Miksi pahoja asioita tapahtuu?

Jotkut saattavat ajatella miksi esimerkiksi tämä koronavirus on kurittanut meitä yli vuoden, eikä loppua näy? Tätä minäkin olen pohtinut. Raamatussa Luukas 13:1-5 ”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.” 

Wilhelm Buschin mielenkiintoista kirjassa ”Jeesus – Jumalan viimeinen sana” (Datakirjat 2014) (oli Gestapon vankina uskonsa takia), josta lainaus sivulta 167 ”Amerikkalainen William L. Hull kirjoitti mielenkiintoisen kirjan. Hänet määrättiin papiksi Adolf Eichmannille, joka oli vastuussa miljoonien juutalaisten murhasta Hitlerin aikana. Hull vieraili 13 kertaa Eichmannin luona vankilassa ja kävi hänen kanssaan pitkiä keskusteluja, kuuli hänen viimeiset sanansa. Eichmannin kanssa käytyjen keskustelujen sisällön Hull on julkaissut kirjassaan ’Taistelu sielusta’. Kirjan alussa hän kirjoitti ’Tavoitteeni oli pelastaa tämä kurja syntinen joutumasta helvettiin.’… ’En tarvitse ketään kuolemaan puolestani. En tarvitse syntien anteeksiantamusta. En haluakaan sitä.’ Haluatko sinä kulkea Eichmannin jalanjäljissä ja kuolla samalla tavoin? Etkö? Siinä tapauksessa sinun on paras kääntyä koko sydämestäsi Jeesuksen puoleen. Jeesus, Jumalan Poika, on ainoa henkilö, joka voi antaa synnit anteeksi, koska juuri sitä varten Hän kuoli!”

Seuraava lainaus  sivulta 200 ”Heti sodan jälkeen eräs rehtori soitti minulle: ’Herra pastori, minulla on täällä 15 nuorta miestä. He ovat suorittaneet sodan aikaisen ylioppilastutkinnon, mutta se ei kelpaa. Heidän täytyy suorittaa vielä puolen vuoden opinnot. He ovat entisiä lentäjäluutnatteja, tykistön yliluutnantteja ja senkaltaisia kavereita. He tietenkin pihisevät kiukusta joutuessaan palaamaan koulun penkille. Voisitko sinä järjestää heille uskonnonopetusta?’ Vastasin kyllä – ja menin paikalle pelosta täristen. Siinä nuo karaistuneet sotilaat istuivat kuluneet uniformut päällään. ’Hyvää päivää’, tervehdin heitä. ’Minun olisi tarkoitus pitää teille uskonnontunti.’ En ollut vielä päässyt edes alustukseni loppuun, kun joku jo nousi seisomaan ja aloitti: ’Miten Jumala voi sallia tällaisen hirvittävän sodan?’ Toinen jatkoi: ’Missä on Jumalan rakkaus? Hän vain vaikenee, kun miljoonia juutalaisia kaasutetaan hengiltä.’ Tällainen ryöpytys jatkui ja kysymyksiä sateli niskaani. Lopulta kohotin käteni ja sanoin: ’Hetkinen. Tehän sohittu kuin sokea pimeässä keppinsä kanssa. On turha puhua Jumalasta tuolla tavoin. Jumalahan on täysin tuntematon ja kätketty. Hän on ilmaissut itsensä meille vain yhdellä tavalla: Raamatun Jeesuksessa. Ennen kuin jatkamme, meidän on selvitettävä, kuka Jeesus on. Hyvät herrat, voidaksemme keskustella tästä aiheesta järkevästi teidän on otettava huomioon Jumalan antama ilmoitus. Ensi kerralla otatte Raamattunne mukaan, koska tulemme työskentelemään sen parissa.’ Seuraavaksi luimme: ’Alussa Jumala loi taivaan ja maan’ (1. Moos. 1:1). Luimme syntiinlankeemuksesta ja Jumalan tuomiosta luopunutta ihmiskuntaa kohtaan. Kaikkiin teki syvän vaikutuksen, että Raamatussa sanotaan: ’Tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi’ (Jer. 2:19). Sen kokevat kansat. Sen kokevat yksittäiset ihmiset. Sitten luimme Jeesuksesta. Yhteen menoon luimme Hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan… He olivat kutsuneet itseään kristityksi, mutta eivät tienneet mitään elävästä Jumalasta, joka on Jeesuksessa tullut luoksemme ja tehnyt kaiken puolestamme….”

Karin Bojs ”Homo Europaeus – Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia” (Minerva Kustannus Oy 2016), josta lainaus sivulta 358: ”Eurooppaa keskiajalla piinanneet ruttoepidemiat on kuvailtu tarkasti lukemattomissa historiallisissa lähteissä. Ensimmäistä aaltoa tavataan kutsua mustaksi surmaksi, ja siitä on käytetty myös nimiä ’suuri kuolema’ ja ’ensimmäinen kulkutauti’. Se saavutti Krimin 1346 ja levisi seuraavina vuosina halki Euroopan. Noin joka toinen ihminen kuoli. Taudinkulku oli hyvin nopea: suurin osa sairastuneista kuoli parissa päivässä. He saivat päänsärkyä ja korkean kuumeen, ja heidän imusolmukkeensa paisuivat valtaviksi. Monille tuli verenvuotoa kudoksiin, ja heidän ihoonsa muodostui sinimustia läikkiä. Joskus bakteerit iskivät keuhkoihin niin kutsutun keuhkoruton muodossa, ja uhrit saivat keuhkokuumeen. Se johti lähes sataprosenttisesti kuolemaan ja oli äärimmäisen tarttuva. Epidemia jatkui satoja vuosia puhjeten aina uusina aaltoina, kunnes se lieveni ajan mittaan. Ihmiset pystyivät vastustamaan sitä paremmin. He oppivat torjumaan tartuntoja, esimerkiksi karanteenin avulla… Agraarihistorioitsija Janken Myrdal on esimerkiksi tehnyt koosteen lukuisista todisteista: kirjeistä, kirjanpidosta, luovutettujen maatilojen ja uudisrakennusten testamenteista.”

Augustinus ”Jumalan valtio” (WSOY 2003), josta lainaus sivulta 77: ”Kaikilla korkeimman tosi Jumalan palvelijoilla on lohdutuksena, joka ei voi pettää eikä perustu mihinkään häilyvään ja muuttuvaan asetettuun luottamukseen. Heillä on myös ajallinen elämänsä, jota ei lainkaan tarvitse katua, ja sen aikana he saavat kasvatusta iankaikkiseen elämään. Maailman tarjoamaa hyvää he käyttävät hyväkseen, mutta eivät joudu sen vangeiksi, ja paha koettelee ja puhdistaa heitä. Mutta jotkut pilkkaavat heidän rohkeuttaan ja sanovat, milloin jokin ajallinen onnettomuus kohtaa: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Sanokoot itse, missä heidän jumalansa ovat silloin, kun he saavat kärsiä sellaista, mitä välttääkseen he palvelevat niitä ja väittävät, että niitä on palveltava. Kristuksen palvelijoiden vastaus kuuluu nimittäin: Minun Jumalani on kaikkialla läsnäoleva, kaikkialla kokonaan. Hän ei ole suljettuna mihinkään, hän voi salattuna olla läsnä ja mihinkään liikkumatta poistua. Kun hän ahdistaa minua vastoinkäymisellä, hän joko tutkii minun ansioitani tai rankaisee syntejäni ja hän tallettaa minulle iankaikkisen korvauksen kaikesta siitä pahasta, mitä tässä ajassa olen hurskaasti kestänyt.”

Linkkejä:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Busch_(pastor)

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, nykyään media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi. Erilaisissa vapaaehtoistöissä olen ollut vuodesta 1997 alkaen vieraillen lastenkodeissa Venäjällä ja Intiassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: