Kiina

Kiina on nousemassa merkittävien supervaltojen joukkoon ja jopa johtoon, mitä tiedämme kaukaisesta Kiinasta? Olen kerännyt jotakin tietoa, jotta meillä olisi käsitys siitä, mikä on Kiina ja sen merkitys historian kautta katsottuna.

Martin Mann ”Kiina” (Koko Kansan Kirjakerho Oy 1987) sivulta 19 lainaus: ”Menneisyydellä on yhä sijansa Kiinassa. Perinne elää tuhansissa tavoissa. Se näkyy kasvatuksessa, kuuliaisuudessa esivaltaa kohtaan, säästäväisyydessä, kärsivällisyydessä, joustavuudessa ja valtavassa virkakoneistossa. Eräs Tianjinin (Tientsin) yliopiston professori arvioi, että joka seitsemäs kaupungin asukas oli puoluevirkailija tai puoluevirkailijan perheenjäsen. Byrokratia ja perheyhteisö hallitsevat kiinalaisia, kuten ne ovat tehneet 300-luvulta eKr. lähtien. Entisaikoina perhe oli yhteiskunnan perusyksikkö. Suvut valvoivat jäsentensä käyttäytymistä, järjestivät heille työtä ja huolehtivat heistä. Nykyäänkin on mahdollista auttaa sukulaista työnsaannissa… Suvun vanhimpia arvostetaan yhä suuresti ja seniililtäkin isoisältä kysytään tahdikkaasti neuvoa – vaikka sitä ei sitten noudatettaisikaan… Vaikka Kiinan kulttuuri on maailman vanhin ja sillä on takanaan yli 4000 vuoden yhtäjaksoinen historia, maa on kokenut perusteellisia ja väkivaltaisia muutoksia. Sitä ovat koetelleet ulkopuolisten hyökkäykset ja sisäiset levottomuudet – vallankumoukset, sisällissodat, väestön pakkosiirrot ja poliittiset mullistukset. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Valta on siirtynyt puolifeodaalisilta maanomistajilta ja yksityisyrityksiltä valtiolle, joka nyt omistaa maat ja useimmat teollisuuslaitokset ja pyrkii säännöstelemään ihmisten elämää intiimejä yksityiskohtia myöten.”

Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eKr.. Myöhemmin Kiina jakautui moneksi pieneksi valtioksi, ja alkoi taistelevien valtioiden kausi, jolloin ne kävivät alinomaa sotia keskenään. Kiinan yhdisti 200-luvulla eaa. Qin-dynastian keisari Shi Huang Ti. Hän perusti tiettävästi ensimmäisen koko Kiinaa hallinneen dynastian, Qin-dynastian, jonka nimestä myös nimi Kiina johtuu. Tästä lähtien Kiina on eräitä lyhyiksi jääneitä välivaiheita lukuun ottamatta ollut valtiollisesti yhtenäinen. Keisarien on katsottu hallitsevan maata taivaan mandaatilla. Hallitseva dynastia kuitenkin on vaihtunut useita kertoja. Qin-dynastiakin jäi lyhytikäiseksi ja sen syrjäytti pian Han-dynastia, jonka valtakausi kesti useita vuosisatoja.

Tauno-Olavi Huotari ”Kiinan nähtävyyksiä” (Suomi-Kiina-Seura 1988), josta lainaus sivulta 76: ”Xian, Läntinen rauha, on Kiinan vanhin varmuudella tunnettu historiallinen keskus ja pääkaupunki. Se on muinaisuutensa takia Kiinan matkailun keskuksia ja rakentaa paljon turismin varaan. Kuitenkin se on paljon muutakin, Luoteis-Kiinan taloudellinen ja kulttuurikeskus, jonka merkitys ulottuu usean maakunnan alueelle. Xian on Shaanxin maakunnan pääkaupunki. Se sijaitsee noin 450 metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyinen Xian on miljoonakaupunki… Xian on tärkeä liikennekeskus, jolta on rautatie- ja lentoyhteyksiä eri puolille Kiinaa… Xian on Kiinan matkailukeskuksia, ja se on jopa valtion toimesta määritelty turismin kaupungiksi. Etenkin Ensimmäisen keisarin terrakotta-armeijan löytymisen jälkeen matkailijamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti.”

Otavan Suuressa Ensyklopediassa sanotaan Kiinasta näin: ”1122-1027 eKr. Shang-dynastian viimeinen hallitsija oli julmuudellaan vierottanut suurimman osan heimoyhteiskunnista. Chou-dynastia jakautui läntiseen ja itäiseen kauteen, ja se oli pisin Kiinan historiassa, n. 900 vuotta. Kiinan yhteiskunta sai selvästi feodaalisen luonteen samalla kun se laajeni voimakkaasti. Choun merkitys oli erityisen huomattava kulttuuri ja filosofian alalla, ja sitä onkin perinteisesti sanottu Kiinan klassiseksi ajaksi. Dynastian jälkipuoliskolla Kiinassa eli useita sen tunnetuimmista ajattelijoista, mm. Kungfutse, Mengtse ja Laotse. Kenelläkään muulla kiinalaisella ei ole ollut yhtä syvää vaikutusta maan yhteiskunnan muotoutumiseen kuin Kongfutsella. Kiinalaiset ovat harvoin lakanneet olemasta kongfutselaisia siitä huolimatta, että monet heistä ovat ajan kuluessa omaksuneet muita aatteita, kuten buddhalaisuuden, taolaisuuden tai kristinuskon. Kungfutse syntyi nykyisen Shandongin maakunnan alueella 551 eKr. ja vietti suurimman osan elämästään vaeltavana opettajana. Hänen ajatuksiensa pääsisältö oli paluu hyveellisyyteen, inhimillisyys ja luonnollinen järjestys.”

Kungfutse kokosi Shu Jing historiatietoa ja hän kertoo siinä keisari Shunista (hallitsi vuosina 2256-2205 eKr. ensimmäisen dynastian alkaessa), joka uhrasi ShangDille. Kuka on ShangDi? Nimen kirjaimellinen merkitys on ’Taivaallinen hallitsija’. Katso lisätietoja: Richard Broadberry, Ethel R. Nelson, Ginger Tong Chock ”God’s Promise to the Chinese (1997).

Kiinan historiasta on tehty elokuva ”Keisari ja salamurhaaja” (The Emperor and The Assassin vuodelta1998), jonka ohjasi Chen Kaige. Elokuva kertoo ajasta 300 eKr., kun Qinin kuningas Ying Zheng (Li Xueijan) pyrkii yhdistämään kaikki Kiinan seitsemän kuningaskuntaa yhdeksi.

Stephen G. Haw on kirjoittanut kirjan ”Matkaopas historiaan Kiina” (Kustannusosakeyhtiö Puijo 1996), josta lainaus sivulta 53: ”Shang-kuninkaita pidettiin enemmän tai vähemmän jumalallisina. Elinaikanaan he olivat absoluuttisia hallitsijoita maan päällä, ja kuoltuaan heillä oli vaikutusvaltaa taivaassa. Varhaiset kiinalaiset olivat selvästi uskoneet kuolemanjälkeiseen elämään ainakin vanhemmasta neoliittisesta kaudesta lähtien, koska he laittoivat yleensä uhrilahjoja vainajiensa hautoihin. Shan-kuninkaat haudattiin erittäin taidokkaisiin hautoihin. Niihin laitettiin suuri määrä hautalahjoja, joiden joukossa oli lukuisia rituaalisia ihmisuhreja. Useimmat näistä olivat luultavasti orjia tai orjuutettuja sotavankeja, toisten taas on edellytetty seuraavan kuningastaan kuolemaan tekemällä itsemurha. Varmastikin toisille kuollutta kuningasta seuranneille annettiin kunnialliset hautajaiset, kun taas toisilta katkaistiin pää ja heidät yksinkertaisesti heitettiin kuoppiin, niin että päät haudattiin toisinaan erilleen ruumista. Kuolleille kuninkaalle annettiin myös sotilasvartio, täydelliset sotavaunut hevosineen ja ajajineen, jotka kaikki haudattiin hänen mukanaan… Kiinalla oli varhaisimmat meriyhteydet muihin kansakuntiin luultavasti Han-dynastian aikana. On todennäköistä, että intialaislaivat purjehtivat 100-luvulla jKr. säännöllisesti Kaakkois-Aasian rannikon ympäri aina nykyiseen Guangdongin maakuntaan asti. Kiinalaislaivat alkoivat uskaltautua samoille reiteille noin vuoden 300 jälkeen ja saavuttivat Penangin noin vuoteen 350 mennessä sekä Sri Lankan muutama vuosikymmen myöhemmin. Seuraavien sadan vuoden aikana ne purjehtivat luultavasti jopa Persianlahdelle ja Punaisenmeren suulle asti. Talasjoen taistelussa vuonna 762 vangiksi otetut kiinalaiset palasivat Kiinaan Persianlahdelta kiinalaislaivoissa. Tällainen pitkän matkan merenkulku jatkui suurimmalla osalla Tang-kautta ja taantui noin vuoden 900 jälkeen. Valtaosalla Tang-kautta alueen merenkulkua hallitsivat arabialaiset tai persialaiset alukset. Vuonna 758 muslimit olivat jo tarpeeksi voimakkaita ryöstelemään Guangzhoussa ja polttamaan sen. Heitä oli sittemmin huomattavan paljon Itä-Kiinan rannikolla aina Hangzhouhun asti kauppiassiirtokuntina tärkeimmissä kauppasatamissa. Guangzhoussa on yhä nykyäänkin moskeija, jonka minareetit on peräisin Tang-dynastian kaudelta. Tämän ajan tärkeimmät kiinalaiset vientitavarat olivat silkki ja keramiikka, kun taas vastineeksi tuodut esineet olivat enimmäkseen ylellisyystavaroita, kuten helmiä ja jalokiviä, lasia, mausteita sekä harvinaisia ja outoja esineitä, joista joillakin ajateltiin olevan maagisia tai lääkitseviä ominaisuuksia, kuten sarvikuonon sarvilla. Kauppatase oli yleensä Kiinalle edullinen, ja kultaa ja hopeaa virtasi sinne muista kauppaa käyneistä maista. On jopa esitetty, että Rooman taloudelliseen tuhoon johti yhtenä tärkeänä tekijänä valtakunnan itämaiden kanssa käymän kaupan erittäin epäsuotuisa tase…

Uiguurivaltakunnan kukistuttua vuonna 840 kirgiisien aiheuttaman suuren tappion vaikutuksesta kiinalaiset kokivat voivansa ryhtyä toimiin ulkomaalaisia vastaan ainakin Kiinan valtakunnan rajojen sisäpuolella. Monia Chang’anin uiguuriasukkaista pidätettiin ja teloitettiin, ja ulkomaisia uskontoja eli nestoriolaista kristinuskoa, manikealaisuutta ja zarathustralaisuutta vainottiin… Vuonna 845 valtaosa buddhalaismunkeista pakotettiin ryhtymään maallikoiksi ja valtio otti haltuunsa paljon luostarien maata. Tämän toimenpiteen vaikutuksesta valtion tulot paranivat jonkin verran (munkit ja luostarit eivät olleet maksaneet veroja)… Kun mongolit aloittivat suuret valloituksensa 1200-luvun alussa, he eivät olleet edes luku- ja kirjoitustaitoinen kansa. Vaikka Tsingis-kaanin kunnianhimoisena toiveena oli hallita koko maailmaa, kuten käy ilmi hänen tunnuslauseestaan ’yksi ainoa aurinko taivaalla, yksi ainoa hallitsija maan päällä’, mongoleilla ei juuri ollut käsitystä siitä, miten suurta valtakuntaa voitaisiin hallita…

Mongolien varhaisia valloituksia todellakin seurasi suuri teurastus, ja sellaisia Pohjois-Kiinan osia, joissa oli vuosisatoja kasvatettu viljaa, otettiin laitumiksi mongolien hevosille, nautakarjalle ja lampaille. Zhongdu (Beijing), vanha Jin-pääkaupunki, hävitettiin maan tasalle… vuonna 1246 Plano Carpinin Johannes oli tullut suostuttelemaan mongoleja tukemaan ristiretkeläisiä saraseeneja vastaan. Kaani oli kuitenkin sitä mieltä, että mongoleilla oli jumalallinen tehtävä hallita koko maailmaa ja vaati kaiken yhteistyön ennakkoehtona paavin alistumista. Länsimaiden kristittyjä olivat yhteyden hakemiseen kannustaneet tiedot siitä, että mongolit olivat itse kristittyjä. Tämä piti osittain paikkansa, sillä jotkut heimot tunnustivat nestorilaista kristinuskoa ja kaanin useat vaimot ja ministerit olivat uskon kannattajia…

Länsimaiset kristityt eivät kuitenkaan luopuneet toivosta käännyttää mongolit, ja vuonna 1294 saapui Montecorvinon Johannes Beijingiin ja perusti pysyvän lähetysaseman. Useita tuhansia käännynnäisiä kastettiin, ja vuonna 1307 hänet nimitettiin Kambalukin arkkipiispaksi (Kambaluk oli Beijingin eurooppalainen nimi; se oli johdettu mongolikielen sanoista Khan balik, jotka tarkoittivat ’kaanin kaupunkia’). Lähetysasema ei kuitenkaan säilynyt mongolien tuhon jälkeen… Eurooppalaisten kauppatoiminnan ohella tulivat yritykset käännyttää kiinalaiset kristinuskoon. Tänä varhaisena aikana aktiivisempia olivat jesuiitat. He päättivät aloittaa prosessin opettelemalla Kiinan tavat ja kielen, ja onnistuivat huomattavan hyvin. Saavuttuaan Macaoon 1577 he jatkoivat matkaa Guangdongin maakuntaan, ja vuoteen 1601 mennessä Matteo Ricci oli vakiinnuttanut asemansa Beijingissä, missä hän sai mainetta ja korkean aseman luonnontieteellisen tietämyksensä ansiosta. Etenkin hänen tietonsa tähtitieteestä mahdollistivat sen, että hän saattoi täsmätä kalenterin paremmin kuin paikalliset astronomit. Ricci sai keisarillisia suosionosoituksia ja alkoi lisäksi käännyttää korkea-arvoisia virkamiehiä. Hänen menestyksensä johtui suurelta osin hänen henkilökohtaisista ansioistaan, ja hänen kuolemansa Beijingissä vuonna 1610 oli vakava takaisku jesuiittojen lähetystehtävälle…”

Juhani Kakkuri ”Lootuksenkukkia ja lohikäärmeitä – Geodeetin matkoja Kiinaan” (WSOY 1999) lainaus sivulta 140: ”Monet Hubein maakuntamuseossa näytteille pannut esineet antavat nykyajan ihmiselle hyvän kuvan Chu-kulttuurin loistokkuudesta. Suurin osa museon aarteista on peräisin runsaat 2400 vuotta sitten kuolleen Zengin markiisin haudasta. Hauta, joka sijaitsi Suizhoun kaupungin laitamilla noin 150 kilometriä Wuhanista luoteeseen, avattiin vuonna 1978. Maan alta paljastui rakennus, joka käsitti neljä huonetta, keskuskammion ja kolme sivukammiota, joista yksi oli keskuskammion itäpuolella, toinen länsipuolella ja kolmas pohjoispuolella. Keskuskammiosta löytyi suuri määrä musiikki-instrumentteja – pronssista valettuja kelloja, rumpuja, harppuja ja huiluja kokonaisen orkesterin tarvetta varten, kaikki esitystä varten järjestettyinä. Markiisin maalliset jäännökset lepäsivät idän puoleisessa sivukammiossa, sisimmäisessä kolmesta sisäkkäin asetetusta puuarkusta. Näistä jokainen oli koristeltu kauniisti erilaisilla ornamenteilla, lohikäärmeen kuvilla ja ihmishahmoilla. Markiisin ’makuukammareista’ ja lännen puoleisesta sivukammiosta löytyi 21 muutakin arkkua ja kunkin sisältä naisen luut. Vainajat, joista nuorin oli kuollessaan ollut 13-vuotias ja vanhin 25-vuotias, olivat luultavasti markiisin orkesteriväkeä: soittajia ja tanssijattaria, joiden kauheana kohtalona oli ollut tulla elävältä haudatuiksi.”

Buddhalaisia on eniten Kiinassa, vaikka Buddhalaisuus on Magadhassa (nykyään osa Intiaa) n. 500-luvulla eKr. syntynyt filosofia tai uskonto. Sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty prinssi Siddhartha Gautama, joka kuitenkin luopui rikkauksistaan ja tuli myöhemmin Buddhaksi eli valaistuneeksi. Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei jumala tai profeetta. Kasvatustieteiden maisteri Steve Ciccolanti on kirjoittanut buddhalaisuudesta buddhalaisen kirjan ”From Buddha to Jesus” (2010).
Björn Landström ”Tie Intiaan” (Otava 1964) lainaus sivulta 52: ”Viimeisellä vuosisadalla eKr. oli Kiina kasvanut niin suureksi, että ulottui Jaksartes-virran mutkaan ja rajoittui parthialaisten valtakuntaan, ja parthialaiset ostivat kaiken sitä kautta saatavan silkin ja myivät sen edelleen Rooman suurille markkinoille. Kiinalaiset halusivat päästä välittömään yhteyteen Rooman kanssa, mutta se ei sopinut parthialaisten kauppapolitiikkaan. Noin 98 JKr. lähetti Kiinan keisari kenraali Kan Jingin lähetystöineen pyrkimään Roomaan, mutta tämä palasi takaisin Parthiasta, ja kiinalaisista asiakirjoista voimme lukea syyn. Parthialaiset olivat selittäneet hänelle seuraavaa: ’Meri on leveä ja suuri. Suotuisalla tuulella pääsee kolmessa kuukaudessa Tatsiniin (Rooman valtakuntaan)…’ Suuri maantieteilijä Ptolemaios kertoo eräästä Mes-nimisestä kauppiaasta, jota myös nimitettiin Titianukseksi. Hän oli makedonialainen kauppiaan poika, joka noin 100 jKr. lienee lähettänyt retkikunnan serien luokse. Seitsemän kuukautta matkattuaan hänen miehensä olivat tulleet ’Kivitornille’ – tämä linee ollut Kiinan silloinen pääkaupunki ja nykyinen Sian. He olivat laskeneet matkan pituudeksi 90 000 stadioninmittaa eli noin 16 000 km. Houhansu, nuoremman Han-dynastian aikakirja, kertoo musikanteista ja ilveilijöitä, joita noin 120 jKr. oli Rooman valtakunnasta tullut Kiinaan ja jotka saivat esiintyä jopa keisarillekin. He lienevät tulleet meritietä Taka-Intiaan ja sieltä karavaanitietä pohjoiseen. Kiinalaisen kronikoitsijan mukaan he nimittäin sanovat itse: ’Olemme läntiseltä mereltä tulleita miehiä. Läntinen meri on sama kuin Tatsin (Rooman valtakunta). Tatsiin päästään Sanin maan läpi, joka on täältä lounaaseen.’

Ja sivulta 68: ”Kosmas Indikopleustes oli kertonut löytäneensä kristittyjä kirkkokuntia Intian meren ympäristöstä. Jesuiittalähetyssaarnaajien tullessa 1600-luvulla Sianiin Kiinaan heille näytettiin korkea veistetty kivi, jossa oli pitkä kirjoitus. Tutkittuaan kirjoituksen he ymmärsivät, että nestoriolaislähetyssaarnaajat olivat olleet siellä lähes tuhat vuotta aikaisemmin. Kivessä on 1780 kiinalaista kirjoitusmerkkiä ja lisäksi alimpana syyrian kielinen kirjoitus, jossa mainitaan sen patriarkan ja niiden pappien nimet, jotka vuonna 781 olivat olleet mukana pystyttämässä muistomerkkiä. Luemme pienen osan tekstiä: ’Kun Taitsung, loistava keisari, maineessaan ja loistossa alkoi onnellisen hallintokautensa, kun hän valaisi kansaansa ja hallitsi sitä viisaasti, eli Suur-Tsinin (Syyrian) kuningaskunnassa hyveellinen mies nimeltä Olopun, joka loistavista pilvistä ennustaen tuli pyhine kirjoituksineen ja voitti (matkan) vaikeudet ja vaarat, koska hän otti huomioon tuulten suotuisuuden. Tsiengkuanin yhdeksäntenä vuonna hän tuli Tsiangnganiin. Keisari lähetti pääministerinsä, herttua Fanghuanlingin turvasaattoineen läntiseen esikaupunkiin vastaanottamaan ja opastamaan vierasta. Hänen kirjoituksensa käännettiin kirjastossa. Kun opit oli tutkittu ja punnittu (keisarin) yksityisissä huoneissa, keisari tunnusti ne oikeiksi ja järjesti niin, että niitä saarnattiin ja levitettiin.’

Ja 117 sivulta lainaus Marco Polon antamasta kuvasta Kublai-kaanista: ”Seteleistä: ’Kambalun kaupungissa (=Khanbalik = ’Kaanin kaupunki’ = nykyinen Peking) on suurkaanin rahapaja, ja hänen voidaan todella sanoa hallitsevan alkemistien salaisuuksia, koska hän osaa valmistaa rahoja seuraavalla tavalla. Otetaan kuorta mulperipuusta, jonka lehtiä käytetään silkkiäistoukan ravinnoksi, ja kuoresta irroitetaan sisempi kesi, joka on karkean kuoren ja puun välissä. Tämä liotetaan ja survotaan huhmaressa soseeksi, ja tästä tehdään paperia, samanlaista kuin puuvillasta, mutta mustaa. Kun se on valmista, se leikataan erisuuruisiksi rahoiksi. Ne ovat melkein neliön muotoisia, mutta pituus on suurempi kuin leveys… Näiden paperirahojen arvo vahvistetaan, ikään kuin he olisivat puhdasta kultaa tai hopeaa, seuraavalla menettelyllä: joukko tähän erityisesti valittuja virkamiehiä kirjoittaa niihin nimensä sekä lisäksi painaa sinettinsä, ja kun tämä on tehty, Hänen Majesteettinsa tehtävään nimittämä korkein virkamies kastaa hänelle uskotun keisarillisen sinetin sinoberiväriin ja leimaa sillä paperin, jolloin sinetistä jää sinoberinpunainen painojälki. Tällä tavoin se on vahvistettu käyväksi rahaksi, ja jos joku haluaa jäljitellä sitä, hänet tuomitaan kuolemaan. Ja sivulta 134 lainaus koskien Abokan poikaa Argonia: ”Hänkin pyysi paavilta lähetyssaarnaajia, ja tällä kertaa tuli mm. fransiskaaniveli Johannes Montecorvinolainen, eräs keskiajan kaikkein innokkaimmista lähetyssaarnaajista. Vietettyään jonkin aikaa Persiassa ja tehtyään lyhyen vierailun Roomaan hän matkusti Intian kautta, missä hän vaikutti jonkin aikaa, Kiinaan, ja tiedämme hänen tulleen Pekingiin vuonna 1293. Johannes pääsi tapaamaan nyt vanhaa ja väsynyttä Kublai-kaania, joka ei suinkaan ollut kastettu ja joka ei enää liene ollutkaan kiinnostunut kristinuskosta kuin lännessä oli toivottu. Johannes Montecorvinolainen eli sitten Kiinassa kolmekymmentäviisi vuotta… Toimittuaan yksitoista vuotta yksinään hän sai avukseen veli Arnoldin, Kölnin seuduilta kotoisin olleen saksalaisen. Hän osti köyhien kiinalaisten poikia ja opetti heille latinaa ja kreikkaa sekä teki heistä kuoropoikia. 1306 hän oli kastanut 6000 ihmistä, ja hän kirjoittaa, että hän olisi kastanut kymmenkertaisen määrän, elleivät nestorilaiset olisi panetelleet häntä. Hän käänsi sekä Uuden Testamentin että Psalttarin ’tataarien kielelle ja kirjoitukselle… Paavi ymmärsi hänen suuren merkityksensä, nimitti hänet vuonna 1307 koko Kiinan arkkipiispaksi ja lähetti hänelle yhdeksän fransiskaanimunkkia toimimaan piispoina… Heinäkuussa 1328 Johannes Montecorvinolainen kuoli Kiinassa kahdeksankymmenenyhden vuoden ikäisenä”

Terrakotta-armeija

Terrakotta-armeija on Kiinan Shaanxin maakunnassa sijaitseva yhdistyneen Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa vartioimaan rakennettu lähes 8 000 yksilöllisen sotilaspatsaan ja satojen hevosten armeija. Se löytyi vuonna 1974 Xi’anin kaupungin ulkopuolelta maanviljelijän etsiessä kaivonpaikkaa.

Juhani Kakkuri ”Lootuksen kukkia ja lohikäärmeitä – Geodeetin matkoja Kiinaan” (WSOY 1999) lainaus sivulta 52: ”Xi’anin huomattavin nähtävyys lienee Li-vuorten juurella sijaitseva suurkeisari Qin Shi Huangin mausoleumi savisotilaineen. Nämä löytyivät kaivonteon yhteydessä maaliskuussa 1974. Kuusi vuotta myöhemmin löytöpaikan läheltä, keisarin hautakummun rinteeltä, löytyi lisäksi kaksi neljän hevosen vetämää valjakkoa. Kumpikin oli tehty pronssista puolueen luonnollisesta koosta ja koristettu kullasta ja hopeasta taotuilla ornamenteilla. Saviarmeijan suojaksi oli pika pikaa rakennettu valta, jalkapallokentän kokoinen halli, jonka suojassa oli entistettynä useita satoja sotilaita kaikkiaan 7000 sotilaan armeijasta; niiden joukossa oli jalkaväkeä tavallisista rivimiehistä korkea-arvoisiin kenraaleihin ja hevosia vankkureineen, kaikki täydessä sotavarustuksessa karsinoihin järjestettyinä… Ensimmäisellä jälkikristillisellä vuosisadalla eläneen historioitsijan Sima Qianin mukaan kummun alla on hautakammio, joka on aarteita täynnä, ja halli jossa on sata istuinta korkea-arvoisia virkamiehiä varten. Siellä on myös elohopealla täytettyjä järviä ja jokia, jotka symbolisoivat maanpinnan maisemia järvineen ja jokineen. Kallisarvoisten helmien ja jalokivien kirjavoima holvikatto kaartuu taivaankanneksi niiden päälle. Mekaaniset laitteet juoksuttavat elohopeaa jokien uomissa. Oviaukoissa ja käytävissä on viritettyjä jousipyssyjä haudanryöstäjien surmaamista varten. Kun keisari Qin Shi Huang kuoli, järjesti valtaistuimelle noussut uusi keisari Ershi hänelle juhlavat hautajaiset. Kuolleen kylmennyt ruumis sijoitettiin hautakammioon syyskuussa 210 eKr. Kalanrasvasta valetut kynttilät sytytettiin palamaan. Jokainen hovineito, joka ei ollut synnyttänyt lasta, uhrattiin. Tuhannet rakennustöihin osallistuneet käsityöläiset ja muurarit haudattiin sinne elävältä, jotta kammion aarteet, rakenteet ja turvalaitteet olisivat pysyneet keisarin vihollisilta salassa. Kun vain neljä vuotta oli kulunut keisarin kuolemasta, ahne kenraali Xiang Yu hyökkäsi alueelle, ryösti palatsit ja sytytti rakennukset tulee,”

John Man ”Terrakotta-armeija – Kiinan ensimmäinen keisari ja hänen valtakuntansa” (Karisto 2009). Lainaus sivulta 32: ”Miksi nämä saviset hahmot kiehtovat Kiinaa ja koko maailmaa niin suuresti? Yksi syy on se, että ne ovat haamuja historian alitajunnasta. Ne edustavat näkyvällä ja kouriintuntuvalla tavalla kahta ratkaisevaa vuosikymmentä – vuosia 230-210 eKr. – jolloin ensimmäinen keisari pakotti seitsemän valtakuntaa yhdistymään ja käynnisti joukon suurhankkeita. Seisovat sotilashahmot eivät symboloi vain omaa aikaansa. Niiden kasvot kuvastavat itse keisarin luonnetta: ne ovat ankaria, ilmeettömiä ja leppymättömiä. Valta teki keisarista pelottavan miehen… Virallisen historian mukaan keisari poltti kirjoja, tuhosi edeltäjänsä aikakirjat ja hautasi häntä vastustaneita oppineita elävältä… Lähes kaikki tiedot ovat peräisin yhdeltä ihmiseltä, historioitsija Sima Qianilta ja hänen järkälemäisestä teoksestaan Shi Ji (Historiallisia merkintöjä), josta käytetään englanninkielisissä maissa nimeä Records of the Grand Historian. Kirjan 130 lukua kattavat Kiinan koko historian Sima Qianin päiviin saakka… Hänen aikanaan hallitsi Han-dynastia, joka seurasi Qiniä vuonna 202 eKr. neljä vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen… Vuoden 145 eKr. tienoilla syntynyt Sima Qian oli perinyt innoituksensa isältään, joka oli suunnitellut ja ehkä aloittanutkin Historiallisten merkintöjen kirjoittamisen. Kun isä kuoli vuonna 110 eKr., hänen 35-vuotias poikansa ryhtyi jatkamaan työtä… Sima Qianin keisari Wu (140-87 eKr.). Wu oli nerokas hallitsija – yksinvaltias, valtiomies, strategi, taiteilija – jonka hovi veti vertoja hänen lahjakkuudelleen ja jonka pitkänä hallitusaikana sekä hovi että hallitsija kukoistivat: Wu oli vallassa 53 vuotta eli kauemmin kuin kukaan 1800 seuraavan vuoden aikana. Hänen despoottiset toimintatapansa toivat mieleen ensimmäisen keisarin, ja hänen saavutuksensa – lait, instituutiot ja valloitukset – jättivät pysyvän jäljen Kiinaan…

Menestyksestä sodasta tuli hallitsijalle kuin hallitsijalle mitä tärkein asia: ’tie olemassaoloon tai tuhoon’. Nämä sanat lausui Sun Zi (Wade-Giles: Sun Tzu) klassisessa sodankäynnin teoriaa käsittelevässä teoksessaan Sodankäynnin taito. Kirja sai alkunsa sekasortoisina aikoina, todennäköisesti 300-luvulla eKr. Sen tekijä oli mestarillinen ammattimies, joka oli tutkinut sodan jokaista puolta lähtien liikkeelle viidestä perusasiasta – politiikasta, säästä, maastosta, johtamisesta ja hallinnosta – edeten pienimpiin yksityiskohtiin, kuten lähettiläiden viihdyttämisen kustannuksiin ja liiman hintaan. Kirja sisältää ohjeita, jotka ovat voimassa useimpina, ellei jopa kaikkina aikoina: vältä taistelua muulloin paitsi silloin, kun voitto on varma. Älä ota riskejä. Herätä vihollisessa pelkoa psykologisin keinoin. Tee tarkat suunnitelmat. Iske kovaa ja nopeasti… Sun Zitä luki myös Norman Schwarzkopf, Yhdysvaltain joukkojen komentaja ensimmäisessä Persianlahden sodassa vuonna 1991, mutta ei presidentti Bush, jota Missourin demokraattinen kansanedustaja Ike Skelton varoitti Irakissa odottavista ongelmista vuonna 2002 Sun Zitä lainaten: ’Voiton saavuttaminen on helppoa, mutta sen hedelmien säilyttäminen vaikeaa’…

Vuonna 1975 kuivatuskanavaa kaivaneet työläiset löysivät hautoja Hubein maakunnan keskiosasta. Yksi niistä kuului noin vuonna 217 eKr. haudatulle Qinn virkamiehelle nimeltä Xi. Siinä oli 1155 bambuliuskaa – niitä käytettiin kirjoitusmateriaalina ennen paperin keksimistä – josta puolet käsitteli Qinin lakeja, oikeustapauksia ja rangaistuksia. Niistä päätellen oikeudenkäyttö saattoi tosiaan ola julmaa. Teloitusmenetelmiin kuuluivat mestaus, repiminen kappaleiksi vaunujen välissä, keittäminen padassa ja paloitteleminen neljään osaan. Lievempiä rangaistuksia olivat karkotus ja silpominen (nenän ja toisen tai molempien jalkojen amputointi tai polvilumpioiden poistaminen), jolloin saatettiin yhdistää pakkotyö (varsinkin muurin rakentaminen). Vuonna 1973 keisarin haudan läheltä kaivettiin esiin yhdeksän kaularautaa. Niillä kahlehdittiin vangit, jotka joutuivat vankilasta päästyään pakkotöihin kolmeksi vuodeksi. Kastrointi oli ilmeisesti varattu etuoikeutetuille ihmisille ja oli muille onnenpotku… Emme tiedä paljoakaan kiinalaisten tuonpuoleisesta, mutta yleissääntö lienee, että ylinen maailma vastasi alista maailmaa. Henkimaailma hallittiin samalla tavoin kuin Keltainen keisari, yksi viidestä tarunomaisesta perustajakeisarista, hallitsi Kiinaa. Sanansaattajat, mahtimiehet ja byrokraatit pitivät silmällä ihmisten elämää ja kuolemaa. Heidän joukossaan oli esi-isien henkiä ja äskettäin kuolleita, jotka muodostivat eräänlaisen henkien yhteisön. Tämän käsityksen takia kiinalaiset olivat kovin huolissaan tuonpuoleisesta. Tämä huoli tai pakkomielle oli yhtä voimakas ja yhtä inhimillinen kuin missä tahansa muussa kulttuurissa. Kukaan muutamia skeptisiä filosofeja lukuun ottamatta ei epäillyt kätketyn todellisuuden ja kuolleiden maailman olemassaoloa. Erilaiset oppaat ja olennot – jumalat, luonnonvoimat, esi-isien henget – yhdistyvät sen tähän maailmaan… Esi-isille omistetuissa temppeleissä papit tekivät parhaansa rituaalein, uhrein ja lahjoin, jotta esi-isien henget laskeutuisivat alas korkeimman jumalan Shang Din sfääreistä. Oraakkelit kertoivat henkien tahdon eläville… Perinteen mukaan hallitsijoiden ja muiden ylimysten seuraksi pantiin palvelijoita, jalkavaimoja ja vähäpätöisempiä sukulaisia, jotka tapettiin ensin tai haudattiin elävältä…”

Kiinan nykyisyydestä

Pekka Mykkänen ”Kiina rynnistää huipulle” (Kustannusosakeyhtiö Nemo 2004) lainaus sivulta 57: ”Kiinan 1984 jättänyt Chen muisti vielä elävästi nälkää näkevät 1960-luvun kulttuurivallankumouksen ajoilta. Hän sanoi välillä nipistelevänsä itseään varmistaakseen, onko hän hereillä. ’Kun lähdin, ei ollut Shenxheniä. Siellä asui noin 30 000 ihmistä. Nyt se on seitsemän miljoonan asukkaan kaupunki, ja se on todellinen ihme’, hän totesi Dengin talousuudistusten laboratoriosta. Vaikka Kiinan muutos oli ollut huikea, Chen suhtautui synnyinmaahansa yhä varovaisen toiveikkaasti. Hän kertoi, että Kiinassa ’kukaan ei uskalla lainata rahaa kenellekään, koska kukaan ei luota kehenkään’. Räikeästä korruptiosta hän löysi sen hyvän puolen, että nykyään on sentään mistä varastaa. Pikakatsaus Kiinasta eri aikoina lähteneiden joukkoon kertoo, että heillä on mennyt maailmalla oikein mukavasti. Tutuiksi ovat tulleet tarinat, joiden mukaan kiinalaiset menestyvät länsimaiden kouluissa erinomaisesti ja päihittävät paikalliset koululaiset. Kiinalaisperheet tienaavat Yhdysvalloissa enemmän kuin perheet keskimäärin. He ovat ahkeria. Jos kiinalaiset eivät löydä töitä, he perustavat oman yrityksen. Tai perustuvat firman sitten kun ovat saaneet työnteolla tarpeeksi säästöjä…

Tutkimuksessa mukana ollut Shanghain Fudanin yliopiston professori Lin Haoxing puolestaan laukoi suoraan, että kommunismin idea luokattomasta yhteiskunnasta oli epäkäytännöllinen. ’Täydellinen tasa-arvo on vain illuusio. Se ei ole käytännöllistä ja se hidastaa yhteiskunnan kehittymistä.’ Radikaalista vanhan ajattelun hylkäämisestä kertoi myöhemmin julkaisu Kansan päivälehden artikkeli, jossa myös hylättiin tasa-arvoisuus tämän hetken yhteiskuntaa edistävänä ihanteena. Amerikkalainen kollegani totesi kirjoituksen muistuttavan enemmän Ronald Reganin kuin Mao Zedongin ajattelua. ’Tasa-arvoisuuteen pyrkiminen… pidättelee yhteiskunnallisen toimeliaisuuden kehitystä… Ensiksikin, päästäkseen eroon yleisestä köyhyydestä. Kiinan on sallittava ja kannustettava sitä, että osa ihmisistä rikastuu ensin, jotta he voivat tuoda vaurautta kaikille myöhemmin. Toiseksi, kansainväliset käytännöt osoittavat, että teollistumisessa on käytävä läpi tuloerojen kasvu.'”

Bette Bao Lord ”Kiinalainen mosaiikki” (WSOY 1990). Bette Bao Lord liittyy Kiinaan lukemattomien perhe- ja ystävyyssitein. Hän on syntynyt Shanghaissa ja muuttanut kahdeksanvuotiaana Amerikkaan. Hänen aviomiehensä, Winston Lord, oli Amerikan suurlähettiläänä marraskuusta 1985 huhtikuun puoliväliin 1989 asemapaikkanaan Beijing.

Xinhua News Agency on Kiinan valtion virallinen uutistoimisto ja samalla maan suurin uutisten ja informaation keräys- ja välityskeskus. Se perustettiin vuonna 1931 ja se on toiminut nykyisellä nimellään vuodesta 1937. Kiinassa Xinhualla on 32 alueellista osastoa ja lisäksi toimistot sadassa eri maassa ulkomailla. Kiinassa Xinhua julkaisee päivittäin uutisia sanomalehtien, sekä radio- ja televisiokanavien käyttöön. Xinhua Publishing House julkaisee vuosittain noin neljäsataa kirjaa ajankohtaisista asioista ja politiikasta. Xinhua julkaisee myös itse lähes neljääkymmentä sanomalehteä ja tavallista lehteä.

Janne Käpylehto ”Auringosta sähköt kotiin, kerrostaloon ja yritykseen” (Into 2016) lainaus sivulta 11: ”Maailman ehkä tunnetuimmat aurinkoenergian historiankirjoittajan John Perlinin mukaan Kiinassa oli jo 6000 vuotta sitten taloja, jotka lämpenivät myös talvella pääosin auringon säteilyllä mutta eivät kuumentaneet kesäisin liikaa. 3200 vuotta sitten passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen oli Kiinassa jo erittäin tavallista ja keskeinen osa monien dynastioiden politiikkaa. Esimerkiksi koko vanhan Pekingin asemakaava suunniteltiin niin, että talot saivat talvisin suuren osan lämmitysenergiastaan suoraan auringosta. Perinteisen kiinalaisen aurinkoarkkitehtuurin tärkein periaate oli erittäin yksinkertainen: talojen seinät suunnattiin ilmansuuntien mukaan ja ikkunat keskitettiin talon etelänpuoleiselle seinustalle. Tällöin matalalta paistava talviaurinko paistoi suoraan sisälle ikkunoista aikana, jolloin tarvittiin lämmitystä. Kesällä aurinko on etelässä ollessaan niin korkealla, ettei se paista etelänpuoleisista ikkunoista sisään kovinkaan tehokkaasti, eivätkä talot lämminneet liikaa. … Kiinassa oli vuonna 1982 noin 30 000 aurinkokeräintä. Kymmenen vuotta myöhemmin niitä oli jo tuhat kertaa enemmän eli yli 30 miljoonaa ja vuonna 2013 jo noin 200 miljoonaa… Esimerkiksi Kiinassa aurinkokeräimet ovat tuottaneet ihmisille keskimäärin 200 dollarin vuotuiset säästöt ja maksaneet itsensä takaisin kahdessa tai kolmessa vuodessa… Kiinalainen JACOn kehittämät uudenlaiset aurinkopaneelipiin valmistustavat pudottanevat aurinkopaneelipiin kilohinnan alle kymmeneen dollariin suhteellisen lyhyessä ajassa. Lähes kaikki maailman aurinkopaneelipii on tähän asti valmistettu niin sanotulla Siemensin prosessilla, joka vaatii paljon energiaa ja tulee monta kertaa kalliimmaksi kuin JACOn kehittämät valmistustavat.” Talojen katot ovat täynnä aurinkokeräimiä Kiinan Xi’anissa.

Suomalaisten vierailuja Kiinassa

Anni Voipio on kirjoittanut kirjan ”Suomen sotamarsalkka” (WSOY 1942), josta lainaus sivulta 53 alkaen: ”Venäjän-Japanin sodasta palanneelle eversti Mannerheimille Venäjän yleisesikunta keväällä 1906 antoi tehtäväksi suorittaa matkan Venäjän Turkestanista Kiinan Turkestaniin ja sieltä Länsi-Kiinan sisäosien olojen tutkiminen, tilastollisen aineiston kokoaminen sekä lisäksi erinäisten sotilaallisten tehtävien suorittaminen. Tämän ratsain tehtävän matkan laskettiin vievän kaksi vuotta… Mannerheim oivalsi sen, mutta omin päin hän ei kuitenkaan ryhtynyt keräilytyöhön, vaan asettui yhteyteen Suomalais-ugrilaisen Seuran ja sen esimiehen, senaattori Otto Donnerin kanssa saadakseen ohjeita. Lisäksi hän neuvotteli Antellin kokoelmien valtuuskunnan kanssa arkeologisten ja etnologisten esineitten keräämisestä kansallismuseota varten. Näin hän tahtoi harvinaisella matkallaan myös palvella isänmaataan ja edistää Suomen tiedettä…  Mannerheim teki vielä pitkän pohjois-itäisen kierroksen ja saapui vihdoin syyskesällä 1908 Kalganin kaupungin kautta Pekingiin, Kiinan pääkaupunkiin. 14.000 kilometrin pituinen ratsastusmatka oli päättynyt. Ennen kuin Mannerheim jälleen kääntyi länttä kohti, hän pistäytyi Japanissa. Siperian kautta hän palasi Venäjälle ja matkusti sieltä heti Helsinkiin… Matkan tieteelliset tulokset sisältyvät laajaan kaksiosaiseen, yli 1.000-sivuiseen teokseen, ’Across Asia from West to East (Aasia halki lännestä itään), joka Suomalais-ugrilaisen Seuran aloitteesta ilmestyi keväällä 1940… Päiväkirja on myöhemmin ilmestynyt myös suomen- ja ruotsinkielisenä laitoksena.”

G. Mannerheim ”Muistelmien I-II kansanpainos” (Otava 1954) lainaus sivulta 23: ”Viimeisteltyäni varusteeni sekä perehdyttyäni valokuvaukseen ja topografisissa töissä tarvittavien kojeiden käyttöön lähdin Pietarista 6 heinäkuuta 1906. Kuljin junalla Moskovan kautta Niznij Novgorodiin ja sieltä jokialuksella Volgaa myöten Astrakaniin sekä edelleen Kaspian meren yli Bakun öljykaupungin ohi Krasnovodskiin… Seitsemän kuukauden Euroopassa-olon jälkeen palasin taas Aasian maaperälle. Eteeni aukeni tuntematon ja kiehtova maailma.”

http://www.mannerheim.fi/05_s_ura/s_kiina.htm

Marsalkka Mannerheimin tutkimusmatkallaan kävi kiinassa, jossa hän sai tietää ettei juutalaisia sanota olevan enempää kuin viitisenkymmentä perhekuntaa, enimmäkseen köyhää väkeä, joka harjoittaa jotakin vähäistä kauppaliikettä. Kolmen eri kiinalaisen kanssa kävi katsomassa juutalaisperheitä ottaakseni muutamia valokuvia. Ei kuitenkaan löytänyt ainoatakaan täysiveristä juutalaista. Kaikilla oli, kellä minkäkin verran, kiinalaista verta suonissaan, enkä nähnyt tyypillisiä juutalaispäitä. Tästä päättelen, että juutalaiset itse asiassa ovat sulautuneet kiinalaiseen väestöön. – Kuuluisat juutalaiskivet ovat haisevassa paikassa keskellä roskaläjiä, jos ei halua käyttää asioista niiden oikeita nimityksiä. (3.6.1908).

Erkki Alaja ”Kutsumus” (Teos 2017), josta lainaus sivulta 154 lainaus: ”Eikä aikaakaan, kun toimistoomme pelmahti kutsu saapua Kiinaan kahden viikon ’valtiovierailulle’ heinäkuussa 1978… Pingisliitossa asiat tuntuivat olleen ’arvojärjestyksessä’, sillä matkaan lähti kahdeksan pelaajaa ja kahdeksan johtohenkilöä – jokaista pelaajaa kohden yksi johtaja… Jo vastaanotto Pekingin lentokentän VIP-tiloissa hämmensi. Tuskin oli kulunut kolmea minuuttia, kun meidät tervetulleiksi toivottanut, ei entuudestaan mieshenkilö osoitti kädellään minua ja halusi minun nousevan ylös. Tämän jälkeen hän totesi, ’että tämän miehen vaimo leipoi meille Helsingissä pullia’… Kiersimme Kiinaa ristiin rastiin ja joukkueemme pelasi viralliset maaottelut Pekingissä, Shanghaissa, Nankingissa ja Shenyeangissa… Liikuimme Kiinan sisällä niin lentäen kuin junilla. Peking ja Shanghai olivat valtavia suurkaupunkeja, joiden väenpaljous hyppäsi silmille.” 

Turismi Kiinaan

Marco Polo (1254 – 8. tammikuuta1324) oli venetsialainen kauppias ja tutkimusmatkailija. Hänet tunnetaan matkakertomuksestaan Marco Polon matkat, jossa hän kertoo matkastaan isänsä Niccolòn ja setänsä Maffeon mukana kauppamatkalla silkkitietä pitkin Kiinaan 1271. Kirja on ensimmäinen eurooppalainen omiin kokemuksiin perustuva matkakirja Kiinasta. Marco Polo pääsi omien sanojensa mukaan nopeasti Kiinaa tuolloin hallinneen mongolihallitsijan Kublai-kaanin suosioon ja teki monia retkiä ympäri Kaakkois-Aasiaa. Polo, Marco: Marco Polon matkat. Suomeksi toimittanut ja johdannon sekä selitykset kirjoittanut Aulis J. Joki. 2. painos (1. painos 1957). Helsinki: WSOY, 2002.

Vilhelm Rubruk on kirjoittanut kirjan ”Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255” (Faros 2010), jonka on Suomentanut Sami Jansson ja johdannon ja viitteet Antti Ruotsala. Johdannossa mainitaan muista merkittävistä matkakertomuksista, kuten fransiskaani Johannes de Plano Carpinin Historia Mongalorum (Mongolien historia) vuodelta 1247, venetsialaisen kauppiaan Marco Polon Divisament dou Monde (Maailmankuvaus) vuodelta 1298, armenialaisen Haytonin (al-Hethum) La flor des estoires de la terre d’orient (Itämaisten tarinoiden kukka) vuodelta 1307, italialaisen fransiskaanin ja lähetyssaarnaajan Odoricus Pordenonelaisen Aasian ja Kiinan Relatio (Selonteko) vuodelta 1330.

Paul Theroux ”Rautakukon kyydissä – junalla halki Kiinan” (WSOY 1988), josta lainaus sivulta 9: ”Kiinan suuruus panee ajattelemaan. Se on pikemminkin kokonainen maailma kuin pelkkä maa. ’Kaikki taivaan alla’ (Tianxia) oli eräs kiinalasten ilmaus keisarikunnastaan, ja toinen oli ’Kaikki neljän meren välissä’ (Sihai). Nykyisin Kiinaan mennään ostoksille tai siksi, että edessä on vapaa viikko ja taskussa lentolipun hinta. Minä päätin mennä, koska minulla oli vapaa vuosi. Ja kiinalaisen sananlaskun Ulkomaalaista voi aina huijata otin henkilökohtaisena haasteena. Ensimmäinen tavoitteeni oli mennä Kiinaan maitse. Ja toiseksi halusin jäädä sinne joksikin aikaa ja käydä joka kolkassa. Rautatiet olivat ratkaisu. Ne tarjosivat parhaan tavan matkustaa Pekingiin Lontoosta, jossa satuin olemaan…”

Ingrid Booz Morejohn kertoo ”Matkailijan Kiina” (Otava 2006) sivulla 36: ”Pekingissä asuu yli 120 000 kristittyä, ja kirkkoja on valittavaksi asti. Kaikissa pidetään sunnuntaisin jumalanpalvelus. Vuoden 1949 jälkeen kristittyjä vainottiin ankarasti, mutta nykyään kristinusko leviää Kiinassa ennätysvauhtia. Virallisten tietojen mukaan maassa on 25 milj. kristittyä kiinalaista, mutta todellinen määrä lienee huomattavasti suurempi. Pekingiin on rakennettu kaksi uutta protestanttista kirkkoa… Pekingissä kierreltyään useimmat turistit lähtevät Xi’aniin katsomaan terrakotta-armeijaa. Kaupunki on Shaanxin maakunnassa Guanzhongin tasangon eteläosassa Weijoen etelärannan viljavien peltojen keskellä… Xi’anin ulkopuolella sijaitseviin nähtävyyksiin on helpointa tutustua opastetuilla retkillä, joita jokainen hotelli järjestää. Retket jaetaan itäisiin ja läntisiin; itäiset ovat suositumpia, sillä niiden kohteita ovat Terrakottamuseo, Shi Huangdin hauta, Huaging ja Banpon kylä. Läntiset retket suuntautuvat Xi’anyang-museoon, keisarihaudoille ja joskus Famen-temppeliin…””

Caravan lehti 1/2017 Päivi Heiskanen ”Kiinan rajaa ei ylitetä huomaamatta” sivulta 107 lainaus: ”Jo tarkka ennakkovalmistelu Kiinaan saapumiseksi on välttämätöntä, sillä automatkailijat tarvitsevat Kiinassa passin ja viisumin lisäksi myös kiinalaiset ajokortit ja rekisterikilvet. On hyvä varautua myös siihen, että viranomaisasioiden hoito Kiinassa on hidasta ja monimutkaista. Se vaatii kärsivällisyyttä – kuin kiinalaisten kirjoitusmerkkien piirtäminen. Reittisuunnitelma on lähetettävä hyvissä ajoin viranomaisille hyväksyttäväksi, ja raja-asemalta kyytiin nousee kiinalainen ’paikallisopas’, jonka kielitaito, paikallistuntemus tai käsitys automatkailusta voi olla hyvinkin vaihteleva. Nämä asiat tiedossamme saavumme Kirgisian ja Kiinan rajalle. Rajatarkastuksen tarkkuus yllättää silti. Tavanomaisen auton tavaratilan ja matkustamon tarkastuksen lisäksi meiltä läpivalaistaan reput, tutkitaan kännykän ja muiden mobiililaitteiden kuvatiedostot sekä Kiinaa koskevat kartat ja opaskirjat. Tullimies mittaa meiltä vielä kehonlämmön. Onneksi matkakuume ei näy mittarissa! Auton katsastus muutamaa päivää myöhemmin kiinalaista rekisteriöintiä varten Asakin kylässä saa jo kokeneenkin reissaajan huumorintajun koetukselle. Ensiksi joudumme Kiinan tieliikennelain mukaisesti liimaamaan punavalkoisia huomiotarroja koko matkailuautomme ympäri…”

Juhani Kakkuri ”Lootuksenkukkia ja lohikäärmeitä – Geodeetin matkoja Kiinaan” (WSOY 1999).

Anneli Eskola ”Matkalla Kiinaan” (Olympia Lentomatkatoimisto Oy 1989).

Pentti Sainio ”Ministeri Mattila – Presidentin mies” (WSOY 1982), josta tämä tieto: Olavi J. Mattila tapasi Kiinassa mm puhemies Maon, Kiinan vahvan miehen Zhou Enlain… Pekingin Suomen-lähetystössä palveli myös valtiotieteiden maisteri, syntyjään karjalainen Ebba Sylvia Annikki Vestinen. Olavi Mattila vihittiin Annikki Vestisen kanssa Lahdessa 1956. Pekingin jälkeen Annikki ja Olavi Mattila siirtyivät Suomen suurlähetystöön Buenos Airesiin, Argentiinaan. Lähetystösihteeri Mattilan perheeseen syntyi Argentiinassa kaksi poikaa: Juha 1957 ja Olli-Tapio 1959. Annasirkku syntyi Suomessa 1961.

George W. Bush ”Ratkaisun hetket” (WSOY 2010), josta lainaus sivulta 38: ”Valmistumiseni jälkeen matkustin Kiinaan äitiä ja isää tapaamaan. Vastakohtaisuus oli voimakas. Olin siirtynyt kapitalismin sotakorkeakoulusta kommunismin itäiselle etuvartioasemalle, yksilöllisiä valintoja kannustavasta demokratiasta maahan, jossa kaikilla ihmisillä oli samanlaiset harmaat vaatteet. Pyöräillessäni Pekingin kadulla näin silloin tällöin tummiksi värjätyillä ikkunoilla varustetun mustan loistoauton, joka kuului jollekulle puolueen isokenkäiselle. Muutoin kaupungissa oli vain vähän autoja, eikä vapaista markkinoista näkynyt merkkiäkään. Ällistyin nähdessäni, miten historialtaan niin rikas valtakunta saattoikin näyttää niin ankealta. Vuonna 1975 Kiina oli pääsemässä eroon kulttuurivallankumouksesta, hallituksen yrityksestä puhdistaa ja elvyttää yhteiskunta. Kommunistiset puoluevirkailijat olivat luoneet indoktrinaatio-ohjelmia, levittäneet propagandaa kaikkialla olevien kovaäänisten avulla ja yrittäneet pyyhkiä olemattomiin kaikki todisteet Kiinan muinaishistoriasta. Useimmat nuorista ihmisistä olivat nousseet vanhempiaan vastaan ja hyökänneet älymystöeliitin kimppuun. Yhteiskunta oli jakautunut kahtia ja syöksynyt anarkiaan… Oli kuin yhteiskuntaan olisi tarttunut sairaus, joka pakotti sen vahingoittamaan itseään. Tämä ajatuksiani selkiyttävä huomio syvensi vakaumustani, jonka mukaan vapaus – taloudellinen, poliittinen ja uskonnollinen – on ainoa oikeudenmukainen ja tuloksellinen keino pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä.”

Kiinalaisia Suomessa

Kiinalaisia on ollut Helsingissä linnoitustöissä 1900-luvun alussa.
Helsingin Sanomat – Kuukausiliite No 563 vuodelta 2019, jossa on Sami Sillanpään juttu otsakkeella ”Kiinalaiset tulivat” ja jatkuu ”Suomessa on nopeasti kasvava ulkomaalaisryhmä, joka opiskelee, perustaa yrityksiä ja tekee ahkerasti työtä, eli elää niin kuin kunnon suomalaisten kuuluukin.”

Tietoa Kiinasta

Vilho Askola, Erkki Hervo ja Tuulikki Pietilä ovat kirjoittaneet ”Puupiirros” (Luova Grafiikka ry 1982), jossa todetaan, että varsinainen puupiirroksen historia alkaa Kiinasta, jossa Han-dynastian (206 eKr. – 221 jKr.) aikana kivilaattoihin kaiverretuista kuvista ja kirjoituksista otettiin vedoksia. Hierrettäessä värityynyllä silkkiä tai paperia laattaa vasten siihen jäivät uurretut kuviot ilman väriä. Syntyi puupiirroslehden edeltäjä uurtopiirtovedos eli hierrevedos… Tupäässä puupiirrosta käytettiin kuitenkin kirjoitusten monistuskeinona. Tang-dynastian (618-907 jKr.) aikana puupiirros oli teknisesti kehittynyt ja vuonna 868 ilmestyi ensimmäinen painettu kirja Timantti Sutra, joka on yli viisi metriä pitkä rulla. Buddhalaisen lähetystyön ansiosta puupiirros tuli Japaniin muun kulttuurin ohella. Siellä tehty vanhin puupiirros on vuonna 770 keisarinna Shotokun painattama Hyakumanto Darani, buddhalaisen sutran miljoonapainos. Muistokuvat tulivat muotiin… 1600-luvulla alkoi puupiirrosten kukoistus. Vuonna 1643 ilmestyi Nankingissa, Kiinassa kokoelma monivärisiä piirroksia, Kymmenen Bambun työhuone, hiukan myöhemmin toinen, Sinapinsiemenen puutarha…

Cai Lun (s. 50 – k. 121) oli Kiinassa elänyt eunukki, jota kiinalaiset ovat sataluvulta alkaen pitäneet paperin ja paperinvalmistusprosessin keksijänä. Hänen elämästään tiedetään hyvin vähän. Noin vuonna 105 hän esitteli keisari Ho Tille ensimmäiset paperiarkit, jotka oli valmistettu hienonnetusta kasvimassasta prässäämällä ja kuivattamalla. Han-dynastian historiikissa kerrotaan Cai Lunin keksinnöistä. Kiinassa hänen nimensä on hyvin tunnettu. Aikaisemmin niin sanottu paperi tehtiin Kiinassa bambusta ja ne olivat raskaita ja kömpelöitä käsitellä ja kuljettaa. Myös silkkiä käytettiin, mutta se oli hyvin kallista. Pian kiinalaiset veivät paperia ympäri Aasiaa, mutta paperin tekotapa pysyi vuosisatoja kiinalaisten salaisuutena. Eurooppalaiset alkoivat valmistaa paperia vasta 1000 vuotta myöhemmin opittuaan sen taidon arabeilta. Arabit taas olivat varastaneet sen taidon kiinalaisilta. Arabit olivat nimittäin vanginneet muutamia kiinalaisia paperintekijöitä vuonna 751 ja pian paperinvalmistus aloitettiin Samarkandissa ja Bagdadissa. Arabimaailman kautta taito levisi myös länteen ja Euroopassa paperia alettiin tehdä 1100-luvulla. Gutenbergin keksintö toi paperille painetut tuotteet kaikkien ulottuville. Kiinalaisissa aikakirjoissa kerrotaan, että Cai Lunin keksintö miellytti keisari Hetä suuresti, joten keisari myönsi hänelle ylimyksen arvon.
Kiinalaiset ovat keksineet muun muassa kirjanpainotaidon Tang-dynastia, paperin valmistuksen Han-dynastia, ruudin ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat), raketit kuitenkin keksittiin Koreassa, kompassin, leijat, paperirahan (Song-dynastia) ja pankkiluotot (Song-dynastia).

Mongolit valloittivat Kiinan vähitellen 1200-luvulla. Vuodesta 1271 Kiinaa hallitsi mongolien perustama Yuan-dynastia, jonka pääkaupunki oli Dadu eli nykyinen Peking. Sen valtakaudella kaikkia tärkeimpiä virkoja hoitivat mongolit. Kiinan mongolihallitsijoista kuuluisin oli Kublai-kaani, jonka valtakaudella myös Marco Polo teki tutkimusretkensä Kiinaan.

Mongolit kuitenkin karkotettiin maasta vuonna 1368, jolloin valtaan tuli viimeinen kotimainen, keisari Hongwun perustama Ming-dynastia. Se pysyi vallassa, kunnes maan valloittivat mantšut. Mantšujen perustama Qing-dynastia hallitsi Kiinaa vuosina 1644–1912.

Zheng He syntyi Ma He-nimisenä hui-kansaan kuuluvana muslimipoikana köyhään perheeseen Yunnanin maakunnassa 1371. Hänet kasvatettiin kaksikieliseksi (kiina ja arabia). Kun Ma He oli 10-vuotias, valloittavat Ming-dynastian armeijat valtakunnan. Hänet kastroitiin ja hänen piti palvella keisarillista hovia loppuelämänsä eunukkina. Ma He vietiin pääkaupunki Nanjingiin prinssi Zhu Di:n palvelijaksi.

Zhu Di ystävystyi palvelijansa kanssa ja otti tämän rinnalleen johtaessaan vallankaappausta 1402. Palkkioksi Ma He sai kunnianosoituksena sukunimen Zheng ja hänet nimitettiin pääeunukiksi keisari Yonglen (Zhu Di) hoviin. Zheng He pääsi opiskelemaan Nanjing Taixueen, Keisarilliseen keskusyliopistoon.

Keisari Yongle päätti rakennuttaa valtavan laivaston, jonka päätarkoitus oli osoittaa kiinalaisen dynastian mahtia noin sadan vuoden ulkomaisen vallan jälkeen. Laivasto kävi myös kauppaa, mutta sen päätarkoitus oli diplomaattinen. Laivat lastattiin täyteen lahjoja muiden maiden johtajille, minkä vuoksi niitä sanottiin aarrelaivoiksi. Laivastoa komentamaan määrättiin uskollinen Zheng He. Hän johti laivaston ainakin seitsemälle matkalle, joille kertyi pituutta yhteensä yli 300 000 kilometriä.

Jo Zheng Hen kuudennen matkan aikana, vuonna 1421, keisari Yongle päätti, että Zheng Hen aarrelaivojen matkat oli vastedes lopetettava, joskaan määräys ei keskeyttänyt matkaa, jolle hän oli jo lähtenyt. Yongle kuoli 1424, ja hänen seuraajansa Hongxi antoi heti valtaan tultuaan uuden aarrelaivojen matkoja koskevan kiellon. Hongxin lyhyeksi jääneen hallitsijakauden jälkeen hänen seuraajansa Xuande salli kuitenkin Zheng Hen tehdä vielä yhden tutkimusmatkan vuosina 1431-1433, mutta vuoden 1435 jälkeen kiinalaisten tutkimusmatkailijoiden retket lakkasivat lopullisesti, vieläpä kaikki meritse tapahtuva ulkomaankauppakin kiellettiin. Tämä johtui pitkälti siitä, että mandariinit virkamiehet vastustivat kalliita merimatkoja voimakkaasti.

Gavin Menziesin kirjassa ”1421 kun Kiina löysi maailman” (Genimap 2005) kerrotaan kuinka kiinalaiset kävivät Amerikassa 70 vuotta ennen Kolumbusta ja Australiassa 350 ennen Cookia jne. katso: https://www.gavinmenzies.net/

Cecilia Lindqvist kertoo ”Merkkien valtakunta” (WSOY 1997) Kiinan kulttuurihistorian kirjainmerkkien kautta Kiinan kulttuurista.

Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) kerrotaan Kiinan Šensin maakunnan Weihon varrella sijaitsevan pääkaupungin Sianista löytyneestä kivestä 1625 jKr., joka oli 2,5 m korkea, 1m leveä ja 25 cm paksu. Pater Trigault tulkitsi kivessä olleet vanhat kiinalaiset ja syyrialaiset kirjoitusmerkit, jotka kertoivat kristitystä piispa Adamista. Kivessä mainittiin Taitsung niminen keisari, joka oli todennut kristinopin oikeaksi ja todeksi ja sitä oli pitänyt saarnata sekä levittää. Keisari Taitsung oli hallinnut vuosina 626-649 jKr. ja oli Tang-dynastian toinen keisari. Sianiin oli vuonna 638 keisarin määräyksestä rakennettu tuomiokirkko. Kyseessä on ollut nestoriaaninen kirstinuskon suuntaus, joka oli lähtöisin Konstantinopolin patriarkka Nestoriuksen kirkkokunnasta. Sianin kiven kirjoituksen oli vuonna 780 laatinut pappi Maritsbusid, erään Afganistanista maahan muuttaneen kristityn poika. Vuoden 640 paikkeilla oli Syyriasta tullut lähetyssaarnaaja Olopönus, jonka vaikutus keisarinnaan oli niin suuri, että hän oikeastaan on pidettävä kristittynä. Vielä vuonna 840 kaksisataa vuotta Taitsungin kuoleman jälkeen oli nestorialaisia noin neljännesmiljoona kiinalaista. Vuonna 845 keisarillisella käskyllä kiellettiin kristinusko ja budhalaisuus. Kaikki kristittyjen kirkot tuhottiin ja kristittyjä surmattiin.

Tšingis-kaanin ja Kublai-kaanin mongolit valloittivat Kiinan, jonne heidän perintönään jäi voimakas islamin vaikutus. Mongolien perustamaa Yuan-dynastiaa (1279–1368) seurannut Ming-dynastia (1368–1644) kukisti mongolit ja loi voimakkaan, sivistystä tukevan valtion. Viimeinen dynastia, Tšing (Qing) (1644–1912), oli mantšujen perustama. Portugalilaiset olivat ottaneet 1557 Macaon hallintaansa, mutta Kiina pyrki tietoisesti eristäytymään länsimaista. Isolle-Britannialle hävityn oopiumisodan (1839–42) jälkeen Kiinan oli luovutettava sille Hongkong ja avattava satamia.

Väestöltään on Kiinan kansantasavalta eräs suurimmista markkinoista. Tämä pätee myös kirjojen markkinoihin. Seitsemän prosentin kasvuluvuillaan se on johtoasemassa Aasiassa. 1999 ilmestyi Kiinassa tarkalleen 118.584 uutta kirjaa, joiden kokonaisliikevaihto oli noin kaksi miljardia euroa. Tosin ostovoima on vielä alhainen. Konfutsen – jota pidetään Kiinan ensimmäisenä kustantajana – ajoista on moni asia muuttunut: Perinteisesti kustantajalla on Kiinassa vahva asema. Keisarillisina aikoina hän valtiollisen ideologian uskollisena palvelijana valvoi kirjailijoiden tekstejä ja jopa esti järjestelmän linjasta poikkeavan teoksen julkaiseminen. 1700-luvulla keisari Qian Long otti itselleen ylimmän kustantajan toimen ja samalla hänestä tuli myös pääsensori. Kommunistinen hallinto jatkoi tätä traditiota. Kirjojen julkaisemisen tuli pääpiirteissään vahvistaa kommunistista ideologiaa. Johdonmukaisuuden vuoksi taloudelliset tavoitteet alistettiin ideologisille.

Jung Chang on kirjoittanut kirjan ”Kiinan viimeinen keisarinna” (Otava 2013), jossa kerrotaan keisarinna Cixi (1835-1908), joka hallitsi Kiinaa neljän vuosikymmenen ajan. Hän nousi jalkavaimon asemasta johtamaan itsevaltiaana. Kirjassa puhutaan mm. Iso-Britannialle häpeällisestä ooppiumisodasta. Ison-Britannian valtio sai merkittäviä tuloja teekaupasta saaduista tuloista. Itä-Intian kauppakomppania alkoi tuottaa oopiumia Intiasta Kiinaan lisätäkseen myyntiään. Oopiumikaupasta saadut tulot tulivat pian myös Intialle tärkeiksi. Kiina kielsi oopiumin myynnin jo vuonna 1729, mutta lakia alettiin soveltaa vasta 1821. Lin Zexu oli saanut oopiumikaupan loppumaan Hunanissa, joten hänet lähetettiin Guangzhouhun yrittämään samaa. Britit yllättyivät, kun Lin Zexu pidätytti kauppiaita ja takavarikoi suuren määrän oopiumia. Lin yritti turvautua kansainväliseen oikeuteen ja kirjoitti kirjeen kuningatar Viktorialle, mutta koska diplomaattisuhteita ei ollut, kirje ei koskaan mennyt perille. Britit kieltäytyivät yhteistyöstä, mutta kuuden viikon piirityksen jälkeen Britannian virallinen edustaja Charles Elliott luovutti oopiumin kiinalaisille toukokuussa 1839. Lin Zexu hävitti takavarikoidun oopiumin polttamalla. Brittikauppiaat halusivat korvauksia menetyksistään, ja Britannian hallituksen kieltäytyessä maksamasta korvausta, niin niitä haluttiin Kiinalta. Tapauksen vuoksi Britannian ulkoministeri Henry Palmerston vaati sodan julistamista Kiinalle. Asia edellytti kuitenkin myös parlamentin päätöstä. Parlamentissa sodanjulistus sai osakseen myös ankaraa vastustusta: tory-puolueen William Gladstone sanoikin 8. huhtikuuta 1840, ettei hän ollut koskaan kuuluutkaan sodasta, jonka ”lähtökodat olisivat yhtä epäoikeutetut tai joka toteutuessaan yhtä varmasti tahraisi tämän maan pysyvällä häpeällä.”Hän sanoi myös olevansa vakuuttunut siitä, ettei ”Hänen Majesteettinsa hallitus koskaan tule tämän aloitteen perusteella taivuttelemaan parlamenttia rohkaisemaan tätä epäoikeudenmukaista ja pahaa sotaa.”Äänin 271–262 parlamentti päätti kuitenkin 8. huhtikuuta 1840 julistaa Kiinalle sodan. Uudeksi brittiedustajaksi valittu Pottinger päätti katkaista suuren kanaalin ja pysäyttää Kiinan hovin tulot hyökkäämällä Nanjingiin. Tämä onnistui, ja Kiina taipui solmimaan Nanjingin sopimuksen, jossa Hongkong luovutettiin Britannialle, viisi kaupunkia avattiin kaupalle.

Jung Changin kirjasta lainaus sivulta 129: ”Kesäkuussa 1870 Tianjinissa puhkesi kristittyjen vastainen mellakka. Sen näytti panneen alulle juuri tällainen huhu, jonka mukaan roomalaiskatoliseen kirkkoon kuuluvien Armon sisarten ylläpitämä orpokoti sieppaisi lapsia ja kaivoi heiltä silmät päästä ja sydämen rinnasta käytettäväksi valokuvauksessa ja lääkkeiden valmistuksessa. Väkijoukko mukiloi useita sieppauksista syyttämiään paikallisia kristittyjä ja luovutti nämä sitten tuomioistuimille. Vaikka kristityt todettiin kaikki syyttömiksi (yksi heistä oli tosiasiassa ollut noutamassa lasta kotiin kirkon koulusta), kadut täyttyivät silti tuhansista ihmisistä, jotka heittelivät kristittyjä kivillä. Ranskan Tianjinin-konsuli Henri Fontanier kiirehti paikalle vartijoiden kanssa ja ampui laukauksen, joka haavoitti yhtä tuomioistuimen virkailijoista. Mylvivä väkijoukko nuiji ranskalaisen hengiltä ja tappoi sitten 30-40 katolista kiinalaista sekä 21 ulkomaalaista. Kolme tuntia kestäneen lynkkaamisen, ryöstelyn ja tulipalojen sytyttelyn aikana poltettiin orpokoteja, kirkkoja ja kirkon kouluja maan tasalle. Uhrit silvottiin ja suolistettiin ja ulkomaalaiset nunnat riisuttiin alastomiksi ja tapettiin… Seuraava lainaus koskee sotaa Japania vastaan vuonna 1894, johon liittyvä lainaus löytyy sivulta 270: ”Shimonosekin rauhansopimus raunioitti Kiinan. Sopimuksen välittäjänä toiminut Yhdysvaltain lähettiläs Charles Denby, joka oli ollut todistamassa sotaa edeltäneitä suhteellisen hyviä ja sodan jälkeen koittaneita pohjattoman kurjuuden aikoja, kirjoitti: ’Japanin sota merkitsi Kiinalle lopun alkua.’ 200 miljoonan taelin sotakorvauksen lisäksi Kiinan piti maksaa Japanille 30 miljoonaa taelia Liaodongin niemimaan palauttamisesta. Yhdessä kaikki ’kustannukset’ kohosivat 231,5 miljoonaan taeliin, joka oli yli neljä kertaa Japanin valtion silloisten vuotuisten tulojen suuruinen summa. Japani sai tämän valtavan rahasumman lisäksi sotasaalista aseiden ja sotalaivojen muodossa.”

Jung Chang on kirjoittanut myös kirjan ”Villijoutsenet – Kolmen kiinattaren tarina” (Otava 1992), jossa hän kertoo isoäidin, äidin ja tyttären elämänkohtalot keisarien ajalta alkaen nykyaikaan saakka.

Kiinan Boksarikapina tapahtui vuosina 1899-1900 sai liikkeestä Oikeudenmukaisuuden ja harmonian nyrkki, joka oli Shandongissa perustettu salaseura. Länsimaalaiset kutsuivat sen jäseniä nyrkkeilijöiksi, boksareiksi, koska seuran jäsenet harjoittivat taistelulajeja ja voimistelua.Boksarit uskoivat, että he saattoivat saada yliluonnollisen lentokyvyn ja että luodit ja miekat eivät vahingoittaisi heitä. Lisäksi he väittivät, että taivaasta saapuisi miljoonia henkisotureita, jotka auttaisivat kiinalaisia karkottamaan länsimaalaiset. Heinäkuusta 1900 lähtien Kiinassa tapettiin 48 katolista lähetyssaarnaajaa ja 18 000 kiinalaista katolilaista. Lisäksi tapettiin 222 ortodoksista kiinalaista, 182 protestanttista lähetyssaarnaajaa ja 500 kiinalaista protestanttia. Lainaus Jung Changin kirjasta sivulta 342: ”Tavallisten kyläläisten ja pikkukaupunkien asukkaiden länsimaalaisvastaiset tunteet kohdistuivat pääasiassa heidän keskuuteensa perustettuihin lähetysasemiin. Tässä vaiheessa Kiinassa eli ja työskenteli yli 2000 lähetyssaarnaajaa. Ulkomaalaisina heistä tuli helposti vihanpurkausten kohteita, kun ajat olivat huonot. Joidenkin pappien joustamattomuus ei suinkaan parantanut tilannetta. Vihamielisyys heräsi erityisesti, kun sattui pitkä kuiva kausi, joka tuotti talonpojille pitkitettyä kärsimystä. Sellaisina aikoina kyläläiset usein järjestivät monimutkaisia seremonioita, joissa he rukoilivat sateen jumalaa siinä kiihkeässä toivossa, että selviäisivät hengissä seuraavaan vuoteen. Kun oli kyse tällaisesta elämän ja kuoleman asioista, kaikkia kyläläisiä vaadittiin osallistumaan, jotta heidän kollektiivinen vilpittömyytensä kävisi selvästi ilmi. Monien kristillisten lähetysasemien mielestä kiinalaiset rukoilivat väärää jumalaa, ja ne tuomitsivat seremoniat epäjumalan palvontaa sisältävinä teatteriesityksinä. E. H. Edwards, joka toimi kahdenkymmenen vuoden ajan lääkärinä ja lähetyssaarnaajana Kiinassa, kirjoitti: ’Ulkomaalaiset (joiden mielestä nämä teatteriesitykset ovat järjettömiä ja typeriä) tuskin edes käsittävät, millainen ote näillä seremonioilla on ihmisiin ja millaisia summia niihin vuosittain kulutetaan’ Niinpä lähetyssaarnaajat kielsivät kristinuskoon kääntyneitä maksamasta omaa osuuttaan tai osallistumasta seremoniaan…”

H. S. Hegner ”Kiinan tie” (Tammi 1965), josta lainaus sivulta 9: ”Pekingissä… toukokuun 4. päivänä 1919… Neljä vuotta sitten oli Pekinginhallituksen ollut pakko taipua Japanin ’21 häpäisevään vaatimukseen’. Niiden mukaan Kiinan piti vuokrata saarivaltakunnalle Etelä-Mantsuria 99 vuodeksi, tunnustaa Santungin ja Itä-Mantsurian kuuluminen Japanin vaikutuspiiriin ja antaa lisäksi koko teollisuutensa ja kaivostoimintansa japanilaisten valvontaan.” Ja sivulta 41 lainaus: ”Viimeinen huomattava mantsuhallitsija oli nainen, keisarinna Tse-Hsi, joka melkein puolen vuosisadan ajan, vuodesta 1861 vuoteen 1908 ohjasi jättiläisvaltakunnan kohtaloita. Hänen tiensä valtaistuimelle oli epätavallinen ja seikkailukas. Hän ei ollut keisari Hsien-fengin päävaimo, vaan yksi hänen jalkavaimoistaan. Mutta kun päävaimo Sakota synnytti vain yhden tyttären, mikä merkitsi suunnatonta pettymystä, mieltyi keisari eniten klassillisen sivistyksen saaneeseen Jehonalaan. Pian sen jälkeen syntyi poika, jonka keisari tunnusti perillisekseen, vaikka tämä saattoi yhtä hyvin olla henkivartiokaartin komentajan ja Jehonalan nuoruudenrakkauden Jung Lun lapsi. Viisas lemmikkivaimo säilytti vaikutusvaltansa keisariin ja tämä nimitti hänet Läntisen Palatsin keisarinnaksi ja antoi hänelle nimen Tse-Hsi.” 

Pu Yi (7. helmikuuta 1906 – 17. lokakuuta 1967) oli kymmenes ja viimeinen mantsujen Qing-dynastian keisari ja samalla Kiinan viimeinen keisari. Pu Yin sukuhaaralla oli läheiset suhteet leskikeisarinna Cixiin. Hänen kuolinvuoteellaan valitsemansa Pu Yi nousi valtaistuimelle kahden vuoden ja 10 kuukauden ikäisenä. Pu Ji:n (Pu Yi) kirjasta Viimeinen keisari (Gummerus 1988) sivulta 61 lainaus: ”Maagisista voimista ja demoneista  kertovat kirjat joita eunukit toivat minulle salaa siitä alkaen kun olin yksitoistavuotias, johdattivat minut yhä syvemmälle henkimaailman salaisuuksiin. Lisäksi vaikutti ympäristöni, jossa jatkuvasti uhattiin jollekin buddhistis-taoistiselle jumalalle tai hengelle ja jossa uhripappien kaikenkarvaiset paholaistanssit olivat jokapäiväistä elämää. Niinpä ei ole ihme, että minä kohta paitsi henkiä ja demoneja pelkäsin myös pimeyttä, salamoita ja ukkosenjyrinää ja jouduin pakokauhun valtaan jos minut joskus vahingossa jätettiin huoneeseen yksin… Eivätkä eunukit suinkaan tahallaan tahtoneet imarrella tai pelotella minua jutuillaan palvelushengistä tai pahansuovista demoneista. He olivat itsekin erittäin taikauskoisia… Erityisen suurta kunnioitusta nauttivat Käärme-, Kettu-, Lumikko- ja Siilihenget, mutta myös buddhalaista, taolaista ja konfutselaista alkuperää olevat jumalat yhdessä erilaisten tähtijumalien ja Papa Wangin ja Mama Wangin kanssa saivat säännöllisesti omat uhrilahjansa. Näillä jumalilla ja hengillä ei kuitenkaan ollut sijaa Keisarillisen suvun uhrausluettelossa, ne olivat nimenomaan eunukkien omia suojelusjumalia. Eunukit uhrasivat palatsijumalilleen kunkin kuukauden 1. ja 15. päivänä sekä uutena vuotena ja muina suurina juhlapäivinä… Huonopalkkaisille alimman luokan eunukille nämä uhrit merkitsivät suurta taloudellista rasitusta, mutta silti he osallistuivat kustannuksiin aina hyvin hanakasti… Sivulta 310 lainaus: ”Mutta vielä selvempää on se, mitä Furumi kertoi japanilaisten oopium-politiikasta… Oopiuminpolton leviämiseksi kaikkialle perustettiin yhdistyksiä oopiuminpolton varjelemiseksi sekä oopiumluolia joissa oli naispalvelijoita, ja ne houkuttivat etupäässä nuorisoa. Vuonna 1042 piti japanilainen ’Aasian herättämisen neuvosto’ Kiinan oopiumtarpeen tyydyttämistä koskevan konferenssin ja päätyi tulokseen, jonka mukaan Mantshuguossa oli viljelysalaa laajennettava kolmeentuhanteen hehtaariin. Furumin laskelmien mukaan Mantshuguon yhteistuotanto kohosi yli 300 miljoonaan unssiin; vuonna 1938 oli oopiumin myynnin tuotto yli kuudennes koko Manshuguon valtion tuloista. Kun tulot vuonna 1944 olivat nousseet yli 300 miljoonaksi dollariksi, ne olivat jo yksi Japanin hyökkäyssodan tärkeimpiä rahoituslähteitä. Pelkästään Jeholin maakunnassa oli yli 300000 oopiumin orjaa, ja koko Kiinassa oli keskimäärin joka kahdeskymmenes jo tämän aineen orja.”

Viimeinen keisari (The Last Emperor) on Bernardo Bertoluccin ohjaama italialainen elämäkertaelokuva Kiinan viimeisestä keisarista Pu Yista. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Elokuva perustuu suurelta osin Pu Yin 1960-luvulla kirjoittamaan, samannimiseen muistelmateokseen. Elokuvaa pidetään uskottavana kertomuksena hänen elämästään, vaikka osa hahmoista muodostuu useammasta todellisesta henkilöstä. Suurin osa tapahtumista ja ihmisistä vastaa kuitenkin todellisia tapahtumia.

Sir Reginald Fleming Johnston, (13. lokakuuta 1874– 6. lokakuuta 1938) oli skotlantilainen akateemikko, diplomaatti, pedagogi ja Kiinan viimeisen keisarin Pu Yin henkilökohtainen opettaja ja Britannian hallitseman Weihaiweinin alueen komissaari. Vuonna 1919 Kiinan uusi hallitus palkkasi hänet opettajaksi 13-vuotiaalle keisari Pu Yille, joka tuolloin asui vailla valtaa olevana monarkkina Kielletyssä kaupungissa. Johnstonia arvostettiin suuresti ja hän asui Kielletyssä kaupungissa ensimmäisenä ulkomaalaissyntyisenä ihmisenä Qing-dynastian aikana sekä myös Kesäpalatsissa.

Lokakuussa 1924 tasavaltalainen sotaherra Feng Yuxiang saapui joukkoineen Pekingiin ja järjesti vallankaappauksen syrjäyttäen presidentti Cao Kunin. 4. marraskuuta Feng Yuxiangin hallitus uudisti Hyväntahtoisen asiakirjan ja riisti Pu Yilta hänen keisarillisen tittelinsä tehden hänestä Kiinan tasavallan tavallisen kansalaisen. Seuraavana päivänä armeija piiritti kielletyn kaupungin yksityistilat ja pakotti Pu Yin allekirjoittamaan sopimuksen. Samana päivänä hänet karkotettiin Kielletystä kaupungista. Johnstonin pesti loppui ja hän sai töitä Britannia-Kiina-yhteistyökomiteasta. Vuonna 1927 Johnstonista tuli Weihaiwein komisaari. Tämä Englannin hallussa oleva maa-alue palautettiin Kiinan tasavallalle 1. lokakuuta 1930. Tämän jälkeen Johnston palasi Englantiin.

Feng Jy-hsiang Kristitty kenraali oli kansallisarmeijan johtaja, karkotti Pu Jin Kielletystä Kaupungista v. 1924 ja kuoli 1948.

Kiinan tasavalta perustettiin vuonna 1912, vallankumouksen kaadettua mantšujen Qing-dynastian vuonna 1911. Sen ensimmäinen presidentti oli tohtori Sun Zhongshan, joka tunnetaan vielä ehkä yleisemmin nimellä Sun Yat-sen. Kiinan tasavalta on edelleen olemassa, sillä kommunistien vallankumouksen jälkeen (1949) tasavallassa valtaa pitäneet pakenivat Taiwanin saarelle ja ovat siitä lähtien hallinneet Taiwania.

Tohtori Sun Yat-sen eli Sun Zhongshan (12. marraskuuta 1866 – 12. maaliskuuta 1925) oli kiinalainen vallankumousjohtaja ja poliitikko, Kuomintang-puolueen perustaja ja Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti. 1930-luvulla hän sai kuolemansa jälkeen tittelin ”Maan isä”, jota käytetään yleisesti Taiwanilla. Manner-Kiinassa hänestä käytetään nimitystä ”Vallankumouksen edelläkävijä”  ja hänet mainitaan nimeltä Kiinan kansantasavallan perustuslain johdannossa. H. S. Hegner ”Kiinan tie” (Tammi 1965) lainaus sivulta 57: ”Sun Jat-sen syntyi vuonna 1866 maamiehen poikana Siansangissa Kuangtungin maakunnassa. Jo nuorena miehenä teki hän pitkän matkan Havaijiin tervehtimään vanhinta veljeään Te-sangia, josta oli Honolulussa tullut hyvinvoiva kansalainen. Amerikkalainen elämäntapa teki nuorukaiseen suuren vaikutuksen. Kuinka paljon vapaampaa ja edistyneempää siellä kaikki olikaan kuin perinteen jähmettämässä Kiinassa! Kun Sun Jat-sen palasi kotiin vuonna 1884 täytyi hänen taas taipua perinteen vaatimuksiin. Hänen isänsä järjesti tapojen mukaan hänen avioliittonsa talonpoika Lun tyttären Lu-sun kanssa. Tyttö oli kahta vuotta vanhempi kuin nuori aviomies, mutta sitä pidettiin siihen aikaan Kiinassa erittäin edullisena. Avioliitosta ei kuitenkaan tullut onnellista. Vasta useita vuosia myöhemmin Sun Jet-sen löysi vaikutusvaltaiseen Sungin sukuun kuuluvan naisen Tsing-lingin, joka ymmärsi hänen päämääriään. On syytä ainakin epäillä, vastasiko Tsing-lingin kehittyminen fanaattiseksi kommunistiksi Sun Jat-senin ihanteita… Suoritettuaan vanhimman pojan edustajana vainajaa koskevat seremoniat hän lähti Hongkongiin. Siellä hän antoi metodistilähetyssaarnaajan kastaa itsensä… Queen’s Collegessa Sun Jat-sen tutustui amerikkalaiseen lääkäriin ja lähetyssaarnaajaan tohtori Kerriin, joka kehoitti häntä tulemaan Kantoniin… Kaksikymmenvuotias Sun hyväksyi heti tarjouksen. Myöhemmin hän opiskeli Hongkongin lääketieteellisessä korkeakoulussa ja sai 26-vuotiaana tohtorin arvon. Hän epäröi jonkin aikaa, ryhtyisikö ammattilääkäriksi vai ’ammattivallankumoukselliseksi’, kuten ne venäläiset ylioppilaat, joiden teoista koko maailma puhui. Vaimonsa vuoksi, joka oli vuotta aikaisemmin synnyttänyt hänelle pojan, hän päätti ryhtyä lääkärin uralle. Koska hänellä ei ollut mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan Kantonissa, hän matkusti portugalilaiseen Macauun, jonka viranomaiset myönsivät hänen englantilaisen diplominsa perusteella hänelle avata praktiikan. Paikalliset lääkärit saivat kuitenkin aikaan sen, että kiusallisen kilpailijan lupa peruutettiin, koska ’hänellä ei ollut portugalilaista diplomia’. Macaun lääkärit eivät aavistaneet, kuinka suuren palveluksen he tekivät Kiinan vallankumoukselle… Täysin tuntemattomalle vallankumoukselliselle oli vangitseminen Englannissa oikea onnen potku. Hänestä oli yhdellä iskulla tullut kuuluisuus, ja huomattavat englantilaiset kutsuivat hänet kotiinsa. Englannin pääkaupungin lukuisissa anarkistisissa salongeissa hän kuuli ruhtinas Krapotkinista ja runoilija Maksim Gorkista, venäläiset, jotka samoin kuin hänkin harjoittivat kiihotusta oman maansa ’kruunattua tyrannia’ vastaan. Englantilaiset ystävät tutustuttivat hänet myös Karl Marxin oppeihin, joista hän ei ollut siihen mennessä kuullut mitään. He veivät hänet saksalaisen vallankumouksellisen kuolintaloon Maitland Park Roadin numeroon 41… Tohtori Sunin ’Maatalouden tutkimusseura’ ei juuri puuttunut vuoden 1900 boksarikapinaan. Kristitty Sun Jat-san ei tosin kannattanut hallitusta, mutta ei liioin kapinallisia, jotka olivat murhanneet raa’asti kolmisensataa ulkomaalaista ja tuhatkunta kiinalaista kristittyä ja jotka taistelivat jousilla ja nuolilla muutenkin kuin ulkonaisesti. He olivat joka suhteessa taantumuksellisia. Kapinan kestäessä hän matkusti Jokohamasta Hongkongiin ja oli sisimmässään iloinen siitä, että englantilaiset kielsivät häntä harjoittamasta alueellaan minkäänlaista vallankumouksellista toimintaa… Hän julkaisi vuonna 1904 Yhdysvalloissa eräänlaisen julkilausuman nimellä ’Kiinan kysymyksen oikea ratkaisu’. Hän vetosi siinä ulkomaihin, jotta nämä tukisivat Kiinan vapaustaistelua… Sun Jat-sen perusti 18.9.1905 Tokiossa uuden seuran nimeltään ’Tung-Meng-Hui’ (merkitsee suunnilleen samaa kuin valaliittolaiset) jonkinlaiseksi lukuisten pienten salaseurojen katto-organisaatioksi. Siitä kehittyi myöhemmin Kuomintang… Mutta Moskova, jonne Neuvostoliiton hallitus ja Komintern olivat sijoittuneet, tarvitsi nopeata menestystä. Sen vuoksi käski Komintern Kiinan-edustajiensa, – juuri perustetun kommunistipuolueen jäsenten – liittyä yksitellen Kuomintangiin, muodostaa siinä soluja ja kovertamaan sisältäpäin Sun-Jat-senin puoluetta. Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean istunnossa 1922 ryhtyi hollantilainen Maring tekemään Kominternin käskystä puolueen päätöstä. Hänen hämmästyksekseen häntä vastustettiin kiivaasti. Puoluesihteeri ja puolueen henkinen johtaja Tšen Tu-hsiu luotti henkilökohtaiseen vetovoimaansa ja kommunistisiin ajatuksiin. Hän tunsi bolševikkien historia, tiesi, kuinka nämä olivat aluksi kulkeneet tietään yksin ja voittaneet. Kommunistien uusin taktiikka, organisaation valtaaminen sisältäpäin, oli hänelle tuntematon ja vieras. Mutta hän taipui lopulta Maringin arvovallan edessä… Torstaina maaliskuun 12. päivänä 1925 Sun Jat-sen tunsi, että hänellä on vain muutamia tunteja elinaikaa. Hän kutsutti luokseen Pekingin metodistikirkon papin ja keskusteli hänen kanssaan kauan kahden kesken. Papin lähdettyä hän pyysi noutamaan lankonsa tohtori Kungin. Tohtori Sunin oli jo vaikea puhua, mutta hän voitti tuskansa. Hän pyysi hartaasti langoltaan: – Kerro kaikille kristityille ystävilleni ja kannattajilleni, että kuolin kristittynä – Tohtori Kung, joka myös oli kristitty, lupasi, vaikka olikin lujasti päättänyt, että ei päästä tätä pyyntöä julkisuuteen. Kiinan kansasta ei ole edes yhtä prosenttia kristittyjä, kristinuskon yllä on yhä oopiumisotien ja taiping-kapinan varjo.”

Mantšukuo ”Mantšurian valtio” oli Japanin alainen nukkevaltio Mantšuriassa vuosina 1932–1945. Mantšukuo perustettiin helmikuussa 1932 turvaamaan Japanin Kwantungin armeijan suorittama Mantšurian miehitys. Mantšukuon itsenäisyyden tunnustivat useat Euroopan valtiot, mukaan lukien Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto, sekä muutamat Aasian ja latinalaisen Amerikan valtiot. Valtionpäämieheksi nimitettiin vuoden 1911 tasavaltalaiskapinaa edeltänyt Kiinan viimeinen keisari Pu Yi, joka Japanin hävittyä toisen maailmansodan tuomittiin sotarikollisena. Mantšukuon kiinalaishallinto oli nimellinen. Hallituksessa jokaista kiinalaisministeriä valvoi japanilainen varaministeri. Japanin Kwantungin armeija takasi maan turvallisuuden Kiinan tasavallan ja sitä vastaan sotineiden kiinalaisten kommunistien suuntaan.

Generalissimus Tšiang Kai-šek, 31. lokakuuta 1887 – 5 huhtikuuta 1975) oli kiinalainen poliitikko ja sotilasjohtaja, yksi maansa 1900-luvun merkittävimmistä johtajista. H. S. Hegner ”Kiinan tie” (Tammi 1965) lainaus sivulta 69: ”Mikadon valtakuntaan vaeltaneiden joukossa oli myös Tšiang Kai-šek-niminen nuori mies.Hän matkusti vuonna 1906 Sanghaista Japaniin opiskellakseen sotilasakatemiassa. Pekingin keisarillinen hallitus ei ollut kuitenkaan lähettänyt häntä, vaan hän saapui omasta aloitteestaan. Muutamien kuukauksien kuluttua hänen oli kuitenkin lähdettävä Japanista, sillä akatemiaan otettiin ainoastaan ’virallisia’ oppilaita. Yksinhallitsijatar Tse-Hsi ei halunnut kouluttaa upseereita, joilla oli vallankumouksellisia ajatuksia. Tsiangin lyhyt oleskelu Tokiossa oli kuitenkin niin pitkä, että hän ehti liittyä valaliittolaisiin ja tutustua pieneen lääketieteen tohtoriin Sun Jat-seniin. Tämä tuttavuus vaikutti kokonaiseen Kiinan historian kauteen, sillä valaliitosta kehittyneen Kuomintangin johtajaksi tuli SunJat.senin kuoleman jälkeen Tšiang Kai-šek. GeneralissimusTšiang Kai-šek oli joulukuussa vuonna 1927 mennyt Sanghaissa naimisiin Sun Jat-senin lesken Tšing-linin sisaren Sung Mei-lingin kanssa. Kun Tšiang lähti sotaretkelle, jäi Mei-Ling Nankingiin, jonne hän perusti muutamia sotilaskoteja. Koska hän oli kristitty, otti hän niiden johtajiksi Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen jäseniä… Lokakuun 23. päivänä 1930 Tšiang Kai-šek lähtee puolisoineen Sanghaihin osallistuakseen vanhan rouva Sungin talossa Seymour Roadin varrella uskonnolliseen seremoniaan. Generalissimus haluaa kääntyä kristinuskoon, kuten on häissään luvannut anopilleen. Juhla on huomattavan koruton. Lehtimiehiä ei päästetä sisään; heidän pitää odottaa kadulla. Kastamisen suorittaa kiinalainen metodistipastori Z. T. Kaung. Sen jälkeen pari viettää pitkän ajan rukouksessa. Kommunistit hyökkäävät kiivaasti Tšiang Kai-šekiä vastaan, koska hän on kääntynyt ’valkoisen paholaisen’ uskontoon, ja nimittävät häntä teeskentelijäksi ja ’amerikkalaisten impereialistien lakeijaksi’, joka uskoo siihen, mitä ’Wall Streetin tiikerin’ sanovat ’ihmeeksi’, käsitteeseen, joka on kiinalaisten kuvittelukyvyn ulkopuolella… Pääsiäisenä vuonna 1938 pitämässään radiopuheessa Tšiang Kai-šek selostaa, miksi hän uskoo Jeesukseen… On traagillista, että hän taistelussaan sisäisiä ja myöhemmin ulkonaisia vihollisia vastaan löi laimin tärkeimmän ja kiireellisimmän tehtävän: yhteiskunnalliset uudistukset.”

Tykkivene Jangtse-joella (The Sand Pebbles) on elokuva vuodelta 1966. Se sijoittuu vuoteen 1926, Kiinan Jangtse-joella partioivalle tykkivene USS San Pablolle. Elokuvan on ohjannut Robert Wise ja käsikirjoituksen laati Robert Anderson Richard McKennan romaanin The Sand Pebbles (1962, suom. Tykkilaiva San Pablo, Gummerus 1964) pohjalta. McKenna oli itse palvellut Jangtse-joella tykkiveneessä vuonna 1936.Elokuvan pääosissa nähdään Steve McQueen, Richard Attenborough, Richard Crenna, Mako ja Candice Bergen. Tykkivene Jangtse-joella sai vuonna 1967 jopa kahdeksan Oscar-palkintoehdokkuutta, mutta vain tuli yksi voitto, kun Richard Attenborough palkittiin parhaasta miessivuosasta. Kiinan-sisällissodan aikaan 1920-luvulla Yhdysvaltojen tykkivene on mukana turvaamassa länsimaisten etuja Tsiang Kai-Sekin joukkoja tukien Maon kommunistien uhan alla. Uusi konemestari Holman (McQueen) haluaisi vain huolehtia aluksen tekniikasta ja jättää politiikan toisille. Sodan kiihtyessä tykkiveneestä tulee kuitenkin pelinappula valtapolitiikassa, ja myös Holmanin on valittava puolensa.

Blood Alley – Kiinan Vesille elokuva vuodelta 1956, jonka on ohjannut William A. Wellman ja käsikirjoittaja Albert Sidney Fleischman, jossa John Waynen lisäksi on mm. Lauren Bacall jne. Elokuvassa John Wayne auttaa Kiinalaista kylää pakenemaan Hongkongiin. 

Japani hyökkäsi Mantšuriaan vuonna 1931. Joulukuussa 1936 Tšiang Kai-šekin omat kenraalit vangitsivat hänet kahdeksi viikoksi ja pakottivat hänet lopettamaan sisällissodan kommunistien kanssa sekä muodostamaan yhteisrintaman Japania vastaan. Kiina taisteli ensin neljä vuotta yksin Japania vastaan ja liittoutui sitten toisen maailmansodan puhjettua liittoutuneiden kanssa.Hänen asemansa Kiinassa heikkeni, mutta kansainvälinen maineensa kasvoi, jolloin häntä alettiin pitää yhtenä neljästä suuresta liittoutuneiden johtajasta. Time-lehti valitsi Tšiang Kai-šekin vuoden mieheksi 1937. Kiinan sisällissodan (1926–1949) aikana hän yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui lopulta ja joutui luovuttamaan vallan kommunisteille ja Mao Zedongille. Hän pakeni joukkojensa kanssa Taiwanin saarelle. Tšiang Kai-šekistä tuli Kiinan tasavallan presidentti 1. maaliskuuta 1950. Hän hallitsi Taiwania loppuikänsä Kiinan tasavallan presidenttinä, ja hänet uudelleen valittiin presidentiksi myös vuosina 1954, 1960, 1966 ja 1972. šiang Kai-šekin vanhetessa hänen terveytensä huonontui ja hän alkoi kärsiä keuhkokuumeesta ja sydänkohtauksista. Tšiang Kai-šek kuoli 87-vuotiaana vuonna 1975. Häntä ei haudattu kiinalaiseen tapaan, vaan hänen ruumiinsa on siitä asti ollut väliaikaisesti sijoitettuna Cihun mausoleumiin, koska hän ilmaisi toiveekseen tulla haudatuksi kotipaikkaansa Fenghuaan Manner-Kiinaan.

Iris Chang ”Nankingin verilöyly” (WSOY 2006) kirjassa käsitellään joulukuun vuoden 1937 silloisen Kiinan tasavallan pääkaupungin Nankingin vaiheita, kun Japanin armeija valloitti kaupungin ja aloitti siellä viikon mittaisen verilöylyn, jossa kuoli satojatuhansia siviilejä julmasti. Kansainvälisten tarkkailijoiden läsnäolosta huolimatta mikään ei estänyt japanilaisjoukkoja raiskaamasta, kiduttamasta ja polttamasta elävältä uhrejaan.

Nankingin tapahtumista tehtiin Kiinassa 2009 suurelokuva, kiinaksi  (Nanjing! Nanjing!) ja englanniksi The city of life and death (Elämän ja kuoleman kaupunki). Myös vuoden 2011 ilmestyneen ”Flowers of War – Taistelu vapaudesta” elokuvan alku kertoo tapahtumasta.
Alex Kershaw ”Sotaa ja samppanjaa Robert Capan elämä” (Otava 2003) lainaus sivulta 97: ”Tammikuussa 1938 Capa sopi tekevänsä dokumenttielokuvan nimeltä The 400 Million, joka oli määrä kuvata Kiinassa. Hänen tehtävänään olisi ottaa still-kuvia ja työskennellä apulaiskuvaajana. Hän joutuisi työskentelemään äärimmäisen kuumassa ilmastossa ja ankarissa oloissa keskellä kiivainta Kiinan ja Japanin välistä sotaa, joka oli jo vaatinut yli miljoonan ihmisen hengen. Filmiryhmään kuuluisivat myös ohjaaja Joris Ivens ja kuvaaja John Fernhout, joihin molempiin Capa oli tutustunut Espanjassa. … Ivens halusi näyttää, miten yhteisrintama, kommunistien ja Tšiang Kai-šekin johtamien kansallismielisten välinen liittokunta, taisteli menestyksellisesti raakaa japanilaista imperialismia vastaan… Capan ja Fernhoutin oli määrä tavata Ivens Hongongissa ennen kuin he matkustaisivat syvemmälle Kiinaan, ja nämä kaksi lähtivät yhdessä matkaan Marseillesista 21. tammikuuta 1938. Samalla Aramis-höyrylaivalla oli myös kaksi nuorta brittikirjailijaa, W. H. Auden ja Christopher Isherwood, jotka olivat matkalla kansainvälisen fasisminvastaisen taistelun itärintamalla… Tšiang Kai-šekin vaimo, lehdistömagnaatti Henry Lucen kaunis ja häikäilemättömän viehättävä suosikki, vaikuttava, Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut ’Madame Tšiang’, oli päättänyt tehdä The 400 Million -elokuvasta oman lempiprojektinsa.” Endre Friedmann syntyi Budabestissä 22.10.1913. Hänen vanhempansa olivat maallistuneita juutalaisia, jotka omistivat vaateliikkeen. Budapestin juutalaisyhteisö lähetti lahjakkaita nuoria ulkomaille opiskelemaan, ja Friedmann sai apurahan Berliiniin. Apurahaa ei ollut tarkoitettu suoraan Berliiniin matkustamiseen, vaan hän siirtyi usean juutalaisen isäntäperheen ja eri kaupunkien kautta saapuen lopulta Berliiniin, jonne hän saapui syyskuun 1931 alussa. Pariisissa 1930-luvulla Friedmann alkoi käyttää nimeä Robert Capa.

H. S. Hegner ”Kiinan tie” (Tammi 1965), josta lainaus sivulta 79: ”Kiinan vallankumouksen Leniniksi tuli hyvinvoivan maanviljelijän Mao Jen-šengin poika Mao Tse-tung Šao šanin kylästä Hunanin maakunnasta. Vuonna 1919 hän oli vasta 26-vuotias… Mao Tse-tungin työnä oli noutaa kirjaston käyttäjien toivomat kirjat ja lehdet sekä panna ne takaisin paikoilleen. Mutta kenen mieleen olisi tullut ryhtyä keskustelemaan tämän Keski-Kiinasta kotoisin olevan nuoren miehen kanssa? Eihän palvelijoiden kanssa keskusteltu, ja nuori Mao kuului kirjastoapulaisena lähinnä tuohon säätyyn… Mao Tse-tung syntyi lokakuun 10. päivänä 1893, vanhan kiinalaisen kalenterin mukaan käärmeen vuonna ’Han lun’ (kylmän kasteen) lopulla. Hänen isänsä maanviljelijä Mao Jen-šeng oli koonnut riisikaupalla pienen omaisuuden, joka antoi hänelle mahdollisuuden ryhtyä lueskelemaan konfutselaisia klassikoita… Ihmisikää myöhemmin kertoi Mao Tse-tung eräälle ystävälleen: – Kahdeksanvuotiaasta olen minä vihannut Konfutsea… Oleskellessaan viimeisiä viikkoja pääkaupungissa hän oli lopettanut marxismin tutkimisen ja ryhtynyt lukemaan venäläisen anarkistin Mihail Bakunin teoksia. Niissä vaadittiin, että valtio oli kokonaan poistettava. Maanviljelijän poika Mao piti sitä Kiinalle hyvin sopivana poliittisena oppina: ei veroja, koska ei ole valtiota; ihmisrakkautta, oikeudenmukaisuutta, omaa vastuuta – vaatimuksia, joista jo Konfutse oli esittänyt suuren osan.”  

Frank Dikötter on kirjoittanut kirjan ”MAO Kiinan suuri nälänhätä 1958-1962” (Siltala 2011), jossa hän kirjoittaa mitä oli Suuri harppaus vuosina 1958-62 aiheuttanut, sillä noin 45 miljoonaa ihmistä menetti henkensä sen aikana. Suuren harppauksen tavoitteena oli nostaa Kiina johtavien teollisuusmaiden joukkoon. Viljantuotantoa pyrittiin tehostamaan pakottamalla talopojat työskentelemään kollektiivissa.

Kiinan kulttuurista jotakin

Lin Jutang on kirjoittanut kirjan ”Kuuluisia kiinalaisia tarinoita”, eli J. H. Hollon suomentamana ”Famous Chinese short stories” (WSOY 1955).

Tieteen Kuvalehti Historia 18/2017 sivu 10 lainaus: ”Idän Shakespearen viimeinen leposija. Argeologit ovat löytäneet Kiinan kuuluisimman kirjailijan William Shakespeareen verrattavan Tang Xianzun haudan. Kuuluisan kiinalaisen kirjailijan Tang Xianzun hauta on löytynyt Kiinan Jiangxin provinssista. Haudassa oli myös hänen kolmas vaimonsa Fu. Kirjailijan hauta sekä 41 muuta hautaa löytyivät Fuzhoun kaupungista. 40 niistä on peräisin Ming-dynastian ajalta (1368-1644). Tang kuoli vuonna 1616, samana vuonna kuin Willian Shakespeare kuoli Englannissa Statfordupon-Avonissa.”

Pearl S. Buck  26. kesäkuuta 1892 Hillsboro, Länsi-Virginia – 6. maaliskuuta 1973 Danby, Vermont oli yhdysvaltalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1938.Pearl S. Buck vietti lapsuutensa Kiinassa lähetyssaarnaajavanhempiensa kanssa ja oppi kiinaa ensimmäisenä kielenään. Hän kävi lapsena koulua Shanghaissa. Hän opiskeli Yhdysvalloissa, mutta palasi aikuisiällä Kiinaan lähetystyöntekijänäja opettajana ja asui siellä amerikkalaissyntyisen miehensä ja tyttärensä kanssa. Vuonna 1934 hän palasi poliittisten jännitteiden ajamana Yhdysvaltoihin, erosi ja meni uudelleen naimisiin. Buck julkaisi ensimmäisen teoksensa East Wind: West Wind vuonna 1930. Buck kirjoitti yli sata teosta: lastenkirjoja, romaaneja, novelleja ja tietokirjoja. Monet teokset pohjautuvat hänen omiin kokemuksiinsa. Tunnetuin teos on Hyvä maa (The Good Earth, 1931), josta hänelle myönnettiin vuonna 1932 Pulitzerin kirjallisuuspalkinto.Kirjat käsittelevät naisia, tunteita, adoptiota ja Aasiaa, etenkin Kiinaa ja sen perinteitä. Yksi näistä hänen kirjoista on ”Herran soturi” (WSOY 1938). Sidney Franklin on ohjannut elokuvaksi Pearl S. Buckin nobel-kirjan Hyvä maa (The Good Earth) vuonna 1937.

Matti Rinne on kirjoittanut kirjan ”Yksitoista Tapiovaaraa – Tuoleja, tauluja, elokuvia” (TEOS 2008), josta lainaus sivulta 190: ”Tapsan teki kuitenkin palavasti mieli Kiinaan. Maan ikivanha kulttuuri veti häntä puoleensa, ja todennäköisesti häntä kiinnosti nähdä, miltä vastikään kommunismiin siirtyneessä maassa näytti. Matkavaluutan saanti ei kuitenkaan ollut ainoa este; vielä suurempi oli se, että Kiina oli tiukasti suljettu maa. Tapsa ja hänen kiilalainen ystävänsä, toimittaja ja kirjailija Erkki Savolainen, päättivät tehdä matkan pestautumalla merimieheksi. Merimies-Unioni oli hankkinut Tapsan suureen seinämaalauksen Meren kuohuja pari vuotta aikaisemmin ja nyt unionin puheenjohtaja Niilo Wälläri tuli avuksi. Hän järjesti heille paikat ahvenanmaalaiseen Tranvik-rahtilaivaan, joka oli lähdössä Kiinaan. Myös Otava auttoi matkaan lähtijää…” (Erkki Savolainen Villi linja: Kertomus matkasta kaukaiseen itään Otava 1955).

Linda Jakobson ”Mureneva muuri – vuosi kiinalaisena” (Kirjayhtymä1988). Linda Jakobson on käynyt koulunsa New Yorkissa, Tukholmassa, Helsingissä ja Beijing Teachers Universityssä. Näistä Kiinan vuoden kokemuksista Linda Jakobson on kirjoittanut tämän kirjan, jossa kerrotaan kiinalaisesta kodista, perheestä ja sen ihmissuhteista, sekä minkälainen on kiinalainen koulu, yliopisto jne. Lainaus sivulta 43: ”’Minulla on itse asiassa kolme kotia: yliopisto, vanhempieni koti ja nyt appivanhempien koti’, opettaja Wang vastasi, kun kysyin häneltä, missä hän vaimonsa kanssa asuu. Omaa kotia he etsivät kuumeisesti. ’Olisihan se tietysti kiva, kun olisi edes pieni huone, jota voisi sanoa ihan omaksi pesäksi.’ Kun Wang sanoi yliopistoa kodikseen , hän todella tarkoitti sitä. Kiinassa työyksikkö ei ole suinkaan pelkkä työpaikka länsimaiseen tapaan, vaan se on kaupungeissa yhteiskunnan perusta. Suuremmat työyksiköt huolehtivat ihmisestä syntymästä hautaan. Meidän pienen yliopistomme alaisuuteen kuuluivat lastentarha, ala-aste, keskikoulu, terveysasema, pikkukauppa, uima-allas, jne. Jokaiselle työyksikön jäsenelle on periaatteessa varattu oma vuode työpaikalla, ellei hänellä ole työyksikön järjestämää omaa asuntoa… Sivulta 119: Paikkakunnalta toiselle muuttaminen ei kuitenkaan ole Kiinassa vapaata. Ehkä tämä oli asia, josta kuulin ihmisten eniten valittavan. Jokaisella kaupunkilaisella on asuinpaikkalupa, joka hänen on näytettävä saadakseen kuukausittaiset viljakorttinsa. Hän ei saa asuntoa eikä lapselleen paikkaa koulusta ilman asuinpaikkalupaa. Yksityisyrittäjäksi ryhtyminen ja oman työyksikkönsä kahleista vapautuminen ei näin ollen mahdollista paikkakunnan vaihtoa. Siihen tarvitaan lupa viranomaisilta, jotka yrittävät kaikin tavoin estää jo ahtaiden kaupunkien kasvua. Toisaalta koulutettu ihminen voidaan lähettää töihin muuhun kaupunkiin kysymättä hänen omaa mielipidettään…”

Vieraiden kielten opiskelusta Kiinassa

Petri Saraste ”Laowai Kiinalaista menoa” (Kirjapaja 2008) lainaus sivulta 16: ”Englannin kielen opiskeleminen on olympiavuonna ollut suosittua, sillä jokainen haluaa olla auttamassa ulkomaalaisia tai saada osansa heidän rahoistaan. Joka päivä klo 19.50 yhdeltä CCTV:n kanavalta on saattanut seurata käytännön englannin oppituntia. Myös eri organisaatiot opettivat 4.2 miljoonalle tavalliselle pekingiläiselle englantia kisoja silmällä pitäen. Ja kisojen viralliset kuskit joutuivat tekemään alkeellisen englannin tasokokeen… Myös suomen kieltä opiskellaan Pekingissä. Kurssille otetaan kerran kolmessa vuodessa parikymmentä nuorta. Usein he eivät aloittaessaan tiedä Suomesta juuri mitään. Motiivi suomen kielen opiskeluunkin on usein se, että sitä pääsee lukemaan helpommin kuin vaikkapa englantia. Nuoret oppivat suomea kuitenkin hämmästyttävän nopeasti. Jopa ensimmäisen vuosikurssin jälkeen heidän kanssaan voi keskustella arkisista asioista suomeksi. Lokakuussa 2007 Pekingin vieraiden kielten yliopistossa avattiin Suomi-tutkimuskeskus… Suomalaiset yritykset harvemmin palkkaavat näitä kiinalaisnuoria… Toivottavasti näiden nuorten sitkeä uurastus vielä palkitaan.”

Suomalaisten liiketoimintaa Kiinassa

Björn Ådahl ”Vääntöä Kiinassa – Legendaarisen Kiina-konkarin Jari Vepsäläisen liiketoimintaa” (www.apsaraforlag.com), josta lainaus sivulta 23: ”Lukemattomat ulkomaiset yritykset olivat joutuneet katkerasti katumaan Kiinaan tekemiään sijoituksia. Paikalliset kumppanit tapasivat kopioida niin tuotteet, ulkomaisen teknologian kuin liiketoimintamallinkin ja käyttivät niitä myöhemmin hyödykseen… Luentopäivien järjestäjänä toimii Soprano Oyj:n omistama Management Institute of Finland (MIF), joka syntyi kun Johtamistaidon Opisto, Fintra ja Infor yhdistyivät vuonna 2012. Yhteistyö Vepsäläisen kanssa alkoi kuitenkin jo 2000-luvun alussa, jolloin Fintran silloinen valmennuspäällikkö Timo Huuskonen huomasi aivan liian monen yrityksen epäonnistuvan, koska niillä ei ollut riittävää käsitystä Kiinan oloista ja toimintatavoista… Oikeusjärjestelmä tuhottiin täydellisesti Maon kulttuurivallankumouksen aikana. Kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Kansan päivälehti julkaisi vuonna 1968 pääkirjoituksen, jossa ylistettiin laittomuutta ja selitettiin, että lakien ainoa tarkoitus on ylläpitää vihattua kapitalistista järjestelmää. Siinä vaiheessa Mao oli jo antanut kumota kaikki lait ja hajottaa tuomioistuimet sekä syyttäjälaitoksen. Kymmenettuhannet saivat surmansa, kun lainoppineita vainottiin. Mikään ei suojellut muitakaan kansalaisia. Maon ja puolueen mielivaltaisuudelta. Vepsäläinen onkin monta kertaa kuullut kiinalaisten kertomuksia heidän perheidensä tragedioista. Kiinassa ei siksi ollut minkäänlaisia lakeja Deng Xiaopingin tullessa valtaan vuonna 1978. Lähes kaikki oikeustieteellinen kirjallisuus oli myös hävitetty. Deng ymmärsi, ettei Kiina kykene kehittymään sellaisissa oloissa ja aloitti uudistushankkeen viipymättä. Ulkomaisia asiantuntijoita palkattiin neuvonantajiksi. Lakikokoelma kasvoi nopeasti, ja oikeustieteitä opiskelevien kiinalaisten määrä lisääntyi rajusti. Silti suurin osa tuomareista oli vielä 1990-luvulla entisiä sotilaita, työläisiä tai maanviljelijöitä, joiden ainoa ansio oli, että he olivat uskollisia puolueelle. Tätä ongelmaa ei ole vieläkään kyetty ratkaisemaan… Yllättävän monet länsimaiset juristit eivät näytä tietävän, että puolue valvoo oikeuslaitosta ja antaa aktiivisesti ohjeita päätöksistä. He ovat järkyttyneitä asian selvitessä heille. Kiinassa toimiville ulkomaalaisille on hyvin tärkeää ymmärtää puolueen olevan mukana lähes kaikessa.”

Pekka Mykkänen on kirjoittanut kirjan ”Isonenä kurkistaa Kiinaan” (Kustannusosakeyhtiö Nemo 2006), josta lainaus sivulta 61: ”Maaliskuussa 2004 Yhdysvaltain suurin ammattiliittojen keskusjärjestö AFL-CIO vaati presidentti George W. Bushia neuvottelemaan sopimuksen, joka velvoittaisi Kiinaa suojelemaan työläisten oikeuksia WTO:n sääntöjen mukaisesti. Vetoomuksen laatija, Columbia-yliopiston oikeustieteen professori Mark Barengerg totesi, että ’Kiinan hellittämätön työläisten oikeuksien polkeminen ei vie palkkoja, terveyttä ja ihmisarvoa vain Kiinan työläisiltä, vaan se ajaa työttömiksi ja köyhdyttää myös Yhdysvaltain ja muun maailman työläisiä ja heidän perheitään’. Barenberg luetteli lukuisia tapoja, joilla Kiina sortaa työläisiä: ay-toiminnan kieltäminen yhtä valvottua järjestöä lukuun ottamatta sekä poliisin harjoittamat häirintätoimet, pidätykset, vangitsemiset, pahoinpitelyt ja kidutukset… Barenbergin laskelmien mukaan työläisten oikeuksien polkeminen laskee kiinalaisten teollisuustyön palkkoja 48-86 prosenttia, mikä puolestaan pudottaa kiinalaistuotteiden vientihintoja 11-44 prosenttia. Tämän seurauksena Yhdysvalloista olisi hävinnyt 727 000 työpaikkaa Kiinaan. Ja sivulta 122: ”Raportin johtopäätös oli, että Maon visio työläisten ja talonpokien johtamasta maasta ’ei vastaa Kiinan tämän päivän todellisuutta’. Kansan päivälehti totesi: ’Tasa-arvoisuuteen pyrkiminen… pidättelee yhteiskunnallisen tuotteliaisuuden kehitystä… Ensiksikin, päästäkseen eroon yleisestä köyhyydestä. Kiinan on sallittava  ja kannustettava sitä, että osa ihmisistä rikastuu ensin, jotta he voivat tuoda vaurautta kaikille myöhemmin. Toiseksi, kansainväliset käytännöt osoittavat, että teollistamisessa on käytävä läpi tuloerojen kasvu'”.

Peligraafikko Emma Kantanen on kirjoittanut Kiinassa oloajastaan romaanin ”Nimi jolla kutsutaan öisin” (Gummerus 2019).

Verotus Kiinassa

Petri Saraste ”Laowai Kiinalaista menoa” (Kirjapaja 2008) lainaus sivulta 76: ”Verotus on Kiinassa Suomen tapaan progressiivinen. Se on kuitenkin Suomea lievempi. Vähennyksiä voi saada muun muassa kotimaahan suuntautuneista sukulointimatkoista tai lasten koulunkäynnistä… Uskon, että verotus lisääntyy lähitulevaisuudessa monista syistä. Terveydenhuolto, eläkejärjestelmä, sairasvakuutus ja työttömyysturva ovat vielä miltei kokonaan rakentamatta. Maaltamuutto kiihtyy, eikä maaseutu enää tarjoa alkeellisintakaan toimeentuloa. Yhden lapsen politiikka on johtanut ikäpyramidin vääristymiseen, minkä oikaiseminen on miltei mahdotonta. Maassa on jo nyt yli 150 miljoonaa eläkeläistä. 40 vuoden päästä heitä on yli 400 miljoonaa, mikä on silloin jo neljännes väestöstä. Kun maassa ei ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa, on tilanteesta kehittymässä tikittävä aikapommi. Työtätekeviä kohti on liian paljon elätettäviä… Veroja taas kierretään ja pimitetään niin paljon kuin ehditään.”

Helsingin Sanomista lainattuja Kiinaa koskevia juttuja

Helsingin Sanomat 26.2.2018 A19 Anne Viljamaa kirjoituksesta lainaus: ”Kiinan johtaja saamassa rajattomasti valtakausia. Presidentti Xi Jinping voisi jatkaa maan johdossa myös vuoden 2023 jälkeen… Xi valittiin presidentiksi vuonna 2013, ja hänestä on tullut Mao Zedongin jälkeen vaikutusvaltaisin johtaja… Xin kaudella henkilökultti on Kiinassa vahvistunut samalla, kun demokratia ja ihmisoikeudet ovat heikentyneet.” Ja HS 27.2.2018 A24 Heikki Arola kirjoittaa: ”Kiinankin internetjätit haastavat Eurooppaa… Kiinalaiset alustatalouden suuryhtiöt Baidu, Alibaba ja Tencent ovat nimittäin lyhyessä ajassa nousseet maailman merkittävimpien tekoälyteknologian kehittäjien ja hyödyntäjien joukkoon. Yhdistämällä voimansa, datavarantonsa ja osaamisensa sekä ryydittämällä niitä tekoälysovelluksilla yhtiöt pyrkivät pitkälle meneviin tavoitteisiin. Asiaa selvitellään Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreessa tutkimuksessa, jonka ovat tehneet Timo Seppälä, Juri Mattila, Kai Jian ja Martin Kenney… Kiinalaisista tekoäly-yhteistyöhön ryhtyneistä jäteistä Baidu vastaa yhdysvaltalaista hakukoneyhtiö Googlea ja Alibaba verkkokauppa Amazonia. Tencentillä ei ole suoraa vastinetta lännessä. Kolmikon yhteistyön taustalla on se, että Kiinan hallitus on määritellyt tekoälyn yhdeksi kärkihankkeekseen jo vuonna 2016 ja käynnistänyt strategiaohjelman. Kehittämisprojekteista näkyvämpiä ovat esimerkiksi itseohjautuvat ajoneuvot ja lääketieteelliset sovellukset.” Ja ”Kiinalaisyhtiö osti ison palan Daimlerista. Kiinalaisilla autonvalmistajilla on kiire kehittää sähköautoteknologiaa: hallinto on asettanut sähkö- ja hybridiautoille tuotantokiintiöt… Geely omistaa jo ennestään muun muassa ruotsalaisen Volvon, jonka se osti vuonna 2009-2010… Viime vuonna Geely osti enemmistön urheiluautoja valmistavasta Lotuksesta.”

HS 28.2.2018 A23 Petteri Tuohisen analyysistä lainaus: ”Kiinassa pian taas ikuinen johtaja. Puolue päätti, ettei presidentin kausien määrää enää rajoiteta. Suomalaisasiantuntija pitää uudistusta huolestuttavana.” HS 3.3.2018 sivulla D4 oli matkailuun liittyvä juttu ”Jokilaivalla Kiinan kansallismaisemissa. Li-joen rannoilta nousevat ’tätterövuoret’ ja pengerretyt riisipellot ovat Kiinan ikonisia maisemia. Turistilta alue vaatii reippautta… Ainoa takuuvarmasti toimiva varaussivusto on kiinalaisten omistama Ctrip (ctrip.com), josta saa hotellit, lennot ja junaliput.”

HS 6.3.2018 sivulta A20 Kristiina Pajari: ”Maanantaina kansankongressipalatsissa ilmoittautui 2970 päättäjää, jotka äänestävät kahden seuraavan viikon aikana muun muassa presidentin valtakausien rajoituksen poistosta. Se on erittäin merkittävä päätös, joka on tosin käytännössä jo tehty valtaapitävien kommunistisen puolueen ydinjohdossa… Pääministeri Li Keqiang kehotti maanantain 105-minuuttisessa avajaispuheessaan puolue-edustajia pitämään päättäväisesti kiinni presidentti Xi Jinpingin ydinasemasta ja seuraamaan häntä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Pääministerin raportin mukaan Kiinan suurimmat tulevaisuuden taistelut liittyvät talouteen, köyhyyteen ja saasteisiin.”
HS 14.3.2018 A19 Mikko Paakkanen lainaus: ”Kiinan suuri hallintouudistus. Kiina julkisti tiistaina suuria muutoksia hallintorakenteisiin. Muutokset ovat osa Kiinaa hallitsevan kommunistisen puolueen pääsihteerin Xi Jinpingin suunnittelemaa, jolla koko hallintojärjestelmä uudistetaan niin, että puolueen kontrolli kasvaa, kertoo hongkongilainen South China Morning Post.”

Koulutus Kiinassa

Kiinan Pekingin painotekniseen yliopistoon on mahdollista tutustua. Sen yhteydessä on myös (ainakin aikoinaan ollut) painomuseo. Kiinassa järjestettiin 6.–8.6.2017 kaksipäiväisen kansainvälisen nuorten ammattitaitokilpailu, johon Kiina kutsui vieraaksi muita WorldSkills -liikkeessä mukana olevia maita. Kiina promotoi kilpailukutsulla haluaan järjestää vuoden 2021 WorldSkills -kilpailut Shanghaissa. Kiina maksoi kutsuttujen lajien majoitus- ja matkakustannukset. Kilpailu järjestettiin kahdessa eri kaupungissa. Shanghaissa oli 15 lajia (mm. elektroniikka ja sähköasennus) ja Suzhoussa 6 lajia (putkiasennus), yhteensä 21 lajia. Osallistuja oli yhteensä noin 230, joista 40% ulkomaalaisia jopa 35 maasta. Osa maista toi mukanaan suuren joukkueen omalla kustannuksellaan. Kiinan jälkeen suurimpia joukkueita oli Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Lähetystyö Kiinassa

H. S. Hegner”Kiinan tie” (Tammi 1965), josta lainaus sivulta 21: ”Ensimmäiset eurooppalaiset, jotka perustivat kaupallisia siirtokuntia Kiinaan, olivat portugalilaiset. Vasco da Gama oli etsiessään meritietä Intiaan päässyt 1498 Isolle Valtamerelle saakka ja kuullut arabialaisilta merimiehiltä Kiina-nimisestä maasta. Mutta vasta vuonna 1516 uskaltautui muuan toinen portugalilainen karavellillaan kaukaisten merten ylitse ja pääsi tuntemattoman keisarikunnan rannikolle. Kantonissa kokoontuivat kiinalaiset katsomaan kummallisia muukalaisia, jotka nauttivat ateriansa paljain käsin, he itse kun olivat suunnattoman kauan (3000 vuotta) syöneet puikoilla. Portugalilaisten kertomukset herättivät lukemattomissa seikkailijoissa halun purjehtia tähän merkilliseen ja rikkaaseen maahan. Vaikka useat heistä käyttäytyivätkin kaikkea muuta kuin moitteettomasti, lainattiin heille vuonna 1557 Macaosta kappale maata, jossa he voivat valmistautua paluumatkalle. Sinne he asettuivat. Kapteenit eivät tosin pitäneet ’keltaisista koirista’, joiksi kiinalaisia nimitettiin, mutta kauppa heidän kanssaan kannatti. Siirtomaistaan Afrikasta ja Intiasta portugalilaiset kuljettivat Kiinaan mausteita, joita he vaihtoivat silkkiin, posliiniin ja lakkatöihin. Niillä oli Euroopassa suunnaton menekki. Myöhemmin seurasivat kauppiaita lähetyssaarnaajat, mm. viisas jesuiittaisä Matteo Ricci, joka vuonna 1523 matkusti Kiinaan ja saavutti pian keisari Wan-lin luottamuksen. Hän sai luvan levittää oppiaan vapaasti. Ensimmäinen kristillinen seurakunta perustettiin Nankingiin vuonna 1596, toinen Pekingiin vuonna 1600.”

Isobel Kuhn ”Areenalla” (Päivä 1965), josta lainaus sivulta 14: ”Olin juuri tullut kotiin Firsin konferenssista Bellinghamista, Washingtonista, jossa olin viettänyt kymmenen ihmeellistä päivää. Siellä oli ollut lähetyssaarnaajia ja heidän joukossaan J. O. Fraser Kiinan Sisämaalähetyksestä. Hän oli kertonut meille, kuinka hän oli avannut tien evankeliumille Kiinan ja Birman rajalla asuvan lisuheimon keskuuteen. Mikä oli vienyt hänet Kiinaan? Työn puuteko vai pettyminen rakkaudessa? Sillä hetkellä en tiennyt mitään Mr. Fraserin loistavasta urasta Lontoon yliopistossa enkä tiennyt mitään hänen yksityiselämästään, mutta sivuutin nuo molemmat motiivit täysin mahdottomina. – Jos tuntisin Jumalan yhtä hyvin kuin J. O. Fraser, jos minunkin elämästäni säteilisi Kristuksen rakkaus yhtä voimakkaana kuin hänen elämästään, antaisin ihmisten yhdistää minuun noita vääriä motiiveja, jos he haluaisivat. En ollut kuullut koskaan aikaisemmin hänestä enkä hänen lisuheimostaan, mutta katseltuani ja kuunneltuani häntä kymmenen päivän ajan olin vakuuttunut siitä, että hän oli suuri Jumalan mies… Kiinan ja Japanin sota oli ollut käynnissä kaikki nämä vuodet, mutta me olimme etelässä tunteneet sen vain kaukaisena varoitusmerkkinä. Vuonna 1941 japanilaiset kuitenkin hyökkäsivät Birmaan, ja koko maailman katsellessa hämmästyneenä, he kulkivat koko tuon pienen maan läpi kuin seitsemän peninkulman saappailla. Olimme työssä Kyttyrä-vuorilla aivan Kiinan ja Birman rajalla Birman tien pohjoispuolella. Vuoden 1942 alussa olimme kokonaan tietämättömiä siitä, että japanilaiset olisivat pian näkö- ja kuulomatkan päässä. Kenraali Chiang oli menettänyt maakunnan toisensa jälkeen, kunnes vuonna 1942 hänellä oli jäljellä vain kolme – Yunnan, Kweichow ja Szechwan. Näistä kolmesta meidän maakuntamme Yunnan, jossa oli Birman tie ja lentoreitti Kyttyrä-vuorten yli, tarjosi hänelle ainoan huoltoyhteyden. Jos japanilaiset saisivat Yunnanin, koko Kiina olisi heidän.”


Robert Morrison syntyi Morpethin maakylässä  Northumberlandissa uskovaiseen skotlantilaiseen perheeseen 5.1.1782. Vanhemmat  muuttivat Newcastleen myöhemmin. Robert Morrison ilmoittautui Lontoon  lähetysseuralle ajatellen lähtöä lähetystyöhön Afrikkaan tunnetun  löytöretkeilijän Mungo Parkin innostamana. Mutta kuitenkin hän kiinnostui  Kiinasta. Robert Morrison vihittiin papiksi 28.1.1807 jonka jälkeen hän  purjehti New Yorkin kautta Kiinaan. Morrison saapui Makaoon 4.9.1807.  Robert Morrison opetteli Kiinan kielen ja ryhtyi toimittamaan kiinalaista  sanakirjaa, joka valmistui 1821, jonka painatuksen kustansi itä-intialainen  komppania. Makaoon perustettiin kirjapaino lähetykselle. Uuden testamentin  Morrison sai valmiiksi 1814. Vuonna 1823 hän sai valmiiksi Vanhan Testamentin  käännöksen kiinan kielelle. Robert Morrison kuoli Kantonissa 1.8.1834 ja  haudattiin Makaoon. Hänen ystävänsä Kiinassa perustivat hänen muistokseen  Morrisonin kasvatuslaitoksen. Pienen seurakunnan johto uskottiin hänen  pojalleen Johnille ja amerikkalaiselle Bridgmanille. Kiinan kielen avaaminen  länsimaalaisille oli hänen elämänsä suurin työ, kiinalainen raamatunkäännös oli  hänen tärkein muistomerkkinsä.


Howard Taylorin kirjassa ”Hudson Taylor ja Kiinan sisämaalähetys eli mies, joka uskoi Jumalaan” (Ristin Voitto 1962), josta lainaus sivulta 42: ”Käsittääksemme tämän aikakauden hedelmällisyyttä on tarpeen muistaa, että Hudson Taylor sai korjata v:n 1859 suuren herätyksen satoa. Ihana hengellinen herätys oli tuonut tuhansia Kristuksen seurakuntaan. Se oli valmistanut kristikuntaa uusiin vaiheisiin ja ratkaisuihin. Kristityt olivat saaneet uskonrohkeutta, tarmoa ja rakkautta sieluihin. Uudistunein innoin he pyrkivät voittamaan toisia Kristukselle. Tähän muokattuun maaperään putosi Kiinan Sisämaanlähetyksen siemen. Sopivampaa aikaa ei voinut ajatella. Kristityt toimivat tarmokkaasti, rakastivat toisiaan, tuntien yhteytensä Kristuksessa, ja huomasivat, että Jumala tahtoi Pyhän Hengen kautta käyttää ’oppimattomiakin’, jotka tähän saakka olivat olleet syrjäytetyt kristillisestä toiminnasta. Lähetyksen tarpeet yhä suurenivat. Uusille kentille tarvittiin työvoimaa. Sisämaanlähetys vaatimattomine uskonperiaatteineen oli kutsuttu näitä tarpeita täyttämään. ’Se on hyvä yritys, edistäkäämme sitä!” kaikui monissa sydämissä. Konepajojen ja konttorien nuoret kuulivat ja innostuivat. Ehkä lähetys tarvitsi heitäkin? … Eversti Pugetia oli mahdotonta saada vakuuttuneeksi. Seuraavana aamuna eversti saapui aamiaiselle sangen myöhään, mainiten viettäneensä unettoman yön. Sitten hän ojensi lähetyssaarnaaja Taylorille useita lähetykselle tulleita lahjoja lisäten: ’Eilen illalla minusta tuntui, että olitte väärässä kolehtikysymyksessä, mutta nyt näen asiat uudessa valossa. Valvoessani viime yönä ja ajatellessani Kiinan hukkuvien sielujen suunnatonta paljoutta, tuhannen syöksyessä pimeyteen joka tunti, en voinut muuta kuin huutaa: ’Herra, mitä tahdot minun tekevän?’ Uskon, että tämä on Hänen vastauksensa.’ Hän ojensi Hudson Taylorille viidensadan punnan shekin. ’Jos olisi koottu kolehti, olisin antanut viisi puntaa. Shekki on unettoman rukousyön tulos… F. W. Ballerin nimi on tuttu kaikille kiinankielen opiskelijoille. Häntä saavat Kiinan lähetyssaarnaajat kiittää monista kirjoista ja apulähteistä, mm. käsikirjasta ja sanastosta. Myöhemmin hän on omistanut aikansa etupäässä kirjalliseen työhön. Mutta paljon ennemmin kuin hänen kirjalliset työnsä tulivat tunnetuiksi, hän oli yksi lähetyksen uranuurtajista, muuan heistä, jotka avasivat Kiinan sisämaata evankeliumille… Tarvitsemme miehiä, jotka täten ovat alttiina tunkeutumaan kaikkialle Kiinaan, Hänen käsivartensa tukemina ja vahvistamina. Tarvitsemme miehiä, jotka uskovat iäisyyteen ja elävät iäisyyttä varten, jotka uskovat loppumattomaan autuuteen ja kadotukseen, ja siksi rakkauden ja hädän pakottamina koettavat voittaa sieluja, temmaten heitä kuin kekäleitä tulesta. Meillä ei ole taattuja tuloja. Voimme jakaa läheteillemme vain sen, minkä Herralta saamme. Emme lähetä miehiä Kiinaan edustamaan meidän toimintaamme. Mutta me asetumme ilolla yhteistyöhön niiden kanssa, jotka uskovat Jumalan kutsuneen heidät tehtävään, ja jotka lähtevät Kiinaan palvellakseen Herraansa, uskoen Hänen täyttävän heidän tarpeensa… Hän tiesi mahdottomuudet näennäisiksi, ja siksi hän julkaisi lehdessä ’China’s Millions’ kirjoituksen: ’Kiina Kristukselle’, jossa esitti kaikkien sisämaan maakuntien evankelioimissuunnitelman. Hän lausui mm.: ’Mies, joka pitää Jumalaa uskollisena, rohkenee palvella Häntä, vaikka se näyttäisi epäedulliseltakin. Aabraham piti Jumalaa uskollisena ja uhrasi Iisakin, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään. Mooses piti Jumalaa uskollisena ja johdatti Israelin miljoonat kolkkoon erämaahan. Joosua tunsi hyvin israelilaiset eikä suinkaan väheksynyt kanaanilaisten voimia, mutta hän luotti Jumalan uskollisuuteen ja johdatti kansan Jordanin poikki… Apostolit pitivät Jumalaa uskollisena eivätkä säikähtäneet juutalaisten raivoa eivätkä pakanain pahuutta…”


Norman Grubb ”C. T. Studd – Jumalan hullu” (Päivä Osakeyhtiö 1938) josta sivulta  34: ”… hän meni puhuttelemaan Kiinan Sisämaalähetyksen johtajaa Hudson Tayloria, ja hänet hyväksyttiin tämän lähetysseuran jäseneksi…. Seitsikko lähti Kiinaan helmikuussa 1885. Heillä oli kiintoisa laivamatka: ’Kun saavuimme laivaan (kirjoitti C. T. äidilleen), oli siellä seitsemän toisen luokan matkustajaa.’… Kolme kuukautta kului – ja heidän omat äitinsä tuskin olisivat tunteneet näitä seitsemää nuorta miestä! Upseereista ja opiskelijoista he muuttuivat kiinalaisiksi – pitkine palmikoineen, hameineen ja pitkähihaisine takkeineen, kuten herrasmiehen muoti vaati. Kiinan Sisämaalähetyksen katsontakannan mukaan he uskoivat, että ainoa tapa päästä lähelle Kiinan sisämaan kansaa oli muuttua heidän kaltaiseksensa. Jälleen neljä kuukautta – ja he olivat hajaantuneet laajalle alueelle Kiinan sisämaahan; Charlie meni pohjoisiin Shansin maakuntaan, Phinjangiin ja maakunnan pääkaupunkiin Thaiyneen. Mahdottoman pitkiä matkoja kautta vuorten ja virtain muulilla, jalkaisin ja katetuilla venheillä, kuraisia teitä, inhottavan likaisia majataloja, kuukausi tai pari tässä sisämaan kaupungissa tai tuossa. Vähitellen hän sai nasevan kielitaidon ja ennen kaikkea viipyi päivittäin tuntikausia läheisessä osallisuudessa Jumalan ja Hänen Sanansa kanssa – sellaisia olivat hänen ensimmäiset kahdeksantoista kuukauttansa pioneerina Kiinassa. SII THII matkusti Cambridgen Seitsikon kuuluvan Polhill-Turner-veljeksen kanssa Jangtse-virtaa ylös Hankouhun, ja sieltä edelleen luoteeseen pitkin Han-virtaa Hantsungiin, yhteensä noin 27000 kilometriä. Matkan loppuosaan meni kolme kokonaista kuukautta… Huhtikuussa tulin rannikolle Shanghaihin. Työni länsimaakunnassa oli tehty, ja tieni näytti jälleen vievän Kiinan pohjoisosiin. Kuulin, että veljeni George olisi Shanghaissa samoihin aikoihin, kun minä sinne ehtisin Saavuin pari viikkoa ennen häntä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä työtä kiinalaisten keskuudessa Shanghaissa, sillä kieli oli aivan erilaista kuin se, jota käytimme pohjoisessa ja lännessä ja sen vuoksi käytin aikani merimiesten hyväksi. Joitakin Hänen Majesteettinsa sotalaivoja oli satamassa, ja siellä oli Merimieskoti, missä pidimme kokouksia joka ilta… Nuori pari lähti suoraan vihkiäistilaisuudesta alkamaan lähetystyötä eräässä kaukaisessa sisämaan kaupungissa, jonka nimi on Lungang-Fu. Heidän mukaansa tuli neiti Burroughes, rouva Studdin ystävä ja työtoveri ja, myöhemmin myös Edith Bewes. Kiina oli silloin kokonaan toisenlainen kuin nyt. Vaarat, häväistykset ja usein marttyyrius olivat hintana Vapahtajan viemisestä heille… Suuri osa Studdin ajasta kului oopiumiparantolain hoitamiseen, joita hän perusti oopiumin uhreille. Potilaita saattoi olla samalla kertaa viisikymmentäkin. Hän kertoo: ’Aloimme ottaa vastaan ja parantaa oopiumijuoppoja. Kaksi saapui. Kuukaudessa he paranivat; ihme se oli monille ja heille itselleenkin. Sitten tuli potilaita joukoittain. Näiden seitsemän vuoden kuluessa suunnilleen 800 miestä ja naista sai parantolassa avun, ja muutamat lähtivät sieltä pelastettuina yhtä hyvin kuin parannettuinakin… Eräs Kiinan kirouksista on, etteivät he aina salli pikku tyttäriensä elää. He sanovat, että niiden kasvattamisesta on niin paljon vaivaa, ja sitten kun he menevät miehelään, ei heistä saatu morsiuslahja vastaa kaikkea vaivaa ja kustannuksia, mikä heistä on ollut. Menin kerran erääseen kotiin ja tapasin äidin valittamasta. Kysyin, missä hänen pikku lapsensa oli. Kuulin, että lapsi oli syntynyt auringonnousun aikaan ja heti viskattu kaupunkia ympäröivään vallihautaan tai johonkin pagodaan, joihin rakennettaessa on tehty tätä tarkoitusta varten syvennyksiä, niin että sudet voivat harpata sisään ja siepata lapsen. Kuinka monta kertaa olenkaan palannut kotiin murtunein mielin kuultuani tällaisesta.”

Väinö Välkiö ”Silta yli Atlantin – Muistelmia vuosien varrelta” (Päivä 1973) lainaus sivulta 117: ”Sain uuden lähetysherätyksen luettuani Kiinan Sisämaalähetyksen perustajan James Hudson Taylorin elämäkerran. Taylor oli rukousten lapsi ja oli itse saanut kokea todeksi: ’Puhu tarpeesi Jumalalle, älä pyydä niitä ihmisiltä’. Uskon rukous panee taivaan voimat ja ihmiset liikekannalle Kristuksen lähetyskäskyn toteuttamiseksi maan ääriin. Kiinan Sisämaanlähetyksen työ oli laajakantoista ja siunausrikasta uskon, toivon ja rakkauden työtä, jota ei ole voitu tyystin hävittää tämän päivän kommunistisesta Kiinasta. Suomalaisetkin saivat osallistua Kiinan evankelioimistyöhön menneitten vuosien ja vuosikymmenien aikana. Uskon hengessä lähti ensimmäinen suomalainen Kiinan lähetyssaarnaaja Agnes Jeannette Meyer (1861-97). Hän tuli uskonnolliseen ratkaisuun 19-vuotiaana, sai lähetyskutsun Fredrik Franssonin kokouksissa ja siunattiin Turussa kesäkuun 20 pnä 1890 Kiinan lähetiksi… Tohtori Signe Berg, joka toimi aikaisemmin Kiinassa, nykyisin lähetyslääkärinä Taiwanilla, kirjoitti 1950 Kiinan kristittyjen vainoista: ’Idän taivaankaari on aamuruskon purppuroima, värjätty punaiseksi niitten todistajien verellä, jotka kärsivät ja kuolevat Kristuksen tähden. Kristityksi tuleminen maksaa paljon. Tieto siitä, että kiinalaiset kristityt ovat alttiit antamaan kaikkensa ja kärsimään Kristuksen tähden, on syvästi liikuttanut ja ihmetyttänyt minua.”


Leevi Launonen ja Elina Raution toimittama kirja ”Yksin uskosta yksin armosta – uskonpuhdistuksen merkitys nykyajalle” (Aikamedia 2017) lainaus sivulta 116: ”Frank Buchman… Jos Wesleyn, Haugen ja Kuyperin nimet voidaan yhdistää yhteen tiettyyn kansakuntaan, Frank Buchman (1878 -1961) oli todellinen maailmankansalainen… Frank Buchman syntyi saksalaisten siirtolaisten jälkeläisenä Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa. Hän vanhempansa olivat luterilaisia. Buchman valmistui luterilaiseksi papiksi vuonna 1902 ja aloitti työuransa sosiaalityöntekijänä. Hän muun muassa avasi hoivakodin Philadelphiaan vuonna 1904… Vuonna 1915 Buchman jatkoi matkaa Penn Statestä Intiaan, jossa hän auttoi evankelioimiskampanjan organisoinnissa. Sieltä hän jatkoi edelleen Kiinaan suunnitelmanaan soveltaa toimintamalliaan sielläkin. Hän antoi paljon aikaansa avainhenkilöiden kohtaamiseen; monet näistä olivat Kiinan johtajia. Ensimmäisten viidentoista Buchmanin opetuslapsen joukossa olivat muun muassa kenraali, amiraali, sisäasiainministeri, varaoikeusministeri ja Kiinan parlamentin puhemies. Buchman kollegoineen tähtäsi koko maan reformaatioon. Buchmanin tärkeimmät työtoverit eivät olleet muita lähetystyöntekijöitä vaan paikallisia vaikutusvaltaisia kiinalaisia. Hän oli vakuuttunut siitä, että aivan kuten yksilöt, kokonainen maa voisi tulla Jumalan johdon alle. ’Kuka voi ymmärtää, mikä voima on yhdessä ihmisessä, joka on voitettu Jeesukselle?’ Buchman kysyi. Kiinan vt. pääministeri Hsu Ch’ien uskoi, että vain kristinusko voisi yhdistää maan ja pelastaa kansan. Buchman painotti sitä, että on tärkeää työskennellä yhteistyössä koulutettujen ja joskus myös korkeassa asemassa olevien kiinalaisten kanssa. Tämä oli epätavallinen lähestymistapa sen ajan lähetystyöntekijöiden keskuudessa. Useimmat lähetit näkivät kiinalaiset alempiarvoisina ja kyvyttömiä tällaiseen vaativaan työhön. Tämä seikka, samoin kuin Buchmanin tinkimättömyys hänen opettaessaan synnistä ja niiden tunnustamisen tärkeydestä, johti välirikkoon muiden lähetystyöntekijöiden kanssa. Vuonna 1918 Buchman kohtasi Kiinan johtajan Sun Yat-senin ja nuhteli tätä siitä, että tämä piti liian montaa vaimoa. Sun Yat-sen sanoi myöhemmin: ’Buchman on ainoa mies, joka kertoo minulle totuuden itsestäni.’ Samana vuonna ristiriidat muiden lähetystyöntekijöiden kanssa kärjistyivät. Kesäkonferenssissa Hsu Ch’ien puhui siitä, että kristityille on tärkeää pitää välit kunnossa Jumalan kanssa, jotta he voivat vapautua tyrannian, yksinvaltiuden, militarismin, oopiumin, viinan salakuljetuksen sekä sivuvaimojen pitämisen, jalkojen sitomisen, orjuuden ja muiden huonojen perinteiden kahleista. Kun Buchman haastoi lähetystyöntekijöitä tekemään parannusta henkilökohtaisista synneistään ja keskittämään voimansa ihmisten tavoittamiseen, kokivat nämä sen syytöksenä hengellisestä vararikosta. Lopulta lähetysjohtajat pyysivät Buchmania lähtemään Kiinasta. Hän palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1919… Sitten, vuonna 1923, Kantoniin saapui Venäjältä Mihail Borodin -niminen Kominternin agentti. Hän pääsi pian Sun Yat-senin ja Hsu Ch’ienin neuvonantajaksi. Hsu Ch’ien koki, että Borodin osasi arvostaa hänen kykyjään ja idealismiaan… Borodin vaikutti moniin Kiinan avainjohtajiin ja johdatti heidän ajatteluaan kommunismin suuntaan. Näitä tulevia johtajia olivat muun muassa Hsu Ch’ien, Sun Yat-sen, Chiang Kai-shek, Mao Tse-tung ja Chou En-lai.” Frank Buchman on kirjoittanut kirjan ”Remaking the World” (Blandford Press 1947). Mihail Markovitš Borodin e. Gruzenberg syntyi juutalaiseen perheeseen valkovenäjällä 9.7.1884  k. 29.5.1951. Borodin liittyi Bolseviikkeihin 1903. Sun Yat-sen pyysi apua Kominterniltä ja saivat Mihail Borodinin. Katso lisää: Jacobs D.N. Borodin. Stalin’s Man in China. Stanford Univ. Press, 1985. Kommunistinen internationaali (lyhenne Komintern) oli vuosina 1919–1943 toiminut, Venäjän kommunistisen puolueen eli bolsevikkien aloitteesta perustettu kansainvälinen yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena oli kansainvälisen porvariston kukistaminen työväenluokan proletariaatin nimissä.

Liisa Komulainen ”Lähetys oli kutsumuksemme” (Suomen Lähetysseura 1985) lainaus sivulta 66: ”Ojanperät lähtivät Kiinaan lestadiolaisen herätysliikkeen lähettäminä. Lähetystyö ei alun perin kuulunut liikkeen kuvaan, mutta ns. uudenherätyksen piirissä sytyttiin lähetyksen asialle, ja monipuolisten neuvottelujen jälkeen päätettiin ryhtyä tekemään lähetystyötä Suomen Lähetysseuran yhteydessä. Sitä varten perustettiin vuonna 1906 yhdistys nimeltä Suomen Lähetysseuran Laestadiolainen Haaraosasto. Vuonna 1910 lähetettiin sen ensimmäinen lähetti Kiinaan ja toinen vuonna 1911. Yhdessä Jaakko Ojanperän kanssa vuonna 1913 sinne matkusti Haaraosaston lähetti Eliel Auno morsiamineen. Haaraosaston tarkoituksena oli saada Kiinassa aivan oma, vain sen työntekijöille tarkoitettu lähetysasema. Jo perustetuissa suomalaisissa työkeskuksissa vallitsevan työntekijäpulan vuoksi tämä ei kuitenkaan heti ollut mahdollista. Niinpä Jaakko Ojanperä toimi Tsingšin työkeskuksessa maaliskuuhun 1917 saakka. Tsingši oli ensimmäinen suomalaisten avaama lähetysasema. Työ siellä oli alkanut vuonna 1903. Kaupunki oli taajan asutuksen ympäröimä tärkeä kauppapaikka… Katri Ojanperä kertoo ensimmäisestä kodistaan: ’Talo oli tyypillinen kiinalainen talo. Sen etuosassa asui portinvartija, joka piti uteliaita kurissa. Muutoin siellä olisikin ollut aina väkeä ulkomaalaisia katselemassa – olisivat vain puhkaisseet paperi-ikkunat ja tirkistelleet sisälle.’… Varsinainen lähetyssaarnaaja oli mies. Hän opetti, saarnasi, kastoi, myi kirjoja, kiersi sivuasemia. Mutta hänellä ei ollut pääsyä Kiinan naisten suljettuun maailmaan. Nainen oli miehensä orja, jolle saattoi tehdä lähes mitä tahansa. Alistettua naista saattoi lähestyä vain toinen nainen. Lähetyssaarnaajan vaimolla oli edessään suunnaton työkenttä… Runsaan puolentoista vuoden kotimaanloman jälkeen Ojanperät olivat valmiit palaamaan Kiinaan, marraskuussa 1923: ’Herra armossaan on uudelleen avannut tien eteemme, mistä iloitsemme.’ Tällä kerralla matkustettiin Amerikan kautta. Amerikansuomalaisten joukossa oli paljon lestadiolaisia ja Kiinan-työn tukijoita. Heidän luonaan Jaakko Ojanperä kierteli usean kuukauden ajan seuroja pitämässä… Ulkonainen tilanne ei ollut kotimaanloman aikana parantunut. Sota jatkui. Rosvoja ilmestyi joskus lähetysasemallekin, ja niinpä verannalla olivat kantotuolit valmiina äkillistä pakoa varten… Uskonnon ja ulkomaalaisten vastainen kampanja alkoi Kiinassa jo vuonna 1924. Tsingšissä tilanne kiristyi merkittävästi vuonna 1926. Martta Syvänne kertoo: ’Ennen joulua 1926 oli jo hyvin levotonta. Joku bolševikkiryhmä tuli lähetysasemalle. He tulivat tyttökoulun puolellekin ja tutkivat kaikki paikat, menivät vinttiinkin ja veivät sieltä tavaroita. – Tyttökoulu oli ihan kirkon vieressä, ja kirkon edessä oli pieni piha. Eräänä päivänä se oli aivan täynnä ratsuja ja sotilaita. He tunkeutuivat kirkkoon ja tekivät siellä pahaa. Sitten he tulivat meidän puolelle. He asettuivat asumaan kirkkoon ja kouluhuoneisiin. Me emme sitten enää voineet asua siellä, vaan menimme aseman toiselle puolelle.’ … Joulu oli levotonta. Martta Syvänne kertoo: ’Koko joulupäivän kulki bolševikkijoukkoja ja sotilaita ja kansaakin kulkueissa pitkin katuja. He huusivat: ’Ulkomaalaiset pois! Tappakaa heidät!’ Toista joulupäivää vasten yöllä saimme kuulla, että katolinen lähetysasema oli hävitetty kokonaan… Kun tuli konsulin kehotus poistua sisämaasta, päätettiin vihdoin, että kaikki Tsingšiin kokoontuneet yrittäisivät päästä Sanghaihin… Siperian-juna oli täynnä. Norjalaisia ja ruotsalaisia lähetystyöntekijöitä oli myös palaamassa kotiin. Kymmenen vuorokauden kuluttua oltiin Moskovassa, sitten Leningradissa.”

Risto Siltanen ”Lea Kärnä – Sisua, kyyneleitä ja uskoa – Lähetyspioneerin rikas taival elämäkertana” (Kuva ja Sana 2005), josta lainaus sivulta 63: ”Matkan lentokentältä Yrjölän kotiin ajoimme perinteisten kiinalaisten riksojen kyydissä… Perille päästyämme koin taas eräänlaisen šokin. Kontrasti matkan aikana kokemani ja perillä näkemäni välillä oli valtava. Edessäni oli rykelmä taloja, korkea betoniaita ympärillä ja aidassa iso rautaportti. Yrjölä soitti ovikelloa. Porttia avaamaan tuli pienestä mökistään susikoiransa kanssa vartija, joka kumarsi melkein maahan asti. Seuraavaksi minut sai sanattomaksi se ihana puutarha, joka portista astuttuamme avautui silmiemme eteen. Kameliat kukkivat ja muitakin upeita puita ja pensaita oli runsaasti. En voinut muuta kuin ihmetellä, että olipa melkoinen ero tämän näkymän ja siihen asti kokemani välillä! Pidemmälle päästyämme sain asuinpaikastamme lisää tietoa. Rakennukset omisti Tšiang Kai-tšekin joukkoihin kuulunut kenraali… Kiinassa olivat menossa varsin sekavat ajat. Suomalaiset olivat joutuneet siirtymään hallituksen joukkojen jaloista Chungkingista Yunnanin maakuntaan, jota sanottiin Kiinan Siperiaksi. Aikoinaan sinne oli muista maakunnista karkotettu rikollisia kuin Siperiaan ikään. Se oli osittain rangaistuslaitos ja köyhempi alue kuin muut Kiinan maakunnat… Yrjölän vetäytyminen joukkoineen Kunmingiin joutui siitä, että hänen saamansa käsityksen mukaan sinne eivät kommunistit pääsisi lainkaan. Olimme siinä mielessä pimitettyjä, emme tahallisesti harhautettuja, vaan Yrjöläkin uskoi tosissaan tilanteen tällaiseksi. Alue oli kuuluisa rosvoistaan ja muista rikollisistaan, ja heidän oletettiin pitävän puolensa kommunistejakin vastaan… Elokuussa tulimme Taiwaniin ja seuraavan vuoden kesällä oli työkenttä taas vaihtumassa. Silloisessa poliittisessa tilanteessa näytti siltä, että joutuisimme Taiwanissa taas sodan jalkoihin, joten sinne ei ainakaan kannattanut niitten tietojen mukaan jäädä.”

Lauri K. Ahonen ”Lähetyskäskyä täyttämään – Helluntaiherätyksen lähetyshistoria 1907-1934” (Aikamedia 2002), josta lainaus sivulta 19: ”Azusa-kadun hengenvuodatus kosketti myös Amerikassa asuvia suomalaisia, ja heidän keskuudessaan virisi lähetysinnostus. Yksi heistä oli Maria Björkman, joka oli syntynyt Uudessakaarlepyyssä 12. tammikuuta 1870. Maria muutti Yhdysvaltoihin kesäkuun alussa 1902. Yhdessä veljiensä kanssa hän asettui asumaan San Pedron kaupunkiin Kaliforniaan. (Kirkonkirjojen mukaan hän muutti Yhdysvaltoihin 3.6.1902. Kaksi hänen veljistään, Johannes ja Henrik, olivat muuttaneet Amerikkaan jo aikaisemmin) Maria työskenteli Huabein maakunnassa Pohjois-Kiinassa. Hän toimi lasten parissa ja perusti lastenkodin… Björkman toimi keltaisen kansan keskuudessa yhtäjaksoisesti yli kolmekymmentäviisi vuotta. Hän suoritti tehtävänsä uskonvaraisesti, tiettävästi ilman erityisen lähettäjä- tai kannattajaryhmän tukea, ja sai vain satunnaisesti avustuksia ystäviltään ja veljeltään Amerikasta.”

Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Kirja joka muuttaa kansat” (YWAM Publishing 2007) lainaus sivulta 24: ”Nähdäksemme, mitä Kiinassa on tapahtumassa, meidän täytyy ymmärtää jotain maan taustasta. Kommunistinen opetus on vuosikymmenten ajan heikentänyt Kiinan perinteisiä uskontoja, taolaisuutta ja buddhalaisuutta. Tämä pätee erityisesti maan johtajien ja vaikuttajien keskuudessa. Seurannut arvotyhjiö on mahdollistanut kristillisen kirkon valtavan kasvun. Vaikka kommunistit ovat yrittäneet vuosien ajan väittää toisin, kiinalaiset eivät suostu uskomaan, ettei elämässä ole hengellistä ulottuvuutta. Epäviralliset kotikirkot eli niin sanottu maanalainen seurakunta on maailman nopeimmin kasvavia seurakuntia. Asiantuntijoiden mukaan kristillinen seurakunta Kiinassa kasvaa jopa kolmesta neljään prosenttia vuodessa. Tällä hetkellä kristittyjä on arviolta 110 miljoonaa ihmistä eli 8,5 prosenttia maan väkiluvusta… Sain hiljattain olla todistamassa tätä valtaisaa kasvua. Kokoonnuimme paikallisten kristittyjen kanssa erään suuren kiinalaisen kaupungin laitamilla sijaitsevan vanhan teollisuusrakennuksen takahuoneeseen. Ikkunoita peittivät mustat muovipussit. Jokaisen kokouspaikkaan johtavan tien varressa oli henkilö, jonka tehtävänä oli varoittaa matkapuhelimella, jos paikalla olisi tulossa poliiseja. Varatoimista huolimatta vaara oli niin suuri, että ihmiset lauloivat virsiä lähes kuiskaten. Olin tullut Kiinaan puhuakseni tästä salaisesta raamattukoulusta valmistuville oppilaille. Sain kunnian pitää valmistujaispuheen. Suurinta osaa näistä nuorista oli vainottu. Jotkut olivat olleet vankilassa, ja kaksitoista heidän luokaltaan oli jo kuollut marttyyrina. Silti pystyin aistimaan heidän intonsa, kun kuuntelin heidän vaimeaa, mutta harrasta ylistystään. He eivät olleet lannistuneet, vaan he olivat rohkeita ja valmiit antamaan kaikkensa palvelutehtävänsä hyväksi.”

Venäjällä ja Mantsuriassa lähetyskokemusta hankkinut pastori Nikolai Pöysti (1893-1947) lähetettiinkin Kiinaan Suomen helluntaiherätyksen ensimmäisenä virallisena lähetyssaarnaajana. Toimi Yrjölä on kirjoittanut kirjan Jumalan ihmeitä Kiinassa (Ristin voitto 1940).

Robert Morrison syntyi Morpethin maakylässä  Northumberlandissa uskovaiseen skotlantilaiseen perheeseen 5.1.1782. Vanhemmat  muuttivat Newcastleen myöhemmin. Robert Morrison ilmoittautui Lontoon  lähetysseuralle ajatellen lähtöä lähetystyöhön Afrikkaan tunnetun  löytöretkeilijän Mungo Parkin innostamana. Mutta kuitenkin hän kiinnostui  Kiinasta. Robert Morrison vihittiin papiksi 28.1.1807 jonka jälkeen hän  purjehti New Yorkin kautta Kiinaan. Morrison saapui Makaoon 4.9.1807.  Robert Morrison opetteli Kiinan kielen ja ryhtyi toimittamaan kiinalaista  sanakirjaa, joka valmistui 1821, jonka painatuksen kustansi itä-intialainen  komppania. Makaoon perustettiin kirjapaino lähetykselle. Uuden testamentin  Morrison sai valmiiksi 1814. Vuonna 1823 hän sai valmiiksi Vanhan Testamentin  käännöksen kiinan kielelle. Robert Morrison kuoli Kantonissa 1.8.1834 ja  haudattiin Makaoon. Hänen ystävänsä Kiinassa perustivat hänen muistokseen  Morrisonin kasvatuslaitoksen. Pienen seurakunnan johto uskottiin hänen  pojalleen Johnille ja amerikkalaiselle Bridgmanille. Kiinan kielen avaaminen  länsimaalaisille oli hänen elämänsä suurin työ, kiinalainen raamatunkäännös oli  hänen tärkein muistomerkkinsä.

Howard Taylorin kirjassa ”Hudson Taylor ja Kiinan sisämaalähetys eli mies, joka uskoi Jumalaan” (Ristin Voitto 1962), josta lainaus sivulta 42: ”Käsittääksemme tämän aikakauden hedelmällisyyttä on tarpeen muistaa, että Hudson Taylor sai korjata v:n 1859 suuren herätyksen satoa. Ihana hengellinen herätys oli tuonut tuhansia Kristuksen seurakuntaan. Se oli valmistanut kristikuntaa uusiin vaiheisiin ja ratkaisuihin. Kristityt olivat saaneet uskonrohkeutta, tarmoa ja rakkautta sieluihin. Uudistunein innoin he pyrkivät voittamaan toisia Kristukselle. Tähän muokattuun maaperään putosi Kiinan Sisämaanlähetyksen siemen. Sopivampaa aikaa ei voinut ajatella. Kristityt toimivat tarmokkaasti, rakastivat toisiaan, tuntien yhteytensä Kristuksessa, ja huomasivat, että Jumala tahtoi Pyhän Hengen kautta käyttää ’oppimattomiakin’, jotka tähän saakka olivat olleet syrjäytetyt kristillisestä toiminnasta. Lähetyksen tarpeet yhä suurenivat. Uusille kentille tarvittiin työvoimaa. Sisämaanlähetys vaatimattomine uskonperiaatteineen oli kutsuttu näitä tarpeita täyttämään. ’Se on hyvä yritys, edistäkäämme sitä!” kaikui monissa sydämissä. Konepajojen ja konttorien nuoret kuulivat ja innostuivat. Ehkä lähetys tarvitsi heitäkin? …
Eversti Pugetia oli mahdotonta saada vakuuttuneeksi. Seuraavana aamuna eversti saapui aamiaiselle sangen myöhään, mainiten viettäneensä unettoman yön. Sitten hän ojensi lähetyssaarnaaja Taylorille useita lähetykselle tulleita lahjoja lisäten: ’Eilen illalla minusta tuntui, että olitte väärässä kolehtikysymyksessä, mutta nyt näen asiat uudessa valossa. Valvoessani viime yönä ja ajatellessani Kiinan hukkuvien sielujen suunnatonta paljoutta, tuhannen syöksyessä pimeyteen joka tunti, en voinut muuta kuin huutaa: ’Herra, mitä tahdot minun tekevän?’ Uskon, että tämä on Hänen vastauksensa.’ Hän ojensi Hudson Taylorille viidensadan punnan shekin. ’Jos olisi koottu kolehti, olisin antanut viisi puntaa. Shekki on unettoman rukousyön tulos… F. W. Ballerin nimi on tuttu kaikille kiinankielen opiskelijoille. Häntä saavat Kiinan lähetyssaarnaajat kiittää monista kirjoista ja apulähteistä, mm. käsikirjasta ja sanastosta. Myöhemmin hän on omistanut aikansa etupäässä kirjalliseen työhön. Mutta paljon ennemmin kuin hänen kirjalliset työnsä tulivat tunnetuiksi, hän oli yksi lähetyksen uranuurtajista, muuan heistä, jotka avasivat Kiinan sisämaata evankeliumille… Tarvitsemme miehiä, jotka täten ovat alttiina tunkeutumaan kaikkialle Kiinaan, Hänen käsivartensa tukemina ja vahvistamina. Tarvitsemme miehiä, jotka uskovat iäisyyteen ja elävät iäisyyttä varten, jotka uskovat loppumattomaan autuuteen ja kadotukseen, ja siksi rakkauden ja hädän pakottamina koettavat voittaa sieluja, temmaten heitä kuin kekäleitä tulesta. Meillä ei ole taattuja tuloja. Voimme jakaa läheteillemme vain sen, minkä Herralta saamme. Emme lähetä miehiä Kiinaan edustamaan meidän toimintaamme. Mutta me asetumme ilolla yhteistyöhön niiden kanssa, jotka uskovat Jumalan kutsuneen heidät tehtävään, ja jotka lähtevät Kiinaan palvellakseen Herraansa, uskoen Hänen täyttävän heidän tarpeensa… Hän tiesi mahdottomuudet näennäisiksi, ja siksi hän julkaisi lehdessä ’China’s Millions’ kirjoituksen: ’Kiina Kristukselle’, jossa esitti kaikkien sisämaan maakuntien evankelioimissuunnitelman. Hän lausui mm.: ’Mies, joka pitää Jumalaa uskollisena, rohkenee palvella Häntä, vaikka se näyttäisi epäedulliseltakin. Aabraham piti Jumalaa uskollisena ja uhrasi Iisakin, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään. Mooses piti Jumalaa uskollisena ja johdatti Israelin miljoonat kolkkoon erämaahan. Joosua tunsi hyvin israelilaiset eikä suinkaan väheksynyt kanaanilaisten voimia, mutta hän luotti Jumalan uskollisuuteen ja johdatti kansan Jordanin poikki… Apostolit pitivät Jumalaa uskollisena eivätkä säikähtäneet juutalaisten raivoa eivätkä pakanain pahuutta…”

Kiinassa lähetyssaarnaaja William David Rudland (1839 – 1912) työskenteli Taizhoussa ja avasi evankeliumille neljä kaupunkia ja kolmekymmentäseitsemän ulkoasemaa. Hänen työnsä hedelmänä kastettiin 3000 henkilöä, ja hänen kuollessaan 1912 oli hänen asemillaan 1500 ehtoolliselle oikeutettua. Hän käänsi paikalliselle murteelle koko Uuden Testamentin ja suuren osan Vanhaa. Lähetyksen kirjapainossa hän itse valmisti painoksen toisensa jälkeen.

Leslie T. Lyall ”John Sung – Kauko-Idän suuri herättäjä” (Ristin Voitto 1962), josta lainaus sivulta 7: ”Hong Tsek-niminen pieni kylä Hinghuan hallituspiirissä Fukienin maakunnassa Kaakkois-Kiinan rannikolla on metsäisten vuorten ja kukkia täynnä olevien mäkien kehystämässä pehmeitten peltojen ympäröimässä laaksossa. Täällä syntyi syyskuun 27 pnä 1901 kuudes lapsi metodistikirkon työntekijänä toimivan pastori Sungin kotiin… Pastori Sung oli nuorin neljästä veljeksestä, jotka v. 1886 olivat alkaneet seurakunnallisen toiminnan tässä kylässä… Hinghuan piirikunta Putienin hallituspiirissä on aina ollut budhalaisuuden keskuspaikkoja, ja ensimmäinen haaste pimeyden valloille annettiin täällä v. 1862. Englannin Kirkkolähetysseuran nuori katekeetta saarnasi evankeliumia, ja v. 1887 syntyi pieni seurakunta. Kolme vuotta myöhemmin tämä seurakunta luovutettiin Amerikan Piispallisen Metodistikirkon lähetykselle… Seitsemän vuotta opintojensa päättymisen jälkeen pastori Sung meni naimisiin innokkaan budhalaisperheen tyttären kanssa; kihlautuminen oli tapahtunut jo ennen miehen syntymää. Häät pidettiin kuitenkin kristittyjen tavoin, vaikka rouva Sung omistikin miehensä uskon vasta vuosia jälkeenpäin… Monia kovia koetuksen aikoja oli perheessä sen kasvaessa. Sen jälkeen kun oli syntynyt ensimmäinen lapsi, joka oli tyttö, pastori Sungilla oli kovia kiusauksia jättää vaivalloinen ja huonosti palkattu elämäntehtävänsä maaseudun saarnamiehenä ja muuttaa kaupunkiin paremmin palkattuun opettajan toimeen. Mutta kun hän aamuvarhaisena polvistui rukoukseen, niin hän kuuli Herran äänen sanovan hänelle vienosti: ’Turvaa Herraan koko sydämestäsi äläkä luota omaan ymmärrykseesi. Älä pelkää, palvelijani, sinä olet Minun. Minä tiedän sinun tarpeesi.’ Nöyryytettynä ja katuen hän kertoi vaimolleen tästä tapahtumasta eikä enää sen jälkeen katsonut taakseen… Täältä tulee se pieni pastori, tänään on hänen vuoronsa saarnata. Tällaista kuuli usein sanottavan Hinghuan kylissä vuoden 1913 vaiheilla. Pastori Sung oli siihen aikaan kaupungin vanhempi pastori, ja hänen hoidossaan oli sangen laaja työ, johon kuului, paitsi seurakuntatyötä, orpokoti, kaksi raamattukoulua, toinen miehille, toinen naisille, sekä poikien ja tyttöjen ylemmät koulut… Tällaisissa oloissa nuori koulupoika huomasi tulleensa vedetyksi seurakunnalliseen työhön ikään kuin isänsä epäviralliseksi nuoremmaksi apulaiseksi. Hänen nimensä mainittiin paikallisten saarnamiesten joukossa, ja hänellä oli paikkansa koko paikkakunnan evankelioimistyössä. Hän oli väsymättömästi mukana, ja hänelle tuotti suurta iloa seurata isäänsä kylästä kylään tämän puhujamatkoilla. Vuosi 1919 oli kaikkein levottomimpia Kiinassa… Nuori Sung, joka nyt oli 18-vuotias ja halusi saavuttaa korkeimmat oppiarvot, huomasi, ettei hän olisi kyennyt kiinalaisessa yliopistossa tällaisina aikoina keskeytyksittä jatkamaan opintojaan. Siitä syystä hän oli tullut uhkarohkeaan päätökseen liittyä eräisiin toisiin kotikaupunkinsa nuoriin miehiin, jotka suunnittelivat opintojensa jatkamista Yhdysvalloissa… Sungin neljä ensimmäistä vuotta Amerikassa olivat ankaraa taistelua köyhyyttä ja sairautta vastaan. Tri Rollin H. Walker, Raamatun opettaja Wesleyläisessä yliopistossa, oli Sungin lämmin ystävä, ja näiden kahden miehen välillä vallitsi syvä molemminpuolinen kiintymys ja kunnioitus. Sung piti tri Walkeria ’amerikkalaisena isänään’ ja rakasti häntä lämpimästi… Kun Sung nousi säännöllisesti päivän sarastaessa ja teki työtä laboratoriossa toisinaan läpi yön, hän läpäisi kaikki tehtävät tohtorin arvoa varten yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluessa. Tohtorin arvo annettiin hänelle maaliskuussa 1926 suuressa kokouksessa arvovaltaisen oppineiston läsnä ollessa, ja hänelle sateli onnitteluja… Syksyllä 1926 oli tohtori Sung Union Theological Seminary’ssa New Yorkin kaupungin pilvenpiirtäjien keskellä… Toiset opiskelijat hämmästyivät, että kemian tohtori tahtoisi tulla opiskelemaan teologiaa, mutta tohtori Sung selitti, että kun hän oli saanut paljon maailmallista viisautta, niin hän nyt tahtoi oppia enemmän sitä viisautta, joka tulee Jumalalta… Tohtori Sungin myöhempien vuosien laajojen matkojen tähden perhe asui Sanghaissa…Mutta kansalliskiihko ja antikristillinen kiihotus oli voimakasta noina aikoina, ja kun Sung alkoi leimata epäjumalanpalveluksi Kiinan tasavallan perustajan tohtori Sun Jat-senin muotokuvan edessä viikoittain tapahtuvaa kumartelua, niin hän joutui poliittisen myrskyn pyörteisiin. Kansanpuolueella eli Kuomingtangilla oli paikallisjohtajia kaikkialla, ja kun jossakin kaupungissa innokkaat paikallisjohtajat saivat kuulla Sungin vastaväitteitä, niin poliisi komennettiin pidättämään hänet vastavallankumouksellisena! … hän tapasi myös juutalaiskristityn tohtori Joseph Flacksin, joka sattui vierailemaan Sienjussa samaan aikaan… Kautta Kiinan, myös Fukienissa, antikristillinen liike toimi tavattoman voimakkaasti, niin että muutamin paikoin rukoushuoneet hävitettiin, ja kristityt olivat kaikkialla hyökkäyksen kohteena… Hän oivalsi Kiinan tilanteen erittäin selvästi. Ulkomaalaiset lähetyssaarnaajat kasvattivat, valmistivat ja asettivat toimeen kiinalaisia miehiä lähetysseurojen varoilla, mutta tämän työmenetelmän heikkous oli huomattavissa kaikkialla. Tällaisille miehille, joilla ei ollut selvää Jumalan kutsua Sanan palvelukseen eikä aina henkilökohtaista kokemusta Kristuksen armosta, sananpalvelus oli pelkkä virkatehtävä, niin kuin mikä muu virka tahansa. Tällaisten työntekijäin vaikutus Kiinan seurakuntiin oli tuhoisa. Ja John Sung oivalsi, kuinka vähän voitiin saada aikaan varsinaista Jumalan työtä, niin kauan kuin kääntymättömät ja epähengelliset miehet olivat seurakunnan asioista määräämässä. Herätys seurakuntaväen keskuudessa voitiin tehdä tyhjäksi sellaisten pastorien ja saarnamiesten toimesta, jotka vastustivat herätystä… Syksyllä 1931 oli poliittinen jännitys noussut miltei räjähdyspisteeseen. Japanin aikeet olivat jo nähtävissä, ja Mantsuria oli hyökkäysuhan alaisena. Andrew Gih, Beetel-lähetyksen maailmanlaajuisen evankelioimisryhmän johtaja, oli aikonut käydä Mantsuriassa ja Mongoliassa keväällä, mutta avoimet ovet muissa maakunnissa olivat antaneet tarpeeksi työtä ryhmälle Shanghain konferenssiin saakka. Nyt näytti vieläkin tärkeämmältä ryhmän meno ’Kolmeen Itäiseen Maakuntaan’, kuten Mantsuriaa sanotaan kiinalaisten keskuudessa… Sen jälkeen kun Mantsuria oli menetetty Japanille, kehittyi jännittynyt tilanne kautta Kiinan. Shanghai oli japanilaisten ohjelmassa seuraava tavoite. Poliittinen jännitys oli suuri. Tällaisessa tilanteessa Beetel-ryhmä piti kokouksiansa suuressa Allen Muistokirkossa Shanghain kiinalaisessa  kaupunginosassa, minkä kokoussarjan oli järjestänyt Shanghain pappisliitto… Allen Muistokirkko joutui tulilinjaan, ja muutamat kiinalaiset työntekijät saivat surmansa… Sairaitten puolesta rukoileminen on aina ollut kiinalaisten kristittyjen uskonelämän lunnollisena osana. Monta seurakuntaa on perustettu, kun rukousvastauksena sairaat, jopa kroonisetkin sairaat ovat parantuneet ja ihmiset ovat vapautuneet vaikeista taudeistaan. Jumala on vastannut rukouksiin niin monessa tuhannessa tapauksessa, että Kiinan kristityt odottavat ihmeiden tapahtumista, joita myös tapahtuu.” 
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Sung

Jukka Rokka Hyvä Sanoma 1/1948 ”Tule yli! – Menkää!”, josta tämä teksti: ”Tahtoisin näin Kiinaan lähtiessäni tervehtiä Hyvän Sanoman lukijoita kertomalla lyhyesti pelastuksestani ja lähetyskutsustani. Jo varhaisessa lapsuudessani sain kuulla paljon Jumalan Sanaa. Isäni kuoltua joutui äitini monenlaisiin vaikeuksiin jäädessään viiden alaikäisen lapsen kanssa taistelemaan köyhyyttä vastaan. Puutteen pakottamana hän oppi etsimään apua Jumalalta. Ja niin avautuivat myös kotini ovet Sanan julistajille. Noilta varhaislapsuuteni ajoilta muistan erityisesti yhden kokouksen. Sen julistus liikkui pääasiallisesti ulkolähetyksen merkeissä. Puhuja kertoi kokemuksistaan lähetystyöstä Kiinassa… Puhuja kuvaili myös kaikkea sitä kurjuutta, jota hän oli Kiinassa nähnyt ja kokenut. Kuvaukset kiinalaisten epäjumalanpalvonnasta, naisten puristetuista jaloista ja muusta sellaisesta tekivät lapsenmieleeni järkyttävän vaikutuksen. Kuulin aivan kuin hätähuudon Kiinasta: ’Tule yli ja auta meitä!’ Ja niin siellä kokoushuoneen viereisessä pimeässä huoneessa hoin itkien: ’Oi, jospa Jumala voisi suureksi tultuani tehdä minustakin lähetyssaarnaajan Kiinaan!’ 

Kristityt Kiinassa

Helsingin Sanomat 9.9.2018 sivulla A28 Katariina Pajari Peking otsikolla ”Kiinan viranomaiset käyvät nyt kristinuskon kimppuun” josta tämä lainaus: ”Kiinan viranomaiset ovat viime päivien aikana polttaneet Raamattuja, sulkeneet kristillisiä kirkkoja ja vaatineet seurakuntalaisia allekirjoittamaan papereita, joissa he vakuuttavat luopuvansa uskostaan. Ristejä on otettu alas seiniltä ja katoilta. Esimerkiksi uutistoimisto AP kertoo nähneensä kiinankieliset lomakkeet, joissa luovutaan uskosta, sekä videomateriaalia, joissa palaa Raamatuista tehty nuotio. Kiina on ollut huolissaan kristinuskon noususta jo pitkään, mutta loppukesän ja alkusyksyn aikana vastakampanja on saanut uutta voimaa. Kiinan johto ajattelee, että paras usko on puolueusko… Kristittyjä on arvioitu olevan Kiinassa nykyisin jopa sata miljoonaa eli hieman enemmän kuin kommunistisessa puolueessa on jäseniä. Valtaosa on protestantteja… Presidentti Xi Jinpingin kuuden vuoden vallassaolon aikana hallinto on tiukentanut otetta uskonnollisista yhteisöistä, sillä niitä pidetään uhkana puolueelle.”

Piplia nro 1/2019 Katri Saarela ”Kiinan monet kasvot”, josta lainaus: ”Viime aikoina valtamedioissa on ollut uutisia kirkkojen purkamisesta ja Raamattujen polttamisesta. Toimenpiteet ovat kohdistuneet rekisteröitymättömiin seurakuntiin, joiden toiminta on Kiinassa laitonta. Myös kirjojen painamiseen tarvitaan viranomaisten lupa. Silloin tällöin tulee esiin tilanteita, että joku on painanut luvattomasti kristillisiä kirjoja ja Raamattuja. Näissä tapauksissa viranomaiset saattavat hävittää materiaalin. Nanjingin Raamattupaino toimii kuitenkin edelleen vapaasti. Siellä painetaan yli kolme miljoonaa kiinankielistä Raamattua. Pipliaseurojen kumppani raamattujakelussa on Kiinan kristillinen neuvosto (CCC). Kiinalaisissa kirkoissa on yleensä pieni kirjamyymälä, josta voi ostaa vapaasti Raamattuja ja muuta kristillistä kirjallisuutta. Pipliaseura tekee raamattukäännöstyötä kuuden vähemmistökielen parissa… Maksuton materiaali on ladattavissa osoitteesta: piplia.fi/seurakunnille”

Zhang Rongliang & Eugene Bach ”Lujana Kristuksessa – Rohkean kiinalaispastorin elämäntarina” (Avainmedia 2016), josta lainaus 11 ja13: ”Nimeni on Zhang Rongliang, enkä häpeä olla Jeesuksen Kristuksen seuraaja. Olen Fangcheng-nimellä tunnetun pienen maaseutuseurakunnan pastori… Synnyin 23. maaliskuuta 1951 rutiköyhään perheeseen Fangchengin piirikunnassa, Henanin maakunnassa, aikana, joka oli Kiinan pitkän historian vaikeimpia. Olen keskimmäinen lapsi. Vanhempi sisareni on nyt 73 vuotta ja nuorempi 57. Isäni työskenteli puuseppänä ja hyödynsi ammattitaitoaan parhaan kykynsä mukaan täyttääkseen kaikkien perheenjäsenten tarpeet. Silti oli kuitenkin aikoja, jolloin meillä ei juuri ollut ruokaa ja meidän piti etsiä syötäviä luonnonkasveja pitkin niittyjä. Isosiskoni sieti nälkää, mutta pikkusisko ja minä itkimme koko päivän ja manguimme äidiltä ruokaa. Äiti rakasti meitä enemmän kuin itseään, ja eräänä päivänä kun jälleen itkimme nälkäisenä, hän sanoi: ’Rakkaat lapset, älkää itkekö! Äiti tietää, että teillä on kova nälkä, mutta aina kun itkette, sydäntäni särkee vielä enemmän.’ Pikkusiskoni ja minä ilmeisesti ymmärsimme äidin tuskan, joten lopetimme itkun ja opimme sinnittelemään. Vuonna 1956 vanhempani veivät meidät Lushanin kaupunkiin, sitten Nanyangiin ja Zhenpingiin, kerjäämään ruokaa. Kiersimme kaikki kerjäämässä ovelta ovelle. Isäni tarjoutui usein käyttämään puusepäntaitojaan vaihtokauppana ruokaa vastaan, jos töitä oli tehtävissä tai ruokaa ansaittavissa. Jotkut ihmiset olivat varsin epäystävällisiä eivätkä voineet ymmärtää, miksi kuljimme ympäriinsä pyytämässä ruokaa… Sitten Kiinassa pantiin täytäntöön valtakunnallinen laki, jonka nojalla useat kotitaloudet joutuivat käyttämään samaa keittoastiaa yhdessä. Tämä tiesi sitä, että meidän oli mahdollista saada hiukan naapurimme ruokaa, mikä ei ollut paljon, mutta enää meidän ei tarvinnut kerjätä hengenpitimiksi. ’Suuri harppaus’ (1958-1961), eli kommunistisen puolueen katastrofaalinen yritys nykyaikaistaa Kiina, oli aikaa, jolloin maassa oli varsin vähän kattiloita ruuanlaittoon, koska vuosina 1958-1959 kaikki pakotettiin luopumaan kattiloista valtakunnan teräksentuotannon edistämiseksi… Vuoteen 1960 mennessä seuraukset Suuren harppauksen politiikasta iskivät meihin täysillä ja häilyimme jo kuoleman partaalla. Koko Kiina kärvisteli tuolloin kriisissä. Vuosina 1958-1962 Kiinassa koettiin maailmanhistorian suurimmaksi osoittautunut nälänhätä… Oma isäni kuului niihin, jotka menehtyivät noina vuosina. Vuoden 1960 helmikuussa hän kuoli nälkään, ja äitini jäi yksin huolehtimaan meistä… Sun Wendang oli itse asiassa isoisäni veli, mutta minä kutsuin häntä kuitenkin isoisä Suniksi… Tiesin hänellä olevan jotain jännittävää kerrottavaa, ja halusin kuulla sen mahdollisimman pian! ’On eräs ystävä, josta haluan kertoa sinulle, ja hänen nimensä on Jeesus. Jeesus oli synnitön ihminen. Me, sinä ja minä, olemme näet täynnä syntiä ja vääryyttä. Synti on sitä, kun teemme vääryyttä toisille, teemme vääryyttä maallemme tai teemme vääryyttä itsellemme. On olemassa Jumala, ja me olemme tehneet ennen kaikkea vääryyttä myös häntä kohtaa – tämä on suuri syntimme.’ … Kun isoisä Sun oli lopettanut puheensa, annoin elämäni Jeesukselle ja minusta tuli kristitty. 

Kertomuksia Kiinasta

Liang Heng & Judith Shapiro ”Kiinanlainen nuoruus” (Gummerus 1989) sivulta 16 lainaus: ”Tuohon aikaan oli tällainen varhaiskasvatus etuoikeus, jonka vain kaadereiden lapset saivat osakseen. Vaikka vanhempani eivät olleetkaan korkeassa asemassa, isäni työ Hunanin Päivälehden reportterina, toimittajana ja perustajajäsenenä sekä äitini toimi lupaavana kaaderina Changshan yleisen turvallisuuden toimistossa takasivat minulle tuon oikeuden. Vanhempani osallistuivat kaikin voimin Kiinan muuttamiseksi suureksi sosialistiseksi valtioksi; he uhrautuivat innokkaina toisten puolesta. He uneksivat kiihkeästi siitä päivästä, jolloin heidät arvioitaisiin tarpeeksi puhtaiksi ja uskollisiksi jotta heidät hyväksyttäisiin puolueen jäseniksi. Oli aivan luonnollista, että perhe jäi toiselle sijalle; isäni velvollisuudet lehdessä veivät hänet toisinaan useiksi kuukausiksi pois kotoa ja äitini tuli kotiin vain sunnuntaisin, jos silloinkaan, sillä hänellä oli omassa yksikössään makuuhuone, ja hän jäi usein sinne osallistuakseen iltakokouksiin. Niinpä minut lähetettiin kolmivuotiaana lastentarhaan saamaan varhaiskasvatusta sosialismin hengessä yhteiselämän kautta ja kaukana perhe-elämän mahdollisesti turmelevista vaikutuksista… Eräänä päivänä selailin hänen poissa ollessaan hänen (sisko) muistikirjaansa ja huomasin, että kaikki sivut olivat täynnä selostuksia hänen maailmankuvastaan kommunistiselle nuorisoliitolle. Hän kirjoitti siitä, miten keräsi ulosteita (käymälöistä vietäväksi lannoitteeksi maaseudulle) taistellakseen  kapitalistista turhamaisuutta ja lian pelkoaan vastaan, toivoi kasvattavansa todellista proletaarista nöyryyttä ja työn kunnian ymmärrystä ja muisteli suurta proletaarista sankaria Lei Fengiä ja tämän uhrauksia kansan puolesta aina kun tunsi voivansa pahoin. Hän tunnusti heikkoutensa, kun oli mennyt tapaamaan kapitalistista äitiään, ja päättäväisyytensä voittaa sellaiset taipumukset kirjoittaessaan, että hän inhosi itseään aikaisempien kontaktiensa takia. Hän jopa sanoi, että halusi luopua kaikista perhesiteistään ja antaa puolueen olla todellinen isänsä ja äitinsä, koska vain silloin hänestä voisi tulla todellinen vallankumouksellinen ja hän voisi työskennellä sosialismin puolesta. Minä tulin surulliseksi lukiessani tätä. Saatoin ymmärtää miksi hän vihasi äitiämme, koska itsekin tunsin samoin joskus. Mutta epäilin, että hän oli mennyt liian pitkälle. Miten puolue voisi olla hänen vanhempansa? …

Vielä noin myöhään ihmisiä ryntäili ympäriinsä huudellen ja kiinnitellen uusia seinälehtiä ikään kuin kaikki se vääryys, joka oli vuosikausia kohdannut heitä, olisi nyt yhdellä kertaa purkautunut ulos ja järisyttänyt koko kaupunkia. Luultavasti työläiset tunsivat aivan samoin kuin mekin ja käyttivät kulttuurivallankumousta hyväkseen antaakseen takaisin esimiehilleen kaikesta, pikkuloukkauksista suuriin poliittisiin väärinkäytöksiin. Sun Jatsenin kadun tavaratalon seinään liimatuissa seinälehdissä hyökättiin johtajia vastaan siitä, etteivät nämä sallineet työläisille minkäänlaista keskustelunvapautta, vaan puhuivat mielellään itse kaikkien puolesta. Niissä syytettiin johtajia siitä, että nämä veivät koteihinsa valtion omaisuutta ja käyttivät vaikutusvaltaansa saadakseen harvinaisia tavaroita ja erityisoikeuksia…

Vain muutaman viime kuukauden aikana opitun tavan mukaan me ryntäsimme pöydällä olevan pienen transistoriradion luo. Asetuimme se ympärille ja keskityimme kuuntelemaan. Radiosta kuului rätinää: ’Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean elokuun 8. päivänä tekemä päätös joka koskee suurta proletaarista kulttuurivallankumousta.’ Näytti siltä, että yksi julkilausuman tavoitteista oli selkeyttää kulttuurivallankumouksen päämääriä. Ja kuunnellessamme kävi taakkanamme ollut kivi yhä vain kevyemmäksi, etenkin kun kuulimme viidennen artiklan. Ketkä ovat vihollisiamme ja ketkä ovat ystäviämme? … Nykyisen liikkeen pääkohteena ovat ne puolueen jäsenet, jotka ovat johtavissa asemissa ja ovat lähtemässä kapitalistiselle tielle. Äärimmäisen huolellisesti täytyy tehdä ero toisaalta puolueen vastustajien, sosialismin vastustajien, oikeistolaisten ja toisaalta sellaisten välillä jotka ovat sanoneet tai tehneet jotakin väärää tai kirjoittaneet huonoja artikkeleita tai muita tekstejä… Kun kaikki ’kuusitoista artiklaa’ oli luettu, isän silmissä oli kyyneleitä ja hän sanoi voitonriemuisesti: ’Ymmärrättekö nyt, ei isänne ole mikään vastavallankumouksellinen. Minä kuulun tuohon kaadereiden kolmanteen ryhmään, niihin jotka ovat tehneet vakavia virheitä, mutta jotka eivät ole puolueen vastustajia tai sosialismin vastaisia oikeistolaisia.’ …

Ryhmäkuntien välinen väkivaltaisuus oli saatava hillittyä. Syyskuussa 1967 puheenjohtaja Mao vieraili Hunanissa ja muissa provinsseissa ja määräsi näkemästään järkyttyneenä lopettamaan taistelut ja kehotti kaikkia opiskelijoita palaamaan kouluihinsa, luovuttamaan aseensa armeijalle ja ennen kaikkea kehotti yhtenäisyyteen. Jokaista provinssia kehotettiin vahvistamaan valmistavaa vallankumouskomiteaa, jollaisen Mao oli määrännyt perustettavaksi elokuussa, ja se oli koottava kaikkien ryhmäkuntien edustajista; tästä oli määrä muodostaa kulttuurivallankumouksen jälkeinen hallintorakenne. Määräysten ja niiden toteuttamisen välillä oli tietenkin suuri ero, sillä ryhmäkunnat eivät aikoneetkaan unohtaa erimielisyyksiään helposti. Ihmiset tajusivat, että niin kutsutussa Suuressa liitossa todellisia vallanpitäjiä olisivat sotilaat, eikä armeija ollut lainkaan suosiossa konservatiivisten taipumustensa vuoksi. Aloitettiin propagandakampanja armeijan ja massojen välisten suhteiden parantamiseksi sellaisin iskulausein kuin ’Kansa tukee armeijaa, armeija rakastaa kansaa.'”

Leena Lakio ”Kotona Kiinassa” (Books on Demand GmbH 2012), jossa hän on kirjannut arkipäivän asioiden hoidosta aina kiinalaisten juhlapäivien viettoon. Tekstissä on shanghailaisista päivälehdistä poimittuja uutisia jne… Lainaus tästä kirjasta sivulta 83: ”Valtaosa jätteistä on kierrätettävää pääomaa. Jätteidenkerääjät muodostavat tyypillisen köyhälistön ammattikunnan, joka on maalta muuttaneiden ja kouluttamattomien ihmisten ensimmäinen elinkeino. Toiminta on erittäin näkyvää kadulla, sillä huomattava osa kierrätettävistä jätteistä kuljetetaan polkupyörillä. Ylisuuret kuormat ovat usein ihmettelemisen aihe. Kerääjät liikkuvat pyörillään kelloa kilistellen. Yksi henkilö kerää yleensä vain yhtä jätelajia, ahkerimmat kahtakin…” 

Neljä vuotta Suomessa asuneen Hong Kongilaisen William Cheng Wai Chi:n omaelämänkerrallista kirjaa ”Suuri tulevaisuus” (Suomen Lähetysseuran julkaisu 1982), jossa William kertoo, että hänen vanhempansa olivat Kiinasta kotoisin ja vanhimpana poikana hänen asemansa perheessä oli arvostettu ja he asuivat kolmiossa viidennessä kerroksessa Hong Kongissa. Hänen isänsä oli töissä valtion virastossa ja hänellä oli 9 lasta. Tässä on kirjasta muutamia lainauksia: ”Asuimme Hongkongin uudella   asuntoalueella Kowloonissa. Asuntopula on Hongkongin suurin ongelma…   Kiinalaisessa perheessä uskonnollisuudella on aika näkyvä asema. Minun äitini on   harras buddhalainen, isä ei juuri halunnut ottaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin. Kuljin äitini kanssa usein kaupungilla, ja hän otti minut myös mukaansa temppeliin, jossa uhrattiin jumalille, rukoiltiin ja poltettiin uhritikkuja. Kotona oli esi-isien taulu, jonka edessä poltettiin uhritikkuja kaksi kertaa päivässä, aina aamulla ja illalla. Minuun ei uskonnollisuus tehnyt suurtakaan vaikutusta. Tärkeitä kiinalaisessa kulttuurissa ovat juhlat: uusivuosi, lyhtyjuhla ja hautojenpuhdistusjuhla, jotka ovat taustaltaan uskonnollisia, mutta luonteeltaan iloisia karnevaaleja…

… tutustuin lähiseutujen nuorisojengiin. Aloin viettää aikaa heidän kanssaan kahviloissa, puistoissa ja kaduilla. He olivat ikäisiäni nuoria, useimmat laiskoja käymään työssä tai koulussa. Heillä ei ollut mitään erityistä tekemistä, yrittivät vain keksiä jotain ajankulua… Jouduin vaikeuksiin, joista en päässyt ennen kuin kuuden vuoden kuluttua. Jouduin   kärsimään valtavasti, ja koko perheeni kärsi minun takiani… Yksi jengimme ohjelmanumeroista oli heroiinin käyttäminen… Minun oli käytettävä kaikki mielikuvitukseni hankkiakseni rahaa heroiinin ostoon. Soittelin ahkerasti sukulaisilleni ja pyysin heiltä rahaa lainaksi. Tietenkin he vähitellen alkoivat saada tarpeekseen eivätkä lopulta enää halunneet kuulakkaan minusta. Minun oli siis pakko turvautua varastamiseen. Otin kotoa kaiken arvokkaan ja vein panttilainaamoon. Tyhjensin siskojeni säästölippaat. He alkoivat pelätä minua ja piilottivat tavaroitaan, etten varastaisi niitä. Veljeni ei enää halunnut nukkua   kanssani samassa huoneessa, vaan muutti olohuoneeseen.

Hongkongilaisessa yhteiskunnassa perheelle on julkinen häpeä, jos joku lapsista on narkomaani. Sellaista perhettä halveksitaan. Katsotaan että perhe on menettänyt kasvonsa. Vanhempani joutuivat vaikeaan ja kiusalliseen asemaan minun takiani. Jouduin pelkäämään poliisia myös siksi, että huumeiden hallussapidon lisäksi tein jatkuvasti paljon muutakin lainvastaista… Vankilassa ei ollut kovinkaan hyvät oltavat. Minulle oli hyvin nöyryyttävää, että vankeja ei pidetty missään arvossa… Hoitolaitokset eivät kuitenkaan auttaneet minua. Muutaman kuukauden jälkeen palasin taas heroiiniin. En osannut elää ilman sitä, se oli minun voimani… Eräänä päivänä isä tuli  luokseni. Hänellä oli kädessään paperilappu, jonka hän ojensi minulle. – Tässä on jotain sinulle, hän sanoi. – Toivon, että lukisit tämän lapun ja kokeilisit,  onko siitä mihinkään… Otin lapun ja luin mitä siinä sanottiin. Ei lääkkeillä, ei omalla voimalla, vaan Jeesuksen avulla’, luki lapussa… Meidän perheessämme äiti vierasti kristinuskoa, koska hän piti sitä ulkomaalaisten uskontona eikä halunnut olla sen kanssa missään tekemisissä… Lähdin siis, katsomaan, mitä tapahtui siinä paikassa, jonka osoite oli lappuun painettu. Jotkin kirkot ja kristilliset yhteisöt tekevät myös huumetyötä Hongkongissa. Saamani traktaatin oli painattanut babtisti seurakunta… Kokoonnuimme kirkon toimistossa. Mukana oli usein myös seurakunnan pastori John-Paul Chan… He rukoilivat puolestani. – Yritä itsekin rukoilla, he sanoivat. – Saat nähdä, että Jumala vastaa… Ja  silloin olin valmis myös sanomaan ensimmäisen yksinkertaisen rukoukseni. – Jumala, jos sinä olet olemassa, auta minua nyt. Anna minun levätä. Minä en jaksa enää. Rukoukseni jälkeen rauhoituin äkkiä täydellisesti. Tuli hyvä olla. Nukahdin aivan rentoutuneena muutamaksi tunniksi. Se oli käännekohta. Kun heräsin, oloni oli huomattavasti parempi ja voin syödä ja juoda täysin normaalisti… Yleensä vieroitusoireet kestävät paljon pitempään, jopa kaksi viikkoa olo saattaa olla levoton ja tuskainen… Mutta ihmeellisintä oli se, että henkisesti tunsin olevani vapaa heroiinista ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun sitä aloin käyttää… Ja sen päivän jälkeen olen ollut uusi ihminen, uusi luomus, niin kuin Raamatussa sanotaan (2 Kor 5:17). Tärkeintä minulle kuitenkin oli se, mitä löysin Raamatusta. Se tuntui kertovan juuri minulle ja puhuvan suoraan minulle… Perheeni jäsenet olivat iloisia puolestani… Sain heidän kunnioituksensa takaisin, ehkä en ihan samana kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin olin taas yksi heistä.” jne…

Kiinalainen kristitty Watchman Nee kirjassaan ”Apostolinen lähetystyö” (Lähetys Ystävä, evankelinen kustannusliike Kalajoki 1986), kertoo sivulla 68: ”Mitä apostolit tekivät sen jälkeen, kun Henki oli heidät kutsunut, ja Ruumiin edustavat jäsenet olivat erottaneet heidät työhön? Meidän tulee palauttaa mieliimme, että nuo, jotka erottivat heidät, ilmaisivat ainoastaan myötätunnolla olevansa yhtä heidän kanssaan pannessaan kätensä heidän päälleen. Heillä ei ollut mitään auktoriteettia valvoa tai ohjata apostoleja. Nuo Antiokiassa olevat profeetat ja opettajat eivät ottaneet mitään virallista vastuunalaisuutta apostolien matkoista, työtavoista eikä jokapäiväisistä tarpeista. Raamatussa emme mistään näe, että apostolit olisivat olleet jonkun yksityisen tai jonkun järjestetyn yhteisön valvonnan alaisia. Heillä ei ollut mitään sääntöjä noudatettavina, eikä mitään esimiehiä, joita heidän olisi tullut totella. Pyhä Henki kutsui heidät, ja he seurasivat Hänen ohjaustaan ja johtoansa. Hän yksin oli heidän Johtajansa…”

Ja sivulta 109 lainaus: ”Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että eri paikkojen seurakuntia yhdistettäisiin joiksikin uskontokunniksi tai järjestöiksi, vaan pikemminkin, että kukin seurakunta olisi itsenäinen suhteessaan toiseen seurakuntaan. Niiden vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei Hän osoittanut niitä ’Aasian seurakunnalle’, vaan ’seitsemälle Aasian seurakunnalle'”… Ja sivulta 121 tällainen lainaus: ”Rooma ei milloinkaan olisi saanut sitä valtaa, mikä sillä tänään on, jos Jumalan seurakunnat olisivat säilyttäneet paikallisen luonteensa. Paavius on mahdotonta siellä, missä seurakuntia ei ole liitetty toisiinsa, ja missä paikallinen auktoriteetti on paikallisten vanhinten käsissä. Missä on ainoastaan paikallisia seurakuntia, siellä ei voi olla Rooman kirkkoa… Protestanttisuuden epäonnistuminen on siinä, että se on Rooman kirkon tilalle pannut järjestetyt valtio- ja lahkolaiskirkot, sen sijaan että se olisi palannut jumalallisesti säädettyihin paikallisiin seurakuntiin.”

Sivulta 128 lainaus: ”Miten voimme päättää, ketkä ovat veljiämme ja Jumalan Seurakunnan jäseniä? Ei kysymällä, onko heillä samat opilliset käsitykset kuin meillä, tai onko heillä ollut samat hengelliset kokemukset… Kysymme ainoastaan, asuuko heissä Jumalan Henki vai ei? Emme voi uskovien kesken vaatia mielipiteitten tai kokemusten yhtäläisyyttä, emmekä mitään muuta yhteyttä kuin Hengen yhteyttä.”  Sivulta 161 lainaus: ”Ei ole mitään raamatullista esimerkkiä siitä, että seurakunta sinänsä olisi hoitanut sellaista työtä kuin esim. sairaaloita tai kouluja taikka erikoisesti hengellisemmällä tasolla olevaa asiaa, sellaista kuin ulkolähetystyötä. On täysin sopivaa, että joku tai useammat seurakunnan jäsenet avaavat sairaalan tai koulun tai ovat vastuussa lähetystyöstä, mutta tämä ei sovi millekään seurakunnalle kokonaisuutena. Seurakunta on keskinäisen avun tarkoitusta varten yhdessä paikassa, eikä sitä varten, että se kantaisi vastuuta työstä eri paikoissa. Jumalan Sanan mukaan on kaikki työ Jumalan siihen kutsumien ja valtuuttamien Ruumiin jäsenten, yksityisten veljien, persoonallisen huolenpidon alaisena eikä kuulu millekään seurakunnalle kokonaisuutena. Vastuu apostolisesta työstä kuuluu aina yhdelle tai useammalle yksityiselle.”   Suosittelen kirjan lukemista muillekin…

Samuli Alaspään kirjassa ”Suuntana Kauko-Itä” (Kuva ja Sana 1973) todetaan sivulla 17 lainaus: ”Esi-isien palvonnan lähtökohtana on ollut Konfutsen (551-479 e.Kr.) opettama vanhempien kunnioitus. Tämä on muuttunut peloksi. – Miten se on tapahtunut? – Uskotaan ihmisiä ympäröivän kaikkialla näkymättömän henkien maailman. On sekä hyviä että pahoja henkiä. Hyvät henget ovat esi-isien henkiä, jotka henkimaailmassa seuraavat lastensa, jälkeläistensä elämää. Ajatellaan ihmisellä olevan kolme sielua. Kuollessaan yksi niistä jää hautaan, yksi menee ’alamaailmaan’ eli helvettiin, missä se tuomitaan vaelluksensa mukaan. Yksi sieluista jää kotiin kotialttarilla olevaan ’sielun tauluun’. Pieneen puulevyyn kirjoitetaan vainajan nimi. Levy asetetaan kotelon sisälle, missä on useita samanlaisia levyjä. Kunkin sukupolven vanhimman vainajan nimi on mukana. Kun sielutilassa asuvaa vainajan henkeä palvotaan, niin näin helpotetaan alamaailmassa olevan hengen tuskia. Jälkeläiset voivat vaikuttaa esi-isiensä tuonpuoleiseen elämään. Esi-isiä palvotaan säännöllisesti. Uhrataan ruokaa, vaatteita, pieniä papereista tehtyjä eräänlaisia nukkekoteja, rahaa ym. Henkimaailmassa tarvitaan samoja asioita kuin maan päällä. Jos palvonta laiminlyödään, niin henget vihastuvat…”

Tero Tähtinen on taas kirjoittanut kirjan ”Lohikäärmeen päivät – puoli vuotta Shanghaissa” (Basam Books 2014).

Kaupunkeja Kiinassa

Shanghai

Shanghain vanha liikekeskus Huangpun vasemmalla rannalla on säilyttänyt länsimaisen leimansa vuoden 1949 jälkeenkin. Sen eteläpuolella on vanha kiin. kaupunginosa. Kaupunkikuvaa on modernisoitu 1900-luvun lopulta lähtien. Shanghai on kehittynyt koko Jangtsen laakson käsittävän takamaansa ja hyvän satamansa ansiosta maan tärkeimmäksi kauppa- ja teollisuuskeskukseksi. Etenkin raskaan teollisuuden osuus on ollut huomattava. Lisäksi Shanghaissa on laajaa tekstiiliteollisuutta, petrokemian, elintarvike-, kumi-, paperi- ja kulutustavarateollisuutta. Vuodesta 1949 teollisuutta on siirretty esikaupunkeihin, jolloin ilman saastuminen on vähentynyt. Lisäksi on perustettu uusia puistoja. Shanghai on Pekingin jälkeen maan toiseksi tärkein kulttuurikeskus, jossa on useita yliopistoja ja korkeakouluja sekä huomattavia museoita. Kansainv. lentoasema. Vuodesta 1984 avoin kaupunki ulkomaisille sijoituksille. Vuonna 1992 perustettiin pörssi, ja kaupungista muodostettiin erityistalousalue. Siitä on 2000-luvulla tullut Kiinan uuden talouden kasvukeskus, jonne on asettunut tuhansia ulkomaisia yrityksiä.

Shanghai perustettiin Sung-dynastian (960-1279) aikana. Kaupungin kehitys vilkastui sataman avauduttua ulkomaanyhteyksille 1842. Kiinan kommunistinen puolue perustettiin Shanghaissa 1921. Japanin miehittämä kaupunki oli 1937-45. Kommunistit saivat sen haltuunsa 1949.

Mitä Shanghaissa kannattaisi katsoa: Perinteisiin nähtävyyksiin kuuluu kiertely Bundilla. Jokiristeily voi olla myös hauska kokemus. Ja erityisesti ilta-aikaan valot ovat ihanat. Hyvä näköalabaarini on Hyatt on The Bundin yhteydessä oleva VUE bar. Sisään tullessa pitää maksaa muistaakseni 110 rmb, jolla saat yhden drinkkikupongin. Näköalat on hienot (näkyy sekä Pudongin puolen rakennukset että Bund). Heillä on myös toisessa kerroksessa pieni avoin terassi, sieltä saa hyvät kuvat, kun ei ole lasia edessä. Myös Pudongin rakennuksissa (pullonavaaja, the Pearl, Shanghai tower) on näköalatasanteet ja pullonavaajassa olevassa Park Hyattissa myös baari, mutta tykkään itse katsella mieluimmin itse niitä rakennuksia kuin sieltä rakennuksesta ulospäin). Myös alueena esim. French Concession on vähän erilainen olemus. Hyvin paljon länsimaalaisten suosimaa. Yu Garden on myös kiva ja kannattaa ehkä pyörähtää, jos on aikaa. Kiinalaiset tykkäävät kopioida kaikkea, niin jos olet katsonut tv-sarjaa Frendit, niin löytyy Central Perk –kopiokahvila. Brunssipaikkoja täällä löytyy, vaikka kuinka paljon. Lost Heaven on todella hyvä kiinalainen ravintola, vähän erilaista.

Hongkong

Hongkong on maailman suurimpia satamakaupunkeja ja Aasian johtavia teollisuuskeskuksia, jonka tuotannosta n. 90 % menee vientiin. Tuotteet ovat pääasiassa kevyen teollisuus tuotteita, kuten tekstiilejä, elektroniikkaa ja muovituotteita; rakenteilla on suuri huipputekniikan puisto Cyberport, jonka on määrä valmistua 2007. Lantaun saarelle on määrä rakentaa Disneyn huvipuisto. Kai Takin lentokenttä; uusi kansainvälinen lentokenttä Chek Lop Kok avattu heinäk. 1998. Central Plaza on maailman korkeimpia rakennuksia (374 m, 78 kerrosta, valmistui 1992), uusi kansainvälinen finanssikeskus on 415 m (valm. 2003).

Iso-Britannia sai oopiumisodan seurauksena 1842 Hongkongin saaren. Siihen liitettiin 1860 osa Kowloonin niemimaasta ja 1898 Kiinalta 99 vuodeksi vuokrattuna New Territories. Iso-Britannia ja Kiina sopivat 1984, että Hongkong siirtyy kokonaisuudessaan Kiinalle 1.7.1997, mutta että kapitalistinen järjestelmä säilyy tämän jälkeen siellä 50 vuotta. Hongkongilla on virallisesti melko laaja itsehallinto ulko- ja puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta; Kiinan vaikutus alueeseen on kuitenkin käytännössä huomattavaa.

Toivo Rapeli ”Monikasvoinen itä” (Kirjapaja 1973) lainaus sivulta 334: ”Fanlingin luterilaisella keskikoululla on laaja piha, jossa kasvaa puita ja pensaita sekä kukkia. Itse koulurakennus on suuri kivirakennus. Siellä on noin 1200 oppilasta. Lehtori Matikainen oli tullut luokkansa oppilaiden kanssa – heitä oli noi 40 – pääoven edustalle, jossa meidät otettiin laululla vastaan. Koululaisten yhtenäiset puvut, valkea pusero ja musta hame, tekivät siistin ja miellyttävän vaikutuksen. Vuokko Matikainen kertoi meille koulunsa työstä: Tämä on 5-vuotinen keskikoulu. Opetus tapahtuu suurimmaksi osaksi englannin kielellä, lapset ovat kiinalaisia, vain joku pakistanilainen on joukossa. Minä olen ollut täällä opettajana vähän toista vuotta, tulin elokuussa ja syyskuussa alkoi koulu. Opetan täällä Raamattua kaksi tuntia viikossa kaikille luokille. Aamuhartaus pidetään joka aamu ja keskiviikkoisin on pitempi hartaushetki keskellä päivää. Tämä koulu on yksi Hongkongin luterilaisen kirkon kolmesta keskikoulusta. Koulun rehtori on kiinalainen, ja opettajista on 30 kiinalaista, yksi amerikkalainen lähetystyöntekijä, joka on Raamatun opettajana. Näiden lisäksi on eräitä amerikkalaisia ja eurooppalaisia opettajia.”

Jackie Pullingerin kirja ”Lohikäärmeen ajo” (Päivä Osakeyhtiö 2009), jossa englantilainen Jackie kertoo Jumalan kutsusta lähteä Hongkongiin. Hän ei löytänyt seurakuntaa tai lähetysjärjestöä joka olisi halunnut lähettää hänet lähetyskentälle, joten hän lähti ilman lähettäjiä Jumalan lähettämänä. Hän löysi johdatuksessa paikkansa Walled Citystä opettajana ja kerhon vetäjänä, joka oli aikoinaan Hongkongin kaikenlaisen laittomuuden keskus. Lainaus kirjasta sivulta 87: ”Vaikka kristittyjen joukko kasvoi, kaikki Walled Cityn pojat eivät käsittäneet, miksi olin tullut heidän luokseen. Monet heistä tulivat kerholle vain hyötyäkseen siitä jotenkin. En ottanut pojilta mitään maksua lauantairetkistä tai leireistä. Maksoin kaiken omasta pussistani, bussivuokran, kumiveneen vuokran, jalkapallotossujen vuokran, rullaluistimien vuokran ja eväät. Pojat eivät osoittaneet vähäisintäkään kiitollisuutta. Omasta mielestään he olivat kovaosaista joukkoa. He luulivat, että minulla oli jokin vakavarainen järjestö takanani ja siksi he yrittivät puristaa minusta irti kaiken mahdollisen. Heidän mielestään se oli heidän oikeutensa, ja he olivat hyvin vaativaisia, jopa hyökkääviä.” 

Silkkitie

Länsi- ja Keski- Aasia Kiinaan saakka on ikimuistoisista ajoista asti ollut karavaaniliikenteen aluetta. Kiinasta Iraniin ja Syyriaan johti muinoin kuuluisa silkkitie. Silkkitie on muistona myös Kiinan ja Rooman muinaisesta kaupankäynnistä. Arabeja suvaitsemattomat turkkilaiset saivat vallan Välimeren itä-rannikolla Bagdadin kalifin kukistuttua mongolihyökkäykseen. Tällöin katkesivat vanhat aasialais-eurooppalaiset kauppasiteet, joita Italian kauppakaupungit olivat antiikin aikojen jälkeen jatkaneet asioimalla Intiasta ja Kiinasta karavaanitietä (silkkitie) tavaroita tuoneiden arabialaisten kanssa. Raamatussa mainitaan silkin kuuluneen maailmankaupungin (Baabelin, Rooman) aarteisiin. On tunnettua, että Rooman ylimystönaiset mielellään pukeutuivat silkkiin, joka tuotiin Kiinasta härkäkaravaaneilla. Vanhaa Lähi-Idän ja Kiinan yhdystietä nimitettiin tämän vuoksi ”Silkkitieksi” Kiinan hallitsijahuoneena oli Tang dynastia (618-907 jKr.). Sitä pidetään yhtenä kiinalaisen sivilisaation huippukohtana. Tang-dynastia oli valloittajadynastia, joka ulotti Kiinan rajat jälleen kauaksi Keski-Aasiaan. Myös kaupalliset yhteydet länteen olivat vilkkaat Silkkitiellä. Silkkitietä saapui Kiinaan uusia musiikkimuotoja, tanssityylejä, soittimia, tapoja ja muotoja.

Kiinan juutalaiset

Wikipediassa on tietoa Kaifengin juutalaisista, jotka ovat Kiinan Henanin provinssin Kaifengin kaupungissa asuvia juutalaisia, joiden historia muista Kiinan juutalaisista poiketen ulottuu 1000-luvulle saakka. Historiansa aikana Kaifengin juutalaiset sulautuivat kuitenkin pitkälti heitä ympäröineeseen väestöön. Kaifengin juutalaisia on nykyisin eri arvioiden mukaan muutamasta sadasta noin 5 000:n. Kaifengin juutalaisilla ei ole Kiinassa virallista asemaa etnisenä vähemmistönä, eikä juutalaisuudella ole virallista asemaa vähemmistöuskontona. Heitä ei myöskään lasketa virallisesti juutalaisiksi Israelissa. Länsimaiseen tietoisuuteen Kaifengin juutalaiset tulivat jesuiitta Matteo Riccin tavatessa Kaifengin juutalaisen Ai Tianin vuonna 1605. Ricci tosin luuli aluksi Tianin olevan kristitty ja Tian puolestaan luuli Ricciä rabiksi. Väärinkäsitys korjattiin ja Ai Tian pyysi Ricciä luopumaan kristinuskosta ja asettumaan Kaifengiin rabin virkaan. Ricci ei ryhtynyt virkaan, mutta kuitenkin uutisoi juutalaisista Vatikaanille ja löytö herätti kiinnostusta Euroopassa. Vielä tuolloin juutalaisten uskottiin tehneen aikanaan muutoksia Raamatun kohtiin, joissa ennustetaan messiaan eli Jeesuksen tulosta. Kaifengin juutalaisten toorista toivottiin saatavan selville muuntelematon tarina, mutta jesuiitat huomasivat sittemmin harmikseen Kaifengin toorien sisältävän samat tarinat kuin muuallakin. Juutalaisyhteisö Kaifengissa rapistui sittemmin ja vaikka Kaifengin synagoga oli aiemmin tuhoutunut ja rakennettu uudestaan useita keroja, sen tuhouduttua 1850-luvulla sitä ei enää rakennettu uudelleen. Juutalainen identiteetti säilyi kuitenkin vielä osittain. Anglikaanisena piispa Charles W. White toimi vuosina 1910-1934 Kaifengissa ja hän tutki paikallisten juutalaisten historiaa ja piti yhteyttä näiden jälkeläisiin. White myös osti tontin, jolla vanha synagoga oli sijainnut. Vuonna 1919 hän yritti myös järjestää juutalaisille tunnustuksen vähemmistönä, tosin taka-ajatuksena oli ajaa ajatusta Jeesuksesta juutalaisten pelastajana yhteisön keskuudessa. Samoihin aikoihin myös hiljattain Shanghaihin muodostunut juutalaisyhteisö pyrki elvyttämään Kaifengin juutalaisyhteisöä siinä kuitenkin epäonnistuen. Kommunistien otettua vallan käsiinsä Kiinan sisällissodan jälkeen Kaifengin juutalaisten jälkeläiset yrittivät saada vuonna 1952 tunnustuksen kansallisena vähemmistönä. Tätä asemaa ei kuitenkaan myönnetty. Lisätietoja mm. Istvan Bakony ”Chinese communism and chinese jews, Library of political secrets 4” (1969).

Opinnäytetöitä:

Hanna Jauhiainen ”Kiinan markkinoiden liiketoimintakulttuuri” (Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/60204/jauhiainen_hanna.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Annemari Hallberg ja Jenni Liukkonen ”Busineskulttuuri Kiinassa – yhdenmukaista vai erilaista?” (Lahden ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2012)
https://docplayer.fi/21817810-Bisneskulttuuri-kiinassa-yhdenmukaista-vai-erilaista.html

Kirjallisuutta Kiinasta:

Pasi Rutanen ”Iso Lohikäärme – Kiina-raportti” (Ajatus Kirjat 2003)
Arto Mansala ”Asemapaikka Peking” (Siltala 2020)
Lin Jutang ”Ymmärtämisen taito” (WSOY )
Markus Lehtipuu on kirjoittanut kirjan ”Hongkong ja Macao” (Suomalainen Matkaopas 2015)
Dennis Balcombe kirjoittanut kirjan ”China’s opening door” (iTunes Store), jonka voi lukea iPadilla
Erkki Karjalainen, Raija Valta ”Kiina” (Weilin+Göös 1982).
Pu Ji Viimeinen keisari (Gummerus 1988)
Klaus Karttunen ”Itää etsimässä – Eurooppalaisen Aasian-tutkimuksen vaiheita” (Yliopistopaino 1992).
Leena Punkari ”Päivö Parviaisen kiinalainen elämä” (Suomen Lähetysseura 2012)
Tauno-Olavi Huotari ”Kiinan nähtävyyksiä” (Suomi-Kiina-Seura 1988)
Kaisu-Mirjami Rydberg ”Katselin Kiinaa” (Kansankulttuuri Oy 1959).
Katarina Baer, Kalle Koponen ”Kiinan suurin harppaus” (Teos 2020)