään. Ensimmäiset todisteet uuden, orastamassa olevan romaanisen kielen kirjallisesta käytöstä saamme moaxaja-nimisistä arabirunoelmista, joihin oli sijoitettu kertosäkeen omaisesti kansanlyriikasta peräisin oleva uuslatinankielinen osio. Tältä aikakaudelta ovat peräisin mm. Espanjan tunnetuimmat, germaanivaikutteiset eeppiset runoelmat, cantares de gesta, kuten esim. tekijänimetön Cantar del Cid (Cidin laulelma) l. Poema del Mio Cid, joksi sitä myös kutsutaan. Se on liikuttava kertomus sankarillisen taistelijan Ruy Diazin maastakarkotuksesta ja urotöistä Valencian valloituksessa kuningas Alfonso VI hallituskaudelta… Kertomakirjallisuus sai alkunsa 1200-luvun puolivälissä kuningas Alfonso X Oppineen innoittamana. Hänen monipuolinen ja laaja elämäntyönsä käsittää niin lakikokoelmia, historiateoksia, kronikoita kuin tieteellisiä tutkielmia. Alfonso X:n merkittävin anti Espanjan kirjallisuudelle on kuitenkin hänen tarmokas toimintansa Toledon kääntäjäkoulun, Escuela de Traductores de Toledon, tukijana, minkä ansiosta useat arvokkaat antiikin tekstit kääntyivät arabin välityksellä espanjaksi.”
Paul van Tieghem:n kirjassa ”Euroopan ja Amerikan kirjallisuuden historia” (WSOY 1947) josta sivulta 49 lainaus: ”Espanjassa esiintyy ensimmäisen kerran sekin kerronnan muoto, joka sallii kirjailijan piirtää satiirisen kuvan aikansa yhteiskunnasta. Quevedo (1580-1645) ajan tärkein proosakirjailija, oli sanomalehtimies ennen sanomalehtiä, moralisti, teologi, romaanikirjailija. Mutta hänen tärkein teoksensa on lopultakin viisi ’Unta’ (1627). Käydessään Helvetissä hän tapaa siellä kaikkiin arvoluokkiin kuuluvia aikalaisiaan ja sen aiheen kuvaelmiin ja satiireihin, joissa päästää valloilleen ilkikurisen ja väliin suorastaan julman runosuonensa… Luis de Guevaran (1570-1644) ’Ontuva piru’ (El Diablo Cojuelo 1641) on satiirinen kuvaus Madridista ja Espanjasta sellaisina kuin paholainen Asmodeus näyttää ne ylioppilas Clefaalle…
Grimberg Kansojen historia – 12 tieteen ja taiteen vuosisata (WSOY 1982), josta lainaus sivulta 217: ”Lope de Vega – Espanjan kansallisen näytelmäkirjallisuuden luoja syntyi Madridissa 1562. Hänen molemmat vanhempansa polveutuivat arvossapidetyistä suvuista, mutta elivät vaatimattomissa oloissa. Isä oli hyvin hurskas mies. Usein hän otti lapsensa mukaansa läheiseen sairaalaan, jossa nämä auttoivat lattioiden lakaisussa ja vuoteiden sijaamisessa sekä potilaiden käsien ja jalkojen pesussa. Hän kuoli Lopen ollessa kuusitoistavuotias. Lope oli tuollainen ihmelapsi, joka osasi sepittää runoja melkein heti, kun oli oppinut puhumaan. Yksitoistavuotiaana hän alkoi kirjoittaa näytelmiä. Seitsemäntoistavuotiaana hän rakastui saman ikäiseen sukulaistyttöön, mutta tytön omaiset naittivat tämän vanhalle rikkaalle asianajajalle… Sitten seurasi kokonainen sarja uusia rakkausseikkailuja, joista yksi johti avioliittoon. Uuden vaimon nimi oli Juana, ja hän oli äveriään madridilaisen teurastajan tytär. Lope oli nyt päässyt Espanjan ensimmäisen näytelmäkirjailijan maineeseen. Hänen tuotteliaisuutensa oli ilmiömäinen, ja merkillistä oli että lähes kaikki hänen kappaleensa menestyivät. Huolimatta sekä siitä että edullisesta naimakaupastaan hän oli alituisessa rahapulassa… Idylli muuttui kuitenkin järkyttäväksi murhenäytelmäksi, kun hänen poikansa, pikku Carlos vuonna 1612 sairastui ja kuoli. Seuraavana vuonna julma kuolema riisti Lopelta Juanankin. Silloin tuo laskematon huimapää päätti ’hylätä maailman turhan loiston’ ja ruveta papiksi… Keväällä Lope de Vega pani päätöksensä ja toimitti pappina ensimmäisen messunsa Madridin karmeliittakirkossa. Tosin liha oli yhä edelleen heikko. Lemmenseikkailujaan hän jatkoi entiseen tapaan, ja koko Madrid puhui niistä… Seuraavana päivänä – silloin oli sydänkesä 1635 – nero ja hurmuri Lope de Vega ummisti silmänsä viimeiseen uneen. Espanjassa vallitsi silloin maansuru. Hautajaisjuhlallisuuksia kesti yhdeksän päivää valtavien kansanjoukkojen läsnä ollessa… Lope de Vegan rakkaus isänmaansa kunniakkaaseen historiaan on ilmennyt monissa hänen näytelmissään. Kohtaukset soluvat katselijan silmien ohi alkaen aina goottien ajoista Ferdinandin ja Isabellan, Kolumbuksen ja keisari Kaarle V:n aikoihin, jonka maailmanvaltakunnassa aurinko ei koskaan laskenut. Lope de Vega oli ennen kaikkea ylpeä esi-isiensä sitkeästä monisatavuotisesta taistelusta maurien hirvittäviä joukkoja vastaan… Lopen historiallisista näytelmistä tekevät ehkä voimakkaimman vaikutuksen Fuente Ovejuna ja draama ’Toledon juutalaisnainen’… ’Toledon juutalaisnainen’ kertoo, miten kuningas Alfonso VIII:n valtaa kiihkeä, hillitön intohimo kauniiseen juutalaisnaiseen Raheliin.”
Isä Mariana (1535-1624) jäljitteli Titus Liviusta ’Espanjan historiassaan’, joka on kirjoitettu ensin latinaksi, sitten espanjaksi (1601, 1610). Hän antaa suuren sijan taruille, juhlapuheille ja muotokuville ja on värikäs ja mielenkiintoinen; hänen suurta teostaan on paljon luettu ja ihailtu…
Espanjassa ilmestyi runsaasti ei vain teologisia teoksia, vaan myös hartauskirjoja ja varsinkin mystikkojen tuotteita. Heidän teostensa luku nousi yhden vuosisadan aikana kolmeen tuhanteen. Niiden menestys oli tavaton, ja jotkut mystikot ovatkin ensiarvoisia kirjailijoita. Pyhä Teresa (1515-1582) yhdisti poikkeuksellisiin johtajan ja organisoijan kykyihinsä runollisen mielikuvituksen ja todellisen kirjailijan kyvyn: hän on naisellisen nerokkuuden kauneimpia ja täydellisempiä edustajia. Laajan ja erittäin mielenkiintoisen kirjeenvaihdon lisäksi hän kirjoitti hartauskirjoja: ’Täydellisyyden tie’ (Camino de perfección ) ja varsinkin ’Asuinsijat eli sisäinen linna’ (El Castillo interior o las Moradas, 1577), jossa sielu taipale taipaleelta lähestyy Jumalaa…
Pyhä Francois de Sales (1568-1622) teoksissaan ’Johdatus uskonnolliseen elämään’ (Introduction à la vie dévote, 1608) ja ’Jumalan rakkaudesta’ (Traité de l’amour de Dieu, 1616) käy opettamaan niitä miehiä ja naisia, jotka elävät maailmassa, mutta tahtovat kuitenkin palvella Jumalaa…
Espanjalainen Pedro de Alarcón (1833-1891) julkaisi ’Kansallisia jutelmia’ (Historiestas nacionales, 1882) ja pienoisromaanin ’Kolmikolkka hattu’ (El Sombrero de tres picos, 1874), jossa vuosisadan alun Andalusia elää ja joka on jäänyt klassillisuuden maineeseen ilkikurisuutensa ja viehättävän värikkyytensä vuoksi, ’Skandaali’ (El Escandato, 1875) ja ’Pallon lapsi’ (El Nino de la bola, 1880) ovat hyviä romaaneja, jotka täydensivät hänen mainettaan. Pérez Galdós kirjoitti yli 40 nidettä ’Kansallisia kohtauksia’ (Episodios nacionales); kahdessa ensimmäisessä sarjassa (1873-1878) on erittäin kiinnostavia kuvia Espanjan historiasta vuosilta 1798-1825; kolme viimeistä sarjaa ovat heikompia…
Nainen, joka käytti nimeä Fernan Caballero (1796-1877), loi espanjalaisen tapainkuvausromaanin teoksillaan ’Lokki’ (La Gaviota, 1849), ’Clemencia’, ’Kyyneleitä’ ym. Hän omaksui periaatteekseen olla keksimättä mitään, hän ei tutkinut ihmissydäntä eikä asettanut ongelmia, vaan rajoittui kertomaan sitä, mikä kaikkina päivinä tapahtui. Hän kuvailee varsinkin kansaa ja maaseudun elämää naiivin optimistisesti, minkään levottomuuden häiritsemättä kuvausta. Valera (1827-1905), diplomaatti ja humanisti, oli suopea esseistinä ja kriitikkona, runoilijana joskus pessimistinen, mutta ennen kaikkea hän loi Espanjan analyyttisen romaanin teoksellaan ’Pepita Jiménez’ (1874). Sitä seurasi kuusi muuta romaania (’Dona Luz)’ ’Pitkä Juanita’, 1986 ym.), joissa kaikissa tärkein mielenkiinto on tunnekuvauksessa. Valera kirjoitti myös filosofisia kertomuksia, joissa, samoin kuin hänen viimeisissä romaaneissaan, on ilmaistuna hänen elämänkäsityksensä. Valera on espanjalaisen proosan mestareita puhtaan tyylinsä ansiosta, joka joskus on liiaksi akateemista kuvattujen henkilöiden käyttämäksi.”
Cervantes Saavedra, Miguel de (1547-1616), espanjalainen kirjailija. Espanjalainen kirjailija Miguel de Cervantes Saavedra on tullut tunnetuksi teoksellaan ”Don Quijote”, joka alun perin oli tarkoitettu ritariromaanien parodiaksi ja joka yleisesti luetaan länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Miguel de Cervantes Saavedra syntyi luultavasti 29.9.1547 Espanjassa Alcalá de Henaresissa, lähellä Madridia, välskärin neljäntenä poikana. Opiskeltuaan jonkin aikaa Madridissa hän ryhtyi sotilaaksi ja osallistui Lepanton meritaisteluun (1571), jossa pysäytettiin turkkilaisten eteneminen kohti länttä. Tässä taistelussa hänen vasen kätensä vammautui pahoin, ja hän sai liikanimen ”el manco de Lepanto”, Lepanton rampa. Vamma ei kuitenkaan katkaissut hänen sotilasuraansa, jota jatkui aina siihen asti, kunnes hän joutui viideksi vuodeksi algerialaisten merirosvojen vangiksi. Palattuaan 1580 Espanjaan, jossa Habsburgien ulkopolitiikka aiheutti yhä suurempaa yhteiskunnallista, taloudellista ja moraalista rappiota, Cervantes ei saanut vakinaista työtä. Hän asui useita vuosia levottomassa Sevillassa, toimi armadan viljanostajana sekä veronkantajana, joutui velkavankeuteen ja oli jopa kirkonkirouksessa. Tuona aikana Cervantes aloitti kirjallisen uransa, joka käsittää kaikki kirjallisuudenlajit. Vuonna 1585 häneltä ilmestyi paimenromaani La Galatea. Sitä seurasi joukko näytelmiä, jotka julkaistiin ja esitettiin näyttämöllä. Vuonna 1605 ilmestyi El ingenioso Hidalgo Don Quijote de la Mancha (suomenn. Mielevä Hidalgo Don Quijote Manchalainen 1927-28), joka tuli kansainvälisesti tunnetuksi nimellä Don Quijote.
Soile Järvelä-Kairenius ”Don Quijoten Espanja” (WSOY 1955), josta lainaus sivulta 12: ”Vasta sata vuotta oli kulunut siitä, kun viimeisetkin maurilaiset hallitsijat oli saatu karkotetuksi Espanjasta ja Kolumbus oli avannut espanjalaisille tien Uuteen Maailmaan. Saman verran aikaa oli kulunut myös siitä, kun vasta keksitty kirjapainotaito oli saapunut Espanjaan ja alkanut edistää hengenelämän elpymistä ja nopeaa kehitystä. Alcalá de Henaresissa, joka kiistelee Alcázar de San Juanin kanssa kunniasta olla Cervantesin syntymäkaupunki, kardinaali Jiménez de Cisneros, Espanjan primas, painatti ensimmäisen minikielisen Raamatun sinne perustamassaan yliopistossa. Cervantesin omalla vuosisadalla Espanja saavutti mahtavuutensa huipun; meren tekaa virtasi emämaahan kultaa, ja valtaistuimelle nousseen Habsburgien suvun mukana Sveitsin valaliitto ja Saksan valtiot, suurin osa Alankomaista ja suuri osa Italiaa joutuivat espanjalaisen hallitsijan valtikan alle. Menestys oli niin päihdyttävä, että kastilialaisen hidalgon – oikeastaan hijo de algon eli pojan, jonka isä on jotakin – oli tuiki mahdotonta pitää päänsä kylmänä. Hän oli yhtä arka ja ylpeä kunniastaan kuin Espanjan mahtavat grandit, hoviaateliston herttuat, markiisit ja kreivit sekä neljän suuren ritarikunnan – Santiagon, Aleántaran, Montesan ja Calatravan – caballerot, jotka urhoollisuudessaan saattoivat olla niin mielettömiä, että pikkujutunkin vuoksi asettivat elämänsä miekan kärkeen.”
Franz N. Mehling ”Espanja – kulttuurimatkailijan opas” (Otava).
Flamenco
Flamenco on Andalusiassa kehittynyt espanjalainen musiikki- ja tanssilaji. Flamencon ylläpitäjinä ja kehittäjinä Andalusian romanit ovat jättäneet taiteenlajiin pysyvät merkit, mutta sen historialliset juuret ulottuvat maurien ja juutalaisten musiikkiperinteisiin. Flamencon synty ajoitetaan yleensä 1400-luvun uskonnollisiin ja etnisiin vainoihin Espanjassa, joiden seurauksena maurit, juutalaiset ja mustalaiset pakenivat vuoristoihin syvemmälle asumattomille etelän seuduille. Kirjallisuudesta löytyvät ensimmäiset maininnat flamencosta ovat peräisin vasta 1700-luvun lopulta.
Härkätaistelu
Härkätaistelun alkuperästä voisi sanoa, että Iberian niemimaalla kehitettiin visigoottien aikana 400–600-lukujen aikana laji, jossa miehet kamppailivat härkiä vastaan. Peitsillä kaupunkien aukioilla tai amfiteatterissa käydyt härkätaistelut olivat yleistyneet 1000-lukuun mennessä. Paavi Pius V kielsi härkätaistelut vuonna 1567, mutta niiden suosio jatkoi kasvamistaan, ja ne laillistettiin uudelleen. Filip IV:n kaudella 1621–1665 härkätaistelijan peitsen korvasi lyhyt keihäs. 1700-luvulla Espanjan härkätaistelijat olivat jo siirtyneet taistelemaan jalan, ja ratsailla olivat nyt avustajat. Härkätaistelun suosio oli kasvanut 1700-luvulla niin, että taisteluhärkiä pystyttiin jalostamaan taisteluita varten. Yksi lajin varhaisista suuruuksista oli Joaquin Rodriguez Costillares (s. 1729), joka tunnetaan nykyaikaisen härkätaistelun isänä.
Larry Collins ja Dominique Lapierre ”Matadori El Cordobésin tie huipulle” (Otava 1968).
Espanjalainen elokuva
Uusimmista espanjalaisesta elokuvasta löytyy tietoa https://yle.fi/uutiset/3-10790284
Espanjan lähihistoriasta jotakin
Kaarlen kuoltua lapsettomana puhkesi Espanjan perimyssota (1701–13/14). Vaikka Kaarle II:n seuraajakseen haluama Bourbon-sukuinen Anjoun herttua Filip, Filip V (1700–46), tunnustettiinkin kuninkaaksi, Utrechtin (1713) ja Rastattin (1714) rauhoissa Espanja menetti viimeisetkin ulkomaiset alueensa Euroopassa, mm. Iso-Britannia sai Gibraltarin ja Menorcan, Itävalta Etelä-Alankomaat (Belgian), Milanon, Napolin ja Sardinian. Filip V:tä seurasivat Ferdinand VI (1746–59), voimakas Kaarle III (1759–88) ja Kaarle IV (1788–1808), joka luovutti vallankäytön puolisolleen Maria Luisalle ja tämän rakastajalle Manuel de Godoy y Alvarez de Farialle. Godoy asettui tukemaan Napoleonia, mutta ystävyys jäi lyhytaikaiseksi, kun brittiläinen laivasto 1805 voitti Ranskan ja Espanjan yhdistyneen laivaston Trafalgarissa. Napoleonin nimitettyä veljensä Joseph Bonaparten Espanjan kuninkaaksi (1808–13) kansa nousi etenkin papiston kiihottamana kapinaan, muodosti taistelua johtavia vastarintahallituksia (junta) ja aloitti sitkeän sissisodan (guerilla), jota Napoleon ei pystynyt kukistamaan.
Kansannousun myötä Espanja oli liberalisoitumassa, mutta Ranskan vallan luhistuttua valtaistuimelle noussut Kaarle IV:n poika Ferdinand VII (1813–33) tukahdutti orastavan demokratian.
Isabellan (1833–68) ja tämän veljen Don Carlosin riita kruunusta johti karlistisotiin ja lopulta Isabellan syöksemiseen valtaistuimelta 1868. Pitkällisten levottomuuksien jälkeen Espanja julistettiin tasavallaksi 1873, mutta jo 1874 tapahtui Bourbonien restauraatio, kun Isabellan pojasta Alfonso XII:sta (1874–85) tuli kuningas. Häntä seurasi hänen poikansa, vasta isänsä kuoleman jälkeen syntynyt Alfonso XIII (1886–1931). Vuoteen 1825 mennessä Espanjan kaikki eteläamerikkalaiset siirtomaat olivat itsenäistyneet, ja 1898 Espanja menetti viimeiset todelliset siirtomaansa Filippiinit ja Kuuban Yhdysvalloille. Näin Espanja oli sisäisten riitojen ja ulkoisten tappioiden seurauksena 1800-luvulla menettänyt asemansa suurvaltana.
Espanjan sisällissota
Antony Beevor ”Taistelu Espanjasta” (WSOY 2006), josta lainaus sivulta 25: ”Mutta Espanjan tragedia vuonna 1936 oli vieläkin suurempi. Se sotkeentui kansainväliseen sisällissotaan, joka oli toden teolla alkanut bolsevikkien vallankumouksesta. Venäjän hirveydet olivat horjuttaneet demokraattisen keskustan pohjaa kaikkialla manner-Euroopassa. Se johtui siitä, että polarisoituminen ’punaisiin’ ja ’valkoisiin’ antoi poliittisille ääripäille mahdollisuuden kasvattaa omaa valtaansa vahvistamalla pelottavia, ellei suorastaan apokalyptisiä viholliskuviaan. Niiden propagandat ruokkivat toisiaan. Sekä Stalin että Goebbels käyttivät mahtavaa pelon ja vihan yhdistelmää paholaismaisen nerokkaasti hyväksi. Prosessi riisti heidän ’petturimaisilta’ vastustajiltaan sekä inhimillisyyden että kansalaisoikeudet. Siksi on väärin puhua Espanjan sisällissodasta ’veljesmurhana’. Uusien ideologioiden kahtia jakavuus pystyi tekemään veljistä kasvottomia muukalaisia ja ammattiyhdistysaktiiveista tai liikkeenharjoittajista luokkavihollisia. Normaalit inhimilliset vaistot sotkettiin jalkoihin… Espanjan sisällissotaa on usein kuvattu vasemmiston ja oikeiston yhteentörmäykseksi, mutta se on harhaan johtava yksinkertaistus… Oikeiston kansallismieliset voimat olivat paljon yhtenäisemmät, koska ne yhdistivät mitättömiä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki kolme yhteenkuuluvaa ääripäätä… Toisaalta tasavalta oli kuin yhteen soveltumattomien ja keskinäisten epäluulojen noidankattila, jossa keskitetyn vallan kannattajat ja autoritaarikot, varsinkin kommunistit, saivat vastaansa aluevallan kannattajat ja libertariaanit. Propagandataistelujen haamut vainoavat meitä vielä seitsemän vuosikymmenen takaa… Venäjän aiemmin salaiset kansiot on kymmenen viime vuoden aikana avattu. Meillä on myös paljon tarkempi näkemys Neuvostoliiton Espanjan-politiikasta… Espanjan taloudellisen toimeliaisuuden takapajuisuus 1600- ja 1700-luvulla johtui ennen muuta tavasta, jolla espanjalaisten katolisuus oli säilyttänyt kapitalisminvastaisen linjansa tarrautumalla keskiaikaisiin opetuksiin koronkiskonnasta. Hidalgon (espanjalaisen aatelismiehen) käyttäytymissääntö pakotti hänet halveksimaan rahaa ylimalkaan ja sen ansaitsemista erityisesti. Vuoden 1788 väestönlaskenta osoitti, että lähes 50 prosenttia aikuisesta miesväestöstä ei ollut millään tavoin mukana tuottavassa työssä. Armeija, kirkko ja varsinkin suuri aatelisto olivat muun väestön kiviriippana. Sellainen tilasto kenties synnytti tunnetun sanonnan, että ’puolet Espanjasta syö mutta ei tee työtä kun taas toinen puoli tekee työtä mutta ei syö’… Sitten Pyreneitten takaa tuli uusia poliittisia aatteita, jotka alkoivat saada jalansijaa. Ensimmäisenä saapui sosialismin anarkistinen eli libertarianistinen muoto. Se oli jyrkästi eri linjoilla kuin marxilainen sosialismi, mikä aiheutti suuret jälkiseuraukset Espanjassa. Ensimmäisen tasavallan presidentti Pi y Margall oli jo espanjantanut Proudhonia, kun Giuseppe Fanelli saapui Espanjaan vuonna 1868. Fanelli ihaili suuresti Bakuninia, Marxin päävastustajaa Ensimmäisessä internationaalissa. Fanelli tuli Madridiin taitamatta sanaakaan espanjaa ja täysin rahattomana, mutta ’Asia’, kuten sitä kutsuttiin, sai erittäin innostuneita kuulijoita. Neljä vuotta myöhemmin Espanjassa oli jo lähes 50 000 bakunilaista, joista suurin osa oli Andalusiassa. Oli monta syytä siihen, miksi anarkismista tuli alkuvaiheessa espanjalaisten työväenluokan suurin voima. Anarkistit ehdottivat rakennelmaa, johon osuustoiminnalliset yhteisöt liittyisivät vapaasti. Se vastasi syvään juurtuneita keskinäisen avun perinteitä… Karl Marxin vävy Paul Lafargue tuli Espanjaan Pariisin kommuunin kukistumisen jälkeen vuoden 1871 lopulla, ja vuoden kuluessa luotiin Madridissa pohja Espanjan marxilaiselle sosialismille. Marxilaisten melko vaatimaton menestys johtui osaksi siitä painosta, jonka he panivat keskusjohtoiselle valtiolle. Latoja Pablo Iglesias kohosi Espanjan marxilaisten johtajaksi… Toinen syy sosialistien verkkaiseen kehitykseen valtaosin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa johtui siitä, että Marx halveksi talonpoikia ja ’maalaiselämän idiotismia’, kuten hän sitä kutsui. Marx uskoi kapitalismin oman luomuksen, teollisuusproletariaatin, syrjäyttävän kapitalismin. Mutta valtaosa teollisuudesta oli keskittynyt Kataloniaan, josta oli tullut anarkismin tukikohta…
Vasemmiston puolueet ja ammattiliitot ottivat haltuunsa rakennuksia ja perustivat omia ’tutkintakomissioitaan’, jotka yleensä tunnettiin venäläisellä nimellä tšeka. Sotilaskapinan kannattajia raahattiin näiden vallankumous tribunaalien eteen, jos heitä ei ollut oitis ammuttu. Kapinaan osallistuneiden ryhmien jäsenten nimet ja osoitteet oli hankittu julkisista virastoista tai kyseisten puolueiden päämajoista, jos niiden arkistoja ei ollut hävitetty ajoissa. Palvelijat, velkojat ja viholliset olivat ilmeisesti antaneet ilmi eräitä uhreja. Epäluulon kiihkossa ja tapahtumien vilinässä tehtiin varmasti paljon virheitä. Laillisuutta teeskenneltiin lähinnä suurkaupungeissa, joita sosialistit ja kommunistit pitivät vallassaan. Ripeä oikeudenkäynti varmistettiin usein esittämällä väärennetty falangin jäsenkortti, jonka sanottiin kuuluneen syytetylle. Tuomion saaneet vangit vietiin ammuttavaksi. Heidän ruumiinsa jätettiin usein näkyviin paikkoihin ja varustettiin kyltillä, jossa uhrin ilmoitettiin olleen fasisti… ’Valkoisessa’ Espanjassa tappokaava oli todella erilainen. Ajatus ’limpiezasta’ eli ’puhdistuksesta’ oli muodostanut kapinastrategian oleellisen osan, ja prosessi alkoi heti kun alue oli saatu vallatuksi. Kenraali Mola antoi 30. kesäkuuta ohjeensa Marokon vyöhykkeelle. Hän käski joukkojen ’eliminoida vasemmistolaiset ainekset, kommunistit, anarkistit, ammattiliittojen jäsenet, vapaamuurarit jne.’. Kenraali Queipo de Llano oli kuvannut heidän omaa liikettään ’Espanjan kansan puhdistamiseksi’, mutta hän ei tarkentanut lähemmin poliittisia liikkeitä. Hän määritteli heidän vihollisekseen kaikki, jotka suhtautuivat myötätunnolla ’edistyksellisiin yhteiskunnallisiin virtauksiin tai yksinomaan demokraattista ja liberaalia mielipidettä edustaviin liikkeisiin’… Kenraali Francon lehdistöavustaja kapteeni Gonzalo de Aguilera jopa sanoi amerikkalaiselle lehtimiehelle John Whitakerille, että heidän oli ’tapettava, tapettava, tapettava’ kaikki punikit, ’tuhottava kolmannes miespuolisista väestöstä ja raivattava maa proletariaatista’… Tasavallan alueen tšekojen kansallismielisenä vastapelurina olivat paikalliskomiteat, joihin kuului yleensä johtavia oikeistolaisia, esimerkiksi suurin maanomistaja, paikallisen kansalliskaartin päällikkö, falangisti ja melko usein pappi, vaikka joku vaaransi henkensä koettaessaan estää joukkomurhia. Kaikki tunnetut tai epäillyt liberaalit, vapaamuurarit ja vasemmistolaiset vietiin komitean eteen.”
Englantilainen historioitsija Paul Preston kirjoitti vuonna 1993 perusteellisen kirjan kenraali Francosta ”Franco: A Biography”. Madridin lähellä sijaitsee diktaattori Francon monumentaalinen hautapaikka Valle de los Caidos, ’Kaatuneiden laakso’. Se kuuluu edelleenkin monien koulujen kevätretkien ohjelmaan yhdistettynä vierailuun kuuluisassa El Escorialin luostarissa. Joka vuosi Valle de los Caidosissa vierailee yli miljoona turistia.
Tapio Hiisivaara on kirjoittanut ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949), josta lainaus sivulta 176: ”Espanjan sisällissodasta, sen syistä ja seurauksista on vallalla kaksi kovin pelkistettyä määritelmää. Toinen on, että kenraali Franco syöksi maan veriseen sisällissotaan vastoin kansan suuren enemmistön tahtoa pääomanomistajien ja maanomistajan etujen nimessä, ja toinen on, että kenraali Franco pelasti Espanjan joutumasta kommunistien käsiin. Kumpikin vöite on perätön. Ensinnäkin on syytä todeta, ettei Espanjan kansa ollut pienimmälläkään tavalla kypsä siihen täydellisen kansanvallan tasavaltaan ja eduskunnan valtaiseen perustuslakiin, jonka hyvää tarkoittavat toiveajattelijat sille laativat. Espanjan rauhallisimmat ainekset saivat pian tarpeekseen tasavaltalaisesta hallituksesta, joka ei kyennyt ylläpitämään edes järjestystä, ja ensimmäiset tasavallan perustamisen jälkeiset vaalit johtivat oikeistopuolueiden suureen voittoon. Espanjan vasemmistopuolueet vastasivat tähän kapinalla, jonka kukistaminen kesti kauan varsinkin Asturiasin maakunnassa ja aiheutti paljon uhreja. Oikeistopuolueiden hallitus ei onnistunut paljoakaan paremmin rauhan säilyttäjänä ja seuraavat vaalit pidettiin sai kominternin käytäntöön ottaman kansanrintamataktiikan mukaisesti perustettu vasemmistolainen ja keskustalainen vaaliliitto ylivoimaisen voiton. Seurasi uusi melskeiden aalto, jonka aikana eräitä johtavia oikeistolaisia politiikan tekijöitä murhattiin ilman että hallitus nytkään sai kannattajiansa hillityksi. Silloin kenraali Francon aloitteesta ja johdolla Espanjan armeija yritti nopeaa vallankaappausta, mutta se epäonnistui ja seurauksena oli kolme vuotta kestänyt sisällissota, joka päättyi keväällä vuonna 1939 Francon voittoon.”
Alex Kershaw ”Sotaa ja samppanjaa Robert Capan elämä” (Otava 2003) lainaus sivulta 60: ”Capa ja Gerda saapuivat Barcelonan laitamille myöhään elokuun 5. päivän iltana. Pakkolasku unohtui pian Katalonian pääkaupungin kiihkeässä ilmapiirissä; kaupunki oli tuolloin anarkistisen vallankumouksen kourissa. Eräältä kadulta Capa ja Gerrda löysivät useita haalareihin pukeutuneita anarkistipariskuntia, jotka nauttivat iltapäiväauringosta iloiten Barcelonan majesteetillisten rakennusten ja laitosten äkillisestä siirtymisestä kansan syvien rivien käsiin. Useimmat kaupungin tehtaanomistajista olivat joko paenneet tai kokeneet saman kohtalon kuin tuhannet nunnat, munkit ja papit, jotka tasavaltalaiset teurastivat sodan ensimmäisten kuukausien aikana.” Endre Friedmann syntyi Budabestissa 22.10.1913. Hänen vanhempansa olivat maallistuneita juutalaisia, jotka omistivat vaateliikkeen. Budapestin juutalaisyhteisö lähetti lahjakkaita nuoria ulkomaille opiskelemaan, ja Friedmann sai apurahan Berliiniin. Apurahaa ei ollut tarkoitettu suoraan Berliiniin matkustamiseen, vaan hän siirtyi usean juutalaisen isäntäperheen ja eri kaupunkien kautta saapuen lopulta Berliiniin, jonne hän saapui syyskuun 1931 alussa. Pariisissa 1930-luvulla Friedmann alkoi käyttää nimeä Robert Capa.
Ernest Miller Hemingway (s. 21.7.1899, k. 2.7.1961) oli 1900-luvun merkittäviä kirjailijoita. Hän aloitti uransa lehtimiehenä, rikostoimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa ambulanssiyksikössä ja haavoittui. Vuonna 1921 Hemingway muutti Pariisiin, missä hän aloitti kirjailijanuransa. Helmikuussa 1937 Hemingway lähti omasta aloitteestaan Noerth American Newspaper Alliancen kirjeenvaihtajaksi Espanja sisällissotaan. Hemingway tuki kirjoituksissaan tasavaltalaisjoukkoja, jotka taistelivat kenraali Francoa vastaan. Martha Gellhorn oli matkustanut Espanjaan Hemingwayn seuraksi.
Kenelle kellot soivat (For Whom the Bell Tolls) on Sam Woodin ohjaama elokuva vuodelta 1943. Se perustuu Ernest Hemingwayn vuonna 1940 ilmestyneeseen romaaniin Kenelle kellot soivat. Elokuva kertoo yhdysvaltalaisesta miehestä Espanjan sisällissodassa 1936-1939. Tarina perustuu Hemingwayn omiin sotakokemuksiin lehtimiehenä.
Jyrki Juusela ”Suomalaiset Espanjan sisällissodassa” (Atena 2003), josta lainaus sivulta 116: ”Hemingway majoittui Madridissa hotelli Floridaan keskeisen Gran Via-kadun varrelle. Hän ehti tuoreeltaan kuvailla Francolla lainassa olleiden italialaisten musertavaa tappiota Guadalajarassa… Hemingway välitti uutisnälkäisille amerikkalaisille espanjalaisten kiemuraista politiikkaa. Reportterin keskeiset vinkkimiehet, punaiset syväkurkut, olivat upeassa hotelli Gaylordissa pyöriskelleet venäläiset Pravdan kirjeenvaihtaja Mihail Koltsov, joka sittemmin katosi Stalinin syövereihin, sekä Izvestia-lehden toimittaja Ilja Ehrenburg. Hemingwayn asiantuntevia artikkeleja julkaistiin myös Suomessa… Kirjailija koosti matkojensa ohessa vuonna 1940 ilmestynyttä teosta Kenelle kellot soivat, ja monet todelliset henkilöt saivat esiintyä sen sivuilla. Esikuvia hahmoille olivat amerikansuomalainen sissi Bill Aalto, tanssitaiteilija Irving Goff, texasilainen kapteeni Phil Detro sekä prikaatin esikuntapäällikkö Robert Merriman, joka oli keskeinen hahmo kirjan päähenkilölle Jordanille. Samoin puolalainen kenraali Swierczewski sai olla mallina kirjassa esiintyneelle ’kenraali Golzille’. Värikkään kuvauksen kirjassa saivat – hyvässä tai pahassa – Kominternin päämajasta Moskovasta komissaariksi lähetetty ranskalainen André Marty, joka oli monien mielestä ’paholainen enkelten puolella’… Teoksesta tuli Amerikassa bestseller, mutta sen sijaan monet veteraanit paheksuivat sitä syvästi, kun siinä rohjettiin loukata kommunistijohtajia ja ihannemaata Neuvostoliittoa. Kirja ei läpäissyt tietään Neuvostoliittoon kuin vähäisesti mustan pörssin kautta.”
Andrei Saharov ”Muistelmat” (WSOY 1991), josta lainaus sivulta 59: ”1930-luvun lopun tärkein tapaus oli tietenkin Espanjan sisällissota. Se oli todellinen, traaginen tapahtuma, mutta sitäkin meillä käytettiin ihmisten ajatusten siirtämiseksi pois muista asioista. Kumma kyllä Espanjan sisällissodan synnyttämä levottomuus ja katkeruus elää yhä, puoli vuosisataa myöhemmin, niiden mielissä jotka silloin olivat teini-ikäisiä. Siinä oli jotain aitoa lumovoimaa, romatiikkaa, sankaruutta, taistelua, ehkä myös traaginen ennakkoaavistus siitä, mitä fasismi tuo tullessaan. Meitä kuohutti länsimaiden päätös olla puuttumatta tapahtumien kulkuun. Nykyään tiedämme, ettei Neuvostoliiton ja sen tiedustelupalvelujenkaan osuus ollut aivan vilpitön. Vasta viidenkymmenenviiden ikäisenä luin Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Orwellin teoksen Katalonia, Katalonia! ja aivan äskettäin Kirill Henkinin (venäläissyntyinen lehtimies, joka taisteli Espanjassa 13. kansainvälisessä prikaatissa) teoksen.”
Kalevi Toiviainen ”Tähtiä Espanjan taivaalta – Espanjan kulttuurin ja espanjalaisuuden vaikuttajia” (Kirja kerrallaan 2010), josta lainaus sivulta 171: ”Erityisen vaikeaksi muodostui tasavaltalaisten alueella kirkon ja sen palvelijoiden asema. Toisen tasavallan ja sisällissodan aikana murhattiin kaikkiaan 6 832 pappia, munkkia ja nunnaa, 12 piispaa ja yksi hiippakunnan administraattori, tuhottiin 7000 kirkkoa ja noin 10 000 ryöstettiin. Barbastron hiippakunnassa tapettiin 91% papeista, Katalonian kahdeksassa hiippakunnassa 30%. Sosialistianarkistien lehti Solidaridad Obrera kirjoitti (15.8.1936), että pappeja ei ole vangittava, vaan määräyksen mukaisesti kaikki on tapettava. Väkivallan lisäksi tietysti pilkattiin sakramentteja ja häpäistiin alttareita sekä ehtoollisastioita mitä törkeimmin.”
Sotareportaasin Espanjan sisällissodasta on kirjoittanut George Orwell ”Katalonia, Katalonia” (WSOY 1974), josta lainaus sivulta 10: ”Olin saapunut Espanjaan mielessäni epämääräinen aikomus kirjoittaa sanomalehtiartikkeleita, mutta olin liittynyt miliisiin lähes heti, koska tuona aikana ja tuossa ilmapiirissä se näytti ainoalta ajateltavissa olevalta teolta. Anarkistit olivat vielä Katalonian tosiasiallisina vallanpitäjinä ja vallankumous oli edelleen täydessä käynnissä… Olin ensimmäistä kertaa kaupungissa jossa valta kuului työväenluokalle. Työläiset olivat ottaneet haltuunsa lähes jokaisen suuren tai suurehkon rakennuksen, ja niissä liehui punainen tai anarkistien punamusta lippu; jokaiseen seinään oli maalattu sirppejä ja vasaroita ja vallankumouksellisten puolueiden alkukirjaimia; lähes jokainen kirkko oli tyhjennetty ja niiden kuvat poltettu. Siellä täällä työläisryhmät purkivat kirkkoja järjestelmällisesti. Jokaisen kauppaliikkeen ja kahvilan seinällä riippui taulu, jossa ilmoitettiin että se oli otettu yhteisomistukseen; jopa kengänkiillottajatkin oli järjestetty kollektiiveiksi ja heidän laatikkonsa oli maalattu punamustiksi. Tarjoilijat ja kauppa-apulaiset katsoivat asiakasta silmiin ja kohtelivat häntä vertaisenaan. Puhetavasta oli kadonnut nöyristelevyys ja jopa pelkkä kohtelias muodollisuuskin… Yksityisautoja ei ollut, kaikki oli pakko-otettu sotilastarkoituksiin ja raitiovaunut ja taksit ja suuri osa muista kulkuneuvoista oli maalattu punamustiksi. Vallankumousjulisteita oli kaikkialla, niiden kirkas punainen ja sininen leimusi vastaan seiniltä ja sai harvat jäljellä olevat mainokset näyttämään harmailta liejutahroilta, Ramblasilla, kaupungin avaralla keskusväylällä, joka oli tungokseen asti täynnä edestakaisin liikkuvaa väkeä, kaiuttimet mylvivät vallankumouslauluja pitkin päivää myöhään yöhön asti… Espanjan ulkopuolella vain harvat tajusivat, että oli käynnissä vallankumous; Espanjan sisäpuolella kenelläkään ei ollut siitä epäilystä. Jopa PSUC: sanomalehdet, jotka olivat kommunistien ohjauksessa ja enemmän tai vähemmän sitoutuneita vallankumouksen vastaiseen linjaan, puhuivat ’meidän kunniakkaasta vallankumouksestamme’. Samaan aikaan ulkomaiden kommunistilehdet kaiuttivat, että missään ei näkynyt merkkiäkään vallankumouksesta; tehtaiden haltuunottoja, työläiskomiteoiden perustamisia jne. ei ollut tapahtunut – tai, vaihtoehtoisesti, niitä oli tapahtunut mutta niillä ’ei ollut poliittista merkitystä’… Todellisuudessa kirkkoja ryöstettiin kaikkialla aivan itsestään selvänä asiana, koska jokainen ymmärsi, että Espanjan kirkko oli osa kapitalistista hapatusta… s. 71 Näennäisesti kommunistien ja POUM:n välinen riita koski taktiikkaa. POUM kannatti välitöntä vallankumousta, kommunistit eivät… Aluksi tunnustellen, sitten äänekkäämmin he alkoivat väittää, ettei POUM hajottanut hallituksen rintamaa arvostelukyvyttömyyttään vaan tarkoituksellisesti. POUM:n julistettiin olevan suorastaan Francon ja Hitlerin palkkaamien salafasistien ryhmä, joka käytti vallankumouksellisen politiikan vaatimista keinona auttaa fasistien asiaa. POUM oli tämän mukaan ’trotskilainen’ järjestö ja ’Francon viides kolonna’. Tässä väitettiin epäsuorasti, että tuhannet työväenluokkaan kuuluvat, näiden joukossa kahdeksan-kymmentätuhatta etulinjan taisteluhaudoissa värjöttelevää sotilasta ja sadat ulkomaalaiset, jotka olivat tulleet Espanjaan taistellakseen fasismia vastaan ja näin tehdessään usein uhranneet työpaikkansa ja kansallisuutensa, olivat yksinkertaisesti vihollisen palkkaamia pettureita. Ja tätä tarinaa levitettiin kaikkialle Espanjaan muun muassa julisteiden välityksellä ja toistettiin yhä uudestaan ja koko maailman kommunistisessa ja kommunisteja myötäilevässä lehdistössä. Voisin täyttää viisi kuusi kirjaa tämän sisältöisillä lainauksilla, jos vaivautuisin kokoamaan niitä. He väittivät meitä trotskilaisiksi, fasisteiksi, pettureiksi, murhaajiksi, pelkureiksi, vakoojiksi jne. Myönnän, että tämä tuntui karvaalta, varsinkin kun ajatteli eräitä henkilöitä, jotka olivat vastuussa siitä… Kesäkuun 15. päivänä poliisi oli odottamatta pidättänyt Andres Ninin hänen toimistossaan ja tehnyt samana iltana yllätystarkastuksen hotelli Falconiin (Barcelona) ja pidättänyt kaikki siellä olevat, jotka olivat pääasiassa lomalla olevia miliisisotilaita. Rakennus muutettiin heti vankilaksi ja se täyttyi hyvin lyhyessä ajassa ääriään myöten monenlaisista vangeista. Seuraavana päivänä POUM julistettiin laittomaksi järjestöksi ja kaikki sen toimistot, kirjakaupat, parantolat, Punaisen avun keskukset ynnä muu takavarikoitiin. Samaan aikaan poliisi pidätti jokaisen, jolla tiedettiin olevan jotakin yhteyttä POUM:ään.”
Jason Gurney ”Ristiretki Espanjassa” (Desura 2000), jossa kerrotaan kuvanveistäjä Jason Gurneyn matkasta taistelemaan Espanjaan 1930-luvulla, josta tämä lainaus: ”Helmikuussa 1936 Espanjassa pidettiin vaalit. Kansanrintama voitti kansallisrintaman. Tilanne ei kuitenkaan ollut näin yksinkertainen. Koko maa oli jakautunut niin monessa eri asiassa, ettei kukaan henkilö tai mikään puolue voinut saada riittävää tukea vakaan hallituksen muodostamiseksi. Poliittisen kentän oikealla laidalla toimi kaksi lähes yhtä vahvaa rojalistipuoluetta. Toinen niistä kannatti Bourbonien kruununperimystä ja toinen karlistien, eikä kumpikaan ollut valmis tekemään myönnytyksiä kilpailijan suuntaan. Espanjassa toimi myös kaksi fasistipuoluetta, jotka eivät tulleet toimeen keskenään. Oli myös puolueita, jotka edustivat liikemiesten ja maanomistajien keskenään ristiriidassa olevia intressejä. Kaikille konservatiivisuuden eri sävyille löytyi oma puolueensa. Poliittisen kentän toisella laidalla olevat puolueet ilmensivät vasemmistolaisen ajattelun kaikkia asteita sosialisteista mietoihin radikaaleihin ja liberaaleihin. Asioita mutkisti vielä se, että eräs merkittävä puolue oli keskittynyt tavoittelemaan Baskimaan itsenäisyyttä ja kaksi puoluetta, toinen oikeistolainen ja toinen sosialistinen, piti päämääränään Katalonian itsenäisyyttä. Oli selvää, että vakaa hallitus oli näissä oloissa mahdottomuus ja erilaisia levottomuuksia ilmeni pian alkaen lakoista ja työsuluista eri puolilla maata. Sekä äärioikeisto että äärivasemmisto syyllistyivät poliittisiin salamurhiin. Tilanne huononi nopeasti ja kävi selväksi, että sovinto ei ollut enää mahdollinen. Heinäkuussa 1936 joukko kenraaleita ryhtyi kapinaan hallitusta vastaan. Se ei ollut mitenkään poikkeuksellista vaan noudatti johdonmukaista kaavaa Espanjan poliittisessa historiassa. Poikkeuksellista oli ainoastaan se, etteivät kapinalliset olleet tehneet kotiläksyjään kunnolla. Kapinasuunnitelman laatineet kenraalit olivat olettaneet, että heillä olisi automaattisesti koko sotakoneiston tuki takanaan. Pahaksi onneksi suuri joukko upseereita aina maakuntavaruskuntia komentavista kenraaleista lähtien päätti kunnioittaa tasavallan puolustamiseksi vannomaansa uskollisuudenvalaa. Vallankaappaus oli epäonnistunut ja maa ajautui sisällissotaan. Alueilla, joilla armeija pysyi lojaalina tasavallalle, se sai tuekseen ammattiyhdistysten organisoimat miliisijoukot… Hallitus näytti pystyvän pitämään puoliaan aina siihen asti kun kenraali Franco saapui Marokosta maurilegioonalaisten kanssa… Kenraali Franco ei ollut fasisti vaan pelkkä muinaisjäänne. Hän oli valmis käyttämään apunaan fasistisia järjestöjä niin kauan kuin siitä oli hänelle hyötyä, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan jakaa valtaa niiden kanssa, sillä hän piti niitä pelkkänä ulkomaisena tuontitavarana.”
”Mitä Kataloniaan tulee, trotskilaisen ja anarkosyndikalistisen ainesten puhdistus on jo alkanut ja tullaan suorittamaan samalla tarmolla kuin Neuvostoliitossa”, julisti Pravda 17.12.1936 (Gerald Brenan: The Spanish Labyrinth. Cambridge 1990, 328).
Jorma Multanen ”Suomalaisen Espanjan sisällissodassa” (Jorma Multanen), josta lainaus sivulta 7: ”Sanomalehdissä oli uutisia Espanjan sisällissodasta, siellä riehuvista kahakoista, Francosta, vasta perustetusta Puuttumattomuuskomiteasta sekä sen ruhtinaallisista palkoista. Sain kuulla, että Puuttumattomuuskomiteaan palkattaisiin merikapteeneita, perämiehiä, meriupseereita ja merenkulkualaa tuntevia miehiä. Koska itse olin meriupseeri suoritettuani 1932-1933 Suomen Joutsenen valtameripurjehduksella reservin upseerikurssin, mieleeni juolahti mahdollisuus korjata oman budjettini tulopuolta Puuttumattomuuskomitean leivissä… Siispä soitin Ulkoasiainministeriöön ja tarjosin palveluksiani… Suomesta lähtiessäni tehtävän luonnetta ei kuvailtu minulle sanallakaan, vaan tehtävät selvisivät vasta perillä… Espanja oli sisällissodan syttyessä heinäkuussa 1936 kaksijakoinen valtio. Maa oli täysin demokraattinen, sillä kaikilla oli äänioikeus eikä kiellettyjä järjestöjä ollut jesuiittoja lukuun ottamatta. Oli vapailla vaaleilla valittu Cortes eli parlamentti sekä hallitus. Kaikilla järjestöillä ja ammattiyhdistyksillä oli kokoontumisvapaus. Yhteiskunta oli kuitenkin keskiaikainen, feodaalinen. Maaomaisuudesta suurtilalliset – joita oli vain kaksi prosenttia tilojen kokonaismäärästä – omistivat peräti 67 prosenttia kaikesta viljelysmaasta. Loput 98 prosenttia omistivat siis vain noin kolmanneksen maasta. Epäsuhde oli valtava ja maan tarve suuri. ’Maata maattomille’ kuului mottona kaikkialla. Suurmaanomistajista melkoinen osa ei asunut tiloillaan vaan kaupungeissa. Keskiluokan puuttuessa lähes kokonaan seuraavan luokan muodostivat pienviljelijät, joilla oli vain muutama aari tai hehtaari maata. Siitä he yrittivät saada niukan toimeentulonsa. Vuokraviljelijät joutuivat luovuttamaan tavallisesti puolet sadostaan suurtilallisille, joilta maat oli vuokrattu. Varsinaisen paarialuokan muodostivat maatyöläiset. Heidät palkattiin keväällä ja syksyllä vain toukotöiden ajaksi. Asuntoina heillä olivat kallioluolat, maakuopat tai he asuivat perheineen yksinkertaisesti vain jonkin suuren puun alla. Tosiasiassa he olivat maaorjia ja paljon huonommassa asemassa kuin venäläiset maaorjat aikoinaan. Toinen suuri epäkohta ja orjuuttaja oli katolinen kirkko, joka oli suunnattoman rikas ja ahne kerättyään vuosisatojen ajan suunnattomat määrät aarteita itselleen. Niitä oli ryöstetty inkoilta ja muilta intiaaneilta, niillä oli pelastettu vainajien sieluja helvetin lieskoilta ja kiirastulesta, kullan kilinällä oli saatu raskaitakin rikoksia anteeksi, jonka jälkeen maallinen esivalta ei enää ulottunut rikolliseen. Kirkolla oli valtavia maaomaisuuksia, kultaa, jalokiviä ja hopeaa. Kirkko omisti kaivoksia, voimalaitoksia, viinitarhoja ja suurimman osan laivayhtiöistä sekä liikennelaitoksista. Kirkolla olikin hallussaan kolmannes Espanjan kansallisomaisuudesta sen hallitessa myös Cortesia, parlamenttia ja saaden aina tahtonsa läpi. Vastustajat leimattiin Jumalan, kirkon ja Paavin vihollisiksi eikä keinoja sellaisten synnintekijäin nujertamiseksi puuttunut. Papiston lisäksi myös luostarit elivät ylellisyydessä aarteiden ja valtavien omaisuuksien keskellä aina valmiina kartuttamaan rikkauksiaan. Koululaitos oli kirkon yksinoikeus, sillä vain kirkko sai perustaa ja ylläpitää kouluja tai muita oppilaitoksia. Opetus oli erittäin yksipuolista, sillä pyhimystarinat ja muut vastaavat aiheet olivat tärkeämpiä kuin maallisemmat tiedot. Ei ole siis yllätys, että katolinen kirkko oli vihatuin instituutio Espanjassa. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että kaikkialla maassa poltettiin ja ryöstettiin yli puolet kirkoista ja piispoja, pappeja, nunnia sekä munkkeja murhattiin ja jopa ristiinnaulittiin…
Törkein poliittinen murha toimeenpantiin heinäkuun kolmantenatoista päivänä 1936. Silloin oli vielä ’rauhan’ aikaa. Hallituksen nimeämä oikeiston johtaja Calvo Sotelo arvosteli heinäkuun 12. päivänä Cortesissa hallituksen toimettomuutta. Hän totesi tapahtuneen kymmeniä tuhansia murhia, raiskauksia ja ryöstöjä eikä niitä edes tutkittu, saati rangaistu rikollisia. Hän vaati, että rikolliset piti saada teoistaan vastuuseen. Lisäksi hän syytti hallituksen päinvastoin suosivan murhaajia ja kannustavan raakuuksiin. Niinpä kaksi poliisiupseeria haki Sotelon itsensä kotoaan autolla. Hän istui kuljettajan vieressä ja takana istunut ampui häntä niskaan. Murhaajia ei edes kuulusteltu, rankaisusta puhumattakaan. Päinvastoin, he selostivat ’sankaritekoaan’ yksityiskohtaisesti torilla… Vasemmisto ryhtyi kaikin voimin sabotoimaan alkanutta kehitystä ja kaikin erilaisin taktisin ja poliittisin keinoin torpedoimaan maareformin edistymistä. Otettuaan hallitusvallan itselleen vaalien jälkeen, se kokonaan pysäytti maareformin kehityksen täydellisesti eikä koko kysymystä enää edes käsitelty Cortesissa. Vaalivalttina se oli toiminut tuloksellisesti, joten se voitiin panna syrjään, ja maattomat painettiin unholaan. Seuraukset nähtiin pian. Maattomat lähtivät laumoittain liikkeelle ja valtasivat maata väkivaltaa käyttäen. Kun isännät eivät suostuneet ilman laillista ja virallista maareformitoimitusta maata luovuttamaan, epävirallisessa toimituksessa sysättiin heinähanko isännän tai hänen edustajansa mahaan, jolloin maata saatiin ja väkivalloin otettiin. Kun hallitus vielä kannusti ja tuki näitä laittomia maan valtaajia, he uskalsivat ryhtyä entistä raaempiin väkivaltaisuuksiin. Vastaavanlaisia suostuttelumuotoja kohdistettiin myös kirkkoon ja papistoon ja näin samanlaiset julmuudet levisivät kaikkialle maahan.”
Ingo Möbius ”Hävittäjälentäjänä Espanjasta Jäämerelle – Günther Scholz muistelee” (Koala-kustannus 2014), josta lainaus sivulta 10: ”Synnyin Breslaussa 8. joulukuuta 1911. Isäni oli opiskellut insinööriksi ja työskenteli Breslaun palokunnan paloinsinöörinä.” Ja sivulta 48: ”Monarkia oli lakkautettu Espanjassa 1931, ja kuningas oli lähtenyt vapaaehtoiseen maanpakoon. Maa ei kuitenkaan ollut vielä kypsä siirtymään demokratiaan. Vuoteen 1936 mennessä oli pidetty kolmet vaalit, hallitus oli vaihtunut kolmekymmentä kertaa, ja pienempiä kapinoita sekä levottomuuksia syttyi toistuvasti. Tämän seurauksena muodostui kaksi poliittista leiriä: toisessa olivat kansallismieliset ja toisessa erilaiset tasavaltalaiset ryhmät. Vasemmiston tasavaltalaiset liittoutuivat poliittisen keskustan kanssa. Näin muodostunut kansanrintama sai 16.helmikuuta 1936 pidetyissä vaaleissa enemmistön Espanjan parlamenttiin. Muutamat äärivasemmistolaiset näkivät hetkensä koittaneen ja julistivat proletariaatin vallankumousta. Siitä alkaen Espanja vajosi lopullisesti anarkiaan. Useita kansallismielisiä politiikkoja murhattiin. Tasavaltalaiset pelkäsivät armeijan vastatoimenpiteitä, lakkauttivat tärkeimmät armeijan yksiköt pikaisesti, pistivät kylmäksi heidän näkökulmastaan epäluotettavat kenraalit ja perustivat omat työläisten miliisijoukot. Yksi näistä kenraaleista oli silloin 43-vuotias Franciso Franco. Hän pakeni 17. heinäkuuta 1936 karkotuspaikastaan Kanarian saarilta Espanjan Marokkoon. Suurin osa siellä sijaitsevista yksiköistä oli kansallismielisten puolella, ja Franco otti johdon käsiinsä. Heinäkuun 19. päivänä 1936 Espanjan mantereen suurimpien kaupunkien kasarmit alkoivat kapinoida. Tasavaltalaiset kukistivat tämän kapinan verisesti, ja valtaosa Espanjan upseeristosta surmattiin. Espanjan tilanne oli lopulta eskaloitunut sodaksi… Virallisesti Saksa ei osallistunut sotatoimiin Espanjassa. Legion Condor koostui pääasiassa maavoimien ja ilmavoimien vapaaehtoisista. Vuoden 1938 alkuun mennessä sen olemassaolo ei ollut enää mikään salaisuus, ei varsinkaan Luftwaffen riveissä… Burgosissa meille jaettiin espanjalaiset uniformut. Espanjassa sotilasarvojamme korotettiin yhdellä ylöspäin, ja minusta tuli yliluutnantti. Seuraavana päivänä saksalaisten legioonan hävittäjälaivueen yhteyskone lensi meidät Zaragoza-San Jurgan lentokentälle… Laivue koostui lentueesta sekä esikuntakomppaniasta. 1. ja 2. lentue olivat Bf 109 -koneilla varustettuja hävittäjälentueita… Espanjalaiset olivat todella hartaita katolilaisia. Me emme olleet, emme ainakaan espanjalaisten mielestä. Välimeren rannalla ollessamme joka sunnuntai järjestettiin tanssiaiset. Kun osallistuimme niihin ja lähestyimme espanjalaista tyttöä, saimme aina vain pakit. He eivät kerta kaikkiaan halunneet tanssia meidän kanssamme. Bordellitoiminta kuitenkin kukoisti Espanjassa. Siinä asiassa espanjalaiset eivät yhtäkkiä ottaneetkaan uskontoa niin vakavasti. Sellaisia laitoksia oli niin paljon, että niitä alettiin myös pitää aivan arkipäiväisenä asiana.”
Jukka Kekkonen ”Kun aseet puhuvat – Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa” (Art House 2016), josta sivulta 183: ”Espanjan kommunistinen puolue perustettiin vasta vuonna 1921. Sen alkutaival oli kivulloinen linjariitoineen, joita aiheutti ennen kaikkea suuntautuminen Neuvostoliiton politiikkaan ja Moskovan ohjeiden seuraamiseen. Kuvaavaa on se, että puolue ei saanut lainkaan edustajiaan perustuslakia säätävään edustajainkokoukseen vuonna 1931. Puolue alkoi saada suurempaa joukkokannatusta vasta tasavallan kauden lopulla ja erityisesti sisällissodan puhjettua, jolloin puolueen pragmaattinen sodan voittamiseen tähdännyt politiikka ja Neuvostoliiton tuki toimivat sen eduksi. Espanjassa maatalousvaltaisen yhteiskunnan muuttuminen teolliseksi kapitalistiseksi yhteiskunnaksi eli modernisaatioksi kutsuttu prosessi, joka oli kaikissa saman kehityksen kokeneissa maissa ollut tavalla tai toisella tuskallinen, käynnistyi kuvatuin tavoin suhteellisen myöhään… Modernisaation prosessi törmäsi Espanjassa poikkeuksellisen takapajuisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja omistussuhteisiin ja laajamittaiseen köyhyyteen erityisesti maatalouden dominoimilla alueilla. Ongelmat kongretisoituivat maakysymykseen, johon ei ollut onnistuttu saamaan ratkaisua. Maatyöläisten palkkataso oli alhainen, ja he työllistyivät vain kausittain. Heidän äärimmäisen niukkoja elinolojaan on kuvattu sietämättömiksi. Ongelmia pahensi maaomaisuuden – kirkon ja paikallisten yhteisöjen – yksityistäminen 1800-luvulla. Taloudellisissa vaikeuksissa ollut valtio myi edellä mainittujen instituutioiden maita rikkaille yksityishenkilöille, lähinnä aatelisille. Tämä yksityistäminen merkitsi samalla maahan liittyneiden kollektiivisten oikeuksien päättymistä, mikä vaikeutti maatyöläisten asemaa entisestään. Nämä muutokset maanomistusoloissa ja teollistumisen aiheuttamat ongelmat loivat kipeitä sosiaalisia jännitteitä, jotka johtivat kansainvälisessä vertailussa poikkeukselliseen kirjoon sosiaalisia, liikkeitä ja radikaaleja poliittisia puolueita. Erityisesti anarkistisen liikkeen saama vahva joukkokannatus oli poikkeuksellista eurooppalaisessa katsannossa, ja se selittyy ennen kaikkea maanomistusolojen takapajuisuudesta. Espanjalaista politiikkaa leimasivat niin vallanperimyskiistat kuin sotilaiden toistuvat väliintulotkin… Perustuslaki laajensi demokratiaa huomattavasti sekä valtiollisella että alueellisella tasolla. Katalonia ja Baskimaa saivat autonomisen aseman, mikä huolestutti erityisesti separatismia pelännyttä oikeistoa. Perustuslaki rakentui yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden pohjalle: myös naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Se erotti kirkon ja valtion toisistaan ja poisti kirkon ja kirkollisten sääntökuntien nauttimia taloudellisia ja muita privilegioita. Kirkon maaomaisuus siirrettiin valtiolle – kirkolle tosin jätettiin nautintaoikeus siihen. Opetuksesta huolehtiminen siirtyi valtion vastuulle, maallisille viranomaisille, ja kaiken opetuksen lähtökohdan tuli olla ’inhimillisen solidaarisuuden ideaalissa’. Siviilivihkimisestä tehtiin ainoa laillinen avioliiton solmimisen tapa… Perustuslain vanavedessä säädetty laki tasavallan suojelemisesta muodostui välineeksi, jota jouduttiin käyttämään toistuvasti. Voimakeinojen ja väkivallan käyttö omia kannattajia vastaan tuli olemaan yksi niistä tekijöistä, jotka syvensivät ristiriitoja tasavallan kauden Espanjassa… Miten vallan keskittäminen saattoi tapahtua näin lyhyessä ajassa ja miten Francon onnistui nousemaan kapinan kiistattomaksi johtohahmoksi, joka hän ei ollut vielä kapinan syttyessä? Nykytutkimuksen mukaan taustalla oli Francon taitavaa politikointia, jossa nousivat esille muiden ehdokkaiden aikaisemmat toimet ja heidän uskollisuutensa tasavallalle. Esimerkiksi pohjoista armeijaa johtanutta kenraali Molaa pidettiin – siitä huolimatta, että hän oli kapinan johtava suunnittelija – liian ’tasavaltalaisena’. Lisäksi yksi Francon potentiaalinen kilpailija (José Sanjurjo) menehtyi lento-onnettomuudessa. Viime kädessä Francon taito liittoutua oikeiden tahojen kanssa oikeilla hetkillä nosti hänet kapinan kiistattomaksi johtajaksi. Franco pystyi sotatilaa hyväksikäyttäen nopeasti vahvistamaan valta-asemaansa sellaisiin mittoihin, ettei hänellä ollut edes potentiaalisia kilpailijoita.”
Katso Falangi-puolueesta tietoa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Falangi_(puolue)
Suomalaisia Espanjan sisällissodassa
Jyrki Juusela ”Suomalaiset Espanjan sisällissodassa” (Atena 2003), jossa kerrottaan yli 200 miehestä jotka taistelivat tasavaltalaisten joukoissa, josta lainaus sivulta 119: ”Espanjan sisällissotaan tasavallan puolella osallistui noin 240 suomalaista. Heistä runsaat 70 lähti taistelukentille suoraan Suomesta ja suunnilleen noin 80 USA:sta kuin myös Kanadasta. Ruotsinsuomalaisia meni kymmenkunta. Kolme Neuvostoliitosta neuvonantajiksi lähetettyä upseeria oli asunut poliittisina pakolaisina itä-naapurissa jo kansalaissodasta 1918 lähtien. Lisäksi Espanjaan lähetettiin viisi suomalaista, jotka opiskelivat tuolloin Lenin-koulussa Moskovassa. Suomalaisia kaatui noin 70. Monet suomalaiset, lähinnä kommunistit, utelivat jo vuoden 1936 syksyllä mahdollisuuksia osallistua Espanjan sisällissotaan. Samoihin aikoihin Moskovasta johdettu kansainvälinen Komintern ryhtyi organisoimaan vapaaehtoisia eri puolelta maailmaa. SKP oli Suomessa tuolloin ainoa puolue, tosin salainen ja juuriaan myöten laiton, joka värväsi miehiä sotakentille. Tehtävä ei ollut järin helppo, sillä puolue joutui muodostamaan tätä varten oman kenttäorganisaation. Työnsä tueksi SKP teki paljon salaista propagandaa levittämällä mm. lentolehtisiä.”
Örnulf Tigerstedt ”Vastavakoilu iskee – Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919-1939” Otava 1943), josta lainaus sivulta 143: ”… reserviluutnantti Vilho Armas Pentikäinen…Pentikäisestä kerrotaan, että hän Espanjan sisällissodan aikana olisi ollut Espanjassa upseerina punaisten puolella. Nyt hän lienee kohonnut everstiksi puna-armeijassa…”
Vilho Armas Pentikäinen s. 5.3.1903 Antrea. Hän hankki Neuvostoliitolle 1930-luvun alkuun mennessä tietoja useista Suomen salaisista sotilaallisista suunnitelmista. Paljastuttuaan vakoilijaksi Pentikäinen pakeni Neuvostoliittoon, missä hän loi vielä uuden menestyksekkään sotilas- ja tiedustelu-uran. Pentikäisen kuolinaikaa ja -paikkaa ei tiedetä varmuudella. Pentikäinen osallistui vuoden 1936 lopulla alkaneeseen Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisarmeijaa tukeneiden kansainvälisten prikaatien riveissä everstin arvoisena neuvonantajana ja tiedustelu-upseerina. Vilho Pentikäinen säilytti henkensä Stalinin 1930-luvun lopun ankarissa puhdistuksissa oleskeltuaan juuri pahimman puhdistusvaiheen Espanjassa ja palattuaan takaisin Neuvostoliittoon vuoden 1939 alkupuolella.
Toinen maailmansota
Espanja ei osallistunut toiseen maailmansotaan, mutta Sininen divisioona (División Azul) oli espanjalaisten vapaaehtoisten joukko-osasto, joka taisteli toisessa maailmansodassa itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan osana Saksan armeijaa. Noin 3 000 espanjalaista vapaaehtoista, pääasiassa falangisteja muodostaen niin sanotun Sinisen legioonan.
Tunnettuja suomalaisia Espanjassa
Carl Magnus Gunnar Emil von Haartman 1897 Helsingissä ja kuoli 1980 Espanjassa oli suomalainen everstiluutnantti, kirjailija, elokuvanäyttelijä, -käsikirjoittaja ja -ohjaaja. Von Haartmanin perhe päätti lähettää poikansa Yhdysvaltoihin, jossa tämä työskenteli tilapäistöissä rakennuksilla, karjapaimenena, matkatoimiston osakkaana ja hevostenhoitajana, jonka asemassa hän ajautui Hollywoodiin. Hollywoodissa hän pääsi sotilasalan asiantuntijaksi elokuvayhtiöön toimien muun muassa sotilasasiantuntijana elokuvassa Siivet vuonna 1927. Hän myös näytteli Zeppeliinin kapteenina Howard Hughesin tuottamassa ja ohjaamassa Hells’s Angels elokuvassa, mutta lopulta mielenkiinto sotaelokuviin lopahti ja hän päätti palata kotimaahansa, jossa saikin töitä Suomi-Filmin ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Pulavuosina von Haartman kuitenkin joutui jättämään yhtiön. Vuonna 1930 von Haartman kuitenkin onnistui solmimaan avioliiton Elsa Segerbergin kanssa. Haartman lähti sisällissotaa käyvään Espanjaan, jossa liittyi hän kenraali Francisco Francon johtamaan kansalliseen armeijaan. Siellä von Haartman yleni aina pataljoonankomentajaksi asti. Espanja oli ammatillisessa mielessä opettava kokemus, koska siellä hän tutustui nykyaikaiseen sodankäyntiin panssarivaunuineen ja ilmavoimineen. Vastoinkäymistä kuitenkin tuli, kun Espanjassa sotimassa ollut von Haartman sai kuulla vuonna 1937 pitkään sairaana olleen vaimonsa kuolemasta. Espanjan sodan päätyttyä 1938 von Haartman palasi Suomeen, jossa syttyi pian talvisota. Ratsumestari von Haartman palasi takaisin Suomen armeijaan. Espanjan-vuosiensa takia Haartmania kutsuttiin toisinaan ”Espanjan kauhuksi”. Keväällä 1942 von Haartman pääsi saksan kielen taitonsa ansiosta yhdysupseeriksi Rovaniemelle, mutta jo vuoden lopulla hänet nimitettiin Suomen sotilasasiamieheksi Espanjaan ja Portugaliin asemapaikkanaan Madrid. Siellä hän tapasi kreivitär Marie-Eugenie ”Ifi” Zichy-Pallavicinin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1944. Kesällä 1943 von Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loputtua syksyllä 1944 hänet komennettiin Suomeen, jossa puolustusvoimien johto erotti hänet. Syinä olivat Francon joukoissa taistelleen von Haartmanin poliittinen kanta ja ”heikko sotilaallinen koulutus”. Von Haartmanit päättivät muuttaa takaisin Espanjaan, jonka pääkaupungissa Madridissa Carl aloitti Espanjan ja Suomen välisen kompensaatiokaupan harjoittamisen. Pariskunta muutti 1954 Aurinkorannikolta ostamalleen maatilalle. Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli 83 vuoden iässä elokuussa 1980. Hänet haudattiin kotimaahansa Halikon hautausmaalle. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi lapsi, Christina. Haartman on kirjoittanut viisi kirjaa mm. Francon armeijasta Kollaanjoelle 1940. Robert Brantberg ”Espanjan kauhu – Everstiluutnantti Carl von Haartman” (Revontuli 2015).
Suomalainen August Maksimilan Myrberg (s. 24.7.1797 Raahessa) lähti isänsä kuoleman jälkeen Espanjaan Tukholman ja Göteborgin kautta vuonna 1822, sillä hän oli kuullut, että isänmaanystävät olivat nousseet Quirogan ja Riego-y-Nunezin johdolla pitämään puoliaan. Kun hän saapui perille taistelut olivat jo taukoamassa, mutta oli ollut ilmeisesti jossakin taistelussa ja joutui ranskalaisten vangiksi Marseilles’hin, josta hän pian pääsi vapaaksi. Pariisista käsin vuonna 1833 Myrberg pistäytyi taas Espanjassa 1833, missä eri puolueet taistelivat vallasta. Tämä toinen retki Espanjassa jäi lyhyeksi, sillä hän palasi Pariisiin 1834. Mybergin seikkailuista ovat kirjoittaneet Julius Krohn ”August Maksimilian Myhrberg” (Helsinki 1881) ja Eino Cederberg ”August Maksimilan Myrberg” (Helsinki 1928).
Matti Rinne on kirjoittanut kirjan ”Yksitoista Tapiovaaraa – Tuoleja, tauluja, elokuvia” (TEOS 2008), josta lainaus sivulta 96: ”Espanjassa sosialistien johtama kansanrintama sai 1936 vaalivoiton, minkä seurauksena maahan perustettiin tasavaltalainen hallitus. Tämä nostatti kenraali Francon johdolla oikeistolaisten upseerien kapinan. ’Kiihkeimmille fanaatikoille oli alkanut jo kauan odotettu ristiretki. He ryhtyivät innolla taistelemaan puolueita, demokratiaa, proletariaatin vallankumousta, kommunismia, sosialismia ja anarkismia vastaan’, kuten Jyrki Juusela toteaa teoksessaan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936-1938 (2003). Satoja suomalaisia osallistui sotaan tasavaltalaisten puolella ja jonkin verran myös oikeistokapinallisten riveissä.”
Heikki Brotherus ”Ritarikadun salaisuudet” (Weili+Göös 1985), josta lainaus sivulta 263: ”Madrid 1954-1957 – Saavuimme autolla San Sebastianin ja Burgosin kautta… Mutta Burgosissa mykistyimme katedraalin edessä. Suoralta kädeltä en voinut sanoa, että olisin missään nähnyt kauniimpaa gotiikkaa. Sekin etu katedraalilla oli, ettei sota ollut lainkaan sitä vaurioittanut. Punaisten raivo oli kohdistunut nimenomaan kirkkoihin, mitä ei sopinut kovasti ihmetellä, sillä klerikaalien valta oli pysäyttänyt kehityksen maassa. Esteettisiä arvoja sisällissodassa ei juuri ajateltu. Burgos oli sijainnut sen reitin varrella, jota pitkin pyhiinvaeltajat kulkivat kohti Santiagoa. Heidän jäljiltään syntyi muitakin taivasta hipovia kirkkoja. Burgosin katedraalia oli alettu rakentaa 1200-luvun alussa. Kesti vielä 300 vuotta, ennen kuin se oli valmis. Mutta muutakin tuli mieleen, kuten se, että Burgos oli palvellut kenraali Francon päämajana… Arvokas oli Gogi v. Haartmanin vierailu. Hän oli iloinen tulostani, joka poistaisi joukon vallitsevia ikävyyksiä. Hän ilmeisesti tarkoitti Rutasta. Gogi oli palvellut Suomen lähetystössä ennen kuin se lakkautettiin 1945. Hän oli jäänyt Madridiin yrittämään liikemiehen arvaamattomalla alalla. Ville Lehtinen oli auttanut hänet jaloilleen antamalla hänelle selluloosan edustuksen 10 000 tonniin vuodessa. Espanjan säännöstelytaloudessa se merkitsi väistämätöntä rikastumista. Gogi oli taistellut sisällissodassa Francon puolella ja haavoittunut useita kertoja. Kenraaliin hänellä oli suhde, jollaisesta aniharvalla ulkomaalainen oli osallinen… Lähetystössä sotilasasiamiehenä palvellessaan Gogi oli nainut kreivillistä sukua olevan unkarilaisen Ifi Palaviccinin, joka vastaavasti palveli Unkarin lähetystössä mutta kanslistina. Tämän liikuttavasti sympaattisen avioparin nousua köyhyydestä menestykseen seurasin Espanjan vuosieni ajan… Muut suomalaiset kulttuuritapahtumat olivat vaatimattomia, myös nykygrafiikan näyttely, jonka menestys Madridissa ei ollut kovinkaan kaksinen. Sen takia siirsin sen yhteistuumissa näyttelyn komissaarin Tuomas v. Böhmin kanssa Barcelonaan, jonka kulttuuri-ilmasto osoittautui aivan toisenlaiseksi. Näyttelyssä kävi ainakin kymmenen kertaa enemmän väkeä, espanjalaisia graafikkoja ilmestyi runsaasti paikalle, lehdistö oli arvosteluissaan suopea ellei ylistävä. Minulle on vieläkin arvoitus, miksi vastakohta oli niin suuri Madridiin verrattuna… Varsinaisista taiteilijoistamme Kalervo Kallion vierailu oli erityisen näyttävä. Syynä oli ehkä sekin, että hän valmisti Franciso Francon rintakuvan ja sen ohessa reliefin… Espanjan ja Suomen vuorovaikutus kulttuurin rintamalla lepäsi varsin kapealla jalustalla. Suomen tuntemuksesta saimme kiittää viime vuosisadan lopulla Espanjan konsulina Helsingissä toiminutta Angel Ganivetia. Hän kuului siihen tulistuneeseen kirjailijapiiriin, joka nostatti Espanjassa kansallisen herätyksen Yhdysvaltoja vastaan käydyssä sodassa kärsityn tappion takia. Espanjan oloihin kaivattiin perusteellista muutosta, jotakin Suomen kansalliseen nousuun verrattavaa. Cartas finlandesas on hänen klassinen esseekokoelmansa nimi. Osoite on Espanja ja sen taantumuksellisuus… Päätimme oitis paeta Madridin helettä Mallorcalle, jossa asetuimme pieneen hotellintapaiseen Cala Fornesissa. Turismi teki vasta tuloaan. Uusien hotellien rakentaminen oli vielä alussaan, mutta kaikesta näkyi Välimeren paratiisisaaren suosio… Pian opimme myös tien Andalusiaan… Tie Malagasta Gibraltariin kulki kauniin Torremolinosin kylän kautta… Rantatiellä sisämaahan vievän tien varrella asuivat Reino Hallamaa ja hänen vaimonsa Brita sekä lapset. Maankuulusta tiedustelijasta oli tullut neilikanviljelijä… Kahdeksan kilometrin päässä oli Gogi v. Haartmanin herraskainen tila upeine hedelmätarhoineen ja kukkaistutuksineen. Päärakennus kaipasi perusteellista kunnostusta, ja sen valmistumista odotellessa Gogi ja Ifi asuivat kodikkaassa siipirakennuksessa… Espanjaan palasimme Katalonian kautta. Koska lomaa oli vielä jäljellä, pysähdyimme Tossa del Marissa. Se oli taitelijoiden suosima kylä, mutta Francon Espanjassa taiteellinen kehitys oli pysähdyksissä. Silti se oli ihanteellinen lomanviettopaikka monine mahdollisuuksineen keilailusta kalastukseen, rannalla löhöämisestä aperitiivien maistamiseen.”
Hallamaan perheen vaiheita Espanjassa: Robert Brantberg ”Tiedustelueversti Hallamaa: voiton avaimet” (Revontuli 2014) https://yle.fi/uutiset/3-11090935https://fuengirola.fi/hannu-hallamaa-aurinkorannikon-pitkaaikaisin-suomalaisasukas/
Suomalainen turismi Espanjaan
Keihäsmatkat oli suomalainen 1960- ja 1970-luvuilla toiminut matkatoimisto, joka lennätti vuosittain Espanjaan ja Kanariansaarille lähes 100 000 suomalaista vuosien 1965 ja 1974 välillä. Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Kalevi Keihänen oli värikkäästä esiintymisestään ja omalaatuisesta pukeutumisestaan tunnettu. Toimisto myi lähinnä viikon mittaisia seuramatkoja Espanjaan. Yhtiöllä oli vuosina 1972–1974 oma lentoyhtiö Spear Air Oy. Spear Airin omistamat kaksi DC 8 suihkumatkustajakonetta. Kalevi Keihäsen mainonnassa tärkeimpiä olivat halpa viina, seksi ja ”suomalaisuus” sekä paikat, joissa sai juhlia aamusta iltaan.
Ilta-Sanomat: ”Keihäsmatkojen pääopas Tuire muistelee viinan ja seksin täyttämiä hurjia vuosia: Viikossa kuoli neljä lomalaista – ”Sanoin, että älä sitten dokaa, ei uskonut, henki lähti”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006201657.html
Caravan leirintämatkailun erikoislehti 1/2020 sivulla 86 alkaen on Pirjo Rättylän teksti ”Barcelonasta etelään”.
Milja Kaunisto ”Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu” (Gummerus 2022), josta lainaus sivulta 116: ”Kesällä 1971 Suosikki-lehden… Eero Nokelan juorujutun otsikko on kaikenpaljastava. Irmeli Pinomäki: Olen Pasi Kauniston morsian! Jutun ingressi kertoo: Pasi Kaunisto vietti talvikauden lopettajaiset aurinkorannikolla, Espanjan Torremolinoksessa. Matkalla oli tietenkin mukana Pasin pitkäaikainen Irmeli Pinomäki. Ja vauhtipari piti hauskaa! Pasi mm. johti ensimmäistä kertaa elämässään sekakuoroa – seiväsmatkalaisten kööriä Casa Finlandiassa, suomalaisbaarissa. Myös eksoottisella Tangerin retkellä Suosikki oli Irmelin ja Pasin jäjillä.”
Espanjalaisia kaupunkeja
Madrid
Tapio Hiisivaara ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949), josta lainaus sivulta 69: ”Madridia lännestä ja luoteesta saartavan Sierra de Guadarraman rinteellä noin viidenkymmenen kilometrin päässä Madridista on espanjalaisista espanjalaisin tämän maan lukemattomista linnoista. El real monasterio de San Lorenzo del Escorial, jota yleensä mainitaan lyhyesti vain Escorialiksi. Se on oikeastaan luostari, sistersiläisen veljeskunnan hallitsema, mutta todellisuudessa se on paljon muutakin. Se on kastilijalaisen hengen tunnuskuva, suuri, voimakas ja surullinen. Sen syntykään ei ole aivan tavallinen. Vuonna 1557 Pyhän Lorenzon päivänä, elokuun kymmenentenä, Espanjan kuningas Felipe II oli tarinan mukaan Saint Quentin’in taistelussa nähnyt tykistönsä murskaavan tälle pyhimykselle omistetun kappelin ja luvannut rakentaa Espanjaan uuden tuhoutuneen korvaukseksi… Luultavasti hän tällöin on myös halunnut antaa edeltäjälleen Carlos V:lle, kuninkaalliselle munkille, kyllin arvokkaan ympäristön. Tämä oli vapaaehtoisesti luopunut kruunusta mennäkseen luostariin jatkamaan siellä sitä hurjan ankaraa, synkkää, sisäänpäin kääntynyttä uskonnollisuutta, joka oli saanut hänet melkein murtamaan yli koko maailman ulottuvan imperiuminsa voimavarat kiihkeässä taistelussa vääräuskoisia vastaan. Niin syntyi Escorialin luostari, jota on sanottu maailman kahdeksanneksi ihmeeksi – sitäkin.
Toledo
Tapio Hiisivaara ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949), josta lainaus sivulta 86: ”Toledo oli kaupunki jo silloin, kun karpetanit pitivät sitä pääkaupunkinaan ja kun roomalaiset sen noin kaksisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua valtasivat. Se oli kenties jo silloin hyvin vanha, sillä kuten Titus Livius kirjoitti, sillä on erinomainen asema. Kolmelta puolelta jyrkässä notkossa virtaavan Tajon suojelemana sitä oli helppo puolustaa, ja roomalaisten aikana sen merkitys kasvoi, kunnes sitä sanottiin Espanjan Roomaksi. Näiltä ajoilta on Toledossa miten paljon muistomerkkejä tahansa, ja tänäkin päivänä, kun kaupungin laidoille rakennetaan uusia asuinkortteleita, nostavat lapiot maasta mosaiikin kappaleita, roomalaisia rahoja, pienoisveistoksia. Seitsemänsataa vuotta Toletum oli roomalaisen maakunnan pääkaupunki ja näiden vuosien aikana se muuttui kristityksi. Sitten Toledoon saapui eräs vaiheiltaan kenties kaikkein merkillisin kansa, kuuluisat länsigootit, jotka olivat lähteneet liikkeelle ajanlaskumme alkuvuosina asuinsijoiltaan Mustanmeren pohjoispuolelta ja vaeltaneet joko itsenäisiä tai itsehallinnollisia valtakuntia perustellen yli koko Balkanin, pohjois-Italian, etelä-Ranskan ja Espanjan. He olivat alkujaan olleet germaanisista, todella arjalaista kansaa tämän sanan alkuperäisessä, oikeassa eikä viimeaikaisessa vääristellyssä merkityksessä. Heidän muinaiset sotilaalliset ominaisuutensa olivat heikontuneet ja he olivat latinalaistuneet tuntuvasti Espanjaan saapuessaan, mutta vielä he kykenivät luomaan uusia valtakuntia yli koko niemimaan. Heidän kuninkaansa Athanagilde perusti hovinsa Toledoon vuonna 567 ja Toledossa kamppailivat muinaiset germaaniset jumalat kristinuskon jumalaa vastaan. Kristittyjen jumala voitti pian ja vuonna 587 kuningas Recarede rakensi kristittyjen kirkon, jonka kiviä vieläkin on nähtävissä Toledon tuomiokirkon seinässä. Ja kuningas Vamban vuonna 673 rakentamat muurit ovat edelleenkin pystyssä.”
Baskimaa
Pasi Päivinen ”terrorismi Espanjassa” (Atrain & Nord 2021), josta lainaus sivulta 15: ”Baskimaan autonominen alue on hallinnollisesti osa Espanjaa. Se poikkeaa kuitenkin monin tavoin muusta Espanjasta. Kun tarkastellaan Baskimaata luonnontieteellisesti, havaitaan monia eroavaisuuksia Espanjan muihin osiin verrattuna. Sen ilmasto on huomattavasti kosteampi ja vihreämpi kuin kuiva karu Iberian niemimaan eteläinen ja keskinen osa. Runsaiden sateiden vuoksi luonto säilyy ympäri vuoden vihreänä ja maisema muistuttaa enemmän Sveitsin Alppeja kuin tyypillistä Iberian niemimaan maisemaa sillä erotuksella, että Baskimaassa vuoret ovat Alppeja matalammat. Taas kulttuurimaantieteellisesti tarkasteltuna Baskimaa on omaleimainen erikoisen kielen, vahvan baskilaisen identiteetin ja baskikulttuurin vuoksi… Baskikeittiö kuuluu maailman herkullisimpiin… Baskimaassa ei suinkaan tarvitse hakeutua kalliisiin ravintoloihin voidakseen nauttia kulinaristisia elämyksiä. Todella herkullista ruokaa saa myös yksinkertaisista baareista… Tyypillinen herkuttelulautanen on pinchot, Baskimaan tapakset. Sana pincho tulee espanjan kielen verbistä pinchar, lävistää. Baskimaassa käytetty baskinkielinen nimi on pintxo… Sana on syntynyt tavasta tarjoilla pikkusyötävät leipäpalan päällä siten, että täyte ja leipä lävisteään coctail-tikulla… Tapas tulee puolestaan espanjan kielen sanasta tapa, joka tarkoittaa kantta tai korkkia. Pieni ruoka-annos on saanut nimensä siitä, että annos asetettiin tarjoiltaessa viinilasin päälle suojaamaan viiniä banaanikärpäsiltä ja pölyltä.”
Bilbao perustettu vuonna 1300, kun Don Diego Lopez de Haro V toimesta. Paikalla oli ollut asutusta ja satama jo kauan sitä ennen. Kaupungin nimen alkuperää ei tunneta varmasti. 1400-luvulla Bilbaon väkiluku oli noussut lähelle kolmea tuhatta, mutta se kärsi ylhäissukujen välisistä sodista. Vuonna 1511 Bilbaosta tuli Kastilian merinovillan tärkein vientisatama. Espanjan imperiumin aikana Bilbaosta tuli maan pohjoisrannikon tärkein talous- ja kauppakeskus. Bilbaoon liitettiin 1800-luvun lopulla Abandon kylä, ja 1876 aloitettujen laajennushankkeiden myötä kaupungin pinta-ala kaksinkertaistui. 1900-luvun alussa Bilbao oli Espanjan vaurain kaupunki, ja siellä sijaitsivat maan tärkeimmät pankit ja vakuutusyhtiöt. Bilbao oli ensimmäisen Baskien autonomisen hallinnon pääkaupunki. Bilbaossa on uusi metro ja Guggenheimin taidemuseo.
Sonja Tekine ”Opas Baskimaan urheilu- ja aktiviteettimahdollisuuksista” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/148890/OpinnaytetyoSonjaTekine18.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Galicia
Galicia, autonominen hallintoalue ja historiallinen maakunta Espanjan luoteisosassa Biskajanlahden ja Atlantin rannikolla, joka käsittää 29 434 neliökilometriä, jossa on noin 2 719 000 asukasta (1998). Pääkaupunki on Santiago de Compostela. Galicia on viimeinen maurilaisten 700-luvulla Espanjassa valloittama alue. Galiciassa puhutaan portugalin sukuista murretta.
Galician kuningaskunta on ollut itsenäinen kahteen otteeseen: ensin 400-luvulla germaanien hallitsemana ja uudelleen 1000-luvulla, kun Ferdinand I jakoi valtakuntansa pojilleen.
Viikingit olivat Galiciassa 800-luvulta 1000-luvun ensimmäiselle vuosisadalle asti. Vuonna 813 uudelleen löydetty apostoli Jaakobin hauta Santiago de Compostelassa oli tärkeä symboliksi, kun kristityt kuningaskunnat aloittivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen islaminuskoisilta maureilta. Galician suuri Irmandiños-sota käytiin vuosina 1467–1469. Siinä olivat keskeisessä roolissa Irmandiños-veljeskunnat, jotka kapinoivat paikallista aatelia vastaan, samoin kuin pienemmässä vuosien 1431–1435 kapinassa. Asetus Galician autonomiasta hyväksyttiin kansanäänestyksessä jo 1936.
Nacho Carretero ”Kokaiinirannikko” (Into Kustannus Oy 2021), josta lainaus sivulta 136: ”Millaisia seurauksia pienelle paikkakunnalle on siitä, että sen suojissa toimii Euroopan aktiivisin kokaiinin salakuljetusorganisaatio? Tuo kysymys esitettiin dokumenttielokuvassa Marea Blanca (’Valkoinen vyöry’), joka on raju ja vaikuttava, kuningatar Sofian huumeiden vastaisen palkinnon vuonna 2001 voittanut kuvaus huumeiden käytöstä Galiciassa. Dokumentti osoittaa, millaisia seurauksia oli sillä, että muutaman neliökilometrin laajuisella alueella operoivat mantereen huomattavimmat salakuljettajapomot. Kokonainen Arousan jokisuulahdella 1960-luvulla syntynyt sukupolvi tuhoutui.”
Santiago de Compostela, Galician pääkaupunki Luoteis-Espanjassa 55 km La Coruñasta etelään, jossa on 90 000 asukasta (2001). Elintarvike-, metalli-, tekstiili- ja huonekaluteollisuutta, taidekäsityötä. Lukuisia historiallisia kirkkoja, mm. apostoli Jaakobin hautamuistomerkiksi pystytetty katedraali (aloitettu 1075), jonne perimätiedon mukaan on haudattu Jaakob apostolin luut. Yliopisto (perustettu 1532). Santiago de Compostela oli keskiajalla Euroopan kuuluisimpia pyhiinvaelluspaikkoja. Lähes 800 km:n pituisen pyhiinvaellustien Ranskan ja Espanjan rajalta Santiago de Compostelaan on Euroopan neuvosto 1987 nimennyt Euroopan ensimmäiseksi kulttuurireitiksi. Santiago de Compostella oli yksi vuoden 2000 kulttuuripääkaupungeista. Lainaus Digi IRT: ”Apostoli Jaakob enempää kuin veljensäkään ei aluksi uskonut Jeesukseen, Joh. 7:5. Vähitellen kuitenkin tämä nurja asenne muuttui myönteiseksi, vrt. 1Kor. 9:5. Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus ilmestyi Jaakobille, sitten apostoleille, 15:7. Myöhemmin häntä sanottiin Paavalin ja Barnabaan tavoin apostoliksi, Gal. 1:19, ja häntä pidettiin seurakunnan tukipylväänä, 2:9. Pietarin paettua kaupungista mainitaan Jaakob seurakunnan johtajana. – Jaakob oli läsnä ja puhui ensimmäisenä apostolien kokouksessa Jerusalemissa, Ap. t. 15:13. Vanhinten rinnalla hän otti vastaan Paavalin tämän palatessa kolmannelta lähetysmatkaltaan, 21:18. Jaakob on UT:n Jaakobin kirjeen kirjoittaja. Eusebius kertoo aikalaisten antaneen Jaakobille kunnianimen »vanhurskas» hänen ankaran lainkuuliaisuutensa perusteella. Hän kärsi marttyyrikuoleman vuosien 62 ja 66 välillä.”
Jukka Salminen ”Tie, mies ja tähtitaivas – Pyhiinvaellus – Santiago de Compostela” (Päivä Osakeyhtiö 2012), josta lainaus sivulta 13: ”Pyhiinvaeltajien toimistossa on vastassa iloinen tunnelma. Ikäiseni Christian, vapaaehtoinen toimistossa, opastaa minua polun alkuun. Route de Napoléonia Pyreneitten yli, vaikka sataakin. Yksi matkani unelmista on juuri tuo vuoriston ylitys Ranskasta Espanjaan, askel askelelta. Kaksikymmentä kilometriä nousua 1450 metriin ja Espanjan puolella alas Ronscesvallesin luostariin. Saan ensimmäisen leiman pyhiinvaelluspassiini, nostan repun selkääni ja astun sateeseen.”
Tapio Hiisivaara ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949), josta lainaus sivulta 123: ”Niinpä siis apostoli Santiago, Sepeteuksen poika, nousi maihin El Padronin pienessä satamassa Galiciassa vähän etelään Santiago de Compostelasta, Ullajoen rannalla vähän jälkeen Kristuksen kuoleman. Hän saarnasi evankeliumia Galiciassa seitsemän vuoden ajan ja vaelsi sitten koko Espanjan halki palaten Pyhään maahan, missä kärsi marttyyrikuoleman vuonna 44. Hänen opetuslapsensa veivät apostolin ruumiin Jaffaan ja toivat Galiciaan, missä hänelle pystytettiin mausoleumi Pico Sagron (Pyhän huipun) laelle.”
Carl Jacob Gardberg on kirjoittanut kirjan ”Santiago de Compostela – Matka apostoli Jaakobin haudalla” (Schilds 2009).
Pentti Korpela ”Pakana pyhiinvaelluksella – Kuusi viikkoa Jaakopintiellä” (Nordbooks).
Logroño on La Riojan itsehallintoalueen pääkaupunki Pohjois-Espanjassa Ebrojoen varrella. Sen asukasluku on noin 150 000 (2015). Kaupunki liitettiin Kastiliaan 1173. Santa Maria de la Redondan katedraali La Plaza del Mercadolla on peräisin 1400-luvulta. Kuninkaallinen palatsi ja sen osana oleva kirkko on rakennettu 1130. Logroño on La Riojan viinialueen keskus ja Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin varrella.
Aino Triumf ”Heikki Hursti Helsinginkatu 19” (Päivä 2017), josta lainaus sivulta59: ”’Tule meren yli tänne ja auta meitä’, pyytää Apostolien teoissa makedonialainen mies Paavalilta. ’Miksi et tulisi tänne? kysyivät Logroñolaiset nuoret Heikiltä kadulla, kun hän oli tutustumassa Espanjaan vaimonsa ja ystäväpariskunnan kanssa. Heidän mukaansa kaupungissa olisi tarvetta työlle, jota Heikki kertoi tekevänsä… Syksyllä 1987 Heikki lähti vaimonsa ja ystäväpariskunnan kanssa tutustumaan Espanjaan… Seurue ajoi matkansa aikana etelään asti, mutta pohjoinen Logroño valikoitui lähetyskohteeksi Heikille perheineen, niin kuin nuoret siinä kaupungissa olivat toivoneet… Arki puolestaan täyttyi kielen opiskelusta, seurakuntatyöstä, uusien asioiden kohtaamisesta ja lasten koulunkäynnin tukemisesta. Kun Heikki perheineen asettui Logroñoon, siellä ei ollut helluntaiseurakuntaa… Heikin työtoveriksi siirtyi Durangosta Martti Varis, joka oli pitkään asunut Espanjassa ja hallitsi kielen. Yhdessä he alkoivat pitää kadulla ja puistoissa hengellisiä tilaisuuksia ja kierrellä kaupungin kujilla Jumalasta kertoen. Durangon seurakunnasta tuli viikonloppuisin avuksi katutyöhön espanjalaisia nuoria mukaan. Näin toiminta pikkuhiljaa käynnistyi, ja ulkoilmatilaisuuksien lisäksi ihmiset kokoontuivat vuoroin Heikin, vuoroin Martin kotona. Mukana oli uskoon tulleita ja karismaattisia katolilaisia… Oli aika vuokrata tilat ja perustaa seurakunta, joka liitettiin Asamblea de Dios de Espana -järjestön alaisuuteen.”
Costa Blanca
Alicante, Provinssi Kaakkois-Espanjassa, jossa on 1,6 milj. asukasta (2001). Pääkaupunki Alicante, roomalaisten Lucentum, kaupunki Kaakkois-Espanjassa Välimeren rannalla Costa Blancalla, jossa on 285 000 asukasta (2001). Viinin, hedelmien, rusinoiden ja vihannesten vientiä. Alumiini-, tiili-, elintarvike- ja tupakkateollisuutta ja matkailukeskus. Barokkityylinen kaupungintalo ja Castillo de Santa Barbaran linnoitus. Kukkula, jolla linnoitus on, asutettiin jo pronssikaudella, mutta vasta maurit rakensivat paikan ensimmäisen linnoituksen 800-luvun lopulla. Linnoitus rakennettiin uudelleen 1500- ja 1600 luvuilla, sekä laajennettiin 1700-luvulla merkittäväksi varuskunnaksi. Siellä on kansainvälinen lentokenttä.
Benidorm on yksi Espanjan suosituimmista rantalomakohteista. Pilvenpiirtäjistään tunnettu kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla n. 50 kilometrin päässä Alicantesta. Kaupungissa on n. 70 000 vakituista asukasta, mutta turistien ansiosta Benidormin väkiluku kymmenkertaistuu kesäisin.
Raitiovaunu https://en.wikipedia.org/wiki/Alicante_Tram
Eero Pokela ”Parin puusepän pojat – Efraim Männistö ja Nasaretin mies” (Päivä 2010), jossa kerrotaan kuinka huonekaluyrittäjä Efraim Männistö ja hänen vaimonsa terveyssyistä muuttivat Espanjan Costa Blancan Torreviejaan, jossa vuonna 1990 aloittivat hengellisen työn Espanjan kodissaan, joka nykyään tunnetaan Torreviejan Majakkaseurakuntana. He ovat hankkineet pätevyydet seurakuntatyöhön. Lainaus sivulta 176: ”Koska voimat palautuivat jossain määrin, katsottiin parhaaksi tilata lentoliput. Eipä sitä tiedä, vaikka kotona Costa Blancalla tapahtuisi ihme… Olet täysin terve… Palattuaan vuonna 1989 Espanjaan Männistöt aloittivat kotonaan säännölliset hengelliset tilaisuudet. Jumala antoi molemmille vastauksen sydämessä pyörineisiin nimikysymyksiin. Kotikirkko! Siinä se oli kuin Jumalan tarjottimelta. Lämmin ja puhutteleva nimi. Efraim kastettiin heidän Campoverden-talonsa uima-altaassa, joka sai olla raamatullisessa käytössä. Kalenteri ilmoitti, että elettiin vuoden 1992 toukokuun neljättä päivää.”
Voitto Korhonen on toimittanut kirjan ”Armoa auringossa – Costa Blancan suomalainen evankelis-luterilainen seurakunta 30 vuotta” (Kirkon ulkosuomalaistyö, Costa Blancan seurakunta 2018).
Torreviejasta kertoo Olé-lehti 4/2017 Torreviejan tavaramerkit suola ja vesi: ”Ekonomi Reijo Kuisma kiinnostus suolateollisuuteen alkoi liike-elämässä 1960-luvulla, jolloin suomalaiset keskusliikkeet rahtasivat tuhansia tonneja merisuolaa Tunisiasta Suomeen. Myös työ- ja eläkevuodet Espanjassa ovat pitäneet mielenkiintoa yllä, onhan Kuisman talvikotikaupunki Torrevieja Euroopan johtavia suolakeskuksia. Suolan tuotanto on harvoja teollisuusaloja, joka terveellisyydestään tunnetulla Torreviejan seudulla sallitaan. Suolaveden haihtuminen Torrevieja ja La Mata -järvistä saa aikaan mikroilmaston, josta mm. astmaatikoille ja reumaatikot hyötyvät. Torreviejassa on helppo hengittää, sanotaan.
Olé-lehti 2/2011 Opettajat yksimielisiä: Espanjaa oppii puhumalla: ”Luterilaisessa seurakuntakodissa antaa alkeisopetusta Maximina Peltonen kerran viikossa keskiviikkoisin. Hän on syntyisin Meksikosta, joten äidinkieli on espanja. Suomea Maximina on oppinut mainiosti, sillä hänenkin kotinsa on kaksikielinen.”
Torreviejan ja La Matan suolajärvet ovat erinomaisia kävely- ja lenkkeilymaastoja. Etenkin Torreviejan vaaleanpunainen suolajärvi (Laguna Rosa) on upea retkikohde. Villa Sukasta on matkaa suolajärven n 5 km. Suolajärvien alue on osa luonnonpuistoa Parque Natural de las Lagunas de La Mata y Torrevieja. Järvi on kooltaan n 1400 hehtaaria, mutta ainoastaan alle puolitoista metriä syvä syvimmästä kohdasta. Huom: suolajärvessä ei saa uida, vaikka monet sitä tekevätkin. Uimisesta voi saada jopa 6000 Euron sakot!
Paul Raja-Aho ”Matkalla Jumalan ihmeissä – Hannu ja Arja Mehtosen tarina” (KKJMK Oy 2019), josta lainaus sivulta 230: ”Parantumisia ja muita ihmeitä tapahtuu enemmän Espanjassa kuin Suomessa… Kenties espanjalaiset ovat avoimempia Jumalan ihmeille. Katolisissa maissa tapahtuu yleensäkin paljon ihmeitä. Yliluonnollisuus liittyy katoliseen ajatteluun ja ihmeisiin uskominen on normaalia. Pohjoiseurooppalainen ajattelu on järkiperäisempää ja steriilimpää. Kaikki pitää selittää, mystiikka ei sovi kansan ajatteluun. Espanjalaiset ovat avoimia sekä hyville että pahoille voimille ja siksi noituutta on paljon. Espanjan televisiossa on useita kanavia, joissa selvänäkijät maksusta ennustavat ihmisille. Henkivallat ovat todellisempia Espanjassa kuin Suomessa. Monilla hengellisen työn tekijöillä on ollut todella rajuja taisteluita pahan voimia vastaan. Katolisissa piireissä on myös karismaattisuutta, mutta ongelmana on, etteivät ihmiset ole juurtuneet Jumalan Sanaan. Katolinen oppi heillä tietysti on, muusta he eivät juuri tiedä. Nuoret eivät tiedä Raamatusta juuri mitään. Siksi uusissa katolisen kirkon ulkopuolella olevissa seurakunnissa – kuten helluntaiseurakunnissa – on jonkinlainen opetuslapseuskoulu. Siellä uudet uskovat saavat opetusta, ennen kuin heidät kastetaan ja liitetään seurakuntaan… Moraali on ennen ollut korkea, nykyään Espanja on hyvin liberaali maa, Katolisen kirkon pedofiiliskandaalit ovat nakertaneet kirkon uskottavuutta, vaikkakin katolisuudella on edelleen vaikutusta kansan elämässä… Vaikka puhutaan Jeesuksesta, takaa tulee aina Maria. Joka kylässä on oma suojeluspyhimyksensä, joka usein on nainen. Tämä osaltaan voimistaa Maria-kulttia.”
Ida-Maria Heimokari ”Asuntosijoittaminen & kannattavuus Costa Blancan alueella (Torrevieja, Espanja) (Samk, opinnäytetyö 2016)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/115151/Heimokari_Ida-Maria.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Cartagena on saanut nimensä kuuluisan Karthagon kaupungin mukaan. Kaupungissa on yksi Espanjan parhaista satamista ja Espanjan laivaston tukikohta. Historiallinen kaupunki on valloitettu useaan kertaan ja eri kulttuurit ovat jättäneet jälkensä kaupungin arkkitehtuuriin.
Murcian perusti Cordoban emiiri Abd ar-Rahman 825 jaa. Tänään se on 400.000 asukkaan suurkaupunki ja Murcian itsehallintoalueen pääkaupunki. Se on myös yliopistokaupunki, joten ravintola- ja iltaelämä on varsin vilkasta. Murcian nähtävyyksiä ovat goottilainen katedraali 1300–1700-luvuilta, Monteagudon linna sekä 1700-luvulta peräisin oleva kasino, joka nimestään huolimatta ei ole toiminut varsinaisena kasinona. Real Casino de Murcia on kuitenkin vaikuttava nähtävyys sisätilojensa arkkitehtuurin takia.
Murcian alue on myös kuuluista vihannes- ja hedelmätarhoistaan, joissa viljellään suuri osa
Suomeenkin tuotavista vihanneksista ja hedelmistä.
Algarin alue on todellinen luontoa rakastavan paratiisi. Täällä voi puikkelehtia pienistä kallion väleistä lähteeltä toiselle ja kävellä puiset portaat huipulle asti. Algarin putous on yli 15 metriä korkea ja alas lähteeseen putoava vesi täysin kirkasta. On lähes mahdotonta löytää yhtä luonnonkaunista paikkaa uimiseen ja luonnosta nauttimiseen.
Virkistävässä ja joskus hyytävässäkin vedessä voi uida ja reippaimmat voivat seurata joen vierellä kulkevaa polkua eteenpäin, jolloin voi nähdä lisää putouksia. Paikalta löytyy myös vanha pato vesikanavineen, joka on käytössä vielä tänäkin päivänä. Vesiputouksille voi lähteä minä vuoden päivänä tahansa.
Katalonia
Barcelona, Katalonian pääkaupunki ja Espanjan toiseksi suurin kaupunki Välimeren rannalla. Merkittävä teollisuus- ja satamakaupunki sekä tärkeä rahamarkkinakeskus. Kone-, metalli-, kemian-, paperi- ja tekstiiliteollisuutta, laivanrakennusta. Nähtävyyksiä ovat mm. goottilainen katedraali (1298-1448), San Pedro de las Puellasin kirkko 900-luvulta, raatihuone 1300-luvulta, Castillo de Montjuichin linna 1600-1700-luvulta, vanha kuninkaanlinna (nykyään museona), pörssi (1386) ja keskeneräinen Templo de la Sagrada Familia -kirkko (A. Gaudí, aloitettu 1882). Kolme yliopistoa (vanhin perustettu 1450), maan suurin ooppera (Gran Teatre del Liceu, joka paloi 1994 ja rakennettiin uudelleen 1994-99), useita museoita, Katalonian historiaan ja kieleen erikoistuneita kirjastoja ja arkistoja. Barcelonan ovat todennäköisesti perustaneet karthagolaiset 203 eKr.
Ilta Lehden juttu Barcelonasta
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6cff8c5-95b1-4471-acaf-c7e52bc5a2dd
Tarun mukaan Barcinon perusti karthagolainen Hamilkar Barka, Hannibalin isä. Roomalaiset perustivat iberiheimo laietaanien asutuksen lähettyville oman sotilasleirin. Roomalaisten vaikutuksen hiipuessa visigootit valloittivat kaupungin 400-luvulla, maurit 700-luvulla ja frankkien Kaarle Suuren poika Ludvig Hurskas vuonna 801. Maurien al-Mansur ryösti kaupungin 985. Sen jälkeen Barcelonaa hallinneet kreivit yhdistivät niin sanotun Marca-Hispanican alueen, joka oli frankkien oman valtakuntansa suojaksi muodostama puskurivyöhyke frankkien ja maurien välillä. Myöhemmin Barcelona saavutti itsenäisen kaupunkivaltion aseman taantuakseen Aragonian ja Kastilian kuningaskuntien yhdistyessä 1500-luvulla. Kaupunki tuhottiin pahoin itsenäisen Katalonian tasavallan jälkeen 1640–1652 ja toisen kerran Espanjan perimyssodan aikaan 11. syyskuuta 1714. Kaupungin kasvun kannalta tärkeä tapahtuma oli keskiaikaisten muurien purkaminen 1850-luvulla. Espanjan sisällissodassa kaupunki oli anarkistien tukikohta ja tasavaltalaisten puolella, kunnes Francon joukot valloittivat sen 1939.
Anni Ellborg ”Löytömatka Barcelonaan” (JK-Publishing 2016).
Antoni Plàcid Guillem Gaudí i Cornet s. 25.6.1852 Riudoms, Espanja, k. 10.6.1926 Barcelona, Espanja oli katalonialainen arkkitehti. Gaudí työskenteli pääasiassa kotikaupungissaan Barcelonassa, missä sijaitsevat hänen tunnetuimmat työnsä. Hänen isänsä Francesc Gaudí i Serra oli kupariseppä, kuten olivat olleet myös hänen isoisänsä ja isoisoisänsä. Hän sairasti lapsesta asti vakavaa reumatismia, jonka aiheuttamien kohtausten vuoksi hän oli ajoittain liikuntakyvytön. On arveltu, että Gaudín sairaus olisi tehnyt hänestä tavanomaista lahjakkaamman luonnon ja ympäristön tarkkailijan, mikä näkyy myöhemmin hänen arkkitehtuurissaan. Gaudí muutti 17-vuotiaana Barcelonaan opiskelemaan arkkitehtuuria, ja Katalonian pääkaupungista tuli hänen elämänsä kiintopiste. Hän asui ja työskenteli Barcelonassa koko elämänsä, ja vain muutamat hänen suunnittelemistaan rakennuksista sijaitsevat sen ulkopuolella. Gaudí oli katalonialainen nationalisti, joka ihaili kotimaakuntansa historiaa ja kulttuuria. Hän puhui koko elämänsä lähes yksinomaan äidinkieltään katalaania, vaikka se aiheuttikin käytännön vaikeuksista – rakennustyömailla hänen työohjeensa oli usein tulkattava espanjaksi eli Kastilian kielelle ei-katalonialaisille työmiehille. Gaudí opiskeli arkkitehtuuria ensin 1869–1874 Barcelonan yliopistossa ja sitten 1873–1877 Escola Tècnica Superior d’Arquitectura -oppilaitoksessa (suom. ’Arkkitehtuurin teknillinen korkeakoulu’). Useimmista kollegoistaan poiketen Gaudí ei kuitenkaan pyrkinyt tyylipuhtauteen vaan loi omalaatuisia kokonaisuuksia muokkaamalla ja yhdistelemällä vapaasti eri tyylipiirteitä.
Mira Jalomies on kirjoittanut ”Barcelona” (Suomalainen matkaopas).
Paula Kultanen Ribas & Tuulia Kolehmainen ”Tripsteri Barcelona matkaopas” (Readme.fi 2018).
Sitges on kaupunki Garrafin piirikunnassa Barcelonan maakunnassa Espanjassa. Kaupungin asukasluku on 30.000. Se sijaitsee Garrafin rannikolla (Costa del Garraf) Välimeren rannalla, noin 36 kilometriä Barcelonasta etelään. Sitgesin pääelinkeino on matkailu, ja kaupungissa onkin muun muassa kolme vapaa-ajan satamaa, jotka houkuttelevat turisteja maalta sekä mereltä käsin. Matkailun jälkeen kaupungin tärkeimpiä elinkeinoja on erityisesti materiaalien ja raaka-aineiden tuottaminen rakennusteollisuudelle. Matkailijoiden lisäksi Sitges houkuttelee myös taiteilijoita, ja kaupungissa onkin sen pienuuteen nähden huomattavan paljon taiteilijoiden ateljeita ja taidegallerioita. Sitgesin suosituimpia nähtävyyksiä ovat sen rantakatu sekä aivan merenrannassa sijaitseva Maricelin palatsi, jota paikalliset kutsuvat nimellä Racó de la calma (”Rauhan nurkkaus”). Kaupungissa on myös modernistista tyyliä edustavia rakennuksia, joista kuuluisimpia Cau Ferratin ja Maricelin museot. https://www.rantapallo.fi/espanja/sitges/
Girona on Gironan maakunnan pääkaupunki Kataloniassa, Espanjassa. Se sijaitsee noin 100 kilometriä Katalonian pääkaupungista Barcelonasta koilliseen. Girona on kaupan ja kulttuurin keskus. Kaupungille tunnusomaista on sen vanhan kaupungin muuri, sekä kaupungin läpi virtaavan Onyar-joen varrella kohoavat pastellinväriset, 1800-luvulla rakennetut asuintalot. Suuri osa kaupungin Rooman vallan ajalta peräisin olevasta muurista on kuitenkin säilynyt, ja se alkaa kaupungin pohjoisosasta, jossa vieläkin ovat nähtävissä suuret Rooman vallan aikaiset kivet, jotka aikanaan toimivat merkkipaaluina Via Augustan reitillä, joka yhdisti kaksi Rooman valtakunnan tärkeintä kaupunkia, Girona on jo 300-luvulta lähtien ollut merkittävä kaupunki Kataloniassa. Jo noista ajoista lähtien kaupunki on ollut myös kreivikunta ja hiippakunta.
Girona on ollut myös maurien vallan alla, kaikkiaan 67 vuotta, ja valtakausi päättyi vuonna 786, kun Kaarle Suuren frankkijoukot kukistivat maurit. Gironan tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat vanha kaupunki Barri Vell, Sant Feliun kirkko, arabialainen kylpylä, juutalainen kaupunginosa, katedraali, taidemuseo ja historiallinen museo. Mainitsemisen arvoinen on myös raunioilla kasvava puutarha Jardins de la Francesa (”ranskattaren puutarhat”).
Juutalainen kaupunginosa, el call, on merkkinä kaupungin ja koko Katalonian kokemasta juutalaisvaikutuksesta. Sekä Barcelonan että Gironan väestöstä noin 10 prosenttia oli juutalaisia, ja heillä oli merkittävä yhteiskunnallinen asema niin tiede- ja lakimiehinä kuin kauppiainakin. Juutalaiset kuitenkin karkotettiin Gironasta ja koko Espanjasta vuonna 1492. Juutalaisten entinen synagoga toimii nykyisin katalonian juutalaisten kulttuurin ja historian tutkimuskeskuksena ja museona (el Centre Bonastruc Ça Porta).
Zaragoza, Saragossa, Aragonian pääkaupunki Ebron joen varrella Koillis-Espanjassa. Aragonian elinkeinoelämän ja liikenteen keskus. Rauta-, teräs-, maatalouskone-, tekstiili-, elintarvike-, kemian-, paperi-, lasi- ja sähköteknistä teollisuutta. Yliopisto (perustettu 1474). Nähtävyyksiä ovat 800-1000-luvulta arabialaislinna, joka oli myöhemmin Aragonian kuninkaanlinnana, pörssi La Lonja (1541-51) sekä useat historialliset kirkot, mm. goottilainen katedraali La Seo (1119-1520) ja pyhiinvaelluskirkko Nuestra Señora del Pilar (aloitettu 1681). Zaragoza oli roomalainen siirtokunta Caesaraugusta. 1100-1400-luvulla se oli Aragonian pääkaupunki.
Francisco José de Goya y Lucientes s. 30.3.1746 Fuendetodos Zaragozan maakunnassa, Espanjassa, k. 16.4.1828 Bordeaux. Francisco de Goya oli espanjalainen taidemaalari, graafikko ja kaivertaja. Hän pääsi Espanjan hovimaalariksi, ja hänet tunnettiin elämänsä aikana muotokuvamaalarina. Hänen maineensa perustuu etenkin merkittäviin painokuvasarjoihin ja aiheeltaan synkkiin maalauksiin. Hänen isänsä José työskenteli kultaajana ja äiti Gracia edusti köyhtynyttä aatelistoa. Perhe kuului espanjalaisen aristokratian alimpaan luokkaan, hidalgoihin. Franciscolla oli kaksi isoveljeä. Veljekset eivät käyneet paljonkaan kouluja. Perhe muutti 1759 Zaragozaan, missä Francisco meni oppipojaksi José Luzanin työpajaan kolmen vuoden ajaksi. Ensimmäisen tilaustyönsä hän maalasi Fuendetodosin kirkkoon.
Goya muutti 1774 Zaragozasta Madridiin, missä hän toteutti ensimmäiset luonnoskartonkinsa Santa Barbaran kuninkaalliselle gobeliinikutomolle. Hän teki kartonkeja aina vuoteen 1780 ja senkin jälkeen satunnaisesti vuoteen 1792 saakka. Goya nimitettiin 1780 San Fernandon taideakatemian jäseneksi, 1785 akatemian maalaustaiteen apulaisjohtajaksi ja 1786 yhdeksi kuningas Kaarle III:n hovimaalareista. Seuraava kuningas Kaarle IV korotti vielä Goyan arvonimeä, mikä teki Goyasta Espanjan ihailluimman ja kysytyimmän taiteilijan. Hän teki entistä enemmän ylimystön muotokuvia ja edelleen myös uskonnollisaiheisia tilaustöitä.
Goya sai sairauskohtauksen talvella 1792–1793, minkä seurauksena hän halvaantui ja sokeutui väliaikaisesti, ja kuuroutui pysyvästi. Sairastumisen jälkeen Goyan aiheet vaihtuivat synkiksi ja ahdistaviksi. Hänen menestyksensä kuitenkin jatkuivat, ja hänet nimitettiin 1795 kuninkaallisen taideakatemian maalaustaiteen johtajaksi ja 1799 ensimmäiseksi hovimaalariksi.
Andalusia
Kotisivu Andalusiasta http://www.andalucia.org/en/
Seppo A. Teinonen on kirjoittanut kirjan ”Andalusian historian pääpiirteet” (1994).
Sevilla on Andalusian pääkaupunki ja Espanjan neljänneksi suurin kaupunki Guadalquivirin varrella maan lounaisosassa. Andalusian talouden ja kulttuurikeskus sekä vientisatama, josta viedään malmia, viiniä, hedelmiä ja korkkia. Telakka-, kone-, ase-, huonekalu-, elintarvike-, tekstiili-, kemian- ja posliiniteollisuutta ja turismia. Yliopisto, joka on perustettu 1502 ja korkeakouluja. Huomattavia rakennuksia ovat mm. maurilaistyylinen Alcázarin linna, raatihuone 1500-luvulta, suuri härkätaisteluareena sekä lukuisat historialliset kirkot ja palatsit, mm. valtava myöhäisgoottilainen katedraali (1402-1517). Sevilla, iberien Hispalis, oli jo roomalaisajalla huomattava kaupunki ja myöhemmin maurien kukoistava pääkaupunki. Kastilian Ferdinand III valloitti sen 1248.
Tapio Hiisivaara on kirjoittanut ”Hurja, viehkeä Espanja” (Pellervo-Seura 1949), josta lainaus sivulta 277: ”Sevilla on niitä Espanjan kaupunkeja, jotka voivat kilpailla ikuisiksi ajoiksi ratkaisemattomaksi jäävästä Espanjan vanhimman kaupungin arvonimestä. Sillä kukaan ei tiedä, mistä lähtien tällä paikalla on ollut kaupunki. Sen verran tiedetään, että kun foinikialaiset tämän kaupungin valtasivat, oli sen nimenä Hispalis, ja siitä tuli laskemattomiksi vuosisadoiksi foinikialaisten arvokkain tukikohta tässä rikkaassa maanääressä. Foinikialaisten jälkeen tulivat kreikkalaiset, ja Sevilla oli vuorostaan heidän Kreikan koko nousun ja suuruuden ajan, kunnes Cartago mahtavaksi kauppakaupungiksi nousseena levittäytyi Pyreneille ja valtasi Sevillan. Jälleen vierivät vuosisadat ja Italiassa nousi seitsemän kukkulan kaupunki, joka Hannibalista ja Hadsrubalista huolimatta pyyhkäisi puunilaissodissa Cartagon olemattomiin ja sai koko Pyreneitten niemimaan haltuunsa, sen mukana myös Sevillan… Sitten tuli kansainvaellus, ja vandaalit marssivat Sevillaan pohjoisesta perustaen tänne suuren valtakunnan ja jättäen itsestään muistoksi maakunnalle nimen, Vandalia = Andalucia.”
Motril on kaupunki Granadan maakunnassa. Motrilin väkiluku on noin 61 000 (2015). Motril oli asuttu jo roomalaisajalla. Kukoistavan maurilaiskauden jälkeen Motril liitettiin kristittyyn Espanjaan vuonna 1489. 1600-luvun sokeritehdas La Casa de la Palma on muutettu kulttuurikeskukseksi. Nykyisin turismi ja kalastus ovat pääelinkeinot. Motrilin seudulla viljellään erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Kaupungin lähistöllä sijaitsevat uimarannat Playa Granada ja Playa Poniente. Motrilissa on vilkas kauppasatama. Motrilin ja Marokon välillä on lauttayhteyksiä.
Córdoba, kaupunki Etelä-Espanjassa Guadalquivirin varrella Sierra Morenan juurella. Metalli-, tekstiili-, nahka-, kemian- ja elintarviketeollisuutta, taidekäsityötä, turismia. Córdobassa on maurilaisajan rakennuksia ja useita entisten moskeijoiden paikalle perustettuja kirkkoja, joista mahtavin on 19-laivainen katedraali, entinen suuri moskeija La Mezquita (785-990, muutettu kirkoksi 1236). Joen yli johtaa maurien rakentama 240 m pitkä 16-kaarinen kivisilta. Huomattavia museoita. Córdoban (antiikin Corduba) valloittivat roomalaiset 169 eKr. Arabien valloitettua kaupungin 711 siitä tuli tärkeä islam. kulttuurikeskus. Vuonna 1236 kristityt valloittivat Córdoban, minkä jälkeen kaupungin kehitys taantui.
Aurinkorannikko
Costa del Sol, Aurinkorannikko, rannikkoalue Andalusiassa Etelä-Espanjassa, käsittää Välimeren rannikon Gibraltarista Almeríaan. Maan suosituimpia matkailualueita, jossa on lukuisia lomanviettopaikkoja, mm. Málaga, Marbella ja Torremolinos. Costa Del Solin alueella asuu pysyvästi n. 20 000 suomalaista. Los Bolichesiin kuuluvaan Los Pacosiin muutti ensimmäiset suomalaiset talvehtijat jo 1960-luvulla.
Málaga, kaupunki Välimeren rannikolla Etelä-Espanjassa. Merkittävä satama, jonka vienti koostuu pääasiallisesti hedelmistä, oliiviöljystä, malagaviineistä ja rautamalmista. Kalastusta, elintarvike-, öljynjalostus-, rauta-, telakka- ja tekstiiliteollisuutta. Málaga on myös yksi Espanjan Aurinkorannikon (Costa del Sol) suosituista matkailukohteista. Kaupungin nähtävyyksiä ovat mm. Gibralfaron ja Alcazaban linnoitukset 700-1300-luvulta sekä historialliset kirkot, mm. renessanssikatedraali (1528-1783). Gibralfaron linnoituksen paikalla on ollut foinikialaisten majakka. Sotilaiden asuttama Gibralfaron linnake rakennettiin suojelemaan Alcazaban palatsia, josta hallitsijat saattoivat tarvittaessa paeta ylös turvaan pitkin muurien suojaamaa käytävää. Foinikialaisten 1100-luvulla eKr. perustama Málaga oli maurien hallinnassa vuodesta 711 jKr. Espanjalaiset kristityt valloittivat sen 1487.
Paul Raja-aho ”Matkalla Jumalan ihmeissä – Hannu ja Arja Mehtosen tarina” (KKJMK 2019), josta lainaus sivulta 140: ”Aluksi he vuokrasivat asunnon Churrianan kylästä, Malagan lentokentän takaa. Talo sijaitsi maaseudulla, hylätyn oliivilehdon reunalla. Paikka oli muuten kaunis, mutta muurahaiset ja home aiheuttivat ylitsepääsemättömiä ongelmia. Muurahaisista päästiin lopulta eroon, kun he löysivät paikallisesta myrkkykaupasta hunajan kaltaista mönjää. Vain yksi pisara sitä riitti karkottamaan koko muurahaisyhteiskunnan. Kolmas iso ongelma oli varkaiden uhka. Varsinkin huumeidenkäyttäjät etsivät sopivia kohteita hankkiakseen helppoa rahaa ja mikä olikaan parempi paikka kuin hajallaan asuvien ulkomaalaisten asunnot kaupunkien ulkopuolella. Vain parinsadan metrin päässä Mehtosen asunnosta huumeidenkäyttäjät murtautuivat vanhan englantilaisen pariskunnan taloon, tappoivat heidät ja ryöstivät omaisuuden. Erään toisen talon asukkaille tuli postissa matkalippujen kera viesti, että he olivat voittaneet viikon loman Kanarialla. Kun he olivat ’voittamallaan’ matkalla, talon eteen tuli muuttoauto ja vei pois kaiken irtaimiston. Naapureita hämätäkseen varkaat olivat vielä kysyneet talolle ajo-ohjeitakin. Toinen toistaan uskomattomampia tarinoita levisi helpon rahan saalistajista. Huumeisiin tarvittiin runsaasti rahaa. Erään tilaston mukaan 1980-luvun lopulla Malagan väestöstä noin 20 prosenttia oli ainakin kerran kokeillut huumeita… Arja ja Hannu paneutuivat kielen opiskeluun Espanjan valtion virallisessa kielikoulussa Malagassa… Ihmisten ongelmat vain moninkertaistuivat halvan viinan ja uusien rikkinäisten suhteiden myötä. Uudet muuttajat olivat alttiita petoksille ja huijauksille. Moni turisti joutui ryöstetyksi, jos ei pitänyt varaansa kulkiessaan yksin pimeillä kaduilla… Eräs suomalainen tyttö tuli interrail-matkallaan Malagan rautatieasemalle. Hän ihmetteli etelämaalaisten kohteliaisuutta. Vanha kurttuinen mummo tarjoutui pyyhkimään hänen rinkastaan sinappia, jota oli jostain siihen tarttunut. Mummeli oli pyyhkivinään sinappia ja samalla piti kädessään olevaa riepua tytön nenän alla. Rievussa oli jotakin tyrmäävää ainetta. Kun tyttö heräsi, häneltä oli viety kaikki. Onnekseen tyttö löysi tiensä Torremolinoksen kristilliseen kommuuniin, jossa hän saattoi asua ilmaiseksi. Siellä hän kuuli sanoman Jeesuksesta ja tuli uskoon… Pian Espanjaan muuttonsa jälkeen Mehtoset alkoivat tutustua paikallisiin espanjalaisiin seurakuntiin… Erään asuinalueen keskeltä Mehtoset löysivät pienen Asambleas de Dios -helluntailiikkeeseen kuuluvan seurakunnan, jossa he alkoivat käydä säännöllisesti. Seurakunnan amerikkalainen perustaja oli palannut takaisin kotimaahansa ja joukko oli kovasti avun tarpeessa. Reilun puolen vuoden maassaolon jälkeen Hannu piti ensimmäisen espanjankielisen saarnansa tuon seurakunnan keskellä.”
Kaisa Beltran, Johanna Erjonsalo ”Kadonneet tytöt” (Atena 2021), joka kertoo, että kirja Kadonneet tytöt on vetävästi kirjoitettu teos Aurinkorannikon prostituution karusta todellisuudesta. Ihmiskaupasta, parituksesta ja tytöistä, jotka haluavat köyhistä kotimaistaan Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä. Perheistä, joille ulkomailla työskentelevä tytär on ainoa tulonlähde. Valepoikaystävistä, jotka lupaavat makean elämän Euroopassa mutta toimivatkin parittajina.
Fuengirola, kalastussatama ja lomakaupunki Costa del Solilla Espanjan etelärannikolla 30 km Málagasta lounaaseen, jossa asuu n. 70 000 asukasta. Maurilaislinna Sohail on peräisin 900-luvulta. Linnoitus on ollut vanha Augustuksen tietä kulkevien matkustajien ja kauppamiesten suojapaikka. Canada Realissa on vielä nykyäänkin jäänteitä tien päällysteestä. Ibn Batuta on kirjoittanut vuonna 1349 Espanjan retkiä kuvatessaan matkakirjassaan näin: ”Kun kuljin Marbellan piirikunnan poikki ja saavuin Suhaylin piirikuntaan…, nukuin linnoituksessa, joka oli ratsumiesten ja rajavartiomiesten miehittämä, nimeltään Suhayl,… ja saavuimme Málagaan.” Sohailissa syntyi tunnettuja kirjailijoita ja ylhäisiä sotilaita, kuten Abderraman Ben Abdallah, Ben Ahmed el Sohaili, joka kirjoitti kirjan ”Ajattelun tarkoitus”. Ympäröivää aluetta nimitettiin yhdyssanalla Font-jirola. Vuonna 1485 elokuun 7 päivänä kristittyjen sotajoukko valtasi linnoituksen sotapäällikköjen Don Garceran de Requesensin ja Don Rodrigo Ponce de Leonin johdolla. 1500-luvulla aikana linnoitus kunnostetaan ja muutamia torneja korotetaan, rakennetaan vallihauta ja yksi torni poistetaan tykistöpatterin tieltä. 1700-luvulla Kreivi Montemarin johdolla tehdään muutostöitä ja sisäpihalle rakennetaan erilaisia rakennuksia. 1800-luvulla linnoitus oli kahden vuoden ajan ranskalaisten hallinnassa 1810-1812, jolloin espanjalainen kenraali Francisco Ballesteros valtaa sen Napoleonin armeijan vetäytyessä. Tämän sodan seurauksena Espanja itsenäistyi. 1900 luvulla Castillo de Soheil jatkoi rappeutumistaan. Nykyään linnoitus kuuluu Fuengirolan kaupungille. Fuengirolan keskustassa Kaupungintalon vieressä on Museum of History of the City osoitteessa: C/ Maria Josefa Larrucea n 2. Argeologiset kaivausten seurauksena on saatu selville, että nykyisen Fuengirolan paikalla on ollut asutusta jo ennen roomalaisia, sillä Bastulos-kansa asutti paikkaa, jonne myöhemmin foinikialaiset perustivat kauppapaikan, mikä antoi mahdollisuuden Suelin syntymiselle. Suel on ollut Fuengirolan vanha nimi roomalaisissa kartoissa, sillä Plinio nimittää vuonna 77 paikkaa sanoilla Oppidium Suel, mikä tarkoittaa linnoitettua aluetta. Kristillisen ajanlaskun alussa Mela oli ensimmäinen, joka nimesi paikan mainiten, että se sijaitsi avoimen meren äärellä sinänsä merkityksettömien kaupunkien välissä. Ptolomeon matkakertomuksissa ensimmäisen vuosisadan alussa, sekä Antoninon matkakuvaukset 200-luvun puolivälissä kertovat Suelin olleen tärkeä välietappi sotilasreitin varrella mentäessä Gadesiin (Gádiz). Fuengirolan roomalaiset rauniot Ruinas romans Finca del secretario Los Bolichesin Avenida Finlandian alkupäässä.
Matti Klemi ”Pala Suomea Espanjassa – 10 vuotta Suomelan suojissa” (Matti Klemi 2001), josta lainaus sivulta 17: ”Lähtekäämme katsomaan, miten kaikki oikeastaan alkoi. Siihen on meillä paras mahdollinen opas, Pedro-pappi itse eli Veli-Pekka Toiviainen… Kuuntelin ja kuuntelin ja laitoin korvan taakse, kenties jo peräti sydämenpohjalle, olihan Oronmyllyn isäntä Antti Aaltonenkin jo käynyt Los Pacosissa fyysistä kuntoaan kohentamassa. Miksi siitä minulle kerrottiin? Siksi, että olin tuolloin suuren kirkollisen palveluelimen Kansan raamattuseuran toiminnanjohtaja. Mainittu seura oli jo 1960-luvulla käynnistänyt hengellistä työtä Kanarian saarilla – olin itsekin siellä työtehtävissä keväällä 1963 ja Mallorcalla, miksei se voisi käynnistää kirkollisen työn myös Aurinkorannikolla? … Asia kypsyi sen talven tullakseen uudestaan esille entistä voimallisemmin Heinäveden Kirkastusjuhlien yhteydessä seuraavana kesänä 1984. Tuolloin iisalmelainen liikkeenharjoittajaperhe Raija ja Matti Heikkinen kertoi juurta jaksain minulle tilanteesta Aurinkorannikolla ja hengellisen työn tarpeesta siellä. Asia varmistui. Otin yhteyden ulkosuomalaistyöstä vastaavan piispa Paavo Kortekankaaseen ja kerroin näistä terveisistä. Hän oli myönteinen asian hoidolle ja tiedusteli, voisinko matkustaa paikan päälle ja tehdä kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle selvityksen tilanteista ja tarpeista. Sain siihen taustayhteisöni suostumuksen ja läksin matkaan, lokakuun viimeisellä viikolla 1984… Piispa Kortekangas lähti ajamaan asiaa kirkon hallinnossa. Päätösprosessi rahoituksineen ottaisi kuitenkin oman aikansa, siksi hän kysyi edelleen, voisiko Kansan raamattuseura hoitaa käynnistämisen siihen asti, kunnes kirkon hallinto saisi rakenteelliset päätöksensä kuntoon. Kansan raamattuseuran hallitus vastasi kutsuun myönteisesti ja niin läksin tammikuun lopulla 1985 matkaan kohti Costa del Solia… Vuosi 1988 merkitsi Aurinkorannikon ja koko manner-Espanjan kirkollisessa työssä uuden vaiheen alkua. Suomen ev. lut. kirkon otettua työstä sen vastuun, mikä sille jäsenistään luonnostaankin kuuluu, oli mahdollista ryhtyä pitkäjänteiseen ja monipuoliseen seurakuntatyön rakentamiseen. Kun papin toiminta-alueeseen kuului Costa del Solin lisäksi muutkin manner-Espanja (Costa Blanca, Madrid, Barcelona) sekä Baleaarit eli lähinnä Mallorca, oli selvää, että toiminnan tuli perustua niin suuressa määrin kuin mahdollista seurakuntalaisten vapaaehtoiseen vastuuseen… Oleellisen tärkeää seurakuntatyölle oli löytää oma tukikohta, ’koti’. Kun alkuvaiheessa varat olivat olemattomat, lyöttäydyttiin yhteen Aurinkorannikon suomalaisten kanssa ja alettiin pohtia ratkaisua. Torremolinosissa seuralla oli oma pieni kerhotila, siitä saatiin tukikohta myös seurakunnan pienryhmille sillä puolen rannikkoa… Kirkkohallituksen myöntämän osarahoitus toi myös muita rahoittajia mukaan ja niin kesällä 1989 Suomeen perustettu ’Fuengirolan Kevät Oy’ saattoi ostaa Girasolin kiinteistöstä Suomelaksi nimetyn toimitilan. Seurakuntatyö omisti tiloista 1/4 ja saattoi vastaavassa suhteessa myös käyttää huoneistoa toimintoihinsa.”
Marbella, lomanviettokaupunki Espanjan etelärannikolla 50 km Málagasta lounaaseen 100 000 as. Kalastusta. Lähistöllä antiikin Rooman aikaisia raunioita. Torremolinos, kaupunki Välimeren rannikolla Andalusiassa Espanjassa 12 km Málagasta lounaaseen, jossa on n. 45 000 asukasta.
Torremolinos on Euroopan suurimpia lomanvietto- ja kylpyläkeskuksia, jonka pitkiä hiekkarantoja reunustavat korkeiden hotellirakennusten rivit.
Nerjan luolat, Euroopan suurimpiin kuuluvat, 1959 löydetyt tippukiviluolat Etelä-Espanjassa 40 km Málagasta itään Nerjan luolista on löydetty esi-ihmisen luita sekä esineitä ja eläinaiheisia maalauksia vanhimmat kivikaudelta. Arkeologinen museo.
Benalmádena, jossa asuu noin 43 000. Benalmádena rajoittuu idässä Torremolinosiin ja lännessä Fuengirolaan. Benalmádenan kylä sijaitsee muutaman kilometrin päässä rannikolta Mijasin suuntaan. Kaupungin ylpeys on Benalmádena Costalla sijaitseva näyttävä rantakatu ja kuuluisa huvivenesatama Puerto Marina runsaine palveluineen. Satama-alueella on laaja valikoima kauppoja, ravintoloita, baareja ja diskoja, joten satamasta on lyhyessä ajassa tullut merkittävä iltaelämän keskus. Arroyo de la Miel on viehättävä kylä Benalmádena Costasta noin 1 km vuorille. Arroyo de la Mielin läheltä pääsee köysihissillä (Telecabina) ylös korkealle vuorelle ihastelemaan maisemia.
Almería on saanut nimensä Al-Meravan linnoituksesta. Cordoban kalifi Abd ar-Rahman III perusti kaupungin vuonna 955 valtakuntansa satamakaupungiksi. Almería kärsi monista piirityksistä ristiretkien aikaan, mutta kristityt saivat sen hallintaansa vasta sen antauduttua Ferdinand ja Isabella Katolilaiselle 26. joulukuuta 1489. 1500-luvulla Almería kärsi monista luonnonkatastrofeista, joista erityisesti vuoden 1522 maanjärjestys tuhosi kaupunkia. Almeríassa alkoi uusi taloudellinen nousu 1950-luvulla turismin ja maatalouden ansiosta. Kaupungissa on elintarviketeollisuuden lisäksi metalli- ja kemianteollisuutta. Almerían ilmasto on kuiva ja aurinkoinen. Maakunnassa sijaitsee Euroopan ainoa hiekka-aavikko sekä Cabo de Gata-Níjarin luonnonpuisto. Almeríassa on kuvattu yli 500 elokuvaa, muun muassa westernejä Desierto de Tabernasissa noin 30 km:n päässä Almeríasta, jossa sijaitsee lavastettu Villin lännen kaupunki.
Matti Rämö ”Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan” (Minerva Kustannus Oy 2014), josta lainaus sivulta 123: ”Elokuvantekijät löysivät 1950-luvulla Tabernasiin. Varsinainen buumi ryöpsähti 60-luvun italowesternien myötä. Roomalainen ohjaa Sergio Leone värväsi Tabernasin aavikolle tuntemattoman amerikkalaisen tv-näyttelijän Clint Eastwoodin sekä koulukaverinsa Ennio Morriconen säveltämään äänimaailmaa uudentyyppisille tulkinnoille Amerikan villistä lännestä. Yliromantisoitu, hyvän valkoisen miehen pioneerikertomus muuntui Leonen käsittelyssä kyyniseksi maailmaksi, jossa oikean ja väärän ero ei enää ollut selvä. Sankarihahmot eivät tappaneet intiaaneja ’pyhän’ angloamerikkalaisen uudisraivauksen nimissä, vaan väkivalta perustui puhtaaseen oman edun tavoitteluun.”
Gibraltar, kallioniemi ja Ison-Britannian kruununsiirtomaa Pyreneiden niemimaan eteläkärjessä. Gibraltarin niemen muodostaa pohjoisesta ja idästä äkkijyrkkänä viettävä kalkkikivikallio, jonka itärinteillä elää Euroopan ainoa apinalaji magotti ja loivalla länsirinteellä on Gibraltarin kaupunki. Gibraltar on sotilaspoliittisesti merkittävä Välimeren suun vartijana. Siellä on brittiläinen laivasto- ja lentotukikohta, joka on myös Gibraltarin suurin työllistäjä. Muita elinkeinoja ovat kauppasatamaan liittyvät toiminnot, turismi, telakka- ja kulutustavarateollisuus. Gibraltar oli maurien hallussa vuoteen 1462 ja Espanjalla vuoteen 1704. Vuonna 1713 se joutui lopullisesti Isolle-Britannialle. Espanja on myöhemmin useita kertoja vaatinut aluetta itselleen. Vuonna 1985 avattiin Espanjan ja Gibraltarin välinen raja 15 vuoden saarron jälkeen. Huhtik. 2000 Espanja ja Iso-Britannia tekivät myös sopimuksen Gibraltarin hallinnollisesta asemasta. Iso-Britannia lopetti kesällä 2003 Espanjan kanssa käydyt neuvottelut Gibraltarin tulevaisuudesta, koska gibraltarilaiset eivät hyväksyneet hallinnon jakamista maiden kesken.
Cádiz, roomalaisten Gades, kaupunki joka on tärkeä kauppasatama Atlantin kapealla niemekkeellä Lounais-Espanjassa; 133 000 as. (2001). Telakka- ja metalliteollisuutta, kalastusta sekä hedelmien, merisuolan, suolakalan ja viinin vientiä. Vanha katedraali 1200-luvulta, uusi katedraali (1722–1838) ja historiallisia linnoja. Foinikialaiset perustivat Cádizin (alkuaan Gadir, kreikaksi Gadeira) n. 1100 eKr. Se oli maurien hallussa 711–1262. Cadizin argelogisessa museossa on foinikealaisten sargofageja ja muita muinaisjäänteitä. Cadizin kaupungin muurissa olevassa Lithografia museossa ”Museo taller Litografico Cadiz Espanja” on kivipainokiviä, joissa on niihin viimeksi jääneet painoaiheineet tallella ja painokoneita, sekä vanhoja kohopainokoneita ja muuta kirjapainoon liittyvää esineistöä.
Danielle Miettinen ”Hän kutsui minua – Tositarinoita islamin kuohuvasta maailmasta” (Päivä Osakeyhtiö 2016), josta lainaus sivulta 124: ”Lähetystyöntekijöiden lähettäminen Pohjois-Afrikan muslimien pariin ei ollut virallisesti mahdollista, sellaiseen puuhaan ei työlupia myönnetty. Suomen Vapaa Ulkolähetys (nykyinen Fida) halusi kuitenkin lähettää työntekijöitä mahdollisimman lähelle berbereitä. Espanja osoittautui sopivaksi maaksi, sillä siellä asui suuri berberiväestö ja lisäksi pohjoisafrikkalaisia arabeja. 1980-luvun alussa Pohjois-Afrikassa alkoi herätys, jonka kaltaista tuskin löytyy kristinuskon historiasta. Vaikka ulkomailta käsin tehty medialähetystyö vaikutti tapahtumien kulkuun, kymmeniä tuhansia berbereitä koskettanut herätys syntyi ja laajeni vuorilla ilman ulkomaalaisia lähetystyöntekijöitä.”
Afrikan rannikon espanjalaiset kaupungit
Foinikialaiset perustivat kauppa-asemia Marokon rannikolle jo 800-luvulla eKr. 300-luvulla eKr. syntyi berberien kuningaskunta, joka joutui Roomasta riippuvaiseksi liittolaisvaltioksi, ja 42 jKr. Pohjois-Marokko liitettiin Roomaan. Arabit ottivat alueen haltuunsa vuodesta 682 alk., ja se islamilaistui. Vuosisatoja Marokko oli Välimeren merirosvojen pesäpaikkoja. Saksan vastustuksesta huolimatta siitä muodostettiin 1912 Ranskan protektoraatti ja Espanja sai alueen luoteisosan.
Ceuta, arabiaksi Sabta, Espanjalle vuodesta 1580 kuulunut linnoitettu varuskuntakaupunki ja vapaasatama Marokossa Välimeren rannikon niemellä vastapäätä Gibraltaria. asukkaita n. 73 000. (1995), joista arabeja 30 %. Espanjan Costa Del Solilla lomailijat tekevät Gibralttarilta käsin päivän retkiä Ceutaan isoilla laivoilla.
Melilla, muinainen Rusaddir, Espanjalle vuodesta 1497 kuulunut linnoitettu satama- ja varuskuntakaupunki. Rauta- ja lyijymalmin vientiä. Ceuta ja Melilla ovat Espanjalle kuuluvia kaupunkeja Pojois-Afrikan Marokon rannikolla. Melillassa asukkaita on n. 67.000. Espanjalaiset valtasivat kaupungin 1497.
Baleaarien saaristo
Mallorca on Espanjalle kuuluva saari Baleaareilla, Välimerellä. Mallorca on pinta-alaltaan Espanjan suurin saari. Saaren suurin kaupunki on Palma. Mallorcasta on tullut hiekkarantojen ja aurinkoisen ilmaston ansiosta erittäin suosittu matkakohde.
Valldemossan museossa on Guasp-paino ensimmäisessä kerroksessa, jossa on painokone 1600-luvulta. Seinillä olevat vedokset on valmistettu tällä toimintakykyisellä painokoneella. Katso lisää… https://www.artsmallorca.com/en/center-/museu-municipal-valldemossa
Mallorcalle pääsee lautalla tai kantosiipialuksella Barcelonasta ja Valenciasta Ibizan kautta. Katso lisätietoja https://www.trasmediterranea.es/ ja https://www.balearia.com/
Katso myös: https://www.rantapallo.fi/espanja/mallorca/
Palma de Mallorca, eli Palma on Baleaarien autonomisen hallintoalueen pääkaupunki ja suurin satamakaupunki sekä suosittu matkailukeskus Mallorcan lounaisrannikolla Espanjassa. Vihannesten ja hedelmien vientiä, huonekalu-, nahka- ja tekstiiliteollisuutta sekä taidekäsityötä. Kansainvälinen lentokenttä. Nähtävyyksiä ovat mm. alkujaan arabialaislinna Almudaina, Bellverin linna (1300), pörssi La Lonja 1400-luvulta (nykyään museona), piispanpalatsi 1500-luvulta (nykyään museona) ja useat historialliset kirkot, mm. goottilainen katedraali (1230–1601). Roomalaiset perustivat Palman 123 eKr.
Bilbao on kaupunki Nerviónjoen varrella 15 km sen suulta Pohjois-Espanjassa, jossa on 354 000 as. (2000). Merkittävä teollisuus-, kauppa- ja finanssikaupunki, baskien talous- ja kulttuurielämän sekä rautakaivosalueen keskus ja maan tärkein satama (ulkosatama Portugalete). Rauta-, teräs-, kone-, telakka-, öljynjalostus- ja kemianteollisuutta. Varhaiskeskiaikainen keskusta Casco Viejo; historiallisia kirkkoja, mm. goottilainen katedraali 1300-luvulta ja San Vicente de Albia 1500-luvulta. Yliopisto ja Guggenheimin taidemuseo.
Tuire Harjola ”Lähikuvassa Renny Harlin” (Kustannusosakeyhtiö Otava 2009), josta lainaus sivulta 56: ”sitten Ibizan saari Espanjan koillisrannikolla, Baleaareilla. Olimme tutkineet aluetta maailmankartastosta useat kerrat… Laskeutuminen Ibizan kentälle oli pelottava kokemus, sillä kiitorata loppui kesken ja koneen nokka ajautui kentän jatkeena alkavalle hiekkarannalle. Kurkistelimme säikähtäneinä ikkunasta, kuinka potkurien liike hidastui ja viimein lakkasi. Ihan kuin jostain olisi lyönyt vielä tulta! Lentoemännät huolehtivat meidät kuitenkin turvallisesti ulos ja kohti lentoasemaa. Viimeinen etappi, Hotel Sargamassa, odotti. Äidin nuorempi veli Lauri ja hänen vaimonsa Meri Koskiluoma viettivät osan kesästä telttailijoina Etelä-Espanjassa. Heidän piskuinen Simcansa käänsi lomien alettua keulansa kohti Eurooppaa ja saimme postikortteja matkan varrelta leirintäalueilta. Leena-serkku jaksoi monet vuodet matkata mukana, kunnes hänen pitkät säärensä eivät enää löytäneet sijaa täyteen pakatun auton takapenkillä ja teinielämä Maunulassa alkoi kiehtoa Mallorcaa tai Malagaa enemmän. Lauri-eno oli nyt perheineen asettunut kesäksi maalaamaan Ibizalle, ja meillä olisi kahden viikon matkan aikana tarkoitus kierrellä heidän kanssaan saarta, jonka autioita hiekkapoukamia ja kirkkaita vesiä oli talven aikana meille kuvailtu… Lauri-eno oppaanamme ajoimme Ibizan kaupunkiin ja pohjoisen rannoille, uimme ja söimme vasta pyydystettyä mustekalaa tai paellaa pienissä perheravintoloissa. Isä ei aina jaksanut mukaan kävelyretkille, mutta äiti kulki minun ja Rennyn kanssa lähitienoot ristiin rastiin.”
Martin Schlunk ”Kristillisen lähetystyön historia” (Suomen Lähetysseura 1973), josta lainaus sivulta 78: ”Ramon Lul eli Raimundus Lullus, niin kuin nimen latinalainen muoto kuuluu, oli ensimmäinen, joka lähti muslimien luo lähetyssaarnaajana, ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä muslimien kääntymisen hyväksi. Arvioinnit hänestä ovat vaihdelleet… Raimundus Lullus syntyi vuonna 1235 Mallorcassa katalonialaisesta aatelissuvusta, sai hovikasvatuksen ja palveli ruhtinaansa hovissa korkeana virkamiehenä ja trubaduurina. Kesken hänen trubaduurin toimintaansa, kun hän juuri oli erään hovinaisen innoittamana laatimassa rakkausrunoa, Ristiinnaulitun ilmestyminen pelästytti hänet. Näky toistui seuraavina päivinä vielä neljä kertaa. Raimundus Lullus koki kääntymyksen ja päätti, että hän ensiksikin kuolisi marttyyrina käännyttäessään uskottomia saraseeneja, niin kuin muslimeja silloin nimitettiin, toiseksi hän kirjoittaisi kirjan uskottomien erehdyksiä vastaan ja kolmanneksi hän toimisi saadakseen paavin ja kristityt ruhtinaat rakentamaan laitoksia, joissa sopivat henkilöt opiskelisivat uskottomien kieliä, etenkin arabiaa, niin että he sitten voisivat toimia menestyksellisesti lähetystyössä. Strategin selvänäköisyydellä Raimundus Lullus tajusi tilanteen. Hän tiesi rautaisen otteen, jolla saraseenien maailma oli puristanut kristikunnan kokoon, ja mietti, miten se voitaisiin murtaa. Saadakseen itse välttämättömän koulutuksen Raimundus Lullus ryhtyi kolmikymmenvuotiaana opiskelemaan saraseenilaisen orjan avulla arabiaa ja oppi yhdeksässä vuodessa niin paljon, että hän pystyi kirjoittamaan joitakin kirjoja arabiaksi… Vuonna 1276 Raimundus Lullus sai Aragonian kuninkaan Jaakko II:n perustamaan Mallorcan Miramarin luostarin, jossa kolmentoista fransiskaaniveljen tuli aina omistautua arabian opiskeluun. Vuodesta 1287 hän oli melkein lakkaamatta matkoilla ajaakseen aatteitaan. Tapaamme hänet Roomasta ja Parrisista, sitten vuonna 1292 lähetysmatkalta Tunisiasta. Tammikuussa 1293 hän ojensi Napolissa paaville kirjallisen esityksen ei-kristillisen maailman käännyttämisen asettamista vaatimuksista… Huhtikuussa 1313 Raimundus Lullus teki testamenttinsa ennen lähtöään viimeiselle lähetysmatkalle Tunisiaan ja barbareskirannikolle. Traditio kertoo, että uskottomat kivittivät hänet, mutta kristityt kauppiaat löysivät hänet vielä hengissä ja lähtivät viemään häntä Mallorcaan. Hänen kerrotaan kuolleen kotisaarensa lähellä kesäkuun 29. päivänä 1315.”
Kanarian saaret
Gran Canaria tarkoittaa suurta Kanariaa, vaikka se on saariryhmän kolmanneksi suurin saari. Las Palmasissa, joka on maakunnan pää- ja suurin kaupunki, saattaa olla pilvistä ja viileää, jossa asuu n. 350 000 asukasta, mutta saaren toisella puolella Maspalomasissa on kuumaa ja aurinkoinen sää pääsääntöisesti.
http://www.grancanaria.com/turismo/en/
Yrjö Kokko ”Hyvän tahdon saaret” (WSOY 1953), josta lainaus sivulta 49: ”Foinikialaiset, nuo kummalliset liikemiehet, jotka kävivät kauppaa ja rakensivat rauhaa, lienevät olleet ensimmäiset ihmiset ns. eurooppalaisesta kulttuuripiiristä, jotka kävivät Kanarian saarilla. He eivät voineet kauppiaina olla erityisen kiinnostuneita kanarialaisista, koska nämä elivät yksinkertaista kivikauden elämää. Mutta rauhaa rakastavina miehinä he muuallakin keroivat ihanista saarista, joissa vallitsi maailman ihanin ilmasto ja joissa elivät maailman onnellisimmat ja sopuisimmat ihmiset… Foinikialaisten kertomus periytyi kreikkalaisille ja roomalaisille. Homeros kirjoittaa Elysiumista, kaukana lännen meressä olevista autuaitten saarista, joissa kaikki elävät onnellisina, joissa kentät viheriöivät alati ja joissa ei koskaan ole liian kuuma eikä liian kylmä. Homeroksen ylistyslauluihin yhtyvät toiset arvokkaat ja runsastietoiset herrat, kuten Plinius, Ptolemaios ja Plutarkhos… Ensimmäisiä ’löytäjiä’, valloittajia, olivat genovalaiset, jotka rakensivat lähinnä Eurooppaa olevaan Lanzarote-nimiseen saareen v. 1330 linnoituksen. Nyt huomasi Ranskassa asuva paavi Clemens VI koko maailmalle olevan onnettomuudeksi, että Kanarian saarilla asui täysiä pakanoita. Hänen pyhä velvollisuutensa oli varustaa laivasto, ja tämä purjehti paavin siunauksin torjumaan kristikuntaa uhkaavaa vaaraa, minkä pakanalliset kanarialaiset aiheuttivat… Sevillalaiset näet ylistivät siinä määrin Kanarian saarten ihanuutta, että se innosti espanjalaiset ryhtymään niiden valtaamiseen. Heidän palvelukseensa astunut normandialainen ritari Jean de Letincourt sai valtuudet varustaa laivaston tähän tarkoitukseen. Vuonna 1417 hän valtasi taistelutta Lanzaroten ja sitten taistellen Fuerteventura-, Gomera- ja Hierro-saaret. Hän yritti vallata myös Gran Canaria saaren, mutta hänet lyötiin takaisin… Oikeutensa saariin hän myi myöhemmin Diego de Herreralle, jolta kuningas Ferdinand ne osti. Viimeksi mainittu lähetti aatelismies Juan Rejonin valtaamaan Gran Canaria saarta 6000 sotilaan ja 30 ratsumiehen voimalla. Gran Canarian valtaukseen kului kokonaista kymmenen vuotta.”
Jarmo ”Jamppa” Antti Jussi Tuominen s. 11.5.1949 Oulussa ja k. 19.11.1998 Espanjassa, oli suomalainen iskelmälaulaja. Hän oli suosionsa huipulla 1970- ja 1980-luvuilla, ja hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa kuuluvat muun muassa Aamu toi, ilta vei, Kuumat kyyneleet. 1990-luvulla Tuomisen suosio hiipui, ja hän siirtyi esiintymään pääasiassa suomalaisturisteille Kanarian saarilla Espanjassa. Jamppa Tuomisen elämästä on kirjoitettu kirja: Jamppa Tuominen : Aamu toi, ilta vei : suomalaisen laulajan tarina / Veikko Tiitto, Petri Tuunainen (Minerva | 2008). Jamppa Tuomisen elämästä kertovassa kirjasta yhteenvetona Jamppa Tuomisen Espanjan Kanarian ongelmista voisi todeta, että Irlantilainen perhe ilmeisesti viritti Jampalle ansan, jotta voisi kiristää Jampalta rahaa pedofiilisyytösten myötä, sillä Jamppa oli rahaton ja kielitaidoton. Jamppa asui huonenaapureina irlantilaisen perheen kanssa. Ehkä Jamppa näytti rikkaalta artistilta, joka esiintyi paikallisessa yökerhossa, jossa he näkivät usein toisensa. Jampalla oli paljon instrumentteja, joita hän osasi soittaa. Jouduttuaan pariksi kuukaudeksi vankilaan Kanarian saarilla 1998 keväällä, niin hänen päälleen kustiin kirjaimellisesti, koska oli vankilan pohjasakkaa. Hänet vapautettiin vankilasta n. 2 kuukauden kuluttua odottamaan oikeudenkäyntiä. Vapautus toteutettiin yöllä ja Jamppa käveli vankilasta 40 km rahattomana kaupunkiin ihmisten ilmoille ja tonki roskiksista ruokaa. Jonkun viikon hän asui luolissa, veneiden alla jne. ennen kuin sai yhteyttä ystäviin, levy-yhtiöön jne. joilta sai rahaa asuntoon ja ruokaan, koska hänellä oli maastapoistumiskielto ja passi oli tallessa. Lehtien toimittajat kävivät jututtamassa Jamppaa ja oululaiset kaverit tuli pitää huolta ettei janojuoma loppunut Jampalta tässä murheessa. Jamppa ehti kuolla ennen oikeudenkäynti, johon ei oltu keretty edes syytteitä laatimaan. Järjestelmä oli ilmeisesti tehoton, sillä Jamppa odotti oikeudenkäyntiä lähemmäs vuoden. Jamppa oli aiemmin viettänyt jo muutaman kerran puolen vuoden kausia Kanarialla. Pappikin oli käynyt Jampan vankilassa ollessa rukoilemassa Jampan kanssa, sillä muita ei ollut käynyt vierailemassa. Kirjassa sanottiin Jampan taistelleen viinapirua vastaan yli 20 vuotta eikä kyennyt voittamaan tätä viinapirua, joka piti otteessaan Oululaista muusikkoa.
Kristoffer Kolumbuksen (Bartolome De La Casasin jäljentämänä) ”Amerikan löytöretken päiväkirja” (Karisto Oy 2000) kirjan suomentajan esipuheessa mainitaan, että kolmannelle matkalle Espanolaan Kolumbus lähti Kanarian saarilta 30.5.1498. Espanjasta lähetettiin uusi käskynhaltija Farncisco de Bobadilla, joka vangitsi Kolumbukset ja lähetti heidät kahleissa Espanjaan. He saapuivat kahleissa Cadiziin marraskuussa 1500, jossa kuningaspari pahoitteli Kolumbuksen vangitsemista. Kolumbuksen päiväkirjan jäljentäjä oli piispa Bartolome de las Casas (1474-1566), sillä hänen isänsä oli mukana Kolumbuksen toisella retkellä. Piispa on kirjoittanut myös teoksen ”Historia General de las Indias occidentales”.
Jaakko Selin ”Jaakon matkassa” (Sanoma 2013), josta lainaus sivulta 46: ”Teneriffan Puertosta tuli vuosiksi suosikkikohteemme, jossa vietettiin jouluja, uusiavuosia, loppiaisia ja karnevaaleja. Kävin vastikään verestämässä muistojani Puerto de la Cruzin karnevaaleilla ja vakuutuin, että jokaisen matkailijan pitäisi kokea ne ainakin kerran elämässään.”
Maija ja Hannu Nyman ”Tapani Oksanen – Tammelantorilta Toiviomatkoille” (Kuva ja Sana 2019), josta lainaus sivulta 63: ”Tapanin ensimmäinen etelänmatka suuntautui 1968 Teneriffalle. Se oli hänen itse itselleen myöntämä palkkiomatka hyvin sujuneiden opintojen jälkeen. Tärkeä tieto on toki se, että matkan järjesti Y-matkat. Matkatoimiston nimi jäi mieleen.”
Yrjö Kokko ”Hyvän tahdon saaret – matkakuvaus” (WSOY 1953)
Seurakunta Teneriffalla: https://mividanueva.org/en/
Linkkejä liikkumiseen laivalla Kanarian saarilla:
http://www.biosferaexpress.com/en/index.html
https://www.navieraarmas.com/en/home
https://www.lineasromero.com/en/ferries/
Kirjallisuutta:
Paul Raja-Aho ”Matkalla Jumalan ihmeissä – Hannu ja Arja Mehtosen tarina” (KKJMK Oy 2019)
Robert Brantberg ”Tiedustelueversti Hallamaa – Voiton avaimet” (Kustannusosakeyhtiö Revontuli 2014)
Juha Pekka Helminen, Aura ja Juha Korppi-Tommola ”Espanja diktatuurista demokratiaan” (Kleio ja Nykypäivä 1994)
Håkan Mörne ”Aurinkoista Andalusiaa” (WSOY 1952)
Simo Penttilä ”Linna Espanjassa – Matkakuvia” (Otava 1953)
Pasi Päivinen ”Terrorismi Espanjassa” (Atrain & Nord 2021)
Mielikki Ivalo ”Visavuoren paljasjalka” (RKS Tietopalvelu Oy 2014) asunut 20 vuotta Marbellassa Espanjassa
Opinnäytetöitä:
Nina Patosalmi ”Espanja opiskelijavaihdon kohteena” (Kajaanin ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2011)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/35777/Patosalmi_Nina.pdf?sequence=1
Anu Kytömäki ”Suomalainen kulttuuriyhdistystoiminta Espanjan Aurinkorannikolla – Selitys & kehityssuunnitelma” (HUMAK, opinnäytetyö 2013)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/58490/Kytomaki_Anu.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Aino Ahvonen ”Suomenkielisen viestinnän rooli Espanjan Aurinkorannikolla” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2008)
Linkkejä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/17/kun-suomalaiset-rakensivat-kylan-aurinkorannikolle
Espanjankielistä seurakuntamateriaalia: http://www.delvecchio.org/
Pentti Juhani Mattila 
Kerrassaan mahtava kirjoitus !
TykkääLiked by 1 henkilö