Yhteisöllisyydellä varmaan voidaan tarkoittaa sitä, että voimme tuntea olevamme vaikutusympäristössä tärkeitä, tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja tunnemme kuuluvamme joukkoon, eikä ulkopuoliseksi. Muistan nuoruudestani omakotialueelta, jossa asuimme, kotirouvien seurapiirin, jossa siihen osallistuvat saivat kokea yhteyttä, vertaistukea ja apua, eli monia hyviä asioita, vaikka olivat kovin erilaisista taustoista tulleet tähän yhteisöön, vaikka seurasin tilannetta etäältä. Itse olen saanut olla mukana seurakunnan kotisolutoiminnassa, jossa kokoonnutaan jonkun perheen kotiin kasvamaan kristittyinä kokemalla yhteyttä samalla tavoin kuin nämä kotirouvat seurapiirissään. Intiassa eräässä seurakunnassa vieraillessani sain tutustua paikalliseen mega seurakuntaan, jonka pastorit vierailivat vuoden aikana noin 2000 kotisolutapaamisessa, jossa ihmiset voivat tulla paremmin kuulluiksi, kohdatuiksi rukouksin ja nähdyiksi, kuin suurissa seurakunnan kokouksissa. Käsittääkseni kummi- ja rippikoulutoiminta on tarkoitettu, että voisi päästä yhteyteen toisten kristittyjen kanssa ystävyyden ja kristinuskon totuuksia oppien, mutta kummit ovat vieraantuneet uskostaan etteivät kykene välittämään uskoa, jos sitä ei ole. Yhteisöllisyyttä voi tarkastella monella tavoin.
Stanley Sjöberg ”Näin toimii usko” (Lähetysnuoret ry. 1983), josta lainaus 60: ”On olemassa kristittyjä seurakuntamalleja, jotka yksinkertaisesti ovat luomassa kollektiivista yksinäisyyttä. Mutta nykyään ollaan palaamassa alkuperäiseen yhteysmuotoon pienryhmien muodossa, jotka täydentävät suuria jumalanpalveluksia. Niissä voidaan keskustella, rukoilla henkilökohtaisella tasolla, kertoa kokemuksia ja ylläpitää luovaa yhteyttä. Kristittyjen yhteys merkitsee sitä, että jokainen yksilö uskova panee täyden panoksensa asiaan. Tullessamme Jumalan luo meidän tulee antaa jotain jotain itsestämme saadaksemme osamme Herran siunauksesta. Samalla tavoin meidän täytyy tulla seurakuntayhteyteen sellaisella mielellä, että tahdomme itse olla antamassa, ottamassa vastuuta, avaamassa keskustelua ym. Silloin tulee yhteydestä sekä itsellemme että muille rikastuttava. Saamme olla muille siunaukseksi.”
Teemu Kuivalainen ”Paimen, sotilas, kuningas – raamattuseikkailuleiri pojille” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
Aikanaan Venäjän matkoja tehdessäni pysähdyin muutaman kerran Lappeenrannan Gospel-kahvilaan, jossa toiminta oli välillä kellon ympäri tapahtuvaa, siellä koin olevan yhteisöllisyyttä, jonne voi poiketa kuuntelemaan lauluja ja tarvittaessa keskustelemaan mieltä painavista asioita, mutta toiminta siellä on tainnut jo loppua. Espanjassa vieraillessani olen laittanut merkille siellä perheiden ja sukujen yhteisöllisyyden, eli ollaan riippuvaisia toisistamme, katso lisää… https://penttimattila.blogspot.com/2019/04/espanjasta-jotakin.html
Opinnäytetöitä:
Aino Harjula ”Yhteisöllisyys korkeakoulun käytävillä” (Humak ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2019)
Johanna Karhu ”Yhteisöllisyyttä rakentamassa” (Lahden ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
Juha Lalli ”Tutkimus seurakunnan vapaaehtoistoiminnasta” (Humak ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2017)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/136253/Lalli_Juhana.pdf?sequence=1
Katja Laasonen ”Joensuun helluntainuorten verkkoviestinnän kehittäminen” (Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/50645/Laasonen_Katja.pdf?sequence=1
Kirjallisuutta:
Sirpa Törmä ”Solunjohtajan käsikirja” (2019)
Jari Sinkkonen ”Kiintymyssuhteet elämänkaaressa” (Duodecim 2018)
Jarmo Kokkonen ”Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa” (Kirkon tutkimuskeskus 2016)
Terhi Paananen, Hans Tuominen ”Aarre – Isosen kirja” (2014)
Merja Koivula ”Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa” (Jyväskylän yliopisto 2010)
Pyhäkoulutyö
Bill Wilson on kirjoittanut elämäntyöstään pyhäkoulutyöstä kirjan nimeltä ”Kenen lapsi tämä on? Kertomus toivosta ja avusta epätoivossa elävälle sukupolvelle” Hän aloitti työnsä nuorena miehenä elävöittämällä perinteistä pyhäkoulua seurakunnassa, jossa silloin oli. Aikanaan hän saapui New Yorkin vaikeisiin slummiolosuhteisiin ja perusti Metro-seurakunnan tähän pyhäkoulutyöhönsä. He hakevat nämä lapset pyhäkouluun sadoilla busseillaan ja vievät takaisin koteihin samalla bussivastaavien vieraillessa lasten kodeissa. Hän kertoo sivulla 102, kuinka hän sai menestyksen työssään näin: ”Pyhäkoulussamme käy viikoittain reilusti yli 20 000 lasta, ja tuossa luvussa on vasta kahdentoista ikäiset ja sitä nuoremmat. Mikä on suosion salaisuus? Henkilökuntamme koostuu yli sadasta kokopäivätyöntekijästä ja yli 350 vapaaehtoisesta, jotka tekevät enemmän kuin 20 000 henkilökohtaista vierailua näiden lasten luo joka viikko. Kun kerron tämän luvut pastoreille, he joko ajattelevat että valehtelen tai että olemme jotain supermiehiä. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Uskon suosion salaisuuden missä tahansa seurakunnan toimintamuodossa yksinkertaisesti olevan henkilökohtaisissa vierailuissa. Olen halukas tekemään kaiken, jotta työ saadaan tehtyä…
Ellemme ole työkentällämme jatkuvasti, en usko meidän pystyvän rakentamaan sellaisia suhteita kuin tämän päivän maailmassa tarvitaan, jotta tämä sukupolvi saadaan Kristukselle… Bussireitti, jolla ajan ja jonka varrella vierailen kodeissa, sijaitsee Bushwickin osassa Brooklynia. Lukuun ottamatta poliiseja, jotka nyt partioivat kolmen ryhmissä, olen ainoa valkoinen henkilö kadulla. Minua on hakattu ja puukotettu useampia kertoja. Minua uhkaillaan usein. Jengit ovat yrittäneet vetää minua ulos bussista. Henkilökunnan jäsenet ovat lähteneet täällä asumisen aiheuttamien psyykkisten ongelmien tähden. Minun olisi helppo sanoa, ’Annan jonkun muun tehdä tämän.’ tai ’En tunne minua johdatettavan’ tai ’Tämä ei voi olla Jumalan tahto minua varten.’ Kuitenkin, jos valitsisin tuon lähestymistavan, minusta tulisi sellainen, mitä monet papit, valitettavasti, ovat – kynää teroittavia, papereita siirteleviä hallintoviranomaisia, niin vieraantuneita ihmisistä, että he todella ajattelevat auttavansa istumalla toimistossa, asumalla lähiöissä ja kirjoittamalla kirjoja evankelioinnista. Siksi jokaisella henkilökunnastamme on bussireitti. Me kaikki käymme kodeissa. Me kaikki kohtaamme riskit… Salaisuus on siinä, että asettaa tarkan ajan joka viikko, jolloin lähtee ulos ja vierailemaan, oli kyse sitten pyhäkoululuokasta, nuorisoryhmästä, bussireitistä tai aikuisten tapaamisesta. Laita tuo aika sivuun ihmissuhteiden rakentamista varten – äläkä anna minkään kutistaa tuota aikaa. Kyse on vain itsekurista ja tärkeysjärjestyksistä. Varmista, ei vain sitä, että ihmisesi ovat seuraavan viikon jumalanpalveluksissa ja oppitunneilla vaan myös, että heidän tarpeisiinsa vastataan. Ole valmistautunut voittamaan heidät Jumalalle heidän omissa kodeissaan… Jokainen seurakunta antaa tänä päivänä tietyn kuvan yhteisöstään. Kysymys kuuluu, minkälaisen? Jokainen meidän osassamme New Yorkista tietää, keitä olemme. Rakennuksemme ei todellakaan ole suurin alueella. Se ei edes näytä kirkolta. Se on vanha varastorakennus. Meillä ei ole tv- tai radio-ohjelmaa. Meillä ei ole ilmoitustauluja ympäri kaupunkia. Miten kaikki siis tietävät meistä? Yksinkertaista. Olemme tehneet itsemme tunnetuksi vierailuohjelmamme kautta olemalla kaduilla joka viikko ja joka korttelissa kaikkialla lähiseuduillamme…
Rakkauden näkeminen toiminnassa synnyttää tuon tulen toisissa… Edward Kimball, kenkäkauppias ja pyhäkoulunopettaja Chicagossa, rakasti poikia. Hän vietti tuntikausia vapaa-ajastaan vierailemalla nuorten katulasten luona Chicagon keskustassa, yrittäen voittaa heidät Kristukselle. Hänen ansiostaan nuori poika nimeltä D. L. Moody pelastui vuonna 1858. Moody varttui saarnaajaksi. Vuonna 1879 Moody voitti Jumalalle nuoren miehen nimeltä F. B, Meyer, josta myös tuli saarnaaja. Henkilökohtaisten vierailujen ahneena intoilijana, Meyer voitti nuoren miehen nimeltä J. W. Chapmanin Kristukselle. Chapman vuorostaan kasvoi saarnaajaksi ja välitti Kristuksen sanoman pesäpallon pelaajalle nimeltä Billy Sunday. Urheilija/evankelistana Sunday sai aikaan herätyksen Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, joka oli niin suuri menestys, että toinen evankelista nimeltä Mordecai Hamm kutsuttiin Charlotteen saarnaamaan. Hammin saarnan aikana teini nimeltä Billy Graham antoi elämänsä Jeesukselle. Se kaikki alkoi yhden lapsen voittamisesta Jeesukselle. Emme kaikki voi olla kuin D. L. Moody, Billy Sunday tai Billy Graham, mutta me kaikki voimme olla välineinä tuon prosessin aloittamiseksi jonkun sellaisen elämässä, joka voi olla… Kokemus on osoittanut, että jos sinulla on polttava halu saavuttaa jotakin, on harvinaista, että tarvitset opaskirjaa näyttämään tietä.
Teini-ikäisenä aloitin St. Petersburgissa toimintamuodon, joka oli pohjimmiltaan sitä, mitä nytkin teen. Kirkon kirjastossa ei ollut aihetta käsitteleviä kirjoja. Ei ollut malleja, joita seurata. Raamattukoulussa ei ollut kurssia nimeltä Bussiseurakunta 101 tai Pyhäkoulu 101. En saanut muodollista koulutusta sellaista työtä varten, jota tein, mutta syvällä sielussani tiesin, että kaltaiseni lapset täytyi tavoittaa. Tiesin myös, miksi he tarvitsevat Herraa. Tosiasia, ettei minulla ollut yksityiskohtaista suunnitelmaa, oli epäoleellinen. Minun täytyi vain päästä sinne ja saada se tapahtumaan. Ollessani yhdeksäntoistavuotias minulle sanottiin, ’Bill, sinulla on suurin bussiseurakunta uskontokunnassamme.’ ’Et voi olla tosissasi’, vastasin. ’Minähän vasta opettelen, miten päästä alkuun.’ Minulle pojan tai tytön kotona vieraileminen ja lapsen kuljettaminen kirkkoon oli juuri sitä, mistä pyhäkoulutoiminnassa oli kysymys… Myöhemmin, kun aloin matkustaa maassa, käsitin, että tuhansista kirkoista vain kourallinen yritti tosissaan tavoittaa nuorisoa tai ylipäänsä ketään yhteisössään. Suurimmassa osassa viikoittainen rutiini oli tärkeämpi kuin uudistuminen tai elpyminen. Saavutetun statuksen ylläpitämistä pidettiin luovuutta ja muuttumista parempana… Jos odotat yliluonnollista ilmestystä tai salamaa kirkkaalta taivaalta ohjaamaan tulevaisuuttasi, saat odottaa ikuisesti. Olen tavannut kymmenittäin vilpittömiä ihmisiä, jotka ovat odottaneet ihmisiän, että Jumala puhuisi heille. He ajattelevat, Jos en kuule Herran ääntä, minun ei pidä sekaantua Jumalan valtakunnan työhön. Lukemattomat hyvää tarkoittavat kristityt ovat eläneet ja kuolleet odottaen Jumalan kutsuvan heitä johonkin – eivätkä he koskaan tehneet mitään odottaessaan… Suuri osa siitä, mitä teen, on pelkkää stressiä ja kupua. En erityisesti nauti Bushwickissa asumisesta. En usko, että kukaan nauttii, mutta me teemme niin. Se ei ole jotakin, mikä on ollut elinikäinen tavoite kenellekään meistä. Olen puhunut tuhansille ihmisille ghetossa, ja tapaan harvoin ketään, joka rakastaa aluetta. Miksi elän ja saarnaan täällä? Koska jonkun täytyy tehdä se. En reagoinut korvinkuultavaan ”kutsuun’. Reagoin epätoivoiseen tilanteeseen. Haluatko kutsun Jumalalta? Voit saada sen heti avaamalla silmäsi erityiselle tarpeelle, joka ympäröi sinua. Sitten astu esiin ja heitä koko elämäsi tehtävään. Siten sinä vastaat Jumalan kutsuun… Kirjoittamamme opetussuunnitelma on yli nelinkertaistunut viimeisten seitsemän vuoden aikana. Sitä markkinoidaan tavaranimellä Lasten kirkko, ja koko jutusta on tullut niin suosittu, että Lastenkirkkoa on alettu käyttää synonyymina meidän tavallemme pitää pyhäkoulua. Viimeisimmäksi kustantamo, CharismaLife, on kääntänyt Voimatyökalupakin (Lasten kirkon ensimmäinen vuosi) espanjaksi – Iglesia Para Ninos.”
Katso lisää… http://www.tv7.fi/vod/player/26316/
http://www.metroworldchild.org/about-us/bill-wilson
Vastaavaan toimintaan olen tutustunut vieraillessani kolme kertaa Intian Bangaloressa isossa seurakunnassa. Heillä on 2000 seurakunnan jäsenen kodin yhteystiedot, jossa he vierailevat kerran vuodessa pitäen pastoritiimin kanssa kotikokouksia, joihin on kutsuttu naapureita jne. Olen saanut olla mukana joissakin näissä kotikokouksissa, jossa asunto on aina täynnä väkeä komeroita myöten. Uskon, että se on heidänkin menestyksen syy, sillä muuten on vaikea tutustua ison seurakunnan jäseniin ja pitää yhteyttä. Ehkä seurakunnan penkissä istuminen kerran viikossa ottaen vastaan vain saarnan on liian vähän, jotta syntyisi mitään elämää…
Pyhäkoulu, on perinteisesti sunnuntaisin lapsille järjestetty oma jumalanpalvelus- tai hartaustilaisuus, jossa heille opetetaan kristillisen uskon sisältöä havainnollisessa muodossa. Pyhäkoulutyö sai alkunsa Englannissa 1700-luvun lopulla, sillä Robert Raikes (1735-1811) perusti pyhäkoulun (the Sunday School) Isoon-Britanniaan 1780. Maallikoilla on ollut suuri osuus pyhäkouluissa johtajina ja opettajina.
Pyhäkoulun perustajaa tai perustamisajankohtaa ei oikeastaan ole, vaan sen juuret ovat kirkon opetustoiminnassa. Jo vuoden 1571 kirkkolaki velvoitti vanhemmat antamaan lapsille opetusta kristinuskosta. Kaikki vanhemmat eivät siihen kuitenkaan kyenneet oman puutteellisen tai olemattoman lukutaitonsa vuoksi. Siksi opetus jäi lukkareille ja palkatuille pitäjänkoulumestareille. 1600-luvulla alettiin käyttää Gezelius- piispojen mallia lasten sunnuntaiopetuksessa. Tällä haluttiin poistaa lukutaidottomat rippikoululaiset. Motiivina lasten sunnuntaikoululle oli saada lapset käyttämään aikansa oikein sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Kaikki yli kuusivuotiaat lapset saivat opetusta. Myös lukkarin koulu ja kinkerit auttoivat lukutaidottomuudessa Opetusta annettiin kaikille lapsille ja opettajina näissä pietistien pitämissä kouluissa olivat lukutaitoiset maallikot. Pyhäkoulutoiminnan uranuurtajia Suomessa ovat olleet Johan Fredrik Bergh (1795-1866) ja Aron Gustaf Borg (1810-1883).
Martin Ski on kirjoittanut kirjan ”T. B. Barrat – Helluntaiapostoli” (RV-kirjat 1990), josta lainaus sivulta 25: ”Hän itse aloitti pyhäkoulutoiminnan työläisten lapsille, sillä täällä oli käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja… Hän laati leikkejä lapsille, ja talvella hän valmisti heille luistimia ja kelkkoja…” Thomas Ball Barratt (1862–1940) oli norjalainen metodistipastori, joka tunnetaan helluntaiherätyksen edelläkävijänä Euroopassa. Barratt koki hengellisen uudistumisen vieraillessaan Azusa-kadun herätyksen keskellä toimitalon rakentamisen yhteydessä Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Palattuaan joulukuussa 1905 takaisin Osloon hänen pitämissään jumalanpalveluksissa alkoi esiintyä voimakasta uskonnollista heräämistä, jonka myös sanomalehdet havaitsivat. Anglikaaninen pappi Alexander Poddy vieraili Barrattin tilaisuudessa vuonna 1907 ja kutsui hänet puhumaan Englantiin. Puhujamatkan seurauksena helluntailiike levisi Englantiin ja sieltä myöhemmin Manner-Eurooppaan.
Bill Wilson Huuto kaupungista: älkää heittäkö heitä hukkaan: Tässä slummissa palvelustyötä tekevällä Metro Ministriesillä on erilainen toimintafilosofia. Olemme vakuuttuneita siitä, että on helpompi rakentaa poikien ja tyttöjen elämää kuin korjata miehiä ja naisia. Ennaltaehkäisy on kaiken toimintamme perustana… Vuodesta 1980 lähtien Metro Ministries on ollut eturivissä tavoittamassa Yhdysvaltain unohtuneita kaupunkislummeja. Entisen Rheingold-panimon tiloissa toimiva Metro-seurakunta pitää yhtä Yhdysvaltain suurimmista pyhäkouluista. Sen palveluksessa on yli 60 kokopäiväistä työntekijää ja 300 vapaaehtoista, jotka vierailevat yli 16 000 lapsen luona viikoittain. Lauantaisin ja sunnuntaisin paikka herää henkiin! Metro Ministries on ottanut tehtäväkseen muuttaa Amerikan – lapsi kerrallaan… Pyhäkoulutapaamisten aikana lapset saavat nauttia kaikesta hauskasta, peleistä, musiikista ja työntekijöiden rakastavasta huomiosta. He saavat kuunnella raamattutunteja, jotka korostavat Jumalan henkilökohtaista rakkautta jokaista heitä kohtaan. ’Jumala rakastaa sinua’ on se viesti, joka välittyy erityisesti elokuvista, videoanimaatioista ja sketseistä. Oppitunneilla he oppivat uusia arvoja: kuinka tärkeää on tehdä työtä ja menestyä koulussa; opettajien ja vanhempien kunnioittamista; ettei tule valehdella, pettää tai varastaa; huumeiden ja alkoholin välttämistä. Vierailijat järkyttyvät usein kun alamme kerätä kolehtia. Uskon kuitenkin, että lasten täytyy oppia tukemaan Jumalan työtä antamalla omastaan.”
Michael Freedland ”Frank Sinatra – Loppuun asti” (Like 1998) lainaus sivulta 337: ”Hän lähti vuonna 1962 Lasten maailmankiertueena tunnetulle matkalle ja kävi eri paikoissa Hong Kongissa Italiaan asti esittelemässä sitä, että hänen ’ylietuoikeutettuna aikuisena piti auttaa kovaosaisia lapsia’. Hän kävi sairaaloissa, lasten keskuksissa ja kodeissa ja antoi myös konsertteja edistääkseen erilaista nuorison hyväntekeväisyystyötä. Missä hän kävikin, hän maksoi paitsi omat kulunsa, myös orkesterinsa ja kaikkien muiden mukana olleiden kulut. Israelissa hän tapasi pääministeri David Ben-Gurionin ja istutti puun vanhan ystävänsä ja entisen agenttinsa Bert Allenbergin muistoksi. Ja hän avasi Nasaretiin nuorisokeskuksen sekä arabi- että juutalaisnuorten käyttöön. Keskus oli saatettu tarkoittaa kahden kansan yhteiskäyttöön, mutta arabikansakuntia huolestutti se, että Sinatra oli nimenomaan Israelissa ja puhui päälle päätteeksi hyvää maasta. Hänet pantiin välittömästi Arabiliiton pitämälle mustalle listalle”
Kotiseurakunnat
Kun Jeesus ristiinnaulittiin, niin Jerusalemin temppelin esirippu repesi ja tie kaikkein pyhimpään ja temppelipalvelus pappeineen päättyi lopullisesti Tiituksen roomalaisen armeijan tuhotessa temppelin.
Matteus evankeliumissa kerrotaan luvussa 27: 50- 56 kuinka kaikkein pyhimmän verho repesi ja temppeli tuhottiin, koska Jeesus antoi täydellisen ja Jumalalle kelpaavan uhrin syntiemme sovitukseksi, eikä temppelin uhripalvelusta tarvittu enää: ”Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä. Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle. Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: ”Totisesti tämä oli Jumalan Poika.” Ja siellä oli monta naista, jotka olivat Galileasta seuranneet Jeesusta ja palvelleet häntä; he seisoivat taampana katselemassa. Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti.”
Aapeli Saarisalon sanakirjassa sanotaan temppelistä mm. näin: ” Temppelin merkitys UT:ssa muuttui vertauskuvalliseksi. Jeesus sanoo ruumistaan Jumalan temppeliksi, Matt. 26:61; Mark. 14:58; Joh. 2:19, Joh. 2:21. Paavali sanoo Kristuksen pyhittämän ihmisen ruumista Pyhän Hengen temppeliksi, 1. Kor. 6:19, ja kristittyä itseään ”elävän Jumalan temppeliksi”, 2. Kor. 6:16. Koko seurakunta on ”pyhä temppeli Herrassa”, Ef. 2:21; 2. Tess. 2:4; vrt. myös Ilm. 3:12. ”Paavali esittää verrattomalla tavallaan, että kukin kristitty on pyhä temppeli mutta etteivät kaikki silti muodosta yhdessä useita temppeleitä, vaan yhden ainoan temppelin. Luonnon maailmasta otettu vertauskuva valaisee asiaa, vaikka kaikki vertaukset ovat ontuvia: vesipisara on yksityinen kristitty, aallot ovat yksityisiä kristillisiä seurakuntia ja meri suuren Jumalan seurakunta, kirkko. Kukin näistä kolmesta on tavallaan veden asuinsija ja vesipisaraan sisältyy kaikki se, mitä merikin on, mutta ilman merta sitä ei olisi olemassakaan” (Odeberg). Ilmestyskirjan uudessa Jerusalemissa ei ole temppeliä, Ilm. 7:15; Ilm. 11:19; Ilm. 16:1. Katolisessa kirkossa elää vielä VT:n temppeli-aate uhripappeineen ja suitsutuksineen.”
Apostolien teoissa on monia esimerkkejä kuinka seurakunta kokoontui kodeissa ja tässä seuraavassa esimerkissä sadanpäämies Kornelius kutsui Pietarin ja sukulaisensa kotiin, jossa Pietarin julisti evankeliumin ja Pyhä Henki kastoi kuulijat Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jouko Ruohomäki ”Kutsu ylistämään ja palvomaan” (am aikamedia 2016) lainaus sivulta 75: ”Harvinainen esimerkki kotikirkosta on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa Dura Europoksesta Eufratin rannalta Syyriasta. Ennen vuotta 256 rakennettu kristittyjen kokoontumispaikka on ollut asuintaloon liitetty hallin tapainen huone. Tilasta on löydetty freskoja, esimerkiksi kuva kastekirkosta, ja kristillisiä maalauksia, jotka on nimetty muun muassa seuraavasti: Hyvä Paimen, Kristus ja Pietari kävelemässä veden päällä ja Halvaantuneen parantaminen. Lisäksi paikalta on löytynyt pergamentteja, jotka sisältävät ehtoollisrukouksia.”
Apostolien teot 9:1-48 ”Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa. Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Tämä loi katseensa häneen ja sanoi peljästyneenä: ”Mikä on, Herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.” Ja kun enkeli, joka Korneliusta puhutteli, oli mennyt pois, kutsui tämä kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotamiehen uskollisimpiensa joukosta ja kertoi heille kaikki ja lähetti heidät Joppeen. Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan. Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan. Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja. Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: ”Nouse, Pietari, teurasta ja syö.” Mutta Pietari sanoi: ”En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista.” Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.” Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen. Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso, ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi kutsuttiin. Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: ”Katso, kaksi miestä etsii sinua; niin nouse nyt, astu alas ja mene arvelematta heidän kanssaan, sillä minä olen heidät lähettänyt.” Niin Pietari meni alas miesten tykö ja sanoi: ”Katso, minä olen se, jota te etsitte; mitä varten te olette tulleet?” He sanoivat: ”Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa.” Niin hän kutsui heidät sisään ja piti heitä vierainansa. Seuraavana päivänä Pietari nousi ja lähti heidän kanssaan, ja muutamat veljet Joppesta seurasivat hänen mukanaan. Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan; ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä. Ja kun Pietari oli astumassa sisään, meni Kornelius häntä vastaan, lankesi hänen jalkojensa juureen ja kumartui maahan. Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: ”Nouse; minäkin olen ihminen.” Ja puhellen hänen kanssaan hän meni sisään ja tapasi monta koolla. Ja hän sanoi heille: ”Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi. Sentähden minä vastaansanomatta tulinkin, kun minua noudettiin. Ja nyt minä kysyn: ”mitä varten te olette minut noutaneet?” Ja Kornelius sanoi: ”Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa ja sanoi: ’Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.’ Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua.” Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.” Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.”
Seurakuntaan tuotiin Konstantius Suuren aikaan uudestaan pakanatemppelien pappeus, sillä kristinuskosta tehtiin sallittu Rooman valtakunnassa. Näiden pakanatemppelien käyttöönotto kristillisiksi kokouspaikoiksi toi ilmeisesti temppelit ja papit seurakuntaan. Papit oli ainoastaan valtuutettuja tiedon jakajia, oikeita sakramenttien jakajia joita ei voida löytää Raamatusta uuden testamentin opetuksista.
Wikipediasta lainaus: ”Konstantinus I Suuri (Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta n. 272–274– 22 toukokuuta337) oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337. Konstantinus I Suurta on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi: hänet tunnetaan parhaiten Roomassa vainotun kristinuskon laillistamisesta. Konstantinus ja hänen kanssahallitsijansa Licinius säätivät 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti kristinuskon kehitykseen myös kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen,”
Lainaus kotisivulta http://www.kotipetripaavola.com/ ”Roomalaiset uskoivat, että heidän tuli hallita koko maailmaa Jupiterin ylipapin (Pontifex Maximus) johdolla. Roomalaisten mielestä maailmaa kykeni johtamaan vain se, joka hallitsee Roomassa, seitsemän kukkulan kaupungissa. Julius Caesar sai Pontifex Maximumin arvonimen ja näin keisarit alkoivat käyttämään itsestään tätä arvonimeä. Keisarit johtivat valtiota ja myös Rooman uskonnollista elämää, sillä keisari oli uskonnon päämies, ylipappi (Pontifex Maximus). Rooman katolisen kirkon paavit käyttivät itsestään myös nimitystä Pontifex Maximus.
Konstantinus suuri ”kääntyi” kristinuskoon 300 luvulla ja hän rakennutti ”katolisille kristityille” kirkkoja, mutta samalla hän toimitti vihkimyksiä pakanatemppeleille. Konstantinuksen kääntymyksen seurauksena syntyi Rooman katolinen kirkko.
Vuonna 380 jKr syntymän Rooman keisari Theodosius Suuri teki Rooman katolisen kirkon kristinuskosta valtionuskonnon. Theodosius Suuri julisti vuotta myöhemmin (381 jKr) Rooman kirkon ainoaksi oikeaksi ja hyväksytyksi uskonnoksi. Tällä tavalla Rooman katolinen kirkko syntyi yli kolme sataa vuotta sen jälkeen kun helluntaipäivänä Jerusalemissa oli syntynyt alkuperäinen Uuden Liiton Jumalan seurakunta.”
Kiinassa epäviralliset kotiseurakuntien piirissä on paljon enemmän jäseniä kuin virallisessa Kolme-itsen-kirkossa, joka on isänmaallinen liike, joka on hallituksen hyväksymä ja ohjaa sen toimintaa. Zhang Rongliang ja Eugene Bach ovat kirjoittaneet Kiinan kotiseurakunnista kirjan ”Lujana Kristuksessa – rohkean kiinalaispastorin elämäntarina” (Avainmedia 2016). Tässä kirjassa mainitaan Dennis Balcombe…
Dennis Balcobe on kirjoittanut mm. kirjan ”China’s Opening Door – Incredible Stories the Holy Spirit a Work in One of the Greatest Revivals in Christianity” (iTunes 2014).
Yun veli Taivaallinen, yksi Kiinan kotiseurakunnan johtajista, kärsi aikoinaan jatkuvia kidutuksia ja vankeutta uskonsa tähden Kiinassa. Vainot ovat olleet jokapäiväistä todellisuutta miljoonien ihmisten elämässä Kiinassa. Nykyään veli Taivaallinen asuu Euroopassa tehden puhujamatkoja eri puolille maailmaa. Veli Taivaallinen, tunnettu myös nimellä veli Yun, rukoilee ja tutkii Raamattua tuntikausia joka päivä. Hänen elämästään kertova kirja, useilla kielillä ilmestynyt ja aikanaan Vuoden kirjaksi nimetty teos, ”Taivaallinen mies”, on ollut monelle uskovalle hengellisen elämän käännekohta.
Pentti Juhani Mattila 