Suomalaiset ovat saaneet katsoa MTV:n ”Sukuni salat” TV-ohjelmaa, jossa on mielenkiintoisesti ja yllättävästi tuotu esille unhoon vaipuneita sukulaisia ja heidän tarinoitaan, sekä historiaa.
Isäni ja äitini suvun sukututkimukset ovat vielä keskeneräisiä. Sukututkimusta olen harrastanut monia vuosia vuodesta 2000 alkaen ja saanut apua monelta eri taholta. Isäni suvun tiedot perustuvat Tyrnävän seurakunnan antamiin tietoihin ja Marjaana Kauppisen ja Juha Kärjen keräämiin rippikirjatietoihin Oulun Maakunta-arkistosta. He ovat tehneet myös Viljo Mikanderin esipolvista sukututkimuksen. Heikki Mälliseltä ja Toivo Mattilalta olen saanut Mällisen ja Mikander-Mattilan sukuun liittyviä asioita tietooni. Isäni äidin Alavuden Mannisen sukua koskevia tietoja olen saanut Alavuden kirkkoherran virastosta, Kaija Kilkaselta ja Jorma Lamminmäeltä, sekä Hiskistä. Ennen sukunimet tulivat talojen mukaan Pohjanmaalla.
Sukuni sukunimihistoria on Mattila – Mikander – Matilainen ja Mällinen. Mällinen on vanhin tiedossa oleva sukunimemme.
Olen tehnyt erilaisten sukulaisten haastatteluja Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla vierailemalla heidän kodeissaan, sekä lähettänyt kyselylomakkeita postitse jne. Olen käynyt Kansallisarkistossa, Sotamuseossa, Siirtolaisinstituutin kotisivuilla https://siirtolaisuusinstituutti.fi/, Suomen Sukututkimusseuran kirjastossa. Olen ollut myös yhteydessä Yhdysvalloissa toimiviin suomalaisiin sukututkimusjärjestöihin. Olen käynyt hautausmailla Oulun seudulla, Ilomantsissa, Vieremällä jne. Yliopiston kirjastoissa olen tutustunut monenlaiseen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Yksi näistä lähdekirjoista on ollut Maatilakirja, jossa on esim. mainittu Suorsan tila Tyrnävällä, jonka isäntä on ollut vuodesta 1913 Jaakko Mällinen. Maatilan pinta-ala on ollut 177 ha jne…
On hyvin tavallista, että samaan maatilaan sisältyi useampia perheiden taloja, sotilastorppa, mäkitupia jne., joissa saattaa asua ihan eri sukua olevia perheitä. Sukunimikin on tietenkin ollut sama, koska sehän ei ollut varsinainen sukunimi vaan lisänimi siihen aikaan. Lisänimenä käytettiin tuota talonnimeä. Ja vaikka tila olisi jaettu jossain vaiheessa pienempiin osiin, niin on saatettu käyttää tuota vanhan talon nimeä sukunimenä. Esim. eräs tapaus oli ennen vuotta 1875, jolloin talolla oli 8 erillistä tilaa, mutta rippikirjoissa se oli samalla vanhan talon nimellä. Tässä talossa oli sukuja ties kuinka monta ja mokomilla vielä samanlaiset etunimetkin. Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ei kannata tosiaan katsoa ensimmäisenä tuota ”sukunimeä”, koska nimi muuttuu, kun taloa vaihdetaan ja jollain saattaa olla niitä puolenkymmentä kappaletta.
Matti J. Kankaanpää ”Talon kertomaa – Opas talojen historian tutkijalle” (Sukuseurojen Keskusliitto 2004), josta tämä lainaus sivulta 20: ”Sukutilalla tarkoitetaan suvussa kauan pysynyttä taloa. Kirjailija ja sukututkija Jalmari Finnen sukujen tutkimus kohdistui taloihin: ’Pitkin maata on talonpoikaissukuja, jotka paikallaan pysyen ovat kautta vuosisatojen säilyttäneet talonsa ja siten muodostaneet väestön vankan rungon’. Eräät maanviljelysseurat ja erityisesti Maatalousseurojen Keskusliitto (v:sta 1931) alkoivat myöntää sukutilakunniakirjoja tilallisille, joiden suvussa talo oli ollut vähintään 200 vuotta.”
Katso Markku Kuorilehdon ”Limingan asutuksen synty keskiajalta 1600-luvulle” Oulun Yliopistolle tekemä Pro gradu -tutkielma vuodelta 2013
http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201302221051.pdf
Kuinka arkistojen tuomiokirjoja voi käyttää sukututkimuksessa, selviää tästä videosta:
Suomen maanviljelijäin ammatillinen järjestö on laatinut kunniakirjan Mällisen suvun tilalle Tyrnävän pitäjän Tyrnävän kylässä, koska tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1607 alkaen alkaen Heikki Matinpoika Mällisestä (isäntänä 1607-1639) aina Pentti Heikinpoika Mälliseen saakka, joka oli isäntänä 1953 alkaen. Tunnustus on myös tämän suvun suuresta kodin, kotiseudun ja isänmaan rakkaudesta. Kunniakirjan ovat allekirjoittaneet Maatalouskeskuksen Liiton ja Oulun Maatalouskeskuksen edustajat 11.8.1974.
Toistaiseksi tiedossamme oleva vanhin Mattilan suvussa käytössä ollut sukunimi on Mällinen, mikä on tullut Mällisen talosta Tyrnävältä. Tämän jälkeen sukunimi on vaihtunut sen mukaan missä talossa on suvun jäsenet ovat asuneet aina siihen saakka kunnes sukunimilaki tuli voimaan. Vuonna 1906 silloinen sukunimi Mikander muutettiin Mattilaksi, mistä lähtien se on ollut käytössä suvussamme.
Viljo Nissilä on yhdistänyt Mällinen sukunimen germaanisiin miehennimiin Melle, Melleko, Mello. Mälliset saattavat olla saksalaisten hansakauppiaiden tai käsityöläisten jälkeläisiä, joita asettui Suomeen asumaan. Kesti, hansa, kauppi, saksa, Suomessa keskiajalla oleskelleista ulkomaalaisista kauppiaista käytetty nimitys, joista syntyi myös sukunimiä. Katso Melle nimisestä Saksan kaupungista lisätietoja: https://fi.wikipedia.org/wiki/Melle
Sukunimi tuli Suomessa pakolliseksi kaikille 1.1.1929 voimaan astuneessa sukunimilaissa. Keskiajalta 1600-luvun alkuun porvareiden lisänimet olivat paljolti henkilökohtaisia liika- tai suorastaan pilkkanimiä, jotka eivät jääneet pysyvään käyttöön. Nimestä oli tullut status, sillä jos mieli menestyä ammatissa, oli omaksuttava mallinmukainen, ruotsinkielinen nimi. Nimi saattoi kuitenkin vaihtua: kisällinä käytössä ollut nimi ei aina kelvannut valmiille mestarille. Henrik Gabriel Porthanin muistokirjoituksessa kerrotaan hänen sukunimensä synnystä seuraavasti: Tämä Suomen kansalle ikimuistettava mies syntyi marraskuun 9 p:nä 1739 Viitasaaren pitäjässä, jossa isänsä oli kirkkoherra. Ensimmäinen tunnettu sukuisänsä oli Kustavi Pentinpoika, porvari Viipurissa 17 vuosisadan alussa. Tämän poika Sihvri otti isänsä talosta Porttila sukunimen Porthan; hänen jälkeläisensä olivat parisataa vuotta useissa eri ammateissa, etenkin pappisvirassa itä-Suomessa. Lähde: Mitä Missä Milloin 2002.
Sukunimien taustoista Pirjo Mikkonen on tehnyt väitöskirjan: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41762/mikkonen_vaitoskirja.pdf?sequence=1
Sirkka Paikkala on kirjoittanut sukunimistä myös: https://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk42/Se_tavallinen_Virtanen.pdf
Axel Bergholm ”Sukukirja – Suomen aatelittomia sukuja” (Otava 1984), jossa kerrotaan mm. kuinka Oulun maaseurakunnassa 1700-luvulla Heikkilän talossa asuneet saivat sukunimekseen Heikel, eli Heikel suku sai alkunsa silloin. Talonnimi oli yleensä lisänimi, josta muodostui myös sukunimi.
Katja Tikka ”Laivojen tuomaa lakia – Ruotsin ensimmäiset kauppakomppaniat 1600-luvulla” (Helsingin yliopisto, akateeminen väitöskirja 2020)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/318461/LAIVOJEN.pdf?sequence=1&isAllowed=y
DNA sukututkimuksen kautta on tullut ilmi, että osa Mällisistä kuuluu haploryhmä I (germaaninen) ja N (suomalainen), mikä johtuu siitä, että Pohjanmaalla kaikki jotka asuivat samassa talossa saivat talon mukaan suku- eli lisänimensä.
Karin Bojs ”Homo Europaeus – Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia” (Minerva Kustannus Oy 2016), josta lainaus sivulta 370: ”Dna-sukututkija Peter Sjölund on yhdessä venäläisten tutkijoiden kanssa löytänyt kymmenkunta miestä Venäjältä ja Ukrainasta, jotka kantavat haploryhmä I1a:n alaryhmää. Heidän isälinjansa näyttää johtavan Kiovassa 1000-luvulla eläneisiin skandinaaveihin. Nämä löydöt tukevat teorioita, joiden mukaan Skandinavian viikingit – joita kutsutaan myös ruseiksi tai varjageiksi – esittivät tärkeää roolia, kun Venäjän valtakuntaa oltiin perustamassa. Erityisesti kahta Y-kromosomin dna:n haploryhmää pidetään selvinä markkereina viikinkien alkuperästä. Toinen niistä on I1a ja toinen R1a.”
Satu Myllylä ”Sukututkimusohjelmien käytettävyys” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101614/Myllyla_Satu.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tyrnävä sukumme pitkäaikainen asuinseutu
Eeva ja Kyllikki Matinollin ”Tyrnävän Seurakunnan historia” teoksessa todetaan: ” Venäläiset polttivat Pietari Antinpojan taloa lukuun ottamatta koko kylän 1590, pahiten Tyyskän ja Viitaisen, jotka olivat verovapaina useita vuosia. Vasta 1599 maakirjaan merkittiin kolme elinkelpoista uutta tilaa (Markus Olavinpoika Markuksela, Erkki Antinpoika Riski ja Olavi Heikinpoika Suorsa). Ängeslevän maakirjaan ilmaantui 1577 Eskeli Eskelinpoika, joka vuotta myöhemmin mainitaan ”Tyrneuen” ensimmäiseksi vakinaiseksi asukkaaksi (1577-88). 1610-luvulla pysyvästi asuvia kymmenysluetteloon merkitty ja maakirjaan merkittynä mm. Kauppi Mällinen.
Vuonna 1723 säädettiin ankara palkollisasetus, joka mm. säännösteli maanviljelijöiden palkkatyövoimaa. Koko veron tila sai pitää kaksi täysikasvuista ja yhden puolikasvuisen (15-21 v.) rengin ja yhtä monta naispalvelijaa. Liiat miehet talosta oli toimitettava kruunun työhön lähinnä armeijaan. Vuonna 1739 asetusta jyrkennettiin, isäntä jolla oli aikuisia lapsia sai käyttää näitä palkollisinaan, mutta vain yhtä poikaa ja yhtä tyttöä yli palkollissäännön määrän. Muiden lasten oli lain mukaan lähdettävä vieraan isännän palvelukseen, käsityöammattiin tai kouluun. Mutta palvelupakko oli kansalle perin vastenmielistä ja outoa, nimenomaan suurperheissä.
Tyrnävän seurakunnan historiassa on jonkun verran mainittu Mällisiä esim. Tyrnävän Ylipään kinkerikunnan 19 talollista anoi välittömästi siirtymistä Temmekseen, koska ne nyt maksoivat kappalaisenveroa juuri Temmeksen kappalaiselle. (TTA pöytäkirja 19.5.1802 Anojat: Heikki Mällinen, Heikki Vanhala eli Suorsa jne.) Varhaisin tunnettu kirkkoneuvosto valittiin kirkonkokouksessa v. 1877. Valituiksi tulivat Juho Laaninen, Olli Mällinen jne.
Ruotsin kuningas Kaarle XI:n 1600-luvun lopulla kukin maakunta teki Ruotsi-Suomessa oman sopimuksensa ruotujakolaitoksen ryhtymisestä. Pohjanmaa hyväksyi järjestelmän vasta 1733. Järjestelmän toteutuessa syntyi Suomen maaseudulle uusi yhteiskuntaryhmä, ruotumiehet, joiden osuutta maalaisväestöstämme valaisee jonkin verran tieto, että 2-4 taloa muodosti yhden ruodun, joka ylläpiti yhtä sotamiestä ja torppaa. Pohjanmaalla päästiin 1200 miehen tavoitteeseen. Autonomian aikana ruotulaitos järjestettiin vielä kerran 1850-luvulla. Niihin aikoihin koko kansan väkiluku oli yli puolentoista miljoonan, ruotumiehiä oli enimmillään 6057. Kun Suomessa alettiin järjestää ruotujakolaitosta vuoden 1680 alussa, annettiin määräys, että luetteloihin tuli merkitä sotamiesten nimet hyvin ja oikein ottaen huomioon heidän kastenimensä ja isänsä nimi sekä lisäksi talot, joista heidät oli nimetty, sekä myös kihlakunnat ja pitäjät, joissa ne sijaitsivat. Vuonna 1696 määrättiin, että sotilastorpat oli numeroitava miesten komppanian numeroin, joten miehillä ja torpilla oli sama numero ja tarvittaessa oli helppo löytää oikea sotamies.
Muhoksen srk historiassa kerrotaan: 1632 lähtien miltei jokainen vuosi vuoteen 1644 saakka oli katovuosi. Ajan kovuutta osoittaa mm. Oulun kirkkoherran Simon Frosteruksen valitus vuodelta 1634: kirkkoherra valitti nälkää ja köyhyyttä koko pitäjässä; kadon lisäksi myös kalastus oli epäonnistunut… V. 1656 tekivät muhoslaiset ”valtakunnan herroille” valituksen: vaadittiin kieltämään oululaisilta… kaikki lohenpyynti Oulunkoskessa jokisuulla silloin kun he pyysivät kruunun verolohta Laurinpäivän aikoihin.
Varhaisin tunnettu tapaus, jossa pohjoispohjanmaalaiset anoivat käräjillä pitäjänkäsityöläisiä, on v:lta 1682 Oulun pitäjässä. Silloin päätettiin ottaa Muhokselle pitäjänseppä, Pietari Aaponpoika. Mutta jo saman vuoden kesäkäräjillä pitäjän yläosan sepäksi valittiin Yrjö Suorsa, joka asettui asumaan Sotkajärvelle. Molemmat saivat ammattioikeudet, sillä työtä kuului riittävän.
Tyrnävän kirkon ohi vievä talvitie, josta kerrottiin v. 1678, että sitä pääsi mukavasti Kajaaniin; tätä tietä sanottiin käytettävän yleisesti. Kyseinen tie vei Limingan kirkolta Tyrnävän kautta Muhokselle. Etelästä Kajaaniin päin pyrkivä matkamies säästi tätä tietä käyttäessään aikaa, kun ei tarvinnut kiertää Oulun kautta. Limingan kautta sisämaahan johtavan talvitien varrella oli tärkeänä majatalona Tyrnävän Antti Eskonpoika Pirkolan talo, jonne matkamiehet usein poikkesivat; mitään verohelpotuksia Antilla ei ollut, mutta 1680-luvulla talosta tehtiin virallinen kestikievari.
Kappelin oikeudet Tyrnävä sai jo 1655, mutta itsenäiseksi seurakunnaksi se erotettiin vasta 1889. Seurakunnan ensimmäinen kirkko valmistui 1647, mutta se sai väistyä jo 1664 uuden kirkon tieltä. Kirkko paloi 1865 ja sen tilalle rakennettiin puukirkko 1873. Vuonna 1820 oli Tyrnävän kirkkoa maalannut Mikael Toppelius poikineen. (Mikael Toppelius syntyi Oulussa 1734. Hänen esi-isänsä olivat liminkalaisia talonpoikia, jotka jo 1600-luvulla asettuivat Ouluun muun muassa kauppiaiksi. Suvun kotitalo oli Limingan Rantakylän Toppila. Mikael Toppeliuksen isä, tullikirjuri Kristoffer Toppelius, oli harrastelijamaalari ja hänen isänäitinsä oli juutalainen, Maria Zebulon). Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV (1700-1721), jossa hän mainitsee Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -kertomus, jonka todellisuustaustana on Zebulonin perheen kohtalo. Suuri Pohjan sota alkoi, kun Puola, Tanska ja Venäjä liittoutuivat Ruotsia vastaan. 1713 venäläiset hyökkäsivät Suomeen ja valloittivat nopeasti Etelä- ja Keski-Suomen. Viimeinen suuri taistelu venäläisiä vastaan käytiin 1714 Isossakyrössä. Seuraukset oli ankarat. Suuri osa Pohjanmaan väestöstä, arviolta 20 000 ihmistä, pakeni meren yli Pohjanlahden kiertäen Ruotsiin.
Tiina Miettinen ”Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle” (Atena 2019), josta lainaus sivulta 125: ”Monen Pohjanmaan pappissuvun juuret johtivat jotakin kautta samaan perheeseen, Uumajasta 1500-luvun lopulla Pohjanmaalle tulleisiin Erik Ångermanin jälkeläisiin, Sursillin sisaruksiin. Suuri osa Pohjanmaan pappisperheistä pystyi 1700-luvun lopulla yhdistämään jonkun sukujuurensa heihin. Johannes Terseruksen käsikirjoituksen sisältämät parin sukupolven sukuselvitykset olivat 1600-luvun lopun pohjalaisille pappisperheille itsestäänselvyys. Varhaisista kopioista löytyvät laajemman Sursill-sukua koskevan selvityksen lisäksi lyhyemmät tutkimukset Fordellien, Frosterusten, Mathesiusten, Lithoviusten, Cajanusten, Brennerusten ja Gammal-sukujen varhaisvaiheista Pohjanmaalla. 1600-luvun puolivälissä erilliset sukupiirit eivät olleet vielä ehtineet verkostoitua keskenään tai muodostaa samaa sukunimeä kantavia pitkiä mieslinjoja, mutta tultaessa 1700-luvulle tilanne oli jo muuttunut. Limingan kappalainen Gabriel Peitzius (1682-1752) selvitti Sursill-suvun jälkipolvia ja täydensi Pohjanmaan seurakuntien pappisluetteloita. Terseruksen seitsemän sivun käsikirjoitus venyi Peitziuksen jäljiltä 17-sivuiseksi, mutta se oli edelleen enemmän maantieteellinen tutkimus kuin sukutieteellinen selitys… Kuvaava on Oulun kirkkoherra Erik Frosteruksen kirjoitus vuodelta 1705: Totisesti ovat papisto ja säätyläistö enimmäkseen joko sukua tai sukulaissuhteissa keskenään kautta koko maakunnan ensi sijassa niiden seitsemän sisarusten kautta, jotka sata vuotta sitten tulivat Länsipohjasta ja avioituivat täällä perustaen vanhimmat pappisperheet, jotka sittemmin ovat liittyneet yhteen ja vielä edelleenkin laajentuneet.” Geni kertoo, että olen Erik Ångerman is Pentti Mattila’s 13th great grandfather!
Sulo Oskar Ludvig Soriola (entinen Schönemann), pitkäaikaisin Tyrnävän kirkkoherroista, oli syntynyt 22.8.1871 Jyväskylässä, tullut ylioppilaaksi 1890 ja vihitty papiksi Porvoossa v. 1896. Yläneen kirkkoherran apulaisena ollessaan hän toimi samalla ”juoppoparantola Turvan” johtajana, mihin tehtävään palasi vielä v. 1903. Valtakirjan Tyrnävän kirkkoherran virkaan hän sai 1.7.1919 ja otti viran vastaan 1.5.1920. Ruustinna Soriola tunnettiin kylällä sairaitten parantajana ja moni vanhus sai hoidon pappilan pikkupuolen pirtissä. Rovasti Soriola oli myös ahkera kynänkäyttäjä: vuosisadan alussa hän julkaisi useita kirjoituksia johtamansa juoppoparantolan vaiheista, uskonnollisia ja raittiusaiheisia kirjoituksia monissa sanomalehdissä sekä juhlarunoja, esim. Tyrnävän kansakoulujen 50-vuotisjuhlarunon v. 1926. Elokuussa 1937 Soriola pyysi virkavapautta puoleksi vuodeksi hoitaakseen Petsamon luterilaisen seurakunnan kirkkoherran virkaa. Heinäkuussa 1938 hän pyysi eroa Tyrnävän kirkkoherran virasta ja sai nimityksen hoitaa edelleen Petsamon väliaikaisen luterilaisen papin tointa. Hän kuoli Petsamossa 23.1.1944 ja haudattiin sinne.”
Tyrnävän vanhan kirkon paikan etsinnästä ja hautausmaan säilyneistä muistomerkeistä voi lukea tästä raportista: https://churchspacememoryproject.files.wordpress.com/2018/12/Geofyysiset_tutkimukset_Tyrn%C3%A4v%C3%A4_2017-1.pdf
Pekka Nevalainen ”Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin – Itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa” (SKS 2016), josta lainaus sivulta 155: ”Pistojärvellä syntynyt Jere Takalo karkasi ikään Suomeen vuonna 1922. Oulusta luottoa saatuaan hän tallusteli Pohjois-Pohjanmaalle Tyrnävän pikkukuntaan resuisissa kamppeissa ja selässä sotilasreppu täynnä tavaraa. Ala-Turusen talosta, jossa Takaloiden suku oli ennen pitänyt tukikohtaa, löytyi hänellekin tyyssija. Siitä alkoi Jere Takalan kiertokauppaura.”
Akusti Karjalainen ”Oulun kaupungin kauppa ja meriliike vuosina 1721-1765 – Yliopistollinen väitöskirja” (Jyväskylä 1926), josta lainaus: ”Kauppa on vähitellen keskittynyt erityisiin, sille edullisiin paikkoihin, kuten viljaviin seutuihin, hyväin liikenneväyläin varsille tai uskonnollisille uhripaikoille- Pohjois-Pohjanmaallakin olivat Tornion-, Oulu-, Kemi-, ja Iijoen suut jo keskiajalla vilkkaita kauppapaikkoja, joista Tornijoen kaikkein vilkkain, kunnes 1500-luvulla Oulujoen suu saavuttaa ensi sijan (Wirkkunen, Oulun kaupungin historia, ss. 3 ja 12-15.). Itse paikkakunnan etevimmät kauppiaat olivat rikkaat ja mahtavat pirkkalaiset, Venäjän karjalaiset, Pohjanlahden rannikkopitäjäin rahvas y.m. Sinne houkuttelivat lohirikkaiden jokien ja iki-aarniometsäin kallisarvoiset tuotteet (Willgren, Om rätt att idka gårdfarihandel, s. 17: K. Grotenfelt, Suomen kaupasta ja kaupungeista, s. 74.). Paikan edullisuuden vuoksi sekä estääkseen maakaupan ja palkitakseen pohjalaisia, jotka olivat nousseet nuijasotaan Sigismund kuninkaan huoveja vastaan, perusti Kaarle IX Oulun kaupungin v. 1605 (vrt. Wirkkunen, e.m.t., ss. 87 ja 90.). Mutta kaupungin perustaminen sattui epäedulliseen aikaan; sitä ennen oli raivonnut pitkällinen Venäjän sota, ja maata kohtasivat monet kovat katovuodet (Ignatius, Bidrag till Södra Österbottens äldre historia, ss. 56-7; Wirkkunen, e.m.t., ss. 163 ja 258.).”
Pohjois-Pohjanmaan suuri historiakirjailija on Zacharias Topelius, joka syntyi Uudessakaarlepyyssä 14.1.1818. Topeliuksen Välskärin kertomusten tarkoituksena oli esittää Suomen historia 1600-luvulle saakka, joskin hanke pysähtyi Kustaa III:n aikoihin. Yhtenä maailman ensimmäisistä laajoista sukuromaaneista. Se on eräiden sukujen historiaa ja esittää kansallista historiaa tyypillisten ihmiskohtaloiden muodossa, tässä tapauksessa korostaen Suomen oloja ja osuutta Ruotsin valtakunnan historiassa. Välskärin kertomuksilla on ollut erittäin suuri merkitys Suomen Ruotsin-aikaisen historian popularisoijana. Topelius kirjoitti 1875 Maamme kirjan, joka sittemmin lukuisina painoksina levisi kansakoulun kautta.
Viljo Rasila, Eino Jutikkala, Anneli Mäkelä-Alitalo ”Suomen maatalouden historia I-II” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2003), josta lainaus sivulta 87: ”Kun asutus tihentyi ja syntyi kilpailua vielä vapaina olevista luonnonresursseista, mahdollisuudet niiden vapaaseen käyttöönottoon supistuivat ja lopulta lakkasivat kokonaan. Tiheimmin asutuilla seuduilla kylille oli jo keskiajan alkuun mennessä muodostuneet omat metsäomistuksensa. 1300-luvun puolivälissä laadittu Maunu Eerikinpojan maalaki, jota alettiin soveltaa myös Suomessa, sekä kuningas Kristofferin maanlaki vuodelta 1442 edellyttivät kylien alueiden ympäröimistä rajoilla. Ensimmäinen tieto rajoin ympäröidyistä tiluksista on kuitenkin jo 1320-luvulta, ja seuraavalta vuosisadalta on runsaasti tietoja rajoista ja jakokuntien välisten rajojen käynnistä. Tällä tavoin kylistä muodostui metsänomistusyhteisöjä eli jakokuntia. Kullakin jakokunnalla oli oma kylänmetsänsä, joka oli kylän talojen yhteiskäytössä; siellä laidunnettiin karjaa ja sieltä otettiin tarvittava puutavara…
Verotusta koskevasta aineistosta näkyy selvästi, etteivät talonpojat maksaneet linnaleiriä muun verotuksensa lisäksi, vaan sotilaat kantoivat elatuksensa osana talonpoikien vuotuisesta verosta tai toisinaan ylimääräisestä verosta. Vaikka sotilaat kantoivat veroparselinsa itse, kerätyt erät kirjattiin tileihin. Järjestelmä muovautui aikaisin 1500-luvulla ja jatkui edelleen seuraavalla vuosisadalla. Vuoden 1606 järjestys päällystön ja nihtien ylläpidosta sekä linnaleireistä määräsi varat otettavaksi vuotuisesta pääverosta tai jollei se riittänyt, läänittämättömistä kymmenyksistä. Kieltämättä linnaleiri rasitti talonpoikia, koska osa armeijasta oli ulkomaalaisia tai muuten vieraita, ja kiistämättä ratsumiehet syyllistyivät yksittäistapauksissa väärinkäytöksiin. Sotilailla oli nälkä ja jano, joten he eivät malttaneet odottaa ruokaansa, vaan ottivat mistä saivat. Osasyynä väärinkäsityksiin ja levottomuuksiin oli mutkikas ja miniparselinen verotus sekä maakunnasta toiseen vaihdelleet mitat… Armeijan rekrytoinnin taustalla oli sama kuningas Kustaa Vaasa, joka loi modernin maatalousverotuksen. Vuoden 1544 valtiopäivillä säädyt suostuivat siihen, että rahvaan miehiä voitiin ottaa tarvittava määrä jalkaväkeen asemiehiksi, nihdeiksi. Päätös turvasi hallitsijoille mahdollisuudet käydä laajamittaisia sotia ja tyhjentää maaseutua sotakelpoisista miehistä yli sadaksi vuodeksi… Pohjanmaa tunnetaan yleensä rikkaasta käsityöperinteestä, mutta historiallisesti sen käsityö alkaa myöhempää kuin muun Suomen eli vasta 1600-luvun puolivälissä ja on harvamuotoisempaa. Rakentajat olivat tietysti poikkeuksena; Kruunupyyn talopojat rakensivat laivoja 1640-luvulta alkaen. Vaikka maakunnan puusepät nousivat maineeseen sekä kaupunkitalojen että kirkkojen ja omien suurten talojensa pystyttäjinä, maakunnassa riitti 1600-luvun puolivälissä urakointia vielä viipurilaiselle paikkakunnalta toiselle kiertäneelle mestarille. Vuoden 1680 käsityöasetus oli pitäjänkäsityöläisten salliminen muutti maaseudun käsityön luonteen.”
Heikki Vuorimies on kirjoittanut kirjan ”Ruotusotilaiden tutkiminen” (Suomen sukututkimusseura, Tiedekirja 2011). Matti J Kankaanpää ”Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla” (Toiset Aijat 2016).
Martti, Ulla, Ruotujakoisen Pohjanmaan rykmentin Kemin komppanian miehistöstä ja ruotutorpista vuosina 1733-1809. Pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopiston hist-kielit. laitos 1959
Tässä esimerkki ruotusotilaasta, joka liittyy setäni vaimon sukuun: Vuonna 1770 kirjattiin nimittäin Iisalmen komppanian ruodun 44 sotilaaksi Paavo (Pål) Kärkkäinen (1735-1800), joka sai sotilasnimekseen Tabell (myöhemmin 1900-luvulla Tuomiranta). Kyseinen ruotu on ehkä ollut koko 1760-luvun ilman vakinaista sotilasta sen jälkeen, kun Sulkavan suunnalla asunut Antti Carell sai eron 1750-luvun lopulla. Tämä Antti oli palvellut ruotuaan peräti 33 vuotta. Paavo Tabell ei kuitenkaan niin pitkään sotilaana viipynyt, sillä ainakin vuonna 1773 mainitaan ruodussa jo Yrjö (Jöran) Stålt. Vaimon Paavo sai Kalliokylässä asuneen korpraali Vilppu tai Hilppa (Philip) Häggströmin, alkujaan Kinnusen, tyttärestä Liisa Häggströmistä.
Tuntematon ruotusotilas: Ruotsinajan lopun ruotuarmeijan miehistön sosiaalinen ja taloudellinen asema Satakunnassa. Niemelä, Jari (1990), tarkemmin oheisessa linkissä: https://www.doria.fi/handle/10024/170165
Tapani Blomster ”Pohjanmaan rykmentin Kemin komppania” (Atrain & Nord), josta lainaus sivulta 48: ”Sotilaat saivat ruotsalaiset sotilasnimet… Monet Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa tänäkin päivänä tunnetuista ruotsinkielisistä sukunimistä periytyivät Kemin komppanian sotilailta. Hailuodon sotilaiden nimiä ovat mm. Holm, Lind ja Grip.”
Katso lisää ruotusotilaista: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Ruotujakolaitoksen_aikaiset_v%C3%A4rv%C3%A4tyt_joukko-osastot
Naisten merkityksestä sukututkimuksessa ovat kirjoittaneet tutkija Tiina Miettinen ja professori Anu Lahtinen ”Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600- ja 1700-luvulla” (2015) ja ”Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620” (2007).
Yleistä sukututkimuksesta
Viikinkiajan alkupuolella vähäinen Pohjanmeren rannalla asuva kansa, friisit, oli saanut haltuunsa Skandinavian kaupan. Nykyisessä Hollannissa sijaitsevilta asuinsijoiltaan he purjehtivat pitkin Pohjanmeren rannikkoa Tanskaan, jonne he perustivat Hedeby-Slesvig
nimisen kauppakeskuksen Jyllannin niemimaan länsirannikolle. Nämä friisit olivat kristittyjä kauppiaita jotka toivat kristinuskon rauhanomaisesti Pohjoismaihin. Viikinkiajan lopulla friisien kauppavalta loppui. Itämerellä sen peri Gotlanti. Gotlannin väestö valtasi mm. Suomen kaupan. Gotlantilaiskauppiaat täydensivät kristinuskon hiljaista soluttautumista Pohjoismaihin ja Suomeen friisien jälkeen. Roomalainen historioitsija Tacitus mainitsi friisit vuonna 100 jKr. Plinus vanhemman mukaan roomalainen kenraali Drusus voitti friisit 12 eKr. Osa friiseistä liittyi 400-luvulla maidensa läpi kulkeneisiin angleihin ja sakseihin ja he olivat mukana valloittamassa Englantia.
A. Kannisto, E. N. Setälä, U. T. Sirelius, Yrjö Wichmann ”Suomen suku I-III” (Otava 1926), josta lainaus sivulta 165: ”Toiselta puolen täällä muinaislöydöistä päättäen myöskin erinäisissä asutuskeskustoissa asui germaaneja, arvatenkin kieleltään pohjois-germaanilaista heimoa, joiden perintönä ovat useat suomessa tavattavat germaanilaiset lainat. Muutamat tutkijat ovat tahtoneet katsoa Suomen nykyistä ruotsinkielistä väestöä tämän vanhan germaanilaisheimon suoranaiseksi jatkajaksi. Tämä ei kuitenkaan ainakaan kielellisesti ole asianlaita… Nuo Suomen vanhat germaanit ovat olennaisesti sulautuneet Suomeen yhä enemmän levinneihin suomalaisheimoihin; niilläkin seuduilla, joissa nykyään asuu ruotsinkielistä väestöä, tavataan melkoinen määrä suomalaisia paikannimiä, joka todistaa, että Suomen nykyisten ruotsiapuhuvien asukkaiden esi-isät ovat tavanneet edellään suomalaisia niillä seuduin, mihin ovat tulleet, paitsi todennäköisesti eivät Ahvenanmaalla, jossa kenties ei milloinkaan ole ollut ainakaan mainittavaa määrää suomalaista väestöä. Luultavasti on myöskin Uusimaa, jonka asuttaminen on yleensä myöhäisempää, ollut melkoiseksi osaksi asumatonta ruotsalaisten tulokkaiden saapuessa. Jos germaaneja joissakin seudussa, jonne ruotsalaiset asettuivat, ovat nämä tietysti siinä tapauksessa sulautuneet myöhempiin tulokkaihin ja omistaneet heidän kielensä. Nykyisten tietojemme nojalla on syytä olettaa, että Ahvenanmaan asukkaiden esi-isät tai niiden kantajoukko on tänne siirtynyt viikinkiaikana (700-1050).”
Ahti Paulaharjun kirjassa ”Oulun linna” (WSOY 1968) todetaan: ”Ruotsalaiset ottivat aloitteen käsiinsä Kainuunmeren herruudesta ja Pohjanmaan omistamisesta. Valtakunnan drotsi Bo Joninpoika Grip valtasi Oulun linnan vuonna 1377 nimiinsä. Novgorodilaiset yrittivät useaan kertaan valloittaa menettämänsä varustuksen takaisin itselleen, mutta siitä kuitenkaan onnistumatta. Oulun linna pysyi siitä lähtien jatkuvasti ruotsalaisten käsissä… Oli luonnollista, että sodan kestäessä organisoitiin – pakko-otolla – uusia lippukuntia ja samalla täydennettiin lipullisiakin, mutta jo silloin oli kuvaavaa Ruotsin kuninkaiden menettelylle Suomea kohtaan, että Suomen miesten lukumäärä taisteluvoimissa oli kohtuuttoman suuri. Esimerkiksi vuonna 1598 oli kenttäarmeijassa suomalaisia joukkoja meriväkikin mukaan luettuna, yhteensä 5 773 miestä, ja kuitenkin oli koko armeijan vahvuus ulkomaisetkin siihen laskettuna yhteensä noin 7 000 miestä. Suomalaisia oli siis 82,5% koko vahvuudesta…
Pontus de la Gardien voittojen johdosta Juhana III teki vuonna 1581 Suomesta suuriruhtinaskunnan ja antoi vuonna 1583, jolloin de la Gardie vihittiin Sofia Gyllenhielmin kanssa, tälle läänitykseksi Limingan. Tiettävästi de la Gardie ei ehtinyt koskaan käydä siellä.”
C. F. Meinanderin kirjassa ”Etelä-Pohjanmaan historia I ja II” (Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta 1950), josta lainaus osasta II sivulta 1: ”Tähän mennessä päivänvaloon saatujen arkeologisten löydösten perusteella on tehty johtopäätös, että Etelä-Pohjanmaalla on asunut ajanlaskumme ensimmäisellä vuosituhannella länsisuomalais-germaanista väestöä. On voitu panna merkille, että tuon väestön luoma kulttuuri oli kukoistavimmillaan vuosien 500-700 vaiheilla, mutta että se noin vuoteen 800 mennessä pyyhkiytyi pois. Ainakin toistaiseksi arkeologimme lienevät yksimielisiä siitä, että ns. viikinkiajan Etelä-Pohjanmaa on ollut asumaton, ehkä ei kuitenkaan ymmärrettynä niin, että maakunta olisi ollut 300-400 vuotta kokonaan autiona, vaan niin että aikaisempaa voimakasta germaanisvoittoista kulttuuria ei ollut enää olemassa…
Jo Yrjö Koskinen käsitteli tätä mielenkiintoista kysymystä Suomi-kirjassa v. 1857 julkaisemassaan tutkimuksessa ’Pohjanmaan asuttamisesta’, missä hän kuitenkin avoimesti tunnusti, ettei voinut antaa kysymykseen riittävän selvää vastausta. Hän tiesi kyllä, että skandinaavisten tarujen mukaan kahden puolen Pohjanlahtea asui kainulaisia, joita hän piti erityisenä karjalaisten sukuisena ja Vienan-Karjalasta muuttaneena heimona, mutta arveli heidän myöhemmin sekaantuneen lappalaisiin. Lisäksi Yrjö Koskinen sanoo Pohjanmaalla asuneen pirkkalaisia, jotka vanhojen lappalaistarinoiden mukaan olivat asettuneet Kyrön seuduille…
Maakunnan vanhinta historiaa koskevassa väitöskirjassaan Karl Emil Ingnatius esitti v. 1861, että eteläpohjalaiset ovat lähinnä pirkkalaisten jälkeläisiä ja pirkkalaiset olivat sekä ruotsalaisia että suomalaisia, joiden molempien alkuperäinen lähtökohta oli Satakunnassa… Muinaistutkijat ovat voineet osoittaa, että Länsi-Suomessa on asunut nykyisten asukkaiden esi-isiä jo vuodesta 100 j. Kr. ja että nämä ensimmäiset maassamme asuneet suomalaiset ovat tulleet tänne etelästä Suomenlahden yli. Edelleen on ollut mahdollista seurata muinaislöytöjen avulla asutuksen leviämistä Lounais-Suomen rannikolta yhä syvemmäksi sisämaahan. Tulokkaiden valtatienä on ollut Kokemäenjoki ja asutusvirtaus siten käynyt lännestä itään eikä päinvastoin, kuten aikaisemmin osaksi oletettiin. Jo roomalaisella rautakaudella (100-400 j. Kr.) asutus saavutti Tampereen-Pälkäneen seudut, tunkeutui kansainvaellusaikana (400-800) Sisä-Suomen vesistöjä pitkin etelään ja itään sekä ulottui vihdoin nuoremmalla rautakaudella Päijänteen ympäristöön ja Laatokan Karjalaan.
Sukunimi Mällinen
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa ”Sukunimet” (Otava 2000) todetaan mm. Mällinen nimen ydinaluetta on Oulun seutu, jossa siitä on vanhojakin tietoja esim. Per Melline 1569 Pattijoki. Tyrnävällä mainitaan Lauri Mällinen 1648, Temmeksessä Mathias Mällinen 1814. DNA Big Y-700 (haploryhmä I-Y40511) tulosten mukaan esi-isämme olisivat tuleet Saksasta Melleke-nimisestä kaupungista 1500-luvulla-
Sara Wacklinin kirjassa ”Sata muistelmaa Pohjanmaalta” (Oulun historiaseura ry 1989), jossa on puhetta novellikirjailija Gustaf Henrik Mellinistä, joka on syntynyt Revonlahdella 1803 ja hänen isänsä oli kappalainen Abraham Mellin mahdollisesti samoja Mällisiä joista Mikkosen ja Paikkalan kirjassa puhutaan Mällisen sukunimen yhteydessä. Käy lukemassa Sara Wacklinin kirja http://www.gutenberg.org/cache/epub/19125/pg19125-images.html
Eero Kojonen ”Sursillin suku” (Weilin+Göös 1971) lainaus sivulta 757 taulusta 9490: ”Sara Margaretha Henrikintytär Wacklin, s. Oulussa 15. toukok. 1771, k. Thunin pitäjässä Ruotsissa 8. elok. 1816. – Puoliso: Oulussa 6. kesäk. 1802 Abraham Mellin, s. Oulussa loppiaisena 1772. Ylioppilas Turussa (pohj.) 1788. Vihittiin papiksi 1797. Ruotsin Thunin pitäjän kirkkoherra 1810. K. Thunissa 26. syysk. 1815. Vanhemmat: oululainen kultaseppämestari Carl Gustaf Carl-Jakobinpoika Melin, sitten Mellin ja Elisabeth Petrelius.
Mirkka Lappalaisen kirjassa ”Suku – valta – suurvalta, Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa” (WSOY2005) mainitsee sivuilla 325-326 Mellinin veljekset, jotka kuuluivat vanhaan pommerilaiseen sukuun, jolla oli maata Suomessa, Veljesten isä Bernt Mellin oli Steningessä Sauvossa syntynyt lahjakas soturi. Everstiluutnantti Bernt Mellin avioitui Katarina Creutzin kanssa 1670. ”
Veijo Saloheimon kirjassa ”Viipurin karjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620, Viipurin karjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina” Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57 vuodelta 2006 toteaa Mällinen nimestä näin: ”Mällinen on kannakselainen suku. Vuonna 1573 mainitaan Muolaassa Lassen autio. Vuonna 1590 asui Uudellakirkolla Olli Mällinen ja Martti Mällikkä Imatran Siitolassa. Mikko Juhonpoika Mällinen karkasi 1614 Valkjärven Tarpilasta Tuuteriin. Lähde Kansallisarkisto KA 5393:9v, 5512:25v, 33, 9658:834v; SRA Östersjöprovinsernas revisionshandlingar vol. 29, Ingermanland: revisionsprotokoll 1638-39, Nöteborgs län.”
Pentti Virrankoski Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III, Oulu 1973 s. 254: ”Toisessa Limingan sisämaan kylässä Tyrnävällä oli Lauri Siponpoika Mällinen menettänyt, kuten v. 1648 todistettiin, tulipalossa 36 tynnyriä tervaa ja niin paljon tervaksia, että niistä olisi tullut 25 tynnyriä lisää.
Katso Kalevi Wiik ”Suomalaisten juuret” (Atena 2004), Kalevi Wiik ”Mistä suomalaiset ovat tulleet? (Pilot-kustannus 2007) ja Kalevi Wiik ”Sukututkijoille ja väestön juurtenetsijöille” (Kalevi Wiik 2009).
Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaa v. 1555–1556, joka julkaistiin vuonna 1894 Kustavi Grotenfeltin toimittamana Suomen Historiallisen Seuran sarjassa Todistuskappaleita Suomen historiaan.
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/167654/TSH005_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Janne Haikari, Marko Hakanen, Anu Lahtinen ja Alex Snellman ”Aatelin historia Suomessa” (Siltala 2020).
Suomen Venäjän vallan alla olo ajoista
Anna Perälä ”Tilanomistaja kirja-alalla – Christian Ludvig Hjelt kirjapainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849” (Finska Vetenskaps-Societeten 2019), josta lainaus sivulta 41: ”Tilattomien määrä oli kasvanut Suomessa jo 1700-luvulla, eikä korvaavia ansiomahdollisuuksia ollut riittävästi. Suomen jouduttua Venäjän yhteyteen ruotuväki lakkautettiin, sotamiehet menettivät torppansa ja töitä oli usein vain satunnaisesti… Kerjääminen pyrittiin lopettamaan myös uuden, vuonna 1817 annetun köyhäinhoitoasetuksen avulla. Köyhät ja sairaat olisi sijoitettava vaivaistaloon tai niin sanottuun ruotuhoitoon ja irtolaiset passitettava työhuoneisiin… Hjelt suunnitteli myös jonkinlaisen työlaitoksen kehittämistä pitäjän tuella, jotta töitä olisi riittävästi tarjolla. Sellaista ei kuitenkaan perustettu, mutta Hjelt lupasi ottaa maatiloilleen työhön sellaisia irtolaisuudesta tuomittuja, jotka muuten olisivat jääneet pitäjän köyhäinhoidon niskoille.”
Saksalaisten vaikutus Suomessa
Saksalainen asutus ja valta olivat 1300 luvulla kasvanut Suomessa niin, että kaupunkilain mukaan puolet kaupunkien neuvoston jäsenistä ja pormestareista tuli olla saksalaisia. Viipurissa saksankielinen porvaristo oli johtavana jopa kauas uudelle ajalle asti. Suomen kauppa oli keskiajalla täysin Hansan hallussa. Se toi oman leimansa tullessaan, kuten killat ja markkinat.
Olaus Magnus Gothus ”Pohjoisten kansojen historia – Suomea koskevat kuvaukset” (Otava 1973), josta lainaus sivulta 58: ”Näiden Pohjolan erämaissa asuvien ihmisten elinkeinona on metsästys ja kalastus ja vaihtokauppa venäläisten kanssa. Suomalaiset harjoittavat maanviljelystä, kalastusta ja puutöitä ja samoin myös göötit ja svealaiset mainittuja elinkeinoja. Saksalaiset ovat tulleet käymään kaikenlaista kauppaa, jonka voitosta he elävät noudattaen paikallisia lakeja. He tuottavat maahan kaikkea mitä pidetään tarpeellisena elämän mukavuutta varten kuten silkkikankaita, kultakudonnaisia ja erilaisia viinejä.” Kirjassa esitellään kirjan tekijää, ”1490 Itä-Göötanmaalla syntyneen Olaus Magnuksen elämä oli poikkeuksellinen ja yllättäväkäänteinen… Teoksen Suomen-tuntemus on suorastaan yllättävä. Olaus Magnus tosin kävi aneiden keruumatkalla Suomessa 1518-19 aina Torniossa ja Pellossa asti, mutta hänellä oli myös saattanut olla teosta kirjoittaessaan apuna suomalaisten olojen erikoistuntijoita.”
Jakob Andersson Tysk oli Oulun pormestari s.n.1590 k. Oulu. Raatimies Oulussa 1628-1633. Oulun pormestari 1634-1640, oli myös kauppias ja laivuri, valittiin 08.11.1633 ensin väliaikaiseksi pormestariksi ja 03.05 1634 hänen virkansa vakinaistettiin. Edusti Oulua Tukholman valtiopäivillä v.1629 ja 1634, Jaakko Antinpoika (Tysk) hänen skotlantilaissukuinen vävynsä oli Turusta Ouluun muuttanut porvari ja vouti Anders Kithe (Kitt, Kieth, Keith?) (ks. GS, s. 263, jossa virheellisesti »borgmästare») sekä toinen vävy, mainittu Yrjänä (Jöran Lytter-Lythraeus), joka toimi myöhemmin voutina.
Suomen saksalaiset kauppiassuvut: https://www.genealogia.fi/genos-old/54/54_81.htm
Käy katsomassa Suomi ja Itämeren kauppasuhteet keskiajalta 1600-luvulle:
http://www.tamsuku.fi/Vuosikirja1997-02.pdf
Birger Sundqvist on todennut tutkimuksissaan ”Deutsche und niederländische Personenbeinamen in Schweden bis 1420. Beinamen nach Herkunft und Wohnstätte (Anthroponymica Suecana 3) Lund 1957” keskialasaksankielisistä henkilönimistä, että jo 1400-alkuun tultaessa paikannimistä johdetut sukunimet olivat huomattavan yleisiä saksasta peräisin olevien sukujen yhteydessä.
Pekka Lyyränen kertoi, että Saksasta on tullut Suomeen Oulun seudulle asutusta Mellen kaupungin ympäriltä, joka on vanha, nykyisin melko pieni hansakaupunki. Kun Oulu ei saanut tapulikaupunkioikeuksia 1600-luvun alussa loppui sen käymä kauppa Saksan kanssa. Lyyrasen äidin suku on Kaveri Oulunsalosta. Kavereita, Cavereita, Kawereita on monessa maassa, mm. Eestissä. Sinne he ovat tulleet Saksasta. Eniten heitä on nykyisin Mellen kaupungin ympärillä, joka on vanha, nykyisin melko pieni hansakaupunki. Jos tuo Mällinen tulee nimestä Melle, olisi siinä jotain yhteyttä. Kun Oulu ei saanut tapulikaupunkioikeuksia 1600-luvun alussa loppui sen kauppa Saksan kanssa. Milloin se alkoi? V.1670 Lübeckin juutalaiset lähettivät oman miehensä Iisak Sebulonin, Topeliuksen esi-isän, ensimmäisenä virallisena juutalaisena Ouluun
hoitamaan kauppayhteyksiä.
Tyrnävällä 1500-luvun loppupuolella kyläkunnissa oli 14 taloa. Tyrnävän kylässä asuivat mm. Hannu Kaakinen, Hannu Suorsa, Esko Pirkola, Antti anttila ja Paavo Paavola, Ängeslevällä Olli Siira ja Tyyskän talon perustaja, saksalaista syntyperää oleva Hannu Tysk. ”Lohivouti Hans Nilss Tysk saa haltuunsa v 1569 autiotilan Limingan Ängeslevän kylästä… Leskelä-Lescelius sukukirjan mukaan Ängeslevän Tyyskän talosta Muhokselle muutti Hans Anderss Tysk ja ottaa vuonna 1632 haltuunsa Pehr Kolehmaisen ja Pehr Kärpän talot Laitasaarenkylästä (nyk. Muhos) joihin saanut verovapauden vuosiksi 1632-33… Vuodelta 1625 mainitaan Ängeslevällä olevan 3 Tyyskän taloa. Myöhemmin Tyyskän talo jaetaan ja toinen puoli saa nimekseen Leskelä (mk1649). Vuoteen 1675 mennessä Tyyskä on jakautunut neljään osaan, yhteen Tyyskään, yhteen Leskelään ja kahteen Paulukseen… Muhoksen Kolehmaiseen tuli Hans Tysk niminen mies v 1629 ja elää yksin. Vuonna 1635 hänen talonsa on merkitty autioksi, eikä häntä enää myöhemmin mainita. Maakirja 1633 ES 853 vol 4969 s.49 ei kerro Hans Tyskin isän nimeä, eikä Kärpän talon haltuunotosta. Kolehmaiseen hän saa verovapauden edellä mainituiksi vuosiksi. Taloon ei ole merkitty vaimoa, eikä lapsia, ei myöskään palvelusväkeä.”
Ilkka Leskelä on tehnyt opinnäytetyön Helsingin yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan Historian laitokselle ”Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516″ helmikuussa 2007, jossa on puhetta hansakaupasta.
Vilhelm Thomsen (1842-1927) oli tanskalainen kielentutkija ja toimi Kööpenhaminan vertailevan kielitieteen professorina 1887-1912. Jo koulupoikana hän harrasti kieliopintoja ja omin päin opiskeli mm. Suomea. Hän kävi 1867 Suomessa täydentämässä kilitaitoaan ja julkaisi ensimmäisen tutkimuksensa suomalais-ugrilaisen kilitieteen alalta. Suurta huomiota herätti hänen väitöskirjansa ”Den gotiske sprogklasses indflydelse på den finske”, jossa hän selvitteli itämerensuomalaisissa kielissä tavattavia germaanisia aineksia metodisen tutkimuksen puitteissa. Vuonna 1890 julkaisemassaan teoksessa ”Beröringer mellem de finske og baltiske sprog” Thomsen osoitti, että suomalaiset ennen joutumistaan germaanien naapuruuteen olivat olleet kauan kosketuksissa liettualaisten ja latvialaisten kanssa. Tutkimus ”The Relations between Ancient Russia and Scandinavia and the origin of the Russian State” ratkaisi kysymyksen Venäjän valtakunnan perustajien kansallisuudesta.
Tuomi Elmgren-Heinonen ”Laulu Suomen soi… Fredrik Pacius ja hänen aikansa” (Oy Fazerin Musiikkikauppa Helsinki 1959), josta lainaus sivulta 7: ”Hampurilainen viinikauppias Ludwig Pacius ja hänen vaimonsa Maria Margaretha Schumacher saivat 19. pnä maaliskuuta 1809 pojan, esikoisensa, jolle he antoivat nimen Friedrich… Harvinaisen lämmin perhehenki vallitsi viinikauppias Paciuksen kodissa. Vanhemmat omistautuivat innokkaasti poikiensa kasvattamiseen ja perheessä harrastettiin taiteita, ennen muuta musiikkia… Paciuksen esi-isistä ei tiedetä muuta kuin että Ludwig Paciuksen isä Johan George oli syntynyt v. 1743 ja että hän eli Braunschweigissa… Helmikuussa vuonna 1835 Fredrik Pacius oli viimein valmis astumaan Helsingin Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston musiikkiopettajan virkaan, mihin hänet oli nimitetty jo edellisenä vuotena, toukokuun 29. päivänä 1834.”
Kukka-Maaria Karjalaisen kirjaa ”Isä” (WSOY 1998), jossa hän kertoo, että isän suku on lähtöisin Pohjois-Saksasta Mecklenburgista, Sternbergin kaupungista, kun 18-vuotias vääpeli Anders Duncker saapui 30.6.1750 vapaaehtoisena Savon regimenttiin Suomeen. Mikkelin rippikirja vuodelta 1736, jossa oleva merkintä kertoo ruotuvaivaisen Eskil Auvikaisen ja hänen vaimonsa Elisabeth Lakoisen perheessä asuvasta 4-vuotiaasta sisarentyttärestä Brita Karjalaisesta. Vartuttuaan Brita asuu majuri Sven Dunckerin virkatalossa Tuppuralassa, jossa vierailee Svenin veli, vääpeli Anders Duncker, myöhemmin kapteeni. Brita synnyttää kaksi aviotonta poikaa, Matin ja Mikon. Anders Duncker tunnustaa pojakseen vuonna 1765 syntyneen Mikon, mutta Matista tulee Ahti Karjalaisen kantaisä. Anders palaa takaisin Saksaan, jossa kuolee.
Suomessa asuneesta saksalaisesta perheestä ja heidän pojastaan Christian Schreiberistä (s. 1921), joka on kirjoittanut elämästään kirjan ”Lupausten tähtitaivaan alla” (Missions-Verlag 1998). Christianin isä oli lasinkaivertaja, joka oli muuttanut perheineen Suomeen Riihimäen lasitehtaalle, vaikka perhe ei osannut Suomea. Välillä he olivat Ruotsissa kolme vuotta työskennellen eri lasitehtaissa. Nuutajärvellä lasitehtaalla ollessaan poika kävi suomalaista koulua ja oppi Suomen kielen hyvin. Christian tuo kirjassaan esille rakkautensa Suomen luontoon.
Tiina Miettinen ”Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle” (Atena 2019), josta lainaus sivulta 185: ”Aino Kallas oli omaa sukua Krohn ja kuului tunnettuun sivistyssukuun, jonka jäsenet 1800-luvun lopulla rakensivat suomalaista identiteettiä. Kallaksen isän isoisä oli tullut Saksasta Pietarin kautta Suomeen 1700-luvun lopulla. Aino Kallaksen isä oli fennomaani, suomen kielen ja kirjallisuuden professori Julius Krohn (1835-88).”
Saksalainen Ferdinand Friedrich Christoph Tilgmann syntynyt Kurhessenissä (1832–1911) ja sai siellä litografin koulutuksen. Hän kiersi kisällinä useissa Euroopan maissa ja saapui Suomeen ja 30 vuotiaana vuonna 1862.
Lenita Airisto ”Elämäni ja isänmaani” (Bazar 2017), katso:
https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2017/03/lenita-airiston-saksalainen-suku.html
Juha Nummisen vuonna 2009 julkaistusta kirjasta Lähikuvassa Lenita Airisto sivulta 71: Brutoffin suku on lähtöisin Pohjois-Saksasta. Alkujaan nimi oli Brudendorf. Tarkat tiedot puuttuvat, koska ne katosivat natsihallinnon aikana. Se kuitenkin tiedetään, että Brudendorfin veljekset harjoittivat 1700-luvun loppupuolella vuotien tuontia Brudendorf-aluksella Lyypekistä Suomeen. Venäjän vallan aikana nimi vaihtui Brutoffiksi, koska se helpotti kaupankäyntiä venäläisten kanssa.
Marko Lamberg ”Ihmeiden kirja – 192 kertomusta keskiajalta” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020), josta lainaus sivulta 14: ”Yksi keskiajan tarinaperinnettä valottavista teoksista on teos, joka laadittiin Vadstenan luostarissa Itä-Götanmaalla vuonna 1385 ja joka löysi tiensä myös Suomeen. Teoksen kirjoittaja oli birgittalainen pappisveli nimeltä Jordanus tai Jordan… Ihmeiden kirjan etelä- ja keskieurooppalainen alkuperä näkyy joissain tarinoissa vilahtavien paikannimien ohella tarinoissa, joissa käsitellään toisuskoisia. Juutalaiset ja muslimit esitetään kaavamaisesti synkissä sävyissä ja kristikunnan vihollisina, joille on tarjolla armoa vain, jos he ymmärtävät tunnustaa kristinuskon ylivertaisuuden.”
Frenckellin suku https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8062
Kalevi Wiik ”SUOMEN MIEHET Mitä Y-kromosomin DNA kertoo suomalaisten miesten alkuperästä?” (Turku 2009), josta lainaus: ”Suomen miesten toiseksi yleisin ryhmän on I… Ryhmän I suppea alaryhmä I* edustaa koko ryhmän I alkuperäisintä kerrosta eli miehiä, joiden Y-kromosomissa ei ole tapahtunut niitä myöhempiä mutaatioita (esimerkiksi mutaatiota M253 ja M438), jotka ovat koskeneet ryhmän kaikkia muita alaryhmiä. Tämä alaryhmä on erittäin harvinainen, ja sille on ominaista suuri diversiteetti. Alaryhmää esiintyy suhteellisesti eniten Anadalusiassa (3 %), Ranskassa (2 %), Sloveniassa (4 %) ja saamelaisten keskuudessa (3 %). Myös Lähi-idän ja Kaukasuksen nykymiesten joukossa on kyseisiä vanhimman alaryhmän edustajia. Näiden frekvenssi on tosin erittäin alhainen: Turkissa, Irakissa ja Adygeassa (Pohjois-Kaukasuksella) noin 1 %. Monet geneetikot pitävätkin todennäköisenä, että koko ryhmä I, myös sen vanhin alaryhmä I*, on syntynyt vasta Eurooppaan tulon jälkeen… Ryhmän I kahdessa miehessä tapahtui eri mutaatiot: toisessa miehessä tapahtui mutaatio M253 Y-kromosomin positiossa 13 532 101 ja toisessa mutaatio M438 Y-kromosomin positiossa 15 148 198. Edellisen tuloksena synty noin 15 000−20000 vuotta sitten alaryhmä I1 (jonka entinen nimitys oli I1a) ja jälkimmäisen tuloksena alaryhmä I2 (entinen I1b+I1c). Edellisen miehen jälkeläisiä siirtyi ensin eteläiseen Länsi-Eurooppaan (mm. Iberiaan) ja myöhemmin eteläiseen Skandinaviaan; jälkimmäisiä jäi runsaasti (entinen I1b) Balkanille, mutta osa näistä (entinen I1c) siirtyi pohjoiseen Keski-Eurooppaan. Alaryhmän I2 miehiä asuu nykyään varsinkin Balkanilla, Sardiniassa ja Pohjois-Saksassa. I1 miehiä voidaan nimittää ”skandinaavisiksi”, alaryhmän I2 miehiä ”balkanilais-pohjoissaksalaisiksi”.
https://www.bundesarchiv.de/EN/Navigation/Home/home.html
Isonvihan aika Suomessa
Kustaa H. J. Vilkuna kertoo toisessa kirjassa ”Viha perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta” SKS 2005: ”Tyrnävällä Matti Mällisen talossa venäläiset kiduttivat pääsiäisen aikoihin 1716 Jaakko-poikaa sekä roikottamalla että korventamalla niin, että poika kuoli välittömästi. (Matti Vilpunpoika Konttilan kertomus. Kesä- ja syyskäräjät Liminka ja Tyrnävä 1720; Turun hovioikeus 22.11.1720, Hovioikeuden kirjeet kuninkaalliselle majesteetille, Turku 7, RA).” Samassa kirjassa kerrotaan ihmisryöstöistä orjiksi: ”Ängeslevän kylässä talollisen vaimo Anna Suorsa onnistui estämään sieppaamisensa orjuuteen. Hänen pelastuksenaan oli se, että kasakka liikkui yksin ja että hän oli kätkenyt puukon hameensa alle. Miehen huomaamatta Anna tempasi puukon esiin ja löi kasakan hengiltä. (Talvikäräjät Liminka 5.2.1722 [rr54: 115-117, 119-120, KA]; Luettelo niistä, jotka vihollinen Limingassa tappoi vei, Christian Gisselkors 24.11.1721).” lsonvihan aikaan Pohjanmaalla ei ollut harvinaista, että useampi lapsi vietiin samasta talosta maaorjuuteen Venäjälle. Yksi harvoista Suomeen takaisin päässeistä oli Sakari Topeliuksen esi-isä, mistä hän sai aiheen kertomukseen Koivu ja Tähti.
Eeva ja Kyllikki Matinollin kirjassa ”Tyrnävän seurakunnan historia” (1989) todetaan mm. ”Ripeästi ilmaantui uusia, pysyvämpiä, ensiksi kymmenysluetteloon ja vähitellen myös maakirjaan… ja 1610-luvulla … Kauppi Mällinen.”
Ja toisaalla ”Varhaisin tunnettu kirkkoneuvosto valittiin kirkonkokouksessa v. 1877, yksi kustakin kinkeripiiristä. Valituksi tulivat Juho Laaninen, Antti Yli- eli Rantakaakinen, Juuso Kirstinä, Olli Mällinen vanhempi… lähde: Kk 6.5.1877 TKA/OMA.”
Teemu Keskisarja on kirjoittanut kirjan ”Murhanenkeli – Suuren Pohjan sodan ihmisten historia” (Kustannusosakeyhtiö Siltala 2019).
Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta” (SKS 2014).
Tunnettuja Mällisiä
Muita tunnettuja Mällisiä on Rafael Koskimiehen ”Otavan historiassa 1890-1918” mainitsema kirjailijanimimerkki K. A. Järvi eli vanhemmalta nimeltään K. A. Mällinen (1869-1942), joka kirjoitti Otavalle vuonna 1891 ”Työmiehiä”, joka jäi viimeiseksi sillä hänen novellikokoelmaansa ei julkaistu 1892. ”Kuka kukin on” kirja vuodelta 1909, Suomalainen Kustannus OY Kansa: K. A. Mällinen eli Kaarlo August Järvi, kirjailija, kansakoulunopettaja Urjalassa vuodesta 1908. Syntynyt 28.4.1869 Oulussa, merimiehen poikana. Ylioppilas vuonna 1889. Vaasan lehden toimittaja 1892, sanomalehtimiehenä useassa lehdessä vuoteen 1900 mennessä. Valmistui Sortavalan seminaarista kansakoulun opettajaksi vuonna 1901, muuttanut Helsinkiin, jossa suorittanut yksittäisiä yliopistotutkintoja. Julkaisuja: Kuvauksia, Työmiehiä (käännetty ruotsiksi), Puoliluonne, Sanomalehtipoika, kertomuksia, Nousukas, Akilles, Opettaja, Loinen ja kirjojen käännöksiä jne. Puoliso vuodesta 1904 Katri Elisabet Kinnunen (s.1868). Mällinen muutti sukunimensä Vaasassa 14.12.1892 Järwi nimeksi. ”Sortavalan Seminaari 1880-1940” kirjassa mainitaan Järvi, Kaarlo August s. 28.4.1869 Oulussa, lapset: Tauno Reino s. 1907 ja Väinö Ilmari s. 1909.
Otavan ”Kuka kukin oli” kirjassa mainitaan, että Kaarlo August Järven (Mällinen) vahemmat oli merimies Juho Mällinen ja Kristiina Hedman. K. A. Mällisen (Järven) puolison Katri Kinnusen vanhemmat Heikki Kinnunen ja Liisa Tikkanen. Oulun rippikirjassa 1865 sanotaan Juho Mällisen tulleen Lumijoelta v. 1852. Kaarlo jäi orvoksi melko varhain, sillä Juho Mällinen hukkui 1878.
Kuinka meistä tuli kirjailijoita (Suomen kirjailijaliiton julkaisu Otava 1916) lainaus alkaen sivulta 81 (K. A. Järvi): ”Mitenkö minä muka aloin ’kirjoitella’? Se on tavallaan surullisen lystillinen juttu – nyt näin kaukaa katsottuna. Sillä tänä vuonna ja juuri samoina aikoina kuin tätä kirjoitan, on kulunut tasalleen 25 vuotta, kun ensimmäinen tekeleeni ’Kuvauksia’ ilmestyi Edlundin komean kirjakaupan näyteakkunalle… Mutta kirjoitellut minä olin jo sitä ennen sanomalehtiin runoja, novellinpäitä y. m. Kotimaakuntain sanomalehdet K. F. Kivekkään ’Kaiku’ Oulussa ja O. Ansaan ’Pohjalainen’ Vaasassa olivat avanneet palstansa minunkin kyhäyksilleni, ja lähimmässä tuttavapiirissäni tunnettiin jo kyllä minun ’kirjailijanimeni’ ennen kuin ’Kuvauksia. Kirjoitti K. A. Järvi’ pyörähti kirjakauppojen näyteikkunoihin… Kokosin kesällä 1890 muutamia novellinpäitä ja lähetin Helsinkiin kauppaneuvos G. W. Edlundille, joka siihen aikaan oli kai maamme suurin kustantaja… Niinpä ryhdyin kohta ensimmäisestä vastoinkäymisestä lannistumatta kirjoittamaan kahta pontevammin ’Työmiehiä’. Se valmistui kesän kuluessa ja tarjosin sitä ’Otavalle’, joka eli ensimmäistä ikävuottaan. Siellä kohtasin kohta ymmärtäväisen ja neuvovan vastaanoton. Ja ’Työmiehiä’ ilmestyi vielä saman vuoden jouluksi kirjakauppaan kokonaan toisenlaisella menestyksellä kuin aprillikuun ’Kuvauksia’. Yksin Hufvudstadsbladetkin antoi pari palstaa – pelkkää kiitosta, josta oli seurauksena, että se käännettiin ruotsin kielelle… Menin syyslukukaudeksi Helsinkiin opiskelemaan… Olin pannut alulle sittemmin kirjana ilmestyneen ’Työmiehiä’, ja asunnossani Fredrikinkadulla viihdyin paremmin sen ääressä kuin latinan opinnoissa.”
K. A. Järvi e. Mällinen kertoo kirjassaan ”Työmiehiä” orvosta Helsingissä konepajassa työskennelleestä raittiista Pura nimisestä nuoresta miehestä. Raittiuden takia hän on työkavereidensa epäsuosiossa ja saa lähteä työpaikastaan syntyneen tappelun vuoksi. Raittiustyömies Pura saa uuden paikan Pohjanmaalta mainitsemattomasta kaupungista uudelta perustetulta konepajalta, jossa Puran työmiehen ura lähtee kukoistukseensa. Kirjan päähenkilö Pura kertoo tehtaanjohtajalle patruunille haluavansa perustaa raittiusseuran työmiesten alennustilan korjaamiseksi. Vaikeuksien jälkeen työpaikalle perustetaan raittiusseura ja kaikki jotka kuuluvat raittiusseuraan saavat 10% korotettua palkkaa. Purasta tulee seuran puheenjohtaja niin kauaksi aikaa kunnes seura ottaa kantaa työväen etuihin työnantajan kustannuksella tapahtuvaksi. Pura löytää tehtaan konttorin piian Sannan ihastuksensa kohteeksi ja raittiusseuran vetäminen jää työnjohtajalle tässä uudessa vaiheessa, mutta Sanna onkin ihastunut konttorin Alfrediin. Sanna saa aviottoman lapsen ja joutuu erotetuksi toimestaan ja hyljätyksi. Tästä tilanteesta Pura pelastaa Sannan ja kirja päättyykin näin onnellisesti, sillä kirjassa kerrotaan, että Pura on itse myös avioton lapsi, jonka äiti kuolee varhain, minkä vuoksi Purasta oli tullut orpo. Lopussa kerrotaan tehtaan johtajan patruunin kuolleen Englannissa liikematkalla jne. Kirjassa kaikki on vähän epämääräistä, sillä siinä ei puhuta henkilöiden koko nimistä taikka paikkakunnista nimillä, onko se ollut vallitseva tapa siihen aikaan. Kirjasta pieni lainaus: ”Mennessään lukusaliin kerkesi hän kulkea useankin pääkaupungin kellarin ohi. Ja oli niitä Uudenmaankadun partaalla useampia, mikä kellarin, mikä oluttuvan, mikä anniskelun ja minkin nimisenä. Viinan katku ja haju niistä löyhkäsi lähiseuduille katua, ja kun ovi avattiin, jolloin sinne työntyi sisälle joko joku muurari raitasessa punapohja puserossaan, missä savi ilmasi omistajansa ammatin, tai joku muu työmies tai hampuusi repaleissaan, näki ohitse kulkeva mielellään, että ovi suljettiin, sillä niin vastenmielisen vaikutuksen teki kellarin väestön näkeminen. Sieltä sisältä syöksähti ulos savupilvi, minkä läpi näki sisällä olijain turpeat kasvot, likaiset puvut ja vielä paksumman aaltoilevan tupakkapilven sisällä huoneessa. – Noiden kapakkain takia saavat raittiitki kärsiä, mietti Pura.”
Päiviö Tommila ”Keski-Suomen lehdistö 1886-1917” (Keskisuomalainen 1973), josta lainaus sivulta 102: ”K. A. Järvi tuli Jyväskylään ilman että häneltä ainakaan hänen omien sanojensa mukaan olisi vaadittu selkeätä värintunnustamista nuorsuomalaisten perheriidassa. Kun Keski-Suomi seuraavana aikana ajoi kiivasta oikeistopolitiikkaa, on ilmeistä, ettei Järvi tätä ainakaan aluksi vastustanut. Pian hän kuitenkin muutti kantaansa ja poliittiset erimielisyydet johdon kanssa pakottivat hänet vuorostaan eroamaan. Päätoimittaja Järvi kuului Keski-Suomen oululaisten toimittajien sarjaan. Hän oli varsinaiselta ammatiltaan kansakoulunopettaja, mutta toiminut sanomalehdentoimittajana sekä julkaissut joukon realististyyppisiä romaaneja, joiden tyyli Koskimiehen osuvan arvion mukaan oli osin toisen, ellei kolmannen luokan sanontaa. Kirjallisuudenhistoriaan Järvi joka tapauksessa on päässyt, kirjailijan titteliä hän käytti itse mielellään ja täydentää näin Keski-Suomen pitkää kirjailija-toimittajien riviä. Keski-Suomessa Järvi julkaisi 1910 kiihkokansallisen romaanin Harry, joka on tarina kiivaan ruotsinmielisen valtioneuvosperheen pojasta, joka saa fennomaanisen herätyksen. Harryn kotikaupungin ruotsinkielinen yläluokka kuvataan juopoksi ja moraalittomaksi; sen vastapainona on terve tervakansa. Samana vuonna Järvi julkaisi myös pitkän historiallisen tutkielman koululaitoksestamme uuden ajan alussa.”
Tunnettu Mällinen on Antti Mällisen poika Aapraham Antinpoika Ojanperä. Ojanperään Liminkaan tuli rengiksi Antti Mällinen, talollisen poika Tyrnävän Kolmikannan Mälliseltä. Hänen kanssaan Maria Ojanperä solmi toisen avioliittonsa ja Antti Mällisestä tuli Ojanperän isäntä ja Ojanperä sukunimeltään. Antti Antinpoika Mällinen, Ojanperä , s. 21.9. 1825 Tyrnävä, k. 26.5. 1858. Muuttanut: Liminkaan 21.9.1846. Puoliso: Vihitty 18.8. 1846. Maria Juhontytär Ojanperä, Näppä eli Keränen, s. 2.7. 1822 Liminka, k. 24.6. 1858. 1. puoliso Antti Näppä Limingasta. Lapset: Riitta Antintytär Ojanperä, s. 12.3. 1847 Liminka, Antti Antinpoika Ojanperä, s. 16.2. 1849 Liminka Juho Antinpoika Ojanperä, s. 27.11. 1850 Liminka, Heikki Antinpoika Ojanperä, s. 1.1. 1853 Liminka, k. 1882, Anna Antintytär Ojanperä, s. 16.8. 1854 Liminka, k. 16.8. 1933 ja Aapraham Antinpoika Ojanperä, laulaja, laulunopettaja, s. 16.9. 1856 Liminka, k. 26.2. 1916 Liminka. Samuli Skurnik ”Narinkkatorilta Kiestingin mottiin -Juutalaissuvun selviytymistarina” (Paasilinna 2012), josta lainaus sivulta 53: ”Ida Ekmanin taiteilijatarinan alkuun sisältyi perheen uskonnolliseen ja maahanmuuttajataustaan liittyneiden kulttuuristen erityispiirteiden ohella myös periamerikkalaisen ’tuhkimotarinan’ elementtejä. Idan löytäjäksi mainitaan 1800-luvun lopun tunnetuin oopperalaulajamme, bassobaritoni Abraham Ojanperä (1857-1916). Myös Ojanperän omassa liminkalaisessa maalaistalosta lähteneessä taiteilijaurassahan oli samoja tuhkimotarinan elementtejä. Heidän ensimmäinen kohtaamisensa tapahtui Ida Morduchin kodin takapihalla, jossa Ida oli yhdessä vanhemman sisarensa Annan ’Altke’ Rubinsteinin (myöhemmin Perament) kanssa iloisesti lauleskellen ripustamassa kuivumaan perheen pyykkejä. Juuri silloin ohi kulkenut Ojanperä sattui kuulemaan tuota kertomansa mukaan ’ihmeen ihanaa laulua’, jota hän pysähtyi kuuntelemaan. Ojanperä ihastui kuulemaansa niin syvästi, että hän selvitti tyttöjen perheen nimen ja osoitteen. Hän menikin saman tien tyttöjen Eva-äidin (Eva Morduch, s. Grünblat, 1833-1916) luokse ja tarjoutui ottamaan molemmat tytöt siipiensä suojaan sekä antamaan heille ilman erillistä korvausta yksityisesti lauluopetusta. Tyttöjen äidille, joka silloin perheenpäänä valvoi entisen rabbipuolisonsa perinnettä, Ojanperän ehdotus ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen. Yhtäältä se tietenkin hiveli ja houkutteli, olihan Ojanperä tunnettu laulaja ja laulupedagogi. Annan (1865-1948) osalta asia oli kuitenkin alusta pitäen selvä. Hän oli avioitunut ajan tapaa noudattaen 14-vuotiaana, eikä tuossa asemassa oleva juutalaisnainen voinut olla missään tekemisissä ei-juutalaisen goj-miehen kanssa. Syynä oli Ojanperän väärä uskonto… Sukumme muistitietojen mukaan asian kuulemma ratkaisi Ojanperän raamatullinen etunimi Abraham. Sen perusteella Eva-äiti ja koko suku päättelivät, että ei mies, jolla on noin hyvä, raamatullinen etunimi, voi olla juutalaistytölle haitaksi, vaikka ei itse olekaan juutalainen!”Katso lisätietoja Abraham Ojanperän elämästä tästä linkistä:
Ruusu ja kulkuri on vuonna 1948 valmistunut Ilmari Unhon ohjaama suomalainen elokuva. Se kertoo liminkalaisesta oopperalaulajasta ja laulupedagogista Abraham ”Aappo” Ojanperästä jota esittää Unto Salminen. Laulut esittää kuitenkin Sulo Saarits. Elokuvan juoni ei noudata Ojanperän elämän todellista kulkua. Marja Korhonen ja Aino Mantsas näyttelevät ensimmäisissä elokuvarooleissaan, ja tuleva ohjaaja Matti Kassila on pienessä pohjalaisen ylioppilaan roolissa.
Katso elokuva https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_122344
Aapraham Ojanperä oli liminkalaisten oma orpo paimen- ja laulajapoika. Ojanperän lahjakkuuden ollessa ilmeinen, niin pitäjäläiset keräsivät varoja lähettääkseen hänet Jyväskylän seminaariin, jossa hän joutui loputtomiin esiintymisiin mm. näyttämöllä. Päästyään seminaarista 1878 olisi Ojanperä saanut yhdistetyn lukkari-urkurin ja opettajan viran Lohtajalta, mutta ei ottanut sitä vastaan. Hän tahtoi päästä näkemään maailmaa ja kuulemaan säveltaiteen suurluomuksia, kehittämään itseään ja laulutaitoaan. Jo seuraavana syksynä hän sai laulunopettajan toimen Helsingin Suomalaisissa kansakouluissa ja jatkoi lauluopintojaan. Ensiesiintyminen tapahtui Helsingissä 16.2.1879 Suomalaisessa Teatterissa laulunäytelmässä ”Laululintunen”.
Mikko Oja on kirjoittanut julkaisemattoman sukututkimuksen ”Olli Heikinpoikas. 1702 ja hänen jälkeläisensä”, josta tämä lainaus: ”Olli Heikinpoika, Talollinen, s. 1702, k. 4.12. 1759 Temmes. Vuonna 1745 tuli Ala-Temmeksen Teppola n:o 6 isännäksi Olli Heikinpoika s. 1702 (toisen tiedon mukaan s. 1694). Kuka hän oli ja mistä tuli perheineen, ei toistaiseksi tiedetä. Vain nuorin lapsista on merkitty Limingan syntyneiden luetteloon. Joka tapauksessa talon entinen isäntä Heikki Iisakinpoika Pietilä, joka oli tullut vävyksi Limingan Wirkkulan kylästä, ei ollut hänen isänsä, mutta jonka jälkeen taloa kutsutaan Teppola-Pietiläksi. Olli Heikinpojalle ja Beatalle tuli lapsia 9. … Juho Antinpoika Mällinen, Talollinen, s. 14.2. 1824 Tyrnävä Juho ja Anna myivät Iso-Mällisen n:o 33 vuonna 1863. Ostajina olivat Olli Ollinpoika Mällinen N:o 35 (s. 2.2.1820, k. 23.1.1893) ja hänen vaimonsa Liisa Jaakontytär Suutari (s. 24.7.1823, k. 25.4.1899). Kauppahinta oli 12000 mk. Juho ja Anna muuttivat sitten Liminkaan ilmeisesti vaimon kotitaloon Ojanperään. Muuttanut: Liminkaan 8.12.1863.”
Merimiehen ystävässä 1904:192 ollut tieto: Mällinen Frans, Oulu, kuoli 7.9.1904 rintatautiin laivassa lähellä Puget Soundia, Wash. n. 33 v. vanhana, mutta ei ole tietoa onko samoja Mällisiä.
Kansallisarkiston documenteista löytyi tällaisia tietoja Oulun Mällisistä: Suutari Juho Heikki Heikinpoika Mällinen s. 25.12.1899 Oulussa ja hänen isänsä työmies Heikki Mällinen. Heidän osoitteensa on ollut mökissä Alalaanila no 20 Oulu. Juho Mällinen oli ollut töissä Törmäsen jalkineliikkeessä 2 vuotta. Kalastajaperhe Mällinen Oulujoen Koskelan kylän torpasta. Isä Juho Pekka Mällinen ja äiti Liisa Mällinen, pojat Pekka Aleksanteri Mällinen s. 13.3.1893 Oulujoella, käynyt koulua 6 luokkaa ja Jouko Väinö Mällinen s. 1.8.1890 Oulujoki. Jouko Väinö asui omassa torpassa Liedendahlin maalla ja oli ollut töissä Aktiebolaget ULEÅ:n höyrysahalla 8 vuotta ja eronnut omasta pyynnöstään 1914.
Helsingin Sanomissa 16.8.1905 no 188 oli uutinen: ”Maanviljelijä Albert Mällinen kuoli t. k. 10 pnä omistamallaan Mällisen tilalla Paavolassa. Vainaja oli 67 ikävuodeltaan ja jos on vanhimpia isäntiä Paavolassa. Hän oli tunnettu erittäin siivoluontoisena ja miellyttävänä henkilönä. Vainaja jätti jälkeensä vaimon, 2 poikaa ja tytärtä.”
Oulun maakunta-arkistossa on Teuvo Sakari Mällisen arkisto. Mällinen, Teuvo Sakari (1940-2001), lehtimies, valtiotieteiden maisteri. Mällinen toimi sanomalehti Kalevan päätoimittajana 1977-2001.
Vanhoista oloista Pohjanmaalla voi saada kuvan lukemalla esim. Esko Aaltonen, Martti Haavio, Eino Jutikkala, Aulis Oja ”Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon – 74 elämäkertaa” (WSOY 1952).
Kuinka tehdä sukututkimusta selviää Marja Huovila, Pirkko Liskola ja Kari-Matti Piilahti ”Sukututkimuksen käsikirja” (WSOY 2009) kirjasta, josta tämä lainaus: ”Sukututkimus eli genealogia tarkoittaa sukulaissuhteiden selvittämistä henkilöhistoriallista tutkimusta asiakirjojen, muistitietojen ja esineiden avulla. Sukututkimus on historian aputiede. Samaan sukuun kuuluvat ne henkilöt, joilla on yhteisiä esivanhempia tai jotka ovat tulleet sukuun avioliiton tai adoption kautta. Sukulaisuuden käsite on erilainen eri kulttuureissa: mukaan voidaan laskea serkutkin omiksi sisariksi ja veljiksi tai lapset lasketaan kuuluviksi vain joko isän tai äidin sukuun…
Tietotekniikan ja tutkimusmenetelmien kehittymisen ansiosta sukututkimus ei vaadi enää niin paljon arkistoissa vierailemista kuin aiemmin, joten nuoremmatkin sukupolvet ovat kiinnostuneet sukututkimuksesta, kun sitä voi harrastaa oman kotikoneen ääreltä… Aiemmin pienissä yhteisöissä kaikki tiesivät toistensa sukuyhteydet. Tietoa tarvittiin muun muassa omaisuuden periytymisen selvittämiseksi. Muutoinkin ihmistä ovat aina kiinnostaneet kysymykset: Kuka minä olen?, Mistä olen tulossa? ja Miksi olen tällainen kuin olen? Näihin kysymyksiin vastauksia on haettu sukua tutkimalla. Sittemmin 1800-luvun loppuun kestäneen säätyvallan aikana sukulaisuudella oli merkitystä myös aseman ja virka-aseman saavuttamisessa. Moneen virkaan valittiin saman suvun edustaja sukupolvesta toiseen. Myös hyvien johtajaominaisuuksien katsottiin periytyvän suvussa. Kovin tavaton tutkimuksen tavoite ei myöskään ole ollut halu ja pyrkimys kuulua samaan sukuun jonkun aatelisen tai kuninkaallisen kanssa… Jo Raamattu sisältää useassa kohdin sukuketjun kuvauksia ja antiikin Kreikan jumaltarut ovat nekin kertomusta suvusta. Vähitellen sukututkimus on saanut vakiintuneempia muotoja ja tunnustettuja sääntöjä. 1500-luvun puolivälistä lähtien sukupolvittain etenevät kronikkalistat ovat muuttuneet sukutauluiksi, joissa esitetyt tiedot on asianmukaisesti koottu ja tarkastettu…
Tieteellisen sukututkimuksen kehittelijänä voidaan mainita saksalainen professori Johan Cristoph Gatter (1727-1799), joka selvitti maanomistusta ja perimysasioita sukututkimuksen keinoin. Seurakuntien jäseniä koskevat ja veronkantoa varten syntyneet asiakirjat ovat sittemmin tulleet sukututkimuksen tärkeimmiksi lähdeaineistoiksi…
Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan vuosina 1555-1556 laadittiin aatelin aseman väärinkäytösten selvittämiseksi ja siinä on suomalaisten rälssisukujen sukuselvityksiä. Seuraavakin luettelo koski aatelisia, sillä Ruotsin ritarihuonetta vuonna 1626 perustettaessa sukujen tuli esittää aateliskirje tai sukuselvitys ritarihuoneeseen päästäkseen. Näiden selvitysten laatimisen jälkeen voidaan Suomen sukututkimuksen sanoa alkaneen viimeistään 1850, jolloin Elias Robert Alcenius julkaisi muokkaamansa, jo piispa Johannes Terseruksen 1600-luvulla aloittaman tutkimuksen pohjalaisista pappis- ja virkamiessuvuista, Genealogia Sursillianan…”
Tyrnävän rippikirjoja voi käydä katsomassa… http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6096157
Amerikkaan lähteneet Mälliset
S. Ilmosen kirjassa ”Amerikan suomalaisten historia III, Yhdysvalloissa ja Canadassa olevat suomalaiset asutukset” (Hancock, Michigan USA 1926) sanotaan, että Washingtonin osavaltiossa Kalamassa Columbia -joen rannalla asui vuoden 1926 tienoilla monia kymmeniä suomalaisia maanviljelijöitä, kuten S. Mällinen Tyrnävältä. Siirtolaisinstituutin kotisivulla passiluettelohaun tuloksen mukaan kyseessä on Sakari Erkinpoika Mällinen syntynyt 16.11.1876, jonka kohdemaa oli Amerikka.
Leastadiolaiset olivat Amerikassa perustaneet Apostolis-luterilaisen seurakunnan. Pekka Raittilan kirjassa ”Lestadiolaisuus Pohjois-Amerikassa vuoteen 1885” (Suomen kirkkohistoriallinen seura 1982), jossa lainataan Amerikan suomalaista lehteä 5.12.1879 nro 23 (Kertomus matkoista ja toimista Suomalaisten asuinpaikoilla, Minnesotan valtiossa) Takkisen matkatoverista Mällisestä: ”Takkisen toverina oli Allouezissa asuva Aapo Mällinen”. Matkakertomusta lainattiin Suomenkin lehtiin, kuten Keski-Suomi 1880 nro 1. Allouezin kaivoskylä sijaitsi 6-7 kilometriä Calumetista pohjoiseen ja sinne rakennettiin 1876 vähäinen kirkko.
Takkisen kirjeet on julkaistu: Johan Takkinen ”100 kirjettä ajalta 1874-1892” Vanhinten kirja 2, Tampere 1966, jossa olevassa kirjeessä ”J. Takkinen Kristilliseen kuukausilehteen N:o 11-12 1884 Kirje Ameriikasta” mainitaan, että Dulutissa on kristillisyys ja papin toimia toimittaa Aapram Mällinen.
Uuras Saarnivaaran kirjassa ”Amerikan laestadiolaisuuden eli Apostolis-luterilaisuuden historia” (National Publishing Company painossa Ironwoodissa Mich. 1947) on sivulla 290: ”Saarnaajia, jotka ovat kuolleet ennen suurseuralaisuuden ja heidemanilaisuuden eroa tai jotka eivät ole tehneet selvää ratkaisua puoleen tai toiseen: Mällinen Abraham, Thomson, Minn. syntyi 18 (5).4. 1852 Tyrnävällä. Tuli Amerikkaan 1872. Oli vv. 1883-1911 Thomsonin seurakunnan opettajana. Abraham Mällinen avioitui Calumetissa Michiganissa 2.12.1876 Maria Liisa Pekkalan kanssa s.1859, k. 1933 Minnesotassa. Maria Liisa Mallisen e. Pekkala s. 1859, vanhemmat Johan Jacobsson Pekkala s. 25.8.1825 ja Maria Carolina Isakintytär Pekkala s. 8.1.1824 Herajärveltä. Abraham Mallinen kuoli 1.8.1911 Thomson Township MN. Abram Mällisen vanhemmat Tyrnävän rippikirjan palkollisista 1854-1864 mukaan ovat olleet renki Johan Matinpoika Mällinen s. 2.2 (1).1817 Temmes ja Brita Maria HenrikintytärMarttila s. 20.8.1810 Muhokselta. Limingan vihityt 1834-1879 mainitaan, että heidät vihittiin avioliittoon 28.1.1844. Johan Matinpoika Mällinen kuoli 27.2.1861 Tyrnävällä. Temmeksen rippikirjat 1817-1827 kertoo, että Johan Mällisen isä on Matti Henrikinppoika Mällinen s. 19.4.1773 ja hänen vaimonsa Anna Jaakobintytär s. 1.10.1778. Abram ja Maria Liisa Mallisen lapsia oli Evelina, Hilda, August, Luisa, Abram, Alma, Benjamin ja Charles. Abraham Mallinen jr. kuoli 4.9.1920 ja haudattiin 22.9.1920.”
Hans R. Wasastjerna ”Minnesotan suomalaisten historia” (Minnesotan suomalais-amerikkalainen historiallinen seura Duluth, Minn. 1957) sivulta 736 lainaus: ”Vasta huomattavasti heinä- ja perunakauden jälkeen alettiin Thomsonissa harrastaa viljan kasvattamista. Leikkaaminen tapahtui sirpillä. Vasta v. 1893 ostettiin paikkakunnalle ensimmäinen puimakone, sekin yhteisvoimin. Ensimmäinen itsesitova leikkuupuimuri oli Abraham Mällisellä… Ensimmäiset Thomsoniin saapuneet suomalaiset olivat lestadiolaisia. Kirkollinen toiminta alkoi jo niin varhain kuin v. 1877. Siitä lähtien pidettiin jokseenkin säännöllisesti rukous- ja raamatunlukutilaisuuksia uudisasukkaitten pienissä tuvissa. Isaac Raattaman saapuminen ja asettuminen seudulle tuli olemaan vuosikymmeniä tämän suunnan henkisen elämän perustana… Abraham Mällinen tuli silloin viralliseksi papiksi, jolla oli myös valtion myöntämä vapaa matkustusoikeus rautateillä.”
https://maurikin.blogspot.com/2015/01/johan-takkisen-elamakerta-amerikan.html
Carole Johnsonilta Minnesotasta ja Alicia Koski-Marshallilta Minnesotasta olen saanut apua Abraham Mällisen elämän vaiheista Yhdysvalloissa, eli Minnesotan Territorial and State Censuses 1849-1905 kertoo Abrahamin olleen farmari, jolla oli vaimo Mary E Mallenen, koska Mällinen sukunimi on muuttunut Amerikassa Mallinen – Mallenen muotoihin. Avioliitto on solmittu vuonna 1877. Mary E. (Lizzie) Mallenen on syntynyt toukokuussa 1859 ja kuoli 20.3.1933 Carltonissa, vanhemmat norjalaissuomalaisia ja Mary oli tullut Amerikkaan 1872. Vuonna 1900 he asuivat Thomson Villagessa, Carlton Minnesotassa. Lapsia Abrahamilla ja Maryllä oli Michiganissa syntynyt Eveliina ja Hilda joka oli syntynyt Minnesotassa, August Mallenen, Lizzie Mallenen,Abram Mallenen s. 1889 ja k. 4.9.1920, Miariam Mallenen, Benjam Alexander Mallenen s. 13.3.1895, Ester Mallenen ja Jennie Mallinen. August Mallisen vaimon nimi on Jennie L. Mallinen ja heillä seuraavat lapset vuonna 1930: Erland A. Mallinen 10 vuotta, Martin A. Mallinen 8 vuotta, Mildred E. Mallinen 6 vuotta, Hazel E. Mallinen. August Mallinen on ilmeisesti perheineen muuttanut myöhemmin Californiaan. Marie (Mary) Mallisen jäätyä leskeksi, niin tilalla toimi ilmeisesti renki Jacob Vanhala isäntänä. Californian Death Index vuosilta 1940-1997 on monia Mallisia (Mällisiä) ja kirkon hautaustiedoista löydettyä tietoa:
Juho Takkinen (23.10.1838-13.2.1892) oli kotoisin Kuusamon Posiolta, jossa oli aloittanut saarnaajan työn. Johan Takkinen avioitui vuonna 1884 Eeva Karoliina Sakarin (s. 3.7.1855) kanssa Ameriikassa. Aapeli Saarisalon kirjassa ”Laestadius Pohjolan pasuuna” (WSOY 1970) sanotaan Laestadiuksen saarnoista: ”Mutta silloin alkoi väkeä virrata kirkkoon, se tuli aivan täyteen! Ja siellä ihmiset joutuivat valtaviin liikutuksiin aivan kuin kirkko olisi ollut täynnä mielipuolia! Mutta kun he tulivat kotiin, oli heidän ymmärryksensä tallella! Muutamien tyhmyrien järki jopa selveni. Mutta toiset alkoivat nähdä kummallisia näkyjä ja ilmestyksiä.”
Venäjälle lähteneet Mälliset
Eila Lahti-Argutinan kirjassa ”Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun” Siirtolaisinstituutti Turku 2001. Lauri Antinpoika Mällinen s. 1903 Suomi OL Ruukki, loikkasi Neuvostoliittoon 1932, tuomittu 1932 karkotettavaksi Siperiaan, asui Omskin alueen Gorkin piirissä Astyrovka 157 valtiontilalla työläisenä, vangittu 28.2.1938, tuomittu 22.10.1938 kymmeneksi vuodeksi leirille Vladivostokiin, maine palautettiin 17.6.1989 Omsk. Mällinen Eino Henrik Joukonpoika, s. 23.1.1904 OL Temmes, loikkasi 1932 Neuvostoliittoon ja asui Karjalan Prääsän piirin Patojärvellä metsätyöläisenä, vangittu 23.6.1938, tuomittu 21.9.1938 § 58/6, ammuttu 26.9.1938 Petroskoissa, maine palautettu 29.4.1958 Petroskoissa.
Tyrnävän Mikanderit
Sukuumme kuuluu myös Tyrnäväläiset Mikanderit. Mikanderin sukuhaaroja on ainakin kolme, jotka ovat täysin erillisiä sukuja olematta toisilleen sukua lainkaan. Tunnetuin Mikanderin suku lienee Sipoon Mikanderit. Kansallisarkistossa löytyy tietoa Säämingin Mikandereista, eli Hjalmar Johan Mikanderin (s. 1862 – k. 1948) henkilöarkisto. (Petter Mikander oli Säämingin Mikkolanniemestä tullut kouluun Mikkolaisena, mutta siellä oli opettaja Jacob Ståhle muuttanut nimen Micanderiksi).
Marjaana Kauppinen ja Juha Kärki lainaus: ”2003 Viljo Leonard Mikanderin s. 28.9.1906 Sääminki k. 15.7.1998 Mikkeli esipolvia” ”Heikki Matilainen, vuodesta 1839 Mikander, syntyi 1814 Limingan pitäjän Tyrnävän kylässä Heikki Matinpoika Matilaisen (s. 16.11.1785, k. 2.4.1855) ja Riitan (s.15.7.1786, k.28.1.1836) poikana. Heikki Matilainen vanhempi hallinnoi Matilaisen kruununtilaa 1830-luvun alkuun, jolloin toistaiseksi tuntemattomasta syystä menetti talon hallinnan. Heikki Matilainen vanhempi oli syntyjään Mällisen talosta ja oli talon viidestä lapsesta toiseksi nuorin. Matilaisen veljekset, Matti (s.1810) ja Heikki (s.1814) muuttivat pian talon menetyksen jälkeen Ouluun 1833 nikkarin oppiin. Vanhempi veli palasi 1837 Tyrnävälle nikkarinkisällinä ja nuorempi veli Heikki otti v. 1839 muuttokirjan Pietariin. Vietettyään Pietarissa reilun vuoden, muutti Heikki sieltä Savonlinnaan (muuttokirja 21.7.1841) Molemmat pojat olivat ottaneet tässä vaiheessa Mikander-nimen. Heikki Mikander oli sukuhaaran ensimmäinen Mikander-nimeä kantava yhdessä veljensä Matin kanssa. Savonlinnassa asui 1800-luvun puolivälissä muitakin Mikandereja kuten Johan Gottlieb Mikander, mutta näillä ei ole sukuyhteyttä Heikki Mikanderiin.
Heikki Mikander aloitti 15. tammikuuta 1844 työnsä toisena kaupunginpalvelijana sairastuneen Abraham Lavosen apuna. Palkaksi luvattiin 100 paperiruplaa vuodessa. Lavonen oli saanut 1842 kaupungin varoilla sortuutin eli pitkäliepeisen takin, jollainen siihen aikaan kuului säätyläispukuun. Lavosen kuoltua 1848 Mikander jäi yksin hoitamaan kaupunginpalvelijan tehtäviä. Palkka oli noussut 30 hopearuplaksi ja tätä vielä muutamaan kertaan korotettiin. Helmikuussa 1864 Mikanderin vuosipalkkaa korotettiin 60 hopearuplasta (240 markkaa) sataan hopearuplaan. Sopimukseen kuului, että korotus poistuisi, jos toimeen tulisi toinen.
Poika Fridolf (Viljo Mikanderin isoisä) auttoi vanhenevaa isäänsä 1860-70 lukujen vaihteessa kolmen ja puolen vuoden ajan. Kun hän sitten 20.12.1873 selitti maistraatille tämän ja pyysi päästä apulaiskaupunginpalvelijaksi, huomautettiin hänelle aiemmasta sopimuksesta, jonka mukaan Heikki Mikander menettäisi palkankorotuksensa. Anomus siis hylättiin. Vuodesta 1877 Heikki Mikander sai kuitenkin oikeuden käyttää apunaan nuorinta poikaansa Henrik Rurik Mikanderia. Heikki Mikanderin kuoltua poika peri hänen virkansa ja hoiti sitä vuosisadan loppuun.
Kaupunginpalvelijan tehtäviin kuuluivat raatihuoneen ja sittemmin kaikkien virastojen vahtimestarin tehtävät. Kaupunginpalvelijan tehtäviin kuului myös lukea julkiset kuulutukset kadunkulmissa, ensin kelloa kilistettyään.”
Heikki Mikander s. 4.7.1814 ja Heikki kuoli Savonlinnassa lyhyen sairauden jälkeen 25.11.1890. Nikkarinkisälli Heikki Mikander otettiin kaupunginpalvelijaksi Savonlinnaan 15.1.1842 ja toimi virassaan kuolemaansa saakka.
Ote Savonlinna lehdestä 49/1890: ”Kaupunkimme arwoisa ja ijäkäs palvelia muutti maallisen majansa tiistai-iltana kello 11 sairastettuaan ainoastaan lyhyemmän ajan. Vainaja oli syntynyt Pohjanmaalla 1813 ja oli siis nyt eronhetkellänsä oli 76 wuotias. Kaupunkimme palveliaksi otettiin hän wuonna 1844 ukko Lawonius wainaajan sairaana ollessa wiran toimittajaksi ja sitten wakinaiseksi. Minä siitä saakka, ummelleen siis 46 wuotta, on hän harwinaisella uutteruudella ja uskollisuudella hoitanut hänelle uskottua wirkaa. Wuonna 1879 annettiin hänelle pronssi-metali napinläwessä kannettavaksi kunnioitukseksi pitkällisestä palveluksestansa. Rauha uskollisen työmiehen tomulle!”
Edellisessä Savonlinna-lehden numerossa (48/1890) oli kuolinilmoitus:
Rakastettu mieheni kaupunginpalvelia Heikki Mikander. Lyhyemmän aikaa sairastettuaan vaipui kuolon uneen Savonlinnassa marraskuun 25p kello 11 j.p.p. elettyään 76v.4k 21 päivää; lähinnä häntä kaipaan minä, 4 lasta, 11 lasten lasta, ynnä lukuisat ystävät. Hedvig Mikander Uusi wirsikirja n:o 497, v. 2,3, ja 4.
Samat ilmoitukset olivat myös Uudessa Suomettaressa 2.12.1890. Heikki Matilainen-Mikander oli Oulussa ollessaan laiska kirkossa kävijä, sillä merkintöjä ei ole kuin joka toiselta vuodelta. Suositus tuohon oli vähintään kaksi kertaa vuodessa. Jos ripillä ei käynyt, alkoi pappi kovistella ja kysellä perään. Varsinkin pienissä seurakunnissa, joissa pappi tunsi hyvin seurakuntalaisensa, oli hankala vältellä kirkossakäyntejä.
Heikki Mikander löytyi Pietarin suomalaisesta seurakunnasta. Muuttomerkintä oli päivätty 27.4.1840 (filmi ES 447). Heikki oli asunut Pietarissa reilun vuoden, ja poismuuttomerkintä oli 21.7.1841 ”till Nyslott” (=Savonlinna) (filmi ES 446). Molempien merkintöjen kohdalla oli molemmat nimet, Mikander ja Matilain kuten myös muuttokirjassa. Heikki Mikander vihittiin avioliittoon 5.6.1845 Heta Maria Muukkosen (s. 1817) kanssa.
Suomen Venäjään yhdistämisen jälkeen vaadittiin Pietariin ja muualle Keisarikuntaan matkaavilta suomalaisilta venäläisten asetusten mukainen passi. Kolmea kuukautta pitempään oleskeluun vaadittiin oleskelulupa, jonka saamiseksi oli hankittavatodistus Suomen asiain komitealta. Läheisempään yhteyteen passiasioiden kanssa komitea joutui, kun osoittautui tarpeelliseksi ryhtyä rajoittamaan Suomalaisten muuttoliikettä Venäjälle. Vuonna 1819 annettiin kaksi asetusta, joista toinen säännösteli työväestöön ja palvelusväkeen kuuluvien siirtymistä Venäjälle ja toinen virkamiesten, säätyhenkilöiden ja porvaristoon kuuluvien sekä heidän palvelijainsa matkoja Venäjälle. Näissä asetuksissa määriteltyjä tehtäviä varten perustettiin samana vuonna Suomen asiain komitean kanslian yhteyteen Pietariin passitoimisto, josta 1848 tuli erillinen valtiosihteerinviraston alainen Suomen passivirasto.
Hjalmar Johan Mikanderin arkisto sisältää tietoa vuosilta 1883- 1942 ja hän kuuluu taas eri sukuhaaraan, kuin tämä Tyrnävältä lähtöisin oleva suku. Kannuksesta löytyy myös runsaasti Mikandereja, joista ei ole tietoa mihin Mikandereiden sukuun kuuluvat.
Tyrnävän Mikanderit saivat alkunsa, kun veljekset Matti Henrikinpoika Matilainen s. 1810 ja Heikki Henrikinpoika Matilainen s. 1814 aloittivat nikkarin opinnot Oulussa. Saatuaan nikkarin opinnot päätökseen ryhtyivät he ammattia harjoittamaan ja muuttivat sukunimensä Mikandereiksi, koska ammatinharjoittajan sukunimi piti olla Ruotsin kielinen. Matin palattua kotipaikkakunnalle ja Heikki veljen muutettua vähäksi aikaa Pietariin kisälliksi ja sieltä Savonlinnaan, jonne suku asettui pitkäksi aikaa. Ammatinharjoittajalla tuli olla ruotsinkielinen sukunimi. Mistä lienevät keksineet sukunimensä.
Seppo Pakosen kirjoittamasta kirjasta löytyi sukuuni liittyviä asioita, kirja on kirjoitettu 2007, nimeltään ”Esko Eskola s.n. 1773 – k.1819 Tyrnävän pitäjä – Tyrnävän kylä – Eskolan talo – jälkeläisiä”, jossa mainitaan, että Tyrnävällä sijaitseva Eskola Rn:o 7 maatila on ollut yhtäjaksoisesti saman suvun hallussa vuodesta 1668 alkaen, josta varma tieto mainitaan Maatalouskeskusten Liiton myöntämässä sukutilakunniakirjassa. Ensimmäinen isäntä on ollut Antti Eskonpoika vuosina 1668-1684… Historiakirjojen mukaan Tyrnävälle ensimmäinen uudisasukas oli 1540-luvulla Hannu Kaakinen. Vuonna 1592 Tyrnävällä on ollut 14 taloa… Sukuumme liittyy lyhyeksi aikaa Matila, joka oli ollut tilan nimenä. Heikki Matilainen vanhempi hallinnoi Matilaisen kruununtilaa 1830-luvun alkuun, jolloin toistaiseksi tuntemattomasta syystä menetti talon hallinnan. Heikki Matilainen vanhempi oli syntyjään Mällisen talosta ja oli talon viidestä lapsesta toiseksi nuorin. Matilaisen veljekset, Matti (s.1810) ja Heikki (s.1814) muuttivat pian talon menetyksen jälkeen Ouluun 1833 nikkarin oppiin. Vanhempi veli palasi 1837 Tyrnävälle nikkarinkisällinä ja nuorempi veli Heikki otti v. 1839 muuttokirjan Pietariin. Vietettyään Pietarissa reilun vuoden, muutti Heikki sieltä Savonlinnaan (muuttokirja 21.7.1841) Molemmat pojat olivat ottaneet tässä vaiheessa Mikander-nimen. Tässä on Seppo Pakosen kirjan Matilaisista Juho Eskola s. 17.12.1867 Tyrnävä. Kuollut 22.1.1921 Tyrnävä. Oli ottanut sukunimekseen Matila. Puoliso Maria Andersintytär Matila s. 15.12.1868 Tyrnävä, k. 25.8.1948. Vanhemmat Antti Koskela s. 15.4.1820 Paavola k. 22.5.1879 Tyrnävä. Antti Koskelan lasten sukunimenä on Matila talon nimen mukaisesti. Kirjassa vilahtelee tuttuja sukunimiä, kuten Mällinen, Pietiltä ja Männikkö.
Raimo Ranta ”Pohjanmaan maaseudun käsityöläiset vuosina 1721-1809 – Käsityöläiseksi pääsy ja käsityöläisten lukumäärä” (Historiallisia tutkimuksia 108 Suomen Historiallinen seura 1978), josta tämä lainaus: ”Pohjanmaan lääni oli hallinnollisesti vakiintunut 1600-luvun lopulla. Sen keskuspaikkana oli Korsholma Vaasan kupeessa. Hallinto-olot pysyivät ennallaan seuraavalla vuosisadalla aina läänijakoon saakka (1775). Maaherran oli jo 1600-luvun säädösten mukaan kehitettävä kaikin tavoin lääniään. Kun maaherroille annettiin vuonna 1734 uusi ohjesääntö, siinä tähdennettiin läänin talouselämän edistämistä ja valvomista unohtamatta käsityöläisiäkään. Pohjanmaan ensimmäisenä maaherrana toimi isonvihan jälkeen Reinhold Vilhelm von Essen, joka paneutui syvällisesti lääninsä surkeaan tilaan koettaen saada talouselämän nousemaan. Autiotiloja oli runsaasti, ja talous muutenkin lamassa, joten maaherralta ei juuri liiennyt aikaa maaseudun käsityön elvyttämiseen. Essenin kuoltua ja erään upseerin kieltäydyttyä maaherraksi määrättiin vuonna 1732 ruotsalainen upseeri Bror Rålamb. Hänellä ei ollut kokemusta siviiliasioiden hoitamisessa, eikä hän voinut sairaalloisuutensa vuoksi paneutua kunnolla viranhoitoon. Rålamb kuoli jo vuonna 1734. Hänen aikanaan ruotujako astui voimaan Pohjanmaalla ja vaikutti myös käsityölaitokseen. Maaherran virka saatiin täytetyksi samana vuonna. Jälleen paikalle tuli ruotsalainen sotilas, Karl Frölich, joka kierteli innokkaasti lääninsä eri osissa tutustuen näin perinpohjin hallintoalueensa talouteen… Pohjanmaan uudeksi maaherraksi nimitettiin Frölichin erottua vuonna 1739 maakunnan oloihin jo aikaisemmin tutustunut kreivi Gustav Creutz. Häntä kiinnosti maatalouden edistäminen. Aihetta olikin, sillä Pohjanmaata kohtasivat ankarat katovuodet sekä karjarutto 1740-luvulla. Onnettomuudeksi Creutz kuoli jo vuonna 1746. Vaikka rahvas oli toivonut hänen seuraajakseen suomen kieltä ymmärtävää henkilöä, maaherraksi nimitettiin ummikkoruotsalainen, sotaneuvos Gustav Piper. Hän oli kuitenkin perehtynyt Suomen ja Pohjanmaan asioihin… Henki- ja rippikirjoissa ammattilaiset olivat usein kylän tai pitäjän lopussa, itsellisten ja muiden maattomien joukossa, joten tämä vaikeuttaa osaltaan käsityöläisten lukumäärän selvittämistä. Käsityöläinen mainittiin jonakin vuonna lähteissä ainoastaan itsellisenä, talollisena, torpparina, eronneena sotamiehenä, entisenä talollisena, torpparin, talollisen tai itsellisen poikana tai vävynä. Jos hänet joskus merkittiin ammattilaiseksi, hänen täytyi tehdä ammattimaista käsityötä, ja hänet on laskelmissa sijoitettu valtakirjattomien ammattilaisten ryhmään. Oman ongelmansa muodostavat sellaiset käsityöläiset, jotka harjoittivat useaa ammattia. Tällaisista mainittakoon 1720-luvulla laihialaisen sotamiehen poika Tuomas Dobbra (Dobra), joka oli ennen isovihaa otettu pitäjänsepäksi. Ala ei häntä ilmeisesti elättänyt, sillä jo ennen venäläismiehitystä hän sorvasi ja takoi. Isonvihan jälkeen hän otti haltuunsa autiotilan mutta ei anonut vapautusta käsityönteosta. Hän esiintyy lähteissä toisinaan talollisena, vaikka hän sai tuloja myös puusepän, sorvarin, sepän, kellosepän, tinanvalajan ja muurarin töistä. Lisäksi hän toimi siltavoutina sekä Laihialla että toimen vaihtamisen jälkeen Lapualla.”
Tyrnävän Kokon suvusta jotakin
Esi-isäni Matti Mikanderin ensimmäisen vaimon Maria Kaiteran puoleinen sukulainen ja talon isäntä oli Johan Kocko, joka piti huolta leskeksi jääneen ensimmäisen puolison Maria Kaiteran ja Matti Mikanderin, eli sukulaisensa lapsista, sillä vuonna 1879 Matti Mikanderin kuoltua. Matti Mikander oli avioitunut 30.6.1872 Greeta Liisa Koistisen kanssa, mutta hän ei yksin kyennyt pitämään lapsista huolta. Yksi näistä Johan Kokon huollettavista lapsista oli Matti Matinpoika Mikander syntynyt Tyrnävällä 12.12.1862. Matti Mikander oli palstatilallinen kirkonkirjamerkinnän mukaan Tyrnävän kylän No 8-4 Paavolan talossa. Matti Mikander muutti sukunimensä Mattilaksi 12.5.1906.
Seppo Pakonen on kirjoittanut ”Hannu Kokko s. n. 1700 – k. 1746 – Tyrnävän pitäjä Tyrnävän kylä Hannulan talo – jälkeläisiä I-II” (2005), jossa mainitaan Juho Hannula, isä oli Anders Kokko, myöhemmin Hannula, myöhemmin Viitala. Juho syntyi s. 20.3.1844 Tyrnävä, k. 17.3.1906 Paavola… Juho Hannula muutti perheineen Tyrnävältä 16.8.1891 Paavolan taloon Luohuankylä N:o 9 Viitala. Käytti myöhemmin nimeä Pietilä ja myöhemmin Viitala. Perimätieto kertoo, että Juho Hannula olisi menettänyt talonsa (Kocko N:o 22 5/12 manttaalin perinnöllinen verotila Tyrnävän pitäjän Tyrnävän kylässä.) takausvelkojen vuoksi. Puoliso 22.6.1877 Tyrnävä Kaisa Sofia Pietilä s. 29.7.1855 Tyrnävä. Isä Juho Pietilä Tyrnävä. ”Tässä sukututkielmassa olen selvittänyt Tyrnävällä 1700-luvun alkupuolella eläneen maanviljelijä Hannu Kokon jälkeläisten elämän vaiheita. Varma tieto on, että hän on ollut Kokko talon isäntänä vuodesta 1722 ja talo on edelleen saman suvun hallussa ja nykyinen isäntä Tapio Pakonen on yhdeksäs perättäinen suvun maanviljelijä tällä paikalla. Jo v. 1653 on Limingan kartassa merkitty samalle kohdalle talon nimeksi Kockola. Keitä tässä Tyrnäväjoen varren talossa on silloin asunut on selvittämättä. Isonjaon yhteydessä 3.7.1839 tuli talon nimeksi Hannula ja myös sen hetkinen isäntä Anders Kokko muutti sukunimekseen Hannula.”
Toivo Hyyryläinen on kirjoittanut kirjan ”Polkuja – Pohjoissuomalaiseen kulttuurihistoriaan artikkeleita, esitelmiä ja kirjoituksia 1979-2010” (Yli-Iin seurakunta 2010), josta lainauksia alkaen sivulta 101, jossa puhutaan kansankirjailija Juhana Kokosta (s.12.3.1856, k. 15.9.1926), joka on viettänyt elämänsä Limingassa, Iissä ja Oulujoen partailla. Juhana Kokko lähti Limingan Nurkka-Tuorilasta Jyväskylän seminaariin yhdessä Ojanperän Aapon kanssa vuonna 1874. Valmistuttuaan opettajaksi hän oli opettajana Kiteellä vuodesta 1878, Ylivieskassa vuodesta 1880, Iissä vuodesta 1881 ja Oulujoella vuodesta 1897 alkaen. Eläkevuotensa hän vietti poikansa Mauri Kokon luona Raution ja Lumijoen pappiloissa. Juhana Kokko julkaisi kaikki kolme pääteostaan Werner Söderströmin kustantamana viiden vuoden sisällä 1888-1891 ollessaan Iin Haminan (Kauppilan) kansakoulun opettajana (1888-1897). Esikoisteos Kölliskö oli kuvaus kirkollisuuden ja lestadiolaisuuden kohtaamisesta kansan parissa. Räisäspoika kuvaa köyhyyttä lieveilmiöineen nimihenkilö ruotipoika Antti Räisäsen vaiheissa. Viimeinen teos Kruunun metsissä kertoo kruununtorpparien alistetusta asemasta. Paikallisesti kirjojen tapahtumat sijoittuvat Ii- ja Oulujokivarsien kyliin ja Liminkaan. Tutkimuksessaan Juhana Kokon tuotannon sosiaalihistoriallisten lähtökohtien heijastuminen teoksiin Helvi Linna (1979) on ansiokkaasti osoittanut ne paikalliset sosiaalihistorialliset tekijät, joista kirjailija on ammentanut aiheensa. Iissä ollessaan Juhana Kokko kirjoitti ahkerasti artikkeleita, maaseutukirjeitä ja jopa pääkirjoituksia K. F. Kivekkään Kaikuun siirtyen myöhemmin avustamaan Louhea kaunokirjallisella aineistolla. Vuoden 1951 Bibliophilos-lehdessä on luettelo kirjailijan tuotannosta 28 nimikkeineen, joukossa novelleja ja muistelmia. Professori Viljo Tarkiainen arvioi Juhana Kokon kirjailijalaatua teoksessaan Kansankirjailijoita katsomassa (1904). Oulun maakunta-arkistossa on Juhana Kokon laaja arkisto tutkijoiden käytössä.
V. Tarkiainen ”Kansankirjailijoita katsomassa” (Verner Söderström Osakeyhtiö 1904) lainaus sivulta 30 (Juhana Kokko): ”Tämä Kokon suku on peräisin Simon pitäjän Bengtilästä. Sen alkajaksi mainitaan erästä isonvihan aikaista venäläistä kersanttia Juhoa, joka muka olisi ollut kotoisin Uhtuasta Venäjän Karjalasta ja liikanimeltään Sussari. Mutta hän eli kirkonkirjojen mukaan vv. 1709-92, eikä siis voinut olla ainakaan kersanttina mukana isossavihassa. Työmiehiä olivat seuraavat polvet kaikki tyyni, vankkaruumiisia, vanhaksi eläneitä. Minä Juhana Heikinpoika Kokko, olen tuosta esi-isästäni viidettä polvea. Isäni, Heikki, eli vv. 1813-97. Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzénien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin. Äidin sukupohja kai on minullekin antanut hiukan kirjailijataipumusta. Äitini eli vv. 1820-89. Minä synnyin maaliskuun 12 p:nä 1856 Limingassa ja olin neljästä veljeksestä järjestyksessä kolmas… Näin kuluivat onnellisesti elämäni ensimmäiset ajat, mutta tulivat sitten 1867:n tienoilla katovuodet suruineen ja ryöstivät minulta, niin kuin monelta muulta, rakkaan lapsuuden kodin, jossa olin oppinut ensimmäiset rukouksenikin. Kotini oli siihen aikaan niin köyhä, ettei minulla ollut kerran muuta kuin kaksi paidan suikaletta… Olen vain joskus kirjoitellut, koska se on minua huvittanut, ja huvittanut olisi minua kokeilla enemmänkin, mutta perheen isänä – (avioliitossa Onnia Durchmanin kanssa syntynyt neljä lasta) – en ole koskaan rohjennut riistäytyä irti muista toimista ja kokeilla ammattikirjailijana.”
Kuinka meistä tuli kirjailijoita (Suomen kirjailijaliiton julkaisu, Otava 1916) lainaus alkaen sivulta 98 (Juhana Kokko): ”Kuuden tai seitsemän vuoden vanhana tulin sitten ’mamsellinkouluun’, jossa kävin viisi vuotta. Oikeastaan oli tämä koulu herännäisyyden historiassa tunnetun Maria Elisabeth Berghin koulu. Tuossa koulussa kävi meitä usein tervehtimässä myöskin ’mamsellin’ veli, Limingan rovasti, jumaluusopin tohtori J. I. Bergh, jonka silmistä rakkaus lapsiin säteili… Seminaariaikanani ja sitä seuraavina vuosina minuun sitten juurtui silloin niin kauniisti orastava kansallinen ja isänmaallinen tunne, sekä Uno Cygnaeuksen luoma kansanvalistusihanne. Näitä jaloja tunteita hedelmöitti vielä serkkuni ja koulutoverini Abraham Ojanperä ympärille kerääntynyt laulava sukulaisparvi sekä yhä läheisemmäksi käyvä seurustelu maisteri, sittemmin fil. tohtori Julius Berghin (Lylyn) kanssa,”
Jaakko Aleksanteri Mattila oli talokkaan poika ja oli käynyt 3 luokkaa kansakoulua. Jaakko asusti lohkotilallisena Alakeeteri nimisellä 0,0213 manttaalin suuruisella asutustilalla Rn:o 23:11 alkaen 14.4.1928, joka oli lohkottu Kokon perintötalosta ja joka oli ollut myös Heikki ja Anna Suorsan omistuksessa jonkun aikaa, jossa oli viljeltyä maata 3,68 ha, viljelyskelpoista maata 9,72 ha, varsinaista metsämaata 3 ha ja joutomaata 0.2 ha. Asuinrakennuksessa oli ollut yksi huone.
Eero Kojonen ”Sursillin suku” (Weilin+Göös 1971) mainitsee sivulla 57 ja taulussa 527 Brita Sigfridintytär Granroth, k. (haud.) Oulussa 8. heinäk. 1756. – Puoliso: Juho Kokko. Kauppias Oulussa. – Juho Kokko oli 2. aviossa Anna Paldaniuksen kanssa.
Kaitera sukunimi on taas tullut pohjoiseen ehkä Hämeestä. Tai se voisi olla saksalaisten kauppiaiden perua, sillä nimen lähtökohta on todennäköisesti alasaksalainen henkilönimi Gaitari, Gaidericus, Gaideris.
S. Ilmosen kirjassa ”Amerikan suomalaisten historia III, Yhdysvalloissa ja Canadassa olevat suomalaiset asutukset” (Hancock, Michigan USA 1926) sanotaan, että Washingtonin osavaltiossa Centervillessä, Klickitat-kauntissa on suomalainen asutuskeskus, jonne ensimmäiset kansalaisemme saapuivat Calumetista v. 1877, jolloin oli saatavana homestead-maita. Siellä asui vuoden 1926 seutuvilla Johan Kaidera (Kaitera) Tyrnävältä.
Mällinen – Mikander – Mattila suku Tyrnävältä
Tähän mennessä vanhin tiedossa oleva sukuni esi-isä on: Tyrnävän kylästä talo nro 35 Mällinen (ollut saman Mällisen suvun hallinnassa vuodesta 1607 alkaen), Henrich Hansson Mällinen (Heikki Hannunpoika; lähde: Tyrnävän seurakunnan rippikirja 1709-1714 Oulun Sukututkimusseura 1999) oli Mällisen isäntänä 1697-1729, puoliso Brijta (Riitta), lapsia Anna, Margetha ja Henrich (Heikki). Henrik Mällinen, puoliso Carin Henrikintytär s. 7.1.1723, k. 26.3.1789. Lapsia: Henrik Henrikinpoika Mällinen s. 12.5.1747, Matti Henrikinpoika s. 22.10.1750, Margeta Henrikintytär s. 23.5.1763. Hendrich Hendricsson Mällinen oli kuulutettu avioliittoon Limingassa 1745 September d: 14: ditto. Kirkkoherrojen tuli periä antamastaan ”naimakuulutussetelistä” asetuksen määräämä maksu ja tilittää se kihlakunnan voudin kaupunginkassan kautta lääninhallitukselle. Tämän muotoisena kuulutusmaksua kerättiin vielä vuonna 1748, jonka jälkeen palattiin takaisin leimapaperin käyttöön. Lähde: Oulun Sukututkimusseuran julkaisuissa 25 Avioliittokuulutuksia Pohjois-Pohjanmaalta 1740-1748.
Tyrnävän rippikirjoja: http://perttuveikko.kapsi.fi/doku.php?id=tyrnaevae_rk1780
Henrik Henrikinpoika Mällinen, s. 12.5.1747 Tyrnävä. Puoliso: Elsa Olofintytär Mällinen, s. 12.10.1746. Lapset: Carin Mällinen , s. 24.12.1769 Tyrnävä, Henrik Mällinen , s. 6.2.1772 Tyrnävä, k. 4.9.1784 Tyrnävä, Lisa Mällinen, s. 24.6.1774 Tyrnävä, Margaretha Mällinen , s. 3.1.1776 Tyrnävä, Valborg Mällinen, s. 7.1.1778 Tyrnävä, Olof Mällinen, s. 29.12.1779 Tyrnävä, Mattias Mällinen , s. 25.12.1781 Tyrnävä, k. 1.2.1785 Tyrnävä, Iisak Mällinen, s. 4.11.1784 Tyrnävä, k. 15.2.1785 Tyrnävä, Elsa Mällinen , s. 4.11.1784 Tyrnävä, Henrik Mällinen , s. 14.8.1786 Tyrnävä, Helena Mällinen , s. 18.5.1789 Tyrnävä.
Matti (Matts Henriksson) Mällinen syntynyt 22.10.1750, k. 6.5.1807 vaimo Vappu (Walborg Johansdr. o.s. Suutari), syntynyt 13.11.1752 (24.11.1752 eri lähteissä on erilaisia päivämääriä). Lapset: Maria Mällinen s. 21.8.1779 Tyrnävä, Juho Mällinen s. 18.4.1781 Tyrnävä, Riitta Mällinen s. 24.2.1784, Tyrnävä, Heikki (Henrik) Matilainen-Mällinen s. 16.11.1785 Tyrnävä, k. 2.4.1855 Tyrnävä , Liisa Mällinen s. 6.7.1790, Tyrnävä Heikki Matinpoika (Henrik Matsson) Matilainen (syntyjään Mällinen ja hänen isänsä oli Matts Henriksson) Heikki oli syntynyt 16.11.1785, kuollut 2.4.1855, puoliso Riitta (Brita) Anna syntynyt 15.7.1786, kuollut 28.1.1836. Heikki Matilainen vanhempi hallinnoi Matilaisen kruununtilaa 1830-luvun alkuun, jolloin toistaiseksi tuntemattomasta syystä menetti talon hallinnan.
Heikki Matilainen vanhempi oli syntyjään Mällisen talosta ja oli talon viidestä lapsesta toiseksi nuorin. Vuodesta 1815 alkaen vuoteen 1825 talon numero 52 isäntänä on ollut Heikki Matinpoika Matilainen. Vuonna 1815 talossa isännän lisäksi asui vaimo, kolme alaikäistä lasta ja renki Sigfrid. Vuodesta 1820 edellisten lisäksi talossa asui renki Jonas ja piika Maria. Vuonna 1825 talossa asui isännän Heikki Matinpoika Matilaisen lisäksi vaimo ja kolme alaikäistä lasta, sekä rengit Siegfrid ja Eric (Erkki). Limingan Tyrnävän kylän henkikirjoissa v. 1831 sivulla 72 tilattoman väestön kohdalla oli Matilainen Henrik Mattsson (Heikki Matinpoika), vaimo ja pojat Matts ja Henrik (Matti ja Heikki).
Tyrnävän rippikirjassa 1832-38 sivulla 302 Matilainen Henric Mattsson 16.11.1785 vaimo (hu) Brita Anna s. 1786, död 1836. Vuoden 1835 henkikirjoissa isäntänä oli Johan Johansson (Juho Juhonpoika). Noihin aikoihin löytyi Heikki Matinpoika Matilainen tilattoman väestön kohdalta rippikirjasta. Heikki oli menettänyt talonsa. Tyrnävän rippikirjaa 1839-1845. Kohdalta ”torpare och inhyses” (torpparit ja tilattomat eli itselliset), löytyi sivulta 322 leski Matilainen Henrik Mattsson s. 16.11.1785.
Matti Henrikinpoika Matilainen nikkariopintojen jälkeen sukunimi muutettu Mikanderiksi. Matti oli syntynyt Tyrnävällä vuonna 1810, kuollut 23.5.1879 Tyrnävällä. 1. puoliso Maria Johansintytär Kaitera, Tyrnävä vihitty: vihkipäivästä ei merkintää. Syntynyt 16.12.1820, kuollut Tyrnävä 23.7.1871. 2. puoliso Greeta Liisa Heikintytär Koistinen, vihitty 30.6.1872, ilmeisesti Tyrnävällä, syntynyt Tyrnävällä 27.5.1825, kuollut Tyrnävällä leskenä 1.3.1901. Lapset 1. avioliitosta (kaikkien syntymäpaikka on Tyrnävä): Henrik s. 26.11.1841, k. 8.12.1850, Anna Brita 6.7.1845 muutti Liminkaan 11.11.1863, Maria Sofia Matintytär s. 3.12.1847. Elisabet Matintytär s. 23.10.1850 – (muutti Muhokselle naimatonna) Jaakko s. 19.12.1859 (muutti Ouluun naimatonna). Matti Matinpoika s. 12.12.1862
Nikkari Matti Mikanderin perukirja 1879 marraskuu 13 p. jätetty Oulun tuomiokunnan arkistoon:
”Wuonna 1879 sinä 19. päivänä syyskuuta toimitettiin viimeinen pesäkirjoitus snikkarin Matti Mikanderin jälkeen joka kuoli 23. päivänä viime toukokuuta. Jälkeensä jätti leskivaimon Greeta Liisan /Koistinen/ ei hänen kansansa yhtän lasta vain edellisessä naimisesa Maria Kaiteran kansa siitetyilä 5 lasta nimittäin poikia Jakon 19. Ja Matin 17. vuoden jäitten edua on valvomassa äitin puoleinen sukulainen talon isändä Johan Kocko. Tyttäriä Maria joka on naimisissa talon isännän Jaakko Ekholmin kansa Anna Brita ja Liisan molemmat omavaltaisia. Lesken käskettiin ilmoittaa omaisuus sellaisena kuin se kuoleman hetkellä oli ja esiin tuoda pesää koskevat kirjat ja paperit ja tämä ilmoittaminen tapahtui seuraavalla tavalla: Pykäykset: Asuin pirtti porstuan kanssa 40.- (markkaa kullassa ja hopeassa)
Aitta 6.-
Riihi 12.-
Navettarati 10.-
talli ja harvatalo yhdeen 5.-
/käsillä olevaa raha
puhdasta rahaa
kultaa ja hopea
l. kultasormus 2.-
1. teelusikka 10.-
2. kahfepannua 1.-
Eläimiä
2. lypsävää lehmää 40.-
ruunahevonen värkkeineen 11.-
lammas 2.
Kirjoja
useampia vanhoja kirjoja 0.50
vanha virsikirja 0.25
Saamisia
Talon isännältä Antti Tiikkaiselta 70.-
ja 21. kappaa ohria 12.-
Epämaksosia
Talon isännältä Juho Ikolalta kasvaneen 88:50
Kaikki tavara 400:20
Maksettavia velkoia
Talon isännälle Abram Mäläskälle 46.-
hautauksesta maksua 20.-
toimitus ja arviomiesten palkat y:m: 10.-
Waivaisille 1/8 sadalta 0.95
Jäännös pesään 323:25
Wiimmeksi ilmadettiin vainaian eismmäränneen mitään huomen lahjaa vaan testamentilla lahjottaneen että leski Greeta Liisa saapi omaisuuden kokonaisuudes hallita elin aikansa ilman haittaamata.
Alla kirjoittaneet todistaa valallisella velvollisuudella tämän pesän tavaran saamiset ja antamiset oikein tullen ilmoitetuksi kuin mies vainaian kuoleman hetkellä oli.
Tyrnävällä aika paikka kuin edellä
Greeta Liisa Mikander
täsä pesäkirjoituksesa taittamain puolesta läsnä oli
Johan Kocko
Allekirjoittaneet todistavat tällä tavalla tulleen ilmoituksen johdosta visusti ylöskirjoitetuksi ja annetuksi
Matti Laanila, Abram Mäläskä
arviomiehet
ylöspani Johan Laanila
Köyhäin prosentti maksettu joka täten kuitataan Tyrnävällä 5 p Marraskuuta 1879
Jaagob Kirstinä omakätisesti”
_________________________________________________
Tyrnäväläiset veljekset Matti ja Heikki Matilainen lähtivät vuonna 1833 nikkarin oppiin Ouluun. Matti palasi nikkarin kisällinä vuonna 1837 Mikanderina Tyrnävälle. Heikki lähti Oulusta Pietarin kautta Savonlinnaan, jossa tämä sukuhaara on säilyttänyt sukunimensä Mikanderina tähän päivään saakka. Mäkitupalainen, nikkari Matti Mikander Tyrnävän Ängeslevän kylästä. Ripillä käyntien kohdalla oli nimi Matilainen. Veljekset Matilainen Matts Henriks. s. 1810 ja Matilainen Henrik Henriksson s. 1814. Molempien miesten kohdalla oli merkintä ”till Oleåborg 10.11.1833”. Oulun rippikirjasta 1834-42. Molempien kohdalla maininta muutosta Tyrnävältä 1833 ja Matin kohdalla merkintä ”till Törn. 37”, ja Heikin ”till Petersborg 39”. Matti Mikander oli muuttanut Ouluun nikkarin oppiin ja muutti Oulusta pois 26.11.1837 ja oli saapunut Tyrnävälle 3.12.1837. Vuoden 1839 Oulun ulosmuuttaneista löytyi tammikuun kohdalta Henrik (Heikki) Matilainen, nikkarin kisälli, aikeenaan muuttaa Pietariin. Lukutaito Matti Matilaisella oli hyvä, ja Heikillä tyydyttävä. Heikin muuttokirjassa oli maininta ”bor hos snickaren Micklin”. Matti Mikander asui ilmeisesti mäkitupalaisena vaimonsa sukulaisen talon isännän Johan Kockon tilalla perunkirjojen mukaan.
Marja Huovila, Pirkko Liskola ja Kari-Matti Piilahti ”Sukututkimuksen käsikirja” (WSOY 2009), josta lainaus sivulta 123: ”Ammattikuntalaitos lakkautettiin Suomessa vuonna 1868. Siihen asti ammattia, erityisesti käsityöammattia, olivat saaneet harjoittaa vain ammatin harjoittajien virallisen yhdistyksen, ammattikunnan jäsenet. Kussakin kaupungissa oli ollut oma ammattikuntansa jokaista kaupungissa harjoitettua käsityöammattia varten. Kaupan harjoittajat olivat perustaneet kiltojaan jo tätä ennen. Lakkautettujen ammattikuntien tilalle perustettiin elinkeinonharjoittajien yhdistyksiä, jotka myönsivät kisällin- ja mestarintodistuksia, mutta joilla ei enää ollut yksinoikeutta ammattien harjoittamiseen.”
Arvo Autio ”Helsingin kaupungin Haagan ammattioppilaitos 1967 – 1998” (Helsingin tekniikan alan oppilaitos 1999) josta lainaus sivulta 10: ”Ammattikunnat muodostuivat siten, että saman alan käsityöläiset muodostivat yhdistyksen, johon kuuluminen oli ammatin harjoittamisen ehtona. Valtiovalta sääsi ammattikuntia koskevia lakeja ja antoi muita säädöksiä, jotka ohjasivat niiden toimintaa. Ammattikunnat olivat siten juridisia yhteisöjä, joilla oli myös omat sisäiset säädöksensä. Käytännössä ammattikunnat olivat kartelleja, jotka pyrkivät pitämään yksinoikeutenaan, monopolinaan, alansa tuotantoa. Ne vaikuttivat kuluttajiin, kauppiaisiin, raaka-aineiden toimittajiin ja alalla työskenteleviin työntekijöihin. Konkreettisena pyrkimyksenä oli määrätä tuotteiden hinta ja jopa niiden määrä sekä estää vieraiden yrittäjien pääsy kotikaupungin markkinoille. Suomessa ensimmäinen ammattikunta, suutarien ammattikunta, perustettiin vuonna 1624”.
Matti Mattila (s. 12.12.1862, k. 23.11.1943) oli palstatilallinen. Kirkonkirjamerkintä: Tyrnävän kylän No 8-4 Paavolasta talo Leppiojalla. Matti ja hänen poikansa Jaakko liittyivät Maatyöväen liittoon. Matti Mattila toimi ilmeisesti Työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Anni Matintytär Mattila oli käynyt isänsä kokouksissa työväenyhdistyksessä, mutta oli lähtenyt itkien pois, koska ei ollut pitänyt isänsä puheista. Matti Mattilan nuorin oli Matti, jonka poika on Esa Mattila. Esan puoliso on Raakel, joka kuuluu Petter Hällströmin sukuun, josta on tehty useaosainen sukukirjasarja. Tässä Hällströmin sukukirjassa taulussa 1645 mainitaan Esan puoliso Helinä Raakel Mäkinen s. 1927 (Taulu 6448). Lainaus sukukirjasta: ”VI Herman Kaarlo Matinpoika Mäkinen s. Jalasjärvellä 7.10.1891 k. Haapavedellä 1.7.1970. Maanviljelijä, Haapaveden Vatusjärven kylän Perkkiön isäntänä. Puoliso vihitty Haapavedellä 19.7.1925 Anni Aapelintytär Törmälehto, s. Haapavedellä 20.9.1903, k. siellä 18.12.1969. VII Lapsia, syntynyt Haapavedellä 2. Helinä Raakel (Mattila) s. 10.11.1927.”
Anna (Anni) Pauliina Pietilä os. Mattila muisti nämä Savonlinnan Mikander sukulaiset, sillä ennen kuolemaansa Anni oli puhunut pojalleen Eskolle ja näyttänyt sukulaisensa opettaja Matti Aleks Mikanderin haudan Savonlinnan hautausmaalla. Anni oli kertonut, että Savonlinnan Mikanderit olivat tulleet kyläilemään Tyrnävälle ja Oulusta saakka he olivat tulleet rattailla (vossikalla). Tämä on ilmeisesti tapahtunut Annin asuessa vielä kotonaan Tyrnävällä.
Vaarillani Jaakolla Matinpojalla (maanviljelijä/työmies, kulkukauppias) oli vaimo Hulda Manninen Alavudelta. Vaarini Jaakko oli Tyrnävällä osallistunut punakaartin toimintaan. Mummoni Hulda oli mennyt nuoremman siskonsa Liisan kanssa Alavudelta Tyrnävälle Ylitaloon piioiksi, mutta Liisa oli palannut ja Hulda oli mennyt Keräseen piiaksi. Mannisten tila Alavudella on perustettu 1786 ja on nimeltään Rinta-Manninen. Lamminmäen kirjassa Alavuden Mannisen suku sanotaan, että Alavuden Mannisen talon perustaja on räätäli Simon Iisakinpoika Pänkälä 1747-1795. Aikojen kuluessa muodostuneet torpat yhdistettiin Rinta-Mannisen tilaksi. Rinta-Mannisen ja Kummu-Mannisen asukkaat olivat tulleet suvun ulkopuolelta, mutta olivat ottaneet sukunimekseen tilan nimen Manninen. Jaakkolla ja Huldalla oli neljä poikaa kaksoispojat Toivo ja Jussi, Sulo ja isäni Veikko.
Jaakko Mattilan vaimon Hulda Mattilan kuoleman jälkeen yhteydet Mannisiin ovat katkenneet. Jaakon pojat Jaakko tarjosi polkupyörällään vieden lähellä oleviin maataloihin ”vellirengeiksi” eli sijaiskoteihin, sillä Jaakko isä menetti Ala Keeteri maatilansa pakkohuutokaupassa kunnalle, joka oli lohkaistu Suorsan tilasta ja Suorsan päätila ulottui Temmekseen asti. Tuohon aikaan jo pelkkä köyhyys on ollut helposti ivan aihe. Koska Jaakko ei voinut liikkuvan rakennusmiestyönsä tähden hoitaa lapsiaan, niin Toivo oli Männikköön nimiseen tilaan sijoitettuna, joka työnään pumppasi keskusojalta vettä karjan juotavaksi. Veikko oli 9 ikävuodesta 14-vuotiaaksi Viljamissa tilalla töissä, ja perheen isä Viljami piti pirttikokouksia kylällä ja oli suojeluskuntalainen kantaen kivääriä olallaan kylällä. Myös Sulo oli Veikkoa lähellä olleella Alila perheen tilalla renkinä töissä.
Sodan jälkeen Tyrnävällä ei ollut työmahdollisuuksia, niin isäni Veikko ja Toivo tulivat Helsinkiin töihin, vaikka mitään koulutusta tai ammattia ei ollut, mutta Toivo muutti Sotkamoon.
Tyrnävän Ala-asteen luokkatilana oli veistotyösali, jossa Jaakon pojat kävivät koulua. Jaakko Mattila toimi käsityön opettajana eli opetti puutöitä lapsille. Käden taitojen opettaminen nähtiin tärkeänä sivistyksenä lukemisen, kirjoittamisen, historian, uskonnon ja laskennon lisäksi. Männikön Aapo oli koulun johtokunnan puheenjohtaja. IKL:n (IKL tarkoittaa Isänmaallista kansanliikettä) vaikutus oli silloin vahvaa. Tämän jälkeen tuli neljä luokkaa yläastetta, joilla opetti Muhokselta Hyrkki. Toivolta jäi kuudes luokka kesken äidin kuoleman vuoksi. Kansakoulun jälkeen olisi ollut vielä kaksivuotinen jatkokoulu, jota käytiin tenttimällä.
Vasta sodan jälkeen Jaakko oli löytänyt uuden elämänkumppanin sotaleski Ida Paakkosesta Limingasta. Idalla oli Olavi, Anna-Liisa ja Pentti nimiset lapset. Pentti Paakkonen oli annettu Ruotsiin sotalapseksi ja kun hän palasi Suomeen ei hän osannut enää Suomea. Jaakko Aleksanteri Mattila asuikin aina vanhainkotiin menoonsa saakka Limingassa, jossa asui myös yksi pojankin perhe.
Vaarini Jaakko Aleksanteri Mattilan haastattelu
Vaarini käytti Jaakko ja Aleksanteri etunimiään. ”Kun Tyrnävän maatyöläiset taistelivat lyhyempää päivää (haastattelu Kansan Tahto 10.5.1975 lehdessä valokuvan kanssa)
Tyrnävällä oli silloin ennen luokkasotaa vuonna 1916 maatyöläisen työpäivän pituus 16-17 tuntia. Tulin silloin etelästä joltakin reissulta kotipitäjääni ja aloin niille talojen palveluksessa oleville tytöille ja pojille selittämään, että perustetaan maatyöläiselle ammattiosasto. Ja se perustettiin ja me tehtiin lakko jonka päätössopimukseen sitten sisältyi työpäivän pituus talvella 9 tuntia ja kesällä 10 tuntia. Se oli jossakin taloissa käytössä, mutta sitten tuli vainovuodet ja pitkä päivä palasi.
Näin kertoo Aleksanteri Mattila, maatyömies, metsätyöläinen, uittojätkä, kivityömies ja rakennusmies. Hän muistelee vuosikymmenien taivaltaan. Eilen 9.5. tuli hänelle 80 vuotta täyteen. Asuinpaikkana on ollut kolme vuotta Marttilan vanhainkoti nelostien varressa.
Olin minä punakaartissa Oulussa. Ei sitä tappelua ollut kuin yhtenä yönä. Sitten maaliskuussa vangittiin ja vietiin Raattiin. Sain ensinälkään 12 vuoden pakkotyötuomion, mutta sitten ne pudotti sen kahden vuoden ehdonalaiseksi. Elokuun 13 päivänä pääsin jälleen vapaalle. Se ammattiosaston perustaminen Tyrnävälle oli tuomion raskain peruste. Sanottiin että en ollut muuta tehnyt kun yllyttänyt työmiehiä lakkoon.
Jaakko muistelee, että ei hän Raatissa mennyt niin huonoon kuntoon kuin yleensä muut nälkää kärsineet. Hän teki erään toisen punavangin kanssa makasiinia ja komendantti lupasi käydä kaksi kertaa viikossa kylpemässä. Siihen lähelle saunaa isä toi Tyrnävältä ruokaa Lankilan rouvan luo ja Jaakko tovereineen sai syödä. Sitten hän pääsi vankileiristä ja meni taas töihin. Ehdonalaisessa oli ilmoittautumisvelvollisuus. Kun Perä-Pohjolaan lähdettiin savottaan piti hankkia kulkulupa.
– Sai luvan kuten muutkin tukkimetsiin lähtevät, mutta minulle se kirjoitettiin punaisella musteella. Siitä kai sitten tarkastajat tiesivät mitä se merkitsi.
Yli 30 vuotta sitten sotien aikana Jaakko Mattila oli pitkään maatalossa töissä.
– Ne möivät auksuunilla vanhoja työmiehiä työnantajille. Minä olin pidettyä tavaraa. Kun metsähallituksen mies olisi ottanut minut savottaan, huusi Oulu-yhtiön mies että pitempään se on Oulu-yhtiön töissä ollut. Mutta se huutokaupan pitäjä sanoi, että Mattila on myyty jo yhdelle isännälle. Sen katsoin minäkin parhaaksi. Talossa oli ruokaa ja sain hintaakin työstäni.
– Minoon nyt toista kertaa leskenä. Kolme poikaa on elossa. Yksi kuoli sodassa saamiinsa vammoihin. Nyt ei taho olla enää oikein terveyttä. Tuo veritulppa meni kolmesti sydämen seutuvilla. Sitten viime talvena sappi alkoi kiehua ja nosti älyttömän kuumeen. Siitä se kuitenkin korjaantunut. Ei se ole ruokahaluakaan enää oikein hyvä, mutta kun on äkänen mies, niin syö sitä. Ei ne ruuat sellaisia joihin ennen maalla tottui. Panevat tietenkin hyvyyttään niitä vihanneksia ja muita runsuja lihan sekaan. –AM”
Veikko Tiitto – Petri Tuunainen ”Aamu toi, ilta vei – Jamppa Tuominen – Suomalaisen laulajan tarina” (Minerva 2008), jossa mainitaan, että Jamppa Tuomisen isoisä Antti Jussi Tuominen perusti Ouluun räätäliliikkeen yhdessä Jaakko Kemppaisen kanssa. A. J. Tuominen istui kuusi vuotta Oulun kaupunginvaltuustossa 1910- ja -20-lukujen aikana vasemmistolistalta ja kuului Oulun Työväen Näyttämön johtokuntaan. Antti Jussi Tuominen oli perustamassa sanomalehti Kansan Tahtoa, jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimi. Lehti alkoi ilmestyä helmikuussa 1906. Ensimmäinen päätoimittaja suutari Antti Kallio. Jamppa Tuomisen isä Turo Tuominen soitti Oulun kaupunginorkesterissa selloa ja johti Suomi-Neuvostoliitto-seuran kuoroa.
Vaarini Jaakko Mattila kuului Tyrnävän punaisiin ja joutui vankileirille (hänen veljensä Juho Mattila pakeni Yhdysvaltoihin ennen vangitsemistaan), joista kirjoittaa Jaakko Paavolainen ”Vankileirit Suomessa 1918” (Tammi 1971).
Työväen arkistosta löytyy Tyrnävän työväenyhdistyksen kauppakirja vuodelta 1925, jossa Tyrnävän työväenyhdistys ostaa Roustin perintötilasta n:o 32 erotetun Vapaus nimisen palstatilan Tyrnävältä. Kauppasumma 35 000 markkaa. Isoisäni Jaakko Mattila ja isoisäni isä Matti Mattila ovat kauppakirjan allekirjoittajien joukossa
Tyrnävän sos. dem. Työväenyhdistyksen asiakirjoja on Työväen arkistossa, eli Heikkisen laatima teksti Pohjolan Voiman toimitukselle 1927: ”Millaista oli Tyrnävällä noin 10 v. sitten. Vuoden 1917 keväällä jolloin Venäjän vallankumous kukisti sarismin, kulki kautta maamme voimakas työväen liikehtiminen ja siltä ei jäänyt aivan syrjään meidänkään paikkakuntamme. Huomatuimpana se ilmeni vappumielenosoituksissa johon otti osaa valtava työläisjoukko samaisessa vappumielenosoituskokouksessa herätettiin kysymys paikkakuntamme vuosipalkkalaisten palkkatason korottamisesta. Esitys otettiin suuren innostuksen vallassa vastaan ja kokous päätti, että jätetään isännistölle palkkavaatimusehdotus, jossa vaaditaan vissin rosentin korotusta sovittuun pohjapalkkaan. Joku viikko myöhemmin hyväksyttiin yleisessä palkkaväen kokouksessa isännistölle jätettävä palkkaa päivän pituutta y.m. koskeva ehdotus. Uhkavaatimuksena että jos ei se tule hyväksyttyä niin työt seisautetaan 1 p:nä kesäk. vastaus on annettava 2 viikon ajalla. Samassa kokouksessa perustettiin Palvelijain ammattiosasto johon liittyi lopuksi 300 jäsentä.
Isännistöltä ei saatu yhtenäistä vastausta, joten uudestaan kokoonnuttiin 31 p:nä toukok. päätettiin alkaa lakko 1 p:nä kesäkuuta kaikilla maatyöaloilla. Kesäkuun 1 p:nä alkoi lakko johon ryhtyi kaikki vuosinainen palkka väki lukuun ottamatta jotakin vanhusta ja tilapäistyöntekijää. Lakkolaisten lukumäärä oli yli 300 henkilöä. Ensimmäiset neuvottelut isännistön ja lakkokomitean välillä oli 4 p:nä kesäk. Tässä neuvottelussa isännistö lupasi melko pitkälle meneviä parannuksia työpäivän pituuteen nähden kuin myös hyväksyi palkkavaatimuksen sinänsä lukuun ottamatta muutamia yksilöjä. Vaan koska isännistön valtuutetuilla ei ollut aivan kaikkien lakonalaisten puolesta valtuutta allekirjoittaa sopimusta, niin lakkolaiset hylkäsivät isännistön tarjoukset ja samoten kävi myöhempienkin neuvottelujen joten lakko päättyi. Kestettyään noin 2-3 viikkoa yksityisiin sopimuksiin. Lakon epäonnistumiseen vaikutti lakkolaisten lyhytaikainen järjestäytyminen ja lakkokomitean liian suuri luottamus lakkolaisten uskollisuuteen joka johti sen liika härkäpäisyyteen neuvotteluissa, jota vastoin joustavampi neuvottelu olisi johtanut melkein täydelliseen voittoon. Siten kului kesä ilman suurempia selkkauksia vaikka mieliala työväestön keskuudessa oli katkera.
Lokakuun loppupäivinä kutsui porvaristo kansalliskokouksen kunnan talolle johon saapui noin 150 – 200 työläistäkin jossa porvaristo esitti yhteisen suojelukaartin perustamispuuhan, jonka ehdotuksen työväki hylkäsi selittäen, että koska omistavan ja omistamattoman luokan edut ovat ristiriidassa niin tälläkin toimenpiteellä ajettaisiin vain vauraamman luokan etuja omistamattoman luokan kustannuksella. Samalla työväki poistui kokouksesta ja kokoontui työväentalolla jossa tilaisuudessa perustettiin järjestyskaarti mahdollisien häiriöiden varalta. Siihen liittyi toistasataa jäsentä. Porvaristo joka oli mainitussa kokouksessa vähemmistönä hämmästyi siinä määrin tästä asian käänteestä, että eivät perustaneet minkäänlaista julkista järjestöä siinä tilaisuudessa. Myöhemmin he kyllä perustivat maanalaisia järjestöjä ja salassa harjoittelivatkin jonkun verran tammikuun loppupuolella jolloin ensimmäiset aktiiviset tapahtumat pohjolassa alkoi.
Yöllä 26 p:nä vasten edellä mainitussa kuussa lähti useita kymmeniä hevosia ja miehiä ja jonkun verran aseita mukana paikkakunnan porvaristoainesta päämääränä Liminka – Oulu riisumaan aseista venäläisiä sotilaita, joista seikoista on jo ennenkin julkisuudessa kerrottu joista seikoista ei tarvitse toistaa enemmälti mainiten vain että yksi porvarien etumiehistä haavoittui Oulun kasarmille yrittäessä, ja ehkä siitä syystä joutuivat pakokauhun valtaan ja tulivat jokainen niin pian kuin suinkin vaan pääsivät pois Oulusta. Tammikuun loppupäivät olivat hiljaisia, vaikkakin jännityksessä pitäviä hetkiä. Helmikuun toinen päivä jolloin Oulussa taistelu alkoi, kävi työväki levottomaksi ja aikoi rientää Oululaisten toverien avuksi, vaan samaan aikaan saatiin tietää että valkoisten Eteläpohjanmaalaisten taistelu juna oli saapunut Kempeleeseen ja lähiseutulaisten avustuksella miehittänyt Kempeleeseen ja Ouluun johtavat tiet, joten oli aivan mahdotonta lähteä aietta toteuttamaan sitäkin suuremmalla syyllä kun työväellä ei ollut minkäänlaista asetta. Näin ollen paikkakuntamme työväki jäi sivusta katsojaksi tällä pohjoissuomen historiallisena hetkellä.
Pohjoissuomen jouduttua valkoisten haltuun seurasi työväestö jännityksellä miten käy eteläisellä rintamalla, jossa valkoiset kohtasivat lujaa vastarintaa eli rintamia joiden murtaminen usein epäonnistui ja niinpä valkoiset panivat toimeen vallatuilla alueillaan pakollisia kutsuntatilaisuuksia joihin kuitenkaan ei kaikki työläiset paikkakunnallammekaan saapuneet. Mainitut kutsuntatilaisuudet oli 15 ja 16 p:nä maalisk. jonka jälkeen alkoi varsinaiset pidätykset, pidätyksiä oli kyllä jo vähemmässä määrässä pantu toimeen ennenkin mutta syystä tai toisesta oli ennen pidätetyt laskettu vapaaksi, uusien pidätyksien jatkuessa monien päivien ajan. 18 p edellä mainitussa kuussa pidätettiin myöskin toverit Antti ja Jaakko Wing sekä Ahti Heikkinen jotka kadotettiin eli kaiken todennäköisyyden mukaan murhattiin Oulussa ainoa syy heitä vastaan oli se että eivät saapuneet kutsuntaan tai saivatko hekin antaa henkensä mielipiteiden vainosta eli joidenkin henkilöiden aikaan saamasta kostonhalusta. Useat toiset pidätetyistä saivat useitten vuosien tuomion. Näin sai Tyrnävän työväestökin antaa uhrinsa paikkakunnan porvariston kostonhimon tyydyttämiseksi sitä kuvaavia olivat ne paikallisen suojeluskunnan antamat raportit joiden perusteella Oulussa mätkittiin tuomioita jonne pidätetyt oli viety. Mutta kaikesta huolimatta jälkeenkin päin on Tyrnävän työväestö toiminut jatkuvalla innostuksella joka osoittaa ettei työväen toimintaa tukahduteta raaimmallakaan kostotoimenpiteillä.”
Nina af Enehjelm ”Armi Kuusela – Myytti, julkkis ja supertähti” (WSOY 2003), josta lainaus sivulta 26: ”Muhos sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, noin 35 kilometriä Oulusta itään, Armi Kuuselan voitto Miss Universum -kilpailussa toi paikkakunnalle ennennäkemätöntä julkisuutta… Vahvasti politisoituneella 1950-luvulla jokainen tiesi, kuuluiko oikeistolaiseen vai vasemmistolaiseen leiriin. Kuuselan perheessä molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä ja oikeistolaisia. Isä Aarne oli ollut suojeluskuntalainen. Vapaaehtoisena hän osallistui Viron vapaussotaan jo 17-vuotiaana vuosina 1918-1919… Martta ja Aarne tapasivat toisensa 1920-luvulla Torontossa, jonne moni suomalainen saapui leveämmän leivän perässä. He avioituivat 1927… Sitten perhe muutti takaisin Suomeen asettuen Muhokselle, joka sijaitsi 40 kilometriä Martan kotipitäjästä Kestilästä. Martta, omaa sukua Kyrö, piti tiiviisti yhteyttä sukulaisiinsa. … Armin isä Aarne Alexander Kuusela oli alun perin Granroos. Vuonna 1905 hänen isänsä, Josef Granroos, suomensi perheensä nimen Kuuselaksi. Josefilla oli menestyvä lihajalostustehdas Uudessa kaupungissa.” Armin Martta isän Aapo Ekholmin ostettua Kyrö-nimisen maatilan Limingasta, niin perhe otti sukunimekseen Kyrön. Tyrnävällä oli suutari Jaakko Ekholm s. 8.2.1835 josta tuli Männikkö.
Alavuden Manniset
Iso-isäni Jaakko Mattilan vaimo oli Hulda os. Manninen, joka on ollut harras körttiuskovainen. Otavan Suuren Ensyklopedian mukaan körttiläisyys tarkoittaa seuraavaa: Kansanomaisen vaatetuksensa mukaan heränneitä kutsutaan myös körteiksi. Herännäisyys sai alkunsa Savosta ja Pohjanmaalta. Yhtenäistä kirkollista puhdasoppineisuutta rikkova pietismi alkoi vaikuttaa Suomessa 1600-luvun loppupuolelta lähtien. Suomessa 1700-luvulla esiintyi usein hurmoksellisia ilmiöitä. Tällaisesta alkoi myös Savon herännäisyys kesällä 1796, kun erään talon heinäväki joutui hurmoksen valtaan Iisalmessa, Savojärven kylässä. Liike levisi ja sai johtajikseen maallikoita. Varhaisimmat johtomiehet syrjäyttäen Paavo Ruotsalainen (1777-1852) nousi herännäisyyden suureksi auktoriteettihahmoksi ja itse asiassa loi persoonallisella vaikutusvallallaan koko herännäisyyden hengen. Varhaisvaiheessa esiintynyt hurmoksellisuus tukahtui, koska Ruotsalainen, Ukko-Paavo, ei sitä sallinut.
Alavuden naapurikunnasta Sanna Koivisto on tehnyt vuonna 2000 pro gradun ”Kuortaneen väestökriisit” https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/12157
M. O. Karttunen ”Alavuden kirja – kuvaus kotiseudusta ja sen vaiheista” (Alavuden opettajayhdistys 1953), josta lainaus sivulta 9: ”Maaperänsä puolesta Alavutta ei voida siis laskea maakunnan viljaviin pitäjiin, mutta on taas huomattavasti edullisempaa kuin karut itäiset pitäjät. Alavus on todella välialuetta, joka lasketaan kuuluvan niin sanottuun Suomenselän alueeseen. Suomalmia on aikoinaan nostettu Alavudelta. Siitä on täällä myös pikkusulattimoissa valmistettu rautaa. 1700-luvulla täällä oli pappi nimeltä Gabriel Lagus, jota kansa kutsui parta-Lauksi. Tämä rakensi pappilan maalle pienen sulattimon eli masuunin (sellaista nimitettiin myös hytiksi), jossa saattoi valmistaa rautaa. Sinne hän ajoi ensin Ähtäristä 40 km päästä rautamultaa. Mutta sitten hän löysi Rautakorvesta (Aseman ja Lampimäen länsipuolelta) paikan, missä oli hyvää rautamultaa. Siitä hän valmisti kelvollisempaa rautaa. Olipa muitakin, mm. Härkösen isäntä, jotka innostuivat kaivamaan samasta paikasta suomalmia. Tämän kanssa Lagus joutui oikeuksistaan käräjöimään, saaden malmikuoppiinsa yksinoikeuden.” Asunmaan ja Nokiantorpan välillä on Hyttyvuori… Vasta 1500-luvun keskivaiheilla näyttää ensimmäinen kiinteä asutus syntyneen Alavudelle, jota siihen aikaan kutsuttiin Alavudenjärveksi (ruotsalaisissa asiakirjoissa Alavoträsk)… Vanhin asiakirjatieto on vuodelta 1558, silloin mainitaan 13:lla Lapuan Haapakosken talonpojalla olleen oikeuden kalastaa Alavuden järvissä… Ensimmäisen kerran mainitaan Alavudenjärvellä vakinaisia asukkaita maakirjassa 1550-luvulla, jolloin täällä oli neljä uutisasukasta. Todennäköisesti nämä neljä ensimmäistä taloa olivat Salmi, Röyskö, Tusa ja Kahra. Kaikki nämä sijaitsivat Kirkkojärven ympärillä ja ovat varmasti vanhinta kyröläistä joko Ilmajoelta tai Lapualta tullutta asutusta. Nämä talot jäivätkin ainoiksi ennen savolaisten tuloa tänne. Lähin naapuri oli silloin Kuortaneen Mäyry, sielläkin nuori uutisasukas… Savolaisaalto kohtasi Alavuden ja Töysän mäkien rinteet ensi kerran 1560-luvulla. Muuttoliikettä jatkui ainakin koko seuraavan vuosikymmenen. Monen nykyisen vanhan alavutelaisen nimen takana on joku savolainen uutisasukas. Ensimmäisten joukossa mainitaan Pietari Seppoinen, joka asettui varmaan kohta Rantatöysän vesien rannoille. .. Melkein koko suomalainen Etelä-Pohjanmaa on aikanaan kuulunut Kyrön vanhaan kirkkopitäjään, jota kutsuttiin myös Pohjankyröksi tai Isoksikyröksi. Sen vanha kivikirkko on ainoa keskiaikainen kirkko täällä. Kun asutus Alavudenjärvellä alkoi, oli jo lohjennut erilleen Ilmajoen pitäjä, joka puolivälissä 1500-lukua tuli itsenäiseksi emäpitäjäksi, ja sen kirkon vihki viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki vuosisadan alussa katolisuuden viimeisinä vuosina. Alavudelta olisi ollut helpompi kulkea Lapuan kirkossa, mutta alusta alkaen tämä luettiin Ilmajoen kirkkopitäjään yhtenä sen kaukaisimmista kylistä. Ilmajoen kirkko on siis ensimmäinen alavutelainen kirkko, jonka hautausmaahan kirkon juurelle lienee täältäkin ruumiita haudattu… Vaikka oli oma kirkon tapainen, pappi kuitenkin asui kaukana ja kävi harvoin. Kun asutus vähän laajeni, ryhdyttiin anomaan omaa kappalaista tänne. Saisihan joka sunnuntai kuulla omassa kirkossa saarnan ja pyhät toimitukset olisi helpompi saada hoidetuksi: lapset kasteelle ja ruumiit siunatuiksi sekä parit vihityiksi. Tämä toive toteutuikin, kun Alavudesta 1701 tehtiin oma kappeliseurakunta ja 1707 papin palkkaus määrättiin, jolloin oma kappalainen tuli tänne. Keskellä kaikkein vaikeinta aikaa, suuren Pohjan sodan riehuessa ja ison vihan kynnyksellä pääsi Alavus omaksi seurakunnaksi… Vanha saarnahuone ränsistyi pian ja kävi myös liian pieneksi. Kohta pikkuvihan jälkeen v. 1745 seurakunta rakensi toisen kirkkonsa vieläpä kellotapulin sen viereen… Rakennusmestarina toimi Heikki Katila eli Katilainen Vöyriltä, joka rakensi myös Lapuan kirkon ja korjasi Isonkyrön vanhan kirkon… Isoajakoa seurasi ennennäkemättömän vilkas asutuskausi varsinkin syrjäpitäjissä, joissa oli laajat metsät… Kolmessa vuosikymmenessä Alavuden talojen luku kohosi 29:stä 114:ään. Alavudella suoritettiin isojako vanhoissa taloissa 1760-luvulla. Nykyisen Asemanseudun vanhat talot Penttilä ja Haurunen perustetaan. Joen länsipuolelle syntyvät Haapa-aho, Ritola, Saksperi ja Lanamäki. Jokivarrella asutetaan Hallinen, Vaesoja, Hevonkoski, Soini, Pukkila, Raisio, Pömpeli, Kiviniemi, Tastula, Myllymäki, Jokela, Ikkala ja Ruotsinkoski. Joen itäpuolelle syntyy Ponnenjoen rannalle Särkikoski, Tusan puolelle Isoaho ja etelämmäksi Manninen, Autio, Maja, Pollari, Kurhela ja viimeksi Tenkula ja Kattelus. Varsinaisen Kirkkojärven ympärille syntyi vain Ansioniemi vuosisadan lopussa, joka vanhan tiedon mukaan annettiin ’ansiosta’ Asunmaan vävylle… Myös Rantatöysässä asutus laajeni. Järven rannalle syntyivät Siirilä, Ruuhela ja Jänikselä. Ympäristön maille asuttiin Seppä, Anttila, Häkkinen, Selkämaa, Mäenpää, Prinkkilä ja Pynttäri aina Vetämäjärven taa… Valtiopäivämies Tuomas Henrik Härkönen. Härkösestä tuli etevä maanviljelijä, joka aluksi hoiti kotitaloaan, mutta osti myöhemmin Haverin tilan, jonka saattoi hyvään kuntoon… Niinpä hänet 1877 valittiin tuomiokuntansa edustajaksi valtiopäiville talonpoikaissäätyyn… Säästöpankin johtokunnassa hän oli v:sta 1873 lähtien ja kun op. Mäkinen siirtyi paikkakunnalta, hänestä tuli puheenjohtaja ja samalla pankin hoitaja. Pankin vihreä, vahvasti raudoitettu raha-arkku siirrettiin Haveriin. Kun Härkönen oli myös vanginkuljettaja, heräsi eräässä vangissa himo ryöstää pankin. Sentähden, kun isäntä luottaen vankiinsa jätti hänet panematta yöksi rautoihin, tämä murhasi kesällä 1882 Härkösen emäntineen ja koetti päästä saaliineen pakoon. Hän epäonnistui, mutta korvaamattoman tappion hän paikkakunnalle aiheutti päättämällä yhden paikkakunnan merkittävimmän miehen elämän vasta 32 vuoden iässä… Alavudelta lähtivät ensimmäiset siirtolaiset v. 1883. Raisio kertoo seuraavana vuonna lähteneen jo 42 henkeä yhtäaikaa. Näin jatkui siirtyminen aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, ollen korkeimmillaan vuosina 1904-05. Sortovuosien sotaväkeenottouhkaakin sai nuoria miehiä lähtemään. 1920-luvulla siirtyi jälleen runsaasti myös Kanadaan… Sapsalammin Keisalan talon tytär meni yhtenä muitten mukana. Hän otti Evijärveltä kotoisin olevan siirtolaisen miehekseen. Heidän poikansa Emil Hurja on kohonnut pitkälle uudessa isänmaassaan. Hän oli presidentti Rooseveltin lähimpiä miehiä ja edelleen huomattava USA:n politikko.”
Jouko Niemelä ”Suomen sodan aika 1808-1809 Alavudella Etelä-Pohjanmaalla” (J Niemelän Kirja Oy 2015), josta lainaus sivulta 4: ”Aikaisemmin on julkaistu kolme kirjaa, joissa käsitellään alavutelaisten talonpoikien kohtaloa Suomen sodassa. Ne ovat Alasen Etelä-Pohjanmaan historia IV vuodelta 1948, Karttusen Alavuden kirja vuodelta 1952 ja Kojosen Alavuden historia I vuodelta 1963… Runebergin sotavanhuksen esikuva, Alavuden ruotusotamies, Antti Moabinpoika Bohm oli syntynyt 27.9.1734 Kurikassa Paavolan talossa. Hänen vanhempansa olivat sotamies Moab Juhonpoika Brådd, joka oli myöhemmin sotilaana Läpväärtissä ja Maria Matintytär Kienokoski Isojoelta. Moab oli syntynyt Kauhajoella isonvihan aikana vuonna 1715 Susanna Filpuntyttären aviottomana lapsena. Isä saattoi olla venäläinen sotilas. Ilmajoella syntyi venäläiselle sotilaalle 1716 Moab-niminen lapsi. Tämä puoltaa sitä, että venäläiset halusivat lapsilleen Moab-nimiä, joten Antti Moabinpoika oli mahdollisesti jo kolmannen polven sotamies, ainakin toisen… Vaasan rykmentin alavutelaisruotujen… 10. Hevonkoski, Soini, Myllymäki, Ruotsinkoski, Pukkila, Pömpeli, Jokela ja Manninen: Isokyröläinen Jaakko Jaakonpoika Spänn oli tämän ruodun sotamies. Hän oli entiseltä nimeltään Saaripää, joka oli syntynyt 29.10.1787 Isossakyrössä ja hänen vanhempansa olivat Palhojaisten kylässä Jaakko Jaakonpoika Saaripää ja vaimonsa Kaisa Juhontytär.”
Eero Kojonen ”Alavuden historia I” (Alavuden historiatoimikunta 1963), josta lainaus sivulta 73 alkaen: ”Sukunimien nojalla on kyllä mahdollista tehdä päätelmiä, mutta sitä tietä voi täyteen varmuuteen päästä ainoastaan harvassa tapauksessa. Useat savolaissuvut olivat näet jo 1500-luvun jälkipuoliskolla levinneet varsin laajalle alueelle. Niinpä Seppoisen suvun kotitanhuavia olivat kenties Visulahti tai Sääminki, joissa samannimisiä esiintyi ainakin 1570-luvulla. Juoksuisia oli Visulahdella ja Rantasalmella, Haverisia taas Säämingissä ja Rantasalmella… Kaikki tulokkaat eivät jääneet Alavudellekaan. Muutamat siirtyivät muualle uusia ja parempia kaskimaita etsimään. Niinpä Alavudenjärvelle asettunut Lauri Haveri lähti tiettävästi takaisin Savoon. Alavudella hän oli veroa maksavana vain pari vuotta, sillä jo v. 1572 hänen talonsa oli autiona. Haverin nimi vain jäi elämään naapuritalojen asukkaiden muistissa. .. Maaliskuun 30 päivänä 1773 syntyi Pollari, joka raivattiin Polvensalon metsämäelle. Asumuksen alkuunpanija oli renki Juho Simonpoika, joka myös antoi yritykselleen Pollarin nimen. Lukkari Juho Otting raivasi Ritolan, jonka maaherra hyväksyi heinäkuun 13 päivänä 1773. Alatöysän talojen luku lisääntyi yli kaksinkertaiseksi. Ensimmäisenä syntyi Välimaa. Sen perusti salaperäinen auskultantti Jakobsson, jolla oli siis kaksi asumisyritystä yhtä aikaa vireillä. Nimensä talo sai siitä, kun sen tontti sijaitsi kahden puron, Lintopuron ja Murronojan välisellä mäellä. Välimaassa Jakobsson tuskin asui, ei ainakaan pitempään. Talo syntyi kuitenkin, mutta sai sittemmin Häkkisen nimen. Perustamislupa on allekirjoitettu marraskuun 16 päivänä 1772… 1700-luvun jälkipuoliskolla syntynyt torpparilaitos oli näet uudisasutuksen ja talojen halkomisen ohella varsinaisesti se henkireikä, jonka kautta suurin osa liikaväestöä pääsi pureutumaan maahan kiinni. V. 1747 kruunu antoi asetuksen, jonka mukaan perintötalot saivat oikeuden perustaa tiluksilleen verovapaita torppia… 1600-luvulla alavutelaisten harjoittamien elinkeinojen joukkoon liittyi tervanpoltto, jonka merkitys Alavuden oloille on ollut arvaamattoman suuri. Kun maanviljelys ja karjanhoito tarjosivat alavutelaisille yleensä vain jokapäiväisen ruoan ja toimeentulon, eränkäynti hieman lisäsärvintä ja silloin tällöin ehkä jonkin kolikonkin, oli tervanpoltto se elinkeino, jonka turvin talot ensi sijassa maksoivat verot, selviytyivät nälkävuosien ja sota-aikojen aiheuttamista lamakausista, laajensivat palkollisia palkkaamalla tiluksiaan ja raivioitaan sekä lunastivat kruununtilaluontoisia maita perintömaikseen… V. 1855 Alavudella oli kaikkiaan 25 myllyä, minkä lisäksi alavutelaisia oli osakkaina neljässä Kuortaneen myllyssä. Useimmat myllyt olivat yhtiöitä. Karsinakoskessa osakkaita oli yhdeksän, nimittäin Ritola, Haapa-aho, Lampimäki, Rajala, Bengtilä, Grönborg eli pappila, Setälä, Välimaa ja Ojala. Vuotta myöhemmin mainitaan osakkaana myös Härkönen. Vain Soukkala, Pyylampi, Lanamäki, Tusa, Asunmaa, Pänkälä ja Ikkala omistivat yksinään myllyn. Lähinnä teollisluontoisten elinkeinojen ryhmään on luettava myös 1600-luvun jälkipuoliskolla alkunsa saanut viinanpoltto, joka aikaa myöten selvästi kehittyi alavutelaisten yhdeksi sivuelinkeinoksi… Varsin pitkään palveli Alavuden seurakuntaa v. 1718 syntynyt Niilo Martinpoika Ritola, joka oli lukkarina edeltäjänsä jälkeen vuoteen 1770. Silloin hän luovutti toimensa vävylleen ja otti hoitaakseen suntion tehtävät. Ritola kuoli Alavudella joulukuussa 1790. Hänen vaimonsa oli Marketta Iisakintytär. Ritolan vävy ja seuraaja oli Juho Simo Otting, joka oli syntynyt v. 1747. Hän oli Putulan eli 76. sotilasruodun korpraalin Mikko Ottingin poika. Lukkari Ottingin vaimo oli Anna Niilontytär Ritola… Mutta mainittu noitajuttu oli puolestaan siksi merkittävä, että sen päähenkilöä Simo Olkkoista on pidettävä maakunnan kuuluna noitana. (A. Luukko, mt. III. ss. 736-739.) Simo Olkkoinen syntyi noin v. 1599. Olkkosen talon isäntä hänestä tuli isänsä Laurin jälkeen 1620-luvulla, mihin aikoihin hän oli myös kuninkaan metsästäjä. Noituudesta häntä ruvettiin epäilemään vasta ikämiehenä. Ilmajoen syyskäräjillä 1661 häntä syytettiin siitä, että hän olisi harjoittanut noituutta Pietarsaaren puolessa… Strang rupesi toistamiseen kertomaan niistä paikoista, joissa he olivat kulkeneet, esitti uudelleen suolaanlukemisseikat, mainitsi, mitä kustakin paikasta oli Olkkoselle annettu palkkioksi, ja tunnusti, kuinka Olkkonen oli väkeä pettänyt… Siksi oikeus tuomitsi Simo Olkkosen kuolemaan… Vaikka kirkkoherra Stenbäck lukeutui heränneisiin, körttiläisiä Alavudella oli vain muutamia. Varsinaiselle kansalle vieraaksi jäi myös beckiläisyys eli raamatullisuus, johon suuntaukseen lukeutuivat varapastori Karl Emil Stenbäckin lisäksi kirkkoherrat Sahlberg ja Schroderus… Myös evankelista uskonnollisuutta ja laestadiolaisuutta Alavudella oli jo 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä… Mutta Alavudella sai jalansijaa myös vapaakirkollisuus, jota ei luettu luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin, vaan suorastaan harhaoppeihin. Tämä Englannista v. 1879 Suomeen saapunut suuntaus toimi kyllä aluksi yhteistyössä kirkon kanssa, mutta irtautui jo v. 1886 ja muuttui sen jälkeen ns. pyhitysliikkeeksi… Vapaakirkollisten nuorten johtoportaassa oli nimittäin kaksi Stenbäck-suvun jäsentä. Karl Emil Stenbäckin poika Väinö Stenbäck sai vapaakirkollisen herätyksen Helsingissä, hänen tätinsä, Karl Fredrik Stenbäckin tytär Lydia Stenbäck taas Hellman-sisarusten luona Vaasassa. Kumpainenkin toimi sitten evankelistana eli saarnaajana.”
Kimmo Oikarinen ”Nälkämaan korpien pieneläjät – Kainuun kruununmetsätorpat – asutus, – väestö ja -elinkeinot 1860-1922” (Oulun yliopisto 2013)
Mummoni suku isän puolelta, Manniset Isän äidin Mannisen sukua tutkiessani olen päätynyt kaukaisimpaan esi-isään Esaijas Ritola (Haveri), talollinen, s. 3.7.1791 Orivesi, k. 27.2.1868 Alavus muutti Alavuden Rinta-Mannisen tilalle ja siten sai sukunimekseen Manninen.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa ”Sukunimet” Otava 2000 ”Talonnimilähtöinen Ritola on tuttu sukunimi Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla (Kurikka, Peräseinäjoki, Kauhajoki, Alavus, Jalasjärvi, lmajoki, Pulkkila, Haapavesi, Pudasjärvi, Piippola, Saloinen jne.). Alavuden Ritolan talon nimi mainitaan 1773 asussa Ritala, 1852 sieltä mainitaan Henrik Ritola.
Alavuden Mannisia Mummoni Hulda Mannisen äidin nimi oli ollut Sofia Juhontytär Ruottinkoski/Ylinen syntynyt 2.8.1867. Ruottinkoski nimen historiaa: Vuonna syyskuun 2 päivä 1772 Alavuden syyskäräjillä Ruotsin kuninkaallisen Götan hovioikeuden auskultantti Johan Jakobsson sai oikeuden puoltolauseen perustaa Myllyaholle uudistilan nimeltä Ruotsinkoski. Lopullinen perustamislupakirjan hän sai samana vuonna syyskuun 21 päivä. Ruotsinkoski jaettiin jo 1700-luvun puolella kolmeen osaan: Yliseen, Alaseen ja Keskiseen ja näitä nimiä käytetään nykyään myös sukuniminä. Johan Jacobsson on ilmeisesti lähtenyt Alavudelta vuoden 1773 jälkeen ja oli hukkunut, eikä hänellä tiettävästi ole ollut puolisoa.
Hulda Mannisen äidinisä oli Alavudelta, joka oli vihitty 28.10.1859 (talollisen poika) Johan Johansson Ruottinkoski/Ylinen s. 10.11.1834 Pahajoella, k. 11.9.1913 ja vaimo talollisen tytär Sofia Henriksdotter Pömpeli s. 28.4.1841, k. 17.4.1903 Alavudella. Talo Bämböle myöhemmin Pömpeli oli perustettu Alavuden kylälle 14.12.1796. Johannes Johansson Ruottinkoski/Ylisen isä oli talollinen Johan Ruottinkoski /Ylinen s. 24.12.1806 ja vaimo Maria Henriksdotter Ruottinkoski/Ylinen s. 1.8.1805.
Jo vuonna 1858 Alavudella oli toiminnassa 24 sunnuntaikoulua, joissa oli 51 opettajaa ja n. 400 oppilasta. Kokonaisuudessaan sunnuntaikoulujen ohjelma vastasi myöhemmin toimineen kansakoulun alkuopetusta. Lasten opettaminen oli lähes yksinomaan rahvaan miehien ja naisien varassa, jotka hoitivat tehtävänsä palkattomasti. Eräs näistä opettajista oli talon isäntä Juho Ruotsinkoski.
Jaakko Mattilalla eli vaarillani oli vaimo Hulda os. Manninen, joka kuoli vuonna 1939. Huldan kuoleman jälkeen Jaakko menetti pienviljelystilansa ja joutui antamaan neljä poikaansa kunnan elätettäväksi.
Jaakko Mattilan kirje pojalleen Veikolle 13.11.1968
Tervehdys täältä Temmeksen pitäjästä minä asun täällä Temmeksen pitäjässä. Ei ole kun noin kilometri Rantsilan pitäjän rajalle. Olen ollut täällä jo noin parikuukautta asumassa. Kuinka se siellä hurisee onko siellä lunta ja pakkasia, täällä on lunta noin neljäkymmentä senttiä paksulti ja pakkastakin yli kaksikymmentä astetta. Sain minä tässä kuukausi sitten veli Jussilta kirjeen Ameriikasta hän on melko avuton mies ei pääse liikkumaan kuin rullatuolilla hän on ollut siellä viisikymmentä yksivuotta, eikä ole käynyt kertaakaan välillä täällä Suomessa. Onko teille Topin porukka kirjoittanut eli käynyt siellä. He eivät ole minulle kirjoittanut eikä käynyt pitkiin aikoihin en tiedä missä he ovat olemassa. Oletko sinä vielä entisessä työmaassa töissä. Kävi Sulo viimekesänä minunkin luona oli Lahja ja joitakin lapsia matkassa missä lienee töissä tällä kerralla. Taidan lopettaa vointia mitä parhainta toivoo J Mattila
Jaakko Mattilan pojan Veikko Mattilan elämän vaiheita
Armeija-aikana Veikko asui Limingassa. Veikko muutti Limingasta Helsinkiin vuonna 1950 yhdessä veljensä Toivon kanssa. He asuivat Erottajan pommisuojassa eli väestösuojassa olevassa yhteismajoituksessa ja kävivät Koffilla töissä Hietaniemen rannassa. Toivo pääsi opiskelemaan Kotkaan teknilliseen kouluun rakennusalalle, mutta hänen täytyi harjoitella ensin kaksi vuotta, siksi hän oli Olympiakylää rakentamassa Käpylään aina Olympiavuoden 1952 syksyyn saakka, jolloin hän siirtyi Kotkaan. Rakennusmestariksi valmistuttuaan hän sai työpaikan Haminan varuskunnasta. Veikko siirtyi Alppilaan Pelastusarmeijan Alppikadulla sijaitsevaan miesten asuntolaan asumaan. Tämän jälkeen Veikko asui Kalevi Nordblomin ja Taunon kanssa Kruunuhaassa vuokralla. Veikko oli Suomen Kommunistisen puolueen jäsen.
Ennen tätä työtä Veikko oli Putkisto Oy:ssä nuorempana asentajana 1951- 1954 välisenä aikana ja Oy Radiator Ab 1954- 1958. Veikko oli saanut kurssitodistuksen putkiasentajan iltakurssilta, joka oli käsittänyt 42 tuntia tietopuolista opetusta ja käytännön harjoittelua työpajoissa ja työmailla vuonna 1951.
Veikko Mattila on tehnyt pitkän työuran Helsingin kaupungilla, josta hän sai Suomen kaupunkiliiton hopeisen ansiomerkin tunnustukseksi 20-vuotisen toiminnasta kaupungin palveluksessa. Tämä ansiomerkki luovutettiin Helsingissä 1982. Veikon poika Pentti oli myös Helsingin kaupungin palveluksessa 20 vuotta ammattikoulun opettajana, jossa hän itse opiskeli 1970-luvun alussa. Veikon työt olivat alkaneet Helsingin kaupungilla 1958, jonka jälkeen hän toimi erilaisissa tehtävissä 1984 asti. Tämä Helsingin kaupungilla tehtävä työ oli pääasiassa toimia kuljetinlaitteen hoitajana siirrettäessä hiilikasoja laivoista maalle jne. Laivat toivat hiiltä eri maista ja laivoilla vieraillessa Veikko osti makeisia lapsille jne.
Jaakko Mattilan vaimon Hulda Mattilan kuoleman jälkeen yhteydet Mannisiin ovat katkenneet. Jaakko joutui antamaan pojat muiden elätettäväksi, kun menetti maatilansa koska ei ollut lyhentänyt velkojaan, joten polkupyörällään Jaakko vei pojat lähellä oleviin maataloihin ”vellirengeiksi” eli sijaiskoteihin. Jaakko isä oli menettänyt Ala Keeteri maatilansa pakkohuutokaupassa kunnalle, joka oli lohkaistu Suorsan tilasta ja Suorsan päätila ulottui Temmekseen asti. Tuohon aikaan jo pelkkä köyhyys on ollut helposti ivan aihe. Koska Jaakko ei voinut liikkuvan rakennusmiestyönsä tähden hoitaa lapsiaan, niin Toivo oli Männikköön sijoitettuna joka työnään pumppasi keskusojalta vettä karjan juotavaksi. Veikko oli 9 ikävuodesta 14-vuotiaaksi Viljamissa Lestadiolaisen tilalla töissä, ja perheen isä Viljami piti pirttikokouksia kylällä ja oli suojeluskuntalainen kantaen kivääriä olallaan kylällä. Myös Sulo oli Veikkoa lähellä olleella Alila Lestadiolaisen perheen tilalla renkinä töissä.
Yhdysvaltoihin muuttaneet Häkkiset ja Manniset
Mummoni Hulda os. Mannisen vanhin sisko oli Ida Katarina Manninen s. 20.8.1888, joka muutti New Yorkiin. Ellis Islandin kotisivun matkustajaluettelohaun tulos ilmaisi, että Ida Manninen lähti Alavudelta Liverpooliin ja Liverpoolista Englannista ja saapui 7.10.1910 Ellis Islandiin Mauritania laivalla. Lähtöaikaan Idan ikä on ollut 22 vuotta. Idalla oli mukanaan serkkuja mm. Hilma Häkkinen (s. 28.1.1880 Alavudella). Ida kävi Suomessa 1949 ja oli avioitunut Kotkalaisen merimies Oksan kanssa ja Idan sukunimi muuttui Oksaksi. Ida Oksa oli muuttanut vuonna 1917 San Franciscoon, CA ja Ida kuoli 30.7.1966 lapsettomana. Ida oli ollut San Franciscon Suomalaisen Luterilaisen seurakunnan jäsen ja Ida on haudattu heidän hautausmaalleen.
Ida Oksan os. Mannisen muistotilaisuudessa San Franciscossa olivat seuraavat ystävät ja sukulaiset mukana: Jaatinen, Hilja Salin, Christian Partanen, Mary Oja, rouva W. Hirvelä, Janny Brennel, Lantai, Amanda Puranen, Oksa, mrs & Mr Lars Krup, Naimi Saarinen, Laina Smith, Jarl Lindfors, Ella Nylund, Mathilda Towler, Hulda Kivelä ja monia muita joiden nimistä en saa selvää.
Idan serkku oli Hilma Katariina Häkkinen, s. 28.1.1880 Alavus, k. 1.1.1972. Asui 680 Leighton ave. New Yorkissa. Muuttanut: 1903 Amerikkaan. Hänen äitinsä oli Maria Heikintytär Manninen, Häkkinen, emäntä, s. 22.10.1852 Alavus, k. 17.9.1924 Alavus. Hilman isä ja Marian puoliso: Salomon Erkinpoika Häkkinen, s. 6.6.1848 Alavus, k. 16.4.1931 Alavus. Muita Idan ja Huldan serkkuja jotka olivat muuttaneet Amerikkaan: Salomo Edvard Häkkinen , s. 17.5.1882 Alavus, k. 17.8.1950 Nevada, Washington. Muuttanut: Amerikkaan 1900, Alma Maria Häkkinen , s. 19.4.1885 Alavus, k. 29.6.1963 Amerikassa ja Lempi Josefiina Häkkinen , s. 10.10.1890 Alavus, k. 16.8.1954 New York. Muuttanut: Amerikkaan 25.9.1910.
Vaarini Jaakko Mattilan vaimon sisko Iida os. Manninen vieraili vuonna 1949 Suomessa toukokuusta lokakuuhun saakka ja asui pääsääntöisesti Mannisilla Alavudella. Samaan aikaan vieraili Kuortaneella syntymäkodissaan pastori Eeli Merijärvi Yhdysvalloista. Merijärvi piti kotiseurat sisarensa Amalia Naaralan ja Iidan sisaren Liisa Naaralan luona, johon oli kutsuttu Iida Mannisilta. Ennen kuolemaansa Iida oli joutunut muuttamaan pienempään vuokra-asuntoon, sillä eläkeasiat eivät olleet kunnossa. Muutama kuukausi tästä oli Iida kuollut ja tieto oli tullut myös Suomeen.
Jaakko Mattilan poikien Jussin ja Toivon merkkitapaus oli viedä Hulda äidin kirjoittamat kirjeet postiin lähettäväksi Ida siskolle New Yorkkiin. Postissa udeltiin pojilta, että oikeinko New Yorkkiin saakka kirje lähetetään.
Ida Manninen eli Ida Oksan Suomeen lähettämistä kirjeistä muutama on vielä tallella. Mahdollinen mies Idalle saattaisi olla: Gösta Edmund Oksa, koti/syntymäpaikka: Orimattila, kuoli 14.8.1935 keuhkotautiin San Franciscossa 36 vuoden ikäisenä, vaimo jäi kaipaamaan. Nämä tiedot ovat: Suomen Merimieskirkon aikakauslehti ”Merimiehen Ystävä” joka on julkaissut merimiespappien lähettämiä tietoja ulkomailla kuolleista merimiehistä. Suomen Sukututkimusseura laati 1940-luvun puolivälissä vuosien 1882-1942 tiedoista aakkosellisen kortiston. Kortistoa voi käyttää Kansallisarkistossa ja se siirrettiin syksyllä 2002 tietokoneelle Suomen Sukututkimusseuran toimesta.
Näyttelijä Matt Damon on minun seitsemäs serkku (Geni.com) Alavuden Mannisten – Ritoloiden ja ja Mursuloiden kautta. Matt Damon syntyi Cambridgen kaupungissa Massachusettsissa. Hänellä on englantilais-skotlantilais-suomalais-ruotsalais-walesilaiset sukujuuret. Hänen äitinsä isällä, alkuperäiseltä sukunimeltään Pajari, on juuret Suomessa. Damonin isä Kent Damon oli pankkiiri ja kiinteistönvälittäjä, hänen äitinsä Nancy Carlsson-Paige taas varhaiskasvatuksen professori. Damonilla on myös vanhempi veli. Damonin juuret löytyvät Kemin Karihaarasta, josta hänen isoisoisä Nils Johan Olafsson-Pajari lähti Yhdysvaltoihin vuonna 1907 kahden veljensä kanssa. Damon aloitti näyttelemisen jo koulussa. Hänen koulunsa teatteriryhmä voitti kilpailuja useilla näytelmäfestivaaleilla.
Emil Edward Hurja syntyi 22.1.1892 Crystal Falls, Michigan, Yhdysvalloissa, k. 30.5.1953 Washington D.C:ssä. Emil Hurja oli amerikansuomalainen poliittinen vaikuttaja, toimittaja ja kirjailija. Hurja oli uranuurtaja mielipidetiedustelujen käyttämisessä poliittisena välineenä ja Franklin D. Rooseveltin presidenttikauden aikana tehtyjen sosiaalisten ja taloudellisten uudistusten tärkeä taustavaikuttaja. Hurja oli suomalaisten siirtolaisten poika, isä Matt Hurja (alun perin Matti Pitkäkangas) oli töissä kaivoksessa. Hän aloitti kirjapaino-oppilaana vuonna 1909, työskenteli postissa ja sekalaisissa töissä samalla kun opiskeli. Hän avioitui Gudrun Andersin kanssa 22. kesäkuuta 1919. Hurja työskenteli toimittajana sanomalehtialalla Daily American -lehdessä Teksasissa vuosina 1919–1926. Hän työskenteli finanssi- ja kaivosasiantuntijana New Yorkissa vuosina 1927–1931. Hurja julkaisi teoksen History of Presidential Inauguration (1932). Hänen kirjansa Westward Ho, Fare Paid ilmestyi 1937. Vuosina 1937–1939 hän toimi talousanalyytikkona ja vuosina 1939–1945 Pathfinder-lehden kustantajana ja päätoimittajana. Rooseveltin pyrkimys hallinnon keskittämiseen oli pettymys Hurjalle. Sen vuoksi Hurja siirtyi republikaaniseen puolueeseen ja asettui vuonna 1946 ehdokkaaksi edustajainhuonevaaleissa Michiganissa. Häntä ei kuitenkaan valittu. Geni.com mukaan Emil Hurja on Pentti Mattilan viides serkku kahden sukupolven erolla Alavuden mummoni Hulda Mannisen kautta.
Yhdysvaltoihin muuttaneet Mattilat
Jaakko Mattilalla oli veli Juho ”John” Mattila (rakennusmies, s. 16.7.1891 Tyrnävä, k. 5.5.1972 Portland Oregon USA, lapseton), joka muutti Amerikkaan 1918 metsätöihin Tyrnävältä ja hänellä oli 25 dollaria mukana rahaa. Juho saapui Ellis Islandiin 18.2.1918 26 vuoden iässä naimattomana. Juho pakeni punaisten pidätyksiä Tyrnävältä Yhdysvaltoihin.
Jussi oli ilmoittanut maahantuloasiakirjoihin, että hänellä on ystävä Fiina Hankanen 228 E. 67 str. New York (Fiina on syntynyt 13.12.1892, ja k. 29.8.1979 ja asui Skandia, Marguette, Michigan) ja A. Nikander 335,5 Granite St. Quincy Massachusetts. Jussi oli liittynyt United Finnish Kaleva Brothers & Sisters Lodge #23 Portlandissa Oregonissa kesäkuun 17 1953 ja hän asui vaimonsa Hadyn kanssa 3404 N Minnesota Avenuella. Portlandiin Jussi oli muuttanut Quincy:n Massachusettista. Hady on merkitty kotiäidiksi ja hän on syntynyt Raahessa Suomessa 25.10.1893. (Nämä tiedot on saatu Amerikkalaiselta sukuseuralta Finnish – American Historical Society of West
Reino Keron kirjassa Suomalaisina Pohjois-Amerikassa mainitaan Yhdistyneistä Kalevan Veljistä ja Sisarista näin: ”Kalevalaiset on ollut salaseura, jonka toiminta nimenomaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana on kuitenkin ollut tarjolla kaikille suomalaisille. Tämä järjestö ei ole ollut ainoa amerikansuomalainen salaseura. Suomalaisilla teosofeillakin lienee ollut muutama salainen osastonsa, joista kuitenkin vain New Yorkissa toiminut Vipunen oli pitkäikäinen. Vapaamuurareillakin oli siirtolaismaailmassa roolinsa.” Jussi oli ehdottanut Toivolle, että hän tulisi Amerikkaan ottolapseksi, mutta Toivo ei ollut lähtenyt. Toivo Mattila sai Sodankylään viestin Jussi sedästään Amerikasta, että Jussin on kuollut. Jussi oli Amerikasta lähettänyt kirjeitä veljelleen Jaakolle.
Laivan nimi oli Bergensfjord, jolla John Mattila tuli Norjasta, joka lähti Kristiania Akershusista Norjasta. Tämä laiva oli rakennettu Norjan ja Amerikan linjalle 1913. Laiva myytiin Home Linjalle Panaman lipun alle 1946 ja laiva nimettiin Argentiinaksi. Tämän jälkeen laiva myytiin Zim Linjalle Israeliin 1953 ja laiva nimettiin Jerusalemiksi ja laiva nimettiin Aliya:ksi 1957. Lopulta laiva romutettiin Italiassa 1959. Laivassa oli 1200 paikkaa matkustajille niin, että 100 ensimmäisessä luokassa, 250 toisessa luokassa ja kolmannessa luokassa 850 paikkaa.
John Mattilan puoliso oli Mary K, Mari Mattila, s. Oulu, Kastelli, k. 9.4.1948 Portland. Tässä pari John Mattilan kirjettä siskolleen: Jouluk 29 – 46 Portland Ore Siskoni Anni kiitän sinua ja poikaanne Eskoa niin sisältörikkaasta kirjeestä jonka sain joku aika takaperin. Terve olen taasen olin jo työssäkin 3 viikkoa takaperin mutta olemme joululomalla. Minulla oli paljon touhua viime viikolla en tahtonut keritä mihinkään mutta eilen 26 pnä tätä kuuta minä sain valmistettua 2 pakettia sinulle ja tänään vein ne postiin niissä on yhtä ja toista ne painoi yhteensä 30 paunaa minä panin alhaisen arvon niille sillä kun jotkut ovat panneet todellisen arvon niin niitä on avattu matkalla ja tietenkin on jotakin joutunut hukkaan se on suurta liikettä kun katselee siellä lähetyspaikalla on siellä laatikoita. Esko on vissiin jo lähtenyt pois luotanne. En nyt muuta tällä kertaa. Onnellista uutta vuotta ja hyvää Joulua vaikka se on jo jäljessä päin. Toiste lisää kun on enäppi aikaa olen kylpeen lähdössä löysin meidän kaksi kuvaa kun hain kirje kuorta ja niihin on Mari kirjoittanut takapuolelle vissiin meinannut johonkiin lähettää veljesi John.
______________________________________________________
John Mattila Heinäkuu 24 1948
3404N Minnesota Ave.
Portland 12 ORE U.S.A. Tervehdin Siskoni Anni ja Perheesi. Oli kerrassaan odottamain yllätys kun sain kirjeen sinulta Anni sisko en voi sanoilla kuvata sitä liikutusta pakkaa käsi vapiseen. Olen elänyt täällä yksinäni tietämättä mitään minun omaisistani toistakymmeneen vuoteen ja olen ikään kuin unhoittanut. Sinulta olen saanut useita kirjeitä Helmiltä ja Matilta ja yhden veljeltäni Jaakolta. Ja on minussa herättänyt veljesrakkauden joka on ehkä hyvä tässä minun tilassani. Minä olen ollut naimisissa ja minun vaimo kuoli viime huhtikuun 9 p:nä äkkiä aivohalvaukseen menimme yhdessä sairaalaan katsomaan naapurin isäntää ja vaimoni Mari jäi sille reissulle se oli niin paha isku minulle, sillä Mari oli niin hyvä ja kaunis vaimo. Hän oli syntynyt Kastellissa kolme kilometriä Oulusta Muhokselle päin ja tullut Amerikkaan 16 vuoden vanhana. Meillä on oma talo jossa minä nyt asun yksin olen jo oppinut olemaan yksin meidän kyökki välineet on viimeistä mallia kaikki, toimii automaattisesti. En ole ollut paljoa työssä sitten Marin kuoleman jälkeen olen voinut niin haluttomasti mitään yrittää, sillä aina ajattelen että elämä on turhuutta. Koittakaa ymmärtää vaikka tähän on tullut virheitäkin. Niistä Suorsan Jaakosta Tikka Marista Kaikkosen Almasta enkä kenestäkään niistä Tyrnäväläisistä ole kuullut mitään 25 vuoteen sillä he asuu siellä Atlandin rannikolla ja minä täällä Tyynen meren rannalla. Vai on siellä kanssa juoppous suuressa mittakaavassa niin se on täälläkin täällä juo kaikki minäkin otan joskus lasin olutta. Nyt minulla on selkä kipeä tänä aamuna nostin tuolia niin rouhasi niin pahasti etten ole päässyt ulos ollenkaan ei se ole ensi kerta sillä minä olen täällä työmaalla loukkaantunut pahasti monta kertaa. On ollut viikon päivät niin polttavan kuuma ettei tahdo voita olla missään Olen minäkin joskus ajatellut käydä siellä Suomessa mutta en ole tehnyt vielä mitään päätöstä. Turhaa Esko pelkää että Suomen kieli unhoittuu sillä meillä Suomalaisilla on paljon taipumusta puhua Suomea kun me tapaamme toisiamme. Olin justiina lukemassa kirjettäsi tuli naapurin emäntä katsomaan ja halusi tietää mitä siinä on annoin kirjeen hänelle mutta ei ymmärtänyt yhtään sanaa. Koitin hänelle tulkita niin lähelle kun osasin hän on americalainen ja hän oli vaimoni paras tuttava Kyllä Anni se sinun kirje oli tullut pian 6 päivässä. Kirjoita Esko myös setälle olis hauska tietää mielipiteesi ja ole hyvä poika. Parhaimmat terveiset Eskolle Jaakolle ja Annille. Setä Kaikki uutiset on tervetulleita ja vaikka vanhemmatkin asiat. Amerikan Yhdysvallat John ja Hady Mattila.
Toivo Mattilan kertomaa
Setäni Toivo Mattilan kertomaa.. Toivo ja Veikko ovat Limingassa asuessaan olleet työväentalolla myymässä lippuja ja järjestysmiehinä. Toivo Mattila valmistui rakennusmestariksi Kotkan teknillisestä koulusta vuonna 1958. Toivo harrasti valokuvausta ja valokuvasi ammatikseen Sodankylässä ja Sotkamossa. Toivo ja Laina Mattila asuivat maatilallaan Sotkamossa ja heillä oli 8 lypsävää lehmää. Maatilan hoidon lisäksi Toivo kävi rakennusmestarin hommissa Hoikankankaan varuskunnassa Puolustusministeriön palveluksessa.
Toivo oli haavoittunut Viipurin lähellä Ihantalan taisteluissa juhannuksen aatonaattona 1944 taistellessa E 13:sta. E 13:sta oli muodostettu JR 12:sta erilliseksi pataljoonaksi heitettäväksi missä kiireellisesti tarvittiin joukkoja. Toivo oli Tampereen sotilassairaalassa toipumassa haavoittumisestaan, niin hänelle tarjottiin maatilaa Aunuksesta sitä varten hän allekirjoitti asiapaperin.
Toivon, Juhon (Jussin), Sulon ja Veikon äiti Hulda Manninen kuoli heidän ollessa vain 13 vuotta vanhoja. Hulda oli kotoisin Alavudelta. Toivo muistaa sen päivän hyvin, kun hänen äitinsä oli kuollut yöllä ja viety Marttilan vanhainkotia vastapäätä olleelle ruumishuoneelle. Toivo oli ihmetellyt kun äiti ei ollut herättänyt paimentamaan perheen lehmiä ja lampaita. Toivo oli mennyt kaksoisveljensä Jussin kanssa katsomaan äitiään Marttilan vanhankodille, jossa heille oli kerrottu, että äiti on ruumishuoneella, jolloin pojat olivat pinkaisseet juoksuun kotiin mennäkseen. Lapsien mielestä tapahtuma oli niin salaperäinen, kun aikuiset eivät kertoneet heille riittävästi, miksi lehmätkin hävisivät yöllä.
Äitini isän suku Volotiset Karjalasta
Ilomantsi on Pohjois-Karjalan vanhin pitäjä ja on ollut kylänä jo 1300-luvulla. Siitä erosivat 1500-luvulla kappeleiksi ja sitten pitäjiksi Pälkjärvi, Tohmajärvi, Liperi, Pielisjärvi ja Repola, 1700-luvulla Eno ja 1900-luvun alussa Tuupovaara.
Volotiset ovat ortodoksista sukua. Volotisilla on sukuseura, jonka perustava kokous on ollut 5.7.1969 Ilomantsin kirkonkylässä Kansallistalolla kansanedustaja Mikko Volotisen toimesta.
Sukuseuran uudelleen käynnistäjänä ja puheenjohtajana toimi Seppo Volotinen. Uusi puheenjohtaja on Taisto Volotinen Ilomantsista heinäkuusta 2017 alkaen.
Volotisen suvun sukukirja valmistui vuoden 2011 sukukokoukseen mennessä, mikä on jo loppuunmyyty.
Volotisen sukuseura oli tilannut Tuula Kiiskeltä sukututkimusrungon, jota on täydennetty Pentti Volotisen, Maija Volotisen, Kaija Kilkasen ja Meeri Sergouehkinan jne. antamilla tiedoilla. Tämän sukututkimuksen yksi tavoite on ollut tuoda suvun jäsenet toistemme tietoisuuteen, jotta voimme pitää yhteyttä keskenämme. Sukukokouspöytäkirjassa kesältä 2002 sanotaan: ”Tuulan mukaan ortodoksisten sukujen tutkimusta vaikeuttaa se, että 1800-lukua vanhemmat kirkonkirjat ovat Pietarissa. Jos ne vapautuvat tutkijoiden käyttöön, sukututkimuksessa on mahdollista päästä 1500-luvulle saakka.”
Volotisten isälinja on siis I1 ja Kalevi Wiikin kirjassa todetaan: ”I1 miehiä voidaan nimittää ’skandinaavisiksi'”.
Veijo Saloheimon antamia tietoja Volotisista
”Volotisten sukua voidaan seurata taaksepäin aina vuoteen 1589 asti eli 400 vuoden taakse. Sukunimi on tosin nuorempi, toisen tunnetun sukupolven antama. Ensimmäinen tunnettu suvun jäsen oli Dementi Mitsoinen, joka asui Tyrjän kylässä ja sai nimensä ruotsalaisvoudin veroluetteloihin vuosina 1589-92. Tyrjässä asuttiin varmaan jo vuonna 1500, mutta senaikaisista asukkaista ei voi osoittaa Dementin isiä. Vuosina 1614-41 isännöi taloa hänen poikansa Volotka Dementinpoika Rentoinen. Volotka tai Voloti on kansanomainen johdannainen Vladimirista niin kuin toinenkin, tutumpi muoto Volodja. Vuosina 1642-51 oli talon isäntänä Volotin poika Iivana, jonka lisämääre ”Volotinpoika” vakiintui sukunimeksi –nen- johtopäätteineen. Hänen poikansa Levontei eli Levoska ja Makaria asuivat Tyrjässä, Levontoi vielä vuonna 1687, mutta Makaria kuoli sitä ennen. Tyrjässä asui myös Kana Jyrinpoika Volotinen vuosina 1683-96. Hänen isänsä Jyrki oli Iivanan veli tai poika. Ortodoksit katosivat Tyrjästä Levontein ja Kananan jälkeen ja jo aikaisemminkin. Mikitta Kibojev muutti jo vuonna 1633 Repolaan ja Riiko Iivananpoika Rentoinen vuonna 1651 jälkeen Aunukseen (Syvärin luostarin arkisto 3:192:11 Historianlaitos Pietari). Riion isä Iivana lienee ollut Volotkan veli, joka asui kaiketi samassa talossa eikä siksi saanut nimeään maakirjaan. Suku jatkui Mekrijärven Tahvanalassa (n:o 5) vuosina 1683-96 mainitusta Samuilasta, joka oli Iivanan poika tai pojanpoika. Hänen poikansa Teppana isännöi taloa vuosina 1722-1730. Jesvei Teppananpoika 1731-60 ja sitten nähtävästi hänen veljensä Hilipan poika Mikki kuolemaansa asti 1771. Mikki nai vuonna 1744 Melaselästä Irina Kuismantytär Mustikaisen. Seuraava isäntä Jerofei Mikitanpoika taas haki taloon neveskäksi Hattuvaarasta Ovdotja Iivanantytär Puruskaisen, jonka isä Iivana Simananpoika oli tullut 1740-luvulla Venäjältä Mihail Sudakan kotivävyksi. Hatun muutkin asukkaat: Maksimaiset, Sudakat ja Hoskoset olivat ”paluumuuttajia”, täältä paenneiden perillisiä, jotka Isonvihan aikana väistivät Venäjän sotaväen ottoja ja Petroskoin rautaruukkien työorjuutta palaten silloisen Ruotsin puolelle. Samuilan toinen poika Iivana asettui vuonna Isonvihan aikana 1717 Sonkajärven Jelilään (n:o, uusi 7), Matti Toivasen ikiautioon, joka pääsi veroluetteloon tämän nimellä vuosina 1683-85 ja jäi autioksi sen jälkeen. Asutus laajeni juuri 1600-luvun loppupuolella Sonkajärven länsirannan mäelle tiheään asutulta pääkylältä. Iivana Samulinpojan emäntä Sofia Naumanen, joka tuotiin taloon Liperin Taipaleesta, kuoli vuonna 1764 ja hän itse vuoden 1765 jälkeen. Talon peri heidän jälkeensä poika Vasili, jolta se jäi Teppanalle. Teppanan kuoltua talo jakautui kaikkiaan kolmeen osaan. Kaksi pojista, Simana ja Huotari, muuttivat osuuksineen Venäjän Hömöttiin, jonne Turkkalan talo (uusi n:o 6). Sonkajan asutusvirta suuntautui jo 1700-luvulla uudistaloina ja tilansiirtoina sille taholle, Sonkajanrannalle, jota ajoittain nimitettiinkin Suur-Sonkajaksi. Kotipaikalle jäi Jelisei, ehkä edellisten setä eli Vasilin poika, koska hän kuoli jo vuonna 1831. Hänestä jäi sentään nimi talolle, joka palveli vuosikymmenet Sonkajan kansakouluna.”
Lauri Saloheimon (e. Berner, nimi muutettu 1906) kirjassa ”Pytingin poika” on sivulla 84 tällainen tarina Volotisista: ”pogostan isossa pappilassa ja sieltä pyörähti rattailleni Augusta-täti Airio, kuusissakymmenissä kulkeva, puhelias ruustinna. Siinäpä tarina luisti solkenaan. Hänen ehdotuksestaan vaihdoimme hevosen syöttöpaikankin Multimäen Volotisille säännöllisesti käyttämämme Marjovaaran Kuokkasen majatalon sijalle.” Lauri Saloheimon kirja ”Karhun purema ruukinhoitaja” ilmestyi 1967. Siinä Lauri kuvasi isänsä Aksel Berner-Saloheimon elämää. Laurin poikia ovat Matti ja Veijo Saloheimo Vielä 1800-luvullakaan ei syrjäkylillä ollut opetusta järjestetty, mutta kirkonkyliin alettiin näihin aikoihin perustaa kiertokouluja. Niissä oli osattava esimerkiksi katekismus ulkoa. Tilalliset maksoivat lastensa opetuksesta kaksi kappaa viljaa per maatila ja tilattomat viisi hopeakopeekkaa. Veijo Saloheimon kirjassa ”Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla” Joensuun korkeakoulun julkaisuja vuodelta 1971 löytyy mielenkiintoista asiaa mm. Ilomantsista ja ”Tyrjänsaari Koitereen lasku-uoman niskalla kuului vuonna 1500 Mekrijärven lääniin. Taloluku pysyi suunnilleen samana 1700-luvulle asti, jolloin alkoi jyrkkä nousu. Isonjaon aikaan kylä oli levinnyt varsin laajalle, mutta neljä vanhinta taloa oli tiheänä ryhmänä saaressa. Viides, edellisten kanssa 1600-luvun aikainen, löytyi isossajaossa Kivilahdesta, ilmeisesti sinne siirrettynä ahtaasta saaresta. Näiden viiden talon joukosta erottuu jo 1600-luvun alkupuolella Hukkala, jonka isäntänä oli Volotisen suvun kantaisä Volotka Rondinen.”
Sursill sukuyhteys äitiini
Sursillit ovat muuttaneet Ruotsista Suomeen ja asuneet Pohjanmaalla 1400-luvulta alkaen, josta osa suvusta muutti maata viljelemään Ilomantsiin, kuten Ahlholmit, jota kautta äitini Ilomantsin suvulla Volotisilla ja Huovisilla on sukuyhteys Pohjanmaan säätyläisiin. Katso lisätietoja https://fi.wikipedia.org/wiki/Sursillin_suku
Monet karjalaiset äitilinjat pitävät sisällään saamelaista perimää, katso https://penttimattila.net/2021/04/08/saamelaiset/
Kanteleensoittaja
Volotisen sukuun tuli avioliiton kautta Mikko (Nikolai) Rähkönen, jonka esi-isä on kanteleensoittaja Averkejn veli Feodor Rähkönen. Kanteleensoittaja Averkei (Everik) Ivaninpoika Rähkönen syntyi Korpiselän ortodoksisen seurakunnan, metrikkakirjojen mukaan v. 1824: No. 41. synt. 22.10.1824, kastettu 28.10.1824 Korpiselän kylän talonpojan Ivan Jakovlevin Rähkösen ja Pelagia Jefimintytär Kokkosen poika Averkij. Sisaruksia ovat Juda, Varvara, Vassa, Stepanida, Feodor, Agafon, Paraskeva ja Akilina. Averkei avioitui Korpiselän ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjojen mukaan vihkiminen tapahtui v. 1861: Nro 1. Vihkipvm 30.01.1861. Sulhanen: Korpiselän seurakunnan Korpiselän kylän populi Averkij Ivanov, uskonnoltaan ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 36 vuotta. Morsian: neito Marija Hakkaratar (Hakkarainen), Korpiselän kylän talonpoika Jogan Hakkarajsen tytär, uskonnoltaan luterilainen, ensimmäiseen avioliittoon, 24 vuotta. Averkei tuli tunnetuksi kanteleensoittajana. Hän soitti nuoruudessa viisikielistä kanteletta. Säveltäjä Heikki Klementti oli innostunut löytäessään Everik Rähkösen soittamassa kannelta Helsingissä 1900-luvun alussa. Pentti Virrankoski arvelee, että Klemetti puhkesi ylistämään soittajaa, kun tämä ei kirjoittanut niinkään vertailevana tutkijana vaan ihailevana romantikkona. Hänelle aito kansanmusiikki oli pyhää ja kaunista ja hengeltään muinaista. Klemetti myös aikanaan ajatteli, että nuoret olisi pitänyt laittaa kisälleinä vanhojen mestareiden oppiin. Launis arvioi vuonna 1923, että Rähkösen sävelnäytteet olivat samanlaatuisia kuin Raja-Karjalan soittajien ja että Rähkönen sommitteli sävelmiään itsenäisesti hyvällä taiteellisella tasolla. Rähkönen kävi pari kertaa esiintymässä Heisingissä. Rähkönen oli ilmoitettu esiintyjäksi mm. Helsingissä Seurahuoneella maaliskuussa 1905 Suomen laulun iltamassa osana juhlavaa ohjelmaa. Averkei Rähkönen kuoli Karttulan Syvänniemessä 24.11.1906. Wikipediassa on kanteleesta jotakin
Volotisia sotapalveluksessa
Volotisia kuten muitakin joutui Talvisodan alettua 1939 n.100 000 siviiliä joutui lähtemään evakkoon Karjalan rajaseudulta. Evakot majoitettiin maaseudulla yleensä yksityisiin kotitalouksiin. Evakoilta jäi paljon yksityistä omaisuutta rajaseudulle. Moskovan rauha 13.3.1940 teki sotaa paossa olevista siviileistä kerralla koditonta siirtoväkeä, jonka määrää rauhanehdot, mm. Karjalan alueiden luovutus sekä Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi kasvatti n. 430 000 henkeen. Jatkosodan aikana takaisin luovutettuun Karjalaan palanneet joutuivat uudelleen evakkoon v. 1944. Lisäksi evakkotielle joutui lähtemään Sallan, Kuusamon ja Petsamon sekä Porkkalan vuokra-alueen siviiliväestöä. Evakot asutettiin muuhun Suomeen ja heille annettiin korvaukseksi asuin- ja viljelystiloja.
Siirtokarjalaisten tie. I-1V. Turku : Nyky-Karjala, 1970.
Siirtokarjalaisten tie: osoitehakemisto Turku : Nyky-Karjala, 1971.
Sota-arkistossa kävin tutkimassa vaarini Emil Volotisen sotilaskantakorttitietoja: Sotilaskantakortin 4014/11 mukaan sotamies Emil Volotinen on ollut kutsunnassa 1923 ja määrätty astumaan vakinaiseen palvelukseen 22.10.1923 VR joukko-osastoon 2 KK Kompp. josta vapautettu 26.9.1924 täysin palvelleena. Sotilasvala oli ollut 17.11.1923 ja palvelusaika oli ollut 1 vuosi. Uskon tunnustukseksi oli merkitty Kr. kat. Koulusivistys 2/4 kansakoulua. Maininta: hyvä ampuja, rask. kk. mies ja puhelin kurssi oli käyty.
Äitini äitilinja
Äitini DNA äitilinja on (U5a2a1a) on Hilja Juhontytär Kukkonen s. 13.4.1910 Ilomantsissa ja hänen äitinsä Ida Antintytär Varis s. 10.3.1880 Ilomantsi ja hänen äitinsä Elli Ristontytär Ikonen s. 26.6.1844 Ilomantsi, Tokrajärvi ja hänen äitinsä Beata Petterintytär Hassinen s. 14.1.1804 Ilomantsi, Tokrajärvi ja hänen äitinsä Magdalena Ristontytär Eteläinen s. 29.11.1771 Ilomantsi, Luhtapohja ja hänen äitinsä Carin Heikintytär Kuivalainen s. 5.1.1747 Ilomantsi, Patrikka ja hänen äitinsä Lisa Pehrintytär Karvonen s. 1717 Ilomantsi. Hän on asunut Luhtapohjassa poikansa Antin ja miniän Elisabeth Bengtisen luona, sitten ovat muuttaneet Sonkaja 25:een.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa ”Sukunimet” (Otava 2000) todetaan Karvonen sukunimestä, että on mahdotonta erottaa nimiä Karvanen, Karvinen ja Karvonen toisistaan… Muinaisilla saksalaisilla on ollut nimikanta Garva- joka sisältyy mm. nimiin Garuward ja Garufrid.
Äitilinjani U5 haploryhmässä on noin puolessa saamelaista juurta.
Pekka Lyyrasen käsitys suomalaisista äitilinjoista: ”Olen pitänyt äitilinjoja H ja U eurooppalaisina, vaikka ne ehkä ovat Eurooppaan tulleet Lähi-idästä. Olen myös todennut että H ja U ovat juutalaisten perusäitilinjoja niiden laajalevikkisyyden takia juutalaisten keskuudessa. H ja U ovat myös Lähi-idän äitilinjoja. U-linjaa olen epäillyt hevoskulttuurin indoeuroppa linjaksi. Perusteluna on sen yleisyys myös Intiassa, johon indoeurooppalaiset menivät myös. H-linja voisi liittyä heettiläisiin, jotka näin olisivat tulleet Turkkiin Euroopasta. Hehän katosivat n. 1200 eKr. israelilaisten syntyaikoina. Raamattu kertoo heettiläisiä asuneen Kanaanin maassa, 1 Mos.15:20, 2 Sam.11:6.Näin linjan löytyminen juutalaisista ei olisi yllätys.
Suomalaisten äitilinjat
D-linja, 2/190 n. 1 %, siperialainen linja
H-linja, 77/190 n.40 %, Euroopan valtalinja
HV-linja,2/190 n. 1 %, eniten persialaisilla
I-linja, 2/190 n. 1 %, eniten kurdeilla
J-linja, 8/190 n. 4 %, eniten unkarilaisilla
K-linja, 8/190 n. 4%, eniten kurdeilla
T-linja, 12/190 n. 6 %, eniten palestiinalaisilla
U-linja, 51/190 n.26 %, eniten saamelaisilla
V-linja, 15/190 n.7 %, eniten saamelaisilla
W-linja, 7/190 n.3 %, eniten kurdeilla
X-linja, 4/190 n.2 %, eniten georgialaisilla
Z-linja, 2/190 n.1 %, siperialainen linja
Monella kansalla on jotain äitilinjaa enemmän kuin käytetyn tutkimuksen eniten-kansalla. Vertailu kuitenkin kertoo mihin päin ao. linja voisi hyvin viitata.”
Äitini äidin suku, Kukkoset
Äitini sukua Ilomantsista
Hilja os. Kukkosen äiti oli Ida Varis ja Idan isä oli Antti Mikonpoika Varis, talollinen Sonkaja n:o 39, s. 8.9.1834 Ilomantsi, Sonkaja. Antti Variksen puoliso: Vihitty 28.11.1860 Ilomantsi Elli (Elin) Ristontytär Ikonen, s. 26.6.1844 Ilomantsi, Tokrajärvi. Vanhemmat: Krister Pekanpoika Ikonen, s. 22.7.1822 ja Beata Hassinen, s. 12.1.1807 Ilomantsi, Sonkaja, k. 12.7.1865 Ilomantsi, Sonkaja. Vihitty 31.7.1843 Ilomantsi. Elli Varis os. Ikonen, Ida Kukkonen os. Varis ja Hilja Kukkonen Antti ja Elli Variksen lapset: Cecilia s. 3.5.1862, Beata s. 25.2.1865, Anna s. 1.9.1867, Maria s. 10.3.1871, Antti s. 13.4.1874, Risto s. 22.1.1877 ja Iida s. 10.3.1880.
Ilomantsin Penttiset
Emil Volotisen vaimo Hilja oli omaa sukua Kukkonen ja oli kotoisin Tokrajärveltä. Hiljalla oli vanhempi veli Otto Kukkonen. Otto Kukkonen on ollut värikäs persoona, joka toimi Viipurissa kirjakaupan myyjänä. Hiljan velipuolen Tarmon poika Kalevi Penttinen s. 1945 oli käynyt Turussa tapaamassa Hiljan veljen Otto Kukkosen poikaa Raimo Kukkosta. Raimo Kukkonen oli ollut merillä töissä. Kalevi Penttisen puoliso on Anneli Näreaho. Hiljan äiti os. Ida Varis avioitui Erkki Penttisen kanssa, koska edellinen mies torppari Juho Kukkonen kuoli. Idan ja Erkin lapset: Kaino Penttinen (s. 12.2.1919 Ilomantsi) ja Tarmo Penttinen (s. 17.7.1920 Ilomantsi) olivat Hiljan velipuolia ja Tarmon vaimon nimi oli Liina. Tarmon ja Liina os. Kettusen (s. 10.3.1914 Ilomantsi).
Mummollani Hiljalla oli vanhempi veli Otto Kukkonen. Otto Kukkonen on ollut värikäs persoona, joka toimi Viipurissa kirjakaupan myyjänä. Hän toimi myöhemmin kirjamyyjänä/edustajana liikkuen ympäri Suomea kuplavolkkarilla. Otto Johannes Kukkonen , kirjaedustaja, s. 2.9.1908 Ilomantsi, k. 29.9.1963 Turku. Muuttanut: 14.9.1925 Helsinkiin ja sieltä Viipuriin 12.1.1932. Puoliso: Toini Karin Antintytär Hiltunen, Kukkonen , s. 25.5.1905 Viipuri. Lapset: Raimo Kalevi Kukkonen s. 17.8.1932 Viipuri.
Ilomantsin Kukkoset
Äidin puolelta mummoni Hilja Volotinen oli omaa sukua Kukkonen ja oli samoja Kukkosia kuin Ilomantsin Heikki Kukkosella s. Ilomantsissa 19.6.1759 (talollinen Sonkajassa) oli mm. seuraavia lapsia Henrik, s. 1.8.1789, kappalainen; ottanut sukunimen Renqvist, k. 5.11.1866. Ja myös Iisakki Kukkonen, s. 27.12.1808, k. 1.12.1878. Tämä Henrik Renqvistin veli oli Iisakki Kukkonen talollinen Sonkajassa 8 (Tuomarila). Iisakki Kukkosen vaimo vihityt Ilomantsissa 25.6.1830 Riitta Kupiainen. Iisakilla ja Riitalla oli lapsia mm. Juho Kukkonen, s. 4.6.1853, torppari, k. 6.5.1913. Juho Kukkonen oli torpparina Tokrajärven Sikopurossa 3 (Kuivala). Toinen Juho Kukkosen vaimo oli Iida Varis, s. Ilomantsissa 10.3.1880. Juho ja Iida Kukkosen lapset Otto Johannes Kukkonen s. 2.9.1908 ja mummoni Hilja Kukkonen s. 13.4.1910. Myöhemmin Juho Kukkosen kuoltua Ida Kukkonen avioitui Erik Penttisen kanssa.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan ”Sukunimet” (Otava 2000) on mainittu Kukkonen sukunimestä mm. näin: ”… on Jouko Vahtola (1980) päätynyt vanhojen lähteiden perusteella pitämään muinaissuomalaisen henkilönimen Kukko lähtöseutuna Hämettä. Esim. Pirkkalassa esiintyy Kukkolan talo ensimmäisistä verokirjoista alkaen. Hämeestä nimi olisi muuttajien mukana joutunut Karjalaan.”
Juhani Salokannel ”Hengen paloa & painettua sanaa – Renqvist-Reenpäät kustantajina 1815-2015” (Otava 2015).
Gertrud Aulénin ”Kristinuskon voittokulku, lähetyshistoria” (Suomen Lähetysseura, Helsinki 1927), jonka lisäosassa K. A. Paasion kirjoittamansa ”Suomen Pakanalähetystoimi” mainitaan mummoni Hilja os. Kukkosen (Ilomantsista) kaukainen sukulainen Henrik Renqvist sivulla 455, josta tämä lainaus: ”Renqvist itse alkaa varojen keräystoiminnan lähetyksen hyväksi 1846 (huippusaavutus 1853 – 545 ruplaa). Mutta hänen kirjallinen toimintansa lähetyksen hyväksi on alkanut paljon aikaisemmin. Hänen julkaisemistaan 60 kirjasta käsittelee jo ensimmäinen (suomennos v:lta 1815) juutalaistytön kääntymisestä ja 1827 ilmestynyt Kristityksi kääntynyt Muriaani on suoranainen lähetyskertomus, 1840 luvulla ilmestyy alkupuoli hänen suomentamastaan kirjasta: Historia Pakanain kääntämisestä ja kääntymisestä sekä 1853 hänen teoksensa Kristityn velvollisuus pakanoita kohtaan.”
Henrik Renqvist on kirjoittanut viinan kauhistuksesta mm. ”Wiinan kauhistuksen” nimisivulla (präntätty J. Frenckellin ja Pojan tykönä 1835) Renqvist perustelee ehdottoman raittiuden vaatimuksensa. ”Ensin, Sen ylellisen juomisen suhteen, kuin se turmelee sielun ja ruumiin, hävittää talon, tavaran ja kunnian ja saattaa juomarin perheenkin viheliäiseen tilaan sekä sielun että ruumiin puolelta. Jonka Ruotsin maan kirkko ja rovasti Wigelius on saarnassa selittänyt, 1 sunnunt. kolminais. Toiseksi, Sen kohtuullisen ryyppäämisen suhteen, kuin sekin turmelee terveyden, lyhentää iän ja saattaa kuoleman omaksi, ja kuinka ei ole ruoka – ryypyistäkään hyödytystä, ei terveydelle, ei ruumin vahvistukselle eikä tavaralle, vaan vahinko kaikin puolin. Kolmanneksi, Sen keittäminen, kaupitteleminen ja juottamisen suhteen, kuin tämä myrkyllinen ja paljon pahennuksen saattava juoma sen kautta juotavaksi toimitetaan, avitetaan ja levitetään. Neljänneksi, Kuinka tätä viinan kauhistusta pitää ruvettaman mies mieheltä pois hävittämään koko maasta.”
Lapsena Heikki Kukkonen oli Ilomantsin kirkossa saarnaa kuullessaan todennut: ”Rahvas toisin elää, pappi toisin saarnaa”, mutta hän löysi ristiriidan omasta sydämestään ja pelästyi. Hän oli Oulusta ostanut pari hengellistä kirjaa kotiväelle tuomisiksi, mutta toinen niistä, Arthur Dentin ”Totisen kääntymisen harjoitus” (tämä kirja on edelleenkin saatavilla EV. Lut. Herätysseura r.y:n julkaisemana), löi häneen omaan sieluunsa elinikäiset merkit. Tuo kirja paljasti, että häneltä puuttui elävä usko. Heikki heräsi vakavaan huoleen sielustaan, sillä hän tunsi olevansa kadotettu. Heikki sanoi äidilleen: ”Emme äitirukka, tällä keinoin koskaan pääse taivaaseen.” Johon äiti oli vastannut: ”Eihän sitä tiedä ennen kuin kuoltua, mihin tullaan.” Mutta pojasta tuntui kovin pahalta, sillä olisi pitänyt tietää jo täällä. Ystävien rohkaisemana hän valmistui 28 vuotiaana papiksi ja muutti Kukkonen sukunimensä Renqvistiksi, koska hän tahtoi olla ”puhdas oksa totisessa viinipuussa”.
Kun hän siirtyi papinvirkaansa Liperiin, hän huomasi joutuneensa sangen pimeään Karjalaan. Laajassa pitäjässä oli vallalla tietämättömyys, taikausko ja paheellinen elämä. Uuden apulaispapin laskelman mukaan kaksi kolmesta pitäjän miehistä oli juoppoja, ja vain neljäsosa täysi-ikäisistä seurakuntalaisista osasi lukea. Sairaskäynneillä hän ei keskustellut vain sairaan kanssa, vaan otti sielunasiat puheeksi koko talonväen kesken. Jokaisessa kodissa, mihin hän poikkesi, hän esitti kysymyksiä, piti hartauksia ja polvirukouksia. Vähitellen hedelmät alkoivat näkyä. Renqvistin kolmantena virkavuotena herätykset levisivät yli koko seurakunnan. Toisista pitäjistäkin tuli kansaa hänen jumalanpalveluksiinsa ja seuroihinsa, varsinkin miesväkeä ja nuorisoa. Seurauksena oli myös tapojen korjautuminen. Yksinomaan hänen uuttera kirjallinen työnsä tuotti noin 60 teosta, pääosaltaan käännöksiä (esim. Viinan kauhistus). 1840-luvun alussa renkvistiläinen herätys levisi voimakkaana koko Laatokan-Karjalaan sekä pohjoisessa Ilomantsiin ja lännessä Mikkelin tienoille.”
Henrik Renqvistin syntymän 200-vuotisjuhlissa Ilomantsissa 5-6.8.1989 pidetyt saarnat ja puheet, Prof. Aimo Turunen ”Rukouksen ja taistelujen mies” sivulta 18: ”Herännäisjohtaja Henrik Renqvist, Suomen kirkon elämään voimakkaasti vaikuttanut uskonnollinen julistaja ja hengenmies, syntyi 1. elokuuta 1789 Ilomantsissa. Vielä nyt, vaikka on kulunut jo kaksi vuosisataa hänen syntymästään, hänen aloitteisella toiminnallaan on merkitystä monilla elämänaloilla. Ilomantsi oli 1700-luvun lopulla syrjäinen erämaapitäjä, mutta sen jylhä luonto, suuret salot, laajat vedet ja pitkät välimatkat pysähdyttivät ihmiset pohtimaan elämänsä sisältöä ja olemassaolon tarkoitusta. Uskonnollisilla kysymyksillä oli jo tuolloin tärkeä sijansa pitäjän asukkaiden mielissä. Henrik Renqvistin elämässä oli runsaasti vaikeita vastoinkäymisiä, mutta siihen sisältyi myös tiennäyttäjän ja syvällisen vaikuttajan aikaansaannoksia. Jo pelkästään talollisenpoika Heikki Heikinpoika Kukkosen kouluttuneisuus papiksi 1700- ja 1800-vaihteessa ja 1800-luvun alkuvuosina on elävää kulttuurihistoriaa, joka kuvastaa maalaisnuorukaisen hellittämätöntä pyrkimystä hänen uskonnollisen vakaumuksensa asettamaan opilliseen päämäärään. Kukkosten suku oli siitä alkaen, kun Ilomantsi suurissa väestön siirtymissä sai luterilaiset asukkaansa, asunut Sonkajan kylässä, viljellyt maataan, polttanut kaskea talollisten yleiseen tapaan, kalastellut ja metsästellyt. Talo on periytynyt isältä pojalle. Kukkosia on myös muualla Pohjois-Karjalassa, Savossa ja laajalti koko Itä-Suomessa ja muuallakin maassamme, mutta jo tällä Ilomantsilaisella sukuhaaralla on vuosisatainen historiansa. Vanhin Ilomantsin kirkonkirjoissa esiintyvä suvun jäsen oli talollinen Olli Kukkonen, synt. 1678 ja kuollut 1746. Henrik Renqvist oli tässä sukupolviensa ketjussa isänsä Heikki Kukkosen vanhin lapsi, esikoinen, josta isä toivoi työnsä jatkajaa tilansa viljelijänä. Toive ei täyttynyt, sillä poika sai jo varhain vastustamattoman halun opintielle, ja merkillisellä tavalla tämä toive toteutui, vaikkei pitäjässä kouluja ollutkaan. Rovasti Juhana Molander, Ilomantsin silloinen kirkkoherra, tarvitsi pojilleen Juhana Fredrikille ja Kaarle Augustille kotiopettajan, ja heitä varten otettiin tähän tehtävään jumaluusopin ylioppilas J. D. Schröder. Kolmanneksi opetettavaksi tuli Heikki Kukkonen, Sonkajan poika, ja mitä hän oppi: puolen katkismusta ruotsiksi, joitakin latinan kieliopista ja kirjoitustaidon. Näillä tiedoillaan poika pääsi v. 1806 Kuopion triviaalikouluun, jossa kirkkoherra Molander oli aikaisemmin ollut opettajana. Kirkkoherra Molanderilla oli siten ratkaiseva vaikutus Sonkajan pojan opintiehen. Isä Heikki Kukkonen lienee ollut arvostettu talollinen, sillä tuskinpa rovasti muuten olisi ottanut hänen poikaansa omien poikiensa kanssa opinalkeita saamaan. Sonkajan Kukkoset olivat omassa ympäristössään muutenkin mainittavia ihmisiä, sillä heidän nimiään esiintyy mm. vanhoissa kansaomaisissa runosepitteissä. Ensimmäinen Sonkajaan tullut Kukkonen toimi vv. 1737-39 lautamiehenä. Tuon ajan maalaisoloissa tuota tehtävää pidettiin niin suuressa arvossa, että sanaa lautamies käytettiin suorastaan puhuttelunimenä. Nuorelta Heikki Kukkoselta koulunkäynti keskeytyi, kun v. 1808 syttyi sota, historiassa tunnettu Suomen sota. Heikki Kukkonen oli tuolloin 19.vuotias ja hän ryhtyi harjoittamaan maakauppaa, osti maaseudun tuotteita, vei ne Sortavalaan ja toi sieltä tavaraa Savoon ja Pohjanmaalle myytäväksi. Kaupanteko onnistui ja tuotti pääomaa. On mainittu 1000 riikintaalerin ansioista. Yksi erikoispiirre siihen sisältyi. Heikki Kukkonen teki kauppaa myös virsikirjoilla ja hartausjulkaisuilla. Viimeksimainittujen joukossa oli Juhana Arndtin teos Totisesta kristillisyydestä, joka Renqvistin itseensä oli syvästi vaikuttanut. Nuorukaisiässä olleen kauppamiehen työalaksi kirjojen myynti oli tuhon aikaan harvinaista, jopa yllätyksellistä eikä sitä voine selittää mikään muu kuin koulunkäynti. Työ osoittaa joka tapauksessa nuoren miehen hengellistä suuntautumista. Kauppamatkoilla oli Heikki Kukkoselle muutakin merkitystä. Pohjanmaan rannikolla eli vielä varhaisemman herännäisyyden perintöä. Vuosien 1808-1809 sota johti Suomen irtautumiseen Ruotsista ja Suomen autonomian syntyyn Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaana. Pohjois-Savon ja Pohjanmaan herännäisyyden hengellinen yhteys säilyi ja kiinteytyi. Heikki Kukkonen joutui jo varhain kosketuksiin sellaisten herännäisjohtajien kuin pohjalaisen Juhana Lustigin, nilsiäläisen Paavo Ruotsalaisen ja kuopoiolaisen Pietari Väänäsen kanssa. Uutta vaihetta Heikki Kukkosen elämässä merkitsi hänen siirtymisensä sodan jälkeen Turkuun suorittamaan teologisia opintoja. Siellä hän sai asunnon hurskaan kirjansitoja Juhana Agreliuksen luota, ja tällä miehellä tuli olemaan suuri vaikutus nuoren opiskelijan kehitykseen. Agrelius oli tunnustautunut Saksan pietistiseen uskonsuuntaukseen, ns. herrnhutilaisuuteen, jolla oli vaikutusta myös Heikki Kukkoseen. Agrelius neuvoi Kukkosta monissa asioissa ja nimenomaan hän antoi sysäyksen nimen muuttamiseen Heikki Kukkosesta Henrik Renqvistiksi, puhtaaksi oksaksi totisessa viinipuussa. Turussa Henrik Renqvist oli jatkuvassa yhteydessä uskonnollisten henkilöiden kanssa ja toimi mm. Tukholman evankelisen seuran kirja-asiamiehenä ja opintojensa ohessa teki jatkuvasti kirjallista työtä. Kun opinnot olivat jääneet sodan vuoksi hajanaisiksi, hänen oli suoritettava ylioppilastutkinto. Se valmistui toukokuussa 1815, ja todistuksen pappistutkinnon suorittamisesta hän sai yliopistosta 21. helmikuuta 1817. Sen jälkeen hänet määrättiin Liperin kirkkoherran N. J. Peranderin apulaiseksi. Renqvistin esittäytyminen esimiehelleen tapahtui Porvoossa ennen Liperiin menoa. Kirkkoherran saama vaikutelma hänestä jäi kovin vaisuksi ja sitä pahensivat vielä piispa Alopaeuksen antamat tiedot Renqvistin hurmahenkisyydestä ja uskonnollisista harhakäsityksistä. Jo alku oli paha, mutta itse työ kävi vielä pahemmaksi. Syntyi valituksia, riitaa, rettelöitä ja oikeusjuttuja. Perander ja Renqvist olivat erilaisia miehiä ja heidän uskonkäsityksensä erilainen. Perander oli kaupunkiseurakunnissa toimiessaan tottunut kohteliaaseen seurusteluun ja mukavuuden tavoitteluun, Renqvist ankara puhtaan elämän kannattaja ja vaatija… Renqvistin ja Peranderin ristiriita johti lopulta siihen, että Renqvist v. 1825 siirrettiin Svartholman vankilan saarnaajaksi. Seurakuntatyö sai jäädä kymmeneksi vuodeksi, vv. 1826-1836. Vankilapapin työssä oli kuitenkin etunsa. Siinä Renqvist sai aikaa kirjalliseen työhön, joka Liperissä oli jäänyt vähiin. Kirjatyö oli tärkeä osa hänen elämäänsä. Hän kirjoitti, kustansi ja myi hengellisiä kirjoja. Renqvistin kustannustuotteiden määrä nouseen kaikkiaan 60:een, niistä neljä viidettä osaa käännöksiä… Henrik Renqvistin elämän loppuvuodet Sortavalassa olivat hänen elämänsä rauhallisinta aikaa. Renqvist kuoli 5.11.1866.”
Osmo Durchman & Lotte Reenpään kirjassa Kukkonen, Renqvist Reenpää suku sanotaan lisäksi näin Henrik Renqvististä: ”Svartholman vankilan saarnaaja 1826. Sortavalan kappalainen 1835. Kuollut Sortavalassa 1866. Seurakuntalaiset pystyttivät hänelle hautapatsaan 1887 ja 1943 pystytettiin muistomerkki hänen pappilansa paikalle Sortavalassa. Sodan jälkeen pystytettiin uusi muistokivi vuonna 1953 Ilomantsin kirkon kupeelle.” Vuonna 1835 Henrik Renqvist sai kappalaisen paikan Sortavalasta. Hänen huolenpitonsa lapsista näkyi siinä, että hän perusti Sortavalaan 89 pyhäkoulua. Renqvistin rukous ja työ ei ollut turhaa Sortavalassa, sillä jo seuraavana vuonna hänen muuttonsa jälkeen alkoi ihmisiä herätä.
Renqvist kirjoitti niistä: ”Täällä on Herran armo saanut paljon ihmisiä hätään syntiensä tähden, niin ettei enää ole monta kylänpäätä, jossa ei joku tai joitakuita olisi huolissaan asiastaan. Muutamissa kylissä on puoliksi, jos ei enemmänkin katumuksen murheessa.” Renqvistin kappalaispappila oli tavallisesti lauantaista sunnuntai-iltaan ja monesti maanantaihinkin miltei täynnä opastusta ja sielunhoitoa etsiviä ihmisiä. Hän keskusteli heidän kanssaan, kuulusteli heitä, piti seuroja ja rukoili polvillaan heidän kanssaan. Tätä työtä varten hän rakennutti omilla varoillaan seuratuvan. Herätys ei pysähtynyt Sortavalan kaupunkiin, vaan levisi Pälkjärvelle, Jaakkimaan, Tohmajärvelle, Ilomantsiin ja kauemmaksikin.
Ilmari Salosen kirjassa Henrik Renqvist II Otava 1931 sanotaan Renqvistin vanhuudesta Sortavalassa: ”Vanhuudenväsymyksestään huolimatta Renqvist ponnisteli toisessakin työssä, Langhansin laajan lastenpostillan suomentamisessa. Tällä työllään hän toivoi lähestyvän poismenonsa varalta saavansa kokoon varoja vaimonsa ja tyttärensä eläketurvaksi. Kuten ennen on mainittu jäi tämä laaja työ kesken. Muuan silminnäkijä on antanut seuraavan kuvauksen vanhasta Renqvististä tämän liikkuessa ratsain sairasmatkalla tiettömällä takamaan taipaleella: ”Ihanteelliselta näytti tämän kirjoittajalle tuo ratsastava vanhus hevosen selässä, sadetakki hartioilla, ripityslaukku kainalossa. Unohtumattomat olivat ne hetket kuin sai tuota kunnon vanhusta nähdä ja kuulla sairaan luona. Tuossa sairaan vieressä istuu hän hopeainen liperi kiillellen kaulassa. Vakaasti ja lempeästi hän puhuu. Lempeä on hän neuvoissaan ja varoituksissaan. Näkyy selvään, että hänellä on suuri huoli sairaan sielun tilasta. Hän koittaa kaikin tavoin sairasta taivuttaa. Hän veisaa virren värssyjä, sovittaen selittää niitä sitten sairaalle. Hän kantaa, polvilleen laskeutuen sairaan vuoteen viereen, hartaassa rukouksessa sairaan asian Herran kaikkien armahtajan eteen.”
Alvar Renqvistin juhlajulkaisussa 15.2.1928 Otava, Alvar Renqvistin täyttäessä 60 vuotta on Ernst Lampén kirjoitus Alvar Renqvistin savolaisuudesta sivulla 75 alkaen, josta seuraava lainaus: ”Yleisesti tunnustettuahan on, että Pohjois-Karjala on savolaisten siirtomaata. Vaikka se jäikin Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Venäjälle, siis karjalaisten haltuun, kansoittui se hyvin hitaasti. Rintamaan karjalalaiset kävivät siellä vain riistaretkillään. Silloin kaskenpolttajat savolaiset rupesivat tunkeutumaan maahan. Kreikkalaiskatoliset karjalaiset joutuivat kohta vähemmistöön, vaikka heillä olikin hallussaan multaiset vesistöjen rannat. Savolaiset kapusivat tapansa mukaan mäkien rinteille, joissa oli lääniä vaikka mitä myöten ja joilta ei sopivia halmemaita puuttunut. Kaikkein omituisinta oli, ettei valtakuntien raja heitä ollenkaan tuntunut estelevän. Vuosien 1601 ja 1613 välillä, jolloin Pohjois-Karjala vielä kuului Venäjälle, muutti yksin Tavisalmen pitäjästä (Kuopiosta) 256 perhettä tänne. Se merkitsee jo pientä kansainvaellusta, sillä kullakin perheellä oli ainakin 8 lasta. Sitä pidetään vieläkin keskinkertaisena avioliiton satona Karjalan ja Kajaanin saloilla…
Niin rajua oli tämä siirtyminen Savosta Karjalaan, että Kustaa II Aadolf kauhistui ja lähetti ankaran käskyn Itä-Suomen linnojen haltijoille, että heidän piti ankarasti rangaista tällaisia siirtolaisia ja tehokkaasti estellä heitä karkaamasta pois valtakunnasta. Kirje lähetettiin lokakuussa 1613. Kun raja sitten Stolbovan rauhan kautta v. 1617 aukeni selki selälleen, ei siirtymistä enää ollut mikään estämässä. Näihin aikoihin lienevät Kukkosetkin lentäneet Savosta Karjalan Ilomantsiin. Kukkosia on nimittäin aina asunut Savossa.”
Samassa Alvar Renqvistin juhlakirjassa Osmo Durchman kertoo Ilomantsin Kukkosista näin: ” Sukunimi Kukkonen tavataan jo keskiajalla. Niinpä siinä tuomiossa, jolla Pohjois-Suomen laamanni Sune Sunenpoika tammik. 13. (jn octaua epyphanie Dominj) 1441 ”stru” Birgitta Klauntyttärelle tuomitsee puolet kalavedestä Vola- ja Sulkavajärvissä Kangasalalla ja sakottaa R(u)okolan Erkkiä kalastuksesta tässä puoliskossa, mainitaan todistajana mm. Eskel Kukkoynen. Heinäk. 19./26.1462 tavataan Pälkäneellä lautamies Laurens Kvkkoyn (Kåckoi) ja samassa yhteydessä Kaepi Kwkalasth (Kukkolan kylästä, Jalkanen, Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, s. VI). Lokak. 2. 1466 tavataan todistajana Peter Kukkon aff Asikala. 1500-luvun keskipaikkeilla Kukkonen-nimeä tavataan myös Etelä-Hämeen pitäjien erämaassa Rautalammilla, jossa Haapaniemessä ja Armisvedellä 1564 oli Kukkos- (Kuckoi-)nimisiä tilallisia (Kallio, Savolaisia sukuja ja sukunimiä, s. 8).
Samoihin aikoihin on sukunimi levinnyt kautta koko Savon ja Pohjois-Karjalan kuuluen tämän maakunnan ’suursukujen’ siihen ryhmään, jonka jäsenluku v. 1890 sukunimitilaston mukaan vaihteli 500-1.000 edustajan välillä. Savonlinnan läänin nimismieskunnissa oli 1571 Kukkos- (Kuckon-, Kuckoinen-, Kuckainen-) nimisiä verotettuja Visulahdella 2, Pellosniemellä 3, Juvalla 8, Rantasalmella 6 ja Tavisalmella 2; Säämingissä sensijaan ei yhtään (Gebhard, Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571, s. VIII). Ilomantsin Kuuksenvaarassa (Meskonvaarassa) tavataan 1689 ja 1696 tilallisena Samuel Kukkonen (S. V. A. 9762:1171; 9790:1092). Vuosien 1696-1721 väliltä puuttuu tilikirjoja ja 1722 v:n maakirjassa, joka on pahasti tärveltynyt, ei ole ketään Kukkos-nimistä mainittu. Seuraavana vuonna 1723 on Sonkajan kylän viimeisen 16. talon omistajana Olli Kukkonen, josta polveutuu 6. polvessa Alvar Renqvist.” Lähteet: (KA 8769, s.643), (KA 8892, s. 702), (KA 9768, s. 323).
Ulla Koskinen ”Soturiaatelin aika Suomessa – Arvid Tawastin perheen elämä 1500-luvulla” (into 2022), josta lainaus sivulta 222: ”Palkkaluetteloihin on merkitty usein erikseen Vesunnan ja Kurjalan kartanoiden palkolliset. Kurjalassa työskenteli 1953 16 miestä ja 11 naista… Suurin osa kartanoiden työväestä lienee ollut kotoisin lähiseuduilta. Joukossa oli yhä kokonaisia perheitä, esimerkiksi Kukko-Matti, Valpuri Yrjöntytär Kukko, Olavi Matinpoika Kukko ja Jaakko Matinpoika Kukko (SE/RA AHTs3, Kartanoiden tilit v. 1595; Koskinen 2011b: 301).
Veijo Saloheimo kirjassaan ”Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620, Viipurinkarjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina” Suomen Sukututkimusseuran juhlajulkaisuja 57, 2006 mainitaan mm. näin: ”Kukko ja Kukkonen kuulunevat yhteen. Savitaipaleen Hevosojalla asui 1571 Heino ja Joutsenon tulevalla kirkolla Martti Kukko, Viipurissa Mauno, Vesilahden Suonolassa Jaakko ja Heikki Kukko. Vuonna 1590 asui Mikko Kukko Kivennavan Rantakylässä, Niilo Muolaan Taaperniemessä, Paavo Pällilässä sekä Heino Kukkonen Uudenkirkon Kukkolassa… Kukkosia asui 1543 kaksi Haanusta, Paavo ja Pekko Antrean Kukkolassa… Hankasalmen Armisvedellä asui 1571 Lasse, Laukaan Haapamäessä Paavo, Pihtiputaan Kolimassa Antti, Multian Vekkueella Matti sekä Ähtärissä Juho ja Paavo Kukkonen. Paavo karkasi 1601 Värmlantiin Gräsmarkin Långnäsiin ja Olli 1598 ensin Mikkelistä Orsaan, josta hänet passitettiin Amerikkaan…Vuonna 1613 Kurkijoen Elisenvaarassa Olli Kukkonen.”
Venäjälle muuttaneet Volotiset
Vieraillessani Venäjän Karjalassa, niin kaukainen äidin puolen sukulainen kertoi sukunsa vaiheista, eli isästään veljestään ja omista vaiheistaan, joita olen koonnut tähän. Johannes (Ivan) Nikolainpoika Volotinen, palomies, s. 4.12.1897 Ilomantsi, k. 1938 Venäjä. Etunimi Ivan on Venäläinen muoto Johanneksesta. Nimen karjalaisia muunnoksia ovat mm. Iivana ja Vanja. Lauri Saloheimon Pytingin poika kirjassa mainitaan, että 1900-alussa Ilomantsin Möhkön kansakoululla, jossa opettajana oli Gustaf Ahra ja talousapulaisena Rajavaaran Risto Ikosen tytär. Lauri Saloheimolla on muitakin muistelmakirjoja kuten ”Karhun purema”.
Puoliso: Maria ”Maikki” Jakovlena Pratskonen, Volotinen, s. 1905, k. 1943 Venäjä.
Ivan (Johannes) Volotinen, joka oli muuttanut Ilomantsin Möhköstä Venäjän Karjalaan perheineen 1920-luvulla. Hän oli ollut töissä Alavoisten palokunnassa lähellä tehdasta alkaen vuodesta 1927. Maria Långström on Johanneksen äiti. Johannes hoiti käsikäyttöistä pumppua, jota vedettiin palopaikalle hevosella. Johannes rakensi pintalaudoista perheelle talon. Vieno ja Meeri muistavat ajan, kun vuonna 1938 helmikuun 27 päivänä kello kahdelta yöllä koputettiin heidän talonsa ikkunaan ja heidän isänsä pidätettiin syyttömänä. Johannes oli ammuttu muutaman kuukauden kuluttua. Pidätystilanteessa etsittiin kirjeitä ja viisi lasta jäi ilman isää. Lapsista Vieno oli vain 7 vuoden ikäinen. Äiti Maria Jakovlena os. Pratskonen oli ollut päiväkodissa töissä, josta hänet erotettiin pois ja joutui lautoja lastaamaan proomuihin. Tämän jälkeen, kun ei enää jaksanut kantaa lautakuormia joutui hän hevosten hoitajaksi kolhoosin talleille töihin.
Vuonna 1941 väestö Alavoisissa evakoitiin sotarintaman lähestyessä Alavoisia. Siirtyessään kolhoosilta uuteen evakointi paikkaan Aunukseen. Perhe sai kolhoosilta hevosen ja rattaat matkaa varten. Rintaman taisteluiden ollessa niin lähellä heitä, että heidän hevoseensa osui luoti ja hevonen rattaineen kaatui ojaan. Meerin äiti kutsui tuttua hevosta nimeltä kolhoosin aitauksesta, jolloin hevonen kutsusta hyppäsi kolhoosin aitauksesta yli äidin luokse. Sotilaat auttoivat kärryt pystyyn ja valjastivat hevosen rattaisiin. Heitä oli peloteltu, että Suomalaiset sotilaat leikkaavat korvat ja repivät silmät päästä. Kello kuusi aamulla he tulivat Mäkrään ja näkivät, että Aunus oli jo tulessa ja Suomalainen panssarivaunu tuli heitä vastaan, jossa Suomalainen sotilas venyttelee itseään. Heidän äitinsä toivotti hyvää huomenta sotilaalle, joka venytteli ja huomattuaan ettei heille käy kuinkaan ja he saivat luvan palata Suomalaisten hallitsemaan Alavoiseen. Vastaan tulleet Suomalaiset sotilaat antoivat hirvenlihaa syötäväksi. Muutkin naapurit palasivat kotitiloilleen ja he nostivat kylvämiään perunoita maasta, mutta leivästä oli pula.
Seuraavana syksynä avattiin koulut. Alavoisten koulun Suomalaiset opettajat olivat kummeina, sillä Meerille kummina oli Aino Turtiainen, Raililla Helmi Romppainen ja Vienolla Rauha Uotila. Koulun johtajana toimi luutnantti Matti Tiinari. Myöhemmin tämä äidin nimeltä kutsuma hevonen kuoli, kun naapuri vedätti liian suurta kivikuormaa ja hevosen jalat pettivät. Äiti pyysi Suomalaisia sotilaita ampumaan hevosen. Tästä hevosen lihasta perhe eli koko talven ja ruokittiin Syväriltä saapuneita ihmisiä myös. Meerin, eli kertojan äiti kuoli 1943, niin lapset joutuivat 10 vuodeksi orpokotiin. Orpokodin jälkeen Meeri on opiskellut Petroskoin yliopistossa ja ollut koulun johtajana.
Kerimäkeläisen rovasti Matti Tuovisen avulla Meeri on saanut selville äitinsä siskot ja käynyt tätinsä Ida Mustosen luona Merimiehenkadulla vierailemassa. Vieno on toiminut Aunuksessa tulkkina saarnamies Kyösti Malmille. Vieno asui myöhemmin samalla tontilla Alavoisissa kuin mihin hänen isänsä oli rakentanut kotitalon, mikä oli sijainnut aivan nykyisen rakennuksen vieressä, mutta purettu pois. Orvoiksi jouduttuaan Meeri ja Raili olivat ensin sijoitettuna lastenkotiin Viteliin ja vuonna 1946 heidät siirrettiin lastenkotiin Salmiin ja Raili pääsi sieltä pois jo vuonna 1951. Lapsilla oli pitkä matka lastenkodista kouluun. Kävimme Meerin kanssa katsomassa Salmin rakennuksia ja nämä paikat sijaitsevat Värtsilän ja Aunuksen tien välimaastossa vieraillessani siellä.
Raili asui Porajärvellä Suojärven alueella. Siskosten jo kuolleen Helvin tyttö Olga on muuttanut myös unelmiensa täyttymykseen Alavoisten joen rannalle ostamaansa ja kunnostamaansa omakotitaloon lähelle Vienoa, mutta eri puolelle jokea. Joenvarsi on rakennettu täyteen asumuksia.
Pankrati Volotisten sukuhaaraan kuuluva Väinö Volotinen, s. 1924 Venäjä, k. 1981 Alavoinen, Venäjä, oli Johannes Volotisen vanhin poika ja Meerin veli. Aunuksen Ortodoksisella hautausmaalla on haudattuna Vienon, Meerin ja Railin vanhempi veli Väinö. Väinön haudalla on punatähtinen muistomerkki valokuvalla, niin kuin Venäläisillä on tapana laittaa omaisille. Meeri ja Vieno kertoivat Väinön tarinan, joka on seuraava: Väinö syntyi vuonna 1924 ja kerkesi käymään peruskoulun kahdeksannen luokan ennen sotaa Alavoisissa. Alavoisten ja Aunuksen tultua Suomalaisten joukkojen valtaamiksi, niin Väinö oli päässyt tulkiksi vangiksi jääneille Syvärin Venäläisille. Alavoisista valittiin neljä nuorta opiskelemaan Tampereelle Teknilliseen kansakouluun. Ja jos Väinö olisi opiskellut loppuun, niin hänestä olisi tullut teknikko, mutta hän tuli lomalle Alavoisiin juuri silloin kun Suomalaiset perääntyivät 1944 Aunuksesta. Väinö jäi muun perheen kanssa Venäjän puolelle, koska pelkäsi mitä hänen omaisilleen tehdään, jos hän jää Suomeen, vaikka mieli olisi tehnyt jäädä Suomeen.
Tämän jälkeen Väinö osallistui Venäjän armeijassa sotaan ja Tsekkoslovakiassa käydyissä taisteluissa haavoittui käteen saksalaisten räjähtävästä ammuksesta. Haavoituttuaan oli hoidettavana Puolassa Krakovassa ja eri puolilla Venäjää. Vuonna 1947 palasi kotiseudulleen Alavoisiin, missä sai puolen vuoden koulutuksen invalideille tullakseen toimeen vajaakuntoisena. Väinö toimi kirjanpitäjänä Alavoisten puutavara-alan yrityksen konttorissa.
Vuonna 1948 Petroskoissa oli Kulttuuriministeriön järjestämä suuri festivaali. Festivaaleille valittiin jokaisesta piiristä kelvollisia esiintyjiä ja Väinö ja Helvi tulivat valituiksi ja lauloivat näillä festivaaleilla Suomalaisia lauluja. Väinön keskimmäinen tyttö asuu Pietarissa ja toimii sairaanhoitajana. Näinä aikoina Alavoisissa Vieno ja Raili ovat kuuluisia kiitettyjä laulajia perheilloissa. (Vieno Krylova).
Yhdysvaltoihin muuttaneita äidin sukulaisia
Yhdysvaltalaisen evangelista Stephen Hillin äidin Ann Eskelinen Hill juuret ovat Suomessa Ilomantissa! Steven Lawrence Hill is Pentti Mattila’s 6th cousin twice removed. You → Aira Mattila your mother → Emil (Emilian) Volotinen her father → Anna Mihailintytär Volotinen his mother → Anna Ollintytär Kareinen her mother → Riitta Antintytär Meriläinen her mother → Antti Ristonpoika Meriläinen her father → Risto Antinpoika Meriläinen his father → Helena Pekantytär Vatanen his mother → Marketta Pekantytär Vatanen her sister → Riitta Tuomaantytär Pirinen her daughter → Tuomas Ollinpoika Eskelinen her son → Pekka Tuomaanpoika Eskelinen his son → Heikki Pekanpoika Eskelinen his son → Ann Eskelinen his daughter → Steven Lawrence Hill her son Tässä Steve Hill Geni.com: https://www.geni.com/people/Steven-Lawrence-Hill/6000000177766713838
DNA sukututkimuksesta jotakin
Karin Bojs ”Homo Europaeus – Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia” (Minerva 2016), jossa hän kertoo tiedetoimittajana omasta suvustaan, sekä DNA:n mahdollistamasta sukututkimuksesta. Kirjasta lainaus sivulta 23: ”Tekniikka riitti siis jo vuonna 1987 mitokondrio-Eevan jäljittämiseen, vaikka se vaikuttaa uskomattoman karkealta nykypäivän mittapuulla. Allan Wilsonin laboratorion nuoret tutkijat kiersivät Kalifornian synnytyssairaaloissa keräämässä eri puolilta maailmaa tulleiden naisten istukoita. He eristivät suurella vaivalla istukoista dna:n ja laskivat tulokset alkeellisilla tietokoneillaan. Linda Vigilant, joka on nykyisin naimisissa Svante Pääbon kanssa, työskenteli silloin jatko-opiskelijana Allan Wilsonin laboratoriossa. Hän teki pari vuotta myöhemmin seurantatutkimuksen mitokondrio-Eevasta. Tietokoneet olivat edelleen niin tehottomia ja hitaita, että laskelmiin meni viikko. Mutta dna-tekniikka oli mennyt oli edennyt harppauksin. Kalifornialainen tutkija Kary Mullis oli kehitellyt polymeeriketjureaktio- eli PCR-nimisen monistustekniikan ja sai siitä pari vuotta myöhemmin Nobelin palkinnon. PCR-tekniikalla tutkijat pystyivät nyt käyttämään yksittäistä hiusta istukan sijaan… Sain tietää kuuluvani haploryhmään U5. Decoden tutkijat olivat siis seuloneet sen osan dns:stani, joka sijaitsee mitokondrioissani – pienissä solunosasissa, jotka ihminen perii vain äidiltään ja pysyvät suurin piirtein muuttumattomina sukupolvien ajan. Joskus mitokondrio-dna:ssa tapahtuu vähäisiä muutoksia, mutaatioita, minkä vuoksi ne näyttävät hivenen erilaisilta kullakin ihmisellä. Nämä variaatiot voidaan järjestää sukupuuksi. Haploryhmä vastaa yhtä tiettyä puun haaraa, ja kaikilla niillä oksilla eli haplotyypeillä, jotka ovat saman tyven yläpuolella, on yhteinen esiäiti. Sillä tavalla tutkijat pystyivät jo 1980-luvulla jäljittämään koko ihmiskunnan äitilinjan kantaäiti ’Eevaan’ asti…”
James Dewey Watson (s. 6.4.1928) on yhdysvaltalainen tutkija, joka tunnetaan DNA -molekyylin rakenteen keksijänä. James Watson, Francis Crick ja Maurice Wilkins saivat vuonna 1962 Nobelin lääketieteen palkinnon DNA:n molekyylirakenteen ja sen merkityksen keksimisestä. Watson, James D. ”Kaksoiskierre. Henkilökohtainen selonteko DNA:n rakenteen keksimisestä” (The Double Helix. A Personal Account of the Discovery of the Structure of DNA, 1968.). Suomentanut Otto Hokkala. Helsinki: Weilin + Göös, 1969.
Vain muutama vuosi sitten tiedemiehet keksivät, että geenien pääyhdiste on DNA:ksi kutsuttu nukleiinihappo – lyhenne deoksiribonukleiinihaposta. DNA tekee työtään solun tumassa lähettämällä matkaan viestinviejämolekyylejä tuman ulkopuolelle paikkoihin, mihin on kerääntynyt proteiinimolekyylejä. Viestinviejä on toinen nukleiinihappo, RNA – ribonukleiinihappo. RNA välittää DNA:n ohjeet proteiinitehtaalle, kertoen mitä proteiineja tarvitaan. Tietyssä järjestyksessä ollessaan proteiinit määräävät silmiemme värin yhtä lailla kuin minkä tahansa muun inhimillisen ominaisuuden.
Mikko Niemi, L. Kalevi Korhonen ”Uusi solubiologia” Weilin+Göös 1981), josta lainaus sivulta 17: ”Tärkein geenien luonteen ymmärtämistä edistävä keksintö oli Watsonin ja Crickin vuonna 1953 esittämä DNA:n rakennemalli. He osoittivat, että DNA on kaksoiskierre (heliksi), jossa on kaksi pitkää, rakenteeltaan komplementääristä vetysidoksiin toisiinsa liittynyttä molekyyliä. He esittivät myös teorian siitä, kuinka solun valmistautuessa jakaantumaan DNA kopioi itsensä: kaksoisheliksin komplentääriset molekyylit irtoavat toisistaan ja kumpikin niistä toimii mallina eli templaattina, jonka mukaan rakentuu uusi komplementäärinen tytärmolekyyli. Vaikka molekyylirakenne ei sellaisenaan todistanutkaan mitään DNA:n toiminnasta, voitiin sen avulla kehittää teoriat DNA:n kahdentumisesta, valkuaissynteesin mekanismista sekä ymmärtää, kuinka DNA voi toimia perimän kantajana. Tämän jälkeen onkin kerran toisensa jälkeen osoittautunut, että molekyyliraknteen tunteminen on tärkeä edellytys solun toiminnan ymmärtämiselle.”
Haploryhmä on ihmisen perimän tyyppi, joka on eri alkuperää olevilla väestöryhmillä erilainen. Haploryhmä määritetään sekä isälinjalle että äitilinjalle. Haploryhmiä vertailemalla on koetettu selvittää kansojen sukulaisuuksia ja alkuperää. Käytännössä haploryhmiä on ihmisellä tutkittu lähinnä mitokondrion DNA:sta ja Y-kromosomista, jotka molemmat periytyvät vain toiselta vanhemmalta jälkeläisille haploidina, niin ettei niissä tapahdu rekombinaatiota. Siksi niiden polveutumishistoria on helppo määrittää.
Äitilinjani halporyhmä on U5.
Tässä lainaus Kalevi Wiikiltä koskien U5 haploryhmää: ”Haploryhmä U ja Ursulan klaani. Haploryhmä U oli syntynyt jo 50 000 vuotta sitten eli ennen ensimmäisten eurooppalaisten tuloa Eurooppaan. Syntyalue sijaitsi Lähi-idässä. Synty tapahtui niin, että yhdessä haploryhmän R naisessa tapahtui mutaatio 12308; tuloksena oli haploryhmä U*. Kyseisen Ursulan klaanin yhdessä naisessa tapahtui lisäksi mutaatio 16270, ja tuloksena oli U*:n alaryhmä U5. Tämä Ursula-klaanin alaklaani edusti yleiseurooppalaista Aurignac-kulttuuria (40 000−27 000 vuotta sitten). Tällainen historia on noin 9 prosentilla nykyeurooppalaisista. Kartan 9 mukaan haploryhmän U5 frekvenssit ovat Euroopan korkeimmat saamelasilla (53 %) ja seuraavaksi korkeimmat (22 %) suomalasilla. Tämän alueen korkeat frekvenssiarvot ulottuvat melko yhtenäisenä Volgan alueelle, jossa frekvenssit ovat 11−19 %. Toinen, hiukan matalampien frekvenssien (9−13 %) alue ulottuu Balkanilta Pohjois-Saksaan, Puolaan ja Englantiin. Kolmas, tätäkin heikompi frekvenssikohouma sijaitsee Baskimaalla (korkein frekvenssi 10 %). Koska haploryhmän U5 edustaa vanhimpia Eurooppaan-tulijoita, saattavat mainitut korkeiden frekvenssien alueet osoittaa, että niiden väestöt edustavat kaikkein vanhimpia eurooppalaisia. Huomattakoon myös, että U5-arvot ovat korkeita niillä Koillis-Euroopan alueilla (mm. saamelaisten, suomalaisten, balttien ja volgalaisten alueella), jotka kuuluvat Y-haploryhmän N1c alueeseen ja jonka miesten katsotaan kuuluneen jääkaudenaikaisille mammutinmetsästäjille. Ehkä haploryhmän U5 naiset olivat mammutinmetsästäjien ”vaimoja” ainakin Koillis-Euroopassa (vrt. kartan 9 tummennettu alue). U5:n alahaploryhmä U5a1, joka syntyi 30 000 vuotta sitten Euroopassa, on erityisen tavallainen Luoteis-Euroopassa. Kysymyksessä saattaa olla se länsieurooppalainen väestö, joka seurasi jäätikön eteläreunaa jääkauden loppuvaiheissa.”
Vanhemmassa tutkimuksissa saamelaisten on nähty tulleen Siperiasta ja olevan sukua esimerkiksi samojedeille. Tähän kuului myös oletus saamelaisten valtaosin mongolidisesta perimästä. Nykyinen geenitutkimus kuitenkin osoittaa, että saamelaiset eivät ole ainakaan lähisukulaisia samojedeille tai muillekaan itäisille kansoille. Myös sukulaisuus itämerensuomalaisia ja indoeurooppalaisia kieliä puhuviin muihin Euroopan kansoihin on etäinen, mutta kuitenkin läheisempi kuin itäisiin kansoihin. Saamelaisten geneettinen etäisyys itäisiin kansoihin on ehkä merkki siitä, että saamelaisten esivanhemmat ovat asuneet Euroopassa jo vuosituhannet. Toisaalta suhteellisen suuri etäisyys kaikkiin muihinkin tarkoittaa ehkä, että saamelaiset ovat jo kauan asuneet poikkeuksellisessa eristyksessä.
Kalevi Wiik ”SUOMEN MIEHET Mitä Y-kromosomin DNA kertoo suomalaisten miesten alkuperästä?” (Turku 2009),josta muutama lainaus: ”Geneettisen tekninen selitys: a. Y-kromosomin DNA:n rekombinoitumattoman osan eli NRY:n (Non- Recombining portion of Y-chromosome) emäspareissa tapahtuneiden sellaisten mutaatioiden perusteella, joissa yksittäinen nukleotidi on muuttunut toiseksi, miehet voidaan ryhmittää haploryhmiin. Ryhmittelykriteereinä ovat tällöin Single Nucleotide Polymorphisms eli SNP:it eli ”snipsit”. Kyseisen vaihtelun aikaan saaneita mutaatiot ovat bialleelisia (”kaksivarianttisia”), koska niissä on aina kysymyksessä toinen kahdesta vaihtoehtoisesta variantista eli alleelista. b. Y-kromosomin DNA:n NRY:n emäspareissa tapahtuneiden sellaisten mutaatioiden perusteella, jotka muuttavat emäsparien kertautumisjaksojen lukumääriä, miehet voidaan ryhmittää haplotyyppeihin. Ryhmittelykriteereinä ovat nyt Short Tandem Repeats eli STR-tyyppiset mutaatiot (”mikrosatelliitit”).
Yleistajuisempi selitys: DNA muodostuu tikkaista (tikapuista), joissa on suuri määrä pienoja (poikkipuita). Kuhunkin pienaan on kirjoitettuna jokin neljästä kirjaimesta T, A, C ja G. Se, mikä kirjain pienassa on, vaikuttaa solun toimintaan. Tikkaiden jokainen piena on huolellisesti kopioitava tulevaa jälkeläistä varten. Kopioinnissa tapahtuu kuitenkin joskus virheitä, ja oikean kirjaimen paikalle saattaa ”luiskahtaa” väärä kirjain. Kysymyksessä on mutaatio, joka siirtyy jälkeläiselle ja edelleen tämän jälkeläisille. Kopioitumisvirheitä on kahta tyyppiä: a. Toisissa yksittäisen ”oikean” kirjaimen tilalle tulee ”väärä” kirjain; esimerkiksi T:n tilalle tulee A. b. Toisissa peräkkäiset pienat kertautuvat ”virheellisen” määrän; kun esimerkiksi kolmen pienan jakson TTT tulisi kertautua jollakin kohtaa DNA tikkaita 9 kertaa, se saattaakin kertautua virheellisesti 10 kertaa. Edelliset mutaatiot ovat tyyppiä SNP, ja niiden perusteella miehet voidaan ryhmittää haploryhmiin eli yksinkertaistaen ”ryhmiin”; jälkimmäiset mutaatiot ovat tyyppiä STR, ja niiden perusteella miehet voidaan ryhmittää haplotyyppeihin eli yksinkertaisemmin ilmaisten ”miestyyppeihin”.
Ensimmäinen merkittävä kansainvälinen järjestelmä tuli käyttöön vuonna 2002, ja viimeksi kuluneiden vuosien aikana käytössä on ollut samanaikaisesti vanhempia ja uudempia systeemejä. Haploryhmistä käytetään kirjainsymboleja; esimerkiksi suomalaisissa miehissä tavallisten Y-kromosomin haploryhmien symbolit ovat N, I ja R. Kirjaimet on 13 valittu ainakin pääsääntöisesti siinä mielessä aakkosten mukaan, että vanhinta haploryhmää merkitään A:lla, seuraavaksi vanhinta B:llä jne. Genetiikkojen ryhmiä koskevat sukupuut poikkeavat yhdessä suhteessa ratkaisevasti historiallisen kielentutkimuksen piirissä käytössä olevista kielten sukupuista.”
Kalevi Wiik ”SUOMEN NAISET Mitä mitokondrioiden DNA kertoo suomalaisten naisten alkuperästä?” (Turku 2009), josta muutama lainaus: ”Käsiteltävänä on siis kaikkien suomalaisten ihmisten äitiengeneettinen kehittyminen. Siinä kysytään siis ikään kuin yksilötasolla kysyttäisiin, kuka on sinun (olet sitten nainen tai mies) äitisi, kuka hänen äitinsä, kuka tämän äiti jne. aina maailman ensimmäiseen naiseen eli ”Eevaan” asti. Suomalaisten miesten isälinjojen mukaiset kehittymiset käsittelin kevään 2009 kirjassa. Se puolestaan, että käsillä olevassa kirjassa käsittelen vain äidinpuoleisia kehityksiä, perustuu siihen, että ihmisen perimän sisältämät pikku osaset, mitokondriot, periytyvät lapsille (sekä tytöille että pojille) vain äidiltä (eivät isältä).
Sana mitokondrio tulee kreikan sanoista mitos ‘lanka’ ja khondrion ’jyvänen’. Mitokondrioita eli siis “jyväslankoja” on ihmisen jokaisessa solussa (ei kuitenkaan punasoluissa). Monissa soluissa niitä on monia satoja, jopa tuhansia. Ne muodostavat noin 20 % ihmiselle tyypillisen solun tilavuudesta. Yhden yksilön kaikkien solujen mitokondriot ovat kuitenkin samanlaisia, joten yhden ainoan mitokondrion geneettinen laatu selvittämällä saadaan selvyys koko yksilön kaikista mitokondrioista. Monisoluisten eliöiden kehittymisen alkuvaiheessa mitokondriot olivat loisbakteereja tai saalisbakteereja, jotka tunkeutuivat solun ulkopuolelta soluun. Ne sijoittuivat solulimaan ja aloittivat yhteiselämän (symbioosin) solun muiden osien kanssa. Ajan mittaan mitokondrioista kehittyi solun elämälle välttämättömiä solun osia. Bakteerialkuperästä muistuttaa edelleen nykyisten mitokondrioiden rakenne, joka muistuttaa bakteerien rakennetta. Mitokondrioiden tarpeellisuus perustuu mm. siihen, että niissä tapahtuu solun hengitys. Sukututkijoiden piirissä suuri mielenkiinto on kohdistunut mitokondrioihin lähinnä siitä syystä, että mitokondriot periytyvät lapsille vain äidiltä, eivät isältä. Se, että mitokondriot periytyvät lapsille vain äidiltä, ei johdu siitä, että miesten sukusoluissa ja heidän siittiöissään ei olisi mitokondrioita; miesten siittiöissä kyllä on mitokondrioita, mutta ne sijaitsevat siittiön pään ja hännän välisessä keskiosassa, joka surkastuu ja häviää hännän mukana sen jälkeen, kun siittiö on tunkeutunut munasoluun ja munasolun hedelmöittyminen on tapahtunut.
Mitokondriot esitetään usein renkaanmuotoisina tikkaina, joissa on noin 16 500 pienaa eli emäsparia (engl. base pair eli bp). Mitokondriaalisissa DNA-tikkaissa on erityisesti kaksi aluetta, jotka ovat muita tärkeämmät. Alueista käytetään nimitystä HVS eli hypervariable segment (”erityisen vaihteluherkkä segmentti”). Alueiden tärkeys perustuu siihen, että niissä on tapahtunut mutaatioita enemmän kuin muilla alueilla ja niiden sisältämä informaatio on tästä syystä erityisen tärkeää perimän selvittämisen (ja siis myös mm. sukututkimuksen ja väestöjen juurtenetsimisen) kannalta. Näitä alueita on kaksi: HVS 1 ja HVS 2. Edellinen sijaitsee mitokondriaalisen renkaan alueella 16 001−16 569 ja jälkimmäinen alueella 61−570. Kyseiset vaihteluherkät alueet ovat siitä syystä geneetikoille muita alueita tärkeämmät, että niissä tapahtuneiden mutaatioiden perusteella ihmiset voidaan suhteellisen helposti lajitella haploryhmiin. Tosin mitokondrio-renkaan muidenkaan alueiden pienat eivät ole täysin merkityksettömiä.
Mitokondrioiden (samoin kuin Y-kromosomienkin) tikkaiden pienoissa esiintyvät neljä emästä ovat adeniini (A), tymiini (T), sytoosi (C) ja guaniini (G). Usein tikkaiden pienojen puolikkaita merkitään näitä emäksiä osoittavilla kirjaimilla A, T, C ja G; usein ne erotetaan toisistaan myös eri värein. Kuvassa 3 pienat ja niiden puolikkaat on identifioitu kirjaimin ja värein. Havainnollisin tapa symbolisoida pienojen puolikkaita on käyttää niistä mainittua neljää kirjainta. Tällöin näet DNA-tikkaiden sisältämä informaatio saadaan muotoon, joka muistuttaa tavallisen kielen tekstiä: molemmat, DNA-tikkaiden teksti ja tavallisen kielen teksti, koostuvat nyt peräkkäisistä kirjaimista. Tavallisessa tekstissä kirjaimia on käytettävissä yleensä parisen kymmentä (eri kielissä eri määrä), mutta DNA-tikkaiden kielessä kirjaimia on vain neljä. Mitokondrioiden sisältämien tikkaiden kokonaispituus on noin 16 500 pienaa, eli niiden sisältämä teksti on pituudeltaan noin 16 500 kirjainta. Jos mitokondrioiden periytymisessä asiat olisivat niin yksinkertaiset kuin edellä annan ymmärtää, äidin mitokdrioiden tikkaat periytyisivät aina samanlaisina kaikille lapsille; tämä tarkoittaisi, että kaikkien nykyään elossa olevien ihmisten (sekä miesten että naisten) mitokondriot olisivat tarkalleen samanlaiset kuin maailman ensimmäisellä naisella, ”geneettisellä Eevalla”. Todellisuus on kuitenkin mutkikkaampi siitä syystä, että periytyminen (niin kuin mikään muukaan ihmisruumista koskenut toiminto) ei useinkaan ole ollut täydellistä. On tapahtunut ”poikkeamia” ja ”virheitä”, eivätkä mitokondriot olekaan aina periytyneet lapsille täysin sellaisina, kuin ne ovat äidillä olleet. Niissä on saattanut tapahtua kopiotumis virheitä eli mutaatioita.”
J. C. Sanford ”Eliömaailma rappeutuu – geneettinen entropia ja perimän salaisuus” (2015) John C. Sanford on professori Cornell Universityssä. Lainaus sivulta 10: ”Nykyisen darvinismin perustaa kutsutun Primaariaksioomaksi. Aksiooman mukaan ihminen on vain satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan tuote. Kaikkialla akateemisessa maailmassa Aksiomaa opetetaan ja se on lähes täysin hyväksytty. Se on mantra, jota hoetaan loputtomasti jokaisessa koulussa ja yliopistossa. On vaikea löytää tavalliselta yliopistokampukselta professoria, joka edes harkitsisi (tai uskaltaisi) kyseenalaistaa Aksiooman… Aloin kyseenalaistaa Aksioomaa. Koin tätä tehdessäni suurta pelkoa. Tiesin, että asettuisin akateemisen maailman kaikkein pyhintä lehmää vastaan… Aksiooma onkin todellisuudessa hyvin haavoittuva teoria. Itse asiassa sitä on periaatteessa mahdoton puolustaa. Vaikutelma Aksiooman haavoittamattomuudesta johtuu suurelta osin uskosta, sumutuksesta ja vääristelystä. Aksiooma pitää suurelta osin pystyssä lähes mystinen usko – joka ’tosiuskovilla’ on – luonnonvalinnan kaikkivoipaisuuteen. Asiaan perehdyttyäni huomasin, että horjumaton usko luonnonvalintaan liittyy tavallisesti ideologiseen sitoutumiseen, jota voidaan kuvata uskonnollisena… Vielä tärkeämpää oli vakuuttuminen siitä, että Aksiooman voi osoittaa olevan virheellinen kenelle tahansa järkevälle ja asiaa avoimin mielin arvioivalle ihmiselle. Tämä havainto oli sekä riemastuttava että pelottava… Voimmeko kuitenkin sanoa, että mutaatiot ovat hyviä? Lähes koko terveyspolitiikka tähtää mutaatioiden minimoimiseen tai vähentämiseen. Suurin osa henkilökohtaisista terveysohjelmista pyrkii vähentämään mutaatioita syöpäriskien ja muiden rappeuttavien sairauksien vähentämiseksi. Kuinka kukaan voi pitää mutaatioita hyvinä? Aksiooman mukaan mutaatiot ovat kuitenkin hyviä, sillä ne luovat muuntelua ja mininaisuutta. Tämä taas mahdollistaa valinnan ja evoluution luoden elämän tarvitseman informaation… Aksiooman mukaan kaiken geneettisen muuntelun on oltava peräisin mutaatioista, koska suunniteltua geneettistä muuntelua ei sallita. Nyt geenitekniikan aikakaudella on kuitenkin selvää, ettei tämä aksiooman saanut olettamus ole totta, koska monissa eliöissä on ihmisen suunnittelemaa ja muokkaamaa geneettistä muuntelua… Mutaatioiden mittavan vahingollinen luonne näkyy selvästi informaatiota luoneiden mutaatioiden äärimmäisenä harvinaisuutena.” Sivulla 94: ”Olemme tarkastelleet genomin rappeutumisen ongelmaa ja todenneet, että vahingollisia mutaatioita ilmaantuu nopeaan tahtiin. Luonnonvalinta voi poistaa näistä vain pahimmat, samalla kun loput kertyvät kuin ruoste autoon. Voisivatko muualla genomissa tapahtuvat hyödylliset mutaatiot korvata tämän jatkuvan ja järjestelmällisen geneettisen informaation rappeutumisen? Vastaus on, että hyödylliset mutaatiot ovat aivan liian harvinaisia ja vaikutukseltaan aivan liian heikkoja kyetäkseen pitämään kurissa informaation säälimättömän ja järjestelmällisen eroosion. Sanford ym. (2013) ja Montanez ym. (2013) ovat osoittaneet tämän selvästi. Informaatiota on helppo tuhota, mutta ilman älykkyyttä sitä on hyvin vaikeaa ja todennäköisesti mahdotonta luoda.”
Jaakko Häkkisen tekstistä ”Geenisukututkimus: mitä, miksi ja miten?” seuraava lainaus: ”Haploryhmä (haplogroup) = SNP-tason (single-nucleotide polymorphism) perusteella luokitellut ihmiskunnan isälinjojen pääryhmät. Mutaatiot koskevat emäsjärjestystä: yleensä esimerkiksi T muuttuu C:ksi tai päinvastoin, ja G muuttua A:ksi tai päinvastoin. Haplotyyppi (haplotype) = STR-tason (short tandem repeats) perusteella tehty yksilöllinen luokitus. Mutaatiot koskevat toistojaksoja, eli 10 voi muuttua 11:ksi tai 9:ksi, tai jopa 12:ksi tai 8:ksi. Geenisukututkimuksessa tarkastellaan pääasiassa tätä tasoa.
Haplotyyppisukupolvi (haplotype generation) = sukulinjan haplotyyppi joka eroaa edellisestä ja seuraavasta haplotyypistä yhden mutaation verran. Yhden mutaation syntyyn kuluva aika vaihtelee, joten kahden peräkkäisen haplotyyppisukupolven välissä voi olla yksi todellinen sukupolvi tai kymmenen todellista sukupolvea. Sukulinja (genealogical lineage) = geenisukututkimuksessa suora linja esi-isän haplotyypistä jälke-läisen haplotyyppiin, kattaen kaikki väliin jäävät haplotyyppisukupolvet.
Markkeri (marker) = merkkitekijä. Geeni tai DNA:n jakso jolla on tietty arvo. Esimerkiksi mark-kerin DYS390 arvo suomalaisilla miehillä on yleensä 24. Kaksosmutaatio (twin mutation) = mutaatio, jossa kaksi vierekkäistä locusta muuttuu yhdessä: esimerkiksi DYS464a,b = 14 14 > 15 15. Käsitellään yhtenä mutaationa silloin kun sukulinjassa ei esiinny sellaisia välimuotoja, joissa vain toinen olisi muuttunut. Tuplamutaatio (double mutation) = mutaatio, jossa yhden locuksen arvo muuttuu kerralla kaksi askelta: esimerkiksi DYS449 = 27 > 29. Käsitellään yhtenä mutaationa silloin kun sukulinjassa ei esiinny välimuotoja (eli arvoa 28). Takaisinmutaatio (back-mutation) = mutaatio, jossa markkeri palaa siihen arvoon, joka sillä oli joskus sukulinjan aikaisemmassa vaiheessa: esimerkiksi DYS391 = 10 > 11 > 10. Itsenäinen rinnakkaismutaatio (independent parallel mutation) = mutaatio, joka tapahtuu kahdessa tai useammassa eri sukulinjassa samanlaisena. Geneettisen etäisyyden perusteella erotetaan, onko kyseessä yhteinen ryhmämutaatio vai itsenäinen rinnakkaismutaatio. Ryhmämutaatio (group mutation) = tietylle lähisukuisten haplotyyppien ryhmälle tai alaryhmälle ominainen mutaatio; vanhempi kuin yksilömutaatio. Yksilömutaatio (individual mutation) = vain yhdelle ryhmän tai alaryhmän haplotyypille ominainen mutaatio; muiden ryhmien haplotyypeissä saattaa silti esiintyä sama mutaatio (ks. itsenäinen rinnakkaismutaatio).
Geneettinen etäisyys, GD (genetic distance) = laskennallinen etäisyys; yhden markkerin eroava arvo kahdessa sukulinjassa antaa näiden GD:ksi 1/67. Todellinen geneettinen etäisyys, TGD (true genetic distance) = selviää vasta kun sukulinjat juurrutetaan haploryhmän sukupuuhun: mutaatiot lasketaan oksia seuraten ja rungon kautta kiertäen eikä ”linnuntietä” kuten laskennallisessa GD:ssä. Kaksos- ja tuplamutaatiot lasketaan yhdeksi. Modaalihaplotyyppi, MoHT (modal haplotype) = lähisukuisten haplotyyppien ryhmän kunkin markkerin yleisimmät arvot sisältävä laskennallinen haplotyyppi (joukon 10, 10, 11, 12, 13 modaali on 10); tällä karsitaan nuoret yksilömutaatiot ja tavoitellaan ryhmän perustajahaplotyyppiä juurruttamista varten.
Mediaanihaplotyyppi, MeHT (median haplotype) = lähisukuisten haplotyyppien ryhmän kunkin markkerin arvojen keskiluvun sisältävä laskennallinen haplotyyppi (joukon 10, 10, 11, 12, 13 keskiluku on 11); tällä karsitaan nuoret yksilömutaatiot ja tavoitellaan ryhmän perustaja haplotyyppiä juurruttamista varten. Rekonstruoitu perustaja haplotyyppi, FHT (founder haplotype) = lähisukuisten haplotyyppien ryhmän rekonstruoitu yhteinen edeltäjä (ancestor); esimerkiksi eri markkerien ryhmämutaatioiden levinneisyyserot saattavat paljastaa, että tietyn markkerin jokin arvo on todennäköisesti vanhempi kuin jonkin toisen markkerin jokin arvo (laajalevikkisempi mutaatio on vanhempi, ellei ole tapahtunut takaisinmutaatioita). Usein FHT on sama kuin modaali- tai mediaanihaplotyyppi, mutta se voi myös erota näistä (joukon 10, 10, 11, 12, 13 FHT:ssä voi olla esim. arvo 12 tai 13). Juurrutettu perustaja haplotyyppi, RFHT (rooted founder haplotype) = RFHT saadaan selville vasta kun ryhmä juurrutetaan koko haploryhmän sukupuuhun; RFHT on kaikkein totuudenmukaisin perustaja haplotyyppi, mutta ennen juurruttamista kannattaa selvittää MoHT, MeHT ja/tai FHT. Juurruttaminen (rooting) = läheisten haplotyyppien (pieni keskinäinen GD/TGD) ryhmä yhdistetään haploryhmän sukupuuhun silloittamalla se jonkin jo juurrutetun ryhmän haplotyyppiin siten, että muodostuu aukoton sukulinja (jokaisen haplotyyppisukupolven välissä on vain yksi mutaatio). Jos TGD on pienimmilläänkin esimerkiksi 2/67, joudutaan tyytymään rekonstruoituun silta-haplotyyppiin (jota ei siis ole vielä löytynyt yhdestäkään testatusta).”
Lane P. Lester ja James C. Hefley ”Kloonattu ihminen – Astuuko ihminen Luojan paikalle?” (Päivä Oy 1999), josta lainaus sivulta 26: ”Alex Haleyn koskettava tarina on innostanut. Juuret -kirjan laukaisema suuri kiinnostus sukututkimusta kohtaan osoittaa, että mikään ei ole vielä korvannut sitä samuuden ja johonkin kuulumisen tunnetta, jonka suvun esi-isät tarjoavat. Kuten esitän vähän myöhemmin, kloonaaminen muuttaa jyrkästi perhesiteitä ja -yksiköitä, jotka ihmiset ovat tunteneet luomisesta lähtien. Kolumnisti Maggie Gallagher kysyy: ’Mikä muuten tarkasti ottaen on kloonin perheasema? Onko se lapsi, jonka mies on kloonannut omasta DNA:staan, hänen lapsensa vai paremminkin hänen kaksoisveljensä? Periikö lapsi hänen vai isänsä omaisuuden? Onko hänen adoptoitava klooninsa ja jos on, hyväksyvätkö tuomioistuimet sen, että lapsen etua palvelee, kun kasvattajana on isä, joka samalla on tämän geneettinen kaksonen? … Nykyaikaisen perinnöllisyystieteen isä oli itävaltalainen kasvitieteilijä ja roomalaiskatolinen munkki nimeltään Gregor Mendel, joka eli 1800-luvulla. Ennen kuin hänen löytönsä tulivat tunnetuiksi, ihmiset saattoivat vain arvailla, miten sukuominaisuudet muodostuivat. Esimerkiksi Aristoteles uskoi, että miehen siemenneste sisälsi lapsen kaikki piirteet. Hän oli ainakin puoliksi oikeassa. Mendel todisti muiden asioiden lisäksi, että molemmat vanhemmat muovaavat lapsen ominaisuuksia, joiden synty seuraa sukupolvi sukupolvelta ennustettavia malleja. Mendel keksi, että keltasiemenisen herneen risteytys vihreäsiemenisen kanssa tuo aina tulokseksi täysin keltaisia ensimmäisessä sukupolvessa. Mutta vihreä väri palaa aina toisessa sukupolvessa, yhdessä neljästä versosta. Tämä johti hänet kahteen päätelmään: (1) Tietyt ominaisuudet ovat vallitsevia, kun erilaiset vanhemmat risteytyvät, esimerkiksi keltainen vallitsee vihreää, jolloin vain toisen vanhemman ominaisuudet ilmenevät jälkeläisessä. (2) Muut ominaisuudet ovat väistyviä eli peittyviä, mutta niitä ei silti ole lakaistu roskakoriin. Ne ilmaantuvat uudelleen seuraavissa sukupolvissa. Mendel varmisti asian kokeessa toisensa jälkeen. Hän osoitti, että ominaisuuksien ilmeneminen eli perinnölliset piirteet voidaan ennustaa matemaattisesti, sukupolvi sukupolvelta. Mendelin löydöt julkaistiin tieteellisessä aikausilehdessä 1866, mutta tiedemiehet eivät piitanneet niistä – ehkäpä siitä syystä että munkin keksinnöt olivat ristiriidassa toisen tiedemiehen, Charles Darwinin, teorioiden kanssa. Darwinin evoluutiota käsittelevä kirja ilmestyi 1859, ja hän uskoi, että hankitut ominaisuudet voivat olla periytyviä ja että vaihtelu oli normaalia. Darwinin järkeilyn mukaan kirahvin pitkä kaula oli ’hankittu’ kurkottelemalla lehtiä korkeista puista. Tästä tuli aikaa myöten sitten perinnöllinen muoto. Sillä aikaa kun Mendelin löydöt pölyttyivät, länsimaiset tiedemiehet rupesivat uskomaan, että perinnöllisyys syntyi kun siittiö- ja munasolu yhtyivät ja tuottivat uuden elämän ensimmäisen solun. Thomas Morgan vahvisti tietämättään monia Mendelin päätelmiä tehdessään kokeita banaanikärpäsillä ja osoittaessaan, että periytymisen matematiikassa toisinaan tapahtui poikkeamia. Viimein Mendelin selonteko ’löydettiin’ noin 1900. Säännöt, joita munkki oli niin huolellisesti laatinut, osoittivat sen mitä läntiset tiedemiehet nyt jo kovasti epäilivät. Hänestä tuli Yhdysvalloissa tieteen sankari. Neuvostoliitossa kävi toisin. Lysenko-niminen kasvitieteilijä vakuutti Stalinin ja muut kommunistijohtajat siitä, että Mendelin lait olivat vain osa imperialistien juonia. Hankitut piirteet periytyivät jälkeläisiin, sanoivat Lysenko ja hänen hengenheimolaisensa. Jos koiralta leikataan häntä tietyn määrän sukupolvia, Lysenko ennusti arvovaltaisesti, niin lopulta koira syntyy ilman häntää. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea oli virallisesti tuominnut ’herneenpoimijan’ (Mendelin) ja ’kärpästenkasvattajan’ (Morganin) ajatukset.”
DNA sukututkimuksen sanastoa
Y-DNA-testi on vain miehille tehtävä testi, jonka avulla saa selville suoralla isälinjalla olevia sukulaistensa DNA osumia. Testillä saa selville isälinjan haploryhmän. mtDNA-testi on mitokondrio-DNA-testi, jolla selviää äitilinjassa olevat osumat, jonka voi teettää naiset ja miehet. Testillä saa selville äitilinjan haploryhmän. Autosomaalitesti on serkkutesti, joka antaa osumia äiti- ja isälinjaan kuuluvilta serkuilta, eli osumat voivat olla sukua minkä tahansa esipolvilinjan kautta. Centimorgan cM, joka on geneettisen perimän mittayksikkö, jolla etsitään kromosomin kahden paikan etäisyyttä toisistaan. Endogamia on maantieteestä ja muista kulttuurisista syistä johtuva käytäntö, jossa puoliso valitaan vain yhteisön sisältä, jonka seurauksena yhteisöön kuuluvat henkilöt ovat useita eri reittejä sukua toisilleen. Kromosomi on kierteellä olevasta DNA-rihmasta muodostunut, keskeltä yhteen liittynyt nippu. Phasing tarkoittaa DNA-sukututkimuksessa erottelua isän ja äidin puolelta tuleviin osumiin. Segmentti tarkoittaa pätkää kromosomia, joka siirtyy vanhemmalta lapselle.
DNA-sukututkimus testejä tekeviä yrityksiä:
Serkkutesti, eli autosomaalitesti on hyödyllisin testi sukulaisten selvittelyissä. DNA testeissä saatuja tuloksia käytetään vertailuun toisiin otettuihin testituloksiin nähden, jolloin löytyy osumia yhteisen perimän suuruuden määrällä. Mitä suurempi on yhteisen DNA:n määrä osumassa, niin sitä läheisempi sukulaisuus on kyseessä, mutta tarkkaa sukulaisuussuhdetta se ei kerro, joten tarvitaan perinteistä sukupuuta selvittelyiden avuksi. Perimme puolet DNA:stamme puoliksi isältä ja äidiltä, jolloin jolloin yhteisen DNA:n määrä on n. 3500 centimorgania vertailussa isään tai äitiin nähden. Täyssiraruksia vertaillessa se on 1800 cM (24%). Saman verran yhteistä perimää voi olla vertailtaessa myös isovanhemman tai lapsenlapsen, sedän, tädin tai enon tai sirarusten kanssa. Tämän vuoksi perinteiset sukupuut ovat tärkeitä selvitystyön välineitä, jotta sukulaisuus menisi kohdalleen. Ensimmäisillä serkuilla, serkkupuolilla, serkun lapsella, iso-isovanhemmalla yhteisen perimän määrä voi olla 600 cM (8% yhteistä dataa). Pikkuserkuilla on tavallisesti 215 cM, kolmansilla serkuilla 53 cM, neljänsillä serkuilla 13 cM ja 8:lla serkuilla 0,05 cM. Valittaessa testifirmaa, niin on huomioitava hinnan ja palveluiden jälkeen, kuinka paljon testattuja henkilöitä kullakin yrityksellä on, jolloin mahdollisten osumien määrä on suurempi. Jos yrityksellä on paljon testattuja ja siltä maapallon alueelta jossa asuu, niin osumia on odotettavissa.
AncestryDNA http://www.ancestry.com (jossa testin on teettänyt yli 20 miljoonaa henkilöä. Tulosten analyysi- ja hakutyökalut ovat erikseen maksullisia, joita testitulos edellyttää)
23andMe http://www.23andme.com (jossa testin on teettänyt yli 12 miljoona henkilöä. Testin tulos ei edellytä erillisiä maksullisia työkaluja). Testi sisältää myös äiti ja isälinjan haploryhmä määritykset.
MyHeritage http://www.myheritage.fi (jossa testin on teettänyt alle 6 miljoonaa henkilöä, edellyttää vuosimaksua testitulosten hakuihin ja analysointiin, mutta palvelu on Suomenkielinen).
FamilyTreeDNA http://www.familytreedna.com (jossa testin on teettänyt alle 2 miljoonaa henkilöä. FamilyTreeDNA:ssa voi teettää erikseen myös isälinja Y-DNA ja äitilinja mtDNA testejä, jotka kertovat haploryhmän johon kuuluu, serkkutestien lisäksi. FamilyTreeDNA:lla on oma Suomi projekti suomalaisille: https://www.familytreedna.com/groups/finland/about/background Ei edellytä haku- ja testitulosten analysointiin maksullisia työkaluja).
Testitulosten tietokantatiedostoja voi siirtää esim. GEDmatch www.gedmatch.com (Tähän tietokantaan on siirtänyt DNA tietonsa n. 1,5 miljoonaa henkilöä, jossa on maksuton osumalista, myös maksullisia analyysityökaluja löytyy kuukausimaksulla). MyHeritage omistama Geni (www.geni.com) on maailmanlaajuinen sukupuu, jossa voi kytkeä oman DNA-datan omaan Geni-profiiliin maksuttomaksi, jos on kirjautunut peruskäyttäjäksi. Genissä saa myös paremmat sukupuu työkalut vuosimaksuilla.
Opinnäytetöitä:
Eeva-Liisa Matinolli ”Alasiiran talosta myllykirjastoon – Tyrnävän kirjaston vaiheita 1866 – 2013” (Oulun ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83651/Matinolli_Eeva-Liisa.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Pirjo Mikkonen ”’Otti oikean sukunimen’ – Vuosina 1850-1921 otettujen sukunimien taustat” (Helsingin yliopisto 2013)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41762/mikkonen_vaitoskirja.pdf?sequence=1
Kirjallisuutta:
Ilari Suominen ja Pauli Ollikka ”Yhdistelmä – DNA-tekniikan perusteet” (Opetushallitus 2003), jossa mm. kerrotaan DNA:n analysoinnista eri menetelmillä ja laitteilla.
Marja Pirttivaara ”Juuresi näkyvät – Geneettisen sukututkimuksen ABC” (Siltala 2017).
Johdatus geneettiseen sukututkimukseen, toim. P. T. Kuusiluoma. Suomen Sukututkimusseuran oppaita 4. Helsinki: Suomen Sukututkimusseura, 2017.
Karin Bojs ”Homo Europaeus – Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia” (Minerva 2016).
I. Alasalmi ”Kotiseutuni: Keski-Pohjanmaa: Pohjois-Pohjanmaa: Kainuu” (Suomen maakuntajulkaisu 1969).
Linkkejä:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/periman-tutkimus-vahvistaa-etta-emme-ole-apinan-kuvia/
https://www.rajapuro.net/savojr/sotilas_lahteet.html
https://www.kurrinsuku.net/
Gallery:
Pentti Juhani Mattila 
Minulla on tietoa ja olen pattijoen mällisen sukua. Siskoni on tutkinut sukua paljon ja itse tutkinut jonkin verran ja tämä johan mennyt kanadaan 1918 herätti kiinnostukseni juttuun. Minun suvussa just tuolla mällisestä pattijoelta meni kanadaan johan juho joka oli uskonnollinen voisiko olla sama? Minun mummin äitin veli. Otappa yhteyttä jutellaan.
Puhelin numeroni 0405967185
TykkääTykkää
Kiitos Penti! Intressanta avsnitt bl a det om Keminjärvi Tornio. Jag tillhör Sursill släkten via Matti Mäkipörhöläs mamma Hildén. Även Varis är släkt på någe vis. Jag läser långsamt finska. Kan tyvärr inte skriva. Jag vet inget om min biologiska far mer än att han var i Laurila Kemi trakten 1953. Jag har jättemycket DNA träffar. Ps Ängeslevä är också bekant. Mvh Pirjo Österdahl
TykkääLiked by 1 henkilö