EU:ssa kaikki vaikuttaa kaikkeen

Euroopan unionissa (EU) on 27 eurooppalaista jäsenvaltiota ja se on näiden muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Euroopan unioni perustettiin sopimuksella Euroopan unionista Maastrichtissä vuonna 1992. Unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset Euroopan maat, jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisämarkkina-alue, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. 

Euroopan unioni ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, vaikka pyrkimyksiä siihen suuntaan on, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä toistaiseksi. Se ei ole myöskään puhtaasti hallitustenvälinen järjestö YK:n tapaan, koska jäsenvaltiot ovat yhdistäneet unioniin voimavaransa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa kuin niillä yksin voisi olla. Tämä on mahdollista unionin toimielinten tekemien yhteisten päätösten avulla.

EU:n toimielimiä ovat vaaleilla valittu Euroopan parlamentti, jäsenmaiden valtion- ja hallitusten päämiesten Eurooppa-neuvosto, jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto sekä Euroopan komissio, joka laatii ehdotuksia uudeksi EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita keskeisiä toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin, joka huolehtii siitä, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. EU:n toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 40 000 työntekijää.

EU:ssa on pyrkimyksiä siirtyä liittovaltion suuntaan, saada EU:n verotusoikeus jäsenmaihin. EU:n verotusoikeus nostaisi jäsenvaltioiden kokonaismäärää, josta osa palautuisi byrokratian kautta myöntämiin hankkeisiin. Tästä voisi saada ajatuksen, ettei EU luota jäsenvaltioiden kykyyn itsenäisesti käyttää omia verovarojaan, vaan siihen tarvitaan EU:n ohjausta ja byrokratiaa, jonka pyörittämiseen kuluu osa kerätyistä varoista.

EU:n elvytyspaketti EU-maiden johtajat hyväksyivät viime heinäkuussa 2020 jättimäisen 750 miljardin euron elvytyspaketin, jonka avulla yritetään saada Euroopan talouskasvu alkuun koronakriisin jälkeen. EU-maat ottavat yhdessä 750 miljardin lainan ja jakavat sen suorina, 390 miljardin avustuksina ja 360 miljardin lainoina koronakriisistä ja taloustaantumasta kärsineille maille. Jäsenmaat myös vastaavat yhdessä siitä, että velka maksetaan takaisin. EU ei ole aiemmin rahoittanut toimintaansa yhteisellä velalla. Alun perin Suomen arvioitiin saavan elvytyspaketista 3,2 miljardia euroa, mutta koska Suomen talous ei ole koronan myötä vajonnut niin syvälle kuin aiemmin arvioitiin, siksi elvytyspaketin saannosta on leikkautunut pois noin puoli miljardia euroa. Suomen arvioitu maksuosuus elvytyspaketista on nyt noin 6,6 miljardia euroa, eli Suomi on paketin nettomaksaja noin 3,9 miljardilla eurolla. Suomen tulevat maksuosuudet ovat elpymisvälineen osalta vuosittain (ilman korkoa) noin 210 – 500 miljoonaa euroa, riippuen lainojen takaisinmaksutahdista. Komissio on kuitenkin esittänyt, että osa 750 miljardin koronaelpymispaketin rahoista kerättäisiin jatkossa EU-maiden yhteisillä uusilla veroilla ja maksuilla, joita voisivat olla muovimaksun lisäksi esimerkiksi päästökauppamaksu, digivero ja hiilitullit.

Risto Uimonen ”Iiro Viinanen – Henkilökuva” (Minerva 2010), josta lainaus sivulta 207) ”Esko Ahon porvarihallitus teki kauaskantoisimman päätöksensä ja yhden Suomen historia kaikkein merkittävimmistä linjauksista 18.3.1992. Presidentti Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho allekirjoittivat silloin Suomen jäsenyyshakemuksen Euroopan yhteisölle valtiosihteeri Pekka Tuomiston esittelystä. Eduskunta oli hyväksynyt sitä ennen jäsenyyshakemusta koskeneen hallituksen tiedonannon äänin 133-60. Tiukka neuvotteluvaihe Brysselin kanssa kesti kaksi vuotta, helmikuuhun 1994 saakka. Sitä seurasi yli puolen vuoden mittainen raju kansallinen taistelu jäsenyyssopimuksen hyväksymisestä. Jäsenyyskysymys heilutti porvarihallitusta ja johti kristillisten lähtöön hallituksesta, mutta hallitus kesti myös tähän vaiheeseen liittyneet kovat paineet ja sai hattuunsa komean sulan: merkinnän Suomen viemisestä Euroopan unionin jäseneksi. Suomi liittyi unioniin yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa 1.1.1995. Nämä kolme puolueetonta maata nostivat EU:n jäsenmäärän 15:een… EU-jäsenyys oli ollut tärkeä asia Kokoomukselle aina siitä lähtien, kun Ilkka Suominen oli esittänyt arvionsa Suomen liittymisestä EY:hyn 1990-luvun aikana… Viinanen oli EU-jäsenyyden vankka kannattaja. Hän näki valtionvarainministerinä, että EU-jäsenyys toisi kuria Suomen taloudenpitoon, koska sitä seurasi loogisesti myös rahaliiton jäsenyys ja yhteinen raha, euro. Suomen pitäisi panna ennen rahaliiton jäsenyyden hakemista oma taloutensa kuntoon täyttääksensä vaadittavat kelpoisuusehdot.”

Pertti Paasio ”Brysselin baanalla” (Gummerus Kustannus Oy 2000), josta lainaus sivulta 10: ”Euroopan parlamentti on yksi EU:n kolmesta suuresta instituutiosta neuvoston ja komission ohella. Sen merkitys viimeisimpänä vuosikymmenenä ja aivan erityisesti viime vuosina on muuttunut enemmän kuin kahden muun. Varmaan tämänkin vuoksi parlamentin työskentely ja merkitys ovat sekä suomalaisessa että muussakin eurooppalaisessa julkisuudessa näyttäytyneet verraten epämääräisellä ja usein virheelliselläkin tavalla. Maastrichtin ja Amsterdamin sopimusten myötä Euroopan parlamentista on tullut täysipainoinen lainsäädäntöelin… Havaitsin piankin, ettei yhteyksiä Euroopan parlamentin suomalaisten ja Suomen eduskunnan välillä kovin paljon ollut, ei ollut alussa eikä juuri myöhemminkään. Syitä pohtiessani päädyin arvelemaan, että kotimaassa europarlamentti ja myös mepit koettiin jollakin tavoin kilpailijoina, joiden kanssa ei sopinut liikaa seurustella. Tällainen käsitys oli ja on mielestäni väärä. Euroopan parlamentin suomalaisten ja Suomen eduskunnan välillä tarvitaan kiinteää yhteyttä. Lainsäädäntötyötä tehdään kummassakin, ja samoja asioita on usein vireillä yhtä aikaa kummallakin foorumilla… Parlamentille, myös monikansalliselle Euroopan parlamentille, on hyvinkin luonnollista toimia historialliseen eurooppalaiseen aateperintöön perustuvissa poliittisissa ryhmissä. Näillä suurilla ja pienemmilläkin aatteila on kiistaton historiallinen oikeutuksensa. Suuret aatevirtaukset kuten liberalismi ja sosialismi ovat vanhempia kuin useat kansallisvaltiot… Euroopan parlamentissakin toimintayksikkö on poliittinen ryhmä niin täysistunnoissa kuin valiokunnissakin. Parlamentin jäsenen mahdollisuus vaikuttaa parlamentin kannanottoihin ja mm. EU:n lainsäädäntöön aukeaa parlamenttiryhmien kautta. Tämän perusseikan ymmärtämistä vaikeuttaa se, että julkisessa keskustelussa, mediailmastossa ja näiden kautta kansalaismielipiteessä poliittinen puoluetoiminta nähdään paljolti kielteisenä ilmiönä. Parlamentaarisessa demokratiassa puolueet ovat kuitenkin välttämätön elementti… Me neljä SDP:n listoilta valittua kuuluimme suomalaisvaltuuskuntana parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen parlamenttiryhmään. Puhutaan myös sosialistiryhmästä, maasta ja kielestä riippuen… Kokoomuksen edustajat olivat suomalaisvaltuuskuntana Euroopan kansanpuolueen parlamenttiryhmässä, jonka koko vaalikautena vaihteli suuresti. Sen runkona olivat perinteelliset eurooppalaiset kristillisdemokraatit, joihin Pohjolan kokoomuslaiset luontevasti jo aiempienkin kansainvälisten yhteyksiensä ja kytkentöjensä kautta kuuluivat… Euroopan parlamentin jäsenellä on mahdollisuus palkata avustajia sekä parlamentin toimipaikkoihin että kotimaahan. Avustajien tehtävät määräytyvät edustajan tarpeiden mukaan vaihdellen teknisestä avusta erilaisiin asiantuntijatehtäviin, yhteyksien pitoon ja tietojen keräämiseen. Avustaja voi myös seurata vaikkapa valiokunnan kokousta, jos edustajalla on samanaikaisesti toinen kokous, ja pitää näin edustajan ajan tasalla… Euroopan parlamentissa ulkoasiainvaliokunta kuuluu arvostetuimpiin valiokuntiin siitä huolimatta, ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikka itse asiassa ollenkaan kuulu parlamentin toimivaltaan. Niinpä se käsitteli varsin vähän lainsäädäntöön liittyviä asioita mutta antoi ja valmisteli sitä enemmän kannanottoja kansainvälisistä asioista… Komissio on parlamentille vastuunalainen, ja parlamentti voi epäluottamuslauseella erottaa komission. Tässä mielessä järjestelmää voidaan kutsua parlamentaariseksi… Parlamentarismin kannalta komissiota voidaan pitää eräänlaisena virkamieshallituksena, jonka jäsenten poliittinen kanta on kaikkien tiedossa mutta jota ei ole muodostettu parlamentin poliittiselle pohjalle… Poliittisena johtoajatuksenaan Esko Seppäsellä on aina salaliittoteoria. Hänen kaavassaan ns. herrat ovat liittoutuneet ns. kansaa vastaan. Yleensä tarkoituksena on salaisesti viedä Suomi NATO:on. Todisteita hän ei esitä, eikä voikkaan esittää, kun kaikki tehdään niin salassa. Itse asiassa juuri se, ettei salaliitosta ole mitään merkkejä, on paras todistus sen olemassaolosta. Seppänen käyttää käännetyn todistustaakan menetelmää: salaliittoilusta epäillyn on todistettava, ettei ole salaliittoa. Kun julkisuus ei juuri kysy, miten tällainen mahdettaisiin todistaa, pidetään salaliittoa totena.”

Eija-Riitta Korhola ”Ilkeitä ongelmia – Tarinoita politiikasta” (Tammi 2020), josta lainaus sivulta 22: ”Politiikassa palvellessani huomasin koko joukon ongelmia, jotka eivät olleet ainoastaan vaikeita vaan epäselviä: hankalasti määriteltäviä ongelmakimppuja, joihin liittyi se kiusallinen piirre, että ratkaisuyritykset poikivat vain lisää ongelmia. Koin suuren oivalluksen, kun luin parin englantilaisprofessorin artikkelin tiedejulkaisu Naturessa 2007. He tyrmäsivät Kioton pöytäkirjan sanoen, että se on väärä tapa ratkaista ilmasto-ongelmaa, joka on luonteeltaan ilkeä, englanniksi wicked. Syntyisi vain lisää ongelmia. Näitä umpikujia minäkin olin havainnut, mutta luulin olleeni aika yksin. Nämä herrat viittasivat 1970-luvulta peräisin olevaan jaotteluun ilkeiden ja kesyjen ongelmien välillä. Ilkeät ongelmat olivat eräänlaisia systeemisiä itseään ruokkivia moniulotteisia ongelmavyyhtejä, joita on vaikea määritellä, jotka karkaavat käsistä ja jotka synnyttävät helposti uusia ongelmia. Oudointa on, ettei näille ongelmille voida edes osoittaa pistettä, jolloin ne on ratkaistu… Pääsyyt ilkeisiin ongelmiin ovat globalisaatiossa, teknologian kehityksessä sekä informaation massiivisessa kasvussa: kaiken tapahtumisen kiihtyessä vauhdissa, lisääntyvän vuorovaikutuksen, seurausvaikutusten ja takaisinkytkentöjen jatkuvassa kehässä… Luulin jo vuonna 2007, että ilmastokysymyksessä saavutettiin jonkinlainen hypen huippu, ja ensimmäistä kertaa aloin tuntea pitkästymisen oireita… Asia on tärkeä, mutta tuolloin alkoi tuntua, että tämä ei ole enää tiedettä eikä politiikkaakaan, pikemminkin viihdekulttuuria… Se oli vuosi, jolloin Al Core ja IPCC eli hallitustenvälinen ilmastopaneeli saivat Nobelin rauhanpalkinnon ja EU:n huippukokous teki ensimmäiset 2020-tavoitteet päästöjen leikkauksesta, uusiutuvasta energiasta ja energiatehokkuudesta. Ekonomisti Nicholas Sternin raportti ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista oli ilmestynyt ja Al Coren elokuvan An Inconvenient Truth hätkäytti suurta yleisöä. Al Core kutsuttiin myös puhumaan europarlamenttiin, mutta hanke kaatui puolen miljoonan dollarin palkkiovaatimukseen… Omaan elämääni tämä vaikutti monikymmenkertaistuneiden puhekutsujen muodossa. Koska työskentelin ympäristö- ja ilmastolainsäädännön parissa ja olin ilmastonmuutosvaliokunnan jäsen, kysyntä räjähti. Jokainen järjestö tai seurapiiri järjesti keskustelutilaisuuksia tyyliin ’Ilmastonmuutos ja Pohjois-Savon Martat’… Käytännössä EU toimii lähes yksin päästökattoja asetettaessa politiikassaan, sillä vain me olemme leiponeet Pariisin tavoitteet sitovaksi lainsäädännöksi ja kiristämme niitä edelleen. Jollei ilmastopolitiikkaa saada muutettua globaaliksi, ponnisteluillamme ei ole merkitystä globaalin tavoitteen kannalta. Tämä johtuu ilmastopolitiikan perusongelman luonteesta. Sen sijaan saasteiden vähentämisellä on aina merkitystä, koska se palkitsee paikallisella tasolla välittömästi. Entä sitten puhuttu energianmurros? Tuulen ja auringon muodolliseen kapasiteettiin on satsattu ennennäkemättömän paljon, mutta jos katsoo tilastoja, lähes kolmenkymmenen vuoden ilmastopolitiikka ei ole muuttanut olennaisesti kokonaiskuvaa. Vuoden 1992 Rion kokouksesta tähän päivään uusiutuvan energian osuus energian kokonaistuotannosta on kasvanut vain 1,1 prosentin verran… EU ei vähentänytkään päästöjään yhtään tehokkaammin kuin ulkopuolelle jäänyt Yhdysvallat. Tämä oli yksi vuonna 2014 hyväksytyn väitöskirjani (The Rise and Fall of the Kyoto Protocol – Climate Change as Political Process, Helsinki 2014, https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136507/Therisea.pdf?sequence=1 ) viesteistä.”

Helena Petäistö ”Ranskalaiset korot” (Tammi 1995), josta lainaus sivulta 70: ”Suomessakin ranskan kielen suhteellinen merkitys on alkanut valjeta EU-jäsenyyden myötä, sillä ranska on toinen EU:n virallisista kielistä. Ajallisesti se on sitä paitsi ensimmäinen virallinen kieli, sillä Britannia kielineen otti paikkansa Brysselissä vasta viisitoista vuotta Ranskaa myöhemmin vuonna 1972. Ranskalaisella määrätietoisuudella ranskan kieltä on muutenkin pidetty sellaisessa asemassa, että ilman sen taitoa eurokuvioissa on tukalaa, varsinkin kun EU:n päämaja sijaitsee ranskankielisessä kaupungissa. Suomalaisille virkamiehille oli alussa suuri yllätys, että EU:n kaikista luonnosteksteistä 70% tehdään ranskaksi. Ja kun valmisteluvaiheessa vaikuttaminen on varsin pienelle jäsenmaille elintärkeää, ranskan kielen taidosta onkin tullut suomalaisvirkamiehille suurimpia haasteita valmistelutyön nopeuden lisäksi. Sanomattakin on selvää, että EU:n päämajassa ainakin virallisten istuntojen ulkopuolella ranska on tärkein kieli. Sosiaalisissa tilanteissa, missä epäviralliseen vaikuttamiseen on parhaat mahdollisuudet, ranskan kieltä taitamaton joutuu helposti sivuraiteelle.”

Kirjallisuus:

Tapio Raunio & Juho Saari ”Reunalla vai ytimessä? – Suomen EU-politiikan muutos ja jatkuvuus” (Gaudeamus 2017)

Opinnäytetyöt:

Milla Hyvärinen ”Euroopan parlamentin toimivallan muutokset” (Saimaan ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2012)

Julkaissut Pentti Mattila

Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana, eli media-alan. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: